- 1 - Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2006 toimintakertomus 1. Yleistä Vuosi 2006 oli seuran 69 toimintavuosi. Jäsenmäärämme oli 1783 joista naisia 1024. miehiä 53, tyttöjä 652 ja poikia 54. Jäsenmäärä kasvoi viime vuoteen verrattuna 19 jumpparilla. Liikuntatunteja viikossa pidettiin n. 130, joista aikuisille 32 ja lapsille/nuorille 98. Seuran toimintaa ohjasivat seurallemme määritellyt arvot, jotka ovat: 1. Toiminnan laatu 2. Tavoitteellisuus 3. Yhdessä tekeminen/mielihyvä Arvojen pohjalta johtokunta päätti keskittyä vuoden 2006 aikana seuraaviin asioihin: 1. Aikuisten liikunnan kriteerien määrittäminen 2. Valmentajien ja johtokunnan yhteistyöllä parempia edellytyksiä valmennusryhmille 3. Aerobickilpailujen järjestäminen Kohtaa yksi lähdettiin tavoittelemaan nimeämällä aikuisten liikunnalle oma vastuuhenkilö, Kristiina Tirranen. Hän kokosi syyskauden aikana aikuisohjaajat siipiensä suojaan ja jatkaa vuonna 2007 teemaa, hankkimalla Svolin Priimalaatusuositusvaatimukset ja niiden soveltamisen KNV:ssä. Kohtaa kaksi varten tilasimme seuraan räätälöitynä Svolin Seurajohtajan TietoTaitokurssin. Johtokunnan ja valmentajien yhteistyötä kehitettiin 21. - 22.10. ja konkreettisena tuloksena päätimme kutsua seuran päävalmentajaksi 2007 alusta Päivi Rönkön. Toinen suuri uudistus koskee joukkueenjohtajia, joita on tarkoitus valita kaikille valmennus-ryhmille, ja joiden toimintaa kehitetään yhtenäisemmäksi, seuran linjausten mukaan. Aerobic-kilpailujen järjestäminen jäi vuoden 2007 syksyyn, koska seuran kevätkausi oli työntäyteinen, kun valmistauduttiin Svolin organisoimaan suurtapahtumaan Tampereella. 9.-11.6.2006 SunSvoliin osallistui 185 jäsentä. Susanna Kuusela toimi seuran vastuuhenkilönä, Linkkinä. Hän välitti tapahtumaa koskevat tiedot seuran jäsenille sekä huolehti, että kaikki sujui mallikkaasti paikan päällä. Kuntasuojelijana toimi Taina Pikkupeura. Takana on seuran toinen kokonainen toimintavuosi Svolin Sinettiseurana. Sinetin tarkistus suoritettiin 4.4. ja Sinettiseurana jatketaan kaksi seuraavaakin vuotta. Seuralle valittiin harrastemanageri (Katja Piironen), jonka toiminnan tavoitteena on saada nuoret jäämään seuraan seuratoimijoiksi, vaikka eivät enää itse voimistelisikaan.
- 2 - Syyskaudella käynnistettiin perheliikuntatoiminta toden teolla. Unni Holm sai vedettäväkseen useamman ryhmän aikuisia ja lapsia. Toiminnan aloittamisen avuksi saatiin välineitä lasten ryhmille. Yhteistyökuviota Kansalaisopiston kanssa jatkettiin. Kevätkaudella aikuisten tunneista kaksi pidettiin yhteistyössä: Savion koulun torstain kiinteytys ja Ahjon koulun torstain fysiokimppa. Syksyllä yhdessä pidettiin enää Savion koulun tuntia, koska Kansalaisopisto oli unohtanut varata fysiokimpalle vuoron. Molemmissa jatkettiin kiintiökäytäntöä seuran ja kansalaisopistonväelle, jotta kummankaan jumppareita ei suosittaisi toisen kustannuksella. Eeva Kukkola kävi kouluttamassa Helsinkiläistä cheerleader seuraa HAC:ia syyskaudella (Svolin kouluttajana) Tämä poiki yhteistyö/kummitoimintaa HAC:in kanssa. Sieltä vierailtiin KNV:n asematapahtumassa ja joulunäytöksessä, ja KNV:stä vastaavasti heidän joulunäytöksessään. Muutakin yhteistyötä on tarkoitus kehitellä. Seura oli toista vuotta mukana Keravan Kaupungin yhteistyöhankkeessa: Liikkari. Kyse on koululaisten iltapäivä-toiminnasta, jota järjestetään kolmella koululla yhdessä Kasvatus- ja opetusviraston, KP-75 ry:n, Keravan Liikunta ja Urheilu ry:n ja T.A.I.T.O. -link ry:n kanssa. Ohjaaja Unni Holm on vetänyt ryhmiä ja osallistunut toimintaa kehittäviin palavereihin. Liikkaritoiminnan kehittämiseksi hän kävi syksyllä 2006 Löydä Liikunta koulutuksen, jonka materiaaliin kuului RiemuReppu seuran käyttöön. (Samoja reppuja on kaikilla Liikkari-kouluilla, ja ne on tarkoitettu kaikkien seurojen käyttöön). Sopimusta toimistopalvelujen ostamisesta Etelä-Suomen Liikunta- ja Urheilu ry:n työntekijältä, Päivi Väistöltä jatkettiin. Jäsenmäärän hienoinen kasvu ei vielä nostanut seuran taloutta aallonpohjasta, vaan tiukkaa kululinjaa jatkettiin, ja erilaisia keinoja varainhankintaan kehiteltiin. 2. Seuratoiminta Johtokunta kokoontui 11 kertaa. Toiminnansuunnittelupalaveri pidettiin 27.5 Tuusulassa, Lea Sirolan kotona. Johtokunnassa työskentelivät puheenjohtajana Eeva Kukkola, varapuheenjohtajana Katja Piironen, sihteerinä Lea Sirola, rahastonhoitajana Riitta Adler, aikuisten liikinnan vastaavana Kristiina Tirranen, valmennusryhmien edustajana Johanna Lindberg, nuoriso-/sinettivastaavana Hanne Juuti, aerobicvastaavana Jenni Sjöblom ja info-puhelimen vastaavana Päivi Reini. Susanna Kuusela toimi SunSvoli tapahtuman linkkinä, ja osallistui joihinkin johtokunnan kokouksiin. Johtokunnan sisällä toimivat talousvaliokunta (Riitta A, Lea, Katja Piironen ja Eeva), joka kokoontui kaksi kertaa, ja työvaliokunta (Eeva/Riitta A ). Johtokunnan alaisina toimivat Valkki = valmennusryhmien valmentajat ja LaNu = lasten ja nuorten harrasteliikunnan ohjaajat.
