Älypuhelimet Mobiilit moniosaajat Moderni älypuhelin on mobiiliviestinnän moniosaaja. Sosiaalisen median palvelut Facebookista Twitteriin ovat olennainen osa vakiotoimintoja, mutta ei perinteistä kommunikointia tai nettiselaustakaan unohdeta. TEKSTI: OSSI JÄÄSKELÄINEN KUVAT: JARI TOMMINEN Älypuhelin on vahvasti sidoksissa sosiaalisen median palveluihin, ihanteellisimmillaan aina puhelimen ruudulla näkyvien tarkoitukseen pyhitettyjen widgetien eli pienoissovellusten avulla. Täysiveristen nettiselaimien ja sähköpostisovellusten avulla myös perinteisempi kommunikaatio hoituu sulavasti. Ja osaapa älypuhelin lähettää tekstiviestejä sekä soittaa puheluitakin. Vahvasta nettipainotteisuudesta huolimatta tuoreet älypuhelimet eivät ole pelkkiä nettipäätteitä saati pelkkiä puhelimia. Ominaisuuskirjoltaan monipuoliset älypuhelimet lähestyvät jo todellisia taskutietokoneita. Hipaisten ja painellen Tekniikan aallonharjalla elävän digikansalaisen elintärkeä reviirinjatke on aina ja kaikkialla mukana kulkeva älypuhelin. Älyluuri tweettaa tarvittaessa, pitää nettisivujen syötteet ajan tasalla ja hakee automaattisesti tärkeimmät uutisotsikot sekä kavereiden statuspäivitykset. Käyttöideologialtaan älypuhelimet voidaan jakaa kahteen kastiin. Toisissa kosketusnäyttö tunnistaa fyysiset painallukset, toisissa kosketus tunnistetaan sähköisesti eli pelkkä hipaisu riittää. Painalluksen tunnistavat eli resistiiviset näytöt ovat tuttuja jo vanhoista kämmenmikroista. Resistiivistä näyttöä käytetään yleensä erillisellä stylus-kynäkkeellä, jolla on helppo osua pienempiinkin kohteisiin. Resistiivisessä näytössä on kaksi hieman toisistaan erillään olevaa sähköä johtavaa kerrosta. Kun näyttöä painetaan kevyesti, sähköä johtavat kerrokset koskettavat toisiaan. Resistiivisen kosketusnäytön haittapuoliin kuuluvat esimerkiksi vahingonlaukaukset : Näyttöä pitää painaa ennen muita toimintoja kuten vierittämistä, jolloin laite voi luulla käyttäjän halunneen klikata kohdetta vierityksen sijaan. Etuja ovat 14 MikroPC 2/2010 WWW.MIKROPC.NET
halvempi hinta sekä mahdollisuus käyttää laitetta myös esimerkiksi hansikkaat kädessä. Hipaisulla toimivaa, kapasitiivista kosketusnäyttöä ei sen sijaan voi käyttää hansikkaiden kanssa. Näytön toimivuus perustuu sähkönjohtavuuteen, ihminen johtaa sähköä mutta talvitumput eivät. Kapasitiivinen kosketusnäyttö tuli suurelle yleisölle tutuksi ensimmäisen sukupolven iphonen myötä. Näytössä on kerros kapasitiivistä materiaalia, ja kun näyttöä kosketetaan sähköä johtavalla esineellä, kosketuspisteen kapasitanssi muuttuu. Kapasitiivinen näyttö tuntuu reaktiivisemmalta ja helppokäyttöisemmältä. Virhepainalluksia ei juuri synny. Omenainen kosketustuntuma maukkain Etenkin hipaisunäyttöä käyttävässä puhelimessa ohjelmistolla on erittäin tärkeä osa käyttökokemukseen, sillä ruudulle tökätty sormenpää osuu huomattavasti suuremmalle alueelle kuin resistiivisen näytön kanssa käytettävä kynäke. Kun sormenpään kokoisella esineellä tökkää pari millimetriä korkean linkin tai kuvakkeen lähimaastoon, hyvä ohjelmisto osaa arvata mihin käyttäjä oikeasti yritti osua. Applen jo lähes kolme vuotta sitten julkaisema iphone reinkarnaatioineen on edelleen selvästi muita älypuhelimia edellä suuremman integraatioasteen myötä: Puhelimen hipaisunäyttö, käyttöjärjestelmä ja sovellukset kuten wwwselain toimivat saumattomasti yhdessä. Applen Yhdysvalloissa hakemien patenttien takia kaikki puhelin- ja sovellusvalmistajat eivät ole vielä uskaltaneet toteuttaa iphonesta tuttua monikosketusta. Esimerkiksi Windows Mobile -käyttöjärjestelmästä tuki monikosketukselle puuttuu vielä. Taiwanilainen HTC on kuitenkin korjannut puutteen käyttöjärjestelmän päällä toimivan Sense-käyttöliittymänsä avulla. Samoin Google on tuonut monikosketustuen Android-käyttöjärjestelmälle mutta vain omaan Google Nexus One -puhelimeensa. Parannettavaa ja parannettua Monikosketuksen ohella toinen yleisesti puuttuva tärkeä ominaisuus on tuki www-sivuilla käytetylle flash-tekniikalle. Android 2.0:aa käyttäviin älypuhelimiin flash-tuki on luvattu tämän vuoden alkupuolen aikana, mutta esimerkiksi iphone-käyttäjät voivat vain uneksia flashanimaatioista. Myös akun heikko kesto harmittaa. Tehokasta viestintävälinettä ei voi käyttää kuten perinteistä matkapuhelinta. Lataus kerran viikossa