LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 73/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 173 Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2008 ASIA HAKIJAT Katiskakarin ja Vääräpään välisen väylän aukaisu ruoppaamalla ja kaivamalla, Merikarvia. Sari ja Kimmo Karasti sekä Marja Sammallahti HAKEMUS SUUNNITELMA Sari ja Kimmo Karasti sekä Marja Sammallahti ovat 20.6.2007 ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja sittemmin täydentämässään hakemuksessa pyytäneet lupaa Katiskakarin ja Vääräpään välisen salmen avaamiseen Merikarvian kunnassa. Hakijoiden tarkoituksena on ruopata Katiskakarin ja Vääräpään välistä salmea ja avata salmen pohjukka, joka on kasvanut umpeen maankohoamisen ja liettymisen seurauksena. Salmesta on aiemmin päässyt soutamalla läpi. Nyt matalan veden aikaan salmessa ei virtaa lainkaan vettä. Salmi on tarkoitus ruopata ja kaivaa noin metrin syvyiseksi ja vähintään 3 metriä leveäksi. Massat (noin 285 m 3 ) läjitetään hakijoiden kiinteistöille väylän molemmin puolin noin 400 m 2 :n alueelle. Ruopattavan ja kaivettavan alueen pinta ala on yhteensä noin 400 m 2 ja vesisyvyys ennen ruoppausta enimmillään 0,5 m. Vähimmillään vettä ei ole lainkaan. Ruoppauksen jälkeen vesisyvyys on noin 1,0 m. Ruopattava ja avattava alue sijaitsee Sari ja Kimmo Karastin omistaman kiinteistön Orvokki I RN:o 16:13 ja Marja Sammallahden omistaman kiinteistön Vääräpää RN:o 8:184 välissä Merikarvian Alakylässä. Ruopattava vesialue ja kaivettava maa alue kuuluvat Alakylän yhteiseen vesialueeseen RN:o 876:1. Yhteisen vesialueen osakaskunta on antanut suostumuksensa hankkeelle. Lounais Suomen ympäristökeskus on hakemukseen liitetyssä 6.6.2007 päivätyssä lausunnossa todennut, että karttatarkastelun ja valokuvien perusteella Katiskakarin ja Vääräpään välinen salmi on maankohoamisen ja liettymisen seurauksena umpeenkasvanutta vesijättöä eli maa aluetta, joten vesilain 2 luvun 2 :n mukaan toimenpiteelle on haettava ympäristölupaviraston lupa.
2 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN Ympäristölupavirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta ympäristölupavirastossa ja Merikarvian kunnassa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta viimeistään 14.9.2007. Kuulutus on erikseen lähetetty asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille. MUISTUTUKSET, VAATIMUKSET JA MIELIPITEET 1) Lounais Suomen ympäristökeskus on katsonut, että väylän aukaisulle hakemussuunnitelmassa esitetyllä tavalla toteutettuna voidaan myöntää lupa. Hanke ei ympäristökeskuksen käsityksen mukaan todennäköisesti merkittävästi heikennä Pooskerin saariston Natura alueen (FI0200076) luonnonarvoja. Töiden aloittamisesta on ilmoitettava kirjallisesti ympäristökeskukselle. 2) AA on todennut, että alueella on vireillä kiinteän tieyhteyden rakentaminen mantereelta Höyskerin saareen. Suunniteltu pengertie rakennetaan mantereelta Tiilikarien, Vehkakarin, Leppäkarin ja Katiskakarin kautta Kuusi Höyskeriin. Hakemus on virheellinen, koska kyse ei ole vesialueen ruoppaamisesta vaan maa alueesta. Korkeimman hallinto oikeuden vuonna 2004 antamalla päätöksellä Merikarvian kunnalle ei myönnetty lupaa vastaavanlaiselle hankkeelle. Eräänä luvan epäämiseen vaikuttavana seikkana tuotiin päätöksessä esiin, että ruopattava salmi ei enää ollut vesialuetta. Hakemuksessa on selviä puutteita mm. hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin osalta. Hakemuksessa ei ole huomioitu vireillä olevaa pengertiehanketta, jossa kyseiselle kohdalle on suunniteltu normaali pengertie. Mikäli hankkeelle myönnetään lupa, on hakijoiden itse kustannettava silta tai siltarumpu kyseiseen kohtaan, kun tiehanke toteutuu. Ruoppaussuunnitelma ei ole asiantuntijan laatima, niin kuin sen pitäisi olla. Ruoppausmassoille täytyy osoittaa tarkka läjityspaikka, jota on vaikea löytää, koska maasto on niin alavaa, että ruoppausmassat valuvat vesistöön. Maakannas, joka hakijoiden on tarkoitus avata, on todellisuudessa noin 85 90 metriä leveä. Hakijoiden hakemuksessa liitteenä oleva valokuva on harhaanjohtava. Koko väylä on tarpeeton, koska mantereen ja Raklin välillä on toimiva vesikulkuyhteys, samoin Raklin ja Höyskerin välillä. Kuusi Höyskerin pengertiehankkeessa väylät on huomioitu. Nämä väylät riittävät alueen veneilijöiden tarpeisiin. Katiskakarin muinaisen väylän avaaminen tuottaa huomattavan määrän läjitettävää ainesta, jolle tulee osoittaa asiallinen sijoitus
