SYYTTÄJÄN MUUTOKSENHAUN KEHITTÄMINEN ENNAKKOPÄÄTÖS- LUONTEISISSA ASIOISSA VALTAKUNNAN- SYYTTÄJÄN- VIRASTON JULKAISUSARJA nro 3 Työryhmän mietintö 13.2.2003
Valtakunnansyyttäjänvirasto Julkaisusarja nro 3 Työryhmän mietintö 13.2.2003 ISSN 1458-3488 ISBN 951-53-2521-8 Ulkoasu Taina Reinikka, Edita Oyj Painopaikka Edita Oyj, Helsinki 2003
Lukijalle Syyttäjien valituslupahakemukset korkeimpaan oikeuteen eivät nykyisellään ole valikoituneet siten, että rikosasioista saataisiin tarvittava määrä ennakkopäätöksiä. Valituslupahakemusten kohteena oleva aineisto on ollut hyvin vaihtelevaa. Tilanteen parantamiseksi asetin syksyllä 2002 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää syyttäjän muutoksenhaun kehittämistä ennakkopäätösluontoisissa asioissa ja siten saada rikosasioista riittävästi ennakkopäätöksiä. Työryhmän mietinnössä on esitetty eräitä ajatuksia muutoksenhaun kehittämiseksi. Etukäteen voitaisiin pohtia, minkälaisista asioista olisi tarpeen saada ennakkopäätöksiä, ja sen jälkeen valtakunnansyyttäjä voisi antaa syyttäjille tiedon näistä ennakkopäätöstarpeista. Avainsyyttäjäjärjestelmään liittyvää syyttäjien erikoistumista voitaisiin käyttää hyväksi ennakkotapausluonteisia rikosasioita etsittäessä ja käsiteltäessä. Seurannassa voitaisiin hyödyntää syyttäjälaitoksen alueellista järjestelmää. Koska mietinnön ehdotukset kiinnostanevat muitakin kuin syyttäjiä Valtakunnansyyttäjänvirasto julkaisee mietinnön julkaisusarjassaan. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki
VALTAKUNNANSYYTTÄJÄLLE Valtakunnansyyttäjä on 25.9.2002 päivätyssä kirjeessään dnro 43/34/02 todennut, että syyttäjien valituslupahakemukset korkeimpaan oikeuteen eivät ole nykyisin valikoituneet siten, että rikosasioista saataisiin tarvittava määrä ennakkopäätöksiä. Valituslupahakemusten kohteena oleva juttuaineisto on tasoltaan hyvin kirjavaa. Reformatio in pejus-kielto on estänyt antamasta ennakkopäätöksiä syyttäjän tyytyessä hovioikeuden ratkaisuun. Valtakunnansyyttäjä on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä oli: 1. suunnitella menetelmät, joiden avulla voidaan löytää syyttäjien käsiteltävänä olevista asioista prejudikaateiksi kelpaavat jutut, 2. selvittää, mikä on sopivin syyttäjätaho prejudikaatteja koskevien valituslupahakemusten laatimiseen ja ajamiseen korkeimmassa oikeudessa, ja 3. selvittää, miten korkeimman oikeuden antamat prejudikaatit ovat parhaiten syyttäjien hyödynnettävissä. Valtakunnansyyttäjä oli kutsunut työryhmän puheenjohtajaksi valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken ja jäseniksi valtionsyyttäjä Pekka Koposen, valtionsyyttäjä Jorma Äijälän ja johtavan kihlakunnansyyttäjän Mika Illmanin. Valtionsyyttäjä Jorma Äijälä toimi samalla työryhmän sihteerinä. Työryhmän tuli työnsä kuluessa sopivin tavoin kuulla korkeimman oikeuden edustajan näkemys asiassa. Työryhmän määräaika oli 28.2.2003. Saatuaan tehtävänsä päätökseen työryhmä luovuttaa yksimielisen mietintönsä valtakunnansyyttäjälle. Helsingissä 13 päivänä helmikuuta vuonna 2003 Jarmo Rautakoski Pekka Koponen Mika Illman Jorma Äijälä
SISÄLLYSLUETTELO 1. ENNAKKOTAPAUSPERUSTE...7 2. TILASTOTIETOJA...9 3. OIKEUSKANSLERIN OHJE ENNAKKOTAPAUKSISTA...10 4. VALTAKUNNANSYYTTÄJÄN YLEINEN MÄÄRÄYS JA OHJE PAIKALLISTEN SYYTTÄJÄVIRANOMAISTEN ILMOITUSVELVOLLISUUDESTA...11 5. SYYTTÄJÄLAITOKSESTA... 13 6. SYYTTÄJIEN EDUSTAMISESTA KORKEIMMASSA OIKEUDESSA...15 7. KOULUTUS JA OHJAUS...16 8. SYYTTÄJÄN ASEMA RIKOSASIAN OIKEUDENKÄYNNISSÄ...17 9. SYYTTÄJÄN MUUTOKSENHAUSTA KORKEIMPAAN OIKEUTEEN...18 10. MUUTOKSENHAKEMUKSEN KIRJOITTAMISESTA...20 11. SYYTEKYNNYKSESTÄ OIKEUSKYSYMYKSEN KOHDALLA...22 12. SYYTTÄJIEN MUUTOKSENHAUSTA RUOTSISSA...24 13. TYÖRYHMÄN KÄYNTI KORKEIMMASSA OIKEUDESSA...27 14. MENETELMÄT JOILLA VOIDAAN LÖYTÄÄ SYYTTÄJIEN KÄSITELTÄVÄNÄ OLEVISTA ASIOISTA PREJUDIKAATEIKSI KELPAAVAT JUTUT...28 15. SOPIVIN SYYTTÄJÄTAHO PREJUDIKAATTEJA KOSKEVIEN VALITUSLUPA- HAKEMUSTEN LAATIMISEEN JA AJAMISEEN KORKEIMMASSA OIKEUDESSA...35 16. KUINKA KORKEIMMAN OIKEUDEN PREJUDIKAATIT OVAT PARHAITEN SYYTTÄJIEN HYÖDYNNETTÄVISSÄ...39
ENNAKKOTAPAUSPERUSTE 1 ENNAKKOTAPAUSPERUSTE Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 :n (104/1979) mukaan valituslupa voidaan myöntää ennakkotapausperusteella, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Hallituksen esityksessä nro 106/1978 oli todettu kyseisen säännöksen osalta, että tulkintakysymysten ratkaiseminen on erottamaton osa lainsäädännön toteutumista käytännössä. Useiden oikeudellisten käsitteiden, kuten tahallisuuden ja tuottamuksen, sisältö määräytyy tärkeiltä osiltaan vasta oikeuskäytännössä. Ennakkopäätös on ylimmän oikeusasteen ratkaisu, joka on tarkoitettu ohjeeksi muita samanlaisia tapauksia ratkaistaessa. Ennakkopäätöksin pyritään vaikuttamaan oikeuskäytäntöön sekä lakia tulkittaessa että harkintavaltaa käytettäessä. Sanotunlaiset ylimmän oikeusasteen ratkaisut ovat tarpeen sekä silloin, kun oikeuskäytäntö on jonkin kysymyksen osalta epäyhtenäistä, että myös silloin, kun esimerkiksi uusi lainsäädäntö on aiheuttanut tulkintaongelman, jota ei ole aikaisemmin ratkaistu. Ennakkopäätöksin voidaan muuttaa vakiintunuttakin oikeuskäytäntöä, jos se muuttuneiden olosuhteiden vuoksi katsotaan välttämättömäksi ja jos se lainsäädäntöä tulkitsemalla on mahdollista. Oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on joskus tärkeätä antaa ennakkopäätös myös sen osoittamiseksi, että korkeimman oikeuden mielestä on edelleen noudatettava aikaisemmin omaksuttua ja jo vakiintunutta lain soveltamista. Muutoksenhaun kohteena olevan ratkaisun poikkeaminen aikaisemmasta oikeuskäytännöstä voi olla osoituksena siitä, että tuosta käytännöstä, vastoin korkeimman oikeuden kantaa, pyritään yleisemminkin luopumaan. Huomattavat poikkeamat rangaistuksen mittaamisessakin voivat siten johtaa valitusluvan myöntämiseen ja ennakkopäätöksen antamiseen. Ennakkopäätösperusteella valituslupa voidaan myöntää silloinkin, kun korkein oikeus haluaa vahvistaa hovioikeuden ratkaisun sellaisenaan tai muuttaa vain sen perusteluja. Tällaisissa tapauksissa lupa myönnetään lähinnä asian yleisen merkittävyyden vuoksi (HE 106/1978 vp. s. 13 ja 14). 7
ENNAKKOTAPAUSPERUSTE Internetissä olevalla korkeimman oikeuden kotisivulla on todettu valituslupajärjestelmän tarkoituksena olevan, että korkein oikeus keskittyy oikeuskäytännön ohjaamiseen. Siten ennakkoratkaisuperuste on laissa mainituista valituslupaperusteista tärkein. Ennakkoratkaisu voi liittyä lain soveltamiseen muissa vastaavissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyteen. Ensin mainitussa tapauksessa annetaan oikeusohjeita tulevien vastaavien oikeusriitojen varalle. Jälkimmäisessä tapauksessa oikeusohjeen halutaan ohjaavan alempien oikeuksien epäyhtenäistä tai korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön vastaista lainkäyttöä. Ennakkoratkaisuperusteiseen valituslupaan liittyy aina se, että jutun ratkaisemisella korkeimmassa oikeudessa on yleistä oikeudellista merkittävyyttä. Ennakkoratkaisuja annetaan yleensä sellaisissa asioissa, joissa lait ja asetukset eivät anna selvää vastausta oikeuskysymykseen tai ne ovat sisällöltään tulkinnanvaraisia. 8
