TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

Samankaltaiset tiedostot
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005

Tietosuojavaltuutetun toimisto

Tutkittavan informointi ja suostumus

Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011

TALOUS- JA VELKANEUVONNAN REKISTERI

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön

MALLI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN/HENKILÖREKISTERIN REKISTERITOIMINTOJEN ANALYSOIMISEKSI

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike

TIETOTILINPÄÄTÖS OSANA ORGANISAATIOIDEN TIETOPÄÄOMAN HALLINTAA

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

OPPILASREKISTERISELOSTE

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste

KILOMETRIVERO JA TIETOSUOJA

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin)

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh:

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24

EU:n tietosuoja-asetus ja tieteellinen tutkimus

Tietosuojaseloste. Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24, EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) 12 ja 13 artikla. Urho Tuominen -konserni:

Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri

ASIAA TIETOSUOJASTA 4/ HENKILÖTIETOLAKI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN OHJAAJANA

Liperin kunnan päätöksenteko- ja asianhallinta (hallinnolliset asiat)

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten.

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

4. Oikeusministeriön valtion talousarvioasetuksen 66 i :n mukainen kannanotto. 5. Tietosuojaa koskevia ratkaisuja ja kannanottoja v.

1. Terveydenhuollon toimintayksikkö. HammasOskari Oy, Liesikuja 4A, Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö

Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: , päivitetty

Tietosuojaseloste. 2a. Rekisterin voimassaoloaika Voimassa toistaiseksi

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tampereen kaupunki, viestintäyksikkö. Yhteystiedot (osoite, puhelin ) Aleksis Kiven katu PL TAMPERE p

TIETOSUOJASELOSTEET. Lieksan Kehitys Oy LieKe

Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty

Rekisteriseloste. Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen asiakasrekisterin rekisteriseloste

Palvelutarpeen arvioinnin rekisteri

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

Rekisteri kuntaan sijoitetuista lapsista

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

Lue täyttöohjeet ennen tietosuojaselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. Tampereen kaupunki, vammais-ja esteettömyysasiamies

1. Rekisterinpitäjä Nimi: Liperin kunta / Sosiaali- ja terveysosasto, perhekeskus

Tietosuojaseloste. Trimedia Oy

Kai Paananen, p Reumantie 4, Heinola. 3. Rekisterin nimi Aikuisten työpajojen ja työllisyydenhoidon asiakasrekisteri

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Rekisteriseloste. Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan asiakasrekisterin rekisteriseloste

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste. Nimi ja vastuualue Vastaanoton sairaanhoitaja Yhteystiedot Anttilantie 2, Vesilahti Puh

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

Rekisteriseloste. Kehitysvammaisten asumispalvelujen asiakasrekisterin rekisteriseloste

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm:

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä

MITÄ TIETOSUOJA TARKOITTAA?

TIETOSUOJASELOSTE Laatimispäivämäärä:

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

Laatimispvm: Lue täyttöohjeet ennen tietosuojaselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

YLEISTÄ TÄSTÄ DOKUMENTISTA

Sairaalan talousjohtaja. 3. Rekisterin nimi Niuvanniemen sairaalan potilaslaskutusrekisteri

Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019

LAKIUUDISTUS TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON NÄKÖKULMASTA. Heljä-Tuulia Pihamaa Toimistopäällikkö

REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm:

Nespresso Kahvilla-sivuston Instagram-kilpailu

Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta

Haminan tietosuojapolitiikka

Nimi: Tuomas Hujala Sähköposti: tuomas.hujala. Puhelin: Sähköposti: tietosuoja

MTV Oy, Ilmalantori 2, Helsinki (jäljempänä "Järjestäjä")

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS

Peltolantie 2 D, Vantaa puh. (09) vastuuhenkilö (palveluntuottaja täyttää) yhteyshenkilö ja yhteystiedot: (palveluntuottaja täyttää)

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Lue täyttöohjeet ennen tietosuojaselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

1. Rekisterinpitäjä Rekisteriasioista vastaava henkilö Rekisterin nimi Rekisterin käyttötarkoitus... 2

Peltolantie 2 D, Vantaa puh.(09) vastuuhenkilö (palveluntuottaja täyttää) yhteyshenkilö ja yhteystiedot: (palveluntuottaja täyttää)

Tiedon elinkaaren hallinta Henkilötietojen suoja

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

TIETOSUOJASELOSTE

Tietosuojaseloste. Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 ja EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukainen rekisteri- ja tietosuojaseloste.

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24

10 Yksityiselämän suoja

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

INVALIDILIITTO RY:N AVUSTAJAKOIRATOIMINNAN ASIAKASREKISTERI

Osallistumisaika alkaa ja päättyy Päättymisajan jälkeen vastaanotettuja vastauksia ei oteta huomioon.

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjä Rekisterin nimi Henkilötietojen käsittelytarkoitus Rekisterin tietosisältö

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja Hämeenkyrö

Valvottujen tapaamisten rekisteri

Henkilötiedot ja tietosuoja kotipalveluyrityksissä

Tietosuojakysely 2019

Kangasalan Moottorikerhon tietosuojakäytännöt

Yhteystiedot (osoite, puhelin ) Liperin kunta /Hallinto-osasto Keskustie 10, LIPERI puh s-posti: kirjaamo@liperi.

Organisaatioluvan hakeminen

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö

AJANKOHTAISTA TIETOSUOJASSA

1. Rekisterinpitäjä Nimi Hevostoiminta Laukki Yksityinen elinkeinonharjoittaja, Y-tunnus Yhteystiedot Puh: ,

Sisällysluettelo. 1 JOHDANTO Irma Pahlman... 11

Transkriptio:

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 007..008

SISÄLTÖ. JOHDON KATSAUS/LEDNINGENS ÖVERSIKT. TIETOSUOJAVALTUUTETUN TEHTÄVÄT JA RESURSSIT VUONNA 007 7. TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS JA TULOKSELLISUUS 9. Toiminnan vaikuttavuus 9. Tulostavoitteiden toteutuminen ja toiminnallinen tehokkuus 0.. Ennaltaehkäisevä toiminta 0.. Lainsäädännön ja hallinnon kehittäminen.. Ennakkovalvonta.. Tarkastustoiminta.. Ratkaisutoiminta.. Tietopalvelu 0..7 Kansainvälinen toiminta 0. HENKILÖSTÖN VOIMAVAROJEN HALLINTA JA KEHITTÄMINEN. ALLEKIRJOITUS LIITTEET. Vireilletulleet ja käsitellyt asiat v. 00 007 (taulukko). Voimassaoleva tietosuojavaltuutetun toimistossa laadittu ohjausaineisto

