Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016 383 Kaupunginvaltuusto on 14.9.2016/ 74 hyväksynyt Lohjan kaupungin uuden hallintosäännön, joka tulee voimaan viranhaltijaorganisaatiota koskevalta osalta 1.1.2017 ja toimielinorganisaatiota koskevalta osalta uuden valtuustokauden alkaessa 1.6.2017. Toimielinorganisaatiota koskevaan osaan sisältyy mm. määräykset esittelystä toimielinten kokouksissa. Hallintosääntöä hyväksyttäessä ei ollut vielä mahdollista kirjoittaa esittelyä koskevia siirtymäsäännöksiä, koska mm. päätökset virkojen lakkauttamisesta ja uusien virkojen perustamisesta olivat vielä valmistelematta. Kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi esitellään 28.11.2016 päätös organisaatiouudistukseen liittyvistä virka- ja tehtäväjärjestelyistä, joka sisältää kohdat lakkautettavista ja perustettavista viroista sekä virka- ja tehtävämuutoksista. Eri toimielinten esittelijämääräykset on muutettava vastaamaan uusia virkoja. Nykyiset esittelijämääräykset ovat seuraavat: Kaupunginhallituksen johtosääntö: Kaupunginhallitus: kaupunginjohtaja Perusturvatoimen johtosääntö: Perusturvalautakunta: perusturvajohtaja, johtava ylilääkäri Yksilöjaosto: perusturvajohtaja, sosiaalipalvelupäällikkö, johtava ylilääkäri Sivistystoimen johtosääntö: Kasvatus- ja opetuslautakunta: sivistysjohtaja, opetuspäällikkö, hallintopäällikkö Kasvatus- ja opetuslautakunnan jaostot: opetuspäällikkö, varhaiskasvatuspäällikkö (sivistysjohtajalla mahdollisuus ottaa esiteltäväkseen) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta: sivistysjohtaja, kulttuuripäällikkö, hallintopäällikkö Teknisen toimen johtosääntö: Tekninen lautakunta: tekninen johtaja Yksityistiejaosto: pöytäkirjanpitäjäksi nimetty henkilö
Ympäristötoimen johtosääntö: Kaupunkisuunnittelulautakunta: ympäristöjohtaja Ympäristö- ja rakennuslautakunta: ympäristöjohtaja Ympäristöterveysjaosto: ympäristöjohtaja, ympäristöterveyspäällikkö 1.6.2017 alkaen esittely tapahtuu valtuuston hyväksymän uuden hallintosäännön mukaisesti. (Kaupunginlakimies Mikko Kuosmanen) Esitys Kj Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä muuttaa eri toimialojen johtosääntöjä 1.1.2017 lukien seuraavasti (muutokset kursiivilla): 1) Perusturvatoimen johtosääntö: Hyvinvointijohtaja esittelee perusturvalautakunnassa hallintosäännössä tarkoitetut ja muut yleiseen hallintoon, henkilöstöön ja talouteen liittyvät asiat sekä kuntien väliset, seudulliset, valtakunnalliset ja kansainväliset sopimus- ja yhteistyöasiat lukuun ottamatta terveyspalvelujen järjestämiseen liittyviä asioita, jotka esittelee työikäisten palvelualueen johtaja (johtava ylilääkäri). Hyvinvointijohtajalla on oikeus ottaa myös työikäisten palvelualueen johtajan (johtavan ylilääkärin) esittelemät asiat esiteltäväkseen lukuun ottamatta lainsäädännössä erikseen määrättyjä asioita. Tällöin kuitenkin varsinaisen esittelijän ehdotus tulee myös olla esityslistalla. Yksilöjaostossa asiat esittelee [poistettu: perusturvajohtaja ja hänen estyneenä ollessaan ] sosiaalipalvelupäällikkö ja tämän estyneenä ollessa työikäisten palvelualueen johtaja (johtava ylilääkäri). Hyvinvointijohtajan ja työikäisten palvelualueen johtajan (johtavan ylilääkärin) ollessa estynyt toimii esittelijänä hänen sijaisensa. Yksilöjaostossa [poistetaan: perusturvajohtajan] sosiaalipalvelupäällikön tai työikäisten palvelualueen johtajan (johtavan ylilääkärin) ollessa estynyt toimii esittelijänä hänen sijaisensa. Kaikkien edellä mainittujen ollessa estyneinä esittelijänä toimii toimielimen puheenjohtaja. 2) Sivistystoimen johtosääntö Hyvinvointijohtaja esittelee kasvatus- ja opetuslautakunnassa [poistetaan: sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa] käsiteltävät asiat.