TILASTOTIETOJA 2 TILASTOTIETOJA Korkeimman oikeuden kotisivulla internetissä olevien tilastojen mukaan korkeimpaan oikeuteen on saapunut rikosasioiden valituslupahakemuksia vuosina 1991-2001 seuraavasti: Vuosi Hakemukset Luvat % 1991 876 64 7,3 1992 869 69 7,9 1993 873 72 8,2 1994 1073 75 7,2 1995 1347 69 5,1 1996 1326 77 5,8 1997 1179 54 4,6 1998 1082 64 5,9 1999 929 69 7,4 2000 860 73 8,5 2001 1012 58 5,7 Korkein oikeus on vuonna 2000 antanut 129 vuosikirjaratkaisua, joista 43 ratkaisua on annettu rikosasioissa. Näistä seitsemän on perustunut syyttäjän varsinaiseen muutoksenhakuun. Korkein oikeus on vuonna 2001 antanut 140 vuosikirjaratkaisua, joista 26 ratkaisua on annettu rikosasioissa. Näistä kaksi on perustunut syyttäjän varsinaiseen muutoksenhakuun. Valtakunnansyyttäjänviraston diaaritietojen (10.2.2003) mukaan syyttäjät ovat hakeneet muutosta korkeimmalta oikeudelta seuraavasti: Hakemuksia Lupia Ei lupaa Ei käsitelty 1998 44 7 37 1999 35 11 24 2000 29 12 17 2001 55 10 37 8 2002 47 6 23 18 9
OIKEUSKANSLERIN OHJE ENNAKKOTAPAUKSISTA 3 OIKEUSKANSLERIN OHJE ENNAKKOTAPAUKSISTA Oikeuskanslerin tehtävä ylimpänä syyttäjänä päättyi 1.12.1997, kun tehtävä siirtyi valtakunnansyyttäjälle. Lääninsyyttäjäorganisaatio poistui historiaan samaan aikaan Valtakunnansyyttäjänviraston perustamisen myötä. Lääninsyyttäjäasetuksen (736/1985) 6 :ssä oli todettu, että oikeuskanslerin yleisessä ohjeessa määrätään lääninsyyttäjän syyttäjäntehtävistä ja yleisten syyttäjien menettelystä syyteharkinta-asian koskiessa säännöksessä tarkoitettuja vakavia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita ja muita säännöksessä tarkoitettuja asioita, muun muassa asioita, joilla saattaa olla merkitystä ennakkotapauksena. Oikeuskansleri antoi 17.9.1985 yleisen ohjeen eräiden syyteharkinta-asiain käsittelystä. Oikeuskanslerin yleisen ohjeen mukaan syyteharkintaasian koskiessa lääninsyyttäjäasetuksen 6 :ssä tarkoitettua rikosta syyttäjän oli viivytyksettä ilmoitettava asiasta lääninsyyttäjälle. Ilmoitus tehtiin lähettämällä lääninsyyttäjälle asiaa koskeva syyttäjän diaarin kappale sekä rikosilmoitus tai muu selostus asiasta. Tarvittaessa syyttäjän oli lisäksi selostettava asiaa lääninsyyttäjälle. Lääninsyyttäjän oli viivytyksettä päätettävä siitä, jättääkö hän kyseisen asian paikallisessa syyttäjänvirastossa ratkaistavaksi vai ottaako hän sen itse ratkaistavakseen. Jos lääninsyyttäjä jätti asian paikallisen syyttäjän ratkaistavaksi, hänen oli asian laadun niin vaatiessa annettava syyttäjälle ohjeita. 10
VKS:N YLEINEN MÄÄRÄYS JA OHJE ILMOITUSVELVOLLISUUDESTA 4 VALTAKUNNANSYYTTÄJÄN YLEINEN MÄÄRÄYS JA OHJE PAIKALLISTEN SYYTTÄJÄVIRANOMAISTEN ILMOITUSVELVOLLISUUDESTA Valtakunnansyyttäjä on 24.2.1998 antanut yleisille syyttäjille yleisen määräyksen ja ohjeen paikallisten syyttäjäviranomaisten ilmoitusvelvollisuudesta VKS:1998:1, dnro 7/31/97. Yleisistä syyttäjistä annetun lain (199/1997) 7 :n 2 momentin mukaan valtionsyyttäjien on ensisijaisesti huolehdittava syyttäjäntehtävistä yhteiskunnan kannalta merkittävimmissä rikosasioissa. Valtakunnansyyttäjänvirastosta annetun asetuksen (209/1997) 13 :ssä säädetään, että paikallisten syyttäjäviranomaisten tulee viipymättä ilmoittaa Valtakunnansyyttäjänvirastolle yleisistä syyttäjistä annetun lain 7 :n 2 momentissa tarkoitetuista asioista valtakunnansyyttäjän määräämällä tavalla. Valtakunnansyyttäjä voi määrätä ilmoitusvelvollisuudesta myös muissa asioissa. Valtakunnansyyttäjä on määräyksessä ilmoitusvelvollisuudesta määrännyt, että paikallissyyttäjien tulee ilmoittaa Valtakunnansyyttäjänvirastolle muun muassa rikosasiasta, jolla saattaa olla yleistä merkitystä ennakkotapauksena. Ilmoitus tehdään toimittamalla Valtakunnansyyttäjänvirastoon rikosilmoituksen jäljennös tai muu selostus asiasta telekopiona tai kirjeitse. Ilmoitus on tehtävä heti, kun syyttäjä on saanut tiedon asiasta ja sen luonteesta. Ilmoituksen tekemisestä vastaa ensisijaisesti se syyttäjä, jolle asia on jaettu joko ETL 15.1 :n perusteella tai valmiina esitutkintapöytäkirjana. Johtavan kihlakunnansyyttäjän tulee valvoa ilmoitusmenettelyn noudattamista. Hän voi jo asioiden jakovaiheessa itse tehdä ilmoituksen. Ilmoitusmenettelyn tarkoituksena ei ole pelkästään lain mukaan valtionsyyttäjille kuuluvien asioiden valikointi, vaan myös syyttäjälaitoksen sisäinen tiedonkulku. 11
VKS:N YLEINEN MÄÄRÄYS JA OHJE ILMOITUSVELVOLLISUUDESTA Valtakunnansyyttäjä on myös määräyksen soveltamisesta antamassaan ohjeessa käsitellyt rikosasioita, joilla saattaa olla yleistä merkitystä ennakkotapauksena. Ohjeessa on todettu, että valtakunnansyyttäjä edustaa syyttäjiä korkeimmassa oikeudessa. Valtakunnansyyttäjä osallistuu tarvittaessa syyttäjäntoimintaan liittyvän lainsäädännön kehittämiseen ja pyrkii vaikuttamaan lainsäädännön epäkohtien korjaamiseen. Lain soveltamiseen liittyvistä ongelmista ja niiden mahdollisista ratkaisuista voi olla tarpeen tiedottaa koko syyttäjäkunnalle. Näistä syistä Valtakunnansyyttäjänvirastoon on tarpeen saada tieto ennakkotapausluonteisista asioista. Ilmoitus on syytä tehdä heti, kun syyttäjä on havainnut asian sanotunlaisen luonteen. Ilmoituksessa tulee tarvittaessa lyhyesti selostaa, mikä asiassa on ennakkotapauksen luonteista. Ilmoitusvelvollisuus ei ole toiminut tarkoitetulla tavalla. Valtakunnansyyttäjänvirastossa säilytettävien asiakirjojen mukaan syyttäjät ovat ilmoittaneet Valtakunnansyyttäjänvirastolle rikosasiasta, jolla saattaa olla yleistä merkitystä ennakkotapauksena, seuraavasti: Vuosi Ilmoitusten lukumäärä 1998 6 1999 21 2000 11 2001 13 2002 6 12
SYYTTÄJÄLAITOKSESTA 5 SYYTTÄJÄLAITOKSESTA Yleisistä syyttäjistä annetun lain (199/1997) 4 :n mukaan valtakunnansyyttäjän tehtävänä on syyttäjäntoiminnan yleinen johtaminen ja kehittäminen sekä syyttäjien valvonta. Säännöksen esitöissä (HE 131/1996 vp s. 38) oli todettu, että yleiseen johtamiseen ja kehittämiseen sisältyisivät muun muassa syyttäjäntoiminnan oikeellisuuden ja yhdenmukaisuuden edistäminen ja valvonta. Kihlakunnansyyttäjästä annetun asetuksen 5 :ssä (1160/2000) säädetään, että syyttäjänviraston ja syyttäjäosaston päällikön tehtävänä on muun muassa seurata ja valvoa syyttäjäntoiminnan yhdenmukaisuutta. Saman asetuksen 5 a :n mukaan yhteistoiminta-alueen päällikön tehtävänä on muun muassa johtaa ja kehittää toimintaa yhteistoiminta-alueella. Valtakunnansyyttäjä on 28.11.2000 nimennyt avainsyyttäjät 1.12.2000 lukien. Avainsyyttäjän tehtävänä on muun muassa seurata oman alansa lainsäädäntöä, oikeuskäytäntöä ja oikeuskirjallisuutta, toimia oman alansa kouluttajana ja tietolähteenä muille syyttäjille sekä toimia syyttäjänä omalla erikoistumisalueellaan, tarvittaessa koko maan alueella. Avainsyyttäjäryhmän yhdyshenkilönä toimivan valtionsyyttäjän tehtävänä on muun muassa kartoittaa tulkintaongelmia ja kehittämismahdollisuuksia sekä huolehtia niihin liittyvästä tiedonkulusta avainsyyttäjille ja tarvittaessa koko syyttäjäkunnalle. Valtakunnansyyttäjä on 7.1.2002 päivätyllä kirjeellään dnro 1/12/ 02 ilmoittanut päätöksestään valtionsyyttäjien aluevastuun toteuttamisesta. Kysymys on toimintamallista, jonka mukaan valtakunta on syyttäjälaitoksen ohjauksen kehittämiseksi jaettu valtionsyyttäjien toimipiireihin, jotka vastasivat tuolloisia alueryhmien toiminta-alueita. Oikeusministeriö on 26.9.2002 antamallaan ratkaisulla dnro 7/126/ 2002 paikallisen syyttäjäntoiminnan tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi määrännyt syyttäjäyksiköt, Helsinkiä, Ahvenanmaata ja nimismiespiirejä lukuun ottamatta, hoitamaan syyttäjäntehtäviä yhteistoiminnassa 16 yh- 13
