TEKNILLINEN KORKEAKOULU TUOTANTOTALOUDEN OSASTO TUTA-OPAS MUIDEN TUTKINTO-OHJELMIEN OPISKELIJOILLE JA ERILLISOPISKELIJOILLE 2005-2006 Toimittaneet: Eveliina Koski ja Pia Dahlin Helsinki 2005
Hyvä Tuotantotalouden Opiskelija, Tuotantotalouden opinnot palvelevat kolmea tavoitteiltaan erilaista opiskelijaryhmää: pääaineopiskelijat, sivuaineopiskelijat ja täydentäjät. Tuotantotalouteen syventyy kultakin TKK:n vuosikurssilta pari sataa opiskelijaa suorittaen pää- tai sivuaineen Tutalla. Valtaosalla tuotantotaloutta opiskelevista on kuitenkin pää- tai sivuaineet muualla. Tehtävämme on palvella kaikkia teitä, noin tuhatta opiskelijaa siten, että kukin mahdollisimman hyvin pääsee tavoitteisiinsa. Tätä varten meillä on opintojaksojen portfolio, josta voitte valita sekä syvyyttä että laajuutta. Syvyyssuunnassa osa opintojaksoista on rakennettu kaksitasoisiksi - laaja ja suppeampi versio, toinen erikoistujille ja toinen perustietojen hakijoille. Samoin useimmista teemoista tarjotaan perus- ja jatko-opintojaksoa. Laajuussuunnassa tuotantotalouden tietämystä tarjotaan kolmentoista professorin ja vielä laajemman muun opettajajoukon voimin. Tiedeyliopiston periaatteiden mukaisesti opetamme mitä olemme tutkineet. Perustamme opetuksen omaan, kansainvälistä huipputasoa edustavaan tutkimukseemme, jota harjoitetaan noin 200 tutkijaopettajan voimin. Opetuksemme on elävästi yhteydessä elinkeinoelämään. Useimmilla opintojaksoillamme tehdään harjoitustöitä yritysten ja organisaatioiden todellisista ongelmista ja haasteista, useimmiten suoraan yritysten toimeksiannoista. Tällaisesta opetuksesta on tullut erittäin positiivista palautetta sekä opiskelijoilta että yrityksiltä. Harjoitamme tiivistä opetusyhteistyötä maailman johtavien alan opetusyksiköiden kanssa sekä tutkinto-opetuksessa että yritysjohdon kompetenssien kehitysohjelmissa. Teekkareille tämä yhteistyö näkyy parhaiten uusien, ajankohtaisten teemojen nopeana esille tuomisena opintojaksoillamme. Elinkeinoelämä kehittyy nopeasti ja sen mukana oppimistarpeet muuttuvat jatkuvasti. Suhtaudumme nöyrästi oppimisen ja opettamisen haasteisiin. Pyrimme pysymään muutoksen tahdissa mieluummin sen edellä. Onnistumisesta toivomme saavamme edelleenkin jatkuvaa palautetta teiltä ja teidän tulevilta työnantajiltanne. Tervetuloa tuotantotalouden opiskelijaksi! Teemme parhaamme, että oppisit huippuammattilaiseksi ja pystyisit tehokkaasti ja viisaasti kartuttamaan varallisuutta, missä roolissa sitten jatkossa toimitkaan! Paul Lillrank Tuotantotalouden osastonjohtaja
1 OPINTOASIOISTA VASTAAVIEN HENKILÖIDEN YHTEYSTIEDOT...1 2 TUOTANTOTALOUDEN OSASTON ESITTELY...2 2.1 Osaston hallinto...2 2.2 Tuotantotalouden osaston yksiköt...3 2.3 Henkilökunta ja opiskelijat...5 2.4 Kirjastot...6 2.4.1 Miten opiskelija saa lainausoikeudet...6 2.5 Osaston ja koulutusohjelman tiedotus...6 3 OPISKELU JA TUOTANTOTALOUDEN OPINNOT...7 3.1 Kurssit...7 3.1.1 Tentti- ja lukujärjestykset...7 3.1.2 Ilmoittautuminen opintojaksoihin ja tentteihin...7 3.1.3 Tentissä käytettävät apuvälineet...7 3.1.4 Opetusmateriaali...7 3.2 Opintosuoritusten rekisteröinti...8 4 ERILLISOPISKELIJAT...9 4.1 Erillisopintojen suorittamisoikeus...9 4.2 Valtakunnallinen JOO-sopimus...9 4.3 Erillisopinto-oikeuden hakeminen Tuotantotalouden osastolle...9 4.4 Ilmoittautuminen...9 4.5 Opintosuoritukset ja niiden hyväksyminen tutkintoon...9 5 MUIDEN KOULUTUSOHJELMIEN OPISKELIJAT...11 5.1 Tuotantotalouden alan opintojen suorittamisen vaihtoehdot...11 5.2 Rakenteen hyväksyttäminen...11 5.3 Muutoksien anominen...11 5.4 Kansainväliset opinnot...12 5.5 Koulutusohjelman vaihto...13 5.6 Koulutusohjelmavaihto tuotantotalouden koulutusohjelmaan...14 6 OPINTOJEN OHJAUS...16 6.1 Tuotantotalouden osastolla tapahtuva opintoneuvonta...16 6.1.1 Kuka neuvoo missäkin asiassa...16 6.2 Avoin yliopisto-opetus...17 6.3 Tietoa opinnoista...17 7 SIVUAINEMODUULIT B1 JA B2...18 7.1 Tuotantotalouden Perusmoduuli B1...19 7.2 B2-moduulit...20
7.2.1 TU-22 Teollisuustalous...20 7.2.2 TU-53 Työpsykologia ja johtaminen...21 7.2.3 TU-91 Yritysstrategia ja kansainvälinen liiketoiminta...25 7.2.4 TU-117 Ympäristöjohtaminen ja vastuullinen liiketoiminta...27 7.3 MUUT...28 7.3.1 European Business Administration...28
1 OPINTOASIOISTA VASTAAVIEN HENKILÖIDEN YHTEYSTIEDOT TUAS-talo, Otaniementie 17, 02150 Espoo (PL 5500, 02150 TKK) Tuotantotalouden opintoneuvoja Eveliina Koski Osoite TUAS-talo, huone 1173 Puhelinnumero (09) 451 5380 Sähköposti tuopinto@tkk.fi Tuotantotalouden KV-neuvoja Taija Rajala Osoite TUAS-talo, huone 1173 Puhelinnumero (09) 451 4733 Sähköposti tukvopinto@tkk.fi Tuotantotalouden kanslia Opintosihteeri Osoite Puhelinnumero Sähköposti Toimistosihteeri Osoite Puhelinnumero Sähköposti Suunnittelija Osoite Puhelinnumero Sähköposti Anne Johansson TUAS-talo, huone 1157 (09) 451 2161 tuta.kanslia@tkk.fi Pia Dahlin TUAS-talo, huone 1161 (09) 451 4750 tuta.kanslia@tkk.fi Tarja Timonen TUAS-talo, huone 1156 (09) 451 4678 tarja.timonen@tkk.fi Hallintopäällikkö Nimi Paula Enström Osoite TUAS-talo, huone 1163 Puhelinnumero 451 3921 Sähköposti paula.enstrom@tkk.fi Kurssiassistentit ja professorit Opintoyhdyshenkilöt Kurssin assistentti tai vastaava professori selviää kurssin kotisivulta. (http://www.tuta.hut.fi) Kunkin laboratorion opintoyhdyshenkilö selviää esim. kysymällä asiaa kansliasta tai opintoneuvojalta Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 1
2 TUOTANTOTALOUDEN OSASTON ESITTELY 1 Tuotantotalouden osasto on yksi Teknillisen korkeakoulun kahdestatoista osastosta. Osasto suorittaa tutkimusta ja antaa opetusta tuotantotalouden alalla. Osasto vastaa tuotantotalouden tutkinto-ohjelmasta, joka on jaettu kahteen opintosuuntaan: tuotantotalouden opintosuuntaan sekä liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen opintosuuntaan. Liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen opintosuunta perustettiin joulukuussa 1998 vastaamaan insinööristä diplomi-insinööriksi tarvittavan koulutuksen haasteisiin. Osasto on jaettu 4 vastuualueeseen, joista kukin muodostaa oman yksikkönsä. Osaston yksiköt ovat: Teollisuustalouden laboratorio, Työpsykologian ja johtamisen laboratorio, Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratorio ja Lahden keskus (mahdollisesti erillisyksikkö 1.1.2006 alkaen). Tuotantotalouden osasto toimii läheisessä yhteistyössä BIT-Tutkimuskeskuksen sekä ExiMan (Executive School of Industrial Management) kanssa. Tuotantotalouden osaston visiona on kuulua globaalisti johtavien akateemisten