TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 29A-30A/2007 Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy osana viikottaista Telebus-tutkimusta. Kysymysten aiheena oli mielipiteet sairaanhoitovakuutuksista. Kohderyhmä, otanta- ja tutkimusmenetelmä Tutkimuksen kohderyhmänä oli maamme 15-79 -vuotias väestö Ahvenanmaan maakuntaa lukuunottamatta. Otos muodostettiin satunnaisotannalla väestörekisterikeskuksen rekisteristä (matkapuhelinnumeroita n. 80 % otoksesta). Tutkimus tehtiin atk-avusteisina puhelinhaastatteluina (CATI). Otoksen koko ja painotus Tutkimuksessa haastateltiin ensimmäisessä osassa 502 henkilöä ja toisessa osassa 502 henkilöä. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen,asuinalueen ja talouden koon mukaan kohderyhmää edustavaksi. Otoksen painottamaton ja painotettu rakenne on selvitetty raportin atk-taulukoiden jälkeen ("Absoluuttiset luvut"). Taulukoissa painottamaton n-luku kertoo haastateltujen määrän eri taustaryhmissä ja painotettu N-luku vastaavan populaation tuhansina (.000) henkilöinä. Kenttätyö ja sen ajankohta Ensimmäisessä osassa haastattelut tehtiin 17.07.-18.07.2007 ja haastattelutyöhön osallistui 40 Taloustutkimus Oy:n koulutettua tutkimushaastattelijaa Toisen osan haastattelut tehtiin 24.07.-25.07.2007 ja haastattelutyöhön osallistui 33 haastattelijaa Taloustutkimus Oy:n valvotusta puhelinhaastattelukeskuksesta Helsingistä. Tietojen käsittely Atk-tulostus on tehty Taloustutkimus Oy:n laitteistoilla ja ohjelmistoilla. T-testi Tulostuksessa on käytetty T-testiä, joka testaa kunkin taulukoidun taustamuuttujan kohdalla poikkeaako tulos muista vastaajista enemmän kuin mitä mitä satunnaisvaihtelun osuus on 95 %:n luotettavuustasolla. Tähti (*) luvun luvun vieressä osoittaa, että ero on tilastollisesti merkitsevä. Esitetyt kysymykset Toimeksiantoon sisältyneet kysymykset sekä käytettävissä olevat taustatietokysymykset ovat tämän raportin liitteenä. Telebus-tutkimus tehdään 1-2 kertaa viikossa. Tutkimusaineisto säilytetään ja on käytettävissä lisätulostuksiin kahden vuoden ajan raportointipäivästä. Taloustutkimus Oy 26.07.2007 ss
Mielipidekysely sairaanhoitovakuutuksista Terveyspalvelualan Liitto ry 1 TIIVISTELMÄ TULOKSISTA Yli kolme neljäsosaa (77 %) 15-79-vuotiaista suomalaisista on sitä mieltä, että lakisääteistä sairausvakuutusta tulisi kehittää siten, että yksityislääkärikäyntien korvaustasoa nostettaisiin nykytasoa (noin 30 % yksityislääkärikäyntien kustannuksista) korkeammaksi. Erityisesti tätä mieltä ovat naiset (80 %), 25-34- vuotiaat (81 %), 50-79-vuotiaat (83 %), työväestöön kuuluvat (81 %), eläkeläiset (81 %), alle 30 001 vuodessa ansaitsevat (82 %), 30 001-45 000 vuodessa ansaitsevat ( 83 %), Pohjois-Suomessa asuvat (81 %) sekä henkilöt, jotka hyväksyvät ansioverotuksen yhteydessä perittävän sairaanhoitomaksun korotuksen (0,1%-yksikköä eli noin promille ansiotuloista) (86 %). Ansioverotuksen yhteydessä perittävän sairaanhoitomaksun korottamisen noin 0,1 prosenttiyksiköllä eli noin promillella ansiotuloista hyväksyisi neljä viidestä (79 %) suomalaisesta. Keskimääräistä enemmän tämän hyväksyy 25-34-vuotiaat (83 %), työväestöön kuuluvat (83 %), 30 001-45 000 vuodessa ansaitsevat ( 83 %) ja muissa kuin yli 50 000 asukkaan kaupungeissa asuvat (83 %). Joka neljännen (26 %) vastaajan taloudessa (joko itsellä tai perheenjäsenellä) on yksityinen sairauskuluvakuutus. Keskimääräistä yleisemmin yksityinen sairauskuluvakuutus löytyy 25-34-vuotiailta (41 %), 35-49-vuotiailta (37 %), työväestöön kuuluvilta (31 %), toimihenkilöiltä/johtavassa asemassa olevilta (37 %), lapsiperheiltä (42 %) ja yli 45 000 vuodessa ansaitsevilta (43 %). Mikäli yksityislääkärikäyntien korvaustaso laskee nykyisestä 30 prosentista, aikoo yksityisen sairausvakuutuksen ottamista tai yksityisen vakuutusturvan vahvistamista harkita vajaa kolmannes (30 %) vastaajista. Hieman yli puolet (52 %) vastaajista ei aio tehdä näin. Hieman yli puolet (52 %) vastaajista on sitä mieltä, että kaikkia koskeva lakisääteinen vakuutus on parempi tapa hoitaa sairastumisriskien vakuuttaminen kuin vapaaehtoinen yksityinen vakuutus olettaen, että molemmista saa kattavat korvaukset. Lakisääteisen