Hyvinvointijohtajan ollessa estyneenä esittelijänä toimii ensisijaisesti kasvatus- ja opetuslautakunnassa lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueen johtaja ja toissijaisesti alle kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalveluiden palveluyksikön palvelupäällikkö. Elinvoimajohtaja esittelee kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa käsiteltävät asiat. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan esittelijän sijaisena toimii [poistetaan: ensisijaisesti] kaupunkisisältöjohtaja [poistetaan: ja toissijaisesti hallintopäällikkö]. Esittelijää henkilökohtaisesti koskevissa asioissa esittelijänä toimii lautakunnan puheenjohtaja. kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalvelujen päällikkö esittelevät suomenkielisessä jaostossa oman vastuualueensa asiat. ruotsinkielisen koulutuksen rehtori esittelevät ruotsinkielisessä jaostossa oman vastuualueensa asiat. Hyvinvointijohtajalla on oikeus ottaa myös lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueen johtajan ja alle kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalveluiden palveluyksikön palvelupäällikön esittelemät asiat esiteltäväkseen lukuun ottamatta lainsäädännössä erikseen määrättyjä asioita. Tällöin kuitenkin varsinaisen esittelijän ehdotuksen tulee olla esityslistalla. 3) Teknisen toimen johtosääntö Elinvoimajohtaja esittelee teknisessä lautakunnassa käsiteltävät asiat. Elinvoimajohtajan ollessa estynyt toimii esittelijänä kyseistä asiaa koskevan tulosalueen esimies. Esittelijää henkilökohtaisesti koskevissa asioissa esittelijänä toimii lautakunnan puheenjohtaja. Yksityistiejaostossa asiat esittelee yksityistiejaoston pöytäkirjanpitäjäksi nimetty henkilö. 4) Ympäristötoimen johtosääntö Elinvoimajohtaja esittelee kaupunkisuunnittelulautakunnassa käsiteltävät asiat. Elinvoimajohtajan ollessa estynyt toimii esittelijänä kustakin käsiteltävästä asiasta vastaavan tulosalueen esimies. Elinvoimajohtaja esittelee ympäristö- ja rakennuslautakunnassa käsiteltävät asiat. Elinvoimajohtajan ollessa estynyt toimii esittelijänä kustakin käsiteltävästä asiasta vastaavan tulosalueen esimies. Ympäristöterveysjaostossa elinvoimajohtaja esittelee hallintosäännön 20 :ssä tarkoitetut ja muut yleiseen hallintoon, henkilöstöön ja talouteen sekä maksuihin ja taksoihin liittyvät asiat sekä kuntien väliset, seudulliset, valtakunnalliset ja kansainväliset sopimus- ja yhteistyöasiat sekä useampaa tulosaluetta koskevat asiat.
