Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 25.4.2017 17/0129/1 1 (9) Diaarinumero 00563/16/2206 Asia Valitus kunnallisasiassa Valittaja Antti Wasse Päätös josta valitetaan Honkajoen kunnanvaltuusto 14.3.2016 Kunnanvaltuusto on päättänyt valita Honkajoen kunnanjohtajan virkaan hallintotieteiden maisteri Ulla Norrbon. Valitus Kunnanvaltuuston päätös on kumottava ja sen täytäntöönpano on kiellettävä. Päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, koska kunnanvaltuusto on 12.6.2015 julistanut kunnanjohtajan viran haettavaksi, vaikka tämä on hallintosäännön mukaan kunnanhallituksen tehtävä. Päätökseen on myös virheellisesti liitetty valitusosoitus. Menettely on ollut virheellistä myös siksi, että asian käsittelyyn on kunnanhallituksen kokouksissa 2.6.2015, 10.12.2015 ja 18.2.2016 osallistunut esteellisiä henkilöitä. Tapio Rauhala on kunnan liikuntapaikkojen hoitaja ja välillisesti kunnanjohtajan alainen. Pauli Saarisen veli on kunnan kiinteistönhoitaja ja siten kunnanjohtajan direktio-oikeuden alainen. Rauhala ja Saarinen ovat jäävänneet itsensä kunnanhallituksen kokouksessa 10.12.2015. Jos virkamies tai luottamushenkilö jäävää itsensä yhdessä kokouksessa, on hänen jäävättävä itsensä myös muissa samaa asiaa käsittelevissä kokouksissa. Kunnanvaltuuston säästöohjelma vuosille 2015 2020 sisältää kiinteistön hoitoa koskevia toimenpiteitä, kuten kiinteistönhoidon ulkoistamisen. Säästötoimenpiteiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta vastaa kunnanhallituksen esittelijänä toimiva kunnanjohtaja. Sekä Rauhala että Saarinen ovat aktiivisesti vastustaneet kunnanjohtajan johdolla tehtyjä säästöratkaisuja. Erno Haaviston puoliso on töissä vanhusten palvelukeskuksessa, johon säästötoimet ovat niin ikään kohdistuneet. Kunnanhallituksen päätöksillä on ollut suora vaikutus esteellisiksi väitet- Osoite Puhelinvaihde Telekopio Sähköposti Sairashuoneenkatu 2-4 029 56 42400 029 56 42414 turku.hao@oikeus.fi PL 32, 20101 TURKU
2 (9) tyjä itseään tai heidän läheisiään koskeviin etuihin, joten heidän olisi tullut jäävätä itsensä. Päätös on myös perustunut virheelliseen tietoon siitä, että Matti Muukkonen olisi peruuttanut hakemuksena. Kunnanhallituksen päätöksessä 18.2.2016 on virheellisesti todettu, että Muukkonen olisi peruuttanut hakemuksensa. Muukkonen on 14.3.2016 sähköpostitse ilmoittanut Wasselle, ettei ollut perunut hakemustaan. Menettely on siten ollut virheellistä, koska Muukkonen on virheellisesti poistettu virkaa hakeneiden joukosta. Kunnanvaltuuston kokouksen pöytäkirja on virheellinen, koska siinä todetaan, että kunnanjohtajan virka täytetään määräaikaista virkaa hakeneiden kesken, vaikka kunnanvaltuusto oli 7.1.2016 päättänyt, että virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Kunnanjohtajan valinnassa ei ole noudatettu perustuslaissa säädettyjä nimitysperusteita eikä hakijoita ole arvioitu säännöksen edellyttämällä tavalla. Hakijoiden kelpoisuutta virkaan ei ole selvitetty. Kunnanvaltuuston kokouksen 14.3.2016 esityslista ei sisältänyt yhteenvetoa virkaa hakeneista eikä sitä jaettu myöskään kokouksessa. Virkaan valittu Ulla Norrbo ei täytä hallintosäännön kelpoisuusvaatimuksia, sillä häneltä puuttuu kelpoisuusvaatimuksissa edellytetty hallinnollinen kokemus. Kunnanvaltuusto on käyttänyt harkintavaltaansa väärin, sillä Norrbolla on noin vuoden pituinen kokemus kunnanjohtajan tehtävistä, kun taas virkaa hakeneilla Muukkosella on kokemusta noin 2,4 vuotta ja Mäkirannalla noin 15 vuotta. Lisäksi Mäkirannalla on noin kymmenen vuoden kokemus kunnansihteerin tehtävistä. Kunnanjohtajan tehtävän vaativuus ja viran luonne huomioon ottaen Norrbon