. JOHDON KATSAUS Toimintavuosi oli juhlavuotemme, sillä toimintavuoden aikana tuli kuluneeksi kaksikymmentä vuotta toimistomme perustamisesta. Vuoden aikana juhlistettiin myös Euroopan neuvoston tietosuojasopimuksen vuotista taivalta järjestämällä ensimmäinen yleiseurooppalainen tietosuojapäivä. Tätä huomattavaa, ja toivottavasti traditionaaliseksi muodostuvan päivän viettoa varten yhdistimme nämä kaksi tapahtumaa; tietosuojapäivän ja toimistomme juhlavuoden. Järjestämämme seminaarin jälkeen toimeliaisuutemme suunnattiin suomalaiseen erikoisuuteemme, tietoturvapäivään. Juhlavuoden tapahtumia olivat myös mm. Helsingissä järjestetty jäsenvaltioiden tietosuojaviranomaisten lakimiesten kokous, Case Handling Workshop, joka kokosi lähes seitsemisenkymmentä tietosuojan erityisasiantuntijaa ja EFFI:n kanssa toteuttamamme tietosuojaaiheinen vaaliilta. Lisaksi Lapin yliopisto tuki jälleen toimistomme toimintaa osallistumalla kanssamme Rovaniemellä pidettyjen tilaisuuksien järjestämiseen. Myos vuoden loppupuolella tietosuojan tiimoilla tapahtui paljon. Kolme asiaa on syytä erityisesti mainita. Yleisradio julkisti teettämänsä tutkimuksen, jonka mukaan poikkeusoloissakaan kansalaiset eivät ole halukkaita luopumaan yksityisyydestään. Tästä oikeudesta halutaan tutkimuksen mukaan pitää kiinni eniten heti tasaarvon jälkeen. Toisaalta kansainvälinen vahtikoiraorganisaatio Privacy International julkaisi oman selvityksensä. Sen tuloksista repäistiin otsikoita, joissa käytettiin mm. ilmauksia Yksityisyys Suomessa romahti. Oman aivan erityisen huomionsa ansaitsee lokakuussa hyväksytty Euroopan unionin Lissabonin sopimus. Sillä on tarkoitus muuttaa EU:n perussopimuksia. Euroopan unionin pilarirakenteen mahdollinen häviäminen merkitsee luonnollisesti erityisen paljon nyt kolmannen pilarin alaan kuuluvien poliisi ja turvallisuusasioiden suhteen. Toisaalta tietosuojan eräästä keskeisimmästä oikeusperusteesta, Euroopan ihmisoikeussopimuksesta tulee henkilötietojen suojan suhteenkin sitovaa oikeutta. Lissabonin sopimukseen kuuluvassa perusoikeusluettelossa on sekä yksityisyyden suoja että henkilötietojen suoja kummatkin. Näiltä osin sopimuksessa edellytetään myös itsenäisten tietosuojaviranomaisten olemassaoloa! EU oli aktiivinen myös verkkorikosasioissa. Siellä havahduttiin tähän kasvavaan ongelmaan vihdoinkin aloittamalla yhteisen verkkorikosten torjuntastrategian laadinta. Aika tulee näyttämään, saadaanko tuosta strategiasta tehokas keino taistelussa rekisteröityjen oikeuksien ja luottamuksen puolesta. Asiasta eduskunnan hallintovaliokunnassa tietosuojaasiat kuuluvat sen alaisuuteen järjestetyssä kuulemistilaisuudessa esitin, että Suomessa asiaa voitaisiin kansallisesti myös vauhdittaa esimerkiksi säätämällä tietoturvallisuuslaki ja integroimalla opetussektori tiiviimmin mukaan kansalaiskasvatukseen. Muutamat rikosoikeudenkäynnit toimintavuoden aikana saivat minut myös havaitsemaan, että paljon on tehtävä vielä töitä mm. syyttäjien koulutuksen suhteen. Saimme myös uusia kollegoita. Euroopan Neuvoston ihmisoikeuskomissaari Thomas Hammarberg kutsui minutkin järjestämäänsä seminaariin. Myös hän oli havahtunut osaltaan tietosuojaan kohdistuvista uhkista. Samoin uuden Euroopan perusoikeusviraston työohjelmaan tuli tietosuoja mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojakysymyksien osalta jatkui edelleen toiminta yrityssalaisuuksien vuotamisten tehokkaammaksi estämiseksi. Kysymystä työnantajan oikeudesta lukea työntekijöiden sähköpostiviestejä ja seurata nettisurffailua paalutti paljon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen..007 antama päätös Copland vastaan UK asiassa. Kokonaan noiden keinojen käyttöä tuomioistuin ei näyttäisi rajaavan keinovalikoiman ulkopuolelle. Vuoden vaihteen jälkeen 9..008 tuomioistuin antoi mielenkiintoisen päätöksensä Telefonica vastaan Promusicae tekijänoikeusjärjestö asiassa. Nämä tuomioistuimen ratkaisut tulevat uskoakseni merkittävästi heijastumaan myös maahamme. Toteutimme myös merkittäviä toimistomme sisäisiä uudistuksia, joilla pyrimme edelleen tehostamaan yhteiskunnallista vaikuttavuuttamme ja parantamaan henkilöstömme asemaa ja työtyytyväisyyttä. Uudella sähköisellä asiankäsittelyjärjestelmällä uskomme pystyvämme vastaamaan entistä paremmin yhä kasvavaan kysyntäämme. Toisaalta toimintavuoden aikana suoritettu eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tekemä tarkastuskin osoitti selkeästi resurssiemme rajallisuuden. Yhtälössä, jossa kysyntämme kansalaisten tietosuojallisen tietämyksen parantuessa kasvaa, ja jossa toisaalta tuottavuusohjelman haasteet pakottavat jatkuvasti kriittisesti suhtautumaan tekemiseemme, on luonnollisesti monia haasteita ja epävarmuustekijöitä. Siksi lähtökohdat vuodelle 008 ovat erityisen mielenkiintoiset. Kaiken tämän keskellä henkilöstömme selviytyi jälleen kerran upeasti. Helsingissä. päivänä huhtikuuta 008 Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu

. LEDNINGENS ÖVERSIKT Verksamhetsåret var vårt jubileumsår, eftersom det år 007 har löpt 0 år sedan vår byrå grundades. Under året firades dessutom den år långa historien för Europarådets konvention om skyddet för personuppgifter genom att man arrangerade den första allmäneuropeiska informationssäkerhetsdagen. För att fira denna betydande dag, som förhoppningsvis också blir en tradition, slog vi samman dessa två evenemang: informationssäkerhetsdagen och jubileumsåret för vår byrå. Efter seminariet, som vi arrangerade, riktades vår energi på vår finländska specialitet, informationssäkerhetsdagen. Evenemang under jubileumsåret var också bl.a. mötet för jurister inom medlemsländernas dataskyddsmyndigheter Case Handling Workshop i Helsingfors, som samlade närmare 70 experter på dataskydd samt en valkväll med temat i dataskydd, som vi arrangerade tillsammans med EFFI. Dessutom stödde Lapplands universitet återigen vår verksamhet genom att det tillsammans med oss deltog i arrangemangen för evenemangen som hålls i Rovaniemi. Även i slutet av året skedde mycket kring dataskyddsfrågor. Det finns anledning att särskilt nämna tre händelser. Rundradion offentliggjorde en undersökning, som den lät göra, vilken visade att medborgarna inte ens under undantagsförhållanden är villiga att avstå från sin integritet. Enligt undersökningen vill man mest hålla fast vid denna rättighet näst efter jämställdhet. Å andra sidan offentliggjorde den internationella vakthundsorganisationen Privacy International sin egen undersökning. Resultaten ledde till rubriker där man bl.a. använde uttrycket Integriteten i Finland rasade. En alldeles särskild uppmärksamhet ska fästas vid Europeiska unionens Lissabonavtal som godkändes i oktober. Syftet med avtalet är att ändra EUfördragen. Ett eventuellt upphörande av Europeiska unionens pelarstruktur är naturligtvis nu av speciellt stor betydelse i förhållande till polis och säkerhetsfrågor som hör till den tredje pelarens område. Å andra sidan blir en av de viktigaste rättsgrunderna för dataskyddet, Europeiska konventionen om skydd för de mänskliga rättigheterna, även rättsligt bindande i fråga om skyddet för personuppgifter. I förteckningen över grundläggande rättigheter, som hör till Lissabonavtalet, ingår både integritetsskyddet och skyddet för personuppgifter. Till dessa delar förutsätter avtalet även att självständiga dataskyddsmyndigheter skall finnas! EU är aktiv även när det gäller internetbrott. Unionen insåg äntligen detta ökande problem och inledde utarbetandet av en gemensam strategi för bekämpning av internetbrott. Tiden kommer att visa om denna strategi blir ett effektivt sätt att kämpa för de registrerade rättigheterna och för förtroendet. I samband med en frågestund i temat, som arrangerades av riksdagens förvaltningsutskott dataskyddsärendena hör till detta, föreslog jag att man även i Finland på nationell nivå skulle kunna sätta fart på ärendet genom att utfärda en datasäkerhetslag och genom att på ett fastare sätt integrera undervisningssektorn med medborgaruppfostran. Vissa straffprocesser under verksamhetsåret fick även mig att inse att det ännu finns mycket arbete när det gäller utbildning för bl.a. åklagare. Vi fick också nya kolleger. Europarådets kommissarie för mänskliga rättigheter Thomas Hammarberg kallade även mig till ett seminarium som han arrangerade. Han hade också blivit uppmärksam på hot som riktas mot dataskyddet. Även den nya Europeiska byrån för grundläggande rättigheter inkluderade dataskyddet i sitt arbetsprogram.

