OIKEUSMINISTERIÖ Lainvalmisteluosasto Janne Kanerva OM 16/84/2006 OM 25/41/2008

OIKEUSMINISTERIÖ Lainvalmisteluosasto Janne Kanerva 26.3.2009 OM 16/84/2006 OM 25/41/2008 EUROOPAN NEUVOSTON YLEISSOPIMUS LASTEN SUOJELEMISESTA SEKSUAALISTA HYVÄKSIKÄYTTÖÄ JA SEKSUAALISTA VÄKIVALTAA VASTAAN 1. Yleistä Euroopan neuvoston tarkoitusta varten asettama asiatuntijakomitea (committee on experts on the protection of children against sexual exploitation and abuse; PC-ES) valmisteli viidessä kokouksessa loppuvuonna 2006 ja alkuvuonna 2007 lasten suojelemista seksuaalista hyväksikäyttöä ja seksuaalista väkivaltaa vastaan koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (Council of Europe Convention on the Protection of Children against Sexual Exploitation and Abuse; CETS 201). Sopimusneuvotteluihin osallistuivat kaikki Euroopan neuvoston 47 jäsenvaltiota. Suomen puolesta neuvotteluja kävivät edustaja oikeusministeriöstä ja edustaja ulkoasiainministeriöstä oikeusministeriön kuitenkin kantaessa päävastuun neuvotteluista. Suomi allekirjoitti uuden yleissopimuksen 25.10.2007 Lanzarotella Espanjassa pidetyssä Euroopan neuvoston oikeusministerikokouksessa. Suomen lisäksi sopimuksen on allekirjoittanut 33 muuta neuvoston jäsenvaltiota. Yhtään jäsenvaltiota ei ole liittynyt sopimukseen 16.1.2009 mennessä, joten yleissopimus ei ole tullut kansainvälisesti voimaan. Voimaantulon edellytyksenä on viisi ratifiointia, joista ainakin kolmen tulee olla Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden ratifiointeja. Sopimukseen voivat liittyä eräät muutkin sopimusneuvotteluihin osallistuneet tahot ja valtiot (esimerkiksi Euroopan unioni ja Kanada). Kysymyksessä oleva yleissopimus edustaa Euroopan neuvoston viimeaikaista pyrkimystä saada aikaan erittäin laaja-alaisia rikosoikeuden alan yleissopimuksia, joihin on pyritty kokoamaan kaikki keskeinen aihepiiriä koskeva sääntely. Muina esimerkkeinä voidaan mainita vuonna 2005 hyväksytyt terrorismia, ihmiskauppaa sekä rahanpesua ja terrorismin rahoittamista koskevat yleissopimukset. Osittain näihin yleissopimuksiin kerätään sääntelyä muista jo olemassa olevista kansainvälisistä instrumenteista (esimerkiksi Yhdistyneiden Kansakuntien sopimukset ja Euroopan unionin neuvoston puitepäätökset). Mukaan kuitenkin otetaan myös uutta sääntelyä, joka tuo lisäarvoa niille jäsenvaltioille, jotka jo ovat aikaisempien instrumenttien sitomia. Toisaalta sopimusten laaja-alaisuus saattaa johtaa vaikeuksiin niiden kansallisessa voimaansaattamisessa, mistä saattaa johtua näiden sopimusten suhteellisen vähäinen ratifioiminen. Yleissopimus jakautuu 13 lukuun, joissa on 50 artiklaa: - tarkoitus, syrjimättömyysperiaate ja määritelmät (I luku), - ennaltaehkäisevät toimenpiteet (II luku), - erityisviranomaiset ja koordinoivat toimielimet (III luku), - suojelutoimenpiteet ja uhrien avustaminen (IV luku), - interventio-ohjelmat tai -toimenpiteet (V luku),

2 - aineellinen rikosoikeus (VI luku), - tutkinta, syytetoimenpiteet ja prosessioikeus (VII luku), - tietojen tallentaminen ja säilyttäminen (VIII luku), - kansainvälinen yhteistyö (IX luku), - valvontamekanismi (X luku), - suhde muihin kansainvälisiin instrumentteihin (XI luku), - sopimuksen muuttaminen (XII luku) ja - loppulausekkeet (XIII luku). Yleissopimuksen laaja-alaisuudesta ja merkittävyydestä seuraa, että sen kansallisen voimaansaattamisen valmistelu on tehtävä työryhmässä, jossa on keskeisimpien viranomaistahojen edustus. Yleissopimuksen laajuudesta johtuen hallituksen esityksen muotoon laadittavan työryhmämietinnön valmistelu vaatii aikaa ja työtä, koska 1) joudutaan vertailemaan Suomen lainsäädäntöä ja käytännön menettelytapoja yleissopimuksen artikloihin ja niissä asetettuihin velvoitteisiin ja 2) laatimaan tarvittavat lainsäädäntöehdotukset perusteluineen ja esittämään velvoitteiden käytännön toteuttamiseen liittyviä näkökohtia. Lainsäädännön puitteissa tapahtuvalla käytännön toimintatapojen järjestämisellä on tässä tapauksessa korostunut merkitys, koska yleissopimus lähtee lähes kaikissa velvoitteissaan siitä, että ne voidaan lainsäädäntötoimenpiteiden sijasta täyttää muilla toimenpiteillä. 2. Yleissopimuksesta saadut lausunnot Oikeusministeriö pyysi syyskuussa 2006 ensimmäisestä sopimusluonnoksesta ja elokuussa 2007 ennen yleissopimuksen allekirjoittamista valmiista sopimuksesta kirjalliset lausunnot liikenne- ja viestintäministeriöltä, opetusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, työministeriöltä, ulkoasiainministeriöltä, lapsiasiavaltuutetulta ja Valtakunnansyyttäjänvirastolta. Sopimusneuvottelujen aikana oli myös vapaamuotoisempaa yhteydenpitoa. Allekirjoittamisen yhteydessä viranomaisia pyydettiin jo mahdollisuuksien mukaan lausumaan sopimuksen aiheuttamista lainsäädännön muuttamistarpeista. Jäljempänä käsitellään tarpeellisessa määrin allekirjoitusvaiheessa esitettyjä näkemyksiä. Tässä voidaan todeta kuitenkin seuraavat lausumat, joihin ei enää palata: Liikenne- ja viestintäministeriö toteaa, että sopimuksen 9 artikla (tieto- ja viestintäsektorin itse- ja yhteissääntelyyn kannustaminen) koskee ministeriön hallinnonalaa. Tämän osalta on jo toteutettu ja aiotaan myös jatkossa toteuttaa toimenpiteitä. Lisäksi artiklat 6 (lasten mediakasvatus), 13 (auttavat puhelin- ja nettipalvelut) ja 23 (grooming) ovat ministeriön kannalta kiinnostavia asioita ja myös niiden osalta ministeriö aikoo jatkaa yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Ministeriön käsitys on, että yleissopimuksen ratifiointi ei ilmeisesti tuo muutostarpeita lainsäädäntöön liikenne- ja viestintäministeriön osalta. Opetusministeriö on varannut mahdollisuuden lausua sopimuksen ratifiointiin liittyvistä kysymyksistä myöhemmin. Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa, että yleissopimuksen velvoitteet ovat pääosin yhteensopivia uuden lastensuojelulain (417/2007) kanssa. Yleissopimuksen 4 artiklassa säädetään lasten seksuaalisen riiston ja hyväksikäytön ehkäisemisen periaatteista, jotka liittyvät lastensuojelulain 7 ja 12 :ään. Yleisen tietoisuuden vahvistamista koskeva 5 artikla liittyy mainitun lain 4 :ään. Päivähoitohenkilöstön koulutusta tullaan uudistamaan hallituskauden kuluessa, mikä puolestaan liittyy 5 artiklan 2 kappaleeseen. Artikloiden 8 ja 9

