TAIP210 Kulttuurin käsite ja kulttuuriperintö (5 op) kuvaton versio Prof. Janne Vilkuna Museologia/Jyväskylän yliopisto janne.vilkuna@jyu.fi
Kulttuuri siellä, kulttuuri täällä Jos kuulen sanan kulttuuri, poistan varmistimen Browningistani! Hanns Johstin (1890 1978) Schlageter - näytelmän (1933) päähenkilö.
Pekka Seppänen: Pelin henki (Talouselämä Kesä 2007, nro 24 21.6.2007) Kulttuuri on myönteinen sana. Siksi se anastetaan mielellään käyttöön myös perinteisen kulttuurin ulkopuolelle.... Poliittinen kulttuuri kuulostaa sekin paremmalta kuin kähmintä, lehmänkaupat ja omaneduntavoittelu.... Useimmiten kulttuuri-sanalla yritetään peitellä asioiden todellinen karva. Kulttuurisesti merkittävä tarkoittaa sitä, että asia on muilla tavoin merkityksetön. Monikulttuurinen tarkoittaa sitä, että mukana on ulkomaalaisia.
Marginaalista ylellisyyttäkö? J. V. Snellman (1806 1881) ja hänen aikansa suomalaisuusmiehet ymmärsivät, hiukan yksinkertaistaen, että Suomen hyvinvoinnin edellytyksenä ei ollut ensisijaisesti talous, vaan sivistys. Kun katso Suomea tänään, ajatus näyttää toimineen erinomaisesti!
Tuoretta tutkittua faktaa KTL Timo Tohmon väitöskirja (väitös 3.8.2007) osoittaa, että kulttuuritapahtumat ovat kannattavia investointeja kunnille. Tohmo tutki vuoden 1994 Kaustisen kansanmusiikkijuhlien vaikutusta kunnan elinkeinoelämään panos-tuotosanalyysin avulla. Juhlien positiiviset vaikutukset alueen tuotantoon ja kunnallisveroihin ovat suuremmat kuin kunnan juhlille myöntämät vuotuiset avustukset. Tohmon mukaan Kaustisen kansanmusiikkijuhlien vaikutus alueen tuotantoon on noin 1,7 miljoonaa euroa. Tuotannon lisäys on laskettu ulkopaikkakuntalaisten majoituspalveluihin, kaupan alan palveluihin, liikenteeseen ja pääsylippuihin käyttämän rahan perusteella. Kunnallisverotulot nousevat juhlien ansiosta 66 000 eurolla ja uusia työpaikkoja syntyy 27. Tohmo, Timo. Regional economic structures in Finland: Analyses of location and regional economic impact. Jyväskylä Studies in Business and Economics 57 (2007).
korkeakulttuuri jalkapallokulttuuri eräkulttuuri populaarikulttuuri elokuvakulttuuri yrityskulttuuri yläkulttuuri kalastuskulttuuri osakulttuuri tapakulttuuri ruokakulttuuri hiihtokulttuuri talonpoikaiskulttuuri maitolaiturikulttuuri metsästyskulttuuri kansankulttuuri vasarakirveskulttuuri liikennekulttuuri alkukantainen kulttuuri juomakulttuuri golfkulttuuri työväenkulttuuri alakulttuuri jne.
Kulttuuri-käsitteen kehitys Axel Steensbergin (1906 1999) väite vuonna 1964: Kulttuuriantropologi A. L. Kroeber on esittänyt, että sana kulttuuri mainitaan ensi kerran eräässä saksalaisessa sanakirjassa vuonna 1793. Kyseessä on Johann Cristoph Adelung (1732 1806), mutta H. Schulzin Deutsches Fremdwörterbuchin (1913) mukaan Adelung mainitsee sen sijaan ensimmäisenä vuonna 1782 sanan kulttuurihistoria teoksessaan Geschichte der Cultur. Samoin hän toteaa, että sana kulttuuri saatiin saksan kieleen 1700-luvun lopulla, jolloin sen merkitys oli henkinen kulttuuri (Ciceron cultura anima mukaisesti).
latinan colo = viljellä, hoitaa, kehittää Cato (234 149 ekr.): De agri cultura edelleen colo > colonus = maanviljelijä; colonia = mv:n asuinpaikka 1500-luvulla cultus = puutarhan hoito 1600-luvulla agri/horticulture = kasvien ja puiden viljely ja Nykyisessä tieteellisessä merkityksessä sana tuli käyttöön saksankielessä 1700-luvun lopussa ja yleistyi n. 1850. Vastaava termi oli ranskan- ja englanninkielessä pitkään sivilisaatio tai yhteisö (civilization, society; vrt. engl. social anthropology cultural anthropology; myös ranskankielessä vastustusta, muualla maailmassa on laajasti hyväksytty)
Suomessa Kotus: vuoden 1729 asetus tupakan istutuksesta: Jywäin Culturi eij ollengan sen [tupakanviljelyn] cautta wähendyä taida. Lönnrotin suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa 1872: kulturi = kultur (wiljelys, siwistys) [kulttuuri kirjoitettiin tuolloin vielä yhdellä t:llä]
Laki kuntien kulttuuritoiminnasta (728/1992) 2 Kulttuuritoiminta Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan tässä laissa taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä.
Kulttuuripolitiikan tutkijat luokittelevat: C - kulttuuri taiteellinen luova työ ja sen tekijät taide- ja kulttuurilaitokset taiteilijoiden ammatillinen koulutus tekijänoikeuskysymykset taide ja kulttuuri alueellisina kehitystekijöinä B-kulttuuri kulttuuriteollisuus A-kulttuuri taidekasvatus taiteiden ja kulttuurin harrastaja- ja järjestötoiminta lapsiin ja nuoriin ja yksilöiden ja ryhmien erityisiin vakaumuksiin kohdistuvat loukkaukset yksityisyyden suoja tietosuoja kulttuurivähemmistöt ja kulttuurioikeudet
Ensimmäinen määritelmä 1871 Sir Edward Burnett Tylor (1832 1917) määritteli 1871 teoksessaan Primitive Culture: Culture, or civilization,... is that complex whole which includes knowledge, belief, art, law, morals, custom, and any other capabilities and habits acquired by man as a member of society. [mutta tässä merkityksessä sana otettiin Oxford Dictionaryn vasta 1933!]
Part II Definitions Group A: Descriptive 1 20 (21) Group B: Historical Emphasis on social heritage or tradition 1 22 Group C: Normative C-I: Emphasis on rule or way: 1 19 (21) C-II: Emphasis on ideals or values plus behavior 6 Group D: Psychological D-I: Emphasis on adjustment, on culture as a problem-solving device 1 17 D-II: Emphasis on learning 1 16 D-III: Emphasis on habit 1 3 D-IV: Purely psychological definitions 1 2 Group E: Structural Emphasis on the patterning or organization of culture 1 9 Group F: Genetic F-I: Emphasis on culture as a product or artifact 1 20 F-II: Emphasis on ideas 1 10 F-III: Emphasis on symbols 1 6 F-IV: Residual category definitions 1 5 Group G: Incomplete definitions 1 7 Yhteensä 165 [itse: 164] + alaviitteissä jne. olevat
Group B 9 Linton, 1936: 78. [Linton, R. 1936. The Study of Man. New York]... the social heredity is called culture. As a general term, culture means the total social heredity of mankind, while a specific term a culture means a particular strain of social heredity. Group B 10 Mead, 1937: 17. [Mead, M. 1937. Cooperation and Competition among Primitive Peoples. New York.] Culture means the whole complex of traditional behavior which have been developed by the human race and is successively learned by each generation. A culture is less precise. It can mean the forms of traditional behavior which are characteristic of a given society, or of a certain area, or of a certain period of time.
