Esittelyssä 2 uutta mallia:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esittelyssä 2 uutta mallia:"

Transkriptio

1 Esittelyssä 2 uutta mallia:

2 Nilfiskin lattianhoitomallisto suunniteltiin arkisiivouksen kustannuksia silmällä pitäen. Olipa kyse suuresta varastotilasta tai pienestä kioskista, olemme selvittäneet yleisimpien siivouskustannusten lähteen ja luoneet älykkäitä ratkaisuja vähentämään kulutusta ja melutasoa sekä helpottamaan laitteiden käyttöä. Optimoimme ajan, budjetin ja työvoiman käytön, jotta säästät kustannuksissa, et puhtaudessa. Hiljaisuus on kultaa Patentoitu SilenTech -teknologia alentaa melutasoa ja parantaa tuottavuutta, sillä se mahdollistaa siivoamisen aukioloaikana. Jokaisella pisaralla on väliä Säädettävä liuos ja SmartFlow -teknologia vähentävät veden ja pesuaineen kulutusta. Jokaisella sekunnilla on väliä Puhdistustoimintoihin yltää helposti ja niitä voi muuttaa pysähtymättä.

3 Uusia malleja Uusia innovaatioita Kaksi uusinta malliamme, ja, tuovat tullessaan useita uusia ominaisuuksia, joiden ansiosta siivouskuluissa on entistä helpompi säästää. Ihanteellinen pieniin myymälöihin, ravintoloihin tai pikaruokapaikkoihin, ja niin helppokäyttöinen, että kuka tahansa henkilökunnasta osaa käyttää sitä. Pesee ja lakaisee yhdellä ajokerralla, joten säästät aikaa. Luokkansa kompaktein ja parhaiten ohjautuva akkukäyttöinen yhdistelmäkone. Nilfiskin akunhallintajärjestelmä pitää suorituskyvyn huipputasolla. Suunniteltu antamaan paras tulos pienimmillä kokonaiskustannuksilla. Sopii täydellisesti varastoihin, pysäköintihalleihin ja suuriin myymälätiloihin. Nopeudenrajoitin lisää turvallisuutta siivouksen aikana erityisesti ajettaessa esteiden läheltä. SmartKey TM -järjestelmä kahdella eri avaimella (käyttäjä- ja esimiesavain). Kompakti rakenne mahdollistaa hyvän ohjautuvuuden ja pääsyn ahtaisiin paikkoihin.

4 Oikeat työkalut jokaiseen kohteeseen SC100 Nilfisk SC100 on pieni yhdistelmäkone ahtaiden alueiden syväpuhdistamiseen. Se nopeuttaa työskentelyä merkittävästi. Pesee ja kuivaa kerta-ajolla, joten SC2000 SC2000 on kompakti ja helposti ohjattava myös ahtaissa tiloissa. Matala melutaso sallii päiväsiivouksen paikoissa, joissa pitää välttää melua. Luotettava ja helppokäyttöinen yhdistelmäkone kuivaa erinomaisesti myös suurella nopeudella. SmartFlow -järjestelmä säätää automaattisesti SC500 Kävellen ohjattava SC500 -yhdistelmäkone suunniteltiin parantamaan tuottavuutta ja alentamaan siivouskustannuksia. Ihanteellinen päiväsiivoukseen: VP600 VP600-imurin modulaarisen rakenteen ansiosta, imuri on helppo hoitaa ja huoltaa. A-luokan energiankulutus. Luokkansa alhaisin melutaso. Kevyt ja kompakti akkukäyttöinen yhdistelmäkone toimii tehokkaasti ja pesee joka nurkan täydellinen ratkaisu kalustettuihin tiloihin, kuten kahviloihin. puhdistettua aluetta Pesuleveys 53 cm, suuri nopeus pesuliuoksen virtausta hiljainen äänitaso. Saatavana irrotettavalla Erittäin tuottoisa ja tehokas laite pääsee käyttämään nopeasti. (6 km/h), säiliöt 70/70 L. nopeuden mukaan. Käyttäjäystävällinen: johdolla tai johdon pesee ja lakaisee yhdellä ajokerralla. Vankka alumiinirunko takaa Kompaktit mitat kapeille alueille. Kompakti ja erinomaisesti sähkömoottori nostaa ja laskee takaisinkelauksella. Intuitiivinen ohjauspaneeli on luotettavuuden ja pitkän Pesuaineen ja veden virtaus ohjautuva kone. harjayksikön yhdellä kosketuksella. helppokäyttöinen. käyttöiän. säätyy automaattisesti nopeuden Yksinkertainen Click-on-kiinnitys Helppo käsitellä: muovinen Helppo ohjata ja siirtää. Helppo kantaa ja siirtää paikasta mukaan. harjoille ja vetoalustalle. imusuulake patentoidulla toiseen. elastisella pikakiinnityksellä.

5 Osoitteesta nilfisk.fi voit selvittää paikallisen edustajan tai lähimmän jälleenmyyjän. Nilfisk Oy Koskelontie 23 E, Espoo Puh:

Yhdistelmäkoneet SCRUBTEC 651/653/661. Keskikokoinen, kävellen ohjattava yhdistelmäkone vaihdettavalla harjayksiköllä

Yhdistelmäkoneet SCRUBTEC 651/653/661. Keskikokoinen, kävellen ohjattava yhdistelmäkone vaihdettavalla harjayksiköllä Yhdistelmäkoneet 651/653/661 6 -sarja on mallisto, joka tarjoaa monipuoliset työleveydet. Vaihdettavat harjayksiköt, kaksi kokoa (53 tai 61 cm) tai telaharja 51 cm 55-litran puhdas/likavesisäiliö Likavesisäiliön

Lisätiedot

Puhdistuskoneet AMMATTILAISILLE

Puhdistuskoneet AMMATTILAISILLE Voimassa 23.12.2015 Puhdistuskoneet AMMATTILAISILLE Suomen suurin ammattikäyttöön tarkoitettujen siivouskoneiden valikoima Katso tarjoukset Suomen suurin ammattikäyttöön tarkoitettujen siivouskoneiden

Lisätiedot

Yhdistelmäkoneet. Imukumisrj. kumi 41'' 1050 mm 56112333 1. Imukumisrj. pun. kumi 36'' 910 mm 56112331 1. Vesisäliliön täyttöletku 56112355 0