nuorisosihteerin työkokemusta ei voida ottaa huomioon hakijoiden arvioinnissa. Asian käsittely ja selvittäminen Kunnanhallitus on antanut lausunnon ja siinä muun ohella todennut, että Muukkonen oli valittu haastateltavien joukkoon. Hänelle oli varattu aika ja mahdollisuus saapua haastatteluun. Hän kuitenkin perui haastattelun kunnanhallituksen puheenjohtajalle osoitetulla sähköpostilla eikä tiedustellut mahdollisuutta uudelle haastatteluajalle. Tästä syystä Muukkonen jätettiin kunnanjohtajavaalin ulkopuolelle. Lausunnossa on lisäksi todettu, että valituksenalaisen valtuuston päätöksen pöytäkirjassa oleva maininta määräaikainen on virheellinen. Maininta on päätöksen esittelytekstissä, ei itse päätöksessä. Virheellä ei näin ollen ole vaikutusta kunnanvaltuuston päätökseen. Tapio Rauhala, Pauli Saarinen ja Erno Haavisto ovat antaneet lausunnon esteellisyysväitteen johdosta. Hallinto-oikeus on välipäätöksellään 1.6.2016 nro 16/0130/1 hylännyt päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan vaatimuksen. Ulla Norrbolle on varattu tilaisuus selityksen antamiseen. Wasse on antanut vastaselityksen, jossa hän on muun ohella todennut, että kunnanjohtajan valinnasta on tosiasiassa päätetty maaliskuussa perussuomalaisten ja keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajan Tapio Rauhalan ja sihteeri Pasi Haapasen kesken. Valintaryhmä ei tehnyt pätevyyden arviointia, vaan kyse oli ennen muuta kostosta ja yhden valintaryhmän jäsenen henkilö-
3 (9) kohtaisesta intressistä. Lisäksi Wasse on todennut, että kunnanhallituksen puheenjohtaja on valtuuston kokouksessa ilmoittanut, että Muukkonen on peruuttanut hakemuksensa. Hakemuksen voi peruuttaa vain kirjallisesti. Sähköpostiviestiä ei ole esitetty eikä liitetty asiakirjoihin. Haastatteluun kutsuttujen henkilöiden hakemusasiakirjat on hallinto-oikeuden pyynnöstä toimitettu hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden ratkaisu Hallinto-oikeus hylkää valituksen. Ratkaisun perustelut Menettelyyn ja asian valmisteluun liittyvät valitusperusteet Viran haettavaksi julistaminen Honkajoen kunnan hallintosäännön 34 :n 1 momentin mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Viran, johon valtuusto valitsee viranhaltijan, julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus. Valituksessa mainitussa kunnanvaltuuston päätöksessä 12.6.2015 on päätetty, että kunnanjohtajan virka laitetaan avoimeen hakuun syksyllä 2015, jotta se voidaan täyttää 1.3.2016 alkaen, nykyisen määräaikaisuuden päätyttyä. Asiakirjoista ilmenee, että kunnanhallitus on sittemmin päätöksellään 7.1.2016 julistanut kunnanjohtajan viran haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana virkana. Kunnanvaltuuston päätös on ollut virantäytön valmisteluun liittyvä kannanotto siihen, että virka tullaan täyttämään avoimen haun kautta, kun virkaa on aiemmin hoidettu määräaikaisessa virkasuhteessa. Kunnanvaltuusto ei näin ollen ole toiminut hallintosäännön vastaisesti. Valtuuston päätökseen liitetyllä valitusosoituksella ei ole merkitystä menettelyn lainmukaisuutta arvioitaessa. Esteellisyys Kuntalain 52 :n 2 momentin mukaan kunnan viranhaltijan esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain 27-30 :ssä säädetään. Esteellisyysperusteet on lueteltu hallintolain 28 :n 1 momentin kohdissa 1-7. Valituksessa esitetyt esteellisyysväitteet koskevat luettelon kohdissa 3 ja 7 mainittuja tilanteita. Noiden kohtien mukaan virkamies on esteellinen, jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa virkamiehelle tai hänen läheiselleen tai jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu. Valituksen mukaan kunnanjohtajana aiemmin