Syyttäjälaitospäivä 26.11.2010 UNELMIEMME SYYTTÄJÄLAITOS Arvoisat kuulijat, luulen tietäväni, mitä ainakin osa teistä parhaillaan miettii: Vai oikein unelmiemme syyttäjälaitos. Mitä se Nissinen nyt hempeilee, iso mies. Ja puhukoon vaan omasta puolestaan, mistä se minun unelmani muka tietää. Herrat ne töistä unelmoi. (1. äänestys) Minulla on syyttäjälaitokseen liittyviä unelmia, joista kohta kerron lisää. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Aion myös tehdä parhaani mukaan töitä sen eteen, että mahdollisimman moni syyttäjälaitoksen väestä jakaisi ne kanssani ja ottaisi ne omikseen. Palaan lopussa siihen, miten ajattelen edistää sitä, että unelmamme olisivat yhteisiä. Yritän kaikkeni, että nämä unelmat myös toteutuisivat. Mitä se unelma tarkoittaa? Se on haasteellinen mutta meille mahdollinen tavoite, ei mikään utopia. Se ei välttämättä toteudu vielä ensi vuonna, eikä sitä seuraavana, mutta ei sen saavuttaminen mikään ikuisuusprojekti ole. Unelma ei myöskään ole aavan meren tuolla puolen. Se siintää horisontissa niin, että suunta säilyy. Täytyy vain osata katsoa oikeaan suuntaan. Pitää ennen kaikkea olla tahtoa kulkea sitä kohti. Syyttäjälaitos ei tee, ei tahdo eikä tunne yhtään mitään. Syyttäjälaitos ei unelmoi. Syyttäjälaitoksen kädet, aivot ja sydän on sen henkilöstö: syyttäjät ja sihteerit, asiantuntijat ja esimiehet - kaikki yhdessä. Jokaisen työpanos on tärkeä ja osa kokonaisuutta. Jokaisella meistä on omassa työyhteisössämme sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Ne kietoutuvat monin tavoin työtovereidemme oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Parhaimmillaan siitä muodostuu vahva, tasainen ja tukea antava verkostomainen kudelma, josta kaikki hyötyvät. Pahimmillaan se on repaleinen verkko, jossa on arvoillemme sopimattomia aukkoja ja heikkouksia. Yksi arvoistamme on ammattitaito. Syykin on selvä: syyttäjälaitos menestyy tai kaatuu osaamisensa myötä. Vain osaamisemme ja ammattitaitomme takia meihin luotetaan ja meitä arvostetaan. Henkilökohtaisen ammattitaidon ja osaamisen ajan tasalla pitämisen velvollisuus koskee meitä kaikkia olipa kyse sitten sihteerin, syyttäjän tai asiantuntijan työstä tai esimiestehtävistä. Se, joka ei kuule elinikäisen oppimisen kutsua, ei viihdy syyttäjälaitoksen palveluksessa. Ammattitaito on kuin elintarvike. Sillä on parasta ennen -päiväys, kuten koulutuspäällikkömme Pia Meri on osuvasti todennut. Esimerkiksi sihteerillä saattaa yhä olla sellaiset paperinkäsittelyn manuaaliset taidot, jotka joskus edustivat kihlakunnan syyttäjäosastojen terävintä kärkeä. Sellaisille on yhä vähemmän käyttöä yhä laajemmin
digitalisoituvassa toimistotyössä. Rankkarit ovat jo sähköisessä säkissään, postituskin siirtyy kohta sähköisillä lähetteillä Itellan hoidettavaksi ja muutaman vuoden päästä toivottavasti toteutuva VITJA-uudistus siirtää syyttäjälaitoksen sihteerin työn kokonaan uuteen ympäristöön. Samalla manuaalinen osaaminen vanhenee auttamatta. Näen tässä kaikessa jokaiseen sihteeriimme kohdistuvan ammattitaitohaasteen. Koulutusjärjestelmämme tulee monin tavoin tukemaan siihen vastaamista, mutta kyllä se haaste silti on jokaisen henkilökohtaisesti