tuomasmessu.fi 2/2017 Taizé-levyn synnytyskertomus Atte Korhola: Jumala kaipaa meiltä rehellisyyttä

Samankaltaiset tiedostot
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Rehellisyyttä itselle, toisille ja Jumalalle. Alttarin imu. Tuomasyhteisön hallitus v Minna Jaakkola kaipaa.

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pesonen Arto Sivu 1 Kantolanpolku 98. LASKU FAKTURA Säimen Metsäliitto Osuuskunta. osoite Lappeenrannan hankintapiiri

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.


TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus


Löydätkö tien. taivaaseen?

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Hyvä elämä konkretisoituu arjessa. Syvin meissä. Tuomasmessu. 30 vuotta. Heikki Ruismäki. Atte Korhonen. Tulossa Juhlakonsertti ja -messu

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Tämän leirivihon omistaa:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE

Usko. Elämä. Yhteys.

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

Ristiäiset. Lapsen kaste

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

,09. Economy PP Finlande Itella Posti Oy LASKU

Laskutulkki: DNA Mobiilipalvelut 2

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Kouluun lähtevien siunaaminen

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

tuomasmessu.fi 1/2017 Olli Valtonen Uusi uskonpuhdistus Meri-Anna Hintsala: Tuomasmessu ottaa lähelle ja antaa tilaa

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

Tyttö, joka eli kahdesti

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a)

Preesens, imperfekti ja perfekti

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

Majakka-ilta

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Syksy tehtävineen ja kiireineen täyttää ajatukset. Huoli jaksamisesta ja riittämisestä. Kokeilisitko rukousta? Tuomasmessu. tuomasmessu.

JEESUS PARANTAA SOKEAN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Tämän takia itse kavahdan sellaisia uskonnon markkinoita, joissa ihmiselle luvataan suuria tunteita ja käänteentekeviä kokemuksia uskon sisällöksi.

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat -

Alkusiunaus lausuen tai laulaen sekä johdantosanat psalmiin tai musiikkiesitykseen (liittyy päivän teemaan)

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Meyer: Jumalan pitäminen

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie Tornio. puh

Omatoiminen tehtävävihko

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat -

PAASTOHARTAUDET 2017

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Me lähdemme Herran huoneeseen

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Kleopas, muukalainen me toivoimme

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Hyvä Sisärengaslainen,

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

JÄSENTIEDOTE Oikein mukavaa ja liikunnallista vuotta 2010! Uusi vuosikymmen toi päivitetyn johtokunnan kera uuden puheenjohtajan.

Adventin- ja joulunaika

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita

Transkriptio:

Tuomasmessu 2/2017 tuomasmessu.fi Taizé-levyn synnytyskertomus Atte Korhola: Jumala kaipaa meiltä rehellisyyttä

Pääkirjoitus Pirjo Kantala Tuomasmessulehti 2/2017 2 Pääkirjoitus 3 Minna Jaakkola Lovestoreja 4-6 Atte Korhola: Jumala kaipaa meiltä rehellisyyttä 8 Taizé-levyn synnytyskertomus 12 Tulevia Tuomasmessuja Tuomasmessu Julkaisija Tuomasyhteisö ry Tuomasyhteisö on Tuomasmessun taus taorganisaatio Päätoimittaja Pirjo Kantala pirjo.kantala@tuomasmessu.fi p. 040 511 1989 Taitto Pirkko Valtonen Kannen kuva Markku Pihlaja Paino Helsingin Painotuote Oy Tuomasyhteisön toimisto Tehtaankatu 23 B, 00150 Helsinki (käynti Mikael Agricolan kirkon sisäpihalta) Jäsenmaksuasiat ja osoitteenmuutokset toimisto@tuomasmessu.fi p. 050 3311634 Lehti on painettu kierrätyspaperille. tuomasmessu.fi @PirjoKantala Tuomasmessu ILMOITTAUDU SIVUILLAMME tai toimisto@tuomasmessu.fi kautta TUOMASMESSUN SÄH KÖPOSTILISTALLE! Tuomasmessu on myös Facebookissa! Tuomasmessu Tuomasmessu Älä takerru menneeseen seisoi haudan ovella ja itki. Näin alkaa toisen pääsiäispäivän evankeliumikertomus. Maria kurkistaa hautaan ja siinä, missä Maria Jeesuksen ruumis oli ollut, istuu nyt kaksi enkeliä. Suru vain syvenee, hänen rakastamansa Jeesus on viety pois. Sitten Maria kääntyy ja näkee Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tunnista häntä vaan luulee puutarhuriksi. Kun Jeesus lausuu Maria, hän tunnistaa. Marian aikoessa koskettaa Jeesus sanoo nuo minun korvissani kummallisilta kuulostavat sanat: Älä koske minuun. (Joh. 20: 11 18) Miksi Jeesus sanoi Marialle näin, kun hän myöhemmin sanoi Tuomaalle: Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni... Alkuperäisen kreikankielisen koskea-sanan taustalta löytyy sellaisia merkityksiä kuin takertua tai riippua kiinni. Kertomus aukeaa uudella tavalla. Jeesus haastaa Mariaa katsomaan eteenpäin. Lähtemään kertomaan opetuslapsille, että hän on noussut kuolleista. Ei ole enää aika potea vanhoja haavoja, muhia surussa tai ripustautua menneeseen. Uusi tehtävä odottaa, Maria. Älä takerru minuun, vaan lähde liikkeelle. On koittanut uusi aika. Usein jäämme kiinni vanhaan ja katkeraan. Puhumme loputtomasti ongelmasta tai menetyksestä, joka meitä on joskus kohdannut. Joskus elämän koettelemus tai pitkään jatkunut sairaus voi olla turvallinen harso, johon kietoutua. Ei tarvitse enkä halua astua uuteen. Haluan olla tutussa ja turvallisessa kivussani ja vaadin muitakin olemaan siinä kanssani. Pääsiäinen avaa uuden ajan. Sellaisen, jossa ei ole enää kuolemaa. Uskallatko avautua uudenlaiselle elämälle. Sellaiselle, jossa sinulla on tehtävä mennä kertomaan muille. Marian viesti oli se, että Jeesus on ylösnoussut. Kristus on läsnä elämässämme joka päivä. Maalannut Tuula Sääksi 2 Tuomasmessu 2/2017

