(Otteita hallintosääntömuutosehdotuksesta, elinkeino- ja maaseutulautakunta 2792012) VIII Luku HALLINNON JA TALOUDEN TOIMIALA 49 Keskusvaalilautakunta 50 Kunnanhallitus, tehtävät, jäsenmäärä ja esittely 52 Kunnanhallituksen ratkaisuvalta Keskusvaalilautakunnan kokoonpanosta ja tehtävistä määrätään vaalilaissa Samassa laissa määrätään myös muista vaaliviranomaisista ja niiden tehtävistä Kunnanhallitus johtaa ja ohjaa kunnan organisaatiota, suunnittelua ja palvelujen kehittämistä siten, että kunta toimii tuloksellisesti ja palveluhenkisesti valtuuston hyväksymän vision, strategian ja talousarviossa hyväksyttyjen tavoitteiden mukaisesti Kunnanhallituksessa on yhdeksän jäsentä ja varsinaisten jäsenten on oltava valtuutettuja tai varavaltuutettuja Kunnanhallituksen tehtävänä on: johtaa kunnan hallintoa valmistella valtuuston käsiteltävät asiat huolehtia valtuuston päätösten täytäntöönpanosta huolehtia kunnan taloudesta ja taloussuunnittelusta huolehtia kaavoituksesta huolehtia kunnan elinkeinopolitiikasta ja elinkeinojen kehittämissuunnitelman laadinnasta huolehtia palvelutuotannon koordinoinnista ja valvonnasta (myös kuntakonserni) huolehtia kuntien välisestä yhteistyöstä ja alueellisista kehittämis- ja edunvalvontatehtävistä Lisäksi kunnanhallituksen toimialueeseen kuuluvat lomitusasiat Esittelijänä kunnanhallituksessa toimii kunnanjohtaja ja hänen poissa tai esteellisenä ollessaan kehitysjohtaja Kunnanhallituksen alaisena toimii sen valitsema henkilöstöjaosto Kunnanhallituksen ratkaisuvaltaan kuuluu tässä pykälässä määrätyt asiat, mikäli niitä ei erikseen hallintosäännössä ole määrätty kunnan muun viranomaisen ratkaisuvaltaan Kunnanhallitus voi siirtää toimivallan siltä osin kuin siitä on erikseen mainittu Toimivallan siirtämisestä on pidettävä ajan tasalla olevaa luetteloa Kunnanhallitus päättää seuraavista asioista:
2 Yleishallintoa koskeva ratkaisuvalta 1) Kunnan puhevallan käyttämisestä kunnan eri viranomaisten aloitteiden, esitysten ja lausuntojen toimittamisessa kunnan ulkopuolisille viranomaisille 2) Selityksen antamisesta valtuuston puolesta valtuuston päätöstä koskevasta valituksesta tai jatkovalituksesta, jos kunnanhallitus katsoo, ettei valtuuston päätöstä ole kumottava Taloudenhoitoa ja rahoitusta koskeva ratkaisuvalta Kunnanhallituksella on oikeus siirtää ratkaisuvaltaa alaiselleen toimielimelle tai viranhaltijalle seuraavien taloudenhoitoa ja rahoitusta koskevien asioiden osalta: 2, 3, 4, 5, 6, 9 1) Kiinteän omaisuuden (maa- ja vesialueet, rakennukset, kiinteät rakenteet ja laitteet) sekä osakkeiden ja osuuksien ostamisesta kunnalle talousarviossa tarkoitukseen varatun määrärahan sekä valtuuston mahdollisten erikseen antamien ohjeiden puitteissa 2) Kiinteän omaisuuden (maa- ja vesialueet, rakennukset, kiinteät rakenteet ja laitteet) myynnistä talousarvion mukaisten perusteiden tai valtuuston erikseen hyväksymien perusteiden mukaisesti 3) Koneiden ja kaluston myynnistä 4) Osakkeiden ja osuuksien myynnistä 5) Kiinteän omaisuuden (maa- ja vesialueet, rakennukset, kiinteät rakenteet ja laitteet) vuokralle antamisesta ja ottamisesta Kuitenkin kehitysjohtaja päättää liikehuoneistojen ja yritystilojen vuokrauksesta kunnanhallituksen hyväksymien perusteiden mukaisesti ja tekninen lautakunta päättää kunnan omistamien viljelysmaiden vuokrauksesta 6) Lainan ottamisesta kunnalle valtuuston talousarviossa tai erikseen päättämien lainan ottamista koskevien periaatteiden mukaisesti 7) Lainan antamisesta valtuuston talousarviossa tai erikseen päättämien lainan antamista ja muuta sijoitustoimintaa koskevien periaatteiden mukaisesti 8) Lainan antamisesta kuntakonserniin kuuluvalle yhteisölle 9) Toimitilojen hallinnasta 10) Vapautuksen tai lykkäyksen myöntämisestä kunnallisveron, kansaneläkemaksun ja sairausvakuutusmaksun sekä kiinteistöveron ja niille määrätyn viivästyskoron suorittamisesta 11) Vapautuksen ja lykkäyksen myöntämisestä kunnallisen maksun tai yksityisoikeudellisen maksun ja sille määrätyn viivästyskoron suorittamisesta 12) Muutoksen hakemisesta kunnallisverotusta koskeviin päätöksiin,