- 3 - Kevätkokous pidettiin 29.3. Saviolla kisakatselmuksen jälkeen. Kokouksessa käytiin läpi toimintakertomus ja tilit/05, ja vahvistettiin vuoden 2005 tilinpäätös. Kokoukseen osallistuivat starttikurssilaiset, joiden opinto-ohjelmaan kuului tutustua myös kokouskäytäntöihin. Syyskokous pidettiin 16.11. Kerhopirtillä. Seuran puheenjohtajaksi kaudelle 2007 valittiin Eeva Kukkola. Erovuoroisten johtokunnan jäsenten tilalle kaudelle 2007-2008 valittiin Hanne Juuti, Katja Piironen, Riitta Adler ja Unni Holm. Johtokunnassa jatkavat Johanna Lindberg, Päivi Reini, Jenni Sjöblom ja Kristiina Tirranen kaksivuotiskauttaan. Käytiin läpi vuoden 2007 toimintasuunnitelma ja budjetti, jotka vahvistettiin. Päätettiin vuoden 2007 liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus: Aikuisten vuosimaksu on 110 ja kausimaksu 65. Vakiotunti on 90 /v tai 55 /kausi. Ikinuoret maksavat 70 /v tai 40 /kausi. Isot lapset (alle 16 v.) maksavat 70 /v tai 40 /kausi. Alle 7 v. maksavat 60 /v tai 40 /kausi. 0-2 v maksavat 20 /v tai 15 /kausi. Sisaralennus on 10 /v tai 5 /kausi. Päätettiin, että lisämaksut aikuisten pienryhmissä ovat 20 /vuosi tai 10 /kausi. Kannatusjäsenmaksu on 20. Toimihenkilöt maksavat 5 vuodessa. Tilintarkastajiksi/2007 valittiin Lasse Vänttinen ja Mikael Tevilin sekä varatilintarkastajiksi Leena Sarin ja Arja Komulainen. 3. Aikuisten liikunta Aikuisille oli tarjolla keväällä 35 erilaista ryhmää ja syksyllä 32. Keväällä seurassa ohjasi 13 ohjaajaa, syksyllä 14. Niin keväällä kuin syksylläkin ohjattuja tunteja järjestettiin kahdeksalla eri koululla, Aleksintorilla sekä uimahallilla. Syksyllä uutuustunteina tulivat alkeis step, hikijumppa, jättipallojumppa ja tehoperhis. Osa aikuisten harrastetunneilla kävijöistä osallistui kesäkuussa Sun Svoli tapahtumaan. Kesäjumppa järjestettiin ajalla 5.6.-31.7 maanantaisin Killan koululla. Kesä oli hyvä, joten kävijöitä oli vähänlaisesti. Vuoden aikana järjestettiin tuntilistan ulkopuolella myös kinkkujumppia, jumppaviikon maratonaerobic sekä syysstartti. Suurin osa ohjaajista kävi vuoden aikana erilaisissa koulutuksissa ja ideapäivillä. Ohjaajille järjestettiin kolme palaveria, 4.1. kevätkauden alussa, 19.3 ja 27.8. syyskauden alussa. 4. Lasten ja nuorten toiminta 2006 Lasten ja nuorten toiminnan vastaavana jatkoi Hanne Juuti. Ohjaajat tapasivat vuoden 2006 aikana 4 kertaa, joista 2 oli seuran yhteisiä ohjaajapalavereita tammi- ja elokuu. Helmikuussa tavattiin keilailun ja lokakuussa yleispalaverin merkeissä. Svoli Jumppakoulutoiminta 2006: Jumppakoulu-ryhmät osallistuivat aktiivisesti asematapahtumiin lähialueella. Avoimet ovet useamman kerran viikossa harjoitteleviin ryhmiin järjestettiin 23.5.2006. Sun Svolin Jumppakouluohjelmaa harjoitteli kevään aikana noin kahdenkymmenen tytön porukka.
