Akateeminen päivä 26.3.2013 Juhlaluento: Turun Akatemia ja turkulaisten arki 1700-luvulla Kirsi Vainio-Korhonen Suomen historian professori Turun yliopisto Arvoisat rehtorit, hyvät kuulijat, Olen historioitsijana niin sanottujen uusien historioiden kasvatti, jolle tutuimpia lähestymistapoja menneisyyteen ovat arjen historia, mikrohistoria ja sukupuolihistoria. Siksi päädyin käyttämään tätä puhetta varten mikrohistoriallista metodia, avaamaan yhden asiakirjan kautta kurkistusaukon varhaismoderniin akatemiayhteisöön ja sitä kautta laveammin turkulaiseen 1700-luvun arkeen. Asiakirjaksi valikoitui vuoden 1774 Turun kaupungin henkikirja. Mitä tuon asiakirjan sivuille kirjatut nimet ja numerot kertovat oman aikansa turkulaisesta elämänmenosta? Lähden kuitenkin liikkeelle vähän myöhemmästä ajankohdasta ja Helsingistä. Lueskelin Zacharias Topeliuksen Muistiinpanoja vanhasta Helsingistä, jossa hän muistelee Turun paloa edeltänyttä aikaa ja sitä, miten Turun akatemia oli Turussa ollut ensimmäinen vertaistensa joukossa, kaikki kaikessa kuten Topelius kirjoittaa. Turun palon jälkeinen pakkomuutto Helsinkiin oli monelle professorille ja ylioppilaalle surun päivä. Helsingissä yliopisto nimittäin joutui alenemaan Turun ykkössijaltaan kolmannelle arvosijalle suuriruhtinaanmaan hallituksen ja sotaväen jälkeen. Ulkoisetkin puitteet olivat surkeat: professorit vuokrasivat katon päänsä päälle mistä sattuivat saamaan ja ylioppilaat asustelivat jos jonkinlaisissa ullakkokamareissa. Topelius totesikin, että harvat Euroopan pääkaupungit voivat osoittaa niin hölmöläismäisiä epämukavuuksia kuin useimmat 1820- ja 1830-luvuilla rakennetuista Helsingin asunnoista. Turussa oli tosiaan ollut kaikki toisin: akatemian väki valtasi kaupungissa tuomiokapitulin ja hovioikeuden kanssa itseoikeutetun ykkösaseman. Tuo asema oli myös hyvin itsenäinen. Akatemialle oli taattu jo sen perustamiskirjassa 26. maaliskuuta 1640 autonomia ja oma tuomiovalta. Akatemian korkein hallintomies oli kansleri, joka toimi samalla valtiovallan ja yliopiston yhdyssiteenä. Turun akatemian ensimmäisenä kanslerina toimi kenraalikuvernööri Per Brahe, joka oli tässä virassa peräti 40 vuotta, kuolemaansa asti
1680. Myös jatkossa kansleriksi valittiin joku valtakunnan mahtimiehistä. 1700-luvulla tässä tehtävässä nähtiin mm. kansliapresidentti kreivi Arvid Bernhard Horn, taiteentuntija kreivi Carl Gustaf Tessin, ja Kustaa III:n uskotut kreivi Ulrik Scheffer ja vapaaherra Gustaf Mauritz Armfelt. Käytännössä kansleria ei juuri Turussa näkynyt, joten sijaiskanslerina toimineella Turun piispalla oli huomattavasti kiinteämmät yhteydet Turun akateemiseen maailmaan. Vuodeksi kerrallaan valittu rehtori johti puhetta konsistorissa, johon kuuluivat jäseninä kaikki vakinaiset professorit. Henkikirjassa akatemiayhteisön ensimmäisenä ja tärkeimpänä jäsenenä mainitaan varakansleri ja Turun piispa Carl Fredrik Mennander. Seuraavan paikan akateemisessa rankijärjestyksessä ottaa edellisen kanslerin Johan Browalliuksen leski Elisabeth Browallia. Kolmannella sijalla on akatemian rehtori ja teologian professori Jacob Gadolin. Henkikirja on veroluettelo, johon merkittiin kaikki ne, joissa oli asumisoikeus kaupungissa tässä tapauksessa