Kulttuurin kansainvälistymismahdollisuudet ja rahoitus Etelä-Pohjanmaan kulttuuri kansainvälistyy 25.11.2013, Seinäjoki
Kulttuuri ja luova talous hallitusohjelmassa Luovat alat Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa vahvasti; mm. painopistealueissa (Kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen) sekä kulttuuri- ja elinkeinopolitiikassa Hallituksen strateginen toimeenpanosuunnitelma: Vahvistetaan ja monipuolistetaan elinkeinorakennetta Palvelu- ja luovien alojen yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan perustamalla Finnvera Oyj:n yhteyteen pääomasijoitusrahasto tai -ohjelma. Vahvistetaan luovien alojen mahdollisuuksia: Kulttuuriyrittäjyyttä ja luovien alojen työpaikkojen syntymistä tuetaan ja vahvistetaan luovien alojen elinkeinotoiminnanmahdollisuuksia mm. tuote- ja palvelukehityksen avulla. Luova talous työssä -hanke, jossa kehitetään taide- ja kulttuurilähtöisiä toimintamalleja ja palvelutuotteita työllistymiskyvyn vahvistamiseksi ja työelämän kehittämiseksi. Selvitetään mahdollisuus perustaa luovan talouden kehittäjä- toimija ja ministeriöiden välinen luovan talouden koordinaatioelin. Kulttuurivientiä ja luovien alojen markkinointiosaamista edistetään. Toimeenpanossa tiivis yhteistyö OKM:n ja TEM:n välillä Valmisteilla Valtioneuvoston periaatepäätös aineettoman arvonluonnin kehittämisohjelmasta vuosille 2013-2020
Valtioneuvoston periaatepäätös aineettoman arvonluonnin kehittämisohjelmasta vuosille 2013-2020 Periaatepäätöksen tavoitteena on parantaa edellytyksiä aineettomaan omaisuuteen, siihen liittyvään osaamiseen sekä innovaatioihin perustuvan liiketoiminnan syntymiselle ja kehittymiselle Suomessa. Tavoitteena on myös vahvistaa kulttuurin tuotannon taloudellista perustaa ja siten varmistaa kansakunnan henkisen pääoman ylläpito ja uusiutuminen.
4
VNP:n kolme teemaa: aineettomien oikeuksien strategia luovien alojen liiketoiminnan ja yrittäjyyden edistäminen kansalliseen muotoiluohjelmaan sisältyvät toimet 5
Opetus- ja kulttuuriministeriö kulttuurin kansainvälistymisen edistäjänä Valtion kulttuuripolitiikan tavoitteita: luovuuden, moninaisuuden ja osallisuuden edistäminen Valtioneuvosto ohjaa kulttuuripolitiikan toteutumista lainsäädännön, hallitusohjelman, talousarvion ja muiden linjausten avulla Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa kulttuuripolitiikan toteuttamisesta, johon sisältyy kulttuurin kansainvälistyminen Taiteen ja kulttuurin toimialan määrärahat vuosittain noin 400 miljoonaa euroa Suuri osa rahoituksesta (noin 80%) kohdentuu kulttuurin perustan tukemiseen (mm. kansallisille kulttuuri- ja taidelaitoksille avustuksina) kulttuurin perustan vahvistaminen tukee myös kulttuurin kansainvälistyminen
Yleistä rahoituksesta Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee lakisääteisillä valtionosuuksilla ja - avustuksilla sekä harkinnanvaraisilla valtionavustuksilla kulttuuriin, liikuntaan, nuorisotyöhön, koulutukseen ja tieteeseen liittyvien hankkeiden toteutusta. Hallitusohjelman sekä valtakunnallisten EU-rahoitteisten ESRkehittämisohjelmien tavoitteina tulee olemaan mm. luovien alojen/luovan talouden ja eri toimialojen osaamisen ja yhteistyön sekä kansainvälistymisen kehittäminen Avustusten ja EU-rahoituksen hakuaika yleensä kerran vuodessa (joissakin kaksi kertaa) OKM:n hankerahoitus yleensä 1-2 -vuotista, ESR-hankkeet 2-3 -vuotisia Luovan talouden kehittämiseen, luoville aloille, kulttuuriyrittäjyyteen, kulttuurivientiin ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksiin liittyviä opetus- ja kulttuuriministeriön harkinnanvaraisia avustuksia ovat mm.
