2.11.2006 1(13) OKMETICIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2006 - VOITOLLINEN LIIKETOIMINTA JATKUU Okmeticin liikevaihto oli 47,7 miljoonaa euroa (35,8 milj. euroa). Kysyntä jatkuu vahvana. Jatkuvan toiminnan tulos oli 4,9 miljoonaa euroa (-1,8 milj. euroa). Liiketoiminnan nettorahavirta oli 13,1 miljoonaa euroa (-0,3 milj. euroa). KATSAUS LYHYESTI - Liikevaihto oli 47,7 miljoonaa euroa (35,8 milj. euroa). - Okmeticin piikiekkojen hyvän kysynnän arvioidaan jatkuvan ainakin ensi vuoden alkupuolelle. - Pohjois-Amerikan myynnin osuus on kasvanut voimakkaasti. - Jatkuvan toiminnan tulos oli 4,9 miljoonaa euroa (-1,8 milj. euroa). - Liiketoiminnan nettorahavirta oli 13,1 miljoonaa euroa (-0,3 milj. euroa). - Omavaraisuusaste vahvistui ja oli 48,2 prosenttia (41,0 %). - Okmetic teki heinäkuussa sopimuksen teknologiamyynnistä. Neuvottelut sopimuksen yksityiskohdista jatkuvat. Rakennustyöt Vantaalla on aloitettu. - Vuoden viimeisen neljänneksen ja koko vuoden tuloksen arvioidaan olevan selvästi voitollinen. LÄHIAJAN NÄKYMÄT Okmetic arvioi alalle tyypillisellä puolen vuoden arviointijaksolla, että yhtiön hyvä markkinatilanne jatkuu ainakin ensi vuoden alkupuolelle. Koko vuoden liikevaihdon yhtiö arvioi olevan ilman teknologiamyyntiä noin 63 miljoonaa euroa (49,8 milj. euroa). Liikevaihdon uskotaan kehittyvän myönteisesti kaikilla Okmeticille tärkeillä markkinoilla. Vuoden viimeisen neljänneksen ja koko vuoden tuloksen arvioidaan olevan selvästi voitollinen. Liiketoiminnan rahavirran arvioidaan olevan vahvasti positiivinen. Okmetic pyrkii vahvistamaan markkinajohtajan asemaansa anturikiekoissa ja tärkeissä puolijohdeasiakkuuksissa. Yhtiö panostaa omaan kustannustehokkaaseen tuotantoonsa ja kasvattaa samalla sopimusvalmistuksen osuutta. Partneriverkostoa laajennetaan edelleen. Okmetic allekirjoitti heinäkuussa sopimuksen teknologiamyynnistä norjalaiselle aurinkoenergiayhtiö NorSun AS:lle. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa Okmeticin Vantaan tehtaalle lisätään kiteenkasvatuskapasiteettia. NorSun vastaa tuotantokoneinvestoinneista ja Okmetic tehtaan laajennusosan rakennusinvestoinnista sekä kiteiden valmistamisesta NorSunin lukuun. Vantaalla kokonaisinvestointi on noin 10 miljoonaa euroa, josta Okmeticin osuus on noin 2,7 miljoonaa euroa. Hanke työllistää Okmeticissa noin 20 henkilöä. Hankkeeseen liittyvät rakennustyöt aloitettiin Vantaalla heinäkuussa. Sopimuksen arvo Okmeticille on noin 15 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana. Okmeticille merkittävä tulosvaikutus on suurimmillaan vuosina 2007 ja 2008. Neuvottelut sopimuksen yksityiskohdista jatkuvat.
