2017:16 Anu Henriksson YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ 2015 Helsinkiläisyritykset palautumassa taantumasta Helsingin yritystoiminta on vuoden 2013 jälkeen palautunut taantumasta. Vuonna 2015 yritysten määrä oli jo kasvussa, vaikkakin niiden yhteenlaskettu liikevaihto vielä laski. Maltillisesta talouskasvusta johtuen muutokset yritysten lukumäärässä, henkilöstömäärässä ja liikevaihdossa vuonna 2015 olivat kaiken kaikkiaan melko pieniä. Kuvio 1. Yritysten lukumäärän, henkilöstömäärän ja liikevaihdon muutos edellisestä vuodesta (2014 2015) Lähde: Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkarekisteri Vuonna 2015 Helsingissä toimi 1 45 203 liikeyritystä 2 Tilastokeskuksen yritysrekisterin 3 mukaan. Suomen kaikista yrityksistä 13 prosentilla oli vähintään yksi toimipaikka Helsingissä. Pääkaupungin osuus maan 1 Yrityksen on katsottu toimivan Helsingissä, jos sillä on vähintään yksi toimipaikka kaupungissa, kts. lisää laatuselosteesta sivulta 17. 2 Yrityksen määritelmä, kts. laatuseloste sivulla 17. 3 Katso lisätietoja aineistosta laatuselosteesta sivulta 17. 1
kaikkien yritysten henkilöstöstä oli 17 prosenttia ja liikevaihdosta 20 prosenttia. Pääkaupunkiseudun yhteinen osuus koko maan yrityksistä oli 20 prosenttia, yritysten henkilöstömäärästä 29 ja liikevaihdosta 39 prosenttia. Hallinto- ja tukipalveluyrityksissä henkilöstömäärä kasvoi voimakkammin Kaikkien helsinkiläisyritysten yhteenlaskettu henkilöstömäärä4 oli 246 086, mikä oli 0,4 prosenttia edellisvuotta korkeammalla tasolla vuonna 2015. Vuodesta 2013 Helsingissä jäätiin kuitenkin jälkeen 1,2 prosenttia. Yksityisen sektorin työpaikkamäärä on noin 70 % kaikista Helsingin työpaikoista. Henkilöstömäärä kasvoi vuonna 2015 vahvimmin hallinto- ja tukipalvelutoiminnassa (7,8 prosenttia), taiteissa, viihteessä ja virkistyksessä (5,6 %) sekä rakentamisen alan (3,4 %) yrityksissä. Henkilöstömäärä laski puolestaan suhteellisesti eniten kaupan (-4,6 prosenttia), muun palvelutoiminnan (-4,5 %) sekä varastoinnin ja kuljetuksen (-4,3 %) toimialoilla. Yritysten kokonaisliikevaihdon määrä edelleen laskussa Yritysten helsinkiläisten toimipaikkojen yhteenlaskettu liikevaihdon 5 määrä 74,8 miljardia euroa. Kaikkien toimialojen yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2015 0,7 prosenttia alemmalla tasolla kuin vuonna 2014. Vuodesta 2013 liikevaihdon arvo oli laskenut 5,6 prosenttia. Kun seurataan taloudellisen aktiivisuuden eroja eri toimialojen välillä, nähdään, että joillakin aloilla liikevaihto kuitenkin kasvoi vahvasti vuonna 2015. Kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli voimakkainta muussa palvelutoiminnassa (36,1 prosenttia), taiteen, viihteen ja virkistyksen toimialan yrityksissä (20,2 %) sekä hallinto- ja tukipalveluissa (13,7 %). Viimeksi mainitun toimialan liikevaihdon kehitystä siivittivät kasvuun erityisesti vuokraus- ja leasingtoiminta sekä turvallisuus, vartiointi ja etsiväpalvelut. Liikevaihto puolestaan väheni kaupan alalla merkittävästi jo toista vuotta peräkkäin (-4,6 prosenttia vuonna 2015). Tämä näkyi erityisesti moottoriajoneuvo- ja tukkukaupan yrityksissä. Suuryritysten merkitys työllistäjinä merkittävä 85 % yrityksistä työllistää alle 5 henkeä Lähes kaikki Helsingissä toimivat yritykset lukeutuvat pienyrityksiin, joilla henkilöstömäärä jää alle 50:n. Niiden osuus koko yrityskannasta oli 97,6 prosenttia, henkilöstömäärästä 41,3 prosenttia ja liikevaihdosta 37,6 prosenttia. Alle viisi henkeä työllistäviä yrityksiä, niin sanottuja mikroyrityksiä, oli yrityskannassa 84,9 prosenttia. Seuraavaan kokoluokkaan, 5-9 henkeä työllistäneet yritykset, kuului helsinkiläisyrityksistä 6,2 prosenttia ja 10 49 työpaikan yritysten osuus oli 6,5 prosenttia. Keskisuurten yritysten (50 249 työntekijää) osuus pääkaupungin yrityskannasta oli 1,7 prosenttia. Näiden osuus henkilöstöstä oli 19,7 prosenttia ja liikevaihdosta 26,4 prosenttia. Suuryritykset merkittäviä työllistäjiä Valtaosa Helsingin yrityksistä on siis kooltaan pieniä ja keskisuuria. Suurten yritysten merkitys liikevaihdon määrälle ja työllisyydelle on silti merkittävä. Suuryrityksiä, joissa koko yrityksen kokonaishenkilöstömäärä oli vähintään 250, oli Helsingissä vuonna 2015 vain 0,7 prosenttia koko yrityskannasta. Isoimpien yritysten osuus kaikkien yritysten henkilöstömäärästä oli kuitenkin 39,0 prosenttia ja osuus yritysten liikevaihdosta 38,1 prosenttia. Helsingin kymmenen suurinta yritystä työllistivät 9,4 prosenttia kaikissa kaupungin 45 200 yrityksessä työskentelevistä 246 100 henkilöstä. Kaikista maan 585 suuryrityksestä useammalla kuin joka toisella (53,8 prosentilla) oli toimintoja Helsingissä. 4 Laskennallinen henkilöstömäärä henkilötyövuosina, katso lisää laatuselosteesta sivulta 17. 5 Lue lisää liikevaihdon määrittelystä sivulta 18. 2