Turussa. Tuota asumisoikeutta säänteli ns. laillisen suojelun periaate. Sen mukaan ainoastaan aatelis-, pappis- ja porvarissäädyn jäsenet perheineen saivat asua Ruotsin valtakunnan kaupungeissa vapaasti. Muiden asukkaiden tuli olla joko palkollisina kaupunkilaisperheissä tai heidän täytyi jonkin muun työn tai toimen kautta osoittaa tarpeellisuutensa. Turussa tällaista laillista suojelua tarjosivat työtehtävät Turun kaupungin ja Turun linnan palveluksessa ja myös Turun akatemian palveluksessa. Niinpä Akatemian tuomiovallan alaisia ja samalla sen laillisessa suojeluksessa olivat opettajien ohella muut virkamiehet ja toimihenkilöt, ylioppilaat ja palvelusväki, ja kaikki tietysti perhekuntineen ja palkollisineen: he kaikki yhdessä muodostivat 1700-luvun Turun akatemiayhteisön. Vuoden 1774 henkikirjaan on merkitty Turun Akatemian tuomiovallan alaisuuteen 515 miestä, naista ja lasta. Ylioppilaita oli näiden lisäksi vuosittain kirjoilla ja paikalla noin pari sataa. Yhteensä akatemiayhteisöön kuuluvat 700 ihmistä muodostivat kymmenesosan silloisen Turun asujaimistosta. Akatemia oli myös silloisen Turun suurin yksittäinen työnantaja, joka tarjosi väelleen käytännössä elinikäisen laillisen suojelun myös eläköityneille työntekijöilleen ja heidän perheenjäsenilleen. Laillisen suojelun ohella akatemiayhteisön jäsenyys toi tullessaan myös rahallisia etuja. Kaupungin porvariston harmiksi kaikki akatemian tuomiovaltaan kuuluvat olivat vapautettuja erilaisista kaupunkiveroista ja maksuista.
Jo ensi silmäyksellä havaitsee, että turkulainen akatemiayhteisö sisälsi hyvin monen kerroksen väkeä. Akatemialaisista vain vajaat 2 prosenttia oli virassa olevia professoreita, rector magnificus Jacob Gadolinin ohella heidän joukkoonsa lukeutui 12 miestä. Elintasoltaan nämä herrat olivat verrattavissa kaupungin ylhäisimpiin henkilöihin ja herraskartanoiden aatelisperheisiin jos mittapuuna käytetään palveluskunnan määrää. Taloustieteen professori Pehr Kalmin ja hänen Anna-rouvansa mukavuudesta huolehti rengin ohella peräti kuusi piikaa. Kemian professori Pehr Adrian Gaddista, Brita-rouvasta ja perheen neljästä lapsesta huolehti kamarineito, kolme piikaa ja renki. Lainopin professori Olof Pryssin kolmihenkinen perhe oli puolestaan palkannut taloudenhoitajattaren, kolme piikaa ja rengin. Valtaosa Turun akatemiayhteisöstä oli kuitenkin aivan muuta väkeä kuin varakasta professorikuntaa. Tämä joukko kattoi niin akatemian kirjastonhoitajan, miekkailunopettajan, tanssimestarin, kielimestarin, piirustuksenopettajan, observatorion hoitajan, musiikillisen johtajan, apteekkarin, puutarhureita, puutarha- ja peltotyöntekijöitä sekä koko joukon erilaisia käsityöläisiä räätälin, suutarin, kirjansitojan, lasimestarin, sinetinkaivertajan, instrumenttientekijän, muurarin sekä kirvesmiehiä ja kalastajia perheineen, kisälleineen, oppipoikineen ja palvelijoineen. Kaupungin porvaristo ei katsonut kaikkea tätä väenpaljoutta aina hyvällä silmällä, sillä akatemian käsityöläiset yrittivät silloin tällöin saada asiakkaikseen myös akatemian ulkopuolista väkeä mikä luonnollisesti oli kiellettyä. Toisaalta kaupunki hyötyi monin tavoin akatemian väen taidoista. Akatemian musiikillinen johtaja toimi myös Turun tuomiokirkon