YKKÖS-LOHJA. tai -kaksio. T. Lahtinen Jokakotitunniste 89ee5. OKT SAUKKOLA NUMMI-PUSULA 2000 rak. talo, jossa hyvät tilaratkaisut. T.



Samankaltaiset tiedostot
TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Ehdotus Lohjan lähidemokratia ohjelmasta

Toimintaa toukokuussa 2019

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

Alueiden johtokunnan kokoonpanon vahvistaminen toimikaudeksi

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Poimintoja kesän ohjelmasta:

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

toimisto gsm gsm

lapset - nuoret perheet

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

keskiviikko Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo Joutsan seurakuntakodilla.

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Omatoiminen tehtävävihko

Tekninen ja ympäristötoimiala

Vanhustenviikko Kotkassa

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2008 Seurakuntaneuvosto Lapinjärventie 24 A Lapinjärvi Puh

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko klo

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

Kuukausitiedote huhtikuu Turuntie 12

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2014. Sonkajärven srk-talo, Rutakontie 20, Sonkajärvi

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikana.

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

Sururyhmät syksyllä 2019

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018

Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä taloustoimiston ilmoitustaululla edellä mainitun ajan.

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

Juhlaviikon ohjelma

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

lapset - nuoret - perheet

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

1 (7) Kirkkovaltuusto 2/2017 Pöytäkirja Käsiteltävät asiat

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

KARJALOHJAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Karjalohjan seurakuntatalo Lasikirkko klo 17.00

Pöytäkirja 1/ (7) Kirkkovaltuusto Aika klo 18:00- Siivikkalan seurakuntatalo. Käsiteltävät asiat

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Miestenviikko

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Juhlaviikon ohjelma

Perjantai Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019

Näkövammaistyö Kevät

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2017 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(5)

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

KOKOUSKUTSU 6/2015. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17:03-17:38 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja.

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

Kokouskutsu. Nilsiän ja Kuopion kaupunkien kuntaliitosselvityksen poliittinen ohjausryhmä

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari

LÄNNEN ALUEVERKOSTO , Lielahtikeskus

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 KIRKKOVALTUUSTO

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Transkriptio:

Y K K Ö S KESKIVIIKKONA 24.10.2012 Torikatu 4, 08100 Lohja P. 0400-416 797 Avoinna ma pe 10 17 PUOLUEETON KAUPUNKILEHTI LOHJAN SEUDULLA N:o 43 Esittely su Esittely su www.lohjanasuntokauppa.fi OKT LOHJA, KESKILOHJA 6h+k+sos asuinkäytössä 189,5 m² rak. -88. Hyvä kunto mm. saunaosasto 2010 ja keittiö uusittu 2007, korkea olohuone, varaava takka. Lisäksi pihalla 2:n auton katos ja 1:n auton talli ja 2 varasto/työtilaa. Tontti 1053 m². Hp 339.000. Esittely su 28.10. klo 15-15.30 Kirjailijankatu 17. H. Nieminen Jokakotitunniste 799b2 OKT LOHJA MOISIO -85 rak. viihtyisä talo 6h+k +s+ khh+kph+ 2wc ym n. 139/158 m². T. 800 m², loistava puistoon rajoittuva sijainti kadun päässä. Erillinen autotalli-varasto 40 m². Hp 249.000. Esittely su 28.10. klo 15-15.30 Vehnäkuja 12. T.Lahtinen Jokakotitunniste aa945 OKT LOHJA PALONIEMI Historiallinen n. 1870 rak. tiilitalo. Upean persoonallinen talo 6h+ k+s+kph+wc n. 172 m² omalla 3461 m² tontilla. Hp. 259.000. T.Lahtinen Jokakotitunniste acbe2 LOHJA GRUOTILA OKT Rv.-57, 1 1/2-kerroksinen 4h+k + 2wc ym. tiloja. Asuinkäytössä noin 100 m². Oma tontti 782 m². Keskustan palvelut n. 1,5 km. Hp. 175.000. H.Nieminen Jokakotitunniste a78dd OKT LOHJA KESKILOHJA N. -51 rak. ja -95 osin remontoitu talo. Alak: 2h+k+kph/wc, yläk: 1mh ja varaus toiselle mh:lle, kellarissa: s+kph+wc+khh+autot ym n. 100/170 m². T. 1158 m². Hp 180.000. T.Lahtinen Jokakotitunniste ab56e OKT LOHJA PERTTILÄ 4h+k+s n. 100/144 m². Rv. -75. Siisti 1-tasoinen koti, suositulta Perttilän alueelta. Koulu ja päiväkoti alle 500 m. Autotalli ja suojaisa vilpola saunaosaston yhteydessä. Kaunis puistoon rajoittuva tontti 1029 m². Hp. 209.000. H.Nieminen Jokakotitunniste a6709 OKT LOHJA VAPPULA Uudenveroinen, -09 rak. tasokas talo puistoon rajoittuvalla, aurinkoisella 1210 m² tontilla. 4mh, oh, k, rh, kph,s, khh ym n. 136/151 m². Erillinen 2:n auton katos-varasto n. 59,5 m². Hp 385.000. T. Lahtinen Jokakotitunniste 9dee9 OKT KARJALOHJA SÄRKIJÄRVI Peruskorjattava n. 100 m² oktalo luonnonhelmassa. Rv.-61. 4h+k+wc, kellarissa sauna ja varastotiloja. Tontti 5627 m². Hp. 110.000. H.Nieminen Jokakotitunniste aa702 Ensiesittely su Timo Lahtinen 0400 472 675 OKT LOHJA KARKALI Maaseudun rauhassa 2006 rak.talo. 4 mh, avara olohuone-keittiö, khh, pukuhuone, kph, sauna ym. n. 152 m² ja lisäksi tilava 2:n auton lämmin talli sekä varasto yht. n. 240 m² sekä 2:n auton autokatos. Tontti 6143 m². Hp. 289.000. Vaihdossa voidaan ottaa kerrostaloyksiö tai -kaksio. T. Lahtinen Jokakotitunniste 89ee5 OKT SAUKKOLA NUMMI-PUSULA 2000 rak. talo, jossa hyvät tilaratkaisut Yk: 4mh + olohuone + k + wc + vh ja Ak: th + khh + kph + s + wc + vh ja autotalli n. 160 m²/250 m² lisäksi kahden auton katos sekä katettu terassi. Kaikissa tiloissa vesikiertoinen lattialämmitys, varaava takka yms. Oma tontti 1150 m². Hp 299.000. T.Lahtinen Jokakotitunniste a5104 OKT SAUKKOLA -92 rak. iso talo 6h+k+s+kph+2wc yms n. 184 m² sekä autotalli-työtilarakennus noin 90 m² ja hieno 1850 rak. hirsiaitta, jossa 3h+ s+ pukuh. n. 60 m². T. 4000 m². Monipuolinen paikka vaikkapa yrittäjälle tai harrastustilan tarvitsijalle! Hp 279.000. T. Lahtinen Jokakotitunniste a9167 RT 4H+K 99,5 M² LOHJA, OJAMO Peruskuntoinen yksitasoinen rivitalokoti remonttitaitoiselle. Rv. -68. Autokatos, iso suojaisa piha lounaaseen, vapautuu nopeasti. Esittelyt sopimuksen mukaan! Hp. 139.000. Ensiesittely su 28.10. klo 14-14.30 Juhonkatu 2 B 7. H. Nieminen Jokakotitunniste a953d RT 3H+K+S 73,5 M² LOHJA PERTTILÄ Lapsiystävällisellä alueella sijaitseva rivitalokoti. Rv.-85. Sauna + pesuhuone remontoitu 2011/ 2012. Katettu terassi. Autokatospaikka. Koulu ja päiväkoti lähellä. Sovi oma esittelyaika. Hp. 153.000. H. Nieminen Jokakotitunniste 98fa3 RT 2H+K+S 60 M² KARJALOHJA Rauhallisessa Karjalohjan taajamassa tilava asunto. Isot piha-alueet, autotalli ym. MH. 84.000. VH.85.000. H. Nieminen Jokakotitunniste 88eda KT 2H+KK 39,5 m² LOHJA, KESKUSTA Hyväkuntoinen asunto hissitalossa. Taloyhtiössä uusittu mm. viemärit ja vesiputket. VH. 95.000. T. Lahtinen KT 3H+K+KPH 58,5 M² LOHJA VIRKKALA Hyvä koti aivan Virkkalan keskustassa. Rv- 65. Hissitalon 4/6 krs. parveke lounaaseen. HETI VA- PAA! Mh. 85.000. Vh. 97.510. H. Nieminen Jokakotitunniste aa985 Nämä ja kaikki muut kohteemme löydät osoitteesta Timo Lahtinen 0400 472 675 Nina Suopuro 040 480 5893 Hannu Nieminen 0440 476 891 KT 2H+K 52,5 M² KESKILOHJALLA Heti vapautuva siistikuntoinen asunto, jossa mukava pohjaratkaisu. Lasitettu parveke ja ikkunat pihalle päin. 2. krs, ei hissiä. Putkiremontti tehty. Hp 99.000. T. Lahtinen Jokakotitunniste aa8da KT 2H + KK 49 M² LOHJA VOUDINPUISTO Voudinkuja 3, siistikuntoinen asunto hyvällä paikalla. Ylin 3. krs, lasitettu parveke, kph laatoitettu. Hp 85.000. T. Lahtinen Jokakotitunniste a81d8 KT LOHJA, OJAMO 3H+K 66 M² Rauhallisella paikalla harjun kupeessa hyvin suunniteltu koti. 3/3 krs. (ei hissiä), lapsiystävällinen alue. Koulut ja päiväkodit lähellä. Hp. 95.000. H. Nieminen Jokakotitunniste a73d3 KT 3H+K+KPH 66 M² LOHJA, KESKUSTA Hyväkuntoinen keskustan asunto 2/5 krs. (ei hissiä). Rv-57. Loistava sijainti, kaikki palvelut lähellä. Hp.116.000. H. Nieminen Jokakotitunniste 8583f KT 2H+KK 49 M² VOUDINPUISTO Siistikuntoinen asunto, ylin 4. kerros (ei hissiä) mm. keittiö uusittu. Hp 86.500. T. Lahtinen Jokakotitunniste a690c KT 2H+K 55,5 M² LOHJA KIRKNIEMI Heti vapaa, edullinen huoneisto vaikkapa ensiasunnoksi. Hp. 49.900. T. Lahtinen Jokakotitunniste a5f69 OKT-TONTTI 1,7387 HA LOHJA MYNTERLÄ Suunnittelutarveratkaisu 250 k-m² omakotitalolle ja 50 k-m² piharakennukselle. Iso rakennuspaikka komeilla näköaloilla. Hp. 54.000. H. Nieminen Jokakotitunniste ac763 OKT-TONTTI LOHJA, VAPPULA Honkalantiellä 1408 m² hieno tontti entistä omenapuutarhaa.osuus rantapalstaan Lohjanjärven rannassa. Hp. 69.000. T. Lahtinen SIUNTIO, BLÄSABY METSÄPALSTA n. 18,7 ha Alueeseen sisältyy n. 3 ha peltoa sekä 2 omakotitalon rakennuspaikkaa. Hp. 150.000. VAPAA-AJANSUNTO LOHJANSAARI Jylhänkomea paikka Isonselän rannalla, T. 4800 m², omaa rantaa n. 95 m. Erittäin avara järvinäkymä! -65 rak. mökki n. 58 m² aivan rannassa. Hp 219.000. Sovi esittely T. Lahtinen Jokakotitunniste aba02 VUOKRATAAN LOHJA, KESKUSTA, KT 4h+k 95,5 m². Vuokra 900 /kk + vesi + sähkö, 2 kk vuokravakuus. Vapautuu sopimuksen mukaan. Luottotiedot tarkastetaan. Mielellään pitkäaikaiselle vuokralaiselle. T. Lahtinen Jokakotitunniste a463f LOHJA VAPPULA OKT 7H+K+S YM. N. 170/190 M². Vuokra 1.200 /kk + käyttökulut. 2 kk vuokravakuus. T. Lahtinen Jos harkitset myyntiä, pyydä meidät ilmaiselle arviokäynnille! Vihdinkatu 6, 08100 LOHJA, puh.019-322 134 www.asuntoverkko.com Vihdinkatu 6, 08100 LOHJA, puh. 019-318 480 Vp 4,92%/sopimuksen mukaan/minimi 2.420,- velattomasta hinnasta

2 UUDISKOHDE TULEVAISUUDEN TALOJA valmiina Saukkolassa! Luna-alue käsittää 12 taloa, joista vapaina enää 2. TeemaKoti

Y K K Ö S KESKIVIIKKONA 24.10.2012 keittiö- ja kylpyhuoneremontit aikatakuulla SOITA JA SOVI ILMAINEN SUUNNITTELUAIKASI Arkisin 8 18 0400 210 261 lohja@rustholli.fi www.rustholli.fi Öljynvaihto aikaa varaamatta! KENTTÄLÄN AUTOHUOLTO Asemantie 50, Nummela Puh. 010 770 2237 Lähidemokratiamalli tarjoaa ihmisille parempia vaikutusmahdollisuuksia Nyt on kuntalaisten vuoro toimia yhdistyneen Lohjan alueella Uuden Lohjan lähidemokratiamallia hahmottanut työryhmä on saanut työnsä valmiiksi ja muodostettua uudelle Lohjalle lähidemokratiamallin. Yhdistymishallitus on jo kokouksessaan hyväksynyt mallin ja myöntänyt sen toteuttamiseksi 20 000 euron määrärahan. Esitellessään työnsä tulosta kaupungintalo Monkolassa, vallitsi työryhmän jäsenten keskuudessa positiivinen ilmapiiri ja tyytyväisyys siitä, että monet hankalatkin asiat pystyttiin hyvässä yhteishengessä sovittelemaan. Tilaisuudessa tuntui jopa siltä, että nyt oltiin saatu aikaiseksi jotain uraa uurtavaa. Työryhmä on kokoontunut viisi kertaa ja lisäksi on pidetty asukasiltoja taajamissa. Ryhmän puheenjohtaja Gunilla Wikberg Lohjalta kehui kokoonpanoaan keskustelevaksi ja kun Siuntio jäi kuvioista pois, tuntui juna vain lisäävän vauhtiaan. Varapuheenjohtajana ryhmässä toiminut Rolf Oinonen Karjalohjalta piti hyvänä, että toimintaan mukaan nimetään virkamiesedustajana aluekoordinaattori, joka muun muassa toimii alueiden johtokunnan sihteerinä ja esittelijänä. Hyvä myös on, että virkamiehilläkin on velvollisuus osallistua tiettyihin tilaisuuksiin, Lähidemokratiamallin valmiiksi saaneesta työryhmästä olivat sen tiedotustilaisuuteen päässeet mukaan takana vasemmalla seisova Teuvo Laine (Lohja), Jukka Kumaja (Nummi-Pusula), Risto Merimäki (Nummi-Pusula), Jarkko Holappa (Sammatti), Kimmo Kotilainen (Nummi-Pusula), Rolf Oinonen (Karjalohja) sekä edessä vasemmalla istuva Tapani Tapiola (Nummi-Pusula), Minna Jaskari (Lohja), Sirkka Warvas (Lohja), Pirjo Sjögren (Lohjan kylät ry), Gunilla Wikberg (Lohja), Tuija Piekka (Sammatti) ja Pekka Puistosalo (Lohja). sanoi Oinonen. Sirkka Warvas Lohjalta kehui ihmisten toimimista keskenään työryhmässä. Asioita vietiin eteenpäin hyvässä hengessä ilman mitään puoluekylttejä. Nummipusulalainen Risto Merimäki piti lopputulosta leuhkimatta yhtenä hienoimmista ehdotuksista, mitä tässä maassa on tehty. Saman pitäjän mies Jukka Kumaja kiitteli, että työryhmässä oli mukana edustajia laajan alueen joka kolkasta. Kuntalaisten vuoro toimia Kaukaisimmasta kolkasta, Nummi-Pusulan Kärkölästä mukana ollut Kimmo Kotilainen, piti lopputulosta vielä kevyenä versiona ja muistutti samalla, että nyt on kuntalaisten vuoro toimia. Kaikki saavat nyt äänensä kuuluville. Aiemmin olemme alatasolla kisattu siltarumpujen paikasta ja antaneet lausuntoja, mutta tämä on nyt todellista vaikuttamista. Meillä on käytössä kyläyhdistysten tilat ja tuleva toiminta tulee varmasti perustumaan jo olemassa olevalle pohjalle, uskoi Kotilainen. Sivulle 16 Yhdistynyt Lohja jaetaan kahdeksaan aluetoimikuntaan Yhdistyneen Lohjan lähidemokratiamallin keskiössä toimii alueiden johtokunta, joka perustetaan kokoavaksi toimielimeksi ja johon aluetoimikunnat nimeävät jäsenet. Lisäksi johtokuntaan tulevat edustetuiksi kaupungin valtuustoryhmien edustajat sekä kaupunginjohtaja ja toimialajohtajat. Alueiden johtokunnan sihteerinä ja esittelijänä toimii lähidemokratiasta kaupungissa vastaava aluekoordinaattori, joka uusi Lohja nimeää. Johtokunnan pöytäkirjat käsitellään omina päätöspykälinään kaupunginhallituksessa. Johtokunta kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kerran keväällä ja kerran syksyllä niin, että siinä voidaan ottaa kantaa muun muassa talousarviovalmisteluu aluetoimikunnissa valmisteltujen esitysten pohjalta. Johtokunnan roolina olisi ottaa kantaa siihen, mitkä ovat kaupungin tärkeimpiä kehittämishankkeita ja miten niitä vietäisiin jatkovalmisteluun ja päätöksentekoon. Pyrkimyksenä on, että jokaisella aluetoimikunnalla olisi kaksi edustajaa aluejohtokunnassa. Kahdeksan aluetoimikuntaa Uusi Lohja jaetaan kahdeksaan aluetoimikuntaan: Pusula, Nummi, Karjalohja, Sammatti, Etelä- Lohja, Keski-Lohja, Pohjois- Lohja ja Länsi-Lohja. Aluetoimikuntaan valitaan sovittu määrä jäseniä esimerkiksi kylän tai toimialueen yhdistyksistä, yrityksistä tai muista niihin rinnastettavista toimivista yhteisöistä. Toimikunnan tehtäviin kuuluu asukasiltojen ja yhteisten kokouksien järjestäminen. Kokouksissa asukkaat saisivat vapaasti esittää mielipiteitään, tuoda julki tarpeitaan ja puutteita, asuinympäristönsä kehittämisideoita jne. Pienemmät kylät ja toimialueet voidaan yhdistää, jolloin niillä olisi yhteinen edustus aluetoimikunnassa. Tärkeintä olisi, että mahdollisimman monella asukkaalla, myös kesäasukkaalla olisi mahdollisuus päästä vaikuttamaan. Lähidemokratia-malli Vaikuttajaraadit Aluefoorumit 2 x / v 4 x / v Ehdotus uuden Lohjan lähidemokratian malliksi Alueiden johtokunta 4 x / v 4 x / v 4 x / v Valtuuston kiertokokoukset 2 x / v Kyläpäällikkötapaamiset 2 x / v Aluetoimikunnat: alueelliset toimielimet, jotka toimivat alueidensa kokoavana foorumina, joka ajaa alueensa asiaa kunnan suuntaan Kylä- ja muut yhdistykset: ruohonjuuritason lähidemokratian toteuttaminen, lähivirkistystoiminta ym. Lähidemokratiamallin keskiössä toimii alueiden johtokunta, josta viestit lähtevät kaupungin käsiteltäväksi. Valtuusto ja kyläpäälliköt Yhdistyneen Lohjan valtuusto kokoontuu vuoden aikana kaksi kertaa eri puolilla uutta Lohjaa muualla kuin kaupungin valtuustosalissa. Valtuuston kiertokokousten yhteydessä järjestetään aluefoorumi, johon kuntalaiset voivat tulla keskustelemaan valtuutettujen kanssa ajankohtaisista asioista. Kyläpäällikkötapaamiset järjestetään tiettyjen teemojen merkeissä kahdesti vuodessa Lohjan kylät ry:n koordinoimana. Tapaamisiin kutsutaan kylä- ja kaupunginosayhdistysten puheenjohtajat, muiden yhdistysten puheenjohtajat ja heidän välityksellään myös tavalliset kuntalaiset. Palvelujen käyttäjäryhmien kuulemista varten perustetaan vaikuttajaraateja (lapsiperheiden, nuorten, erityisryhmien, ikäihmisten, yrittäjien tms.), joihin kootaan kyseisten palvelujen käyttäjäryhmien edustajia sekä kyseisestä toiminnasta vastaavia viranhaltijoita. Aluetoimikunnat esittävät oman alueensa raatien perustamista tarpeidensa mukaan alueiden johtokunnalle. Oman alansa virkamiehen on osallistuttava raateihin.