Kulttuuri on kulloisenkin yhteisön jäsenille ominaisten opittujen käyttäytymispiirteiden ja -kaavojen sekä näiden tuotteiden integroitunut, yhtenäinen kokonaisuus. Se on sosiaalisen keksimisen tulosta, ei biologisen periytymisen. Se siirtyy ja säilyy vain tiedonvälityksen ja oppimisen avulla, ei vaiston varassa. Aikatasossa voidaan puhua kulttuurikausista (esim. antiikki, myöhäiskeskiaika), paikan tasossa kulttuuripiireistä (esim. länsimainen ja arabialais-muhamettilainen kulttuuripiiri), kulttuurialueista joiden kansoilla on runsaasti yhteisiä tunnusomaisia kulttuuripiirteitä (esim. Pohjoismaat, latinalainen Amerikka), kansallisista kulttuureista (esim. suomalainen, saamelainen, suomenruotsalainen kulttuuri) ja paikalliskulttuureista, joiden ytimenä on tavallisesti tietty maakunnallinen tai kunnallinen keskus. Kulttuuripiirien, -alueiden jne. kentässä erottuu tavallisesti kulttuurikeskus ja kulttuurin periferia, jossa kehitys etenee hitaammin ja vanhat piirteet säilyvät pitempään kuin keskuksessa. Puhutaan myös sosiaalisista osakulttuureista (esim. työväenkulttuuri, merimieskulttuuri). Saman ajan ja paikan puitteissa voidaan erottaa eri kulttuurikerrostumia: eri ihmiset ja ihmisryhmät noudattavat eri aikakausilta periytyviä käyttäytymiskaavoja, vanhempien kerrostumien kaavat voivat dominoida periferioissa vielä kauan sen jälkeen kun keskuksessa on yleisesti omaksuttu uudemmat mallit. Kulttuurikehityksen tietoista ohjaamista ja säätelyä nimitetään kulttuuripolitiikaksi; sen tärkeimpiä nykyvälineitä ovat koululaitos ja joukkotiedotusvälineet. Perinnetieteen terminologia, Helsingin yliopiston Kansanrunoustieteen laitoksen toimite 1990
Akkulturaatio, akkulturoituminen on ilmiöiden tai kulttuurivaikutteiden siirtymistä antavalta kulttuurilta vastaanottavalle kulttuurille siten, että vaikutteet aiheuttavat vastaanottavassa kulttuurissa rakennemuutoksia tai vaikutteisiin sopeutumista. Kulttuuri-ilmiöiden leviämismallissa voidaan erottaa kolme porrasta: 1. diffuusio eli leviäminen, jolloin vaikutteet tai ilmiöt tulevat tunnetuksi omaksuvan kulttuurin piirissä, 2. akkulturaatio- eli sopeutumisvaihe, jolloin omaksuva kulttuuri pyrkii sopeuttamaan vaikutteet omaan kulttuuriinsa (ilmiöiden vakiintumisvaihe, tapojen institutionaalistumisvaihe), 3. assimilaatio- eli sulautumisvaihe, jolloin omaksuva (alempi) kulttuuri sulautuu voimakkaampaan kulttuuriin. Uudistusten, tavallisesti uusien teknisten keksintöjen ja parannusten leviämisestä ja vastaanottamisesta käytetään termiä innovaatio. Amerikkalaisessa sosiologiassa akkulturaatiolla voidaan tarkoittaa myös yksilön mukautumista ja sopeutumista jäsenryhmäänsä, esim. prosessia, jonka aikana lapsi omaksuu jäsenryhmänsä (perheensä) kulttuuripääomaan kuuluvat arvot ja käyttäytymismallit [= enkulturaatio]. Vrt. sosiaalistuminen.
Arkeologian käyttämä kulttuuri-käsite (esim. Suomusjärven kulttuuri) tarkoittaa joukkoa artefakteja (sekä kiinteitä muinaisjäännöksiä että irtaimia muinaisesineitä), jotka esiintyvät (eli on löydetty) tietyllä alueella. Arkeologian kulttuurikäsite perustuu siis esineelliseen/aineelliseen kulttuurin.
Veteen piirretty viiva Kulttuuri jaetaan usein aineellisen ja henkiseen kulttuurin, mutta jako on keinotekoinen, sillä kaikkien aineellisten kulttuurituotteiden taustalla on henkinen prosessi; kaikkein käytännöllisimpiinkin esineisiin liittyy henkisiä arvoja.
Ilmiselvää? Perinnetieteen terminologiassa ei ole määritelty käsitteitä: perinnetiede perinne traditio kulttuuriperintö
Kotus: perinne: tradition vastineena käyttöön 1900-luvun alkupuolella kulttuuriperintö: ilmeisesti käännöslainana 1906: O. E Tudeer: Kreikan kansa persialaissotien aikana: (s. 4): Toiseksi meidän on niin ikään mahdoton erottaa niitä ominaisuuksia, jotka ehkä ovat todellista rotuperintöä, niistä jotka ovat kultuuriperintöä. [kulttuuri kirjoitettiin silloin vielä yhdellä t:llä.]
Kulttuuri ei ole vähempää kuin perinteisiin sidottu henkinen ja aineellinen varustus, joka on ihmisen olemassaolon perusta. Gustav Ränk (1902 1998)
Kulttuuri on siis lyhyesti määritellen ihmisyhteisön kaikkien opittujen tietojen ja taitojen kokonaisuus. On huomattava, että määritelmään ei sisälly arvostuksia, sillä kaikki ihmisen luoma, olipa se jonkun mielestä hyvää tai huonoa, on osa kulttuuria (vrt. kulttuurimaisema & perinnemaisema).
Tärkeä tosio! Kroeber & Kluckhohn 1952, 49: Men are, as Simmons (1942) has reminded us, not only the carriers and creatures of culture they are also creators and manipulators of culture. Simmons, L. W. (ed.) 1942. Sun Chief, the Autobiography of a Hopi Indian. New Haven.
Mutta Kroeber & Kluckhohn toteavat 1952 (181), että meillä on suhteellisen hyvin määritelty termi, mutta meillä ei ole yleistä kulttuuriteoriaa. Vaan voiko sellaista ollakaan?
Homo sapiens Viisas ihminen Ihminen eroaa eläimestä siinä, että hän on kulttuuriolento: hän luo, säilyttää ja siirtää kulttuuria.* Ihmisellä on lukuisia fysiologisia tarpeita, mutta kulttuuri ratkaisee sen, miten hän nuo tarpeensa tyydyttää eli millaisia vaatteita ja rakennuksia hän suojakseen tekee, mitä hän ruoakseen hankkii, miten sen valmistaa ja nauttii jne. * Tosin eräiden eläinlajienkin on viime aikoina havaittu luovan ja ylläpitävän kulttuuria!
Uhka? On outoa, että mitä enemmän meillä on muistivälineitä, sitä vähemmän meidän tarvitsee itse muistaa. Niinpä voi aiheellisesti kysyä, antavatko museot yhteisöllisinä muisteina yhteiskunnalle ja yksilölle luvan ja vapauden unohtaa? Jos näin on, mitä siitä seuraa? Passivoivatko muistiorganisaatiotkin aktivoimisen sijaan?
Genesis Jokaisella yhteisöllä on aina ollut ja tulee aina olemaan syntytarina eli enemmän tai vähemmän tosi historiallinen kertomus siitä keitä me olemme.
Me ihmiset olemme aikojen alusta saakka pyrkineet kaikin voimin vapautumaan ajan ja paikan kahleista ja tulemaan jumalien kaltaisiksi. Vanhan testamentin ensimmäisen Mooseksen kirjan eli Genesiksen kolmannen luvun 22 jae kuuluu: Ja Herra Jumala sanoi: Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan [syötyään sen hedelmää]. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti.
Genesiksessä kerrotaan kolmannen luvun 7 jakeessa välittömästi hedelmän syönnin jälkeen ensimmäisistä kulttuuriesineistä: Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.
