Elämisen riemua uudessa ja kasvavassa Kivistön keskuksessa Ennakkomarkkinoinnissa s. Oy Vantaan Molskotti visualisointi
visualisointi 2
Kivistö kehittyy vauhdilla urbaanin asumisen mallialueeksi. Kehärata ja muu julkinen liikenne tuo nopeasti perille Kivistöön, jossa nautitaan aktiivisesta kaupunkimaisuudesta, hyvistä ulkoilumahdollisuuksista ja kaupunkitaiteesta. lueelle on suunnitteilla yli 100 liikkeen vetovoimainen kauppakeskus ja kohtaamispaikka, jossa monipuoliset erikoiskaupat, palvelut, harrastukset ja elämykset ovat käden ulottuvilla. 6-kerroksiseen Molskottiin on helppo tulla ja helppo asettua kodiksi. Valoisa koti on mukava keidas sekä lepoon että aktiiviseen tekemiseen. Toimiva koti jatkuu pihaterassille tai lasitetulle parvekkeelle, jotka suovat mahdollisuuden virkistäviin hetkiin. Uusien huolettomien kotien koot vaihtelevat yksiöstä kolmioon ja ne mukautuvat niin ensiasunnoksi kuin moneen muuhunkin elämänvaiheeseen. skanska.fi/molskotti 3
7. 2. 6. 6. 8. 5. 2. 3. 9. 4. 4. 1. 4. 4. 1. s. Oy Vantaan Molskotti Sitriinikuja 5, Vantaa 2. äivittäistavarakauppa 3. Kivistön asema 4. ussipysäkki 5. urinkokivi palvelukeskus 6. Kvartsijuonenpuisto 7. Kenraalinpuisto 8. Koira-aitaus 9. Tuleva liikekeskus ohjakartta Karttakeskus Oy, 11004/17 4
Urbaani syke kohtaa lähiluonnon Vantaan Kivistössä on uudenlaista urbaania meininkiä, jossa kohtaavat koko ajan paranevat palvelut ja monipuolinen luonto. Hyvät liikenneyhteydet tuovat perille taidekaupunkiin, jossa seuraava taideteos on ihan kulman takana. Helppo tulla junalla, autolla tai pyörällä Kivistöön on rakenteilla 30 000 asukkaan aktiivinen asuinalue, jonka liikenneyhteydet ovat loistavat. Kehäradalla matka Helsingin keskustaan sujuu alle puolessa tunnissa ja lentokentälle pääsee 7 minuutissa. yöräilijälle Kivistö on paratiisi: pyörätieverkosto on tiheä. Sitä pitkin on nopeaa ja ekologista fillaroida työmatkoja tai suunnata virkistäytymään läheisiin luontokohteisiin. semilla on erityisesti satsattu pyöränsäilytyspaikkojen riittävyyteen. alvelujen ääressä, suurenmoinen kauppakeskus rakenteilla Kivistöstä löytyy useita päiväkoteja ja kouluja. Neuvola ja hammashoitola toimivat jo alueella ja terveysasema on tulossa. Nuorison yhteisöllisyyden takaa monet liikuntamahdollisuudet sekä nuorisotila. Mikä parasta, Kivistöön on suunnitteilla moderni kauppakeskus, jossa voi shoppailla, harrastaa, viihtyä ja nauttia vapaa-ajasta. Keskukseen tulee valmistuttuaan yli 100 liikettä ja palvelua. Vilkkaan ja eläväisen kohtaamispaikan yhteyteen tulee myös kirjasto, terveysasema ja erilaisia hyvinvointipalveluja sekä viihde- ja vapaa-ajantiloja. ähiluonto hemmottelee ulkoilijaa Oli harrastuksena skeittailu tai kesäpiknikit, sopiva puisto löytyy Kivistöstä aivan vierestä. Vain pienen matkan päässä voi kokea erämaatunnelmaa ja vaikka tarkkailla liito-oravia. Talvella luonnosta voi nauttia suksien päällä. Golfin harrastajat iloitsevat lyhyestä matkasta Keimola golfin 18-reikäiselle kentälle. Taide on osa elämää Kivistössä matkalla kauppaan, asemalle tai töihin kuljetaan kuin taidegallerissa. Valoteokset elävöittävät aluetta, taidekiviä on eri puolilla keskustaa, sähkökaapit saavat taidetta pintaansa. lueen seinämaalaukset, veistokset ja muu taide tuovat pientä iloa jokaiseen päivään. Ekologista kaupunkisuunnittelua alusta loppuun Kivistön keskuksen suunnittelussa johtoajatuksena on tehdä kestävä elämäntapa asukkaille hauskaksi, edulliseksi ja helpoksi. Ekologista asumista tukevat mm. jätteiden putki-imujärjestelmä ja hyvä julkinen liikenne. 5
Visualisointi 6
