Oikeus 213 Pakkokeinot 212 Poliisi, tulli ja rajavartiolaitos suorittivat 217 pakkokeinoa vuonna 212 Tilastokeskuksen mukaan poliisi, tulli ja rajavartiolaitos suorittivat 217 pakkokeinoa vuonna 212. Määrä oli 1 8 pakkokeinoa vähemmän kuin edellisvuonna. Pakkokeinoista kolmannes oli päihtyneen säilöönottoja, joissa kysymys on henkilön tai hänen ympäristönsä turvallisuuden varmistamisesta. Muut pakkokeinolajit liittyivät lähes aina syylliseksi epäillyn henkilön syyllisyyden tutkimiseen tai rikosprosessin turvaamiseen. Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen pakkokeinot 23 212 Päihtyneenä säilöön otettujen määrä näyttää viime vuosina kääntyneen laskuun. Niitä ilmeni 72 4 vuonna 212, kun edellisvuoden vastaava luku oli 78 5. Päihtyneen säilöönoton lisäksi muita keskeisiä pakkokeinoja ovat rikoksesta epäillyn kiinniotto tai pidättäminen, henkilötarkastus ja henkilökatsastus sekä niihin mahdollisesti liittyvä takavarikko, sekä takavarikko tai kotietsintä ja takavarikko. Kiinniottoja suoritettiin 28 6, mikä on 3 edellisvuotta vähemmän. Pidätysten määrä oli 1 6, mikä on 5 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Henkilötarkastusten ja henkilökatsastusten sekä niihin mahdollisesti liittyvien takavarikkojen määrä väheni yhdeksän prosenttia vuodesta 211, niitä tehtiin 3. Takavarikkoja ja niiden yhteydessä mahdollisesti suoritettuja kotietsintöjä tehtiin 44, mikä on vajaan prosentin enemmän kuin edellisenä vuonna. Helsinki 31.5.213 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
Humalatilan tutkimisia tarkkuusalkometrillä tehtiin 1 8. Verikokeesta tehtyjen humalatilan tutkimusten määrä vuonna 212 oli 1 7. Muissa pakkokeinolajeissa lukumäärät jäivät suhteellisen pieniksi. Naisiin kohdistettiin 26 7 pakkokeinoa eli 12 prosenttia kaikista pakkokeinoista. Naisten osuudet olivat pieniä kaikissa pakkokeinolajeissa. Pakkokeinojen jakautuminen 212 (Kaikkiaan 216 599 pakkokeinoa) 2
Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen pakkokeinot 28 212...4 Liitetaulukko 2. Kiinniotetut, pidätetyt ja vangitut henkilöt iän mukaan 212...4 Laatuseloste: Pakkokeinot...5 3
Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen pakkokeinot 28 212 28 29 21 211 212 YHTEENSÄ 237 331 225 532 215 4 227 417 216 599 Kiinniotto 31 63 31 884 3 765 31 642 28 627 Pidättäminen 1 794 1 965 11 123 11 97 1 584 Vangitseminen 2 263 2 323 2 334 2 373 2 548 Matkustuskielto 667 535 593 611 726 Päihtyneenä säilöönotetut 95 228 88 347 79 555 78 463 72 413 Humalatilan tutkimuspyyntö, verikoe 1) 7 78 1 424 975 8 323 1 689 Humalatilan tutkimus, tarkkuusalkometri 15 575 13 894 11 969 12 498 1 796 Henkilökatsastus / takavarikko - Niistä dna-tunnisteen määritt. rik. epäillylle Henkilötarkastus / takavarikko Kotietsintä ja takavarikko Takavarikko Kielto ilmaista päätös Pakkokeinon kumoaminen Lähestymiskielto Lähetyksen pysäytysmääräys Pakkokeinon muuttaminen Noutomääräys Määräajan pidentämispyyntö Turvaamistoimi Väliaikainen toimenpide Todistamaan velvoittaminen Vangitun vapauttaminen 1) Ennen vuotta 211 tiedot ovat puutteellisia. 