Taulukko 1. Helsinkiläisyritysten lukumäärä sekä henkilöstön ja liikevaihdon määrä kokoluokittain vuonna 2015 Kokoluokka Yritysten määrä Henkilöstömäärä Liikevaihto (miljoonaa ) Pienyritykset (0-49 henkeä) 44 119 101 659 28,1 0 4 henkeä 38 370 32 672 8,2 5 9 henkeä 2 796 17 574 3,5 10 49 henkeä 2 953 51 413 16,4 Keskisuuret yritykset (50 249 henkeä) 776 48 537 19,7 Suuryritykset (yli 250 henkeä) 308 95 890 27,0 Yhteensä 45 203 246 086 74,8 Lähde: Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkarekisteri Kuvio 2. Henkilöstön määrän ja liikevaihdon jakauma yrityksen kokonaishenkilöstömäärän mukaan Helsingissä 2015 Lähde: Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkarekisteri Energiahuollon yritysten keskimääräinen henkilöstömäärä suurin Helsinkiläisyrityksen keskimääräinen henkilöstömäärä on 5,4, mutta toimipaikkojen keskikoko vaihtelee huomattavasti toimialojen välillä. Energiahuollon ja hallinto- ja tukipalveluiden toimipaikat ovat 3
keskimäärin varsin suuria; niiden keskimääräiset henkilöstömäärät olivat 23,5 ja 15,4 henkeä. Hallinto- ja tukipalvelutoimialan sisällä voidaan nähdä, että turvallisuus- ja työllistämispalveluiden yrityksissä toimipaikkojen keskikoko on erityisen suuri (45,6 henkeä). Myös teollisuudessa (11,8 henkeä), informaatioja viestintäalalla (9,7) sekä kuljetuksessa ja varastoinnissa (9,2) yritykset ovat keskimääräistä suurempia. Yrityspalveluiden henkilöstömäärä kasvussa Palvelualat työllistävät ylivoimaisesti eniten Palvelualat työllistävät lähes 90 prosenttia yksityisen sektorin työvoimasta Helsingissä ja niiden, erityisesti markkinapalveluiden, osuus on huomattavasti suurempi Helsingissä kuin koko maassa. Kaupungin osaamisintensiiviset alat luovat siis kysyntää myös oheispalveluille, jotka voidaan jakaa osaamisintensiivisiin yrityspalveluihin (esimerkiksi konsultteihin ja lakimiehiin) sekä muihin tukipalveluihin, kuten ravintoloihin, kampaajiin, jotka kaikki vaikuttavat elinkeinotoiminnan kasvuun. Teollisuuden osuus on sen sijaan huomattavasti pienempi kuin koko maassa. Alkutuotannon merkitys Helsingin toimialarakenteessa on marginaalinen. Kauppa edelleen suurin työllistäjä Helsingissä Tukku-ja vähittäiskauppa Tukku- ja vähittäiskauppa oli vuonna 2015 yrityssektorin toimialakokonaisuuksista suurin työllistäjä Helsingissä. Alan 5 915 yritystä työllisti 36 455 henkeä, mikä oli 15 prosenttia Helsingin kaikkien yritysten yhteenlasketusta henkilöstömäärästä. Toimialan osuus kaikkien helsinkiläisyritysten kokonaisliikevaihdosta oli 35 prosenttia eli 25,9 miljardia euroa. Koko maan kaupan alan yrityksistä 14 prosentilla oli toimipaikkoja Helsingissä ja niiden osuus alan kaikista työpaikoista oli 15 prosenttia sekä osuus liikevaihdosta 23 prosenttia. Toimiala jakautuu kolmeen tarkempaan luokkaan, joista Helsingissä eniten työllistää vähittäiskauppa (18 100 henkeä). Sitä seuraa tukkukauppa 15 000:llä ja moottoriajoneuvojen kauppa 3 400 työntekijällään. Toimialan henkilöstömäärä, yritysten lukumäärä ja liikevaihdon arvo olivat vuonna 2015 edellisvuotta pienemmät sekä Helsingissä että koko maassa. Erityisesti tukkukauppa- ja moottoriajoneuvojen myyntiä harjoittavien yritysten liikevaihto laski Helsingissä. Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Henkilöstömäärältään yrityssektorin toiseksi merkittävin toimiala Helsingissä oli hallinto- ja tukipalvelutoiminta. Alan 2139 yritystä työllistivät 33 019 henkeä ja liikevaihtoa alan yrityksille kertyi 3,3 miljardia euroa. Alan yritysten osuus helsinkiläisyritysten henkilöstömäärästä oli 13 prosenttia ja liikevaihdosta neljä prosenttia. Pääkaupunkilaisyritysten osuus alan kokonaishenkilöstömäärästä oli 27 prosenttia ja liikevaihdosta 32 prosenttia. Työllistämistoimintaa harjoittavat yritykset työllistävät 14 400, kiinteistön- ja maisemanhoito 9 700 sekä turvallisuus- vartiointi- ja etsiväpalvelut 4 200 henkilöä. Vuodesta 2013 henkilöstömäärä on kasvanut prosentuaalisesti eniten turvallisuus-, vartiointi ja etsiväpalveluita tarjoavissa yrityksissä. Liikevaihdon arvo on puolestaan kasvanut eniten vuokraus- ja leasing-toimintayrityksissä. Kuvio 3. Yritysten Henkilöstömäärä toimialoittain Helsingissä vuosina 2013 2015 4
Lähde: Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkarekisteri Informaatio ja viestintä Informaatio ja viestintäala työllisti 33 000 henkilöä vuonna 2015, mikä oli 13 prosenttia yrityssektorin yhteenlasketusta henkilöstömäärästä Helsingissä. Vuonna 2015 alan osuus kaikkien helsinkiläisyritysten liikevaihdosta oli 14 prosenttia eli 10,2 miljardia euroa. Vuodesta 2014 liikevaihdon arvo kasvoi yli yhdeksän prosenttia. On oletettavissa, että toimiala jatkoi kasvuaan myös vuonna 2016, tosin hieman hitaammin 6. Kuvio 4. Liikevaihdon kehitys Helsingin seudulla informaatio ja viestintä -toimialalla 2000 2016 6 Kauppakamarin Helsingin seudun toimialakatsauksen (4/16) mukaan Helsingin seudun informaatio- ja viestintäalan yritysten liikevaihdon arvosta 78 prosenttia tuotetaan helsinkiläisyrityksissä ja siksi kuvio kuvaa vahvasti ei vaan seudun, vaan erityisesti Helsingin informaatio- ja viestintäalaa. 5
Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Informaatio- ja viestintäalalla toimi Helsingissä kaikkiaan 3 405 yritystä. Helsingin osuus alan kaikista työpaikoista koko maassa oli 42 prosenttia samalla kuin kokonaisliikevaihdosta yli puolet, 53 prosenttia, tuotettiin helsinkiläisten alan yritysten toimipaikoissa. Alan merkittävimmät työllistäjät olivat tietotekniikkapalvelut 7 (16 700 työpaikkaa), kustannustoiminta (6 700 työpaikkaa) ja televiestintä (4 700 työpaikkaa). Suurin kasvu vuosina 2013 15 on ollut tietotekniikka- ja tietotekniikkapalveluita tarjoavissa yrityksissä. Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Neljänneksi eniten henkilöstöä oli ammatillista, tieteellistä ja teknistä toimintaa harjoittavilla yrityksillä. Alan henkilöstömäärä Helsingissä oli 29 200 ja liikevaihdon arvo 5,1 miljardia euroa. Alan 9 030 yrityksen osuus Helsingissä toimivien yritysten henkilöstöstä oli 12 ja liikevaihdosta seitsemän prosenttia, kuten edellisenäkin vuonna. Helsingin osuus toimialan henkilöstömäärästä koko maassa oli 30 ja liikevaihdosta 37 prosenttia. Lakiasiain- ja laskentatoimen palvelut, arkkitehti- ja insinööripalvelut sekä liikkeenjohdon konsultointi olivat Helsingissä merkittävimmät alan työllistäjät 7 440, 6 800 ja 6 400 työpaikkamäärillään. Vuosina 2013 15 alan sisällä merkittävintä kasvua on tapahtunut sellaisten yritysten osalta, jotka toimivat tieteellisen tutkimuksen ja kehittämisen, eläinlääkintäpalvelujen sekä liiketoiminnan konsultoinnin aloilla. Henkilöstömäärän muutos toimialoittain Helsingin kaikkien yritystoimipaikkojen yhteenlaskettu henkilöstömäärä kasvoi noin 990 henkilöllä eli 0,4 prosenttia vuodesta 2014 vuoteen 2015. Suurinta määrällistä kasvua koettiin hallinto- ja tukipalveluiden toimialalla, joka kasvoi 2 400 henkilöllä. Erityisesti työllistämis- ja turvallisuuspalvelujen yrityksissä henkilöstömäärät kasvoivat, molemmissa yli tuhannella (+1 270 ja +1 200) henkilöllä. Myös rakentamisessa, 77 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta 6
erityisesti talonrakentamisen alalla henkilöstömäärä kasvoi (+580). Posti- ja kuriiritoiminnan yrityksissä henkilöstömäärä kasvoi 570 henkilöllä. Suurimmat henkilöstövähennykset tehtiin tukku- ja vähittäiskaupassa, vähittäiskaupan yhteenlaskettu henkilöstömäärä väheni 1 100 henkilöllä ja tukkukaupan 510 henkilöllä. Myös kuljetuksen ja varastoinnin työpaikkoja katosi Helsingistä, erityisesti maaliikenteessä (-850). Kuvio 4. Helsinkiläisyritysten henkilöstömäärän muutos päätoimialoittain vuodesta 2014 vuoteen 2015 Ulkomaalaisomisteiset yritykset vahvistuivat Henkilöstömäärä ja liikevaihto kasvussa Lähde: Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkarekisteri Helsingin ulkomaalaisomisteisten yritysten 8 määrä pysyi vuonna 2015 ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna. Niiden lukumäärä oli 1 664. Näiden yritysten palveluksessa työskenteli 55 000 henkilöä ja niiden liikevaihdon arvo oli 18,0 miljardia euroa. Henkilöstömäärä kasvoi kahdella ja liikevaihto neljällä prosentilla. Ulkomaalaisomisteisia yrityksiä toimii Helsingissä suhteellisen vähän, niiden määrä on vain 3,7 prosenttia kaikista helsinkiläisyrityksistä. Niiden merkitys yritystoiminnan kannalta on kuitenkin erittäin merkittävä, koska niiden osuus helsinkiläisyritysten henkilöstömäärästä oli 22 prosenttia ja osuus liikevaihdosta 24 prosenttia. Keskimääräinen ulkomaalaisomisteinen yritys on näin huomattavasti suurempi muihin helsinkiläisyrityksiin verrattuna. Kun ulkomaalaistaustaisessa yrityksessä työskentelee keskimäärin 33 henkilöä, työllistää 8 Ulkomaalaisomisteisten yritysten määritelmä laatuselosteessa sivulla 18. 7