vakuutuksen kannalla ovat keskimääräistä enemmän naiset (55 %), 35-49-vuotiaat (55 %), 50-79-vuotiaat (62 %), toimihenkilöt/johtavassa asemassa olevat (62 %), eläkeläiset (61 %), yli 45 000 vuodessa ansaitsevat (60 %), yli 50 000 asukkaan kaupungeissa asuvat (57 %) sekä henkilöt, joiden taloudesta ei ole yksityistä sairauskuluvakuutusta (56 %). Vapaaehtoisen yksityisen vakuutuksen kannalla on 35 % vastaajista. Vapaaehtoista yksityistä vakuutusta kannattavat muita enemmän 15-24-vuotiaat (53 %) ja henkilöt, joiden taloudesta löytyy yksityinen sairauskuluvakuutus (41 %). Vastaajista 82 % pitää vähintään melko tärkeänä sitä, että vakuutuksilla turvataan mahdollisuus yksityisten terveyspalvelujen käyttöön. Erittäin tärkeänä tätä pitää 22 % vastaajista. Asia ei ole kovin tärkeää 11 %:lle eikä lainkaan tärkeää 3 %:lle vastaajista. Taloustutkimus Oy, heinäkuu 2007 T2229-30/TTu/Pah
Mielipidekysely sairaanhoitovakuutuksista Terveyspalvelualan Liitto ry 2 Kaksi kolmasosaa vastaajista (65 %) uskoisi käyttävänsä yksityisiä terveyspalveluja nykyistä enemmän, mikäli yksityislääkärikäyntien korvaustaso nousisi korkeammaksi, esim. 50 prosenttiin. Nykyistä enemmän yksityisiä terveyspalveluja käyttäisivät naiset (70 %), työväestöön kuuluvat (71 %), alle 30 001 vuodessa ansaitsevat (72 %) ja henkilöt, jotka hyväksyvät ansioverotuksen yhteydessä perittävän sairaanhoitomaksun korotuksen (72 %). Yli puolet vastaajista (55 %) ei luota siihen, että julkisesta terveydenhoidosta saa aina kaiken tarvitsemansa hoidon. Tätä mieltä ovat keskimääräistä enemmän naiset (60 %), 25-34-vuotiaat (62 %), 35-49-vuotiaat (62 %), toimihenkilöt/johtavassa asemassa olevat (62 %), yli 30 000 vuodessa ansaitsevat (59 %), yli 50 000 asukkaan kaupungeissa asuvat (58 %) sekä henkilöt, joiden taloudesta löytyy yksityinen sairauskuluvakuutus (66 %). Julkiseen terveydenhoitoon luottavia on 42 % vastaajista. Muita enemmän julkiseen terveydenhoitoon luottavat miehet (48 %) ja 15-24-vuotiaat (51 %). Taloustutkimus Oy, heinäkuu 2007 T2229-30/TTu/Pah
Lakisääteisestä sairausvakuutuksesta korvataan osa yksityislääkärikäyntien kustannuksista ns. Kelakorvauksina. Nämä korvaukset rahoitetaan niin, että kansalaisilta peritään ansiotuloverotuksen yhteydessä sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksua. Alun perin on tarkoitettu, että korvaustaso olisi noin 60 % kustannuksista. Tällä hetkellä korvaustaso on noin 30 % yksityislääkärikäyntien kustannuksista. Tulisiko lakisääteistä sairausvakuutusta kehittää siten, että yksityislääkärikäyntien korvaustasoa nostettaisiin nykytasoa korkeammaksi? n = Kaikki vastaajat Kyllä Ei osaa sanoa Ei Kaikki (n=1004) 77 8 15 Sairaanhoitomaksun korotus 0,1 % Hyväksyy (n=799) 86 5 8 Ei hyväksy (n=145) 42 6 51 Yksityinen sairauskuluvakuutus itsellä/perheenjäsenellä On (n=236) 75 6 19 Ei ole (n=692) 78 8 14 Heinäkuu 2007 Telebus viikot 29-30/2007 2229-30 TTU/ss/ppe 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Mielipidekysely sairaanhoitovakuutuksista Terveyspalvelualan Liitto ry
Yksityislääkärikäyntien sairaanhoitokorvausten korottaminen 30 prosentista esimerkiksi 50 prosenttiin edellyttäisi ansioverotuksen yhteydessä perittävän sairaanhoitomaksun korottamista noin 0,1 prosenttiyksiköllä, eli promillella ansiotuloista. Hyväksyisittekö Te tämänsuuruisen korotuksen sairaanhoitomaksuunne yksityislääkärikäyntien korvaustason korottamiseksi? n = Kaikki vastaajat Kyllä Ei osaa sanoa Ei Kaikki (n=1004) 79 6 15 Yksityinen sairauskuluvakuutus itsellä/perheenjäsenellä On (n=236) 81 5 14 Ei ole (n=692) 79 5 16 Heinäkuu 2007 Telebus viikot 29-30/2007 2229-30 TTU/ss/ppe 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Mielipidekysely sairaanhoitovakuutuksista Terveyspalvelualan Liitto ry
Onko Teillä tai jollakin perheenjäsenellänne yksityinen sairauskuluvakuutus? Kaikki vastaajat, n = 1004 8% 26% Kyllä Ei Ei osaa sanoa 66% Heinäkuu 2007 Telebus viikot 29-30/2007 2229-30 TTU/ss/ppe Mielipidekysely sairaanhoitovakuutuksista Terveyspalvelualan Liitto ry