ei riitä, älypuhelimiin on suhtauduttava kuten sylimikroihin. Aktiivikäytössä laite on ladattava päivittäin. Onneksi useimmissa älypuhelimissa laturin liittimenä on tavallinen mikro-usb, jolloin akun voi ladata minkä tahansa uuden puhelimen laturilla tai vaikka usb-kaapelin ja pc:n avulla. HTC Herossa käytetään hieman vanhemman, tavallisen mini-usb:n kanssa yhteensopivaa liitintä. Ainoastaan Apple iphone ja Sony Ericsson Satio vaativat edelleen erillisen, valmistajan omalla liittimellä varustetun laturin. Toisaalta molemmissa puhelimissa akku kestääkin varsin pitkään pahimpiin akkusyöppöihin verrattuna. Android vilkastuu, näyttö kirkastuu Yhdenmukaistuneen latausliittimen ohella toinen älypuhelinten myönteinen uutuus on Samsung Omnia Pron käyttämä amoled-näyttötekniikka. Orgaaninen aktiivimatriisi-led eroaa perinteisistä lcd-näytöistä selkeästi paremman kuvanlaadun ja värintoiston, nopeamman vasteaikansa ja pienemmän virrankulutuksen ansiosta. Toistaiseksi oled-näytön käytettävyys on uhrattu näyttävyydelle, sillä Omnia Prossa kosketus tunnistetaan resistiivisesti, painamalla, modernin hipaisun sijaan. Arkkitehtuuriltaan älypuhelimet ovat lähestymässä pc-puolen ja Intelin suorittimien kaltaista de facto -standardia. Muut yhteiset standardit tai ainakin yleinen käyttöjärjestelmä puuttuvat vielä. Nykyisistä alustoista Googlen Android on vahvana ehdokkaana jatkossa yleistyväksi mobiilialustaksi. Lähitulevaisuus onkin kapasitiivisten oled-hipaisunäyttöjen ja Android 2.0:n tai sen seuraajan kulta-aikaa molemmat hyvät puolet yhdistyvät jo nykyään esimerkiksi Yhdysvalloissa alkuvuodesta myyntiin tulleessa Googlen Nexus One -älypuhelimessa. Applen Mac OS:iin perustuva iphone OS, Nokian linux-pohjainen Maemo ja Windows Mobile voivat kuitenkin yllättää uusien versioidensa myötä. iphone ja iphone. Varo halpaa kopiota AASIASSA ja muualla etelän lämmössä paistattelevalle matkailijalle tyrkytetään usein sivukujilla hyvää diiliä: osta iphone vain murto-osalla alkuperäisestä hinnasta. Kun myyjä ottaa esille aidon näköisen iphone-paketin, sieltä aidon näköisen iphonen, ja käynnistää aidolta näyttävän iphonen käyttöjärjestelmän, varovaisenkaan turistin on enää vaikea empiä. Varsinkin kun hinnan saa tingittyä vain muutamaan kymppiin. Loistoostos! Vai onko? MikroPC:n toimitukseen ilmestyi taannoin ylimääräinen aidolta näyttävä iphone-laatikko. Puhelinkin oli takakannen logoja myöten aidon oloinen. Pakkauksesta ja laitteesta kopiota ei olisi heti erottanut ilman alkuperäisiä vertailukappaleita. Ensivaikutelma pettää Kopio-iPhone erosi lopulta monin osin aidosta: Akku oli vaihdettavissa, puhelinta saattoi käyttää kahdella eri sim-kortilla, laturin liitin oli usb-standardin mukainen (kaikki muuten parannuksia alkuperäiseen)... Ja lisäksi kopio erosi alkuperäisestä käytettävyydeltään. Höyhenenkevyesti toimivan kapasitiivisen näytön tilalla oli resistiivinen, rehtiä painallusta vaativa näyttö. Sovellusvalikoima oli myös mielenkiintoinen: kuvakkeet olivat tuttuja, selitystekstin fontti väärä, ja tarjolla oli sekalaisia kiinaa ja englantia vuorotellen solkkaavia sovelluksia, joilla ei saanut tehtyä oikeastaan mitään järkevää. Tämä kuuden euron hintaiseksi tingitty kopio-iphone oli onneksi jo niin halpa, ettei ostajalla ollut epäilystäkään sen aitoudesta. Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan joka kymmenes myyty matkapuhelin on laiton kopio. WWW.MIKROPC.NET MikroPC 2/2010 15
Älypuhelimet 01 Android 1.5 Käyttöjärjestelmä GOOGLEN ANDROID-käyttöjärjestelmä on tuore peluri älypuhelinmarkkinoilla. Ensimmäinen Androidia käyttävä laite julkistettiin vasta reilu vuosi sitten. Nykyinen yleisin Android-versio on alle vuoden ikäinen 1.5. Viime vuoden lopussa Android-laitteiden markkinaosuus oli 3,5 prosenttia, mutta tutkimusyritys Gartner arvioi sen nousevan parissa vuodessa maailman toiseksi yleisimmäksi älypuhelinkäyttöjärjestelmäksi. Koska Android pohjautuu linuxiin, sovellusvalikoima on jo nyt varsin kattava. Sovelluskehittäjiä on lisäksi motivoitu Android Developer Challenge -ohjelmalla, jossa Google jakaa kymmenen miljoonaa dollaria lupaavimmille sovelluksille. Android-järjestelmä ei virallisesti tue sovellusten asentamista muistikortille. Sovellukset on siis asennettava puhelimen sisäiseen tallennusmuistiin, joka rajoittaa