4 menolista Torstai 25.10. Avoin taiteilijatapaaminen kello 17 alkaen Café Laurissa (Kauppakatu 16, Lohja). Vieraana taidemaalari Maj-Lis Ronikonmäki Espoosta. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille taiteesta kiinnostuneille. Järjestäjänä Länsi- Uudenmaan Taiteilijaseura. Lohjan Teatteri hyökkää synkeää syksyä vastaan naurun voimin Ohjaaja Sari Niinikoski uskalsi tarttua farssiin Perjantai 26.10. Urkukonsertti kello 18 Vihdin kirkossa. Toksovassa kanttorina toimiva Catherine Porizko (urut) Pietarista sekä Collegium Musicum Lohjalta esiintyvät. Lisätiedot: www. facebook.com/collegiummusicumlohja. Lauantai 27.10. Lisäaikaa liikunnalle tapahtuma kello 11 13 Lohjan Astangajoogan tiloissa Karjalankatu 10. Ohjelmassa alustus joogatekniikat, mm. hengitys, harjoitus, venyttely, rentoutus ja loppukeskustelu. Ohjelma on muokattu juuri vammaisille sopivaksi ja opettaa mm. oikeaan hengitystekniikkaan. Tapahtuma on osanottajille ilmainen ja sen järjestää Lohjan Hengitysyhdistys. Kristillisdemokraattien (KD) Lohjan osaston vaalikampanjaa kello 9.30-12, paikka Lohjantähden Galleriakäytävä ja tori. Tapaat kunnallisvaaliehdokkaitamme. Samalla voit kysellä meidän mielipiteitämme. Lohjan vihreät kertovat ideoistaan Lohjan keskustan elävöittämiseksi kello 12 alkaen Lohjantähdessä. Kansanedustaja Johanna Karimäki puhuu viihtyisästä ja ympäristöystävällisestä kaupungista klo 13. Paikalla on kirjanvaihtopiste, josta voi ottaa mukaansa mielenkiintoisen kirjan ja ehkä tuoda jonkin oman ylimääräisen tilalle.tilaisuudessa on myös musiikkia ja tanssiesitys. Mäntynummen kirjaston avajaiset kello 14. Kirjasto on avoinna kello 9-20. Avoimet ovet myös Linderin koulussa kello 9-20, Liikuntahallissa kello 16-20 ja Nuorisokahvila Kolossa kello 14.30-21. Kahvitarjoilu. Tarkempi ohjelma kaupungin tapahtumakalenterissa www.lohja.fi Maanantai 29.10. Bingo Tietolassa maanantaisin klo 18 alkaen. Järjestää Virkkalan Työväenyhdistys. Tiistai 30.10. Roution Seniorikahvilassa vietetään 1-v syntymäpäivää kello 10-12. Tilaisuudessa yhteislaulua Antero Tiaisen tahdittamana, juhlapuheita ja muuta ohjelmaa sekä kakkutarjoilu. Salmenmäentie 26 D, (Sinivuokon kerhotila) Lohja. Järjestäjä Apuomena ry, Lost-Senioriapu projekti. Tiedustelut p. 045-8716650 ja 045-8716690. Keskiviikko 31.10. Yhteislaulua Kässän Taidetalo (Tynninharjuntie 21, Virkkala). Vapaa pääsy, kahvitarjoilu. Järj. Virkkalan Kulttuurin Ystävät-Virkby Kulturvänner ry. NÄYTTELYT Tuulentuvassa (kahvila Liisan vieressä) lokakuun ajan myyntinäyttely: Verkon helmiä. Tarja Juvonen: Runokirjanen; Verkon helmiä, kynttilöitä, valokuvia ja kortteja. Armi Kirvesniemi: rautalankatöitä. Tuulentupa avoinna ma pe kello 10-18, la kello 9 14. Galleria Pictorissa on värimaalari Markus Konttisen maalauksia 10.10-27.10. Karhumäenpolku 5, Nummela. Avoinna ti 17-20, to ja la 11-14. puh. 050-3605239. Kahvila Putiikissa Sammatissa lokakuussa Tintti Keskevaarin maalauksia ja runoja. Avoinna ti-pe 10-17, la 10-15, su ja ma suljettu. Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristö-instituutin näyttelykokonaisuus: Astma Lohjan pääkirjaston aulassa 19.-29.10. Luento maanantaina 29.10. kello18 - Paraneeko lapsen allergia/astma? Anne Vuorenmaa Allergia- ja Astmaliitosta.Lohjan pääkirjastossa, Karstuntie 3. Järnefeltsalissa. Kahvitarjoilu ja arpajaiset. Lisätiedot: www.allergialohja.fi Liukaskielisenä Maurice Poupolina näytelmässä vuorottelevat Harri Teperi ja Esa Koski. Kuvat: Sari Niinikoski. Tv-sarja Dallasista tuttu tunnusmusiikki johdattaa katsojat menestysfarssi Vaimoni Maurice hulvattomaan maailmaan Lohjan Teatterin tämän syyskauden ensimmäisessä esityksessä. Vauhtia on riittänyt jo näytelmän harjoituksissa, sillä niiden aikana ovat muun muassa repeytyneet parit housut, hajonnut pari tuolia ja yhden näyttelijän käsi on paketissa. Näytelmän ohjaaja Sari Niinikoski kertoo, että Vaimoni Maurice on hänen ensimmäinen farssinsa, jonka hän ohjaa parikymmentävuotisen ohjaajan uransa aikana. Sen Niinikoski päätti tehdä nyt, koska näyttelijät ovat sitä häneltä niin monta kertaa toivoneet. Farssi on teatterin vaativin tyylilaji. Se vaatii näyttelijöiltä taimaustaitoa tekstin suhteen, fyysistä kestävyyttä ja hyvää rytmitajua. Absurdi huumori on vaikea laji, mutta onnistuessaan se naurattaa vielä jälkeenpäin ja siitä syystä farssit ovat niin suosittuja ja puoltavat teattereiden ohjelmistossa paikkaansa, selvittää Niinikoski. Esitys pitää sisällään myös paljon musiikkia vanhoista tv- saroista ja elokuvista. Mukana on toki myös uudempaa tuotantoa. Teksti on Niinikosken mukaan hauskaa, mutta myös syvällistä. Näytelmä sisältääkin pienen sanoman: ollaan suvaitsevaisia kaiken suhteen. Ihmissuhteista puhutaan kaiken aikaan, joten kyse ei ole pelkästä hömpöttelystä. Niinikoski ei voi olla varma, naurattaako esitys yleisöä, mutta sen hän tietää, että jos näyttelijöillä ei lavalla ole hauskaa, ei kaikki ole kohdallaan. Tätä on tehtävä pilke silmäkulmassa ja näyttelijöille sallitaan myös putoaminen, mikä ei draamassa tulisi kuulonkaan. Tämä on vähän sellaista sarjakuvamaista saippuaoopperaa. Näyttämöllä mukana oleva Petri Puttosen mielestä näytelmää on ollut törkeän hauska tehdä. Karoliina Siira puolestaan sanoo, että pitää olla pystyyn kuollut, jos tämä esitys ei naurata. Paljon riippuu myös siitä, millä mielellä katsoja tulee esitystä seuramaan. Improvisaatiolle tilaa Näytelmässä Georges ja Marion Audefey ovat aviopari, jonka Aikuisille alkeisuimakoulu Osaatko uida? Etkö uskalla painautua veden alle? Opitaan yhdessä voittamaan veden pelko. Aikuisten alkeisuimakoulu Neidonkeitaalla alkaa 29.10. suhteen parhaat päivät tuntuvat olevan takanapäin ja suhteesta ovat jäljellä vain savuavat rauniot. Georges on pidempään pettänyt topakkaa vaimoaan hehkeän Catherinen kanssa, joka yllättäin ilmoittaa saapuvansa paikalle ja paljastavansa kaiken. Onneksi samana päivänä Aydefeydien ovelle putkahtaa kuin tyhjästä Veljesapu-järjestön jäsen, iukaskielinen Maurice Poupol, joka tarjoaa pyyteetöntä veljesapuaan pulassa olevalle Georgelle. Sukupolvet sekoittuvat ja nopeatempoinen teksti vie mennessään sekä katsojat että näyttelijät komiikan syvimpiin syövereihin. Improvisaatiolle ilmaisussa jätetään tilaa, vaikka farssiesitys vaatiikin tiukkoja raameja ja rytmitystä, kertoo Niinikoski. Raffy Shartin 1978 kirjoittamassa farssissa ovat Niinkosken mielestä kaikki hyvään farssiin kuuluvat ainekset oikeassa suhteessa. Ei siis ihme, että se nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi ja sitä on esitetty yhteensä 44 eri maassa. Näytelmästä on tehty myös ranskalainen elokuva vuonna 2002. kello 20.30 kokoushuoneessa. Kurssi aloitetaan aivan alkeista, puhaltamisesta ja veden alle menemisestä. Kurssi on maksullinen. Kokoontumiset 5.3. 22.3. (viikot 44 45 ma, ti ja to, viikko 46 ma-to), yhteensä 10 kertaa, klo 20.30 22.00. Ilmoittautuminen osoitteessa www.neidonkeidas. Pääroolissa tuplamiehitys Näytelmän nimiroolissa, hemaisevana Mauricena nähdään vuorotellen Harri Teperi ja Esa Koski. Osaa oli ajateltu Teperille, mutta hän ei oman työnsä luonteen vuoksi uskaltanut ottaa yksinään koko roolia vastaan. Niinpä apuun kutsuttiin luottopakki Koski. Audefeyn pariskunnan luihurimaisena Georgena nähdään Petri Puttonen ja topakkana Marionina Karoliina Siira. Muissa rooleissa ovat mukana Joonas Luukkala, Ella Hytönen, Tuomo Laine ja Ulla Lehtelä. Lavastuksen ovat toteuttaneet Jari Jalonen ja Santtu Hänninen. Puvustuksesta vastaavat Kati Heikkinen ja Annukka Matilainen. Valoajot toteuttaa Merja Hukkanen ja ääniajot Aivar Andrejev. Esityksiä on yhteensä 20. Näytelmän uskotaan ja toivotaan kiinnostavan myös nuorisoa. Ikärajaksi käynee 12 13 vuotta. Ennen ensi-iltaa oli lippuja ostettu yli 2700 eli 66 prosenttia kaikista lipuista. -jm fi ja valikosta kohta ilmoittautuminen/aikuisliikunta tai p. 019-3691803. Y K K Ö S Puolueeton kaupunkilehti Länsi-Uudellamaalla Ilmestymispäivä keskiviikko 25. vuosikerta Jakelu 33.200 kpl Lohjalle, Nummelaan, Nummi-Pusulaan, Karjalohjalle, Sammattiin ja Siuntioon Erikoisjakelut 38.000 kpl normaalien jakelualueiden lisäksi laajennettu jako Vihdin ja Karkkilan seuduilla Konttori Vihdinkatu 6, 08100 Lohja Avoinna maanantaista torstaihin klo 8.30 16, perjantaisin 8.30 12. Puhelin 019-375 1300, ilmoitusmyynti puh. 019-375 1302, toimitus puh. 019-375 1303, fax 019-312 467 Sähköpostit ilmoitukset@ykkoslohja.fi, toimitus@ykkoslohja.fi www.ykkoslohja.fi Jakeluhuomautukset Länsi-Uudenmaan Mainosjakelu, puh. 019-334 560 Päätoimittaja Jukka Kuparinen Tuottaja Päivi Heino Toimittaja Jussi Mikkeli, jussi@ykkoslohja.fi Aineistot jätettävä viimeistään maanantaina klo 12. Yksityishenkilöiden ilmoituksille tarkoitettu Ykköstori joko käteissuorituksena 5 e tai puhelimitse 0700-391110 (3,50 e min+pvm) ma to 8.30 16. Ilmoitukset jätettävä viimeistään tiistaina klo 14 jotta ehtii saman viikon lehteen. Kustantaja JK-Vuokralehdet Oy Painatus Salon Lehtitehdas, Salo L ä n t i s e n U u d e n m a a n t e h o m e d i a J a k e l u j o p a 4 5. 0 0 0

5 +VIMB.PLLB,BIWJ 5287,210b., QBLFUJO FS» FJ SBKPJUVTUB (5b SNW UBSKPVT BMLBFO UP KB MPQQVV LVO FS» NZZUZ www.k-extra.fi.doolrplhqwlh /2+-$ SXK 3DOYHOHPPH 0D ± 3H ± /D ± 6X ±

