Jyty ry 2017
Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus VAKUUTETUT Vakuutettuina ovat liiton kaikki alle 68-vuotiaat työvoimajäsenet ja toimihenkilöt, jotka asuvat vakinaisesti kalenterivuosittain yli kuusi kuukautta Suomessa ja joiden vakinainen kotipaikka on Suomessa ja jotka kuuluvat Suomen sairausvakuutuslain piiriin. Vakuutusturva on sidottu järjestön jäsenyyteen. Jos jäsen eroaa tai erotetaan järjestöstä, vakuutusturva päättyy välittömästi.
Liittovakuutus MATKUSTAJAVAKUUTUS Vakuutus on voimassa enintään 45 vuorokautta kunkin yksittäisen vapaa-ajan koti- tai ulkomaan matkan alkamisesta. vanhempansa mukana samalla matkalla matkustavat alle 20-vuotiaat lapset sisältyvät vakuutukseen Hoitokulut ilman ylärajaa Matkustajaturvasta korvataan myös matkan peruuntumis- ja keskeytyskuluja sekä matkalta myöhästymisen aiheuttamia kuluja Ennen matkaa alkaneita sairauksia ja sattuneita tapaturmia ei korvata Jos jo ennen matkaa ilmennyt sairaus pahenee odottamatta matkan aikana, korvataan vain matkakohteessa annettu ensiapuhoito enintään yhden viikon ajalta Uutena turvana vakuutus kattaa myös mukana matkustavat lapsenlapset
Liittovakuutus TAPATURMAVAVAKUUTUS Tapaturmavamman hoitokulukorvaus on enintään 6 424 euroa tapaturmaa kohti. Vakuutuksessa ei ole omavastuuta Korvaus pysyvästä haitasta on enintään 30 205 euroa tapaturmaa kohti.
Oikeusturva- ja vastuuvakuutus VAKUUTETUT Vakuutettuina ovat liiton jäsenet kuntien, kuntayhtymien ja seurakuntien viranhaltijoina ja työntekijöinä sekä näiden omistamien yritysten ja laitosten palveluksessa olevat henkilöt sekä edelleen vastaavilla toimialoilla muiden työnantajien palveluksessa olevat henkilöt asioissa, jotka koskevat vakuutetun omaa työ- tai virkasuhdetta. Vakuutettuina ovat myös liiton opiskelijajäsenet työharjoitteluun liittyvissä asioissa. Korvauksen saamisen edellytyksenä on, että Jytyn jäsenyys on vahinkotapahtuman sattuessa kestänyt vähintään kuusi kuukautta. Jäsenen on oltava yhteydessä Jytyn lakimieheen ennen kuin asia annetaan ulkopuolisen lakimiehen hoidettavaksi. Vastuu- ja oikeusturvavakuutus on voimassa Pohjoismaissa.
Oikeusturva- ja vastuuvakuutus VASTUUVAKUUTUS Korvauksen enimmäismäärä henkilö- ja esinevahingoissa on 60 000 euroa. Omavastuu on 100 euroa vahinkotapahtumaa kohti Henkilö- ja esinevahinkoja, jotka ammatissasi virheellä tai laiminlyönnillä aiheutat työnantajallesi, työtoverillesi tai sivulliselle henkilölle ja josta lain mukaan olet korvausvastuussa (pl. potilasvastuuvahingot)
OIKEUSTURVAVAKUUTUS Enimmäiskorvausmäärä on 15 000 euroa. Omavastuu on jokaisessa vahinkotapahtumassa 200 euroa Asianajo- ja oikeudenkäyntikulut työ- ja virkasuhteeseen liittyvissä riita- ja rikosasioissa sekä hallintomenettelynä tai hallintolainkäyttönä käsiteltävissä asioissa
Vakuutusedut jäsenille Keskittämällä vakuutuksesi Ifiin saat lisäksi useita rahanarvoisia etuja, mm. alennusta vakuutusmaksuistasi. Alennus on jopa 16% Tutkitusti nopeinta korvauspalvelua ja alansa parasta asiakaspalvelua Primus - henki- ja tapaturmavakuutus on liiton jäsenille ja heidän perheelleen tarkoitettu jäsenetu
Järjestövakuutus Jäsen ja työntekijä on vakuutettu Järjestövakuutuksella liiton järjestötehtävissä ja -tilaisuuksissa ollessaan. Henkilövahinko sairauksien ja tapaturmien hoitokulut ilman ylärajaa ja ilman omavastuuta haitta-asteen mukainen korvaus tapaturmaisesta pysyvästä haitasta korvaus tapaturmaisesta kuolemasta Omaisuusvahinko Matkatavaravakuutus korvaa vakuutuksenottajalle kuljetettavana olevan järjestön, piirien ja yhdistysten omaisuuden ja vakuutetulle järjestötilaisuuteen liittyvästä matkatavaran vahingoittumisesta ja menettämisestä suoranaisesti aiheutuneen vahingon. Matkavastuuvakuutus kattaa vakuutetun voimassa olevaan oikeuteen perustuvan vahingonkorvausvelvollisuuden yksityishenkilönä toiselle aiheutetusta järjestötilaisuuteen liittyvästä henkilö- ja esinevahingosta. Muuta Lisäksi järjestövakuutuksessa mm. vastuuvakuutusturvia
Julkis- ja Yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty Primus-henki- ja tapaturmavakuutus 4 894 jäsentä on vakuuttanut itsensä ja perheensä Primus-vakuutuksella. Henkivakuutuksen on ottanut 2 402 henkilöä. Primus-vakuutusten keskimaksu n. 142 /jäsen/vuosi. Henkivakuutuksen hinta esim. 30-vuotiaalle jäsenelle 100.000 henkivakuutuksen hinta n. 84 /vuosi 45-vuotiaalle jäsenelle 100.000 henkivakuutuksen hinta n. 157 /vuosi Kuolemantapausturva, aikuiset Vakuutussumma enintään Ryhmäalennus Yhden henkilön vakuutus 200.000 59,7 % Pariturva 200.000 59,7 % Turvat tapaturman varalta, aikuiset Vakuutussumma enintään Ryhmäalennus Hoitokulut 40.000 38,5 % Lyhytaikainen työkyvyttömyys 23 70,5 % (työkyvyttömyyspäiväraha) Pysyvä haitta 80.000 52,0 % Tapaturmainen kuolema 25.000 56,5 % Turvat tapaturman varalta, lapset Vakuutussumma enintään Ryhmäalennus Hoitokulut 20.000 23,5 % Pysyvä haitta 100.000 46,5 % Tapaturmainen kuolema 5.000 46,5 %
Mihin henkivakuutusta tarvitaan? 1. Kuoleman varalta vakuutuksen pitäisi kattaa sekä velat että huoltajan vuosipalkkaa vastaava summa + 20 000 /lapsi. 2. Henkivakuutus on tarpeen erityisesti silloin, kun on paljon lainaa ja elätettävänä on pieniä lapsia. 3. Henkivakuutus on syytä ottaa laajana eli sairauden ja tapaturman aiheuttaman kuoleman varalle. Tilastokeskuksen kuolinsyytilastojen mukaan Suomessa kuolee vuosittain noin 10 000 työikäistä (25-64 vuotta) ihmistä, joista noin 75 % sairauteen.
Tärkeät osoitteet if.fi/jyty henkivakuutuskuntoon.fi