- 4 - Syksyllä 2006 perustettiin yksi uusi Svoli Jumppakoulu 2 harrasteryhmä, Sirpit, valmentajinaan Mona Ruuskanen ja Reetta Lappalainen. Sinettiseuratoiminta 2006; Seuralla oli Sinettitarkistus keväällä 2006. Tarkistuksen myötä seuralle laadittiin toimintalinja, jota muokattiin koko vuoden ajan. Auditointi oli huhtikuussa, kun Anna-Mari Hämäläinen ja Heli Katajamäki Svolista tulivat kylään katsomaan, kuinka asiat ovat. 11.-12.3.2006 järjestettiin uusille seuratoiminnasta ja ohjaamisesta kiinnostuneille Starttikurssi. 15-20-vuotiaita osallistujia oli yhteensä 15, joista seura sai neljä uutta ohjaajaa. Syksyllä haettiin seuratoiminnan paikallistukea valmentajien ja ohjaajien tieto, taito ja yhteistyö projektille, joka tähtäsi osaamisen lisäämiseen ja tukemiseen seurassa. Saatiin 3000 euron apuraha hankkeelle. 5. Joukkuevoimistelu Valmennusjoukkueita oli tänä vuonna kolmetoista, joista yli 12 vuotiaiden kilpasarjoissa seitsemän. Ilahduttavaa oli se, että seuralla oli sekä naisten että 16-18 vuotiaitten joukkue syksyn välinemestaruuskisoissa. Naisten joukkueen menestys oli upea, 1 kulta ja kolme hopeaa. Kilpailut: Caribia cup 26.3, Turku aloitti kevään kisakauden. Keravalta Turkuun matkasi 3 joukkuetta. Kotiin tuomisina oli 12-14 vuotiaden sarjassa Zimbueiden ensimmäinen kategoria ja mitali ja Capellojen kolmas kategoria. 16-18 vuotiaiden sarjassa Scarlett-joukkue sijoittui kahdeksanneksi. Mustan Kissan Cup 1-2.4, Mäntsälä; Seuraamme edusti 9 joukkuetta. 10-12 vuotiaiden sarjassa Aqua sijoittui hienosti kategoriaan kaksi, Yöapollojen kategoriaksi tuli neljä ja aamuapolloille seitsemän. 12-14 vuotiaiden sarjassa Zimbuet pääsivät loistavasti kategoriaan yksi. Terrat olivat kategoriassa kolme ja Capellat kategoriassa neljä. Sekä 14-16 vuotiaiden (Ikaros) että 16-18 vuotiaiden (Scarlett) sijoitus oli 14. Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailut 9.4, Tapiola Seurastamme osallistui 9 joukkuetta. 10-12 vuotiaiden sarjassa Aguat voimistelivat kategoriaan kolme, Yöapollot kategoriaan kuusi ja Aamuapollot kategoriaan seitsemän. 12-14 vuotiaiden sarjassa Zimbuet ylsivät hienosti kategoriaan kaksi, Terrat ja Capellat voimistelivat kategoriaan neljä ja Safiirit kategoriaan kuusi. 16-18 vuotiaiden sarjassa Scarlettjoukkue sijoittui kuudenneksi. Harrastesarjassa Delicia (14-16 v.) ylsi sijalle neljä. Tyttöjen hyvän mielen kilpailut 22-23.4, Turku Seurastamme osallistui kuusi joukkuetta. 10-12 vuotiaden sarjassa Aqua joukkue sijoittui kategoriaan kolme, yöapollot ylsivät kategoriaan viisi ja aamuapollot kategoriaan seitsemän.12-14- vuotiaiden sarjassa Zimbuet selvittivät tiensä finaalin sijoittuen siellä seitsemänneksi. Terrat ylsivät kategoriaan kolme, vaikka voimistelemassa oli vain kolme tyttöä. Capellojen kategoria oli myös kolme.
- 5 - Vappuasema 30.4; Seuramme järjestämälle vappuasemalle osallistui Keravalta Silvat, Soljat, Kolibrit, Aurinko- ja Kuudodot sekä aamu- ja yöapollot. SM-kilpailut 6-7.5, Turku; SM-kilpailuihin matkasi Keravalta kaksi joukkuetta. 14-16- vuotiaiden sarjassa Ikaros- joukkue oli 26. 16-18- vuotiaiden sarjassa Scarlettjoukkue ylsi sijalle 16. Eloleiri 7-11.8, Kerava; Eloleiri on seuramme valmennusryhmäläisten kauden avaus leiri joka järjestetään päivisin Keravan eri kouluilla. Tällä kertaa leirille osallistuivat: Dodot, Terrat, Capellat, Scarlett ja Iquaanit. Leirillä kävi vierailevana koreografina Marita Kurimo, joka auttoi joukkueita välineohjelmien kanssa. Tuomarikoulutus 29.8, 2-3.9 & 9-10.9. Seuramme tilasi Keravalle Svolista III luokan tuomarikoulutuksen. Koulutukseen osallistui seurastamme 10 valmentajaa. Ulkopuolisia osallistujia oli 3. Kouluttajina toimivat Anna Forsman ja Leena Starck. Cailap Cup 28.10, Turku; Keravalta osallistui seitsemän joukkuetta. 10 12 vuotiaiden sarjassa Terra -94 joukkue saavutti kategorian kaksi, mutta jäi täpärästi mitalien ulkopuolelle. Aamu- ja yöapollot voimistelivay kategorian seitsemän. 12-14 vuotiaiden sarjassa Terra -93 joukkue saavutti kategorian viisi. Yli 16-vuotiaiden sarjassa Iquaanit sijoittuivat hienosti nauhaohjelmallaan toisiksi ja Scarlett joukkue pallo-ohjelmallaan neljänsiksi. Aluekilpailut 4.11, Vihti; Aluekilpailuihin matkasimme seitsemän joukkueen voimin. 10-12 vuotiaiden sarjassa Terra -94 joukkue voitti uransa ensimmäisen mitalin sijoittuen kategoriaan kaksi. Yöapollot oli hienosti kategoriassa neljä ja aamuapollot kategoriassa seitsemän. 12-14 vuotiaiden sarjassa sekä Capellat että Terra -93 sijoittuivat kategoriaan neljä. Yli 16 vuotiaiden sarjassa Iquaanit saavutti upeasti hopeaa ja Scarletit neljännen sijan. Alueen asematapahtuma 5.11, Vihti; tapahtumassa Keravan Naisvoimistelijoita edustivat: Silvat, Soljat, Monte ja Mare sekä Kuu- ja Aurinkododot. Esiintymisistä saatiin kirjallinen palaute, joka auttaa joukkueita eteenpäin. Alueellinen Musiikista Liikkumaan-tapahtuma 5.11, Vihti; Keravan molemmat joukkueet saivat kunniamaininnat. Delician maininta koski kekseliästä välineen käyttöä ja Kolibrien välineen ideaa. Viiden lajin kilpailut 11.11, Tampere; Tampereelle matkasi kolme joukkuevoimistelu joukkuetta. 10-12 vuotiaiden sarjassa Terra -94 sijoittui kategoriaan neljä, 12-14 vuotiaiden sarjassa Terra -93 sijoittui kategoriaan kuusi ja Capellat kategoriaan viisi. Tul:n avoimet mestaruuskilpailut 18-19.11, Raisio; Keravalta kaksi joukkuetta. Yli 16 vuotiaiden sarjassa Iquaanit veivät tasaisella ja ilmeikkäällä suorituksella kultamitalin. Scarletit sijoittuivat viidenneksi.