2(13) KAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT Okmetic on sopinut lokakuussa rahoittajiensa kanssa lainaehtojen mukaisesti 16 miljoonan euron pitkäaikaisen rahoituksen uusimisesta. Sopimuksen tulosta parantava vaikutus ei ole merkittävä. MARKKINAT Okmeticin asiakaskunta näkee markkinatilanteen vahvana. Sekä antureiden että puolijohteiden kysyntä on ollut koko alkuvuoden selvästi korkeammalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Puolijohdekomponenttien maailmanlaajuiset toimitusmäärät ovat kappaleissa laskettuna vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana noin 20 prosenttia viimevuotista tasoa korkeammalla. Liikevaihtotasolla puolijohteiden kokonaislaskutus on ollut noin kymmenen prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Okmeticin asiakaskunnalle tärkeiden erilliskomponenttien dollarimääräinen myynti sisältäen mikroanturit ja tehopuolijohteet on kasvanut viime vuodesta noin 15 prosenttia. (WSTS, SIA, IC Insights) Piikiekkojen toimitusmäärät ovat kuluvan vuoden aikana kasvaneet voimakkaasti kaikissa tuoteryhmissä ja markkina-alueilla. Asiakkaat ovat nostaneet varastotasojaan vuoden loppupuolella. Alan kattojärjestö SEMI (Semiconductor Equipment and Materials International) on toistaiseksi julkaissut tiedot ensimmäiseltä vuosipuoliskolta. Niiden mukaan kiekkotoimitukset kasvoivat pinta-alana mitaten runsaat 20 prosenttia viime vuoden alkupuoliskoon verrattuna. Kasvu on kohdistunut myös kaikkiin Okmeticin toimittamiin kiekkokokoihin ja -tyyppeihin ja yhtiö on kasvattanut osuuttaan monen tärkeän asiakkaansa kiekko-ostoista. TULOS JA RAHOITUS Okmetic-konsernin liikevaihto kasvoi edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna 33,1 prosenttia. Myynti asiakaspohjaisesti vuoden alusta (keskimäärin) 2006 (2005) Anturit 37 % (41 %) Puolijohteet 63 % (59 %) Myynti anturiasiakkaille on kasvanut. Sen osuus kiekkoliikevaihdosta on puolijohdekiekkojen voimakkaan myynninlisäyksen johdosta kuitenkin hieman laskenut edelliseen vuoteen verrattuna. Kidemyynnin osuus kokonaisliikevaihdosta on laskenut ja sen osuus kokonaisliikevaihdosta oli noin seitsemän prosenttia (9 %).
3(13) Liikevaihto markkina-alueittain vuoden alusta (keskimäärin) 2006 (2005) Pohjois-Amerikka 55 % (46 %) Eurooppa 28 % (37 %) Aasia 17 % (17 %) Pohjois-Amerikan myyntiä on kasvatettu voimakkaasti. Okmetic-konsernin tulos oli 4,9 miljoonaa euroa positiivinen (-0,0 milj. euroa). Konsernin jatkuvan toiminnan tulos oli 4,9 miljoonaa euroa voitollinen (-1,8 milj. euroa). Jatkuvan toiminnan osakekohtainen tulos oli 0,29 euroa positiivinen (-0,10 euroa). Liiketoiminnan nettorahavirta oli 13,1 miljoonaa euroa (-0,3 milj. euroa). Rahavaroja oli kauden lopussa 7,5 miljoonaa euroa (3,1 milj. euroa). Konsernin rahoitustilanne on vakaa. Konsernin omavaraisuusaste vahvistui ja oli 48,2 prosenttia (41,0 %). Osakekohtainen oma pääoma oli 2,25 euroa (2,00 euroa). Konsernin 0,5 miljoonan euron bruttoinvestoinnit ovat tavanomaisia korvausinvestointeja. Toiminnasta poistettu Espoon tehdaskiinteistö on myynnissä. Tuotekehityksen osuus Okmeticin liikevaihdosta oli 2,7 prosenttia (2,9 %). Osuus on alalle tyypillinen. HENKILÖSTÖ Henkilöstön määrä oli kauden lopussa 368 (338). Näistä 322 työskenteli Suomessa, 45 Yhdysvalloissa ja 1 Japanissa. Henkilöstön kasvu edelliseen vuoteen verrattuna johtuu voimakkaasti kasvaneen liikevaihdon edellyttämästä tuotannon lisäyksestä. LIIKETOIMINNAN RISKIT Konsernin piikiekkojen myynti on suunnattu anturi- ja puolijohdeasiakkaille. Puolijohdekiekkojen kysyntä on suhdanneherkkää ja markkinatilanteen vaihtelut saattavat olla nopeita ja voimakkaita. Anturikiekkojen kysyntä on vakaampaa. Yhdysvaltojen dollarilla on suuri merkitys kaupankäyntivaluuttana. Suojauksista huolimatta yhtiö on alttiina valuuttakurssien vaihtelulle. Piikiekkojen pääraaka-aineen, polypiin, kysyntä on kasvanut voimakkaasti vuoden 2006 aikana. Tämä on heikentänyt sen saatavuutta ja nostanut hintaa. Yhtiö on pyrkinyt varmistamaan raakaaineen saatavuuden pitkäaikaisilla ostosopimuksilla.
