8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme luistelemaan, kiersimme aina madon kerran ja puhuimme sen jälkeen hetken, sitten taas ympäri. Kun varpaat olivat kohmeessa, menimme keilahallin puolelle kaakaolle. Tämän jälkeen menimme halliin, saimme eväät, söimme ne ja pääsimme kiertelemään saliin. Sali oli täynnä vanhoja miehiä keltaisissa asuissaan jumppaamassa. Se oli hauskan näköistä. Menimme keilaamaan ja hävisin ylivoimaisesti, sitten pääsimme kotiin. Olin talviliikuntapäivänä Kupittaan luistelumadolla ja keilaamassa. Päivä oli mielestäni mukava, koska oli erilaista tekemistä. Kupittaalla sai luistella, keilata ja olla hallissa. Ensin luistelimme aamulla noin 1,5h ja sillä aikaa sai myös käydä kahviossa, mikä oli kivaa eikä luistelua ollut liikaa. Sitten menin halliin missä söimme ja lepäilimme hetken. Viimeisen tunnin aikana halukkaat menivät keilaamaan ja loput vielä luistelemaan. Itse menin keilaamaan mikä oli kivaa.
Ruoka, luistelin ja keilasin. Tulin luistelumadolle, opettajat tekivät nimenhuudon ennen, kun pääsimme luistelemaan. Myöhemmin menimme sisälle syömään ja keilaamaan. Oli kylmä, luistelin, olin hallissa sekä olin lihaskuntolaitteilla. Luistellessa jäätyi kuoliaaksi. Hallissa oli mukavaa, kun sai tehdä mitä halusi. Leikimme siellä piilosta. Olin talviliikuntapäivänä luistelemassa Kupittaan madolla ja keilaamassa. Kylmä ilma jäi päällimmäisenä mieleen. Luisten ja keilasin. Tylsä päivä, mutta hyvä, että sai olla pois koulusta. Oli ihan kivaa vähän tylsää välillä. Luistelin luistelumadolla ja olin urheiluhallissa. Kylmyys, luistelin ja keilasin. Päivä oli liian kylmä ja tylsä. Kylmyys, luistelin ja sisällä leikin piilosta kavereiden kanssa. Voimistelin. Päivä oli ihan kiva. Kylmyys haittasi. Mielummin olisin ollut Sappeella. Aamusta oli kylmä, mutta lämpeni päivän edetessä. Keilailussa voitin toisen kierroksen. Luistelin luistelumadolla ja harjoittelin vähän hokkareilla tehokkaasti jarruttamaan. Urheiluhallilla söin koululta tuotuja eväitä, hypin korkeutta ja tein kärrynpyöriä. Keilahallilla keilasin Kiian, Veeran ja Nellin kanssa. Päivä oli mukava ja aurinkoinen. Luistelu oli mukavaa, eväät ihan hyviä ja keilailu oikein piristävää. + ulkona oli kylmä (varpaat jäässä) + pappojen keltainen jumppa oli kivan näköistä + Keilasin, luistelin madolla, kävelin ympäriinsä ja kokeilin soutulaitetta. + Mieleen jäi Kiian keilaustaidot. + Luistelin matoa, sitten lämmittelemään halliin, sitten keilaamaan. + Oli hauskaa, mutta liian kylmä. + Keilaaminen. + Luistelin, keilasin ja olin hallissa + Ensin oltiin Kupittaalla luistelemassa Kupittaan luistelumadolla. Oli ihan OK. Sitten mentiin halliin. Sen jälkeen keilattiin, se oli kivaa.
Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja urheiluhallista Ensin oltiin kaksi tuntia luistelemassa, sitten mentiin urheiluhallille jossa syötiin eväät ja sitten oli vapaa-aikaa. + Luistelin ja liikuin urheiluhallissa. + Päivä oli ihan mukava. Aamulla luistellessa oli vähän kylmä, mutta päivällä paistoi aurinko ja oli ihan lämmin. + Luistelin, join kaakaota ja leikin piilosta urheiluhallissa. + Päivä oli erilainen ja ihan hauska, mutta aikaa oli varattu liikaa. + Luistelin ja olin urheiluhallilla urheilemassa. - Kylmyys. - Oli kylmä. - Ulkona oli tosi kylmä ja aikaa oli liian paljon.
Tunnelmia Impivaaran maisemista Minä istuin ja grillasin siinä grillipaikalla. Oli hieno päivä. Tunnelmia Sappeen laskettelureissulta Olin Sappeella talviliikuntapäivänä. Jäi mieleen se, että oli aika kylmä, laskettelin kavereiden kanssa ja kävimme myös Urjalanmakeistukussa. Oli superkivaa! (varsinkin bussissa ). Laskettelin koko päivän Sappeen laskettelumatkalla oli huippukivaa. Kaikki otettiin mukaan ja uusi kavereita tuli kerättyä. Onnistunut matka!
Tunnelmia koulun urheilukentältä Olin koulun kentällä. Mika Saarelan kaatuilut. Luistelin ympäriinsä ja pelasin kavereiden kanssa höynää. Päivä oli hauska, mutta kaukalopeliä olisi pitänyt organisoida, jotta muutkin kuin lätkäjätkät olisivat päässeet mukaan. Tylsyys, luistelin ja makailin. Tylsistynyt fiilis, ei oikein ollut mitään ohjelmaa. Ainoa mukava hetki oli koulun sisätiloissa, se rauhoitus hetki. Pelasin kavereiden kanssa jääkiekkoa ja hauskaa oli.