Lovestoreja Katson VHS-filmiä häistäni, siinä värit ovat jo vähän muuttuneet ja asut näyttävät ajan kulkua. Tulemme kirkosta onnellisena hymyillen sukulaisjoukon ympäröidessä ja astumme riisisateeseen vastaanottamaan jyvästen mukana satavan lisäonnen. Muistan tuon päivän, sen tunteen kuinka jalat eivät tuntuneet osuvan maahan lainkaan, odotuksen siitä kaikesta hyvästä mitä olisi edessä. Olin kovin rakastunut, täynnä toivoa ja kaikki tuntui mahdolliselta, kunhan olisimme yhdessä. Rakastumis- ja ihastumiskokemusta voi soveltaa aika moneen uuteen asiaan. Se tapahtuu kun kokeilen erilaisia urheilulajeja, ruokavaliota tai vaikka tutustun uuteen kiinnostavaan ihmiseen. Useimmiten tämä viehätys uuteen jää pieneen ihastukseen ja loppuu nopeasti alkuhuuman jälkeen. Monesti minulla ei ole aikaa tai halua kuitenkaan oikeasti raivata tilaa uudelle asialle elämässäni. Mutta sitten aina sopivassa kohdassa rakastun. Silloin lähes kaikki aika ja energia keskittyvät silloiseen rakkaudenkohteeseen. Tutkimusten mukaan (ja myös oman empiirisen kokemuksen perusteella) rakastuminen kestää korkeintaan 2 vuotta. Sitä seuraa itsenäistymisvaihe, jossa mietitään mihin oikeastaan rakastuin ja jos siitä selvitään, mennään kohti kumppanuutta ja tyytyväistä rinnakkaiseloa. Useimmat suhteet elämässä eivät silti kulje tällä tapaa lineaarisesti. Suhde Jumalaan ja hengellisyyteen on yksi näistä. Ainakin ne meistä, jotka eivät ole lapsesta asti kasvaneet turvallisessa uskossa ovat kokeneet alkuhuuman myös uskonasioissa. Itsekin olen päätynyt teinirakkauden jälkeen kokemaan suhteessa Jumalaan kaiken mikä lienee pitkissä suhteissa varsin väistämätöntä. Olen ollut tyytyväinen ja hoitanut suhdetta erityisen hyvin, olen ollut välinpitämätön ja sitten myös loputtoman vihainen ja antanut sen kuulua. Muistan myös olleeni loputtoman epätoivoinen, koska en ole mielestäni saanut haluamaani huomiota tai kokenut tulevani kuulluksi tai rakastetuksi haluamallani tavalla. Välillä olen ihastunut toisiin ja onneksi myös uudestaan. Parisuhdeterapeutit puhuvat usein siitä, miten hyvässä suhteessa molempien on tultava vastaan. Tässä kohdassa analogia hengellisyyteen lakkaakin toimimasta. Sillä Jumalalta ei vain koskaan lopu rakkaus eikä kärsivällisyys eikä aika eikä ymmärrys. Monesti olen pettynyt rakkauteen. Omalla häävideollani ei ollut onnellista loppua. Lopulta aika harvojen asioiden tai ihmisten kanssa löytyy seesteisen kumppanuuden aika, joka kestäisi kovin pitkään, asemat täytyy aina hakea uudestaan. Onnekasta on, jos rakkaus kestää ja pysyy. Elämän tiukoissa paikoissa ei rakastuta, joten rakastuminen lienee myös merkki siitä, että elämässä on tilaa uudelle. Mutta miten ihmeessä ihminen kuvittelee, että seuraavalla kerralla menisi paremmin? En keksi muuta selitystä naiville uskolle uusiin parempiin alkuihin, kuin sen toivon, jonka Jumalan loppumaton rakkaus antaa. Minna Jaakkola pastori ja suunnittelija Tuomasyhteisö ry:n kevätkokous Tiistaina 18.4. klo 18 Mikael Agricolan kirkon kahvilassa, Tehtaankatu 23, Helsinki Kokouksessa käsitellään kevätkokouksen sääntömääräiset asiat ja asetetaan valiokunta valmistelemaan syyskokouksessa toimitettavien hallituksen jäsenten vaaleja. Kokousmateriaali on saatavilla 10.-13.4. Tuomasyhteisön toimistosta osoitteesta Tehtaankatu 23 B ja sähköpostitse osoiteesta toimisto@tuomasmessu.fi Tervetuloa! Tuomasyhteisö ry:n hallitus 2/2017 Tuomasmessu 3