Ympäristöterveysjaostossa muissa asioissa esittelijänä toimii ympäristöterveyspäällikkö. Elinvoimajohtajalla on oikeus ottaa em. asiat käsiteltäväkseen lukuun ottamatta lainsäädäntöön liittyviä lupa- ja valvonta-asioita. Tällöin kuitenkin varsinaisen esittelijän ehdotuksen tulee myös olla listalla. Esittelijää henkilökohtaisesti koskevissa asioissa esittelijänä edellä mainituissa toimielimissä toimii kyseisen toimielimen puheenjohtaja. Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti siirtää tämän asian käsittelyn 5.12.2016 pidettävään ylimääräiseen kaupunginhallituksen kokoukseen. ----------------------------------- KH 05.12.2016 405 Esitys Kj Edellisen kokouskäsittelyn mukaisesti asia on siirretty kaupunginhallituksen 5.12.2016 ylimääräiseen kokoukseen. Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä muuttaa eri toimialojen johtosääntöjä 1.1.2017 lukien seuraavasti (muutokset kursiivilla): 1) Perusturvatoimen johtosääntö: Hyvinvointijohtaja esittelee perusturvalautakunnassa hallintosäännössä tarkoitetut ja muut yleiseen hallintoon, henkilöstöön ja talouteen liittyvät asiat sekä kuntien väliset, seudulliset, valtakunnalliset ja kansainväliset sopimus- ja yhteistyöasiat lukuun ottamatta terveyspalvelujen järjestämiseen liittyviä asioita, jotka esittelee työikäisten palvelualueen johtaja (johtava ylilääkäri). Hyvinvointijohtajalla on oikeus ottaa myös työikäisten palvelualueen johtajan (johtavan ylilääkärin) esittelemät asiat esiteltäväkseen lukuun ottamatta lainsäädännössä erikseen määrättyjä asioita. Tällöin kuitenkin varsinaisen esittelijän ehdotus tulee myös olla esityslistalla. Yksilöjaostossa asiat esittelee [poistettu: perusturvajohtaja ja hänen estyneenä ollessaan ] sosiaalipalvelupäällikkö ja tämän estyneenä ollessa työikäisten palvelualueen johtaja (johtava ylilääkäri). Hyvinvointijohtajan ja työikäisten palvelualueen johtajan (johtavan ylilääkärin) ollessa estynyt toimii esittelijänä hänen sijaisensa. Yksilöjaostossa [poistetaan: perusturvajohtajan] sosiaalipalvelupäällikön tai työikäisten palvelualueen johtajan (johtavan ylilääkärin) ollessa estynyt toimii esittelijänä hänen sijaisensa. Kaikkien edellä mainittujen ollessa estyneinä esittelijänä toimii toimielimen puheenjohtaja.
2) Sivistystoimen johtosääntö Hyvinvointijohtaja esittelee kasvatus- ja opetuslautakunnassa [poistetaan: sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa] käsiteltävät asiat. Hyvinvointijohtajan ollessa estyneenä esittelijänä toimii ensisijaisesti kasvatus- ja opetuslautakunnassa lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueen johtaja ja toissijaisesti alle kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalveluiden palveluyksikön palvelupäällikkö. Elinvoimajohtaja esittelee kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa käsiteltävät asiat. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan esittelijän sijaisena toimii [poistetaan: ensisijaisesti] kaupunkisisältöjohtaja [poistetaan: ja toissijaisesti hallintopäällikkö]. Esittelijää henkilökohtaisesti koskevissa asioissa esittelijänä toimii lautakunnan puheenjohtaja. kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalvelujen päällikkö esittelevät suomenkielisessä jaostossa oman vastuualueensa asiat. ruotsinkielisen koulutuksen rehtori esittelevät ruotsinkielisessä jaostossa oman vastuualueensa asiat. Hyvinvointijohtajalla on oikeus ottaa myös lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueen johtajan ja alle kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalveluiden palveluyksikön palvelupäällikön esittelemät asiat esiteltäväkseen lukuun ottamatta lainsäädännössä erikseen määrättyjä asioita. Tällöin kuitenkin varsinaisen esittelijän ehdotuksen tulee olla esityslistalla. 