käytettävien sovellusten määrää. Android-laitteiden tehokas käyttö vaatii Google-tunnuksen luomisen, sillä osa sovelluksista ja toiminnoista kuten sovellusten lataaminen eivät toimi lainkaan ilman sitä. Tässä on myös haittansa: Kun Googlen palvelimiin ei saada yhteyttä esimerkiksi tiukan palomuurin takia, osa puhelimen toiminnoista ei toimi. Kaikissa ensimmäisen sukupolven Android-puhelimissa näytön tarkkuus on iphonesta tuttu puoli-vga, 320 x 480 kuvapistettä. Samsung Galaxy Spica SPICA on yksi edullisimmista Suomessa myytävistä Android-puhelimista. Hinta näkyy teknisissä ominaisuuksissa: vaikka suoritin on kellotaajuudeltaan rivakka, keskusmuistia ja tallennustilaa on vaatimattomasti. Tämä rajoittaa sovellusten asentamista. 3g-yhteyksistä Spica tukee vain korkeintaan 3,6 Mb/s:n hsdpa-latausnopeuksia. Nopeammat mobiililaajakaistat joutuu siis Spican tapauksessa unohtamaan. Lisäksi lähetyskaistalle ei ole hsupa-tukea. Samsungin omasta 800 MHz:n suorittimesta huolimatta Spica ei tunnu juurikaan HTC Heroa ripeämmältä, vaikka teoreettista suorituskykyä pitäisi löytyä jopa tuplaten. 128 megatavun keskusmuisti on pullonkaulana, jos sovelluksia tai selaimen välilehtiä on auki yhtään useampia. Kun selainta malttaa käyttää vain parin välilehden voimin, laite on varsin sujuvakäyttöinen, vaikka nipistys ja muut ohjauseleet eivät toimikaan. Www-sivujen linkkeihin osuu helposti sormella ja virtuaalinäppäimistön käyttö on hyvinkin toimivaa. Mutta laitetta liikaa rasittamalla tai raskailla www-sivuilla sovellukset pätkivät ja jopa kirjoittaminen toimii viipeellä. Spican suositushinta on vain hieman vähemmän kuin Herolla, mutta kaupan hyllyllä hintaeroa on jo noin 150 euroa. Tämä tekee Galaxy Spicasta varsin edullisen vaihtoehdon Android-maailmaan tutustumiselle kunhan laitteiston rajoitukset tiedostaa ja ymmärtää. + edullinen hinta, käytettävyys - ei monikosketusta, muistin ja tallennustilan määrä, 3g HTC Hero HTC:N JÄMÄKKÄ Hero on yksi suosituimmista ensimmäisen sukupolven Android-puhelimista. IPhonesta tutut kahden sormen ohjauseleet ovat mahdollisia valmistajan oman Sensekäyttöliittymän ansiosta. Herossa on testin laitteista iäkkäintä tekniikkaa edustava 528 MHz:n arm-suoritin, joka jää suorituskyvyltään testin muiden suorittimien varjoon. Vaikka suoritin on vaatimaton, käyttö on sulavampaa kuin muutamilla muilla, mikä on hyvä osoitus Androidin potentiaalista. Lisäksi Hero on ensimmäinen Android- Vertailu > Älypuhelimet Merkki Apple HTC HTC Motorola Malli iphone 3GS HD2 Hero Milestone Hinta, noin 528-564 * 650 500 500 (arvio) *** Takuu 1 vuosi 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta *** Käyttöjärjestelmä iphone OS 3.1.2 Windows Mobile 6.5 Android 1.5 Android 2.0 Suoritin ARM Cortex A8 600 MHz Qualcomm Snapdragon 1 GHz Qualcomm MSM 7200A 528 MHz ARM Cortex A8 550 MHz Muisti / tallennustila 256 Mt / 32 Gt 448 Mt / 512 Mt 288 Mt / 512 Mt 256 Mt / 512 Mt Näyttö 3,5 320 x 480 3g: 850 / 900 / 1 700 / 1 900 / 2 100 MHz 4,3 480 x 800 3,2 320 x 480 3,7 480 x 854 on / ei / ei / on / on ei / on / ei / ei / on ei / on / ei / ei / on ei / on / ei / ei / on Hsdpa / hsupa 7,2 Mb/s / ei 7,2 Mb/s / 2 Mb/s 7,2 Mb/s / 2 Mb/s 10,2 Mb/s / 5,8 Mb/s Usb- / kuulokeliitin valmistajan oma / 3,5 mm stereo mikro-usb / 3,5 mm stereo mini-usb** / 3,5 mm stereo mikro-usb / 3,5 mm stereo Akku yhdysrakenteinen, 1 220 mah li-pol 1 230 mah li-ion 1 350 mah li-ion 1 400 mah li-ion Valmius- / puheaika (3g - 2g) 300 h / 5-12 h 390-490 h / 5,5-6,5 h 440-750 h / 7-8 h 350 h / 6,5 h Kamera 3 Mpix 5 Mpix 5 Mpix 5 Mpix Muuta ei microsd-paikkaa, monikosketus flash, monikosketus flash, monikosketus qwerty-näppäimistö, monikosketus Mitat 116 x 62 x 12 mm 121 x 67 x 11 mm 112 x 56 x 14 mm 116 x 60 x 14 mm Paino 135 g 157 g 135 g 165 g * Riippuen liittymästä, saatavissa vain Soneran kytkypuhelimena. ** Valmistajan oma, mini-usb-yhteensopiva liitin. *** Ei virallista maahantuontia Suomeen, hinta-arvio Saksan ja Britannian hintojen mukaan. 16 MikroPC 2/2010 WWW.MIKROPC.NET
