Opiskelijavaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa myöntämällä apurahoja opiskelijavaihtoon ulkomailla. Vaihto-ohjelmalla tarkoitetaan yliopiston solmimien opiskelijavaihtosopimusten hallinnointia ja niiden puitteissa tapahtuvaa opiskelijaliikkuvuutta. Vaihto-opiskelu ulkomailla tukee opiskelijan akateemisia opintoja Suomessa. Yleiset vaihto-opiskelulle asetetut tavoitteet Aalto-yliopistossa ovat henkilökohtainen kasvu, myös akateemisella ja eettisellä tasolla, kulttuurienvälisen ja kansainvälisen kompetenssin kehittäminen, parempi valmius tulevaa (kansainvälistä) uraa ajatellen ja sujuva käytännön vieraan kielen taito. 1 VAIHTO-OPISKELU ULKOMAILLA Vaihto-opinnot Aalto-yliopisto tukee sellaisia kokopäivätoimisia vaihto-opintoja, jotka ovat osa opiskelijan tutkintoa. Ulkomailla suoritettavat opinnot on sisällytettävä osaksi tutkintoa Aalto-yliopistossa. Vaihtoopiskelun suunnitelma sisällytetään HOPSiin ja opiskelijan tulee olla vaihdon aikana ilmoittautunut läsnäolevaksi opiskelijaksi Aallossa. Vaihto-opiskelujakso on pituudeltaan vähintään 3 kuukautta. Yhtenä hakuaikana opiskelija voi hakea vaihtoon korkeintaan 12 kuukaudeksi (yhdeksi lukuvuodeksi). Vaihto katsotaan suoritetuksi kandidaatintutkinnossa, jos kaikki tai osa vaihdossa suoritetuista opinnoista hyväksiluetaan opiskelijan kandidaatintutkintoon ja suoritetuksi maisteritutkinnossa, jos opinnot hyväksiluetaan kokonaisuudessaan opiskelijan maisterintutkintoon. Hakuajat Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulujen 2 viralliset vaihtopaikat ilmoitetaan Intossa kunkin koulun omilla sivuilla. Tekniikan alan vaihto-ohjelmiin haetaan hakuaikoina, joita on kolme kertaa vuodessa. Jokaisen kohteen hakuaika (tai hakuajat mikäli kohteeseen voi hakea useampana hakuaikana) vahvistetaan lukuvuosittain. Mahdolliset varsinaisena hakuaikana täyttämättä jääneet paikat voidaan julistaa haettavaksi seuraavana hakuaikana tai myös varsinaisten hakuaikojen ulkopuolella, mikäli vastaanottavan yliopiston hakuaikataulu sen mahdollistaa. Täydennyshausta tiedotetaan Intossa. 1 Lähde: M. Steinberg in Bolen et al., 2007 2 Insinööritieteiden korkeakoulu, Kemiantekniikan korkeakoulu, Perustieteiden korkeakoulu ja Sähkötekniikan korkeakoulu
Opiskelijavaihdon periaatteet 2 (6) Hakeminen Vaihto-ohjelmaan haetaan sähköisen hakujärjestelmän kautta. Sähköiseen hakemukseen liitetään hakulomakkeessa mainitut liitteet sekä mahdolliset muut liitteet, joista tiedotetaan erikseen. Opiskelija voi hakea korkeintaan kolmeen kohteeseen yhden hakukierroksen aikana. Jos hakuprosessi on kesken, uutta hakemusta ei voi laittaa vireille. Opiskelija ilmoittaa kohteet sitovasti ensisijaisuusjärjestyksessä. Vaihto-opiskelun toteutus ja päätöksenteko korkeakouluissa Aalto-yliopiston tekniikan alan kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet päättää kunkin tekniikan alan korkeakoulun opetuksesta vastaava varadekaani opintoasiainpäällikön esityksestä. Periaatteiden soveltamisesta vastaa tekniikan alan korkeakoulujen oppimispalvelut ja niiden linjauksia kehitetään yhteistyössä muiden Aalto-yliopiston korkeakoulujen ja AYY:n kesken. Vaihto-ohjelman hakujen toteuttamisesta ja hakemusten käsittelystä vastaavat korkeakoulun opiskelijavaihdosta vastaavat henkilöt. Opiskelijavaihdon opiskelijavalinnasta ja apurahoista päättää