Yhdistelmäkoneet. Imukumisrj. kumi 41'' 1050 mm 56112333 1. Imukumisrj. pun. kumi 36'' 910 mm 56112331 1. Vesisäliliön täyttöletku 56112355 0 kävellen ohjattava yhdistelmäkone on suunniteltu vaativiin puhdistuskohteisiin, mutta se on helppokäyttöinen ja joustava jokapäiväisissä toiminnoissa. Se on sopiva erityisesti rutiinisiivouksiin erittäin

Lisätiedot

Yhdistelmäkoneet SCRUBTEC R 6

Yhdistelmäkoneet SCRUBTEC R 6 Yhdistelmäkoneet 6 Enemmän tuottavuutta, parempi puhdistustulos ja luotettavuus. 6 on uuden sukupolven yhdistelmäkone, jossa on keskitytty erityisesti suorituskykyyn, ergonomiaan ja luotettavuuteen. Saatavana

Lisätiedot

Uusi ATTIX 33- ja 44 -sarja

Uusi ATTIX 33- ja 44 -sarja Uusi ATTIX 33- ja 44 -sarja Se hoitaa homman Jotta pystyn hoitamaan omani Koska vain paras on riittävän hyvää... Uusi sukupolvi. Luokkansa paras. ATTIX 33- ja 44 -sarjan märkä-/kuivaimurit suunniteltiin

Lisätiedot

Testattu todellisilla ammattilaisilla. KAMPANJA- HINNAT Voimassa asti. Nilfisk PINK ja uudet ErP-imurit. syyskampanja.nilfisk.

Testattu todellisilla ammattilaisilla. KAMPANJA- HINNAT Voimassa asti. Nilfisk PINK ja uudet ErP-imurit. syyskampanja.nilfisk. Testattu todellisilla ammattilaisilla KAMPANJA- HINNAT Voimassa 31.12.2017 asti Nilfisk PINK ja uudet ErP-imurit syyskampanja.nilfisk.fi ecoflex TM TOISINAAN TARVITSET ENEMMÄN KUIN PELKKÄÄ VETTÄ. TARVITSET

Lisätiedot

Yhdistelmäkone, joka mullistaa pienten tilojen siivouksen! Yhdistelmäkoneet

Yhdistelmäkone, joka mullistaa pienten tilojen siivouksen! Yhdistelmäkoneet Yhdistelmäkone, joka mullistaa pienten tilojen siivouksen! Yhdistelmäkoneet Kokeile uutta ja innovatiivista! Puhdista missä ja milloin vain. Scrubbing Machines AINA LADATTU JA VALMIS KÄYTTÖÖN Uudentyyppisellä

Lisätiedot

Huippusuorituskykyinen kone liukuvalla harjayksiköllä

Huippusuorituskykyinen kone liukuvalla harjayksiköllä Erittäin alhainen äänenvoimakkuus, käyttäjäystävälliyys ja kompakti muotoilu, tekevät siivouksesta helppoa missä ja milloin vain. Ekologinen EcoflexTM-järjestelmä säätelee veden, pesuaineen ja energian

Lisätiedot

Innova 55 B. Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia.

Innova 55 B. Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia. Yhdistelmäkoneet Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia. Uusi muotoilu ja uusi ohjauspyörä tekevät käytöstä

Lisätiedot

TASKI swingo 1255 perustiedot

TASKI swingo 1255 perustiedot TASKI swingo 1255 B UUTUUSTIEDOTE TASKI swingo 1255 Maaliskuu 2010 Pekka Kokko TASKI swingo 1255 perustiedot 1.1 Koneen profiili: Teoreettinen suoritusteho* : Työleveys Säiliötilavuus, puhdas/likavesi

Lisätiedot

Drivematic Delight Kiiltoa lattioihin. Pilkettä silmiin.

Drivematic Delight Kiiltoa lattioihin. Pilkettä silmiin. Drivematic Delight Kiiltoa lattioihin. Pilkettä silmiin. Näyttö: yksinkertaisesti looginen Ready, steady, go niin toimii Drivematic Delight. Päällä istuttavan koneemme näyttö on äärimmäisen intuitiivinen

Lisätiedot

My50 E/B Matala Hinta, Korkea Laatu. Laskimme tuotteidemme hintoja. Mutta, emme luopuneet hyvästä laadusta.

My50 E/B Matala Hinta, Korkea Laatu. Laskimme tuotteidemme hintoja. Mutta, emme luopuneet hyvästä laadusta. My50 E/B Matala Hinta, Korkea Laatu. Laskimme tuotteidemme hintoja. Mutta, emme luopuneet hyvästä laadusta. affordable cleaning My50 E/B Yhdistelmäkone. EDULLINEN, koska sillä voi ajaa kuka vain ilman

Lisätiedot

VOITA! Huippulaatua tarjoushintaan POSEIDON Katso takakansi! ATTIX SCRUBTEC. Raskaan sarjan kylmävesipesuri vaativiin kohteisiin - katso sivu 3

VOITA! Huippulaatua tarjoushintaan POSEIDON Katso takakansi! ATTIX SCRUBTEC. Raskaan sarjan kylmävesipesuri vaativiin kohteisiin - katso sivu 3 Huippulaatua tarjoushintaan POSEIDON 7-66 Raskaan sarjan kylmävesipesuri vaativiin kohteisiin - katso sivu 3 625 VOITA! Katso takakansi! ATTIX 30-21 XC Märkä-/kuivaimuri - katso sivu 4 180 SCRUBTEC 553

Lisätiedot

Innova 55 B. Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia.

Innova 55 B. Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia. Yhdistelmäkoneet Tehokas, ketterä ja hiljainen yhdistelmäkone, jota voit käyttää missä ja milloin vain. Kasvata tuottavuutta ja vähennä kustannuksia. Uusi muotoilu ja uusi ohjauspyörä tekevät käytöstä

Lisätiedot

Puhdistustekniikka Kuntatekniikka. Scrubmaster B75 R Kompakti Yhdistelmäkone. Ergonomiseen puhdistukseen ahtaissakin tiloissa.