6 Su 4.11. klo 10 23. sunnuntai helluntaista. Sanajumalanpalvelus, Antakaa toisillenne anteeksi. Kauko Puranen, Pertti Haapalainen, urut. Teemme seurakuntaretken Lohjalle keskiviikkona 21.11.2012 ja osallistumme seuraajina ortodoksiseen liturgiaan. Lähtö on seurakuntatalon pihasta klo 9.15. Ilmoittautumiset Leila Sirkiälle (019-356059) tai Jorma Lehdolle (044-3284363) viimeistään perjantaihin 9.11.2012 mennessä. Sammatin Kirkkoherranvirasto on avoinna viikoilla 43 ja 44 ti, ke, to klo 9-15, hallintosihteeri Keijo Wigren 044-3284 372. Torstaisin iltavirasto klo 15-18, vt. kirkkoherra Kauko Puranen, 044 3284 389. Vt. diakoni Jorma Lehto 044-3284 363. Diakoniatyöntekijää voi pyytää myös kotikäynnille. Sammatin seurakunnan kotisivut: www.sammatinseurakunta.fi. EU-ruokakassien jakelu Lohjan Rukoushuoneella Petsamonrinne 4 torstaina 25.10. klo 16-18 Vähävaraisille: työttömille, yksinhuoltajille, suurperheille, pieneläkeläisille, opiskelijoille. järj. Lohjan Adventtiseurakunta/Avustuspalvelu ADA Älä välitä, Jukka välittää Jukka Raappana Aila Lahti 199 Aluetyösuojeluvaltuutettu/Kiinteistönvälittäjä (LKV) 127 Turvallisuus, työllisyys, toimivuus: Hyvät julkiset palvelut. www.kenttalanautohuolto.fi Yleisöluento suolistosyövästä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto osasto 11 TYKS:n Kirurgian klinikan osastonylilääkäri dosentti Arto Rantala luennoi Lamminniemen Hyvinvointikeskuksessa järjestettävässä yleisöluennossa huomenna torstaina 25.10. suolistosyövän esiintymisestä, oireista ja kirurgisesta hoidosta. Suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpämuoto Suomessa ja esiintyvyys on yleistynyt viime vuosikymmenien aikana. Suolistosyövän paranemisennuste on kuitenkin parantunut tehokkaamman leikkaushoidon ja uusien syöpälääkkeiden ansioista. Dosentti Arto Rantala luennoi suolistosyövän esiintymisestä, oireista ja oireiden tutkimisesta. Lisäksi luennolla paneudutaan suolistosyövän kirurgisen hoidon eri vaiheisiin ja sen tutkimuksiin ennen leikkausta, leikkaushoitoon sekä leikkauksen jälkeiseen hoitoon. Luento on yleisölle ilmainen ja alkaa kahvitarjoilulla kello 18. Järjestäjänä Someron kuntokotiyhdistys ja LSSY:n Salon Seudun Paikallisosasto. KOTISEURAKUNTA JUMALANPALVELUKSET Su 28.10. klo 10 messu Pyhän Laurin kirkossa, Anna-Maija Lakomaa, saarna Marjanen, kanttorina Timo Saario, mukana Kirkkosällit. Radioidaan Radio Dei`n taajuudella 107,2 MHz. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa, Sibeliuksenk. 2. Su 28.10. klo 15 Loskamessu Lohjanportin seurakuntakodissa, Hammarintie 4, Panu Mäkelä, Paupa Tuomanen. Ehtoollismessun jälkeen kirkkokahvit. Su 28.10. klo 16 messu/yhteyden iltapäivä Virkkalan kirkossa, järj. Veljespiiri. Ke 31.10. klo 18 iltakirkko ja ehtoollinen Pyhän Laurin kirkossa, Paula Miettinen, Pia Hemminki ja Laurentiuskuoro, Su 4.11. kastettujen kirkko Pyhän Laurin kirkossa. Kaikki vuoden aikana kastetut kutsutaan 4.11. klo 10 messuun ja sen jälkeen lounaalle seurakuntasaliin. Täytä ruokailija ja ruokavaliolomake 26.10. mennessä netissä www.lohjanseurakunta.fi TAPAHTUMAT 25.10. klo 19 Duo Peili: Heijastuksia Sello ja kantele romantiikan pyörteissä Pyhän Laurin kirkossa. Sellisti Seeli Toivio kanteleensoittaja Hedi Viisma luovat vankan pohjan ja balanssin yhdessä tekemiselle. Kaksikko on konsertoinut useissa kirkoissa ja musiikkifestivaaleilla. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 5. Järj. srk:n musiikkitoiminta. 27.10. klo 10 12 lastentavarakirppis lauantaina Muijalassa Lohjanportin seurakuntakodissa, Hammarint. 4. Myynnissä vaatteita, leluja, kirjoja ym., buffetista kahvia, mehua, pullaa ja Yhteisvastuu heijastimia. Buffetti ja pöytävuokrat Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Lapsille videohuone ja pihalla leikkipuisto. Pöytävaraukset 044 3284390, 5 /pöytä. Autot toivotaan jätettävän koulun parkkipaikalle, jottei katu tukkeennu. Järj. Muijalan päiväkerho. Ti 30.10. klo 18.30-20 yhteislauluilta Lohjanportin seurakuntakodissa, Hammarint. 4. Ohjelmassa vanhoja kansakoululauluja, virsiä, veisuja, hengellisiä lauluja. Illan kulusta, laulatuksesta ja säestyksestä vastaavat Liisa Olin, Maisa Raaska, Matti Ollikainen ja Raimo Helenius. Järj. Lohjanportin aluetoiminta. Ti 31.10. klo 18 Hanna-piiri Lahokallionk. 5 A. Järj. Medialähetys Sanansaattajat. Piirissä rukoillaan SANSA:n Hannakalenterin pohjalta sekä tarkastellaan tulevan pyhän evankeliumitekstiä. Yhteyshenkilö Outi Nikkilä p. 040 501 4559. POIMINTOJA VIIKKO-OH- JELMASTA Ke klo 16.30-18 Ojamon keskiviikkokahvila avoinna seurakuntakodissa, Kartanonkuja 1. Matalan kynnyksen olohuonetoimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille. To 25.10. kirkkoherranvirasto on suljettu. Palvelemme pe 26.10. klo 8.30 14.30, Laurinkatu 40 ja puhelimitse klo 8.30-15 numerossa (019) 328 41. To 25.10. klo 12 diakonia-/käsityöpiiri Virkkalan kirkossa. To 25.10. klo 18 raamattuluento seurakuntakeskuksessa, Ville Auvinen, Jobin postia, järj. Sley & Lohjan srk. Su 28.10. pyhäkoulut: klo 10 keskustassa, Sibeliuksenk. 2, klo 11 Virkkalan kirkossa ja Ojamon seurakuntakodissa sekä kotipyhäkoulut klo 11.30 Reilininkatu 19 (Mäntynummi) ja Kivistönraitti 76 (Muijala) Ma 29.10. klo 12 Mannaa kaikille diakoniaruokailu Mäntynummen seurakuntatalossa, Mäntynumment. 17. Ti 30.10. klo 10 rukoushetki Pyhän Laurin kirkossa. Ti 30.10. klo 11 Evästä päivään diakoniaruokailu seurakuntakeskuksessa, Sibeliuksenk. 2. Ti 30.10. klo 13 päiväpiiri eläkeläisille Mäntynummen seurakuntatalossa, Mäntynummentie 17. Ti 30.10. klo 13 lähetyspiiri seurakuntakeskuksessa takkahuoneessa, Sibeliuksenk. 2. Ti 30.10. klo 17.30-18.30 arkipyhäkoulu Roution seurakuntakodissa, Kalliomäent. 2. Ke 31.10. klo 7 aamurukousryhmä Pikku Lauri lasten kappelissa. Ke 31.10. klo 11.30 keskiviikko-/diakoniaruokailu Virkkalan kirkossa. Ke 31.10. klo 13 Karstu-Karkalin diakoniapiiri Senja Rantasella osoitteessa Karstuntie 1058. Jos tarvitset yhteiskuljetusta ota yhteyttä Senjaan p. 0400 341 907. Ke 31.10. klo 18.30 ylistyksen ja rukouksen ilta Virkkalan kirkossa. Seurakunnan tarkempi viikkoohjelma netissä www.lohjanseurakunta.fi Vivamo, KRS:n toimintaa Su 28.10. klo 11 messu, nuorisotyön tiimi, Samaan aikaan pyhäkoulu. Tapahtumia: 26.-28.10. Luova kirjoittaminen, Marketta Vaismaa. 31.10.klo 17.30 Gospel-lattarit, Virpi Nyman (5 ). Ma klo 18.30 raamattutunti, Anita Koskimaa. Ke klo 9 ehtoollinen. Pe klo 18.30 lepohetki, ehtoollisen vietto. Vastaanotto puh. 0207 681 760 (ark. klo 9-16, la klo 9-13), s-posti: vivamo@sana.fi, www. vivamo.fi Rukouspalvelu ti klo 9.30-11.30 ja 17-18 puh. 0400 979 776. Muina aikoina puhelinvastaaja (ei tekstiviestit) tai s-posti: rukouspalvelu@sana.fi tai kirjeenä. Lohjan Rauhanyhdistys ry Su 28.10. klo 15, 16.30 ja 18 seurat, ry KASTETUT LAPSET: Lucas Anawin Ikonen, Siiri Alexandra Kivelä, Elli Karin Kronqvist, Elena Natalie Laine, Helmi Adeliina Elisabeth Mäki, Joona Julius Niemelä, Joona August Waltteri Vitikka AVIOLIITON ESTEIDEN TUTKINTOJA: Juha Johannes Korpiniitty ja Ulla Ulrika Lundström, molemmat Lohjalta. KUOLLEET: Ilma Marjatta Erlund, 94 v., Paula Kyllikki Sorajärvi, 80 v., Kaija Anneli Alhonen, 70 v., Ilkka Antero Pesonen, 64 v., Lasse Juhani Aspelin, 61 v., Katriina Inkeri Kortelahti, 58 v., Ossi Johannes Ruoho, 54 v. Operaatio JOULUN LAPSI lahjapakettien keräyspiste Lohjalla Lohjan Vapaaseurakunta Toukolankatu 2 ti klo 16 18 ja su klo 18 19. P. 044 378 9017 SAMMATIN SEURAKUNTA To 25.10 klo 13-14.30 Kultaisen iän kerho seurakuntatalossa. Vieraana on Oiva Lindqvist Lohjan Seudun Hengitysyhdistyksestä. Pe 26.10. klo 13 Kaisankallion ehtoollishartaus. Kauko Puranen, Jorma Lehto. Su 28.10. klo 10 Uskonpuhdistuksen muistopäivä. Sanajumalanpalvelus, Uskon perustus. Kauko Puranen, Pertti Haapalainen, urut. Ke 31.10 klo 18 Raamattupiiri seurakuntatalossa. La 3.11. klo 10 Pyhäinpäivä. Messu, Pyhien yhteys. Kauko Puranen, Pertti Haapalainen, urut. La 3.11. klo 18 Vainajien muistojuhla. Vuoden aikana kuolleitten nimet luetaan juhlassa. Oman rakkaansa nimen kuultuaan voi sytyttää kynttilän alttarille. Pertti Haapalainen, laulu, Henry Mattila, trumpetti. MUUT SEURAKUNNAT Lohjan Helluntaiseurakunta Nyyrikinkatu 9. www.lohjanhelluntaisrk.net Ke 24.10. klo 18 Venäjänkielinen rukousilta. Pe 26.10. klo 18.30 Varkit. La 27.10. klo 19 Flame. Su 28.10. klo 11 Lähetysjumalanpalvelus puhe: Timo Träff, juonto: Aatos Lindroos, musiikki: Shalom-yhtye Nummelasta joht. Airi Leppäjärvi, pyhäkoulu. Klo 18 Evankeliumin ilta venäjäksi. Ti 30.10. klo 18.30 Rukouksen ja ylistyksen ilta, vastuussa: Helena Müller. Ke 31.10. klo 18 Venäjänkielinen rukousilta. Baptistilähetys srk www.rukoushuone.fi Hengellinen tilaisuus Virkkalassa, EVÄS-TORPALLA Os.Kalkkiradantie 1 Pe 26.10. klo 19 ILOSANO- MAN ILTA. Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilu! Tilaisuuden aikana Varkkarikerho (9-13v.) & Pyhäkoulu (4-8v.). Ti 30.10. klo 18.30 SANAN JA RUKOUKSEN ILTA Uudella Pikkutorpalla, Evästorpan tiloissa. Sydämellisesti tervetuloa! Adventtiseurakunta Lohjan Rukoushuone, Petsamonrinne 4. Rukouspuhelin 040 4628113. http://lohja.adventist.fi To 25.10. klo 16-18 EU-ruokakassien jakelu. To 25.10. klo 18.30 Raamattuja rukouspiiri. La 27.10. klo 10.30 jumalanpalvelus - saarna ja raamatuntutkistelu Kari Heikkinen. Raamattutunnin aiheena Kasvaminen Kristuksessa. Lapsille ja koululaisille omaa ohjelmaa raamattutunnin aikana. Sydämellisesti tervetuloa! Ortodoksit LOHJA, Ort. srkkeskus, Nahkurinkatu 4 Ke 24.10. klo 18 kuoroharjoitus. To 25.10. klo 14 seniorikerho. Ti 30.10. klo 16-20 Ikonipiiri, syyskauden viimeinen kerta. Ke 31.10. klo 18 Ehtoopalvelus (maallikkopalvelus) ja kuoroharjoitus. Villasukat Kreikan luostareihin palautetaan ke 31.10. ehtoopalveluksen yhteydessä seurakuntakeskukseen. Jos et pääse paikalle, ota yhteyttä Anne Uotilaan puh. 044-284 6113. NUMMELA, Kaarikeskus, Kaarikeskuksen kahvio, Pisteenkaari 13-15 Pe 26.10. klo 18 seurakuntailta, vetäjänä Matti-kanttori. NUMMELA, Ev.lut. seurakuntakeskus, Kappelitie 5 Su 28.10. klo 10 Liturgia. Ma 29.10. klo 10-13 Ikonipiiri. NUMMELA, Naarapajuntie 7, Prisman takana Ma 29.10. klo 17 Peruskiven siunauspalvelus Nummelan tsasounan perustuksilla. VIHTI, Kirkonkylän ev.lut. seurakuntatalo, Niuhalanraitti 6 B La 27.10. klo 18 Ehtoopalvelus. VIHTI, Ojakkala, Kokkointie 185 To 1.11. klo 17-20 Ikonipiiri. Länsi-Uudenmaan Kristillinen Keskus Paikkarinkatu 2, Lohja p. 050 3048808. www.kristillinenkeskus.fi Su 28.10. klo 17 jumalanpalvelus. Ensimmäinen tilaisuutemme uusissa tiloissa Paikkarinkadulla. Sanan opetusta ja ylistystä. Pyhäkoulut lapsille. Kahvia tarjolla ennen tilaisuutta. Tervetuloa! Lohjan lähetys srk Karstuntie 2 Ke 24.10. klo 18 Raamattutunti: Jeesuksen veri" Jani Sormunen. Pe 26.10. klo 18 Nuorisokahvila. Su 28.10. klo 18 Herätyskokous. Paljon musiikkia ja omakohtaisia kertomuksia. Maanantaisin naisten kasvuryhmä klo 15 ja miehet lukevat Raamattua klo 18. Ke 31.10. klo 18 Raamattutunti: Pyhä Henki" Pauli Tonteri. Tilaisuuksien lopussa on keskustelua, rukouspalvelua ja kahvitarjoilu.tervetuloa. Vapaa pääsy. Ota ystäväsikin mukaan. Lohjan Vapaaseurakunta Toukolankatu 2. P. 0443789017 www.lohjanvapaa.seurakunta.net Su 28.10. klo 16 Sunnuntaijuhla Lars Karlsson ja Leo Siistonen. Ti 30.10. klo 14 Sana ja rukous. Ti 30.10. klo 18.30 Raamatun ja rukouksen ilta. Kirpputori avoinna pe 11-17.