- 6-6. Kilpa-aerobic Pikkujouluasema 26.11, Kerava; Ensimmäistä kertaa järjestimme pikkujouluaseman Keravalla. Saimme mukaan joukkueita ympäri Etelä-Suomea. Keravalta asemalla kilpailivat Silvat, Soljat, Monte ja Mare, Yö- ja Aamuapollot sekä Kuu- ja Aurinkododot. Muut seuran kilpailevat joukkueet olivat esiintymässä tapahtumassa. Välinemestaruuskilpailut 2-3.12, Tampere; osallistuimme seitsemän joukkueen voimin. 10-12 vuotiaiden sarjassa Terra -94 sijoittui upealla ja ilmeikkäällä suorituksella ainoana joukkueena kategoriaan kaksi, kategoriassa yksi oli vain Olarin Voimistelijoiden fosforit, joten keravalaiset sijoittuivat yli 50 joukkueen kilpailussa hienosti toiselle sijalle. Aamu- ja yöapollot joutuivat tyytymään kategoriaan seitsemän. 12-14 vuotiaiden sarjassa Terra -93 sijoittui kategoriaan viisi ja Capellat kategoriaan neljä. Yli 16 vuotiaiden sarjassa Iquaanit saivat SM-hopeaa. Scarlettien loppukilpailun sijoitus oli kuudes. Kilpa-aerobic ryhmiä oli kolme 12-14vuotiaat, 15-17vuotiaat ja yli 17vuotiaat. Ryhmät harjoittelivat usein yhdessä ja päällekkäin. Samassa porukassa oli muutamia kokoonpanoja samaan aikaan. Valmentajina toimivat Jenni Sjöblom, Kaisaleena Kaivos, Satu Mustonen, Paulina Mertanen ja Anni Taskinen. Tuomarina toimi Jenni Sjöblom. Keväällä 2006 Maajoukkuerinkeihin valittiin joukkue Jadet ja junioreita Oona-Maria Tonttila, Karoliina Hurri, Krista Haapalainen ja Paulina Mertanen. Joulukuussa 2006 vuoden 2007 maajoukkuerinkiin valittiin Oona-Maria Tonttila ja Krista Haapalainen Kilpailut: Svoli Aerobic Cup 1, Vihti 25.3.2006; osallistui 25, tulokset: SB1 Nora Moisio 10. SB1 Pari 8. 3-luokka Limet 3. 3-luokka Flames 1. 4-luokka Chicas 2. 4-luokka Friidat 2. 5-luokka Jadet 5. Svoli Aerobic Cup 2, Helsinki 8.4.2006, osallistui 25, tulokset: SB1 Nora Moisio 6. SB1 Pari 10 3-luokka Limet 2. 3-luokka Flames 1. 4-luokka Chicas 7. 4-luokka Friidat 2. 5-luokka Jadet 3.
- 7 - Suomen ja Svolin mestaruuskilpailut ja harrastesarjojen Kevätkilpailut, Turku 22.4.2006, osallistui 25, tulokset: SB1 Nora Moisio 2. SB1 Pari 10 ja 11 3-luokka Limet 2. 3-luokka Flames 1. 4-luokka Chicas 5 4-luokka Friidat 2. 5-luokka Jadet 3. 7.7.-14.7. Juniors training camp+kisat Italia, Cesenatico osallistui 1 Svoli Aerobic Cup 3, Nokia 14.-15.10.2006, osallistui 25, tulokset: AS 2 Nora Moisio 6. 3-luokka Limet 1. 3-luokka Dejit 4. 4-luokka Xarat 3. 4-luokka Friidat 1. 5-luokka Jadet 1. Svoli Aerobic Cup 4, Valkeakoski 3.-4.11.2006, osallistui 25, tulokset: AS 2 Nora Moisio 9. 3-luokka Limet 2. 3-luokka Dejit 3. 4-luokka Xarat 2. 4-luokka Friidat 1. 5-luokka Jadet 2. 5 lajin kilpailut Tampere 11.11, osallistui 15, tulokset 3-luokka Oona Tonttila 1. 3-luokka Karoliina Hurri 4. 3-luokka Dejit 2. 4-luokka Xarat 1. 4-luokka Friidat 1. Svolin Maajoukkueleirit: 6.-8.1. Maajoukkueringinleiri Pajulahti (osallistui 3) 4.-5.3. Maajoukkueringinleiri Turku, Jumppala (osallistui 3) 9.4. Maajoukkuerinkien valintapäivä Helsinki, Kisahalli (osallistui 7) 27.-28.6. Junnuringin kesäleiri Pajulahti (osallistui 3) 28.-29.6. Sennuringin kesäleiri Pajulahti (osallistui 2) Maajoukueringin näyttöpäivä 23.9 Turku, (osallistui 15) Maajoukkueringin leiri 9-10.12 Pajulahti (osallistui 7) Aerosport leiri 2.12 Turku, osallistui 6, 4 urheilja 2 valmentajaa
- 8-7. Showtanssi Vuonna 2006 Keravan Naisvoimistelijoissa toimi kaksi Showtanssin valmennusryhmää: yli 16-vuotiaiden Showstar ja 12-15-vuotiaiden Starlet. Molemmat ryhmät osallistuivat keväällä Fun & Funky sarjan kisoihin maaliskuussa Vihdissä ja huhtikuussa Helsingissä. Vihdissä Showstar ryhmä palkittiin kunniamaininnalla parhaasta kokonaisuudesta. Huhtikuun lopussa ryhmät osallistuivat Länsi-Suomen nuorten tiimin järjestämään Showdance kilpailuun Turussa ja toukokuun alussa FDO:n (finnish dance organisation) järjestämiin Street- ja Showtanssien SM-kilpailuihin Espoossa. Starlet ryhmä oli SM-kilpailuissa Muodostelma Hip Hopin junior-sarjan 5. Sijoituksen ansiosta ryhmä pääsi edustamaan toukokuun lopussa Suomea Street tanssien EMkilpailuihin Espoossa. Siellä sijoitus oli jaettu 11. Molemmat ryhmät osallistuivat marraskuussa Helsingin nuorisoasiainkeskuksen järjestämään Dance Action tapahtumaan ja joulukuussa Musiikista Liikkumaan tapahtumaan Joensuussa. Siellä Showstar ryhmä palkittiin kunniamaininnalla hyvästä toteutuksesta. 