Mikäli yksityislääkärikäyntien korvaustaso laskee nykyisestä 30 prosentista, aiotteko jatkossa harkita yksityisen sairausvakuutuksen ottamista tai yksityisen vakuutusturvan vahvistamista? n = Kaikki vastaajat Kyllä Ei osaa sanoa Ei Kaikki (n=1004) 30 18 52 Yksityinen sairauskuluvakuutus itsellä/perheenjäsenellä On (n=236) 47 18 35 Ei ole (n=692) 23 16 62 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Heinäkuu 2007 Telebus viikot 29-30/2007 2229-30 TTU/ss/ppe Mielipidekysely sairaanhoitovakuutuksista Terveyspalvelualan Liitto ry
Kumpi on mielestänne parempi tapa hoitaa sairastumisriskien vakuuttaminen: kaikkia koskeva lakisääteinen vakuutus vai vapaaehtoinen yksityinen vakuutus olettaen, että molemmista saa kattavat korvaukset? n = Kaikki vastaajat Kaikkia koskeva lakisääteinen vakuutus Vapaaehtoinen yksityinen vakuutus Ei osaa sanoa Kaikki (n=1004) 52 35 12 Yksityinen sairauskuluvakuutus itsellä/perheenjäsenellä On (n=236) 49 41 10 Ei ole (n=692) 56 32 13 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Heinäkuu 2007 Telebus viikot 29-30/2007 2229-30 TTU/ss/ppe Mielipidekysely sairaanhoitovakuutuksista Terveyspalvelualan Liitto ry
Miten tärkeänä pidätte sitä, että vakuutuksilla turvataan mahdollisuus yksityisten terveyspalvelujen käyttöön? n = Kaikki vastaajat 4) Erittäin tärkeänä 3) Melko tärkeänä 2) Ei kovin tärkeänä 1) Ei lainkaan tärkeänä Ei osaa sanoa Keskiarvo (4-1) Kaikki (n=1004) 22 60 11 3 4 3,04 Yksityinen sairauskuluvakuutus itsellä/perheenjäsenellä On (n=236) 31 58 7 2 2 3,22 Ei ole (n=692) 18 61 13 4 3 2,98 Heinäkuu 2007 Telebus viikot 29-30/2007 2229-30 TTU/ss/ppe 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Mielipidekysely sairaanhoitovakuutuksista Terveyspalvelualan Liitto ry
Uskotteko, että Te käyttäisitte yksityisiä terveyspalveluja nykyistä enemmän, mikäli yksityislääkärikäyntien korvaustaso nousisi korkemmaksi, esimerkiksi 50 prosenttiin? n = Kaikki vastaajat Kyllä Ei osaa sanoa Ei Kaikki (n=1004) 65 7 28 Yksityinen sairauskuluvakuutus itsellä/perheenjäsenellä On (n=236) 66 5 29 Ei ole (n=692) 65 6 29 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Heinäkuu 2007 Telebus viikot 29-30/2007 2229-30 TTU/ss/ppe Mielipidekysely sairaanhoitovakuutuksista Terveyspalvelualan Liitto ry
Luotatteko siihen, että julkisesta terveydenhuollosta saa aina kaiken tarvitsemansa hoidon? n = Kaikki vastaajat Kyllä Ei osaa sanoa Ei Kaikki (n=1004) 42 3 55 Yksityinen sairauskuluvakuutus itsellä/perheenjäsenellä On (n=236) 32 2 66 Ei ole (n=692) 44 4 52 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % Heinäkuu 2007 Telebus viikot 29-30/2007 2229-30 TTU/ss/ppe Mielipidekysely sairaanhoitovakuutuksista Terveyspalvelualan Liitto ry
Sarakeprosenttitaulukot SARAKEPROSENTTITAULUKOT Eri vastausvaihtoehtojen prosentuaalinen osuus eri taustaryhmissä Taloustutkimus Oy 3.1.2000 tpi
TAULUKOIDEN LUKUOHJE/SARAKEPROSENTTITAULUKOT ============================================================================== TALOUSTUTKIMUS OY 20000125 14:13:20 TYÖ 9613.00 TAULUKKO 31025 ca VER % ============================================================================== (KÄYTETTY T-TESTIÄ. * = MERKITSEVÄ ERO JÄÄNNÖSRYHMÄÄN 95 %:N LUOTETTAVUUSTASOLLA) Huulirasvatutkimus Kaikki Sukupuoli Ikä nainen mies 15-19 20-24 25-29 30-39 40-74 vuotta vuotta vuotta vuotta vuotta Kaikki painottamaton n= 1 1004 3 518 486 4 98 109 97 194 506 Kaikki painotettu (.000) N= 2 3862 1941 1920 299 353 335 767 2107 Milloin käytätte huulirasvaa Käytän huulirasvaa 65 5 83* 48* 82* 77* 6 78* 76* 55* - vain talvella 28 27 29 24 28 27 35* 27* - vain kesällä 1 0* 1* - - 1 1 1 - ympäri vuoden 37 55* 18* 57* 48* 49* 40* 28* Ei käytä ollenkaan 33 17* 50* 16* 22* 22* 23* 43* Ei osaa sanoa 1 1* 2* 3* 2-1* 2 Käyttää huulirasvaa Kaikki painottamaton n= 7 676 435 241 84 84 76 146 286 Kaikki painotettu (.000) N= 8 2580 1620 961 253 277 260 587 1204 Mitkä seuraavista tavoista kuvaavat huulirasvan käyttöäsi Käytän huulirasvaa - ulkoillessa 54 49* 9 61* 33* 38* 62* 57 58* - osana meikkausta 7 10* 1* 11* 5 13* 8 4* - suojana yöllä 12 14* 8* 9 15 16* 12 11 - tavan vuoksi päivittäin 33 41* 19* 53* 47* 30 24* 10 31* Ei osaa sanoa 11 9 5* 15* 4* 4* 5* 13* 10 T-testi testaa kunkin taulukoidun taustamuuttujan jokaisen vastausvaihtoehdon kohdalla, poikkeaako ko. ryhmän tulos muiden vastaajien tuloksista enemmän kuin on satunnaisvaihtelun osuus 95 % luotettavuustasolla. Tähti (*) luvun vieressä osoittaa, että ero on tilastollisesti merkitsevä. 