Muonion kunta tiedottaa 3/2017 28.4.2017 Kunnanjohtajan tervehdys! Aloitin työt Muoniossa 18.4. pääsiäisen jälkeen. Muonio on ottanut junan tuoman lämpimästi vastaan niin virkahenkilöstön kuin luottamushenkilöidenkin taholta. Muonio on minulle uusi tuttavuus, johon alan nyt suurella mielenkiinnolla tutustua. Haasteita Muonion kunnalla ja työssäni riittää, mutta yhdessä varmasti löydämme niihin ratkaisut. Kunnanjohtajana minun tehtäväni on johtaa kuntaa selviämään tulevaisuuden haasteista. Edessä on myös välttämättömiä muutoksia, joihin pitää olla valmiuksia sopeutua. Muonio on kunta, jolla on mahdollisuuksia ja edellytyksiä löytää oma persoonallinen polkunsa muuttavassa maailmassa. Meillä on kiistattoman kaunis luonto ympärillämme sekä tutkitusti maailman puhtain ilma hengittää. Kylmäteknologia, luontomatkailu, tuleva Aurora-älytiehanke sekä yrittäminen ovat peruskiviä, joille on hyvä tulevaisuutta rakentaa. Tärkeää on soutaa samassa tahdissa myötävirtaan. Itse teen kaikkeni Muonion elinvoimaisuuden ja kehittymisen puolesta, mutta tarvitsen siihen kaikkien teidän apua. Tulkaa nykäisemään uutta kunnanjohtajaa hihasta ja tutustumaan. Yhdessä olemme vahvempia! Lasse Peltonen kunnanjohtaja
Kuntavaalit 9.4. 9.4. suoritetuissa kuntavaaleissa tulivat valituiksi valtuustoon toimikaudeksi 1.6.2017 31.5.2021 seuraavat valtuutetut ja varavaltuutetut: Vasemmistoliitto r.p. Varavaltuutetut Suomen Keskusta r.p. Friman Manu Jauhojärvi Aki Muotka Katja Rauhala Voitto Keimiöniemi Anne-Mari Korhonen Jukka Rauhala Markku Myllykangas Matti Sinikumpu Petri Pöyskö Heikki Hietala Kosti Varavaltuutetut Rauhala Pirkko M. Nykänen Anne Sieppi Maija Regina Katja Kangosjärvi Ulla-Maija Alatalo Anssi Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue r.p. Silén Sakari, Kuortti Anneli Varavaltuutetut Perussuomalaiset r.p. Varavaltuutetut Malila Kari Särkijärvi Juha Reponiemi Pentti Kumpurinne Taneli Kansallisen Kokoomus r.p. Hirsikangas Petteri Huhtamäki Hannaleena Brännare Mika Varavaltuutetut Niemelä Juha Veisto Pekka Lehtonen Emma Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p. Heikkilä Mikael Roimaa Maria Vaaliliitto Kansallinen Kokoomus r.p. ja Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p. Keskusvaalilautakunta
Sivistystoimi tiedottaa Lasten varhaiskasvatuspaikat on haettavissa 12.5. mennessä toimikaudelle 1.8.2017 31.7.2018. Hakuajan ulkopuolella varhaiskasvatuspaikkaa on haettava 4 kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Mikäli varhaiskasvatuspaikan tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on paikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuspaikan. Varhaiskasvatustoimintaa on Muoniossa seuraavasti: 1. Perhepäivähoitajat (omassa kodissa) 2. Päiväkoti Tunturihelmi (Puolukka, Hilla, Vadelma) 3. Ryhmäpäiväkoti Mansikka (vuorohoito) 4. Esikoululaisten varhaiskasvatus aamu- ja iltapäivisin Eskarin tiloissa Varhaiskasvatusesitteitä ja hakemuslomakkeita saa varhaiskasvatustoimistosta (kirjastolta), päiväkodilta, ryhmäpäiväkodilta sekä www.muonio.fi (Muonion kunta > hallinto > sivistysosasto > varhaiskasvatus). Mahdollisesta sähköisestä hakemuksesta tiedotetaan heti, kun se on mahdollista! Hakemukset allekirjoituksineen ja liitteineen tulee toimittaa 12.5. mennessä osoitteella: Muonion kunta, varhaiskasvatus Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio Päivi Rantakokko varhaiskasvatuksen ohjaaja, puh. 040 489 5113 Liikuntatoimi tiedottaa Liikuntatoimiston löydät alakoululta opettajanhuoneen vierestä. Voit tavoitella myös puhelinnumerosta 040 489 5146 tai pihla.jaakkola@muonio.fi. Liikunta-avustukset haettavana Liikuntayhdistysten vuosiavustusta voi hakea Muoniossa rekisteröity liikuntayhdistys. Avustusmääräraha on 6000 euroa, josta 80 % jaetaan perusavustuksina. 