Jumalpyrkyä Ihminen käsitti myös olevansa yksilö, eläimistä poikkeava alaston olento, joka ymmärsi ajallisen ja alueellisen rajallisuutensa, minkä vuoksi hän ryhtyi kaikin kulttuurinsa suomin keinoin murtamaan näitä kahleita valmistamalla ruumiinsa jatkeiksi muun muassa esineitä, ja näin me edelleen toimimme. Kännykkä on erinomainen esimerkki siitä kuinka me ihmiset yhä pyrimme vapautumaan ajan ja paikan kahleista ja tulemaan jumalien kaltaisiksi.
Jokainen ihminen on ponnistuksissaan aina omakeskeinen, ja tätä ominaisuutta voi ainoastaan historiallinen tietoisuus taltuttaa ja samalla kohtalokkaina hetkinä estää jokaista pitämästä nykyhetkeä liian tärkeänä. Kahdella tavalla voidaan ihminen sitoa menneisiin aikoihin. Hän pääsee selville suvustaan, siis niistä henkilöistä, jotka ovat eläneet ennen häntä ja joihin hän kuuluu verisiteiden yhdistämänä. Toinen tapa tulee erityisesti kysymykseen meidän maassamme, joka on pääasiallisesti maanviljelysmaa, ja se on, että saamme tiedon henkilöistä, jotka ovat omistaneet ja viljelleet samaa maatilkkua kuin mekin. Kummassakin tapauksessa tuottaa historia eräänlaista rauhoittavaa tyydytystä. Pääsemme selville siitä, että vaikka toimemme olisikin näennäisesti vähäpätöinen, ei työmme jälki kokonaan katoa. Historia tulee täten iankaikkisen vastikkeeksi. Jalmari Finne (1874 1938) Kansallisteatterin ohjaaja, kirjailija ja sukututkija
Hän ei puhunut katkeruuden voimasta, suruksi kutsumamme tuskan luonteesta, muistista kuoleman vaatimattomana vastavoimana; tällä kertaa hän vaikeni ja syventyi katsomaan tyttöä. Hän on hautakivenveistäjä Hans Bode. Tyttö on 23-vuotiaana kuollut taidepuuseppä ja reustauroija Therese Podworny, hautamuistomerkkiä tilaavan paleontologian professori Podwornyn tytär. Siegfried Lenz. Sointikoe. Gummerus 1997, s. 72.
Kolme kuolemaa Me kaikki kuolemme ja vieläpä kolmasti. Ensiksi kuolemme fyysisesti silloin kun sydämemme pysähtyy, toiseksi kuolemme sosiaalisesti, yhteisöllisesti, silloin kun viimeinenkin meidät henkilökohtaisesti muistava nukkuu pois. Kolmanneksi kuolemme kulttuurisesti lopullisesti silloin kun viimeinenkin kylmä arkistotieto meistä häviää ja fyysisesti lopullisesti silloin kun viimeinenkin perimämme, DNA:mme, sisältävä ruumiinosamme hajoaa.
Jokainen osa tätä maata on pyhä minun kansalleni. Jokin kauan sitten kadonneiden päivien iloinen tai surullinen sattumus pyhittää sen jokaista lehtoa ja tasankoa, jokaista vuorenrinnettä ja jokaista laaksoa. Jopa kalliot, jotka vaikuttavat mykiltä ja elottomilta kylpiessään auringon hiostavassa paisteessa hiljaisilla rannoilla, värisevät niistä jännittävistä muistoista, jotka liittävät ne kansani vaiheisiin. Vieläpä itse tomukin jolla seisot, vastaa hellemmin heidän askeleisiin kuin sinun, sillä sen on kyllästänyt esiisiemme veri ja vain meidän paljaat jalkamme voivat aistia sen myötätuntoisen kosketuksen. suquamish- ja duwamishpäällikkö Seathl 1855
Jos te siis luulette, että kotiseutu on jokin kopeilevan rajoittuneisuuden luoma käsite, niin minä tahtoisin sanoa teille kokemuksesta että sen perustana pikemminkin on surumielisyys ja kaipaus. Menneisyys on meille haaste, me yritämme jotenkin tehdä olemassaolomme todisteista käsitettäviä ja kestäviä, ja siihen me voimme päästä vain tietyllä rajatulla seudulla, kotiseudullamme - - - - tajusin, että kaikki esineetkin olivat osa menneen elämän sisältöä, ne olivat osaltaan auttaneet kestämään kohtaloita, lieventäneet onnettomuutta, tehneet ilon mahdolliseksi, eivätkä ne saaneet hävitä - - sillä oikeus ja kohtuus on että esi-isiemme [ja -äitiemme] elämä ei joudu unohduksiin. Miksikö? Siksi että heidän elämänsä on luonut pohjan meidän elämällemme. Siksi että me saamme kiittää heitä kaikista elintärkeistä kokemuksistamme, myöskin siitä huumaavasta tiedosta että kaikki on katoavaista. Menneen ajan muiston kipeyttä lievittää vain se, että voimme tuntea ja tunnustaa menneisyyden mielekkyyden ja merkityksen. - - saattaa menneisyyden todistajat turvaan lopulliseen ja peruuttamattomaan turvapaikkaan, josta ne eivät koskaan enää tulisi näkyviin, mutta jonne ei liioin kukaan pääsisi ottamaan niitä omiin tarkoituksiinsa, puhumaan oman asiansa puolesta. Zygmunt Rogalla/Siegfried Lenz. Kotiseutumuseo. Gummerus 1980, s. 133, 240 ja 620.
Rajatulla seudulla KESKI-SUOMEN KOTISEUTULAULU Sanat Martti Korpilahti, sävel Ivar Widéen Männikkömetsät ja rantojen raidat, laaksojen liepeillä koivikkohaat, ah, polut korpia kiertävät, kaidat, kukkivat kummut ja mansikkamaat! Keitele vehmas ja Päijänne jylhä, kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveen, vuorien huippujen kauneus ylhä, ah, kotiseutua muistoineen
Kaikista esineistä Kaikista esineistä rakkaimmat ovat minulle käytetyt. Kuhmuiset reunoistaan litistyneet kupariastiat, veitsien ja haarukoiden monissa käsissä kuluneet puiset varret ovat minusta jaloja muotoja. Myös laakakivet vanhojen talojen pihoilla ovat onnekkaita asioita, monien jalat ovat hioneet niitä monet askeleet tallanneet maahan ja ruoho kasvaa raoissa Monien käytössä ne muuttuvat jatkuvasti, parantavat muotoaan ja tulevat arvokkaiksi niin kuin monien kokeilujen tulos. Minä rakastan jopa veistoksia joista on katkottu kädet. Nekin elivät minulle. Vaikka ne on kaadettu niin ne kerran pystytettiin. Vaikka niiden kimppuun hyökättiin, eivät ne olleet liian isoisia. Ja puoliksi sortuneet rakennukset ovat kuin keskeneräiset suuret suunnitelmat: kauniit suhteet voidaan jo aavistaa, vaikka ne vielä tarvitsevat ihmisten ymmärtämystä. Toisaalta ne ovat jo palvelleet, ovat jo aikansa eläneet. Tämä kaikki tekee minut onnelliseksi. Bertolt Brecht: Runoja 1914 1956
Jos olisimme ikuiset Jos olisimme ikuiset niin kaikki muuttuisi koska olemme ajalliset jää paljon ennalleen Bertolt Brecht
Neljännen käskyn ja perinteen funktio Länsimaisen elämäntapamme keskeisten arvojen perustana ovat vanhatestamentilliset Mooseksen Jumalalta saamat kymmenen käskyä. Seitsemään käskyyn sisältyy olennaisesti paljas kielto Älä ja kahdessa muussa todetaan että (Minä olen Herra, sinun Jumalasi) Sinulla ei saa olla muita jumalia ja Pyhitä lepopäivä. Yksi eli neljäs käsky, Kunnioita isääsi ja äitiäsi eroaa selvästi muista, sillä siihen sisältyy lupaus: Jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä. Käskyn perimmäinen tehtävä ei ole taata pelkästään vanhempien ja esivallan kunnioitusta, sillä he ovat vain välikappaleita. Kunnioituksen kohteena on nimittäin vanhempien aikanaan omilta vanhemmiltaan saama perinne, kaikki elintärkeät tiedot ja taidot. Käskyn noudattamisen päämäärä siis paljastaa perinteen merkityksen: se takasi kullekin pienyhteisölle, sanatarkasti, pääomien periytymisen ja jatkuvuuden.