4(13) Yrityksen tuotannossa käytetään runsaasti sähköenergiaa. Suojauksista huolimatta yhtiö altistuu myös sähkön hintavaihteluille. Konsernin kokonaislainamäärä oli kauden lopussa 28,6 miljoonaa euroa (39,7 miljoonaa euroa). Maksamattomia oman pääoman ehtoisia lainoja kokonaislainamäärästä oli vuoden 2005 lopussa 6,6 miljoonaa euroa. Pääomalainojen lyhennyksiä ja korkoja ei voida maksaa vuoden 2006 aikana. Yleisen korkotason muutokset vaikuttavat tulokseen merkittävän velkamäärän johdosta. PÖRSSIKURSSIN KEHITYS JA OSAKKEIDEN VAIHTO Osakkeiden vaihto 1.1. - 30.9.2006 oli 12,6 miljoonaa kappaletta, mikä on 74,6 prosenttia osakkeiden kokonaismäärästä 16,9 miljoonaa. Vaihtoa kasvattivat merkittävästi suurien osakkeenomistajien toukokuussa suorittamat osakekaupat. Katsauskauden alin noteeraus oli 1,80 euroa, ylin 3,70 euroa osakkeelta ja keskiarvo 3,00 euroa. Kauden päätöskurssi oli 3,28 euroa. Koko osakekannan markkina-arvo oli kauden lopussa 55,4 miljoonaa euroa. Omat osakkeet Yhtiö ei ole hankkinut omia osakkeitaan eikä yhtiön hallitusta ole valtuutettu hankkimaan tai luovuttamaan yhtiön omia osakkeita. Hallitus on valtuutettu päättämään huhtikuun 11. päivästä 2006 alkaen seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, ei kuitenkaan yhtä vuotta pidemmäksi ajaksi yhtiökokouksesta lukien, osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä, optio-oikeuksien antamisesta tai vaihtovelkakirjalainojen ottamisesta yhdessä tai useammassa erässä siten, että uusmerkinnässä, optio-oikeuksia annettaessa tai vaihtovelkakirjalainaa otettaessa yhteensä oikeutetaan merkitsemään enintään 3 377 500 kappaletta uusia osakkeita. Osakepääomaa voidaan valtuutuksen perusteella korottaa enintään 2 364 250 eurolla. Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta edellyttäen, että tähän on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Yhtiöllä ei ole voimassa olevia vaihtovelkakirjalainoja. Optiot Ylimääräisen yhtiökokouksen 23.5.2000 ja sen hallitukselle antaman valtuutuksen perusteella henkilöstön optio-ohjelmassa merkityt yhteensä 544 800 optiota oikeuttavat merkitsemään yhtä monta osaketta. Optioita ei ole vaihdettu osakkeiksi. Osakkeiden merkintäaika päättyy 31.5.2007. Vantaalla 2.11.2006 Hallitus
5(13) TILINPÄÄTÖS 1.1. - 30.9.2006 (tilintarkastamaton) Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Osavuosikatsauksessa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä 2005. Julkaistujen tilinpäätösstandardien muutokset ja tulkinnat sekä uudet tilinpäätösstandardit, jotka tulivat voimaan 1.1.2006 on esitetty yksityiskohtaisesti vuoden 2005 vuositilinpäätöksessä. Käyttöönotto ei aiheuttanut tilinpäätöksen laatimisperiaatteisiin sellaisia muutoksia, että esitettyjä vertailutietoja tulisi muuttaa takautuvasti. Kaikki tilinpäätöstaulukoiden luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta. LYHENNETTY KONSERNIN TULOSLASKELMA 1 000 euroa 1.1.- 30.9.06 1.1.- 30.9.05 1.7.- 30.9.06 1.7.- 30.9.05 1.1.