3) Teknisen toimen johtosääntö Elinvoimajohtaja esittelee teknisessä lautakunnassa käsiteltävät asiat. Elinvoimajohtajan ollessa estynyt toimii esittelijänä kyseistä asiaa koskevan tulosalueen esimies. Esittelijää henkilökohtaisesti koskevissa asioissa esittelijänä toimii lautakunnan puheenjohtaja. Yksityistiejaostossa asiat esittelee yksityistiejaoston pöytäkirjanpitäjäksi nimetty henkilö. 4) Ympäristötoimen johtosääntö Elinvoimajohtaja esittelee kaupunkisuunnittelulautakunnassa käsiteltävät asiat. Elinvoimajohtajan ollessa estynyt toimii esittelijänä kustakin käsiteltävästä asiasta vastaavan tulosalueen esimies. Elinvoimajohtaja esittelee ympäristö- ja rakennuslautakunnassa käsiteltävät asiat. Elinvoimajohtajan ollessa estynyt toimii esittelijänä
Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- KV 14.12.2016 108 kustakin käsiteltävästä asiasta vastaavan tulosalueen esimies. Ympäristöterveysjaostossa elinvoimajohtaja esittelee hallintosäännön 20 :ssä tarkoitetut ja muut yleiseen hallintoon, henkilöstöön ja talouteen sekä maksuihin ja taksoihin liittyvät asiat sekä kuntien väliset, seudulliset, valtakunnalliset ja kansainväliset sopimus- ja yhteistyöasiat sekä useampaa tulosaluetta koskevat asiat. Ympäristöterveysjaostossa muissa asioissa esittelijänä toimii ympäristöterveyspäällikkö. Elinvoimajohtajalla on oikeus ottaa em. asiat käsiteltäväkseen lukuun ottamatta lainsäädäntöön liittyviä lupa- ja valvonta-asioita. Tällöin kuitenkin varsinaisen esittelijän ehdotuksen tulee myös olla listalla. Esittelijää henkilökohtaisesti koskevissa asioissa esittelijänä edellä mainituissa toimielimissä toimii kyseisen toimielimen puheenjohtaja. V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä muuttaa eri toimialojen johtosääntöjä 1.1.2017 lukien seuraavasti (muutokset kursiivilla): 1) Perusturvatoimen johtosääntö: Hyvinvointijohtaja esittelee perusturvalautakunnassa hallintosäännössä tarkoitetut ja muut yleiseen hallintoon, henkilöstöön ja talouteen liittyvät asiat sekä kuntien väliset, seudulliset, valtakunnalliset ja kansainväliset sopimus- ja yhteistyöasiat lukuun ottamatta terveyspalvelujen järjestämiseen liittyviä asioita, jotka esittelee työikäisten palvelualueen johtaja (johtava ylilääkäri). Hyvinvointijohtajalla on oikeus ottaa myös työikäisten palvelualueen johtajan (johtavan ylilääkärin) esittelemät asiat esiteltäväkseen lukuun ottamatta lainsäädännössä erikseen määrättyjä asioita. Tällöin kuitenkin varsinaisen esittelijän ehdotus tulee myös olla esityslistalla. Yksilöjaostossa asiat esittelee [poistettu: perusturvajohtaja ja hänen estyneenä ollessaan ] sosiaalipalvelupäällikkö ja tämän estyneenä ollessa työikäisten palvelualueen johtaja (johtava ylilääkäri). Hyvinvointijohtajan ja työikäisten palvelualueen johtajan (johtavan ylilääkärin) ollessa estynyt toimii esittelijänä hänen sijaisensa. Yksilöjaostossa [poistetaan: perusturvajohtajan] sosiaalipalvelupäällikön tai työikäisten palvelualueen johtajan (johtavan ylilääkärin) ollessa estynyt toimii esittelijänä hänen sijaisensa. Kaikkien edellä mainittujen ollessa estyneinä esittelijänä toimii toimielimen puheenjohtaja.