Suunnittelijan terveiset s. Oy Vantaan Molskotti on suunniteltu osaksi kehittyvää, aseman ympärille rakentuvaa Kivistön uutta keskusta. 6-kerroksinen :n muotoinen rakennus reunustaa vehreää korttelipihaa, joka tarjoaa turvallisen ja rauhallisen ympäristön lapsille leikkiä ja aikuisille rentoutua arjen kiireistä. Keimolantien puolella rakennuksen katutason sisäänkäyntejä ja liiketiloja on korostettu kaupunkikuvallisesti voimakkaan jalustan muodostavalla tummalla tiililaattaverhoilulla. Ylempien kerrosten julkisivut ovat keltaisen ja ruskean sävyistä rappausta, jota on elävöitetty vaihtelevalla ikkunasommittelulla. Kotien suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota tilojen toimivuuteen, kalustettavuuteen ja valoisuuteen. Kodit ja yhteiset tilat ovat kauttaaltaan moderneja ja tyylikkäitä. rkkitehti Jarmo ulkkinen HK rkkitehdit Oy 7
Visualisointi 8
Helppoa arkea kehittyvässä Kivistössä Molskotin mukavissa kodeissa yhdistyvät moderni toiminnallisuus ja ekologisuus. Valoisista kodeista ja parvekkeilta avautuu näkymiä urbaaniin kaupunkiympäristöön tai vehreälle sisäpihalle. Hyvä pohja luo toimivan perustan Kuusikerroksinen :n muotoinen Molskotti muodostaa suojaisan sisäpihan, jossa lasten on turvallista leikkiä ja aikuisten mukava viettää aikaa naapurien ja ystävien kesken. suntoja on yhteensä 68, joten valinnanvaraa riittää napakasta 28 neliön yksiöstä aina 70 neliön saunalliseen kolmioon. ähtökohtana kotien suunnittelussa on tehokas asuminen ja toimivat pohjaratkaisut. Erinomaisella paikalla Kivistön keskuksessa sijaitseva Molskotti onkin luotu sujuvaa arkea arvostavalle laatutietoiselle asujalle. Taidokasta tehokkuutta Kodeissa on kiinnitetty suurta huomiota mitoitukseen ja tilojen toimivuuteen. Hukkaneliöitä ei löydy ja huoneet on helppo kalustaa juuri mieleisellään tavalla. Vain tilavimmissa huoneistoissa on saunat, muissa kodeissa neliöt on otettu muuhun käyttöön. Valittavissa on myös muutama koti, jossa keittiö on aivan erillinen tila ja sieltä on suora käynti parvekkeelle. Huoletonta viihtyisyyttä valoisassa kodissa Keittiö ja olohuone muodostavat yhtenäisen avaran tilan, joten halutessa iloiseen ruoanlaittoon voi yhtä aikaa osallistua suurempikin porukka. Isot ikkunat avartavat kotia ja lisäävät valoisuutta. aadukkaat materiaalivalinnat takaavat asumismukavuuden uudessa huolettomassa kodissa. limman kerroksen kodit jatkuvat vehreille aidatuille pihaterasseille. Omalla pikkupihalla onkin kiva juoda aamukahvit ja nauttia hetki ennen työpäivää. Ylempien kerrosten kodeissa lisätilaa tuovat lasitetut parvekkeet, joissa voi vaikka viettää etäpäivää läppärin kanssa. ienimpien yksiöiden kätevä ranskalainen parveke luo kotiin lähes pariisilaistunnelmaa. Yhteiset tilat yhdistävät Taloyhtiön saunoista voi varata viikoittaisen saunavuoron omaan käyttöön ja nautiskeluun. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy huoneistokohtaiset varastot ja osa ulkoiluvälinevarastoista. isää säilytystilaa ulkoiluvälineille löytyy pihalla olevasta ulkorakennuksesta. Taloyhtiön kuivauskaapeissa voi kätevästi ja nopeasti kuivattaa isommankin pyykin. utoille on varattu 26 myytävää autopaikkaa viereisestä pysäköintitalosta. Talon alakerrassa sijaitsee myytävää liiketilaa. 9
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT Huoneistopohjat 1:100 3H++S, 70,0m² 41, 2.KRS 52, 4.KRS 64, 6.KRS 3h+kt+s 70 m 2 41 2. krs 52 4. krs 64 6. krs K. K. SEINÄKE H=1100mm S () MH2 SEINÄKE H=1100mm S () MH2 MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNIT 2.KERROS HK KITEHD 10 GSublisherEngine 1065.0.0.100