puhelin, joka tukee wwwsivuilla käytettävää flashtekniikkaa. Moderneilla sivustoilla Hero on varsin jähmeä, sillä flash vaatii runsaasti suoritintehoa. Raskailla www-sivuilla ill Heron käytettävyys on jopa kankeaa ja toimivuus arvailujen varassa. Valinnan tai klikkauksen jälkeen ruudulla ei hetkeen tapahdu mitään laitteen miettiessä omiaan. Vastaavasti vierittämistä yritettäessä laite luulee välillä jotain kohdetta klikatun. Näissä tilanteissa käytettävyyttä parantaa laitteen alareunan ohjauspalloke (trackball), jonka avulla yksittäisten objektien tai linkkien avaaminen on erittäin näppärää. HTC Herossa ei ole vakavia puutteita, mutta muita heikomman suorittimen ja varsin kovan hinnan takia sitä ei voi varauksetta suositella. Samsung Galaxy Spicaan, testin toiseen Android 1.5 -puhelimeen verrattuna, Hero nokittaa reilusti suuremmalla keskusmuistin ja tallennuskapasiteetin määrällä. Nokia Samsung Samsung Sony Ericsson N900 Galaxy Spica Omnia Pro B7610 Satio 600 350 550 550 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta Maemo 5 Android 1.5 Windows Mobile 6.5 Symbian S60 5th Edition ARM Cortex A8 600 MHz 800 MHz 800 MHz ARM Cortex A8 600 MHz 256 Mt / 32 Gt 128 Mt / 180 Mt 256 Mt / 1 Gt 256 Mt / 128 Mt 3,5 480 x 800 resistiivinen lcd 3,2 320 x 480 3,5 480 x 800 resistiivinen oled 3,5 360 x 640 resistiivinen lcd ei / on / on / ei / on ei / on / ei / ei / on ei / on / ei / ei / on ei / on / ei / ei / on 10,2 Mb/s / 2 Mb/s 3,6 Mb/s / ei 3,6 Mb/s / ei 7,2 Mb/s / 3,6 Mb/s mikro-usb / 3,5 mm stereo mikro-usb / 3,5 mm stereo mikro-usb / 3,5 mm stereo valmistajan oma 1 320 mah li-ion 1 500 mah li-ion 1 500 mah li-ion 1 000 mah li-pol 96 h / 5-9 h 340 h / 6 h 480-580 h / 7-12 h 340-360 h / 5-11 h 5 Mpix 3 Mpix 5 Mpix 12 Mpix qwerty-näppäimistö, stylus-kynä, flash + flash-tuki, jämäkkä rakenne - vaatimaton suorituskyky s-gps SunSpider-testin mukaan iphone suorittaa www-sivuilla käytetyn javascriptkoodin yhtä nopeasti kuin miniläppäri. Windows-puhelimet ovat hitaampia. qwerty-näppäimistö, stylus-kynä Sovellusten saatavuus vaihtelee huimasti MODERNIN ÄLYPUHELIMEN voi muokata mieleisekseen ulkoasua ja sovellusvalikoimaa myöten. Jos sovellus kuten nettiselain ei miellytä, korvaaja on vain klikkauksen päässä. Sovellusten löytäminen on helppoa keskitettyjen sovelluslataamoiden ansiosta. Ohjelmistojen saatavuus vaihtelee käyttöjärjestelmittäin: iphoneen ja Android-puhelimiin löytyy sovelluksia valomiekkasimulaattoreista koko maapallon kattaviin navigaattoreihin, Symbian- ja Windows Mobile -käyt- stylus-kynä, flash 111 x 60 x 18 mm 115 x 57 x 13 mm 113 x 58 x 16 mm 112 x 55 x 13 mm 181 g 124 g 160 g 126 g Kaikissa laitteissa microsd-paikka, a-gps, 802.11g-wlan ja bluetooth 2.0/2.1, ellei erikseen toisin mainittu. Kaikki laitteet nelitaajuuspuhelimia (2g: 850, 900, 1 800 ja 1 900 MHz). Javascript-suorituskyky Lyhyempi palkki parempi MPC 2/10 Apple iphone 3GS HTC HD2 HTC Hero Motorola Milestone Nokia N900 Samsung Galaxy Spica Samsung OmniaPro B7610 Sony Ericsson Satio Acer Aspire One 15 (1 (2 15 72 68 39 38 71 160 0 50 100 150 200 Sekuntia 1) Testi ei käynnistynyt. 2) Minikannettava, Android 1.5 täjät joutuvat tyytymään huomattavasti niukempaan valikoimaan tai metsästämään yksittäisiä sovelluksia ympäri nettiä. Alan pioneerina toimineen Applen App Storessa on tarjolla reilusti yli sata tuhatta sovellusta. Suurin osa tarjolla olevista iphone-sovelluksista on ilmaisia, mutta myös maksullisia löytyy runsaasti. Android Marketissa sovelluksia on yli 25 tuhatta. Suomessa Android Marketista voi toistaiseksi ladata ainoastaan ilmaisia sovelluksia. Windows Marketplace for Mobile avattiin lokakuussa, tällä hetkellä tarjolla on noin 400 sovellusta. Windows Mobile -sovelluksia löytääkin paremmin internetistä. Maemoon saa sovelluksia useista lähteistä, esimerkiksi Nokian Ovi Storesta että Maemon repositorysovelluspankeista. Sovellusten hallintaan voi liittää myös uusia repository-osoitteita. Tämän hetken suosituin mobiilialusta Symbian kärsii yleisesti käytetyn, keskitetyn sovelluskaupan puutteesta ja suuresta laitekirjosta. Loppuvuodesta avatusta Symbian Horizon -sovelluskaupasta Sony Ericsson Satiolle löytyy 21 sovellusta, valmistajan omasta Play Now -kaupasta pari tusinaa. Keskitettyjen sovellustorien lisäksi latauspalvelu GetJar tarjoaa yhteensä noin 50 000 sovellusta Symbian-, Android- ja Windows Mobile -puhelimiin. WWW.MIKROPC.NET MikroPC 2/2010 17