asiantuntijaorganisaatioiden joukkoon osaamisalueellaan. Osaston missiona on myötävaikuttaa siihen, että Suomi kehittyy varallisuuden luontiyhteiskuntana globaalisti menestyvän elinkeinoelämän siivittämänä. Osaston strategia: Tuotantotalous tutkii arvoa tuottavia prosesseja ja organisaatioita erityisesti tekniseen, taloudelliseen, yksilölliseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen paneutuen. Arvoa tuottavat prosessit voivat olla teollista tuotantoa, palveluja ja erilaisia arvoa lisääviä tukitoimia, kuten suunnittelua, kuljetusta ja hallintoa. Tuotantotalouden tieteenala on laaja. TKK:n tuotantotalouden osaston toiminta täsmentyykin sen yksiköiden tutkimus- ja opetusalojen ympärille. Asiakkaita ovat elinkeinoelämä ja opiskelijat. Asiakkaiden tarpeita tyydytetään opetus- ja tutkimuspalveluilla. Osaston kotisivu on: http://www.tuta.hut.fi. 2.1 OSASTON HALLINTO Tuotantotalouden osaston osastojohtajana toimii professori Paul Lillrank ja varajohtajana Hannele Wallenius. Tuotantotalouden osastoneuvosto on osaston ylin päätöksiä tekevä elin. Osastolla toimii neljä toimikuntaa, joiden tehtävänä on valmistella asioita osastoneuvostolle ja osastonjohtajalle päätettäväksi sekä kehittää osaston toimintaa. Toimikunnat ovat seuraavat Osaston johtoryhmä puheenjohtajana osastonjohtaja Paul Lillrank Jatko-opintotoimikunta - puheenjohtaja professori Markku Maula Opintotoimikunta - puheenjohtaja professori Kari Tanskanen Osaston kv-toimikunta 1 Lähde: Tuotantotalouden opinto-opas 2005-2006 2 Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006
2.2 TUOTANTOTALOUDEN OSASTON YKSIKÖT Teollisuustalouden laboratorio Teollisuustalouden laboratorion missio on osallistua suomalaisen teollisuuden ja yhteiskunnan kehitykseen luomalla uutta henkistä ja fyysistä varallisuutta. Teollisuustalouden laboratoriolla on neljä professuuria: teollisuustalouden, logistiikan, laadunohjauksen sekä kansainvälisen projektiliiketoiminnan professuurit. Teollisuustalouden laboratorio on keskittynyt näiden aihealueiden opetukseen ja tutkimukseen. Laboratorion toiminnan strateginen tavoite on panostaa erityisesti tulevaisuuden kasvualoihin. Tällaisia aloja ovat mm. informaatio- ja kommunikaatioteknologiasektori. Laboratorion eri professuurit katsovat eri näkökulmista näiden alojen keskeisiä haasteita: miten kehitetään kilpailukykyisesti toimivia globaaleja yritysverkostoja ja miten johdetaan ja ohjataan näiden verkostojen kysyntä- ja toimitusketjuja sekä liiketoiminnan ja tuotteiden kehittämistä verkostoissa. Teollisuustalouden laboratorion tutkimustoiminta kanavoidaan pääosin BIT- Tutkimuskeskuksen kautta. BIT-Tutkimuskeskuksen tutkimus rahoitetaan ulkopuolisella, pääosin projektikohtaisella rahoituksella. Tutkimusprojektit hyödyttävät myös laboratorion opetusta uuden opetuksessa käytetävän tiedon tuottamisen kautta, mutta myös tarjoamalla opiskelijoille näkymiä yritysmaailmaan tutkimusprojekteissa olevien työpaikkojen välityksellä. Yrityselämälle tehtävät harjoitustyöt syventävät teollisuustalouden opetusta. Teollisuustalouden laboratoriossa työskentelee 4 professoria, 3 opettavaa tutkijaa, assistentti, toimistosihteeri sekä BIT-Tutkimuskeskuksen puolella noin 60 teollisuustalouden tutkimushenkilökuntaan kuuluvaa henkilöä. Työpsykologian ja johtamisen laboratorio Työpsykologian ja johtamisen laboratorion opetus- ja tutkimustoiminta keskittyy tarkastelemaan yritysten ja yhteisöjen toiminnan inhimillisiä ja sosiaalisia piirteitä. Arjen johtamistyössä yritysten tekniset, taloudelliset ja inhimilliset osajärjestelmät ovat voimakkaasti kytkeytyneitä toisiinsa, eikä niitä voi erottaa tahi johtaa toisistaan irrallisina. Laboratorion tehtävä on tutkia tätä systeemien kokonaisuutta ja sitä kuinka inhimilliset tekijät ja ilmiöt vaikuttavat organisaatioissa, sekä sitä kuinka syntynyttä tietoa voidaan hyödyntää yritysten kehittämisessä ja johtamisessa. Tällä hetkellä Työpsykologian ja johtamisen laboratorion keskeisiä tutkimusaiheita ovat inhimillinen pääoma, palkitseminen, muutos organisaatioissa, strategian toteuttaminen organisaatioissa sekä hajautuneet organisaatio- ja tiimiratkaisut ja niiden johtaminen. Laboratorion tutkimus- ja opetustoiminnan välillä on vahva yhteys: useat laboratorion tutkijat osallistuvat opetustyöhön ja laboratorion perus- ja jatko-opiskelijat kytkeytyvät laboratoriossa tehtävään tutkimukseen harjoitustöiden, opinnäytetöiden ja tutkimusprojektitehtävien kautta. Laboratoriossa on kolme professuuria, joiden opetusaloja ovat organisaation kehittäminen ja johtajuus, tiedon ja osaamisen johtaminen sekä sosiotekniset työjärjestelmät. Kolmen professorin lisäksi laboratoriossa työskentelee lehtori, kaksi Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 3
assistenttia, kaksi puolipäiväistä toimistosihteeriä sekä yli 50 projektitutkijaa (osa Työpsykologian tutkimushankkeista on organisoitu BIT -tutkimuskeskuksen kautta) Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratorio Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratorio keskittyy strategian, yrittäjyyden ja kansainvälisen liiketoiminnan ohella teknologian hallinnan, uuden liiketoiminnan kehittämisen, pääomasijoittamisen, kansantaloustieteen ja markkinoinnin opetukseen sekä tutkimukseen. Kansainvälisen ulottuvuuden ohella yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratorion toiminnassa tulee vahvasti esille vuorovaikutus opiskelijoiden ja yritysmaailman välillä. Opetukseen sidotut yrityksille tehtävät käytännön harjoitustyöt uudistavat opetusta jatkuvasti yritysten strategisen suunnittelun ja kansainvälisten toimintojen tarpeiden mukaisesti. Toisaalta korkeakoulun puolelta tuleva asioiden syvällisempi systemaattinen tarkastelu on arvokasta yrityksille. Opetuksessa strategisen suunnittelun puolella yritysten teknologisten osaamisalueiden dynaamisen kehittämisen tutkimus kytkee laboratorion toiminnan tiiviisti Teknillisen korkeakoulun vahvimpiin osaamisalueisiin. Tutkimuksessaan laboratorio pyrkii kansainväliseen huippulaatuun, ja tekee tutkimusta yhteistyössä tutkimus-painopistealueiden johtavien tutkimusinstituutioiden ja tutkijoiden kanssa. Laboratorion tutkimusalojen uusimmat löydökset otetaan myös mahdollisimman varhaisessa vaiheessa mukaan opetukseen. Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratoriossa työskentelee 5 professoria, 3 opettavaa tutkijaa, assistentti, suunnittelija, toimistosihteeri sekä muuta tutkimus- ja opetushenkilökuntaa. Lahden keskus Teknillisen korkeakoulun Lahden keskus tuottaa tiedekorkeakoulun tutkimus-, koulutus- ja kehittämispalvelut Lahden alueelle. Lahden keskuksen ansiosta Lahdessa voi suorittaa diplomi-insinööritutkinnon, lisensiaattitutkinnon tai tohtoritutkinnon siten, että kaikki opiskelu tapahtuu Lahdessa. Suurin osa Lahden keskuksen opiskelijoista ei tähtää tutkintoon. He osallistuvat avoimeen yliopistoopetukseen sekä erilaisiin täydennyskoulutusohjelmiin. Lisäksi keskuksen erityistehtävänä on edistää paikallisen elinkeinoelämän kehitystä. Teknillisen korkeakoulun Lahden keskus on toiminut vuodesta 1986. Vuoden 2005 alussa keskuksessa työskenteli noin 60 henkilöä. Teknillisen korkeakoulun Lahden keskuksessa on kolme professuuria: laatujohtaminen, teollisuuden kehittäminen ja johtaminen sekä ympäristö- ja laatujohtaminen. Executive School of Industrial Management - ExiMa ExiMan (Executive School of Industrial Management) on teollisuuden jatkokoulutukseen suuntautunut tohtorin valmennusohjelma (Industrial PhD- Program, InPhD). Ohjelma on tarkoitettu teollisuuden ja teknisten palvelualojen tuotannon, tuotekehityksen ja teknologiakehityksen keskijohdossa tai keskeisissä asiantuntijatehtävissä olevien koulutukseen. Tavoitteena on antaa valmiudet ratkaista 4 Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006
teollisuuden haasteellisia kehitystehtäviä ja mahdollistaa intensiiviset opinnot osittain työn lomassa. Väitöskirja tehdään oman työnantajan haasteellisiin ja kilpailuedun kannalta merkittäviin kehityskohteisiin liittyen. Oleellista on kolmikantainen sitoutuminen hankkeeseen: opiskelija itse, tutkimusta rahoittava yritys ja ExiMan ohjaava professori. Pääsyvaatimuksena on tuotantotalouden osaston jatkoopiskeluvaatimusten täyttäminen, kokemus teollisuuden tai palvelualojen tehtävistä ja työnantajan sitoutuminen kehityshankkeeseen sekä ExiMan hakuprosessin erityisvaatimukset. ExiMassa työskentelee kehitysjohtaja, opettava tutkija sekä ohjelmakoordinaattori. BIT-Tutkimuskeskus Osaston kanssa läheisessä yhteistyössä toimii vuonna 1987 perustettu BIT- Tutkimuskeskus (entinen TAI tutkimuslaitos), joka on TKK:n suurin tutkimusyksikkö. Se toteuttaa suuren osan Tuotantotalouden ja Tietotekniikan osastojen tutkimusprojekteista. BIT:n toimitilat ovat pääosin yhdessä Tuotantotalouden osaston kanssa TUAS-talossa, mutta osa projekteista toimii Tietotekniikan talossa ja Lahdessa. BIT-Tutkimuskeskus kehittää suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä ja tuottavuutta parantavia toimintamalleja, menetelmiä ja teknologiaa. Kehitystyön kohteena ovat tuotantojärjestelmät, joissa inhimillinen toiminta yhdistyy tietotekniikkaan ja tuotantotalouteen. BIT toimii pääosin ulkoisen rahoituksen varassa. Suurimmat rahoittajat ovat TEKES, Suomen Akatemia, yritykset sekä EU-komissio, ESR, Työministeriö ja Työsuojelurahasto. BIT- Tutkimuskeskuksessa työskentelee noin 130 tutkimushenkilöstöön kuuluvaa, johtaja, sekä 4 talous- ja henkilöstöhallinnon hoitajaa. 2.3 HENKILÖKUNTA JA OPISKELIJAT Tuotantotalouden osastolla on 13 professoria 17 professuureissa TU-22, TU-53, TU- 91 ja TU-117. Osaston hallintohenkilökuntaan kuuluvat hallintopäällikkö, opintojen suunnittelija, opintosihteeri, toimistosihteeri, taloussihteeri, opinto-, harjoittelu- ja kv-neuvoja, laboratorioiden sihteerit ja erikoislaboratoriomestari. Lisätietoja henkilökunnasta saat tuotantotalouden osaston kotisivuilta. Tuotantotalouden koulutusohjelmassa on perusopiskelijoita noin 480, joiden lisäksi noin 300 jatko-opiskelijaa. Lisäksi osastolla opiskelee ulkomaalaisia opiskelijoita sekä ns. JOO-opiskelijoita erityisesti Helsingin yliopistosta. Ulkomaalaisten osuus koulutusohjelman opiskelijoista on nopeasti kasvamassa ja tuotantotalouden koulutusohjelma pyrkii jatkuvasti kehittämään kansainvälistä opiskelukulttuuriaan. Tuotantotalouden alan opinnot ovat suosittuja myös muiden koulutusohjelmien opiskelijoiden keskuudessa, juuri heille on tehty tämä TUTA-opas 2005-2006. Vuonna 2004 tuotantotalouden osastolta valmistui 8 tohtoria, 3 tekniikan lisensiaattia ja 52 diplomi-insinööriä. Lisäksi vuoden 2004 aikana diplomitöitä valvottiin muille osastolle yhteensä 36 kappaletta. Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 5
2.4 KIRJASTOT Teknillisen korkeakoulun pääkirjasto on koko maan teknillinen keskuskirjasto. Se on avoinna lukukausien aikana ma-pe 8-20, la 9-16 ja kesäaikaan ma 8-18, ti-pe 8-16. Lainaustoimiston puhelinnumero on 451 4111. Teemu-tietokanta sisältää tiedot myös eri osastojen ja laboratorioiden kirjoista (http://lib.tkk.fi/). Tuotantotalouden osaston kirjasto sijaitsee TUAS-talossa, Otaniementie 17, (PL 5500), 02015 TKK. Kirjasto on avoinna lukukausien aikana ma-to 9-16 ja pe 9-15 ja kesäaikana ma-pe 9-15. 2.4.1 Miten opiskelija saa lainausoikeudet Tuotantotalouden kirjastossa on voimassa rajoitettu lainausoikeus, mikä tarkoittaa sitä, että vain osaston henkilökunnalla ja opiskelijoilla (myös jatko- ja sivuaineopiskelijoilla) on oikeus lainata tuotantotalouden kirjastosta. Opiskeluoikeudesta vaaditaan todistus, esim. opintosuoritusote, josta näkyy sivuaineoikeutesi tai JOO- /erillisopiskelijaoikeutesi. Lukuoikeus on kaikilla. Samoin tuotantotalouden omia raportteja ja väitöskirjoja lainataan kuitti-lainana kaikille. Diplomitöitä ja lehtiä ei lainata. Tuotantotalouden kirjastoon tulevien paperilehtien lista löytyy kirjaston kotisivuilta http://www.tuta.hut.fi/library/library.php. Pääkirjasto pitää yllä e-lehtiä. Tuotantotalouteen liittyvää kirjallisuutta on näiden kirjastojen lisäksi Helsingin yliopistolla ja Helsingin kauppakorkeakoululla. Niistä saa tietoa Linda-tietokannasta, TKK:n pääkirjaston henkilökunnalta ja teekkarikalenterista. 2.5 OSASTON JA KOULUTUSOHJELMAN TIEDOTUS Tuotantotalouden osaston tiedotus toimii yhä enemmän sähköisesti. Tuotantotalouden koulutusohjelman www-kotisivuilta löytyy laajasti tietoa tuotantotalouden osastosta, henkilökunnasta ja opinnoista. Lisäksi sieltä löytyy opintohallinnon ajankohtaista asiaa, kurssien tiedotusta jne. WWW-sivulta pääsee myös uutisryhmiin, newsseihin, joissa on ajankohtaisinta tietoa. 6 Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006