2) Sivistystoimen johtosääntö Hyvinvointijohtaja esittelee kasvatus- ja opetuslautakunnassa [poistetaan: sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa] käsiteltävät asiat. Hyvinvointijohtajan ollessa estyneenä esittelijänä toimii ensisijaisesti kasvatus- ja opetuslautakunnassa lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueen johtaja ja toissijaisesti alle kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalveluiden palveluyksikön palvelupäällikkö. Elinvoimajohtaja esittelee kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa käsiteltävät asiat. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan esittelijän sijaisena toimii [poistetaan: ensisijaisesti] kaupunkisisältöjohtaja [poistetaan: ja toissijaisesti hallintopäällikkö]. Esittelijää henkilökohtaisesti koskevissa asioissa esittelijänä toimii lautakunnan puheenjohtaja. kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalvelujen päällikkö esittelevät suomenkielisessä jaostossa oman vastuualueensa asiat. ruotsinkielisen koulutuksen rehtori esittelevät ruotsinkielisessä jaostossa oman vastuualueensa asiat. Hyvinvointijohtajalla on oikeus ottaa myös lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueen johtajan ja alle kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalveluiden palveluyksikön palvelupäällikön esittelemät asiat esiteltäväkseen lukuun ottamatta lainsäädännössä erikseen määrättyjä asioita. Tällöin kuitenkin varsinaisen esittelijän ehdotuksen tulee olla esityslistalla. 3) Teknisen toimen johtosääntö Elinvoimajohtaja esittelee teknisessä lautakunnassa käsiteltävät asiat. Elinvoimajohtajan ollessa estynyt toimii esittelijänä kyseistä asiaa koskevan tulosalueen esimies. Esittelijää henkilökohtaisesti koskevissa asioissa esittelijänä toimii lautakunnan puheenjohtaja. Yksityistiejaostossa asiat esittelee yksityistiejaoston pöytäkirjanpitäjäksi nimetty henkilö. 4) Ympäristötoimen johtosääntö Elinvoimajohtaja esittelee kaupunkisuunnittelulautakunnassa käsiteltävät asiat. Elinvoimajohtajan ollessa estynyt toimii esittelijänä kustakin käsiteltävästä asiasta vastaavan tulosalueen esimies.
Elinvoimajohtaja esittelee ympäristö- ja rakennuslautakunnassa käsiteltävät asiat. Elinvoimajohtajan ollessa estynyt toimii esittelijänä kustakin käsiteltävästä asiasta vastaavan tulosalueen esimies. Ympäristöterveysjaostossa elinvoimajohtaja esittelee hallintosäännön 20 :ssä tarkoitetut ja muut yleiseen hallintoon, henkilöstöön ja talouteen sekä maksuihin ja taksoihin liittyvät asiat sekä kuntien väliset, seudulliset, valtakunnalliset ja kansainväliset sopimus- ja yhteistyöasiat sekä useampaa tulosaluetta koskevat asiat. Ympäristöterveysjaostossa muissa asioissa esittelijänä toimii ympäristöterveyspäällikkö. Elinvoimajohtajalla on oikeus ottaa em. asiat käsiteltäväkseen lukuun ottamatta lainsäädäntöön liittyviä lupa- ja valvonta-asioita. Tällöin kuitenkin varsinaisen esittelijän ehdotuksen tulee myös olla listalla. Esittelijää henkilökohtaisesti koskevissa asioissa esittelijänä edellä mainituissa toimielimissä toimii kyseisen toimielimen puheenjohtaja. Päätös Hyväksyttiin esitys sillä teknisellä tarkennuksella, että toimialojen johtosääntöihin korjataan kohta, joka koskee esittelyä viranhaltijan ollessa estynyt. Näissä tapauksissa asia käsitellään toimielimen puheenjohtajan selostuksen pohjalta.tämä tekninen korjaus tehdään perusturvatoimen johtosääntöön, sivistystoimen johtosääntöön, teknisen toimen johtosääntöön ja ympäristötoimen johtosääntöön. ----------------------------------- KH 09.01.2017 11 Kasvatus- ja opetuslautakunnan jaostojen esittelyoikeus Kasvatus- ja opetuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston esittelyoikeuksien ratkaisemisesta kaupunginvaltuuston joulukuun kokouksessa hyväksytyllä tavalla on todettu aiheutuvan vaalikelpoisuusongelmia, joihin on pyydetty tulkinta-apua myös Suomen Kuntaliiton lakiasiainosastolta. Vuoden 1995 kuntalain 34 ;n 1 momentin 2 kohdan mukaan vaalikelpoinen valtuustoon ei ole kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä. Kuntalaissa viitattu "tehtäväalue" ei ole sidoksissa kunnan organisaatioratkaisuihin. Suuressa kunnassa "tehtäväalue" voi vielä koostua useammista "tehtäväkokonaisuuksista", joista kullakin on vastuunalainen johtava viranhaltija. Kun ruotsinkielisen opetustoimen järjestäminen on toisaalla kuntalaissa huomioitu suomenkielisestä opetustoimesta erillisenä osana, se voidaan nähdä em. kohdassa tarkoitettuna omana tehtäväkokonaisuutena. Oikeuskäytännössä esittelyoikeudesta suoraan lautakunnalle on yleensä katsottu aiheutuvan vaalikelpoisuuden menetys. Lautakuntien alaisten johtokuntien osalta tilannetta on arvioitu toisin. Kuntalain 17 :n mukaan jaostoon sovelletaan soveltuvin osin mitä ao. toimielimestä säädetään. Myös tältä kannalta on ilmeistä, että valtuutettu Monica Lemberg toimiessaan ruotsinkielisen jaoston esittelijänä samalla menettäisi
vaalikelpoisuutensa valtuuston jäseneksi. Monica Lemberg on esittänyt toivomuksenaan, että hän voisi toimia valtuutettuna meneillään olevan valtuustokauden loppuun saakka. Suomenkielisen jaoston osalta voidaan samalla korjata toisen esittelijän asemaa kuvaava nimike oikeaksi (kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä peruspalvelujen päällikkö) Puheenjohtajan esittelyoikeus Kaupunginvaltuusto antoi kokouksessaan 14.12.2016 toimeksiannon, että johtosääntöjä korjataan koskien tilanteita, joissa viranhaltijaesittelijät ovat estyneitä. Muutokset tuodaan tässä yhteydessä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. (Mikko Kuosmanen) Esitys Kj Kaupunginhallitus päättää 1. ettei se pane täytäntöön kaupunginvaltuuston 14.12.2016, 108 :ssä hyväksyttyä sivistystoimen johtosäännön muutosta kasvatus- ja opetuslautakunnan jaostojen esittelyä koskevalta osalta; sekä 2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä muuttaa eri toimialojen johtosääntöjä 1.1.2017 lukien seuraavasti (muutokset kursiivilla): 1) perusturvatoimen johtosääntö Hyvinvointijohtaja esittelee perusturvalautakunnassa hallintosäännössä tarkoitetut ja muut yleiseen hallintoon, henkilöstöön ja talouteen liittyvät asiat sekä kuntien väliset, seudulliset, valtakunnalliset ja kansainväliset sopimus- ja yhteistyöasiat lukuun ottamatta terveyspalvelujen järjestämiseen liittyviä asioita, jotka esittelee työikäisten palvelualueen johtaja (johtava ylilääkäri). Hyvinvointijohtajalla on oikeus ottaa myös työikäisten palvelualueen johtajan (johtavan ylilääkärin) esittelemät asiat esiteltäväkseen lukuun ottamatta lainsäädännössä erikseen määrättyjä asioita. Tällöin kuitenkin varsinaisen esittelijän ehdotus tulee myös olla esityslistalla. Yksilöjaostossa asiat esittelee sosiaalipalvelupäällikkö ja tämän estyneenä ollessa työikäisten palvelualueen johtaja (johtava ylilääkäri). Hyvinvointijohtajan ja työikäisten palvelualueen johtajan (johtavan ylilääkärin) ollessa estynyt toimii esittelijänä hänen sijaisensa. Yksilöjaostossa sosiaalipalvelupäällikön tai työikäisten palvelualueen johtajan (johtavan ylilääkärin) ollessa estynyt toimii esittelijänä hänen