I fråga om dataskyddsfrågor inom den elektroniska kommunikationen fortsatte verksamheten för att på ett effektivare sätt förebygga att företagshemligheter läcker ut. Frågan om arbetsgivarens rätt att läsa de anställdas epostmeddelanden och att följa upp surfandet på internet begränsades till stor del av beslutet i ärendet Copland mot UK, som Europeiska gemenskapernas domstol fattade..007. Det ser ut som om domstolen inte helt skulle stryka användningen av dessa ur metodurvalet. Efter årsskiftet 9..008 fattade domstolen ett intressant beslut i ärendet Telefonica mot upphovsrättsorganisationen Promusicae. Jag tror att dessa domstolsbeslut kommer att ha en betydlig inverkan även i Finland. Vi genomförde också betydande interna förnyelser på vår byrå i syfte att ytterligare effektivera vårt samhälleliga inflytande och att förbättra våra anställdas ställning och arbetstillfredsställelse. Vi antar att vi genom ett nytt elektroniskt system för ärendehandläggning på ett ännu bättre sätt kan svara på den ökande efterfrågan. Å andra sidan visade inspektionen, som riksdagens biträdande justitieombudsman genomförde under verksamhetsåret, att våra resurser är klart begränsade. Det finns många utmaningar och osäkerhetsfaktorer i en helhet, där efterfrågan på våra tjänster ökar i och med att medborgarnas dataskyddskunskaper ökar och där utmaningarna för produktivitetsprogrammet å andra sidan kontinuerligt tvingar människorna att förhålla sig kritiska till vårt arbete. Därför är utgångspunkterna för år 008 särskilt intressanta. Mitt i allt detta presterade vår personal återigen utmärkt. Helsingfors den april 008 Reijo Aarnio dataombudsman

7. TIETOSUOJAVALTUUTETUN TEHTÄVÄT JA RESURSSIT VUONNA 007 TEHTÄVÄT Henkilötietolain mukaan tietosuojavaltuutettu ohjaa, neuvoo ja valvoo henkilötietojen ja luottotietojen käsittelyä. Hän käyttää päätösvaltaa tarkastusoikeuden toteuttamista ja tiedon korjaamista koskevissa asioissa. Valtuutettu seuraa myös henkilötietojen ja luottotietojen käsittelyn yleistä kehitystä ja tekee tarpeelliseksi katsomiaan aloitteita. Niin ikään hän huolehtii toimialaansa kuuluvasta tiedotustoiminnasta sekä henkilötietojen käsittelyyn liittyvästä kansainvälisestä yhteistyöstä. Henkilötietolaissa korostetaan rekisterinpitäjien itseohjausta. Rekisterinpitäjät tai näitä edustavat yhteisöt voivat laatia toimialakohtaisia käytännesääntöjä henkilötietolain soveltamiseksi ja hyvän tietojenkäsittelytavan edistämiseksi. Tietosuojavaltuutettu antaa tarvittaessa neuvontaa ja ohjausta käytännesääntöjen laadinnassa. Valtuutettu voi myös tarkastaa laaditut ehdotukset käytännesäännöiksi. Tietosuojavaltuutettua tulee kuulla valmisteltaessa lainsäädännöllisiä tai hallinnollisia uudistuksia, jotka koskevat henkilöiden oikeuksien ja vapauksien suojaamista henkilötietojen käsittelyssä. Kuuleminen toteutuu käytännössä erityisesti lausuntoja antamalla ja esimerkiksi siten, että tietosuojavaltuutettu osallistuu lainsäädännön valmistelua ja tarkastamista varten asetettuihin työryhmiin. Virallisen syyttäjän on kuultava tietosuojavaltuutettua ennen kuin hän nostaa syytteen henkilötietolain vastaisesta menettelystä. Vastaavasti tuomioistuimen on tällaista asiaa käsitellessään varattava valtuutetulle tilaisuus tulla kuulluksi. Valtuutettu antaa molemmissa tapauksissa lausuntoja. Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan tietosuojavaltuutettu valvoo paikkatietojen käsittelyä, automatisoitujen järjestelmien avulla tapahtuvaa suoramarkkinointia koskevien säännösten noudattamista ja puhelinluetteloita, numerotiedotuspalveluita sekä käyttäjän erityistä tiedonsaantioikeutta koskevien säännösten noudattamista. Työntekijän ja työnantajan välistä suhdetta koskevan työelämän tietosuojalain noudattamista tietosuojavaltuutettu valvoo työsuojeluviranomaisten ohella. Laki sääntelee yksityiselämän suojaa koskevia kysymyksiä nimenomaan työelämän alueella.. marraskuuta 007 astui voimaan uusi luottotietolaki. Siihen on koottu kuluttajia, yrityksiä ja yritysten vastuuhenkilöitä koskevien luottotietojen sääntely. Laissa on säännökset luottotietorekistereihin talletettavista tiedoista ja niiden säilytysajoista. Siinä myös määritellään aiempaa täsmällisemmin, mihin tarkoituksiin kuluttajan luottotietoja saa luovuttaa ja käyttää. Uuden luottotietolain mukaan tietosuojavaltuutettu valvoo myös yritysluottotietojen käsittelyä. Luottotietotoiminnan harjoittajilta edellytetään luotettavuutta sekä hyvän luottotietotavan noudattamista. Luottotietorekisteriin saa tallentaa viranomaisten toteamia ja velkojien ilmoittamia maksuhäiriötietoja sekä henkilön tai yrityksen luottokelpoisuutta osoittavan luokituksen

8 Tietosuojavaltuutettu voi henkilötietolain mukaan tietyissä tapauksissa saattaa lainvastaiseksi arvioimansa käsittelyn tietosuojalautakunnalle, ellei asia korjaannu ohjein ja neuvoin, tai ilmoittaa asian syytteeseenpanoa varten. RESURSSIT Tietosuojavaltuutetun toimiston vakinaisen tai siihen verrattavissa olevan henkilöstön määrä vuonna 007 oli 0. Lisäksi toimistolla oli määräaikaista henkilöstöä. Henkilötyövuosien määrä oli yhteensä, htv. Palkka ja muihin toimintamenoihin kului yhteensä.9.7 euroa. Tulot olivat.09 euroa. KUSTANNUSTEN JA HENKILÖTYÖVUOSIEN JAKAUTUMINEN Tietosuojavaltuutetun toimiston kustannukset ja henkilötyövuodet jakautuivat oikeusministeriön TARMO työajanseurantajärjestelmän tietojen perusteella seuraavasti: Luvut perustuvat toimiston henkilöstön itse antamiin tietoihin työajan jakautumisesta. TSV:n TOIMINNOT v. 007 KUSTANNUKSET v. 007( ) HENKILÖTYÖVUODET v. 007(htv.) Kustannukset %osuus htv. / toiminto %osuus OPERATIIVISET yht. / kust:sta htv:stä TOIMINNOT toiminto Ennaltaehkäisevä toiminta 0 8 0,, 9,0 Lainsäädännön ja hallinnon 70,7 0,9,7 kehittäminen (on myös ennaltaehkäisevää toimintaa) TSV:n ratkaisutoiminta 0 08 0,78, 0, Ennakkovalvonta 7,8 0,,99 Lausunnot syyttäjille ja 8 8,9 0,,0 tuomioistuimille Lausunnot tutk.lupaasioissa 0 0,90 0,,0 Konsultointi (muut kuin 99 0, 0, 0, rekisterinpitäjät) Tietopalvelu, ml. 8,,,70 puh. neuvonta Jälkikäteisvalvonta 077,08 0,,8 (tarkastustoiminta) Kv. toiminta 70 7,,0, Tietosuojan yleinen seuranta 70,79 0,9,7 TUKITOIMINNOT (yht.) 89 8 9,, 0, POISSAOLOT (lomat, sair.) 9 98,97,7,88 KAIKKI YHTEENSÄ 9 7 00, 00

9. TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS JA TULOKSELLISUUS.. TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Tietosuojavaltuutetun henkilötietolain soveltamiseen liittyvä ohjaus ja valvontatehtävä on valtakunnallinen ja kattaa sekä viranomaisten että yksityisen sektorin toimijat (rekisterinpitäjät) ja rekisteröidyt. Toiminnan vaikuttavuutta lisää viranomaisten velvollisuus varata tietosuojavaltuutetulle tilaisuus tulla kuulluksi henkilötietojen käsittelyyn vaikuttavista lainsäädännöllisistä ja hallinnollisista uudistuksista. Tietosuojavaltuutetun ohjaus ja valvontatoimivalta ulottuu myös tällaiseen erityislainsäädännön perusteella tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn. Yleiselle syyttäjälle ja tuomioistuimille säädetty velvollisuus kuulla tietosuojavaltuutettua ohjaa osaltaan lainsäädännön soveltamista. Tietosuojavaltuutettu toimii lisäksi Euroopan unionin jäsenvaltioiden edustajista koostuvassa tietosuojatyöryhmässä sekä poliisi ja rajavalvonnan sekä tullitietojärjestelmän tietosuojan valvontaelimissä. Lisäksi tietosuojavaltuutettu seuraa tietosuojan kansainvälistä kehitystä, vastaa toimialaansa kuuluvasta kansainvälisestä toiminnasta sekä myös tiedottaa niistä. Henkilötietolaissa säädettyjen tavoitteiden toteuttaminen kansalaisten yksityisyyden suojaamiseksi kuuluu kaikille rekisterinpitäjille. Tietosuojavaltuutetun toimistolla on kuitenkin merkittävä rooli rekisterinpitäjien osaamisen edistämisessä ja rekisteröityjen tietoisuuden lisäämisessä. Toimiston keskeinen toimintamuoto on yhteistyö eri hallinnonalojen lakeja säätävien sekä alaistaan hallintoa ohjaavien viranomaisten samoin kuin eri toimialojen kanssa. Kun käsitellään henkilötietoja, henkilötietolaissa säädettyjen vaatimusten huomioon ottaminen on keskeinen edellytys tietoyhteiskunnan toimivuuden varmistamisessa ja kansalaisten luottamuksen rakentamisessa.. Toimiston tehtäväalueiden suoritetiedot kuvaavat tuloksellisuutta, vaikkakaan niistä ei voida vetää suoria johtopäätöksiä toiminnan vaikuttavuuteen. Suoritetietoja kuvataan kohdassa.. Toiminnan vaikuttavuudesta voidaan tehdä johtopäätöksiä erilaisten kyselyjen, selvitysten ja niiden tulosten perusteella sekä seuraamalla vireille saatettujen asioiden määriä, laatua ja asioiden jakautumista. Tavoitteena vuonna 007 oli lisätä kansalaisten ja rekisterinpitäjien tietoisuutta tietosuojaan perustuvista oikeuksista ja velvollisuuksista. Toimintavuoden aikana toteutettiin suunnitellulla tavalla useita rekisteröityjen oikeuksia ja rekisterinpitäjien velvoitteita koskevia kampanjoita osana tietosuojavaltuutetun toimiston 0vuotisjuhlavuotta. Tulostavoitteiden mukaan tehtävien pääpaino oli ennaltaehkäisevässä toiminnassa. Vaikuttavuutta pyrittiin lisäämään yleisohjauksen oikealla kohdentamisella ja integroitumalla toiminnallisesti erilaisiin ryhmiin, toimikuntiin jne. Tietosuojavaltuutetun toimiston merkittävin tiedotuskanava on verkkosivut. Verkkosivujen kävijämäärillä voidaan osaltaan katsoa olevan merkitystä, kun toiminnan vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta arvioidaan. Toimintavuonna kävijämäärä kasvoi % edelliseen vuoteen nähden. (Kts. taulukko sivulla )

.. TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN JA TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS 0 Tietosuojavaltuutetun toimiston lähivuosien keskeinen tehtävä on osallistua mahdollisimman laajasti tietoyhteiskunnan kansalliseen ja kansainväliseen kehittämistyöhön sekä tuottaa tähän liittyvää ohjausaineistoa, harjoittaa laajaa sidosryhmäyhteistyötä ja osallistua eri toimialojen lainsäädäntö ja menetelmäkehitystyöhön sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Tulossopimuksessa keskeisimmät palvelukohtaiset tavoitteet koskivat oikeusturvapalveluita, yleisohjausta ja sidosryhmäpalveluita, viranomaispalveluita, kansainvälisiä palveluita ja viestintäpalveluita... ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA Ennaltaehkäisevä toiminta on jaettu seuraaviin päätoimintoihin: ) sidosryhmäyhteistyö; tavoitteita edistetään yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa ) yleisohjaus ja tiedoteaineiston tuottaminen ) tiedottaminen ja viestintä ) lausuntojen antaminen lainsäädännöllisistä ja hallinnollisista uudistuksista ) lausuntojen antaminen käytännesäännöistä ) rekisterinpitäjäkohtainen neuvonta, ohjaus ja konsultointi henkilötietolain vaatimuksista hyvän tietojenkäsittelyn aikaansaamiseksi, sekä 7) ennakkovalvonta (tsv:lle toimitetut ilmoitukset) Myös tietosuojan yleinen seuranta palvelee erityisesti ennaltaehkäisevää toimintaa. Tulostavoitteiden mukaan ennaltaehkäisevän toiminnan tehokkuutta arvioitiin mm. tuotetun ohjausaineiston määrällä sekä yhteistyöhön osallistumisen laajuudella. Tarkastustoiminnan tehokkuutta arvioitiin tarkastusten määrällä, kattavuudella sekä tuloksilla. Vuodeksi 007 asetetut tavoitteet saavutettiin pääosin suunnitellulla tavalla. Ennaltaehkäisevään toimintaan kului,8 htv:tta (, vars. ennaltaehk.toiminta, 0, enn.valvonta, 0,9 tietosuojan yleinen seuranta) Kustannusosuus 97 euroa (0 8 vars. enn.ehk.toiminta, 7 valvonta, 70 tietosuojan yleinen seuranta), prosenttiosuus kaikista menoista oli 0, %. Ennaltaehkäisevää toimintaa on myös lainsäädännön ja hallinnon kehittäminen, joka esitetään tässä kertomuksessa omana kohtanaan.(kohta...) Sidosryhmäyhteistyö Sidosryhmäyhteistyön tavoitteena on ollut erityisesti tietosuojan intergroinnin edistäminen, mutta myös rekisterinpitäjien ja rekisteröityjen osaamisen edistäminen. Sidosryhmäyhteistyön tehokkuutta arvioidaan osallistumisen laajuudella. Organisoituun sidosryhmäyhteistyöhön on osallistuttu valtakunnallisella tasolla sekä hallinnonala ja toimialakohtaisen yhteistyön muodossa. Tietosuojavaltuutetun toimiston edustaja on osallistunut yhteensä noin 80 neuvottelukuntaan, työryhmään tai muuhun yhteistyöryhmään.

Valtakunnallinen taso. Tietosuojavaltuutettu on kuulunut jäsenenä tai asiantuntijajäsenenä tietoyhteiskuntaneuvostoon, tietoturvallisuusasian neuvottelukuntaan sekä valtion tietoturvallisuusasiain johtoryhmään. Toimiston edustajia on lisäksi osallistunut useisiin valtion tietoturvallisuuden johtoryhmän alaisiin työryhmiin. Toimisto osallistui myös valtakunnallisen tietoturvapäivän (..007) toteutukseen. Hallinnonala ja toimialakohtainen sidosryhmäyhteistyö. Toimiston edustajat ovat osallistuneet noin 0 eri hallinnonalojen asettamaan työ ja ohjausryhmään. Yhteistyötä on jatkettu lisäksi muun muassa käytännesääntöjen tai muun toimialakohtaisen ohjauksen aikaansaamiseksi. Toimialakohtaisista organisoiduista työryhmistä voidaan mainita erityisesti tietosuojavaltuutetun johdolla toimivat terveydenhuollon, opetustoimen ja sosiaalialan ohjausryhmät, sekä tele ja vakuutusalan yhteistyöryhmät. Säännöllistä yhteistyötä on jatkettu myös sisäasiainministeriön, viestintäviraston, kuluttajaviraston, terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen, puhelin ja verkkoauttamisen eettisen neuvottelukunnan, lääninlääkärien, potilasasiamiesten ja sosiaaliasiamiesten kanssa, sekä Suomen Suoramarkkinointiliiton kanssa. Tietosuojavaltuutetun toimisto järjesti yhdessä viestintäviraston kanssa..007 Säätytalolla kansainväliseen tietosuojapäivään liittyvän kutsuvierasseminaarin, jonka teemana oli Tietosuoja reunaalueilta polttopisteeseen. Yksittäisiä sidosryhmäneuvotteluja on pidetty eri rekisterinpitäjätahojen tai isojen rekisterinpitäjien edustajien kanssa viikoittain. Sidosryhmäyhteistyöhön kului,77 htv:tta. Kustannusosuus yhteensä 9 euroa. Tietosuojavaltuutetun toimiston antamat lausunnot käytännesäännöistä vuosina 00 007 Käytännesääntölaus. yht. 00 00 00 00 00 007 _ Lukuihin sisältyvät sekä toimialakohtaiset että rekisterinpitäjäkohtaiset käytännesäännöt Käytännesääntötyöhön kului 0,08 htv. Kustannusosuus euroa. Yleisohjaus ja tiedoteaineiston tuottaminen Yleisohjauksen aineiston keskeinen tavoite on rekisterinpitäjien ja rekisteröityjen tietoisuuden lisääminen. Vuonna 007 aloitettiin kotisivuuudistuksen ohessa hanke olemassaolevan ohjausaineiston ja lomakkeiden läpikäymiseksi ja uudistamiseksi. Hanke jatkuu vuonna 008. Täysin uudet esitteet laadittiin sähköpostin käytöstä sosiaalihuollossa sekä portaalitoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Jatkettiin ohjausaineiston käännättämistä ruotsiksi kielilain vaatimusten mukaisesti. Englanninkielistä aineistoa on tarkoitus lisätä lähivuosina.