Puhdistustekniikka Kuntatekniikka. Scrubmaster B75 R Kompakti Yhdistelmäkone. Ergonomiseen puhdistukseen ahtaissakin tiloissa. Puhdistustekniikka Kuntatekniikka Scrubmaster B75 R Kompakti Yhdistelmäkone Ergonomiseen puhdistukseen ahtaissakin tiloissa. 1 Tehokas ja käyttäjäystävällinen Taloudellisuus kohtaa ergonomian Ergonominen

Lisätiedot

COMAC... s. 4 10. WETROK... s. 11 19. MENIKINI... s. 20. PRIMASTER... s. 20 21. VICTOR LYNX... s. 21

COMAC... s. 4 10. WETROK... s. 11 19. MENIKINI... s. 20. PRIMASTER... s. 20 21. VICTOR LYNX... s. 21 BERNER PRO SIIVOUSKONEET 2015 Berner Pro tarjoaa kattavan valikoiman koneita ammattisiivoukseen. Maahantuomme alan johtavien valmistajien koneita, jotka on kehitetty tekemään työstä mahdollisimman tehokasta,

Lisätiedot

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä LIESITUULETTIMET 1 Silverline Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä Korkea laatu, innovatiivinen design, asiakaskohtainen palvelu ja edullinen hintataso ovat Silverlinen menestyksen salaisuudet. Niiden

Lisätiedot

PUHDASTA & TEHOKASTA 2/2018 TESTATTU TODELLISILLA AMMATTILAISILLA TEHOSTA LATTIANPESUA PAINEPESURILLA PUHDASTA JÄLKEÄ

PUHDASTA & TEHOKASTA 2/2018 TESTATTU TODELLISILLA AMMATTILAISILLA TEHOSTA LATTIANPESUA PAINEPESURILLA PUHDASTA JÄLKEÄ PUHDASTA & TEHOKASTA TESTATTU TODELLISILLA AMMATTILAISILLA 2/2018 TEHOSTA LATTIANPESUA 55 PAINEPESURILLA PUHDASTA JÄLKEÄ KURKKAUS TULEVAISUUDEN SIIVOAMISEEN 2 KUUMAVESIPESURI / SYYSKAMPANJA 2018 PAINEPESURILLA

Lisätiedot

K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200

K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 Pyöröpaalisilppuri ja ruokintakone Markkinoiden täydellisin ohjelma www.tks-as.no Kiinteä kone Vaunumalli Kattokiskoihin asennettu kone Täyttölava K2 COMBICUTTER Työtä

Lisätiedot

MOERMAN YLIVOIMAINEN, LAADUSTA TINKIMÄTTÄ PRO-BUCKET

MOERMAN YLIVOIMAINEN, LAADUSTA TINKIMÄTTÄ PRO-BUCKET MOERMAN YLIVOIMAINEN, LAADUSTA TINKIMÄTTÄ MOERMAN valmistaa laatuvälineet ammattikäyttöön. MOERMAN on ammattilaisten ehdoton valinta sekä Euroopassa että Suomessa. FINNCLEAN-messuilla MOERMAN oli messuvieraiden

Lisätiedot

Drivematic Delight Delarge Kiiltoa lattioihin. Pilkettä silmiin.

Drivematic Delight Delarge Kiiltoa lattioihin. Pilkettä silmiin. Delight Delarge Kiiltoa lattioihin. Pilkettä silmiin. Yksinkertaista tekniikkaa, joka tuottaa iloa Työntekijöillesi koituu paljon iloa koneen intuitiivisesta käytettävyydestä. Sinulle itsellesi koituu

Lisätiedot

Kompakti märkä-/kuivaimuri suodattimenpuhdistuksella ja suurella RST-säiliöllä

Kompakti märkä-/kuivaimuri suodattimenpuhdistuksella ja suurella RST-säiliöllä Koska märkä-/kuivaimuri on kompakti, monikäyttöinen ja kestävä, se voidaan helposti kuljettaa minne tahansa, esim. autolla. Työnteon jälkeen, säiliö on helppo tyhjentää - joko hävittämällä fleece pölypussi

Lisätiedot

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä LIESIKUVUT 2012 1 Silverline Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä Korkea laatu, innovatiivinen design, asiakaskohtainen palvelu ja edullinen hintataso ovat Silverlinen menestyksen salaisuudet. Niiden

Lisätiedot

imop Lite Ketterää siivousta

imop Lite Ketterää siivousta imop Lite Ketterää siivousta Tervetuloa mukaan vallankumoukseen imop Lite imop Lite on kevyempi kuin i-mop XL. Se on i-mop-sarjan pienin ja kevyin yhdistelmäkone. Laajentamalla nykyistä i-mop-valikoimaa

Lisätiedot

PURISTUS. Mallien määrä. Kapasiteetti mm. Tyyppi. Sivu

PURISTUS. Mallien määrä. Kapasiteetti mm. Tyyppi. Sivu Puristustyökalut Alkuasentoon palautus varmistaa aina saman luotettavan, vedenpitävän liitoksen. Tuottavat erinomaista laatua ja kestävyyttä tukena RIDGIDin elinikäinen takuu. Mallien määrä Kapasiteetti

Lisätiedot

Työvälineet. Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat

Työvälineet. Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat Työvälineet Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat Täydellinen yhteensopivuus. Volvo-minikaivukoneiden uuden kauhavalikoiman esittely. Nämä kestävät työvälineet on suunniteltu toimimaan

Lisätiedot

SIIVOUSKONEIDEN TEKNISET TIEDOT

SIIVOUSKONEIDEN TEKNISET TIEDOT HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 Hankintakeskus tarjouspyyntöön H088-11-1 Siivouskoneet Alanko Tarkennettu liite 23.11.2011 SIIVOUSKONEIDEN TEKNISET TIEDOT Tarjoaja Useita tuotteita voidaan tarjota samaan positioon.