keskimääräinen helsinkiläisyritys 5,4 henkilöä. Vastaavasti liikevaihdon keskimäärä nousi ulkomaalaisomisteisissa yrityksissä 10,8 miljoonaan euroon, mutta oli yrityksissä keskimäärin 1,7 miljoonaa euroa. Pääkaupunkiseutu ulkomaalaisomisteisten yritysten keskittymä Suomessa Suomessa toimivien ulkomaalaisomisteisten yritysten toiminta on edelleen vahvasti keskittynyt Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle. Ulkomaalaisomisteisista yrityksistä 38 prosentilla oli toimintoja Helsingissä ja 63 prosentilla pääkaupunkiseudulla vuonna 2015. Helsingin osuus ulkomaalaisomisteisten yritysten henkilöstöstä oli 23 prosenttia sekä liikevaihdosta 21 prosenttia. Koko pääkaupunkiseudun osuus henkilöstöstä oli 42 prosenttia. Suomen ulkomaalaisomisteisten yritysten liikevaihdosta 49 prosenttia tuotettiin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa sijaitsevien yritysten toimipaikoissa. Ulkomaalaisomistus keskittyy tietyille toimialoille Kun ulkomaalaisomisteisuuden osuutta eri toimialoilla mitataan henkilöstömäärällä, Helsingissä vuonna 2015 kärkeen nousi radio- ja tv-toiminta, jossa 84 prosenttia koko henkilöstömäärästä oli ulkomaalaisomisteisten yritysten palveluksessa. Muita henkilöstön osuuksien mukaan mitattuna suuria toimialoja olivat moottoriajoneuvojen valmistus (77 prosenttia), elektroniikkateollisuus (75), ilmaliikenne (67), tekninen testaus ja analysointi (66) sekä vesiliikenne (64 prosenttia). Ulkomaalaisomistus on vähäisintä koulutusalan yritystoiminnassa (2 prosenttia), muussa palvelutoiminnassa sekä energia-ja vesihuollossa. Molemmilla viimeksi mainituilla toimialoilla vain seitsemän prosenttia kokonaishenkilöstöstä työskentelee ulkomaalaisomisteisessa yrityksessä. Merkittävin määrä työpaikkoja oli tietotekniikkapalveluissa (ts. informaatio- ja viestintäala, 10 700 työpaikkaa), rahoitus- ja vakuutustoiminnassa (8 300) ja tukku- ja vähittäiskaupassa (8 100). Henkilöstömäärällä mitattuna merkittävimmät yritysten kotimaat olivat Ruotsi, 18 600 työpaikkaa 9, Yhdysvallat, 5 700 työpaikkaa, ja Britannia, 4 300 työpaikkaa 10. Aloittaneiden yritysten määrä ennallaan Yrityskannan uudistumisaste ennallaan Helsingissä rekisteröitiin Tilastokeskuksen Aloittaneet ja lopettaneet yritykset -tilaston 11 mukaan 5 588 uutta yritystä vuonna 2016. Se on hieman enemmän kuin vuonna 2015, jolloin perustettiin 5 492 yritystä. Elinkeinokehityksen dynamiikasta kertova yrityskannan uudistumisaste 12 on Helsingissä vaihdellut 12 prosentin molemmin puolin 2013 15 ja oli 12,1 prosenttia vuonna 2015. Koko Suomessa yrityskannan uudistumisaste oli alle kahdeksan prosenttia. Toimialoittain yrityskannan uudistumisaste oli Helsingissä vuonna 2016 korkeinta koulutuksessa (18,9 %), taiteissa, viihteessä ja virkistyksessä (18,3 %) sekä majoitus ja ravitsemustoiminnassa (17,7 %). Määrän selkeä kasvu on usein merkki kilpailukyvyn kasvusta yrityskannan sisällä, kun uudet yrittäjät haastavat vanhoja tehostamaan toimintaansa säilyttääkseen kilpailukykynsä. Samalla se voi stimuloida innovaatioita ja helpottaisi uusien teknologioiden käyttöönottoa, mikä kasvattaa talouden tuottavuutta. Jos aloittaneiden yritysten määrää suhteutetaan väkilukuun 13, nähdään, että tällä hetkellä yrityksiä rekisteröidään vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. 9 Esimerkkejä ruotsalaisomisteisista yrityksistä: Tokmanni, Mehiläinen 10 Esimerkki brittiomisteisesta yrityksestä: Attendo 11 Katso lisätietoja aineistosta laatuselosteesta sivulta 17. 12 Ns. business birth rate, aloittaneiden yritysten määrä suhteessa yrityskantaan. 13 Aloittaneiden yritysten määrä tuhatta asukasta kohden. 8
Kuvio 5. Aloittaneiden yritysten määrä tuhatta asukasta kohden Helsingissä vuosina 2001 2016 Lopettaneiden yritysten määrä oli 4 568 vuonna 2015. 14 Yrittäjyysaste Helsingissä pienempi kuin koko maassa Yrittäjien määrä hitaassa kasvussa Lähde: Tilastokeskus, Aloittaneet ja lopettaneet yritykset tilasto 1990-luvun alkupuoliskolla Helsingin työmarkkinoilta väheni Tilastokeskuksen mukaan lähes 80 000 työpaikkaa, 21 prosenttia koko työpaikkamäärästä. Samaan aikaan myös monta yritystä haettiin konkurssiin ja yrittäjien lukumäärä väheni 14 prosentilla vuosina 1989 1993. Sen jälkeen yrittäjien määrä on taas noussut Helsingissä tasaisesti kiihtyen vuodesta 2005 lähtien. Suhdanteiden lisäksi lukumäärän muutoksiin ovat vaikuttaneet muutokset lainsäädännössä ja tilastollisissa määrittelyissä. Esimerkiksi yliopistokaupungin apurahansaajat on vuoden 2009 alusta vakuutettu maatalousyrittäjän eläkelain mukaisesti lakisääteisen työeläketurvan piiriin, minkä seurauksena heidät määritellään nykyisin työssäkäyntitilastossa yrittäjiksi. Jos henkilö työskentelee sekä yrittäjänä että palkansaajana, hänet lasketaan yrittäjäksi, jos yrittäjätulon ja -palkan määrä on suurempi kuin muut palkkatulot. Muun muassa tämä uudistus lisäsi yrittäjien määrää vuonna 2010. 15 14 Tilastokeskus, Aloittaneet ja lopettaneet yritykset -tilasto 15 Katainen, Antti (2016): Yrittäjien lukumäärä polkenut paikallaan. Julkaisussa Tieto&trendit 5/2016, Tilastokeskus. 9