toiminut ja avoinna ollutta virkaa hakenut Mäkiranta on ajanut kunnassa säästötoimia, joilla on ollut vaikutusta esteellisiksi väitettyihin, säästötoimia vastustaneisiin tahoihin tai heidän läheisiinsä. Lisäksi valittajan mukaan kyse on kostosta ja valintaryhmän jäsenen henkilökohtaisesta intressistä asiassa. Tapio Rauhala on kunnan kiinteistönhoitaja ja Pauli Saarinen on kunnan toisen kiinteistönhoitajan veli. Erno Haaviston aviopuoliso työskentelee Pohjois-Satakunnan peruspalvelulaitoksen palveluksessa. Kenellekään esteelliseksi väitetylle tai heidän läheiselleen ei
kunnanjohtajan valinnasta ole odotettavissa erityistä hyötyä tai haittaa eikä luottamuksen heidän puolueettomuuteensa muustakaan syystä voida katsoa vaarantuneen valittajan esittämillä perusteilla. 4 (9) Hallinto-oikeus arvioi päätöskohtaisesti valituksessa esitetyt esteellisyysperusteet huomioon ottaen, onko päätös syntynyt esteellisyyden vuoksi virheellisessä järjestyksessä. Näin ollen sillä seikalla, että valituksessa mainitut luottamushenkilöt ovat jossain asian vaiheessa mahdollisesti varovaisuussyistä jäävänneet itsensä, ei ole asiassa merkitystä. Valmistelun ja esittelyn harhaanjohtavuus Päätöksen on valituksessa esitetty syntyneen virheellisessä järjestyksessä siksi, että Muukkonen ei tosiasiassa ole peruuttanut hakemustaan ja hänet on siten virheellisesti poistettu virkaa hakeneiden joukosta. Kunnanhallituksen päätöksessä 18.2.2016 on todettu, että viran hakijoista Muukkonen on peruuttanut hakemuksensa 8.2.2016. Kunnanhallituksen lausuntoonsa liittämän Matti Muukkosen kunnanhallituksen puheenjohtajalle lähettämän sähköpostiviestin 8.2.2016 mukaan Muukkonen on kirjoittanut: Kävin lukemassa vähän noita pöytäkirjojanne. Taitaakin olla teillä selvät senssit siellä. Joten en ehkä taida käyttää aikaani asiaan sen enempää. Kiitos kutsusta ja hyvää jatkoa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on vastannut sähköpostiin: Mistähän on muodostunut se kuva, että senssit on selvät? Tietysti ratkaisu on sinun, eikä voi muuta kuin kiittää mielenkiinnosta kuitenkin. Muukkonen on vielä lähettänyt kunnanhallituksen puheenjohtajalle vastauksen, jossa todetaan: Niin siis jäin siihen käsitykseen, että olisitte halunneet muuttaa määräaikaisen suoraan toistaiseksi voimassaolevaksi ja taidettiinpa maakuntalehdessäkin tähän johtopäätökseen tulla. Mutta kaikkea hyvää teille prosessiin. Haastattelu suoritettiin 12.2.2016. Muukkonen ei saapunut haastatteluun eikä sopinut uuttakaan aikaa. Kun otetaan huomioon edellä mainitun Muukkosen ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan välisen sähköpostikeskustelun sisältö sekä se, että Muukkonen ei ole saapunut haastatteluun eikä pyrkinyt sopimaan uuttakaan haastatteluaikaa, kunnanhallitus on voinut katsoa Muukkosen peruuttaneen hakemuksensa. Asian valmistelu ja esittely valtuustossa ei siten ole ollut tältä osin harhaanjohtavaa. Päätöksen sisällön lainmukaisuus Kirjoitusvirhe Kunnanvaltuusto on 7.1.2016 päättänyt muuttaa kunnanjohtajan virkasuhteen täytettäväksi toistaiseksi voimassa olevana 1.3.2016 alkaen. Kunnanhallitus on tämän jälkeen samana päivänä tekemällään päätöksellä julistanut Honkajoen kunnanjohtajan viran haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana virkana. Valituksenalaisessa kunnanvaltuuston päätöksen 14.3.2016 pöytäkirjassa kohdassa Päätös lukee:...päätettiin suorittaa vaali kaikkien kunnanjohtajan määräaikaista virkaa hakeneiden ja suostumuksensa antaneen henkilön kesken. Kysymyksessä on tältä osin kirjoitusvirheeseen verrattavissa oleva virhe, jolla ei ole