SYYTTÄJÄLAITOKSESTA teistoiminta-alueella 1.1.2003 lukien. Yhteistoiminta-aluejaon tarkoituksena on muun muassa luoda mahdollisuudet syyttäjälaitoksen eri hankkeiden toteutumiselle. Valtakunnansyyttäjä on 16.1.2003 antanut syyttäjille määräyksen yhteistoiminnan järjestämisestä syyttäjäyksiköiden yhteistoiminta-alueilla VKS:2003:1. Määräyksessä on muun muassa todettu, että yhteistoiminta-alueen päällikkö vastaa yhteistoiminta-alueella olevan asiantuntemuksen tarkoituksenmukaisesta käyttämisestä koko yhteistoiminta-alueen hyväksi. Valtakunnansyyttäjä on 27.1.2003 antanut syyttäjille ohjeen yhteistoiminnan järjestämisestä syyttäjäyksiköiden yhteistoiminta-alueilla dnro 48/34/02. Ohjeen mukaan yhteistoiminta-alueen päällikön tehtävänä on muun muassa seurata yhteistoiminta-alueen syyttäjäntoiminnan yhdenmukaisuutta ja päättää tarvittavista toimenpiteistä yhdessä yhteistoiminta-alueen muiden syyttäjäyksiköiden päälliköiden kanssa. 14
SYYTTÄJ IEN EDUSTAMISESTA KORKEIMMASSA OIKEUDESSA 6 SYYTTÄJIEN EDUSTAMISESTA KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Yleisistä syyttäjistä annetun lain 4 :n 4 kohdan mukaan valtakunnansyyttäjän tehtävänä on syyttäjien edustaminen korkeimmassa oikeudessa. Säännöksen esitöissä (HE 131/1996 vp s. 39) oli todettu, että asia voidaan järjestää tuolloiseen tapaan siten, että Valtakunnansyyttäjänvirastossa tarkastettaisiin syyttäjien muutoksenhakemukset. Säännöstä on sovellettu siten, että asianomaiset syyttäjät ovat itsenäisesti ja oma-aloitteisesti harkinneet muutoksenhaun tarpeellisuutta ja toimittaneet Valtakunnansyyttäjänvirastoon korkeimmalle oikeudelle osoittamansa muutoksenhakukirjelmät. Kirjelmät on tarkastettu Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Asianomaista syyttäjää on voitu pyytää kirjoittamaan muutoksenhakukirjelmä uudelleen valtionsyyttäjän ohjeiden mukaan, jos kirjelmä on ollut puutteellinen tai jos siihen on haluttu esittää lisäperusteita. Vain harvoin yksittäisissä tapauksissa syyttäjän syytekirjelmää ei ole toimitettu Valtakunnansyyttäjänvirastosta korkeimpaan oikeuteen. Eräissä yksittäistapauksissa valtakunnansyyttäjä on ottanut asian itse ratkaistavakseen ja hakenut itse muutosta asiassa. Syyttäjän vastapuolen tekemiin muutoksenhakemuksiin on vastannut se syyttäjä, joka on käsitellyt juttua aiemmin. Vastauspyynnöt ja vastaukset on toimitettu Valtakunnansyyttäjänviraston kautta, vaikka hallituksen esityksessä oli esitetty menettelyn yksinkertaistamista. Korkeimman oikeuden toimittamassa suullisessa käsittelyssä on yleensä toiminut syyttäjänä juttua aiemmin käsitellyt syyttäjä. 15
KOULUTUS JA OHJAUS 7 KOULUTUS JA OHJAUS Oikeuskansleri oli syyttäjille antamissaan yleisissä ohjeissa (dnro 22/cc 1986 nro 2102) antanut ohjeita myös muutoksenhausta korkeimpaan oikeuteen. Oikeuskansleri oli käsitellyt syyttäjien muutoksenhakua korkeimpaan oikeuteen myös Syyttäjäsanomissa nro 1/86 ja 1/95. Jälkimmäisessä kirjoituksessa oli kannustettu syyttäjiä suhtautumaan aktiivisesti muutoksenhaunharkintaan prejudikaattiperusteella. Oikeuskanslerin ohje on kumottu. Valtakunnansyyttäjä ei ole antanut syyttäjille ohjetta muutoksenhausta korkeimpaan oikeuteen. Muutoksenhaku korkeimpaan oikeuteen on kuulunut syyttäjäkurssien koulutusohjelmaan. Se kuuluu myös Valtakunnansyyttäjänviraston järjestämän syyttäjien peruskurssin opetussuunnitelmaan yhtenä osana. Vuoden 2001 valtakunnallisena syyttäjien tulostavoitteena on ollut valituslupahakemusten laadun parantaminen. 16
SYYTTÄJÄN ASEMA RIKOSASIAN OIKEUDENKÄYNNISSÄ 8 SYYTTÄJÄN ASEMA RIKOSASIAN OIKEUDENKÄYNNISSÄ Yleisistä syyttäjistä annetun lain 1 :n (199/1997) mukaan syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteutumisesta rikosasian käsittelyssä, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun vaatimalla tavalla. Tehdessään tähän liittyvät oikeudelliset ratkaisut ja muut toimenpiteet syyttäjän on noudatettava tasapuolisuutta, joutuisuutta ja taloudellisuutta. Säännöksen esitöissä oli syyttäjän asemasta ja tehtävistä todettu muun muassa, että syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta yhteiskunnan puolesta. Syyttäjä toteuttaa rikosoikeudellisen järjestelmän tavoitteita, eikä hänellä siten voi olla asiaan tai asianosaisiin nähden henkilökohtaisia odotuksia tai tavoitteita. Oikeudenkäynnissä syyttäjä toimii aktiivisena prosessia eteenpäin vievänä asianosaisena. Alioikeuskäsittelyn jälkeen syyttäjän on arvioitava, onko jutun lopputulos yleisen edun mukainen, ja tarvittaessa haettava alioikeuden päätökseen muutosta. Hyvän syyttäjäntoiminnan perusedellytys on tasapuolisuus, jolla tarkoitetaan paitsi puolueettomuutta, myös yhdenvertaisuusperiaatteen eri ulottuvuuksia (HE 131/1996 s. 35 ja 36). Syyttäjä on rikosasian asianosainen ja syytetyn vastapuoli. Syyttäjän tehtävänä on rikosasian vireillepaneminen ja näytön esittäminen oikeudenkäynnissä. Tuomioistuin ei voi ottaa rikosasiaa omasta aloitteesta käsiteltäväkseen eikä tuomita muusta teosta kuin mistä syyttäjä on syyttänyt. Syyttäjän tavoitteena yksittäisessä asiassa on oikeudenmukainen lopputulos. Syyttäjällä on osavastuu tuomioistuimen ratkaisun lainmukaisuudesta. Syyttäjällä on itsenäinen syyteharkintavalta käsiteltävänään olevassa asiassa. Yksittäisen syyttäjän itsenäisyyttä ja riippumattomuutta on pidetty eräänä syyttäjäntoiminnan kulmakivenä. Syyttäjän on nostettava syyte, kun on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. 17
