2014 [ Suomen Nuorisosirkusliitto ry [TOIMINTAKERTOMUS 2014]
Toimintakertomus 2014 Suomen Nuorisosirkusliiton päätavoitteina vuodelle 2014 olivat jäsensirkusten ohjaajapulaan vastaaminen, oppimateriaalien tuottaminen ja liiton festivaalitoiminnan kehittäminen. Ohjaajapulaan puututtiin järjestämällä sekä pedagogista sirkusohjaajakoulutusta että apuohjaajille suunnattua koulutusta. Lisäksi laajennetaan toistaiseksi vähäistä oppi- ja opetusmateriaalia tuottamalla 2013 julkaistun sirkusleikkikorttisarjan jatkoksi pari- ja ryhmäakrobatiakorttisarja oppituntikäyttöön. Erityisesti loppuvuoden 2014 aikana työstettiin liiton Nurtsinuorisosirkusfestivaalin muotoa ja sisältöä vuoden 2015 tapahtumaa ajatellen. Vuoden päätapahtumia nuorille sirkusharrastajille olivat kaksi kesäkuun alussa pidettyä sirkusleiriä. Uutena tapahtumamuotona esiteltiin yhteen lajiin keskittyvät viikonlopputapahtumat, kun tammikuussa järjestettiin yksipyöräilylle omistettu tapahtuma Lappeenrannassa. Liiton jäsenyhteisöjen sekä niissä mukana olevien harrastajien määrä on edelleen jatkuvassa kasvussa. Jäsenyhteisöjä oli 31.12. mennessä yhteensä 42 ympäri Suomea ja harrastajamäärä niissä yli 7 000. 1 Hallinto 1 1.1 Toimisto Suomen Nuorisosirkusliiton toimisto sijaitsee Cirko-keskuksessa Suvilahdessa, Helsingissä. Vuokranantajana on Cirko Uuden sirkuksen keskus. Toimiston sijainti muiden sirkusalan toimijoiden yhteydessä on tuonut hyvää synergiaetua. 1.2 Hallitus Hallitus kokoontui vuoden 2014 aikana seitsemän kertaa. Kokouksista viisi pidettiin Tampereella, yksi Lappeenrannassa ja kaksi Helsingissä. Liiton puheenjohtajana toimi Katja Ranta-Penttilä ja varapuheenjohtajana Kati Köykkä. Hallituksen muut jäsenet ovat Topi Hurtig (Sirkus Magenta, Helsinki), Petra Mäki-Neuvonen (Taidekoulu Estradi, Lappeenranta), Taruelma Heikkinen (Espoon esittävän taiteen koulu ESKO, Espoo), Suvi Piirainen (Sirkus Sukris, Kouvola) ja Sirpa Uimonen (Sirkus Supiainen, Orivesi). Varajäseniä olivat Silja Kyytinen (Sirkus Magenta, Helsinki), Taina Kopra (Sorin Sirkus, Tampere) ja Janni Johansson. Varajäsenillä on osallistumisoikeus kaikkiin kokouksiin halutessaan ja heille on myös toimitettu kaikki esityslistat, pöytäkirjat ja muut kokousmateriaalit. 1.3 Työntekijät Liitto työllisti vuoden aikana osa-aikaisesti yhteensä 30 eri henkilöä. Toiminnanjohtaja Evianna Lehtipuun (30h/vko) ja toimistotyöntekijän Tiina Vanhasen (10h/vko) lisäksi liitto työllisti Sirkuspyramidin-lehden taittajan, sirkusohjaajia sekä kouluttajia sirkusohjaajakoulutuksiin. Kesäkuun alussa kahdella sirkusleirillä opetti yhteensä 11 sirkusohjaajaa. Pedagogisessa ohjaajakoulutuksessa sekä apuohjaajakoulutuksessa toimi kouluttajina kymmenen eri henkilöä.