kohdattava. Työelämäkäräjillä ei tunneta poissaolokäsittelyä. Osa unelmaani on, että lähitulevaisuudessa syyttäjälaitoksen käytössä ovat nykyistä käyttäjäystävällisemmät tietojärjestelmät, joiden mahdollisuuksista jokainen käyttäjä sihteeri ja syyttäjä osaa ottaa täyden hyödyn irti omissa tehtävissään. On ollut mieluista havaita se tapa, jolla tuo VITJA:n ja RITJA:n kehittämistyö on SM:n ja OM:n johdon määrätietoisella tuella saatu käyntiin. Odotan siltä paljon. Syyttäjiämme osalta suurimman kehittämisen haasteen näen liittyvän siihen, miten heidän ammattitaitonsa päivittämisen vaatimus kytketään kaikkiin toimintaympäristömme jo näkyviin ja odotettavissa oleviin muutoksiin. Mainittakoon näistä muutoksen ajureista tässä vaikkapa tietoverkkorikollisuuden kehitys, kotimaasta ja ulkomailta johdetun järjestäytyneen rikollisuuden erilaiset ilmenemismuodot, rasismi ja viharikokset sekä ihmiskaupan häikäilemättömät mutta samalla vaikeasti tunnistettavat piirteet. Niihin liittyvät myös muun asiantuntijatyömme ja toimintojemme johtamisenkin suurimmat haasteet. Kyse on myös erinäisistä organisatorisista linjauksista toimintaympäristömme muutoksia seuraten tai jopa ennakoiden. Ihan kaikki ei toki muutu. Alkoholihaittojen torjunnassa ei täysin tultane onnistumaan jatkossakaan. Kuningas Alkoholi ajattaa edelleen perheitä lumihankeen ja nostattaa suuria tunteita nakkikioskin jonossa. Paita repeää, läski lätisee ja liha tummuu. Olen ollut löytävinäni työtilanteemme eli meille saapuvan tavaran kehityksestä ainakin yhden merkittävän piirteen sen kaksinapaisesta ammatillisesta polarisaatiosta: työmme ääripäät liukuvat jatkuvasti yhä kauemmaksi toisistaan. Syyttäjälaitoksessa käsiteltävien asioiden kirjo on muuttunut ja samanaikaisesti käytettävissämme olevat työvälineet ovat monipuolistuneet. Jokseenkin rutinoituneena junassa kulkijana voisin verrata tilannetta järjestelyratapihaan, joka jatkuvasti laajenee leveytensä suunnassa. Sen kummallekin sivustalle rakennetaan koko ajan uusia raidepareja. Samalla ratapihallemme jatkuvana virtana saapuvien tavaravaunujen mallit monipuolistuvat ja ne eivät kaikki ole enää ongelmitta kytkettävissä toinen toisiinsa. Aloitan noista raiteista, työvälineistä. Esitutkinnan rajoittamisen ja sovittelun käyttöalan laajeneminen, kirjallisen menettelyn käyttö, eurooppalaiset esitutkintainstrumentit, erilaiset tuomioistuinkokoonpanot, jatkokäsittelylupa ja ennakkovalitus suoraan KKO:een edustavat kaikki sellaisia muutoksia, joilla on oltava joku tarkoituksenmukainen ja toimiva vaste omassa organisaatiossamme ja sen henkilöstön sekä syyttäjien että sihteereiden ammattitaidossa. Muutos on aina myös mahdollisuus. Monta mahdollisuutta olemme myös osanneet hienosti hyödyntää. Toisessa ääripäässä, kirjallisen menettelyn osalta yksinkertaisissa