Lisätiedot

Genie E/B/Bs. Genie. Nero yhdistelmäkoneiden joukossa pesee, kuivaa ja jättää hygienisen tuloksen. affordable cleaning

Genie E/B/Bs. Genie. Nero yhdistelmäkoneiden joukossa pesee, kuivaa ja jättää hygienisen tuloksen. affordable cleaning Genie E/B/Bs Genie. Nero yhdistelmäkoneiden joukossa pesee, kuivaa ja jättää hygienisen tuloksen affordable cleaning Genie E/B/Bs Genie Markkinoiden nero Genie on pieni kävellenohjattava yhdistelmäkone,

Lisätiedot

VERRAN VOIMAA PIENI JA KEVYT 36V 18V

VERRAN VOIMAA PIENI JA KEVYT 36V 18V 230V VERRAN VOIMAA MULTI VOLT -akku ja MULTI VOLT 36V -kone yltävät yhdessä samaan suorituskykyyn kuin sähköjohdolliset koneet. Saat samassa paketissa akkukoneen vapauden, keveyden ja helppouden sekä sähkötyökalun

Lisätiedot

Täydelliseen puhdistukseen

Täydelliseen puhdistukseen T 12/1 eco!efficiency Täydelliseen puhdistukseen Tehokas, taloudellinen, hiljainen 40% energiansäästö hiljainen vain 56 db(a) Ei mikä tahansa imuri Uusi T 12/1 eco!efficiency on erilainen pölynimuri. Se

Lisätiedot

ST2FABRO2. 50-luvun retrotyyli 60 CM ASTIASTIANPESUKONE PINKKI ENERGIALUOKKA: A+++A

ST2FABRO2. 50-luvun retrotyyli 60 CM ASTIASTIANPESUKONE PINKKI ENERGIALUOKKA: A+++A ST2FABRO2 60 CM ASTIASTIANPESUKONE PINKKI ENERGIALUOKKA: A+++A EAN13: 8017709166939 13 astiastoa 9 ohjelmaa (joista 4 Quick Time -ohjelmaa): Huuhtelu, lasiohjelma, ECO, auto 60-70, Super pika ohjelmaa:

Lisätiedot

STA6539L2 Uusi tuote 60 CM TÄYSINTEGROITAVA ASTIANPESUKONE ENERGIALUOKKA: A+++A

STA6539L2 Uusi tuote 60 CM TÄYSINTEGROITAVA ASTIANPESUKONE ENERGIALUOKKA: A+++A STA6539L2 Uusi tuote 60 CM TÄYSINTEGROITAVA ASTIANPESUKONE ENERGIALUOKKA: A+++A EAN13: 8017709177928 13 astiastoa 3 koria 10 ohjelmaa (joista 5 Quick Time -ohjelmaa): Huuhtelu, lasiohjelma, ECO, Auto 45-65,

Lisätiedot

T300 KÄVELLEN OHJATTAVA YHDISTELMÄKONE. Erinomaista suorituskykyä ja luotettavuutta lähes kaikille koville lattiapinnoille kustannuksia säästäen.

T300 KÄVELLEN OHJATTAVA YHDISTELMÄKONE. Erinomaista suorituskykyä ja luotettavuutta lähes kaikille koville lattiapinnoille kustannuksia säästäen. CREATING A CLEANER, SAFER, HEALTHIER WORLD. EQUIPMENT T300 KÄVELLEN OHJATTAVA YHDISTELMÄKONE Erinomaista suorituskykyä ja luotettavuutta lähes kaikille koville lattiapinnoille kustannuksia säästäen. T300

Lisätiedot

COMAC... s. 4 11. WETROK... s. 12 21. MENIKINI... s. 22. PRIMASTER... s. 22 23. VICTOR LYNX... s. 23

COMAC... s. 4 11. WETROK... s. 12 21. MENIKINI... s. 22. PRIMASTER... s. 22 23. VICTOR LYNX... s. 23 BERNER PRO SIIVOUSKONEET 2016 Berner Pro tarjoaa kattavan valikoiman koneita ammattisiivoukseen. Maahantuomme alan johtavien valmistajien koneita, jotka on kehitetty tekemään työstä mahdollisimman tehokasta,

Lisätiedot

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv)

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AUTOMAN Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AH-SUORAVETOSARJA: PIENI, NÄPPÄRÄ JA ÖLJYTÖN AH-sarjan öljyttömät kompressorit on suunniteltu moniin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Niiden kunnossapitotarve

Lisätiedot

LATTIANPESUKONE BR 30/4 C

LATTIANPESUKONE BR 30/4 C Erittäin pienikokoinen ja kevyt (vain 11 kg) yhdistelmäkone tarjoaa tehokkaan ja hygieenisen vaihtoehdon manuaaliselle lattiapintojen puhdistukselle. BR 30/4 C on tehokas 20-200 m² suuruisilla aloilla.

Lisätiedot

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä LIESIKUVUT 2012 1 Silverline Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä Korkea laatu, innovatiivinen design, asiakaskohtainen palvelu ja edullinen hintataso ovat Silverlinen menestyksen salaisuudet. Niiden

Lisätiedot

EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT.

EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. EKOLOGINEN, HYGIEENINEN JA KUSTANNUSTEHOKAS VAIHTOEHTO. 0% 10% 100% 10% 100% Lähes 0% hävikkiä. Nykyisestä jätemäärästä. Alumiiniton pakkaus.

Lisätiedot

AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT.

AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. EKOLOGINEN, HYGIEENINEN JA KUSTANNUSTEHOKAS VAIHTOEHTO. 0% 10% 100% 10% 100% Lähes 0% hävikkiä. Nykyisestä jätemäärästä. Alumiiniton pakkaus.

Lisätiedot

Ruuvikompressorit. 2,2 11 kw. Energiaa ja Perinteitä

Ruuvikompressorit. 2,2 11 kw. Energiaa ja Perinteitä Ruuvikompressorit 2,2 11 kw Energiaa ja Perinteitä Tapaa Uusi Työkaverisi! BALMA loi pienikokoisen ruuvikompressorimalliston jossa on erittäin alhainen äänitaso. BALMA kompressorit ovat erittäin kompaktin

Lisätiedot

TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain

TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain 1 TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain DIMMINUTOR seuloo ja murskaa automaattisesti veden mukana liikkuvat kiintoaineet läpi avokanavan. Laitetta voidaan käyttää

Lisätiedot

Nyt alkuperäinen amerikkalainen Medium T-luupihvi, yhdellä kosketuksella

Nyt alkuperäinen amerikkalainen Medium T-luupihvi, yhdellä kosketuksella Electrolux Professional air-o-steam Touchline uunit Nyt alkuperäinen amerikkalainen Medium T-luupihvi, yhdellä kosketuksella Yllätä asiakkaasi, olivatpa ruokatottumukset mitä tahansa, uudella e-chef-toiminnolla

Lisätiedot

Yhdistelmäkoneet. Sivuharja 56413056 2. Sivukumi Linatex 56413654 1. Sivukumisarja Linatex 56413770 1. Imukumisarja Linatex H BR 1300 56413766 1

Yhdistelmäkoneet. Sivuharja 56413056 2. Sivukumi Linatex 56413654 1. Sivukumisarja Linatex 56413770 1. Imukumisarja Linatex H BR 1300 56413766 1 pesu- ja lakaisukonetta on saatavana 4 erilaista mallia: joko lautas- tai telaharjoilla sekä kahdella erilaisella työleveydellä (1100 mm ja 1300 mm). Kone on lyömätön luokassaan puhdistustehokkuutta tarkasteltaessa.