3 edellyttämällä tavalla sosiaali- ja terveysministeriö ja Raha-automaattiyhdistys ovat rahoittaneet lastensuojeluprojekteja ja etenkin yhdistys lastensuojelujärjestöjen projekteja, joiden tavoitteena on ollut tietoisuuden lisääminen uuden informaatio- ja kommunikaatioteknologian turvallisesta käytöstä. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan myös yleissopimuksen III-V lukujen mukaista toimenpiteistä säädetään lastensuojelulaissa. Ulkoasiainministeriön lausunnossa tuodaan esiin eräitä aihepiiriin liittyviä kansainvälisiä asiakirjoja. Lisäksi todetaan, että ministeriön toimialalla ei ole lainsäädännöllisiä esteitä sopimuksen ratifioimiseksi. Lapsiasiavaltuutetun lausunnossa todetaan, että hänellä ei ole mahdollisuutta voimavarojensa puitteissa sopimuksen kattavaan läpikäymiseen ajatellen kansallisia lainsäädännön muutostarpeita. Sopimuksessa on myös suosituksia ja velvoitteita, jotka välttämättä eivät ole lainsäädäntötasoisia vaan edellyttävät toimintatapojen ja ohjeistuksen muutoksia. Lapsiasiavaltuutetun lausunnossa on kiinnitetty huomiota muun ohessa seuraaviin asioihin: - kansallisen koordinaation järjestäminen tiedon keräämisessä ja ylipäänsä ehkäisevän, korjaavan ja estävän toiminnan tehokkaassa järjestämisessä, - myös vapaaehtoistyöntekijöiden rikostaustan selvittäminen, - tuomareiden kouluttaminen ja rikosprosessin nopeuttaminen, - lasten turvakasvatuksen järjestäminen nykyistä kattavammin, - seksuaalirikollisten hoito-ohjelmien varmistaminen niin, että myös hyväksikäyttöön syyllistyvien alaikäisten tarpeet huomioidaan, - groomingin kriminalisoiminen, - ei-todellista lasta esittävien lapsipornografisten aineistojen kriminalisoiminen, - kyseessä oleviin rikoksiin liittyvän mainostamisen tai myönteissävyisen tiedottamisen kriminalisoiminen, - tietoisen lasten hyväksikäyttökuvien internetin kautta tapahtuvan katsomisen tuleminen kriminalisoiduksi, - mahdollisuus poliisin peitetoimintaan lasten seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisessä ja - oikeushenkilöiden syyllistyminen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Lapsiasiavaltuutettu toteaa, että sopimuksen valossa tulisi arvioida laajasti lasten seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisyn, korjaavan työn ja oikeusprosessin kokonaisuutta sekä moniammatillisen yhteistyön toimivuutta lapsinäkökulmasta myös maan eri alueilla. 3. Yleissopimuksen sisältö Tässä jaksossa kiinnitetään huomiota artikloihin, jotka ovat nousseet esiin yleissopimuksen valmisteluvaiheessa ja allekirjoittamiseen liittyvällä lausuntokierroksella. Yleissopimuksen 5 artiklan 3 kappale ja 27 artiklan 3 kappaleen b kohta Yleissopimuksen 5 artiklan 3 kappaleen mukaan sopijapuolen on lainsäädäntö- tai muilla toimenpiteillä varmistettava, että ammatteihin, joiden harjoittamiseen liittyy säännöllistä yhteydenpitoa lapsiin, pyrkiviä ei ole tuomittu lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta.

4 Yleissopimuksen 27 artiklan 3 kappaleen b kohdan mukaan kunkin sopijapuolen on ryhdyttävä tarvittaviin lainsäädäntö- tai muihin toimenpiteisiin tehdäkseen mahdolliseksi tilapäisesti tai pysyvästi sulkea sellaiset tilat, joita käytettiin tämän sopimuksen perusteella kriminalisoitujen rikosten tekemiseen, ottaen kuitenkin huomioon hyvässä uskossa toimineiden kolmansien osapuolien oikeudet, tai kieltääkseen rikoksentekijää tilapäisesti tai pysyvästi harjoittamasta sellaista ammatillista tai vapaaehtoista toimintaa, johon kuuluu yhteydenpito lapsiin ja jonka yhteydessä rikos tehtiin. Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annettu laki (504/2002) koskee 2 :n mukaan työ- ja virkasuhteessa tehtävää työtä sekä eräissä muissa tehtävissä toimivia (esimerkiksi siviilipalvelusmies ja perhepäivähoitaja). Lisäedellytyksenä on se, että tehtävä yhden vuoden aikana kestää vähintään kolme kuukautta. Rikostaustan selvittäminen tapahtuu rikosrekisteriotteen pyytämisellä (3 5 a ). Rikosrekisterilain (770/1993) 2 :n perusteella sakkorangaistus merkitään rikosrekisteriin vain eräissä tapauksissa, kun sakkoa tuomitaan ankaramman rangaistuksen sijasta tai ohella. Työministeriön työympäristöpolitiikkatiimin lausunnossa ensinnäkin selostetaan nykyistä rikostaustan selvittämismenettelyä ja sitä koskevaa lainsäädäntöä. Lausunnossa todetaan, että vaikka Suomi ei ole säätänyt tietyistä rikollisista teoista tuomituille suoranaista ammattikieltoa toimia lasten kanssa, johtaa rikostaustan selvittämismenettely käytännössä sellaiseen kieltoon. Rikostaustan selvittämismenettely ei ole aukoton, koska työsuhteen kestäessä menettelyä ei sovelleta uudestaan esimerkiksi säännöllisin väliajoin. Lausunnon mukaan sopimuksen ratifioimisedellytysten kannalta on arvioitava, ovatko rikostaustan selvittämismenettelyssä nyt mukana kaikki yleissopimuksen edellyttämien kriminalisointien mukaiset teot. Mitä tulee ensinnäkin rikostaustan selvittämiseen, yleissopimuksen 5 artiklan 3 kappale velvoittaa 3 artikla huomioon ottaen selvittämään sen, että henkilöä ei ole tuomittu 18-23 artiklan mukaisesta rikoksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että myös näistä rikoksista tuomitut sakkorangaistukset on selvitettävä. Viime aikoina tästä kysymyksestä on Suomessakin keskusteltu esimerkiksi erääseen lapsipornon hallussapidosta tuomittuun sakkorangaistukseen liittyen. Tätä asiaa ollaan tällä hetkellä selvittämässä muun ohessa Oikeusrekisterikeskuksessa. Suomessa on käyty keskustelua siitäkin, pitäisikö niiden henkilöiden piiriä, joihin selvittäminen kohdistuu, laajentaa esimerkiksi vapaaehtoistoiminnassa toimiviin. Yleissopimuksen selitysmuistion 57 kappaleen mukaan yleissopimuksen 5 artiklan 3 kappale ei kata vapaaehtoistoimintaa, mitä tukee myös kappaleen sanamuoto. On kuitenkin huomattava, että 27 artiklan 3 kappaleen b kohta asettaa velvollisuuden kieltää yleissopimuksen mukaisesta rikoksesta tuomittua harjoittamasta vapaaehtoistoimintaa lasten kanssa, jos rikos on tehty tämän toiminnan yhteydessä. Mitä tulee muuten viimeksi mainittuun kohtaan, vastaavanlainen tilojen sulkemista tai toiminnan kieltämistä koskeva määräys on ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (CETS 197) 23 artiklan 4 kappaleessa. Kysymyksessä olevan yleissopimuksen kansallista voimaansaattamista valmistellaan parhaillaan ulkoasiainministeriön asettamassa työryhmässä, jonka jatkettu määräaika päättyy 31.12.2009. Mainittua yleissopimuksen kappaletta on tulkittu niin, että siinä sanalla tai erotetut seuraamusvaihtoehdot ovat vaihtoehtoisia siten, että niistä toisen säätäminen laissa riittää.