Atte Korhola: Jum Tuomasyhteisön hallituksen puheenjohtaja Atte Korhola työskentelee ympäristömuutoksen professorina Helsingin yliopistossa. Hän asuu vaimonsa Marjukan kanssa Tuusulassa. Uusperheeseen kuuluu seitsemän aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. 4 Tuomasmessu 2/2017

ala kaipaa meiltä rehellisyyttä Atte Korhola on käynyt läpi uskosta vieraantumisen ja elämänkriisin. Nykyään hän iloitsee Tuomasmessusta ja uskoo Jumalan luomaan hyvään jokaisessa. Tuomasyhteisön hallituksen puheenjohtajan mielestä messu tarjoaa hyvän paikan itsetuntemuksen harjoittamiselle ja aistien heräämiselle. Atte Korholalle Tuomasmessu on tuttu sen alkumetreiltä asti eli lähes 30 vuoden takaa. - Kävin kohtuullisen usein messussa silloin. Sitten elämässäni oli vaihe, jolloin en käynyt pahemmin missään seurakunnan jutuissa, kylmenin uskolle. Ja jos kävin jossain, minulla oli varaa arvioida oliko vaikka saarna hyvä tai mitä minä sain kokemuksesta irti. Nyt tuntuu siltä, että tuo vaihe olisi voinut jäädä väliin, en ole siitä erityisen ylpeä, Korhola sanoo ja hymyilee. Istumme tekemässä haastattelua Agricolan kirkon kuorissa. Vaikka alttari on ihan vieressä, Korhola on tilassa kuin kotonaan. Paikka on hänelle tärkeä ja tuttu, Tuomasmessun valkopukuisena hän on istunut siellä rukoilemassa ihmisten kanssa ja kuuntelemassa ehtoollisen asetussanoja monet kerrat. Etäisemmän vaiheen jälkeen Korhola nimittäin löysi tiensä takaisin kirkkoon ja erityisesti Tuomasmessuun. Miehen asenne oli muuttunut: - Oman elämän kriisit opettivat. Tarve arvioida muita ja toimia kriitikkona lakkasivat täysin. Sen sijaan imin kaiken rakkauden mistä ikinä sitä sain: kaupan kassan hymystä tai bussikuskin ystävällisyydestä. En enää olettanut, että minun pitää saada sitä ja tätä, vaan että voin saada jokainen hippunen oli tärkeä! Tuomasmessusta tuli Jumalan kaipuulleni tärkeä paikka. Atte Korhola kertoo käyneensä läpi syvän masennusvaiheen elämässään. - Minulle sanottiin, että tunnelin päässä odottaa valo, mutta minulle se valo toi mieleen lähinnä kohti kiitävän junan valon, hän kuvailee. Korhola keskusteli noina aikoina tutun jesuiittaisän kanssa. Tämä kehotti häntä lukemaan Vuorisaarnan alusta löytyvät autuaaksijulistukset ja laittamaan jokaiseen kohtaan oman nimen. Tehtävä tuntui todella vaikealta. Sitten Korhola lähti matkalle Israeliin ja löysi itsensä vaeltamasta Vuorisaarnan rinteillä. Siellä, Jeesuksen ajan alkuperäisessä paikassa eväitä syödessään, hän päätti kokeilla vielä jesuiittaisän kehotusta. - Autuas olet sinä Atte, sinun on taivasten valtakunta. Autuas olet sinä Atte, sinä saat lohdutuksen. Ja niin edelleen. Siinä ollessani ymmärsin, että ne, jotka kuulivat nuo Jeesuksen sanat alun perin, tuskin olivat sen kummempia kuin minä. He olivat kuka mistäkin niin kuin minäkin, ja heille Jeesus sanoi nuo sanat juuri heille ja juuri minulle! Kokemus oli mullistava: Jumala näkee minussa sen kaipuun ja vastaa siihen! Atte Korhola oivalsi, että Jumala näkee ihmisessä sen hyvän mikä ihmisessä on, sen idun ja orastavan mikä ihmisestä voi tulla, eikä sitä voi ottaa pois. - Olin aina ajatellut, että hyvyys on jotain kuvitelmankaltaista, joka häipyy helposti kuin uni, mutta se onkin todellisuutta, jonka Jumala näkee, kuten autuaaksijulistus osoittaa. Korhola kertoo syntyneensä sukuun, jossa yhdistyvät pietismin tiukin ja körttiläisyyden synkin puoli. Siitä huolimatta tai siksi häntä puhuttelee katolisesta teologiasta tuttu ajatus, että sitä hyvää mikä luomisessa on meihin asetettu ei syntikään ota pois. - Haluan takertua hyvään, nähdä sitä aina toisissa ihmisissä ja itsessä, vaikka erityisesti jälkimmäinen onkin vaikeaa. Voimaa saa siitä, että Jeesus näkee hyvyyden meissä. Viime kesänä Atte Korhola oli jälleen Uuden testamentin maisemissa Israelissa. Hän oli vaellusreissulla ystävänsä kanssa, ja he saapuivat sille alueelle, joka Jeesuksen aikana oli Fi- 2/2017 Tuomasmessu 5