1 Otoskoko/vastaajien todellinen kokonaismäärä 2 Koko populaatio tuhansina henkilöinä 3 Naisvastaajien todellinen kokonaismäärä 4 15-19 -vuotiaiden vastaajien todellinen kokonaismäärä 5 83 % naisista käyttää huulirasvaa 6 78 % 25-29 -vuotiaista käyttää huulirasvaa 7 Huulirasvaa käyttävien vastaajien todellinen kokonaismäärä (=uusi kantaluku) 8 Huulirasvaa käyttävien vastaajien painotettu määrä tuhansina henkilöinä 9 Huulirasvaa käyttävistä miehistä 61 % käyttää huulirasvaa ulkoillessa 10 Huulirasvaa käyttävistä 40-74 -vuotiaista 31 % käyttää huulirasvaa tavan vuoksi päivittäin 11 9 % huulirasvaa käyttävistä ei osaa tai ei halua kertoa käyttötapojaan
======================================================================================================================== TALOUSTUTKIMUS OY 20070726 09:23:37 TYÖ 2230.11 TAULUKKO 25006 ss VER % ======================================================================================================================== (KÄYTETTY T-TESTIÄ. * = MERKITSEVÄ ERO JÄÄNNÖSRYHMÄÄN 95 %:N LUOTETTAVUUSTASOLLA) Telebus vko 29A+30A/2007 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta Nainen Mies 15-24 25-34 35-49 50-79 Työ Toimi Eläke Muu Aikuis Lapsi vuotta vuotta vuotta vuotta väestö henkilö läinen talous perhe johtava asema yrittäjä Kaikki painottamaton n= 1004 527 477 157 164 236 447 273 322 246 126 746 258 Kaikki painotettu (.000) N= 4115 2078 2037 652 637 1099 1728 1116 1417 912 546 2549 1566 Lakisääteisestä sairausvakuutuksesta korvataan osa yksityislääkärikäyntien kustannuksista ns. Kelakorvauksina. Nämä korvaukset rahoitetaan niin, että kansalaisilta peritään ansiotuloverotuksen yhteydessä sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksua. Alun perin on tarkoitettu, että korvaustaso olisi noin 60 % kustannuksista. Tällä hetkellä korvaustaso on noin 30 prosenttia yksityislääkärikäyntien kustannuksista. Tulisiko lakisääteistä sairausvakuutusta kehittää siten, että yksityislääkärikäyntien korvaustasoa nostettaisiin nykytasoa korkeammaksi Kyllä 77 80* 73* 63* 81* 73* 83* 81* 74* 81* 64* 81* 70* Ei 15 13* 18* 19* 14 19* 12* 12* 21* 12* 17 13* 19* Ei osaa sanoa 8 7* 9* 19* 5* 8 5* 7 6* 6* 19* 6* 11* Yksityislääkärikäyntien sairaanhoitokorvausten korottaminen 30 prosentista esimerkiksi 50 prosenttiin edellyttäisi ansioverotuksen yhteydessä perittävän sairaanhoitomaksun korottamista noin 0,1 prosenttiyksiköllä, eli promillella ansiotuloista. Hyväksyisittekö Te tämänsuuruisen korotuksen sairaanhoitomaksuunne yksityislääkärikäyntien korvaustason korottamiseksi Kyllä 79 79 79 74* 83* 78 79 83* 78 76* 78 80* 77* Ei 15 15 16 12* 14 19* 15 12* 20* 16 11* 14* 17* Ei osaa sanoa 6 6 6 14* 3* 3* 6 5 2* 9* 11* 6 6 Onko Teillä tai jollakin perheenjäsenellänne yksityinen sairauskuluvakuutus Kyllä 26 24* 29* 22* 41* 37* 16* 31* 37* 8* 22* 16* 42* Ei 66 70* 62* 46* 56* 61* 80* 61* 60* 88* 55* 77* 47* Ei osaa sanoa 8 6* 9* 32* 3* 2* 4* 8 3* 4* 24* 6* 10*
======================================================================================================================== TALOUSTUTKIMUS OY 20070726 09:23:37 TYÖ 2230.11 TAULUKKO 26006 ss VER % ======================================================================================================================== (KÄYTETTY T-TESTIÄ. * = MERKITSEVÄ ERO JÄÄNNÖSRYHMÄÄN 95 %:N LUOTETTAVUUSTASOLLA) Telebus vko 29A+30A/2007 Kaikki Bruttotulot Asuinkunta Asuu alle 30001 yli yli muu muu Uusi muu Länsi Itä Poh 30001 45000 45000 50000 kau kunta maa Etelä Suomi Suomi jois EUR EUR EUR asukk punki Suomi Suomi kau punki Kaikki painottamaton n= 1004 362 141 220 428 306 270 270 125 360 129 120 Kaikki painotettu (.000) N= 4115 1119 620 1145 1703 1242 1170 1149 500 1448 516 503 Lakisääteisestä sairausvakuutuksesta korvataan osa yksityislääkärikäyntien kustannuksista ns. Kelakorvauksina. Nämä korvaukset rahoitetaan niin, että kansalaisilta peritään ansiotuloverotuksen yhteydessä sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksua. Alun perin on tarkoitettu, että korvaustaso olisi