Liiton toiminnanjohtaja Evianna Lehtipuu jäi äitiyslomalle 6.9. Äitiyslomasijaiseksi palkattiin 1.9. alkaen Niina Rinta-Opas (20h/vko) kesäkuun 2015 loppuun saakka. Lisäksi liiton koulutusvastaavaksi palkattiin 25.8. alkaen Petra Päivärinne vuoden 2014 loppuun saakka. Hänen työsuhdettaan jatkettiin vuodelle 2015 toukokuun loppuun saakka. Vuoden 2015 Nurtsi - sirkusfestivaalin tuottajana aloitti marraskuussa Minna Aurivuo. Kirjanpito- ja laskutusasiat hoiti Eräjärven Kehittämisyhdistys ry ostopalveluna. 1.4 Sirkumentti nuorten vaikuttamistoiminta Liitto käynnisti vuoden 2014 aikana parin vuoden ajan suunnitellun nuorten parlamenttitoiminnan. Nuorten parlamentti toimii nuorten omana vaikuttamiselimenä liiton sisällä ja sen tarkoituksena on osallistaa nuoria liiton toimintaan, kuulla heidän toiveitaan ja ideoitaan liiton toiminnan, Nurtsifestivaalin suhteen ja leirien suhteen. Sirkumentti -nimen saaneeseen toimintaan oli avoin haku jäsensirkusten 14 20-vuotiaille harrastajille kevään 2014 aikana. Ensimmäinen tapaaminen järjestettiin 3.10. Tampereella ja siihen osallistui kolme nuorta sirkusharrastajaa eri puolilta Suomea (Tampere, Lappeenranta, Lumijoki). 2 Jäsenistö ja edustajakokoukset Liiton jäsenistö koostuu nuorisosirkustoimintaa järjestävistä yhteisöistä. Yksittäisten yhteisöjen omat jäsenmäärät vaihtelevat 5 900 välillä. Sirkusharrastuksen suosion ja sen kysynnän kasvu näkyy myös jäsenyhteisöjen harrastajamäärän jatkuvassa kasvussa. Alkuvuoden aikana liittoon liittyi yksi uusi jäsenyhteisö, Life Circus Tampere. Yksi jäsenyhteisö, Tikkurilan teatteri- ja sirkuskoulu, erosi liitosta. Jäsenyhteisöjä oli 31.12. yhteensä 42. Liiton sirkusharrastajien määrä on yli 7 000. Lisäksi monien jäsenyhteisöjen toiminnan piirissä on myös osallistujia satunnaisemmin (esimerkiksi nuorisotilavierailut, yksittäiset työpajat eri paikoissa jne.). Noin 80 prosenttia harrastajista on alle 16-vuotiaita. Nuorten harrastustoiminnan lisäksi myös aikuisten sirkusharrastus on kasvussa ja jäsenyhteisöillä on toimintaa vauvasta vaariin. Liitto tilastoi sirkusharrastajien määrää vuosittain alkuvuonna kerättävän jäsentietokyselyn yhteydessä, jossa kysellään myös jäsenistön toiveita liitolle. Vuonna 2014 jäsenyhteisöiltä kysyttiin lisäksi niiden omien esitysten määristä ja katsojista edeltävältä vuodelta. Kyselyn vastauksista kävi ilmi, että vuonna 2013 jäsenyhteisöjen omia esityksiä oli 673 ja niillä oli satatuhatta katsojaa. Vuonna 2014 esitykset ja katsojamäärät kartoitetaan samanlaisella kyselyllä vuoden 2015 puolella. Osa liiton jäsenyhteisöistä toteuttaa taiteen perusopetusta ja neljä niistä on sen valtionavun piirissä (Circus Helsinki, Espoon esittävän taiteen oppilaitos ESKO, Sorin Sirkus sekä Taidekoulu Estradi). Jäsenyhteisöinä on perinteisten sirkuskoulujen ja -kerhojen lisäksi monitaiteellista ja liikunnallista toimintaa järjestäviä oppilaitoksia, järjestöjä ja muita organisaatioita. Jäsenyhteisöissä järjestetään nykyisin myös esimerkiksi sosiaalisen sirkuksen toimintaa erilaisille erityisryhmille, perhe- ja vauvasirkusta, sirkusharrastustoimintaa aikuisille sekä koululaisten iltapäivien sirkustoimintaa. 2