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT MH K K S olohuone makuuhuone alkovi keittotila keittiö eteinen kylpyhuone sauna 3H++S, 70,0m² 46, 3.KRS 58, 5.KRS jääkaappipakastin () tilavaraus kylmälaitteelle astianpesukone tilavaraus mikroaaltouunille jaettu siivous- ja pyykkikaappi vaatenaulakko () varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle ar ikkunan alareuna ryhmäkeskus lasitettu parveke vedenpoisto (parveke) 3h+kt+s 70 m 2 46 3. krs 58 5. krs K. K. SEINÄKE H=1100mm S () MH2 SEINÄKE H=1100mm S () MH2 MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNIT 3.-6.KERROS HK KITEH GSublisherEngine 1065.0.0.100 11
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 3H+K, 68,5m² 04, 2.KRS 17, 4.KRS 33, 6.KRS 3h+k 68,5 m 2 04 2. krs 17 4. krs 33 6. krs () K () K R 0 / YR 2300 MH2 MH2 MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNIT 2.KERROS HK KITEH 12 GSublisherEngine 1065.0.0.100
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT MH K K S olohuone makuuhuone alkovi keittotila keittiö eteinen kylpyhuone sauna 3H+K, 68,5m² 09, 3.KRS 25, 5.KRS jääkaappipakastin () tilavaraus kylmälaitteelle astianpesukone tilavaraus mikroaaltouunille jaettu siivous- ja pyykkikaappi vaatenaulakko () varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle ar ikkunan alareuna ryhmäkeskus lasitettu parveke vedenpoisto (parveke) 3h+k 68,5 m 2 09 3. krs 25 5. krs () K () K R 0 / YR 2300 M MH2 MH2 M MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNIT 3.-6.KERROS HK KITEHD GSublisherEngine 1065.0.0.100 13
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 3H+, 68,5m² 44, 2.KRS 49, 3.KRS 55, 4.KRS 61, 5.KRS 67, 6.KRS 3h+kt 68,5 m 2 44 2. krs 49 3. krs 55 4. krs 61 5. krs 67 6. krs SEINÄKE H=1100mm SEINÄKE H=1100mm () () MH2 MH2 MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNIT 2.KERROS HK KITEHD 14 GSublisherEngine 1065.0.0.100
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT MH K K S olohuone makuuhuone alkovi keittotila keittiö eteinen kylpyhuone sauna 2H+K, 57,0m² 02, 1.KRS jääkaappipakastin () tilavaraus kylmälaitteelle astianpesukone tilavaraus mikroaaltouunille jaettu siivous- ja pyykkikaappi vaatenaulakko 18 22 44 () varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle ar ikkunan alareuna ryhmäkeskus lasitettu parveke vedenpoisto (parveke) 2h+k 57 m 2 02 1. krs 18 22 44 19 20 21 46 19 20 21 K K 46 TERSSI IT h=n.1m TERSSI IT h=n.1m TERSSI MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNIT 1.KERROS HK KITEH GSublisherEngine 1065.0.0.100 15
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 2-3H+, 53,0m² 40, 1.KRS 3h+kt 53 m 2 4. krs K KJ MH2 MH2 TERSSI IT TERSSI h=n.1m IT h=n.1m MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT 1.KERROS HK KITEHD 16 GSublisherEngine 1065.0.0.100
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT MH K K S olohuone makuuhuone alkovi keittotila keittiö eteinen kylpyhuone sauna 3H+, 50,5m² 06, 2.KRS jääkaappipakastin () tilavaraus kylmälaitteelle astianpesukone tilavaraus mikroaaltouunille jaettu siivous- ja pyykkikaappi vaatenaulakko () varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle ar ikkunan alareuna ryhmäkeskus lasitettu parveke vedenpoisto (parveke) 3h+kt 50,5 m 2 06 2. krs MH2 MH2 MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT 2.KERROS HK KITEHD GSublisherEngine 1065.0.0.100 17
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 1H+, 44,5m² 07, 2.KRS 1h+kt 44,5 m 2 07 2. krs E K KIDE K R 0 / YR 2300 R 0 / YR 2300 MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNIT 2.KERROS HK KITEHD 18 GSublisherEngine 1065.0.0.100