Lisätiedot

Pinoamistrukkimallisto

Pinoamistrukkimallisto Roclan käyden ajettavat Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon tarkoitetut ulkomitoiltaan kompaktit ja ketterästi liikkuvat

Lisätiedot

Siirrettävät ilmastointilaitteet

Siirrettävät ilmastointilaitteet Siirrettävät ilmastointilaitteet luovat kotiin ja työpaikoille helposti ja nopeasti miellyttävän ja raikkaan sisäilman. Jäähdyttäessään sisäilmaa ne poistavat samalla ilmasta liiallisen kosteuden sekä

Lisätiedot

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s Roclan ajotasolla varustetut Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon pidemmilläkin ajomatkoilla suunnitellut ulkomitoiltaan

Lisätiedot

KAMPANJAKUVASTO

KAMPANJAKUVASTO KAMPANJAKUVASTO 1-2017 SUURI KEVÄT- ALE! Yhdistelmäkoneet SC430 sis. vetoalusta & harja Helppo ja käyttäjäystävällinen kävellen ohjattava yhdistelmäkone Tuotenro: 50000334 6360:- 2990:- SC530 D Complete

Lisätiedot

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä LIESIKUVUT 2011 1 Silverline Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä Korkea laatu, innovatiivinen design, asiakaskohtainen palvelu ja edullinen hintataso ovat Silverlinen menestyksen salaisuudet. Niiden

Lisätiedot

KIINTEISTÖSUOJAUS SISÄILMA. NÄYTTELIJÄNTIE HELSINKI

KIINTEISTÖSUOJAUS SISÄILMA. NÄYTTELIJÄNTIE HELSINKI SISÄILMA SAFETYCORE OY YRITYKSENÄ Safetycore Oy:n visio on tuottaa kumppaneilleen kustannustehokkain ja laadukkain kiinteistösuojausratkaisu sekä turvatekniikan että sisäilman osalta. Turvatekniikan osalta

Lisätiedot

Clen Royal 2117. Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen!

Clen Royal 2117. Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen! Clen Royal 2117 Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen! Messinkipäätyinen rivimäntäpumppu keraamisilla männillä ja

Lisätiedot

Discomatic Bolero I Discomatic Mambo Tahdikasta puhdistusta

Discomatic Bolero I Discomatic Mambo Tahdikasta puhdistusta Discomatic Bolero I Discomatic Mambo Tahdikasta puhdistusta Discomatic Bolero 10 ja 20: monipuolinen muuntautumisihme Nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitaan ennen kaikkea joustavuutta. Wetrok on kehittänyt

Lisätiedot

B Mr B. VÄLTTÄMÄTÖN, kun kyseessä siivouskustannukset

B Mr B. VÄLTTÄMÄTÖN, kun kyseessä siivouskustannukset 60-65-75-85 B Mr60-65-75-85 B. VÄLTTÄMÄTÖN, kun kyseessä siivouskustannukset affordable cleaning Professional Line Mr Yhdistelmäkone on saatavana seuraavina versioina: Saatavilla olevat varusteet: TEKNISET

Lisätiedot

Kannettavat putkentyostokoneet

Kannettavat putkentyostokoneet .... Kannettavat putkentyostokoneet Lastuavaan kylmätyöstöön Katkaisu Viisteytys Sisä- ja ulkopuolinen kalibrointi Laipanoikaisu LW COLD CUTTER Nopea kiinnitys Tehokas työstö Kevyt ja kompakti rakenne

Lisätiedot

Yhdistelmäkone joka tekee

Yhdistelmäkone joka tekee Yhdistelmäkone joka tekee u is a is s a l aa is l l a ri v rsi a Scrubbing Machines Saa ava a on akkukäyttöinen perästäkäveltävä yhdistelmäkone, joka tarjoaa korkeaa suorituskykyä ylläpito- ja perussiivoukseen.

Lisätiedot

ST2FABRD. 50-luvun retrotyyli 60 CM ASTIANPESUKONE 50 LUVUN RETROTYYLI PUNAINEN ENERGIALUOKKA: A+++A

ST2FABRD. 50-luvun retrotyyli 60 CM ASTIANPESUKONE 50 LUVUN RETROTYYLI PUNAINEN ENERGIALUOKKA: A+++A ST2FABRD 60 CM ASTIANPESUKONE 50 LUVUN RETROTYYLI PUNAINEN ENERGIALUOKKA: A+++A EAN13: 8017709232412 13 astiastoa 9 ohjelmaa (joista 4 Quick Time -ohjelmaa): Huuhtelu, lasiohjelma, ECO, auto 60-70, Pikaohjelma:

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

ST2FABCR. 50-luvun retrotyyli 60 CM ASTIANPESUKONE 50 LUVUN RETROTYYLI KERMANVÄRINEN ENERGIALUOKKA: A+++A

ST2FABCR. 50-luvun retrotyyli 60 CM ASTIANPESUKONE 50 LUVUN RETROTYYLI KERMANVÄRINEN ENERGIALUOKKA: A+++A ST2FABCR 60 CM ASTIANPESUKONE 50 LUVUN RETROTYYLI KERMANVÄRINEN ENERGIALUOKKA: A+++A EAN13: 8017709232405 13 astiastoa 9 ohjelmaa (joista 4 Quick Time -ohjelmaa): Huuhtelu, lasiohjelma, ECO, auto 60-70,

