Mikkeli Hirvensalmi Ristiina Suomenniemi. Kurssit 2012-2013



Samankaltaiset tiedostot
Kurssit. Opitaan yhdessä tekemällä. Tule mukaan! Mikkeli Hirvensalmi

Kurssit. Opitaan yhdessä tekemällä. Tule mukaan!

Mikkeli Hirvensalmi Ristiina. Kurssit

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE

OPETUSTARJOTIN

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Tule mukaan! Opitaan yhdessä tekemällä.

Kallion musiikkikoulu

KURSSIT Mikkeli Hirvensalmi MUUTA KOULUTUSTARJONTAA MIKKELISSÄ S. 109 ALKAEN. Opitaan tekemällä.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kokemäen kansalaisopisto

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

LUKUVUODEN OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B SALO

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

SALON MUSIIKKIOPISTO

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

HEI VALMENNUSOPPILAAT!

Perustiedot - Kaikki -

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.

Syyslukukausi Syysloma on kaikissa ryhmissä viikolla 42 ( ). Opetusta ei ole syyskaudella ja

Sivistyslautakunta vahvisti musiikkiopiston maksut lukuvuodelle kokouksessaan

Meri-Lapin musiikkiopisto

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

Ilmoittautuminen musiikkiopistoon

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

KIVALO-OPISTO Musiikin perusopetuksen opetussuunnitelma

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu HYVINKÄÄ

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon!

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz

Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA)

Isonkyrön kunnan perusopetus

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS. Yhteystiedot. Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh Sähköposti:

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

Valinnaisopas Lukuvuosi Veromäen koulu

VIITASEUDUN OPISTO 292/402/2017

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Kurssimaksuja ei palauteta.

Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa

Musiikki luokat 3-4. luokat. Tavoitteet

Perustiedot - Kaikki -

Osaavat luovat MAAILMOJA

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT

Tervetuloa Karelia-AMK:n pediopetukseen! Lukuvuosi

RAUMAN LUKION MUSIIKIN KURSSITARJONTA

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS

KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Opas musiikkiluokalle pyrkivälle

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS. Työkausi

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

Ilmoittautuminen lukuvuodelle

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

Etelä-Espoon Musiikkikoulu Tauko Oy ( Musiikkikoulu Tauko ) Pihatörmä 1 a 2 krs. Nikkarinkuja ESPOO ESPOO

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Valinnaisopas Lukuvuosi

Riihikallion koulun musiikkiluokalle pyrkiminen

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Hakuaika luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык

Länsi-Pohjan musiikkiopisto

Transkriptio:

Mikkeli Hirvensalmi Ristiina Suomenniemi Kurssit 2012-2013

MIKKELIN KANSALAISOPISTO 50100 Mikkeli Puh. (015) 194 2929 kansalaisopisto@mikkeli.fi http://kansalaisopisto.mikkeli.fi Opiston toimisto ATK -luokka Iso liikuntasali 2Mikkelin kansalaisopisto Auditorio Tekstiilityön luokka Kudontaluokka Luokat 123-125 219-224 301-305 Pieni liikuntasali

SISÄLLYS ILMOTTAUTUMINEN / Sivu 4 Kansalaisopiston kursseista monenlaista iloa ja hyötyä / Sivu 6 YLEISIÄ TIETOJA / Sivu 7 MUSIIKKI / Sivu 11 NÄYTTÄMÖTAITEET / Sivu 19 ELÄMISEN TAITO / Sivu 22 KUVATAITEET / Sivu 24 KÄDENTAIDOT / Sivu 29 KIELET / Sivu 35 TIETOTEKNIIKKA / Sivu 48 TANSSI / Sivu 54 LIIKUNTA / Sivu 58 ENSIAPU / Sivu 66 VESILIIKENNE / Sivu 66 KOTITALOUS / Sivu 67 Sukututkimus / Sivu 69 MUU OPETUS / Sivu 69 HIRVENSALMI / Sivu 71 RISTIINA / Sivu 75 SUOMENNIEMI / Sivu 80 YLEISLUENNOT / Sivu 82 IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO / Sivu 84 3

MITEN ILMOITTAUDUN KURSSILLE? Kaikille kursseille ilmoittaudutaan ennakkoon. Voit ilmoittautua netissä, puhelimitse tai henkilökohtaisesti paikan päällä. Ilmoittautuminen alkaa tiistaina 28.8.2012 klo 11, musiikin kursseille klo 14 1. Internetissä ilmoittautuminen http://kansalaisopisto.mikkeli.fi/ 2. Puhelimitse ilmoittautuminen Soittamalla numeroon (015) 194 2929 opiston toimiston aukioloaikoina 3. Paikan päällä ilmoittautuminen Kansalaisopiston atk-luokka,. Sisäänkäynti ala-aulan kautta Viikolla 35 ilmoittautumiset tiistaina 28.8. klo 11-18 ja keskiviikosta torstaihin 29.-30.8. klo 9-16 ja perjantaina 1.9. klo 9-15. Muina aikoina toimisto avoinna maanantaista torstaihin klo 9-16. Asiakaspalvelukeskus/yhteispalvelupisteet avoinna arkisin klo 9-16: Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11 Anttolatalo, Taipaleentie 31 Haukivuoritalo, Keskustie 49 4Mikkelin kansalaisopisto HUOM! Yhteispalvelupisteissä kesäaika 31.8. saakka, avoinna klo 9-15. Ristiinan kirjasto, Brahentie 34 Viikolla 35 tiistaina ja keskiviikkona 28.-29.8. klo 11-18, musiikin kurssien ilmoittautuminen klo 14-18 Päivystys Ristiinan kirjastossa viikosta 37 lähtien syystyökauden aikana parittomilla viikoilla tiistaisin klo 15-17. HUOM! Sähköposti-ilmoittautuminen ei ole mahdollista!

ILMOITTAUDU ENNAKKOON Kaikille kursseille ilmoittaudutaan ennakkoon. Kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssille pääsystä saat tiedon heti netti-ilmoittautumisen yhteydessä sait paikan. Kurssipaikan saamisesta tai kurssin alkamisesta ei ilmoiteta erikseen. Vain kurssin peruuntumisesta ilmoitetaan. Kurssin toteuttamisesta päätetään noin viikkoa ennen kurssin alkamista. Kurssi toteutetaan vain silloin, kun kurssikohtainen minimiopiskelijamäärä täyttyy. Useimmilla kursseilla minimiopiskelijamäärä on 7 (haja-asutusalue, entiset kuntataajamat, Ristiina ja Hirvensalmi) tai 8 (Mikkelin kantakaupunki). Jos kurssi on täynnä, voit ilmoittautua varapaikalle. Paikkojen vapautuessa varasijoilla oleville ilmoitetaan kurssipaikasta henkilökohtaisesti. Ilmoittautuminen on sitova. Jos et pääse tulemaan kurssille, jolle olet ilmoittautunut, muista peruuttaa se ajoissa. Osallistumisen peruminen tapahtuu aina opiston toimiston kautta. Perumisen voi tehdä puhelimitse, sähköpostitse tai netin kautta viimeistään viittä (5) vuorokautta ennen kurssin alkamista. Kurssille tulematta jättäminen ja maksun maksamatta jättäminen ei ole peruutus. Peruuttamattomista kursseista opisto laskuttaa varausmaksun 17 euroa. MAKSUT Opetus opistossa on maksullista. Opintomaksu on kurssikohtainen. Maksun suuruus vaihtelee opintoryhmien tuntimäärien ja kustannusten mukaan. Opintomaksu on mainittu kunkin opintoryhmän kohdalla. Opintomaksu ei sisällä oppimateriaalia. Mikäli kurssimaksuun sisältyy tarvikkeita, siitä on maininta kurssin kohdalla. Jos ilmoittaudut netin kautta, voit maksaa kurssimaksun ilmoittautumisen yhteydessä tai viimeistään kurssin ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen. Mikäli ilmoittaudut puhelimitse tai toimistoon, suorita kurssimaksu saamallasi viitenumerolla pankkiin tai kaupungin yhteispalvelupisteeseen viimeistään kurssin ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen. Pankkiyhteys OP Pohjola FI12 5000 0120 2659 46 Maksun saaja Mikkelin kaupunki/kansalaisopisto. Käteisellä voit maksaa kaupungin yhteispalvelupisteissä Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11 Anttola-talo, Taipaleentie 31 Haukivuoritalo, Keskustie 49 Otavan lähipalvelukeskus, Akuntie 4 Kurssimaksun voi tarvittaessa maksaa myös useammassa erässä. Osamaksusta on kuitenkin aina sovittava opiston kanssa joko sähköpostitse (kansalaisopisto@mikkeli.fi) tai puhelimitse (015) 194 2929. Opiston toimipisteissä (Mikkeli, Ristiina) ei voi maksaa kurssimaksuja. Kurssimaksun perimisestä veloitetaan 5 euroa. Jos kurssi ei toteudu, siitä ilmoitetaan kurssilaisille ja kurssimaksu palautetaan. Tarvitsetko tiloja keskustasta? Tarvitsetko kokous- tai luokkatiloja kaupungin keskustasta. Kansalaisopistolta voi vuokrata erilaisia kokous- ja koulutustiloja tilapäiseen tai säännölliseen käyttöön osoitteista ja Puistokatu 1. Ota yhteyttä, puh. 194 2929 tai sähköpostitse kansalaisopisto@mikkeli.fi. 5