Yleisohjausta varten vuosina 00 007 laaditut uudet esitteet ja tiedotteet: Sarjan nimi: 00 00 00 00 00 007 Asiaa tietosuojasta Hyvä tietää Tiedote rekisteröidyille Tietosuojavaltuutetun mallit Liitteenä on luettelo voimassaolevasta ohjausaineistosta. Luettelo käsittää tietosuojavaltuutetun esitteet, tiedotteet, mallit ja mallilomakkeet. Yleisohjaukseen ja tiedoteaineiston tuottamiseen kului 0, htv:tta. Kustannusosuus 0 700 euroa. Maksullinen koulutustoiminta Maksullisen koulutustoiminnan tulostavoite oli vuonna 007 edelleen 0.000 euroa vuodessa. Maksut on määritelty keskimääräisinä siten, että korvaukset ovat kattaneet vähintään todelliset kulut. Koulutusta on pyritty toteuttamaan kysynnän mukaan, mutta arvioiden myös koulutuksen merkitys vaikuttavuuden näkökulmasta. Maksullisia koulutus ja/tai luentotilaisuuksia on ollut kpl. Tietosuojavaltuutetun toimiston edustajat ovat käyneet aktiivisesti kouluttamassa myös sidosryhmäyhteistyöhön liittyvissä tilaisuuksissa, esim. terveydenhuollon seminaareissa. Asetetut euromääräiset tulostavoitteet on ylitetty. Tulot ja koulutustilaisuuksien määrä sekä korvauksen määrä tunnilta vuosina 00 007: 00 00 00 00 007 Yhteensä Koulutustilais. ) 8 ) ) 9 ) Lukumäärä Tulot 7 8 8 0 8 09 maksullisista + ALV + ALV + ALV + ALV + ALV. Korvaus/tunti 9,0,00,00 8,00 0,,00 + ALV 70,00 + ALV 70,00 + ALV 79,00 + ALV 90, + ALV ) Luku kuvaa koulutustilaisuuksien kokonaismäärää. Yhteen koulutustilaisuuteen voi sisältyä useampia luentotunteja

Koulutustoimintaan kului 0,7 htv:tta. Kustannusosuus yhteensä koko koulutustoiminnan osalta oli 70 euroa (maksullinen ja maksuton). Tiedotustoiminta Tiedotustoiminnan keskeinen tavoite on tietosuojaosaamisen ja tietoisuuden lisäämisessä. Tiedotustoimintaa on toteutettu toimintasuunnitelman ja viestintäsuunnitelman mukaisesti. Tietosuojalehti on ilmestynyt suunnitelman mukaisesti kertaa vuodessa. Lehden toimittamisesta solmittiin kesäkuussa 00 yhteistyösopimus Viestintäviraston, tietosuojavaltuutetun toimiston ja tietosuojalautakunnan sekä kustantajan Stellatum Oy:n välillä. Lehden toimitusneuvoston puheenjohtajana on toiminut tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ja päätoimittajana viestintäjohtaja Anna LauttamusKauppila Viestintävirastosta. Tietosuojalehti on ilmestynyt jo yli 8 vuoden ajan ja se on ollut tarpeellinen työväline rekisterinpitäjille. Uudistunut lehti tutustuttaa tietosuojan säännöksiin ja käytäntöön, tietoturvallisuuteen ja viestinnän luottamuksellisuuteen. Julkaisu on tarkoitettu avuksi ennen kaikkea niille asiantuntijoille, jotka suunnittelevat tai hyödyntävät tietojärjestelmiä, käsittelevät henkilötietoja ja osallistuvat niitä koskevaan päätöksentekoon. Lehden sisällöllisessä uudistuksessa onnistuttiin ottamaan hyvin huomioon eri julkaisijatahojen viestinnälliset tarpeet. Laajentunut ja monipuolistunut sisältö on heijastunut myös kasvavina tilaajaja lukijamäärinä. Tietosuojalehti ilmestyi vuonna 007 neljänä 8sivuisena numerona. Lehden keskimääräinen painos oli viime vuonna 00 kappaletta ja maksullinen levikki 00 kappaletta. Levikki pysyi melko tarkkaan vuoden 00 tasolla. Tilaajien ohella lehteä painetaan julkaisijoiden omia sisäisiä jakeluja ja viestinnällisiä tarpeita varten 0 kappaletta. Muu osa painoksesta käytetään irtonumeromyyntiin ja lehden markkinointiin. Tilaajaryhmistä erityisen kattavasti lehti tilataan kunnallishallintoon ja terveydenhuollon organisaatioihin. Tulevaisuudessa markkinointia keskitetään yritysmaailmaan. Vuonna 007 lehti ilmestyi myös internetissä, osoitteessa www.tietosuojalehti, ns. näköislehtenä. Verkkojulkaisun avulla Tietosuojalehden sisällöt pystytään linkittämään entistä paremmin julkaisijoiden muuhun tiedotustoimintaan sekä tarjoamaan lukijoille laajempia tietosisältöjä. Vuonna 007 tietosuojaa ja tietoturvaa käsittelevät artikkelit muodostivat 80 prosenttia lehden artikkeleista, tietosuojan painottuen tietoturvaa hiukan enemmän. Loput 0 prosenttia artikkeleista käsittelivät viestinnän luottamuksellisuutta. Kotisivujen (www.tietosuoja.fi) käytettävyyttä on pyritty edelleenkin kehittämään parantamalla tietojen löydettävyyttä ja ajantasaisuutta. Käyttötilastojen (luotu wwwpalvelimen keräämien tunnistamattomien lokitietojen avulla) perusteella saatujen kävijämäärien mukaan sivuja haettiin 7 98 kertaa vuonna 007 (7 7 vuonna 00) eli lisäystä oli % vuonna 007). Verkkosivujen kävijämäärillä voidaan arvioida myös toiminnan vaikuttavuutta sekä tietosuojatietoisuuden nykytilaa.

Tiedotusvälineiden yhteydenotot ovat jatkuneet entisessä laajuudessa. Viestintää koskevia tilastotietoja vuosilta 00007: 00 00 00 00 00 007 Tietosuojalehti ilm.kerrat krt / vuosi krt / vuosi krt / vuosi krt/ vuosi krt/ vuosi krt/ vuosi painosmäärä 00 00 00 00 000 00 maksullinen 0 70 90 90 0 00 levikki kokonaissivum./vuosi 9 9 Kotisivut kokonaisuudistus kävijämäärät >00 000 90 90 0 7 7 7 7 98 Eri muodoissa tapahtuvaan tiedotukseen kului, htv:tta. Kustannusosuus 89 90 euroa... LAINSÄÄDÄNNÖN JA HALLINNON KEHITTÄMINEN Eri hallinnonaloja koskevan lainsäädännön merkitys tietosuojan toteutuksessa on merkittävä. Sen vuoksi henkilötietolaissa säädetty velvollisuus kuulla tietosuojavaltuutettua henkilötietojen käsittelyyn vaikuttavista lainsäädäntöhankkeista on olennaisen tärkeä vaikuttamiseen muoto. Vuoden 007 aikana annettiin lausuntoja yhteensä lainsäädäntöhankkeesta sekä 7 hallinnollisen uudistamisen hankkeesta. Eduskunnassa tietosuojavaltuutetun edustaja oli kuultavana kertaa. Pyydettyjen lausuntojen määrä on jonkin verran lisääntynyt edelliseen vuoteen nähden. Tietosuojavaltuutettu tai toimiston muu edustaja on osallistunut noin kahteenkymmeneen eri hallinnonalojen asettamaan uutta lainsäädäntöä käsittelevään viralliseen työryhmään sekä lukuisiin epävirallisempiin työryhmiin.