5 Alustavasti on kaavailtu, että velvoite toteutettaisiin liiketoimintakiellon ulottamisella tällaisiin tapauksiin. On kuitenkin huomattava, että vaikka kysymyksessä olevien seksuaalirikosten kirjo on laaja, ei niiden tekeminen liiketoiminnan yhteydessä ole yleistä. Tulisi kuitenkin ilmeisesti olla mahdollisuus määrätä liiketoimintakielto niissä tapauksissa, joissa tekoon on syyllistytty liiketoiminnan yhteydessä (esimerkiksi lapsipornografian tuotantolaitos tai lasten seksuaalisia esityksiä järjestävä yritys). Tässä yhteydessä on lisäksi sopimusvelvoitteen perusteella arvioitava työskentely- tai vastaavan toimintakiellon käyttöönottamista. Yleissopimus ei velvoita tällaisen kiellon määräämistä rikosoikeudellisena seuraamuksena. Yleissopimuksen 10 artikla Erityisesti viranomaisten yhteistyöhön liittyvänä tämä kansallisia yhteistyötoimenpiteitä koskeva artikla käsittelee tärkeitä asioita. Yhteistyömekanismien toimivuus mukaan lukien tarvittava tiedonvälitys on käytävä läpi tässä yhteydessä. Tämä liittyy muun ohessa siihen, että joissakin yhteyksissä on katsottu, että jollakin viranomaisella tulisi olla vetovastuu lasten suojelemista seksuaalirikoksilta koskevissa asioissa ja että myös näiden rikosten torjumiseksi ja uhrien auttamiseksi tulisi laatia kansallinen toimintaohjelma. Yleissopimuksen 12 artikla Artikla koskee ilmoituksen tekemistä epäillystä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai seksuaalisesta väkivallasta. Artiklan 1 kappaleen mukaan kukin sopijapuoli ryhtyy tarvittaviin lainsäädäntö- tai muihin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, etteivät kansallisen lain salassapitoa koskevat säännökset, jotka koskevat tiettyjä lasten kanssa tekemisiin joutuvia ammattilaisia, estä näiden ammattilaisten mahdollisuutta ilmoittaa lasten suojelusta vastaaville mistä tahansa tilanteesta, jossa heillä on perusteltua syytä epäillä, että lapsi on seksuaalisen hyväksikäytön tai seksuaalisen väkivallan uhri. Artiklan 2 kappale asettaa velvoitteen ryhtyä toimenpiteisiin, joilla rohkaista muidenkin tekemiä ilmoituksia toimivaltaiselle taholle. Lastensuojelulain (417/2007) 25 :n 1 momentissa on laajaan henkilöpiiriin kohdistuva ilmoitusvelvollisuus koskien tilannetta, jossa henkilö on tehtävässään saanut tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Pykälän 2 momentin mukaan myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä. Mainitun pykälän ja muun mahdollisen ilmoittamiseen liittyvän lainsäädännön asianmukaisuus ja riittävyys on arvioitava sopimusvelvoitteen kannalta. Sosiaali- ja terveysministeriön lausunto viittaa siihen suuntaan, että lastensuojelulaissa oleva sääntely olisi tältäkin osin riittävä. Yleissopimuksen 7 artikla ja 5 luku Yleissopimuksen 7 artikla ja 5 luku liittyvät rikoksentekijöiden hoitoon ja sitä vastaaviin interventiomuotoihin, joilla pyritään estämään uusien rikosten tekeminen. Erikseen mainittu artikla liittyy tilanteisiin, joissa henkilö ei ole vielä syyllistynyt seksuaalirikokseen mutta pelkää sellaisen tekevänsä. Yleissopimus ei velvoita käyttämään hoitoa rangaistuksena ja antaa muutenkin jossakin määrin harkinnanvaraa tältä osin. Lisäksi interventiomuotojen käyttäminen perustuu rikoksesta epäillyn tai tuomitun suostumukseen. Lähtökohtana on se,

6 että näitä ohjelmia ja toimenpiteitä tulee olla käytettävissä. Tiedossa on, että tällä hetkellä lapsiin kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin syyllistyneiden hoito on suhteellisen vähäistä, mikä ainakin osittain liittynee voimavarakysymyksiin. Sosiaali- ja terveysministeriö on lausunnossa todennut, että mitä tulee 15 artiklan mukaisiin interventio-ohjelmiin ja -toimenpiteisiin (esimerkiksi hoito), Suomessa tulee varmistaa yhteistyö kriminaalihuollon ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon välillä sekä kiinnittää erityinen huomio ehkäisevien projektien rahoitukseen tällä alueella. Parhaillaan toimii oikeusministeriön asettama työryhmä, joka pohtii mahdollisuuksia järjestää seksuaalirikoksista tuomituille velvoittavaa lääke- tai muuta hoitoa. Työryhmän määräaikaa on jatkettu tammikuun 2009 loppuun. Sen tehtäviin kuuluu myös selvittää mahdollisuudet liittää lääkehoito vankilan ulkopuolella suoritettaviin rangaistuksiin kuten ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja yhdyskuntaseuraamuksiin. Hoidon järjestämiseen seksuaalirikollisille liittyy lukuisia mietittäviä kysymyksiä, joista tärkeimmät liittyvät voimavaranäkökohtiin. On huomattava, että interventioartiklat lähtevät siitä, että ohjelmia ja toimenpiteitä on oltava tarjolla niihin haluaville. Mahdollisuuden päästä ohjelmiin tulee koskea myös aikaa, jolloin henkilö ei ole vielä syyllistynyt rikokseen (7 artikla), ja rikosepäilyn syntymisen jälkeistä tuomiota edeltävää aikaa (15 artiklan 1 kappale). Erikseen on 16 artiklan 3 kappaleen mukaisesti otettava huomioon alle 15-vuotiaat seksuaalirikosten tekijät. Yleissopimuksen 18 artikla Artiklassa asetetaan kriminalisointivelvoitteet koskien tekoja, jotka ilmeisesti ovat rangaistavia rikoslain (39/1889) 20 luvun 1-7 :n mukaisina tekoina. Tämän johtopäätöksen oikeellisuus on vielä arvioitava työryhmän työssä. Yleissopimuksen 19 artikla Artiklassa velvoitetaan kriminalisoimaan lapsiprostituutioon liittyvät rikokset. Artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan rangaistavaa tulee olla myös lapseen värvääminen prostituutioon tai sen aiheuttaminen, että lapsi osallistuu prostituutioon. On mahdollista, että tällainen toiminta ei ole kaikissa tapauksissa rangaistavaa rikoslain 20 luvun säännösten mukaan. Asian merkityksen ja selvyydenkin vuoksi siitä on syytä erikseen säätää laissa. Harkittavaksi tulee, onko uuden säännöksen paikka rikoslain 20 luvun 9 :ssä vai uudessa erillisessä pykälässä. Samassa yhteydessä on harkittava tarpeesta säätää erikseen myös pakottamisesta prostituutioon (artiklan 1 kappaleen b kohta). Yleissopimuksen 20 artikla Artiklassa velvoitetaan kriminalisoimaan lapsipornografiaan liittyvät rikokset. Siihen liittyy muutama harkinnanarvoinen kysymys. Ensimmäinen kysymyksistä koskee sitä, että uutuutena yleissopimus esittelee sen, että kriminalisoitaisiin tahallinen tietoinen pääsyn hankkiminen lapsipornografiaan tieto- ja viestintäteknologian välityksellä (artiklan 1 kappaleen f kohta). Kullakin sopimuspuolella on oikeus olla soveltamatta viimeksi mainittua kriminalisointivelvoitetta kokonaan tai osittain. Se koskisi esimerkiksi tapauksia, joissa lapsipornografia ei ole vielä tekijän hallussa siten, että