DigiDemo-avustus AVEK myöntää kaksi kertaa vuodessa valtionavustuksia digitaalisiin päätelaitteisiin soveltuvien kulttuurisisältöisten teosten, ohjelmien, pelien ja palveluiden tuotekehitykseen. Avustukset myönnetään opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamasta määrärahasta. Määrärahan suuruus vahvistetaan vuosittain (n. 900 000 euroa). Määrärahan tavoitteena on edistää mielekkäiden kulttuurisisältöjen ja - palveluiden kehittämistä, parantaa alalla toimivien yritysten tuotekehitysmahdollisuuksia sekä vastata digitalisoituvan yhteiskunnan kulttuuripoliittisiin tavoitteisiin. Lisätietoja antaa Milla Moilanen/AVEK, puh. 040 900 9199
CreaDemo-avustus CreaDemo-avustuksia myönnetään hankkeisiin, joissa yritysten, alan ammattilaisten tai ammattitoimintaa harjoittavien yhdistysten tuotekehityshankkeisiin, joissa etsitään uusia luovien alojen ja kulttuuriyrittäjyyden tuote- tai palveluinnovaatioita. Määrärahan tavoitteena on synnyttää luovaan osaamiseen perustuva tai sitä hyödyntävä uusi tuote, menetelmä tai palvelu. Avustuksia voi hakea (1) konseptin suunnitteluun (enintään 5000 euroa) tai (2) demo-, proto- tai pilottihankkeisiin (enintään 60 % demon, proton tai pilotin tuotantokustannuksista). CreaDemo-avustuksen lisäksi määrärahasta käytetään osa C2-ideakilpailun toteuttamiseen. Kilpailu valmentaa luovien alojen ammattilaisia ja yrityksiä konseptointi - ja pilottihankkeisiin. C2-ideakilpailulla tehdään myös CreaDemo-avustusta tunnetuksi. Määräraha n. 400 000-500 000 euroa Lisätietoja antaa Milla Moilanen/AVEK, puh. 040 900 9199
CreMa (monialainen pilotointi) Hanke toteutettiin yhteistyössä Lapin, Pohjanmaan ja Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskus) sekä Avoin Tampere -ohjelman kanssa. Tukea hakivat näillä alueilla toimivat luovien alojen yritykset yhteistyössä muun alan yrityksen kanssa. AVEK vastasi ensimmäisen kierroksen hakemusten vastaanottamisesta ja käsittelystä. Toisessa vaiheessa voidaan tukea konseptitukea saaneen hankkeen käynnistämistä. Tässä pilottivaiheessa hakijana voi olla joko luovan alan yritys tai muun alan yritys. Projektin rahoituspäätöksen tekevät pilottihankkeessa mukana olevat ELY-keskukset. Lisätietoja antaa Milla Moilanen/AVEK, puh. 040 900 9199, www.kopiosto.fi/avek
Kulttuurivienti Avustus kulttuuriviennin kärkihankkeisiin. Määrärahalla edistetään liiketoiminta- ja yrittäjäosaamista, tuottaja- ja manageriosaamisen kehittämistä sekä tuotekehitys- ja innovaatiotoimintaa. Tavoitteena on lisätä kulttuurivientiä ja luoda uusia työpaikkoja. Käytännössä tuettavat vientihankkeet voivat liittyä liiketoimintamallin tai brändistrategian kehittämiseen, markkinointiin, myyntiin, tuotteistamiseen tai kansainvälisen verkostoitumisen vahvistamiseen. ja avustus kulttuuriviennin hankkeiden hankevalmisteluun Määräraha on tarkoitettu konkreettisten vientihankkeiden valmisteluun ml. osatuottajien, jakelijoiden ja rahoituksen hankkimiseen tai markkinoinnin ja myynnin valmisteluun ja avustus kulttuuriviennin hankkeisiin, painopisteenä Kiinan ja Aasian kulttuuriviennin edistäminen Avustuksen ensisijaisena tavoitteena on tukea Shanghain maailmannäyttelyn kulttuuriohjelman aikana käynnistettyjä toimia kulttuuriviennin lisäämiseksi Kiinaan. Hankkeet voivat suuntautua myös muille uusille Aasian kehittyville markkinoille. Lisätietoja antaa Kimmo Aulake, puh. (09) 160 77232, etunimi.sukunimi@minedu.fi Lisätietoa kulttuuriviennin kehittämisohjelmasta www.kulttuurivienti.fi