SYYTTÄJÄN MUUTOKSENHAUSTA KORKEIMPAAN OIKEUTEEN 9 SYYTTÄJÄN MUUTOKSENHAUSTA KORKEIMPAAN OIKEUTEEN Ennakkotapauksia annetaan asioissa, joilla on yleistä oikeudellista merkittävyyttä. Asianosaisen oma intressi saada asiassa korkeimman oikeuden ratkaisu on tähän nähden toissijainen. Korkein oikeus ei voi antaa prejudikaattia mielenkiintoisestakaan asiasta, ellei kyseistä asiaa sisältävää juttua saateta muutoksenhakuteitse korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Syyttäjä osallistuu kaikkiin rikosasioiden oikeudenkäynteihin asianosaisena tehtävänään myös yleisen edun toteutumisen valvominen. Syyttäjät ovat rikosasioiden asiantuntijoita, koska heillä on laaja käytännön kokemus rikosasioiden käsittelemisestä. Syyttäjillä ei ole käsiteltävänään olevissa asioissa henkilökohtaista intressiä. Käsiteltävänään olevissa asioissa syyttäjät väistämättä joutuvat arvioimaan niihin liittyviä oikeuskysymyksiä, näyttökysymyksiä, seuraamusratkaisuja ja oikeudenkäyntimenettelyä koskevia ratkaisuja. Tulkinnanvaraisissa tapauksissa tulee pohdittavaksi kysymys asian ennakkotapausluonteisuudesta. Valituslupahakemuksen laatiminen edellyttää asiantuntevaa ja objektiivista lähestymistapaa. Näistä syistä syyttäjän rooliin sopii aktiivinen osallistuminen oikeuskäytännön kehittämiseen valituslupia hakemalla. Näyttökysymyksissä ei yleensä voida myöntää valituslupaa ennakkotapausperusteella. Olavi Heinonen on kirjoituksessaan Lainkäyttö rikosoikeuden kehittämisessä (Rikosoikeudellisia kirjoitelmia V Inkeri Anttilalle 29.11.1986) todennut, että erinäiset rikokset ovat oikeuskäytännön vahvaa aluetta. On kysymys lähinnä vain tulkinnasta, ja tulkintaongelmiin oikeuskäytäntö pystyy antamaan tyhjentäviä vastauksia, jos vain ratkaistavaksi saadaan sopivia tapauksia (s.50). 18 Syyttäjän muutoksenhakua korkeimpaan oikeuteen rajoittaa se, että jos hovioikeus on ratkaissut asian syyttäjän vaatimalla tavalla, syyttäjällä ei ole muutoksenhakuintressiä. Vaikka tällaisella asialla olisi ennakkotapausarvoa, syyttäjä ei voi saattaa sitä korkeimman oikeuden tutkittavaksi. Syyttäjän muutoksenhaun lisäämiseksi syytekynnystä oikeuskysymysten kohdalla ja muutoksenhakukynnystä ei voida laskea tarkoituksellisesti niin alas, että on ennakolta oletettavaa, ettei syyttäjän vaatimus tule oikeuden-
SYYTTÄJÄN MUUTOKSENHAUSTA KORKEIMPAAN OIKEUTEEN käynnissä hyväksytyksi. Syytetyn muutoksenhakemukseen antamassaan vastauksessa syyttäjä voi esittää perustellun käsityksensä ennakkotapausluonteisesta kysymyksestä. 19
MUUTOKSENHAKEMUKSEN KIRJOITTAMISESTA 10 MUUTOKSENHAKEMUKSEN KIRJOITTAMISESTA Korkeimman oikeuden kotisivulla on julkaistu oikeusneuvos Pertti Välimäen 16.2.2001 päivätty kirjoitus Valituslupahakemuksen sisällöstä. Kirjoitus sisältää myös syyttäjille hyödyllisiä ohjeita valituslupahakemuksen kirjoittamiseen. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 6 :ssä (104/1979) säädetään, että lupahakemuksessa on mainittava saman luvun 3 :ssä säädetty peruste, jolla valituslupaa pyydetään, sekä syyt, joiden nojalla hakija katsoo, että valitusluvan myöntämiseen on edellä tarkoitettu peruste. Välimäen mukaan syiden selvittäminen jätetään usein liian yleiseksi ja abstraktiksi. Lupahakemuksessa tulee aluksi kertoa tiiviisti ja lyhyesti jutun oikeuskysymyksen kannalta merkitykselliset tosiseikat, prosessuaalinen tilanne ja se mistä asioista korkeimmassa oikeudessa on kysymys. Monimutkaisessakaan asiassa tämä johdatus prejudikaattikysymykseen ei saisi ylittää puolta sivua. Tässä asiaesittelyssä ei ole tarpeen värittää faktoja eikä arvostella alempien oikeuksien ratkaisuja. Prejudikaattikysymykselle on tyypillistä, että se on kiteytettävissä muutamalle riville, kuten korkeimman oikeuden otsikko. Jos hakija on eri mieltä hovioikeuden näyttöratkaisusta, tämä on syytä todeta jo lupahakemuksessa. Jos prejudikaattikysymys jää näytön uudelleen arvioinnin taakse, lupahakemuksen hyväksymismahdollisuudet heikkenevät olennaisesti. Oikeuskysymyksen täytyy vastata jutun faktoja. 20 Seuraavaksi lupahakemuksessa tulee yksilöidä oikeuskysymys, mikä on lupahakemuksen ydinkohta. Prejudikaatilla annetaan vastaus sellaiseen oikeudelliseen ongelmaan, jolla on yleistä merkitystä. Jotta hakija pystyy tunnistamaan oikeudellisen ongelman, hänen on ymmärrettävä ja tunnettava juridiikkaa. Ensiksi ongelmaan on voitu kiinnittää huomiota lainopillisessa kirjallisuudessa. Toiseksi ongelma on voinut ilmetä käytännön oikeuselämässä, jolloin hakijan tulee osoittaa, että pulma ilmenee ristiriitaisena käytäntönä ja muuna sekavuutena. Hakijan tulisi osoittaa ainakin ris-
MUUTOKSENHAKEMUKSEN KIRJOITTAMISESTA tiriitaisia ratkaisuja. Hakemuksesta tulisi käydä ilmi, miksi ongelmalla on yleistä merkitystä eli prejudikaattiarvoa. Lupahakemuksessa selvitetään vain prejudikaattikysymystä eli ongelmaa, sen merkitystä ja eri ratkaisuvaihtoehtoja. Vasta valituksessa kritisoidaan hovioikeuden ratkaisua ja tuodaan esiin ne näkökohdat, jotka puoltavat valittajan kantaa. Lupahakemuksessa kerrotaan siitä, mikä on jutun oikeudellinen ongelma. Valituksessa esitetään, miten juttu pitäisi ratkaista. Työn painopisteen on oltava lupahakemuksessa. 21
SYYTEKYNNYKSESTÄ OIKEUSKYSYMYKSEN KOHDALLA 11 SYYTEKYNNYKSESTÄ OIKEUSKYSYMYKSEN KOHDALLA Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 1 luvun 6 :n mukaan virallisen syyttäjän on nostettava syyte, kun on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Säännöksen esitöiden (HE 82/1995 vp s. 38) mukaan tämä sisältää vaatimuksen sekä epäiltynä olevan henkilön syyllisyyden että syypääksi toteavan tuomion todennäköisyydestä. Syytteen nostaminen edellyttää lisäksi luonnollisesti, että kyseessä oleva teko täyttää rikoksen tunnusmerkistön ja ettei esimerkiksi syyteoikeus ole vanhentunut. Jaakko Jonkka on teoksessaan Syytekynnys (1991) todennut, että yleisellä tasolla ei ole perusteita puhua oikeuskysymystä koskevasta syytetai tuomitsemiskynnyksestä. Kyse on yksinomaan tulkintakannanoton hyväksyttävyydestä, siitä kumman tulkintakannanoton puolesta on painavammat perusteet (s. 147). Todennäköiset syyt tarkoittaa vain tosiseikkakysymystä. Oikeuskysymys sen sijaan on arvioitava normaalien tulkintaperiaatteiden mukaisesti ja erisuuntaisten argumenttien painavuutta punniten, ja viimekätisenä ratkaisukriteerinä on tulkintakannanoton hyväksyttävyys. Tulkinta on ratkaistava sen kannan hyväksi, jonka puolella syyttäjä arvioi olevan paremmat perusteet (s. 259-260). 22 Ottaen huomioon toisaalta syyttäjän roolin rikosprosessin eteenpäin viemisessä ja toisaalta ylimpien tuomioistuinten oikeuskäytännön - viime kädessä tietysti KKO:n prejudikaattien - oikeuslähdeopillisen merkityksen, oikeussäännöksen tulkinnanvaraisuutta voidaan pitää yhtenä tekijänä, joka vaikuttaa selvittämisintressin painoarvoa nostavasti. Tulkintaargumentteja antavia ennakkopäätöksiä ei syntyisi, ellei myös rajatapauksissa syytettäisi (s. 261).. Prejudikaatin tarve voi vaikuttaa vaihtelevassa määrin selvittämisintressin painoarvoon. Tämä riippuu kahdesta tekijästä: Ensinnäkin, miten sovelias ja hyvä keino juuri ennakkopäätöstie on tulkintaongelman ratkaisemiseksi; toisinaan saattaa olla parempi turvautua lainsäädännölliseen ratkaisuun ongelman selvittämiseksi, ja toiseksi, miten tärkeä tulkintakysymys yleiseltä merkitykseltä on. Syyttäjän on harkinnassaan otettava huomioon, että ennakkopäätöksillä saattaa olla varsin merkittävä rikosoikeudellista kehitystä ohjaava tehtävä (s.264 ja 265).