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT MH K K S olohuone makuuhuone alkovi keittotila keittiö eteinen kylpyhuone sauna 2H+, 43,5m² 45, 3.KRS 57, 5.KRS jääkaappipakastin () tilavaraus kylmälaitteelle astianpesukone tilavaraus mikroaaltouunille jaettu siivous- ja pyykkikaappi vaatenaulakko () varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle ar ikkunan alareuna ryhmäkeskus lasitettu parveke vedenpoisto (parveke) 2h+kt 43,5 m 2 45 3. krs 57 5. krs R 700 / YR 2300 R 700 / YR 2300 Ø1500 MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT 3.-6.KERROS HK KITEHD GSublisherEngine 1065.0.0.100 19
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 2H+, 43,5m² 51, 4.KRS 63, 6.KRS 2h+kt 43,5 m 2 51 4. krs 63 6. krs R 700 / YR 2300 R 700 / YR 2300 Ø1500 MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT 3.-6.KERROS HK KITEHD 20 GSublisherEngine 1065.0.0.100
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT MH K K S olohuone makuuhuone alkovi keittotila keittiö eteinen kylpyhuone sauna 3H+, 43,0m² 48, 3.KRS 60, 5.KRS jääkaappipakastin () tilavaraus kylmälaitteelle astianpesukone tilavaraus mikroaaltouunille jaettu siivous- ja pyykkikaappi vaatenaulakko () varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle ar ikkunan alareuna ryhmäkeskus lasitettu parveke vedenpoisto (parveke) 3h+kt 43 m 2 48 3. krs 60 5. krs MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT 3.-6.KERROS HK KITEHD GSublisherEngine 1065.0.0.100 21
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 2H+, 43,0m² 43, 2.KRS 54, 4.KRS 66, 6.KRS 2h+kt 43 m 2 43 2. krs 54 4. krs 66 6. krs MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT 2.KERROS HK KITEHD 22 GSublisherEngine 1065.0.0.100
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT MH K K S olohuone makuuhuone alkovi keittotila keittiö eteinen kylpyhuone sauna 2H+, 41,5m² 11, 3.KRS 27, 5.KRS jääkaappipakastin () tilavaraus kylmälaitteelle astianpesukone tilavaraus mikroaaltouunille jaettu siivous- ja pyykkikaappi vaatenaulakko () varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle ar ikkunan alareuna ryhmäkeskus lasitettu parveke vedenpoisto (parveke) 2h+kt 41,5 m 2 11 3. krs 27 5. krs MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNIT 3.-6.KERROS HK KITEHD GSublisherEngine 1065.0.0.100 23
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 2H+, 41,5m² 19, 4.KRS 35, 6.KRS 2h+kt 41,5 m 2 19 4. krs 35 6. krs MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT 3.-6.KERROS HK KITEHD 24 GSublisherEngine 1065.0.0.100
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT MH K K S olohuone makuuhuone alkovi keittotila keittiö eteinen kylpyhuone sauna 2H+, 41,0m² 05, 2.KRS 18, 4.KRS 34, 6.KRS jääkaappipakastin () tilavaraus kylmälaitteelle astianpesukone tilavaraus mikroaaltouunille jaettu siivous- ja pyykkikaappi vaatenaulakko () varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle ar ikkunan alareuna ryhmäkeskus lasitettu parveke vedenpoisto (parveke) 2h+kt 41 m 2 05 2. krs 18 4. krs 34 6. krs MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNIT 2.KERROS HK KITEHD GSublisherEngine 1065.0.0.100 25
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 2H+, 41,0m² 10, 3.KRS 26, 5.KRS 2h+kt 41 m 2 10 3. krs 26 5. krs MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNIT 3.-6.KERROS HK KITEHD 26 GSublisherEngine 1065.0.0.100