Äänestä kotiasi äänestä Keskustaa! www.keskusta.fi Suomen Keskustan kunnallisvaaliehdokkaat Lohjalla 2012 7 Alanne Päivi Emäntä Leppäkorpi 295 Grönlund Antti Ylioppilas Pusula 296 Holappa Jarkko Yrittäjä Sammatti 297 298 Huhtala Lassi KM, luokanopettaja Mårbacka Ikävalko Tapio Opetusneuvos, opettaja, Lohja 299 300 Ilomäki-Piirilä Hannele FK, Lehtori (eläkel) Munkkaa 301 Junnola Eila yo-merkonomi, vanhustyöntekijä, Asemanpelto 302 Kakko Laila KM, erityisluokanopettaja, Myllylampi 303 Kangas Inkeri Sairaanhoitaja, terveydenhuollon maisteri, Metsola 304 Lehtonen Markku Luomuviljelijä, yrittäjä Karjalohja Liesivaara Petri MMM, tutkija Routio 305 Lippo Jouko Henkilöstöhallintokonsultti, Muijala 306 307 Ojanen Tarja KM, varhaiskasvatuspäällikkö, Routio Parikka Jyrki Agrologi, mehiläishoitaja, Pusula 309 310 311 312 313 314 Salmenpohja Eeva VTM, koulutus ja työvoimapoliittinen Salokari Seija Sairaanhoitaja, Sarvi Kristian Maanviljelijä Saukkolin Pirkko Maanviljelijä Siponen Erkki Liikkeenharjoittaja asiamies, Nummi yrittäjä, Lohja Nummi Saukkola Perttilä Solala Markus Yrittäjä Pusula 315 Ylitolonen Jari It-asiantuntija Pusula 316 Åström Petteri Maatalousyrittäjä Muijala 317 ALUEESI NYKYAIKAISET AUTOHUOLTOKORJAAMOT NÄKYYKÖ? 1 KPL H7 + AJOVALOJEN VAIHDOT ODOTTAESSA 17 35 2 kpl, *2 v/30 tkm VAIHTOTYÖ MEILLÄ TEHTY MÄÄRÄAIKAISHUOLTO ON TAE AUTOSI TAKUUN SÄILYMISESTÄ MYÖS LASKULLA! Varmistamme, että autosi toimii talvellakin! SYYSTARJOUS (Sisältää seuraavat tarkistukset: akku, pakkasneste, renkaiden kunto, pesulaitteet, valot ja polttimot, jarruneste sekä pyyhkijänsulat) Hinta 0,00 Tarjous voimassa 31.10.2012. saakka KAIKKI MERKIT tai POLTTIMOT TAKUULLA Autonpesu huollon yhteydessä 0 Kun tuot autosi meille määräaikaishuoltoon, saat autosi pestynä ja huollettuna takaisin! (Arvo 14,40 ) Etu voimassa 31.10.2012. saakka PHILIPS LONG LIFE ECOVISION H7 *MEILLÄ VAIHDETTUNA PAREITTAIN MYÖS OSA- MAKSULLA! KENTTÄLÄN AUTOHUOLTO Asemantie 50, 03100 Nummela, puh. 010 770 2237 (NUMMELAN VARAOSATALO) huolto@kenttalanautohuolto.fi PERTTILÄN AUTOHUOLTO Sauvonrinne 19D, 08500 Lohja, puh. 010 292 6555 (MASKUN HUONEKALULIIKETTÄ VASTAPÄÄTÄ) perttila@kenttalanautohuolto.fi

8 Autopeltipojat Oy Nummelantie 122, Vihti Vakuutusyhtiöiden kolarikorjaukset Peltikorjaukset Ilmastoinnin huollot Huollot Ohjauskulmien mittaukset ja säädöt Lasinvaihdot Katsastuskunnostukset Rengastyöt MEILTÄ MYÖS RENKAAT, ALUMIINIVANTEET AUTONKORIN ALKUPERÄISET- SEKÄ TARVIKEOSAT Jan Rantanen Riku Halmetoja 045-348 7372 045-348 7371 Hinauspalvelu 24 h päivystys 0400-895 523 Lohja, Nummi-Pusula, Karjalohja, Siuntio, Nummela P.Suutarinen Koneurakointi E. Lehtiranta Oy 041-5340934 Seurakunnat laativat vielä itsenäisesti tulevan talousarvion Uusien seurakuntien liittymisen myötä on Lohjan seurakunnan hallintojohtaja Raimo Hämäläisen mukaan ensi vuosi nähtävä talousarvion laatimisen ja toiminnan suunnittelun näkökulmasta siirtymäaikana. Paljon valmistelutyötä jää vielä ensi vuodellekin. Seurakunnat hoitavat vielä tässä vaiheessa suhteellisen itsenäisesti tulevan vuoden talousarvion laatimisen omalta osaltaan. Talousarvio kootaan loppusuoralla käsittämään laajentuvan organisaation kokonaisuus. Päätöksentekoprosessista vastaavat nykyisen Lohjan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto ja kirkkovaltuusto. Ensi vuoden aikana laaditaan myös Lohjan seurakunnan strategia, joka tulee sisältämään eri osa-alueita, kuten seurakunnallisen työn, henkilöstön, kiinteistöt, viestinnän jne. Talouden tasapainottaminen Koska 1,2 prosentin kirkollisveroasteen mukainen verotulokertymä ei enää riitä toiminnan kulujen kattamiseen, päätti kirkkovaltuusto nostaa kirkollisveroprosentin 1,5:een. Vuonna 2010 tilinpäätös oli 630.000, viime vuonna 780.000 ja tänä vuonna 910.000 euroa alijäämäinen. Arvioiden mukaan 1,5 prosentin verokannalla voidaan saavuttaa 350.000 450.000 euron positiivinen tulos. Hämäläinen kertoo, että myös Hallintojohtaja Risto Hämäläinen sanoo, että kirkollisveroprosentin nostaminen ei yksin riitä, vaan on myös löydettävä säästökohteita. käyttötalouden kuluja pyritään vähentämään ensi vuonna 3 prosenttia. Säästötavoite on sama kuin arvioitu noin 3 prosentin hintatason nousu, eli inflaatio. Kirkollisveroprosentin nostaminen ei yksin riitä, vaan meidän pitää etsiä säästötalouden kohteita strategian kautta. Henkilöstökustannuksia on vaikea pienentää. Ne muodostavat kuitenkin 63 prosenttia menoistamme. Tämä on työvoimavaltainen ala, huomauttaa Hämäläinen. Seurakunnalla on myös pakollisia menoja kuten keskusrahastomaksu 475.000 euroa, uusi eläkerahastomaksu 90.000 euroa ja henkilöstökustannusten korotusvaraus. Yhteisöveron tulevaa tuottoa on Hämäläisen mukaan nykyisessä suhdanne tilanteessa hyvin vaikea ennustaa. Kuntaliiton laskelmiin nojautuen vuoden 2013 yhteisöveron tuotto Lohjan seurakunnan laajentuneessa organisaatiossa olisi noin 780 000 euroa. Se olisi noin 95 000 euroa vähemmän kuin vuoden 2011 toteutuma. Kirkollisverotulot Hämäläinen totesi, että kirkollisveron nostoon luo painetta myös uusi seurakuntaorganisaatio. Tuloja tarvitaan nyt ja jatkossakin. Jatkossa kirkollisverotuloista saatavilla ylijäämällä on tarkoitus kattaa tulevina vuosina tarvittavien investointien, kuten Saarikon leirikeskuksen saneerauksen rahoitusta. Seurakuntatalouden tarkoitus ei ole tuottaa voittoa. Saarikkoa varten on olemassa jo pitkälle menevät suunnitelmat ja niiden uskotaan toteutuvan viiden vuoden sisällä. Puhutaan noin 2 miljoonan euron investoinneista. Arvioimme nyt tilanteen uudelleen, kun näemme myös liittyvien seurakuntien tarpeet, totesi kirkkoherra Juhani Korte. Lohjan seurakunnan on taloudellisesti vaikeina vuosina pelastanut edellisten vuosien ylijäämä, jota lasketaan olevan noin 5 miljoonaa euroa. Kyseistä rahasummaa ei kuitenkaan ole olemassa. Se raha on kiinni infrastruktuurissa ja omaisuudessa. Se palvelee seurakuntalaisia, kun kiinteistöt ovat kunnossa ja meidän velvollisuutemme myös on pitää ne hyväkuntoisina, selvittävät Korte ja Hämäläinen. -jm Länsi-Uudellemaalle rakennetaan yhteistä matkailustrategiaa Yhdellä soitolla kaikki rakennushuolesi luotettavasti kuntoon 0400-412 166 www.putkiasennusenroos.com Kaivotekniikka Mustonen Oy PORAKAIVOT PORAUS ASENNUS HUOLTO 471 567 0400 MYÖS MAALÄMPÖKAIVOT rakentaa ja remontoi unelmasi todeksi! - kirvesmiespalvelut, kaikenlaiset työt - vesieristykset ja laatoitustyöt - myös sisustussuunnittelu työkohteisiin Ystävällisesti ja kustannustehokkaasti 15 vuoden kokemuksella Puh. 044-3343 719 Kivas kivaset@gmail.com www.kivaset.fi Fiskarsissa pidettyyn matkailustrategian työseminaariin osallistui noin 70 alan ammattilaista. Länsi-Uudellamaalla rakennetaan yhteistä matkailustrategiaa kaikille matkailualan toimijoille Hangosta Kirkkonummelle, Nummi-Pusulaan ja Karkkilaan. Matkailuyrittäjistä, kuntien edustajista ja matkailun koulutus- ja kehitysorganisaatioiden edustajista koottu ryhmä työskenteli lähes 70 hengen voimin Fiskarsissa pidetyssä matkailustrategian työseminaarissa. Yhdessä pohdittiin, miten alueen matkailu saadaan näkyväksi. Työryhmien tuloksena saatiin aikaan hyvät lähtökuopat niin asiakasryhmien tunnistamiselle, yhteismarkkinointiin, myynnin edistämiselle, palvelujen saavutettavuudelle ja sesonkityöntekijöiden saatavuudelle. Vuokatista viisautta Nina Vesterinen, Työ- ja elinkeinoministeriön matkailun erityisasiantuntija kertoi että Suomessa kävi vuonna 2011 7,3 miljoonaa ulkomaista matkailijaa, ja että tänä vuonna matkailijamäärä on kasvanut jo 7,8 %. Matkailun trendejä ovat niin kestävä matkailu kuin myös hyvinvointi- ja terveysmatkailu. Länsi-Uudenmaan matkailupalvelut tukevat kaikkia trendejä, ne täytyy vain saada näkyväksi yhdessä. Juha Tanskanen matkailualan markkinointiin ja mainontaan erikoistuneesta Pohjolan Myllystä haastoi Länsi-Uudenmaan matkailuyrittäjiä heittämään rajat roskikseen. Yhteinen suunta ja visio ovat kaiken A&O ja kaiken takana tulee olla yritykset, yritykset ja yritykset. Tanskanen peräänkuulutti lisäksi myynnin täsmäammuntaa, kärkituotteita ja elintärkeää matkailuyrittäjien allianssia. 193 miljoonan euron matkailutulot Länsi-Uudenmaan kunnat panostavat tällä hetkellä matkailumarkkinointiin noin 165 000 euroa ja yritykset noin miljoona euroa vuosittain. Matkailutulo vuositasolla alueella on 193 miljoonaa euroa. Tämä on siis varsin merkittävä tulo panostukseen nähden. Matkailu työllistää alueella noin 1690 henkilötyövuotta. Päiväkävijöitä alueella on vuodessa n. 800 000 ja tilastoituja yöpymisiä 273 500. Tällä hetkellä alueen matkailussa odotetaan alueellisen myynti- ja markkinointiyhtiön toiminnan käynnistymistä, laaditaan ensimmäistä yhteistä matkailustrategiaa ja panostetaan alueyhteistyöhön osallistumalla Etelä Suomen yhteiseen Tounet hankkeeseen. Tilaisuudessa esittäytyi Tounet -hankkeeseen palkattu Länsi-Uudenmaan uusi matkailun aluekoordinaattori Jukka Punamäki, joka on aikaisemmin toiminut mm. Lapissa Posion matkailuyhdistyksen toiminnanjohtajana. Kaiken tämän toiminnan tavoitteena on matkailijamäärän ja -tulojen kasvu Länsi-Uudenmaan alueella.

9 Metallin Vaikuttaja Jouni Linden Lohjan kaupungin valtuuston Hyvä työllisyys turvaa hyvät palvelut Lohjalla Hitsaaja, pääluottamusmies, Metalliliiton liittovaltuuston jäsen, Lohjan kaupungin valtuuston 1. varajäsen sekä opetuslautakunnan jäsen TERVETULOA KATSASTAMAAN - KAIKKI KATSASTUKSET myös rekisteröinnit/ ajoneuvovakuutukset PALVELEMME MA-TO 8.00-18.00 PE 8.00-16.00 TAATUSTI KOTIMAINEN www.jouni-linden.net kahvitarjoilu aina TAATUSTI LOHJALAINEN Puh. 019-334 583 Tällanen ol Viipuri -valokuvanäyttely esillä Vihdissä Suuren suosion saavuttanut Tällanen ol Viipuri -valokuvanäyttely avataan Air Hotel Nummelassa (Lentokentäntie 5) maanantaina 29.10. kello 12 ja näyttely on avoinna perjantaihin 9.11. kello 12:een asti. Vihdin Karjalaseura sai näyttelymateriaalin toiseksi viimeisen avoinna olleen ajankohdan, vaikka näyttelyä ruvettiin järjestämään Vihtiin jo alkukesästä. Paras vierailuaika Air Hotel Nummelan näyttelyssä on arkisin kello 10 21. Kyseessä on Ilta-Sanomien kokoama ainutlaatuinen näyttely, joka kiertää Suomessa eri paikkakunnilla vuoden 2012 loppuun asti lehden 80-vuotisjuhlien kunniaksi. Lukijoiden pyynnöstä Ilta-Sanomat päätti antaa näyttelyn siitä kiinnostuneille tahoille ilmaiseksi lainaan. Näyttelyyn on yleisöllä aina vapaa pääsy eikä Ilta-Sanomat peri näyttelyn lainaajalta maksua. Valtavan kiinnostuksen vuoksi läheskään kaikki halukkaat tahot eivät kuitenkaan ole saaneet näyttelyä omalle kotiseudulleen. Näyttelyn kysyntä ylitti kaikki odotuksemme. Valitettavasti emme voi sen takia lähettää Viipuri-kuvia kaikille niitä toivoneille paikkakunnille. On kuitenkin ollut hienoa nähdä, miten paljon Suomen historia suomalaisia kiinnostaa, päätoimittaja Ulla Appelsin on sanonut. Ajallisesti valokuvanäyttely on kolmiosainen: 1930-luvun suomalainen kulta-aika, talvi- ja jatkosota sekä Viipurin ensimmäiset neuvostovuodet. Yksi osio on omistettu Aukusti Tuhkalle, joka kävi tiettävästi ensimmäisenä suomalaisena kuvaamassa neuvosto- Viipuria salaa 1954.

10 Terttu Grönfors-Roos DBA, yrittäjä, tietokirjailija 321 Kokoomus Lohja Jorma Kuosmanen 330 Vahva vaikuttaja sinun valtuuttamana Tule kertomaan ajatuksiasi olen tavattavissa Kymppikahvilassa Sepänkatu 3-5, Lohja, la 20. ja 27.10. klo 10 14 Lohjan Kokoomus SANO KYLLÄ KUNTALAISTEN HYVINVOINNILLE! 326 Kunnallisvaaliehdokas Jarko Jokinen Koulutettu hieroja/yrittäjä 47 vuotias 0400 496 503 jarko.jokinen@gmail.com ERIKOISRYHMÄT JOIDEN ASIOITA HALUAN KAUPUNGINVALTUUSTOSSA AJAA! * Eläkeläisten ja vanhusten kerhoja ja palveluita on parannettava! * Invalidien ja vaikeavammaisten kerhoja ja palveluja on parannettava! * Lapsiperheiden toimeentuloa ja tukimuotoja on parannettava! * Opiskelijoiden opiskeluedellytykset on taattava! * Työttömien työllistämistä on tuettava ja kehitettävä entisestään! ÄÄNESTÄ JARKO JOKINEN JA OPASKOIRA OLA PUOLUSTAMAAN KUNTALAISTEN HYVINVOINTIA LOHJAN KAUPUNGINVALTUUSTOON. - VASTUULLISEN POLITIIKAN TEKEMISEN PUOLESTA - KOKOOMUS LOHJA Duo Peilin konsertti Heijastuksia Lohjan Pyhän Laurin kirkossa Sello ja kantele romantiikan pyörteissä Duo Peilin konsertti Heijastuksia kuullaan huomenna torstaina kello 19 Lohjan Pyhän Laurin kirkossa. Konsertissa esiintyvät Seeli Toivio, sello ja Hedi Viisma, kantele. Seeli Toivio valmistui musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemiasta joulukuussa 2009, aiheenaan sellonsoiton vasemman käden tekniikan kehitys 1700-luvulta nykypäiviin sekä oman vasemman käden tekniikan esittely. Seeli Toivio hyödyntää tekniikkaansa erityisesti virtuoositeoksissa. Kotimaan lisäksi Seeli Toivio on esiintynyt Euroopassa, Aasiassa, USA:ssa ja Etelä-Afrikassa. Hän on levyttänyt Suomessa, Bulgariassa ja Japanissa sekä tehnyt radio- ja TV-nauhoituksia useassa maassa. Virolaissyntyinen Hedi Viisma aloitti kanteleensoitonopinnon sitsemän vuoden ikäisenä. Hän valmistui Georg Ots - musiikkikoulusta ja jatkoi opintoja Sibelius-Akatemiassa Ritva Koistisen kanteleluokassa, josta valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2006. Tallinnan Musiikkiakatemian kanteleensoiton lehtori sekä aktiivinen solisti ja kamarimuusikko Hedi Viisma suorittaa tällä hetkellä Sibelius- Akatemiassa taiteellista tohtorintutkintoa. Duo Peilin debyyttilevy Reflections eli suomeksi Heijastuksia ilmestyi elokuun alussa 2011. Duo Peili sai alkunsa vuonna 2006 Sibelius-Akatemian DocMus-yksikön taiteilijakoulutuksessa, jossa duon muusikot, sellisti Seeli Toivio kanteleensoittaja Hedi Viisma valmistelivat tuolloin. Konsertin ohjelma Konsertin ohjelmassa kuullaan: J. S. Bach (1685 1770): Sonaatti nr. 3, Armas Järnefelt Duo Peilin muodostavat kanteletta soittava Hedi Viisma ja sellisti Seeli Toivio. (1869 1958): Kehtolaulu, Oskar Merikanto (1868 1924): Romanssi, Luigi Boccherini (1743 1805): Menuetto, Nikolai Rimski-Korsakov (1844 1908): Kimalaisen lento, Gabriel Faure (1845 1924): En Sourdine, Jean Sibelius (1865 1957): Valse Triste, David Popper (1843 1913): Keijukaistanssi, Arvo Pärt (1931 ): Peili peilissä, Claude Debussy (1862 1918): Clair de Lune ja Passepied, Girolamo Frescobaldi (1585 1643): Toccata Konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelma maksullinen. Järjestää: Lohjan seurakunta, musiikkitoiminta. KUNNAT KUNTOON äänestä valtuustoon KARI J. KEMPPAINEN Merkonomi/Paperimies evp./eläkeläinen, Lohja 045 3182 997 184