3 OPISKELU JA TUOTANTOTALOUDEN OPINNOT 3.1 KURSSIT 3.1.1 Tentti- ja lukujärjestykset Tuotantotalouden osaston luku- ja tenttijärjestys löytyy tuotantotalouden osaston kotisivuilta: http://www.tuta.hut.fi/. Myös muiden osastojen luku- ja tenttijärjestykset ovat www-sivuilla ja niiden etsimisen kannattaa aloittaa korkeakoulun opintosivulta: http://www.hut.fi/opinnot/. Opintojaksojen luento- ja tenttiaikoja on saatavissa myös TOPI-järjestelmästä https://webtopi1.hut.fi/ 3.1.2 Ilmoittautuminen opintojaksoihin ja tentteihin Pääsääntöisesti opintojaksoille ilmoittaudutaan wwwtopin kautta tai lukukausien alussa ensimmäisellä luentokerralla. Kaikkiin teollisuustalouden (TU-22) ja työpsykologian ja johtamisen (TU-53) opintojaksojen tentteihin on ilmoittauduttava ennakkoon edellisviikon perjantaihin klo 15.30 mennessä, muutoin tenttijän koepaperia ei tarkasteta. Ilmoittautuminen on toteutettu TOPI-järjestelmällä (https://webtopi1.hut.fi/. Ilmoittautuminen on pakollista, jotta koetilaisuuteen pystytään varaamaan riittävät tilat ja tarpeeksi tenttikysymyspapereita. Ohje Topi-oikeuksien hankkimiseksi: Opiskelijanumero toimii topitunnuksena. Lisäksi jokainen saa oman salasanansa topin ylläpidolta sähköpostitse tai wwwtopin sivuilta tilaamalla. Lähetä sähköpostia osoitteeseen topinposti@hut.fi opiskelijanumerosi, sukunimi, etunimi, sähköpostiosoitteesi ja tunnuksesi atk-keskuksen koneisiin (jos on). TKK:n eri osastoilla ja jopa eri opintojaksoilla voi olla erilaiset tentteihin ilmoittautumiskäytännöt. Opiskelijan on syytä varmistaa ilmoittautumissäännöt hyvissä ajoin etukäteen. 3.1.3 Tentissä käytettävät apuvälineet Konseptipaperit jaetaan tenttitilaisuudessa. Mukana on aina oltava kirjoitusvälineet sekä henkilöllisyystodistus. Ohjelmoitavan laskimen muisti tulee mahdollisesti tyhjentää ennen tenttiä. Joidenkin opintojaksojen tenteissä ei saa ohjelmoitavia laskimia käyttää lainkaan. Tenttiin voi saapua 60 minuutin kuluessa tentin nimellisestä alkamisajasta ja tenteistä saa poistua 65 minuutin kuluttua tentin nimellisestä alkamisajasta. 3.1.4 Opetusmateriaali Opetusmateriaalina käytetään kurssikirjojen ohessa niin sanottuja opetusmonisteita. Opetusmonisteita on kahden tyyppisiä. Jotkut opetusmonisteista voi ostaa päärakennuksen kirjakaupasta ja jotkut voi hankkia Otapainon kautta. Mikäli sinulla on oikeus käyttää wwwtopi-järjestelmää, voit tilata opetusmonisteet sen kautta riippariisi (TKK:n muiden osastojen opiskelijat), muutoin opetusmonisteet voidaan tilata erityisellä lomakkeella, jonka saa Otapainosta. Otapainon yhteystiedot: http://www.hut.fi/~otatieto/. Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 7
Opetusmateriaalista saat enemmän tietoa kurssin ensimmäisellä luennolla ja kurssin kotisivulta. 3.2 OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI Opettaja on velvollinen kuukauden kuluessa ilmoittamaan kuulustelun tulokset opintosuoritusrekisteriin. Lisäksi tulokset toimitetaan www-sivuille. Opintosuoritukset syötetään opintorekisteriin pääsääntöisesti sen osaston kansliassa, johon opintojakson tuottanut laboratorio kuuluu. Otteita opintorekisteristä saa tilattua sähköpostiinsa Teknillisen korkeakoulun opintotoimiston sivujen kautta (huolehdithan, että opintorekisterissä on sähköpostiosoitteesi) http://www.hut.fi/opinnot/oodi/otetilaus.html sekä koulutusohjelman kansliasta aukioloaikoina. Tuotantotalouden koulutusohjelmassa oikeaksi todistettuja opintorekisteriotteita saa tilata myös postitse kotiin. Tilaus tehdään joko sähköpostitse tuta.kanslia@tkk.fi tai puhelimitse (puh. 451 4750 tai 451 2161). Opintojaksoja suorittaessasi on välttämätöntä, että ilmoitat nimesi lisäksi opiskelijanumeron ja kirjaintunnuksen! 8 Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006
4 ERILLISOPISKELIJAT Tämä kappale käsittelee TKK:ssa erillisopiskelijana opiskelevia opiskelijoita koskevia asioita. 4.1 ERILLISOPINTOJEN SUORITTAMISOIKEUS Erillisopintojen suorittamisoikeus koskee työelämän palveluksessa olevia täydentäviä opintoja suorittavia henkilöitä. Suoritusoikeutta haettaessa hakijan tulee ottaa huomioon opintojen maksullisuus. Hinnat ovat 1.8.2005 alkaen 40e/ opintopiste + 20e/ opinto-oikeus. 4.2 VALTAKUNNALLINEN JOO-SOPIMUS Valtakunnallinen sopimus joustavasta opinto-oikeudesta tuli voimaan 1.8.2004. Sopimuksen piiriin kuuluvat kaikki Suomen yliopistot. Sopimuksen nojalla Teknillisen korkeakoulun perus- tai jatkotutkintoa suorittavilla opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa pääsääntöisesti sivuaineopintokokonaisuuksia tai yksittäisiä opintojaksoja toisissa yliopistoissa. Joustavan opinto-oikeuden valtakunnallinen verkkopalvelu JOOPAS avattiin syyskuussa 2004 osoitteessa www.joopas.fi. Palvelusta löytyy tulostettavan JOOhakulomakkeen (pdf) lisäksi tietoa JOO-sopimuksesta, sen soveltamisesta ja opiskeluun liittyvistä käytännön asioista. Teknillinen korkeakoulu on mukana pilotoimassa sähköistä hakusysteemiä, josta lisätietoja sivulta www.joopas.fi. Tietoa JOO-opiskelusta, hakulomake sekä TKK:n yhteyshenkilöluettelo löytyvät myös osoitteesta: http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/tietoaperus/index.html#joustavaopoik 4.3 ERILLISOPINTO-OIKEUDEN HAKEMINEN TUOTANTOTALOUDEN OSASTOLLE Lomakkeessa tulee olla kotiyliopiston/korkeakoulun puoltomerkintä tai sähköisesti hakiessa puolto omasta koulutusohjelmasta. Hakemus toimitetaan Teknillisen korkeakoulun opintotoimistoon, Otakaari 1, PL 1100, 02015 TKK ja sähköinen hakemus siirtyy omassa portaalissaan seuraavalle taholle. 4.4 ILMOITTAUTUMINEN Opiskelijan on ilmoittauduttava läsnäolevaksi joka vuosi omaan korkeakouluun sekä Teknilliseen korkeakouluun. Kaikki maksut suoritetaan omalle korkeakoululle ja ylioppilaskunnalle. 4.5 OPINTOSUORITUKSET JA NIIDEN HYVÄKSYMINEN TUTKINTOON Muissa koulutusyksiköissä suoritettujen opintojen sisällyttämisestä tutkintoon päättää opiskelijan oma korkeakoulu. Suoritukset merkitään alkuperäisinä eli muualla suoritettuina opintojaksoina tuotantotalouden osaston kansliasta annettavan virallisen opintorekisteriotteen perusteella. Opiskelija vie TKK:n virallisen opintosuoritusotteen oman koulutusohjelmansa kansliaan rekisteröitäväksi opintoihinsa omassa kotiyliopistossa/korkeakoulussa. Tuotantotalouden osastolla erillisopiskelijoita neuvoo vs. Pia Dahlin (vv. Mari Riihiaho), Otaniementie 17 02150 Espoo, pia.dahlin@tkk.fi, 09 4514750. Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 9
Työpsykologian laboratorion osalta opintoneuvontaa tarjoaa myös assistentti Tanja Kuronen, tanja.kuronen@tkk.fi, (09) 451 4856. 10 Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006