lippuksen Kesarea. Siellä evankeliumien mukaan Jeesus kertoi ensimmäistä kertaa opetuslapsilleen tulevasta kärsimyksestään ja kuolemasta. - Se oli kova rasti Jeesukselle, siinä raamatunkohdassa näkyy Jeesuksen syvä ihmisyys, josta on teatteri kaukana. Meidän Jumalamme ei ole eteerinen ja stoalaisen viileä kaukainen olento, vaan hän tuntee täysin ihmisen osan: pelot, surut ja tuskat! Korhola huomauttaa, että tuossa Filippuksen Kesarean tilanteessa Jeesus kysyi opetuslapsilta: Kuka minä teidän mielestänne olen? Korholan mielestä meidän ihmisten olisi myös hyvä kysyä itseltämme: kuka minä olen? Hän siteeraa 1500-luvulla vaikuttanutta Avilan Teresaa, joka opetti, että tie omaan itseen on tie Jumalaan ja tie Jumalaan on tie omaan itseen. - Miten Jumala edes voi tutustua meihin, jos emme näytä hänelle todellisuuttamme? Raamatussa Jumala esittelee itsensä: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Kun Jumala kysyy meiltä Kuka sinä olet?, hän haluaa rehellisen vastauksen. Entä jos vastassa onkin valheellisuutta? Mitä Jumala sillä tekee? Ei paljon mitään, Korhola pohtii. 6 Tuomasmessu 2/2017

Messu on hänen mielestään hyvä paikka itsetuntemuksen harjoittamiselle. Tunteet kuuluvat jumalanpalvelukseen. - Toivon, että Tuomasmessu voisi olla yhä uusille ihmisille se paikka, jossa saa olla ilman naamioita oman surunsa tai ilonsa ja erityisesti Jumalan kaipuunsa kanssa. Usein jossain kohtaa messussa huomaan itkeväni, jokin muuri murtuu. Tänä vuonna Atte Korhola aloitti puheenjohtajan pestin Tuomasyhteisön hallituksessa, jossa hän oli jo viime vuonna mukana. Hallituksessa mietitään miten Tuomasmessua voisi kehittää ja miten se palvelisi parhaiten sekä kutsuisi uusia ihmisiä. Korholan mukaan uudet ideat ovat tervetulleita, mutta myös liturgian pysyvyydessä on voimaa. Erityisesti häntä kiehtoo se, mitä aistit ottavat messussa vastaan. Tuomasmessussa ei olla pelkästään sanankuulossa vaan äänillä, tuoksuilla ja tuntoaistillakin on iso merkityksensä. - Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessäkin Raamatussa sanotaan: minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Messussakin se, miltä ehtoollisleipä tai vierustoverin kädenpuristus rauhantervehdyksessä tuntuu, on luovuttamatonta. Tuleva kevät tuo Tuomasyhteisölle isoja kirkkovuoden juhlia. Pääsiäisen kautta kuljetaan kohti helluntaita, joka koittaa kesän alussa 4.6. Helluntaisunnuntaille Atte Korhola on suunnitellut isoa juhlaa. - Aikeissa on aloittaa Agricolan kirkossa jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Olemme pyytäneet teologit Eero Junkkaalan sekä Jorma Karangon pitämään opetusta Pyhästä Hengestä. Lisäksi jututan nojatuolikeskusteluun kutsuttuja ihmisiä siitä, mitä Pyhä Henki heille merkitsee: armolahjoista ja Hengen täyteydestä, Tuomasmessulle vähän vieraammista teemoista! Paikalla on bändi ja luvassa on ylistysmusiikkia. Päivä huipentuu riemulliseen Tuomasmessuun illalla. Tervetuloa silloin! Atte Korhola hymyilee. Teksti Laura Mäkelä Kuvat Markku Pihlaja 2/2017 Tuomasmessu 7

Taizé-levyn synnytyskertomus Taizé-levyn harjoituskierros alkoi komeasti YLEn studiolta. Tuukkasen Teija kirkkohallituksesta kutsui Tuohus-kuoroa äänittämään Taizé-lauluja suomeksi vuonna 2015. Äänitys onnistui mukavasti ja laulut ovat soineet usein radion hartausohjelmissa. Moni kuulija ympäri Suomen on kysynyt, saisiko levyä ostaa. YLEn kantanauhoista ei valitettavasti kuitenkaan voi tehdä levyä. Niinpä päätimmekin laulaa radiosta tuttuja Taizé-lauluja CDlevylle alkuvuodesta 2017. Levyn teko on luontevaa siksikin, koska Taize-laulut ovat soineet messuissamme alkuajoista lähtien. Pelkistetyt, meditatiiviset rukouslaulut luovat yhteisöllisyyttä ja samalla antavat tilaa henkilökohtaiselle mietiskelylle. Äänitysprosessi on ollut aikaa vievä, mutta tavattoman antoisa. On ollut ilo laulaa lempeitä Taizé- lauluja mukavien Tuohus-kuorolaisten kanssa. Joulu-tammikuussa kokoonnuimme Vinttureille harjoittelemaan lauluja ja fiilistelemään. Helmikuun aikana äänitimme muutamana iltana Perkkaan kodikkaassa, puisessa kappelissa laulut. Kitaristimme Antti Vuori istui kuoron keskellä näppäilemässä kitaraansa ja Tuohuslaiset veisasivat ympyrän muodossa ympärillä. Joku kuorolaisista totesi keskiviikkoillan session jälkeen, että laulamalla meditatiivisia hymnejä pääsi kaikesta työpäivän jälkeisestä väsymyksestä huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä aikamoisiin tiloihin. Taizé-laulut rauhoittavat ja vievät mukanaan kun niitä toistaa ja toistaa ja toistaa... Välillä tilattiin pizzaa tai syötiin vihanneskeittoa yhteisen pöydän ympärillä. Mitäpä olisi kuoromusiikki ilman alttoja! Kitaristi Antti Vuori keskellä Tuohus- kuoron ympäröimänä. Kuoron laulettua omat osuutensa oli äänittäjä-tuottaja-miksaaja Joonas Saikkosen aika tehdä ensimmäiset editoinnit eli versiot, joiden päälle solistit saattoivat laulaa omat osuutensa. Joonaksen kanssa oli mainiota tehdä Rosa ja Enna kuuntelevat mitä tuli tehtyä. Joonas Saikkonen oli mainio äänittäjämme. yhteistyötä. Hän sai irti hyvät soundit kuorosta ja soittimista ja oli muutenkin hyvin tarkkakorvainen kaveri. Ja mukava vielä kaiken lisäksi! Tuomasmessun vakiomiksaajia. Pyysimme sooloja laulamaan mainion kaartin: laulaja-kanttorit Sirkku Rintamäki ja Elja Puukko lauloivat osan sooloista ja sitten Tuohus-kuorossakin laulaneet Enna Henriksson ja Juha Vintturi lauloivat osan. Yhden soolon lauloi Nina Nores-Syvänen. Saimme levylle myös muutamia ihkauusia soolojen suomennoksia. Juha käänsi muutaman laulun, Sihvolan Elsa kävi tekstejä läpi ja odotimme sitten jännityksellä, mitä veljet Taizéstä vastaavat (huhu kiersi, että joskus sieltä on vaikea saada käännöslupia). Ilahduimme, kun veli Stephen vastasi: So my prayers for the recording, and may it bring 8 Tuomasmessu 2/2017