5 (9) merkitystä päätöksen sisällön lainmukaisuutta arvioitaessa. Viran täyttäminen Sovellettavien säännösten sisältö ja niitä koskevat esityöt Suomen perustuslain 125 :n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Suomen perustuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 1/1998) mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 :n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Kuntalain 60 :n mukaan vaalissa tulevat valituksi se tai ne, jotka ovat saaneet eniten ääniä. Hallintolain 45 :n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun, sekä mainittava sovelletut säännökset. Saman pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan päätöksen perustelut voidaan jättää esittämättä, jos päätös koskee kunnallisen monijäsenisen toimielimen toimittamaa vaalia. Hallituksen esityksessä eduskunnalle hallintolaiksi ja laiksi hallintolainkäyttölain muuttamisesta (HE 2002/72 vp.) todetaan hallintolan 45 :n yksityiskohtaisissa perusteluissa seuraavaa: Momentin 2 kohdan mukaan perustelut voitaisiin jättää esittämättä päätöksen koskiessa kunnallisen monijäsenisen toimielimen toimittamaa vaalia. Tällä tarkoitetaan lähinnä luottamushenkilöiden valintaa ja muita palvelussuhteeseen ottamista koskevia asioita, joiden ratkaiseminen on kunnallishallinnossa yleensä monijäsenisen toimielimen tehtävänä. Vaalin toimittamisesta säädetään kuntalain 60 :ssä. Päätöksentekoon kuuluu, että ääniä voi antaa kenelle tahansa vaalissa kysymykseen tulevalle eli kelpoisuusvaatimukset täyttävälle hakijalle. Lopullinen valinta voi selvitä vasta kokouksessa suljetun lippuvaalin jälkeen. Tämän vuoksi päätöksentekotilanteessa on usein mahdotonta esittää kaikkia valinnan perusteluja. Ehdotus valinnasta on luonnollisesti valmisteltava yhtä perusteellisesti kuin muutkin päätökset. Monijäsenisten toimielinten antamat virkavaalipäätökset on perusteltu vasta oikaisuvaatimukseen annetussa ratkaisussa tai valitusviranomaiselle annetta-
6 (9) vassa lausunnossa, jos päätös on riitautettu. Hyvään hallintoon kuitenkin kuuluu, että hakijalle pyritään pyynnöstä ilmoittamaan valinnan perusteet riippumatta siitä, aikooko hän riitauttaa päätöksen vai ei. Perustelujen esittäminen jälkikäteen saattaa myös vähentää muutoksenhakuja, kun hakija saa jo oikaisuvaiheessa tietää, mitkä seikat ja selvitykset ovat olleet päätöksen antamisen taustalla. Viran kelpoisuusvaatimukset ja hakuilmoitus Honkajoen hallintosäännön 35 :n mukaan henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta on luettelo hallintosäännön liitteenä. Honkajoen hallintosäännön henkilöstön kelpoisuusehtoja koskevan liitteen mukaan kunnanjohtajan kelpoisuusehtona on virkaan soveltuva korkeakoulututkinto ja kokemusta kunnallishallinnon hallinto- ja johtotehtävistä. Hakuilmoituksen 7.1.2016 mukaan kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto sekä kokemus kunnallishallinnon hallinto- ja johtamistehtävistä. Lisäksi arvostetaan hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, myös yrityselämän tuntemus katsotaan eduksi. Asiassa saatu selvitys Kunnanjohtajan virkaan saapui määräaikaan mennessä 11 hakemusta. Lisäksi annettiin yksi suostumus. Kunnanhallituksella on ollut kaikkien hakijoiden hakemusasiakirjat sekä heistä laadittu hakijayhteenveto, kun se päätti 4.2.2016 kutsua haastatteluun hallintotieteiden maisteri Niklas Hällbergin, hallintotieteiden tohtori Matti Muukkosen, hallintotieteiden maisteri Ulla Norrbon sekä hallintotieteiden maisteri Mauri Mäkirannan. Samalla päätettiin, että haastatteluryhmänä toimii kunnanhallitus ja kunnanvaltuuston jäsenet saavat halutessaan tulla paikalle. Kunnanhallituksen päätöksen liitteenä oli kaikista hakijoista laadittu hakijayhteenveto. Hakijayhteenvedosta