Liiton kevätkokous pidettiin 5.4. Sorin Sirkuksella Tampereella. Kokouksessa oli 19 osallistujaa. Kokousedustajille oli tarjolla samana viikonloppuna kaksipäiväinen turvallisiin kiinnityksiin liittyvä koulutus, johon mahtui mukaan 15 osallistujaa Turusta, Helsingistä, Oulusta, Ylitorniosta, Alajärveltä, Tampereelta, Lappeenrannasta ja Sodankylästä. Kurssilla käytiin läpi perusteista lähtien ilma-akrobatiavälineiden turvallista ripustamista sekä kireän nuoran ja tolpan kiinnittämistä erilaisissa paikoissa. Kouluttajana toimi Jouni Kivimäki. Syyskokous pidettiin 1.11. Turussa ja siihen osallistui 10 kokousedustajaa. Kokouksen yhteydessä järjestettiin rasisminvastaisten toimintatapojen koulutus, jossa kouluttajana toimi Anita Mäntynen- Hakem. 3 Tiedotus SNSL tiedottaa toiminnastaan kuukausittain lähetettävän sähköisen uutiskirjeen, nettisivujen, sosiaalisen median, Sirkuspyramidi-lehden ja tapahtumakohtaisten tiedotteiden kautta. Liiton uutiskirje uudistettiin elokuussa. Vanhasta PDF-muotoisesta uutiskirjeestä siirryttiin uutiskirjeohjelma MailChimpin käyttöön. Uuden uutiskirjeen voi vastaanottaa HTML- tai tekstimuodossa. Muutoksen myötä uutiskirjeen jakaminen ja sähköpostilistalle liittyminen helpottuivat. Postituslistalla oli joulukuussa 2014 mukana yhteensä yli 230 vastaanottajaa, jäsenyhteisöjen edustajia, sirkusopettajia ja muita listalle ilmoittautuneita tahoja. Vastaanottajista keskimäärin joka kolmas avaa saamansa uutiskirjesähköpostin. Lukijamäärää kasvattaa myös uutiskirjeen julkaisu liiton Facebook-sivuilla ja Twitterissä. Liiton nettisivuilla kerrottiin tulevista koulutuksista, tapahtumista ja liiton toiminnasta. Sivuja päivitettiin säännöllisesti ja nettisivuilla on myös linkki uuden uutiskirjeen verkkoarkistoon. Nopeatahtisempaan viestintään liitolla oli käytössään Facebook-sivu, jonka kautta tiedotettiin sekä liiton ajankohtaisista asioista kuin nuoriso- ja sirkusalan kuulumisistakin. Myös jäsenistön kuulumisia ja linkkejä jaettiin eteenpäin. Syyskuussa Facebook-sivun seuraajia oli vuoden 2014 lopussa noin 500. Lokakuussa 2014 liitolle avattiin oma Twitter-tili, @Nuorisosirkus. Twitterissä seurattiin muiden toimijoiden viestintää ja tiedotettiin samoista asioista kuin Facebookissa. Joulukuussa 2014 Twittertilillä oli alle kymmenen seuraajaa, mutta yksittäisiä vierailukertoja kertyi tilin lokakuisen avaamisen ja joulukuun lopun välillä yli 450. Liitto julkaisi uutisiaan omalla palstallaan myös Sirkuspyramidi-lehdessä. Lehdessä oli myös jäsenyhteisöjen jutuille varatut nuorisosirkusten omat sivut. 3 4 Sirkuspyramidi-lehti Sirkuspyramidi on Suomen ainoa sirkukseen erikoistunut painettu lehti. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Sitä lukevat alalla niin harrastajat kuin ammattilaisetkin. Lehti käsittelee sirkusalan ilmiöitä esityksistä opettamiseen, sirkusharrastuksesta sirkusalan kulttuuripoliittiseen keskusteluun ja sirkuksen soveltavaan käyttöön.