urkurina. Vuoden 1774 henkikirjassa tässä tehtävässä mainitaan Carl Lenning, joka itse asiassa toimi koko Turun musiikkielämän primus motorina. Hän kokosi akatemian opiskelijoista ja muista soittotaitoisista kaupunkilaisista akateemisen orkesterin, jonka soittamaa musiikkia kuultiin mm. joulurauhan julistamisen yhteydessä. Akatemialla oli suuri kokoelma käsinkirjoitettuja nuotteja, jotka oli yliopistolle lahjoittanut suomalaissyntyinen hovi-intendentti ja ylikapellimestari Johan Roman. Lenning tunnetaan myös Suomen ensimmäisenä pianonrakentajana. Akatemian miekkailun- ja tanssinopettajat jakoivat tietojaan ja taitojaan niin ikään kaupunkilaisten käyttöön. Heillä oli tapana hankkia lisätuloja opettamalla porvarislapsille
katrillien ja menuettien askelia sekä miekan käyttöä. Tunnettuja nimiä tällä saralla olivat tanssimestari Anders Lilja, hänen seuraajansa, myös nuorallatanssijana ja näyttelijänä tunnettu Carl von Eckenberg sekä miekkailunopettaja Erik Gustav Fick. Myös suuret hyväntekeväisyystanssiaiset ja korttipeli-iltamat, assambleet olivat akateemiseen väen omaksuma ja esittelemä uutuus. Turusta niistä on ensimmäinen maininta vuodelta 1775 taloustieteen professori Pehr Kalmin kirjoittamassa kirjeessä. Kirje on osoitettu hänen opettajalleen, piispalle ja varakanslerille Karl Fredrik Mennanderille molemmat esiintyvät vuoden 1774 henkikirjassa. Jopa Turun kätilöpalvelut hoituivat akatemiayhteisön taholta. Vuoden 1774 henkikirjaan on merkitty akatemian ranskalaissyntyisen kielimestarin leski Catharina Renaut, joka toimi peräti 42 vuoden ajan kaupunginkätilönä ja avusti sekä synnyttäviä naisia että turkulaisia tuomioistuimia lukuisissa lapsenmurhiin ja salavuoteusjuttuihin liittyneissä oikeustapauksissa. Matami Renaut oli syntyjään turkulainen piikatyttö, joka oli opiskellut 1740-luvulla kätilön ammatin Turun akatemian lääketieteen professori Herman Spöringin johdolla ja suorittanut tälle kätilötutkinnon ja vannonut Turun maistraatille kätilön virkavalan. Tämä ilmeisen lahjakas nainen oli luku- ja kirjoitustaitoinen, hallitsi molemmat kotimaiset kielet ja oppi ranskalaiselta aviomieheltään vielä mannermaisen latinalaisen käsialan siis tuolloin valtakunnassa vallalla olleen saksalaisen käsialan lisäksi. Henkikirjassa mainittu akatemian väki oli toki vakavammassakin mielessä turkulaisten sivistäjä ja kaupungin yhdistyselämän elähdyttäjä. Vuoden 1774 henkikirjassa akatemian kirjastonhoitajan tehtävässä mainittu Henrik Gabriel Porthan oli neljä vuotta aikaisemmin perustanut parin akateemisen toverinsa kanssa Aurora-seuran. Seuran tavoitteena oli tapojen kehittäminen, maun hienostuttaminen ja kaunokirjallisuuden elähdyttäminen Turun kaupungissa. Seurassa oli kolme jaostoa, soitannollinen, kirjallinen ja tieteellinen. Jäsenistöön kuului akatemian opettajia, ylioppilaita, hovioikeuden jäseniä mutta myös porvareita, pappeja ja sotilashenkilöitä. Seura siis selvästi toimi akateemisen väen ja muiden turkulaisten kohtaamispaikkana. Vuonna 1771 seura perusti Suomen ensimmäisen sanomalehden Tidningar utgifne af ett Sällskap i Åbo, Lehden kantavana voimana oli Porthan ja artikkelit käsittelivät Suomen historian vaiheita ja maan- ja luonnontieteellisiä aiheita.