sijaisensa. Kaikkien edellä mainittujen ollessa estyneinä asia käsitellään toimielimen puheenjohtajan selostuksen pohjalta. 2) Sivistystoimen johtosääntö Hyvinvointijohtaja esittelee kasvatus- ja opetuslautakunnassa käsiteltävät asiat. Hyvinvointijohtajan ollessa estyneenä esittelijänä toimii ensisijaisesti kasvatus- ja opetuslautakunnassa lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueen johtaja ja toissijaisesti alle kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalveluiden palveluyksikön palvelupäällikkö. Elinvoimajohtaja esittelee kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa käsiteltävät asiat. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan esittelijän sijaisena toimii kaupunkisisältöjohtaja. Esittelijää henkilökohtaisesti koskevissa asioissa asia käsitellään toimielimen puheenjohtajan selostuksen pohjalta. kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä peruspalvelujen päällikkö esittelevät suomenkielisessä jaostossa oman vastuualueensa asiat. Alle kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalvelujen päällikkö esittelee ruotsinkielisessä jaostossa oman vastuualueensa asiat ja kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä peruspalvelujen päällikkö opetustoimea koskevat asiat. Hyvinvointijohtajalla on oikeus ottaa myös lasten, nuorten ja perheiden palvelujen palvelualueen johtajan ja alle kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalveluiden palveluyksikön palvelupäällikön esittelemät asiat esiteltäväkseen lukuun ottamatta lainsäädännössä erikseen määrättyjä asioita. Tällöin kuitenkin varsinaisen esittelijän ehdotuksen tulee olla esityslistalla. 3) Teknisen toimen johtosääntö Elinvoimajohtaja esittelee teknisessä lautakunnassa käsiteltävät asiat. Elinvoimajohtajan ollessa estynyt toimii esittelijänä kyseistä asiaa koskevan tulosalueen esimies. Esittelijää henkilökohtaisesti koskevissa asioissa asia käsitellään toimielimen puheenjohtajan selostuksen pohjalta. Yksityistiejaostossa asiat esittelee yksityistiejaoston pöytäkirjanpitäjäksi nimetty henkilö. 4) Ympäristötoimen johtosääntö Elinvoimajohtaja esittelee kaupunkisuunnittelulautakunnassa käsiteltävät asiat. Elinvoimajohtajan ollessa estynyt toimii esittelijänä kustakin käsiteltävästä asiasta vastaavan tulosalueen esimies.
Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- Elinvoimajohtaja esittelee ympäristö- ja rakennuslautakunnassa käsiteltävät asiat. Elinvoimajohtajan ollessa estynyt toimii esittelijänä kustakin käsiteltävästä asiasta vastaavan tulosalueen esimies. Ympäristöterveysjaostossa elinvoimajohtaja esittelee hallintosäännön 20 :ssä tarkoitetut ja muut yleiseen hallintoon, henkilöstöön ja talouteen sekä maksuihin ja taksoihin liittyvät asiat sekä kuntien väliset, seudulliset, valtakunnalliset ja kansainväliset sopimus- ja yhteistyöasiat sekä useampaa tulosaluetta koskevat asiat. Ympäristöterveysjaostossa muissa asioissa esittelijänä toimii ympäristöterveyspäällikkö. Elinvoimajohtajalla on oikeus ottaa em. asiat käsiteltäväkseen lukuun ottamatta lainsäädäntöön liittyviä lupa- ja valvonta-asioita. Tällöin kuitenkin varsinaisen esittelijän ehdotuksen tulee myös olla listalla. Esittelijää henkilökohtaisesti koskevissa asioissa asia käsitellään toimielimen puheenjohtajan selostuksen pohjalta.