20 % jaetaan koulutusavustuksina, joita haetaan vuoden aikana ennen koulutukseen osallistumista. Hakemus tehdään hakulomakkeella. Lomakkeita, avustusten jakoperusteita sekä hakemuksen lisäliitteitä saa liikuntatoimistosta ja internetistä osoitteesta www.muonio.fi (Muonion kunta > opiskelu ja vapaa-aika > liikunta > ajankohtaista). Hakemukset toimitetaan 2.5. klo 16 mennessä os. Muonion kunta, liikuntatoimi, PL 25, 99301 Muonio. Avustukset myöntää sivistyslautakunta. Sivukylien latujen ylläpitäjät! Toimitatteko hoitopäiväkirjan, ajokilometrit ja hiihtäjien kävijämäärät liikuntatoimistoon pe 26.5. mennessä. Myös skannattuna ja sähköpostilla lähetetyt riittävät. Myöhässä tulevia ilmoituksia ei huomioida. Käyttövuorot liikuntahalliin kesäkaudelle 5.6. 3.9. on haettava viimeistään keskiviikkona 31.5. sähköpostilla osoitteeseen pihla.jaakkola@muonio.fi. Ilmoita haluamasi tila, päivät ja kellonajat. Hinnat tunnilta käsittäen koko kauden: puoli salia 25 euroa, koko sali 50 euroa, näyttämö 10 euroa. Juhannuksesta alkaen koulun alkuun asti hallilla ei ole siivousta, joten hallin käyttäjät huolehtivat itse salin siisteydestä.
Sirkuskoulu Huipun kevätnäytös la 13.5. klo 12 liikuntahallilla Tervetuloa katsomaan Muonion sirkuskoulun ensimmäistä näytöstä! Esiintyjiä 1. luokkalaisista aikuisiin. Popcorn- ja mehutarjoilu sirkuskoulun hyväksi. SuomiMies seikkailee -päivä tulee taas! Ammattiopisto Lappiassa ke 17.5. klo 14 19 välisen ajan Tarjolla ilmaisia kuntotestejä hikoilematta ja hengästymättä. Sisältää mm. kehonkoostumusmittauksen Inbody -laitteella, puristusvoimamittauksen ja kestävyyskuntotestauksen maaten. Jos haluat tulla esittelemään terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää toimintaa tai tuotteitasi, ota yhteyttä pihla.jaakkola@muonio.fi. PS. Olethan huomannut, että ruokakauppojen eteisistä löytää liikuntatoimen ilmoitukset. Lisäksi ajankohtaista tietoa löydät kunnan kotisivuilta www.muonio.fi (Muonion kunta > opiskelu ja vapaa-aika > liikunta > ajankohtaista) sekä Muonion liikuntatoimen Facebook - sivuilta. Kulttuuriavustukset haettavana Kulttuuriavustusta voi hakea seuraavin perustein: Kulttuuriavustuksilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä kulttuuri- ja taidepalvelujen tarjonnalle, taiteen harjoittamiselle ja harrastamiselle sekä kotiseututyölle. Avustuksia myönnetään kulttuurijärjestöjen toimintaan, työryhmille ja yksityisille henkilöille kulttuuripalvelujen tuottamiseen ja työskentely- ja toimitilojen vuokrakustannuksiin. Avustusmääräraha on 1500 euroa. Hakemus on vapaamuotoinen. Hakemukset toimitetaan 2.5. klo 16 mennessä os. Muonion kunta, kulttuuritoimi, PL 25, 99301 Muonio. Avustukset myöntää sivistyslautakunta. Kulttuuritoimi Nuorisotoimi tiedottaa Tippalassa vietetään Yötöntä yötä perjantaina 5.5. klo 20 6.5. klo 8 Yötön yö on tarkoitettu 13 17-vuotiaille nuorille. Luvassa valvomista, turnauksia, elokuvia, ruokaa ja rentoa oleskelua. Mukaan mahtuu 25 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset Siljalle puh. 040 592 9281. Nuorisotoimen ostosreissu suuntaa Tornioon lauantaina 13.5. Reissu on tarkoitettu ensisijaisesti 13 17-vuotiaille nuorille. Mukaan mahtuu 48 nuorta. Reissu maksaa 15 euroa/hlö. Sitovat ilmoittautumiset 5.5. mennessä Siljalle puh. 040 592 9281. Seurailkaa tapahtumia ja muita mahdollisia muutoksia Facebookista ja Lanuti:n sivuilta. Facebookissa nimellä Nuorisotila Tippala, Lanuti:n-sivuilta http://www.lanuti.fi/suomeksi/valitse-kunta!