Maa painaa parrelleen Kaikki kulttuurit toimivat ympäristönsä ehdoilla. Ympäristösuhde näkyy selvimmin siinä kuinka kulttuurit ovat ottaneet haltuun itselleen tärkeät asiat ja ilmiöt nimeämällä ne. Klassinen esimerkki on se kuinka pohjoisen Euraasian alkuperäiskansat ovat nimenneet varsin hienovaraisesti elämänmuodolleen olennaisen lumen, lohen ja peuran eli poron eri ilmenemismuodot. Tämä ihmiselle olennainen piirre on oivallettu aikojen alussa, sillä Vanhan testamentin ensimmäisen Mooseksen kirjan eli Genesiksen toisen luvun 19 jae kuuluu seuraavasti: Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niin kuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.
Esimerkki saamelaisilta ajokas = opetettu ajoporo; gabba = kokovalkoinen poro; hirvas = kolmea vuotta vanhempi urosporo; härkä = purtu urosporo; juto = ajoporo; kalppinokka = vaaleaturpainen poro; kaskakka = äskettäin purtu poro; kelopää = sarvensa kelonut poro; kermikkä = kaksikesäinen poro; kesakko = kesävasa; kesukka = kesyporo; kosatus = viidennelleä vuodellaan oleva poro; kulpakko = rykimän uuvuttama poro; kunteus = neljännellä vuodellaan oleva poro; kusikas = ihmisvirtsalle perso poro; laitava = laajakylkinen poro; laitistusporo = tokan kuljetusporo ; liivikkö = huonokuntoinen poro; luostakka = valkeakylkinen poro; luunkantaja = runsasluinen poro; maakkana = kuudennella vuodellaan oleva poro; marto = vasomaton narasporo; multavasa = vastasyntynyt vasa; mutsikki = tumma poro; naalivasa = valkea vasa; nimiloppu = yli kuusivuotias poro; pailakka = kesyttämätön purtu poro; peurakka = arka tai vauhko poro; piettiö = vaillinaisesti purtu poro; punavasa = vasakarvainen vasa; raavas = täysikasvuinen poro; rautsa = sairas, laiha poro; renko = rengassilmäinen poro; runo = tilapäisesti mahoksi jäänyt naarasporo; rusakka = ruskeankellertävä poro; suoleton = pienimahainen poro; tainakka = ikimaho naarasporo; urakka = toisella vuodellaan oleva urosporo; vaadin = kolmea vuotta vanhempi naarasporo; vaipukka = väsynyt poro; vuonelo = toisella vuodellaan oleva naarasporo; vuorso = kolmannella vuodellaan olevan urosporo
Ekskursio kulttuuriperintöön Dag Myklebustin (RA, Oslo) johdattelemana: No object is part of our cultural heritage until it is perceived and interpreted as such. Cultural heritage management is the management of change. Hegel s two concepts of history: Historia res gestae: History as a concept for the events of the past Historia rerum gestarum: History as a concept for the narration of the events of the past
Kulttuurintutkija vieraalla maalla David Lowenthal julkaisi jo vuonna 1985 kulttuuriperinnön tutkijoille klassikoksi tulleen teoksensa, jonka hän nimesi oivallisesti The Past is a Foreign Country (vapaasti suomennettuna: Menneisyys on vieras maa). Siinä hän muun muassa toteaa historian olevan sekä vähemmän että enemmän kuin menneisyys.
Lowenthal: Wanting the past: reliving the past Knowing the past Changing the past
Missä on kulttuuriperintö?
Euroopan neuvoston Kulttuuriperinnön yhteiskunnallista merkitystä koskevassa puitesopimuksessa (2005 Framework Convention on the Role of Heritage in Society) ei määritellä kulttuuri-käsitettä [millä säästettiin vähintään vuoden työt], mutta kulttuuriperintö ja perinneyhteisö määritellään seuraavasti: a. kulttuuriperintö on joukko menneisyydestä periytyneitä resursseja, jotka ihmiset tunnistavat jatkuvasti kehittyvien arvojensa, uskomustensa, tietonsa ja perinteidensä heijastumaksi ja ilmaisuksi niiden omistuksesta riippumatta. Siihen kuuluu kaikki ne ympäristön ominaisuudet, jotka johtuvat ihmisten ja paikkojen historiallisesta vuorovaikutuksesta. b. perinneyhteisö koostuu ihmisistä, jotka arvostavat määrättyjä kulttuuriperinnön piirteitä, joita he haluavat ylläpitää ja välittää tuleville sukupolville julkisen toiminnan puitteissa.
Asiantuntijatyön arkea 2003 2004 Asiantuntijatyössä oli mielenkiintoisinta se, miten perin eri lailla katsomme ja käsitämme asioita Euroopan eri maissa. Esimerkiksi kun yritin saada sopimustekstiin erillistä mainintaa perheen ja suvun (family) asemasta kulttuuriperintöprosessissa, se tyrmättiin, sillä etelämpänä asuvat näkivät sen tarkoittavan muun muassa oikeutta tyttölasten ympärileikkaamiseen! Ongelmia toivat lukuisat kieletkin, jopa viralliset englanti ja ranska, joiden käsitteitä kuvaavat sanat eivät suinkaan yhtene. Yksi keskeinen asia, josta puhuimme, oli se voidaanko käyttää käsitettä Euroopan kulttuuriperintö, vai onko monikkomuoto Euroopan kulttuuriperinnöt todenmukaisempi. Tulos oli, että ensiksi mainittu on poliittisesti sopivampi.
Voiko olla yksilöllistä kulttuuriperintöä?
Jokaiselle, joka tajuaa ympäristönsä todellisuuden ja pääsee sopusointuun sen kanssa, tulee kyky vapautua hetkellisyydestä ja omaksua pitempi aikamitta, johon sisältyvät menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Esko Aaltonen (1893 1966)
Carpe diem Neidot ottakoon vaarin ajastaan Poimi ruusu kun vielä voit: ajan alla se taipuu Terää hehkuvaa tänään katselit: se huomenna tomuun vaipuu Immelle, jotta hän aikansa oikein käyttää Poimi ruususi kun se on nupullaan, nopein siivin vanhuus lentää Se kukka mi hurmaa nyt hehkullaan jo huomenna kuoloon entää
Se mikä tarttui kuviin, on ohi, kadotettu tai hylätty. valokuvaaja Christer Strömholm (1918 2002)
Kulttuurin ministeriö Opetusministeriö on Suomen vanhimpia ministeriöitä; se aloitti toimintansa autonomian ajan alussa vuonna 1809 keisarillisen Suomen senaatin kirkollistoimikuntana. Suomen itsenäistymisvaiheessa 1917 toimituskunnan nimi muutettiin kirkollis- ja opetusasiaintoimituskunnaksi. Vuonna 1918 senaatista tehtiin valtioneuvosto ja toimituskunnista ministeriöitä, jolloin nimi muutettiin kirkollis- ja opetusasiainministeriöksi. Vuonna 1922 nimi lyheni opetusministeriöksi. Opetusministeriön kotisivu 24.9.2007 <http://www.minedu.fi/opm/ministerioe_ja_hallinnonala/?lang=fi>
Kulttuurin toimikunnat ja lautakunnat Laki taiteen edistämisen järjestelyistä (328/1967): valtion taidetoimikunnat läänien taidetoimikunnat Laki kuntien kulttuuritoiminnasta (1045/1980): kulttuurilautakunnat* kulttuurisihteerien virat * useissa kunnissa jo aiemmin vapaaehtoisesti
Kulttuuri-ilmiön kuvaus ja analyysi (vrt. etnografia ja etnologia) Tieteessä kaikki riippuu siitä mitä kutsutaan apercuksi, sen tiedostamista, mikä oikeastaan on ilmiöiden takana. Ja sellaisen tiedostaminen on äärettömän hedelmällistä. Trunz, Erich (toim). Goethe. Hampuri 1960. Osa 14, s. 82.