Lehti toimii myös tärkeänä tiedotusvälineenä alan ajankohtaisista tapahtumista ja keskusteluista. Vuonna 2014 Sirkuspyramidi-lehden painos oli 700 kpl / numero. Tilaajille ja sirkuskouluille postitetaan noin 300 lehteä ja loput jaetaan yhteistyökumppaneille sekä käytetään markkinoinnissa. Sirkuspyramidin päätoimittajana toimii Evianna Lehtipuu ja taittajana Heikki Jantunen. Evianna Lehtipuun äitiyslomasijaisena toimi syyskuun 2014 alusta alkaen Hanne Kauppinen. Lehteen saatiin materiaalia työntekijöiden lisäksi sirkuskentän monilta toimijoilta, esimerkiksi vakituisilta vapaaehtoisilta valokuvaajilta ja sirkuskriitikoilta, Sirkuksen Tiedotuskeskukselta, eri nuorisosirkuksilta ja muilta yhteistyötahoilta. Sirkuspyramidi sai OKM:n kulttuurilehtiavustusta. Lehteä markkinoitiin muun muassa Punainen Helmi -klovneriafestivaalin, Cirko-festivaalin, Helsingin Juhlaviikkojen sekä Circus Helsingin, Hurjaruuthin ja Sorin Sirkuksen näytösten yhteydessä. 5 Tapahtumat 5.1 Kotkan ja Lahden leirit kesäkuussa Suomen Nuorisosirkusliitto järjesti kaksi valtakunnallista sirkusleiriä kesäkuussa. Molemmat leirit pidettiin 2. 6.6.2014. Nuoremmille harrastajille eli 8 13-vuotiaille suunnattu leiri järjestettiin Kotkassa yhteistyössä Sirkuskoulu Rainbow n kanssa ja yli 13-vuotiaille suunnattu leiri järjestettiin Lahdessa yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Leireille osallistui yhteensä 42 lasta ja nuorta. Leiriohjelmassa oli sirkusharjoittelua ja yhdessäoloa ja ne tarjosivat lapsille ja nuorille hienon mahdollisuuden tutustua toisiin sirkusharrastajiin eri puolilta Suomea. Kotkan leirillä oli tarjolla opetusta muun muassa pari- ja ryhmäakrobatiassa, notkeusakrobatiassa, vanteissa, jongleerauksessa ja klovneriassa. Opettajina toimivat Silja Kyytinen, Jarmo Humalajärvi ja Anna Khamitova. Leirin loppuhuipennuksena nähtiin osallistujien valmistama sirkusesitys. Lahden leirillä oli tarjolla opetusta muun muassa akrobatiassa, ilma-akrobatiassa ja jongleerauksessa. Opettajina toimivat Koulutuskeskus Salpauksen opettajat ja opiskelijat. 5.2 Yksipyöräistapahtuma Yksipyöräistapahtuma järjestettiin Taidekoulu Estradin tiloissa 18. 19.1.2014 Lappeenrannassa. Tapahtuman järjestäjinä toimivat Estradin kaksi opettajaa ja kuusi vapaaehtoistyöntekijää. Osallistujia oli yhteensä 45, harrastajia ja ohjaajia eri puolilta Suomea. Osallistujat olivat tapahtumasta innostuneita ja saatu palaute pääosin positiivista. Tapahtuman keskiössä oli omaehtoinen toiminta ja toisilta oppiminen muun muassa leikkien ja yksipyöräispelien kautta. 5.3 Osallistuminen muihin yhteistyökumppaneiden tapahtumiin SNSL esitteli toimintaansa Cirko-talossa 27.2. vierailleille Helsingin yliopiston teatteritieteen opiskelijoille yhdessä Sirkuksen tiedotuskeskuksen ja Cirko Uuden sirkuksen keskuksen kanssa. 4
Liitto osallistui nuorisoalan kokoavalle Allianssi-risteilylle 15. 16.4., jossa toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja esittelivät sirkusharrastusta ja liiton tuottamia materiaaleja Pop up -pisteellä. Liitto koordinoi yhdessä Sirkuksen tiedotuskeskuksen kanssa Maailman sirkuspäivän viettoa Suomessa. Tänä vuonna tapahtumaa juhlittiin pitkin huhtikuuta. Maailman sirkuspäivän organisoi kansainvälinen Fédération Mondiale du Cirque -järjestö nyt jo viidettä kertaa. Nuorisosirkusliiton jäsenyhteisöt olivat aktiivisesti mukana tapahtumien järjestämisessä mm. Outokummussa, Hyvinkäällä, Helsingissä, Lempäälässä ja Hämeenlinnassa. Ohjelmassa oli muun muassa Outokummun korkein pyramidi Vanhan Kaivoksen huipulla ja Sirkustuksen järjestämä vanhainkotivierailu Lempäälässä. Tapahtumista julkaistiin jälkikäteen yhteisjuttu Sirkuspyramidissa 2/2014. Liitto osallistui Allianssin Art Against Racism -menetelmäoppaan suunnitteluun keväällä 2014. Oppaan toteuttamiseen liittyen pidettiin testityöpaja Taidekoulu Estradin sirkusharrastajien ryhmälle Lappeenrannassa 8. 