8. Viestintä ja markkinointi Tsemppis-lehti, seuran oma lehti julkaistiin kymmenennen kerran elokuussa. Puheenjohtaja Eeva Kukkola päätoimittajana kokosi toimituskunnan. Lehden tekoon osallistuivat: Katja Piironen Johanna Lindberg, Päivi Reini, Lea Sirola, Hanne Juuti, Jenni Sjöblom, Tuovi Kukkola, Emilia Jakonen ja Reeta Kukkola. Tsemppis ilmestyi 12 sivuisena. Jakelualueena oli koko Kerava sekä naapurikunnat lukuun ottamatta Järvenpään keskustaa ja Korsoa. Painosmäärä oli 26.000 kappaletta. Jumppaviikko pidettiin 14.1.-21.1. Sen päätteeksi järjestimme maratonjumpan Keskustan koululla 12:00-16:00. Noin 70 jumpparia löysi tapahtuman. Keravan paikallislehti Keski-Uusimaa julkaisi jo torstaina 12.1. Eeva Kukkolan kokoaman jutun Jumppaviikosta ja SunSvolista Keski-Uusimaalaisten seurojen näkökulmasta. Viikko-ohjelmamme saimme lehteen päivittäin, kun Eeva kokosi naapuriseurojen, Tuusulan, Järvenpään ja Kellokosken tapahtumat samaan juttuun. Kaikilla seuroilla oli avoimet ovet koko viikon. Kyselyt ohjaajille ja valmennettavien vanhemmille: Seuran aikuisohjaajien tyytyväisyyttä kartoitettiin kyselyllä, jonka toteutti ja analysoi Sanna Tenkanen opinnäytetyönä. Todettiin, että aina löytyy jotain pientä korjattavaa. Tilasimme Nuoren Suomen valmiskyselyn valmennettavien vanhemmille. Kysely toteutettiin Nuoren Suomen nettisivujen kautta, ja vastaukset analysoitiin siellä. Saimme vain 23 vastausta, vaikka vastausaikaa oli 22.5.-3.6., mutta jotain hyviä kehittämisvinkkejä kuitenkin saatiin.
- 9-9. Muu toiminta Lehtijutut: Saimme Svolilaiseen jutun seuran tunnelmista SunSvoli-harjoitusten jälkeen. Ne pidettiin Töölön Kisahallissa Helsingissä. Starttikurssista oli pitkä juttu Viikkouutisissa. Nuoren Suomen sinettisanomissa oli hieno juttu kuvien kera Hannesta ja Jennistä vastaanottamassa Pro Nuori Suomi tunnustusta. Valmennusryhmien kilpailumenestyksestä saimme useamman jutun Keski- Uusimaahan. Myös Jadet aerobicjoukkueen stipendi noteerattiin jutun arvoiseksi. Lisäksi KNV mainittiin lukuisissa yhteyksissä paikallislehdissä, mm. Liikkarista kertovassa ja Keravan Altaan vihkijäis-jutussa. Keski-Uusimaa teki koko sivun jutun U-Killan Kiltaparlamentista, joka pidettiin 14.11. Keravalla. Viertolan Sali oli täynnä, kun naapuri killoistakin oltiin tultu runsaslukuisen paikalle (liki sata osallistujaa). Kevät ja joulunäytökset noteerattiin useamman kuvan kera Ohjaajatapaamiset; Kaikille seuran ohjaajille ja valmentajille tarkoitettuja ohjaajapalavereita järjestettiin kaksi, yksi molempien jumppakausien alussa 4.1. ja 27.8. Ne olivat lähinnä toiminnansuunnittelupalavereja ja tiedotustilaisuuksia. Lisäksi ohjaajat kutsuttiin kevät- ja joulunäytöksiin kutsuvieraina. Joulunäytöksen jälkeen juotiin yhdessä hyvin ansaitut glögit. 9.1 Tapahtumat: Joukkuevoimistelun kisakatselmus järjestettiin 29.3. ja 29.10 Savion koululla. Jälkimmäisessä olivat mukana myös aerobicin ja showtanssin joukkueet ja yksilöt. Starttikoulutus uusille ohjaajille järjestettiin Pompussa 11.-12.3.06. Seura järjesti Vappuasematapahtuman Nikkarin koululla 29.4. Vain seuran omille ryhmille tarkoitettu asematapahtuma järjestettiin 7.5. Nikkarinkoulun auditoriossa, samaan aikaa pidettiin koulun pihalla seuran ensimmäinen perheliikuntatapahtuma. Kevään Starttikurssilaiset organisoivat tapahtuman. Valkin avoimet ovet alle 10-vuotiaille, Jumppalot, pidettiin 23.8. Kanniston koululla 17:00-18:00. Syysstartti 27.8. Savion koululla 15:00-17:00 toimi samalla ilmoittautumistilaisuutena.