SYYT EKYNNYKSESTÄ OIKEUSKYSYMYKSEN KOHDALLA Yhteenvedonomaisesti tulkintaongelma (ja siihen liittyvä prejudikaatin tarve) saattaa sellaisenaankin riittää kääntämään prima facie -järjestyksen, mutta joka tapauksessa se kohottaa selvittämisintressin painoarvoa. Lopullisesti kysymys prima facie -järjestyksen kääntymisestä ratkeaa vasta kun arvioitavaksi tulevat muutkin mahdolliset selvittämis- ja myös oikeusturvaintressin painoarvoon vaikuttavat tekijät (s.267). Kun kyse on teon rangaistavuuden ja rankaisemattomuuden välisestä rajanvedosta, ja lopputulos tulkintatilanteessa saattaa lähes yhtä hyvin olla kumpi tahansa, voidaan perustellusti kysyä, onko oikein prejudikaatin tarpeeseen vedoten nostaa syyte ja tavallaan käyttää yksittäistä ihmistä vain välikappaleena tämän tavoitteen toteuttamiseksi ja alistaa hänet rasittavaan tuomioistuinkäsittelyyn. Tämän vuoksi on tärkeätä, että asia ratkaistaan selvittämisintressin ja oikeusturvaintressin välisellä punninnalla, eikä arvioida suoraan prejudikaatin tarpeen vaikutusta syytteen nostamiseen (s. 268). Oikeuskysymys on ratkaistava sen vaihtoehdon mukaan, jonka tueksi on esitettävissä paremmat perustelut. Oikeuskysymyksen ratkaisemisessa ei pääsääntöisesti sovelleta in dubio mitius -periaatetta eikä huomioida prejudikaatti-intressiä. 23
SYYTTÄJIEN MUUTOKSENHAUSTA RUOTSISSA 12 SYYTTÄJIEN MUUTOKSENHAUSTA RUOTSISSA Ruotsin valtakunnansyyttäjä on antamallaan määräyksellä (Råfs 1999:1) määrännyt syyttäjäpiirien ylisyyttäjät (överåklagare) valvomaan rikoslainkäytön yhtenäisyyttä ja sitä, että syyttäjäpiireissä ryhdytään tarvittaviin muutoksenhakutoimenpiteisiin sellaisissa jutuissa, joissa esiintyy merkityksellinen prejudikaattikysymys. Ylisyyttäjien tehtävä on syyttäjäpiirinsä johtoryhmien kautta kiinnittää alisyyttäjien huomio kysymyksiin, joilla saattaa olla tällainen prejudikaatti-intressi sekä raportoida esiin tulleista kysymyksistä valtakunnansyyttäjälle. Alisyyttäjän kuuluu ilmoittaa yksikkönsä päällikkösyyttäjälle tai piirin ylisyyttäjälle esiintulleesta prejudikaattikysymyksestä. Saatuaan tällaisen ilmoituksen ylisyyttäjä tekee harkintansa mukaan esityksen valtakunnansyyttäjälle muutoksen hakemisesta korkeimmalta oikeudelta kyseisessä yksittäisessä asiassa. Ruotsissa valtakunnansyyttäjä voi hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta hakematta ensin valituslupaa. Valtakunnansyyttäjän oikeutta hakea muutosta ilman valituslupaa on aika ajoin kritisoitu sillä perusteella, että se asettaa oikeudenkäynnin eri osapuolet eriarvoiseen asemaan. Järjestelyn katsotaan myös käytännössä johtaneen siihen, että valtakunnansyyttäjä käyttää muutoksenhakuoikeuttaan erittäin pidättyväisesti. Ongelmana on siten myöskin Ruotsissa se, että syyttäjien valituksia käsitellään korkeimmassa oikeusasteessa vain vähäisessä määrän. Ruotsin korkein oikeus on antanut ratkaisuja valtakunnansyyttäjän muutoksenhaun johdosta yhdeksän ratkaisua vuonna 2000, kymmenen ratkaisua vuonna 2001 ja 13 ratkaisua vuonna 2002. Valtakunnansyyttäjänvirastossa syyttäjien muutoksenhakemusten käsittely on ollut työlästä, koska asioita on käsitelty tuomioistuinmaisesti siten, että vastaajien etu on huomioitu korostuneesti. Erään arvion mukaan valtakunnansyyttäjä voisi toimia "offensiivisemmin", mikäli hän joutuisi hakemaan valituslupaa samoin edellytyksin kuin oikeudenkäynnin muut osapuolet. Ruotsin valtakunnansyyttäjä on antanut ehdotuksen, jonka mukaan lakia tulisi muuttaa niin, että myös valtakunnansyyttäjältä vaaditaan muutoksenhakulupa korkeimmassa oikeudessa. 24 Valtakunnansyyttäjä on edellä mainitun määräyksen nojalla antanut ns. oikeuskehityssuunnitelman (Rättsutvecklingsplan 2002-2003), jossa on mm. määritelty ne rikoslainkäytön osa-alueet, joilta valtakunnansyyttä-
SYYTTÄJIEN MUUTOKSENHAUSTA RUOTSISSA jän mukaan olisi erityisen tähdellistä saada prejudikaattiratkaisuja. Oikeuskehityssuunnitelmassa on melko yksityiskohtaisesti selostettu, mitä kullakin osa-alueella on valtakunnansyyttäjän käsityksen mukaan pidettävä vakiintuneena oikeuskäytäntönä. Kannanotot liittyvät pääsääntöisesti rikoksen seuraamuskysymyksiin (rangaistuslajin valinta ja rangaistuksen mittaaminen), mutta myös esimerkiksi kvalifiointiedellytysten tulkintaa. Oikeuskehityssuunnitelmassa todetaan, että sellaiset hovioikeuksien ratkaisut, jotka lopputulokseltaan selvästi poikkeavat suunnitelmassa esitetyistä käsityksistä, tulisi toimittaa valtakunnansyyttäjälle, jotta tämä voisi harkita muutoksen hakemista korkeimmalta oikeudelta. Viimeksi annetussa oikeuskehityssuunnitelmassa vuodelta 2002 on tässä suhteessa merkittävinä rikoslainkäytön osa-alueina mainittu mm. seuraamuskysymykset vakavissa väkivaltarikoksissa, perheväkivaltajutuissa ja nuorten rikosjutuissa. Suunnitelmassa mainitaan myöskin tällaisina osa-alueina ns. viharikokset, huumausainerikokset sekä ympäristörikokset ja talousrikokset. Vakaviin väkivaltarikoksiin liittyen valtakunnansyyttäjä on oikeuskehityssuunnitelmassa kiinnittänyt syyttäjien huomiota mm. siihen, että törkeätä pahoinpitelyä koskevissa jutuissa rangaistuksen mittaamisessa sovelletaan pääsääntöisesti vain rangaistusasteikon alaosaa. Oikeuskehityssuunnitelmassa tuodaan esiin se käsitys, että rangaistuksen mittaaminen tulisi näissäkin rikostyypeissä tapahtua koko rangaistusasteikon pohjalta. Muutoksen saaminen edellyttää valtakunnansyyttäjän mukaan sitä, että syytetoiminnassa selvästi nostetaan esiin erilaisten tekotapojen rangaistusarvoon liittyvät erot. Tavoitteena olisi sellaisen vakiintuneen oikeuskäytännön aikaansaaminen, josta selvästi ilmenisi, mihin rangaistusarvokategoriaan tietyt yleisesti esiintyvät tekotavat kuuluvat. Perheväkivaltajuttujen osalta oikeuskehityssuunnitelmassa tuodaan esiin se käsitys, että seuraamuksena naisiin kohdistuneen väkivallan johdosta tulee pääsääntöisesti olla vapausrangaistus. Vain poikkeuksellisesti seuraamuksena voisi olla ehdonalainen vankeusrangaistus yhdistettynä yhdyskuntapalveluun. Oikeuskehityssuunnitelmassa selostetaan erästä korkeimman oikeuden ratkaisua, jossa seuraamukseksi määrättiin ehdonalainen vankeusrangaistus yhdistettynä yhdyskuntapalveluun. Valtakunnansyyttäjä toteaa, että kyseinen ratkaisu ei anna aihetta muuttaa käsitystä siitä, että pääsääntöisenä seuraamuksena naisiin kohdistuneissa perheväkivaltarikoksissa tulee olla ehdoton vankeusrangaistus. Ns. viharikosten osalta kiinnitetään syyttäjien huomiota po. rikostyypin erityiseen vakavuuteen. Tähän ryhmään kuuluvat rikokset merkitsevät hyökkäystä uhrien ihmisarvoa vastaan. Rikokset kohdistuvat siten myös demokraattisen yhteiskunnan perusperiaatteisiin. Oikeuskehityssuunnitelmassa tuodaan esiin käsitys mm. siitä, että vakavammissa rasistisen 25
