Seinä- ja vaijerisahaus
SEINÄSAHAUS Kopadi Oy tuo maahan, myy ja huoltaa kahden eurooppalaisen valmistajan Braun Machinenfabrikin ja Demco Technicin seinäsahoja- ja vaijerisahoja. Itävaltalaisen Braun Machinefabrikin teollisen toiminnan juuret ulottuvat aina vuoteen 1848 saakka. Yrityksen toimintakulttuuri nojaa vankkaan kokemukseen jonka varaan uudet innovaatiot on hyvä rakentaa. Braunin tuotteet ovat hyvin tunnettuja ja myytyjä Suomessa. Demco Technic Ag on Sveitsiläinen yritys. Yrityksellä on innovatiivinen ote josta kertoo oma tuotekehitys, suunnittelu ja tuotanto. Toimintavarmuus ja tuotteiden vankka kehitystyö tarkoittaa ennen kaikkea varmuutta pysyä aikatauluissa vaativissa työkohteissa, vähemmän huoltokustannuksia, tuotteen pidempää käyttöikää ja näin ollen parempaa kokonaistaloudellisuutta.
SEINÄSAHAUS Cobra Gamma Tukeva Cobra Gamma on uusinta suurtaajuustekniikkaa hyödyntävä seinäsaha. Ammattilaisen valinta keveisiin rakenteisiin, helppo käsitellä painonsa ja kätevän kuljetusvaunun ansiosta. Aidosti yhden miehen sahassa on riittävästi voimaa. Kauko-ohjattavuus ja pukkien hienosäädöt epätasaisille pinnoille parantavat osaltaan työturvallisuutta. Saha sisältää paljon pieniä yksityiskohtia jotka helpottavat yksin työskentelyä, mm. ohjainkiskon kiinnitys ilman työkaluja, sahamoottorin siirto vaunussa 50 mm jne. Markkinoiden kevein ja helppo käsitellä. Sahaan saatavana kätevä kuljetusvaunu jossa kulkee mukana kaikki, saha, voimayksikkö ja sahaustarvikkeet. Kiskot on valmistettu alumiinista ja teräksestä. Kiskon pituudet (mm): 800, 900, 1000, 1400, 1700, 2000, ja 2200. Kiskon liitoskappale voidaan asentaa molemmilta puolilta. Kiskopukit on helppo asentaa epätasaiselle pinnallekkin. Kisko voidaan lukita pukkeihin ilman työkaluja lukitusvivulla. Lukitusmekanismi on helppo käyttää ja 100% turvallinen. Likisahauksen kiinnitysreiät ovat sahalaipassa, joten sahassa ei tarvita erillistä likisahauslaippaa. Laikka voidaan kiinnittää suoraan sisempään laippaan. Laikan sahauslinja pysyy samana likisahauksessa. Helppo likisahauskiinnitys nopeuttaa sahaamista. Allaolevasta kuvasta nähdään, että löysäämällä kahta säätöruuvia, voidaan saha hienosäätää oikeaan sahauslinjaan. Sahapäätä voidaan siirtää kelkassaan 50mm. Tämä mahdollistaa urien tekemisen sahapukkeja siirtämättä. Syöttönopeus eteen- ja taaksepäin ovat säädettävissä portaattomasti. Käsivarsi pyörii 360 astetta. Molempia toimintoja säädetään ohjainlaatikosta. Syöttö ja upotus ovat automaattisesti kontrolloituja.
