Tämän takia itse kavahdan sellaisia uskonnon markkinoita, joissa ihmiselle luvataan suuria tunteita ja käänteentekeviä kokemuksia uskon sisällöksi.

Transkriptio

1 Joh. 20: Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: Mitä itket, nainen? Hän vastasi: Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu. Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit? Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois. Silloin Jeesus sanoi hänelle: Maria. Maria kääntyi ja sanoi: Rabbuuni! se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo. Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: Minä olen nähnyt Herran! Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut. Joskus sanotaan, e ä koko kris nusko perustuu siihen, mitä naiset kokivat tyhjällä haudalla. Olen eri mieltä. Siinä mielessä tuo ajatus on to a, e ä ilman naisten todistusta ylösnousseesta Herrasta olisi koko kris nusko jäänyt ihan vajaaksi, vähän suutariksi ja huipentumaa vaille, eikä sille olisi voinut ennustaa pitkää ikää. Mu a sil pysyn kannassani: kris nusko ei perustu siihen, mitä naiset kokivat tyhjällä haudalla. Maria Magdalenalla oli uskonsa. Usko, jolle hänen elämänsä oli perustunut jo pidemmän aikaa, kun hän oli tutustunut ihmeelliseen ope ajaan. Hänen uskonsa ei syntynyt puutarhahaudalla. Puutarhahaudalla hän sen sijaan koki valtavan armon välähdyksen, joka valaisi hänen uskovaa ja epätoivoista sydäntään lähtemä ömällä tavalla. Kun puhumme uskosta, ajattelen että itse kullakin on uskossaan ainakin kaksi toisistaan erotettavaa tasoa. Toinen on syvä uskon taso, se joka arjessa ei välttämättä ilmene mutta joka tiukan paikan tullen on siellä kuitenkin. Pohjana, perustuksena elämälle. Tätä kutsuisin lapsen uskoksi: pienellä pojallani on enemmän mielessä Ninja Got

2 ja uusi potkulauta kuin Jeesus, mutta hänen syvällä olevaa lapsenuskoaan en ole koskaan epäillyt. Enemmän omaa uskoani epäilen kuin hänen, vaikka minä ajattelen Jeesusta työkseni. Syvän uskon tason lisäksi on nämä armon välähdykset. Ne lävähtävät joskus läpi arkisten kokemusten ja Luonnollisten selitysten. Mariakin yritti ensin selittää armon välähdystään luonnollisella selityksellä: puutarhurihan tuo mies on, kukapa muukaan. Mutta kun puutarhuri kutsui häntä omalla nimellä, hänen silmänsä avautuivat ja armon välähdys valaisi siinä hetkessä kaiken. Maria tiesi, kenen luo hän oli tullut, kehen hän oli laittanut elämän syvimmät toiveensa ja ketä hän nyt kaipasi. Hän oli kulkenut Jeesuksen seurassa jo pidempään, enemmän kuin yhden kokonaisen kirkkovuoden. Siksi se, mitä puutarhahaudalla tapahtui, on nähtävä suhteessa siihen, mitä sitä ennen oli tapahtunut. Maria ei olisi voinut sanoa rabbuuni, jos hänellä ei olisi ollut rabbuunia jo ennen pääsiäisaamua. Maria Magdalenan uskossa oli kyse enemmästä kuin tuosta hetkestä, jossa hän tajusi puhuvansa Jeesuksen kanssa. Hänellä oli jo valmiiksi luja luottamus Herraansa ja sitä täydensi tuo tärkeä hetki haudalla. Näin siis Marian kohdalla. Joskus joku armon välähdys voi olla niin vahva, että se kääntää koko ihmisen mielen muutokseen, mutta ihmistä ei ole luotu siten, että hän eläisi senkään jälkeen pelkistä välähdyksistä. Vähän sama kuin ihmisten välisessä rakkaudessa: rakastunut pari voi kokea jotain valtavia hetkiä ja ne voivat olla tärkeitä, mutta syvä rakkaus on enimmäkseen ihan tavallista, pitkäjänteistä, kärsivällistä ja joskus tylsääkin.