SYYTTÄJIEN MUUTOKSENHAUSTA RUOTSISSA propagandan levittämistä koskevissa jutuissa seuraamuksena tulee olla vankeusrangaistus. Lievemmissä tapauksissa rangaistus voi olla sakkoa. Syyttäjien tulee esittää seuraamusta koskevia kannanottoja myös silloin, kun seuraamus tulee olemaan sakkoa. Lievimmissä tapauksissa tulisi vaatia 50 ps ja sitä vakavemmissa tapauksissa 120 ps (minimi on lain mukaan 30 ps ja ankarin 150 ps). Lainkäytön yhtenäisyyttä valvotaan myös siten, että päällikkösyyttäjät mahdollisuuksiensa mukaan seuraavat, miten asianomaisen viraston syyttäjien ajamat jutut ratkaistaan tuomioistuimissa, ja valvovat siten osaltaan, että muutoksenhakuun ryhdytään silloin kun se on tarpeen. Jutun ajanut syyttäjä laatii kuitenkin yleensä valituskirjelmän hovioikeuteen ja hoitaa syytteen ajamisen hovioikeudessa. Ruotsissa käytössä olevat ohjaus- ja valvontamenetelmät eivät eräiden arvioiden mukaan ole kaikkialla johtaneet sellaisen yhtenäisen rutiinin syntymiseen, joka varmistaisi, että prejudikaatti-intressiltään tärkeimmät asiat todellakin tulevat korkeimman oikeuden käsittelyyn. Valtakunnansyyttäjänvirastossa suunnitellaan toimenpiteitä asiantilan parantamiseksi, mutta tämä työ on vielä kesken. 26
TYÖRYHMÄN KÄYNTI KORKEIMMASSA OIKEUDESSA 13 TYÖRYHMÄN KÄYNTI KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Työryhmä kävi 18.12.2002 korkeimmassa oikeudessa keskustelemassa työryhmän työstä korkeimman oikeuden kansliapäällikön Soile Poutiaisen ja korkeimman oikeuden esittelijöiden kanssa. Keskustelusta syntyi käsitys, että korkeimmassa oikeudessa ei ole koettu yleiseksi ongelmaksi syyttäjän passiivisuutta sellaisissa tilanteissa, joissa vastaaja on hakenut muutoksenhakulupaa korkeimmalta oikeudelta, mutta syyttäjä on tyytynyt hovioikeuden tuomioon. Näissä tilanteissa ei ole ilmennyt yleisesti sellaisia ongelmia, että vastaaja olisikin tullut tuomita vakavammasta rikoksesta tai ankarampaan rangaistukseen, mutta reformatio in pejus -kiellon johdosta se olisi estynyt. Joissakin tapauksissa oli arveltu, että syyttäjä olisi voinut alusta asti oikeudenkäynnissä vedota ankarampaan seikastoon. Keskustelussa esitettiin, etteivät muutoksenhaun kohteena olevaan asiaan liittyvä näyttökysymys ja lainmuutos ole ehdottomia esteitä muutoksenhakuluvan myöntämiselle. Lupahakemuksessa on syytä selvittää, minkälaista todistelua näyttökysymyksen selvittäminen korkeimmassa oikeudessa edellyttää ja mitä merkitystä ennakkopäätöksellä olisi lainmuutoksesta huolimatta. Myöskään valitusluvan hakemista seuraamuskysymyksiin ei ole syytä arastella, koska seuraamuskäytäntö joidenkin rikosten kohdalla voi kaivata oikeusohjetta. Esittelijöiden mukaan syyttäjien valituslupahakemukset ovat kelvollisia, joten valituslupahakemusten määrän lisäämisestä voisi seurata valituslupien määrän lisääntyminen. Valituslupahakemuksissa on syytä perustella valitusluvan tarvetta esimerkiksi esittämällä selvitystä oikeuskäytännöstä ja siitä, kuinka laajana kysymyksessä olevaa ongelmaa voidaan pitää kriminaalipoliittisesti. 27
MENETELMÄT, JOILLA VOIDAAN LÖYTÄÄ PREJUDIKAATEIKSI KELPAAVAT JUTUT 14 MENETELMÄT, JOIDEN AVULLA VOIDAAN LÖYTÄÄ SYYTTÄJIEN KÄSITELTÄVÄNÄ OLEVISTA ASIOISTA PREJUDIKAATEIKSI KELPAAVAT JUTUT Voimassa oleva syyttäjien ilmoitusvelvollisuus ja sen kehittäminen Edellä kerrotuista oikeuskanslerin yleisestä ohjeesta ja valtakunnansyyttäjän yleisestä määräyksestä ja ohjeesta käy ilmi, että ylimmät syyttäjät ovat jo vuosikausia kiinnittäneet syyttäjien huomiota siihen, että syyttäjien käsiteltävänä olevat ennakkotapausluonteiset rikosasiat on saatettava ylempien syyttäjien tietoon. Lähtökohtana on ollut, että kun syyttäjä havaitsee ennakkotapausluonteisen kysymyksen käsiteltävänään olevassa asiassa, hän informoi siitä ylempää syyttäjää. Lisäksi ylin syyttäjä on saanut tietoa syyttäjien ennakkotapausluonteisina pitämistä asioista käsitellessään syyttäjien muutoksenhakemuksia korkeimpaan oikeuteen. Rikosasian viranomaiskäsittelyssä ennakkotapausluonteinen kysymys voidaan havaita esitutkinnassa, syyteharkinnassa, oikeudenkäynnissä taikka käräjäoikeuden tai hovioikeuden ratkaisusta. Oikeuskysymys voidaan havaita kaikissa rikosasian käsittelyvaiheissa esitutkinnasta hovioikeuden ratkaisuun. Myös oikeudenkäyntimenettelyä koskeva kysymys voi ilmaantua kaikissa rikosasian käsittelyvaiheissa. Seuraamusratkaisua koskevat kysymykset käyvät ilmi yleensä vasta tuomioistuimen ratkaisusta, lähinnä hovioikeuden ratkaisusta. Ennakkotapausluonteinen kysymys voi paljastua syyttäjälle vasta silloin, kun korkein oikeus pyytää syyttäjältä vastauksen syytetyn muutoksenhakemukseen. 28 Valtakunnansyyttäjän yleiseen määräykseen ja ohjeeseen paikallisten syyttäjäviranomaisten ilmoitusvelvollisuudesta nykyisin sisältyvät määräykset ja ohjeet ennakkotapausluonteisten asioiden ilmoittamisesta on edelleen tarpeellista säilyttää. Paikallisen syyttäjän on ilmoitettava Valta-