Muistiorganisaatiot KAMUt (MLA, ABM) Kulttuuri- ja luonnonperintöorganisaatiot Muistifunktio Menneisyydestään piittaamaton yhteiskunta on yhtä tietämättömän kurjassa tilassa kuin dementiaa sairastava vanhus. Entä unohduksen funktio?
Kotus: muistiorganisaatio: 2002 (?); ilmeisesti virallistettu opetusministeriön Suomi tietoyhteiskunnaksi -ohjelmaan kuuluvassa Muisti-projektissa (1.5.1996 30.4.1998)
Vallan haltijat Muistiorganisaatioissa työskentelevät ovat loppujen lopuksi vallan haltijoita, sillä heidän tutkimukseen ja tallennukseen liittyvä ammattitaitonsa ratkaisee suuresti sen, millainen menneisyys tulevaisuudessa on! Näin on laita etenkin museoissa, joiden materiaalit eivät yleensä kartu viranomaisarkistojen ja vapaakappalekirjastojen tavoin säädöspohjaisesti, vaan kokoelmista vastaavat päättävät mitä säilytetään ja muistetaan ja minkä annetaan kadota ja unohtua.
Museoesinelahjoituksen vastaanottamisen ilo? On myös vastaanottajan (jolle säilytysvastuu siirtyy) suru, sillä jokainen uusi objekti edellyttää myös resursseja kokoelmien hallintaan ja säilytyksen! Toisien sanoen jokainen vastaanotettu objekti ilman sen myötä saatua resurssilisäystä on aina haaste. Vrt. lahjoitettu lentokone. Lahden museon ruumisvaunut.
Onko väliä patsailla?
Vastaus: On! Tallinnan neuvostoaikana pystytetyn Tallinnan vapauttajien monumentin eli Pronssisoturin siirto kaupungin keskustasta sotilashautausmaalle keväällä 2007 oli surullisen erinomainen esimerkki siitä kuinka kansat tulkitsevat historiaa ja sen ylläpitämiseksi tuotettuja symboleja perin eri tavoin.
Valta ja vastavalta Jos valta muokkaa menneisyyden muistoja omiin tarpeisiinsa, samoin voi tehdä vastavaltakin. Viro on erinomainen esimerkki myös tästä. Eräät museotyöntekijät onnistuivat (omaa onneaan uhmaten) maan päätyessä Neuvostoliiton osaksi kätkemään joko maastoihin tai kokoelmiinsa väärällä nimellä uudelleen luetteloiden itsenäisen Viron symboliesineitä. He onnistuivat jopa siirtämään tämän tiedon seuraavalle sukupolvelle, ja kun itsenäisyys koitti, kansallisaarteet olivat välittömästi käytettävissä ja näytettävissä.
Hävitetty kulttuuriperintö Valta kulttuuriperintöön on realisoitunut ikävällä tavalla silloinkin kun etenkin nk. etnistä sotaa käyvät ovat käsittäneet vihollisen kulttuuriperinnön ja -omaisuuden tuhomaisen strategisen merkityksen. Tällainen sota koettiin Euroopassa Jugoslavian valtion pilkkoutuessa ja ajautuessa vuonna 1991 sotien sarjaan, nk. Balkanin kriisiin. Rauhan oloissakin kulttuuriperinnön, esim. yhteisön identiteetille olennaisten rakennusten, merkitys ymmärretään valitettavasti vasta kun kohdetta jo hävitetään.
Käsien pesua Joissain tapauksissa voimme unohtaa ja antaa jonkin kokonaisuuden kadota ja saman tien pestä omatuntomme ja kätemme antamalla siitä pienen osan saada kunnian päätyä suojelluksi viralliseksi kulttuuri- tai luonnonperinnöksi (tai museoitavaksi). Tämä on varsin tavallinen saneerausstrategia. Tunnettu ja itsessään upea työläiskorttelimuseo Tampereen Amurissa sai jäädä museoksi in situ, kun sen ympäriltä purettiin 1950-luvulla kokonainen suuri kaupunginosa, jonka epämukavat puutalot saivat antaa tilaa suurille, nykyaikaisilla mukavuuksilla varustetuille kerrostaloille. Sama ajatuksenjuoksu toimii nk. luonnonsuojelussakin, sillä pieni suojeltu metsä eli kansallispuisto oikeuttaa käsittelemään koko muuta ympäröivää maakuntaa talousmetsänä.
Miten museo unohtaa? (tai paremminkin auttaa unohtamaan) Valitsemalla Tulkitsemalla (I III representaatio) Muistamalla!
Sensuuria I: Enola Gay Kun Washington DC:ssä olevan kuuluisan Smithsonian Instituutin kansallisen ilmailu- ja avaruusmuseon (National Air and Space Museum, NASM) johto päätti vuonna 1981 muistaa ensimmäisen atomipommin pudotuksen viisikymmenvuotisuutta vuonna 1995 näyttelyllä The Crossroads: The End of World War II, the Atomic Bomb and the Cold War. Valittu näkökulma ei suinkaan miellyttänyt monia sodan kokeneita tahoja. Näyttely, jonka keskeisenä esineenä oli atomipommin pudottaneen B-29 Superfortress pommituskone Enola Gayn keulaosa, sai viime vaiheissa jopa uuden, vähemmän provosoivan nimen Last Act, ja sen käsikirjoitusta muutettiin painostuksen alla useaan otteeseen. Museon kuraattori Tom Crouch pelkisti ongelman ytimen näin: Do you want to do an exhibit to make veterans feel good, or do you want an exhibition that will lead our visitors to think about the consequences of the atomic bombing of Japan? Frankly, I don t think we can do both. Kun mikään ei auttanut, näyttely peruttiin tammikuussa 1995.
Sensuuria II: Vidkun Quisling Kun eräät norjalaiset museotyöntekijät huomasivat, ettei sotaa kokematon sukupolvi enää tuntenut Norjan kaikkien aikojen maanpetturina vuonna 1945 teloitettua saksalaismiehityksen ajan ministeripresindentti Vidkun Quislingia (1887 1945) ja häneen liittyviä maansa vaiheita, syntyi Quislingin syntymäfylken, Telemarkin, museossa ajatus tehdä hänen elämäänsä valottava näyttely. Vaikka Quislingista oli sekä kirjoitettu runsaasti että tehty lukusia radio- ja televisioohjelmia, näyttelyidea ylitti rajan. Syntyi valtava vastustus, joka vei hankkeelta muun muassa yritysmaailman sponsorit. Näyttely avattiin kuitenkin keväällä 2007. Tapahtunut osoittaa selkeästi sen, että monet pitävät muistiorganisaatioita ja erityisesti museoita siinä määrin pyhinä paikkoina, menestyneiden taloina (engl. Hall of Fame), että niissä on sijaa vain kunnioitettujen muistoille.
Hall of Fame I: Menneisyyden havinaa: Ruotsin vanhin museo Kustaa II Aadolf määräsi vuonna 1628, että hänen Puolan sotaretkellä kantamansa puvut piti säilyttää uthi Rust-Cammaren till en evig åminnelse. Näin syntyi Ruotsin vanhin museo, Livrust-kammaren, kuninkaallinen varusvarasto, joka sijaitsee nykyään kuninkaanlinnan pohjakerroksessa.
Kuka viides väkivaltaisen kuoleman kokenut Ruotsin päämies kuuluisi joukon jatkoksi? Niin: Olof Palme
Hall of Fame II: Keitä sinä valitsisit Suomen sankareiden saliin kansallisen kulttuurimme keulakuviksi?