3 Tämän takia itse kavahdan sellaisia uskonnon markkinoita, joissa ihmiselle luvataan suuria tunteita ja käänteentekeviä kokemuksia uskon sisällöksi. Toisaalta en pidä myöskään siitä ajattelutavasta, että kun kerran mitään yliluonnollista ei tässä ja nyt tapahdu, ei tässä koko uskossa ole mitään pointtia. Tämä on huijausta, tieteen ja järjen vastaista. Välttämättä silloin kärsivällisyys ei riitä pohtimaan ja kysymään kaikkea sitä ajattelun ja uskon rikkautta, jota koko kirkon pitkä traditio kantaa. Ei usko ole tässä hetkessä tapahtuva kokemuksellinen hokkuspokkusjuttu, vaan luja ja usein hitaasti kasvava luottamus siihen, että minua kannetaan ja kaitsetaan tässä elämässä. Se vaatii kärsivällisyyttä, tylsyydensietokykyä ja jonkinlaista hämäränäköä. Jos usko ei rakennu vahvoihin kokemuksiin, mihin se sitten rakentuu? Tyhjentävää vastausta on mahdoton antaa, mutta sanon jotain. Koko uskomme rakentuu ainakin siihen, että Jumala, kaiken elämän antaja ja kantaja, ikuisuudessaan Sanallaan loi kaiken siitä, mikä ensin ei ollut mitään. Kristuksessa tämä Sana tuli keskellemme, asui meidän luonamme. Ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa on kyse siitä, että Isän ikuinen Sana on kuolevaa ja materiaalista todellisuutta vahvempi. On jotakin suurempaa kuin kuolema. Tähän kaikkeen kristillinen usko rakentuu, ja tästä kaikesta Magdalan Maria sai välähdyksenomaisen kokemuksen, kun Jeesus kutsui häntä nimellä. Uskon mysteeri on Jumalan ikuisissa teoissa, jotka joskus välähtää keskelle tajuntaamme. Tätä uskon mysteeriä Sanan lihaksitulemisesta ja meidän keskellämme elämisestä kristillinen kirkko kantaa suurimpana aarteenaan. Kirkko

4 kantaa sitä rukouksissa, lauluissa, ehtoollisessa, luetussa ja puhutussa sanassa, koko liturgiassa. Minulle tämä saarna on lähtösaarna ja siksi erityinen hetki. Suokaa siksi pieni henkilökohtainen tilitys tähän väliin. Minulle paras paikka Keravalla on vuosien ajan ollut tämän kirkon alttari. Joku ajattelee että kirkko ja jumalanpalvelus ovat normaalielämälle vieraita asioita, mutta minä ajattelen, että tällä paikalla olen ollut kaikkein syvimmässä mielessä elämässä kiinni. Joskus olen kokenut tässä isoja tunteita, joskus en juuri mitään. Mutta silti uskon, että kirkko kantaa elämän ja uskon mysteeriä juuri liturgiassaan. Koko kirkko on rakentunut alusta alkaen yhdessä murtamaan leipää ja ylistämään ylösnoussutta Vapahtajaa. Kiitos teille siitä että olen saanut sanoittaa tätä mysteeriä tämän seurakunnan keskellä. Siispä kristinuskon suuri voima ei perustu Maria Magdalenan tai meidän huippukokemuksiin vaan Jumalan ikuisiin tekoihin. Jumala toimii ja me todistamme. Koko kristinusko perustuu siihen, mitä Jumala oli tehnyt ennen tyhjää hautaa, haudalla pääsiäisyönä ja kaikkina aikoina sen jälkeen. Hän on synnin, pimeyden ja kuoleman voittaja. Hän on sitä ennen aikojen alkua, tässä ajassa ja ajan jälkeen. Sinä saat uskolla kiinnittyä tähän ikuiseen hyvyyteen Kristuksessa ja uskoa, että synnit on anteeksi eikä mikään kahlitse sinua kuoleman yöhön. Se mitä Maria koki haudalla on kristinuskon suuri huipentuma. Siinä hetkessä kuolema kaikkosi elämän ihmeen tieltä ja elämään tuli uusi toivo. Se hetki oli paitsi Marian konkreettinen kokemus, myös symboli kaikille niille välähdyksenomaisille hetkille, joissa me koemme tulevamme ikuisen hyvän hipaisemiksi: joskus se hetki on hengästyneenä metsäpolulla, auringon hyväillessä juoksijan

5 kasvoja, joskus se on se hetki, kun ihminen ymmärtää toista ilman sanoja, joskus se hetki kun väsyneelle sanotaan, että sinun puolestasi. Koko luomakunta on lopulta täynnä hetkiä, joissa elämän voima kampeaa kuoleman ja pahuuden sijoiltaan, ja parhaimmillaan me pystymme hetkellisesti tajuamaan sen. Koko luomakunta on pääsiäisen heijastuma. Ihmisessä ja koko luomakunnassa oleva elämän nälkä ja ikuisen elämän toivo heijastavat pääsiäisen suurta kertomusta kaikkiin vuodenaikoihin ja kaikkiin elämäntilanteisiin, jopa epätoivon ja pimeyden keskelle. Marian armon välähdys haastaa meitä katsomaan omaa elämäämme ja näkemään Jumalan hyvyyden siinä. Ota rohkeasti kiinni.