Jan Metsola Suomen Nuorkauppakamarit ry:n varapuheenjohtajaksi Vihdin nuorkauppakamarin jäsen Jan Metsola valittiin Suomen nuorkauppakamarit ry:n (SNKK) vuoden 2013 varapuheenjohtajaksi. Valinta tapahtui kansallisessa vaalikokouksessa, joka tänä vuonna oli Tampereella 12. 14.10. Vihdin nuorkauppakamarista on sen 44-vuotisen historian aikana ainoastaan kerran aikaisemmin, vuonna 1988 Heikki Korhonen, ollut yhtä merkittävässä tehtävässä Suomen nuorkauppakamarit ry:n hallituksessa. Korhonen toimi vuonna 1989 järjestön kansallisena puheenjohtajana. Jan Metsola aloitti nuorkauppakamariuransa vuonna 2005, jonka jälkeen hän on toiminut Vihdin nuorkauppakamarin hallituksessa useissa viroissa sekä puheenjohtajana vuonna 2010. Vuonna 2011 hän toimi Suomen suurimman alueen, alue A:n aluejohtajana. Tänä vuonna Jan on toiminut kehitysjohtajana SNKK:n hallituksessa ja hänellä on ollut vastuullaan viisi kansallista projektiia. Vuonna 2014 Jan tulee toimimaan kansallisena puheenjohtajana. Pusulan joulumessuille tarjolla myyntipaikkoja LC-Pusula Ladyt järjestävät jo perinteeksi muodostuneet joulunalusmessut Pusulan Ahjolassa 24.11.2012. Joulunalusmessuilla on myynnissä käsitöitä, puuesineitä, keramiikkaa, lahjatavaroita, joulukoristeita, Metsola on 33-vuotias yrittäjä. Hänen yrityksensä Oasis Media löytyy Nummelan keskustasta. Jan asuu Maarianhaminassa vaimonsa Terhin ja kahden lapsen kanssa. Maarianhaminaan he ovat muuttaneet kaksi kuukautta sitten. Myös vaimo Terhi on aktiivinen nuorkauppakamarilainen ja tämän vuoden puheenjohtaja Vihdin nuorkauppakamarissa. SNKK:n hallituksessa tulee ensi vuonna olemaan myös naapurikamarista Lohjalta kehitysjohtajana Irene Lamberg sekä alue A:n aluejohtajana Mervi Vuorinen. Jan Metsola on 33-vuotias vihtiläinen yrittäjä. kynttilöitä, maatilojen tuotteita, jouluherkkuja ja leivonnaisia. Jos sinulla on tuotteita maaseudun hengessä nykypäivän ihmiselle Joulunalusmessut ovat hyvä paikka tuoda tuotteesi esille ja myyntiin. Pöytävarauksia otetaan jo nyt vastaan. Voit ottaa yhteyttä Minna Mannerkoskeen 046-8832650 tai sähköpostilla joulunalusmessut@ live.fi. 11 Yleisökirjoitus Ops, miten on asiat Uudella Lohjalla? Ajattelin, että kun tässä ollaan oikein vaaliehdokkaana, niin pitää nyt vähän tietää, millainen Lohja syntyy 1.1.2013. Mieli valppaana menin Lohjan kaupungin nettisivuille ja aloin sukeltaa siellä etsien johtolankoja tulevaisuuteen. Ei löytynyt oikein mitään. Kaupungin nykyiselle asukkaalle ei ollut tietoa tarjolla, vaan ohjattiin sivustolle, jonka nimenä on Uusi Lohja. Hienoa, se vaikutti lupaavalta. Sinne klikkasin itseni toivorikkaana ja löytyihän se. Minua kiinnosti kovasti henkilöstöasiat, koska Lohjasta kasvaa yli 3000 hengen jättiläisorganisaatio, ylivoimaisesti suurin työnantaja alueellaan. Menin Uuden Lohjan sivuilla otsakkeen Henkilöstö kohdalle ja siitä sitten sisään ja ups: siellä oli tyhjää takana. Missä ovat tilastot ja raportit henkilöstön jakautumasta, koulutuksesta, sijainnista, jotka kertoisivat, miten tässä meille oikein käy? Uusi organisaatio aloittaa toimintansa alle kolmen kuukauden päästä, Sen sijaan Uuden Lohjan sivuilta löytyy vaikka mitä muuta. On seikkaperäiset ohjeet vaalijärjestelyistä, on tietoja byrokratiatyöryhmän työstä, jossa lähidemokratiatyöryhmän ja byrokratiatyöryhmän työtä synkronoidaan ja on yhteishallituksen pöytäkirjoja, joissa kerrotaan esimerkiksi osallistumisesta Hinku-hankkeeseen. Mutta missä on kaupunkilaisen käyttötietoa muistioiden ja pöytäkirjojen momenttien takana? Tulin parin tunnin etsinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että ei missään. Nykyisenä kuntavaaliehdokkaana, tulevaisuuteen vihittynä vanhan liiton lohjalaisena, joudun arvaamaan, että miten tässä meille oikein käy. Terho Tikkanen Olen kunnallisvaaliehdokkaana

12 Kino Vaakuna lahjoitti Kino- Ukoille uudet, komeat pelipaidat Sarjoihin osallistutaan kahdella joukkueella 24h Myös auto- ja peräkärry- sekä venetrailerivuokrausta. 019-31 22 33 Nelisen vuotta Lohjalla kaukalopalloa harrastanut yli 50-vuotiaat vanhempien herrasmiesten joukkue on nyt ristitty uusien pelipaitojen myötä Kino-Ukoiksi. Lahjoituksesta vastasi Lohjalla Kino Vaakunaa pyörittävä Make Hinkkanen, joka itsekin harjoittelee muiden kinoukkojen kanssa, vaikka ei vielä ikänsä puolesta varsinaisiin peleihin pääsekään mukaan. Kino-Ukkojen vetäjä Rauno Kuparinen kertoo, että lähes kaikki mukana olevat ovat pelanneet jotain jääpeliä aikanaan aktiivisesti. Helsingistä joukkueessa on mukana jopa SM-tason pelaajia ja Lohjalla he ovat ehtineet pelata monissa eri seuroissa. Aktiivisesti harjoituksissa käy 16 17 pelaajaa, mutta Kuparisen mukaan lisää pelaajia otetaan mielellään vastaan. Lohjan jäähallissa harjoitellaan kerran viikossa, maanantaisin kello 10.30 12. Suurin osa pelaajista harjoittelee kuitenkin 4 5 kertaa viikossa, kun he kiertävät Espoon ja Helsingin halleja. Itsekin kuulun tähän porukkaan, naurahtaa Kuparinen. Alusta asti on joukkuetta tukenut myös Neste Myllylammen kauppias Seppo Hämäläinen, joka pelaa myös itse kaukalopalloa. Kuparinen kiitteleekin monia alkuperäisiä jäseniä, jotka ovat porukan tukipilareita. Rahallisesti pärjäämme, sillä olemme hankkineet muitakin sponsoreita. Meillä on paketti ja budjetti kunnossa, vinkkinä vain monille juniorijoukkueille. Olemme myös neuvotelleet Lohjan Liikuntakeskuksen kanssa edullisista harjoitteluvuoroista. Kaksi joukkuetta Kino-Ukoilla pelaa Helsingin piirin sarjoissa kaksi joukkuetta, yli 55- ja yli 60-vuotiaat. Kuparinen laskeskelee, että viime vuonna nuoremmilla oli yhdeksän ja vanhemmilla 12 sarjaottelua. Lisäksi moni osallistuu SM-kisoihin. Niin tekee Kuparinenkin, 66, Töölön Vesan joukkueessa. Mukaan treeneihin kannattaa tulla, jos ei tarvitse valkoista keppiä. Pystyssä luistimillakin kaukalossa pysyy helposti, kun siellä on laidat. Monta kertaa meillä on pukukopissa kivempaa kuin kaukalossa. Jälkipelit ovat parasta, mutta aikaa tähän tarvitsee varata ja olla jo vähän varttuneempi, selvittää Kuparinen osoittaen samalla, että myös huumori kuuluu kuvioihin mukaan. Varttuneiden joukkueet harjoittelevat päivisin, mutta pelit ovat iltaisin. Make on mukana aina silloin, kun työasiat antavat siihen mahdollisuuden. Halusin tukea varttuneiden liikuntaa. Harrastajia saisi olla enemmän mukana. Silloin kaikilla olisi vähän helpompaa ja harrastus tulisi myös halvemmaksi. Eihän tämä kallista nytkään ole. Koska pelaajien taso on varsin kirjava, sopii kaukalopallo Maken mielestä senioreille paremmin kuin jääkiekko. Fyysiset kontaktitkin ovat vähäisempiä, mutta kyllä joskus rymistellään kaukalossa niin, että se tuntuu luissa ja ytimissä. -jm Äänestyspaikalle kannattaa mennä omin lihasvoimin Kino Vaakunan lahjoittamia uusia komeita pelipaitoja ihastelivat Kino-Ukkojen Seppo Hämäläinen, Make Hinkkanen ja Rauno Kuparinen. Talvinopeudet käyttöön kuun loppuun mennessä Lisäaikaa liikunnalle kannustaa meitä liikkumaan Lokakuun viimeisenä viikonloppuna 27. 28.10 siirretään kellot talviaikaan. Tuttuun tapaan Hengitysliitto ja Suomen Apteekkariliitto kannustavat käyttämään kellojen siirrosta tulevan lisätunnin liikuntaan ja omasta terveydestä huolehtimiseen. Tänä syksynä kuntavaalien äänestyspäivä, sunnuntai 28.10. osuu Lisäaikaa liikunnalle viikonloppuun. Osana Lisäaikaa liikunnalle kampanjaa liitot kannustavat äänestäjiä liikkumaan äänestyspaikalle omin lihasvoimin, kävelemällä tai pyöräilemällä. Aikuisväestölle suositellaan 10 000 askelta päivässä. Uusien tutkimusten mukaan jo 6000 askeleen vuorokausiannos ehkäisee ennenaikaista kuolemaa. Kannustamme ihmisiä askeltamaan ja liikkumaan aina kun on mahdollista. Nyt voi äänestyspaikalle kävellä vaikka koko perheen voimin, ehdottaa Hengitysliiton liikunnan suunnittelija Janne Haarala. Hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa kehittävän kestävyysliikunnan lisäksi on tärkeää vahvistaa myös lihaskuntoa. Näitä kaikkia voi harjoittaa mm. paikallisten hengitysyhdistysten ja heidän kumppaniensa järjestämissä liikuntatapahtumissa, muistuttaa Haarala. Tempaus Lohjalla Lohjan Hengitysyhdistys on järjestänyt aikaisempina vuosina Lisäaikaa liikunnalle tapahtumana sauvakävelyä, erilaisia pelejä, vesijumppaa jne. Tänä vuonna Astangajoogan tiloissa Karjalankatu 10:ssä, lauantaina 27.10. kello 11 13 järjestetään tutustuminen astangajoogaan. Ohjelmassa on joogatekniikatalustus mm oikea hengitys, harjoitus, venyttely, rentoutus ja loppukeskustelu. Tämän tutustumistilaisuuden harjoitus on muokattu vammaisille sopivaksi, opettaa mm oikeaan hengitystekniikkaan ja sitä kautta pysymään rauhallisena esim. ongelmatilanteissa. Tapahtuma on tarkoitettu kaikkien vammaisjärjestöjen jäsenille ja on osanottajalle ilmainen, sinne ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Mukaan joustava vaatetus, sukat (ei tossuja), jumppapatja (ei pakollinen). Sali on lämmin. Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset otetaan käyttöön Uudenmaan ely-keskuksen alueella lokakuun lopussa. Talven ja pimeyden tulon myötä nopeusrajoituksia alennetaan liikkujien turvallisuuden vuoksi. Rajoitukset vaihdetaan kaikkialla lokakuun 31. päivään mennessä. Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä nopeusrajoitusmerkkien vaihto aloitetaan 30.10. Muuttuneet rajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu. Alennettujen nopeusrajoitusten avulla pienennetään pimeyden, hirvieläinten, märkien tienpintojen ja talviajan liukkaiden kelien aiheuttamaa kohonnutta onnettomuusriskiä ja lievennetään onnettomuuksien seuraamuksia. Talvinopeusrajoitusten on todettu vähentävän erityisesti vakavia onnettomuuksia. Liikenneturvallisuuden lisäksi myös ympäristönäkökohdat puoltavat talvinopeusrajoitusten alentamista. Alhaisemmilla ajonopeuksilla ajettaessa polttoaineen kulutus ja pakokaasupäästöt pienenevät. Samalla myös rengasmelu ja päällysteen kuluminen vähenevät. Viimevuotinen käytäntö Uudenmaan ELY-keskuksen ainoa muutos edellisiin talviin nähden on valtatiellä 5 Lusin varalaskupaikan nopeusrajoituksen pitäminen 100 km/h:ssa. Kuten aiemminkin, 120 km/h nopeudet alennetaan talveksi 100 km/h ja kesäaikaiset 100 km/h nopeudet rajoitetaan 80 km/h. Moottoriteillä korkein sallittu talvinopeus on 100 km/h. Etelä- Suomen muilla pääteillä on talvella pääsääntöisesti 80 km/h nopeusrajoitus, mikäli ajosuuntia ei ole erotettu keskikaiteilla tai välikaistalla. Joillakin onnettomuuksille alttiilla tieosuuksilla, joiden rajoitus on kesällä 80 km/h, nopeutta alennetaan talviajaksi. Esimerkiksi sellaisilla kapeilla teillä, joilla on runsaasti raskasta liikennettä ja paljon tienvarsiasutusta, nopeus voidaan asettaa 70 km/h. Valtatie 2:lla välillä Huhmari- Nummela säilyy 100 km/h -rajoitus myös talvikaudella. Valtatiellä 1:llä on voimassa sään ja kelin mukaan muuttuva nopeusrajoitus. Liikenneviraston päätöksen mukaan valtatiellä 1:llä voidaan käyttää 120 km/h nopeusrajoitusta 31.10.2012 asti. Talviajan nopeusrajoitukset poistetaan huhtikuussa erillisen päätöksen mukaan.