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT MH K K S olohuone makuuhuone alkovi keittotila keittiö eteinen kylpyhuone sauna 2H+, 37,5m² 01, 1.KRS jääkaappipakastin () tilavaraus kylmälaitteelle astianpesukone tilavaraus mikroaaltouunille jaettu siivous- ja pyykkikaappi vaatenaulakko () varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle ar ikkunan alareuna ryhmäkeskus lasitettu parveke vedenpoisto (parveke) 2h+kt 37,5 m 2 01 1. krs Ø1500 TERSSI IT h=n.1m TERSSI IT h=n.1m MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT 1.KERROS HK KITEHD GSublisherEngine 1065.0.0.100 27
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 2H+, 37,5m² 03, 2.KRS 16, 4.KRS 32, 6.KRS 2h+kt 37,5 m 2 03 2. krs 16 4. krs 32 6. krs Ø1500 R 0 / YR 2300 R 0 / YR 2300 MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT 2.KERROS HK KITEHD 28 GSublisherEngine 1065.0.0.100
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT MH K K S olohuone makuuhuone alkovi keittotila keittiö eteinen kylpyhuone sauna 2H+, 37,5m² 08, 3.KRS 24, 5.KRS jääkaappipakastin () tilavaraus kylmälaitteelle astianpesukone tilavaraus mikroaaltouunille jaettu siivous- ja pyykkikaappi vaatenaulakko () varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle ar ikkunan alareuna ryhmäkeskus lasitettu parveke vedenpoisto (parveke) 2h+kt 37,5 m 2 08 3. krs 24 5. krs Ø1500 R 0 / YR 2300 R 0 / YR 2300 MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT 3.-6.KERROS HK KITEHD GSublisherEngine 1065.0.0.100 29
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 1H+, 37,5m² 12, 3.KRS 28, 5.KRS 1h+kt 37,5 m 2 12 3. krs 28 5. krs K K MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNIT 3.-6.KERROS HK KITEHD 30 GSublisherEngine 1065.0.0.100
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT MH K K S olohuone makuuhuone alkovi keittotila keittiö eteinen kylpyhuone sauna 1H+, 37,0m² 14, 3.KRS 22, 4.KRS 30, 5.KRS 38, 6.KRS jääkaappipakastin () tilavaraus kylmälaitteelle astianpesukone tilavaraus mikroaaltouunille jaettu siivous- ja pyykkikaappi vaatenaulakko () varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle K ar ikkunan alareuna ryhmäkeskus lasitettu parveke vedenpoisto (parveke) 1h+kt 37,5 m 2 20 4. krs 36 6. krs S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT K 1H+, 37,0m² 14, 3.KRS 22, 4.KRS 30, 5.KRS 38, 6.KRS R 0 / YR 2300 R 0 / YR 2300 K K 3.-6.KERROS MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT HK KITEHD GSublisherEngine 1065.0.0.100 R 0 / YR 2300 R 0 / YR 2300 1h+kt 37 m 2 14 3. krs 22 4. krs 30 5. krs 38 6. krs K K 2 MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT 3.-6.KERROS HK KITEHD GSublisherEngine 1065.0.0.100 31
S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT KIDE 1H+, 32,0m² 42, 2.KRS 47, 3.KRS 53, 4.KRS 59, 5.KRS 65, 6.KRS K R 0 / YR 2300 1h+kt 37 m 2 15 3. krs 23 4. krs 31 5. krs 39 6. krs S. OY VNTN MOSKOTTI E SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 1H+, 32,0m² K. 42, 2.KRS 47, 3.KRS 53, 4.KRS 59, 5.KRS 65, 6.KRS K TSO R 0 / YR 2300 1h+kt 32 m 2 42 2. krs 47 3. krs 53 4. krs 59 5. krs 65 6. krs K. TSO MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNIT 2.KERROS HK KITEH 32 GSublisherEngine 1065.0.0.100
MH K K S olohuone makuuhuone alkovi keittotila keittiö eteinen kylpyhuone sauna S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 1H+, 28,0m² 13, 3.KRS 21, 4.KRS 29, 5.KRS 37, 6.KRS K jääkaappipakastin () tilavaraus kylmälaitteelle astianpesukone tilavaraus mikroaaltouunille jaettu siivous- ja pyykkikaappi vaatenaulakko () varaus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle ar ikkunan alareuna ryhmäkeskus lasitettu parveke vedenpoisto (parveke) 1h+kt 31,5 m 2 50 3. krs 56 4. krs 62 5. krs 68 6. krs S. OY VNTN MOSKOTTI SITRIINIKUJ 5, 01700 VNT 1H+, 28,0m² 13, 3.KRS 21, 4.KRS 29, 5.KRS 37, 6.KRS R 0 / YR 2300 K R 0 / YR 2300 K 1h+kt 28 m 2 13 3. krs 21 4. krs 29 5. krs 37 6. krs R 0 / YR 2300 K MITTKV 1:100 HUONEISTOJ ERUSTUU SUUNNITT 3.-6.KERROS HK KITEHD GSublisherEngine 1065.0.0.100 33