Lainsäädäntöhankkeista ja hallinnollisista uudistuksista annettujen lausuntojen määrä vuosina 00007: lausunnot lainsäädäntöhankkeista Eduskunnassa kuultavana Lausunnot hallinnollisista uudistuksista lausunnot kv normeista ja sopimuksista 00 00 00 00 00 007 0 8 9 9 9 9 0 7 7 7 8 Yhteensä 8 8 0 8 Lainsäädännön ja hallinnon kehittämiseen kului 0,9 htv:tta (lausunnot lainsäädäntöhankkeista 0,0, muu kehittäminen 0,). Kustannusosuus oli yhteensä 70 euroa (lainsäädäntö, muut 0 80), prosenttiosuus kaikista menoista oli,7 %.... ENNAKKOVALVONTA (henkilötietolain ja 7 :ssä säädetyt ilmoitusasiat ) Ennakkovalvontaa toteutetaan henkilötietolaissa säädetyn ilmoitusmenettelyn mukaisesti. Ilmoitusmuotoja ovat rekisteriilmoitukset, toimintailmoitukset ja ilmoitukset ulkomaille luovutuksista. Ilmoitusten lukumäärä oli laskusuunnassa eli 8 kpl vuonna 007 ( kpl vuonna 00). Kts. jäljempänä kohta.. ja liite. Ennakkovalvontaan kului 0, htv:tta. Kustannusosuus 7 euroa. Ennakkovalvonnan prosenttiosuus kaikista menoista oli,8 %.... TARKASTUSTOIMINTA Tarkastustoiminnan tavoitteet saavutettiin kokonaisuutena arvioiden. Paikanpäällä tehtyjä tarkastuksia oli 8 kpl. Muutoin tarkastustoiminta painottui toimintavuonna ns. etätarkastuksiksi luettaviin toimialakohtaisiin erillisselvityksiin. Vuonna 007 tehtiin sähköinen kysely terveydenhuollon toimialalle erityisesti uuden lainsäädännön voimaantulon vaikutuksista. Myös suurimmille suomalaisille pörssiyhtiöille tehtiin kysely niiden tietosuojakäytännöistä. Omaaloitteisia selvityspyyntöjä lähetettiin toimintavuonna selvästi edellisvuotta vähemmän.

Tarkastusten ja selvityspyyntöjen määrä vuosina 00007: 00 00 00 00 00 007 Tarkastuskäynnit 7 0 8 Etätarkastukset 9 7 9 0 Toimialakohtaiset 9 9 00 kyselyt Ns. nettipoliisiselvitys 8 0 (sivustojen määrä) Teeseitse 9 7 tarkastukset Omaaloitteiset 0 7 0 selvityspyynnöt Schengenin tietojärjestelmä Yhteispohjoismainen tarkastus Kaikki yhteensä 70 9 7 Tarkastustoimintaan kului 0, htv:tta. Kustannusosuus 077 euroa. Tarkastustoiminnan prosenttiosuus kaikista menoista oli,08 %,.. RATKAISUTOIMINTA Ratkaisutoiminta liittyy ensisijaisesti kansalaisten oikeusturvan toteuttamiseen sekä kansalaisten ja rekisterinpitäjien ohjaus ja neuvontatoimintaan. Kirjallisesti vireille tulleiden asioiden määrä väheni %, mutta asioita käsiteltiin, % enemmän. Myös ilmoitusasioiden määrä laski % ja niitä myös käsiteltiin 8 % vähemmän. Sähköpostitse vireilletulleet asiat lisääntyivät 8, %. Kaikkien asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli,9 kk. Kansalaisilta vireille tulleiden asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 9,7 kk. Käsittelyaikatavoitteeseen (= kk) ei päästy kansalaisten toimenpidepyyntöjen käsittelyssä, mutta kaikkien asioiden keskimääräinen käsittelyaikatavoite (= kk) alitettiin selvästi. Vireille tulleiden asioiden määrä pieneni suunnitellulla tavalla erityisesti niillä toimialoilla, joilla tehostettiin entisestään ohjattua sidosryhmäyhteistyötä. Näitä olivat opetusala (0,8%; ohjausryhmä Otto), terveydenhuolto (.%; ohjausryhmä Tellu), teleala (,9%; Terttutietosuojatyöryhmä) sekä vakuutusala, jolle vuoden 007 aikana perustettiin oma ohjausryhmänsä (,%). Lisäksi vireille tuli aiempaa vähemmän kaupan (,%)ja poliisisektorin (0,%) asioita.

Työelämän sektorilla v. 00 alkanut huomattava kasvu liki tyrehtyi toimintavuoden 007 aikana ( %). 7 Tuloksiin vaikuttavat myös terveydenhuollon toimialalla sekä valittujen julkisesti noteerattujen yhtiöiden osalta ennaltaehkäisemisen tarkoituksessa tehdyt erityiskampanjat. Rekisterinpitäjät ovat noudattaneet yleensä tietosuojavaltuutetun ohjausta. Tietosuojalautakunnalle vietiin kertomusvuonna asia. Kirjallisesti vireille tulleisiin yksittäisasioihin kului, htv:tta. Kustannusosuus 0 08 euroa. Ratkaisutoiminnan prosenttiosuus kaikista menoista oli 0,78 %. Ratkaisutoiminnassa v. 007 käsiteltyjen asioiden keskimääräinen kustannus oli 07 euroa/käsitelty asia. Aikaisempien vuosien vertailuluvut olivat 0 euroa/käsitelty asia vuonna 00, ja 0 euroa/käsitelty asia vuonna 00. Vireillesaatettuja asioita koskevia tilastotietoja Vireilletulleet ja käsitellyt asiat yhteensä vuosina 00 007: 00 00 00 00 00 007 Varsinaiseen toimintaan liitt. yht. joista ilmoitusasioita Hallinnolliset asiat Spostilla vireille vir. käs. vir. käs. vir. käs. vir. käs. vir. käs. vir. käs. 008 70 7 7 0 89 90 09 78 78 7 8 00 79 8 8 8 8 9 9 89 89 0 0 0 0 0 09 9 8 700 80 98 0 Yksityiskohtaisempi kuvaus kaikista v. 00 ja 007 toimistoon vireille tulleista ja käsitellyistä asioista liitteenä.

Vireilletulleiden asioiden jakautuminen sektoreittain sekä rekisterinpitäjien ja rekisteröityjen välillä vuosina 00007 8 00 00 00 00 00 007 Yksityinen sektori Rekisterinpitäjät 9 9 8 7 9 Rekisteröidyt 7 8 9 97 09 Valtion viranomaiset ja laitokset, muu julkishallinto Rekisterinpitäjät 7 8 90 99 7 Rekisteröidyt 7 7 08 Kunnalliset viranomaiset ja laitokset Rekisterinpitäjät 8 0 Rekisteröidyt 8 0 0 Vireille tulleiden asioiden määrä suurimpien toimialojen osalta vuosina 00 007 (rek.r = rekisteröityjen/kansalaisten vireille saattamat asiat) 00 00 00 00 00 007 Toimiala Yht. Yht. Rek.r Yht. Rek.r Yht. Rek.r Yht. Rek.r Yht. terveydenhuolto * 97 7 9 8 0 0 0 9 0 työelämä 7 98 87 suoramarkkinointi 8 9 8 9 8 yhdistystoiminta 8 9 7 87 9 9 9 opetusala * 0 7 8 8 9 8 89 7 kauppa 8 7 7 7 88 sosiaalitoimi * 9 9 0 7 7 8 8 poliisi 9 9 0 7 7 7 0 teleala * 9 9 9 9 77 0 9 7 luottotietotoiminta 7 0 0 liikenne 9 pankki ja perimistoiminta 7 0 8 9 0 9 vakuutus * 7 0 0 7 * toimialalle on perustettu ohjausryhmä

9 Tarkastusoikeusasioiden ja tiedon korjaamisasioiden määrä vuosina 00007: 00 00 00 00 00 007 tark. t. ko. tark. t. ko. tark. t. ko. tark. t. ko. tark. t. ko. tark. t. ko. 9 0 0 7 Terveydenhuolto Luottotieto asiat poliisi 7 7 muut 9 8 0 9 8 8 9 0 Yht. 7 9 9 88 77 7 Mol. yht: 90 09 Tarkastus ja tiedon korjaamisasioiden osuus muista vireille tulleista asioista (pl. hallinnolliset asiat) oli,09 %. Vireilletulleet lausuntopyynnöt syyttäjiltä ja tuomioistuimilta sekä lausunnot tutkimuslupaasioissa vuosina 00 007: Syyttäjiltä ja tuomioistuimilta (HetiL ) Tutkimuslupaasiat (StakesL ) 00 00 00 00 00 007 7 0 9 9 8 Lausuntojen antamiseen syyttäjille ja tuomioistuimille kului 0, htv, tutkimuslupaasioiden käsittelyyn 0, htv. Syyttäjille ja tuomioistuimille annettujen lausuntojen kustannusosuus oli 8 8 euroa, tutkimuslupaasioiden 0 euroa. Mainittujen lausuntoasioiden yhteenlaskettu prosenttiosuus kaikista menoista oli,8 %.