/muonio. Tippalassa Nuorten avoimet illat: ti klo 15.30 20, to klo 15.30 21, pe klo 17 22 sekä 5 6-luokkalaisille oma iltapäivä aina keskiviikkoisin klo 14 16.30. Etsivä nuorisotyö Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka tarkoituksena on tarjota kunnan 13 29- vuotiaille nuorille neuvontaa, tukea ja ohjausta liittyen tulevaisuuden suunnitteluun, arjen hallintaan, koulutuksen tai työpaikan löytämiseen, tarvittavien palveluiden löytämiseen sekä
omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin liittyen. Etsivä nuorisotyö tarjoaa varhaista tukea, jos nuori sitä itse haluaa. Kohtaaminen nuoren kanssa on luottamuksellista ja lähtee aina nuoren omista toiveista ja tavoitteista. Apua voi pyytää esimerkiksi opiskelupaikan hakemiseen, työhakemuksen tai CV:n tekemiseen tai erilaisten lomakkeiden täyttöön. Nuoret voivat olla itse etsivään yhteydessä tai ohjautua palveluun toisen ammattilaisen ohjaamana. Esimerkiksi kouluilla ja oppilaitoksilla on velvollisuus ilmoittaa ilman koulupaikkaa jäänyt tai opintonsa keskeyttävä nuori etsivälle nuorisotyöntekijälle. Myös huoltaja, kaverit tai muu lähipiiri voivat olla yhteydessä etsivään nuorisotyöntekijään, jos kokee, että etsivästä voisi olla jollekin nuorelle apua. Etsivään nuorisotyöntekijään yhteyden saa: - soittamalla tai viestiä laittamalla (tekstari, Whatsapp, Snapchat, Facebook Messenger), puh. 040 489 5167 - sähköpostilla osoitteesta topi.alasuutari@muonio.fi - piipahtamalla etsivän toimistolla nuorisotila Tippalassa päiväaikaan ma, ti, ke tai pe. Jos ovi on auki, sisään saa tulla. Lisäksi etsivän nuorisotyöntekijän tavoittaa Tippalan toiminnasta torstai-iltaisin. Perjantai-kahvit jatkuvat perjantaisin klo13 16. Kahveille ovat tervetulleita jo peruskoulunsa päättäneet nuoret. Sosiaalitoimi tiedottaa Iäkkäiden henkilöiden sosiaalipalveluiden odotusajat Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 26 edellyttää iäkkäiden henkilöiden sosiaalipalveluiden odotusaikojen julkaisemista puolen vuoden välein. Odotusajalla tarkoitetaan keskimääräistä aikaa, joka on kulunut hakemuksen jättämisestä siihen, kun iäkkäällä henkilöllä on mahdollisuus saada hakemansa palvelun. Sosiaalihuoltolain mukaan jokainen yli 75-vuotias on oikeutettu palvelutarpeen arviointiin, ei-kiireellisissä tapauksissa viikon sisällä yhteydenotosta ja kiireellisissä tapauksissa viipymättä. Muonion koti- ja tukipalvelun odotusajat 21.4.2017 Palvelutarpeen arviointi yli 75-vuotiaille Kodinhoitajien kotikäynnit arkipäivälle Turvapuhelin Ateriapalvelu Siivouspalvelun palveluseteli Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Omaishoidontuki, kotikäynti 7 arkipäivää 1 14 vrk 1 4 viikkoa 1 7 vrk 2 4 viikkoa 2 4 viikkoa 2 4 viikkoa Myönteisen omaishoidon tuen palkkion maksaminen alkaa hakukuukaudesta seuraavan kuukauden alusta. Ympärivuotisen palveluasumisen odotusajat Omaishoidon vuorottelupaikka 1 kk. Toistaiseksi voimassa oleva paikka Palvelukeskus Marjapaikassa ja Ojusniityllä selvitetään tapauskohtaisesti.