many blessing on Tuohus Choir, and through you many blessings on Finland. I remember well the high quality of music at the Taizé Helsinki meeting, and wishing there could be a recording, and now it is going to happen. brother Stephen, Taizé. Yksi omista suosikeistani levyillä on baritoni Elja Puukon laulama soolo Valvomaan ja rukoilemaan lauluun. Elja tulkitsee koskettavasti Jeesuksen sanoja Getsemanessa: Isä, anna heille anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät. Kiirastorstain hittilaulu. Levyllä on muuten myös monien toivoma Sanasi on lamppu, ensimmäinen alun perin suomeksi tehty Taize-laulu! Tuohuksen raikkaanpehmeää kuorosoundia värittävät Taizé-musiikin perinteeseen soveltuvat soittimet. Levyllä kuulemme helisevää huilua (Inna), laulavaa oboeta (Eevi Oittinen), tummaa ja täyteläistä klarinettia (Tanja Järvelä), lämmintä ja lohduttavaa selloa (Elsa Sihvola)sekä uljasta trumpettia (Mikko Pettinen). Kitaran näppäily luo levollisen pohjan kaikelle. Soittimet äänitimme tutussa Agricolan kirkossa kuoromaton päälle. Kaikki soittajat ovat tuttuja Tuomasmessusta. Kauniit levyn kannet ja kuvat on ottanut Markku Pihlaja, tuomasmessulainen hänkin! Veli Rogerin mukaan sydämen hyvyys ja yksinkertaisuus ovat kaikkein keskeisimpiä asioita Taizé-yhteisössä. Saavu, Henki taivaasta, sytytä meihin rakkauden liekki. Ajankohtainen teema tänäkin päivänä, vai mitä? Siunattua pääsiäisaikaa uusien Taize-laulujen parissa! Inna ja Juha, levyn tuottajat Kuvat Petri Lehtipuu Taizé-levy julkaistaan Tuomasmessussa 9.4. klo 18 Siitä lähtien levyä on saatavissa jokaisessa kevään Tuomasmessussa 20 euron hintaan (käteis- tai korttiostomahdollisuus) Parasta musiikkia paastonajalle ja pääsiäiseen. Omiin hiljaisiin hetkiin. Hieno tuliainen tai pääsiäiskortti ystävälle. Voit myös tilata levyn postitse Tuomasyhteisön kautta lähettämällä sähköpostin osoitteeseen taize@tuomasmessu.fi ja maksamalla levyt alla olevalle tilille. Levyn hinta on 20 euroa + postikulut. Toimitamme levyt antamaasi osoitteeseen ensi tilassa niiden valmistuttua. Levyn tilausohje postitse: 1. Maksa haluamasi levymäärä + postituskulut tilille FI08 1470 3000 2069 98 (City-yhteisöjen tuki), viite 50924 Postikulut: 1 levy: 2 euroa 2-3 levyä: 3 euroa 4-6 levyä: 5 euroa 7-10 levyä: 7 euroa Yli 11 levyä: 10 euroa 2. Lähetä sähköposti Tuomasmessun toimistoon: taize@tuomasmessu.fi Kirjoita sähköpostiin nimesi, osoitteesi sekä tilaamiesi levyjen kappalemäärä. Kevätretriitti 5.-7.5.2017 Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa, Karjalohjalla Keväinen luonto, kristillinen jooga, rukous, meditaatiot ja messu herättelevät meidät henkiin talven uupumuksesta. Heponiemen valmis ruokapöytä, rauha ja hiljaisuus kutsuvat. Heli Harjunpään ohjaama kristillinen jooga on kaikille sopivaa lempeää harjoitusta, jossa hoidetaan kehoa, venytellään ja rentoudutaan. Tavoitteena on myös löytää rukouksen tila, jossa saadaan hengellistä ravintoa sekä koetaan mielen hiljentymistä ja levollisuutta. Hengellinen sisältö on uskossa rakastavaan Jumalaan, Vapahtajaamme Kristukseen ja maailmassa toimivaan Pyhään Henkeen. Ohjelma alkaa perjantaina 5.5. yhteisellä ilta-aterialla klo 18 ja päättyy sunnuntaina klo 14. Kristillisistä joogaharjoituksista (aamupäivällä ja illan suussa) vastaa pastori, joogaohjaaja Heli Harjunpää, messuista ja rukoushetkistä tuomaspappi Pirjo Kantala ja musiikista Inna Vintturi. Retriitin hinta on 300 euroa, Tuomasyhteisön jäsenille 270 euroa. Ilmoittautumiset: toimisto@tuomasmessu.fi tai puh. 050-3311634 2/2017 Tuomasmessu 9 Kuva Heli Harjunpää