27 352 15 92 5 93 14 59 2 86 112 3 2 127 31 45 45 1 425 288 272 1 826 26 166 14 297 5 239 16 47 22 794 58 31 2 117 41 33 597 1 589 28 261 893 27 48 14 931 4 779 17 34 23 15 96 46 2 49 32 4 562 1 584 246 214 882 28 425 15 498 4 523 17 689 25 85 72 37 2 65 34 72 566 1 669 28 248 869 25 774 13 27 4 196 16 356 27 585 97 45 2 21 79 72 685 1 76 332 276 1 966 Liitetaulukko 2. Kiinniotetut, pidätetyt ja vangitut henkilöt iän mukaan 212 Ikä Yhteensä 14 15 17 18 2 21 24 25 29 3 34 35 39 4 44 45 49 5 59 6 Tuntematon Pakkokeinot Kiinniotto Pidättäminen 28 627 27 998 3 144 4 429 5 41 4 63 3 56 2 453 2 3 2 413 932 41 1 584 288 1 19 1 75 2 34 1 724 1 213 97 622 67 223 8 Vangitseminen 2 548 38 222 39 53 459 327 246 159 15 54 4
Laatuseloste: Pakkokeinot 1. Tilastotietojen relevanssi Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen pakkokeinot -tilasto kuvaa poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen käyttämien pakkokeinojen määriä ja jakautumista sekä rikoksittain että alueittain. Alueluokituksena käytetään poliisilaitosta. Lisäksi tilasto sisältää tiedot pakkokeinon kohteena olevan henkilön sukupuolesta ja iästä. Pakkokeinoista esitetään soveltuvin osin tiedot kiinnioton, pidätyksen ja vangitsemisen kestosta, pakkokeinojen erityisperusteista, pakkokeinon kohteeksi joutuneen henkilön veren alkoholipromillesta sekä säilössäolovuorokausista. Tilasto ei sisällä tietoja telekuuntelusta, televalvonnasta eikä teknisestä tarkkailusta pakkokeinona. Tilasto ei myöskään sisällä tietoja liiketoimintakielloista. Tilasto sisältää tiedot pakkokeinolakiperusteisista pakkokeinoista. Niillä pyritään poikkeuksetta rikoksen selvittämiseen. Lisäksi tilasto sisältää ns. poliisilakiperusteiset kiinniotot, niillä taas pyritään suojaamaan kohteena olevaa henkilöä itseään tai estämään kohtuuton häiriön tai vahingon aiheuttaminen. Poliisilakiperusteisen kiinnioton kohteeksi joutuneista henkilöistä käytetään usein nimitystä 'päihtyneenä säilöönotetut', joita valtaosa heistä on. Poliisilakiperusteista kiinniottoa ei ole kuitenkaan rajattu pelkästään päihtyneisiin. Lisäksi tilasto sisältää ulkomaalaislakiperusteisia pakkokeinoja, joista esimerkkinä voidaan mainita 'ulkomaalaisen säilöönotto'. Osan pakkokeinoista voi päättää poliisi itse, osa edellyttää tuomioistuimen päätöstä. Tilastossa pakkokeinot, joiden lyhenne päättyy O -kirjaimeen, ovat tuomioistuimen hyväksymiä. Vuoden 25 alusta otettiin käyttöön uutena nimikkeenä lähestymiskielto. Tilasto kuvaa pakkokeinoja, joita on käytetty vuoden aikana. Niiden taustalla oleva rikosilmoitus on saatettu tehdä aikaisemminkin. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Tilasto perustuu kokonaisaineistoon. Tilaston perusaineisto on saatu poliisin käytössä olevasta Poliisiasiain tietojärjestelmästä, josta käytetään lyhennettä PATJA. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilastossa ovat kaikki edellä mainitut poliisin määräämät pakkokeinot ja kaikki poliisin tuomioistuimen päätettäväksi jättämät pakkokeinot. Suhteellisen harvinaiset tapaukset, joissa tuomioistuin ei ole hyväksynyt pakkokeinoa tai on muuttanut sitä, eivät välttämättä näy tilastossa. Tilastojen perusaineistona PATJA-järjestelmää voidaan pitää hyvänä. 4. Tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Tilaston perusaineisto poimitaan poliisin PATJA-järjestelmästä tilastovuotta seuraavan helmikuun alussa. Tulokset valmistuvat touko kesäkuun aikana. 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys Tietoja poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen pakkokeinoista julkaistaan internetissä Tilastokeskuksen StatFin-tilastopalvelussa osoitteessa http://statfin.stat.fi/statweb. Vuoteen 28 asti tietoja pakkokeinoista julkaistiin myös Oikeustilastollisessa vuosikirjassa, Poliisin tietoon tullut rikollisuus -jaksossa. 5
6. Tilastojen vertailukelpoisuus Tilastoissa käytetään tilastovuoden lopussa voimassa olevaa poliisilaitos- ja rikosluokitusta. Lainmuutokset vaikeuttavat vertailua eri vuosien ja eri pakkokeinotyyppien välillä. Esimerkiksi henkilökatsastuksiin sisältyvä DNA- tunnisteiden ottoa koskeva lainsäädäntö muuttui 24 alusta (Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimesta 22.8.23/761 ja Pakkokeinolaki 27.6.23/646). Muutos aiheutti sen, että DNA-tunnisteiden otto muuttui normaaliksi tutkimusrutiiniksi. Pakkokeinojen määriin voivat vaikuttaa esimerkiksi muutokset poliisin rikostutkimuskäytännöissä tai päihtyneiden huollossa. Poliisilaitosten määrä väheni vuoden 29 alusta 9:stä 24:ään. Vuodesta 29 lähtien tiedot esitetään uuden poliisilaitosjaon mukaisesti. Tilastokeskuksen StatFin -tilastopalveluun jäävät lisäksi vuodet 24 28 aikaisempien poliisilaitosten mukaisesti tehtyinä. Tilasto on tuotettu samankaltaisena vuodesta 22 lähtien. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Poliisilakiperusteisten säilöönottojen määrä ei määritelmällisistä syistä ole täysin sama kuin poliisin tietoon tullut rikollisuus -tilastossa esitetty päihtyneenä säilöönotettujen määrä. Henkilötarkastuksiin ja kotietsintöihin liittyvistä takavarikoista esitetään vuodesta 29 lähtien vain kokonaismäärät. Tarkempaa luokittelua ko. pakkokeinoista ei ole käytettävissä. Humalatilan tutkimuksista ei esitetä Statfin-tietokantataulukkoa vuosilta 29 212. Verikokeesta tehdyt humalatilan selvitysten määrät olivat vuosina 29 21 kirjautuneet järjestelmään puutteellisesti. Tämä usean tuhannen tapauksen poikkeama on huomioitava vertailtaessa pakkokeinojen kokonaismääriä. Vuoden 21 luku oli vain 975, kun sen olisi pitänyt olla lähempänä vuoden 211 lukua, joka oli 8 323. Tuomioistuinten päättämistä pakkokeinoista on saatavissa tietoja tuomioistuintilastoista. 6
Oikeus 213 Lisätietoja Kimmo Haapakangas 9 1734 3252 Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala rikos@tilastokeskus.fi www.tilastokeskus.fi Lähde: Pakkokeinot 212. Tilastokeskus Asiakaspalaute: www.tilastokeskus.fi/palaute Tietopalvelu, Tilastokeskus puh. 9 1734 222 www.tilastokeskus.fi ISSN 1796-479 = Suomen virallinen tilasto ISSN 1799-173 (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh. 2 45 5 asiakaspalvelu.publishing@edita.fi www.editapublishing.fi