Ekotehokkaat Skanska Kodit: 14 tapaa säästää ympäristöä ja lompakkoa Miten voin säästää ympäristöä ja lompakkoa valinnoillani? Skanska Kodit: Miten Skanska Kodit huomioi ekotehokkuuden kodin rakentamisessa? Kotiemme kiinteä valaistus on toteutettu energiatehokkaasti. Esimerkiksi ED-lamppu säästää 73 % energiaa vuodessa. ED 48 kwh/vuosi Hehkulamppu 180 kwh/vuosi Kun porraskäytävien valaistus toimii liiketunnistimella, sähköä ei kulu turhaan. Skanska Kodit: Kylpyhuoneissamme on vettä säästävät hanat ja suihkut Yhden vuoden aikana voi säästyä jopa yli 6 000 litraa vettä (17 l / hlö / päivä). WC-istuimen 2 huuhtelutoimintoa vähentävät vedenkulutusta, kun valitset huuhtelun tarpeen mukaan. Kodin asukas: Vähennä veden kulutusta lyhentämällä suihkussa käyntiä 5 minuutin suihku kuluttaa 45 litraa vettä. ese pyykkiä vasta kun kone on täysi. istä vesivuodot kuriin! Esimerkiksi vuotava WC-istuin voi kasvattaa vesilaskua 900 :lla vuodessa. suntojen hyvä lämmöneristys sekä tiiviit ikkunat ja ovet pienentävät lämpöhäviötä. sennamme uusiin koteihin energiapihit -energialuokan kodinkoneet. Monet ruoat ja raakapakasteet voi laittaa kylmään uuniin. Kun hyödynnät lämpenevän uunin lämmön, kulutat 10-15 % vähemmän sähköä. ese täysiä koneellisia ja valitse pesuohjelma astioiden likaisuuden mukaan. Suosimme ympäristöä vähän kuormittavia ja aikaa kestäviä materiaaleja. Edellytämme, että käyttämämme puutavaran alkuperä on tiedossa ja toimitusketju kunnossa. Mitä pienempi E-luku, sitä pienempi kuormitus ympäristölle askemme kaikkien rakentamiemme asuintalojen E-luvun. Sen avulla voit helposti verrata talojen energiankulutusta. yrimme alittamaan viranomaisten vähimmäisvaatimuksen huolellisella suunnittelulla talon sijoittelusta rakenneratkaisuihin ja materiaalivalintoihin asti. E-luku = Rakennuksen laskennallinen ostoenergiankulutus, joka ottaa huomioon käytetyn energialähteen ympäristökuormituksen. uvulla tarkoitetaan vuotuista kulutusta rakennuksen lämmitettyä nettoalaa kohti. 34
Skanska Kodit: Kodin asukas: Moderni talotekniikka kuten lämmitys, ilmanvaihto ja valaistus auttaa säästämään energiaa ja lisää asumismukavuutta. Valitse ekotehokas tapa toimia säädä ilmanvaihtoa ja lämpötilaa tarpeen mukaan. uringon porottaessa verhot ja kaihtimet auttavat pitämään sisälämmön miellyttävänä. Kodin asukas: Säästä sähköä sammuttamalla kaikki valaisimet, kun valoa ei tarvita. Käytä energiatehokkaita lamppuja, joille valmistaja lupaa paljon käyttötunteja. Energiankulutus vuodessa -luokan lamppu x 3 = C-luokan lamppu ajittelemme työmaan jätteet huolellisesti. Työmaajätteistä 95 % hyödynnetään joko materiaalina tai energiana Tarkan suunnittelun avulla rakentamisen aikaista materiaalihävikkiä syntyy vähemmän. Käytä keittiön jätekaapissa olevia sankoja ja taloyhtiön lajittelumahdollisuuksia jätteiden lajitteluun. Kun lajittelet kodin jätteet oikeisiin jäteastioihin, ne toimitetaan hyötykäyttöön. Jätteestä saadaan teollisuuden tai mullan raakaaineita sekä uusioenergiaa. udota talvella huoneen lämpötilaa 1 C verran. Voit säästää jopa 5 % energiaa. 22 21 Tarkista pattereiden toiminta. Jos patterin alaosa on lämmin ja yläosa kylmä, se pitää ilmata. Kaikissa asunnoissa on vesimittari. suntokohtaisen kylmän ja lämpimän veden mittauksen ansiosta maksat vain käyttämästäsi vedestä. Seuraamalla omaa sähkön kulutustasi ja kiinnittämällä huomiota veden käyttöön, voit vaikuttaa sekä ympäristöön että kustannuksiin. Kodin pinnoista lattia joutuu erityisen kovalle rasitukselle. Noudattamalla valmistajan antamaa hoito-ohjetta pidennät käyttöikää. Rakennamme hyvien julkisten liikenneyhteyksien sekä palveluiden ja virkistysalueiden lähelle. ienennä hiilijalanjälkeä kulkemalla lähipalveluihin kävellen tai pyörällä. 35