3 56 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta 13) Toimialajohtajien sekä hallinto- ja talouspäällikön harkinnanvaraisista palkantarkistuksista 14) Elinkeinopoliittisten tukien ehtojen täyttymisestä Hallintopäällikkö, talouspäällikkö ja lomitusasiamies ratkaisevat seuraavat asiat: Kehitysjohtaja päättää 1) Liikehuoneistojen ja yritystilojen vuokrauksesta elinkeino- ja maaseutulautakunnan hyväksymien perusteiden mukaan 2) Kunnan osallistumisesta alueellisen elinkeinotoimen kehittämishankkeisiin kunnanhallituksen hyväksymien perusteiden mukaisesti Hallintopäällikkö päättää 1) Hallinnon toimialalla valmistettujen painotuotteiden hinnoista sekä kopioista perittävistä maksuista 2) Vapautuvien virkojen ja toimien täyttöluvan myöntämisestä kunnanhallituksen ohjeiden mukaan Talouspäällikkö päättää 1) Hallinnon toimialan keskitetyistä hankinnoista kunnanhallituksen ohjeiden mukaan 2) Kunnan omaisuuden vakuuttamisesta sekä kunnan muusta vakuuttamisesta kunnanhallituksen antamien ohjeiden mukaan 3) Tilien avaamisesta ja lopettamisesta 4) Kunnan kassavarojen ja talletusten sijoittamisesta ja tilapäisrahoituksen järjestämisestä sisäisen valvonnan ja taloudenhoidon ohjeiden mukaan 5) Perintätoimenpiteistä yhteistyössä ao hallintokunnan kanssa kunnan saatavien perimiseksi Lomitusasiamies päättää 1) Lomituspalvelulain mukaisesti maatalousyrittäjien oikeudesta lomituspalveluihin ja sijaisapuun 2) Lomituspalvelulain nojalla perittävistä maksuista ja maksettavista korvauksista Melan ilmoittamien perusteiden puitteissa 3) Maatalouslomittajien työssään aiheuttamien vahinkojen korvauksista enintään 1000 euroon saakka
4 XI luku TEKNINEN TOIMIALA 73 Tekninen lautakunta, tehtävät, jäsenmäärä ja esittely Lautakunnan tehtävänä on alueisiin ja yhdyskuntatekniikkaan liittyvien suunnitelmien ja palvelujen järjestäminen ja tuottaminen kunnan omistamiin rakennuksiin liittyvien suunnitelmien ja palvelujen järjestäminen ja tuottaminen kunnan metsätilojen hoito ja viljelysalueista huolehtiminen kunnalle kuuluvat jätehuoltoon liittyvät tehtävät ruoka- ja puhtauspalvelut asuntoasiat 74 Teknisen lautakunnan ratkaisuvalta Tekniseen lautakuntaan kuuluu yhdeksän jäsentä Teknisen lautakunnan alaisena toimii sen valitsema tiejaosto, jonka toimivallasta määrätään erikseen tässä johtosäännössä Tiejaoston jäsenet valitaan teknisen lautakunnan jäsenistä ja varajäsenistä Esittelijänä teknisessä lautakunnassa toimii tekninen johtaja ja hänen esteellisenä tai estyneenä ollessa rakennuspäällikkö 1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta päättää seuraavista asioista 11 Urakoista, jotka rakennushankkeiden menettelytapajohtosäännön mukaan kuuluvat teknisen lautakunnan ratkaisuvaltaan 12 Toimialallaan suunnittelijoiden valinnasta ja suunnitelmien hyväksymisestä silloin, kun ne rakennushankkeiden menettelytapajohtosäännön mukaan kuuluvat teknisen lautakunnan ratkaisuvaltaan 13 Kadunrakennussuunnitelmien sekä puisto-, liikenne- ja ulkoilualueita koskevien suunnitelmien hyväksymisestä 14 Rakennusvaiheessa ilmenevistä tarpeellisista muutoksista rakennussuunnitelmiin ja rakennustöiden lisätyölaskutusten hyväksymisestä 15 Urakalla sekä kunnan omana työnä suoritettujen töiden vastaanottamisesta ja käyttöön luovuttamisesta rakennushankkeiden menettelytapajohtosäännön mukaan 16 Rakennustyössä tarvittavien alueiden haltuunotosta ja sen valvomisesta, että tarvittavat luvat ja oikeudet on hankittu sekä haltuunotto-, korvaus- ja käyttöoikeussopimusten tekemisestä
17 Kunnan kiinteistöjen hoito-ohjeiden hyväksymisestä ja energian säästöön liittyvistä toimenpiteistä 18 Energiahankintaa koskevista sopimuksista 19 Liikenteenohjaussuunnitelmien hyväksymisestä ja liikennemerkkien asettamisesta siellä, missä kunta on tienpitäjä 110 Päätösvallassaan olevien urakkasopimusten ja hankintasopimusten vakuuksien hyväksymisestä sekä rakennusaikaisten vakuutusten ottamisesta 111 Haittakorvauksen myöntämisestä toimialueella niissä tapauksissa, joissa kunta on korvausvelvollinen 112 Lautakunnan hallussa olevan kiinteän ja irtaimen omaisuuden tilapäisestä luovuttamisesta sekä ulkopuolisille annettavista kiinteistöpalveluista ja niistä perittävistä maksuista 113 Kunnassa noudatettavien jätehuoltomääräysten hyväksymisestä 114 Vapautuksen myöntämisestä järjestettyyn jätteenkuljetukseen liittymisestä sekä lisäksi lautakunta 115 Vastaa vesihuollosta, sen kehittämisestä ja yleissuunnittelusta sekä kehittämissuunnitelmien laatimisesta 116 Vastaa kunnan liikenneturvallisuustyöstä 117 Suorittaa ympäristönsuojelulain 75 :n mukaiset maaperän puhdistustoimenpiteet silloin, kun puhdistamistarve on todettu 118 Vastaa kunnan metsien hoidosta ja puutavaran myynnistä ja metsien hoitoon liittyvien yhteistyösopimusten tekemisestä 119 Kunnan viljelysmaiden vuokrauksesta 5