5 MUIDEN KOULUTUSOHJELMIEN OPISKELIJAT 5.1 TUOTANTOTALOUDEN ALAN OPINTOJEN SUORITTAMISEN VAIHTOEHDOT TKK:n muiden koulutusohjelmien opiskelijoilla on monia mahdollisuuksia sisällyttää tuotantotalouden alan opintoja tutkintoonsa. yksittäisten opintojaksojen sisällyttäminen tutkintoon (tutkinnossa vaadittavat talousopinnot tai vapaavalintaiset opinnot) moduulit tuotantotalouden osastolta ja mahdollinen diplomityö. Diplomityön suorittaminen tuotantotalouden osastolle riippuu sekä vastaavasta professorista että opiskelijan oman koulutusohjelman päätöksistä. Opiskelijan on syytä selvittää oman koulutusohjelmansa opintoneuvojalta, opintojen suunnittelijalta tai kansliasta, onko tämä mahdollista. 5.2 RAKENTEEN HYVÄKSYTTÄMINEN Jotkut osastot saattavat vaatia, mikäli sivuainemoduuli on joltain muulta kuin opiskelijan omalta osastolta, että sivuainemoduulin rakenne hyväksytään erikseen. Mikäli rakenne vastaa suoraan tuta-opasta, ei siihen tarvitse erikseen hakea professorin puoltoa, koska professorit ovat hyväksyneet rakenteet jo opasta toimitettaessa. Mikäli rakenne poikkeaa oppaissa esitetyistä katso seuraava kappale. 5.3 MUUTOKSIEN ANOMINEN Jos opiskelet tuotantotalouden osaston tarjoamia moduuleja tai kursseja ja haluat anoa niihin muutoksia esim: 1. Ota yhteyttä oman osastosi opintoneuvontaan, josta saat tarvittavat lomakkeet haluamallesi muutokselle ja ohjeet siitä, mitä liitteitä anomukseen tulee liittää ja kenen puollot siihen tarvitaan 2. Täytä tarvittavat lomakkkeet ja jätä hakemus oman koulutusohjelmasi opintoneuvojalle, joka lähettää ne eteenpäin ja hankkii hakemuksiin tarvittavat puollot. Ongelmatapauksissa ota yhteyttä tuotantotalouden osaston opintoneuvojaan. Lyhyesti sanottuna opiskelijan oma osasto päättää muutoksien hyväksymisestä ja anomukset tehdään aina opiskelijan oman osaston lomakkeille ja palautetaan opiskelijan omalle osastolle. Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 11
Anomusprosessi on lyhyesti kuvattu alla olevassa kaaviossa. Oman osaston opintoneuvoja (Huom! Myös lomakeet aina omalta osastolta!) Sivuaineen rakenteen vertaus tuta-oppaaseen Rakenne oppaan mukainen (rakenne hyväksytty) Rakenne poikkeaa oppaasta Ongelmatapaus Oman osaston opintoneuvojan kommentit Tutan opintoneuvojan kommentit Palautus Professorin puolto Proffessorin puolto 5.4 KANSAINVÄLISET OPINNOT Tuotantotalouden pää/sivuainemoduuleihin voi hyväksyttää ulkomailla tehtyjä kursseja ja tuotantotalouden kursseja on mahdollista korvata ulkomailla tehdyillä kursseilla. Jokaisella osastolla on omat menettelytapansa ulkomaalaisten opintojen käsittelystä, joten kysy lisäneuvoja omalta osastoltasi. Aineen vastaava opettaja yleensä päättää kurssien soveltuvuudesta pää/sivuainemoduuliin tai korvaamaan jotain kurssia. Tuotantotalouden alan kansainvälisistä opinnoista ja yhteistyösopimuksista kerrotaan tuotantotalouden opinto-oppaassa kappaleessa 10.2. Opas löytyy tuotantotalouden osaston ja opintoneuvojan www-sivulta. * Tämä koskee ainoastaan sivuaineopiskelijoita TKK:n muilta osastoilta. 12 Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006
5.5 KOULUTUSOHJELMAN VAIHTO Huomio: Seuraavat koulutusohjelman vaihto-ohjeet koskevat ainoastaan vanhan tutkintosäännön mukaan opiskelevia! Opiskelija voi hakemuksesta vaihtaa koulutusohjelmaa. Hakemuksen hyväksymisen edellytykset 1.8.1995 lähtien ovat Teknillisen korkeakoulun tutkintosäännön mukaan seuraavat: 1. Opiskelijan valintapisteiden olisi tullut pyrkimisvuonna riittää haettuun koulutusohjelmaan. Jos valintakoeaineet ovat olleet osaksi poikkeavia, osaston tulee harkita tämän merkitys pisteisiin. 2. Jos valintapisteet eivät pyrkimisvuonna olisi riittäneet haettuun koulutusohjelmaan, hakemus voidaan kuitenkin hyväksyä ottaen huomioon opintomenestys alkuperäisessä koulutusohjelmassa ja osaston harkinnan mukaan asiaan vaikuttavat muut seikat. Opiskelijan tulee tässä tapauksessa olla suoritettuna vähintään 30 ov oman alkuperäisen koulutusohjelman tutkinnon I osan opintoja. Hakemuksia käsiteltäessä otetaan huomioon alan ennakoitu koulutustarve. Keväällä 2001 astuivat voimaan koulutusohjelmaa esittelevät opintojaksot, jotka tulee suorittaa alkuperäisessä koulutusohjelmassa ennen koulutusohjelman vaihtoa. Tarkista kunkin koulutusohjelman vaadittavat opintojaksot ennen vaihtohakemuksen tekemistä alkuperäisen koulutusohjelmasi suunnittelijalta. Lisäksi hakemuksen hyväksymisen edellytyksenä on, että haettuun koulutusohjelmaan voidaan ottaa lisäopiskelija. Yhteisvalinnan piirissä tapahtuvaa korkeakouluvaihtoa koskeviin hakemuksiin sovelletaan edellä mainittuja perusteita siten täydennettynä, että hakemuksia käsiteltäessä voidaan ottaa huomioon myös erittäin painavat sosiaaliset syyt. Valintapisteiden riittävyyttä tarkasteltaessa verrataan hakijan hyväksymisvuonna valinnoissa saamia pisteitä (mahdolliset ensisijaisuuspisteet vähennettynä) hänen hakemansa koulutusohjelman hyväksymispisterajaan. Koulutusohjelman vaihtoanomukset tulee jättää korkeakoulun kirjaamoon lukukausittain lokakuun ja helmikuun kuluessa rehtorille osoitettuina. Anomus laaditaan erilliselle lomakkeelle, joita saa mm. TKK:n opintotoimistosta. Lisätietoja muun muassa osoitteista: http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/prosessit/ohjekovaihto.htm http://www.tuta.hut.fi/studies/undergraduate_other/perusopiskelijat_muut.php Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 13
5.6 KOULUTUSOHJELMAVAIHTO TUOTANTOTALOUDEN KOULUTUSOHJELMAAN Tuotantotalouden koulutusohjelma valitsee opiskelijansa valtakunnallisten pääsykokeiden perusteella. Muiden koulutusohjelmien opiskelijoille suositellaan ensisijaisesti osallistumista pääsykokeisiin. Tuotantotalouden osastolla noudatetaan korkeakoulun yhteisten kriteerien lisäksi osaston omia sisäisiä puoltokriteerejä. Koulutusohjelman- ja korkeakoulun vaihtokriteerit muuttuivat syksystä 2003 alkaen. Tuotantotalouden osastoneuvosto päätti kokouksessaan 12.2.2003 asettaa kiintiöt koulutusohjelman- ja korkeakoulun vaihtajille. Kussakin haussa on yksi paikka hakijoille, joiden hyväksymispisteet hakuvuonna olisivat riittäneet tuotantotalouden koulutusohjelmaan. Kiintiö niille, joiden hyväksymispisteet eivät hakuvuonna olisi riittäneet, on kaksi kussakin haussa. Niiden, joilla pisteet eivät olisi hakuvuonna riittäneet tuotantotalouden koulutusohjelmaan, tulee täyttää tutkintosäännön määräämät edellytykset (30 ov tutkinnon I osan opintoja alkuperäisestä koulutusohjelmasta) sekä alkuperäisen koulutusohjelman 5 ov:n esittelevät opintojaksot. Lisäksi hakijan tulee olla suorittanut tuotantotalouden osastoneuvoston asettama opintopaketti, johon kuuluvat seuraavat opintojaksot/kurssit: TU-22.101 / 102 /TU-22.1101 ja TU-22.1103 Tuotantotalouden perusopintojakso 