Myös Suomen Talousseuran perustajajäseniin kuulunut kemian professori Johan Gadolin mainitaan vuoden 1774 henkikirjassa. Seurahan perustettiin marraskuussa 1797 Turun piispantalossa, silloisen piispan ja vuoden 1774 Turun Akatemian rehtorin Jakob Gadolinin kotona. Vuoden 1774 henkikirjasta 14-vuotiaan Johan Gadolinin tapaa isänsä, Jakob Gadolinin perheenjäsenenä. Vuonna 1797 piispa Jakob Gadolin valittiin Talousseuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja poika, Johan Gadolin laati seuran säännöt. Jäsenistöön kuului tilanomistajia, sotilashenkilöitä, pappeja ja porvareita. Tavoitteena seuralla oli maanviljelyksen, kaupan ja käsiteollisuuden edistäminen. Hyötytieteitä edusti myös Turun Akatemian taloustieteen professori Per Kalm, joka perusti Turkuun kasvitieteellisen puutarhan. Taloustieteen professorina Kalmin tehtäviin kuului uusien kasvien kotiuttaminen Suomen ilmastoon ja maaperään. Tavoitteena oli ennen kaikkea taloudellinen hyöty, sillä 1700-luvun ruotsalaiset kasvitieteilijät haaveilivat kahvin, teen ja riisin kaltaisten hyötykasvien viljelystä Pohjolassa. Kalmin puutarha sijaitsi Piispankadun varrella, ja siellä turkulaiset saattoivat käydä ihmettelemässä Kalmin Amerikasta keräämiä hyötykasveja, erilaisia omenoita, marjapensaita, raparperia, tuoksuvatukkaa sekä koristekasveja ja köynnöskasveja, joita kasvatettiin huvimajojen suojaksi. Puutarhassa annettiin käytännön opetusta tietysti ennen kaikkea ylioppilaille mutta myös muille halukkaille. Kasvien siemeniä riitti niin ikään jakoon, mm. ylioppilaat ja säätyhenkilöt saivat ilmaiseksi koristekasvien siemeniä. Näin yleistyi koristekasvien viljely ja muukin puutarhanhoito kaikkialla Suomessa. Turun akatemian professorien johdolla löydettiin myös luonnon kauneusarvot. Pehr Kalm piti luonnon kauneutta ja kukkatarhoja suorastaan hyödyllisinä. Puutarhoissa kävely ja oleskelu ja hyväntuoksuisista kukista nauttiminen edistivät Kalmin mukaan ihmisen terveyttä. Kemian professori Pehr Adrian Gadd kasvatti samasta syystä ruusuja ja ansarikukkia, kuten amarylliksiä ja hyasintteja. Oli ruusunkukista muutakin hyötyä, sillä niistä valmistettiin lääkinnässä käytettyä ruusuvettä. Gadd oli myös innokas maanviljelyn edistäjä ja hedelmä- ja koristepuiden kasvattaja. Hän oli niin ikään varhainen tieteen popularisoija, kun hän saattoi tutkimustuloksensa kansan tietoon julkaisemalla vuonna 1768 ensimmäisen suomenkielisen oppaan ryytimaan kasveista. Akatemialla oli niin ikään oma poliisikuntansa, joka valvoi akatemiayhteisön ja etenkin opiskelijoiden elämänmenoa: vahtimestarin ohella toimessa oli kaksitoista vahtimiestä.