13 Puolueisiin sitoutumattomat, itsenäiset ehdokkaasi kuntavaaleissa Lohjalla 365 366 367 368 369 Juha Heinänen Ojamo Minna Huuhka-Tarkiainen Nummi Pekka Ilmarinen Myllylampi Juhani Järvenkylä Lohja Jorma Kaira Pusula 370 371 372 373 374 Markku Kaukoranta Vieremä Teuvo Laine Nummentausta Arttu Laitinen Metsola Hannele Maittila Koisjärvi Risto Mansikka Muijala 375 376 377 378 379 Pertti Merilä Moisio Timo Oksa Karstu Anja Perälä Immula Pirjo Sjögren Lohjansaari Ari-Pekka Rauttola Gruotila 380 381 382 383 384 Kim Rönnberg Saukkola Tarja Smura Gunnarla Jan Tallqvist Vienola Markku Virme Keskilohja Sari Zweygberg Lohja Yhdessä eteenpäin Äänestä Uuden Lohjan sitoutumattomia ehdokkaita Äänestä Meidän Lohjan sitoutumattomia ehdokkaita niin olemme kanssasi rakentamassa Uutta Lohjaa. www.meidanlohja.fi www.meidanlohja.fi

14 Lapsiperheiden asialla 100 212 Hannu Ansas Paperityöläinen Lohja Aulis Virtanen Maanviljelijä Maalaisjärkeä päätöksiin. Kaikkea pakkoa vastaan. Kaikki joutopellot tuottamaan Nyt viljakauppa käy. Tytyrin kaivoksessa nautittiin hyväntekeväisyyskonsertista ja ritari-illallisesta Kerätyt varat Lohjan alueen diakoniatyölle Tytyrin kaivoksessa pidettiin Uudenmaan Komentajakunnan kauan odotettu Ritari-ilta. Kaivos on yksi Suomen vanhimpia yhä toimivia kaivoksia, se on ollut toiminnassa vuodesta 1897 asti. Kaivoksesta on louhittu kalsiittilouhetta miljoonia tonneja tuona aikana, ja louhinta jatkuu yhä. Kaivoksen yhteydessä toimii kaivosmuseo joka sijaitsee yli 80 metrin syvyydessä vanhoissa kaivoskäytävissä, ja siellä esitellään kaivostyön historiaa. Juhlatiloiksi on muutettu pajaluola, jossa aikanaan sepät teroittivat 100 poranterää yhden vuoron aikana, sillä kaivos pyöri läpi vuorokauden ja terät olivat kovassa kulutuksessa Tytyrissä juhlavieraat tapasivat toisensa kaivosmuseon edessä, josta oli pikkubussikuljetus itse kaivokseen. Autokuljetuksen jälkeen ritarit suorittivat vastaanoton vieraille ja saattoivat vieraat juhlatilaan. Puheita ja musiikkia Uudenmaan komentajakunnan Vilkas keskustelu ja hyvä ruoka tekivät illasta erittäin mukavan kaikille osallistujille. Tämänkaltaisia tilaisuuksia päätettiin ehdottomasti jatkaa tulevaisuudessakin komentaja Heikki Sarion pitämän puheen jälkeen Lohjan seurakunnan diakoniapastori Uudenmaan komentaja Heikki Sario asettui pitämänsä avauspuheen jälkeen lippulinnan eteen ritareineen. Kuvassa Juhani Hujanen CH, Sario ja Erkki Pursi CH Arja Penttinen toi Lohjan kirkkoherran terveiset juhlaväelle ja piti puheen, jossa hän kiitti ritarikuntaa siitä, että se luovuttaa kerätyt varat todella tärkeään toimintaan Lohjan alueella. Varat tullaan luovuttamaan diakoniatyön kautta Lohjan alueen vähävaraisille lapsiperheille heidän organisaationsa kautta. Varojen luovutuksen lopullisista kohteista tullaan raportoimaan myös ritarikunnalle. Puheiden jälkeen siirryttiin illan ohjelmaan, jossa vieraita viihdytti konsertilla joukko Sibelius-akatemian opiskelijoita. Orkesterin nimi oli The Pushkin Quintet. Ohjelma koostui niin suomalaisista kuin ulkomaalaisista klassisista, sekä kevyen musiikin kappaleista hienosti juonnettuna. Vieraat vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä ohjelmaan ja välitaputukset olivat runsaat. Kyseistä kokoonpanoa kuuntelisi mielellään enemmänkin. Soitto ilmensi nuorten muusikkojen intoa musiikkiin ja esiintymiseen, sekä siihen, että omien sanojensa mukaan he nauttivat saadessaan soittaa näin erikoisessa paikassa. Hyvä ruoka ja vaikuttava näytös Illallismenuna oli maukasta Enkelten matkassa konsertti Lohjan kirkossa tuo valoa syksyn pimeyteen Sopraano Johanna Rusanen- Kartanon, pianisti Maija Weitzin ja sellisti Lukas Stasevskijin konsertti Enkelten matkassa on lämminhenkinen ja tunnelmallinen tuokio suomalaisten ja ulkomaisten musiikin mestareiden sävellysten parissa. Konsertissa kuullaan niin Cesar Franckin, W.A. Mozartin, Luigi Luzzin ja Pjotr Tsaikovskin kuin Kari Rydmanin, P.J. Hannikaisen ja Petri Laaksosenkin rakastettuja kappaleita. Johanna Rusanen-Kartano on tullut tutuksi etenkin suomalaisoopperoiden vahvojen naisroolien tulkitsijana. Hän on yksi kysytyimpiä orkesteri- ja oratoriosolistejamme. Espoolainen Maija Weitz tunnetaan konserteistaan lukuisten oopperalaulajien pianistina ja mm. Wienin filharmonikkojen viulistien kamarimusiikkipartnerina. Hänen kansainvälisessä toiminnassaan keskeisessä osassa on yhteistyö wieniläisen musiikkimaailman kanssa. Suomalais-ukrainalainen sellovirtuoosi Lukas Stasevskij (1987) on opiskellut Sibelius Akatemiassa mm. Hannu Kiiskin ja professori Arto Noraksen oppilaana. Hän on osallistunut poroa alkupalojen ja jälkiruuan kera. Kukaan osallistuja ei joutunut lähtemään kotimatkalle nälkäisenä, ja musiikkiohjelma ravitsi myös kuulijoiden sielua. Pöydissä käytiin vilkasta keskustelua ritarikunnan toiminnasta ja kaikki, niin vieraat kuin omakin väki, olivat yhtä mieltä siitä, että tämän tapaista hyväntekeväisyystoimintaa tulee jatkaa aktiivisesti Lohjan alueella. Tilaisuuden lopussa ne rohkeimmat, jotka halusivat lähteä mukaan vieläkin syvemmälle kaivokseen, pääsivät seuraamaan todella vaikuttavaa valonäytöstä yli 100 m syvään ja 100 m leveään kaivosholviin, jonka seinälle rakennetulta terassilta oli hyvä näköala maanalaiseen maisemaan. Show alkoi pilkkopimeässä hallissa, jossa jyhkeän klassisen musiikin soidessa usvaisen hallin muodot vaihtuivat vaikuttavasti värivalojen loisteessa. Uudenmaan komentajakunnan puolesta Pyhän Johanneksen Ritarikunnan Uudenmaan osaston sihteeri Juhani Hujanen CH haluaa kiittää kaikkia osallistujia upeasta illasta. Hänen mielestään kaikki voivat olla ylpeitä siitä, että kerätyillä varoilla voidaan toteuttaa sitä työtä, jota varten ritarikunta on perustettu. useille sellon ja kamarimusiikin mestarikursseille Suomessa ja ulkomailla. Enkelten matkassa konsertti on perjantaina 9.11. Pyhän Laurin kirkossa Lohjalla. Konsertti alkaa kello 19. Maksullisia käsiohjelmia on saatavissa ovelta ja ennakkoon Lippupalvelusta. Ikkunoiden rikkojille sakkoja käräjäoikeudessa Rappurallilla kerrostalon ulkooven ikkunan viime joulukuussa rikkonut lohjalainen 21-vuotias nuorimies tuomittiin Länsi- Uudenmaan käräjäoikeudessa lievästä vahingonteosta 120 euron sakkoon ja korvaamaan 200 euron arvoisen lasin. Vihtiläinen 36-vuotias mies sai puolestaan sakkoa 126 euroa rikottuaan lyömällä ja potkimalla viime joulukuussa Tervalammen kartanon ikkunan. Myös hän joutuu korvaamaan aiheuttamansa vahingon.

Mirja Janérus Reilumpi Lohja - työtä ja toimeentuloa Kunnallisvaalit 28.10.2012. Ennakkoäänestys 17.- 23.10. Muistathan äänestää! SDP Lohja 96-171 126 114 Taina Lackman kauppat. maist., valtiot. kand., lehtori Kunta on kuntalaisia: Sinua ja meitä varten. Tietoa, Taitoa ja Talousosaamista - äänestä Tainaa! Kaikkien kuntalaisten asialla 126. www.tainalackman.fi Minun Lohjani on asukkaistaan välittävä kunta, jossa palvelut pelaavat niin lapsiperheille kuin vanhuksillekin. Asukkaistaan huolehtivassa kunnassa myös yritysten on helppo toimia. Hyväntekeväisyysjumppaa Tennarissa Tänään keskiviikkona 24.10. on hyväntekeväisyysjumppailta Tennarissa kello 17.15 alkaen. Järjestäjinä Aplico ja Lohjan Yhteislyseon lukio yhteistyössä. Ohjelmassa kolme eri jumppaa (45 min./krt): 17.15 18 kuntojumppa ja terveselkä (Anna Sauvola-Kuparinen, LYLL/ Aplico), 18.05 18.50 Sh'bam www.tts.fi 178 (Jutta Österberg, Aplico) ja 19.00-19.45 Yoga venyttely (Jutta Österberg, Aplico) Osallistumismaksu. Tuotto lyhentämättömänä lukion Ekokoulu Haitiin-keräykselle. Oma alusta mukaan. Yli kolmivuotiaille lapsille ohjattu temppurata koko illan ajan. Mahdollisuus tutustua keilailuun Lohjan Keilailuliitto järjestää keilailuun tutustumisen kaiken ikäisille aloittelijoille Lohjan keilahallissa tiistaina 30.10. kello 15 16. Ilmoittautuminen keilahallille puh. (019) 3691809. Ryhmän maksimikoko 24 keilaajaa. Murtokeikasta tuli sakkoja Vihtiläinen vuonna 1996 syntynyt nuorukainen oli viime maaliskuussa alle 15-vuotiaan kaverinsa kanssa rikkonut Ojakkalan pizzerian ikkunan ja mennyt aukosta sisälle liikkeeseen. Pizzeriasta otettiin mukaan puhelin ja pohjakassa. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi nuorukaisen alle 18-vuotiaana varkaudesta 168 euron sakkoihin ja maksamaan kiinteistöyhtiölle 500 euron korvaukset aiheuttamistaan vahingoista. Alle 15-vuotias jätettiin tuomitsematta. Valitse Perussuomalainen NAINEN! 181 190 300 192 15 Valmiina töihin! Hannele nele Ilomäki-Piirilä hanneleilomakipiirila.fi www.kenttalanautohuolto.fi AMMATTILAISILLE ON TYÖTÄ TARJOLLA - KOULUTTAUDU SINÄKIN AMMATTILAISEKSI SEURAAVILLE ALOILLE: - Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki - Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, tarjoilija - Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, vastaanottovirkailija - Matkailualan perustutkinto, matkailupalvelujen tuottaja AIKUISKOULUTUSTA SAMMATISSA! Koulutusaika ja hakeutuminen Koulutukset alkavat 13.1.2013 ja kestävät 2 vuotta henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaan. Hakeutuminen 13.12. mennessä suoraan oppilaitokseen osoitteessa www.tts.fi. Koulutuksiin sisältyy työssäoppimisjaksot, joissa voit hyödyntää TTS:n kansainväliset kontaktit ulkomaisiin työssäoppimispaikkoihin. Voit suorittaa koulutuksen myös oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimus edellyttää työpaikkaa. Oppilaitoksessa on opiskelija-asuntola Lisätietoja TTS - Opintosihteeri Minna Heino, gsm 050 3870 066 - Werlanderintie 170, Sammatti - www.tts.fi 197 Sanna Heinonen 198 Tiina Järvinen 205 Vuokko Marttelin 206 Merja Nevalainen 207 Piritta Poikonen (sit.) 216 Merja Puurunen Pirjo Savolainen Riikka Slunga-Poutsalo Anne-Margit Stranius (sit.) Maija Wikström Ei mitään kitinää vaan asiat edellä! ilmoituksen maksaa Perussuomalaiset Naiset ry