Lisätiedot

ST2FABP2. 50-luvun retrotyyli 60 CM ASTIANPESUKONE KERMANVÄRINEN ENERGIALUOKKA: A+++A

ST2FABP2. 50-luvun retrotyyli 60 CM ASTIANPESUKONE KERMANVÄRINEN ENERGIALUOKKA: A+++A ST2FABP2 60 CM ASTIANPESUKONE KERMANVÄRINEN ENERGIALUOKKA: A+++A EAN13: 8017709166946 13 astiastoa 9 ohjelmaa (joista 4 Quick Time -ohjelmaa): Huuhtelu, lasiohjelma, ECO, auto 60-70, Super pika ohjelmaa:

Lisätiedot

distelmäkoneet Pienikokoinen edullinen a käyttä äystävällinen y distelmäkone 51 m ty skentelyleveydellä

distelmäkoneet Pienikokoinen edullinen a käyttä äystävällinen y distelmäkone 51 m ty skentelyleveydellä distelmäkoneet A ila 50 Pienikokoinen edullinen a käyttä äystävällinen y distelmäkone 51 m ty skentelyleveydellä 2 hdistelmäkoneet A ila 50 opii ylläpitosiivoukseen opa 1400 m 2 asti A ila 50 akkukäytt

Lisätiedot

T16 AKKUKÄYTTÖINEN YHDISTELMÄKONE. Jopa 20 % pienemmät kustannukset Tennantin laadun ja innovatiivisten menetelmien ansiosta

T16 AKKUKÄYTTÖINEN YHDISTELMÄKONE. Jopa 20 % pienemmät kustannukset Tennantin laadun ja innovatiivisten menetelmien ansiosta CREATING A CLEANER, SAFER, HEALTHIER WORLD. LAITTEET T16 AKKUKÄYTTÖINEN YHDISTELMÄKONE Jopa 20 % pienemmät kustannukset Tennantin laadun ja innovatiivisten menetelmien ansiosta Siivoa missä ja milloin

Lisätiedot

Tarvikevalikoima Nilfisk ammatti-imurit

Tarvikevalikoima Nilfisk ammatti-imurit Tarvikevalikoima Nilfisk ammatti-imurit Tuotekatsaus Ammatti-imurit VP300 eco VP300 HEPA VP600 series GD 930 series 00 series* Mattoimurit Veden-/pölynimurit VU 500 GU series GU 700A VL200-sarja VL500-sarja

Lisätiedot

Pyykinpesukone, edestä täytettävä WM 16Y792DN

Pyykinpesukone, edestä täytettävä WM 16Y792DN valkoinen 1635* *Suositushinta Tuotteen ominaisuudet Suorituskyky ja kulutus k Täyttömäärä: 8 kg k Energiatehokkuusluokka: A+++ -30% k Vuosittainen energiankulutus 137 kwh, perustuu 220 vakiopesuohjelmaan

Lisätiedot

Pesu- ja lakaisukoneet

Pesu- ja lakaisukoneet Saatavana kolme erilaista mallia, LPG-Hypridi, Diesel-Hybridi ja epowerakkutoiminen malli. tarjoaa ennätyksellistä suorituskykyä, korvaamalla tehonsyöjän, runsaasti huoltoa vaativan hydraulisen järjestelmän

Lisätiedot

Johdoton ja helppokäyttöinen varrellinen rikkaimuri

Johdoton ja helppokäyttöinen varrellinen rikkaimuri Handy 2 in 1 on ladattava varsi-imuri, joka hoitaa imuroinnin nopeasti ja vaivattomasti. Se on aina käyttövalmis ja imutehoasetuksia on kaksi. Runsaasti värivaihtoehtoja. Pöydän alle päivällisen jäljiltä

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

Toimintavarmat ammattiradiot

Toimintavarmat ammattiradiot Toimintavarmat ammattiradiot Siirry digiaikaan! MOTOTRBO TM tarjoaa yhteydenpitoon toimintavarman, kustannustehokkaan ja aina räätälöidyn ratkaisun. MOTOTRBO TM on uusi digitaalinen tuoteperhe, johon kuuluvat

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

STA6444L2. Funktioner 60 CM TÄYSINTEGROITAVA ASTIANPESUKONE ENERGIALUOKKA: A+A

STA6444L2. Funktioner 60 CM TÄYSINTEGROITAVA ASTIANPESUKONE ENERGIALUOKKA: A+A 60 CM TÄYSINTEGROITAVA ASTIANPESUKONE ENERGIALUOKKA: A+A EAN13: 8017709165949 13 astiastoa 9 ohjelmaa (joista 4 pikaohjelmaa): Liotus, lasiohjelma, normaali, ECO, Super Pikaohjelmat: 27 min pika, ECO-pika,

Lisätiedot

Helppokäyttöinen ja tehokas märkä/kuivaimuri

Helppokäyttöinen ja tehokas märkä/kuivaimuri 75 75 märkä/kuivaimuri edustaa useita innovatiivisia ominaisuuksia, jotka tekevät päivittäisestä käytöstä ja ylläpidosta helppoa, ergonomista ja tuottavampaa. Erikoissuunniteltu saranoitu moottorin kansi

Lisätiedot

Puhdistusratkaisut ammattilaisille

Puhdistusratkaisut ammattilaisille Puhdistusratkaisut ammattilaisille Kärcher tuotteet 2010 Juhlavuoden kampanjatarjoukset voimassa 31.12.2010 asti Hinnat alv 0 % Painepesurit Työpaine: 30-150 bar Maks. paine: 180 bar Vesimäärä: 230-500

Lisätiedot

Huipputehokas imuri HEPA 14-suodatuksella

Huipputehokas imuri HEPA 14-suodatuksella Huipputehokas imuri 14-suodatuksella Nykyisin havaittavana kehityksenä on allergioiden yleistyminen ja olemmekin keskittyneet tarjoamaan siihen ratkaisuja. llä voidaan imeä likainen ilma imuriin ja erinomaisen