Omaehtoisuus, yhteisöllisyys, osallisuus Kansalaisopiston kursseista monenlaista iloa ja hyötyä Kansalaisopistotoiminta edustaa ns. vapaata sivistystyötä ja laki vapaasta sivistystyöstä kuvaa toiminnan tarkoituksen ja tavoitteet ytimekkäästi ja osuvasti: työssä korostuvat omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus. Nämä tavoitteet toteutuvat Mikkelissäkin joka vuosi sadoilla kursseilla ja tuhansien kurssilaisten kohdalla. On hienoa olla tarjoamassa monipuolista kurssikokonaisuutta kaupungin ja koko seudun asukkaille. Kuka tahansa voi tulla ja osallistua kansalaisopiston kursseille. Kuka tahansa voi oppia uusia asioita ja kokea samalla, kuinka yhdessä tekeminen ja kokemusten jakaminen voivat rikastuttaa elämää. 6Mikkelin kansalaisopisto Kurssit tarjoavat monenlaista iloa ja hyötyä. Tämä tulee selvästi esille muutamissa tämän esitteen sivuilla julkaistuissa opiskelijahaastatteluissa. Kurssien järjestäjinä ja suunnittelijoina me täällä kansalaisopistolla haluamme olla herkällä korvalla. Kuuntelemme mielellämme kurssitoiveita ja ideoita. Kaikkia toiveita ei aina voida valitettavasti toteuttaa, mutta läheinen kosketus kurssilaisiin on toimintamme elinehto. Esittäkää toiveita ja antakaa palautetta. Toiminnan korkea laatu ja asiakkaiden tyytyväisyys ovat meille tärkeitä asioita. Matti Laitsaari Rehtori

OPISTON HENKILÖKUNTA sähköposti: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi Päätoimiset opettajat ovat tavattavissa lukukauden aikana. Laitsaari Matti, rehtori 044 794 2930 Kuokkanen Virpi, toimistosihteeri 050 311 7549 Nuutilainen Marja-Leena, toimistosihteeri 044 794 2892 Alatupa Margit, tekstiilityönopettaja Hirvensalmen ja Ristiinan yhteyshenkilö 044 794 5582 Siltaoja Jarmo, esitystaidollisten aineitten opettaja 050 311 7038 Tolonen Ritva, tekstiilityönopettaja 050 311 7042 Syväniemi Eini, kuvataideopettaja 050 311 7039 Tesarczyk Krystian, musiikinopettaja 050 311 7041 Virta Renny, kieltenopettaja 050 311 7040 Hynninen Arto, iltavahtimestari 044 794 2459, ma - to klo 16.30-21.00 Allén Aarno, talonmies-vahtimestari 044 794 2825, ma to klo 7.30 16.00 ja pe 7.30 14.00 TÄRKEÄÄ TIETOA OPISKELIJALLE Lukuvuosi 2012-2013 Syystyökausi to 13.9. - su 16.12.2012, syysloma 22.-28.10. (viikko 43) Kevättyökausi to 10.1. - su 28.4.2013, talviloma 25.2.-3.3. (viikko 9) Pääsiäinen 29.3.- 1.4.2013; ei opetusta, tarkista kiirastorstai omalta opettajaltasi. Tarvike- ja materiaalikulut Opiskelija maksaa itse oppikirjat ja muut opiskelu- ja työtarvikkeet. Joihinkin opintoryhmiin opettaja hankkii keskitetysti oppimateriaalin. Tätä varten opettaja perii suoraan opiskelijoilta oppimateriaalimaksun. Opiskele säännöllisesti Opiskelun onnistuminen edellyttää säännöllistä osallistumista. Ryhmän toiminta voidaan joutua myös lopettamaan, jos useampi kurssilainen lopettaa opiskelun kesken kauden. Tällöin jäljellä oleville opiskelijalle pyritään löytämään vastaava kurssi. Tilapäisen poissaolon jälkeen voi tietysti palata takaisin omaan opintoryhmään. Oppitunnin pituus on 45 minuuttia. Todistukset ja vakuutukset Opiskelusta annetaan kurssin päätyttyä pyydettäessä osanottotodistus, joka maksaa 5 euroa. Kansalaisopisto ei vakuuta opiskelijoita. Opiskelupaikan peruminen Joe et pääse tulemaan varaamallesi kurssille, ole hyvä ja peruuta osallistumisesi vähintään viikkoa ennen kurssin alkamispäivää, näin annat jonossa olevalle opiskelupaikan. Mikäli et ole perunut kurssia ajoissa eli 5 päivää ennen kurssin alkamista, joudut maksamaan 17 euron varausmaksun. Kurssin peruuntuminen Mikäli kurssin ennakkoon päätetty vähimmäisopiskelijamäärä ei täyty, kurssi peruuntuu. Tästä ilmoitamme opiskelijoille puhelimitse tai sähköpostitse. Vähimmäisopiskelijamäärä on kurssikohtainen. Pääsääntöisesti vähimmäisopiskelijamäärä on Mikkelin kantakaupungissa järjestettävillä kursseilla 8 ja hajaasutusalueilla, entisissä kuntataajamissa, Ristiinassa ja Hirvensalmella 7. Kurssi voidaan keskeyttää, jos vähimmäisopiskelijamäärä alittuu jatkuvasti. Tällöin opiskelijalle pyritään löytämään vastaava kurssi. Muutokset opetusohjelmaan ovat mahdollisia. Muutoksista ilmoitetaan kurssilaisille tekstiviestillä. Kurssimaksun palauttaminen Kurssimaksu palautetaan opiskelijalle vain, jos kurssi peruuntuu. Kurssin keskeytyminen opiskelijamäärän vähenemisen takia ei ole peruste kurssimaksun palauttamiselle. Oikeus muutoksiin pidätetään. 7

OPINTOSETELIAVUSTUS JOILLEKIN KOHDERYHMILLE Mikkelin kansalaisopisto on tänäkin vuonna hakenut ns. opintosetelityyppistä valtionavustusta. Tämän avustuksen turvin voidaan tarjota pientä alennusta avustuksen kohderyhmään kuuluville. Avustuksella tuettavan koulutuksen kohderyhmiä ovat maahanmuuttajat, työttömät, senioriväestö (63 vuotta täyttäneet) ja eläkkeellä olevat, alhaisen pohjakoulutuksen omaavat ja oppimisvaikeuksia kokevat. Opintoseteliavustuksesta ei ole saatu päätöstä tämän ennen tämän esitteen painamista, joten setelialennuksen saaminen on riippuvaista valtionavustuksen saamisesta. Mikäli avustusta saadaan, saa kohderyhmään kuuluva henkilö 10 euron alennuksen vähintään 60 euron tai sitä suuremmista kurssimaksuista. Alennuksia myönnetään kohderyhmittäin siinä järjestyksessä kuin niitä haetaan ja niin kauan kuin avustusmäärärahaa riittää. Kohderyhmiin kuuluvilla on oikeus vain yhteen alennukseen. Muista kertoa ilmoittautumisen yhteydessä, jos kuulut opintoseteliavustuksen kohderyhmään tai jos ilmoittaudut netin kautta, lähetä asiasta sähköpostia osoitteeseen kansalaisopisto@mikkeli.fi tai ota yhteyttä puhelimitse (015) 194 2929. Maksa kurssimaksu vasta sen jälkeen, kun olet saanut opistolta alennukseen/opintoseteliin liittyvän vastauksen! MYÖS LIIKUNTA- JA KULTTUURISETELEILLÄ VOI MAKSAA KURSSIMAKSUJA 8Mikkelin kansalaisopisto Liikunta- ja kulttuurisetelit ovat liikuntaan ja kulttuuriharrasteisiin tarkoitettuja työnantajan tarjoamia verottomia henkilöstöetuja. Liikunta- ja kulttuurisetelit ovat henkilökohtaisia maksuvälineitä ja niillä voi maksaa ainoastaan setelin saaneen työntekijän liikunta- ja kulttuuriharrastuksesta aiheutuneita kuluja. Liikunta- ja kulttuuriseteleillä voit maksaa kaupungin yhteispalvelupisteissä. Seteleitä ei vaihdeta rahaksi, eikä niistä anneta rahaa takaisin. Ylimenevän summan voi maksaa rahalla tai asiakas voi käyttää useampia seteleitä kerrallaan. Huom! Liikunta- ja kulttuuriseteleillä maksettua kurssimaksua ei voida palauttaa, mikäli kurssin peruuttaminen johtuu asiakkaasta. Mikäli kurssi peruuntuu kansalaisopistosta johtuen, opiskelija voi siirtää maksun johonkin vastaavaan kurssiin. Sportti- ja KulttuuriPassi ja HelleWi ovat yhdessä toteuttaneet Suomen ensimmäisen verkkomaksujärjestelmän, jolla voi maksaa käyttämällä työnantajien tarjoamaa etua. Nyt asiakkaat voivat kätevästi maksaa kansalaisopistoille Sportti- ja KulttuuriPassin maksuja HelleWi-kurssivarausjärjestelmän kautta. Henkilö voi ilmoittautua netin kautta kursseille ja maksaa kurssimaksunsa verkkomaksuna Sportti- tai KulttuuriPassilla. Sähköisellä setelillä voi maksaa vain koko kurssimaksun (ei osamaksuja).