- 31.12.05 Jatkuvat toiminnot Liikevaihto 47 687 35 828 15 903 11 541 49 822 Myytyjä suoritteita vastaavat kulut -36 728-32 366-11 585-10 252-43 906 Bruttokate 10 959 3 462 4 318 1 288 5 915 Muut liiketoiminnan tuotot ja kulut -4 421-3 692-1 628 84-5 335 Liiketulos 6 538-230 2 690 1 372 580 Rahoitustuotot ja -kulut -1 633-1 575-353 -603-2 141 Tulos ennen veroja 4 905-1 805 2 338 769-1 561 Tuloverot 1) - - - - -143 Tilikauden tulos jatkuvista toiminnoista 4 905-1 805 2 338 769-1 704 Tilikauden tulos lopetetuista toiminnoista 2) - 1 764 - -21 1 764 Tilikauden tulos 4 905-41 2 338 749 60 Jatkuvat toiminnot: Laimentamaton ja laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos 0,29-0,10 0,14 0,05-0,10 Lopetetut toiminnot: Laimentamaton ja laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos - 0,10-0,00 0,10 Koko toiminta: Laimentamaton ja laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos 0,29 0,00 0,14 0,05 0,00
6(13) LYHENNETTY KONSERNITASE 1 000 euroa 30.9.2006 30.9.2005 31.12.2005 Varat Pitkäaikaiset varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 49 042 60 451 58 629 Myytävissä olevat sijoitukset 2 100 2 313 2 214 Muut saamiset 123 238 238 Pitkäaikaiset varat yhteensä 51 265 63 002 61 081 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 6 697 7 435 7 946 Saamiset 10 444 9 156 9 301 Rahavarat 7 525 3 070 4 452 Lyhytaikaiset varat yhteensä 24 666 19 661 21 699 Myytävänä olevat pitkäaikaiset varat 3 233 - - Varat yhteensä 79 164 82 663 82 779 Oma pääoma ja velat Oma pääoma Osakepääoma 11 821 11 821 11 821 Muu oma pääoma 26 176 21 966 22 165 Oma pääoma yhteensä 37 997 33 787 33 987 Velat Pitkäaikaiset velat 14 783 19 201 16 390 Lyhytaikaiset velat 26 384 29 675 32 403 Velat yhteensä 41 167 48 876 48 793 Oma pääoma ja velat yhteensä 79 164 82 663 82 779 1) Kauden 2006 verojen arvioinnissa on otettu huomioon konserniyhtiöiden aikaisempien tilikausien verotuksessa vahvistetut tappiot. 2) Lopetettujen toimintojen vertailukauden 1.1. - 30.9.2005 tulokseen on tehty 459 tuhannen euron korjaus, joka johtuu käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoiton esittämisestä verovapaana.
7(13) LYHENNETTY KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA 1 000 euroa 1.1.- 1.1.- 1.1.- 30.9.06 30.9.05 31.12.05 Liiketoiminnan rahavirrat: Tulos ennen veroja 4 905-1 805-1 561 Oikaisut 7 743 6 189 10 001 Käyttöpääoman muutos 1 287-3 225-3 325 Saadut korot ja osingot 111 43 70 Maksetut korot sekä muut rahoituserät -965-1 507-2 060 Liiketoiminnan nettorahavirta 13 082-305 3 125 Investointien rahavirrat: Saadut rahavirrat 107 2 098 1 894 Suoritetut rahavirrat -529-481 -660 Investointien nettorahavirta -422 1 617 1 234 Rahoituksen rahavirrat: Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset -3 987-3 476-4 681 Rahoitusleasingvelkojen maksut -82-230 -322 Lyhytaikaisten lainojen maksut -5 500 0-500 Muu rahoituksen rahavirta - - 20 Rahoituksen nettorahavirta -9 569-3 705-5 483 Rahavarojen lisäys (+) / vähennys (-) 3 091-2 393-1 124 Valuuttakurssien muutokset -18-52 61