3 paikka. Väylän avaamisella ei ole nähtävissä myönteisiä Pooskerinlahden vedenlaatuun liittyviä näkökohtia. HAKIJOIDEN SELITYS AA:n muistutuksen osalta hakijat ovat todenneet, että pengertiehanke ja väylän ruoppaus eivät liity toisiinsa. AA on ollut tietoinen väylän aukaisusuunnitelmista. Hakijat eivät tule osallistumaan pengertien kustannuksiin. Hynskerinsuntin ruoppaus ei liity nyt kyseessä olevaa asiaan. Salmi ei ole niin leveä kuin muistuttaja väittää ja salmessa on virtausta. Hakemus on asiantuntijoiden eli kiinteistöjen omistajien laatima. Lähialueen asukkaat eivät ole vastustaneet hanketta. Ruoppaushanke ei koske muistutuksen tekijää, jonka kiinteistö sijaitsee Höyskerin saaressa. Ruoppaus on tarpeen, koska se parantaa veden virtausta ja estää ruovikoitumista. Tarkoituksena ei ole rakentaa uutta veneväylää vaan ruopata kapea juopa, jota pitkin vesi pääsee matalan veden aikana virtaamaan. Läjitys on huomioitu lain mukaisesti. Hankkeella ei ole kielteisiä vaikutuksia Pooskerinlahden veden laatuun eikä Natura arvoihin. TARKASTUS Ympäristölupavirasto on 27.11.2007 suorittanut asiassa tarkastuksen, josta laadittu pöytäkirja on liitetty asiakirjoihin. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Perustelut Lainkohta Ympäristölupavirasto hylkää hakemuksen. Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentin mukaan lupa hankkeelle, joka ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua voidaan myöntää, mikäli yritys on hyötyisän tai suojaavan tarkoituksen vuoksi tarpeen vesialueen tai sen rannalla olevan kiinteistön järkiperäistä hyväksikäyttöä tai muuta hyödyllistä taloudellista toimintaa varten. Hakemuksessa tarkoitettu hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua, mutta hakemuksessa ei ole osoitettu sellaista hyötyisää tai suojaavaa tarkoitusta, jonka vuoksi hankkeen toteuttaminen olisi tarpeen. Tästä syystä edellytykset luvan myöntämiselle puuttuvat. Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti Lausunto muistutuksista, vaatimuksista ja mielipiteistä Koska hakemus on hylätty, lausunnon antaminen muistutuksista, vaatimuksista ja mielipiteistä ei ole tarpeen.
4 KÄSITTELYMAKSU JA SEN PERUSTELUT Tämän päätöksen käsittelymaksu on 220 euroa. Käsittelymaksu määräytyy ympäristöministeriön asetuksen ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1388/2006) mukaisesti. Aseutuksen 4 :n 2 momentin mukaan myönteisestä ja kielteisestä päätöksestä peritään saman suuruinen maksu, jollei liitteenä olevassa maksutaulukossa toisin säädetä. Asetuksen liitteenä olevan taulukon mukaan vähäisen ja pelkästään yksityistä tarvetta varten vireille pannun asian käsittelystä perittävän maksun suuruus on 220 euroa.
5 MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto oikeudelta valittamalla. Liite Valitusosoitus Mika Seppälä Jukka Leinonen Heikki Penttinen Liisa Selvenius Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet ympäristöneuvokset Mika Seppälä, Jukka Leinonen (tarkastava jäsen) ja Heikki Penttinen. Asian on esitellyt esittelijä Liisa Selvenius. LiS/sl
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 18.7.2008. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, 00580 Helsinki postiosoite: PL 115, 00231 Helsinki puhelin: 020 490 121 (vaihde) telekopio: (09) 726 0233 sähköposti: kirjaamo.lsy@ymparisto.fi aukioloaika: klo 8 16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 82 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.