MENETELMÄT, JOILLA VOIDAAN LÖYTÄÄ PREJUDIKAATEIKSI KELPAAVAT JUTUT kunnansyyttäjänvirastolle käsiteltävänään olevasta rikosasiasta, jolla saattaa olla merkitystä ennakkotapauksena. Paikallisten syyttäjien tekemien ilmoitusten käsittelyä Valtakunnansyyttäjänvirastossa on syytä kehittää siten, että avainsyyttäjäalueita koskevat ilmoitukset saatetaan asianomaisen avainsyyttäjäryhmän yhdyshenkilönä toimivalle valtionsyyttäjälle tiedoksi. Asian käsittelyvaiheita seurataan tarvittaessa Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Paikallisen syyttäjän ja Valtakunnansyyttäjänviraston yhteydenpidosta toivotaan olevan myös sellainen etu, että asiaa käsittelevä syyttäjä ja Valtakunnansyyttäjänvirasto voisivat syyteharkintavaiheessa muodostaa tulkinnanvaraisen oikeuskysymyksen syyteharkintaratkaisusta yhtenäisen mielipiteen. Syyttäjäkunnan etu on, ettei valtakunnansyyttäjä tai apulaisvaltakunnansyyttäjä myöhemmin esimerkiksi kantelun johdosta joudu muuttamaan paikallisen syyttäjän syyteharkintaratkaisua. Jos tulkinnanvaraisen oikeuskysymyksen ratkaisusta riippuu, nostaako syyttäjä syytteen vai ei, konsultoinnin Valtakunnansyyttäjänviraston syyttäjän kanssa toivotaan helpottavan paikallista syyttäjää ratkaisun tekemisessä. Valtakunnansyyttäjänvirasto voi esimerkiksi rohkaista paikallista syyttäjää nostamaan syytteen asiassa, johon liittyy merkittävä tulkinnanvarainen oikeuskysymys. Ennakkotapaustarpeen selvittämisestä etukäteen Uusi keino ennakkopäätösten saamiseksi voisi olla sellainen, että syyttäjälaitoksessa etukäteen pohdittaisiin, minkälaisista asioista olisi tarpeen saada ennakkopäätöksiä. Ruotsin mallin mukaan valtakunnansyyttäjä voisi antaa syyttäjille tiedot näistä ennakkotapaustarpeista esimerkiksi tietyksi määräajaksi antamassaan toimintasuunnitelmassa tai vuosittaisten tulostavoitteiden yhteydessä. Näiden ennakkotapaustarpeiden selvittämiseen osallistuisi paikallisia syyttäjiä, muiden muassa kaikki avainsyyttäjäryhmät. Myös syyttäjälaitoksen ulkopuolisilta tahoilta voitaisiin tiedustella käsityksiä asiasta. Tällaisia tahoja voisivat olla esimerkiksi tuomarit, poliisi, eräiden rikosasioiden asiantuntijaviranomaiset ja yliopistojen edustajat. Kun myöhemmin sopiva rikosasia tulisi jonkun syyttäjän käsiteltäväksi, asian käsittelyyn kiinnitettäisiin alusta asti erityistä huomiota myös siinä tarkoituksessa, että se olisi mahdollista saattaa korkeimman oikeuden tutkittavaksi. Asiaa käsittelevän syyttäjän aktiivisuudesta Syyttäjälaitoksen onnistuminen siinä, että ennakkotapausluonteiset asiat löydetään kaikista syyteharkintaan tulleista rikosasioista, riippuu joka 29
MENETELMÄT, JOILLA VOIDAAN LÖYTÄÄ PREJUDIKAATEIKSI KELPAAVAT JUTUT tapauksessa ensisijaisesti siitä, kuinka kukin syyttäjä löytää ennakkotapausluonteiset asiat käsiteltävänään olevista asioista. Tämä edellyttää syyttäjältä aktiivisuutta ja kiinnostusta yksittäisiin kysymyksiin. Asian käsitteleminen syyteharkinnan jälkeen kolmessa oikeusasteessa vaatii syyttäjältä myös aikaa, joka voi tuntua olevan poissa syyttäjän muiden asioiden käsittelystä. Korkeimman oikeuden ennakkotapauksista saatava hyöty korvaa kuitenkin ennakkotapausten käsittelyyn käytetyn ajan koko oikeuslaitokselle. Ennakkoratkaisuiksi soveltuvat parhaiten sellaiset asiat, joissa tosiseikat ovat korkeimpaan oikeuteen tultaessa mahdollisimman riidattomat ja joissa on kysymys lähinnä asian oikeudellisesta arvioinnista. Syyttäjän erityistä tarkkaavaisuutta edellyttävät sellaiset hovioikeuden ratkaisut, joissa ei ole kysymys näytön arvioinnista ja joissa on äänestetty, tai jotka poikkeavat käräjäoikeuden ratkaisusta tai jotka poikkeavat hovioikeuden vastaavassa asiassa aikaisemmin antamasta ratkaisusta. Myös tapauksiin, joissa on kysymys uuden lainsäädännön soveltamisesta taikka uuden tilanteen arvioimisesta, kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Oikeudellisen kysymyksen on oltava yleiseltä kannalta riittävän tärkeä. Jos asiaa ollaan jo ratkaisemassa lainsäädännöllisesti, ei korkeimman oikeuden ratkaisulla useinkaan enää ole merkitystä tulevien vastaavien tapausten kannalta. Mitä asiantuntevampi asianomainen syyttäjä on kysymyksessä olevassa asiassa, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on itsenäisesti arvioida ennakkotapausluonteisuutta. Prejudikaatti-intressistä oikeuskysymyksessä Oikeuskysymyksen prejudikaattiluonne syyttäjäntoiminnan kannalta riippuu siitä, missä määrin oikeuskysymykseen annettavalla ratkaisulla on merkitystä syyttäjäntoiminnan kannalta yleisesti ja missä määrin korkein oikeus ylipäätään voi ratkaistavana olevassa oikeuskysymyksessä ohjata oikeuskäytäntöä. Tuomioistuimen mahdollisuudet harjoittaa systemaattista rikosoikeuden tai rikosprosessioikeuden soveltamistulkinnan ohjaamista ovat luonnollisesti rajoitetut. Korkein oikeus on joka tapauksessa sidottu jutun aineistoon ja antaa ratkaisunsa yksittäistapaukseen. Ratkaisun arvioiminen laajempaa systemaattista oikeudellista taustaa vasten voi kuitenkin helpottaa asian valituslupa-arvon harkintaa. 30 Valituslupahakemuksen tekemiseen liittyvää intressiä arvioidessaan syyttäjä voi usein hyödyntää seuraavia oikeuslähteittäin ryhmiteltyjä lähtökohtaisia oletuksia:
MENETELMÄT, JOILLA VOIDAAN LÖYTÄÄ PREJUDIKAATEIKSI KELPAAVAT JUTUT Prejudikaatin tarve edellyttää yleensä, että oikeuskysymykseen ei ole löytynyt vastausta normaaleja oikeuslähteitä laajasti hyödyntäen. Oikeuslähteinä kysymykseen tulevat ainakin lainsäännökset, tavanomainen oikeus, esityöt, oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuus. Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, että hovioikeuden tuomion ollessa ristiriidassa vakiintuneista oikeuslähteistä johdetun ratkaisun kanssa se ilmeisesti on lopputulokseltaan virheellinen, mutta tämä ei välttämättä täytä valituslupaintressiä. Oikeuslähteiden hyödyntämisessä syyttäjän näkökulma ja rooli rikosoikeudenhoidossa poikkeaa jonkin verran tuomioistuimen asemasta asian lopullisena ratkaisijana. Ensisijaista oikeuslähdettä eli asianomaisia säännöksiä tulkittaessa syyttäjän tulee myös omassa ratkaisutoiminnassaan noudattaa lain sanamuotoa laillisuusperiaatteen puitteissa. Sanamuodon selkeästä normaalista merkityksestä ei ole syytä poiketa, vaikka menettely sinänsä vaikuttaisi sellaiselta, jonka tulisi olla rangaistavaa ja kuulua tunnusmerkistön alaisuuteen. Kriminaalipoliittisesti ongelmallisen tilanteen korjaaminen on tällöin ensisijaisesti lainsäädäntökysymys. Sen sijaan sanamuodon ollessa tulkinnanvarainen syyttäjän tulee aktiivisesti ja laaja-alaisesti arvioida lain tarkoitusta sekä niitä kriminaalipoliittisia etuja ja haittoja, joita eri tulkintavaihtoehtojen soveltaminen aiheuttaa. Tietyn tulkinnan tosiasiallisten vaikutusten esiintuomisessa syyttäjän rooli on laajempi kuin