opintoasiainpäällikkö opiskelijavaihdosta vastaavien suunnittelijoiden esityksestä. Hakuehdot Aalto-yliopiston tekniikan alan vaihto-ohjelmiin ovat hakukelpoisia tekniikan alojen korkeakoulujen läsnäolevat perustutkinto-opiskelijat, joilla on hakuhetkellä vähintään 60 opintopistettä Aalto-yliopiston opintosuoritusotteella ja opintosuoritusten arvosanojen painotettu keskiarvo on vähintään 2,00. Suoraan ylempään perustutkintoon valitut läsnäolevat opiskelijat ovat hakukelpoisia edellyttäen, että heillä on hakuhetkellä vähintään 25 opintopistettä Aalto-yliopiston opintosuoritusotteella ja opintosuoritusten arvosanojen painotettu keskiarvo on vähintään 2,00. Suoraan ylempään perustutkintoon valittujen opiskelijoiden vaihto voi toteutua aikaisintaan toisena opiskeluvuonna. Suoraan ylempään perustutkintoon valittujen opiskelijoiden osalta voidaan tehdä erillisellä ilmoituksella poikkeuksia ns. kesälukukauden osalta, jolloin näiden opiskelijoiden osalta vaihto voi alkaa jo ensimmäisen opiskeluvuoden lopussa. Valintaperusteet Tullakseen valituksi hakijaksi vaihtokohteeseen, opiskelijan on täytettävä Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulujen vaatimukset ja kohdeyliopiston mahdolliset erityisvaatimukset. Valinnan edellytyksenä on, että vaihto-opinnot voidaan sisällyttää opiskelijan tutkintoon Aalto-yliopistossa. Hakijalta edellytetään hakuvaiheessa 30 op/lukukausi laajuista opintosuunnitelmaa sekä suunnitelmaa vaihdossa suoritettavien opintojen sisällyttämisestä Aalto-yliopiston tutkintoon. Hakijan tulee hyväksyttää suunnitelmat omassa koulutusohjelmassaan, myös mahdolliset vaihdon aikana opintosuunnitelmaan tulevat muutokset tulee hyväksyttää. Valinnassa voidaan ottaa huomioon myös hakijan kielitaito (vaihtokohteen edellyttämä kielitaito), motivaatio ja suositukset. Etusija valinnoissa annetaan sellaisille opiskelijoille, joita ei ole aikaisemmin valittu Aalto-yliopiston vaihto-ohjelmaan tai joille ei ole myönnetty Aalto-yliopiston opiskelijavaihdon apurahaa ulkomaan opintoja varten. Jos kohteeseen on useampia hakijoita, etusijalle asetetaan muut kuin kohdemaan kansalaiset. Joissakin kohteissa omaan kotimaahan suuntautuvaan hakuun voi liittyä rajoituksia. Tietyn alan / koulun opiskelijoille voidaan antaa etusija tiettyihin kohteisiin.
Opiskelijavaihdon periaatteet 3 (6) Opiskelija, joka on jo suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon laajuutta vastaavan opintopistemäärän voidaan valita vaihto-ohjelmaan vain erittäin painavista syistä. Opiskelijaa, jonka opinto-oikeuden määräaika on täyttymässä tai jolle on myönnetty lisäaikaa ei voida valita vaihtoon ilman pätevää syytä. Opiskelija, jolle on aikaisemmin myönnetty vaihto-ohjelman paikka tai opiskelijavaihdon apuraha, mutta joka on peruuttanut vaihtonsa tai ei ole täyttänyt opiskelijavaihdon ehtoja ilman hyväksyttävää syytä, voidaan jättää huomioimatta valinnassa. Ulkopuolisen rahoituksen ohjelmissa voi olla ohjelman asettamia lisäehtoja. Tunnusluku Opiskelijat valitaan pääsääntöisesti tunnusluvun perusteella. Tunnusluku lasketaan kaavalla opintopisteet / läsnäololukukaudet 3 * arvosanojen painotettu keskiarvo. Tunnusluvun laskemisessa huomioidaan opintosuoritukset, joista on merkintä hakemuksen liitteenä olevassa opintosuoritusotteessa. Tiettyihin vaihtokohteisiin voidaan asettaa tunnusluvulle tai keskiarvolle