MIKKELIN KANSALAISOPISTON OPISTOLAISYHDISTYS Opistolaisyhdistys toimii eri opintopiirien välisenä yhteistoimintaelimenä ja pyrkii aktivoimaan opiskelua sekä elävöittämään ja opistotoimintaa. Opistolla tapahtuvaa yhteistä virkistystoimintaa tuetaan mahdollisuuksien mukaan. Puheenjohtaja Keijo Taalikka, puhelin 0400 628168. Yhdistys omistaa kesäkoti Lahtelan. Rakennukset ovat varattuja koko vilkkaimman kesälomakauden. Syksymmällä tilaa löytyy helpommin. Sähköistettyjä tiloja ovat lomamaja, kolme aittaa ja rantasauna. Sähköistämättömiä tiloja ovat rantamökki ja savusauna. Lisäksi alueella on grillikatos ja laavu, sekä tulipaikka. Lahtelassa on 16 vuodepaikkaa. Savusauna lämpiää sopimuksen mukaisesti, lähinnä viikonloppuisin. Hintataso Lahtelassa on laatuun nähden erittäin edullinen. Kesäkoti Lahtela Lahtelan isäntänä toimii Keijo Taalikka, tiedustelut ja varaukset puhelin 0400 628168 klo 17 jälkeen. Welcome to Mikkelin kansalaisopisto The Community College of Mikkeli This is our Course Program for autumn 2012 and spring 2013. Welcome to study at our College! Apart from the courses, we also organize special events, like performances, exhibitions, concerts and lectures. You can find the updated information on our webpage: www.mikkeli.fi/kansalaisopisto or on Facebook (Mikkelin kansalaisopisto). The Community College of Mikkeli is a public schooling centre for voluntary education and leisure activities programs. It means that anybody you included! - can come to study at our courses. We operate in the area of Mikkeli, Hirvensalmi and Ristiina and we are run by the municipality. Every year we have 600 courses in 85 different locations, 160 teachers/instructors and 6400 students. The Community College is for everyone! Most of our courses are for adults, but some of the courses are aimed at children and even for babies. We have a huge variety of different courses, for example in the following subjects: music, theatre, arts, handicrafts, dance, languages, information technology, cookery and physical education. We have Finnish language courses, suitable and appropriate for our local immigrated residents and foreign students and citizens from other countries living or staying at the area. We have evening courses, day-time classes, weekend-classes, we have short-time and long-running courses. Most of them start in September and/or January, but not all. Our courses are very affordable, on average they cost just a little more than one euro/hour. Immigrants are entitled to a discount price at certain courses (for example Finnish language courses). The teaching language at the courses is normally Finnish, but many teachers can help you in English or another language. Every year we update and organize new and changed courses, based on your suggestions. Just tell us what you need or what you are interested in we always welcome your input! You can register for the courses at our web site, by phone (015 194 2929) or by coming to our office. The address of our new main building is. The registration starts on 28 August. 9

KURSSITARJONTA 2012-2013 MUSIIKKI, TAITEEN PERUSOPETUS Mikkelin kansalaisopisto tarjoaa musiikin yleisen oppimäärän mukaista opetusta. Taiteen perusopetuksen tehtävänä on antaa mahdollisimman monelle kokemuksia taiteesta ja taiteellisesta työskentelystä. Se sisältää myös yleissivistäviä tavoitteita: tukee oppilaan henkistä kasvua ja luovuuden ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Taiteen perusopetus pohjautuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998 ja asetukseen 813/1998 sekä opetushallituksen vahvistamiin opetussuunnitelman perusteisiin. Pääsykokeita opintoihin ei ole, vaan oppilaat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Taiteen perusopetukseen valittu oppilas on oikeutettu jatkamaan opintoja, kunnes yleinen oppimäärä on suoritettu. Oppimäärä on mahdollista suorittaa 4-5 vuodessa, mikäli oppilas valitsee opintosuunnitelmaansa 2-3 opintokokonaisuutta vuosittain. Varsinaista ala- tai ylärajaa opintojen kestolle ei ole. Oppilas täyttää lukuvuoden päätteeksi sitovan jatkamisilmoituksen, johon vaaditaan alle 18-vuotiaalta huoltajan allekirjoitus. Pianon- ja viulunsoitossa yksilöopetusta 30 min/viikko. Opettaja sopii henkilökohtaiset opetusajat puhelimitse ennen ensimmäistä opetuskertaa. Tästä tiedotamme tekstiviesteillä, muistathan merkitä matkapuhelinnumeron henkilötietoihisi ilmoittautuessasi. 110124 VIULUNSOITTO TAITEEN PERUSOPETUS luokka 304, III kerros, ti 14.00-17.00 11.9.2012-11.12.2012 8.1.2013-14.5.2013 musiikkipedagogi Paula Savonen Kurssimaksu 150,00 e Enintään 6 opiskelijaa. Viulunsoittotaitojen sekä yleisten musiikillisten asioiden opiskelua kunkin oppijan henkilökohtaisen opetussuunnitelman pohjalta. Mahdollisuus osallistua myös yhteissoittoon, ilmoittautumiset suoraan opettajalle ensimmäisellä soittotunnilla. 110137 PIANONSOITTO TAITEEN PERUSOPETUS, UUDET OPISKELIJAT KESKIVIIKKO luokka 305, III kerros, ke 16.00-18.00 12.9.2012-12.12.2012 9.1.2013-15.5.2013 pianonsoitonopettaja Päivi Kantanen Kurssimaksu 150,00 e Enintään 4 opiskelijaa. 110138 PIANONSOITTO TAITEEN PERUSOPETUS, JATKAVAT OPISKELIJAT TIISTAI (täynnä) luokka 305, III kerros, ti 13.00-19.00 11.9.2012-11.12.2012 8.1.2013-14.5.2013 pianonsoitonopettaja Päivi Kantanen Kurssimaksu 150,00 e Enintään 10 opiskelijaa. Mahdollisuus osallistua myös yhteissoittoon, ilmoittautumiset suoraan opettajalle ensimmäisellä soittotunnilla. 110139 PIANONSOITTO TAITEEN PERUSOPETUS, JATKAVAT OPISKELIJAT KESKIVIIKKO (täynnä) luokka 305, III kerros, ke 14.00-16.00 12.9.2012-12.12.2012 9.1.2013-15.5.2013 pianonsoitonopettaja Päivi Kantanen Kurssimaksu 150,00 e Enintään 4 opiskelijaa. Mahdollisuus osallistua myös yhteissoittoon, ilmoittautumiset suoraan opettajalle ensimmäisellä soittotunnilla. 110140 PIANONSOITTO TAITEEN PERUSOPETUS, JATKAVAT OPISKELIJAT TORSTAI (täynnä) luokka 305, III kerros, to 16.00-18.30 13.9.2012-13.12.2012 10.1.2013-23.5.2013 pianonsoitonopettaja Päivi Kantanen Kurssimaksu 150,00 e Enintään 5 opiskelijaa. Mahdollisuus osallistua myös yhteissoittoon, ilmoittautumiset suoraan opettajalle ensimmäisellä soittotunnilla. 110141 VAPAA SÄESTYS, TAITEEN PERUSOPETUS KESKIVIIKKO (täynnä) luokka 305, III kerros, ke 18.15-20.15 12.9.2012-12.12.2012 9.1.2013-15.5.2013 pianonsoitonopettaja Päivi Kantanen Kurssimaksu 150,00 e Enintään 4 opiskelijaa. Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti taiteen perusopetuksen jatkaville opiskelijoille. Kurssille osallistuvilta edellytetään pianonsoiton perustaitojen hallintaa. Kurssilla opetellaan sointumerkintöjä, erilaisia säestystyylejä ja soinnutusta kunkin soittajan lähtötaso huomioiden. Yksilöopetus 30 min/viikko. 11