Älypuhelimet 02 Android 2.0 VIIME VUODEN LOPULLA julkaistu Android 2.0 tarjoaa 1.5-versioon verrattuna uuden, viilatumman käyttöliittymän sekä useita uusia ominaisuuksia. Osa ominaisuuksista esiteltiin jo 1.6-versiossa, joka valmistui vain kuukautta ennen 2.0-versiota. Yksi Android 2.0 -järjestelmän eduista on, että laitteissa voidaan käyttää reilusti suurempia näyttötarkkuuksia kuin 1.5-version 320 x 480 kuvapistettä. Myynnissä olevat 2.0-laitteet yltävät tyypillisesti 480 x 800 tai 854 x 480 pikselin tarkkuuteen. Aiemmasta standarditarkkuudesta poikkeaminen voi aiheuttaa ongelmia huonosti ohjelmoitujen sovellusten kanssa. Toinen käyttöä helpottava uutuus on tuki jopa kolmen sormen eleohjaukselle. Lisäksi akun käytöstä yksityiskohtaisesti kertova akkumittari on tuiki tarpeellinen, sen avulla näkee suoraan mitkä sovellukset ja puhelimen ominaisuudet kuluttavat eniten sähköä. Myös Android Market on päivitetty. Android 2.0 tukee Microsoft Exchange -sähköpostia, ja sähköpostitoiminnallisuutta on paranneltu muiltakin osin tehokäyttäjiä miellyttävään suuntaan. Nyt sähköpostit useammalta tililtä saa a samaan näkymään. Uutuutena on myös ilmainen navigointipalvelu, Google Maps Navigation, joka tosin toimii toistaiseksi vain Yhdysvalloissa. Lisäksi Android 2.0:n pitäisi olla aiempia versioita nopeampi. Kaikkia aiempien versioiden rajoitteita i 2.0 ei silti korjaa. Esimerkiksi tiedostoja ei voi siirtää bluetoothin avulla ilman erillistä apuohjelmaa, eikä käyttöjärjestelmää saa vieläkään suomenkielisenä. Motorola Milestone YHDYSVALLOISSA SUURSUOSIOON yltänyt jämerärunkoinen Motorola Milestone on ensimmäinen Android 2.0:aa käyttävä älypuhelin. Muista testin Android-puhelimista + su + näppäimistö, ripeä toiminta, suuri ja tarkka hipaisunäyttö - saatavuus poiketen Milestonessa on esiin vedettävä qwerty-näppäimistö. Fyysisestä näppäimistöstä huolimatta Milestone ei ole koolla pilattu, sillä se on vain pari milliä iphonea paksumpi. Lituskainen näppäimistö ei ole aivan yhtä hyvä kuin Nokia N900:n näppäimistö, mutta silti kiitettävän toimiva. Koska laitetta ei saa virallisesti Suomesta, skandinaavisia erikoismerkkejä ei 03 iphone OS 3.1.2 + helppo ja toimiva, nopea selain - rajoitettu toiminnallisuus ja laajennettavuus, virtuaalinäppäimistön hudit IPHONEN KÄYTTÖLIITTYMÄ on todella intuitiivinen. Käyttö sujuu, vaikka uusia älypuhelimia ei koskaan olisi käyttänytkään. Toisaalta iphone reagoi pienimpiinkin hipaisuihin todella kärkkäästi. Ruudulta käytettävä virtuaalinäppäimistö on varsin hyvä ja ääkkösetkin ovat oikeilla paikoillaan. Eiku -näppäin tai herkkyyden säätö olisi silti poikaa: Jos sormi vilahtaa vahingossa millin verran näppäimistön ulkopuolelle esimerkiksi pitkää www-osoitetta kirjoittaessa, käyttöjärjestelmä luulee käyttäjän tietoisesti tökänneen toisaalle ja unohtaa tylysti kaiken kirjoitetun. Www-selain Safari on testin paras ja nopein. Ripeyteen vaikuttaa erittäin nopea javascript-moottori sekä flashtuen puute. IPhone OS:ssä työpöytä ei ole mukautettavissa. Tarjolla on vain staattinen kuvakelista. Muista poiketen näyttöorientaation vaihto toimii joka suuntaan. Vaikka käyttöjärjestelmä on ollut markkinoilla jo lähes kolme vuotta, se ei ole silti bugiton. Kertaalleen näytöllä näkyi mystinen virhesanoma Ei peruttavaa, ja sen yhteydessä ainoa toimintomahdollisuus oli Kumoa. Testit suoritettiin iphone OS:n versiolla 3.1.2. Testin jälkeen Apple julkaisi päivitysversion 3.1.3. iphone 3GS LAITTEENA IPHONE on jämäkkä ja hyvin pelkistetty. Varsinaisia toimintonäppäimiä on vain yksi, työpöytätilaan palauttava näppäin. 18 MikroPC 2/2010 WWW.MIKROPC.NET
Käyttöjärjestelmä 04 Maemo 5 Käyttöjärjestelmä näppäimistöstä löydy. Virtuaalinäppäimistöön ääkköset saa ilmaisen Scandinavian Keyboard -apuohjelman avulla. Toiminnaltaan Milestone on suorittimen varsin vaatimattomasta kellotaajuudesta huolimatta sulava. Osasyynsä ripeään vaikutelmaan tuovat erillinen grafiikkapiiri sekä Android 2.0, joka toimii sulavammin kuin 1.5-versio. Selviä hidasteluita esiintyi testin aikana vain silloin, kun taustalla oli käynnissä liikaa ohjelmia. Liialliset taustaohjelmat myös tyhjentävät akun varsin nopeasti. Milestonen erikoisuutena on sisäänrakennettu www-palvelin, jonka avulla puhelimen toimintoihin ja tiedostoihin pääsee käsiksi tietokoneelta. 