asioissa olemme jo onnistuneet ja vakiinnuttaneet sen määrällisesti sellaiselle runsaan 40 %:n tasolle jota ilman emme enää muista töistämme selviytyisi. Hypätään sitten niihin saapuviin juniin ja vaunuihin. Esimerkiksi kirjallisen menettelyn jutut alkavat jo olla lähes poikkeuksetta standardipaketeissa ja sellaisenaan valmiita nopeaan ja liukuhihnamaiseen kahden kosketuksen jatkojalostukseen. Se vie meillä vain muutaman päivän. Toki siinäkin ajassa ehtii muutama asiakas soitella ja aivan välttämättömän ajokorttinsa perään kysellä. Suurin osa vaunujen muusta sisällöstä on sekalaista tavaraa, jolle meiltä yleensä kuitenkin löytyy sopiva rikosoikeudellinen nimilappu ja pakkaus muutamassa viikossa. Tosin pieniä laatuvirheitä on välillä kiusallisen paljon ja tavaraa täytyy palautella korjattavaksi. Se sotkee aikatauluja ja häiritsee logistiikkaa muutenkin. Suurin muutos näky siinä, että yhä useammin toimitukseen sisältyy mammutti eli sellaista tavaraa, että lastauslaiturimme notkuvat ja pakkauskokomme loppuvat auttamattomasti kesken. Vaativimmat rikosasiat näyttävät olevan vuosi vuodelta vaativampia kuin edellisenä vuonna. Ylärajaa ei näytä olevan. Aikaisemmin laskeskeltiin vain sitä, kuinka monta juttua yksi syyttäjä yhtenä vuonna hoitaa. Nykyisin joudutaan kalkyloimaan jo sitäkin, kuinka monta syyttäjähenkilötyövuotta yksi juttu yhden vuoden aikana sitoo. Selvää on, että tuollainen juttu ei voi enää putkahtaa yllättäen ratapihallemme. Samassa vaunussa tai saattaa se ensi vuonna vaatia jo koko junankin sen kanssa täytyy saapua syyttäjä tai syyttäjiä, jotka ovat olleet kuormaa jo esitutkinnassa rakentamassa. Tähän rakentamiseen esitutkintayhteistyöhön meidän täytyy pystyä jotenkin kohdentamaan nykyistä suurempi osuus työpanoksestamme. Tästä ei liene edes kovin suurta erimielisyyttä, mutta miten ja millä ajalla se temppu tehdään? Se on pulma, jonka ratkaiseminen edellyttää paitsi lähes jokaisen syyttäjän itsetutkiskelua myös pohdintaa esimiestyömme kaikilla tasoilla. Itse uskon oman syyttäjäkokemuksenikin perusteella vahvasti siihen, että esitutkintayhteistyön panos kompensoituu lyhyempänä muodollisena syyteharkinta-aikana. Jospa esitutkintayhteistyöhön ei riitä aikaa, koska teemme sitä vielä niin vähän? Luulen tuossa päättelyssäni vielä toistaiseksi jääväni niin suureen vähemmistöön, että tässä kohdin emme käytä äänestyslaitteita. Palaan vielä noiden mammuttijuttujen jatkokäsittelyyn eli tuomioistuinvaiheeseen. Suurimmat mammutit, erityisesti nk. sarjajutut, ovat testanneet myös sitä, onko meillä tuomareiden kanssa yhteinen työnäky rikosasian pääkäsittelyvaiheesta. Useimmiten on onneksi ollut ja logistiikka on toiminut loppuun asti. Unelmieni syyttäjälaitoksessa nämä asiat tutkitaan aina ns. projekteina siten, että myös tuomioistuin saa hyvissä ajoin etukäteen riittävät tiedot omaa valmistautumistaan varten. Hyvät kuulijat, eduskunnassa pidettiin toissa viikolla esitutkintapaketin lähetekeskustelu. Siinä yhteydessä käsiteltiin myös kysymystä tutkinnanjohtajuudesta. Pitäisikö sen olla poliisi vai syyttäjä vai tulisiko meillä olla joku yhdistelmä- tai sekamalli? Lähetekeskustelussa nostettiin tästä esille monia mielenkiintoisia näkökulmia. Lakiesityshän lähtee nykytilan