Anttolassa alkaa lasten muskari Musiikista tulee hyvä mieli Mari Salminen Mari Salminen vetää syksyllä 3-6 vuotiaiden muskaria Anttolassa. - Teen musiikkia ilolla ja toivon, että lapsillakin on mukavaa. Minusta musiikin pitää olla hauskaa ja siitä pitää tulla hyvä mieli, Mari sanoo. Marin mielestä muskariin kannattaa tulla rohkeasti mukaan. - Muskarissa ei esimerkiksi tarvitse osata laulaa eli mitään kynnyksiä ai kannata itselle asettaa. Asioita voi tehdä monella tavalla esimerkiksi rytmitysten ja leikkien avulla. Mari on lastenhoitaja ja varhaisiän musiikkikasvattaja. Hän myös esiintyy itse. - Meillä on sellainen kokoonpano kuin Lastenlauluorkesteri Mari Salminen ja lastenviisupumppu Lapatossut ja lisäksi olen laulajana WanhaSuola-nimisessä tanssiorkesterissa. MUSIIKKI Mikkelin kansalaisopisto Etsi musiikkiryhmistä omat vaihtoehtosi oletapa aloittelija tai edistynyt musiikinharrastaja. Musiikinopetusta on kaikenikäisille ja jokaiseen musiikkimakuun. Voit liittyä moniin kuoroihin, jazz- ja rokkiryhmään, opiskella yksinlaulua, äänenmuodostusta. Hyvä vaihtoehto tavoitteelliselle ja pitkäjänteiselle musiikinopiskelijalle on myös musiikin taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukainen opetus. Voit myös soittaa pianoa, kitaraa, viulua, harmonikkaa, rumpuja ja puhaltimia. Yhtyeet ja bändit antavat mahdollisuuden nauttia yhteissoitosta. Soittotaitoa voi tulevan syksynä opiskella myös kuvionuottien avulla. Monet opiston esiintyvät musiikkiryhmät tekevät merkittävää kulttuurityötä Mikkelin seudulla. Musiikin avulla tutustut uusiin samanhenkisiin ihmisiin ja saat mielekkään ja mahtavan harrastuksen, joka antaa vaihtelua ja iloa arkeen. Kaikki musiikkikurssimme ovat lukukauden mittaisia. Musiikkikurssien suunnittelusta vastaa Krystian Tesarczyk, puhelin 050 3117041. MUSKARIT 110100 MUSKARI 3-6 -VUOTIAILLE ANTTOLA Anttolatalo, Taipaleentie 31 ma 18.00-18.45 17.9.2012-10.12.2012, 12 oppituntia varhaisiän musiikkikasvattaja (AMK) Mari Salminen Kurssimaksu 20,00 e Tutustumme musiikkiin kuunnellen, musiikin mukaan liikkuen, laululeikkien sekä keho- ja rytmisoittimien avulla. Samalla rohkaistaan lasta oman äänen käyttöön. 110101 MUSIIKKILEIKKIKOULU ALLE 4 KK:N IKÄISET sali, Puistokatu 1 ma 11.15-12.00 17.9.2012-26.11.2012, 10 oppituntia 14.1.2013-25.3.2013, 10 oppituntia varhaisiän musiikinopettaja Aira Ihalainen Kurssimaksu 30,00 e Enintään 16 opiskelijaa. Tavoite on tukea vauvan kehitystä turvallisesti oman aikuisen kanssa laulujen, lorujen, musiikkiliikunnan ja visuaalisen kokemisen kautta. Enintään 16 aikuinen-lapsi -paria. Kurssimaksu 30 euroa/henkilö, maksu sekä aikuisesta että lapsesta. Huom. ilmoittautuminen aikuisen nimellä, lasten tiedot kerätään ensimmäisellä kokoontumiskerralla. 110102 MUSIIKKILEIKKIKOULU NOIN 4-7 KK:N IKÄISET sali, Puistokatu 1 ma 10.30-11.15 17.9.2012-26.11.2012, 10 oppituntia 14.1.2013-25.3.2013, 10 oppituntia varhaisiän musiikinopettaja Aira Ihalainen Kurssimaksu 30,00 e Enintään 16 opiskelijaa. Sisältökehys sama kuin pienemmillä. Lisätään vähitellen kehonkuvaa ja motorista kehitystä tukevia leikkejä ja reippaampaa liikuntaa. Enintään 16 aikuinen-lapsi -paria. Kurssimaksu 30 euroa/henkilö, maksu sekä aikuisesta että lapsesta. Huom. ilmoittautuminen aikuisen nimellä, lasten tiedot kerätään ensimmäisellä kokoontumiskerralla. 110103 MUSIIKKILEIKKIKOULU NOIN 8-15 KK:N IKÄISET sali, Puistokatu 1 ma 9.00-09.45 17.9.2012-26.11.2012, 10 oppituntia 14.1.2013-25.3.2013, 10 oppituntia varhaisiän musiikinopettaja Aira Ihalainen Kurssimaksu 30,00 e Enintään 16 opiskelijaa. Sisältö pohjautuu samoihin periaatteisiin kuin pikkuvauvoilla. Sylileikkien lisäksi annetaan jo kävelevien lasten harjoitella mukana omaa liikkumista. Kokeillaan rytmisoittimia ym. tehtäviä. Enintään 16 aikuinen-lapsi -paria. Kurssimaksu 30 euroa/henkilö, maksu sekä aikuisesta että lapsesta. Huom. ilmoittautuminen aikuisen nimellä, lasten tiedot kerätään ensimmäisellä kokoontumiskerralla. 110104 MUSIIKKILEIKKIKOULU NOIN 1½- - 2½ -VUOTIAAT sali, Puistokatu 1 ma 9.45-10.30 17.9.2012-26.11.2012, 10 oppituntia 14.1.2013-25.3.2013, 10 oppituntia varhaisiän musiikinopettaja Aira Ihalainen Kurssimaksu 30,00 e Enintään 16 opiskelijaa. Rohkaistaan lasta tekemään itse, luodaan positiivista minäkuvaa ryhmän jäsenenä. Sisältönä laulut, lorut, leikit, liikunta, rytmisoittimet ym. Enintään 16 aikuinen-lapsi -paria. Kurssimaksu 30 euroa/henkilö, maksu sekä aikuisesta että lapsesta. Huom. ilmoittautuminen aikuisen nimellä, lasten tiedot kerätään ensimmäisellä kokoontumiskerralla. 12

SOOLOSOITTIMET Soolosoitinopetuksessa kaikissa ryhmissä yksilöopetusaika on 20 minuuttia/oppilas, puhaltimissa ja viulunsoitossa 30 minuuttia/oppilas. 110105 PUHALLINSOITTO MAANANTAI auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta ma 15.15-17.45 17.9.2012-10.12.2012 14.1.2013-29.4.2013 musiikinopettaja Krystian Tesarczyk Kurssimaksu 100,00 e Enintään 5 opiskelijaa. Kurssilla opetellaan soiton lisäksi musiikin teorian alkeita. Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille saksofonin-, klarinetinja huilunsoitosta kiinnostuneille eikä edellytä aikaisempaa osaamista. Jos et omista omaa instrumenttia, autamme mielellämme sen hankinnassa. Puhallinsoittoon ei oteta alle 10-vuotiaita opiskelijoita. 110106 PUHALLINSOITTO TIISTAI auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta ti 15.15-18.45 18.9.2012-11.12.2012 15.1.2013-23.4.2013 musiikinopettaja Krystian Tesarczyk Kurssimaksu 100,00 e Enintään 7 opiskelijaa. Katso kurssi 110105 110107 PUHALLINSOITTO KESKIVIIKKO auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta ke 15.15-16.45 19.9.2012-12.12.2012 16.1.2013-24.4.2013 musiikinopettaja Krystian Tesarczyk Kurssimaksu 100,00 e Enintään 3 opiskelijaa. Katso kurssi 110105 110108 PUHALLINSOITTO TORSTAI auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta to 15.15-17.45 13.9.2012-13.12.2012 10.1.2013-25.4.2013 musiikinopettaja Krystian Tesarczyk Kurssimaksu 100,00 e Enintään 5 opiskelijaa. Katso kurssi 110105 KITARANSOITTO Mikkelin yksilöopetus; akustinen/ sähkökitara/bassokitara. Oppilas sopii opintosuunnitelman yhdessä opettajan kanssa kauden alussa, voit keskittyä johonkin tiettyyn kitaransoiton osa-alueeseen (soinnutus, komppaus, nuotinluku, improvisointi jne). Opettaja sopii henkilökohtaiset opetusajat puhelimitse ennen ensimmäistä opetuskertaa. Tästä tiedotamme tekstiviesteillä, muistathan merkitä matkapuhelinnumeron henkilötietoihisi ilmoittautuessasi. 110109 KITARANSOITTO MAANANTAI luokka 301, III kerros, ma 14.00-20.00 17.9.2012-10.12.2012 14.1.2013-29.4.2013 muusikko Kari Montonen Kurssimaksu 95,00 e Enintään 18 opiskelijaa. 110110 KITARANSOITTO TIISTAI luokka 301, III kerros, ti 14.00-18.30 18.9.2012-11.12.2012 15.1.2013-23.4.2013 muusikko Kari Montonen Kurssimaksu 95,00 e Enintään 13 opiskelijaa. 110111 KITARANSOITTO KESKIVIIKKO luokka 301, III kerros, ke 15.00-18.45 19.9.2012-12.12.2012 16.1.2013-24.4.2013 muusikko Kari Montonen Kurssimaksu 95,00 e Enintään 11 opiskelijaa. 110112 KITARANSOITTO RYHMÄOPETUS luokka 301, Kansalaisopisto, III kerros, ti 18.30-19.15 18.9.2012-11.12.2012, 12 oppituntia 15.1.2013-23.4.2013, 14 oppituntia muusikko Kari Montonen Kurssimaksu 35,00 e Enintään 6 opiskelijaa. Kurssi on tarkoitettu vasta-alkajille; akustinen ja sähkökitara. Edellyttää oman instrumentin tuomista tunnille. Perustaidot, soinnut ja komppaus, ryhmäsoitto. Kurssi on tarkoitettu 16 vuotta täyttäneille. 110113 KITARANSOITTO HAUKIVUORI Haukivuoren lukio, auditorio, Koulutie 3 to 16.30-19.00 13.9.2012-13.12.2012, 36 oppituntia 10.1.2013-25.4.2013, 42 oppituntia muusikko Jedrzej Prusak Kurssimaksu 95,00 e Enintään 6 opiskelijaa. 110114 KITARANSOITTO OTAVA Otavan koulu, Otavantie 2 pe 15.00-17.15 14.9.2012-7.12.2012, 36 oppituntia 11.1.2013-26.4.2013, 42 oppituntia muusikko Kari Montonen Kurssimaksu 95,00 e Enintään 7 opiskelijaa. Akustinen/sähkökitara/bassokitara. Perustaidot, soinnut ja komppaus, nuotinluku ja improvisointi. Basson soiton alkeet. Ryhmä kokoontuu Otavan koulun musiikkiluokassa. 110115 HARMONIKANSOITTO ANTTOLA Anttolan yhtenäiskoulu, Sahalantie 2 ti 17.00-20.00 18.9.2012-11.12.2012 15.1.2013-23.4.2013 harmonikansoiton opettaja Arto Kivekäs Kurssimaksu 95,00 e Enintään 7 opiskelijaa. Kirpputori 22. syyskuuta Nyt voit myydä vanhan soittimesi tai tarpeettomat oppikirjasi Kansalaisopiston aulassa () järjestetään lauantaina 22. syyskuuta klo 10-14 kirpputori, jossa opiston opiskelijat voivat myydä itselleen tarpeettomaksi käynyttä materiaalia kuten oppikirjoja, soittimia tms. Tervetuloa myymään ja tekemään löytöjä! 13