Yleisö sl 2007: Mannerheim A. Kivi J. V. Snellman Eugen Schauman Urho Kekkonen Minna Canth Keillä heistä on museo ja/tai monumentti?
Kansojen terapeutteja? Kenneth Hudson (1916 1999) esitelmöi vuonna 1993 Kööpenhaminan kansainvälisillä museologiapäivillä. Yleisö sai puheen jälkeen kysyä, ja yksi kysymys miehelle, joka oli luomassa Euroopan vuotuista museopalkintoa (European Museum of the Year Award), kuului (tämän dialogin muistan nyt vapaasti): What is the worst museum You have ever visited? Hudsonin vastaus yllätti, sillä hän mainitsi välittömästi yhden hyvin maineikkaan museon: The Science Museum in London because it do not show failures which is very common to tehnical museums. They never show failures which are so typical for us! Ajattelin tuolloin itsekseni, että on toki olemassa hieno poikkeus. Mikähän?
Kansallistraumasta kansallisaarteeksi Tukholman Vasa-museo nimittäin näyttää kuinka 1600-luvun ruotsalainen Tähtiensotaprojekti sanan mukaisesti upposi vain reilun kilometrin purjehdittuaan. Meidän onneksemme se upposi laivamadottomaan murtoveteen, mikä säilytti sen muiden Itämeren hylkyjen tavoin. Kyseessä oli kuitenkin kruunun arvovallalle nolo onnettomuus, joka mieluusti unohdettiin niin pian kuin mahdollista aina siihen asti kunnes Anders Franzén kiinnostui aluksesta ja löysi sen vuonna 1956. Alus nostettiin vuonna 1961 pitkäaikaiseen konservointiin ja uusi museo avattiin 1990. Voimme todeta, että museo laivoineen ja totuuksineen poisti ainakin periaatteessa yhden Ruotsin historian trauman.
Onko tieto turvassa? Tapaus digitoidut aineistot: Elämme digitaalista keskiaikaa!
Who controls the past, controls the future: who controls the present, controls the past. George Orwell (1903 1950): 1984
Nykyisyys muuttaa menneisyyttä yhtä paljon kuin menneisyys ohjaa nykyisyyttä. T. S. Eliot (1888 1965)
Kiperä kysymys Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun rehtori Aarni Penttilä (1899 1971) tapasi aikoinaan kysyä: Mikä on absoluuttinen mahdottomuus Neuvostoliitossa? Vastaus oli: Menneisyyden ennustaminen! Hän tarkoitti mm. sitä kuinka ihmiset katosivat tai ilmestyivät retusoituina julkaisujen valokuviin epäsuosionsa tai suosionsa mukaisesti.
We don t see things as they are but as we are. Anais Niin vai Talmud vai Immanuel Kant jne.
Keitä me olemme? Neljä vastaajaa: papit ja muut oppineet miehet kielentutkijat esihistorian tutkijat geenien tutkijat Neljä vastausta: Keitä me olemme? "teoria" aika n. Olemme... Raamattu I eli Nooa-teoria 1500 1800 Maagogin jälkeläisiä. Raamattu II eli Mooses-teoria* 1800 1970 luvattuun maahan vaeltanut valittu kansa. Alkuperäiskansa 1970 1990 olleet täällä aina! EU/Bryssel 1990 (keski)eurooppalaisia. * Raamattu II -teoriaan liittyy lappalaisia koskeva alimalli eli Villi-Länsi -malli, jonka mukaan suomalaiset (valkoiset) uudisasukkaat työnsivät edellään pohjoiseen (länteen) lappalaiset (punanahat). PS: Minne seuraavaksi vie Suomen suvun tie?
Suomen alkuperäis(eläin)rodut Itäsuomenkarja Pohjoissuomenkarja Länsisuomenkarja Suomenlammas Suomenvuohi Suomenhevonen Suomalaiset koirarodut suomenpystykorva karjalankarhukoira suomenajokoira lapinporokoira suomenlapinkoira Suomalainen maatiaiskana Suomalainen maatiaissika on kuollut sukupuuttoon
Aurora: Aito kopio Risteilijä Aurora, jonka tykillä venäläisten lähteiden mukaan ammuttiin paukkupanos lokakuussa 1917 Talvipalatsin valtauksen merkiksi, on Pietarin meriakatemian edustalla Nevalla. Se on yksi Pietarin suosituimpia turistikohteita. Pietarilainen sanomalehti Smena kirjoitti kuitenkin äskettäin, että tällä Nevalla sijaitsevalla risteilijä Auroralla on itse asiassa vähän yhteistä todellisen vallankumousristeilijän kanssa, sillä todellinen Aurora on lojunut jo 19 vuotta eteläisellä Suomenlahdella Rutshin kylän edustalla, missä paikallisen kalastussohvoosin työläiset veivät siitä käyttöön soveltuvia osia. Pietarissa on kulkenut vuosien juoksussa juttuja, että meriakatemian edustalla oleva Aurora ei ole täysin alkuperäinen. Aurora valmistui vuonna 1900 ja otettiin käyttöön vuonna 1903. Pian [toisen maailmansodan]... jälkeen Aurora vietiin korjattavaksi Kronstadtin telakalle, jossa muiden muassa vaihdettiin tykit. Risteilijän entisöintiä ja uudistusta jatkettiin 1980-luvulla. Sen vedenalainen osa vaihdettiin Pohjoisella telakalla lehden mukaan uudeksi ja risteilijä palasi totutulle paikalleen meriakatemian edustalle. Telakalle jäänyt runko-osa päätettiin kuljettaa pois kansan silmistä. Vuonna 1987 se vietiin Suomenlahden eteläpuolelle Rutshin edustalle. Siellä paikalliset työläiset ottivat käyttöönsä, mitä risteilijän jäännöksestä irti lähti. Lähialueiden asumuksissa on metalliportaita, muita metalliosia, valaisimia ja puuhuussin seinässä pyöreä Auroran ikkuna. Matalan veden aikaan Rutshin edustalla on nähtävissä vedessä jo 19 vuotta maannut historiallinen jäänne. Otteita Turun sanomista 8.11.2006
Minua elähyttää pyrkimyksissäni ajatus, että kansamme ja heimomme halveksittu asema riippuu puuttuvista muistoista, sellaisen puutteesta jota voi kunnioittaa ja rakastaa. Isänmaan rakkaus perustuu muistoihin, ja minä tahdon antaa kansalle muistoja: mitä viehättävämpiä ne ovat, sitä parempi. Suomen ensimmäiseksi valtionarkeologiksi vuonna 1885 nimitetty Johan Reinhold Aspelin vuonna 1892 kirjeessään Emil Nervanderille (Tallgren, A.M. Museomiehen työpöydältä. Helsinki 1906, 39)
Kenen menneisyys, kenen historia? Historia ei ole vain sotia tekoja ja keksintöjä se on myös ääniä maan hajuja väriseviä silmuja ja kukkia. Väärin sitä on luulla vain kirjaläjien viisaudeksi se on myös suudelma suulla nauru juominen ja laulu. Vuosien kierrossa, suurissa tapahtumissa kaikessa mikä kiehuu ja kohisee: meren solina naisen olkapäät lasten ulina hevosenkenkä joka kopisee. Läpi suurten aatteitten soluvat ja valittavat äänet lentävät hämärät näyt välkkyvät silmät ja tähdet... Jevgeni Jevtušenko (s. 1933) kokoelmasta Olen vaiti ja huudan, suom. Markku Lahtela 1963 (jatkuu)
Missä te olette, oi kuninkaat, jotka käytte suuria sotia, Tuhoatte valtakuntia, kansaa ja monia maita, Valutatte ihmisverta, teette niin julmia murhia? Käsi täynnä tomua, kourallinen multaa. Georg Henrik von Borneman (k. 1711 25-vuotiaana) Peter Englund: Pultava
Tapaus Merkittävien Ihmisten Muisto Valitessamme säilyttääksemme ja muistaaksemme, annamme samalla joidenkin muiden ilmiöiden kadota ja unohtua. Siksi he, jotka putoavat yhteiskunnasta, puuttuvat yleensä myös museoiden kokoelmista! Työskennellessäni Keski-Suomen museon intendenttinä pyysin välikäsien kautta ajan tunnetuinta jyväskyläläistä, omaan marginaaliinsa etsiytynyttä Reiskaa, lahjoittamaan tyypillisen verryttelyasunsa museon kokoelmiin. Näin tapahtuikin marraskuussa 1987. Lahjoituksen saatua julkisutta sain usealta virallisesti viisaalta moitteet epäsopivista toimistani. Tunnetuin ei heidän mielestään kuulunutkaan museoon. Todettakoon tasapuolisuuden nimissä, että pyysin ja sain kokoelmiin maaherra Kauko Sipposenkin tyylikkään puvun.