Kuvio 6. Yrittäjien määrä Helsingissä vuosina 1987 2014 Helsingin yrittäjyysaste koko maata matalampi Lähde: Tilastokeskus, Aloittaneet ja lopettaneet yritykset -tilasto Vuonna 2014 Helsingin yrittäjyysaste 16 oli Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston 17 mukaan 7,3 prosenttia eli kaupungissa oli 21 500 yrittäjää. Koko Suomessa osuus on korkeampi, 10,6 prosenttia. Yrittäjät ovat tyypillisesti palkansaajia vanhempia. Ikäluokittain katsottuna yrittäjien osuus Helsingissä on suurin 45 49 -vuotiaiden (10,1 %) ja 60 64 -vuotiaiden (10,0 %) keskuudessa. Alle 25-vuotiaista (18 24 vuotiaat) yrittäjiä on 2,4 %, yli 65-vuotiaista (65 74 vuotiaat) lähes joka kymmenes (8,6 %). Eläkeiän ylittäneistä naiset ovat miehiä aktiivisempia yrittäjiä. Helsinkiläisten yrittäjien keskuudessa suurimmat ikäryhmät ovat 45 54 vuotiaat, heitä on yhteensä 29,2 prosenttia (45 49-vuotiaita 14,8 %, 50 54-vuotiaista 14,4 %). Alle 25-vuotiaiden osuus yrittäjistä on vain 2,5 prosenttia, eläkeiän ylittäneitä on puolestaan 0,9 %. Nopeimmin kasvavat ikäryhmät yrittäjien keskuudessa ovat vuosina 2001 2014 olleet yli 65-vuotiaat ja 25 34 -vuotiaat. Yli 64-vuotiaiden yrittäjien määrä on kasvanut 60:sta vuonna 2001 (0,4 % kaikista yrittäjistä) 197:ään vuonna 2014 (0,9 %), joten lukumäärä on edelleen pieni. Naisten osuus helsinkiläisyrittäjistä on 38 %, mikä on hieman suurempi osuus kuin koko Suomen naispuolisten yrittäjien osuus vuonna 2014. Naisten osuus yrittäjistä on kuitenkin laskenut Helsingissä jo kymmenen vuoden ajan. 16 Yrittäjien osuus työikäisestä (18 74 vuotiaat) väestöstä. 17 Katso lisätietoja aineistosta laatuselosteesta sivulta 17. 10
Liitetaulukko 1. Yritysten määrä, henkilöstön määrä ja liikevaihto toimialoittain Helsingissä sekä niiden osuus koko maasta 2015 Toimiala (TOL 2008) Yritykset Henkilöstö Liikevaihto Osuus koko maasta Lukumäärä % Henkeä % Milj. % Yritykset Henkilöstö Liikevaihto Kaikki toimialat yhteensä 45 203 100,0 246 086 100,0 74 822 100,0 12,5 17,3 19,7 A Maatalous, metsätalous ja kalatalous 1 151 2,5 224 0,1 30 0,0 1,5 0,4 1,5 C Teollisuus 1 451 3,2 17 191 7,0 11 757 15,7 7,0 5,8 9,5 Siitä 10-12 Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan valmistus 104 0,2 2 596 1,1 577 0,8 5,6 7,6 5,3 13 Tekstiilien valmistus 57 0,1 207 0,1 36 0,0 8,0 9,8 9,8 14-15 Vaatteiden ja nahkatuotteiden valmistus 142 0,3 575 0,2 100 0,1 12,9 14,3 12,2 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen 226 0,5 1 098 0,4 149 0,2 22,9 15,2 13,1 19-21 Kemiallisten tuotteiden ja lääkeaineitten valmistus 47 0,1 909 0,4 1 376 1,8 13,8 5,0 8,4 23 Muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus 44 0,1 963 0,4 271 0,4 6,1 7,7 8,9 24-25 Metallien jalostus, metallituotteiden valmistus 122 0,3 918 0,4 124 0,2 2,6 1,9 0,7 26 Tietokoneiden ja elektronisten tuotteiden valmistus 72 0,2 1 961 0,8 639 0,9 12,6 9,2 4,0 27 Sähkölaitteiden valmistus 39 0,1 3 198 1,3 1 604 2,1 9,4 20,4 30,7 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus 76 0,2 1 189 0,5 365 0,5 5,5 2,7 2,3 29-30 Moottoriajoneuvojen ja muiden kulkuneuvojen valmistus 42 0,1 727 0,3 128 0,2 7,0 5,1 4,0 31 Huonekalujen valmistus 78 0,2 226 0,1 18 0,0 8,6 3,8 1,7 32 Muu valmistus 206 0,5 699 0,3 99 0,1 15,9 16,8 14,7 33 Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus 131 0,3 481 0,2 78 0,1 4,8 2,9 3,1 D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta 80 0,2 1 877 0,8 2 684 3,6 8,8 15,5 21,7 E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito 51 0,1 281 0,1 152 0,2 3,5 3,6 6,1 F Rakentaminen 3 075 6,8 19 421 7,9 5 008 6,7 7,4 12,8 16,6 41 Talonrakentaminen 1 710 3,8 10 003 4,1 2 918 3,9 9,4 17,9 21,5 42 Maa- ja vesirakentaminen 106 0,2 1 785 0,7 830 1,1 7,9 10,8 18,7 11
Toimiala (TOL 2008) Yritykset Henkilöstö Liikevaihto Osuus koko maasta Lukumäärä % Henkeä % Milj. % Yritykset Henkilöstö Liikevaihto 43 Erikoistunut rakennustoiminta 1 259 2,8 7 633 3,1 1 261 1,7 5,7 9,6 10,3 G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus 5 915 13,1 36 455 14,8 25 945 34,7 13,5 15,2 22,8 45 Moottoriajoneuvojen kauppa ja korjaus 559 1,2 3 355 1,4 1 272 1,7 5,9 9,3 8,4 46 Tukkukauppa 2 884 6,4 15 019 6,1 19 755 26,4 20,3 20,1 32,2 47 Vähittäiskauppa 2 472 5,5 18 080 7,3 4 918 6,6 12,3 14,0 13,2 H Kuljetus ja varastointi 1 820 4,0 16 802 6,8 3 124 4,2 8,6 13,7 13,9 49 Maaliikenne ja putkijohtokuljetus 1 341 3,0 7 733 3,1 1 052 1,4 7,3 11,5 11,6 50 Vesiliikenne 66 0,1 2 563 1,0 903 1,2 19,8 34,8 35,9 52 Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta 345 0,8 2 722 1,1 799 1,1 17,5 11,0 13,3 53 Posti- ja kuriiritoiminta 54 0,1 3 778 1,5 351 0,5 15,3 20,2 21,1 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta 1 783 3,9 14 068 5,7 1 502 2,0 15,1 25,0 24,6 55 Majoitus 117 0,3 1 756 0,7 330 0,4 6,3 18,6 23,8 56 Ravitsemistoiminta 1 666 3,7 12 312 5,0 1 172 1,6 16,8 26,3 24,9 J Informaatio ja viestintä 3 405 7,5 32 975 13,4 10 215 13,7 33,7 41,9 53,3 58 Kustannustoiminta 407 0,9 6 712 2,7 1 611 2,2 39,7 45,8 53,9 59 Elokuva- ja tv-ohjelmatuotanto, musiikin