16 Empire Stage Buildingin debyyttialbumi uunista ulos Levyn julkistamiskeikat Nummelassa ja Lohjalla Kanneljärven opiston kuulumisista kertoivat Anna Perholle Merja Leinonen ja Johanna Paananen. Aikuisopiskelijat kertoivat kuulumisiaan Lohjalla Lohjalla järjestettiin viime keskiviikkona aikuisopiskelijatapahtuma, joka jakautui kahteen eri kohteeseen. Iltapäivällä Lohjantähden käytävä toimi Länsi- Uudenmaan elinikäisen oppimisen ja ohjauksen OpinOvi-verkoston toimijoiden ja yrittäjien esittelytilana ständeineen ja illalla siirryttiin Opus K:hon, jossa keskusteluiden ja kahvitarjoilun lomassa kuultiin myös toimittaja ja tv-tuottaja Anna Perhon luento Jos haluat kivan työn, älä valita vaan tee jotakin. Perho toimi myös koko päivän ajan tapahtuman juontajana. Tapahtuman päätavoitteena oli tarjota tietoa meneillään olevista ja tulevista opiskelumahdollisuuksista, opintojen rahoitusmahdollisuuksista sekä yrittäjyyden mahdollisuuksista läntisellä Uudellamaalla. Tapahtumassa jaettiin myös tietoa työpaikoista, kun rekrytointialan yritykset olivat mukana oppilaitosten ja järjestöjen rinnalla. Opus K:ssa julkistettiin myös vuoden aikuisopiskelija, joka on Laurea Lohjan liiketalouden koulutusohjelman opiskelija Tarja Laakkonen, 41. Parhaillaan hän tekee lopputyötään, jonka toivoo saavansa valmiiksi vielä ennen joulua. Lohjantähdessä Anna Perho haastatteli aikuisopiskelijoita, joista yksi oli Kanneljärven opistossa lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkintoa suorittava Johanna Paananen. Perheelliselle Johannalle tutkinnon suorittaminen sopii hyvin, sillä hän pystyy käymään opiskelun ohella töissä, eikä lukemiseen tarvitse uhrata iltoja. Täysipäiväiseen opiskeluun eivät perheemme resurssit olisi riittäneet, Johanna totesi. Kanneljärven tarjonnasta kertoi opiston oppisopimustoiminnan lehtori Merja Leinonen. Merja kehui koulua ihmisläheiseksi, joka sopii niin nuorelle kuin vähän vanhemmallekin opiskelijalle. Lontoon olympialaisissa melonnassa kahdeksanneksi sijoittunut Anne Rikala on yliopistoopiskeluiden lisäksi aloittanut työt Kisakallion urheiluopistolla. Anne uskoo urheilemisen antaneen hänelle tietotaitoa, jota voi hyödyntää myös opetustyössä. Urheilijallahan on elämässään aina olemassa jokin tavoite. Annella on pitkä, yhden olympiadin mittainen, nelivuotinen harjoittelukausi takanaan ja päätös urheilemisen jatkamisesta huipputasolla on vielä syntymättä. Tämän syksyn aikana se on kuitenkin odotettavissa. Olen pyrkinyt saamaan ajatukseni irti melonnasta, sillä se on kovaa työtä. Minun on nyt mietittävä, onko minulla vielä annettavaa ja pystynkö parantamaan huipputasolla. Mieli tekee kuitenkin treenaamaan, sillä liikkumatta en osaa elää. Peruskuntoni tulen pitämään aina hyvänä, kertoi Anne. Anne opiskelee liikuntafysiologiaa Jyväskylän yliopistossa. Nyt hän myös toimii valmennuksen ja testauksen kehittäjänä Kisakalliossa. Autettaviin kuuluvat niin aktiiviset opiskelijat kuin tavalliset mattimeikäläisetkin. Esimerkiksi kuntotesteihin Annella on jakaa monia viisaita vihjeitä ja neuvoja. Aloittamani työ Kisakalliossa varmasti myös motivoi saamaan paperit valmiiksi yliopistossa, uskoi Anne. -jm Empire Stage Building julkaisee ensimmäisen kokopitkän albuminsa tänään 24.10. Levy kantaa nimeä Hello Tomorrow, joka on myös ensimmäisen levyltä julkaistavan singlen nimi. Sävellykset ovat pääosin ESBbändin omaa käsialaa. Levyn on tuottanut Sampsa Astala, joka tunnetaan myös pestistään Lordin rumpalina. Levyn julkaisee Astalan luotsaama So Music Finland. ESB julkaisi keväällä 2011 Seven Bridges -EP:n, joka sai todella myönteisen vastaanoton. Tämän innoittamana bändi alkoi työstää debyyttialbumille tulevia biisejä lokakuussa 2011. Uusia kappaleita syntyikin nopealla aikataululla ja ahkeran treenaamisen jälkeen studioon päästiin jo alkukeväästä 2012. Äänitykset sujuivat mallikkaasti ja kurinalaisesti, Astalan valvovan silmän alla valmistuen kevään vaihtuessa kesään. Kesän Empire Stage Building vietti tehden satunnaisia keikkoja. Alku Munchon synttäreillä Bändi sai alkunsa vuonna 2008 Lohjalla Munchon syntymäpäiväkekkereillä, johon hän oli koonnut allstars -kokoonpanon (Mika, Marko & Hege). Kokoonpanon yhteissoitto oli todella vaikuttavaa, joten näiden herrojen kanssa oli ihan pakko perustaa bändi. Muutaman treenikerran jälkeen mukaan pyydettiin Gröne ja Kallu, joten lopullinen bändin kokoonpano oli valmis. Ensimmäiset keikat tehtiin loppuvuodesta 2008. Vuoden 2009 aikana syntyi Munchon säveltämä ja sanoittama Seven Bridges -kappale, joka äänitettiin loppuvuodesta Tomi Aholaisen johdolla. Tästä äänityssessiosta kuvattiin myös video ja se julkaistiin YouTubessa loppuvuodesta. Vuoden 2010 aikana bändi alkoikin valmistella Seven Bridges -EP:n materiaalia. Empire Stage Building -yhtyeessä on vahvoja persoonia, jotka ovat vaikuttaneet monissa läntisen Uudenmaan bändeissä. Jokaisella jäsenellä on pitkä musiikillinen historia, joka kuuluu tyylitietoisena soittona ja soundina sekä toisinaan myös vahvoina mielipiteinä. Bändin musiikki ammentaa vaikutteensa ison veden takaa ja nojaa vahvasti amerikkalaiseen rockiin, unohtamatta uuden mantereen rockin juuria. ESB:ssä on kolme todella vahvaa ja monipuolista laulajaa, bändin tärkein tunnistettava soundi onkin juuri ilmava yhteissoitto sekä huikeat lauluharmoniat. Kokoonpano Empire Stage Building kokoonpanoon kuuluvat: Heikki Hege Tuomisto laulu, taustalaulu, akustinen kitara, Tapani Muncho Miettinen laulu, taustalaulu, kitara, huuliharppu, Mika Mäkelä laulu, taustalaulu, rummut, perkussiot, Marko Kotiranta basso, taustalaulu, Kalevi Kallu Reinikainen kosketinsoittimet, Marko Gröne Grönholm kitara, lap steel, taustalaulu. Bändi juhlistaa levynjulkaisua huikeilla keikoilla Cantina Antoniossa, Nummelassa perjantaina 26.10. sekä Lohjalla lauantaina 3.11. Nightclub Halo:ssa. Levyä voi jo nyt tilata ennakkoon Levykauppa Äx:stä (www.levykauppax.fi/). Empire Stage Building -yhtyeessä on vahvoja persoonia, jotka ovat vaikuttaneet monissa läntisen Uudenmaan bändeissä. Kuvassa vasemmalta Marko Kotiranta, Muncho Miettinen, Mika Mäkelä, Hege Tuomisto, Gröne Grönlund ja Kallu Reinikainen. Opistoista potkua Kisakalliossa työskentelevä olympiameloja Anne Rikala ei vielä tiedä, jatkaako uraansa maailman huipulla. Lohjan vihreät ideoivat keskustan elävöittämistä Lohjan vihreät kertovat ideoistaan Lohjan keskustan elävöittämiseksi lauantaina kello 12 alkaen Lohjantähdessä. Kansanedustaja Johanna Karimäki puhuu viihtyisästä ja ympäristöystävällisestä kaupungista kello 13. Paikalla on kirjanvaihtopiste, josta voi ottaa mukaansa mielenkiintoisen kirjan ja ehkä tuoda jonkin oman ylimääräisen tilalle. Tilaisuudessa on myös musiikkia, tanssiesitys ja kahvitarjoilu. Ilotulitteet huonosti lastattu - sakkoja Vaarallisten aineiden kuljetusrikkomuksesta tuomittiin Länsi- Uudenmaan käräjäoikeudessa lohjalainen 31-vuotias mies 196 euron sakkoon. Mies oli viime joulukuussa kuljettanut pahvilaatikoissa ilotulitteita, joita ei auton lastitilassa oltu tuettu ja varmistettu asianmukaisesti. Kuljettajalla ei myöskään ollut mukanaan ajonaikana vaadittavaa ajokiekkoa. Lähidemokratia... Sivulta 3 Teuvo Laine Lohjalta painotti tiedottamisen merkitystä ja toivoi kaupungin nettisivuille omaa osiota, jossa seurataan, miten alueet saadaan liikkeelle ja mitä asioita ne käsittelevät. Lohjan kylät ry:n edustajana ryhmässä mukana ollut Pirjo Sjögren totesi, että malli on nyt olemassa ja työt edessä. Sjögren myös tiesi, että aktiivisista vastuunkantajista on kova pula ja heitä toivotaan lisää. Yhdistyksen kautta olemme laatineet läntisen lähidemokratian hankesuunnitelmaa yhteistyössä Raaseporin kanssa. Tärkeää olisi saada sekin malli toimimaan, mutta päätöstä rahoituksesta ei vielä ole olemassa, kertoi Sjögren. Sammattilainen Tuija Piekka kertoi hieman epäilleensä, saadaanko lähidemokratiamalli ajoissa kasaan, mutta nyt myös Piekan mielestä on olemassa malli, josta on hyvä jatkaa. Piekan naapuri Jarkko Holappa totesi, että ainakin Sammatti sai hyvin äänensä kuuluviin, kun mukana ryhmässä oli kaksi edustajaa. Virkamiesten vinkkelistä Työryhmän sihteereinä ovat toimineet Lohjan kehittämispäällikkö Pekka Puistosalo ja Nummi-Pusulan kehittämispäällikkö Tapani Tapiola, joka piti mallia mallia hyvänä, erilaisena, mielenkiintoisena ja haasteellisena. Nyt nähdään, kuinka saadaan yli 40 000 ihmisen ääni kuulumaan. Toivottavasti jokainen alue tulee kehittymään omien tarpeidensa mukaan. Vastaavaa mallia ei ole muualla ja se tarjoaa kuntalisille mahdollisuuden vaikuttaa asioihin. Aluetoimikuntien toimintaan myös kuntalaisilla on mahdollisuus osallistua, huomautti Tapiola. Puistosalo kertoi, ettei aluekoordinaattori työskentele kokopäivätoimisesti ja hän näkikin tärkeänä, että toimikuntien työ saadaan käynnistettyä mahdollisimman nopeasti. Myönnettyä 20.000 euroa ei Puistosalon mukaan ruveta jakelemaan sinne tänne. Rahalla on tarkoitus saada hommat pyörimään alhaalta päin. Sillä maksetaan muun muassa kokoustiloista, monistuskuluista, kahvista ja pullasta sekä valtuuston muualla kuin Lohjalla pidettävistä kokouksista. Gunilla Wikberg mielestä aluekoordinaattoriksi tulee valita ihminen, jolla on kiinnostusta ja osaamista tulevia asioita kohtaan. Wikberg myös muistutti, ettei uusi malli poista aikaisempia vaikutusmahdollisuuksia. Oikeus tehdä kansalaisaloitteita säilyy edelleen, mutta nyt mukaan saatiin lisä, jonka toivotaan levittävän tietoa myös ruohonjuuritasolle. -jm

YKKÖS-OSAAJAT Myynti: Hyvää palvelua ja Ykkös-Lohja/Jukka ammattitaitoa, Jokinen Puh. 0400-971 713 oikeaan hintaan! jukkajok@dnainternet.net Autokoulu Autonpesu ja -fiksaus Betonia 17 Hammaslääkäripalvelut TAMMITORIN HAMMASLÄÄKÄRIT Nyt hoitona myös laserhoidot Keinojuurihoidot yli 10 vuoden kokemuksella Hoidot nukutuksessa, esilääkityksessä v.1991 lähtien Aktia Kiinteistönvälitys Kiinteistönvälittäjä Johan Grönqvist Kiinteistönvälittäjä, Johan Grönqvist LKV Myyntineuvottelija gsm gsm 050 050314 3141563 fax fax 010 010247 5399 johan.gronqvist@aktialkv.fi johan,gronqvist@aktialkv.fi Laurinkatu Laurinkatu 43 43 08100 Lohja 08100 www.aktialkv.fi Lohja www.aktialkv.fi Tammitorin Hammaslääkärit Virkkalantie 12-16 A08700 Lohja 019-343800 Hiekkaa, soraa ja maa-ainesta Kiviaines www.rudus.fi Valmisbetonia ja betonin pumppausta Kiviainekset KIVITUHKAT LOHJAN BETONITEHDAS JA LEIKKIHIEKAT 0400 020 447 8587860 958 www.rudus.fi Valmisbetonia ja betonin pumppausta LOHJAN BETONITEHDAS 020 447 7860 Kaakelit, laatat, kylpyhuoneet www.kaakelitaikurit.com Tarrankaari 4 B, 08500 LOHJA Puh. 019 Tarrankaari 355 610, Fax 019 4 B355 141 kaakeli@kaakelitaikurit.fi 08500 LOHJA Kodin kaapistot ja koneet LVI-asennukset Optikko/silmälääkäri Pizzeria Laurinkatu 34, 08100 Lohja Ajanvaraus: (019) 325 606 Avoinna ti pe klo 10 17, la 10 14 Takat ja uunit Talonmies/mökkitalkkari ja siivouspalvelut Toimistokalusteita Tiiliharkkohormi 6m alk. 975 + muuraus+rahti. Puutarhakuja 22, 08700 Lohja GSM 0400 936 887 Puh. (019) 349404 koti Sähköposti: niemen.takka@luukku.com Lohjan Rauta Oy Tynninharju, 08200 LOHJA Puh. (019) 35 7511 Palvelemme ark. 7-19, la 9-15 www.tiileri.fi LOHJA Rengasliike RENGASLIIKE - Suomen edullisimmat! TALVIRENGASVAIHTO ALK. 15 Ennakkovaraajan edulla TALVIRENKAAT Puh. 044 760 8077 LOPUT KESÄRENKAAT TUKKUHINNOIN Karismakirppiksen vieressä, Maksjoentie 11, Lohja TILTTOX AY Ravintola Lounas seisovasta pöydästä klo 10.30 15.00 Intialaista ja suomalaista ruokaa, salaattipöytä sekä naanleipää. Meillä myös varattavissa kaksi kabinettia. Myös ala-carte lista Laurinkatu 31 33, 08100 Lohja Puh. 019-321532 Avoinna ma 10.30 20, ti to 10.30 22, pe 10.30 23, la 12 23, su 12 21 www.amarlohja.com TOIMISTOKALUSTEET UUDET JA KÄYTETYT Vanha Turuntie 198, 03100 Nummela Myllylampi Soita 020 7649460 - www.yrityskaluste.fi Avoinna: TI, KE ja TO klo. 9.00-17.00 Viher- ja kivirakentaminen Marjakuja 4 08100 LOHJA Rakennuspalvelut Hyödynnä kotitalousvähennys alk 6000 Puhelin EUR/talous 0400 656 585 PYYDÄ TARJOUS!

18 TVVIIKKO 25.-31.10. V I I K K O 43 44 Pesu ja vahaus alk. 55,- Alustansuojaus alk. 400,- Tuulilasin korjaukset ja vaihdot Perttilän AutoClean Sauvonrinne 2, 08500 Lohja 019-312 627 www.peac.fi Rahaa lainaksi Suurlohjankatu 22 Puh. (019) 312 400 www.lohjanpantti.fi info@lohjanpantti.fi Ostamme kultaa 14k=17, 18k=22 Laripa Oy 044-7520605 Vihdintie 1, 03100 Nummela P. 044 022 4711 pirjo.rissanen@drivingteam.com Laurinkatu 43, 08100 Lohja P. 050 357 5756 susanna.ohtonen@drivingteam.com 25.10. 26.10. 27.10. TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI TV1 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Akuutti 10.00 Sydämen asialla (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 A-studio 12.35 Tohtorit (7) 13.05 Teerenpeliä (S) 14.30 Litralla pidemmälle 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vanha suola janottaa 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 Kotikatu 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Kuntavaalit 2012: Loppukiri 23.05 Yle Uutiset 23.10 Monk (12) 23.50 Oddasat TV2 06.50 PIKKU KAKKONEN 08.49 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Alueuutiset 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.05 Viidakkoperhe (7) 12.50 Pat & Stan 13.00 Kalassa! 13.15 Veljesten seikkailuvene 13.45 Urheilukatu 2 14.10 Sportmagasinet 14.40 Hymy Pyllyyn 15.10 Tartu Mikkiin 16.00 Koiranpennun vuosi 16.30 Galaxi 16.34 Raimo 16.44 Pikku Nikke 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Viidakkoperhe (7) 18.50 Mikaelin naiset : Kaisa Vala 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Teiniäidit 20.00 Hullu juttu 20.30 Ykskaks paksuna (12) 21.00 Kimmo (12) 21.25 Poliisi-tv 21.50 Yle Uutiset 22.05 Haven (12) 22.50 Päätapaus (12) 23.15 Silminnäkijä: Salainen sota MTV3 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 11.00 Emmerdale (S) 13.40 Jamie Oliverin koululaishaaste 14.45 Mitä tänään syötäisiin? 14.50 Middle (S) 15.20 Luontodokumentti 16.50 Uutiset 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Sing along 21.00 Mentalist (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.25 Tulosruutu 22.35 Ensisilmäyksellä (7) 23.05 Kuudes päivä (16) Nelonen 07.00 Disneyn esikoulu: Jojon sirkus 07.25 Timon ja Pumba (S) 07.50 Disney esittää:aku ja kumppanit 07.55 Lazy Town (S) 08.25 Onnea matkaan, Charlie! (7) 08.55 Heikin lähiruokaa 09.25 Reissussa lasten kanssa 10.00 Leenan tyylitiimi 10.30 Pikakurssi kodinostoon 13.00 Reissussa lasten kanssa 13.35 Leenan tyylitiimi 14.05 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Nigellan uudet herkut 15.10 Äidin stailauspäivä 16.10 Himohamstraajat 17.10 Hyvät ja huonot uutiset 18.10 Matkaoppaat 18.45 Nelosen uutiset 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Poliisit 20.00 Dance 21.30 Con Air - lento vapauteen (16) 23.55 Nelosen uutiset 00.05 Nelosen sää 00.10 SM-liigan huippuhetket 00.15 Frasier 00.45 Poliisit 01.15 Neljän tähden illallinen 01.45 Panttilainaamo 02.45 Maailman vaarallisimmat tiet TV1 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Muisti: Tatska 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Kansankodin kuokkavieraat 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Kuntavaalit 2012: Loppukiri 13.40 Takki ja liivit pois (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Kansankodin kuokkavieraat 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Downton Abbey (12) 19.45 Löytöretkiä maailmaan 20.00 Kotikatu 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio: Stream 21.30 Strada 22.00 Seitsemäs taivas 22.50 Yle Uutiset 22.55 Ketjukolari (12) 00.35 Oddasat 00.50 Eurojackpot TV2 06.50 PIKKU KAKKONEN 08.49 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Alueuutiset 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.05 Viidakkoperhe (7) 12.50 Pat & Stan 13.09 Maailman matkailuaarteet 13.20 Ulkosuomalaisen tarina 13.50 Mansikkapaikka 14.40 Hymy Pyllyyn 15.10 Tuhkimotarinoita 16.00 Kätilöt 16.30 Galaxi: Säbämestari 2012 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Viidakkoperhe (7) 18.50 Villit eläinystävämme 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Erätulilla 20.00 Pressiklubi 20.30 Isot ja pienet (7) 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Yle Uutiset 22.05 Taitoluistelun GP-kilpailut 22.35 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 23.20 Poliisi-tv 23.45 Bored to Death (12) 00.15 Ykskaks paksuna (12) MTV3 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 11.00 Emmerdale (S) 13.45 Pomo piilossa 14.45 Mitä tänään syötäisiin? 14.50 Rita Rocks (S) 15.20 Dallas - kulissien takana 15.25 Sing along 16.50 Uutiset 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Heikki & Mikko Show 21.00 Elle Style Awards 2012 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1: vapaat harjoitukset 23.05 Kingdom (16) 01.15 Rubicon (12) Nelonen 07.00 Disneyn esikoulu: Jojon sirkus 07.25 Timon ja Pumba (S) 07.50 Disney esittää:aku ja kumppanit 08.00 Lazy Town (S) 08.25 Onnea matkaan, Charlie! (7) 08.50 Nigellan uudet herkut 09.25 Reissussa lasten kanssa 10.00 Leenan tyylitiimi 10.30 Pikakurssi kodinostoon 13.00 Reissussa lasten kanssa 13.35 Leenan tyylitiimi 14.05 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Nigellan uudet herkut 15.10 Eläintenpelastustiimi 16.10 Himohamstraajat 17.10 Dr. Phil (12) 18.10 Eläintenpelastustiimi 18.45 Nelosen uutiset 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Vain elämää 21.25 Keno 21.30 Hot Tub Time Machine - Kasarikankkunen (16) 23.35 Nelosen uutiset 23.45 Nelosen sää 23.50 Californication (12) 00.25 Petosten kierteessä (16) TV1 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kansankodin kuokkavieraat 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 09.54 Eurojackpot 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Naisten etsivätoimisto nro 1 (7) 12.05 A-studio: Stream 12.35 Tohtorit (7) 13.05 Kuntavaalit 2012:Viittomakielellä 15.05 Strada 15.34 Luontohetki: Veden maailma 16.03 Hercule Poirot (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Kotikatu 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat 18.45 Avara luonto 19.40 Scott & Bailey (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks 21.30 Uutisvuoto 22.00 Viimeistä päivää (16) 22.30 Yorkshiren etsivät (16) 23.25 Vieras menneisyydestä TV2 07.45 Pikku Kakkonen 07.47 Richard Scarry 08.12 Pikku Kakkosen posti 08.17 Dinojuna 08.43 Lasten musiikkivideot 08.46 Babar ja Badun seikkailut 09.00 Galaxi 09.01 Late lammas 09.09 Hirveä Henri 09.28 Säbämestari 2012 10.00 Pikkukarhun tarinoita (S) 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.40 Pressiklubi 12.10 Hiihdon Suomen cup 14.00 Ravisuoran vihjeet 14.10 Taitoluistelun GP-kilpailut 15.30 Erätulilla 16.00 Kätilöt 16.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 17.00 Telinevoimistelun SM 18.15 Ravisuora 19.00 Yle Uutiset 19.10 Urheiluruutu 19.25 Yle Uutiset sää 19.30 HulaHula 20.25 Kimmo (12) 20.50 Syyttäjä (12) 21.50 Yle Uutiset 22.05 Taitoluistelun GP-kilpailut 22.55 Uhka (16) 00.10 Kova laki (16) MTV3 07.45 Uki (S) 07.50 Palomies Sami (S) 08.05 Tuomas Veturi (S) 08.20 Katti kaiken tietää! (S) 08.50 Madagascarin pingviinit (S) 09.20 Tom ja Jerry 09.50 Ystävien kylä (S) 10.05 Leo 10.10 Dallas - kulissien takana 10.15 Formula 1: viikonloppu Paddockilla 10.30 Formula 1: Ennakkotunnelmat 11.00 Alppihiihdon maailmancup 12.00 Salatut elämät (7) 13.35 Alppihiihdon maailmancup 14.45 Lucky Luke - lähde länteen (S) 16.30 Voittajajoukkue 17.30 Harjakaisen & Piisisen talkoot 18.00 Formula 1: aika-ajot 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Ennätystehdas 20.00 Syksyn sävel -retro 21.00 Todistettavasti syyllinen (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Tulosruutu 22.35 Walk the Line (12) 01.15 Mentalist (12) 02.15 Formula 1: aika-ajot Nelonen 07.35 My Little Pony 08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut 08.30 Elixir 09.00 Start! 09.30 Neljän tähden illallinen 11.30 Eläintenpelastustiimi (7) 12.00 Muuttajat 14.00 Waverly Placen velhot (7) 14.30 Deittivinkit 15.25 Alvin ja pikkuoravat 2 (S) 17.15 Dance 18.45 Nelosen uutiset 19.00 AnkkaRäp 2012 19.30 Talent Suomi 21.00 Elokuva: Menetetty maa (16) 23.35 Nelosen uutiset 23.50 SM-liigan huippuhetket 23.55 Elokuva: Mirrors (18) - Sisustussuunnittelu - Sisustuskonsultointi - Stailaus - Somistus - Keittiösuunnittelu Tanja Karhu 040 5344212 tanja.dsign@gmail.com www.tdsign.net Laajempi valikoima kuin luuletkaan Yrittäjäntie 68, 03600 Karkkila p. 09-225 8604 www.esankaluste.fi Avoinna ark. Avoinna 9.00- ark. 8.00, 9-18, la la 9-14 9.00-14.00