0... TIETOPALVELU Tietopalvelun keskeinen toimintamuoto on puhelimitse tapahtuva neuvontatyö, jonka merkitys toimiston työn ja toiminnan suunnittelun kannalta on tärkeä. Puhelinneuvontaan osallistui kerrallaan kaksi puhelinneuvojaa, mutta puheluja tuli myös tietosuojavaltuutetulle ja muille henkilöille suoraan. Puhelinneuvonnan sisältöä kartoittamalla, dokumentoimalla ja tilastoimalla pystyttiin edelleen tehostamaan tiedottamista sekä hyödyntämään tietoja suunnittelu ja ohjaustyössä. Puhelujen määrä oli arviolta 700 kpl vuodessa. Tietopalveluun kului, htv:tta. Kustannusosuus 8 euroa. Tietopalvelun prosenttiosuus kaikista menoista oli, %..7. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Kansainvälistä toimintaa toteutettiin suunnitellulla tavalla. Tietosuojavaltuutettu osallistui aktiivisesti kansainvälisiin kokouksiin pitäen niissä useita luentoja, ja johti Schengensopimukseen liittyvää uusintatarkastusta, jotka tehtiin uusiin EU:n jäsenvaltioihin. Niin ikään hän toimi asiantuntijana EU:n komission rahoittamassa TAIEXohjelmassa. Lisäksi tietosuojavaltuutetun toimisto oli jo toisen kerran mukana kansainvälisessä opiskelijavaihtoohjelmassa saaden harjoittelijan kahdeksi kuukaudeksi Georgetownin yliopistosta, Washington DC:stä. Kansainvälisten asioiden koordinointia toteutettiin kansallisella tasolla yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa. Kansainvälisistä asioista tiedottamista jatkettiin lähettämällä määritellylle vastaanottajajoukolle newsletter tyyppistä sähköistä tiedotetta ( lehteä v. 007) sekä tehostamalla kansainvälisten asioiden tiedottamista kotisivuilla. Tiedotteissa kerrottiin mm. EU:n tietosuojaan liittyvästä lainsäädännöstä, tietosuojan uusista ilmiöistä ja kehitysnäkymistä, eri maiden tietosuojaviranomaisten toiminnasta sekä tietosuojadirektiivin artikla 9 mukaisen työryhmän toiminnasta. Kansainväliseen toimintaan kului,0 htv:tta. Kustannusosuus 70 euroa. Kansainvälisen toiminnan prosenttiosuus kaikista menoista oli 7, %.

Tietoja kansainvälisestä toiminnasta: Tietosuojadirektiivin 9 art. Tietosuojatyöryhmä kokouksia kirjallisia lausuntoja Europolin yhteinen valvontaelin kokouksia kirjallisia lausuntoja Europolin muutoksenhakuelin kokouksia kirjallisia lausuntoja Schengenin tietojärj. yhteinen valvontaelin kokouksia 00 00 00 00 00 007 7 kirjallisia lausuntoja 8 Tullitietojärjestelmä kokouksia Euroopan unionin esittelijäkokous (Case handling workshop) Muut kv.kokoukset ts.viranomaisten maailmankokous pohjoismaiset ts.viranomaisten kokoukset * pohjoismainen varsinainen ts.viranomaisten kokous * pohjoismainen esittelijöiden kokous * pohjoismainen teknisten kokous Euroopan tietosuojavaltuutettujen kevätkokous

. HENKILÖSTÖN VOIMAVAROJEN HALLINTA JA KEHITTÄMINEN Henkilöstömäärä ja virkarakenne Toimiston vakinaisten virkojen määrä kertomusvuoden lopussa oli 0. Lisäksi toimistossa työskentelee oikeusministeriön virassa oleva henkilö, joka tietosuojavaltuutetun toimiston tehtävien lisäksi hoitaa puolet työajastaan nimilautakunnan tehtäviä. Kertomusvuonna vakinaistettiin kaksi määräaikaisessa virkasuhteessa ollutta henkilöä, joista toinen iterityisasiantuntijan virkaan ja toinen ylitarkastajan virkaan. Lisäksi täytettiin kaksi vapautunutta ylitarkastajan virkaa eli lähtövaihtuvuus oli 9, %. Henkilötyövuosien kokonaismäärä oli, htv. Toimistossa työskenteli kesällä myös kotimaista ja kansainvälinen yliopistoharjoittelija. Henkilöstön sukupuolijakauma, ikärakenne ja koulutustaso Henkilöstön sukupuolijakauma oli: naisia, miehiä 8 Vakinaisen henkilöstön keskiikä oli 7, vuotta Koulutustaso ylempi korkeakoulututkinto 7 hlöllä opistotasoinen tai vastaava tutkinto hlöllä muu tutkinto hlöllä Kokonaistyövoimakustannukset v. 007 olivat yht.. 008 euroa.

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittyminen HENKILÖSTÖ VOIMAVARAT Henkilöstön tilaa kuvaavat mittarit ja muut tiedot Toteutunut 00 Toteutunut 00 Toteutunut 007 vert. vuoteen 00 henkilöstömäärä/virat 9 9 0 +,% henkilötyövuodet 0,8., +,% työhyvinvointitoiminta henkilöstökoulutus 7, +8,8% (pv/hlö) henkilöstökoulutus ( ) 7 9 +7,0% työolobarometrit, (VMBAro) työterveyshuollon kustannukset 70 +8,% sairauspoissaolot pv/hlö,7 0,9,% Otettiin käyttöön vuotuinen työolobarometrimittaus (VMBaro). Työterveyshuollon kustannusten voimakas kasvu vuonna 007 johtui osittain kolmen vuoden välein suoritettavasta terveystarkastuskierroksesta ja siitä seuranneista jatkotoimista. Toisaalta sairauspoissaolot kääntyivät selvään laskuun.

. ALLEKIRJOITUS Toimintakertomus on hyväksytty Helsingissä huhtikuun. päivänä 008. Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu

Tietosuojavaltuutetun toimiston toimintakertomus v. 007 Liite..008 Kirjallisena vireille tulleet ja käsitellyt asiat vuosina 00 ja 007 (Diarioidut asiat) 00 007 Asiaryhmä Vireille tulleet Käsitellyt Vireille tulleet Yleiset asiat (ryhmät 09) 7 8 yleis, talous, henkilöasiat 0 09 lausunnot (0) 9 eduskuntakuulemiset (0) 9 kansainvälinen säännöstö (0) 9 7 lausunnot hallinnollisista uudistuksista (0) 7 Kansainväliset asiat (ryhmät 09) Euroopan neuvosto (0) Euroopan unioini () tietosuojaryhmän (Art 9.) kokoukset () ed. kokouksiin liittyvä kirjeenvaihto () EU:n muut työryhmät () Virkaapupyynnöt () Unionin piirissä tapahtuva kirjeenvaihto () Europol valvontaryhmä () Muut Europolasiat () Tullijärjestelmään (CIS) liittyvät asiat () Schengen valvontaryhmä..99 alkaen (7) Muut Schengen asiat (7) CNSA (8) Muu kansainvälinen yhteistyö () Muut kv asiat (9) Ennakkovalvonta ja ohjaus (ryhmät 09) yleiset ohjeet, muu yleisohjaus (00) lausunnot käytännesäännöistä (0) muu käytännesääntöihin liittyvä (0) lausunnot tutkimuspyynnöistä (0) tsv:n kuuleminen muissa asioissa (0) lausunnot arkistointiluvista kansallisarkistolle (0) koulutuspyynnöt (0) rekisterinpitäjien neuvonta () ilmoitusasiat (9) Lausunnot () lausunnot tietosuojalautakunnalle () lausunnot lääninoikeuksille () lausunnot KHO:lle () tsv:n vireille panemat asiat () Kansalaisten toimenpidepyynnöt () laillisuusvalvontaasiat () neuvontaasiat () muut asiat (9) 7 7 7 9 7 9 8/(90) 9 8 (8) 88 7 7 8 7 7 7 /(89) 8 () 8 00 9 8 8 7 8 8/(8) 7 98 (8) 77 9 Käsitellyt 0 9 8 7 0 0 7 /(7) 9 7 (8) 0

Asiaryhmä Rekisteröityjen asiat ym (ryhmät 09) Tarkastustoiminta () Tarkastusoikeus () terveydenhuollon rekisterit () poliisin rekisterit () muut rekisterit () Oikaisuvaatimus () terveydenhuollon rekisterit () luottotietorekisterit () muut rekisterit () Lausunnot syyttäjälle ja tuomioistuimille () Hakemukset tietosuojalautakunnalle () 00 007 Vireille tulleet 8 0 Käsitellyt 8 7 9 0 Vireille tulleet 79 0 7 9 0 9 Käsitellyt Tietosuojalautakunnan päätökset (0 9) Yhteensä 9 8 7 Siirretty/siirretään 8 97 Kirjallisena vireille tulleet ja käsitellyt ilmoitusasiat vuosina 00 ja 007 eriteltynä ryhmiin 0 9 7 Asiaryhmä Ilmoitusasiat (9) suoramarkkinointi () kampanjarekisteri () business to business () ilmoitus ATK:lla tapahtuvasta tietojenkäsittelystä..999 alkaen () automatisoitu päätöksenteko () tietojenkäsittelypalvelujen ostaminen () henkilön asemaa kosk tietojen käsitt () rek.pit. välittömästi laista joht. teht. () historiallinen tai tieteellinen tutkimus () vakuutusyhtiön arkaluonteiset tiedot () ulkomaille luovutus () luottotietotoiminta () perimistoiminta () markkina ja mielipidetutkimus () henkilöarviointi (7) tietojenkäsittely (8) muut ilmoitukset (9) vuositilasto 00007 00 007 Vireille tulleet 8 7 9 Käsitellyt 9 9 0 Vireille tulleet 8 7 9 Käsitellyt 8 8 7 0