Lisätiedot

KOTELOIDUT RUUVIKOMPRESSORIT HP 5,5 7, Varusteina SÄILIÖ ESISUODIN ILMANKUIVAIN PÄÄSUODIN JA ELEKTRONINEN LAUHTEENPOISTO

KOTELOIDUT RUUVIKOMPRESSORIT HP 5,5 7, Varusteina SÄILIÖ ESISUODIN ILMANKUIVAIN PÄÄSUODIN JA ELEKTRONINEN LAUHTEENPOISTO KOTELOIDUT RUUVIKOMPRESSORIT HP 5,5 7,5 10 15 Varusteina SÄILIÖ ESISUODIN ILMANKUIVAIN PÄÄSUODIN JA ELEKTRONINEN LAUHTEENPOISTO 7 6 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 KOTELOITU VT-RUUVIYKSIKKÖ SÄHKÖMOOTTORI

Lisätiedot

Ruokavisassa ELMA-messuilla käytössä olevat Whirlpoolin kodinkoneet

Ruokavisassa ELMA-messuilla käytössä olevat Whirlpoolin kodinkoneet Ruokavisassa ELMA-messuilla käytössä olevat Whirlpoolin kodinkoneet Ruokavisan näytöskeittiössä olevissa Whirlpoolin kodinkoneissa yhdistyvät huippuluokan teknologia ja energiatehokkuus, joilla minimoidaan

Lisätiedot

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin PTZ-kamera, joka on suunniteltu sopimaan täydellisesti kaikkialle Kun kiinteä minidome-kamera ei riitä, mutta perinteinen PTZ-kamera on turhan

Lisätiedot

monipuolinen ilmaverho

monipuolinen ilmaverho monipuolinen ilmaverho Mitä patentoitu (no.: 4415079 C2) tarjoaa perinteisiin malleihin nähden järjestelmä korkea suojausteho alhainen energia kulutus matala melutaso helppokäyttöisyys ja säätömahdollisuudet

Lisätiedot

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Your reliable partner Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Vacumat Eco tehokas joka tavalla Veden laatu vaikuttaa tehokkuuteen Veden laatu vaikuttaa jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmien

Lisätiedot

Your reliable partner. Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto. Vacumat Eco

Your reliable partner. Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto. Vacumat Eco Your reliable partner Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Vacumat Eco tehokas joka tavalla Veden laatu vaikuttaa tehokkuuteen Veden laatu vaikuttaa jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmien

Lisätiedot

Akustiikasta. www.silentgliss.fi. Käsityksemme huoneista liittyy paljon huoneen akustiikkaan.

Akustiikasta. www.silentgliss.fi. Käsityksemme huoneista liittyy paljon huoneen akustiikkaan. Fokus akustiikkaan Akustiikasta Käsityksemme huoneista liittyy paljon huoneen akustiikkaan. Huoneet, joissa huono akustiikka ovat epämiellyttäviä ja tuntuvat kylmiltä. Kun näissä tiloissa on paljon väkeä,

Lisätiedot

Vapaudu viemäröinnistä SOLOLIFT2 SOLOLIFT 2

Vapaudu viemäröinnistä SOLOLIFT2 SOLOLIFT 2 Vapaudu viemäröinnistä SOLOLIFT 2 TOTEUTA UNELMASI - on ratkaisu siellä missä viemäreitä ei ole Sololift2 on uuden sukupolven pienpumppaamo kotitalouksien tarpeeseen. Se voidaan asentaa mihin tahansa viemärittömään

Lisätiedot

Parasta ammunnanharjoitteluun

Parasta ammunnanharjoitteluun Parasta ammunnanharjoitteluun Edut Objektiivinen suorituskykyanalyysi Tarkka mittaus Kompakti, kevyt ja helppokäyttöinen Yleiskiinnike useimpiin urheiluaseisiin Helppo kohdistus Todellinen ammuntaetäisyys

Lisätiedot

Briggs&Stratton, 2100 Pro Series, 420 cc, 10,0 kw 4-tahti OHV, kaasusäädin. RS (käsikäynnistys) + sähköstartti 230 V

Briggs&Stratton, 2100 Pro Series, 420 cc, 10,0 kw 4-tahti OHV, kaasusäädin. RS (käsikäynnistys) + sähköstartti 230 V 1581 PRO Vaativalle käyttäjälle, vaativiin olosuhteisiin kehitetty tehokas kaksivaihelinko. Puhdistaa lumen tehokkaasti ajoväylältäsi. Pureutuu läpi kovan ja jäisen lumivallin. Varustettu tehokkaalla kaksivaihemekanismilla.

Lisätiedot

UrbanoTM uusi IP44 mallisto

UrbanoTM uusi IP44 mallisto UrbanoTM uusi IP44 mallisto Urbano TM Uudet IP44 mallit Urbano tarjoaa parasta nykyteknologiaa. IP44 kotelointiluokan ansiosta se täyttää kaikki vaatimukset sisä- ja ulkoasennuksiin. Urbano on Legrand-laatua

Lisätiedot

Moottori. Akku. Akkujen lukumäärä 2. Akun kapasiteetti. Leikkuuterä. Leikkuuleveys. Leikkuukorkeus. Leikkuunopeus. Sadetunnistimet

Moottori. Akku. Akkujen lukumäärä 2. Akun kapasiteetti. Leikkuuterä. Leikkuuleveys. Leikkuukorkeus. Leikkuunopeus. Sadetunnistimet Autoclip 223 Nauti luonnosta, vietä aikaa perheen ja ystävien kanssa, lähde vaikka lomalle! Stigan robottiruohonleikkurit pitävät huolen nurmikostasi itsenäisesti, uskomattomalla lopputuloksella. Autoclip

Lisätiedot

TASAPAINOTUSKONEET SUURILLE VOLYYMEILLE SARJA

TASAPAINOTUSKONEET SUURILLE VOLYYMEILLE SARJA TASAPAINOTUSKONEET SUURILLE VOLYYMEILLE 7700 SARJA Geodyna 7700 sarja on uusi virstanpylväs tasapainotuskoneille, joilta vaaditaan suuria volyymejä. Laaja kosketusnäyttö Helppokäyttöinen Vankkarakenteinen

Lisätiedot

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 Verkkoloimi Koiran verkkoloimi on kevyt ja mukava, sillä se muotoutuu hyvin koiran kehon mukaisesti. Verkkoloimi pitää koiran lämpimänä, mutta sille ei tule liian kuuma. Verkkokangas on hyvin hengittävä.