Luovimo Luovimo on luovien alojen kansainvälistymisohjelma, joka aktivoi eri toimialojen ja yritysten välistä yhteistyötä ja tukee kansainvälistä kasvua. Luovimon pääpaino on konsepti-, tuote- tai palvelumyynnin valmiuksien kehittämisessä. Luovimo tarjoaa osallistujille yrityksen tarpeisiin räätälöidyn kehitysohjelman sekä mahdollisuuden yhdessä oppimiseen kansainvälisten asiantuntijoiden vetämissä työpajoissa. Rahoitusta sekä TEM:stä ja OKM:stä 7 findings: Look beyond the horizon Clear on goals, flexible on means Commitment turns dreams into reality Be global Test fast, fail fast, adjust fast Excel rules The Long March Lisätietoja antaa Leena Arvonen: leena.arvonen(a)finpro.fi, +358 40 343 3343 Lisätietoa Luovimosta www.finpro.fi/luovimo
Kulttuurin matkailullisen tuotteistamisen kehittäminen Määrärahan tavoitteena on tukea valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäviä kulttuuri- ja matkailualojen yhteistuotantohankkeita, jotka edistävät kulttuurimatkailun kansainvälistymisen vahvistumista ja ohjelmapalvelutuotannon syntymistä. Tuettavat hankkeet voivat liittyä teemapohjaiseen tuotekehitykseen, laadun kehittämiseen ja osaamisen vahvistamiseen. Myös selvitys- ja verkostoitumishankkeita voidaan tukea Haettavana oleva määräraha on vuosittain noin 700 000 euroa. Hakijan tuli olla taiteen tai kulttuurialan toimija. Etusijalla olivat poikkihallinnolliset yhteistyöhankkeet. Lisää tietoa aiheesta antaa Anne Mattero, (09) 16077247 etunimi.sukunimi@minedu.fi Vinkki: Kulttuurimatkailun hankkeistusta tukee Culture Finland - kulttuurimatkailun kattoohjelman kansallinen koordinaattori Soila Palviainen MEK:ssä (soila.palviainen@visitfinland.com)
ESR toiminta 2014-2020 Valtakunnallinen toiminta tavoitteena Uutta luovan talouden kasvu- ja rakennemuutosalojen monialainen neuvonta, mentorointi, koulutus ja osaamisohjelmat, joissa yhdistetään luovien alojen yrittäjyyden, kulttuuri- ja liikuntamatkailun sekä muiden alojen osaamista tavoitteena osaamisen ja ammattitaidon vahvistuminen kansainväliselle tasolle. Luovan osaamisen koulutustarjonnan osuvuuden lisääminen ja monialaisen osaamisen ideoiden kaupallistamiseksi, uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi, brändäämiseksi, uusien jakelukanavien ja arvoketjujen hyödyntämiseksi kasvu- ja rakennemuutosaloilla ja niiden osaamis- ja innovaatioverkostoissa. Luovien alojen ammattilaisten ja opettajien osaamisen kehittäminen koulutustarjonnan osuvuuden parantamiseksi. Kasvu- ja rakennemuutosaloilla työvoiman innovoinnin, luovuuden, yrittäjyyden ja työkyvyn lisääminen. Johtamisen sekä työntekijöiden innovointi- ja työkykyä luovan osaamisen vahvistaminen taiteen, kulttuurin ja liikunnan menetelmin ja keinoin. Uutta luovan talouden valtakunnallisen koordinaation tuki (hyvien käytäntöjen kokoaminen, levittäminen ja juurruttaminen), tiedontuotantoa ja viestintää.
Yhteystiedot Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät avustukset löytyvät osoitteesta: http://www.minedu.fi/opm/avustukset kimmo.aulake@minedu.fi kirsi.kaunisharju@minedu.fi
Kiitos!