säilyttämisestä kuitenkin niin, että lakiin eli ETL:n 5 lukuun otettaisiin muutama esitutkintayhteistyötä koskeva ja sitä ohjaava pykälä. Omien syyttäjäkokemustenikin perusteella yhteistyömalli on oloissamme käyttökelpoinen ja oikein oivallettuna ja sovellettuna toimii myös tulevaisuudessa tuloksellisen toiminnan perustana. Meillä on jo lukemattomia esimerkkejä erinomaisesta yhteistyöstä sekä yksittäisten juttujen että koko toimintakulttuurin tasolta, kuten tämän aamun huomionosoituksista muistamme. Ketju on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Tulokset ratkaisevat tässäkin yhteydessä ja asia on niin kuin miltä se näyttää. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin saattaa jatkossakin löytää huomautettavaa käsittelyajoistamme rikosasioissa. Jos se viive näyttäisi tavalla tai toisella olevan selitettävissä huonolla tai puuttuvalla esitutkintayhteistyöllä, saatamme yhteiskunnallisen paineen näin kasvaessa joutumaan etsimään muita ratkaisuja. Tuo lähetekeskustelu muistutti ainakin minua terveellä tavalla siitä, että tutkinnanjohtajuus ei ole vain meidän sisäinen asiamme. Unelmieni syyttäjälaitokseen ei muuten tule Strasbourgista yhtään sellaista langettavaa tuomiota, jossa syyttäjän toiminta olisi ollut este fair trial idean käytännön toteutumiselle. Siitä seuraa suoraan tarve päivittää osaamistamme myös ihmisoikeusasioissa reaaliajassa. Kun uusi lainsäädäntö tuli äsken puheeksi, palaan vielä noihin ratapihamme järjestelyihin. Meillä Suomessa ei ole käytössä mitään syytteestä sopimisen toimintamallia. Vajaa vuosi sitten Suomen Asianajajaliiton asianajajapäivillä aiheesta käytiin mielenkiintoisia ja punnittuja puheenvuoroja puolesta ja varsinkin vastaan. Sen jälkeen oikeusministeriö on tehnyt asiasta selvitystyötään. Itse lukisin mielelläni tämän asian valmistelun jatkamisesta tulevan hallituksemme hallitusohjelmasta. Unelmieni ratapihalla olisi sitten aikanaan myös uusi, sinne päättyvä plea bargaining -raidepari. Sille on mielestäni mahdollista riittävin oikeusturvatakein ohjata omat vaununsa ja saada näin aikaa ja tilaa muille toiminnoille. Olemme parhaillaan syyttäjälaitoksen sisällä luomassa tilannekuvatoimintoamme. Sen tarve liittyy suurelta osin edellä mainittuihin mammuttijuttuihin. Tarvitsemme niistä ajantasaiset valtakunnalliset tiedot. Näin ne saisivat oman syyttäjäparinsa tai ryhmänsä jo hyvissä ajoin esitutkinnan alkuvaiheessa. Kyse voi silloin olla myös virastorajat ylittävästä kokoonpanosta. Syyttäjäparivalmius on osa operatiivista keinovalikoimaamme. Toiminnallisesta näkökulmasta unelmaorganisaationi on sellainen, jossa kaikki maan syyttäjänvirastot ovat ns. täyden palvelun syyttäjänvirastoja. Niillä jokaisella on valmius omien alueellistansa mammuttien käsittelyyn syyttäjäpareja muodostaen ja mahdollisuus myös viraston sisäiseen erikoistumiseen. Toki laajasti osaavia yleismiehiä ja -naisia tarvitaan edelleen, mutta erikoistumisen mahdollisuudet, uhat ja keinot on tarkoin selvitettävä. Sama koskee sihteerikuntaamme. Entä sitten valtakunnansyyttäjänvirasto, mitä siltä odotan? Se tulee monipuolisesti tukemaan syyttäjänvirastoja rikosoikeuden, koulutuksen, kansainvälisten asioiden, viestinnän, johtamisen ja muun hallinnon erikoisasiantuntemuksellaan. Sen mahdollistaminen edellyttää muun muassa sitä, että valtionsyyttäjien ryhmää on jatkossakin rakennettava kuin jääkiekkojoukkuetta, roolipelaajien varaan. Se, millaista