7 se olisi talletettu kovalevylle, mutta joissa henkilö toistuvasti käy samalla lapsipornografiaan sisältävällä sivustolla tai on esimerkiksi sopimuksen kautta hankkinut siihen pääsyn. Suomessa tietoinen pääsyn hankkiminen lapsipornografiaan ei ole rangaistavaa. Yleissopimuksen valmistelun yhteydessä esiin nousi kysymyksiä, joiden vuoksi velvollisuutta pääsyn hankkimisen kriminalisoimiseen ei asetettu. Epäilyt liittyvät sen näyttämiseen käytännössä, että henkilöllä on tahallinen tietoinen pääsy, sekä mahdollisuuksiin valvoa kiellon noudattamista sekä selvittää tällaisiin rikoksiin syyllistyneet ja rangaista heitä, mikä puolestaan liittyy kriminalisoinnin tarkoituksenmukaisuuteen ja toimivuuteen. Kysymys on myös legaliteettiperiaatteen edellyttämästä rikoslainsäädännön tarkkarajaisuusvaatimuksesta. Selvää on vain se, että satunnaisen vahingossa tapahtuneen joutumisen lapsipornosivustolle ei tulisi olla rangaistavaa. Artiklan 1 kappaleen d kohdan mukaan kriminalisoida tulee lapsipornografian hankkiminen itselle tai toiselle. Näitä tekomuotoja ei nimenomaisesti säädetä rangaistaviksi rikoslain 17 luvun lapsipornografiasäännöksissä. Näkemys on ensinnäkin se, että hankkiminen itselle sisältyy käytännössä hallussapitoon, koska hallussa ei voi pitää ilman hankkimista. Toisaalta voidaan kysyä, kuuluuko saaminen ilman aktiivisia toimenpiteitä hankkimiseen piiriin. Hankkiminen toiselle on puolestaan levittämiseen sisältyvä teko. Jos hankittua ei anneta, syyllistytään joka tapauksessa hallussapitoon. Näitä kysymyksiä voidaan työryhmässä vielä arvioida. Artiklan 2 kappaleen mukaan siinä artiklassa lapsipornografialla tarkoitetaan kaikkea materiaalia, jossa visuaalisesti kuvataan lasta todellisessa tai simuloidussa seksuaalisessa toiminnassa tai mitä tahansa lapsen sukupuolielinten kuvaamista ensisijaisesti seksuaalisiin tarkoituksiin. Sopimuksen 3 kappaleessa kuitenkin todetaan, että kukin sopijapuoli voi varata oikeuden olla soveltamatta 1 kappaleen a kohtaa (lapsipornografian tuottaminen) ja 1 kappaleen e kohtaa (lapsipornografian hallussapito) kokonaan tai osittain sellaisen pornografisen materiaalin tuottamiseen ja hallussapitoon, 1) joka käsittää pelkästään simuloituja esityksiä tai realistisia kuvia lapsesta, jota ei ole olemassakaan tai 2) jossa on lapsia, jotka ovat saavuttaneet 18 artiklan 2 kappaleessa mainitun iän, jos kuvat on tuotettu heidän suostumuksellaan ja kuvat ovat heidän hallussaan yksinomaan heidän omaan yksityiseen käyttöönsä. Rikoslain 17 luvun 18 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisenä rangaistavaa on se, että valmistaa, pitää kaupan tai vuokrattavana, vie maasta, tuo maahan tai Suomen kautta muuhun maahan taikka muuten levittää kuvia tai kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään lasta. Pykälän 4 momentin mukaan lapsena pidetään kahdeksaatoista vuotta nuorempaa henkilöä sekä henkilöä, jonka ikää ei voida selvittää mutta jonka on perusteltua syytä olettaa olevan kahdeksaatoista vuotta nuorempi. Rikoslain 17 luvun 19 :n mukaan sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitona rangaistaan se, että oikeudettomasti pitää hallussaan valokuvaa, videonauhaa, elokuvaa tai muuta todellisuudenmukaista kuvatallennetta, jossa esitetään 18 :n 4 momentissa tarkoitettua lasta sukupuoliyhteydessä tai siihen rinnastettavassa seksuaalisessa kanssakäymisessä taikka muulla sukupuolisiveellisyyttä ilmeisen loukkaavalla tavalla. Rikoslain 17 luvun lapsipornografian määritelmä ( sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään lasta ) lähtee säännösten perustelujen (HE 6/1997 vp, s. 147/I) mukaan siitä, että

8 simuloidut tms. kuvat ja kuvatallenteet eivät kuulu rangaistavuuden piiriin kuin poikkeuksellisesti: Rangaistussäännöksen tarkoituksena on suojata lasta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavilta teoilta. Tämän vuoksi ei ole tarpeellista yleisesti ottaa rangaistussäännöksen piiriin maalaamalla, piirtämällä tai muulla vastaavalla tavalla valmistettuja kuvia. Tällä tavoin valmistunut kuva kuuluu säännöksen alaan vain, jos lasta on käytetty kuvan mallina valokuvan ottamiseen rinnastettavalla tavalla ja lopputuloksesta selvästi ilmenee sen esittävän lasta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti. Kuten sopimuksen selitysmuistion 142 kappaleessa todetaan, lapsipornografian määritelmä artiklan 2 kappaleessa perustuu Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen valinnaiseen pöytäkirjaan lasten myynnistä, lapsiprostituutiosta ja lapsipornografiasta. Pöytäkirjan voimaansaattamista valmistelee ulkoasiainministeriön asettama työryhmä, joka myös valmistelee ihmiskaupan vastaisen Euroopan neuvoston yleissopimuksen voimaansaattamista. Sinällään valinnaiseen pöytäkirjaan liittyviä kriminalisointikysymyksiä käsiteltiin rikoslain ja eräiden muiden lakien muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä HE 34/2004 vp, mutta simuloituihin kuviin liittyviä kysymyksiä ei siinä yhteydessä käsitelty. Nyt tähän kysymykseen joudutaan ottamaan kantaa. Huomioon on otettava myös ilmaisunvapauteen liittyvät kysymykset. Edellisessä kappaleessa mainitussa hallituksen esityksessä ehdotettiin rikoslain 17 luvun 18 :ään lisättäväksi Euroopan unionin neuvoston puitepäätökseen lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja lapsipornografian torjumisesta (2004/68/YOS) perustuvana uusi 5 kappale, joka olisi kuulunut seuraavasti: Mitä 1 momentissa säädetään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan valmistamisesta, ei sovelleta, jos kuva esittää kuusitoista vuotta täyttänyttä henkilöä, jonka suostumuksella kuva on valmistettu hänen yksityistä käyttöään tai hänen määräämäänsä käyttöä varten, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa. Ehdotettu momentti liittyy siis myös nyt käsiteltävän artiklan 3 kappaleessa sallittuun poikkeusperusteeseen. Momenttia ei otettu lakiin eduskunnan lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 4/2004 vp) esitetyn vuoksi. Siinä todetaan valiokuntakäsittelyn aikana ilmenneen, että ehdotettu poikkeussäännös voidaan ymmärtää väärin ja sen soveltamisala tulkita liian laajaksi. Poikkeussäännös voidaan myös vastoin sen tarkoitusta käsittää osoitukseksi sen soveltamisalaan kuuluvan toiminnan yleisyydestä. Valiokunnan mielestä ehdotetun säännöksen perusteluista ilmi käyvä tarkoitus on kuitenkin hyväksyttävä. Valiokunta kiinnitti huomiota kuitenkin rikosoikeuden yleisten oppien soveltamismahdollisuuteen suostumukseen liittyen ja toimenpiteistä luopumismahdollisuuteen tekijän nuoruuden perusteella. Lakivaliokunnan mietinnössä esitetyt näkemykset on tässäkin yhteydessä otettava huomioon. Yleissopimuksen 21 artikla Artiklassa velvoitetaan kriminalisoimaan eräät lapsen pornografisiin esityksiin (esimerkiksi riisuutumisesitykset) liittyvät rikokset. Niitä ovat 1 kappaleen mukaan a) lapsen värvääminen osallistumaan pornografisiin esityksiin tai sen aiheuttaminen, että lapsi osallistuu sellaisiin esityksiin; b) lapsen pakottaminen osallistumaan pornografisiin esityksiin tai hyötyminen siitä tai lapsen hyväksikäyttäminen muuten sellaisiin tarkoituksiin; c) tietoinen sellaisen pornografisen esityksen seuraaminen, johon osallistuu lapsia. Artiklan 2 kappaleen mukaan kukin sopijapuoli voi varata oikeuden rajoittaa 1 kappaleen c kohdan soveltamista tapauksiin, jossa lapsia on värvätty tai pakotettu 1 kappaleen a tai b kohdan mukaisesti.