- 10 - Tuomarikurssi järjestettiin seuran omille valmentajille 2.-3.9. ja 9.-10.9. Nordean tiloissa. Kymmenen valmentajaa sai lisäoppia säännöistä. SunSvoli -muistelut pidettiin 1.10 Lapilan Kartanolla. Katseltiin kuvia ja videoita tapahtumasta. Svoli Games tapahtuman järjestelyissä oli Capellat ja Zimbuet joukkueista + seuran ohjaajista yhteensä 20 hengen talkooporukka 6.-7.10. Syyskauden kisakatselmus järjestettiin 8.10. Toimme kortemme kekoon Keravan kaupungin ideoimaan Liikkuva Isänpäivä tapahtumaan siten, että järjestimme isille ja lapsille 12.11. avoimen TehoPerhistunnin. Pikkujouluasema-tapahtuma järjestettiin 26.11. Nikkarin koululla. Avoimelle asemalle osallistui joukkueita kuudesta eri seurasta. 9.2. Edustaminen: Seuraa edusti Svolin kevätkokouksessa 2.4. Eeva Kukkola. Eeva Kukkola kuului edelleen Svoli:n viestintätiimiin, ja osallistui palaveriin Tampereella 21.1.06. Susanna Kuusela ja Eeva Kukkola osallistuivat Sun Svoli linkkiristeilylle 4.-5.2.06. Svolin Sinettiseuratapaamiseen 12.3. osallistuivat Hanne Juuti ja Katja Piironen. Tapaamisen yhteydessä järjestettyyn Nuorten seuratoimijoiden tapaamiseen osallistui Sanni Komulainen. Svolin yhteistyöryhmänkokoukseen 8.-9.4 osallistui Eeva Kukkola (Etelä-Suomen alueen Seuratoiminnan, Seto-työryhmän jäsenenä). Eeva Kukkola kävi esittelemässä seuran toimintaa 19.4. kaupungin liikuntatoimelle. Seto:n luottamushenkilönä, Kukkola kutsuttiin myös huippuvoimistelun kehittämistyöryhmään, joka kokoontui 1.6. ja jatkoi 16.8 ja 4.10. tehtäväänsä. Keravan kaupungin seuraseminaariin osallistuivat Hanne Juuti ja Katja Piironen 11.5. Iquaanit edusti seuraa Barcelonassa 4.-15.7. viisipäiväisessä Festival Argimtonassa. Hanne Juuti ja Jenni Sjöblom osallistuivat Nuoren Suomen Sinettiristeilylle 23.- 24.9.2006. Risteilyllä seura palkittiin ProNuoriSuomi tunnustuksella. Tunnustus saatiin seuraavin perustein: "Seura on ansiokkaasti kehittänyt lasten voimistelua, erityisesti Svoli Jumppakoulua seuran lasten toiminnan pohjana. Seura on myös aktiivisesti ja avoimin mielin järjestänyt lasten kilpailuja, asemia, ja panostanut niissä laatuun toimien näin esimerkkinä myös muille voimisteluseuroille. Lisäksi nuorten toimintaa on kehitetty muun muassa kehittämällä nuorille oma starttikurssi."
- 11 - Svoli viikonvaihteeseen ja syyskokoukseen Helsingissä 25.- 26.11 osallistuivat Jenni Sjöblom, Riitta Adler ja Eeva Kukkola. Eeva sai Opetusministeriön ansiomitalin kultaisin ristein lääni/aluetasolla tehdystä huomattavasta työstä liikunnan hyväksi. Svolin 110 -vuotis juhlagaalaan osallistui heidän lisäkseen Kristiina Tirranen. Keravan kaupungin urheiluseurojen neuvottelukunnan perustamiskokoukseen osallistuivat Jenni Sjöblom ja Lea Sirola. Tanssi- ja voimisteluseuroja kaupungin yhteistyö elimessä edustaa ensikaudella Voimisteluseura Keski-Uusimaa/Pirkko Luoma-Aho, jota suosi arpaonni. (Toki KNV:kin olisi ollut kiinnostunut paikasta!) Jenni Sjöblom valittiin Svolin kilpa-aerobicin lajivaliokuntaan kaudelle 07-08. Jenni, Hanne Juuti ja Johanna Väliaho valittiin Svoli Etelä-Suomen Voila-työryhmään 9.2.1. Esiintymiset: Paikallinen Intersport liike tahtoi seuramme naisia ja aerobiccareita esittelemään jumppavaatteita Naistenillassa 7.2.06. Otimme haasteen vastaan. Keravan kaupungin keskuspuiston vihkiäisissä 17.10. KNV:n soihtukulkue oli yksi pääelementeistä. Sata valmennusryhmien tyttöä loi tunnelmaa soihtujen kanssa. Keravalaisen judoseuran kilpailuissa 21.10. esiintyi kymmenen aerobiccaria. Miesryhmämme esiintyi toukokuussa Sihteeripäivillä ja Hyksin Henkilöstöyhdistyksen 30-vuotisjuhlissa, kesäkuussa SunSvoli -tapahtumassa, lokakuussa Pappisliitossa (Papiston päivillä), marraskuussa Keravan Yrittäjien tilaisuudessa Klondyksessä, Svolissa Slu-talolla (24.11) ja Tradekan pikkujouluissa. Seura järjesti kevätnäytöksen 21.5. ja joulunäytöksen 10.12. Keuda-talon katsomo täyttyi kuten aina molempina näytöspäivina kahdesti. Joulunäytöksessä meillä oli vieraita HAC:ista, kaksi cheerleader-joukkuetta. Helsinkiläisen kummiseuramme, HAC:in joulunäytöksessä 12.12. Töölön Kisahallissa esiintyivät: Zimbuet, Friidat, Delicia, Starlet ja Showstar. 9.3. Huomionosoitukset: Kevään ylioppilaita Sini Puroa, Lilli Lindbergiä ja Lotta Viitalaa onniteltiin. Nuoren ohjaajan palkinnon, ohjaajalautasen sai tänä vuonna Sanni Komulainen ja Nuori Urheilija pokaalin Oona Tonttila. Vuoden Jumppariksi valittiin Salme Lipponen ja Pikku Jumppariksi Rebekka Dontych. Pro Nuori Suomi taidediploomilla palkittiin Unni Holm (Liikkari-toiminta), Susanna Kuusela (Linkki-toiminta) ja Marja-Leena Väänänen (U-killan toiminta) Marjatta Ripatti, seuran perustajajäsen täytti 90 vuotta. Keravan kaupunki myönsi Nuori Urheilija stibendin Jadet-joukkueelle. SLU myönsi seurallemme 3000 paikallistukea nuorten toimintaan.
