MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi



Samankaltaiset tiedostot
Palveluyritys ja yliopisto yhteistyössä. Pontta liiketoimintaan, lisäarvoa tutkimukseen

Tutkimuspolitiikan välineet ja käytännöt viiden maan vertailu

Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliksi vuodesta 2014 alkaen

Rehtori Markku Kivikoski, Tampereen teknillinen yliopisto Avajaispuhe Tampereen teknillisen yliopiston lukuvuoden avajaisissa perjantaina 5.9.

KOKO:n etukäteisarviointi. Loppuraportti

KESKI-POHJANMAAN, PIETARSAAREN JA OULUN ETELÄISEN ALUEEN KORKEAKOULURAKENTEEN KEHITTÄMINEN

No Kunnat ja kilpailu Bo-Erik Ekström Mika Pohjonen Ilkka Haavisto Yhteenveto

Kiitos kannustuksesta. Sillä oli merkitystä! Tekniikan edistämissäätiön apurahatoiminnan vaikutuksia. Sampsa Kaataja

Suomi Teollisen Internetin Piilaakso

Lausunto 1 (4) HH/emt Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo.stm@stm.fi

Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävä ja rahoitus

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTAOHJELMAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA

raportteja 76 HYVINVOINTIA TYÖSTÄxxx Kuinka työelämää voi kehittääxxx kestävällä tavalla?xxx Tuomo Alasoini

iii Helsingissä Keijo Paunio Hannele Kuusi Tapio Markkanen Matti Sarvas Toomas Kotkas

Palvelut ja tiedot käytössä. Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia

Valtioneuvoston periaatepäätös Kestävästä kulutuksesta ja tuotannosta 'Vähemmästä viisaammin'

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Työ ja terveys Suomessa 2012 Seurantatietoa työoloista ja työhyvinvoinnista

SATAKUNTALIITON TAVOITTEET HALLITUSOHJELMAAN JA SEN TOIMINTASUUNNITELMIIN 2015

Kunnat turbulenssissa Millainen on tulevaisuuden kunta? Tulevaisuuden kunta asiantuntijatyöryhmän keskustelupaperi

Se on kompromissin tulos

PANEELIEN RAPORTIT. Tieteen. teknologian ja. yhteiskunnan näkymät

Reviisori2/2014. Nuorisotakuu ei vielä toimi. Innovaatioilla parempaan hallintoon. Toimeentulolakia sovelletaan väljästi

VR-Yhtymä Oy Kohti uutta liikennepolitiikkaa. Älyä liikenteeseen ja viisautta liikkujille. Toisen sukupolven älystrategia liikenteelle

Tieto- ja viestintäteknologia teknologiavetoisen yhteiskunnan rakentajana ja yhteiskuntapolitiikan välineenä

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Selvitys Turun ja Satakunnan ammattikorkeakoulujen pysyvästä strategisesta integraatiosta

Tehdään yhdessä hyvää

Transkriptio:

Lausunto 1 (3) 13.2.2014 MKA/JoS/JTa Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/3/010/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi suomen akatemiasta annetun lain muuttamisesta Tausta Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt lausuntoa hallituksen esitysluonnoksesta, joka koskee Suomen Akatemiasta annetun lain muuttamista. Teknologiateollisuus esittää kunnioittavasti seuraavaa. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Suomen Akatemiasta. Keskeisiä muutoksia ovat Suomen Akatemian hallitusta koskevan säännöksen muuttaminen, uudet säännökset koskien strategisen tutkimuksen neuvoston ja infrastruktuurikomitean perustamista. Taustalla on valtion tutkimuslaitoskentän uudistamisen tavoitteet ja tutkimuslaitosten perusrahoituksen, Tekesin ja Suomen Akatemian rahoituksen osittainen siirtäminen uuden tutkimusinstrumentin kautta jaettavaksi. Valtioneuvoston periaatepäätöksen (5.9.2013) mukaan strategisen tutkimuksen rahoitusvälineeseen koottava kumulatiivinen rahoitusosuus kasvatettaisiin 22 miljoonasta eurosta (2015) 70 miljoonaan (2017). Vastaavasti vuonna 2017esimerkiksi VTT:n rahoituksesta leikattaisiin 16,6 milj. euroa ja Tekesin rahoituksesta 10 milj. euroa. Teknologiateollisuuden mielestä merkittävien julkisen talouden säästöpaineiden keskellä uuden strategisen tutkimuksen instrumentin perustamisesta ja suunnitelluista määrärahojen siirroista tulisi luopua, sillä ne vähentävät edelleen suoraan innovaatiotoimintaan ja teknologian kehittämiseen kohdistuvaa rahoitusta. Viimeisten vuosien aikana esimerkiksi Tekesin rahoitusta on jo leikattu samanaikaisesti, kun sen tehtävät ovat lisääntyneet. Myös valtion yliopistorahoitusta koskevat tavoitteet ja sitoumukset, esimerkiksi Aalto-yliopiston lisämääräraha toimintamenoihin, ovat jääneet osittain toteuttamatta. Nykyisessä talouden rakennemuutoksen tilanteessa sekä julkisen talouden säästöpaineiden keskellä tulisi julkista tutkimus- ja kehittämisrahoitusta kohdentaa niin, että se tukee yritysten uudistumista ja kasvua, jolla luodaan uusia työpaikkoja yksityiselle sektorille. Yliopistouudistusta käynnistettäessä tehdyistä sitoumuksista tulisi myös pitää kiinni. Strategisen tutkimuksen instrumentti näyttäisi luovan jälleen uuden rakenteen jo nyt melko monimutkaiseen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmään Suomessa. VTT:n yhtiöittämistä ja hallintotavan kehittämistä sekä valtion Teknologiateollisuus ry Eteläranta 10, PL 10, 00131 Helsinki Puhelin 09 192 31, Faksi 09 624 462 www.teknologiateollisuus.fi Y-tunnus: 0215289-2