8(13) LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA Oman pääoman muutokset 1.1. - 30.9.2006, 1 000 euroa Osake- Yli- Arvon- Kerty- Kerty- Yhteensä pääoma kurssi- muutos- neet neet rahasto rahasto muunto- voittoerot varat Oma pääoma 1.1.2006 11 821 36 401-340 759-14 654 33 987 Myytävissä olevat sijoitukset: Omaan pääomaan kirjatut arvostusvoitot ja tappiot -115-115 Muuntoeron muutos -780-780 Siirto edellisten tilikausien tappiosta -16 145 16 145 0 Suoraan omaan pääomaan kirjatut nettotulot - -16 145-115 -780 16 145-895 Tilikauden voitto / tappio 4 905 4 905 Kokonaisvoitot ja tappiot - -16 145-115 -780 21 051 4 011 Oma pääoma 30.9.2006 11 821 20 256-455 -21 6 397 37 997 Oman pääoman muutokset 1.1. - 30.9.2005, 1 000 euroa Osake- Yli- Arvon- Kerty- Kerty- Yhteensä pääoma kurssi- muutos- neet neet rahasto rahasto muunto- voittoerot varat Oma pääoma 1.1.2005 11 821 71 266 7-806 -49 580 32 709 Myytävissä olevat sijoitukset: Omaan pääomaan kirjatut arvostusvoitot ja tappiot -247-247 Muuntoeron muutos 1 366 1 366 Siirto edellisten tilikausien tappiosta -34 865 34 865 0 Suoraan omaan pääomaan kirjatut nettotulot - -34 865-247 1 366 34 865 1 119 Tilikauden voitto / tappio -41-41 Kokonaisvoitot ja tappiot - -34 865-247 1 366 34 825 1 078 Oma pääoma 30.9.2005 11 821 36 401-240 560-14 755 33 787
9(13) VASTUUT 1 000 euroa 30.9.2006 30.9.2005 31.12.2005 Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä tai pantteja 21 815 32 816 31 110 Kiinnitetyt panttivelkakirjat 40 365 44 570 44 233 Muut annetut vakuudet 8 908 8 908 8 908 Taseeseen sisältymättömät vuokravastuut 751 811 860 Johdannaissopimusten kohde-etuuden nimellisarvot Valuuttatermiinisopimukset 4 149-2 530 Valuuttaoptiot ostetut - 3 164 810 Valuuttaoptiot asetetut - 1 987 810 Koronvaihtosopimukset 9 000 17 315 9 345 Sähköjohdannaiset 2 190 996 882 Johdannaissopimusten käyvät arvot Valuuttatermiinisopimukset 0-0 Valuuttaoptiot ostetut - 16 0 Valuuttaoptiot asetetut - -91-37 Koronvaihtosopimukset -2-99 -52 Sähköjohdannaiset 688 304 328 Johdannaissopimusten kohde-etuuden nimellisarvona on käytetty johdannaisten sopimushintaa. Johdannaiskaupat on tehty suojaamistarkoituksessa.
10(13) TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1.1.- 1.1.- 1.1.- 30.9.06 30.9.05 31.12.05 Liikevaihto 47 687 35 828 49 822 Liikevaihdon muutos edellisen vuoden kauteen, % 33,1-12,2-8,6 Viennin ja ulkomaan toimintojen osuus liikevaihdosta, % 95,6 97,2 95,6 Liiketulos 6 538-230 580 % liikevaihdosta 13,7-0,6 1,2 Tulos ennen veroja jatkuvasta toiminnasta 4 905-1 805-1 561 % liikevaihdosta 10,3-5,0-3,1 Oman pääoman tuotto, % 18,2-7,2-5,1 Sijoitetun pääoman tuotto, % 12,3-0,3 0,8 Korottomat velat 12 458 8 820 10 514 Nettovelkaantumisaste, % 55,8 109,5 99,5 Omavaraisuusaste, % 48,2 41,0 41,1 Bruttoinvestoinnit pitkäaikaisiin varoihin 529 481 661 % liikevaihdosta 1,1 1,3 1,3 Poistot 6 401 6 424 8 610 Tutkimus- ja kehittämismenot 1) 1 288 1 047 1 424 % liikevaihdosta 2,7 2,9 2,9 Henkilöstö keskimäärin kauden aikana 357 366 359 Henkilöstö kauden lopussa 368 338 338 1) Tutkimus- ja kehittämismenot on esitetty bruttomääräisinä huomioiden vain pitkäkestoisten, tutkimussuunnitelmaan perustuvien hankkeiden osuus.