kustantaminen 794 1,8 2 550 1,0 451 0,6 47,7 71,1 72,1 60 Radio- ja televisiotoiminta 31 0,1 616 0,3 517 0,7 41,9 65,0 91,1 61 Televiestintä 143 0,3 4 671 1,9 2 309 3,1 32,9 41,6 50,1 62 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta 1 717 3,8 16 734 6,8 4 940 6,6 28,7 38,2 53,9 63 Tietopalvelutoiminta 313 0,7 1 692 0,7 388 0,5 34,8 37,6 32,0 K Rahoitus- ja vakuutustoiminta 2 778 6,1 18 217 7,4 1 0,0 36,2 44,1 7,1 64,66 Rahoituspalvelut 2 721 6,0 15 978 6,5 1 0,0 36,0 49,6 7,1 L Kiinteistöalan toiminta 4 110 9,1 4 837 2,0 3 604 4,8 16,2 25,3 44,2 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 9 030 20,0 29 166 11,9 5 073 6,8 25,3 29,6 36,7 69 Lakiasiain- ja laskentatoimen palvelut 1 264 2,8 7 449 3,0 1 140 1,5 19,4 36,1 49,2 70 Pääkonttorien toiminta; liikkeenjohdon konsultointi 2 958 6,5 6 383 2,6 1 188 1,6 32,4 42,6 48,8 71 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus 1 254 2,8 6 825 2,8 893 1,2 15,4 17,2 17,0 72 Tieteellinen tutkimus ja kehittäminen 146 0,3 828 0,3 190 0,3 25,3 19,5 23,6 12
Toimiala (TOL 2008) Yritykset Henkilöstö Liikevaihto Osuus koko maasta Lukumäärä % Henkeä % Milj. % Yritykset Henkilöstö Liikevaihto 73 Mainostoiminta ja markkinatutkimus 1 115 2,5 4 466 1,8 1 185 1,6 31,5 51,8 70,8 74 Muut erikoistuneet palvelut liikeelämälle 2 095 4,6 2 951 1,2 446 0,6 31,6 36,2 40,3 75 Eläinlääkintäpalvelut 198 0,4 265 0,1 31 0,0 17,6 12,6 13,6 N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta 2 139 4,7 33 019 13,4 3 310 4,4 15,2 26,9 31,6 77 Vuokraus- ja leasingtoiminta 158 0,3 763 0,3 373 0,5 12,6 16,7 20,8 78 Työllistämistoiminta 348 0,8 14 414 5,9 729 1,0 25,4 34,3 37,4 79 Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toiminta; varauspalvelut 233 0,5 1 184 0,5 814 1,1 15,9 32,2 55,4 80 Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut 92 0,2 4 196 1,7 290 0,4 14,6 44,0 40,4 81 Kiinteistön- ja maisemanhoito 922 2,0 9 699 3,9 580 0,8 11,7 18,3 17,4 82 Hallinto- ja tukipalvelut liike-elämälle 386 0,9 2 763 1,1 524 0,7 26,1 28,3 43,7 P Koulutus 773 1,7 2 068 0,8 235 0,3 21,2 25,1 29,7 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut 3 127 6,9 10 786 4,4 1147 1,5 16,7 16,0 19,0 86 Terveyspalvelut 2 908 6,4 7 883 3,2 962 1,3 19,0 23,0 24,5 87 Sosiaalihuollon laitospalvelut 44 0,1 1 725 0,7 121 0,2 4,2 7,3 7,5 88 Sosiaalihuollon avopalvelut 175 0,4 1 179 0,5 64 0,1 7,6 12,7 13,2 R Taiteet, viihde ja virkistys 1 629 3,6 3 429 1,4 635 0,8 23,4 22,1 14,2 90 Kulttuuri- ja viihdetoiminta 1 091 2,4 1 252 0,5 241 0,3 35,0 40,3 54,3 93 Urheilutoiminta sekä huvi- ja virkistyspalvelut 521 1,2 1 782 0,7 227 0,3 13,8 17,8 21,0 S Muu palvelutoiminta 2 869 6,3 5 248 2,1 391 0,5 14,8 23,4 22,1 94 Järjestöjen toiminta 301 0,7 2 089 0,8 100 0,1 38,5 61,9 52,7 95-96 Tietokoneiden ja kotitaloustavaroiden korjaus ja muut palvelut 2 568 5,7 3 160 1,3 291 0,4 13,8 16,6 18,4 B, T, U, X Alkutuotanto, muu ja tuntematon 17 0,0 22 0,0 9 0,0 1,9 0,4 0,6 ghfghghghjjhkhghfgjghjgghfghjjh 13
Liitetaulukko 2. Yritysten henkilöstömäärä ja liikevaihto toimialoittain Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla sekä osuus koko maasta 2014 Toimiala (TOL 2008) Helsinki Milj. Osuus koko maasta Henkilöstömäärä Henkilöstö Liikevaihto Pääkaupunkiseutu Henkilöstömäärä Liikevaihto Liikevaihto Milj. Osuus koko maasta Henkilöstö Liikevaihto Kaikki toimialat yhteensä 246 086 74 823 17,3 19,7 415 737 148 966 29,2 39,2 C Teollisuus 17 191 11 757 5,8 9,5 42 745 32 709 14,3 26,4 D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta 1 877 2 684 15,5 21,7 3 749 4 448 31,0 35,9 E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito 281 152 3,6 6,1 975 372 12,5 15,1 F Rakentaminen 19 421 5 008 12,8 16,6 36 759 9 271 24,1 30,7 G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus 36 455 25 945 15,2 22,8 75 769 54 815 31,6 48,1 H Kuljetus ja varastointi 16 802 3 124 13,7 13,9 38 700 9 949 31,6 44,2 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta 14 068 1 503 25,0 24,6 19 326 2 171 34,3 35,6 J Informaatio ja viestintä 32 975 10 215 41,9 53,3 45 928 12 969 58,3 67,7 K Rahoitus- ja vakuutustoiminta 18 217 1 44,1 7,1 22 126 1 53,5 7,4 L Kiinteistöalan toiminta 4 837 3 604 25,3 44,2 6 600 4 503 34,6 55,2 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 29 166 5 073 29,6 36,7 42 636 7 048 43,3 51,0 N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta 33 019 3 310 26,9 31,6 47 596 4 975 38,8 47,5 P Koulutus 2 068 235 25,1 29,7 2 927 326 35,6 41,2 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut 10 786 1 147 16,0 19,0 16 338 1 659 24,3 27,5 R Taiteet, viihde ja virkistys 3 429 635 22,1 14,2 5 798 3 072 37,3 68,9 S Muu palvelutoiminta 5 248 391 23,4 22,1 7 098 564 31,6 32,0 A, B, T,U,X Maatalous, alkutuotanto, muu ja tuntematon 246 39 0,4 1,1 667 113 1,1 3,2 14