vähimmäisvaatimus. Opiskelijavaihdon ehdot Opiskelija sitoutuu suorittamaan kohdeyliopistossa vaihtojakson aikana tutkintoon sisällytettäviä opintoja vähintään 20 opintopistettä lukukaudessa. Vaihdon aikana Aalto-yliopistoon suoritettuja opintoja ei pääsääntöisesti huomioida vaihdossa suoritetuiksi opinnoiksi. Jos opintosuorituksille asetettua tavoitetta ei saavuteta, opiskeluun tulee esteitä, oleskelun kestoon tulee muutoksia tai opiskelupaikka peruuntuu, on opiskelija velvollinen ilmoittamaan asiasta kotikorkeakouluunsa välittömästi. Opiskelijalta voidaan edellyttää myönnetyn apurahan palauttamista joko osittain tai kokonaan. Aalto-yliopiston vastuuvapautus koskee vaihtoon valittuja opiskelijoita. Vastuuvapautuslomake on Aalto-yliopiston opiskelijavaihdon periaatteiden liitteenä. Vaihtojakson päätyttyä opiskelija toimittaa vaaditut liitteet kotikorkeakoulusta saamiensa ohjeiden mukaisesti sekä huolehtii vaihdossa suoritettujen opintojen hyväksiluvusta. Opintojen hyväksiluvun periaatteet löytyvät jokaisen korkeakoulun Into-sivuilta. Vaihto-ohjelmaan osallistunut opiskelija on velvollinen tarvittaessa osallistumaan ja kertomaan vaihtojaksostaan vähintään yhdessä Aalto-yliopiston opiskelijavaihdon tiedotustilaisuudessa. 3 Mikäli opiskelija on ilmoittautunut läsnä olevaksi opiskelijaksi siksi ajaksi, kun 1) opiskelija suorittaa asevelvollisuuslain (1438/2007), siviilipalveluslain (1446/2007) tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukaista palvelua; 2) opiskelija on äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla; tai 3) opiskelija on oman sairautensa tai vammansa vuoksi kyvytön opiskelemaan, voidaan kyseiset lukukaudet poistaa läsnäololukausista opiskelijan toimittaessa siitä todisteen hakemuksensa yhteydessä.
Opiskelijavaihdon periaatteet 4 (6) APURAHAT KEMIAN TEKNIIKAN KORKEAKOULUSSA Aalto-yliopiston tekniikan alan vaihtokohteet Kemian tekniikan korkeakoulu maksaa Aalto-yliopiston vaihtopaikan saaneelle opiskelijalle opiskelijavaihdon apurahan. Apurahan suuruus vahvistetaan vuosittain korkeakoulun budjetin teon yhteydessä. Ulkopuolisen rahoituksen ohjelmissa (esimerkiksi Erasmus+ ja Nordplus) apurahat voivat olla erisuuruisia kuin Aalto-yliopiston vaihto-ohjelmien apurahat. Opiskelijavaihdon apuraha maksetaan opiskelijalle kahdessa erässä: ensimmäinen erä (80 %) ennen vaihtojakson alkamista opiskelijan toimitettua vastaanottavan yliopiston kirjallisen vahvistuksen vaihto-opiskelupaikasta sekä muut mahdolliset liitteet. Toinen erä (20 %) maksetaan vaihtojakson päätyttyä ja opiskelijavaihdon ehtojen täytyttyä sekä opiskelijan toimitettua vaihdon päättymiseen liittyvät asiakirjat erikseen ilmoitettavan aikarajan puitteissa. Ulkopuolisen rahoituksen apurahojen maksukäytännöt voivat poiketa Aalto-yliopiston vaihto-ohjelman apurahan käytännöstä. Lukukausimaksutuki Aalto-yliopiston vaihto-ohjelmissa Sellaiselle opiskelijalle, joka lähtee vaihtoon Aalto-yliopiston vaihto-ohjelmassa ja jolta vastaanottavassa yliopistossa peritään lukukausimaksu, Kemian tekniikan korkeakoulu voi maksaa lukukausimaksutukea. Tuki on enimmillään 50 % maksetusta varsinaisesta lukukausimaksusta, kuitenkin korkeintaan 2000 euroa lukukausi. Lukukausimaksutuki myönnetään euroina tuen maksupäivän kurssin mukaan. Tukea haetaan vaihtopaikkahakemuksen yhteydessä, jolloin hakemukseen