4ov (4op) sekä Tuotantotalouden harjoitus (1op) TU-22.120/TU-22.1120 Projektien suunnittelu ja ohjaus 2ov (3op) TU-22.130/TU-22.1130 Laskentatoimi ja kannattavuus 2,5ov (3-4op) TU-22.202/TU-22.1202 Logistiikka 2ov (3op) TU-53.251/TU-53.1105 Oppivan organisaation perusteet 3ov /Tiedon ja osaamisen johtaminen (3op) TU-53.140/TU-53.1140 Johtaminen organisaatiossa 2ov (3op) TU-91.106/TU-91.1002 Markkinointi 2 ov (3op) TU-91.130/TU-91.1003 Principles of Strategic Management 3ov (3-4op) Hakijalla tulee olla opintosuoritusotteessa näkyvän kaikkien aineiden painotetun keskiarvon vähintään 4,0. Lisäksi edellä esitetyn tuotantotalouden opintopaketin keskiarvon tulee olla minimissään 4,3. Tilanteessa, joissa hakijoiden kaikkien opintoviikkojen keskiarvo sekä tuotantotalouden opintopaketin keskiarvo on sama, priorisoidaan hakijaa, jolla on suurempi opintorekisteriin merkittyjen opintoviikkojen määrä. Kaikkien aineiden minimikeskiarvon (4,0) ylittyessä priorisoidaan valinnassa korkeamman tuotantotalouden opintopaketin keskiarvon saavuttanutta hakijaa. Jos jollakin hakukierroksella ei ole jommassakummassa kiintiössä hakijoita tai kiintiössä vaadittavan minimirajan ylittäjiä, voi osastoneuvosto harkintansa mukaan siirtää tyhjäksi jäävän kiintiön paikkoja toisen kiintiön käyttöön kuitenkin siten, että vuosittainen hyväksyttyjen määrä pysyy kuudessa (2+4). Korkeakoulun vaihtajat voivat hakea ainoastaan kiintiössä, jossa valinta perustuu hyväksymispisteiden riittävyyteen. 14 Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006
MUISTATHAN, ETTÄ TUTKINTOSÄÄNNÖN MÄÄRÄYKSIEN TULEE TÄYTTYÄ ENSIN, JOTTA OLET HAKUKELPOINEN! Mikäli tutkintosäännön määräykset eivät täyty, ei hakemuspapereita käsitellä. Lisätietoja koulutusohjelman vaihdosta saat sekä alkuperäisen koulutusohjelmasi että tuotantotalouden osaston suunnittelijalta. Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 15
6 OPINTOJEN OHJAUS Opiskelija voi halutessaan saada opinto-ohjausta monelta eri taholta. Korkeakoulussa opinto-ohjauksessa korostuu opiskelijan oma vastuu opinnoistaan ja niiden suunnittelusta. Opiskelijan on itse aktiivisesti etsittävä ohjausta. Mikäli opiskelija on muun koulutusohjelman opiskelija neuvotaan häntä käytännön asioissa hänen omalla osastollaan (esim. muutosten anominen). 6.1 TUOTANTOTALOUDEN OSASTOLLA TAPAHTUVA OPINTONEUVONTA 6.1.1 Kuka neuvoo missäkin asiassa Alla olevassa taulukossa on lyhyesti käsitelty eri henkilöiden vastuualueet liittyen erillisopiskelijoihin ja muiden koulutusohjelmien opiskelijoihin. Muiden koulutusohjelmien opiskelijoita kehotetaan katsomaan kappaletta 5.3, jossa neuvotaan miten anotaan muutoksia opintoihin ja kappaleita 5.5 ja 5.6, jotka koskevat osastonvaihtamista. Tuotantotalouden opintoneuvoja puh. (09) 451 5380 tuopinto@hut.fi Tuotantotalouden kanslia tuta.kanslia@tkk.fi Pia Dahlin puh. (09) 451 4750 pia.dahlin@tkk.fi Anne Johansson puh. (09) 451 2161 anne.johansson@tkk.fi Tuta-oppaat opintoneuvolasta Ongelmatapauksissa muiden koulutusohjelmien opiskelijoiden opintoneuvonta Pia Dahlin: JOO- ja erillisopiskelijat, opintorekisteriotteet ja todistukset Pia Dahlin/ Anne Johansson: Opintorekisteriotteet, todistukset ja oppaat Kurssiassistentit ja professorit Yksittäisissä kursseissa neuvonta Professori DI-työn sisällöllinen neuvonta Opintoyhdyshenkilö Laboratorion opetukseen liittyvät asiat Suunnittelija Tarja Timonen puh. (09) 451 4678 Opintoneuvonta, koulutusohjelman vaihtoon liittyvät kysymykset 16 Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006
6.2 AVOIN YLIOPISTO-OPETUS Avoimen korkeakoulun opinnoissa neuvoo Avoin Korkeakoulu (http://www.avoin.hut.fi/). 6.3 TIETOA OPINNOISTA Seuraavassa on lueteltu tapoja saada lisätietoa tuotantotalouden opinnoista: 1. Katso ensin kuka vastaa mistäkin asioista edellisistä kappaleista 2. Tuta-opas (vastaukset useimpiin kysymyksiin) 3. Tuotantotalouden osaston ja opintoneuvojan kotisivut: (mm. kurssikorvaavuudet ja oppaat) 4. TKK:n opetusohjelma http://www.tkk.fi/yksikot/opintotoimisto/opetusohjelma/index.html (sisältää tutkintoa koskevat yleiset säännökset, koko korkeakoulun opetusja tutkimusalat, kaikkien TKK:n kurssien kuvaukset, professorien ja muun henkilökunnan yhteystiedot, tutkintorakenteet jne.) 5. WWW-topi: https://webtopi1.hut.fi/, eli kurssien tiedot netissä 6. Kurssien WWW-sivut. Tuta-kurssien kotisivuille pääsee tutan kotisivun kautta (www.tuta.hut.fi) 7. Opintoneuvojan ilmoitustaulut. Opintoneuvojan ilmoitustaulu sijaitsee TUAS-talon ensimmäisessä kerroksessa opintoneuvolan vieressä 8. Käytännön ohjeita opinnoissa antaa opiskelijan oman osaston opintoneuvonnan henkilökunta 9. Ongelmatapauksissa voit ottaa yhteyttä Tuotantotalouden opintoneuvojaan. Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 17
7 SIVUAINEMODUULIT B1 JA B2 Tässä luvussa on esitelty Tuotantotalouden osaston tarjoamat sivuainemoduulit muiden koulutusohjelmien opiskelijoille. B1-MODUULI: Tuotantotalouden perusmoduuli B2-MODUULIT: TU-22 TU-53 TU-91 TU-117 MUUT Teollisuustalous Työpsykologia ja johtaminen, Organisaation kehittäminen ja johtajuus Työpsykologia ja johtaminen, Tiedon ja osaaminen johtaminen Työpsykologia ja johtaminen, Sosiotekniset työjärjestelmät Yritysstrategia ja kansainvälinen liiketoiminta Ympäristöjohtaminen ja vastuullinen liiketoiminta TU-91 koordinoima: European Business Administration Uuden tutkintosäännön 26 :n mukaan diplomityö tehdään pääaineeseen liittyvästä aiheesta, josta se opettaja, jonka alaan aihe kuuluu ja opiskelija keskenään sopivat. Perustelluista syystä osasto voi antaa luvan diplomityön laatimiseen myös sivuaineeseen liittyvästä aiheesta. 18 Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006
7.1 TUOTANTOTALOUDEN PERUSMODUULI B1 Tuotantotalouden osasto tarjoaa sivuaineopiskelijoille yhden yhteisen B1-moduulin. Suoritettuaan B1-moduulin opiskelija voi valita B2-moduulin osastomme eri laboratorioiden tarjoamista B2-moduuli vaihtoehdoista. Tuotantotalouden perusmoduuli B1: TU200-1 Kurssi Laajuus (op) TU-22.1101 Tuotantotalouden peruskurssi 4 TU-53.1100 Työpsykologian ja johtamisen perusteet 4 TU-22.1130 Laskentatoimi ja kannattavuus 3 TU-22.1120 Projektien suunnittelu ja ohjaus 3 TU-91.1002 Markkinointi 3 TU-22.1202 Logistiikka 3 Yhteensä 20op Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 19