Ehtookellot tuomaitten tapaan Kallion kirkossa klo 17 18 lauantaina 1.4. ja 6.5.2017 Hämärässä kirkkosalissa soi lempeä meditatiivinen laulu, huilu ja sello. Voit sytyttää tuohuksen ja vastaanottaa siunauksen, polvistua parantumisen kehään. Kauniit laulut, Raamatun tekstit ja lyhyt puhe johdattelevat pyhän teemaan. Vietämme yhdessä ehtoollista ja päätämme pienimuotoisen retriittimme ehtookellojen soidessa kello 18. Ehtookelloissa laulamme lauluja Iona-yhteisöstä. Kuoro Inna ja Juha Vintturin johdolla. Liturgina Pirjo Kantala ym. Tuomasmessu yhteistyössä Kallion seurakunnan kanssa Vuosi 2016 voittoja ja tappioita ENNEAGRAMMISEMINAARI ASSISISSA 4.7. 8.7. 2017 Matkapaketin tilaaville 3.7. 8.7.2017 Jäikö jotain näkemättä? Laajenna näkökulmaasi Kesällä 2017 pohditaan Olli ja Leila Valtosen johdolla, miksi niin helposti rajaamme huomiokykyämme. Teemaan johdattaa Markku Enwallin aforismi: Niska on sitä varten annettu, että sillä voi kääntää päätään. Enneagrammin pohjalta esitellään yhdeksän erilaista puolustusmekanismia eli defensssiä, jotka estävät näkökulmien avartumista. Seminaari pidetään Italiassa, ikiaikaisen Assisin keskustassa sijaitsevassa luostarissa. Viihtymistä lisää se, että luostari on ilmastoitu. Enneagrammi on itsetuntemuksen väline. Kurssi alkaa enneagrammin yleisesittelyllä, eli aihepiirin ennakkotuntemusta ei tarvita. Kurssilla on luentoja, keskusteluja ja paneelihaastatteluja. Ollin ja Leilan lisäksi kouluttajana on Laura Valtonen. Ohjelmaan kuuluu myös yhteisiä illanviettoja luostarin puutarhassa, josta avautuu näkymä alas laaksoon. Seminaariosuus päättyy lauantaina 8.7. aamupäivällä. Kurssipäivinä tutustumisretkiä Franciscus Assisilaisen kotikaupunkiin Pirjo Kantalan opastuksella. Kurssin musiikista vastaavat Inna ja Juha Vintturi. Helpoimmin pääset perille HelsinkiMission valmismatkalla 3. 8.7. Hinta 1698 sisältää lennot, tutustumisen Roomaan lounaineen sekä 4.7. puolipäiväretken Spelloon. Luonnollisesti myös kurssimaksu ja täyshoito sisältyvät pakettiin. Omatoimimatkalaisille tarjoamme seminaarin hintaan 895 /2 hh. Hinta sisältää täysihoidon ja majoituksen 4. 8.7. luostarissa sekä opastetut päiväretket seminaarin aikana. Lisämaksusta 1 hengen huone 150 /hlö. Vastuullinen matkanjärjestäjä on Lomalinja Oy Matkavaraukset ja tiedustelut: Anu Piiroinen, anu.piiroinen@lomalinja.fi, puh 010 289 8110. Tiedustelut myös Pirjo Kantala puh 040 5111989 tai pirjo.kantala@helsinkimissio.fi Maalis-huhtikuu on tilipäätöksen ja menneen vuoden tapahtumien tutkailua. On aika kirjoittaa vuosikertomukseen, mitä on tehty tai tekemättä jätetty. Mikä on onnistunut ja saavuttanut ihmisten mielenkiinnon ja mikä taas on mennyt myttyyn. Vuosikertomus on kertomuksia näkyvissä ja näkymättömissä tapahtuvasta. Minut pysähdytti kertomus kielikoulun toiminnasta. Toiminnasta vastannut Erika Nenonen kertoi kielikoulun vuodesta näin: Loppuvuodesta 2016 toiminta alkoi hiipua, kun turvapaikanhakijoiden tilanne muuttui suuresti. Osa lähti joko takaisin kotimaahansa tai muualle Suomeen ja jääneistä suurin osa ryhtyi käymään oikeilla kielikursseilla. Suhteet muuttuivat myös paljon, kun kielen opiskelun sijasta tärkeämmäksi avun ja yhteistoiminnan muodoksi tuli turvapaikan saaneiden kanssa arkiset haasteet (asunnon etsinnät, huonekalujen hankinnat jne.). Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kanssa valitusprosessien käynnistäminen ja siinä tukeminen. Kielteiset turvapaikkapäätökset myös ymmärrettävästi lannistivat useamman kielenopiskelijan, eikä energiaa uuden oppimiselle enää ollut. Turvapaikan saaneet taas pääsivät ns. oikeille suomen kielen kursseille. Kaikki kielikoulun aktiivivetäjät auttoivat turvapaikanhakijoita paljon muulloin kuin sunnuntaina, joten toiminta muuttui tarpeen ja vapaaehtoisten voimavarojen mukaan. Toiminta on mennyt koko ajan epämuodollisempaan suuntaan: vähemmän tapaamisia kirkolla, enemmän vapaa-ajalla muualla. Hiljaista, näkymätöntä toimintaa toisten hyväksi. Soppaa sadalle joka sunnuntai Voisitko uskoa, montako soppalautasellista syödään kryptassa ennen messua? Sekä syys- että kevätkaudella syömässä kävi 3545 henkilöä, keskimäärin 104/kerta ja tekemässä oli 5-12 henkeä. Sopat olivat maistuvia kasviskeittoja, joskus tulisia, toisinaan pähkinäisen pehmeitä. Todellisia gourmet-keittoja. Hyvää leipää saimme lähileipomosta. Vastuuta Soppasunnuntain toiminnasta kantoivat Susanna Monni, Risto Knuuttila, Tiina Paloniitty, Ulla Eirola ja Arja Tolvanen. Soppasunnuntait loppuvat kevätkaudella maaliskuun lopussa, mutta jatkuvat toivottavasti jälleen ensi syksynä. Nice to be together! Mutta kuka keittäisi kahvia? Messujatkot ovat olleet osa Tuomasmessua ihan alusta asti. Messun jälkeen kahvia ja teetä menee kymmeniä litroja. Messujatkojen slogan voisi olla: Nice to be together! On kivaa olla yhdessä. Myös moni messutehtävä löytää tekijänsä messujatkoilla. Lähimain 120 jatkoilijaa sai nauttia kahvista tai teestä jatkoilla joka sunnuntai. Jatkot ovat nyt pulassa, sillä meillä ei ole riittävästi jatkojen tekijöitä. Jos jokainen meistä aktiivisesti mukana olevista ottaisi vuoron kerran vuodessa, niin homma olisi hoidettu. Ei ole huonompaa olla teejatkoilla auttamassa kuin leijailla alba päällä kirkossa. Arvostan suuresti molempia tehtäviä, mutta tällä hetkellä myötätuntoni on Anna Rautalingon, Eva Ratisen, Riitta Silvennoisen ja Jaana Mäkisen puolella. Heidät löydän lähes joka sunnuntai puuhaamassa keittiössä. Todellisia vastuun kantajia, sillä ilman heitä olisivat jo monet messujatkot jääneet toteutumatta. Tue tutustumaan tarkemmin Tuomasyhteisön vuosikertomukseen ja tulokseen 18.4. klo 18 Agricolan kirkon kahvilaan. 10 Tuomasmessu 2/2017