SEINÄSAHAUS Captor Radio-ohjattava Captor on helppo käsitellä. Vahva jopa kaksinkertainen suorituskyky verratuna muihin markkinoilla oleviin samankokoisiin sahoihin. Maksimitehokkuutta kompaktissa koossa. Uutta servodrive teknologiaa, sahaus-syvyyttä aina 520 mm saakka. Kaksinopeuksinen vaihdelaatikko mahdollistaa optiminopeudet ja väännön sahauksen erivaiheisiin. Kiskopukit on tehty teräksestä ja alumiinista. Kiskopukeilla voidaan tehdä porrasleikkauksia ja vinosahauksia. Kiskopukkien monitoimisuus mahdollistaa vaativampia sahauksia. Likisahauksen kiinnitysreiät ovat sahalaipassa, joten sahassa ei tarvita erillistä likisahauslaippaa. Laikka voidaan kiinnittää suoraan sisempään laippaan. Laikan sahauslinja pysyy samana likisahauksessa. Helppo likisahauskiinnitys nopeuttaa sahaamista. Ohjainkiskot on tehty laadukkaasta muotonsa säilyttävästä alumiinista. Kiskon pintakäsittely helpottaa kiskojen puhtaanapitoa. Kulutuspinnat on tehdy teräksestä. Hammasratas on pultattu kiskoon kiinni ja on helposti vaihdettavissa. Captor sahapää on helposti jaettavissa kahteen osaan, mikä helpottaa kokoamista ja kasaamista. Mekanismi toimii yksinkertaisella lukituksella, joka pitää osat yhdessä. Syöttönopeus eteen- ja taaksepäin ovat säädettävissä portaattomasti. Käsivarsi pyörii 360 astetta. Molempia toimintoja säädetään ohjainlaatikosta. Syöttö ja upotus ovat automaattisesti kontrolloituja.
SEINÄSAHAUS Vector Kompakti Vector on voimakas seinäsaha uudella suurtaajuustekniikalla, sahaus-syvyys aina 720 mm saakka. Saha on todella vahva, luja ja vakaa. Kolmenopeuksinen vaihdelaatikko mahdollistaa optiminopeudet ja väännön sahauksen erivaiheisiin. Sahaa on helppo käsitellä. Kiskopukit on tehty alumiinista ja teräksestä. Pukit on helppo asentaa myös etätasaiselle alustalle. Saatavilla pukit myös vinosahaukseen. Vector sahapää voidaan jakaa kahteen osaan asennuksen ja kuljetuksen helpottamiseksi. Sahavaunu painaa 25,5kg ja sahapää 16kg. Sahamoottorissa on kolme nopeuksinen vaihdelaatikko. Nopeuden valinta voidaan tehdä manuaalisesti ilman työkaluja. Oikea pyörimisnopeus optimoi leikkuu nopeuden. DEMCO TECHNIC seinäsahat COBRA GAMMA CAPTOR VECTOR Max. laikka mm 800 1200 1600 Aloituslaikka mm 600 800 800 Laikan keskiö mm 60 60 60 Likireikä TK 90/ M-8 TK 130/ M-8, TK 110 / M-10 (lisävaruste) TK 130/ M-8, TK 110 / M-10 (lisävaruste) Keskitetysti laikan Vedensyöttö molemmin puolin Keskitetysti akselin kautta Keskitetysti akselin kautta Pukin paino kg 1 2,4 1,6 Kisko kg/m 5 7 8,2 Max. sahaussyvyys mm 340 520 720 Teho (Amp.) kw 10 (25) 16 (32) 20 (40) Moottorin paino kg 10 16 Sahan paino kg 24,9 29,3 25,5 Kierrokset rpm portaaton 0-1040 rpm/min 1-vaihe 795 / 2.vaihe 1157 0-953 rpm, kolme vaihdetta Käyttöjännite Ohjausjännite tasavirta V/Hz 3 x 400 / 50 3 x 400 / 50 3 x 400 / 50 V 30 30 30 Syöttömoottori DC-moottorit DC-moottorit DC-moottorit Käyttömoottori Vesijäähdytteinen moottori Vesijäähdytteinen servomoottori Vesijäähdytteinen servomoottori Kiinityslinjan etäisyys sahauslinjasta mm 150 195 260
VAIJERISAHAUS BRAUN SSP 12-HF VAIJERISAHA Vaijerimakasiini 12 metriä Leikkuukapasiteetti ilman vaijerin lyhennystä 8 m 2 Syöttö elektroninen, täysin automaattinen Saatavana myös hydraulisena Teho 18 kw BRAUN SSP 15-VAIJERISAHA Vaijerivarasto 15-20 m Leikkuukapasiteetti ilman vaijerin lyhennystä 10 m 2. Teho max. suurtaajuus 22 kw Teho max. hydrauliikka 26 kw BRAUN SSP 15-WS VAIJERISAHA seinäsahaan Vaijerivarasto 12-25 m riippuu käytettävästä kiskon pituudesta Teho 7,5-26 kw riippuu käytettävästä aggregaatista Sopii myös muihin seinäsahamalleihin kuin Braun BRAUN HARPPI- VAIJERISAHA Halkaisija 800-5000 mm Teho 7,5 26 kw Ohjelmastamme löytyvät vaijerointiin Braunin harppisaha jolla mahdollisuus tehdä halkaisijaltaan 800-5000 mm pyöreitä reikiä. Vaijerisaha kokonaisuus joka mahdollista kiinnittää seinäsahan kiskoon ja ajaa seinäsahan moottorilla, käy myös muihin seinäsahamalleihin. Arkkusaha jossa makasiini kotelon suojassa. Kysy lisää vaijerisahaukseen liittyvistä tarvikkeista ja lisävarusteista myyjiltämme.