- 12-10. Koulutukset vuonna 2006 kurssi kevät 2006 syksy 2006 Svoli joukkuevoimistelun 10 valmentajaa tuomarikurssi Svoli Jumppakoulu 2 Mertanen Pauliina Pöysti Sanna, Hurri Kia, Itkonen Tuuli Paasonen Tiina Svoli-jumppakoulu 3 Komulainen Sanni Hurri Kia Itkonen Tuuli Pöysti Sanni Mertanen Pauliina Lajivaunukurssi valmentajille Nykänen Tanja, Juuti Hanne Fyysinen vaunu Puro Sini Kansainvälinen tuomarikurssi Sjöblom Jenni 50+ jumpparyhmien Sulavuori Sari ohjaajakurssi Svoli jumppakoulu 1 ProFitness aerobic-ohjaajan peruskurssi SVoLi Convention Svoli Jumppakoulu-koulutus, startti osio 1 Svoli Mixdance-kurssi Perheliikunta on in -ideapäivä Perheliikunnan perusteet Telineet tutuiksi-kurssi Kilpa-aerobic valmentajaseminaari Seurajohdon tieto-taito-kurssi Joukkuevoimistelun tuomarikoe Svolin joukkueenjohtajakoulutus 10.12. Mertanen Pauliina, Itkonen Tuuli, Hurri Kia Pöysti Sanna Iikkanen Laura Viherkoski Emilia Tihtonen Jaana Kettunen Tanja Eija Lempinen, Paula Hantula, Marjo Kujala, Kristiina Tirranen ja Tarja Schneider- Lehto Holm Unni Sulavuori Sari, Porvali Riikka, Schneider-Lehto Tarja, Lempinen Eija Ollila Sari Komulainen Sanni Pohtala Jenni Ollila Sari Laine Eija Sjöblom Jenni Mertanen Pauliina Taskinen Anni johtokunta + valmentajat Lindberg Johanna Lindberg Lilli Valkonen Niina Adler Laura Moring Helena Kuitunen Terttu, Ritokoski Mervi
- 13-11. Ohjaajat ja valmentajat 2006 Lapset ja nuoret RYHMÄ KEVÄT 2006 SYKSY 2006 AIKUINEN-LAPSI 1-2v. Unni Holm AIKUINEN-LAPSI 3-4v. Unni Holm PERHISJUMPPA 1-2v. Sari Ollila PERHISJUMPPA 3-4v. Sari Ollila TEHOPERHIS 2-6v. Unni Holm, Sanni Komulainen, Marjo Kujala (aikuisten osuus) SEIKKAILUPERHIS Unni Holm, Sanni Komulainen SVOLI JUMPPAKOULU 3-4v. Tanja Nykänen Sanne ja Seena Savolainen Seena Savolainen PIRPANAT 3-4 v Seena Savolainen Sanne ja Seena Savolainen Mia Ahonsola Meri Willadsen Laura Iikkanen NAPPULAJUMPPA 4-6v. Eija Laine (erityisyhmä) SEIKKAILIJAT 5-6 v Meri Willadsen Laura Iikkanen Sanne ja Seena Savolainen Sanni Komulainen, Anna Arffman Sanni Komulainen Jenni Pohtala Keesia Haikonen Laura Pellinen TEMPPUJUMPPA 5-6v. Eija Laine SVOLI JUMPPAKOULU 5-6v. Tanja Nykänen Sanne ja Seena Savolainen SVOLI JUMPPAKOULU 7-9V. Seena Savolainen Tanja Nykänen Mona Ruuskanen Sanni Komulainen Sanni Pöysti Tuuli Itkonen Pauliina Mertanen Mona Ruuskanen, Laura Iikkanen Sanni Komulainen, Anna Arffman Sanni Pöysti, Pauliina Mertanen TANSSIMIX 7-9v. Meri Willadsen Tuuli Itkonen, Kiia-Maija Hurri Meri Willadsen, Veera Sipiläinen SVOLI JUMPPAKOULU 10- Unni Holm 12v. Sanni Pöysti Tuuli Itkonen Pauliina Mertanen MULI-RYHMÄ 10-12v. Unni Holm SHOWTANSSI 10-12V. Kaisa Laulajainen Jutta Kaskimäki, Sanni Komulainen Jutta Kaskimäki STARTTIBIC 10-12v. Anni Taskinen Tuuli Itkonen, Kia-Maija Hurri Kia-Maija Hurri HIP HOP 13-15v. alkeet ja jatko Jenni Pohtala Jenni Pohtala Aikuiset: Eija Lempinen, Tarja Schneider-Lehto, Unni Holm, Minna Kallio, Elisa Kaas, Tarja Höijer, Mari Depner, Reija Karvonen, Sirpa Kaivos, Emilia Jakonen, Marjo Kujala, Kristiina Tirranen, Sari Sulavuori, Sanna Tenkanen, Aila Sarjola, Paula Hantula, Katariina Lantto, Paula Hantula, Anna-Mari Auer, Riikka Kyllönen, Sari Ollila, Jaana Tihtonen, Pauliina Tapio ja Sanni Komulainen.