liitetään selvitys lukukausimaksusta. Lukukausimaksutuen maksamista varten opiskelija toimittaa tositteen maksamastaan lukukausimaksusta. Tosite toimitetaan ennen vaihtoa tai vaihdon aikana. Lukukausimaksutuki maksetaan yhdessä erässä lukukausittain. Toisen lukukauden maksua varten opiskelijan on toimitettava vaihtoyliopiston opintosuoritusote, josta ilmenee opintojen eteneminen. Kesäkoulujen ym. matka-apurahat Kemian tekniikan korkeakoulu voi myöntää matka-apurahoja Aalto-yliopiston yhteistyöyliopistojen kesäkouluihin tai vastaaviin omalla päätöksellä ja korkeakoulun budjetin sallimissa rajoissa. Aaltoyliopiston korkeakoulut päättävät itsenäisesti kesäkouluihin, kielikursseihin ym. liittyvistä hakuajoista, matka-apurahoista, niiden ehdoista ja näistä tiedotetaan korkeakoulun omilla Into-sivuilla. Free mover -vaihtokohteiden apuraha Kemian tekniikan korkeakoulun perustutkinto-opiskelija, joka on itse hankkinut vaihto-opiskelupaikan ulkomailta, voi hakea opiskelujaksoaan varten Aalto-yliopiston vaihto-opiskelun free mover apurahaa. Free mover -opiskelijaa koskevat samat hakumenettelyyn ja ulkomailla opiskeluun liittyvät periaatteet kuin Aalto-yliopiston tekniikan alan vaihtokohteisiin lähteviä opiskelijoitakin. Aalto-yliopiston tekniikan alan korkeakoulujen joihinkin kohteisiin vaatima erillinen tunnusluvun tai keskiarvon vähimmäisvaatimus ei koske free mover apurahan hakijoita. Free mover -apurahaa haetaan opiskelijavaihdon apurahan Free mover hakulomakkeella ja apurahaa haetaan pääsääntöisesti ennen ulkomaille lähtöä. Apurahaa voi kuitenkin hakea vielä jälkikäteen opintojen jo alettua, edellyttäen että opiskelija on ko. hakuaikana suorittamassa ulkomailla niitä opintoja, joita varten hän apurahaa hakee.
Opiskelijavaihdon periaatteet 5 (6) Apuraha myönnetään haettuun opiskelupaikkaan ulkomaisessa yliopistossa tai muussa yliopistotasoisessa oppilaitoksessa. Apurahaa ei myönnetä ohjelmaan, jonka suoritettuaan opiskelija saa ulkomaisesta oppilaitoksesta tutkinnon, poikkeuksena Aalto-yliopiston kansainvälisenä yhteistyönä toteutettavat yhteisohjelmat. Opiskelija, jolle on aikaisemmin myönnetty Aalto-yliopiston tekniikan alan vaihto-ohjelman paikka, mutta joka on peruuttanut vaihtonsa tai ei ole täyttänyt opiskelijavaihdon ehtoja ilman hyväksyttävää syytä, voidaan jättää ilman free mover -apurahaa. Free mover vaihtokohteiden harkinnanvarainen lukukausimaksutuki Kemian tekniikan korkeakoulun perustutkinto-opiskelija, joka on itsenäisesti etsinyt vaihtopaikkansa ja maksaa ulkomaan opinnoistaan lukukausimaksua 4, voi hakea harkinnanvaraista free mover -lukukausimaksutukea. Tuki on enimmillään 50 % maksetusta varsinaisesta lukukausimaksusta, kuitenkin korkeintaan 2000 euroa lukukausi. Lukukausimaksutuki myönnetään euroina tuen maksupäivän kurssin mukaan. Tukea haetaan free mover apurahahakemuksen yhteydessä, jolloin hakemukseen liitetään selvitys lukukausimaksusta. Lukukausimaksutuen maksamista varten opiskelija toimittaa tositteen maksamastaan lukukausimaksusta. Tosite toimitetaan ennen vaihtoa tai vaihdon aikana. Lukukausimaksutuki maksetaan yhdessä erässä lukukausittain. Toisen lukukauden maksua varten opiskelijan on toimitettava vaihtoyliopiston opintosuoritusote, josta ilmenee opintojen eteneminen. Apurahaa ei myönnetä ohjelmaan, jonka suoritettuaan opiskelija saa