9.3.2014. Kouluttajina toimivat Anita Mäntynen-Hakem Kulttuurikameleontit ry:stä sekä Taidekoulu Estradin opettaja Petra Mäki- Neuvonen. Työpajaa käsittelevä osio tulee mukaan Allianssin julkaisemaan Art Against Racism -menetelmäoppaaseen, joka ilmestyi vuoden 2015 alussa. Liitto osallistui Music Against Drugs ry:n järjestämään iltatapahtumaan 25.4. Riihimäen urheilutalolla. Tapahtuman järjestökylässä esiteltiin harrastusmahdollisuuksia Riihimäki-Hausjärvi- Loppi-alueen nuorille. Tapahtuman ohjelmassa oli myös konsertteja ja esityksiä. Tapahtumaan osallistui noin 300 paikallista nuorta. 6 Koulutustoiminta Yksi tämän vuoden tärkeimmistä kehittämiskohteista on ollut koulutustoiminta. 6.1 Pedagoginen sirkusohjaajakoulutus Suomen Nuorisosirkusliitto järjesti tänä vuonna kolmatta kertaa sirkusohjaajille suunnattua pedagogista sirkusohjaajakoulutusta. Koulutus toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012. Tänä vuonna koulutus toteutettiin neljän viikonlopun mittaisena ja opintokokonaisuutta laajennettiin 3 opintopisteestä 3,5 opintopisteeseen. Ohjaajakoulutusten tavoitteena oli kouluttaa sirkuskerhoissa, -kouluissa ja taiteen perusopetusoppilaitoksissa työskenteleviä opettajia ja ohjaajia, jotka voivat koulutuksen käytyään hyödyntää oppimaansa omassa työssään sekä toimia sirkuskerhojen ohjaajina. Koulutus toimi myös alalla toimivien opettajien vertaistukena ja lisäkoulutuksena, jonka puitteissa kukin osallistuja pääsi jakamaan hyviä opetuskäytäntöjä ja samalla kehittämään omia pedagogisia tietojaan ja taitojaan. Ohjaajakoulutuksen painopiste oli pedagogisten valmiuksien kehittämisessä sekä ohjaajuuden pohtimisessa. Käsiteltäviä aihekokonaisuuksia olivat sirkuskasvatuksen perusteet, sirkus toimintaryhmänä sekä eri sirkuslajien didaktiikka. Koulutus sisälsi sekä toiminnallista että teoriaopetusta, kirjallisia oppimistehtäviä ja reflektioita. Koulutukseen osallistuminen edellytti aiempaa kokemusta sirkusohjaamisesta. 5
Kouluttajina toimivat alojensa ammattilaiset Kristiina Janhunen (sirkusohjaaja), Lauri Koskinen (sirkusohjaaja), Kati Köykkä (sirkusohjaaja), Petra Mäki-Neuvonen (TeM, sirkuspedagogi), Isabel Van Maele (sirkuspedagogi), Anita Mäntynen-Hakem (AMK, humanistisen ja kasvatusalan opettaja, yhteisöpedagogi ja kulttuuriopettaja), Petra Päivärinne (FM, teatteriopettaja, taidekasvattaja), Katja Ranta-Penttilä (AMK, sirkus ja teatteri-ilmaisun ohjaaja, pedagogi), Mikko Rinnevuori (LitM, akrobatiaopettaja), Jani Suihkonen (jonglööri). Vuoden 2014 koulutus koostui neljästä lähijaksosta sekä etätehtävistä. Koulutuksen lähijaksot järjestettiin seuraavasti: ma to 16. 19.6.2014 Taidekoulu Estradi, Lappeenranta 22. 24.8.2014 Hippa, Tampere 3. 5.10.2014 Linnanmäen sirkuskoulu ja Taitoliikuntakeskus, Helsinki 31.10 2.11.2014 Taideakatemia, Turku Koulutuksen hinta oli 250 euroa ja se sisälsi koulutuksen lisäksi majoitukset. Kaikki osiot suorittaneet saivat koulutuksesta kurssitodistuksen. Koulutukseen osallistui 11 osallistujaa. 6.2 Apuohjaajakoulutus Liitto järjesti elokuussa ensimmäistä kertaa apuohjaajille tai ohjaamisesta kiinnostuneille sirkusharrastajille oman apuohjaajakoulutuksen. Koulutukselle oli havaittu tarve edellisvuoden laajemman sirkusohjaajakoulutuksen yhteydessä. Koulutus pidettiin 1. 3.8.2014 Taidekoulu Estradin tiloissa Lappeenrannassa. Koulutus oli suunnattu aiemmin sirkusta harrastaneille nuorille. Aiheina olivat ryhmäytyminen ja ryhmädynamiikka, sääntöjen rakentaminen, sirkusdidaktiikka, esityksen rakentaminen ja palautteen antaminen. Apuohjaajakoulutus 1.-3.8.2014. Kuva: Petra Mäki-Neuvonen Koulutuksen hinta oli osallistujille 20 ja se sisälsi majoituksen ja ruokailut. Koulutukseen osallistui 17 sirkusharrastajaa yhdeksästä sirkuskoulusta eri puolilta Suomea (Alajärvi, Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Imatra, Kaavi, Kuopio, Lappeenranta, Oulu). 6 6.3 Materiaalit ja julkaisut Vuonna 2013 valmisteltu Lattia-akrobatian perusteet -opas ilmestyi alkuvuodesta 2014. Kirjan on kirjoittanut Mikko Rinnevuori ja se tarjoaa katsauksen neljän akrobaattisen lajin perusliikkeisiin, biomekaniikkaan ja akrobatian harjoitteluun. Kirja on suunnattu avuksi harjoitteluun kaikille akrobatiasta kiinnostuneille, niin harrastajille kuin opettajillekin. Kirjaa on markkinoitu myös lähialojen edustajille. Vuoden 2014 aikana kirjaa myytiin yli 150 kappaletta.