tuomioistuimen. Yhteiskunnallisen kehityksen myötä rikollisuuden ilmenemismuodot ja käsitykset eri menettelyjen vahingollisuudesta muuttuvat. Jotta myös oikeuskäytäntö voi reagoida näihin muutoksiin, tulee syyttäjälaitoksen saattaa ainakin merkittävimpiä kriminaalipoliittisia vaikutuksia omaavat lain sanamuotoa koskevat tulkinnat tuomioistuinlaitoksen ja viime kädessä korkeimman oikeuden tutkittavaksi. Tavanomainen oikeus esiintyy rikosasioissa oikeuslähteenä lähinnä prosessioikeudellisissa kysymyksissä. Muun muassa ne bis in idem -kielto ja oikeusvoima ovat säännöstasolla säätelemättä. Lähempi sisältö näille periaatteille saadaan oikeuskäytännöstä ja -kirjallisuudesta. Tilanne on sama useiden rikoslain yleiseen osaan kuuluvien periaatteiden osalta yleisen osan uudistamiseen saakka. Esitöiden merkitys oikeuslähteenä on entistä seikkaperäisempien lainvalmistelutöiden myötä korostunut. Esitöihin vetoaminen valitusluvan perusteena voi ilmetä ensisijassa kahdella eri tavalla. Jos hovioikeuden ratkaisu poikkeaa esitöiden nimenomaisista lausumista, mutta kysymyksestä 31
MENETELMÄT, JOILLA VOIDAAN LÖYTÄÄ PREJUDIKAATEIKSI KELPAAVAT JUTUT ei ole vielä korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä, on syytä pyrkiä saattamaan kysymys korkeimman oikeuden arvioitavaksi. Jos taasen hovioikeuden ratkaisu on sinänsä tietyn esitöiden yksittäisen lausuman mukainen, mutta syyttäjän käsityksen mukaan säännöksen yleisemmän tarkoituksen vastainen, on tämä ristiriita niinikään syytä pyrkiä saattamaan korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Oikeuskäytäntö esiintyy valituslupaintressin osoittajana usein niissä tilanteissa, joissa riidanalaisesta oikeuskysymyksestä ei ole olemassa ylimmän oikeusasteen ratkaisuja. Tämän ohella erityisen merkityksellinen on oikeuskäytännön (käytännössä hovioikeusratkaisujen) ristiriitaisuus. Syyttäjälaitoksella pitäisi olla rikosoikeudellisen järjestelmän keskeisenä osana hyvät mahdollisuudet havaita oikeuskäytännön merkittävimmät epäyhtenäisyydet. Tällaiset kansalaisten yhdenvertaisuutta ja ratkaisujen ennakoitavuutta horjuttavat tilanteet tulisi saattaa korkeimman oikeuden arvioitavaksi. Syyttäjä voi osoittaa oikeuskäytännön epäjohdonmukaisuuden viittaamalla valtakunnallisesti kerättyihin, samaa oikeuskysymystä koskeviin ristiriitaisiin ratkaisuihin. Poikkeuksellisesti voidaan samasta oikeuskysymyksestä myös osoittaa korkeimmalle oikeudelle useita valituslupahakemuksia, joissa viitataan niiden keskinäiseen yhteyteen. Oikeuskirjallisuus esiintyy harvemmin suoranaisena ratkaisun lopputulokseen olennaisesti vaikuttaneena oikeuslähteenä. Mikäli näin poikkeuksellisesti olisi ja tuomio oikeuskysymyksen osalta poikkeaisi ensisijaisista oikeuslähteistä johdettavissa olevasta ratkaisusta, on asiassa syytä hakea valituslupaa. Avainsyyttäjien osallistuminen 32 Avainsyyttäjien ja avainsyyttäjien yhdyshenkilönä toimivan valtionsyyttäjän tehtäviin kuuluu asiantuntija-avun antaminen omalla alallaan paikalliselle syyttäjälle esimerkiksi, jos on kysymys asian ennakkotapausluonteisuudesta. Avainsyyttäjien tulisi tietää syyttäjälaitoksessa käsiteltävistä oman alansa rikosasioista, joihin voi liittyä ennakkotapauskysymys. Sekä rikosasian käsittelyn että avainsyyttäjätoiminnan kannalta on siten hyödyksi, jos paikallinen syyttäjä saattaa ennakkotapausluonteiseksi arvelemansa asiat avainsyyttäjän tai asianomaisen valtionsyyttäjän tietoon, jolloin ennakkotapausluonteisuutta voidaan arvioida yhdessä asiantuntevasti. Tällaista menettelyä voidaan edellyttää ennakkotapausluonteisten asioiden kohdalla hovioikeuden ratkaisun antamisen jälkeen muutosharkintavaiheessa kaikilla avainsyyttäjäalueilla. Asiaa käsittelevällä syyttäjällä on kuitenkin itsenäinen muutosharkintavalta asiassa.
MENETELMÄT, JOILLA VOIDAAN LÖYTÄÄ PREJUDIKAATEIKSI KELPAAVAT JUTUT Muiden syyttäjien osallistuminen Muilla kuin avainsyyttäjäalueilla asiaa käsittelevällä syyttäjällä on mahdollisuus kääntyä yhteistoiminta-alueen päällikön puoleen. Yhteistoiminta-alueen päällikkö tai hänen nimeämänsä syyttäjä voivat tarvittaessa arvioida ennakkotapauskysymystä yhdessä asiaa käsittelevän syyttäjän kanssa. Asiaa käsittelevä syyttäjä voi kääntyä myös valtionsyyttäjien puoleen. Syyttäjien ohjaus Syyttäjien muutoksenhaun kehittäminen ennakkotapausluonteisissa asioissa edellyttää, että syyttäjät saavat siihen ohjausta. Oikeuskansleri oli käsitellyt muutoksenhakua korkeimpaan oikeuteen syyttäjille antamassaan yleisessä ohjeessa. Myös valtakunnansyyttäjä voisi antaa asiasta yleisen ohjeen syyttäjille. Muutoksenhakua korkeimpaan oikeuteen koskevan aiheen tulee myös jatkossa sisältyä syyttäjien peruskoulutusohjelmaan. Uuden menettelytavan voimaantulon aikaan asiasta on syytä antaa koulutusta myös alueryhmäkokouksissa, koska asia liittyy yhteistoiminta-alueen toimintaan. Syyttäjien muutoksenhaun seuranta Syyttäjien muutoksenhakua seurataan Valtakunnansyyttäjänvirastossa käsiteltäessä syyttäjien muutoksenhakemuksia korkeimpaan oikeuteen. Valtakunnansyyttäjänvirastosta korkeimmalle oikeudelle toimitetuista muutoksenhakemuksista olisi hyödyllistä laatia luettelo ja julkaista sitä Valtakunnansyyttäjänviraston kotisivulla. Näin kaikki syyttäjät tietäisivät, minkälaiset valtakunnansyyttäjän muutoksenhakemukset kulloinkin ovat korkeimman oikeuden käsiteltävänä. Syyttäjät saisivat myös tietoa, kuinka kyseiset tärkeinä pidettävät asiat on ratkaistu hovioikeudessa. Sellainen syyttäjä, jolle tulisi käsiteltäväksi vastaava asia, hyötyisi hovioikeuden ratkaisusta ja mahdollisuudesta konsultoida samanlaista asiaa aiemmin käsitelleen syyttäjän kanssa. Muutoksenhakemuksista on tarpeen laatia vuosittain yhteenvedot Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Talousrikosasioita on mahdollisuus seurata myös niitä varten luodussa erillisessä seurantajärjestelmässä. Näin myös sellaisista muutoksenhakemuksista, joille korkein oikeus ei myönnä valituslupaa, olisi hyötyä syyttäjäkunnalle asiantuntijalausuntojen tapaan. Syyttäjien muutoksenhakua korkeimpaan oikeuteen seurataan myös seurantakäyntien yhteydessä. Johtavilla kihlakunnansyyttäjillä ja yhteis- 33