9 Kuten selitysmuistion 146 kappaleessa todetaan, pornografisiin esityksiin liittyvä estämisvelvollisuus on Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen 34 artiklassa ja kriminalisointivelvollisuus Euroopan unionin neuvoston puitepäätöksessä. Kun komission kysely viimeksi mainitun täytäntöönpanosta käsiteltiin vuonna 2006, havaittiin rikoslain 20 luvun säännösten suhteen kriminalisointivaje, joka on täytettävä tässä yhteydessä. Suomi suhtautui yleissopimusneuvottelujen yhteydessä myönteisesti artiklan mukaisiin kriminalisointivelvoitteisiin lähtien siitä, että kysymyksessä on selkeästi paheksuttava menettely, joka tulee saattaa kriminalisoinnin alaiseksi lasten täysipainoiseksi suojaamiseksi seksuaalisissa suhteissa. Selkeimmältä vaihtoehdolta vaikuttaa uuden pykälän lisääminen rikoslain 20 lukuun, vaikka tällaisella toiminnalla onkin yhteytensä myös muihin luvussa säädettyihin seksuaalirikoksiin. Yleissopimuksen 22 artikla Artiklassa (hieman kankeasti käännetty otsikko toistaiseksi lasten turmeleminen ) velvoitetaan tekemään rangaistavaksi seksuaalisia tarkoituksia varten tapahtunut toiminta, jolla lapsi, joka ei ole saavuttanut 18 artiklan 2 kappaleessa tarkoitettua ikää, tahallaan saatetaan seuraamaan seksuaalista väkivaltaa tai seksuaalista toimintaa, vaikka hänen ei itse tarvitse osallistua siihen. Sisäasiainministeriön lausunnon mukaan on epäselvää, onko lainsäädännössämme 22 artiklasta johtuva kielto sallia lasta näkemästä seksuaalista toimintaa. Seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisen yhteydessä on lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja siihen liittyvän seksuaalisen teon määritelmän osalta todettu (HE 6/1997 vp, s. 181/II), että esimerkkinä muunlaisesta seksuaalisesti olennaisesta teosta voisi olla lapsen houkutteleminen katsomaan masturbointia tai sukupuoliyhdyntää tai niitä kuvaavia filmejä. Tämä johdosta ensimmäinen vaikutelma on, että kyseinen artikla ei edellyttäisi lainsäädäntömuutoksia. Toinen asia on se, että rikoslain 20 luvun 10 :n 2 momentissa oleva seksuaalisen teon määritelmäsäännös on herättänyt keskustelua. Säännöksen mukaan seksuaalisella teolla tarkoitetaan tässä luvussa sellaista tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen. Keskustelu seksuaalisen teon määritelmästä lähti käyntiin korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2005:93, jossa kielisuudelmia lapsilleen antaneen, heidän suidensa ympäristöä nuoleskelleen ja heidän vartaloitaan hyväilleen isän ei katsottu syyllistyneen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Ratkaisussaan korkein oikeus toteaa, että seksuaalisen kiihotuksen tai tyydytyksen tavoittelu on voitava todeta tai päätellä teon laadusta tai muista olosuhteista. Esitetyn näytön perusteella korkein oikeus on päätynyt siihen, että isän teoilla ei ole ollut seksuaalista tarkoitusta ja että hän ei ole ollut seksuaalisesti kiihottunut ollessaan tekemissä lasten kanssa. Valtakunnansyyttäjänvirasto on toimittanut oikeusministeriölle 11.9.2007 päivätyn kirjelmän (Dnro 59/61/07; oikeusministeriön asia OM 20/42/2007). Kirjelmässä ehdotetaan, että rikoslain 20 luvun 10 :n 2 momentista poistetaan seksuaalisen kiihotuksen tai tyydytyksen vaatimus. Perusteluina viitataan muun ohessa siihen, että Ruotsin rikoslaissa ei ole tällaista määritelmäsäännöstä ja, koska korkein oikeus antoi enemmän merkitystä tekijän subjektiivisille käsityksille kuin teon luonteelle, ratkaisun vuoksi säännöksen soveltamisala on