Lausunto 2 (3) 13.2.2014 Strategisen tutkimuksen määrittely tutkimuslaitoskentän uudistamista fuusioiden kautta Teknologiateollisuus pitää sinällään hyvinä tavoitteina. Strategisen tutkimuksen määrittely jää luonnoksessa epäselväksi. Luonnoksessa hallituksen esitykseksi ei ole määritelty selkeästi instrumentin roolia, merkitystä eikä lisäarvoa suhteessa nykyiseen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmään. Tekesissä on strategisten tutkimusavausten instrumentti käytössä. Elinkeinoelämä on lisäksi keskittänyt tutkimustaan strategisen huippuosaamisen keskittymiin (SHOK), joita rahoitetaan Tekesin ja Suomen Akatemian toimesta. Myös yliopistojen rahoitusmallissa opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää yliopistoille strategiaperusteista rahoitusta (10 % yliopistojen kokonaisrahoituksesta), joka mahdollistaa voimavarojen suuntaamisen tutkimusalueille, jotka kansallisesti nähdään tärkeiksi. Teknologiateollisuus ei tämän vuoksi näe tarvetta enää uudelle rahoitusinstrumentille. Teknologiateollisuus viittaa myös viimeaikaisiin tutkimuksiin, jotka osoittavat, että erityisesti tekniikan alalla suomalaisten yliopistojen kilpaillun rahoituksen osuus niiden kokonaisrahoituksesta on jo nyt korkeampi kuin monen kansainvälisen huippuyliopiston. Kilpaillun yliopistorahoituksen osalta yliopistojen fokuksen tulisikin olla EU- ja ylipäänsä kansainvälisen tutkimus- ja innovaatiorahoituksen hankinnassa strategisilla painopistealueilla. Suomi tarvitsisi konkreettisen Horizon 2020-strategian ja toimintasuunnitelman, jonka avulla saantomme EU-ohjelmasta varmistettaisiin. Seuraavat tavoitteet voisivat olla strategian ytimenä: 1. Suomelle 250 M vuodessa H2020:stä 2. Suomalaisen PK-sektorin tukeminen ja nostaminen EU-tutkimuksen huipulle 3. Elinkeinoelämän, tutkimuslaitosten ja akateemisen sektorin yhdistäminen EU-ohjelmiin ykkösketjuina Strategisen tutkimuksen neuvosto ja teemojen valinta Jos strategisen tutkimuksen instrumentti kaikesta huolimatta otetaan käyttöön ja neuvosto perustetaan, Teknologiateollisuus viittaa 5.9.2013 annettuun valtioneuvoston periaatepäätökseen, jossa todetaan, että instrumentin tulisi palvella myös talouden ja elinkeinoelämän uudistamista ja kilpailukykyä. Luonnoksessa hallituksen esitykseksi (3. luku) todetaan kuitenkin: Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoitus kohdennettaisiin merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin. Strategisen tutkimuksen tarkoituksena on palvella yhteiskuntapolitiikkaa... Teknologiateollisuus esittää, neuvoston tehtäviä kuvaava 3. momentti muutetaan muotoon:

Lausunto 3 (3) 13.2.2014 edistää elinkeinoelämän ja talouden uudistumista ja viennin kilpailukykyä ja tuoda ratkaisuja laajoihin yhteiskunnallisiin haasteisiin kestävän kasvun ja työllisyyden edistämiseksi yksityisellä sektorilla, ja päättää tutkimushankkeiden valinnasta taloudellisen ja yhteiskunnallisen merkityksen, vaikuttavuuden ja tutkimuksen laadun perusteella Laissa tulisi olla neuvoston kokoonpanosta paljon nykyistä selkeämpi kirjaus. Neuvoston kokoonpanon osalta Teknologiateollisuus ehdottaa seuraavanlaista kirjausta: Neuvoston kokoonpanon tulisi koostua ansioituneista tutkijoista sekä elinkeinoelämän asiantuntijoista. Jäsenillä tulisi olla laaja kokemus elinkeino- ja työelämän strategisesta johtamisesta. Neuvoston toiminnan kannalta on tärkeää, että vuoropuhelussa on mukana laajasti elinkeinoelämän edustusta. Tästä syystä näemme tärkeänä, että lakiin kirjataan vähimmäisedustus elinkeinoelämän strategista johtamiskokemusta omaaville neuvoston jäsenille. Lisäksi yhteistyö opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön välillä tulisi kirjata selkeästi lakiin, jotta tutkimusteemat koskisivat laajasti tutkimuksen hyödyntäjiä sekä elinkeinoelämän ja Suomen kilpailukyvyn kehittämisen tarpeita. Myös prosessia, jolla tutkimusideoiden valinta ja seulonta toteutettaisiin, tulee tarkentaa ja kirjata lakiin. Tutkimusideoiden ja -teemojen tuomisessa neuvoston käsittelyyn pitäisi hyödyntää prosesseja ja toimintatapoja, joissa elinkeinoelämä on monipuolisesti edustettuna. Kilpailukyvyn vahvistaminen ja elinkeinoelämän uudistaminen ei voi toteutua ilman elinkeinoelämän ymmärrystä ja yhteistyötä. Muilta osin Teknologiateollisuus viittaa Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n lausuntoon. Kunnioittavasti TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY Mervi Karikorpi Johtaja, innovaatioympäristö ja uudistuminen