Kulttuuriekskursio Kysymys: Kuka on muistiorganisaatioiden esittämän menneisyyden pääosassa? Vastaus: Teknisissä museoissa tekniikkaa, vaikka pääosassa, niin hyvässä kuin pahassa, pitäisi olla ihminen ja hänen kulttuurinsa. Niin, jopa luonnontieteellisissä museoissa!
Ei ole mitään mennyttä mitä olisi lupa ikävöidä. On vain ikuisesti uutta, mikä muodostuu menneisyyden aineksista. Goethe
Mutta nyt on ainakin päivänselvää, että sitä, mikä on tulevaista, ei ole olemassa, eikä liioin sitä, mikä on mennyttä. Oikeastaan ei siis voida sanoa: on kolme aikaa, mennyt, nykyinen ja tuleva. Asianmukaisemmin ehkä sanottaisiin, että on kolme aikaa: menneen nykyisyys, nykyisen nykyisyys ja tulevan nykyisyys. Sillä nämä kolme ovat jollakin tavalla sielussa, muualla en niitä näe. Menneen nykyisyys on muisto, nykyisen nykyisyys on havainto ja tulevan nykyisyys odotus. Jos suodaan puhua näistä kolmesta, silloin minä näen kolme aikaa ja tunnustan: niitä on kolme. Sanottakoon huoleti: on kolme aikaa, mennyt, nykyinen ja tuleva. Tällainen sanan väärinkäyttöhän on tullut tavaksi. Sanottakoon vain niin. Katsos, en minä siitä välitä enkä pane vastaan enkä sitä moiti, kunhan samalla ymmärretään, mitä sanotaan, eikä tahdota väittää, että se, mikä on tulevaa, on jo olemassa tai että se, mikä jo on mennyt, on vielä olemassa. On oikeastaan harvoja asioita, joita me nimitämme oikein tarkoilla nimillä, useimminkin käytämme epätarkkoja nimityksiä. Siitä huolimatta ymmärretään, mikä on tarkoituksena. Augustinus (354 430), Tunnustukset (suom. Osmo Lakka)
Viisaus tarvitsee kolminkertaisen silmän: muistin, jolla tarkastellaan mennyttä ymmärryksen, jolla tarkastellaan nykyhetkeä ja huolenpidon, jolla tarkastellaan tulevaa Michael Wexonius: Discursus politicus de prudentia (väitöskirja Turun Akatemiassa 1641)
Kolmea viikkoa ennen kuolemaansa [18.4.1955 76-vuotias Albert] Einstein oli muistellut vanhaa ystäväänsä [15.3.1955 kuollutta Michele] Bessoa: Nyt hän ehätti hieman edelleni myös tämän merkillisen maailman hyvästelyssä. Se ei merkitse mitään. Meille oikeauskoisille fyysikoille ero menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä merkitsee vain, olkoonkin itsepintaista, illuusiota. Fölsing, Albrecht. Albert Einsteinin elämäkerta (suom. Seppo Hyrkäs). Helsinki 1999, s. 641.
Museologia Vanha: miten? Uusi: miksi?
Uuno Taavi Sirelius (1872 1929): Museotiede, tutkimus, jonka tarkoituksena on päästä selville museoesineiden parhaasta puhdistamis-, säilyttämis-, luettelemis- ja näytteillepanotavasta sekä käytännöllisimmistä näyttelytelineistä. Tietosanakirja 1914
Museologia (heritologia) on tiede, joka tarkastelee sitä, kuinka yksilö ja yhteisö hahmottaa ja hallitsee ajallista ja alueellista ympäristöään 1 ottamalla haltuunsa 2 menneisyyden ja nykyisyyden todistuskappaleita. 1. Käsittää sekä aineellisen että aineettoman eli henkisen ympäristön. 2. Valikoiden ja rajaten osia todellisuudesta ja ottamalla ne haltuunsa kulttuuriseksi todellisuudeksi. Janne Vilkuna 1998
Museologian perusparametrit 1 objekti oheistietoineen eli konteksteineen 2 tehtävät eli funktiot, joita seuraavan kohdan laitokset suorittavat (tutkii, tallentaa, säilyttää ja asettaa saataville) 3 laitokset, jotka yhteiskunta on perustanut ja joita se ylläpitää 4 yhteiskunta Näiden neljän parametrin ympärillä on luonnollisesti vielä sekä aika että kulttuuri.
Museologia on oppi kulttuuriperinnöstä. Ole Strandgaard
Objektin museoarvo korreloi suuresti objektin tietoarvon (kontekstien) kanssa.
Eikö nimi miestä pahenna? Museologia Museivetenskap Museumskunde Museum Studies Heritologia
Museologian tehtävä on johtaa meidät ymmärtämään mikä kohde sisältää ja mikä ei sisällä museoarvoa [museality]. Samalla sen pitäisi myös johtaa ymmärtämään niitä lakeja, jotka synnyttävät museoarvon ja sen kuinka tätä prosessia käytetään tai ainakin kuinka sitä pitäisi käyttää. Museologian avulla me luomme aineellista kulttuuriperintöä, eikä vain passiivisesti menneisyyden suhteen, vaan myös aktiivisesti nykyisyyden suhteen. Tällä tavoin museologia auttaa luomaan kulttuurista todellisuutta ja säilyttää sen kulttuuriarvot. Me välitämme museoiden avulla tietoa kulttuuriarvoista ja siten me merkittävästi vaikutamme sosiaaliseen tietouteen, joka taas heijastuu takaisin nykyiseen todellisuuteen. Näen tässä museologian tarkoituksen ja tehtävän, yhtälailla kuin sen ainutlaatuisen aseman arkisen museotyön käytännön parissa, mutta ensisijaisesti kulttuuriarvojen luojana ja ihmisen sivistäjänä (humanization). Zbynek Stransky
Museo-objektista Outi Peisa: Objekti- eli esine-energia Aitous Objektin identiteetit Konseptuaalinen Faktuaalinen Aktuaalinen Dynaaminen vai staattinen konservointi/restaurointi? Objektibulimia
Aitous on katsojan silmässä Aito raha Aito väärennetty raha D. Wiggins: Tapaus laivan elämänkaari H. Valtonen: Aito Messerschmitt Bf 109:n hylky Aito entisöity Messerschmitt Bf 109
Vain hyvää taidetta! Pelkästään rajallisten resurssien vuoksi on selvää, ettei kaikkea voida säilyttää ja muistaa. On toki olemassa museoita, jotka kartuttavat kokoelmiaan nk. systemaattisesti, ja jotka siksi uskovat, että niiden tutkimuksen ja tallennuksen vastuualueella on käytettävissä objektiivinen objektilajien järjestelmä, jonka edustajat todella ovat kattavasti kerättävissä. Yleensä on kuitenkin valittava se, mikä oletetaan tärkeäksi. Taidemuseossa tämä ei ole ongelma, sillä siellä kerrotaan kerättävän yksinkertaisesti vain hyvää taidetta! Usko siihen mikä on tärkeää (ja luonnollisesti myös edellä mainittu täydellinen objektijärjestelmä) on tietysti täysin riippuvainen sekä kulttuuristamme ja sen arvoista että kokoelmien kartuttajan omista henkilökohtaisista arvoista.
niin ja näyttelyhysteria
Museoinnissa objekti (konteksteineen) siirretään siis todellisuudesta kulttuuriseen todellisuuteen. Vrt. Arnold van Gennepin 3-vaiheiseen siirtymäriittiteoriaan: irtauma-, vaihe- ja liittymäriitit = 1. status > statukseton > 2. status
Täytetty tiikeri museossa ei ole tiikeri, vaan täytetty tiikeri museossa. Kenneth Hudson M.-L. Rönkkö: Se on myös elämys.