noin 60 % kustannuksista. Tällä hetkellä korvaustaso on noin 30 prosenttia yksityislääkärikäyntien kustannuksista. Tulisiko lakisääteistä sairausvakuutusta kehittää siten, että yksityislääkärikäyntien korvaustasoa nostettaisiin nykytasoa korkeammaksi Kyllä 77 82* 83* 74* 77 78 75 75 79 76 76 81* Ei 15 12* 10* 23* 17 13* 16 19* 15 13* 16 11* Ei osaa sanoa 8 6* 7 3* 7* 9 9 6* 6* 11* 8 9 Yksityislääkärikäyntien sairaanhoitokorvausten korottaminen 30 prosentista esimerkiksi 50 prosenttiin edellyttäisi ansioverotuksen yhteydessä perittävän sairaanhoitomaksun korottamista noin 0,1 prosenttiyksiköllä, eli promillella ansiotuloista. Hyväksyisittekö Te tämänsuuruisen korotuksen sairaanhoitomaksuunne yksityislääkärikäyntien korvaustason korottamiseksi Kyllä 79 81* 83* 80 78 83* 74* 78 81 80 74* 79 Ei 15 14* 11* 19* 17* 12* 17 18* 16 14* 16 14 Ei osaa sanoa 6 5 5 2* 4* 4* 10* 4* 2* 7* 9* 7 Onko Teillä tai jollakin perheenjäsenellänne yksityinen sairauskuluvakuutus Kyllä 26 17* 29 43* 29* 26 23* 31* 23 25 22* 28 Ei 66 77* 67 54* 65 65 68* 61* 71* 67 70* 66 Ei osaa sanoa 8 6* 4* 3* 6* 9* 9 8 6 9 8 6
======================================================================================================================== TALOUSTUTKIMUS OY 20070726 09:23:37 TYÖ 2230.11 TAULUKKO 27006 ss VER % ======================================================================================================================== (KÄYTETTY T-TESTIÄ. * = MERKITSEVÄ ERO JÄÄNNÖSRYHMÄÄN 95 %:N LUOTETTAVUUSTASOLLA) Telebus vko 29A+30A/2007 Kaikki Äänestäisi eduskuntavaaleissa Hyväksyisikö Onko itsellä/ ansioverotuk. jollakin yhteydessä perheen SDP Kokoomus Keskus Vasem Vihreät Muu perittävän jäsenellä ta misto sairaanhoito yksityinen liitto maksun koro sairauskulu tuksen 0,1% vakuutus kyllä ei kyllä ei Kaikki painottamaton n= 1004 133 171 133 40 66 67 799 145 236 692 Kaikki painotettu (.000) N= 4115 514 704 532 148 242 277 3238 638 1085 2714 Lakisääteisestä sairausvakuutuksesta korvataan osa yksityislääkärikäyntien kustannuksista ns. Kelakorvauksina. Nämä korvaukset rahoitetaan niin, että kansalaisilta peritään ansiotuloverotuksen yhteydessä sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksua. Alun perin on tarkoitettu, että korvaustaso olisi noin 60 % kustannuksista. Tällä hetkellä korvaustaso on noin 30 prosenttia yksityislääkärikäyntien kustannuksista. Tulisiko lakisääteistä sairausvakuutusta kehittää siten, että yksityislääkärikäyntien korvaustasoa nostettaisiin nykytasoa korkeammaksi Kyllä 77 84* 78 86* 78 66* 74 86* 42* 75 78* Ei 15 13 20* 10* 20 22* 22* 8* 51* 19* 14* Ei osaa sanoa 8 4* 2* 4* 3* 12 5* 5* 6 6* 8 Yksityislääkärikäyntien sairaanhoitokorvausten korottaminen 30 prosentista esimerkiksi 50 prosenttiin edellyttäisi ansioverotuksen yhteydessä perittävän sairaanhoitomaksun korottamista noin 0,1 prosenttiyksiköllä, eli promillella ansiotuloista. Hyväksyisittekö Te tämänsuuruisen korotuksen sairaanhoitomaksuunne yksityislääkärikäyntien korvaustason korottamiseksi Kyllä 79 81 80 90* 73 80 75 100-81 79 Ei 15 14 19* 7* 24* 20 20* - 100 14 16 Ei osaa sanoa 6 6 2* 3* 3-5 - - 5 5* Onko Teillä tai jollakin perheenjäsenellänne yksityinen sairauskuluvakuutus Kyllä 26 22* 44* 17* 14* 29 25 27 24 100 - Ei 66 74* 54* 75* 80* 65 67 66 69-100 Ei osaa sanoa 8 4* 2* 8 6 6 8 7* 7 - -
======================================================================================================================== TALOUSTUTKIMUS OY 20070726 09:23:37 TYÖ 2230.11 TAULUKKO 25007 ss VER % ======================================================================================================================== (KÄYTETTY T-TESTIÄ. * = MERKITSEVÄ ERO JÄÄNNÖSRYHMÄÄN 95 %:N LUOTETTAVUUSTASOLLA) Telebus vko 29A+30A/2007 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta Nainen Mies 15-24 25-34 35-49 50-79 Työ Toimi Eläke Muu Aikuis Lapsi vuotta vuotta vuotta vuotta väestö henkilö läinen talous perhe johtava asema yrittäjä Kaikki painottamaton n= 1004 527 477 157 164 236 447 273 322 246 126 746 258 Kaikki painotettu (.000) N= 4115 2078 2037 652 637 1099 1728 1116 1417 912 546 2549 1566 Mikäli yksityislääkärikäyntien korvaustaso laskee nykyisestä 