Tasapainoinen Suomi 100 -tapahtuma 19.5. klo 10 13 Ammattiopisto Lappian salissa Yli 65-vuotiaille suunnattu hyvinvointia ja toimintakykyä tukeva tapahtuma. Tapahtuman pääteemoina ovat tasapaino, kehonhallinta ja lihasvoima. Tule kuulemaan tasapainon merkityksestä kaatumisten ehkäisyssä, tutustumaan tasapainorataan sekä testaamaan toimintakykyäsi turvallisesti ammattilaisten ohjaamana. Paikalla on myös Muonion muistikoordinaattori kertomassa muistisairauksien hoidosta sekä lääkäri Yrjö Perkkiö (huom. klo 10.00) kertomassa kaatumisista ja niiden ehkäisystä. Ilmainen kahvitarjoilu! Tehdään tästä tapahtumasta yhdessä jokavuotinen perinne tule tutustumaan tapahtuman aiheisiin sekä sinua auttavaan ammattihenkilöstöön! Terveisin Muonion sosiaalitoimi, liikuntatoimi, terveyskeskuksen fysioterapia ja Muonion lähihoitajaopiskelijat Iltapäivätuokiot 65+ Toiminnanohjaus on kaikille yli 65-vuotiaille muoniolaisille suunnattu hyvinvointia tukeva palvelu. Toiminnanohjaaja toimii osana vanhustyön tiimiä ja vastaa toiminnan suunnittelusta ja koordinoinnista. Toiminnanohjauksen toimintatuokioita on tällä hetkellä viikoittain Muonion kuntakeskuksessa ja kahdella sivukylällä. Toimintatuokioiden ohjelma on rakennettu kävijöiden omien toiveiden pohjalta, ja se on sisältänyt muun muassa kahvittelua, jutustelua hyvinvoinnista, retkeilyä, vanhojen muistelua, jumppaa ja musiikkia. Tuokioihin ei tarvitse ilmoittautua, mutta ensikertalaisten on hyvä tiedustella ohjelmaa toiminnanohjaajalta mahdollisten retkipäivien tai muiden muutosten varalta. Henkilökohtaista avustusta tarvitsevilla tulee olla oma avustaja mukana. Toimintatuokioissa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa hintaan 1euro. Toimintatuokioiden kokoontumispaikat ja -ajat: Kangosjärvellä keskiviikkoisin klo 10 Huom. uusi aika! Kangosjärven kylätalo, os. Kangosjärventie 215, 99360 Kangosjärvi Kerässiepissä torstaisin klo 12 Kerässiepin kylätalo, Kerässiepintie 1987, 99300 Muonio Muonion kuntakeskuksessa perjantaisin klo 13 Muonion alakoulun aulatila (entinen ruokala), Opintie 8, 99300 Muonio Mukaan saa liittyä koska vain. Ota minuun yhteyttä, jos sinulle heräsi kysymyksiä tai haluat varmistaa tietyn päivän ohjelmaa. Ajankohtaiset tiedotteet löytyvät myös kunnan nettisivuilta sosiaalitoimen alta tai sosiaalitoimen Facebook -sivuilta (Muonion sosiaalitoimi). Kauppojen ja tienvarsien ilmoitustauluja kannattaa myös seurailla! Terveisin Sini Westerling toiminnanohjaaja puh. 040 489 5102, sähköposti sini.westerling@muonio.fi