Vuonna 2013 julkaistujen sirkusleikkikorttien painos myytiin loppuun elokuussa 2014. Korteissa esitellään 80 sirkuskäyttöön sopivaa leikkiä ja kortit on toteuttanut ja koonnut Mirja Tuomi. Korteista saatiin lisäpainos syyskuussa ja vuoden loppuun mennessä siitä oli myyty yli puolet. Joulukuussa julkaistiin Mirja Tuomen suunnittelemat pariakrobatia- ja pyramidikortit, joiden tarkoituksena on helpottaa lajien opetusta ja omaksumista. 99 korttia sisältävän pakan mukana tulee opasvihko korttien käyttöön ja turvalliseen harjoitteluun. 7 Kansainvälinen toiminta Liitto on jäsenenä eurooppalaisessa nuorisosirkusalan kattojärjestössä European Youth Circus Organisationissa (EYCO), jonka tavoitteena on edistää nuorisosirkusalan yhteistyötä ja verkostoitumista Euroopassa sekä edistää alan yleisiä toimintamahdollisuuksia. EYCOn hallituksessa liittoa edustaa kansainvälisten asioiden vastaava Riikka Åstrand. 7 7.1 CATE -hanke Liitto on osallistunut kahdeksan muun eurooppalaisen nuorisosirkusalan järjestön kanssa yhteistyössä toteutettuun Circus Adults Training in Europe -hankkeeseen (CATE). Hanke sai EU:n Grundtvig-ohjelman rahoitusta. Kaksivuotinen aikuiskoulutukseen liittyvä hanke päättyi 31.7.2014. Hankkeen tapaamisissa laadittiin CATE -opas eurooppalaisen perustason sirkusohjaajakoulutuksen järjestämistä varten. Liiton toimistotyöntekijä Tiina Vanhanen aloitti oppaan suomentamisen loppuvuodesta 2014 ja suomennos julkaistaan vuonna 2015. Suomen Nuorisosirkusliittoa edustivat hanketapaamisissa Riikka Åstrand hankkeen ohjausryhmän jäsenenä ja Petra Mäki-Neuvonen pedagogisen työryhmän jäsenenä. SNSL vastasi kesäkuussa Helsingissä järjestetystä hanketapaamisesta, jossa oli 24 osallistujaa yhdeksästä eri maasta. Vuonna 2014 hanketapaamisia järjestettiin lisäksi LeMansissa Ranskassa, Gschwendissä Saksassa ja Civitavecchiassa Italiassa. Eurooppalaista yhteistyötä on tarkoitus jatkaa uuden hankkeen parissa vuonna 2015. Liitto toimii päähankijana uudessa Erasmus+-ohjelman strategisten kumppanuuksien alaan kuuluvassa hakemuksessa. Hankkeen tavoitteena on jakaa hyviä kokemuksia eri maissa toimivien nuorisosirkusjärjestöjen kesken sekä järjestää muun muassa pedagogista ja sirkuskoulun johtamiseen liittyvää täydennyskoulutusta. CIMO on myöntänyt hankkeen ensimmäiselle osalle rahoitusta, mahdollinen toisen osan rahoitus varmistuu myöhemmin vuoden 2015 aikana. 7.2 Kansainväliset yhteistyöt jäsenyhteisöille Oman kansainvälisen toiminnan lisäksi liitto välitti tietoa kansainvälisen toiminnan mahdollisuuksista jäsenyhteisöille. Monet liiton jäsenet ovat linkittyneet kansainvälisesti ja matkailua, kokemusten ja kulttuurien vaihtoa tapahtuu jatkuvasti, näistä esimerkkeinä vaikkapa Circus Helsingin, Linnanmäen sirkuskoulun, Sirkus Magentan, Sorin Sirkuksen ja Taidekoulu Estradin kansainvälinen yhteistyö.