SEINÄ- ja VAIJERISAHAUS Braun BWS 15-H HYDRAULINEN SEINÄSAHA Max. laikka: 1500 mm sahapää BWS 15-H kiskot 1,5 ja 2,25 m 4 kpl kiskopukki 800 mm laikkasuoja sis. toimitukseen, max. laikkasuoja 1500 mm. hydrauliagregaatti HAE 22V hydrauliletkuineen BRAUN HAE 22Vohjainyksiköllä, vesijäähdytteinen, HYDRAULI AGREGAATTI Teho 22 kw Paine max. 260 bar Virtaus 0-60 l/min. Paino: 143 kg (sis.öljyn) BRAUN HAE 26Vohjainyksiköllä, vesijäähdytteinen, HYDRAULI AGREGAATTI Teho 26 kw Paine max. 260 bar Virtaus 0-60 l/min. Paino 143 kg (sis. öljyn) Vesijäähdytteinen moottori Hydraulitoiminen seinäsaha hydrauliajolla ja syötöllä. Toimintavarmuutta kohteisiin jossa erittäin vaativat olosuhteet, esim. paljon pölyä ja likaa ilmassa jne. Vikatilanteiden varalta hydraulitekniikka on korjattavissa paikallisvoimin jos sahaukset ovat kaukana normaaleista huoltotoimminnoista.
Kopadi Oy on ammattikäyttöön tarkoitettujen timannttityökalujen maahantuoja, joka haluaa tarjota parhaiden tuotteiden lisäksi vaativaankin kohteeseen erikoisratkaisuja. Kattava varasto ja huoltopalvelut takaavat luotettavuuden, josta vuonna 2006 perustettu yhtiö tunnetaan. Yrityksen toiminnan luotettavuudesta kertoo kolmen AAA:n luottoluokitus ja kuuluminen Suomen Vahvimmat - yritysten joukkoon. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2010 3,3 miljoonaa euroa. Nykyään Kopadi Oy on Suomen merkittävin timanttityökalujen toimittaja alan koneissa että timanttiterissä. Kopadi Oy:n toiminta perustuu asiakkaan tarpeisiin. Kehitämme tuoteohjelmaamme jatkuvasti asiakkaidemme muuttuvien tarpeiden pohjalta. Korostamme toiminnassa jatkuvaa tuotekehitystä, asiantuntevaa palvelua, luotettavuutta ja ammattimaisia ratkaisuja. Yhteistyö asiakkaiden kanssa on oleellinen osa toimintaamme. Kopadi Oy:n toiminta ohjautuu asiakkaiden tarpeiden ja palautteen mukaisesti. Kopadi Oy pyrkii tekemään yhteistyötä alan johtavien valmistajien kanssa ja niin varmistumaan myymiensä tuotteidensa laadusta ja toimivuudesta ammattikäytössä. Kopadi Oy:n kehitystyössä on huomioitu Suomessa käytettävät betoni- ja kivikovuudet, sekä Suomessa käytettävät koneet. Lisätietoja tuotteistamme ja palveluistamme saat ammattitaitoiselta henkilökunnaltamme. Tervetuloa tutustumaan myymäläämme ma-pe klo. 07:00-16:00 KOPADI OY Koivupuistontie 16 01510 VANTAA puh. 020-758 9690 www.kopadi.fi Koivupuistontie 16, 01510 VANTAA puh. 020-758 9690 www.kopadi.fi kopadi@kopadi.fi