Liitetaulukko 3. Ulkomaalaisomisteisten yritysten henkilöstömäärä ja sen osuus koko kaikkien yritysten henkilöstömäärästä toimialoittain Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla 2015 Toimiala (TOL 2008) Helsinki Pääkaupunkiseutu Henkilöstön lukumäärä Osuus toimialan koko henkilöstöstä, % Henkilöstön lukumäärä Osuus toimialan koko henkilöstöstä, % Kaikki toimialat yhteensä 54 973 22,3 100 947 24,3 C Teollisuus 6 291 36,6 12 943 30,3 10-12 Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan valmistus 471 18,1 1 168 19,2 19-21 Kemiallisten tuotteiden ja lääkeaineitten valmistus 161 17,7 1 105 21,2 23 Muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus 553 57,4 752 59,3 26-27 Elektronisten ja sähkölaitteiden valmistus 3 876 75,1 7 045 49,7 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus 270 22,7 990 25,1 29-30 Moottoriajoneuvojen valmistus 556 76,5 558 70,3 13-17, 22, 24-25, 31-33 Muu teollisuus 403 8,9 891 9,8 D-E Energia- ja vesihuolto 159 7,4 616 13,0 F Rakentaminen 3 000 15,4 4 566 12,4 41 Talonrakentaminen 1 971 19,7 2 162 13,1 42 Maa- ja vesirakentaminen 654 36,6 1 296 35,0 43 Erikoistunut rakennustoiminta 375 4,9 1 107 6,7 G Kauppa 8 102 22,2 23 805 31,4 45 Moottoriajoneuvojen kauppa ja korjaus 411 12,3 1 922 21,6 46 Tukkukauppa 4 353 29,0 14 680 40,4 47 Vähittäiskauppa 3 338 18,5 7 204 23,6 H Kuljetus ja varastointi 3 003 17,9 8 872 22,9 49 Maaliikenne ja putkijohtokuljetus 364 4,7 2 554 18,1 50 Vesiliikenne 1 648 64,3 1 979 68,0 52 Varastointi 772 28,4 3 114 26,9 53 Posti- ja kuriiritoiminta 216 5,7 321 5,6 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta 1 296 9,2 2 202 11,4 J Informaatio ja viestintä 10 676 32,4 14 894 32,4 58 Kustannustoiminta 776 11,6 1 226 16,2 59 Elokuva- ja tvo-ohjelmatuotanto, musiikin kustantaminen 833 32,7 866 32,0 60 Radio- ja televisiotoiminta 517 83,9 538 83,8 61 Televiestintä 1 946 41,7 2 301 41,7 62 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta 6 310 37,7 9 504 35,9 63 Tietopalvelutoiminta 294 17,4 460 15,0 K Rahoitus- ja vakuutustoiminta 8 312 45,6 9 151 41,4 64,66 Rahoituspalvelut 7 878 49,3 8 711 48,9 65 Vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta 435 19,4 440 10,2 L Kiinteistöalan toiminta 395 8,2 494 7,5 68 Kiinteistöalan toiminta 395 8,2 494 7,5 15
Toimiala (TOL 2008) Helsinki Pääkaupunkiseutu Henkilöstön lukumäärä Osuus toimialan koko henkilöstöstä, % Henkilöstön lukumäärä Osuus toimialan koko henkilöstöstä, % M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 8 204 19,2 8 204 19,2 70 Pääkonttorien toiminta; liikkeenjohdon konsultointi 1 576 17,5 1 576 17,5 71 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi 3 914 28,3 3 914 28,3 73 Mainostoiminta ja markkinatutkimus 1 301 23,9 1 301 23,9 74 Muut erikoistuneet palvelut liike-elämälle 357 9,0 357 9,0 69, 72,75 Lakiasiain palvelut ja tutkimus; Eläinlääkintä 1 057 10,2 1 057 10,2 N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta 11 576 24,3 11 576 24,3 78 Työllistämistoiminta 2 409 13,6 2 409 13,6 79 Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toiminta 666 39,0 666 39,0 80 Turvallisuus-, vartiointija etsiväpalvelut 2 986 56,5 2 986 56,5 82 Hallinto- ja tukipalvelut liike-elämälle 965 27,7 965 27,7 77, 81 Vuokraustoiminta; kiinteistönhoito 4 550 23,4 4 550 23,4 P Koulutus 109 3,7 109 3,7 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut 2 653 16,2 2 653 16,2 S Muu palvelutoiminta 560 7,9 560 7,9 A-B, O, R,T, U, X Muu ja tuntematon 302 4,7 302 4,7 16
Laatuseloste Aineisto ja vertailtavuus Aineisto on suurimmaksi osaksi peräisin Tilastokeskuksen Yritys- ja toimipaikkarekisterin vuositilastosta. Aineisto kuvaa lähinnä liikeyritystoimintaa. Yritysrekisteriin tiedot kerätään pääasiassa kahdesta lähteestä: verohallinnon rekistereistä ja Tilastokeskuksen omista tiedusteluista. Vuotta 2015 koskevat tiedot eivät ole vertailukelpoisia vuotta 2012 ja sitä aiempia vuosia koskevien tietojen kanssa. Yrityksellä tarkoitetaan yhden tai useamman henkilön yhdessä harjoittamaa taloudellista toimintaa, joka tähtää kannattavaan tulokseen. Yrityksiä ovat: ammatin- ja liikkeenharjoittajat, jotka toimivat omalla nimellään tai rekisteröidyllä toiminimellä; oikeushenkilöt (esim. osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, taloudellinen yhdistys ja avoin osakeyhtiö); julkiset rahoituslaitokset ja valtion liikelaitokset sekä kuntien liikelaitokset. Yritysrekisterin vuositilastoon sisältyvät yritykset (ja toimipaikat), jotka ovat toimineet yli puoli vuotta tilastovuonna ja jotka ovat työllistäneet enemmän kuin puoli henkilöä tai joiden liikevaihto on ylittänyt vuosittain määritellyn tilastorajan (10 846 euroa