osaamista kulloinkin haetaan ja tarvitaan, pohditaan tarkoin ja kirjataan jo hakukuulutukseen. Kuvailemiini organisatorisiin tavoitteisiin pääseminen edellyttää mm. niitä toimenpiteitä, jotka tuoreessa toiminta- ja taloussuunnitelmassamme (TTS) mainitaan. Organisaatiomme ei ole itse tarkoitus, vaan tuloksellisen toimintamme järjestämisen yksi väline. Syyttäjänviraston alueellinen laajuus ei ole onnistumisen este, mutta se ottaa uudella tavalla mittaa erityisesti esimiestyömme keinoista. Tältä paikalta on syytä sanoa jotain resursseistakin. Unelmieni syyttäjälaitoksessa niitä on kuin hevosvoimia Rolls Roycessä eli riittävästi. Kun ajat olivat ankarat, arvostettu edeltäjäni, Matti Kuusimäki, joutui kappaleen matkaa kuljettamaan syyttäjälaitos-mersuaan Mossen moottorilla. Ongelmiahan siitä tuli. Resurssitilanteemme on nyttemmin parantunut. Oikeusministeriö on kiitosta ansaitsevalla tavalla onnistunut vakiinnuttamaan tilanteemme nykytehtävien määrä huomioon ottaen toistaiseksi tyydyttävälle tasolle. Se ei kuitenkaan poista tarvetta jatkuvasti arvioida organisaatiomme sisällä sitä, mikä on tarkoituksenmukaisin tapa kohdentaa resurssimme eri syyttäjänvirastojen kesken. Tämä arviointi ei voi tapahtua ottamatta huomioon myös maan sisäistä väestökehitystä, erityisesti aktiiviväestön keskittymistä kasvikeskuksiin. Oikeusministeriön kanssa on hyvässä yhteisymmärryksessä keskusteltu myös lähivuosina tarvittavista lisäpanoksista em. mammuttien kasvuun ja esitutkintayhteistyöhön liittyen. Sanomattakin on selvää, että odotan paljon myös sen keskustelun lopputulokselta resursseihimme. Uskallan lausua näin resursseistamme siitäkin huolimatta, että ainakin osa tuomioistuimissa on nyt siinä samassa kurimuksissa, jossa vuosia itse pinnistelimme. Heittäisin pelastusrenkaan, jos minulla olisi sellainen. Syyttäjälaitoksenkin tehtävässään onnistuminen edellyttää loppujen lopuksi sitä, että koko rikosasioiden käsittelyketju on resursoitu tasapainoisella tavalla. Hyvät kuulijat, olen ilokseni havainnut, että syyttäjälaitoksen oman väen lisäksi kutsua tähän tilaisuuteen on noudattanut myös suuri joukko yhteistyökumppaneitamme ja lähitoimijoitamme. Teillä on oma merkittävä sijanne myös siinä unelmieni toimintamallissa, jolle syyttäjälaitoksen menestyminen rikosvastuun toteuttamisessa rakentuu myös tulevaisuudessa. Vaikka olemme itsenäisiä ja riippumattomia, yksin emme tule toimeen. Syyttäjälaitos ja siinä toimivat tulevat verkostoitumaan entistä enemmän. Haluan uskoa, että teidän organisaationne osaaminen, ammattitaito ja yhteistyön käsi, ovat syyttäjälaitoksen tukena myös tulevina vuosina. Joka tapauksessa mieluinen tehtäväni on nyt kiittää kaikkia teitä yhteisesti ja jokaista erikseen yhteistyöstänne ja kaikesta siitä muusta tuesta, jota olemme kauttanne saaneet. Erityisen kiitokseni haluan osoittaa kaikille sekä oman väen että kutsuvieraiden joukosta niille monille henkilöille, jotka ovat toimineet väkemme kouluttajina eri yhteyksissä. Ilmaisia lounaita ei ole, mutta olkaa armeliaita ja älkää sentään pitäkö tämän päivän lounasta kiitollisuuteni aineellisena mittana. Näinä taloudellisesti ankeina aikoina on vaan totuteltava siihen, että verbaliikkakin saattaa olla aito kiitos.