3g-yhteydet ovat testilaitteista nopeimmat, mutta suomalaisten operaattoreiden verkossa huippunopeuksiin ei vielä ylletä. Motorola Milestonea saa rajoitetusti joiltakin kotimaisilta jälleenmyyjiltä sekä ulkomailta kuten Saksasta tai Britanniasta tilaamalla. Huhujen mukaan eräs suomalainen operaattori olisi harkitsemassa Milestonen tuomista valikoimiin helmimaaliskuun aikana. MAEMO POHJAUTUU linuxin Debian-jakeluversioon. Tämän ansiosta sovellusten konvertoiminen N900:lle sujuu helposti. Jo nykyisellään Maemoon saa esimerkiksi Mozillaan pohjautuvan täysiverisen www-selaimen. Nettikäyttöä helpottaa Firefoxista tuttu adblock, jonka avulla sivustojen mainokset saa estettyä. Selain tukee myös flash-tekniikkaa. Maemo kärsii linux-maailmasta tutusta sovellusten pakettiriippuvuusongelmasta, pakettienhallinta ei osaa automaattisesti asentaa kaikkia tarvittavia lisäpaketteja. Käyttöjärjestelmänä Maemo on vielä raakile. Testin aikana sovellukset kaatuivat useaan otteeseen, kertaalleen koko käyttöjärjestelmä jumiutui uudelleenkäynnistystä vaativaan tilaan. Tammikuun puolivälissä tullut laaja päivityspaketti auttoi kaatuiluun, mutta ei korjannut sitä täysin. Maemo on selkeästi tarkoitettu työpöytäkäyttöön, sillä ainoastaan puhelintoimintoja ja uusimman päivityksen jälkeen vihdoin myös www-selainta voi käyttää pystysuuntaisessa näyttötilassa. Kaikki muut sovellukset ja toiminnot käyttävät vaakasuuntaista näyttötilaa. Työpöytämäistä käyttöä puoltaa myös todellinen moniajo, pc:n tapaan. Käyttöjärjestelmä Näppäränä innovaationa puhelimessa on fyysinen hiljennysnäppäin, eli palaverin alkaessa tai unten kutsuessa käyttäjän ei tarvitse selailla valikoita hiljentääkseen puhelimen. 3g-yhteyksissä iphone yltää latausnopeudeltaan nopeaan 7,2 Mb/s:n kerhoon, mutta hsupa-tukea ei ole lainkaan. Pienet, Applen tietoisesti tekemät rajoitukset harmittavat tehokäyttäjää. Todellista moniajoa ei ole. Toisaalta kun taustalle ei päästetä kolmannen osapuolen sovelluksia, laite toimii jatkuvasti riittävän ripeästi ja vakaasti. IPhonen loistava toimivuus tulee ilmi viimeistään, kun sitä vertaa samalla suorittimella ja keskusmuistilla varustettuun Sony Ericssoniin: Siinä missä Sony Ericsson tökkii, pätkii ja kaatuilee, iphone toimii sulavasti ja mukisematta joka ikinen päivä. + näppäimistö, tietokonemaisuus - akun kesto, kankea, raaka käyttöjärjestelmä Nokia N900 N900 ON TESTIJOUKOSTA myös fyysisesti tietokonemaisin, suorastaan suuri ja kömpelö. Akkukin kestää käyttöä ennemmin sylimikrojen kuin matkapuhelinten tapaan, aktiivikäytössä akun saa tyhjäksi työpäivän aikana. Resistiivistä kosketusnäyttöä on hankala käyttää, esimerkiksi vieritettäessä näyttöä pitää ensin kunnolla tökätä sormella, sitten vasta pääsee vierittämään. Vierittämiseen tarvittavat painallukset aiheuttavat turhia virheklikkauksia. Etenkin www-käytössä vaakasuuntaisen näytön vaatima jatkuva vierittäminen turhauttaa, kun selain arpoo satunnaisesti vierittämiseen vaadittavan painalluksen tarkoittavan lähimaastossa olevan linkin klikkaamista vierittämisen sijaan käyttäjä päätyy vahingossa toiselle sivulle. Välillä toiminnot kuten sovellusten käynnistämiset sujuvat tahmeasti. Käyttäjä luulee helposti, ettei kosketusvalinta mennyt perille, ja kun toimintoa napauttaa uudelleen, puhelin reagoi ensimmäiseen painallukseen. Laitteen kulmasta löytyvä kynäke ja fyysinen ääkkösillä varustettu näppäimistö helpottavat arkikäyttöä rutkasti. Isompisormisille näppäimistön ylärivin käyttäminen voi olla hankalaa, sillä näppäimet ovat todella lähellä näytön alareunaa. WWW.MIKROPC.NET MikroPC 2/2010 19
Älypuhelimet 05 Symbian S60 5th Edition SUOMALAISILLE parhaiten Nokian puhelimista tuttu Symbian S60 näyttää ja tuntuu vanhanaikaiselta Anroidiin, iphone OS:ään ja jopa Maemoon verrattuna. Modernillakin raudalla toimintaa vaivaa Symbian-viive, käyttöjärjestelmä tuntuu kömpelöltä ja komponentit tipahtelevat ruudulle paloittain. Toisaalta suuriin kuvakkeisiin perustuva käyttöliittymä on selkeä ja useimmille jo entuudestaan tuttu. Siinä missä iphone, Linux ja Windows ovat peräisin työpöytäympäristöstä, Symbian on luotu alun perinkin mobiililaitteille. Tämä näkyy positiivisesti akun kestossa. Sovellusvalikoima on muihin verrattuna onneton, sillä keskitettyjä latauspaikkoja ei S60:lle ole. Muista poiketen vaakatasossa ei tarjota suurempaa virtuaalinäppäimistöä, vaan se on yhtä pieni kummassakin orientaatiossa, selvästi kynäkkeelle suunniteltu. Vaihtoehtona