ulkomaisesta oppilaitoksesta tutkinnon. Tukea voidaan myöntää vain erittäin hyvin opinnoissaan menestyneille opiskelijoille ja erinomaisiin ulkomaisiin yliopistoihin. Free mover -lukukausimaksuapurahan myöntämisestä päätetään vuosittain korkeakoulun omalla päätöksellä ja korkeakoulun budjetin sallimissa rajoissa. Apurahat diplomityön tekemiseen ulkomailla Kemian tekniikan korkeakoulu myöntää opiskelijavaihdon apurahaa myös diplomityön ulkomailla tekemistä varten. Opiskelija voi saada apurahaa diplomityön tekemistä varten vain kerran opintojensa aikana. Apurahaa haetaan tekniikan alan opiskelijavaihdon hakuaikoina ja hakemukseen liitetään Free mover -hakulomakkeessa mainitut liitteet. Apuraha myönnetään 3-6 kk kestävään oleskeluun ulkomailla. Diplomityön tekijä on velvollinen toimittamaan opiskelujakson päätyttyä opiskelijapalveluihin kohdeyliopiston työtä ohjaavaa professorin lausunnon työstä tai esittämään opintorekisteriotteen, josta ilmenee diplomityön tekeminen. Jos professorin lausunnon perusteella katsotaan, ettei diplomityö ole edistynyt riittävästi, opiskelijalta voidaan periä apuraha takaisin osittain tai kokonaan. 4 Lukukausimaksulla tarkoitetaan kohdeyliopiston perimää tuition fee maksua. Muita kuluja kuten vakuutukset, käsittelykulut, ohjelmamaksu, rekisteröintimaksu yms. ei huomioida.
Opiskelijavaihdon periaatteet 6 (6) Opiskelija, joka on saanut diplomityön tekemistä varten Aalto-yliopiston kansainvälisen harjoittelun apurahaa, ei voi saada samalle ajanjaksolle ja samaa työtä varten opiskelijavaihdon apurahaa. Kemian tekniikan korkeakoulussa kandidaatintyö voi sisältyä vaihdon opintosuunnitelmaan ja se voidaan laskea osaksi vaihdossa suoritettuja opintoja. Kansainväliset yhteisohjelmat Kansainvälisiin yhteisohjelmiin hyväksytyille Aalto-yliopiston tutkinto-opiskelijoille voidaan myöntää ohjelmaan sisältyvää ulkomaan opiskelujaksoa varten opiskelijavaihdon apurahaa. Hakumenettely voi poiketa vaihto-ohjelman hakumenettelystä. Maisterivaiheen opiskelijat uudessa tutkintorakenteessa Kemian tekniikan korkeakoulussa, täydentävä ohje Vaihtohakemukseen liitetään opintosuunnitelma 30op/lukukausi. Opintoja voi sijoittaa vapaasti valittaviin opintoihin tai jos asiasta on sovittu pääaineprofessorin kanssa ja kurssikorvaavuus löytyy, pääaineopintoihin. Poikkeustapauksessa, mikäli sopivaa kurssikorvaavuutta pääaineopintoihin ei löydy, voi olla mahdollista suorittaa max. 10 op kursseja pääaineprofessorin suostumuksella erikoisjärjestelyin ulkomailta. Etänä suorittamisen ehtona on, että ohjelmalla on resursseja järjestää suoritusmahdollisuus ja korvaavia kursseja ei löydy kohdeyliopistosta. Etäsuorituksia Aaltoon ei katsota vaihdossa suoritetuiksi opinnoiksi, vaan opiskelijan on suoritettava vähintään 20 op kursseja kohdeyliopistossa, jotka hyväksiluetaan tutkintoon Aalto-yliopistossa, jotta vaihdon minimivaatimukset täyttyvät opintosuoritusten osalta. Periaatteiden voimaantulo Nämä Aalto-yliopiston tekniikan alan opiskelijavaihdon periaatteet Kemian tekniikan korkeakouluun sovellettuna tulevat voimaan Kemian tekniikan korkeakoulun opetuksesta vastaavan varadekaanin päätöksellä. Periaatteita sovelletaan 1.11.2016 alkavaan ja sitä seuraaviin opiskelijavaihdon hakuihin. Espoossa Tapani Vuorinen Opetuksesta vastaava varadekaani Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu