Lausunto ID-1566011726 1 (5) 18.08.2016 POL-2016-8436 Veli-Pekka Hautamäki Sisäministeriö Lausuntopyyntö hanketunnus SM009:00/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi Pelastusopistosta annetun lain ja Poliisiammattikorkeakoulusta annetun lain muuttamisesta Sisäministeriön asettaman hankkeen tavoitteena on muuttaa Pelastusopistosta annettua lakia (607/2006) ja Poliisiammattikorkeakoulusta annettua lakia (1164/2013) siten, että lainsäädäntö mahdollistaa ammattikorkeakoulututkintoon johtavan pelastustoimen päällystökoulutuksen koulutusvastuun siirron Savonia -ammattikorkeakoululta Poliisiammattikorkeakoululle. Sisäministeriö on pyytänyt Poliisihallitukselta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi yllä kuvatussa asiassa. Poliisihallitus on yhdessä sisäministeriön poliisiosaston ja Poliisiammattikorkeakoulun kanssa edustanut poliisihallintoa asiakokonaisuutta selvittäneessä työryhmässä vuoden 2015 aikana. Lähtötilanne Poliisihallitus suhtautuu myönteisesti ko. siirtoon ja haluaa ratkaisukeskeisesti esittää asioita yhteistyörakenteen löytämiseksi. Poliisihallituksen kanta Poliisiammattikorkeakoulua tulosohjaavana tahona on se, että Poliisiammattikorkeakoulun asema pelastusalan ammattikorkeakoulun tutkinnon järjestäjänä ei saa muodostua samalla tavoin muodolliseksi kuin mitä Savonia -ammattikorkeakoulun asema varsin pitkälle on viime vuosina ollut. Poliisihallitus ei tue hallituksen esitysluonnoksen linjauksia Poliisiammattikorkeakoulun roolista. Koulutusvastuun siirrossa sekä siihen liittyvässä lainsäädännön valmistelussa on syytä tunnistaa ja tunnustaa sekä Pelastusopiston että Poliisiammattikorkeakoulun vahvuudet. Molemmissa oppilaitoksissa on asiantuntemusta ja kokemusta, johon tukeutuminen on ehdottoman välttämätöntä uuden pelastusalan ammattikorkeakouluopetuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja tulevaisuuden kehittämisessä. Valmisteilla olevat lainsäädäntömuutokset Laki Poliisiammattikorkeakoulusta (1164/2013) ja laki Pelastusopistosta (607/2006) ovat molemmat koulutusinstituutioita koskevia lakeja, eivätkä tietyn alan koulutusta koskevia lakeja. Täten esitämme Poliisiammattikor- POLIISIHALLITUS Asemapäällikönkatu14, PL 22, 00521 HELSINKI kirjaamo.poliisihallitus@poliisi.fi Puh. +358 295 480 181, Faksi +358 295 411 780 poliisi.fi
Lausunto ID-1566011726 2 (5) keakoulun tulevaisuudessa järjestämän pelastusalan ammattikorkeakoulututkinnon perusteita (nimike, laajuus, rakenne, tavoitteet) koskevat säännökset sijoitettaviksi osaksi Poliisiammattikorkeakoulusta annettua lakia sekä valtioneuvoston asetusta (282/2014) muuttamatta voimassa olevassa lainsäädännössä noudatettua säädöstasoa. Poliisihallitus ei pidä tarkoituksenmukaisena, että yhden tutkinnon kohdalla poiketaan valitusta säädöstasosta säätämällä näistä osittain eduskunnan hyväksymällä lailla ja osittain sisäministeriön (pelastusosaston) antamalla hallinnollisella päätöksellä. Lisäksi lakia Poliisiammattikorkeakoulusta säädettäessä on ollut tarkoituksena, että Poliisiammattikorkeakoulun tutkintorakennetta voitaisiin kehittää joustavasti muuttamalla valtioneuvoston asetusta sen sijaan, että muutettaisiin eduskuntalakia. Esimerkiksi tulevaisuudessa voi nousta esille tarve ottaa käyttöön pelastusalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Poliisiammattikorkeakoulu omassa lausunnossaan asiassa esittää, että lakia Poliisiammattikorkeakoulusta ja laki Pelastusopistosta muutettaisiin osittain pelastusosastolla valmistelluista hallituksen esityksestä lakiluonnoksista poikkeavalla tavalla. Poliisihallitus tukee Poliisiammattikorkeakoulun asiassa laatimaa esitystä sekä muutosehdotuksia valtioneuvoston asetukseen korkeakoulusta sekä valtioneuvoston asetukseen Pelastusopistosta (658/2006). Poliisihallitus on näin lausunut jo 18.5.2016 annetussa lausunnossa ko. asian pykäläluonnoksiin (POL-2016-6961). Keskeisenä Poliisiammattikorkeakoulun tekemänä muutosesityksenä korkeakoulusta sekä valtioneuvoston asetukseen Pelastusopistosta (658/2006) on Pelastusopistosta annetun lain 12, jonka 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi lyhyt kirjaus siitä, että pelastusalan ammattikorkeakoulututkinto suoritetaan Poliisiammattikorkeakoulussa. Tämä säädösmuutos käytännössä toteuttaa valmistellun ja työryhmän esittämän koulutusvastuun siirron Savonia-ammattikorkeakoululta Poliisiammattikorkeakoululle. Koska kyse on nimenomaan ammattikorkeakoulututkinnosta, päävastuun on oltava ammattikorkeakouluksi määritellyllä oppilaitoksella, jonka on myös merkittävällä tavalla osallistuttava tutkintoon johtavan opetuksen järjestämiseen. Edellä kuvatun koulutusvastuun siirron jälkeen on tarpeen tehdä pelastuspäällystön ammattikorkeakoulututkintoa koskeva yhteistyö mahdolliseksi Poliisiammattikorkeakoulun ja Pelastusopiston välillä. Sitä koskeva kirjaus sisältyisi Pelastusopistosta annetun lain12 :n 2 momenttiin. Ehdotetun kirjauksen mukaan Pelastusopisto osallistuisi pelastusalan ammattikorkeakoulututkinnon opetussuunnitelman ja valintaperusteiden valmisteluun sekä tutkintoon kuuluvan opetuksen toteuttamiseen siten kuin siitä tarkemmin sisäministeriön asetuksella säädetään. Vastaavasti ammattikorkeakouluopetuksen rahoitusta koskevan 35 :n sanamuodoksi esitetään, että pelastusalan ammattikorkeakoulututkinnon rahoitus jaetaan Poliisiammattikorkeakoulun ja Pelastusopiston kesken siten kuin siitä säädetään sisäministeriön asetuksella. Edellä esitetyistä säädösmuutoksista ilmenee selvästi, että annettava sisäministeriön asetus on koulutusvastuun siirron sekä Poliisiammattikorkeakoulun ja Pelastusopiston yhteistyön määrittelijänä välttämätön ja keskeinen. Ministeriön asetuksella määritelty työnjako vaikuttaa
Lausunto ID-1566011726 3 (5) myös pelastusalan ammattikorkeakoulututkintokoulutukseen osoitetun rahoituksen jakamiseen Pelastusopiston ja Poliisiammattikorkeakoulun kesken. Voimassa olevaan lakiin pohjautuvasta järjestelystä poiketen Poliisiammattikorkeakoulun ja Pelastusopiston välisillä sopimuksilla sovittaisiin vain käytännön järjestelyistä oppilaitosten välillä sisäministeriön asetuksessa säädetyn työnjaon puitteissa. Asetus on sekä poliisi- että pelastustoiminnan kannalta keskeinen, koska molempien tahojen tuottaman koulutuksen kustannukset on katettava täysimääräisesti ne aiheuttaneen sisäisen turvallisuuden sektorin rahoituksesta. Asetuksessa on säädettävä mm. päätöksentekomalli tutkintokoulutukseen valittavien määrän ratkaisemisesta, sekä rahoituksen osoittaminen opetukseen tutkinnon suoritusaikojen edellyttämällä tavalla. Myös muut pelastuspäällystön ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutustoiminnan ohjaukseen, seurantaan ja raportointiin liittyvät keskeiset asiat on säänneltävä asetuksessa. Poliisiammattikorkeakoulun tulosohjaus ja pelastusalan amk-tutkinnon rahoitus Poliisiammattikorkeakoulun tulosohjaajana toimii Poliisihallitus, joka poliisin ylijohtona ohjaa, linjaa ja valvoo koko poliisinhallinnon työtä. Poliisihallitus asettaa vuosittaiset tulostavoitteet Poliisiammattikorkeakoululle. Nämä toiminnalliset tavoitteet sekä alustava rahanjakokehys vahvistetaan tulossopimusneuvotteluissa syksyisin aina seuraavalle toimintavuodelle. Rahanjakokehys vahvistetaan sen tarkennuttua erikseen. Pelastusalan amk-koulutuksen rahoituksen on kuitenkin tultava kokonaisuudessaan poliisin toimintamenomomentin ulkopuolelta. Koulutuksen siirrosta Poliisiammattikorkeakoululle aiheutuvat kulut tulee korvata täysimääräisesti, ja tämän siirron tulee olla poliisihallinnolle kustannusneutraali. Rahoituksen tason määrittelemiseksi ja tulosohjausmenettelyn säilyttämiseksi suoraviivaisena on välttämätöntä, että sisäministeriö ja Poliisihallitus sopivat tarvittavista järjestelyistä. Poliisihallitus katsoo, että Poliisiammattikorkeakoulun tuloksellinen toiminta vaikeutuisi merkittävästi, jos tulosohjaus ja rahoitus pyrittäisiin toteuttamaan kaksilinjaisena. Poliisihallitus ei voi hyväksyä tämän suuntaisia kirjauksia hallituksen esityksessä. Poliisiammattikorkeakoulun hallituksen kokoonpano Poliisiammattikorkeakoulusta annetun lain (1164/2013) mukaan oppilaitoksella on hallitus, jonka kokoonpanosta ja tehtävistä säädetään lain 6 ja 7 :issä. Poliisihallitus määrää hallituksen jäsenet ja heille varajäsenet määräajaksi. Poliisiammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajana on rehtori. Nykyisessä hallituksessa on mainitun pykälän 1 momentin mukaan puheenjohtajan lisäksi kaksitoista jäsentä, joista neljä jäsentä edustaa Poliisiammattikorkeakoulun henkilöstöä, neljä jäsentä edustaa ammattikorkeakoulututkintoon ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa
Lausunto ID-1566011726 4 (5) olevia opiskelijoita sekä neljä jäsentä edustaa sisäisen turvallisuuden viranomaisia ja alalla toimivia yhteisöjä. Poliisihallituksen näkemyksen mukaan Poliisiammattikorkeakoulun hallituksen kokoonpanon täydentäminen on tarpeellista, koska pelastusalan ammattikorkeakoulututkinnon myötä hallituksen ratkaistavaksi tulee uusia asioita. Hallituksen jäsenmäärää tulisi kuitenkin lisätä siten, että hallituksessa edustettuina olevien ryhmien keskinäinen tasapaino säilyy. Poliisihallitus esittää, että Poliisiammattikorkeakoulun hallituksen jäsenten määrä nostettaisiin nykyisestä kahdestatoista jäsenestä viiteentoista jäseneen. Poliisihallitus esittää, että tämän muutoksen jälkeen Poliisiammattikorkeakoulun hallituksessa olisi siis 1 momentissa mainittujen jäsenten lisäksi kolme lisäjäsentä, joista yksi edustaa Pelastusopiston henkilöstöä, yksi pelastusalan ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoita ja yksi pelastusviranomaisia tai alalla toimivia järjestöjä. Poliisihallitus esittää, että sisäministeriö määräisi esitetyt hallituksen lisäjäsenet ja heille varajäsenet hallituksen toimikaudeksi. Vaihtoehtoisesti Poliisihallitus määräisi kaikki hallituksen jäsenet ja heille varajäsenet määräajaksi. Pelastusopistoa, pelastusalan ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoita ja pelastuslaitoksia edustavat hallituksen jäsenet ja heidän varajäsenensä Poliisihallitus määräisi sisäministeriön nimeämisen perusteella. Poliisihallituksen kanta on, että Poliisiammattikorkeakoulun hallituksen tehtäviin ei tule toimivallan näkökulmasta tehdä tässä yhteydessä muutoksia. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus kokoontuu käytännössä 7 9 kertaa vuodessa ja suurin osa hallituksen käsittelemistä asioista koskisi jatkossakin poliisialan koulutusta. Tästä syystä pelastusalaa edustavien hallituksen lisäjäsenten osallistuminen hallituksessa käsiteltävien asioiden ratkaisemiseen on tärkeää erityisesti, kun asia koskee pelastuspäällystön ammattikorkeakoulututkintoa. Näitä hallituksen tehtäviin kuuluvia asioita olisivat ainakin opetussuunnitelman ja valintaperusteiden hyväksyminen sekä pelastusalan ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijavalintaa koskevat oikaisu-vaatimukset. Pelastusalan amk-tutkinto-opiskelijoiden opintososiaaliset edut Ammattikorkeakoulututkintoon johtavan pelastustoimen päällystökoulutuksen koulutusvastuun siirtoa Savonia -ammattikorkeakoululta Poliisiammattikorkeakoululle valmistelleen työryhmän toimeksiannossa ei ollut opiskelijoiden opintososiaalisten etujen tarkastelua. Poliisihallituksen kantana on, että opiskelijoiden opintososiaalisten etujen tarkastelu tulee jatkossa tehdä myös pelastusalan amk-tutkinto-opiskelijoiden osalta, jotta Poliisiammattikorkeakoulussa opiskelevien osalta yhdenvertaisuus toteutuu. Tämä kirjaus tulee näkyä myös hallituksen esityksen perusteluissa.
Lausunto ID-1566011726 5 (5) Lopuksi Poliisihallitus esittää hallituksen esitykseen korjattavaksi Poliisihallituksen ja Poliisiammattikorkeakoulun rooleihin ja vastuisiin liittyvät kohdat. Erityistä huomiota tulee kiinnittää tulosohjaukseen, pelastusalan amk-tutkinnon rahoitukseen, Poliisiammattikorkeakoulun hallituksen kokoonpanoon ja tehtäviin liittyviin esityksen teksteihin sekä lakimuutosesityksiin. Poliisihallitus katsoo, että hallituksen esitystä ei pitäisi antaa eduskunnalle sellaisena, kuin se on sisäministeriön pelastusosaston lausuntopyynnön liitteenä. Poliisijohtaja Jyrki Wasastjerna Henkilöstöpäällikkö Satu Koivu Asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu Aspo-asianhallintajärjestelmässä. Poliisihallitus 18.08.2016 klo 16.47. Allekirjoituksen oikeellisuuden voi todentaa kirjaamosta. Jakelu Tiedoksi Sisäministeriö, kirjaamo Veli-Pekka Hautamäki, pelastusylitarkastaja SM, Poliisiosasto Poliisihallituksen johto Poliisiammattikorkeakoulu