vuodesta 2013 lähtien). Vuoden 2013 tiedoista alkaen mukaan on otettu lisäksi taserajan 170 000 euroa ylittävät yritykset sekä kuntien liikelaitokset. Yritystaulukot muodostetaan pääosin toimipaikkojen tiedoista. Alueellisissa tilastoissa yritys on viety jokaiselle alueelle, jolla sillä on toimipaikkoja. Henkilöstö ja liikevaihto lasketaan alueella (kunnassa) sijaitsevien toimipaikkojen tiedot summaamalla. Toimialana tilastoissa on aina yrityksen päätoimiala. Henkilöstön suuruusluokitus on muodostettu yrityksen kokonaishenkilöstöstä. Aloittaneet ja lopettaneet yritykset -tilasto perustuu myös Tilastokeskuksen yritysrekisteriin sekä rekisterin lähdeaineistoina käytettävien Verohallinnon rekisteröintitietoihin. Tilasto kattaa yritykset, jotka ovat liiketoiminnasta tai kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta arvonlisäverovelvollisia tai toimivat työnantajina. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät säätiöt, aatteelliset yhdistykset, julkiset viranomaiset ja uskonnolliset yhteisöt. Tilastoon sisältyvät valtion liikelaitokset mutta eivät kuntien liikelaitokset, jotka puolestaan ovat mukana Yritys- ja toimipaikkarekisterissä. Yrittäjiä koskevat aineisto on peräisin Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastosta. Alueittainen tieto väestön taloudellisesta toiminnasta ja työssäkäynnistä tuotetaan vuosittain. Tilaston henkilöperusjoukon muodostaa maassa vuoden viimeisenä päivänä vakinaisesti asuva väestö. Tiedot perustuvat pääasiassa hallinnollisiin rekistereihin ja tilastollisiin aineistoihin. 17
Luokitukset Henkilöstö sisältää sekä palkansaajat että yrittäjät. Henkilöstö on muutettu kokovuosityöllisiksi siten, että esimerkiksi puolipäiväinen työntekijä vastaa puolta henkilöä ja kaksi puolivuotista työntekijää vastaa yhtä kokovuosityöllistä. Yritysrekisterin tiedusteluihin sisältymättömien yritysten henkilöstö on estimoitu palkkatietojen perusteella. Yrittäjien osalta yrittäjätyöpanokseksi lasketaan se työpanos, jonka yrityksen omistaja tai perheenjäsen on tehnyt yrityksessään ilman varsinaista palkkaa. Liikevaihto on yritysten virallisten tilinpäätösten mukainen. Jos yrityksen tilikausi poikkeaa 12 kuukaudesta, mutta toiminta on jatkunut koko vuoden, niin liikevaihto ja myös muut tilinpäätöstiedot muunnetaan vastaamaan 12 kuukautta. Rahoitus- ja vakuutustoiminnalle ei tilastoida liikevaihtoa. Toimiala on esitetty toimialaluokituksen 2008 mukaisesti. Toimialana tilastoissa on aina yrityksen päätoimiala. Yritys lasketaan ulkomaisomisteiseksi vain, jos yksittäisen ulkomaalaisen omistajatahon omistusosuus on yli 50 prosenttia. Esimerkiksi pörssiyrityksellä omistus saattaa jakautua usean ulkomaalaisen tahon kesken, mutta yhdenkään omistus ei ole yli 50 prosenttia. Edellä mainitussa tilanteessa yritys ei ole ulkomaalainen. Ulkomaalaisomisteisten yritysten omistajamaan päättelyssä on käytetty alkuperämaata (konsernin ylimpänä olevan yksikön maatieto). Vuotta 2012 ja sitä aiempia vuosia koskevissa tilastoissa käytettiin sijoittajamaa tietoa (ts. sisälsi myös ns. väliemojen tietoja). Omistajamaista tilastoon on mukaan otettu tilastovuonna koko maan osalta henkilöstömäärältään kymmenen suurinta maata. Edelliset tiedot Helsingin kaupungin Tietokeskus, Tilastoja 2016:33 Tiedot löytyvät myös Helsingin kaupungin tietokeskuksen nettijulkaisusta Elinkeinot ja työmarkkinat Helsingissä, http://www.elinkeinothelsingissa.fi. 18
Helsingin kaupungin tietokeskus TILASTOJA 2017:16 YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ 2015 2017:1 Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö vuonna 2016 2017:2 Population with foreign background in Helsinki 2016 2017:3 Toimitilamarkkinat Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla 2016 2017:4 Korkea-asteen koulutus Helsingissä 2017:5 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-joulukuussa 2016 2017:6 Rakentaminen Helsingissä 2016 2017:7 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2016 2017:8 Työllisyys ja työttömyys Helsingissä 4. vuosineljänneksellä 2016 2017:9 Asuntojen vuokrat Helsingissä loka joulukuussa 2016 2017:10 Rakentaminen Helsingissä 2016 sekä rakentamisen aikasarjoja 2017:11 Asuntojen vuokrat Helsingissä 2016 2017:12 Työmarkkinat Helsingissä vuonna 2016 2017:13 Rakentaminen Helsingissä vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä 2017:14 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä tammi maaliskuussa 2017 2017:15 Asuntojen vuokrat Helsingissä tammi maaliskuussa 2017 TIEDUSTELUT Anu Henriksson, puh. 09 310 36520 JULKAISIJA Helsingin kaupungin tietokeskus PL 5500 00099 Helsingin kaupunki SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@hel.fi ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X 19