Kiva oppia uusia kappaleita Lotta Rahikainen ja Riina Hynönen opiskelevat kansalaisopistossa pianonsoittoa. - Täällä on kiva oppia uusia kappaleita ja samalla kuulee, kun kaverit soittavat, sanoo Lotta. - Opetus on selkeää ja täällä oppii hyvin, täydentää Riina. Lotta Rahikainen (vas.) ja Riina Hynönen Tytöt myöntävät, että kotonakin pitää tehdä töitä. - Soittotunnilla asiat saa kuitenkin hyvin alkuun, he sanovat. Mikkelin kansalaisopisto 110116 HARMONIKAN RYHMÄSOITTO ANTTOLA Anttolan yhtenäiskoulu, Sahalantie 2 ti 20.00-20.45 18.9.2012-11.12.2012, 12 oppituntia 15.1.2013-23.4.2013, 14 oppituntia harmonikansoiton opettaja Arto Kivekäs Kurssimaksu 35,00 e Enintään 25 opiskelijaa. 110117 HARMONIKANSOITTO MIKKELI musiikkiluokka, Mikkelin lukio, Päämajankuja 4 ma 17.00-20.00 17.9.2012-10.12.2012 14.1.2013-29.4.2013 harmonikansoiton opettaja Arto Kivekäs Kurssimaksu 95,00 e Enintään 7 opiskelijaa. 110118 HARMONIKAN RYHMÄSOITTO MIKKELI musiikkiluokka, Mikkelin lukio, Päämajankuja 4 ma 20.00-20.45 17.9.2012-10.12.2012, 12 oppituntia 14.1.2013-29.4.2013, 14 oppituntia harmonikansoiton opettaja Arto Kivekäs Kurssimaksu 35,00 e Enintään 14 opiskelijaa. 110119 RUMPUJENSOITTO MAANANTAI Rantakylän yhtenäiskoulu, musiikkiluokka, Vanhamäentie 2 ma 17.00-20.00 17.9.2012-10.12.2012 14.1.2013-29.4.2013 tuntiopettaja Ilkka Tiusanen Kurssimaksu 95,00 e Enintään 9 opiskelijaa. Kurssi soveltuu kaikille rumpujen soitosta kiinnostuneille vasta-alkajista aiemmin soittaneille. 110120 RUMPUJENSOITTO TIISTAI Rantakylän yhtenäiskoulu, musiikkiluokka, Vanhamäentie 2 ti 17.00-20.00 18.9.2012-11.12.2012 15.1.2013-23.4.2013 tuntiopettaja Ilkka Tiusanen Kurssimaksu 95,00 e Enintään 9 opiskelijaa. Kurssi soveltuu kaikille rumpujen soitosta kiinnostuneille vasta-alkajista aiemmin soittaneille. 110121 RUMPUJENSOITTO KESKIVIIKKO Rantakylän yhtenäiskoulu, musiikkiluokka, Vanhamäentie 2 ke 16.30-18.00 19.9.2012-12.12.2012 16.1.2013-24.4.2013 tuntiopettaja Ilkka Tiusanen Kurssimaksu 95,00 e Enintään 4 opiskelijaa. Kurssi soveltuu kaikille rumpujen soitosta kiinnostuneille vasta-alkajista aiemmin soittaneille. 110122 KANTELEENSOITTO luokka 302, III kerros, ma 18.30-20.00 17.9.2012-10.12.2012, 24 oppituntia 14.1.2013-22.4.2013, 28 oppituntia kanteleensoitonopettaja Valentina Matveeva Enintään 10 opiskelijaa. Opistolla on lainattavissa kanteleita, joten omaa soitinta ei välttämättä tarvitse olla. 110123 VIULUNSOITTO luokka 304 III kerros, ti 17.15-19.45 18.9.2012-11.12.2012 15.1.2013-23.4.2013 musiikkipedagogi Paula Savonen Kurssimaksu 100,00 e Enintään 5 opiskelijaa. Viulunsoittotaitojen sekä yleisten musiikillisten asioiden opiskelua kunkin oppijan henkilökohtaisen opetussuunnitelman pohjalta. 110125 PIANONSOITTO ANTTOLA auditorio, Anttolan yhtenäiskoulu, Sahalantie 2 to 14.45-17.00 20.9.2012-20.12.2012 10.1.2013-25.4.2013 musiikinopettaja Svetlana Pulkkinen Kurssimaksu 95,00 e Enintään 6 opiskelijaa. 110126 PIANONSOITTO HAUKIVUORI Aseman koulu, Keskustie 50 ti 13.00-16.45 18.9.2012-11.12.2012 15.1.2013-23.4.2013 tuntiopettaja Pekka Siikavirta Kurssimaksu 95,00 e Pianonsoiton alkeisopetusta kunkin oppilaan tason mukaan; musiikinteorian alkeet, vapaa säestys. 110127 PIANONSOITTO IHASTJÄRVI Ihastjärven koulu, Ihastjärventie 170 ti 16.00-19.45 18.9.2012-11.12.2012 15.1.2013-23.4.2013 pianonsoitonopettaja Heidi Simos Kurssimaksu 95,00 e Enintään 11 opiskelijaa. Pianonsoiton alkeisopetusta yksilöllisesti oppilaan tason mukaisesti, vapaa säestys. 110128 PIANONSOITTO LAUNIALA Launialan koulu, Saimaannorpankatu 1 ti 13.30-17.30 14

18.9.2012-11.12.2012 15.1.2013-23.4.2013 pianonsoitonopettaja Mirjam Laine Kurssimaksu 95,00 e Sävelet soimaan! Pianonsoiton opetusta aloitteleville ja harrastustaan jatkaville. 110129 LEPPOISASTI PIANOLLA Rantakylän yhtenäiskoulu, musiikkiluokka, Vanhamäentie 2 ti 18.00-21.00 18.9.2012-11.12.2012 15.1.2013-23.4.2013 musiikinopettaja Juha Lindbohm Kurssimaksu 95,00 e Enintään 9 opiskelijaa. Pidetään yllä pianonsoittotaitoa. Monipuolista - klassista, viihdettä, nuoteista ja ilman, vapaa säestystä. Kaiva esiin pölyyntyneet nuotit ja aloita uudestaan. Myös improvisointia, mahdollisuuksien mukaan myös ryhmäsoittoa (nelikätistä, bändin kanssa). 110130 PIANONSOITTO OLKKOLA MAANANTAI Olkkolan koulu, Porrassalmentie 57 ma 17.20-19.45 17.9.2012-10.12.2012 14.1.2013-29.4.2013 musiikinopettaja Juha Lindbohm Kurssimaksu 95,00 e Enintään 9 opiskelijaa. 110131 PIANONSOITTO OLKKOLA KESKIVIIKKO Olkkolan koulu, Porrassalmentie 57 ke 16.20-18.45 19.9.2012-12.12.2012 16.1.2013-24.4.2013 musiikinopettaja Juha Lindbohm Kurssimaksu 95,00 e Enintään 9 opiskelijaa. 110132 PIANONSOITTO OTAVA Otavan koulu, Otavantie 2 ke 15.00-17.15 19.9.2012-12.12.2012 16.1.2013-24.4.2013 musiikinopettaja Svetlana Pulkkinen Kurssimaksu 95,00 e Enintään 6 opiskelijaa. Pianonsoiton opetusta aloittelijoille ja harrastustaan jatkaville. 110133 PIANONSOITTO MAANANTAI RANTAKYLÄ Rantakylän yhtenäiskoulu, Vanhamäentie 2 ma 14.30-18.30 17.9.2012-10.12.2012 14.1.2013-22.4.2013 musiikin maisteri Maria Kemppinen Kurssimaksu 91,00 e Pienet ja isot sormet soittamaan! Musiikin iloa vasta-alkajille, aiemmin soittaneille tai pitkään taukoa pitäneille. 110134 PIANONSOITTO KESKIVIIKKO RANTAKYLÄ Rantakylän yhtenäiskoulu, Vanhamäentie 2 ke 14.30-18.30 19.9.2012-12.12.2012 16.1.2013-24.4.2013 musiikin maisteri Maria Kemppinen Kurssimaksu 95,00 e 110135 PIANONSOITTO MAANANTAI luokka 305, III kerros, ma 13.00-19.00 17.9.2012-10.12.2012 14.1.2013-22.4.2013 pianonsoitonopettaja Päivi Kantanen Kurssimaksu 91,00 e Enintään 18 opiskelijaa. Pianonsoiton opetusta aloittelijoille ja harrastustaan jatkaville. Mahdollisuus myös yhteissoittoon nelikätisesti. 110136 PIANONSOITTO PERJANTAI luokka 305, III kerros, pe 13.00-17.30 14.9.2012-14.12.2012 11.1.2013-26.4.2013 kanttori Mirjam Laine Kurssimaksu 91,00 e Enintään 11 opiskelijaa. Sävelet soimaan! Pianonsoiton opetusta aloitteleville ja harrastustaan jatkaville. ÄÄNENMUODOSTUS, ILMAISUTAITO 110144 ÄÄNENMUODOSTUS I auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta ti 09.30-11.45 18.9.2012-11.12.2012 15.1.2013-23.4.2013 musiikinopettaja Ritva Aro Kurssimaksu 100,00 e Enintään 4 opiskelijaa. Tavoitteena terve ja luonnollinen äänenkäyttö, rentoutus-, hengitys- ja äänenmuodostusharjoituksia yli 16-vuotiaille. 110145 ÄÄNENMUODOSTUS II auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta ti 12.15-15.15 18.9.2012-11.12.2012 15.1.2013-23.4.2013 musiikinopettaja Ritva Aro Kurssimaksu 100,00 e Enintään 6 opiskelijaa. Tavoitteena terve ja luonnollinen äänenkäyttö, rentoutus-, hengitys- ja äänenmuodostusharjoituksia yli 16-vuotiaille. Rantakylä Big Band 20 vuotta Kansalaisopiston kurssitoiminnan kautta syntynyt Rantakylä Big Band viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlia. Orkesterissa on vuosien mittaan soittanut kymmeniä eri ikäisiä soittajia ja esiintymismatkoja on tehty paitsi kotimaahan myös ulkomaille. Big Bandin toiminta on yksi osoitus siitä, mihin innostuneiden kurssilaisten yhteistoiminta voi johtaa. Juhlavuoden kunniaksi Big Band tekee tänäkin vuonna esiintymismatkan ulkomaille. Kuvassa osa Rantakylä Big Bandin soittajista. Edessä orkesterin perustaja ja kansalaisopiston musiikinopettaja Krystian Tesarczyk. 15