7.2 B2-MODUULIT 7.2.1 TU-22 Teollisuustalous Vastaavat opettajat: prof. Karlos Artto, prof. Eero Eloranta, prof. Paul Lillrank, prof. Kari Tanskanen Teollisuustalouden sivuaineen opinnot tarjoavat opiskelijalle mahdollisuuden saada kokonaisvaltainen näkemys yritysten toiminnasta ja sen johtamisesta. Tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet kehittää ja johtaa teollisuusyrityksen organisaation, investointien ja muiden resurssien käytön suunnittelua ja kehittämistoimintaa. Opinnoissa yhdistyvät yritystaloudellinen ymmärtämys ja menestyksellisen liiketoiminnan edellytysten kokonaistuntemus. Opintojen keskeisiä painopistealueita ovat tuotanto ja logistiikka sekä projektiliiketoiminta. Tuotannon ja logistiikan opetus keskittyy yrityksen operaatioihin kattaen kaikki arvoketjun osa-alueet: hankinnat, tuotannon sekä toimitusketjun aina loppuasiakkaalle asti. Projektiliiketoiminnan opetus taas keskittyy projektimuotoiseen toimintaan yrityksissä ja projektiorientoituneen yrityksen liiketoimintaan. Muut teollisuustalouden jatkomoduulin opinnot luovat poikkitieteellisen ja monipuolisen kokonaiskuvan yrityksen toiminnasta, mikä on olennaista tuotannon ja logistiikan sekä projektiliiketoiminnan kontekstin ymmärtämiseksi. Teollisuustalouden laboratorio harjoittaa kansainvälisesti merkittävää ja myös tunnustettua tutkimusta, joka on käytännössä toteutettu BIT-Tutkimuskeskuksen kautta. Tämä vahva osaamispohja ja yhteydet suomalaiseen teollisuuteen ja yrityskenttään antavat valmiudet opettaa alan uusinta ja käytäntöön pohjautuvaa tietoa opiskelijoille. BIT:n tutkimusprojektit tarjoavat myös vuosittain diplomityöpaikkoja usealle tuotantotalouden opiskelijalle. Opetuksessa korostetaan erityisesti käytännön valmiuksia ymmärtää yrityksen toimintaa, arvoa tuottavia liiketoimintaprosesseja ja erilaisia toiminnan organisointitapoja. Tämä mahdollistaa vastavalmistuneen opiskelijan erinomaisen pätevyyden sellaisiin konkreettisiin suunnittelu- ja kehitystehtäviin yrityksessä, josta voi tehokkaasti saada arvokasta käytännön kokemusta. Tällaisen vankan käytännön kokemuksen turvin on helppo siirtyä kohtuullisen nopeasti kokemusta vaativiin johto- tai asiantuntijatehtäviin. Teollisuustalouden jatkomoduuli B2 (20op) Kurssi Laajuus (op) TU-22.1115 Design of Production Systems B 4 TU-22.1444 Yrityksen rahoitus 3 TU-22.1160 Business Game 1 TU-22.1302 Quality Management 3 TU-22.1425 Advanced Project-based Management 3 TU-53.1140 Johtaminen organisaatiossa 3 TU-91.1003 Principles of Strategic Management 3 Yhteensä 20op 20 Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006
7.2.2 TU-53 Työpsykologia ja johtaminen Vast. professorit Veikko Teikari, Eila Järvenpää, Matti Vartiainen (virkavapaalla), professori (ma.) Leenamaija Otala Nyky-yhteiskunta on järjestänyt toimintansa organisoitumalla verkostoiksi, yksittäisiksi organisaatioiksi, projekteiksi ja tiimeiksi. Liitymme jokainen eri tavoin lukuisiin organisaatioihin ja toimimme sekä virallisissa että epävirallisissa yhteisöissä. Olemme niiden asiakkaita ja jäseniä, teemme niissä ja niille työtä, ne muuttavat toimintaamme ja me kehitämme niitä. Organisaatioiden toiminnan ja yksilöiden käyttäytymisen perusteiden ymmärtäminen on välttämätöntä yhteiskunnan jäsenelle. Työpsykologian ja johtamisen oppiaine lisää opiskelijan ymmärrystä organisaatioista ja niiden johtamisesta. Työpsykologia ja johtaminen tarkastelee sosiaalisia järjestelmiä - yksilöitä, ryhmiä ja organisaatioita erilaisissa toimintaympäristöissä monista näkökulmista. Opetuksessa näitä ilmiöitä jäsennetään sekä liiketaloudellisesta, yksilöllisestä, sosiaalisesta että teknisestä näkökulmasta. Insinööriopiskelijalle monet näkökulmat antavat ajattelun välineitä, joilla hän paremmin ymmärtää yritystoiminnan ja sen johtamisen käytännön haasteita ja joita hän voi soveltaa tulevassa työssään sen toimialasta riippumatta. Työpsykologian ja johtamisen kursseilla käsitellään useita organisaatiokäyttäytymisen teemoja. Näistä keskeisimpiä ovat johtaminen (management) ja johtajuus (leadership), organisaation muutos ja kehittäminen, henkilöstön kehittäminen, verkosto- ja organisaatiomallit sekä ryhmien toiminta, tieto ja osaaminen aineettomana varallisuutena, uuden tiedon tuottaminen ja innovaatiot, työprosessit ja niiden mallintaminen erilaisissa toimintaympäristöissä, kommunikaatio- ja yhteistyöteknologian soveltaminen tiedon muodostuksen ja osaamisen tukena. Työpsykologian opiskelu tutustuttaa insinööriopiskelijan organisaatio- ja johtamistutkimuksen tärkeimpiin oppeihin ja lisää opiskelijan teoreettista ymmärrystä ja käytännön taitoja johtamisesta ja kehittämisestä. Sivuaineen suorittaminen lisää opiskelijan valmiuksia toimia monipuolisissa johto-, esimies- ja asiantuntijatehtävissä, konsulttina, valmentajana ja tutkijana. Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 21
Työpsykologian ja johtamisen jatkomoduuli B2 (20op) Työpsykologian ja johtamisen sivuainemoduulissa on kolme sisältövaihtoehtoa: Työpsykologia ja johtaminen, Organisaation kehittäminen ja johtajuus Työpsykologia ja johtaminen, Tiedon ja osaamisen johtaminen Työpsykologia ja johtaminen, Sosiotekniset työjärjestelmät Seuraavassa esitellään sisältövaihtoehtoja yksityiskohtaisemmin Työpsykologia ja johtaminen, Organisaation kehittäminen ja johtajuus Vastaava opettaja: prof. Veikko Teikari Organisaation kehittäminen ja johtajuus moduuli syventää opiskelijan ymmärrystä organisaatioanalyysien, ryhmätyöskentelyn, johtajuuden ja kehittämisinterventioiden teorioista ja käytännöistä. Organisaatioita ja johtamista tarkastellaan tutkivan oppimisen metodeja hyödyntäen: opiskelijoita ohjataan itsereflektioon ja jäsentämään opetettavia asioita myös kriittisestä näkökulmasta. Kurssit antavat opiskelijalle lisävalmiuksia toimia esimiehenä, konsulttina ja kehittäjänä. Työpsykologia ja johtaminen, organisaation kehittäminen ja johtajuus TU-53.1140 Johtaminen organisaatiossa 3 TU-53.1142 Johtamisen jatkokurssi 4 TU-53.1155 Organisaation kehittäminen 4 TU-53.1130 Konsultoinnin ja yhteistoiminnan perusteet 3 Valitse pakollisten kurssien lisäksi seuraavista kursseista vähintään 7 op:n edestä opintoja. TU-53.1130 Konsultoinnin ja yhteistoiminnan perusteet 3 TU-53.1136 Dialogiset menetelmät konsultoinnissa 3 TU-53.1138 Tiimidynamiikka 4 TU-53.1145 Johtaminen tuotekehitysorganisaatiossa 3 TU-53.1147 Henkilökohtainen johtajuus 3 TU-53.1161 Työjärjestelmien analysointi ja kehittäminen 6 TU-53.1163 Hyvinvointi ja kuormittuminen työorganisaatioissa 3 TU-53.1164 Organisaatioteoria 3 TU-53.1167 Organisaatioiden palkitsemisjärjestelmät 5 Työpsykologia ja johtaminen, Tiedon ja osaamisen johtaminen Vastaavat opettajat: prof. Eila Järvenpää, prof. Matti Vartiainen (virkavapaalla), professori (ma.) Leenamaija Otala 22 Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006