tarjotaan täysruutuqwertyä, joka peittää tehokkaasti muun ruudulla näkyvän. Vanhanaikaista Symbiania yritetään herätellä henkiin helmikuun alussa julkaistun avoimen lähdekoodin avulla. Sony Ericsson Satio IPhonemaisen tehokkaasta laitteistosta huolimatta Satio toimii todella kulmikkaasti ja hitaasti. Etenkin resistiivinen kosketusnäyttö ja S60 on yhdistelmänä huono. Viive painalluksen ja toiminnon välillä on havaittavan suuri. Satio ei ole hidas vain äly-, vaan myös peruspuhelintoiminnoissa. Esimerkiksi puhe- + helppokäyttöinen... -...silloin kuin toimii; buginen ja keskeneräinen 06 Windows Mobile 6.5 WINDOWS MOBILE -käyttöjärjestelmä on suunniteltu alun perin kämmenmikroja varten. Tämä näkyy selkeimmin käyttöjärjestelmän eri komponenteissa: Valintaruudut ovat pieniä, välillä on osuttava ikkunan yläreunan parin millin kokoiseen nappiin. Tehokas käyttö vaatii stylus-kynäkkeen, pelkällä sormella pieniin kohteisiin ei osu tarkasti. Lokakuussa valmistuneessa Windows Mobilen 6.5-versiossa käytettävyyttä on rukattu sen verran, että kynäkettä tarvitaan aiempaa harvemmin. Älypuhelin-windowsiin on saatavilla sovelluksia muita ympäristöjä huomattavasti hankalammin. Loppuvuodesta avattu Windows Marketplace for Mobile -palvelu tarjoaa tällä hetkellä vain nelisensataa sovellusta Androidin kymmeniin tuhansiin ja iphonen reiluun sataan tuhanteen verrattuna. Sovelluksia löytyy internetistä, kunhan jaksaa etsiä, mutta kattavaa ja keskitettyä sovelluslataamoa ei ole. Helmikuun alussa julkaistiin Windows Mobile 6.5.3, joka lisäsi natiivin monikosketustuen. Lähitulevaisuudessa on valmistamassa myös 6.6-versio, joka tukee hipaisunäyttöjä käyttöjärjestelmätasolla. Lisäksi Windows Mobile 7.0:n pitäisi valmistua vielä tämän vuoden aikana. Samsung Omnia Pro B7610 OMNIA PRO tuntuu HD2:een verrattuna muoviselta ja hitaalta. Osasyyllinen on valmistajan oma TouchWiz-kuorrutus. TouchWizin tarkoitus on saada Samsungin puhelinten käyttöliittymät muistutta-ttamaan toisiaan käyttöjärjestelmästä riippu-ippumatta, mutta todellisuudessa se vain lisää ruudulle tunkevia valikoita sekä epämääräisiä kelloja ja pillejä. Windowsin ja/tai TouchWiz-lisäkkeen takia puhelin ei reagoi riittävän nopeasti. Toiminämisenot kuten kuten sovelluksen käynnistämiset tai laitteen orientaation vaihto tapahtuvat selkeästi vivästettynä. Myös www-selaus tahmaa raskaammilla sivuilla. Sähköpostitoiminnoiltaan Omnia Pro on jokseenkin onneton. Useita liitetiedostoja lähetettäessä haluttuun hakemistoon pitää navigoida joka kerta uudelleen. Lisäksi laite ei suostunut lähettämään sähköpostia wlanyhteyden kautta, ainoastaan 3g kelpasi. 3g-yhteyksiltään Omnia Pro on vaatimaton. Hsupa-tukea ei ole, latausnopeudet on rajoitettu 3,6 Mb/s:iin. Tarkka, resistiivinen näyttö on herkkä, ikkunaa vieritettäessä tulee helposti virhepainalluksia. Laitetta ei voi käyttää pystysuuntaisessa ruututilassa jos näppäimistö on auki. Näppäimistössä on onneksi ääkköset, mutta outoihin paikkoihin sijoiteltuna. + qwerty-näppäimistö - 3g-yhteydet, hitaus, sähköposti HTC HD2 HTC HD2:SSA käyttöjärjestelmävalinta aiheuttaa ongelmia, sillä puhelimessa on kapasitiivinen näyttö, jota ei voi käyttää perinteisellä kynäkkeellä. Valmistajalta saa tosin parilla kympillä ostettua sopivan erikoisvalmisteisen kynäkkeen. Windowsin päällä toimii pikkuveli Herosta tuttu Sense-käyttöliittymä, jonka avulla puhelin tottelee tietyissä sovelluksissa kuten Operaselaimessa myös monikosketusta. Kaikissa tilanteissa kahden sormen kosketustoiminnot eivät toimi ongelmitta. HD2:n virtuaalinäppäimistö on erittäin helppokäyttöinen suuren näyttöpinta-alan ansiosta. Ääkkösten käyttäminen tosin on hidasta, sillä niille ei ole omaa näppäintä. 20 MikroPC 2/2010 WWW.MIKROPC.NET