36
ohditko, miten matka kaupanteosta uuteen kotiin sujuu? Haluamme tehdä uuden kodin ostamisesta mahdollisimman helppoa. Voit olla varma, että huolehdimme sinusta koko matkan ajan. ue alta, mitä vaiheita uuden kodin ostamisessa on. isää tietoa löydät nettisivuillamme www.skanska.fi/kotimatka Tee asuntokauppa Kun löydät kiinnostavan asunnon, ota yhteyttä asuntomyyntiimme. Kerromme mielellämme lisää ja voit tutustua rauhassa kohteen suunnitelmiin tai, jos mahdollista, käydä katsomassa sitä paikan päällä. Tämän jälkeen on aika tehdä asuntokauppa. Sisusta oman tyylisi mukainen koti Kaupanteon jälkeen keskustelet asiakasvastaavasi kanssa toiveistasi ja pääset tekemään sisustusvalintoja. Rakentamisen alkuvaiheessa pääset varmimmin vaikuttamaan uuden kodin sisustukseen. siantuntijamme auttaa henkilökohtaisesti valitsemaan myyntihintaan sisältyvät sisustusmateriaalit ja varusteet sekä mahdolliset lisähintaiset tuotteet. Käy tutustumassa uuteen kotiisi sunnon valmistumispäivän lähestyessä kutsumme sinut tutustumaan uuteen kotiisi. Saat myös opastusta asunnon talotekniikasta ja huollosta. Saat uuden kotisi avaimet Kun asunto on valmis, teemme perusteellisen lopputarkastuksen. Saat avaimet uuteen kotiisi avaintenluovutustilaisuudessa. Sitten onkin aika muuttaa uuteen kotiin! idämme huolta myös muuton jälkeen Uusi kotisi on huolella rakennettu. Jos meiltä on kuitenkin jäänyt jotain huomaamatta, voit olla meihin yhteydessä soittamalla asiakaspalvelunumeroomme. Noin vuosi asunnon valmistumisen jälkeen tehdään vielä vuositarkastus. 37
suntojen viimeistely ja varustelu Huone attia Seinät Katto Eteistila autaparketti Maalaus Maalaus Olohuone autaparketti Maalaus Ruiskutasoitus Makuuhuone autaparketti Maalaus Ruiskutasoitus Keittotila autaparketti Maalaus/laatta Ruiskutasoitus tai maalaus Kylpyhuone Keraaminen laatta Keraaminen laatta anelointi Sauna Keraaminen laatta anelointi/haapa anelointi Taloyhtiö Keittiökalusteet, asuinhuoneiden ja eteisen komerot ovat mdf-levystä valmistettuja tehdasvalmisteisia kiintokalusteita. Eteisessä on naulakkokomero ovilla sekä siivous/pyykkikaappi, asunnoissa 12, 28, 20 ja 36 on avonaulakko hattuhyllyllä ja siivous/pyykkikaappi. Keittiön työpöytätasot ovat laminaattipintaista lastulevyä S-reunanauhalla. Työtasoon upotetut tiskialtaat ovat ruostumatonta terästä. Keittiössä on 60 cm keraaminen liesitaso, kalusteuuni ja valaisimella varustettu liesikupu. Mikroaaltouunille on kalusteissa tilavaraus. Keittiössä on kylmäkalusteena jääkaappipakastin ja isommissa asunnoissa on varaus toiselle kylmälaitteelle. stianpesukone on 45 cm tai 60 cm leveä asunnosta riippuen. Kaikissa asuinhuoneiden ikkunoissa on valkoiset sälekaihtimet, parvekeovissa, palolaseissa ja kiinteissä ikkunoissa sälekaihtimet ovat pinta-asennettuina. Eteisen katossa ja alaslasketuissa katoissa on upotetut valaisimet. Kylpyhuoneessa on pesuallas allaskaapilla ja valaisimella varustettu peilikaappi. Kylpyhuoneessa on pyykinpesukoneliitäntä ja varaus kuivausrummulle sekä suihkuseinä. sunnoissa on mekaaninen kylmän ja lämpimän veden mittaus. Saunassa ja kylpyhuoneessa on sähköinen mukavuuslattialämmitys. Saunojen laudetasot ja kaiteet ovat haapaa ja lauteiden