7 Tietosuojavaltuutetun toimiston toimintakertomus v. 007 Liite..008 VOIMASSAOLEVA JULKAISUAINEISTO Erillisesitteet: (painetut) Ota oppaaksi henkilötietolaki (7.0.00) [Tiivis rekisterinpitäjille tarkoitettu esite henkilötietolain merkityksestä henkilötietojen käsittelyssä] Tietosuoja turvaa oikeutesi (7.0.00) [Tiivis rekisteröidyille tarkoitettu esite rekisteröityjen oikeuksista henkilötietojen käsittelyssä] Julkaisusarjat ASIAA TIETOSUOJASTA sarjassa julkaistaan henkilötietolakia koskevaa, tietosuojavaltuutetun toimistossa laadittua ja erityisesti rekisterinpitäjille suunnattua ohjeistusta: Henkilötietojen käsittelyä koskeva lainsäädäntö muuttui..999 lukien (/999,..999) Henkilötietolain mukainen yleinen informointivelvollisuus..999 lukien (/999,..999) Henkilötietolaki henkilötietojen käsittelyn ohjaajana (/999, 7..999) Henkilömatrikkelit henkilötietolain mukaan (/999,.7.999) Sukututkimus henkilötietolain mukaan (7/999,.7.999) Henkilötietolain toimenpideluettelo (8/999,.9.999; päiv...000) Kenellä on oikeus tallettaa ja käyttää henkilötietoja (9/999, 9..999; päiv...00) Henkilötietojen luovuttaminen viranomaisten henkilörekistereistä (0/999, 9..999) Salassa pidettävien henkilötietojen luovuttaminen henkilörekisteristä viranomaisen luvalla (/999, 9..999; päiv...00 Tietosuoja ja tieteellinen tutkimus henkilötietolain kannalta (/999, 9..999; päiv...00) Henkilötietolain merkitys kunnallisessa sosiaalihuollossa (/000, 0..000; päiv...00) Asiakirjahallinto ja asiakkaan yksityisyyden suoja yksityisessä sosiaalihuollon yksikössä (/000, 0..000; päiv. 0..00) Tietosuojan ja tietoturvan tee se itse tarkastus (/000, 8.9.000) Toimialakohtaisten käytännesääntöjen laatiminen (Henkilötietolaki ) (/00, 0..00, päiv...00) Kunnat ja henkilötietolaki: kunnanhallituksen vastuista ja ohjeistamisvelvollisuudesta (/00, 0..00) Yksityisyyden suoja kameravalvonnassa (/00,..00) Tarkistuslista henkilötietojen luovutusmenettelyä suunniteltaessa huomioon otettavista asioista (/00,..00) Käyttäjälokin tietojen käsittely henkilötietolain mukaan (/00, 0..00) Henkilötunnuksen käsittely henkilötietolain mukaan (/00,..00, korvaa saman sarjan esitteen /999) Henkilötietolain mukainen ilmoitusvelvollisuus (/00,..00, korvaa saman sarjan esitteen /999) Henkilötietojen siirto ulkomaille henkilötietolain mukaan (/00,..00, korvaa saman sarjan esitteen /00)

Yhdistyksen jäsenluettelot ja henkilötietolaki (/00,..00, korvaa saman sarjan esitteen /000) Henkilötietojen käsittelyn ulkoistaminen, yhteiset tietojärjestelmät, verkottuminen ja niihin liittyvät sopimukset (/00, 0..00) Sähköpostin käytöstä sosiaalihuollossa (/007,..007) Portaalitoiminnan suunnittelu ja toteutus (/007,..007) 8 TIEDOTTEET REKISTERÖIDYILLE sarjassa julkaistaan rekisteröidyille tiedotteita heidän henkilötietolain mukaisista oikeuksistaan: Hei, Sinulla on oikeus yksityisyyteen! (/999,..000; päiv...00) Hyvä tietää yksityishenkilön luottotiedoista (/999, 7..999) Näin vaadit henkilötietojen korjaamista (/000,.8.000; päiv...00) Toimintaohjeita rekisteröidylle (/00,..00, päiv...00) Hei, Sinulla voi olla oikeus kieltää henkilötietojesi käsittely (/00, 7..00, korvaa saman sarjan esitteen /999) HYVÄ TIETÄÄ sarjassa julkaistaan sekä rekisterinpitäjille että rekisteröidyille suunnattuja henkilötietolain soveltamista koskevia ohjeita ja neuvoja: Henkilötietolain seuraamusjärjestelmä (/00, 9..00) Henkilötietojen käsittely suostumuksen perusteella (/00,..00) Taloyhtiöiden asukasluettelot ja henkilötietolaki (/00,..00) Sähköisen suoramarkkinoinnin ohjeet (/00,.8.00) Opinnäytetyöt ja tietosuoja (/00,.8.00) Laadi tietosuojaseloste (/00..9.00) Ohje Internetin käyttäjälle (/00, 9..00) Henkilörekisteriin talletettujen tietojen tarkastaminen (/00,..00) Henkilörekisteriin talletetun tiedon korjaaminen (/00,..00) Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta (/00,.0.00) Mikä on identiteettivarkaus? (/00,..00) Mikä on huijaussähköposti? (/00,..00) Mikä on internetin keskustelupalsta? (/00,..00) Mikä on hakupalvelu? (7/00,..00) Mikä on biometrinen tunnistus? (8/00,..00) Mikä on mobiilivirus? (9/00,..00) Mikä on RFIDtunniste? (0/00,..00) Mikä on palomuuri? (/00,..00) Mikä on tietokoneen kaappaus? (/00,..00) Tietojen poistaminen Internetin hakukoneista (/00, 0..00) KotiWlanin suojaaminen (/00, 0..00) Mitä on pharming? (/00, 0..00) Mikä on blogi? (/00, 0..00) Mikä on Skype? (/00, 0..00) Tietosuoja suoramarkkinoinnissa (/00, 9..00)

TIETOSUOJAVALTUUTETUN MALLIT sarja 9 Malli sosiaalihuollon asiakkaiden informoinnista (Malli /000;..000; päiv...00) Malli terveydenhuollon toimintayksikön tietosuojaohjeiden rungoksi (Malli /000,..000) Malli julkisen terveydenhuollon potilaiden informoinnista (Malli /000,..000) Malli henkilötietojen käsittelyn / henkilörekisterin rekisteritoimintojen analysoimiseksi (Malli /00,.8.00) Näin varmistat työterveyshuollon rekisterinpidon ja sitä ylläpitävän tietojärjestelmän lainmukaisuuden malli työterveyshuollon tietojen käsittelyn analysoimisesta ja kuvaamisesta (Malli /00,.7.00) MALLILOMAKKEET Rekisteritietojen tarkastuspyyntö Henkilörekisteriin talletetun henkilötiedon korjaamisvaatimus Pyyntö saada henkilötietoja viranomaisen henkilörekisteristä Pyyntö tarkastusoikeutta koskevan määräyksen antamiseksi Pyyntö tiedon korjaamista koskevan määräyksen antamiseksi Kieltäytymistodistus tarkastusoikeuden toteuttamista koskevan pyynnön epäämisestä Kieltäytymistodistus tiedon korjaamista koskevan vaatimuksen epäämisestä Rekisteriseloste Tieteellisen tutkimuksen rekisteriseloste Tietosuojaseloste yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Toimenpidepyyntö Toimenpidepyyntö eitoivotusta sähköisestä suoramarkkinoinnista Yleinen tiedustelu ILMOITUKSEN TEKEMISEEN KÄYTETTÄVÄT MALLILOMAKKEET Ilmoitus henkilötietojen siirrosta EU:n tai ETA:n ulkopuolelle Rekisteriilmoitus Toimintailmoitus MUIDEN TAHOJEN LAATIMIA MALLEJA Malli terveydenhuollon toimintayksikön salassapito ja käyttäjäsitoumukseksi (.8.00) Sosiaali ja terveysministeriö: terveydenhuollon sopimusmalleja (AD)