30 prosentista, aiotteko jatkossa harkita yksityisen sairausvakuutuksen ottamista tai yksityisen vakuutusturvan vahvistamista Kyllä 30 27* 32* 43* 41* 36* 17* 37* 35* 8* 38* 24* 39* Ei 52 54* 51* 30* 40* 51 66* 44* 53 75* 34* 59* 42* Ei osaa sanoa 18 19 17 26* 19 14* 16 19 12* 17 28* 17* 19* Kumpi on mielestänne parempi tapa hoitaa sairastumisriskien vakuuttaminen: kaikkia koskeva lakisääteinen vakuutus vai vapaaehtoinen yksityinen vakuutus olettaen, että molemmista saa kattavat korvaukset Kaikkia koskeva lakisääteinen vakuutus 52 55* 50* 32* 44* 55* 62* 43* 62* 61* 34* 58* 43* Vapaehtoinen yksityinen vakuutus 35 35 36 53* 43* 35 26* 44* 31* 23* 49* 30* 45* Ei osaa sanoa 12 10* 14* 15 13 10* 13 13 7* 16* 17* 12 12 Miten tärkeänä pidätte sitä, että vakuutuksilla turvataan mahdollisuus yksityisten terveyspalvelujen käyttöön? Pidättekö sitä.. Erittäin tärkeänä 4) 22 23 21 14* 18* 24* 24* 25* 22 24 14* 22 21 Melko tärkeänä 3) 60 59 61 70* 70* 58* 55* 61 60 53* 70* 59 62 Ei kovin tärkeänä 2) 11 11 12 8* 10 13* 12 11 13* 10 10 12 11 Ei lainkaan tärkeänä 1) 3 4 3 2 1* 4 5* 2* 2* 6* 1* 3 4 Keskiarvo 3.04 3.05 3.03 3.01 3.07 3.04 3.03 3.09 3.03 3.01 3.03 3.04 3.04 Ka:n erotus kaikista - 0.01-0.01-0.03 0.03 0.01-0.01 0.05-0.00-0.02-0.01-0.00 0.00 Ei osaa sanoa 4 4 3 5 0* 1* 6* 1* 2* 7* 5* 4* 3* Uskotteko, että Te käyttäisitte yksityisiä terveyspalveluja nykyistä enemmän, mikäli yksityislääkärikäyntien korvaustaso nousisi korkeammaksi, esimerkiksi 50 prosenttiin Kyllä 65 70* 60* 66 61 67 64 71* 59* 63 69* 64 66 Ei 28 24* 33* 24* 33* 31* 27 23* 37* 27 21* 28 29 Ei osaa sanoa 7 6* 8* 10* 6 3* 8* 6 5* 10* 10* 8* 5* Luotatteko siihen, että julkisesta terveydenhuollosta saa aina kaiken tarvitsemanne hoidon Kyllä 42 36* 48* 51* 35* 38* 44 40 37* 47* 52* 43 41 Ei 55 60* 49* 45* 62* 62* 51* 57* 62* 46* 44* 53* 57* Ei osaa sanoa 3 3 3 4 3-5* 2* 1* 7* 5* 4* 1*
======================================================================================================================== TALOUSTUTKIMUS OY 20070726 09:23:37 TYÖ 2230.11 TAULUKKO 26007 ss VER % ======================================================================================================================== (KÄYTETTY T-TESTIÄ. * = MERKITSEVÄ ERO JÄÄNNÖSRYHMÄÄN 95 %:N LUOTETTAVUUSTASOLLA) Telebus vko 29A+30A/2007 Kaikki Bruttotulot Asuinkunta Asuu alle 30001 yli yli muu muu Uusi muu Länsi Itä Poh 30001 45000 45000 50000 kau kunta maa Etelä Suomi Suomi jois EUR EUR EUR asukk punki Suomi Suomi kau punki Kaikki painottamaton n= 1004 362 141 220 428 306 270 270 125 360 129 120 Kaikki painotettu (.000) N= 4115 1119 620 1145 1703 1242 1170 1149 500 1448 516 503 Mikäli yksityislääkärikäyntien korvaustaso laskee nykyisestä 30 prosentista, aiotteko jatkossa harkita yksityisen sairausvakuutuksen ottamista tai yksityisen vakuutusturvan vahvistamista Kyllä 30 29 26* 40* 33* 31 23* 34* 29 28* 29 28 Ei 52 56* 58* 48* 52 51 54 52 54 52 56 50 Ei osaa sanoa 18 15* 16 12* 14* 18 22* 13* 17 21* 15 22* Kumpi on mielestänne parempi tapa hoitaa sairastumisriskien vakuuttaminen: kaikkia koskeva lakisääteinen vakuutus vai vapaaehtoinen yksityinen vakuutus olettaen, että molemmista saa kattavat korvaukset Kaikkia koskeva lakisääteinen vakuutus 52 53 50 60* 57* 49* 49* 56* 53 53 49 46* Vapaehtoinen yksityinen vakuutus 35 35 39* 32* 31* 40* 37 37 37 33* 36 38 Ei osaa sanoa 12 13 10 8* 12 11 14* 8* 10 14* 15* 17* Miten tärkeänä pidätte sitä, että vakuutuksilla turvataan mahdollisuus yksityisten terveyspalvelujen käyttöön? Pidättekö sitä.. Erittäin tärkeänä 4) 22 22 22 23 24* 19* 20 23 19 22 19 21 Melko tärkeänä 3) 60 61 62 59 57* 66* 60 54* 66* 63* 59 63 Ei kovin tärkeänä 2) 11 9* 14* 13* 14* 8* 11 16* 9* 10* 10 8* Ei lainkaan tärkeänä 1) 3 3 1* 3 3* 2* 6* 3 3 1* 9* 4 Keskiarvo 3.04 3.08 3.06 3.03 3.06 3.08 2.96 3.00 3.06 3.10 2.91 3.06 Ka:n erotus kaikista - 0.04 0.02-0.01 0.02 0.05-0.07-0.04 0.02 0.06-0.13 0.02 Ei osaa sanoa 4 4 1* 2* 3 5* 3 3 3 4 3 4 Uskotteko, että Te käyttäisitte yksityisiä terveyspalveluja nykyistä enemmän, mikäli yksityislääkärikäyntien korvaustaso nousisi korkeammaksi, esimerkiksi 50 prosenttiin Kyllä 65 72* 68 59* 61* 69* 66 67 68 64 58* 66 Ei 28 21* 27 38* 33* 24* 27 28 27 29 34* 26 Ei osaa sanoa 7 7 6 3* 6 8 6 6 4* 8 8 8 Luotatteko siihen, että julkisesta terveydenhuollosta saa aina kaiken tarvitsemanne hoidon Kyllä 42 42 40 40 40* 42 45* 40 35* 45* 45 44 Ei 55 53 59* 59* 58* 54 50* 58* 63* 51* 53 51 Ei osaa sanoa 3 5* 1* 1* 2* 3 5* 2* 2 4* 2 5