ilmenee, että Ulla Norrbolla on hallintotieteiden maisterin tutkinto. Lisäksi hän on suorittanut Kankaanpään opistossa johtamisen erikoisammattitutkinnon. Hän on vuodesta 1987 toiminut Isojoen kunnan nuoriso- ja liikuntasihteerinä ja 22.5.2014 31.7.2015 Isojoen kunnanjohtajan viransijaisena. Asiakirjoissa olevasta muistioksi otsikoidusta haastatteluaikataulusta ilmenee, että haastattelussa oli läsnä koko kunnanhallitus sekä yhtä henkilöä lukuun ottamatta koko kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 18.2.2016 äänestyksen jälkeen esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsisi kunnanjohtajan virkaan hallintotieteiden maisteri Ulla Norrbon. Kunnanvaltuuston kokouksessa 14.3.2016 kunnanjohtajan virkaan valittiin suljetuin lipuin käydyn äänestyksen jälkeen hallintotieteiden maisteri Ulla Norrbo. Kunnanhallitus on hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa todennut, että kunnanhallitus kävi kokouksessaan 18.2.2016 keskustelun haastatelluista henkilöistä ja päätyi esittämään valtuustolle Ulla Norrbota valittavaksi kunnanjohtajan virkaan. Norrbo täyttää hallintosäännön kelpoisuusvaatimukset. Hänellä on ylempi korkeakoulututkinto ja lisäksi hän on hoitanut 14 kuukautta Isojoen kunnan kunnanjohtajan sijaisuutta. Tällöin hän on toiminut esimiesasemassa ja hoitanut monipuolisesti kunnan hallinnollisia tehtäviä kuten muun muassa
7 (9) kunnan talousarvioon, tilinpäätökseen ynnä muuhun liittyviä asioita. Norrbo on toiminut pitkään Isojoen nuorisosihteerinä ja joutunut myös siinä tehtävässä hoitamaan vapaa-ajanyksikön hallinnollisia tehtäviä. Hallinto-oikeus on vielä erikseen tiedustellut, onko haastatteluista laadittu muistiota ja onko hakijoista laadittu ansiovertailua. Tältä osin kunnasta on todettu, että hakijoiden ansiot ilmenevät hakijayhteenvedosta eikä muistiota ole. Lisäksi on todettu, että syy miksi varsinaista haastattelumuistiota ei ole on se, että kaikkien valtuutettujen oli mahdollista osallistua haastattelutilaisuuteen. Oikeudellinen arviointi Kunnanvaltuustolla on laaja harkintavalta valita kunnanjohtaja kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Tätä harkintavaltaa kaventavat kuitenkin perustuslaista ilmenevät yleiset nimitysperusteet, kuten taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Perustuslain säännös edellyttää lähtökohtaisesti hakijoiden ansioiden vertailua. Tässä asiassa on kysymys kunnan monijäsenisen toimielimen suorittamasta virkavaalista, jossa päätöksen perusteluja ei lähtökohtaisesti tarvitse esittää. Vaali on toimitettu suljettuna lippuäänestyksenä, ja ääniä on voinut antaa kenelle tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävälle hakijalle. Valituksi on tullut vaalissa eniten ääniä saanut henkilö eli Ulla Norrbo. Kunnanvaltuusto ei ole päätöksessään esittänyt hakijoiden ansiovertailuun perustuvia tai muitakaan perusteluja Norrbon vallinnalle. Vakiintuneen oikeuskäytännön ja lain esitöiden mukaan, vaikka perusteluja ei päätöksessä tarvitsekaan esittää, tulee ne kuitenkin esittää viimeistään hallinto-oikeudelle annettavassa lausunnossa, jos päätös on riitautettu. Asiakirjoista ilmenee, että kaikista hakijoista on laadittu yhteenveto, josta ilmenee hakijoiden koulutus ja varteenotettava työkokemus. Varteenotettavat hakijat on haastateltu ja haastattelutilanteessa on ollut läsnä koko kunnanhallitus sekä yhtä valtuutettua lukuun ottamatta koko kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus on hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa perustellut Norrbon valintaa, mutta ei ole esittänyt ansiovertailua muihin hakijoihin nähden. Norrbon koulutuksesta ja työkokemuksesta