Tunnenko sinut? Kuulen usein tällaisen tarinan: Kävin vuosia messussa. Joskus myös messujatkoilla, mutta kukaan ei koskaan jutellut minulle mitään. Viimein rohkaistuin ilmoittautumaan messun tehtäviin ja sitten vasta rupesin tutustumaan ihmisiin. Samanlaisia kommentteja ja palautteita on tullut vastaan myös messukartoituksen avoimissa palautteissa. Kun jätämme penkkinaapurin rauhaan ei varmaan tule mietittyä, miltä se tuntuu. Meidän kohtelias puhumattomuus saattaa vaikuttaa kylmältä välinpitämättömyydeltä siitä vieressä istujasta. Ja sellaisia me emme ole - niin hyvin tunnen aktiivisia tuomasmessulaisia. Meitä saattaa vaivata suomalainen yksityisyyden kunnioitus. Olkoon tuo ihminen vieressäni rauhassa. En halua tungetella. Ja sen seurauksena moni lähtee pettyneenä kirkosta eikä koe saaneen sitä yhteyttä mitä kaipasi ja tuli hakemaan. Jos olet uusi ja haluat tutustua, ota rohkea askel ja tule kysymään, miten voisit tutustua toimintaamme ja tulla mukaan. Ja mitä, jos sinä joka tunnet kuviot ja paljon ihmisiä, kysyisit vieruskaverilta: Tunnetaanko me jo toisemme. Ei se oma häpeä ylittää kynnys ja lähestyä vierasta kirpaise kuin hetken. Pirjo Kantala tuomaspappi Kiitos Tuomasmessun vuoden 2016 kannattajille! Tuomasyhteisö sai viime vuonna kannatuslahjoituksia lähes 58 000 euroa, kun mukaan laskettiin kaikki merkkipäivälahjoituksetkin. Kiitos siitä teille kaikille, jotka halusitte tukea Tuomasmessua ja pystyitte tekemään sen. Tuesta huolimatta viime vuoden tuloksemme on miinusmerkkinen. Yhtenä syynä miinukseen on vähenevät avustukset eli olemme yhä enemmän lahjoitusten ja kolehtien varassa. Tänä vuonna tarvitsemme entistä kipeämmin tukeasi. Säännöllinen kuukausilahjoitus tekee toiminnastamme paremmin suunniteltavaa. Voit tehdä alla olevalla tilillepanokortilla sinulle sopivan lahjoituksen. Kiitos, että teet tätä Tuomasmessun ihmettä meidän kanssamme. Pirjo Kantala Tuomaspappi Saajan tilinumero Mottagarens kontonummer IBAN FI97 5541 2820 0124 26 BIC/SWIFT OKOYFIHH TILISIIRTO GIRERING Saaja Mottagare Maksaja Betalare Allekirjoitus Underskrift Tuomasyhteisö ry Kyllä, haluan tukea Tuomasmessua 100 50 20 Vapaa lahjoitukseni Viitenro Ref.nr 5010 01000 Kiitos lahjastasi! Tililtä nro Från konto nr Eräpäivä Förf.dag Euro Maksu välitetään saajalle maksujenvälityksen ehtojen mukaisesti ja vain maksajan ilmoittaman tilinumeron perusteella. Betalningen förmedias till mottagaren enligt villkoren för betalningsförmedling och endast till det kontonummer som betalaren angivit. Tuomasyhteisöllä on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa POL-2014-7004 (1.1.2015-31.12.2016) koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuunottamatta.