======================================================================================================================== TALOUSTUTKIMUS OY 20070726 09:23:37 TYÖ 2230.11 TAULUKKO 27007 ss VER % ======================================================================================================================== (KÄYTETTY T-TESTIÄ. * = MERKITSEVÄ ERO JÄÄNNÖSRYHMÄÄN 95 %:N LUOTETTAVUUSTASOLLA) Telebus vko 29A+30A/2007 Kaikki Äänestäisi eduskuntavaaleissa Hyväksyisikö Onko itsellä/ ansioverotuk. jollakin yhteydessä perheen SDP Kokoomus Keskus Vasem Vihreät Muu perittävän jäsenellä ta misto sairaanhoito yksityinen liitto maksun koro sairauskulu tuksen 0,1% vakuutus kyllä ei kyllä ei Kaikki painottamaton n= 1004 133 171 133 40 66 67 799 145 236 692 Kaikki painotettu (.000) N= 4115 514 704 532 148 242 277 3238 638 1085 2714 Mikäli yksityislääkärikäyntien korvaustaso laskee nykyisestä 30 prosentista, aiotteko jatkossa harkita yksityisen sairausvakuutuksen ottamista tai yksityisen vakuutusturvan vahvistamista Kyllä 30 26* 37* 30 29 43* 21* 33* 18* 47* 23* Ei 52 64* 50 59* 61* 41* 64* 51* 67* 35* 62* Ei osaa sanoa 18 11* 13* 11* 10* 16 15 16* 15* 18 16* Kumpi on mielestänne parempi tapa hoitaa sairastumisriskien vakuuttaminen: kaikkia koskeva lakisääteinen vakuutus vai vapaaehtoinen yksityinen vakuutus olettaen, että molemmista saa kattavat korvaukset Kaikkia koskeva lakisääteinen vakuutus 52 57* 48* 51 53 59 65* 53 56* 49* 56* Vapaehtoinen yksityinen vakuutus 35 35 40* 36 34 35 24* 37* 28* 41* 32* Ei osaa sanoa 12 8* 12 13 12 6* 12 10* 15* 10* 13 Miten tärkeänä pidätte sitä, että vakuutuksilla turvataan mahdollisuus yksityisten terveyspalvelujen käyttöön? Pidättekö sitä.. Erittäin tärkeänä 4) 22 19 36* 19 14* 10* 17* 22* 16* 31* 18* Melko tärkeänä 3) 60 59 48* 68* 63 69* 59 64* 47* 58 61 Ei kovin tärkeänä 2) 11 12 12 5* 12 16* 19* 10* 20* 7* 13* Ei lainkaan tärkeänä 1) 3 3 3 6* 10* 4 1* 2* 10* 2* 4 Keskiarvo 3.04 3.01 3.19 3.03 2.82 2.86 2.95 3.10 2.74 3.22 2.98 Ka:n erotus kaikista - -0.03 0.15-0.01-0.22-0.17-0.09 0.06-0.30 0.18-0.06 Ei osaa sanoa 4 7* 1* 2* - 1* 4 2* 6* 2* 3 Uskotteko, että Te käyttäisitte yksityisiä terveyspalveluja nykyistä enemmän, mikäli yksityislääkärikäyntien korvaustaso nousisi korkeammaksi, esimerkiksi 50 prosenttiin Kyllä 65 71* 54* 76* 61 68 70 72* 39* 66 65 Ei 28 22* 40* 19* 32 28 25 23* 53* 29 29 Ei osaa sanoa 7 7 6 5 7 4 5 5* 8 5* 6 Luotatteko siihen, että julkisesta terveydenhuollosta saa aina kaiken tarvitsemanne hoidon Kyllä 42 48* 33* 45 34* 42 56* 40* 47* 32* 44* Ei 55 50* 63* 53 66* 56 41* 57* 49* 66* 52* Ei osaa sanoa 3 3 4 2-2 3 3* 3 2* 4*
Aineiston rakenne AINEISTON RAKENNE Absoluuttiset vastaajamäärät (painottamattomat n ja/tai painotetut N luvut) Vastaajien prosentuaaliset jakautumat taustaryhmittäin (pystysuora prosentointi, VER % ) Taloustutkimus Oy 3.1.2000 tpi
======================================================================================================================== TALOUSTUTKIMUS OY 20070726 09:12:15 TYÖ 2230.11 TAULUKKO 2002 ss N-LUVUT ======================================================================================================================== Aineistonrakenne Telebus vko 29A+30A/2007 Painottamaton Painotettu (.000) n= % N= % Kaikki 1004 100 4115 100 Taustatiedot Sukupuoli Nainen 527 52 2078 50 Mies 477 48 2037 50 Ikä 15-24 vuotta 157 16 652 16 25-34 vuotta 164 16 637 15 35-49 vuotta 236 24 1099 27 50-79 vuotta 447 45 1728 42 Koulutus Perus-/keski-/kansa-/kansalaiskoulu 250 25 1078 26 Ammatti-/tekninen-/kauppakoulu 278 28 1174 29 Ylioppilas/lukio 123 12 408 10 Opistotaso 162 16 690 17 Ammattikorkeakoulu 47 5 186 5 Yliopisto/korkeakoulu 141 14 559 14 Ei vastausta 3 0 19 0 Ammatti Maanviljelijäväestö 10 1 48 1 Työväestö 273 27 1116 27 Toimihenkilö 238 24 1005 24 Itsenäinen yrittäjä 52 5 253 6 Johtava asema 32 3 159 4 Kotirouva 12 1 59 1 Opiskelija/koululainen 101 10 426 10 Eläkeläinen 246 25 912 22 Työtön 37 4 125 3 Ei vastausta 3 0 13 0