11(13) KONSERNIN OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT 30.9.2006 30.9.2005 31.12.2005 Jatkuva toiminta: Osakekohtainen tulos laimentamaton ja laimennettu, euroa 0,29-0,10-0,10 Koko toiminta: Osakekohtainen tulos laimentamaton ja laimennettu, euroa 0,29 0,00 0,00 Osakekohtainen oma pääoma, euroa 2,25 2,00 2,01 Osakekohtainen osinko, euroa 0,00 0,00 0,00 Osinko/tulos, % - - - Hinta/voitto-suhde (P/E) 11,3-18,2 501,0 Osakkeen kurssikehitys (1.1.-) Keskikurssi 3,00 2,19 2,09 Alin kurssi 1,80 1,75 1,65 Ylin kurssi 3,70 3,14 3,14 Kurssi kauden lopussa 3,28 1,95 1,78 Osakekannan markkina-arvo kauden lopussa, 1 000 euroa 55 391 32 931 30 060 Osakkeiden vaihdon kehitys (1.1.-) Osakkeiden vaihto, kpl 12 599 223 4 054 641 5 851 792 Osuus osakkeiden painotetusta keskiarvosta, % 74,6 24,0 34,7 Osakkeiden vaihto, euroa 37 782 559 8 871 990 12 220 981 Osakkeiden osakeantioikaistun lukumäärän painotettu keskiarvo kauden aikana 16 887 500 16 887 500 16 887 500 Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä kauden lopussa 16 887 500 16 887 500 16 887 500 Osakkeiden osakeantioikaistun lukumäärän keskiarvo kauden aikana vaihtovelkakirjojen ja optiooikeuksien laimennusvaikutus mukaan luettuna 16 887 500 16 887 500 16 887 500 Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä kauden lopussa vaihtovelkakirjojen ja optiooikeuksien laimennusvaikutus mukaan luettuna 16 887 500 16 887 500 16 887 500
12(13) JATKUVAN TOIMINNAN TUNNUSLUKUJA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN 1) 10-12/2006 7-9/2006 4-6/2006 1-3/2006 Liikevaihto 15 903 15 872 15 912 Muutos % edelliseen kauteen 0,2-0,3 13,7 Liiketulos 2 690 1 142 2 706 % liikevaihdosta 16,9 7,2 17,0 Tulos ennen veroja 2 338 407 2 161 % liikevaihdosta 14,7 2,6 13,6 Liiketoiminnan nettorahavirta 5 694 3 431 3 957 Investointien nettorahavirta -84-329 -9 Rahoituksen nettorahavirta -2 968-5 017-1 584 Rahavarojen lisäys/vähennys 2 641-1 915 2 364 Henkilöstö kauden lopussa 368 379 337 10-12/2005 7-9/2005 4-6/2005 1-3/2005 Liikevaihto 13 994 11 541 11 904 12 383 Muutos % edelliseen kauteen 21,3-3,1-3,9-9,7 Liiketulos 810 1 372-1 076-526 % liikevaihdosta 5,8 11,9-9,0-4,2 Tulos ennen veroja 242 769-1 624-950 % liikevaihdosta 1,7 6,7-13,6-7,7 Liiketoiminnan nettorahavirta 3 430-433 88 40 Investointien nettorahavirta -385 359-182 1 439 Rahoituksen nettorahavirta -1 725 332-2 945-1 144 Rahavarojen lisäys/vähennys 1 320 258-3 039 335 Henkilöstö kauden lopussa 338 338 387 356 1) Rahavirrat esitetään kaikesta toiminnasta. Tiedot ovat tilintarkastamattomia. Tekstiosassa edellisen vuoden vertailukauden tiedot on esitetty suluissa.
13(13) LYHYESTI Okmetic - take it higher Teknologiayhtiö Okmetic valmistaa ja jatkojalostaa piikiekkoja anturi- ja puolijohdeteollisuudelle. Kiekkomme ovat osa jalostusketjua, jonka lopputuotteet parantavat vuorovaikutusta ihmisten välillä ja elämän laatua. Okmeticin tuotteet perustuvat innovatiiviseen tuotekehitykseen, tehokkaaseen tuotantoprosessiin ja vahvaan partneriverkostoon. Tarjoamme asiakkaillemme ratkaisuja, jotka lisäävät heidän kilpailukykyään ja kannattavuuttaan. Yhtiöllä on tehtaat Vantaalla Suomessa ja Teksasin Allenissa, Pohjois-Amerikassa. Okmetic on noteerattu Helsingin Pörssissä Pohjoismaisen listan Small Cap -ryhmässä tunnuksella OKM1V. Lisätietoja yhtiöstä saa kotisivuilta: www.okmetic.com.