Tieto ja osaaminen on tunnistettu organisaatioiden tärkeimmäksi pääomaksi ja voimavaraksi. Uuden tiedon luominen ja tiedon jakaminen ovat edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle ja oppimiselle. Tiedon ja osaamisen johtaminen moduuli antaa yleiskuvan tiedon ja osaamisen merkityksestä organisaatioiden toiminnassa, uuden tiedon luomisesta ja tiedon jakamisesta, osaamisresurssien kehittämisestä sekä niihin vaikuttavista tekijöistä. Moduulin opinnot antavat lisävalmiuksia analysoida ja kehittää yrityksiä ja muita organisaatioita tiedon johtamisen, organisaation ydinosaamisten ja henkilöstön osaamisen näkökulmista. Samoin annetaan valmiuksia johtaa organisaatioiden kehittämistoimintaa, toimia osaamisen kehittämiskonsulttina sekä käyttää henkilöstön ja organisaation oppimista jatkuvan kehittämisen ja muutosvalmiuden välineenä. Tiedon ja osaamisen johtamisen moduulin voi suorittaa joko suomen tai englannin kielellä. The Knowledge and Competence Management module can be studied both in Finnish or in English. Työpsykologia ja johtaminen, tiedon ja osaamisen johtaminen TU-53.1140 Johtaminen organisaatiossa 3 TU-53.1105 Tiedon ja osaamisen johtaminen /Knowledge and 3 Competence Management TU-53.1200 Tiedon ja osaamisen johtamisen 4-5 jatkokurssi/advanced Knowledge and Competence Management TU-53.1308 Organizations and Networks 4 Valitse pakollisten kurssien lisäksi seuraavista kursseista vähintään 6 op:n edestä opintoja. TU-53.1117b Distributed Work and Groupware Technology 4 TU-53.1145 Johtaminen tuotekehitysorganisaatiossa 3 TU-53.1163 Hyvinvointi ja kuormittuminen työorganisaatioissa 3 TU-53.1164 Organisaatioteoria 3 TU-53.1167 Organisaatioiden palkitsemisjärjestelmät 5 TU-53.1261 Osaamisen kehittäminen ja johtaminen 4 TU-53.1263 Oppiminen ja oppimisympäristöt 3-6 TU-53.1267 Oppivan organisaation tietotuki 4 TU-53.1309 Cross-Cultural Management 3 Työpsykologia ja johtaminen, Sosiotekniset työjärjestelmät Vastaava opettaja: prof. Matti Vartiainen (virkavapaalla) Sosioteknisten työjärjestelmien moduuli tarjoaa opiskelijalle valmiuksia ihmisten, tiimien ja organisaatioiden sekä tietoliikenne- ja yhteistyötekniikan yhteensovittamiseen ja kehittämiseen työtoiminnan tarpeista käsin. Moduulin kurssit Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 23
perustuvat psykologiseen työtoiminnan teoriaan ja sosioteknisten järjestelmien teoriaan sekä systeemiajatteluun. Yritykset ja muut organisaatiot nähdään monitekijäisinä järjestelminä, jotka toimivat usein turbulenteissa ympäristöissä. Sosiotekniikka antaa valmiuksia tunnistaa toimintaympäristön vaateita, järjestelmän eri osatekijöitä ja niiden välisiä yhteyksiä sekä kehittämiskohtia. Opetuksessa käsitellään ihmisen ja tietojärjestelmän, tiimien ja konejärjestelmien sekä organisaatioiden ja verkotettujen tieto- ja tietoliikennejärjestelmien yhteensovittamista lähtemällä liikkeelle työn ja toiminnan vaatimuksista. Haasteena ovat hajautettujen, virtuaalisten ja usein monilla paikkakunnilla ja maissa toimivien organisaatioiden ja niiden yhteistyöympäristöjen suunnittelu, kehittäminen ja käyttöönotto. Työpsykologia ja johtaminen, sosiotekniset työjärjestelmät TU-53.1140 Johtaminen organisaatiossa 3 TU-53.1270 Työprosessit ja teknologia 4 Valitse pakollisten kurssien lisäksi seuraavista kursseista vähintään 13 op:n edestä opintoja. TU-53.1111 Virtuaalinen työympäristöopetus 2 TU-53.1113 Työn ja työpaikan ergonominen suunnittelu 3 TU-53.1115 Turvallisuusjohtaminen 3-6 TU-53.1117a) Dynaamisten työprosessien hallinta ja suunnittelu 4 ihmisen toiminnan näkökulmasta TU-53.1117b) Distributed Work and Groupware Technology 4 TU-53.1161 Työjärjestelmien analysointi ja kehittäminen 6 TU-53.1120 Liikennepsykologia 3 TU-53.1124 Liikennepsykologian jatko-opintojakso 3 TU-53.1163 Hyvinvointi ja kuormittuminen työorganisaatioissa 3 24 Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006
7.2.3 TU-91 Yritysstrategia ja kansainvälinen liiketoiminta Vastaava opettajat: Professorit Erkko Autio ja Tomi Laamanen Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan pää- ja sivuaineesta vastaa yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratorio. Pää- ja sivuaineen tavoitteena on auttaa opiskelijaa ymmärtämään talouselämän, teollisuuden tai muun organisaation syvin olemus, rakenne ja toimintatapa. Yrityksen ja sen sidosryhmien menestyminen pitkällä aikavälillä on mahdollista vain ymmärtämällä liiketoiminnan dynamiikka kokonaisvaltaisesti. Aine valmistaa yrityksen strategista suunnittelua, kansainvälisiä liiketoimintoja ja liiketoiminnan johtamista koskeviin suunnittelutehtäviin ja johtotehtäviin. Pää- tai sivuaineesta valmistuvan työtehtävinä voivat olla tehtävät yrityksen yrityssuunnitteluyksikössä, tehtävät yrityksen ulkomailla toimivissa yksikössä, markkinointi, kansainvälinen liiketoiminta, oman yrityksen perustaminen ja johtaminen, tuotekehitys- ja tuotesuunnittelutehtävät, teknistaloudelliset tutkimustehtävät, projektinjohtotehtävät, konsulttitehtävät, opetustehtävät ja ylemmän liikkeenjohdon tehtävät. Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan pää- tai sivuaineen valitsevien toivotaan kiinnittävän huomiota kielitaitonsa kehittämiseen. Opiskelijoiden suositellaankin suorittavan osa opinnoistaan ulkomailla. Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratoriolla on hyvä kontaktiverkosto suomalaiseen teollisuuteen ja talouselämään, yritysten johtoon, strategiayksiköihin, kansainvälisten liiketoimintojen johtoon ja kansainvälisiin konsulttiyrityksiin. Laboratorio toteuttaa opetuksen tiiviissä vuorovaikutuksessa teollisuuden ja talouselämän kanssa. Tällä tavoin pyritään varmistamaan, että laboratorion opiskelijat pääsevät toiveittensa mukaan strategisen suunnittelun, teknologian hallinnan, kansainvälisten liiketoiminnan tai uusien liiketoimintojen kehittämisen aloille sijoittuviin tehtäviin. Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan sivuainemoduuli B2 (20op) Kurssi Laajuus (op) TU-22.1444 Yrityksen rahoitus 3 TU-91.1003 Principles of Strategic Management 3 TU-91.2003 New Venture Development I 3 TU-91.2005 Strategic Management of Technology and 5 Innovation TU-91.2011 International Economics 3 TU-91.2014 Managing Growth 3 Yhteensä 20op Tuta-opas muiden tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja erillisopiskelijoille 2005-2006 25