======================================================================================================================== TALOUSTUTKIMUS OY 20070726 09:12:15 TYÖ 2230.11 TAULUKKO 2003 ss N-LUVUT ======================================================================================================================== Aineistonrakenne Telebus vko 29A+30A/2007 Painottamaton Painotettu (.000) n= % N= % Kaikki 1004 100 4115 100 Taustatiedot Elämäntilanne Yksinäistalous 370 37 887 22 Lapseton pari 283 28 1170 28 Aikuistalous 93 9 493 12 Lapsiperhe 258 26 1566 38 Ei vastausta - - - - Talouden koko 1 henkilö 372 37 892 22 2 henkilöä 347 35 1433 35 3 henkilöä 120 12 762 19 4 henkilöä 104 10 645 16 5 henkilöä 45 4 282 7 6 henkilöä 10 1 56 1 7 henkilöä 3 0 22 1 8 henkilöä 3 0 23 1 9 + henkilöä - - - - Ei vastausta - - - - Kotona olevien lasten iät 0-2 vuotta 64 6 404 10 3-6 vuotta 81 8 479 12 7-12 vuotta 113 11 677 16 13-15 vuotta 74 7 457 11 16-17 vuotta 62 6 390 9 Ei kotona olevia lapsia/eos 747 74 2554 62 Talouden bruttotulot Alle 10 000 EUR 68 7 187 5 10 000-15 000 EUR 88 9 253 6 15 001-20 000 EUR 77 8 244 6 20 001-25 000 EUR 78 8 256 6 25 001-30 000 EUR 51 5 180 4 30 001-35 000 EUR 42 4 177 4 35 001-40 000 EUR 50 5 212 5 40 001-45 000 EUR 49 5 231 6 45 001-50 000 EUR 51 5 239 6 50 001-55 000 EUR 43 4 216 5 55 001-60 000 EUR 29 3 154 4 60 001-70 000 EUR 36 4 192 5 70 001-80 000 EUR 29 3 154 4 80 001-90 000 EUR 12 1 86 2 Yli 90 000 EUR 20 2 105 3 Ei halua vastata 40 4 155 4 Ei osaa sanoa 241 24 1077 26 Asuinkunta Helsinki 110 11 464 11 Espoo/Vantaa/Kauniainen 68 7 329 8 Muu pääkaupunkiseutu 46 5 183 4 Turku/Tampere 80 8 263 6 Muu yli 50 000 asukkaan kaupunki 170 17 646 16 Muu kaupunki 291 29 1183 29 Muu kunta 239 24 1047 25 Lääni Etelä-Suomi 395 39 1648 40 Länsi-Suomi 360 36 1448 35 Itä-Suomi 129 13 516 13 Oulu 86 9 370 9 Lappi 34 3 133 3
Sitten siirrytään uuteen aiheeseen. LUE TÄMÄ ENSIN: Lakisääteisestä sairausvakuutuksesta korvataan osa yksityislääkärikäyntien kustannuksista ns. Kelakorvauksina. Nämä korvaukset rahoitetaan niin, että kansalaisilta peritään ansiotuloverotuksen yhteydessä sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksua. Alun perin on tarkoitettu, että korvaustaso olisi noin 60 % kustannuksista. Tällä hetkellä korvaustaso on noin 30 prosenttia yksityislääkärikäyntien kustannuksista. 1. Tulisiko lakisääteistä sairausvakuutusta kehittää siten, että yksityislääkärikäyntien korvaustasoa nostettaisiin nykytasoa korkeammaksi? 1) Kyllä 2) Ei 3) EOS 2. Yksityislääkärikäyntien sairaanhoitokorvausten korottaminen 30 prosentista esimerkiksi 50 prosenttiin edellyttäisi ansioverotuksen yhteydessä perittävän sairaanhoitomaksun korottamista noin 0,1 prosenttiyksiköllä, eli promillella ansiotuloista. Hyväksyisittekö Te tämänsuuruisen korotuksen sairaanhoitomaksuunne yksityislääkärikäyntien korvaustason korottamiseksi? 1) Kyllä 2) Ei 3) EOS 3. Onko Teillä tai jollakin perheenjäsenellänne yksityinen sairauskuluvakuutus? 1) Kyllä 2) Ei 3) EOS 4. Mikäli yksityislääkärikäyntien korvaustaso laskee nykyisestä 30 prosentista, aiotteko jatkossa harkita yksityisen sairausvakuutuksen ottamista tai yksityisen vakuutusturvan vahvistamista? 1) Kyllä 2) Ei 3) EOS 5. Kumpi on mielestänne parempi tapa hoitaa sairastumisriskien vakuuttaminen: kaikkia koskeva lakisääteinen vakuutus vai vapaaehtoinen yksityinen vakuutus olettaen, että molemmista saa kattavat korvaukset? 1) Kaikkia koskeva lakisääteinen vakuutus 2) Vapaehtoinen yksityinen vakuutus 3) EOS 6. Miten tärkeänä pidätte sitä, että vakuutuksilla turvataan mahdollisuus yksityisten terveyspalvelujen käyttöön? Pidättekö sitä.. LUETTELE 4-1
4 Erittäin tärkeänä 3 Melko tärkeänä 2 Ei kovin tärkeänä 1 Ei lainkaan tärkeänä EOS 7. Uskotteko, että Te käyttäisitte yksityisiä terveyspalveluja nykyistä enemmän, mikäli yksityislääkärikäyntien korvaustaso nousisi korkeammaksi, esimerkiksi 50 prosenttiin? 1) Kyllä 2) Ei 3) EOS 8. Luotatteko siihen, että julkisesta terveydenhuollosta saa aina kaiken tarvitsemanne hoidon? 1) Kyllä 2) Ei 3) EOS /TTu 13.07.2007