Työpaja tiedottaa Kevättapahtuma to 18.5. klo 9 15 Miljoonatie 1 pihalla Peräkärrykirppis Kerää ylimääräiset tavarat auton peräkärryyn /peräkonttiin ja hurauta paikalle! Myyntipaikka on ilmainen, ei ennakkoilmoittautumista. Myymme kahvia ja makkaraa toimintamme hyväksi. Arvontaa! Voit voittaa viikon ilmaisen myyntipöydän kirppikseltä tai polkupyörän ym. Tervetuloa! Lisätietoja Kaarina Palo, puh. 040 187 8215 Fillaripaja Pyöräilykausi lähestyy. Huollata/korjauta pyöräsi ajokuntoon nyt. Myös rollaattorien ja muiden liikunta-apuvälineiden huolto ja korjaus onnistuu meillä. - meiltä löytyy lähes kaikki pyörien varaosat heti varastosta, myös kumit - nyt valmiina paljon käytettyjä, täysin kunnostettuja ja halpoja lasten-, nuortenja aikuisten pyöriä - otamme edelleen vastaan lahjoituksina ns. romupyöriä ja osia kierrätettäväsi, paremmatkin kyllä kelpaavat! Pyöräasioissa soita Seppo Friberg, puh. 0500 692 374 Mediapaja Mediapajalta käyntikortit, esitteet, valokuvien korjaukset sekä tulostuspalvelu. Muunnamme VHS- ja C-kasetit digitaaliseen muotoon. Puupaja Entisöimme vanhoja huonekaluja sekä teemme tilauksesta uusia tuotteita. Tiedustelut Arto Säkkilä, puh. 040 489 5154 Kierrätyspaja Kirppis avoinna ma to klo 9 16, perjantaisin klo 9 13, vaihtotunti klo 14 15. Pöytävaraukset paikan päältä tai Päivi Rantakokolta, puh. 040 489 5143. Otamme lahjoituksia vastaan toimintamme tukemiseksi! Uutuutena huonekalujen kierrätysmyynti! Vaatekeräykset jatkuvat entiseen tapaan! SER vastaanotto työpajan takapihalla ma to klo 9 15, perjantaisin klo 9 14 - sähköhammasharjasta lämmityspannuun - kylmäkoneet, liedet, kiukaat ym. sekä kaikenlainen metalliromu Pertti Vuollo puh. 050 377 7629 Seppo Friberg puh. 0500 692 374 Sekajäte ja rakennusjäte hyötyjäteasemalle - parillisina viikkoina perjantaisin klo 14 17 - joka kuukauden 1. arkilauantai klo 12 14
Ongelmajäte ongelmajätepisteelle - parillisina viikkoina perjantaisin klo 9.30 11 (Lapeco) Facebook -sivuiltamme (Muonion Työpaja) näet myynnissä olevia tuotteitamme. Sähköposti tyopaja@ muonio.fi. EU-ruokapaketteja on vielä jaossa. Naalo toimintakeskus Nyt: Mustanmeren ruusut kukoistavat ostajia odotellen. Aurinkoon! Lumikenkiä ehtii vielä vuokrata kevätkeleille. Askartelemme ja myymme vanhoista kirjoista ja kierrätysmateriaaleista tehtyjä tuotteita. Ovien auki ollessa tervetuloa morjestamaan, tutustumaan paikkaamme tai ostamaan tuotteitamme! Naalo on avoinna ma to 8 15, pe 8 14. Lomailemme heinäkuussa. Ilttitie 9 (ent. Alatalon Konepiste) Pirkko Rauhala, puh. 040 489 5119 Ammattiopisto Lappia Aikuiskoulutusta Ammattiopisto Lappiassa Muoniossa Hygieniaosaaja -koulutus, hygieniapassi 2.5.2017 Alkoholilainsäädäntö, alkoholipassi 8.5.2017 Tulityökortti -koulutus 9.5.2017 Työturvakortti -koulutus 11.5.2017 Ensiapu1 -kurssi 23. 24.5.2017 Opi tekemään perinneaita -Riukuaitakurssi 5. 16.6.2017 Aikuislukion oppimäärä, elokuu 2017 Erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinto, jonka päätteeksi voi hakea opiskelemaan kansallispuistooppaaksi, elokuu 2017 Kalastusoppaan ammattitutkinto, syyskuu 2017 Laitoshuoltajan ammattitutkinto, syyskuu 2017 Opintoihin voi hakeutua ottamalla yhteyttä suoraan oppilaitokseen. Lisätietoja rehtori/toimipaikkapäällikkö Kyllikki Kurki, kyllikki.kurki@muonio.fi, puh. 050 310 9306 Kurssille ilmoittautuminen toimipaikkasihteeri Anne Kotakorva, puh. 050 310 9305