10 kaventunut ja sen suojeluteho heikentynyt merkittävällä tavalla. Lasta vahingoittavien seksuaalisten tekojen tulisi olla rangaistavia riippumatta siitä, missä tarkoituksessa ne tehdään. Nykyinen määritelmäsäännös saattaa tarpeettomasti kaventaa myös aikuisiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistussäännösten soveltamisalaa. Ehdotuksessa on kiinnitetty huomiota myös siihen, että kysymyksessä olevien motiivien ja vastaajan sisäisen ajatusmaailman selvittäminen on käytännössä lähes mahdotonta. Välittömästi valtakunnansyyttäjänviraston aloitteen saapumisen jälkeen oikeusministeriössä tehdyssä muistiossa todettiin, että nyt ehdotetun muutoksen tarpeellisuus tulisi harkita Euroopan neuvoston yleissopimuksen kansallisen voimaansaattamisen yhteydessä, koska tällöin joudutaan muuttamaan rikoslain 20 lukua muutenkin ja koska määritelmän vaikutus ulottuu useisiin luvun rangaistussäännöksiin. Sinällään voidaan todeta se, että seksuaalisen teon määritelmä on rikoslaissa kirjoitettu niin, että se ottaa rikosoikeudelle tyypillisesti kokonaisvaltaisesti huomioon tekijään, uhriin ja teko-olosuhteisiin liittyvät näkökohdat. Kun puhutaan seksuaalirikoksesta, voidaan lähtökohtana pitää sitä, että teolla on oltava, kuten kysymyksessä olevaa säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp, s. 189/I) todetaan, merkitystä ihmisen sukupuolivietin kannalta. Näistä näkökohdista huolimatta määritelmäsäännöksessä saattaa olla tarkistamisen aihetta. Yleissopimuksen 23 artikla Artikla velvoittaa sopijapuolen ryhtymään tarvittaviin lainsäädäntö- tai muihin toimenpiteisiin tehdäkseen rangaistavaksi aikuisen tahallisesti tieto- ja viestintäteknologian välityksellä tekemän ehdotuksen tavata lapsi, joka ei ole saavuttanut 18 artiklan 2 kappaleessa tarkoitettua ikää, tarkoituksena tehdä 18 artiklan 1 kappaleen a kohdan (seksuaalinen kanssakäyminen sellaisen lapsen kanssa, joka asianmukaisten kansallisen lain säännösten mukaan ei ole saavuttanut seksuaalisen toiminnan laillista ikää) tai 20 artiklan 1 kappaleen a kohdan (lapsipornografian valmistaminen) perusteella kriminalisoitu rikos häntä vastaan, jos tätä ehdotusta on seurannut sellaiseen tapaamiseen johtavia olennaisia toimia. Yleissopimus on ensimmäinen ns. groomingin kriminalisoimiseen velvoittava kansainvälinen asiakirja. Sisäasiainministeriö on lausunnossaan todennut epäselvää olevan, jääkö sopimuksen 23 artiklan ja rikoslain 20 luvun 6 :n välille yleissopimuksen vastainen sääntelemätön alue. Kysymyksessä ovat tapaukset, joissa joku pyrkii tapaamaan lapsen päästäkseen hänen kanssaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Valtakunnansyyttäjänviraston lausunnossa todetaan, että 23 artiklan mukainen teko (grooming) voi tulla rangaistavaksi eräiden rikoslain 20 luvussa rangaistavaksi säädettyjen rikosten yrityksenä taikka rikoslain 17 luvun 18 tai 18 a :ssä rangaistavaksi säädetyn rikoksen yrityksenä. Vaikuttaisi siltä, että artiklan soveltamisala tulisi kuitenkin olemaan laajempi kuin rikoslain kyseistä toimintaa koskevien säännösten soveltamisala. Mainitussa artiklassa viitataan 20 artiklassa käytettyyn seksuaalisen toiminnan käsitteeseen. Suomen rikoslain 20 luvun 10 :n mukainen seksuaalisen teon määritelmä on suppeampi. Valtakunnansyyttäjä on tehnyt oikeusministeriölle 11.9.2007 päivätyn esityksen kyseisen määritelmäsäännöksen muuttamiseksi. Lisäksi kansallisissa seksuaalirikossäännöksissä on toisinaan asetettu seksuaaliselle teolle lisämääreitä, joiden vuoksi säännösten soveltamisala saattaa muodostua kyseistä artiklaa suppeammaksi. Viraston lausunnon mukaan sopimuksen allekirjoittaminen Suomen puolesta johtanee siihen, että rikoslain pykäliä joudutaan muuttamaan. Tässä yhteydessä tulisi myös harkittavaksi, olisiko lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin otettava rikoslakiin nimenomainen rangaistussäännös.

11 Pohjoismaiden ainoa groomingia koskeva rangaistussäännös on toistaiseksi Norjassa. Maan rikoslakiin on vuonna 2007 lisätty pykälä (201 a ), jonka mukaan sakolla tai enintään yhden vuoden vankeudella rangaistaan sitä, joka on sopinut tapaamisen alle 16-vuotiaan lapsen kanssa tarkoituksessa tehdä tähän kohdistuva 195 :n (seksuaalinen kanssakäyminen alle 14- vuotiaan kanssa), 196 :n (seksuaalinen kanssakäyminen alle 16-vuotiaan kanssa) tai 200 :n (seksuaalinen toiminta siihen suostumattoman alle 16-vuotiaan kanssa) mukainen rikos, jos teko on edistynyt tapaamisasteelle tai on muuten varteenotettava. Yleissopimuksen kansallisen voimaansaattamisen yhteydessä on harkittava se, miten 23 artiklan kriminalisointivelvoite toteutetaan. Mahdollista on, että rikoslain 20 lukuun tarvitaan uusi rangaistussäännös, jonka nimike ja sisältö ovat toistaiseksi auki. Tässä yhteydessä on syytä korostaa sitä, että groomingin kriminalisoiminen ei ole ongelmaton asia. Tunnusmerkistö on ensinnäkin saatava rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta selkeäksi. Lisäksi saattaa tulla rajanveto-ongelmia suhteessa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritykseen. Groomingille on siis saatava luoduksi selkeä itsenäinen sisältö. Tässä yhteydessä voi viitata korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2004:71, joka koskee tapausta, jossa aikuinen mies oli lähettänyt tytölle sähköpostiviestejä, jotka osoittivat, että lähettäjä oli pyrkinyt seksuaaliseen kanssakäymiseen. Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan, että lähettäjä oli sinänsä ryhtynyt konkreettisiin toimiin päästäkseen tytön kanssa kanssakäymiseen, joka toteuttaa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Syyte kuitenkin hylättiin, koska rikoksen eteneminen yritysasteelle edellyttää kuitenkin myös, että jo tehdyillä toimilla on aiheutettu huomioon otettava vaara rikoksen täyttymisestä. Rajanvetoon lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritykseen liittyy artiklan loppu tapaamiseen johtavista olennaisista toimista. Ainoa selitysmuistiossa mainittu esimerkki on tekijän saapuminen tapaamispaikkaan (160 kappale). Sopimusneuvotteluissa nousi esiin myös tapaus, jossa tekijä on varannut hotellihuoneen tapaamista varten. Yleissopimuksen 24 artikla Artiklassa ovat avunannon ja yrityksen kriminalisoimiseen liittyvät velvoitteet. Artiklan 1 kappaleen mukaan kunkin sopijapuolen on kriminalisoitava avunanto yleissopimuksen mukaisiin rikoksiin. Tämä vaatimus täyttyy rikoslain 5 luvun 6 :n perusteella, koska sen mukaan rangaistavaa on avunanto tahalliseen rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen. Kaikki yleissopimuksen kriminalisointivelvoitteet koskevat tahallisia rikoksia. Artiklan 2 kappaleessa asetetaan tahallisen rikoksen yrityksen kriminalisointivelvoite yleissopimuksen mukaisten rikosten osalta. Artiklan 3 kappaleessa on sopimuspuolille kuitenkin rajattu oikeus olla soveltamatta 2 kappaletta eräiden rikosten osalta. Tällä hetkellä rangaistaviksi säädettyjen yleissopimuksen mukaisten rikosten yritykset on kattavasti kriminalisoitu. Tämä ei kuitenkaan koske rikoslain 17 luvun 19 :ään perustuvaa lapsipornografian hallussapitoa. Lisäksi aikaisemmin todetun mukaisesti yleissopimus velvoittaa kriminalisoimaan tekoja, jotka eivät tällä hetkellä ole rangaistavia. Artiklan 3 kappaleessa säädetyt yrityksen rangaistavuuden poikkeamismahdollisuudet koskevat seuraavia tekoja:

12 - lapsipornografian tarjoaminen ja saatavilla pitäminen, hankkiminen itselle tai toiselle henkilölle ja hallussapito sekä tietoinen pääsyn hankkiminen lapsipornografiaan, - tietoinen pornografisen esityksen seuraaminen, - lasten turmeleminen (lapsen saattaminen katsomaan seksuaalista toimintaa) ja - lasten pyytäminen seksuaalisiin tarkoituksiin (grooming). Yrityksen kriminalisoinnin osalta harkinta liittyy tietoisen pääsyn hankkimiseen lapsipornografiaan, jos sen kriminalisoimista ylipäänsä ehdotetaan, pornografisen esityksen seuraamiseen ja groomingiin. Mitä tulee viimeksi mainittuun, Suomi jo yleissopimuksen valmisteluvaiheessa esitti näkemyksenään, että groomingin yrityksen kriminalisointivelvoitetta ei tule asettaa. Tämä liittyy groomingin luonteeseen valmistelutyyppisenä rikoksena. Yleissopimuksen 25 artikla Artiklan 1 kappaleen b ja c kohtaan liittyy kysymys, joka tulee silloin tällöin vastaan yleissopimusten ja kansainvälisten velvoitteiden yhteydessä. Rikoslain 1 luvun 2 :n mukaan suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen ei aina sovelleta Suomen lakia, kun rikos on tehty ulkomailla. Tämä koskee esimerkiksi tilannetta, jossa ulkomailla satamahenkilökuntaan kuuluva henkilö tekee rikoksen suomalaisessa aluksessa. Rikoslain 1 luvun 2 :ssä säädetyt rajoitukset ovat käytännössä erittäin vähämerkityksisiä. Vastaava kansainvälisen velvoitteen ja rikoslain toisistaan poikkeavuus koskee esimerkiksi kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen 15 artiklan 1 kappaletta. Yleissopimusta voimaan saatettaessa ei kuitenkaan katsottu tarpeelliseksi muuttaa rikoslakia (HE 32/2003 vp). Eroavaisuus on niin ikään arvioitu vaikutukseltaan hyvin pieneksi ihmiskauppa-, paritus- ja lapsipornografiarikoksia koskevassa hallituksen esityksessä HE 34/2004 vp). Ulkomailla tehtyjen rikosten kaksoisrangaistavuuden vaatimukseen liittyy artiklan 4 kappale. Sen mukaan sopijapuoli ei saa edellyttää kaksoisrangaistavuutta silloin, kun tekijäksi epäillään sen kansalaista ja kun kysymyksessä on - seksuaalinen väkivalta (18 artikla; sopimusvaltio voi 5 kappaleen mukaan rajata pois eräät 18 artiklan soveltamistilanteet), - lapsiprostituutiorikokset (19 artikla), - lapsipornon valmistaminen (20 artiklan 1 kappaleen a kohta) ja - värvääminen ja pakottaminen pornografisiin esityksiin (21 artiklan 1 kappaleen a ja b kohta). Rikoslain 1 luvun 11 :n mukaan kansalaisen tekemien rikosten osalta ei edellytetä kaksoisrangaistavuutta, jos on kysymys rikoslain 17 luvun 18, 18 a tai 19 :n mukaisesta lapsipornografiarikoksesta, rikoslain 20 luvun 6 tai 7 :n mukaisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, rikoslain 20 luvun 8 a :n mukaisesta seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta taikka kahdeksaatoista vuotta nuorempaan kohdistuvasta rikoslain 20 luvun 9 tai 9 a :n mukaisesta parituksesta tai törkeästä parituksesta. Artiklan 4 ja 5 kappaleen vertailu rikoslain 1 luvun 11 :ään tuottaa sen tuloksen, että viimeksi mainitussa täytyy laajentaa niiden rikosten piiriä, joiden johdosta ei saa edellyttää

13 kaksoisrangaistavuutta, kun tekijä on Suomen kansalainen. Tämä koskee lähinnä lapsiprostituutioon ja pornografisiin esityksiin liittyviä rikoksia. Huomioon on otettava erityisesti myös artiklan 6 kappale, jonka mukaan kappaleessa mainittujen rikosten syyttämiseksi kukin sopijapuoli ryhtyy tarvittaviin lainsäädäntö- tai muihin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että sen lainkäyttövallan ehtona 1 kappaleen d ja e kohdan tarkoittamissa asioissa (tekijä kansalainen tai sopijapuolen alueella pysyvästi asuva) ei ole, että syytetoimenpiteisiin voidaan ryhtyä ainoastaan uhrin tekemän ilmoituksen perusteella tai sen valtion tekemän ilmiannon perusteella, jossa teko tehtiin. Uhrin tekemään ilmoitukseen liittyy 32 artikla, jonka perusteella yleissopimuksen mukaiset rikokset tulee saattaa virallisen syytteen alaiseksi. Valtion ilmianto ei ole Suomessa esitutkinnan aloittamisen tai syytteen nostamisen edellytys. Yleissopimuksen 26 artikla Artiklassa ovat oikeushenkilön vastuuseen liittyvät velvoitteet, joita vastaavat ovat useissa muissa rikosoikeuden alaan kuuluvissa yleissopimuksissa ja muissa kansainvälisissä instrumenteissa. Valtakunnansyyttäjänviraston lausunnossa todetaan artiklaan liittyen, että mikäli 23 artiklan tarkoittama internethoukuttelu säädettäisiin erikseen rangaistavaksi, tulisi tässä yhteydessä harkittavaksi myös yhteisön rangaistusvastuu. Lasten internethoukuttelua saattaisi käytännössä tapahtua myös siinä määrin järjestäytyneesti yhteisön toiminnan puitteissa, että yhteisön tuomitseminen rangaistukseen tulisi säätää mahdolliseksi. Kuten artiklan 3 kappaleesta ilmenee, oikeushenkilön vastuun ei tarvitse olla rikosoikeudellisesta. Myös vahingonkorvausvastuu riittää täyttämään sopimuksen velvoitteet. On huomattava, että 1 kappaleesta tuleva oikeushenkilön vastuun peruste rikoksesta, jonka luonnollinen henkilö on tehnyt sen hyväksi rajaa käytännössä niiden yleissopimusten mukaisten rikosten piiriä, joiden yhteydessä oikeushenkilön vastuu voi aktualisoitua. Rikoslain 17 luvun 18, 18 a ja 19 :n mukaisiin lapsipornografiarikoksiin oikeushenkilön rangaistusvastuu jo ulottuu mainitun luvun 24 :n nojalla. Rangaistusvastuu koskee rikoslain 20 luvun 13 :n mukaan myös paritusta ja törkeää paritusta. Vaikka yleissopimus ei sitä edellytäkään, työryhmässä saattaa olla tarvetta keskustella oikeushenkilön rangaistusvastuun laajentamisesta lapsiprostituutioon, pornografisiin esityksiin ja groomingiin (lapsipornon valmistamisen yhteydessä) liittyvien tekojen osalta. Kysymys oikeushenkilön rangaistusvastuusta liittyy myös seuraavan artiklan 2 kappaleeseen. Yleissopimuksen 27 artikla Artiklan 1 kappaleen mukaan kukin sopijapuoli ryhtyy tarvittaviin lainsäädäntö- tai muihin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että tämän sopimuksen perusteella kriminalisoidut rikokset voidaan rangaista tehokkain, suhteellisin ja varoittavin rangaistuksin ottaen huomioon niiden vakavuus. Näiden rangaistusten tulee sisältää vapausrangaistuksia, jotka voivat johtaa rikoksentekijän luovuttamiseen. Seksuaalirikoksista voidaan rikoslain 20 luvun säännösten mukaan tuomita ankaria rangaistuksia. Laissa säädetyt ankarimmat vankeusrangaistukset ovat esimerkiksi raiskauksesta (1 ) kuusi vuotta vankeutta, törkeästä raiskauksesta (2 ) kymmenen vuotta