esitetty selvitys huomioon ottaen Norrbolla on katsottava olevan vaadittua kokemusta kunnallishallinnon tehtävistä ja hän täyttää myös tältä osin viralle asetetut kelpoisuusvaatimukset. Asiassa on kysymys kunnanjohtajan valinnasta, jossa valitun henkilön tulee nauttia valitsijoidensa erityistä luottamusta. Tällaisessa valintatilanteessa voidaan painottaa hakijoiden henkilökohtaisia ominaisuuksia, jotka tulevat parhaiten ilmi haastattelussa. Hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien arvioinnin perusteella on mahdollista päätyä valitsemaan kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista muukin kuin hakija, jolla on eniten työkokemusta. Kun otetaan huomioon, mitä edellä on hakijoiden ansioiden yhteenvedosta sekä haastattelusta lausuttu, on ilmeistä, että Norrbon on kokonaisarvion perusteella katsottu hakijoista parhaiten soveltuvan Honkajoen kunnanjohtajan virkaan. Kunnanvaltuusto on sille kuuluvan harkintavallan nojalla voinut valita kunnanjohtajan virkaan kelpoisuusvaatimukset täyttävän Ulla Norrbon. Asiaa ei ole syytä arvioida toisin siitä huolimatta, että ansiovertailua ei ole esitetty hallinto-oikeudelle annetussa lausunnossakaan.
8 (9) Yhteenveto Päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä valituksessa mainituilla perusteilla. Päätös ei ole muutenkaan lainvastainen. Sovelletut oikeusohjeet Suomen perustuslaki 125 2 mom Hallintolaki 27, 28 1 mom, 45 1 mom ja 2 mom 2 kohta Laki kunnallisesta viranhaltijasta 6 1 mom Kuntalaki (365/1995) 52 2 mom, 60 1 mom ja 90 (1375/2007) Kuntalaki 147 Honkajoen kunnan hallintosääntö 34 1 mom ja 35 Muutoksenhaku Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallintooikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä (Kunnallisvalitus). Asian ratkaisijat Hannamaija Falck hallinto-oikeustuomari Tiina Saari hallinto-oikeustuomari Veronica Storträsk hallinto-oikeustuomari esittelijä Toimituskirjan oikeaksi todistaa Jenna Lempinen lainkäyttösihteeri
9 (9) Jakelu Päätös saantitodistuksin Antti Wasse Vatajantie 800, 38920 VATAJANKOSKI Oikeudenkäyntimaksu 250 euroa Jäljennös Honkajoen kunnanhallitus, jonka on kuntalain (365/1995) 97 :n mukaisesti ilmoitettava päätöksestä Ulla Norrbo Honkajoentie 155, 64900 ISOJOKI
Liite hallinto-oikeuden päätökseen VALITUSOSOITUS (Kunnallisvalitus) Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos päätöksestä valitetaan kunnan jäsenelle taikka kuntayhtymän jäsenkunnalle tai sen jäsenelle kuuluvan valitusoikeuden nojalla, valitusaika lasketaan siitä päivästä, jolloin ilmoitus päätöksestä on julkaistu kunnan, kuntayhtymän tai asianomaisten kuntien ilmoitustaululla. Jos päätös on annettu asianomaiselle erikseen tiedoksi, valitusaika luetaan kuitenkin tiedoksisaannista. Tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Sijaistiedoksiannossa päätös katsotaan tiedoksisaaduksi kolmantena päivänä todistuksen osoittamasta päivästä. Virkakirjeen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon saapumispäivänään. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä - hallinto-oikeuden päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja, on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, jollei valittaja ole valtuuttanut häntä suullisesti valitusviranomaisessa. Valituskirjelmän toimittaminen Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valituskirjelmän ja muiden valitusasiakirjojen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla Korkeimman hallinto-oikeuden osoite Postiosoite: Käyntiosoite: Puhelin: 029 56 40233 PL 180 Fabianinkatu 15 Telekopio: 029 56 40382 00131 HELSINKI Helsinki Sähköposti: korkein.hallinto-oikeus@o ikeus.fi