- 14 - Joukkuevoimistelu: Jumppakoulu 1, v 2001-2002 syntyneet, MONTE/MARE Jumppakoulu 1, v 2000 syntyneet, SILVA Jumppakoulu 2, v 1999 syntyneet, SOLJA Jumppakoulu 3, v 1997-98 -syntyneet, DODOT Jumppakoulu 2, v 1995-96 syntyneet, SIRPIT Jumppakoulu 4, v 1995-96 syntyneet, APOLLOT Harrasteryhmä 1993-94 syntyneet, KOLIBRIT Valmennusryhmä 1993-94 syntyneet, TERRAT Harrasteryhmä 1991-92 syntyneet, DELICIA Valmennusryhmä 1991-92 syntyneet, CAPELLAT Valmennusryhmä 1991-92 syntyneet, ZIMBUET & IKAROS Valmennusryhmä 1989-90 syntyneet, SCARLETT Valmennusryhmä 1981-88 snytyneet, IQUAANIT Valmentajat: Marianna Tarhala, Laura Adler ja Niina Valkonen Marianna Tarhala, Laura Adler ja Niina Valkonen Marianna Tarhala, Lotta Viitala, Janina Uusitalo ja Iida Ritokoski Johanna Lindberg, Lilli Lindberg, Emilia Viherkoski ja Sini Puro Mona Ruuskanen ja Reetta Lappalainen Heini Kari, Kati Räsänen, Marianne Kari ja Wilma Turtiainen Hanne Juuti ja Tanja Nykänen Johanna Lindberg, Mari Ruotanen, Kati Niemi ja Tytti Rekosuo Päivi Rönkkö, Hanne Juuti ja Tanja Nykänen Laura Adler Tuovi Kukkola, Tiina Paasonen ja Janina Uusitalo Johanna Väliaho ja Heidi Kröger Johanna Lindberg, Päivi Rönkkö (Kevät) ja Miia Paasonen (Syksy) Tuomareina toimivat: Päivi Rönkkö, Miia Paasonen, Heidi Kröger, Saana Vallo, Lilli Lindberg Arveina Asematapahtumissa toimivat: Helena Moring, Johanna Lindberg, Lilli Lindberg, Tuovi Kukkola, Kilpa-Aerobic Valmentajina toimivat Jenni Sjöblom, Kaisaleena Kaivos, Satu Mustonen, Paulina Mertanen ja Anni Taskinen. Tuomarina toimi Jenni Sjöblom. Kokoonpanot: Starttibic 1 Starttibic 2 3-luokan ryhmä Flames 3-luokan pari/ joukkue Limet 3-luokan yksilöt x 2 4-luokan joukkueet Chicas ja Xarat 5-luokan joukkue Jadet
- 15 - KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY USKOLLISUUDEN KILTA TOIMINTAKERTOMUS 2006 KNV:n Uskollisuuden Kilta on jatkanut perinteistä liikunnan parissa syntynyttä uskollisuutta. Toimintavuoden toimintaa väritti SunSvolin Ikivireiden ohjelmaharjoitukset ja esiintyminen Tampereella kesäkuussa, mukaan lähti kaksikymmentä iloista voimistelijaa. Heidän ohjauksestaan vastasi Minna Kallio. Vapaaehtoistoimintaa jatkettiin Viertolan kahviossa sekä Hopeahovissa että Terveyskeskuksen osasto 1:ssä, kevätkaudella oli vielä Viertolan jumpat. Yhteistoimintaa naapuriseurojen kiltojen kanssa olivat yhteisharjoitukset Tapiolan ikivireiden kanssa ja yhteinen ulkoilupäivä Svoli Etelä-Suomen kiltalaisten kanssa. Merkittävä tapahtuma oli Kiltaparlamentti Keravalla, joka sai huomiota Keski- Uusimaa lehdessä. Yhteen kokoontui 75 kiltalaista. U-killan kokoukset järjestettiin pääosin Viertolassa. Hopeahovin asukkaita ulkoilutettiin ja neljätoista kiltalaista järjesti heille yhteisen joulukahvihetken ohjelmineen. U-Killan toimihenkilöt ja toimikaudet Sirkka Leimuvaara Kiltaäiti, puheenjohtaja 2007-2009 Edith Sanmark Kiltamuori elinikäinen Raina Lempinen Varapuheenjohtaja 2006-2008 MarjaLeena Väänänen Sihteeri, muistiinmerkitsijä 2006-2007 Pirkko Rokkonen Rah.hoit. rahakirstunvartija 2006-2008 Kiltalaisia oli toimintavuonna 45. Kokouksia pidettiin Voiertolassa kuusi kertaa, läsnä oli noin 120 uskollista. Ulkoilupäiviä järjestettiin kaksi kertaa, osallistujia parikymmentä. Muut osallistumiset: Adiemus-konsertti Ilta Kilta Keravan Taidemuseolla Tupperware esittely Taina Pikkupeura SVOLIn päivä, 100-v naisten äänioikeutta Kurssit: Pikakurssi Naurujoogaan, Pirkko Rokkonen ja Riitta Väänänen Apurahat: Liisa Orkon apuraha SUNSVOLI passiin, Anneli Ollila Merkkipäivät: Ebba Frilund, Sirkka Leimuvaara, Tellervo Poutiainen, Kaarina Palasmaa, Marjatta Ripatti, Pirkko Rokkonen
- 16 - Suruvalittelut: Hilkka Linnankari Vapaaehtoistyö: Perjantain Viertolan kahviovuorot, 14 kiltalaista. Viertolan tiistain tuolijumppa ja torstain kevennetty jumppa kevät/06. Syyskaudella emme enää voineet vetää Virtolan jumppia, koska seura olisi joutunut maksamaan tilan, jossa olisimme järjestäneet ilmaisen jumpan asukkaille. Tämä tuntui kohtuuttomalle. Torstain Hopeahovin ja Terveyskeskus os.1:n jumpat kävivät vetämässä Pirkko Rokkonen, Raili Seppälä ja MLVäänänen Maksut: Kiltamaksu 5 euroa + seuran jäsenmaksu 3,50, niiltä jäseniltä, jotka eivät käy emo-seuran jumpassa. Seuran kunniajäsenet: Edith Sanmark, Marjatta Ripatti, Norjo Järvelä, Tellervo Poutiainen ja MarjaLeena Väänänen ja Killan ainaisjäsen Hillevi Räisänen; U-Killan kunniajäsen Kaarina Palasmaa.