Odotan aina pianotuntia Ulla Kelohonka syttyi muutama vuosi sitten pianonsoitolle. - Olen aina halunnut soittaa pianoa, mutta lapsena siihen ei ollut mahdollisuuksia. On hienoa käydä opiskelemassa kansalaisopistossa. Odotan aina pianotuntia. Ulla Kelohonka Mikkelin kansalaisopisto 110146 YKSINLAULU luokka 301, III kerros, to 16.00-19.00 13.9.2012-13.12.2012, 48 oppituntia 10.1.2013-25.4.2013, 56 oppituntia tuntiopettaja Tiina Bolz Kurssimaksu 100,00 e Enintään 9 opiskelijaa. Pop-jazz-iskelmä -laulunopetusta, äänenmuodostusta ja äänenkäytön perusteet haltuun. Opetus tapahtuu yksilöopetuksena, henkilökohtainen opetusaika 20 min viikossa. 110147 MUSIIKKIPAINOTTEINEN ILMAISUTAITO auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta ti 19.00-20.30 18.9.2012-11.12.2012 15.1.2013-23.4.2013 tuntiopettaja Tiina Bolz Ilmaisu- ja esiintymistaitoa sekä äänenkäyttöä kehittävä kurssi, jossa musiikki ja musiikillinen ilmaisu vahvasti mukana. Toteutetaan ryhmäopetuksena. ERITYISRYHMIEN MUSIIKKI 110148 KEHITYSVAMMAISTEN MUSIIKKIRYHMÄ PIHKAPUISTO Pihkapuiston palvelukoti, Oksakuja 2 ti 15.00-15.45 18.9.2012-11.12.2012, 12 oppituntia 15.1.2013-23.4.2013, 14 oppituntia tuntiopettaja Tiina Bolz Kurssimaksu 35,00 e Enintään 35 opiskelijaa. Yhdessäoloa, virkistystä ja elämyksiä musiikin parissa. 110149 KEHITYSVAMMAISTEN MUSIIKKI HAUKIVUORI Pääskylä, Koulutie 11 ti 9.30-11.00 18.9.2012-11.12.2012, 24 oppituntia 15.1.2013-23.4.2013, 28 oppituntia tuntiopettaja Pekka Siikavirta Kurssimaksu 67,00 e Musiikillisia elämyksiä yhteislaulun, musiikinkuuntelun ja hauskan yhdessäolon merkeissä. 110150 SOITTAMISEN ALKEET KUVIONUOTTIMENETELMÄLLÄ I Auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta ma 10.00-10.45 17.9.2012-10.12.2012, 12 oppituntia 14.1.2013-29.4.2013, 14 oppituntia musiikkiterapeutti Marjariitta Lahtinen Kurssimaksu 35,00 e Enintään 8 opiskelijaa. Kurssi sopii hyvin kehitysvammaisille, joille normaali nuottienopiskelu ei ole mahdollista. Tavoitteena oppia tunnistamaan kuvionuotit ja soittamaan niistä. 110151 SOITTAMISEN ALKEET KU- VIONUOTTIMENETELMÄLLÄ II auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta ma 11.00-11.45 17.9.2012-10.12.2012, 12 oppituntia 14.1.2013-29.4.2013, 14 oppituntia musiikkiterapeutti Marjariitta Lahtinen Kurssimaksu 35,00 e Enintään 8 opiskelijaa. Katso kurssi 110150. KUOROT, YHTEISLAULURYHMÄT, KARAOKE 110152 ANTTOLAN VIIHDEKUORO auditorio, Anttolan yhtenäiskoulu, Sahalantie 2 to 17.15-18.45 20.9.2012-20.12.2012, 36 oppituntia 10.1.2013-25.4.2013, 42 oppituntia musiikinopettaja Svetlana Pulkkinen Kurssimaksu 85,00 e Enintään 25 opiskelijaa. 110153 HOILARIT musiikkiluokka, Mikkelin lukio, Päämajankuja 4 to 16.00-17.30 13.9.2012-13.12.2012, 24 oppituntia 10.1.2013-25.4.2013, 28 oppituntia opettaja, kuoronjohtaja Evgenia Vasilyeva Enintään 30 opiskelijaa. Kurssi kaikille niille, jotka haluavat kokoontua vapaan laulun merkeissä (kansanlaulut, iskelmät, maakuntalaulut, virret, gospelit ym.) ja laulaa laulamisen ilosta ilman ohjelmavelvoitetta. 110154 IHASTJÄRVEN HOILARIT Ihastjärven koulu, Ihastjärventie 170 pe 18.30-20.00 21.9.2012-14.12.2012, 24 oppituntia 11.1.2013-26.4.2013, 28 oppituntia musiikinopettaja Svetlana Pulkkinen Enintään 25 opiskelijaa. 16

Klassinen musiikki tutuksi Kansalaisopisto tarjoaa syksyllä mahdollisuuden tutustua klassiseen musiikkiin. Klassinen musiikki tutuksi -kurssi järjestetään yhteistyössä Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa. - Kurssi voi toimia hyvänä apuna, jos ei ole entuudestaan laajempaa klassisen musiikin tuntemusta. Uskon, että kurssilla saa hyvää opastusta musiikin osa-alueisiin ja eri tyylikausiin, sanoo Mikkelin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Sasha Mäkilä, joka käy kurssilla kertomassa omasta työstään. Sasha Mäkilä itse sanoo olevansa etuoikeutetussa asemassa, kun on saanut kasvaa klassisen musiikin ympäröimänä. - Klassinen musiikki on minun mielestäni yksi hienoimmista ihmisen kulttuurisista saavutuksista. Se ylittää kielirajat ja myös kulttuuriset rajat. Klassinen musiikki antaa mahdollisuuden kokea elämyksiä ja samastua tunnetiloihin, joita säveltäjät ovat halunneet teoksillaan ilmaista. Mikä hienointa, niin jokainen voi kokea musiikin hyvin henkilökohtaisella tavalla. Mäkilä myöntää, että klassinen musiikki harrastuksena vaatii aikaa ja keskittymistä. - On maltettava istua hetkeksi alas ja rauhoittua kuuntelemaan, kuunteleepa sitten kotona tai konsertissa. Mutta kun istuu ja kuuntelee ja antaa musiikin vaikuttaa tunnetasolla, niin on ihan varmaa, että omassa sisimmässä tapahtuu jotain, Mäkilä vakuuttaa ja rohkaisee ihmisiä klassisen musiikin kuunteluun. Ks. kurssi 110734 Kurssi kaikille niille, jotka haluavat kokoontua vapaan laulun merkeissä ja laulaa laulamisen ilosta ilman ohjelmavelvoitteita. 110155 LAULUTAIDOTTOMAT LAULAJAT musiikkiluokka, Mikkelin lukio, Päämajankuja 4 to 17.45-20.00 13.9.2012-13.12.2012, 36 oppituntia 10.1.2013-25.4.2013, 42 oppituntia opettaja, kuoronjohtaja Evgenia Vasilyeva Kurssimaksu 85,00 e Päästetään irti laulamisen pelosta turvallisessa ryhmässä erilaisten fyysisten, rytmisten, äänenkäytöllisten ja improvisatoristen harjoitteiden kautta. Tavoitteena vapautua nauttimaan omasta äänestä. 110156 NAISKUORO MIKKELIN MARJUKAT Lyseo, Porrassalmenkatu 30 ma 17.45-20.00 17.9.2012-10.12.2012, 36 oppituntia 14.1.2013-29.4.2013, 42 oppituntia musiikinopettaja Svetlana Pulkkinen Kurssimaksu 85,00 e 110157 OTAVAN KUORO Otavan koulu, Otavantie 2 ke 17.30-19.00 19.9.2012-12.12.2012, 24 oppituntia 16.1.2013-24.4.2013, 26 oppituntia musiikinopettaja Svetlana Pulkkinen Kurssimaksu 67,00 e 110158 ROKKIKUORO auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta pe 17.00-19.15 14.9.2012-7.12.2012, 36 oppituntia 11.1.2013-26.4.2013, 42 oppituntia opettaja, kuoronjohtaja Evgenia Vasilyeva Kurssimaksu 85,00 e Enintään 50 opiskelijaa. Jatketaan periodimaisesti rokkibiisien kuorolaulantaa. Jokaisen kuorolaisen tulee kyetä harjoittelemaan kappaleita myös itsenäisesti joko nuottien tai äänitteen avulla. 110159 VIIHDEKUORO Kaupungin virastotalo, lounashuone, Maaherrankatu 9-11 ma 18.00-21.00 17.9.2012-10.12.2012, 48 oppituntia 14.1.2013-29.4.2013, 56 oppituntia kuoronjohtaja Jussi Mattila Kurssimaksu 102,00 e Enintään 50 opiskelijaa. Viihdelaulajat harjoittelevat yhteenääneen stemmoissa laulamista. Tavoitteena on musisoida yhdessä ja esiintyä myös yleisölle. Harjoitamme korvaa ja laulua sekä esiintymistä. Lisätietoja www.mikkelinviihdelaulajat.fi. 110160 YHTEISLAULUSTA VIRIKETTÄ GRAANI Graanin palvelukeskus, Graaninkatu 10 ti 10.00-11.00 18.9.2012-11.12.2012, 16 oppituntia 15.1.2013-23.4.2013, 19 oppituntia kanttori Mirjam Laine Laulusta elämänvirkeyttä! Laulamme yhdessä tuttuja kansanlauluja, maakuntalauluja, hengellisiä lauluja ym. osallistujien toiveiden mukaan. Soittamisen alkeita kuvionuottimenetelmällä Soittamista voi opiskella myös kuvionuottimenetelmällä. Kuvionuotit auttavat erityisesti kehitysvammaisia, joille tavallisten nuottien opiskelu on hankalaa. Ks. kurssit 110150 ja 110151. Ks. 110150 ja 110151. 17