Viimeksi mainittujen vastuulla olivat myös akatemian palontorjuntavälineet, suuri paloruisku ja palopurje. Vahtien suhteen yhteistyö kaupungin suuntaan sujui jouhevammin kuin käsityöläisten kohdalla. Akatemianvahdit partioivat kaupungin kaduilla joka yö ja toimivat tässä tehtävässä yhteistyössä kaupungin omien vahtimestarien ja vahtien kanssa. Aktiiviväen lisäksi akatemiayhteisöön kuului elämänsä loppuun asti suuri joukko edesmenneiden viranhaltijoiden leskiä ja muita sukulaisia, lapsineen ja palveluskuntineen. Tästä ryhmästä ehkä erikoisin on henkikirjassa Turun akatemian alaisuuteen kirjattu 90- vuotias leskipiispatar Christina Papke. Piispatar Papken yhteys akatemiaan oli hyvin kaukainen. Hänen edesmennyt miehensä oli toiminut Lundin piispana ja yksi pariskunnan pojista, dosentti ja maisteri Christian Papke oli nimitetty vuonna 1746 Turun akatemian lainopin dosentiksi ja vuonna 1749 lainopin ylimääräiseksi professoriksi. Akatemian virkakuntaan oli kuulunut myös piispatar Papken vävy, kahteen otteeseen akatemian rehtorina toiminut teologian professori Carl Mesterton. Ruotsiin palannutta poikaa tai vuonna 1773 kuollutta vävyä ei luonnollisesti enää vuoden 1774 henkikirjassa mainita, mutta vanha leskipiispatar asui edelleen kaupungissa akatemian suojeluksessa lastenlastensa ja palvelijoidensa kanssa. Piispatar Papken ohella akatemian suojelusta nauttivat hänen tyttärentyttärensä Christina ja Johanna Mesterton, veljenpoikansa Daniel Repplerus, kamarineitsyt Greta Sevon, renki Christian ja piiat Maija ja Caisa. Vähän nuorempaa leskipiispatarten sukupolvea edustaa Elisabeth Browallia, joka on henkikirjassa rankinsa mukaisesti entisenä varakanslerin leskenä piispatar Papkea paljon korkeammalla sijalla. Leskipiispatar Browallian tytär oli naimisissa vuonna 1774 rehtorin tehtäviä hoitaneen teologian professori Jakob Gadolinin kanssa. Elisabeth Browallian mies oli 19 vuotta aikaisemmin kuollut Turun piispa ja akatemian varakansleri Johan Browallius. Akatemia ei kuitenkaan suojellut vain korkea-arvoisia jäseniään. Suojelusta nauttivat yhtä lailla vanhat vahdit ja puutarharengit sekä heidän leskensä alaikäisine lapsineen. He ovat runsaslukuisina edustettuina henkikirjan sivuilla. Lopuksi pieni tuokiokuva nuoren turkulaisen professoriperheen arjesta 1700-luvun lopulta. Kysymyksessä ovat Turun kaupunginlääkäri ja vuonna 1789 Turun akatemian kirurgian ja lapsenpäästöopin professuurin ensimmäiseksi haltijaksi nimitetty Josef Pipping ja hänen vaimonsa Maria Pipping os. Sederholm. Kumpikaan puolisoista ei ollut lähtöisin akateemisista tai pappisperheistä, vaan oli porvarissuvun vesa. Maria Pipping Helsingistä
ja Josef Pipping alun perin Saksasta Ruotsiin, Suomeen ja Venäjälle muuttaneesta kauppiassuvusta. Pariskunta asui turkulaisille hyvin tutussa rakennuksessa, ns. Qwenselin talossa, nykyisessä apteekkimuseossa. Perheen arjesta Maria Pipping kirjoittaa isälleen kauppaneuvos Johan Sederholmille Helsinkiin toukokuussa 1791 seuraavaa: Mielihyväkseni asumme aivan joen rannalla, jossa erikokoiset alukset ja veneet purjehtivat edestakaisin ja voin helposti nähdä mitä rahvaalla on tarjolla myytäväksi tuoretta kalaa, munia, voita, vasikoita, toisin sanoen kaikkea mitä tarvitsen taloudenpidossani. Tämän lisäksi meillä on ilonamme myös puutarha, jossa on yhdeksän suurta omenapuuta. Puutarhassa on myös neljä suurta vihannespenkkiä, jotka ovat hyvässä kunnossa. Olemme jo syöneetkin muhennettuja varhaisvihanneksia. Pikku taloutemme koostuu rengistä ja piiasta, hyvinlypsävästä lehmästä ja kahdesta hevosesta ja sekä pienestä kyyhkysestä. Seurustelu muutaman hyvän ystävän kanssa on suurena hupinamme. Suurimman ilon löydän kuitenkin hellän ja järkevän Pippingini seurasta, sillä silloin tällöin hän lukee minulle jotain kaunista kirjaa, silloin tällöin vain katselemme omaa pikku kotiamme, joka kovasti miellyttää minua.