Liitto organisoi kolmen jäsensirkuksen edustajan osallistumisen kansainväliseen NICE-tapaamiseen 30.10. -3.11. Cardiffiin, Walesiin. Suomen edustajat olivat Taija Eskelinen-Kummelus Hakasirkuksesta (Hyvinkää), Saija Lahtinen Kulttuurikeskus PiiPoosta (Lempäälä) ja Niva Nina Sirkuskoulu Keikauksesta (Espoo). Tapaamisessa järjestettiin sirkusaiheisia työpajoja, paneelikeskusteluja ja esittelyitä aiheena mm. sirkusalan rahoitus ja sen hakeminen, sirkusopettajien koulutus ja sirkusvaihdot. Suomen osallistujat olivat erittäin innostuneita tapaamisen annista ja kansainvälisen verkostoitumisen mahdollisuuksista. Kaikkiaan tapahtumassa oli Suomen lisäksi osallistujia Australiasta, Belgiasta, Englannista, Espanjasta, Hollannista, Irlannista, Islannista, Italiasta, Puolasta, Ranskasta, Saksasta, Slovakiasta, Tanskasta ja USA:sta. 8 Projekti- ja saavutettavuustoiminta Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Suomen Kulttuurirahaston tuella toteutettavan Sirkusta syrjäseuduille -hankkeen puitteissa tuetaan syrjäseudulla asuvien nuorten mahdollisuutta harrastaa sirkusta. Hanke käynnistyi alkuvuodesta 2014 ja jatkuu elokuulle 2015. Hanke muodostuu neljästä osaprojektista, joiden avulla tasapuolisia harrastusmahdollisuuksia edistetään: 1. pariakrobatiakorttisarjan julkaiseminen sirkusopettajien työn tueksi 2. jongleerausopetusvideomateriaalin laatiminen itsenäisen harjoittelun avuksi 3. apuohjaajakoulutuksen järjestäminen ja apuohjaajaoppaan materiaali 4. erilaisten ryhmien kanssa toimimiseen liittyvän koulutuksen järjestäminen Hankkeen toimintoihin on kohdistunut palkkakustannuksia koordinoinnin, koulutussuunnittelun sekä kouluttaja- ja ohjaajapalkkioiden osalta. Lisäksi kustannuksia on tullut tilavuokrista ja ruokailukuluista. Apuohjaajakoulutus toteutettiin elokuussa Lappeenrannassa (kts. kohta 6.2). Loka-marraskuulle suunniteltu kahden viikonlopun ryhmänohjaajuutta käsittelevä koulutus siirrettiin toteutettavaksi vuoden 2015 helmi-maaliskuussa. Uusi akrobatia- ja pyramidikorttisarja julkaistiin joulukuussa 2015. Apuohjaajaopas ja ryhmäohjaajuuskoulutukseen liittyvä materiaalin julkaisu siirtyi vuodelle 2015. Jongleerausvideoiden tekstiosuus valmistui joulukuussa ja koko oppimateriaali julkaistaan alkuvuodesta 2015. 9 Jäsenyydet ja yhteistyöverkostot 8 9.1 Jäsenyydet SNSL on Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n sekä Sirkuksen tiedotuskeskuksen jäsen. Sivistysliitto Kansalaisfoorumin (SKAF) hallituksessa liiton edustajana toimii Kati Köykkä varsinaisena jäsenenä ja Katja Ranta-Penttilä varajäsenenä. Liitto on myös European Youth Circus Organisationin (EYCO) jäsen. Sirkuspyramidi-lehti on jäsenenä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:ssä.