Mikkelin kansalaisopisto Harrastus antanut todella paljon Saila Ukkonen aloitti saksofonin soiton opiskelun kansalaisopistolla vuosi sitten ja nyt hän soittaa muun muassa Rantakylän Big Bandissa ja toisessa pienemmässä kokoonpanossa. - On ollut tosi kiva opiskella ja Kurssilla oppii nopeasti. Varsinkin yhtyesoitto on tarjonnut todella paljon. Yhdessä tekeminen on upea juttu, Saila sanoo. 110163 KARAOKEKERHO PÄIVÄRYHMÄ Sotku, Jääkärinkatu 9 ke 12.30-14.30 joka toinen viikko 12.9.2012-19.12.2012, 22 oppituntia 16.1.2013-24.4.2013, 22 oppituntia tuntiopettaja Markku Manninen Kurssimaksu 66,00 e Ryhmä kokoontuu Sotkun kerhohuoneella syyskaudella 12.9. / 26.9. / 10.10. / 24.10. / 7.11. / 21.11. / 5.12. / 19.12. ja kevätkaudella 16.1. / 30.1. / 13.2. / 27.2. / 13.3. / 27.3. / 10.4. / 24.4. 110164 KARAOKEKURSSI I Sotku, Jääkärinkatu 9 to 15.45-17.15 13.9.2012-13.12.2012, 24 oppituntia 10.1.2013-25.4.2013, 28 oppituntia muusikko Pete Nikulainen Enintään 10 opiskelijaa. Opi voittamaan itsesi! Karaoke antaa laulajalle itsevarmuutta ja voittajan olon. Samalla opit uusia lauluja, laulutekniikkaa ja laitteiden käyttöä mukavan rennossa ilmapiirissä. Kokoontumiset Sotkun kerhohuoneella. 110165 KARAOKEKURSSI II Sotku, Jääkärinkatu 9 to 17.15-18.45 13.9.2012-13.12.2012, 24 oppituntia 10.1.2013-25.4.2013, 28 oppituntia Saila Ukkonen muusikko Pete Nikulainen Enintään 10 opiskelijaa. Katso 110164. ORKESTERIT 110170 BIG BAND auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta ma 18.00-20.00 17.9.2012-10.12.2012, 32 oppituntia 14.1.2013-29.4.2013, 38 oppituntia musiikinopettaja Krystian Tesarczyk Kurssimaksu 80,00 e Enintään 19 opiskelijaa. Kurssi on tarkoitettu kaikille big band -musiikista kiinnostuneille. Osallistuminen edellyttää oman instrumentin perushallintaa sekä nuotinlukutaitoa. Tervetuloa swingin maailmaan! 110171 JAZZ BAND auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta to 18.00-20.00 13.9.2012-13.12.2012, 32 oppituntia 10.1.2013-25.4.2013, 38 oppituntia musiikinopettaja Krystian Tesarczyk Kurssimaksu 80,00 e Enintään 13 opiskelijaa. Kurssi on tarkoitettu swing-musiikista kiinnostuneille. Kurssin aikana soitetaan eri aikakausien jazz-standardeja. Kurssille osallistuminen edellyttää oman instrumentin perushallintaa sekä nuotinlukutaitoa. Kurssi on tarkoitettu lähinnä aikuisille. 110172 MILLER SOUND ORCHESTRA auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta ke 18.45-20.15 19.9.2012-12.12.2012, 24 oppituntia 16.1.2013-24.4.2013, 28 oppituntia musiikinopettaja Krystian Tesarczyk Enintään 10 opiskelijaa. Kurssin aikana on tarkoitus soittaa sekä Glenn Millerin että muiden legendaaristen orkestereiden ohjelmistoon kuuluvia ikivihreitä sävellyksiä. Kurssille osallistuminen edellyttää oman instrumentin perushallintaa sekä nuotinlukutaitoa. 110173 SOITAMME KLASSISTA auditorio,, sisäänkäynti pihan puolelta ke 17.00-18.30 19.9.2012-12.12.2012, 24 oppituntia 16.1.2013-24.4.2013, 28 oppituntia musiikinopettaja Krystian Tesarczyk Kurssilla opetellaan tulkitsemaan klassisen musiikin sävellyksiä. Kurssille osallistuminen edellyttää oman instrumentin perushallintaa sekä nuotinlukutaitoa. Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille. 110734 KLASSINEN MUSIIKKI TUTUKSI musiikkiluokka, Mikkelin lukio, Päämajankuja 4 ti 19.00-20.30 2.10.2012-11.12.2012, 20 oppituntia Kurssimaksu 40,00 e Klassinen musiikki tutuksi -kurssilla raotetaan ovea länsimaisen taidemusiikin kiehtovaan maailmaan - sekä estradeille että kulissien taakse. Tutuiksi tulevat niin teokset kuin tekijät, soittimet ja erilaiset orkesterikokoonpanot sekä eri aikakausien musiikin ominaispiirteet. Vieraillaan Mikkelin kaupunginorkesterin harjoituksissa ja konsertissa ja tarkastellaan, mitä adagiot ja allegrot konsertin käsiohjelmassa oikein tarkoittavat. Kaupunginorkesterin uusi ylikapellimestari Sasha Mäkilä vierailee kertomassa kapellimestarin työstä, ja myös uusinta tutkimustietoa musiikin terveyttä edistävistä vaikutuksista on luvassa. Kuunteluelämykset kuuluvat myös jokaisen kokoontumiskerran ohjelmaan. Kurssin opettajina toimivat kaupunginorkesterin intendentti Nikke Isomöttönen, musiikin lehtori Sirkka-Liisa Huuhtanen, musiikkiopiston rehtori Ilmo Pokkinen ja professori Jukka Louhivuori (Jyväskylän yliopisto). Kurssi toteutetaan yhteistyössä Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa. Kaupunginorkesterin konserttilippu sisältyy kurssimaksuun. Viikolla 48 kokoontuminen tiistain sijaan torstaina 29.11. klo 19.00-20.30 ja ti 4.12. klo 19 kaupunginorkesterin konsertti. 18