14 vankeutta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (6 ) neljä vuotta vankeutta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (7 ) kymmenen vuotta vankeutta. Muutamia yleissopimuksen mukaisten rikosten enimmäisrangaistuksia on vuonna 2004 nostettu erinäisten kansainvälisten velvoitteiden täytäntöönpanon yhteydessä. Tuolloin korotettiin seksuaalipalvelujen nostamista nuorelta (nykyisin rikoslain 20 luvun 8 a ) ja lapsipornografian hallussapitoa (rikoslain 17 luvun 19 ) koskevat enimmäisrangaistukset kuudesta kuukaudesta yhteen vuoteen vankeutta. Samalla säädettiin rangaistavaksi törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen (rikoslain 17 luvun 18 a ; enimmäisrangaistus kuusi vuotta vankeutta) ja törkeä paritus (rikoslain 20 luvun 9 a ; enimmäisrangaistus kuusi vuotta vankeutta, yhtenä mahdollisena tekotapana alle 18 vuotiaan parittaminen). Rikoslain 20 luvussa säädetään rangaistaviksi hyvin erilaisia tekoja. Samannimisetkin rikokset vaihtelevat tekotavoiltaan ja siten myös rangaistavuudeltaan huomattavasti. Rikoslaissa ei ole seksuaalirikoksia koskevia erityisiä rangaistuksen määräämissäännöksiä. Tuomioistuin on rangaistusta määrätessään eli rangaistusta mitatessaan ja rangaistuksen lajia valitessaan (esimerkiksi valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä) sidottu rikoslain 6 luvun säännöksiin, joiden mukaan rangaistukseen vaikuttavat tekoon ja tekijään liittyvät tapauskohtaiset olosuhteet. Lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tuomittavat rangaistukset nousevat aika-ajoin keskustelun kohteeksi. Mitä tulee lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittuihin rangaistuksiin, tavallisesta tekomuodosta tuomitaan usein ehdollista vankeutta (rangaistusten keskipituus noin puolitoista vuotta) ja törkeästä tekomuodosta yleensä ehdotonta vankeutta (rangaistusten keskipituus noin kolme vuotta). Rangaistuslainsäädännön toimivuutta ei voi kuitenkaan arvioida pelkästään tuomittujen rangaistusten perusteella. Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa on viime vuonna käynnistetty selvityshanke, jossa lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten ratkaisukäytäntöä selvitetään. Tulokset eivät ole vielä tiedossa. Kuten aikaisemmin todettiin, rangaistusasteikot sinällään mahdollistavat hyvinkin ankarien rangaistusten tuomitsemisen. Tapauskohtaiset erot ja laissa jo säädetyt ankarat enimmäisrangaistukset puhuvat sen puolesta, että rangaistusasteikkojen koventamiseen on suhtauduttava vähintäänkin varauksellisesti. Tällaisiin muutoksiin ei nyt käsiteltävä yleissopimus myöskään velvoita. Työryhmässä tulee joka tapauksessa artiklaan liittyen arvioitavaksi nykyisten rangaistusasteikkojen tehokkuus, oikeasuhtaisuus ja varoittavuus. Arvioinnissa on otettava huomioon Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta valmistuva tutkimus ja sen tulokset. Samalla työryhmän pohdittavaksi tulevat erilaiset toimenpiteet, joihin tutkimuksesta saadut tulokset mahdollisesti antavat aihetta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen ja ehdollisen vankeusrangaistuksen laajaan käyttöön ensikertalaisilla. Artiklan 2 kappale on kytköksissä edellä käsiteltyyn 26 artiklaan oikeushenkilön vastuusta. Artiklan 3 kappaleen b kohtaa on jo käsitelty 5 artiklan 3 kappaleen yhteydessä. Artiklan 4 ja 5 kappaleessa on säännöksiä harkinnanvaraisista toimenpiteistä liittyen esimerkiksi huoltajuuden menettämiseen ja takavarikoidun varallisuuden siirtämisestä rikosuhrirahastoon. Yleissopimuksen 28 artikla

15 Artiklassa määrätään siitä, minkälaiset teko-olosuhteet on katsottava raskauttaviksi olosuhteiksi silloin, kun ne eivät jo ole osa rikoksen tunnusmerkistöä. Sopimusneuvotteluissa Suomi edusti kantaa, jonka mukaan ei ole välttämätöntä säätää erityisiä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten koventamisperusteita. Lähtökohtana on se, että yleiset rangaistuksen määräämissäännökset riittävät, jos niiden perusteella on rangaistusta koventavina mahdollista ottaa huomioon artiklassa mainittuja olosuhteita. Tälle lähestymistavalle artikla myös rakentuu, kun otetaan lisäksi huomioon selitysmuistion 195 kappaleessa esitetty. Artiklassa mainituista raskauttavista olosuhteista osa jo kuuluu seksuaalirikosten tunnusmerkistöön rikoslain 20 säännösten mukaan. Rikoslain 6 luvun 4 :n yleisperiaatteen mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rikoksentekijän aikaisempi rikollisuus on 6 luvun 5 :n 5 kohdan mukaan rangaistuksen koventamisperuste. Yleissopimuksen 29 artikla Artiklan mukaan kukin sopijapuoli ryhtyy tarvittaviin lainsäädäntö- tai muihin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että toisen sopijapuolen antamat lopulliset tuomiot voidaan ottaa huomioon määrättäessä rangaistusta tämän sopimuksen perusteella kriminalisoiduista rikoksista. Suomessa lähtökohtana on se, että ulkomailla annettu aikaisempi tuomio voidaan ottaa huomioon rangaistuksen määräämisessä rikoslain 6 luvun säännösten nojalla, kunhan aikaisempi tuomio on tiedossa määräämisen yhteydessä. Käytännössä suurin merkitys on sillä, että Suomessa annettavaa tuomiota voi rikoslain 6 luvun 5 :n 5 kohdan nojalla koventaa aikaisempi ulkomailla annettu tuomio. Mahdollisuus ottaa aikaisempi ulkomainen tuomio huomioon ei koske rangaistuksen kohtuullistamista rikoslain 7 luvun 6 :n nojalla. Rikoslain 7 luvun säännösten soveltaminen on nimittäin kielletty, kun kysymyksessä on toisessa Pohjoismaassa annettu tuomio (Suomen ja muiden Pohjoismaiden välisestä yhteistoiminnasta rikosasioissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanosta annetun lain (326/1963) 29 ) tai muualla annettu tuomio (kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain (21/1987) 18 ). Rikoslain 7 luvun 6 :n soveltamisessa on kysymys siitä, että myöhemmin annettava tuomio määrätään lievempänä sen vuoksi, että siihen sisältyvät teot on tehty ennen aikaisempaa tuomiota. Euroopan unionissa on 24 päivänä heinäkuuta 2008 tehty puitepäätös (neuvoston puitepäätös 2008/675/YOS) unionin jäsenvaltioissa annettujen tuomioiden huomioon ottamisesta uudessa rikosprosessissa. Puitepäätös on tullut voimaan 15 päivänä elokuuta 2008. Jäsenvaltioiden on toteutettava puitepäätöksen noudattamiseksi tarvittavat toimenpiteet kahden vuoden kuluessa sen voimaantulosta. Puitepäätöksen kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä on tarkoitus poistaa lainsäädännöstä edellä mainitut rikoslain 7 luvun 6 :n soveltamiseen liittyvät aikaisempien ulkomaisten tuomioiden huomioon ottamista koskevat kiellot.