Työntekijöillä on monia oikeuksia. Toisista niistä puhutaan enemmän, toista vähemmän. Minusta pitäisi puhua enemmän jokaisen työntekijän oikeudesta hyvään johtamiseen ja oikeudesta arvostukseen sekä motivoivaan ja innostavaan vuorovaikutukseen. Henkilöjohtaminen on se osa työtämme, jossa nivoutuvat yhteen myös monet muut ammattitaidon, työhyvinvoinnin ja koetun oikeudenmukaisuuden haasteet. Olemme täällä aikaisemmin kuulleet vaikuttavaa asiaa työelämän muutoksesta. Osa esimiehen ammattitaitoa on havaita myös se muutos, mikä työelämässä ja uusien työntekijöiden ajattelussa ja odotuksissa on tapahtumassa. Tarinoita hyvästä johtamisesta kuulee liian harvoin, kuten professori Juha Siltala HS:n mielipidekirjoituksessa viikko sitten totesi. Unelmieni syyttäjälaitoksesta sellaisia tarinoita kerrotaan. Esimiestemme vuorovaikutustaidot ovat silloin osa sitä suurempaa menestystarinaa, jossa syyttäjälaitoksesta on tehty valtion oikeusalan halutuin työpaikka. Tämän unelman toteutumisen esteenä ei voi ainakaan olla syyttäjän työn sisältö sinänsä. Mielenkiintoisempaa ammattia en itse osaa kuvitella. Se on myös työtä, jolla on tarkoitus ja merkitys. Huolehtiihan syyttäjälaitos osaltaan siitä, että suomi on turvallinen maa, jossa pahakin saa palkkansa. Me valmistamme tämä yhteiskunnan runkorakennetta koossa pitävää lasikuitua. Häpeilemättä tunnustan itse kuuluvani siihen ihmisjoukkoon, joka on saanut koko työuransa toimia unelmiensa ammatissa. (2. äänestys) Hyvät kuulijat, lopuksi muutama sana alussa asettamastani kysymyksestä liittyen siihen, miten toimien minun unelmistani tulee meidän unelmiamme. Syyttäjälaitoksen sisällä rakennamme tavoitteemme ja tahtotilamme yhdessä. Sen perusta luodaan niin, että jokaisen syyttäjänviraston ja Valtakunnansyyttäjänviraston yksikön päällikkö ja keskeiset asiantuntijamme tulevat tekemään sen yhdessä kanssani. Sama joukkue piirtää myös sen tiekartan, jonka mukaiset linjaukset auttavat meitä etenemään maalimme tai tahtotilamme unelmamme suunnassa. Tämä työ alkaa jo ensi keväänä. Koko henkilöstömme sekä yhteistyökumppanimme ja lähitoimijamme tulevat tämän prosessin yhteydessä kuulluiksi. Syyttäjälaitospäivä järjestetään kolmen vuoden välein. Uskon, että syksyllä 2013 voimme jo arvioida, missä määrin olemme tehneet unelmistamme totta. Kiitos!