NÄYTTÄMÖ- TAITEET RIEMUKKAITA ESIINTYMISKOKEMUKSIA YHDESSÄ Näyttämötaiteissa on tarjolla lähes kaksikymmentä eri kurssia pitkistä ensiiltaan johtavista koko kauden kursseista lyhyisiin improvisaatiokursseihin. Kursseja järjestetään Mikkelin lisäksi Haukivuorella, Ristiinassa ja Hirvensalmella. Taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille tarjoavat perinteisesti Tarapaapan ja Vekkuliteatterin ryhmät. Tarapaapan Vintiöt ja Vekkuliteatterin Juniorit on tarkoitettu nuoremmille lapsille. Tarapaappa sekä Vekkuliteatterin Seniorit on suunnattu vanhemmille lapsille ja nuorille. Aikuisille teatterin tekemisen riemuja tarjoavat muun muassa Opiston Uusi Teatteri, Teatteri Pitäjänäyttämö ja Mikkelin vammaisjärjestöjen ideoima, kaikille avoin Remppateatteri. Näyttämötaiteiden kurssien sisällöissä on paljon valinnan varaa - lasten satunäytelmistä liikutaan rockmusikaalin kautta kesäteatteriin. Kannattaa pistää merkille myös uudet erityiskurssit, kuten kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille suunnattu Luova ilmaisu kehitysvammaisille. Tykkää itsestäsi! Anna toisten tykätä sinusta! -kurssilla taas kehitetään omia ilmaisutaitoja, itseluottamusta ja rohkeutta ilman painetta tulevasta esityksestä. Joten rohkeasti vaan etsimään omaa ryhmää näyttämötaiteiden runsaasta ja monipuolisesta kurssitarjonnasta! Näyttämötaiteiden opetusalueesta vastaa esitystaidollisten aineitten opettaja Jarmo Siltaoja, puhelin 050 311 7038 NÄYTTÄMÖTAITEEN PERUSOPETUS Taiteen oppimisessa on keskeistä tekemällä oppiminen. Lasten ja nuorten on ennen kaikkea tärkeä päästä itse harrastamaan ja harjoittelemaan. Siksi kaikki neljä ryhmää valmistavat vuoden aikana näytelmän, ja siinä ohessa tutustuvat teatterin tekemiseen kaikin puolin. Varsinkin syyskautena tehdään myös harjoituksia, jotka vahvistavat oppilaan taitoja havaita ja ilmaista. 110201 TARAPAAPAN VINTIÖT 8-11 -VUOTIAILLE Suomen Nuoriso-opisto, Paukkulantie 22 ti 16.00-18.15 11.9.2012-11.12.2012, 39 oppituntia 8.1.2013-7.4.2013, 59 oppituntia Jussi-Pekka Manninen Kurssimaksu 98,00 e Enintään 18 opiskelijaa. Nyt kaikki vintiöt mukaan tutustumaan näyttelemisen saloihin! Tarapaapan Vintiöt tutustuvat näyttämötoimintaan leikkien ja improvisaatioharjoitusten kautta. Kurssin aikana suunnitellaan yhdessä näytelmä, jota esitetään keväällä kurssin päätteeksi. 110202 VEKKULITEATTERIN JUNIORIT 8-12 -VUOTIAILLE sali, Puistokatu 1 su 14.00-16.00 9.9.2012-16.12.2012, 54 oppituntia 6.1.2013-21.2.2013, 46 oppituntia näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta Kurssimaksu 95,00 e Opiskellaan musiikkia, tanssia ja teatteriilmaisua. Valmistetaan satumusikaali Hannu ja Kerttu. Ohjaajat Tarja Pyhähuhta ja Heidi Siiteri-Heiskanen, koreografi Johanna Sjöblom. 110203 TARAPAAPPA 9-15 -VUOTIAILLE Suomen Nuoriso-opisto, Paukkulantie 22 ma 16.00-17.30 ja ke 16.00-17.30 10.9.2012-12.12.2012, 60 oppituntia 7.1.2013-30.3.2013, 80 oppituntia Esitystaidollisten aineiden opettaja, YTM Jarmo Siltaoja Kurssimaksu 126,00 e Etsimme improvisointiharjoitusten ja erilaisten leikkien kautta keinoja itsensä ilmaisemiseen. Kevääksi valmistamme näytelmän. Kokoonnumme myös muutamana viikonloppuna harjoituksiin sekä talkoisiin vanhempien kanssa. 110204 VEKKULITEATTERIN SENIORIT, YLI 13-VUOTIAILLE Suomen Nuoriso-opisto, Paukkulantie 22 to 17.30-20.00 13.9.2012-15.12.2012, 45 oppituntia 10.1.2013-16.4.2013, 104 oppituntia ilmaisutaito- ja atk-kouluttaja Leevi Heinonen Kurssimaksu 130,00 e Vekkuliteatterin Seniorit valitsevat tai kirjoittavat näytelmän kauden aikana. Näytelmän rakentamisen ohella tehdään tanakka paketti improvisaatioharjoituksia, joiden avulla opitaan näyttämötyöskentelyn perusteita ja rakennetaan roolihahmoja tulevaan näytelmään. Tervetuloa mukaan räväkkään nuorten teatteriryhmään! TEATTERI, PUHEILMAISU 110212 VIIKAREIDEN TEATTERILAUANTAI 1 Suomen Nuoriso-opisto, Paukkulantie 22 la 10.00-15.30 22.9.2012, 7 oppituntia Esitystaidollisten aineiden opettaja, YTM Jarmo Siltaoja Kurssimaksu 20,00 e Päivä niille 7-12 -vuotiaille lapsille, jotka haluavat kokeilla, miten hauskaa teatterin tekeminen on. Älä jäykisty, ota rennosti Jäykistymme muiden edessä, jos tarkkailemme, mitä virheitä teemme. Kun keskitymme siihen, mitä voimme antaa toiselle, pystymme kyllä esittämään asiamme. Kurssit Esittämisen sietämätön vaikeus sekä Rento mieli ja kehon kieli ohjaavat ajatteluamme tähän suuntaan. Ks. kurssit 320301 ja 320302 19

Nyt tärähtää! Useamman oppilaitoksen yhteistyönä toteutetaan SOF-rockmusikaali. SOFfissa pääsee näyttelemään, laulamaan ja tanssimaan, sekä tutustumaan livetekniikkaan niin ääni- kuin valotekniikan osalta. Kansalaisopistokurssilla toteutetaan produktion näyttämötoiminta, kivenkova SOF-bändi tulee Otavan Opiston bändilinjalta. perusteiden opiskelua ja omien ilmaisuvarojen monipuolista kartuttamista ryhmän tukemana. Laulutaitojen harjoittelua. Lukuvuonna 2012-13 painopiste on henkilökohtaisessa ilmaisussa ja kontaktissa muiden kanssa. Yhteisenä tavoitteena on aloittaa heti koko illan esityksen valmistaminen kevätkaudeksi. Vanhat ja uudet, tervetuloa! Mikkelin kansalaisopisto 110213 VIIKAREIDEN TEATTERILAUANTAI 2 sali, Puistokatu 1 la 10.00-15.30 9.2.2013, 7 oppituntia Esitystaidollisten aineiden opettaja, YTM Jarmo Siltaoja Kurssimaksu 20,00 e Päivä niille 7-12 -vuotiaille lapsille, jotka haluavat kokeilla, miten hauskaa teatterin tekeminen on. 110214 SOF-ROCKMUSIKAALI Sotku, Jääkärinkatu 9 ti 18.00-21.00 30.10.2012-11.12.2012, 28 oppituntia 15.1.2013-26.3.2013, 100 oppituntia ilmaisutaito- ja atk-kouluttaja Leevi Heinonen Kurssimaksu 118,00 e 219850 ROOLIPELIT OTAVA Otavan Opisto, Otavantie 2 ma 17.30-20.30 10.9.2012-10.12.2012, 48 oppituntia ilmaisutaito- ja atk-kouluttaja Leevi Heinonen Kurssimaksu 65,00 e Enintään 16 opiskelijaa. Suosittu roolipelikurssi jatkaa Otavassa! Kurssilla suunnitellaan roolipelisäännöstöjä ja tehdään maailmoja omia pelejä varten. Luvassa muun muassa keinoja kartoittaa omaa pelimaailmaa, massiivisten tapahtumien arvontatapoja, sekä hahmon taustan ja luonteen luomisvälineen suunnittelua. Kaiken tämän lisäksi armoton mutta hauska seikkailu Sunkenin maailmassa jatkuu! Kurssille osallistuminen ei vaadi aiempaa roolipelikokemusta. Alaikäraja 10 vuotta. 110205 OPISTON UUSI TEATTERI (OUT) Suomen Nuoriso-opisto, Paukkulantie 22 ti 18.00-20.30 11.9.2012-11.12.2012, 44 oppituntia 8.1.2013-21.5.2013, 95 oppituntia Leena Luostarinen ja Virpi Oittinen Kurssimaksu 120,00 e Enintään 22 opiskelijaa. Ilmaisutaitojen ja näyttämöilmaisun Nyt on mahdollisuus päästä kokemaan rockteatterielämys näyttämön puolelta! Sof-rockmusikaalilla on pitkät juuret. Tänä vuonna Sof tehdään jo kuudetta kertaa. Aiempina vuosina sen on tuottanut Otavan Opisto, tänä vuonna Sof toteutetaan useamman oppilaitoksen yhteistyöprojektina. Esitys on täysipainoinen rockkeikan ja teatteriesityksen yhteensulautuma. Se koostuu näyttämötoiminnasta, livebändisoitosta, rockvalo- ja äänitekniikasta, sekä video- ja projisointitekniikasta. Näytelmällisinä elementteinä ovat näyttämötoiminnan lisäksi mukana lavastuksen, puvustuksen ja tarpeiston toteuttaminen. Näyttämötoiminta toteutetaan kansalaisopiston kurssina. Näyttämöryhmä harjoittelee Vanhalla Sotkulla ja ensi-illan lähestyessä myös Otavan Opiston Bändilinjan bändi tulee mukaan yhteisiin harjoituksiin. Harjoitukset huipentuvat valo-, ääni- ja videotekniikan sisäänajoon kuumeisilla loppumetreillä. 110206 TEATTERI PITÄJÄNÄYTTÄMÖ Suomen Nuoriso-opisto, Paukkulantie 22 ke 18.00-20.30 12.9.2012-12.12.2012, 44 oppituntia 9.1.2013-27.3.2013, 72 oppituntia Tuntiopettaja Tiina Bolz Kurssimaksu 110,00 e Näyttelijäntyön, äänenkäytön ja laulamisen perusteita. Improvisointiharjoituksia. Kevääksi valmistuu näytelmä. Tervetuloa uudet ja vanhat! 110207 REMPPATEATTERI Suomen Nuoriso-opisto, Paukkulantie 22 ma 17.45-20.45 10.9.2012-10.12.2012, 58 oppituntia 7.1.2013-15.5.2013, 92 oppituntia Esitystaidollisten aineiden opettaja, YTM Jarmo Siltaoja Kurssimaksu 130,00 e Mikkelin vammaisjärjestöjen ideoima, kaikille avoin teatteriryhmä. Kehitämme ilmaisutaitoa improvisaation avulla ja valmistamme kevääksi näytelmän. 110208 REVYYTEATTERI sali, Puistokatu 1 su 18.00-21.00 9.9.2012-16.12.2012, 60 oppituntia 6.1.2013-31.5.2013, 98 oppituntia näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta Sof-rockmusikaalin ensi-ilta on Vanhalla Sotkulla 17.3. klo 19. Ks. kurssi 110214 20