Tomislav Šolakin on todennut osuvasti museoiden esittämästä kulttuurisesta todellisuudesta seuraavaa: Kun näet museossa jotain joka muistuttaa todellista elämää katsot todennäköisesti ikkunaa etkä vitriiniä. Tällä hän on halunnut korostaa sitä kuinka kaikki museossa esitettävä on säilytettäväksi valittaessa irrotettu todellisesta ympäristöstään ja siirretty museoon luotuun ympäristöön, kulttuuriseen ympäristöön.
Kaikkea ei voi muistaa tai säilyttää. Siksi menneisyys on valintojen tulos. Menneisyys on se minkä elämässä jättää taakseen, hän sanoo ja hymyilee kuin lamalaismunkin reinkarnaatio. Höpö höpö,minä sanon kiivetessäni omaan junaani. Menneisyys on se minkä ottaa mukaansa. Atkinson, Kate. Museon kulisseissa. Helsinki/WSOY 1997, 331.
Koska Suomessa on jokamiehen ja -naisen oikeus perustaa museo, meillä on runsaasti museoita, sekä suuria että pieniä.
Ekomuseo Georges Henri Riviere (1897-1985; ICOMin joht. 1947-1964): The Ecomuseum: An evolutive definition. Museum vol 137, no 148, 1985: An ecomuseum is an instrument conceived, fashioned and operated jointly by a public authority and a local population. It is an expression of man and nature. It situates man in his natural environment. It portrays nature in its wildness, but also as adapted by traditional and industrial society in their own image. It is a laboratory, it is a conservation centre, it is school. Hugues de Varine käytti käsitettä ensi kerran 1971 Le Creusot avattiin 1974 René Rivard: Museo = rakennus + kokoelmat (+ asiantuntijat) + yleisö Ekomuseo = alue + (heritage + memory) perinne + asukkaat
Ekomuseon kritiikki ja It is safe to say that none of the 28 institutions which are officially recognised as ecomuseums in France today carries out the complete ecomuseum task, as it was originally conceived. Kenneth Hudson: The Dream and the Reality. Museums Journal April 1992
esitys sen tilalle: Suuri museo Suuri eurooppalainen museo Eurooppa on yksi suuri museo, jossa jokainen rakennus, jokainen pelto ja joki ja rautatie sisältää vihjeitä kyseisen maan menneisyydestä kunhan katsojalla on tarvittava tieto siitä, mitä hän katsoo. Siellä täällä suuressa museossa on laitoksia, joita kutsumme museoiksi. Niiden päätehtävä on auttaa ihmistä ymmärtämään suurta museota. Ne saavat oikeutuksensa siitä, että ne katsovat ulospäin, eivät sisäänpäin. Kenneth Hudson (1916 1999; Vuoden eurooppalainen museo -palkintojärjestelmän puheenjohtaja Kööpenhaminassa 1993)
Paikan henki (genius loci) museoitu kohde (in situ) Östarp siiretty kohde (traslokalisoitu) Seurasaaren (ent. Konginkankaan) Niemelän torppa
Löytö ja ymmärrys Ruotsin Lundin Kulturen-museon perustaja Georg Karlin oli saanut kreivitär Wilhelmina von Hallwyliltä lupauksen ostaa ja siirrättää eteläruotsalainen eli skoonelainen maatila ulkoilmamuseoonsa. Karlin löysi maatilan yhdessä erään museon johtokunnan jäsenen kanssa syksyllä 1922 Östarpista. Hän ilmoitti asiasta oitis kreivittärelle, mutta paikan henki, luonto ja kulttuurimaisema, oli niin voimakas, että hän ehdotti rakennusten museointia niille sijoilleen. Karlin kuvasi myöhemmin silloista tunnelmaa seuraavasti: Men vi kände båda att den gården fick inte flyttas, att den måste leva kvar sitt liv tillsammans med buxbomen, alarna, bokarna, ängarna, bäckarna, åsarna. Kreivitär ymmärsi asian ja niin perustettiin maailman ensimmäinen paikallaan säilytetty tavallisten ihmisten elämästä kertova museo, joka avattiin yleisölle vuonna 1924.
JOS Voimme kuitenkin jossitella. Jos seuraavat tapahtumat eli ehdot olisivat täyttyneet, Niemelän torppa voisi edelleen olla Konginkankaalla. Jos... *... Matti Pasanen ei olisi perustanut sahaa vuonna 1902 Niemelän torpan lähistölle eikä hankkinut Niemelää omistukseensa vuonna 1904... *... eivätkä Akseli Gallen-Kallela ja Yrjö Blomstedt olisi löytäneet Niemelää (vielä) vuonna 1904... *... ja torppa olisi pysynyt asuttuna (ja ehkä jopa lunastettu itsenäiseksi vuoden 1918 torpparilain perusteella) kunnes... *... ymmärrys kulttuuriympäristön merkityksestä olisi levinnyt laajalti Suomeenkin jo 1920-luvulla (eikä vasta 1960-luvulla) ja Niemelä olisi löydetty... *... olisi torpan rakennukset maineen ehkä lunastettu valtiolle ja museoitu paikoilleen Muinaistieteellisen toimikunnan hoitamaksi ensimmäiseksi tavallisten maaseudun ihmisten elämästä kertovaksi kohteeksi. Vaan tarinat, joissa on näin monia hyviä sattumuksia päättyvät yleensä lauseeseen ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.
Kun tieto avaa paikan hengen:
Kurikan Kusikivi Kurikassa on tien sivussa isohko kivi. Sen vieressä on nähtävyyttä symboloivalla hannunvaakunalla varustettu mustavalkoinen paikallisviitta, jossa on kiven nimi: Kusikivi. Kiven kylkeen on kiinnitetty laatta, josta käy ilmi nimen synty: Kusikiven tarina. Perimätiedon mukaan, heinäkuun 18 pv:nä v. 1752 Kuningas Adolf Fredrik matkusti vaimonsa, Kuningatar Loviisa Ulriikan kanssa Turusta Kurikan kautta Vaasaan ja kuninkaalliset poikkesivat tämän kiven taakse tarpeilleen. Äkkiseltään tuo tarina huvittaa, mutta hieman syvemmin ajateltuna tämä tapahtuma on ollut Suomen kansan demokratiakehityksen kannalta merkittävä ja ansaitsee siksikin muistamisen. Kuvitelkaamme tilanne. Tieto kuninkaallisesta matkueesta on kerännyt koko pitäjän väen tien varteen. Airueiden jälkeen saapuvat komeat vaunut pysähtyväkin yllättäen, komeat lakeijat astuvat maahan ja avaavat oven kuninkaallisille. Rahvas huokaa nähdessään loisteliaat puvut, mutta huokauksessa on myös ihmetystä: Nehän ovat ihan tavallisen ihmisen kokoisia ja näköisiä! Sitten lakeijat tekevät kiven äärelle viitoistaan teltan ja kuningaspari astuu sen suojaan. Pian kuuluvista luonnollisista äänistä kanssa tekee toisenkin yllättävän havainnon: Niillähän on ihan tavalliset tarpeetkin!