9.2 Kulttuurista nuorisotyötä tekevien järjestöjen yhteistyö Viime vuonna käynnistettiin kulttuurista nuorisotyötä tekevien järjestöjen aktiivisempi yhteistyö, jota myös liiton toiminnanjohtaja on ollut edistämässä. Yhteistyön avulla on tarkoitus nostaa kulttuurisen nuorisotyön arvostusta. Vuoden 2014 toukokuussa järjestettiin ensimmäiset Kulttuurisen nuorisotyön kehittämispäivät, pääjärjestäjänä Nuori Kulttuuri -säätiö. Liitto oli mukana tapahtuman suunnittelussa ja sirkus näkyi tapahtumassa yhtenä syrjäytymistä ehkäisevänä kulttuurisen nuorisotyön muotona. 9.3 Muut yhteistyötahot Edellä mainittujen lisäksi merkittäviä yhteistyökumppaneita ovat paitsi kaikki jäsenyhteisöt, myös mm. Cirko Uuden sirkuksen keskus ja muut Cirko-keskuksen toimijat, sosiaalisen sirkuksen yhteistyöverkostot, Taikalamppu-verkosto ja lastenkulttuurikeskukset, British Council, Nuori Suomi, Nuori Kulttuuri, Parkour Akatemia, Suomen Diaboloseura, Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia, Koulutuskeskus Salpaus, monet nuorisojärjestöt sekä kuntatoimijat ympäri Suomea (esimerkiksi kuntien nuorisotoimet). 10 Talous Liiton toiminta perustuu vuosittain Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämään yleisavustukseen, jota saatiin vuodelle 2014 76 000 euroa. Projektitoimintaan saatiin OKM:lta myös lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toimeenpanoavustusta 20 000 euroa. Avustus kohdistuu sirkusharrastuksen tasapuolista saavutettavuutta edistävään Sirkusta syrjäseuduille -hankkeeseen, jota myös Suomen Kulttuurirahasto tuki 15 000 eurolla. Molemmista avustuksista osa on jyvitetty vuodelle 2015, jonka puolelle hanke jatkuu. Taiteen edistämiskeskus myönsi Kotkassa pidetylle sirkusleirille 1 000 euron avustuksen lastenkulttuurin määrärahoista. Liitto saa tuloja jäsen- ja liittymismaksuista, mutta jäsenmaksutuotot ovat suhteellisen pieniä, sillä kynnys jäseneksi liittymiselle halutaan pitää myös pienemmille toimijoille matalana. Muita tuloja on saatu Sirkuspyramidi-lehden tilaus- ja ilmoitusmaksuista, tapahtumien, leirien ja kurssien osallistumismaksuista sekä tuote- ja julkaisumyynnistä. Erityisesti julkaisumyynti on kasvanut edellisvuosiin verrattuna liiton panostettua uusien materiaalien, kuten sirkusleikkikorttien, tuottamiseen edellisvuonna. Osa jäsenmaksutuloista, Sirkuspyramidin tilausmaksuista ja myynneistä on jäänyt maksamatta ja nämä pyritään saamaan vuoden 2015 alkupuoliskolla. 9
OKM yleisavustus Saavutettavuushanke Kansainvälinen toiminta Leiritoiminta Koulutustoiminta Sirkuspyramidi Jäsenmaksut Nuorisosirkusfestivaali Sijoitus- ja rahoitustoim. Satunnaiset tuotot Yhteissumma 76 000,00 euroa 17 880,00 euroa 12 957,76 euroa 11 160,00 euroa 9 878,30 euroa 9 511,00 euroa 7 600,00 euroa 427,00 euroa 182,55 euroa 97,00 euroa 145 693,61 euroa 10
Koulutustoimint a 8 % Nuorisosirkusfe stivaali 8 % SNSL menot 2014 Projektitoiminta 0 % Leiritoiminta 10 % Kansainvälinen toiminta 11 % Hallintokulut 37 % Saavutettavuus hanke 12 % Sirkuspyramidi 14 % Yleishallinto Sirkuspyramidi Saavutettavuushanke Kansainvälinen toiminta Leiritoiminta Nuorisosirkusfestivaali Koulutustoiminta Projektitoiminta Satunnaiset tuotot Yhteissumma 48 394,32 euroa 17 776,69 euroa 15 866,49 euroa 14 392,44 euroa 13 296,31 euroa 10 452,61 euroa 9 495,99 euroa 167,55 euroa 97,00 euroa 129 842,40 euroa Vuoden 2014 tulos on ylijäämäinen 15 851,21 eurolla. Oma pääoma on vuoden vaihteessa ylijäämän ja edellisvuosien tulokset huomioiden 57 905,96 euroa 11