tukirakenteena havupuuta. Osoite Yleistä s. Oy Vantaan Molskotti, Sitriinikuja 5, 01700 Vantaa. Yhtiö muodostuu yhdestä kaksiportaisesta 6-kerroksisesta asuinkerrostalosta. ortaikoissa on automaattiovella varustettu hissi. Yhtiössä on yhteensä 68 kotia, joiden koot vaihtelevat 28 m 2-70 m 2. Yhtiön 26 autopaikkaa, jotka myydään osakkeina, sijaitsevat viereisessä pysäköintilaitoksessa. utopaikat on varustettu lämpöpistokkeilla. isäksi katutasoon sijoittuu kaksi pientä, myytävää liiketilaa. Irtaimisto-, ulkoiluväline- ja lastenvaunuvarastot sekä taloyhtiön sauna, kuivaushuone ja väestönsuoja sijaitsevat 1. kerroksessa. Osa ulkoiluvälinevarastoista sijaitsee kylmässä piharakennuksessa. asitettujen parvekkeiden kaiteet ovat pääosin alumiinirunkoisia lasikaiteita. sunnoilla 1, 2 ja 40 on maantasossa aidattu piha-alue. arvekkeet ja huoneistokohtaiset piha-alueet on varustettu tuuletustelineellä, pistorasialla ja valaisimella. rvioidun valmistumisajan löydät hinnastosta. Talotekniikka Yhtiöön tulee patteriverkollinen kaukolämpö sekä koneellinen keskitetty tulo- poistoilmanvaihtojärjestelmä lämmön talteenotolla ja liesikuputehostuksella. ääsisäänkäynnin ovet varustetaan puheyhteydellä varustetulla ovipuhelimella. Yhtiö liitetään paikalliseen kaapeli-tv verkkoon. sunnoissa on nopeat laajakaistayhteydet mahdollistava cat6-datakaapelointi. Huoneistoissa on vakiona 10/10 Mbit/s internetliittymä (kiinteistöliittymä). Energialuokka Rakennuksen laskennallinen energialuokka on C. Tontti s. Oy Vantaan Molskotti rakennetaan valinnaiselle vuokratontille, josta voit halutessasi maksaa taloyhtiölle huoneistokohtaisen osuuden lunastushinnasta ja näin vapautua tontin vuokran maksuvelvollisuudesta. Jos taas et tahdo sijoittaa pääomaasi tonttiin, voit maksaa osuutesi tontinvuokrasta kuukausittaisena vastikkeena. Huomaa, että tontin lunastusosuus ei sisälly asunnon velattomaan hintaan. unastusosuuden suuruus määräytyy lunastusajankohdan mukaan. Rakentaja pidättää mahdollisuuden muuttaa tämän tiedotteen tietoja ja piirustuksia. Ostajan on tutustuttava myyntiasiakirjoihin ja vahvistettuihin suunnitelmiin kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä. Tämä tiedote perustuu tilanteeseen 6/2017. suntojen markkinoinnissa annettavista tiedoista annetun asetuksen nro 130/2001 mukainen esite on nähtävissä esittelyssä. Rakennustapaselostuksen saat asunnon myyjältä tai rakentajalta. 38
Velaton hinta esimerkiksi 230.000 Kaupanteossa maksat 25 % myyntihinnasta 17.250 Kodin valmistuessa maksat 75 % myyntihinnasta 51.750 ienellä omarahoitusosuudella kiinni uuteen kotiin Uuden kodin hankinta on pyritty tekemään sinulle mahdollisimman helpoksi. Saat uuden kodin jo kohtuullisella omarahoitusosuudella. Skanskalla uuden kodin myyntihinta on tavallisimmin 30 % kodin velattomasta hinnasta, loput 70 % on Skanskan neuvottelemaa pitkäaikaista yhtiölainaa. Yhtiölainaa voit maksaa pois kokonaan tai osittain kodin valmistuttua tai voit lyhentää sitä kuukausittain pääomavastikkeena. Tämän lisäksi yhtiölle voi olla neuvoteltuna lyhennysvapaita vuosia valmistumisesta alkaen, jolloin asukas maksaa alkuvaiheessa pääomavastikkeena vain yhtiölainan korkokulut. Kaupantekohetkellä maksat 25 % myyntihinnasta. oput 75 % myyntihinnasta maksat vasta siinä vaiheessa, kun koti valmistuu. 39
Skanska Kodit suntomyynnin maksuton puhelinpalvelu 08062 162 e-mail: asuntomyynti.paakaupunkiseutu@skanska.fi www.skanska.fi/kodit Skanska Talonrakennus Oy Nauvontie 18, 00280 Helsinki Ympäristömerkitty painotuote, 441 824 EastStreet Oy Grano Oy (ISO 14001:2004 sertifiointi) 400 kpl 6/2017