Tulevat Tuomasmessut sunnuntaisin klo 18 Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23 26.3. Saarnaa Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri, pastori Kaisamari Hintikka, liturgina Jaana Räntilä. Messun juontavat Maarit Laurila ja Tiia Lehtonen. Musiikissa Inna Vintturi ja Vox Silentii. Tuomaskuoroa johtaa Maija Sihvola. 2.4. Saarnaa Hannu Nyman, liturgina James Cox. Messun juontavat Anne ja Tom Stenmark, esirukousjohtajana Maija Nyman. Musiikissa Inna Vintturi. Musiikkivieraana Miika Jämsä, Marzi Nyman, Jepa Lambert ja Jukka Salminen. 9.4. Saarnaa Marjaana Toiviainen, liturgina Tapio Koivu. Messun juontavat Tiina Paloniitty ja Kuisma Joentakanen. Messun yhteydessä Taizé-levyn julkistamisjuhla. Musiikissa Tuohus-kuoro Juha ja Inna Vintturin johdolla sekä levyn soittajia ja solisteja, mm. Sirkku Rintamäki ja Elja Puukko. 16.4. Ylösnousemuksen Tuomasmessu Saarnaa Olli Valtonen, liturgina Pirjo Kantala. Messun juontavat Petri Lehtipuu ja Tuulikki Vuorinen. Musiikissa Petri Laaksonen ja juhlaorkesteri. 23.4. Tuomasmessu 29 vuotta! Synttärimessussa saarnaa Pirjo Kantala, liturgina Karoliina Vidgren. Messun juontavat Matti Verkasalo ja Leila Lukander- Pajula. Musiikissa Antti Vuori yhtyeineen. Pääsiäisen ajan tapahtumia Palmusunnuntaina 9.4. klo 18 Saarnaa pastori Marjaana Toiviainen Liturgina Tapio Koivu Messun yhteydessä Taizé-levyn julkistamisjuhla. Musiikissa Tuohus-kuoro Juha ja Inna Vintturin johdolla sekä levyn soittajia ja solisteja, mm. Sirkku Rintamäki ja Elja Puukko. Raamattumeditaatioita matkalla pääsiäiseen ma 10.4., ti 11.4. ja ke 12.4. klo 17-18 Tuomiokirkon kappelissa (sisäänkäynti Senaatintorin puolelta tapuliin) Pekka Y. Hitunen ohjaa ignatiaanisen tradition mukaan sanameditaatiota hiljaisen viikon teksteistä Kiirastorstain messu 13.4. klo 18 Mikael Agricolan kirkossa Saarna ja liturgia Olli Valtonen Musiikissa Inna ja Juha Vintturi, Tuohus-kuoro ja soitinyhtye. Ylösnousemuksen Tuomasmessu 16.4. klo 18 Saarna Olli Valtonen Liturgina Pirjo Kantala Musiikissa Petri Laaksonen ja pääsiäisen juhlaorkesteri Tervetuloa! 30.4. Vapun Tuomasmessun kokoaa Liisa Väätäinen. Musiikissa Enne Purovaara ja vappupoppoo. Vappuetkoissa alkaen klo 16.30 tarjolla simaa ja munkkeja joko kirkon pihalla tai kryptassa (säävaraus). Tule mukaan iloiseen vapunviettoon! 7.5. Saarnaa sotilaspastori Risto Kaakinen, liturgina Eveliina Ojala. Messun juontaa Kirsi Salmola. Musiikissa Tuuli Malve yhtyeineen. 14.5. Saarnaa pastori Pauliina Kuokka, liturgina Minna Tuominen. Messun juontaa Ari-Pekka Mustonen. Musiikissa Pentti Martiskainen ja Saalem Brass. 21.5. Saarnaa Mikko Malkavaara. Messun juontaa Leila Lukander-Pajula. Musiikissa Antti Vuori ja Pekka Nyman yhtyeineen. 28.5. Saarna professori Jaana Hallamaa, liturgina Olli Valtonen. Messun juontaa Hanna-Leena Nuutinen. Musiikissa Tuuli Malve yhtyeineen. 4.6. Helluntain Tuomasmessu-tapahtuma Luentoja Pyhästä Hengestä Agricolan kirkolla alkaen klo 14 Eero Junkkaala, Jorma Karanko. Atte Korholan vetämä nojatuolikeskustelu Pyhästä Hengestä ja armolahjoista. Aikataulusta tarkemmin tuomasmessu.fi -sivuilla. Palmusunnuntain messun yhteydessä 9.4. Taizé-levyn julkistamisjuhla. Helluntain Tuomasmessu klo 18