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE ICECAT B220 AKKUKÄYTTÖINEN JÄÄNHOITOKONE ICECAT on helppokäyttöinen ja turvallinen

Lisätiedot

LATTIANPESUKONE BR 35/12 Bp Pack

LATTIANPESUKONE BR 35/12 Bp Pack LATTIANPESUKONE BR 35/12 Bp Pack Berliinin CMS-messuilla palkittu BR 35/12 C on ketterä, kevyt ja hiljainen. Ainutlaatuinen käyttömukavuus rattiohjauksen, kääntyvän pesupään ja nopeasti lataavan litium-ioni

Lisätiedot

Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö

Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö Laadukas ja tukeva ruostumattomasta teräksestä valmistettu biojätteen vähennysyksikkö. Laitteessa on yhdistettynä jätemylly ja vedenpoistoyksikkö teräksisessä tiskipöydässä.

Lisätiedot

Kuluttajaimurit Multi 20

Kuluttajaimurit Multi 20 Käytä Nilfisk Multi-imuria esimerkiksi ulkona. Se on täydellinen kodin, auton tai työpajan puhdistukseen, kun haluat vaikkapa imuroida vettä tai puunlehtiä. Multi märkä/kuivaimuri on käyttäjäystävällinen

Lisätiedot

Taljat ja siirtovaunut

Taljat ja siirtovaunut Taljat ja siirtovaunut VITAL-lenkkiketjuviputaljat Kompaktin rakenteen ansiosta helppo käsitellä ja käyttää. Toimii kaikissa asennoissa: vetää, nostaa ja laskee. Kuormittamattoman nostimen kettingin pituutta

Lisätiedot

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Nostaa käyttäjän aitiopaikalle Tehokkaat, ammattikäyttöön suunnatut puhdistusratkaisut ovat Kärcherin ominta aluetta. Uudet RS-sarjan yhdistelmäkoneet

Lisätiedot

Kuluttajaimurit Performer All-in-1 150/250

Kuluttajaimurit Performer All-in-1 150/250 Jotta keskuspölynimurin asennus olisi mahdollisimman helppoa, All-in-1 paketit on suunniteltu vastaamaan normaalin asennuksen tarpeita. Toki voit ostaa kaikki osat myös erikseen. Nilfisk Performer All-in-1

Lisätiedot

Hansgrohe TÜV-tarkastetut suihkut NEW. Unica Comfort lisää turvallisuutta ja mukavuutta kylpyhuoneeseen

Hansgrohe TÜV-tarkastetut suihkut NEW. Unica Comfort lisää turvallisuutta ja mukavuutta kylpyhuoneeseen Hansgrohe TÜV-tarkastetut suihkut NEW Unica Comfort lisää turvallisuutta ja mukavuutta kylpyhuoneeseen Unica Comfort -suihkusetit Raindance Select S 120 -käsisuihku ja Unica Comfort -suihkutanko 1,10 m,

Lisätiedot

ERGONOMISET & TEHOKKAAT PÖYTÄKONEET P20X, P32X, P20NMS, P32NMS, 20MS, 32MS

ERGONOMISET & TEHOKKAAT PÖYTÄKONEET P20X, P32X, P20NMS, P32NMS, 20MS, 32MS ERGONOMISET & TEHOKKAAT PÖYTÄKONEET P20X, P32X, P20NMS, P32NMS, 20MS, 32MS P20X FINN-POWER P20X JA P32X PURISTIMET HUOLTOKÄYTTÖÖN P20X & P32X ERINOMAINEN HANKALISSA OLOSUHTEISSA Vankkarakenteiset Finn-Power

Lisätiedot

Maksimaaliset tulokset ennustettavin kustannuksin

Maksimaaliset tulokset ennustettavin kustannuksin Mikä JFit on? TASKI JFit on käyttöliuoksen automaattinen annostelujärjestelmä pyörävetoisiin yhdistelmäkoneisiin. JFit takaa tasaiset pesutulokset, pitää kustannukset kurissa ja yksinkertaistaa koneen

Lisätiedot

3 4" (20 mm) - 4" (110 mm) viemäriputkille. 5 16" (8 mm) sopii parhaiten 3 4" (20 mm) " (40 mm) putkille.

3 4 (20 mm) - 4 (110 mm) viemäriputkille. 5 16 (8 mm) sopii parhaiten 3 4 (20 mm)  (40 mm) putkille. K-50 Jatkojousikone 4" (20 mm) - 4" (0 mm) viemäriputkille Kompakti ja monipuolinen ammattilaisen kone. Pystyy käyttämään kolmea erikokoista jousta: 5 6" (8 mm), 8" (0 mm) ja 5 8" (6 mm). Täydellinen,

Lisätiedot

Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla

Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla CDQ SX Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla kaksi tehokasta tehoainetta tribenuroni-metyyli 222 g metsulfuroni-metyyli 111 g lehti- ja maavaikutteinen, tehoaa myös ruiskutuksen

Lisätiedot

Vapaudu viemäröinnistä SOLOLIFT2 SOLOLIFT 2

Vapaudu viemäröinnistä SOLOLIFT2 SOLOLIFT 2 Vapaudu viemäröinnistä SOLOLIFT 2 TOTEUTA UNELMASI - on ratkaisu siellä missä viemäreitä ei ole Sololift2 on uuden sukupolven pienpumppaamo kotitalouksien tarpeeseen. Se voidaan asentaa mihin tahansa viemärittömään

Lisätiedot

Puhdasta joka käänteessä

Puhdasta joka käänteessä BR 35 /12 C Puhdasta joka käänteessä Yhdistelmäkone BR 35/12 C Ennennäkemätön ketteryys Koskaan aikaisemmin ei ole siivouskone ollut yhtä ketterä ja kevyt ohjata - Berliinin CMS-messuilla palkittu BR 35/12

Lisätiedot

50% Korkean tason tehokkuutta. Hiljainen ja huippuunsa viritetty koneikko. www.danfoss.fi/kylma

50% Korkean tason tehokkuutta. Hiljainen ja huippuunsa viritetty koneikko. www.danfoss.fi/kylma Korkean tason tehokkuutta. Hiljainen ja huippuunsa viritetty koneikko. Optyma Plus New Generation koneikko Laajennettu tuotesarja: 0.6-16.5 kw MBP-sovelluksiin 0.7-9.6 kw LBP-sovelluksiin 50% % lyhyempi

Lisätiedot