Käyttöjärjestelmä lua vastaanotettaessa Satio värinähälyttää jo pari-kolme sekuntia ennen kuin soittava numero viimein näkyy ruudulla. Käyttöjärjestelmä lataa soittavan numeron näyttöä palanen kerrallaan. Samoin käy, kun kääntää puhelimen pystyasennosta vaakatilaan tai päinvastoin. Kuva hajoaa palasiksi. Tämä haittaa käyttöä, sillä Satio tulkitsee orientaation vaihdon liian herkästi pienestäkin kallistuksesta. Langaton verkko toimii epävarmasti. Puhelin katkaisi yhteyden langattomaan verkkoon säännöllisesti. Raskailla www-sivuilla selaus on hidasta ja tahmeaa. Lisäksi puhelin kaatui jo ensimmäisten testituntien aikana nettiä selatessa. Myöhemminkin Satio kaatui uudelleenkäynnistystä vaativaan tilaan. + iso ja tarkka näyttö, tehokas suoritin - akun kesto aktiivikäytössä, käyttöjärjestelmävalinta Laitteena HD2 on testin ehdotonta parhaimmistoa. Rakenne on jämäkkä, näyttö mobiilimaailman suurin ja gigahertsin Snapdragonsuoritin testin laitteista suorituskykyisin. Tehokkaan suorittimen ja varsinkin suuren näytön takia akku tyhjenee vikkelästi. Koska hinta on varsin korkea ja käyttöjärjestelmä ei miellytä kaikkia, HD2:een kannattaa tutustua ennen ostopäätöstä. Puhelin itsessään on erittäin mainio Android 2.0:lla varustettuna HD2 olisi testin parhaimmistoa. Epävirallisten tietojen mukaan HD2 tulee olemaan päivitettävissä Windows Mobilen monikosketustukea natiivisti tarjoavaan 6.5.3-versioon, mikä helpottanee ostoaikeita hieman. Älypuhelin on uusi miniläppäri ÄLYPUHELINTEN EVOLUUTIO muistuttaa kovasti miniläppäreiden esiinmarssia: Kun yksi valmistaja astuu esiin, muutkin suuret valmistajat tuovat pian markkinoille oman versionsa. Mutta kuten miniläppäreiden ensimmäinen sukupolvi, ensimmäiset älypuhelimetkaan eivät ole täydellisiä. Perinteisten puhelinvalmistajien lisäksi monet pc-valmistajat kuten Acer, Asus ja Lenovo ovat hypänneet mukaan rajusti kasvaville älypuhelinmarkkinoille. Pc-puolella tiliä tehnyt Intelkään ei aio levätä laakereillaan. Inteliltä ei ole luvassa puhelinta, mutta uusia miniläppäreitä kevyempään sarjaan tarkoitettuja Atomsuorittimia tulee pian markkinoille. Intelin Beneluxin ja Pohjoismaiden johtaja Roger Bensonin mukaan valmiita laitteita on saatavissa jo vuoden 2010 aikana. Miniläppäreistä tuttu vähävirtainen Atom-suoritin on siis tunkeutumassa älypuhelinmarkkinoille. Intel varpaillaan Tyypilliset 1,6 GHz:n kellotaajuudella toimivat Atom-suorittimet syövät sähköä parisen wattia ja tarjoavat lähes 4 000 MIPS:n (million instructions per second) verran suorituskykyä. Vastineeksi testin tehokkain kännykästä löytyvä suoritin, yhden gigahertsin kellotaajuudella toimiva Qualcomm Snapdragon, tarvitsee vain neljänneswatin, mutta tarjoaa silti puolet Atomin suorituskyvystä. Vaikka MIPSlukemat eivät ole suoraan verrannollisia eri suoritinarkkitehtuurien kesken, ero on kuitenkin huomattava. Intel lienee varpaillaan, ja aiheesta: Arm-suorittimet ovat ujuttautumassa sen reviirille. Viime kesäkuussa Asus esitteli Snapdragonia ja Android-käyttöjärjestelmää käyttävän miniläppärin Taiwanin Computex-messuilla. Kyseinen miniläppäri vedettiin pois Googlen Androidkäyttöjärjestelmä on saatavissa myös miniläppäreille, kuten Acer Aspire One D250:een. näytiltä jo ensimmäisen päivän jälkeen, vahvojen huhujen mukaan suoritinjätti Intelin painostuksesta. Intelillä on aihettakin olla varuillaan. Tutkimusyhtiö Abi Researchin mukaan 90 prosenttia viime vuonna myydyistä mobiililaitteista käytti x86-suorittimia mutta jo vuonna 2013 arm-arkkitehtuuriin perustuvat suorittimet olisivat Inteliä yleisempiä. Android valtti vai uhka? Yksi Intelin valttikorteista on Googlen Android-käyttöjärjestelmä. Koska Android perustuu linuxiin, sitä voi käyttää missä tahansa laitteessa, ei vain älypuhelimissa ja miniläppäreissä. Esimerkiksi Las Vegasin CES 2010 -kulutuselektroniikkamessuilla esiteltiin jopa Androidia käyttävä mikroaaltouuni. Oikein kortit pelaten Intel voikin päästä niskan päälle. Eri suoritinarkkitehtuureille helpohkosti käännettävät käyttöjärjestelmät ovat Intelin etuna: Miksi käyttää Androidia arm-suorittimella, kun se toimii nykyisellä x86-arkkitehtuurillakin? Käytännön esimerkkejä on tarjolla jo nyt, sillä Acer on julkistanut Intelin Atom N270 -suoritinta käyttävän, kolmesta testin älypuhelimesta tuttua Android-käyttöjärjestelmää käyttävän Aspire One D250 -miniläppärin. D250-ministä tosin huomaa, että Android on tehty kosketusnäyttöä varten. Puhelimissa loogiset käytettävyysasiat toimivat hankalasti näppäimistöllä, eikä hiirikään korvaa monikosketusta. Mutta Android toimii jo nyt Intelin suorittimella, ja Inteliltä on pian tulossa entistä vähävirtaisempia, pienempiin laitteisiin tarkoitettuja suorittimia. Seuraavan sukupolven älypuhelin voi hyvinkin käyttää Intelin suoritinta. Acer Aspire One D250, noin 350 euroa, mukana myös Windows XP. WWW.MIKROPC.NET MikroPC 2/2010 21