19 SUNNUNTAI TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.40 Eläinten elämää maalla ja merell 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Viikko viitottuna 11.15 Naisten etsivätoimisto nro 1 (7) 12.15 Kun velat painavat 12.45 Tohtorit (7) 13.20 Prisma 14.10 Prisma Studio 14.40 Historiaa 15.30 Akuutti 16.00 Hercule Poirot (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Seitsemäs taivas 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Parittomat 18.45 Muisti: Hukutethin kyliäkin 19.15 Löytöretkiä maailmaan 19.30 Kuntavaalit 2012 20.30 Yle Uutiset 20.45 Kuntavaalit 2012 00.30 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Ulda 08.00 Pikku Kakkonen 08.02 Raa Raa, leikkisä leijona 08.13 Keppihevostalli 08.22 Olivia 08.43 Katinkontti 09.00 Galaxi 09.01 Sherlock Jakki 09.16 Råtta Booris parantaa tapansa 09.26 Galaxi: Bofori (7) 10.00 Tohtori Sykerö (S) 10.25 HulaHula 11.20 Mestareiden liigan makasiini 11.45 Hiihdon Suomen cup 14.00 Sisu 14.30 Taitoluistelun GP-kilpailut 15.50 Hullu juttu 16.20 Telinevoimistelun SM 17.30 Uusi päivä (S) 18.00 Uusi päivä (S) 18.30 Uusi päivä (S) 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheilukatu 2 19.30 Pirunpelto (7) 20.20 Pan Am (12) 21.00 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16) 21.50 Yle Uutiset 22.05 Bored to Death (12) 22.30 Taitoluistelun GP-kilpailut 23.30 Yle Live: Snoop Dogg 00.25 Päätapaus (12) 00.55 Uutisikkuna MTV3 06.00 MTV3 Deitti 07.00 Ostoskanava 07.45 Chuggington (S) 07.55 Baby Looney Tunes 08.25 Kivisten ja Sorasten uudet seikkailut 08.55 Jogi-karhu 09.25 Karvinen (S) 09.55 Leo 10.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat 10.30 Hansin matkassa 11.30 Jokakoti.fi 12.00 Koiran elämää 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Alppihiihdon maailmancup 14.45 Marigold (7) 17.00 Samaa sukua (7) 18.00 Formula 1: osakilpailu 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Tulosilta 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Tulosilta 23.00 Tulosruutu 23.15 Formula 1: Extra 23.25 Formula 1: osakilpailu 00.55 MTV3 Chat Nelonen 08.20 My Little Pony 08.45 Chuckin ja ystävien seikkailut 09.15 Jaksa paremmin 09.45 Sikke - Ruokaa rakkaudella 10.15 Hurja remontti 11.15 Elixir 11.45 Eläintenpelastustiimi 13.45 Frasier 15.45 Talent Suomi 17.15 Vain elämää 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Hurja painonpudotus 20.00 Olipa kerran (12) 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Iron Man (12) 23.35 Nelosen uutiset 23.45 Nelosen sää 23.50 Mad Men (12) 00.55 Jacksonien dynastia 01.55 Usko tai älä (12) Nyt Continental testivoittajat nettohinnoin. AD-erämaksulla maksat kätevästi vaikka renkaan kuukaudessa. Tule ja hae kirjallinen tarjous, saat 26-osaisen työkalusarjan veloituksetta. AD-Autokorjaamo Lohja Venteläntie 8, LOHJA, puh. 019-383 823 www.ad-autokorjaamolohja.fi 28.10. MAANANTAI 29.10. TIISTAI 30.10. TV1 06.25 Ylen aamu-tv 07.40 Yle Uutiset alueeltasi 07.45 Ylen aamu-tv 09.30 Harmaahaikara suurkalastajana 10.00 Sydämen asialla (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Ykkösaamu 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Kun on tunteet (S) 14.10 Uutisvuosi 14.25 Kun taivas putoaa 14.55 Pisara 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv:tänään otsikoissa 15.55 Parittomat 16.25 Kuningaskuluttaja 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Uutisvuoto 19.00 Prisma: Hengissä kolarista 19.50 Kansankodin kuokkavieraat 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Dokumenttiprojekti 22.45 Yle Uutiset 22.50 Kotikatsomo: Laina-aika (7) 23.50 YleLeaks TV2 06.50 PIKKU KAKKONEN 08.49 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Maailman ruokapöydissä 10.30 Pekko ja massahurmaaja (S) 11.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.00 Viidakkoperhe (7) 12.47 Pat & Stan 12.55 HulaHula 13.50 Alueuutiset 14.30 Uusi päivä (S) 16.00 Erätulilla 16.30 Galaxi: Bofori (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.02 Taitoluistelun GP-kilpailut 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Paluumuuttajat 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Miranda (7) 21.00 Tuhkimotarinoita 21.50 Yle Uutiset 22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 22.35 Misfits (16) 23.25 Haven (12) MTV3 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 11.00 Emmerdale (S) 12.00 HANKI: Hiihtolajien huippuhetke 13.00 Motor Forum 13.30 Nikon Grilli 14.00 Pilanpäiten 14.10 Harjakaisen & Piisisen talkoot 14.40 Dallas - kulissien takana 14.45 Mitä tänään syötäisiin? 14.50 Kirjapiiri 15.20 MM-ralli 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Maajussille morsian 21.00 Roba (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.25 Tulosruutu 22.35 Rizzoli & Isles (16) 23.35 Burn Notice (12) Nelonen 07.00 Disneyn esikoulu: Jojon sirkus 07.25 Timon ja Pumba (S) 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppani 08.00 Lazy Town (S) 08.30 Vaaleanpunainen pantteri 08.45 Nigellan uudet herkut 09.20 Reissussa lasten kanssa 09.55 Leenan tyylitiimi 10.25 Pikakurssi kodinostoon 13.00 Reissussa lasten kanssa 13.35 Vanessa ja pikkuväki 14.05 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Nigellan uudet herkut 15.10 Äidin stailauspäivä 16.10 Deitit vaihtoon (S) 17.10 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 18.10 Matkaoppaat 18.45 Nelosen uutiset 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Poliisit 20.00 Suomen Huippumalli haussa 21.00 007 - Kun maailma ei riitä (16) 23.35 Nelosen uutiset 23.50 Frasier 00.20 Poliisit 00.50 Neljän tähden illallinen 01.20 Olipa kerran (12) 02.20 Greyn anatomia (12) t:mi muuttotalo: EDULLISET JA NOPEAT MUUTOT. Alk 75 e/h + diesel 40 e + alv23% myynti@asuntomuutot.net p. 046 547 43 27/ 040 0106655 myös kaatopaikkakulj. ja muut tavarankulj. www.asuntomuutot.net TV1 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Kuningaskuluttaja 10.00 Sydämen asialla (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Jumalanpalvelus 12.15 Tohtorit (7) 12.45 Sydämeni laulu (S) 14.15 A-studio 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv:tänään otsikoissa 15.55 Muisti: Hukutethin kyliäkin 16.25 Jaakko ja maailmanvalloittajat 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kansankodin kuokkavieraat 20.00 Prisma Studio 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Veripunainen, lumivalkoinen(16) 22.00 Kymmenen uutta käskyä 22.30 Prisma: Hengissä kolarista 23.25 Yle Uutiset 23.30 Oddasat TV2 06.50 PIKKU KAKKONEN 08.48 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Alueuutiset 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.05 Tarinateltta 12.15 Viherpeukalo lapaset kädessä 12.45 BAM 14.00 Herkkusuut keittiössä 14.30 Aavikoita ja suurkaupunkeja 15.00 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 15.30 Hullu juttu 16.00 Teiniäidit 16.30 Galaxi 16.32 Velhot, jätit ja susihukkaset 16.44 Karvinen 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Viidakkoperhe (7) 18.50 Villit eläinystävämme 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Kätilöt 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Hymy Pyllyyn 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.50 Yle Uutiset 22.05 Säälimättömät (12) MTV3 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja (S) 11.00 Emmerdale (S) 13.45 Grand Designs-unelma-asunnot 14.50 Mitä tänään syötäisiin? 14.55 Piilokamera 15.25 Maajussille morsian 16.50 Uutiset 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Hansin matkassa 21.00 Kosketus (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. Miami (16) 23.35 Paljastavat valheet (16) 00.35 30 Rock (S) Nelonen 07.00 Disneyn esikoulu: Jojon sirkus 07.25 Timon ja Pumba (S) 07.50 Disney esittää:aku ja kumppanit 08.00 Lazy Town (S) 08.30 Vaaleanpunainen pantteri 08.45 Nigellan uudet herkut 09.20 Reissussa lasten kanssa 09.55 Vanessa ja pikkuväki 10.25 Pikakurssi kodinostoon 13.00 Reissussa lasten kanssa 13.35 Leenan tyylitiimi 14.05 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Nigellan uudet herkut 15.10 Äidin stailauspäivä 16.10 Deitit vaihtoon (S) 17.10 Suomen Huippumalli haussa 18.10 Matkaoppaat 18.45 Nelosen uutiset 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Poliisit 20.00 Sokkokokki 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 22.00 Maailman vaarallisimmat tiet 23.00 Nelosen uutiset 23.15 SM-liigan huippuhetket 23.20 Frasier 23.50 Poliisit 00.20 Neljän tähden illallinen 00.50 Nelonen Pro esittää: MotoGP-makasiini 01.20 Start! 01.50 NCIS Rikostutkijat (12 SADEVESIJÄRJESTELMÄT 5" Saumattomat, kantilliset ja puolipyöreät räystäskourut Myös muut peltityöt KESKIVIIKKO 0400 568 413 413 JUHA VIEMERÖ JUHA VIEMERÖ VIHTI KATTOTURVATUOTTEET Lumiesteet Kattotikkaat Nousutikkaat Kävelysillat -PELTIKATTO- EDUSTUS NYT MEILLÄ Asennuspalvelu Tarviketoimitukset Ammattitaidolla jo yli 10 vuoden ajan 31.10. TV1 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat 10.00 Sydämen asialla (7) 11.00 Yle Uutiset 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Aamusydämellä 12.15 Eläinten elämää maalla ja merell 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Miljonäärimonni (7) 14.15 Uutisvuosi 14.30 MOT 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historiaa: Fredrik II Suuri 19.55 Akuutti 20.25 Viking Lotto 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 22.00 Vastavirtaan (12) 22.55 Yle Uutiset 23.00 Ulkolinja: Roskapankkimaa TV2 06.50 PIKKU KAKKONEN 08.49 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Alueuutiset 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.05 Viidakkoperhe (7) 12.50 Pat & Stan 13.00 Riskirajoilla: Kovaa ja korkealla 13.30 Purtavaa Pohjolasta 14.00 Herkkuja: Mitaleja 14.10 Yötyössä 14.40 Camilla Plumin mainiot maustee 15.10 Ajankohtainen kakkonen 16.00 Paluumuuttajat 16.30 Galaxi 16.33 Roni Neutroni 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Viidakkoperhe (7) 18.50 Villit eläinystävämme 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Minä ja mun äiti: Hanna ja Saara 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Hymy Pyllyyn 21.00 Pirunpelto (7) 21.50 Yle Uutiset 22.05 Keskiviikon ravisuora 22.10 Silminnäkijä 22.40 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16) 23.30 Miranda (7) MTV3 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 11.00 Emmerdale (7) 13.45 Samaa sukua (7) 14.45 Dallas - kulissien takana 14.50 Mitä tänään syötäisiin? 14.55 Täydelliset parit (S) 15.25 Hansin matkassa 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 45 minuuttia 21.00 C.S.I. (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknari 23.05 Myytinmurtajat 00.10 Viidenkympin villitys (S) 01.10 30 Rock (S) Nelonen 07.00 Disneyn esikoulu: Jojon sirkus 07.25 Timon ja Pumba (S) 07.50 Disney esittää:aku ja kumppanit 07.55 Lazy Town (S) 08.25 Vaaleanpunainen pantteri 08.45 Nigellan uudet herkut 09.20 Reissussa lasten kanssa 09.55 Leenan tyylitiimi 10.25 Pikakurssi kodinostoon 13.00 Reissussa lasten kanssa 13.35 Leenan tyylitiimi 14.05 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Nigellan uudet herkut 15.10 Äidin stailauspäivä 16.10 Deitit vaihtoon (S) 17.10 Sokkokokki 18.10 Matkaoppaat 18.45 Nelosen uutiset 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Poliisit 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 21.00 Greyn anatomia (12) 22.00 Hyvät ja huonot uutiset 23.00 Nelosen uutiset 23.15 Frasier 23.45 Poliisit 00.15 Neljän tähden illallinen 00.45 Castle (12) 01.45 Hurja painonpudotus 02.45 Usko tai älä (12)

20 JÄTÄ ILMOITUS KÄTEVÄSTI TEKSTIVIESTILLÄ VALTAKUNNALLISEEN ILMOITUSPALVELUUN Tekstaa LOHJA ILMO ja ilmoitustekstisi. Lähetä viesti numeroon 173193. HK NM Olen 60v nainen. Etsin miestä, fiksua, miehenkok., kilot kohdillaan ja pituuttakin on. Puhut ja pussaat. Puhut ja kuuntelet. Asun Lohjalla. Et ole vakivast. (1067667) Mies, n. 55-60v. Tässä on tavallisennäk. ja -oloinen, 55/172/72 nainen elämänkumppania vailla. 019-alueelta olen. Olet rehti, talous ok ym. (1066825) Rehevä, 34/169/XXL, huumorintaj., vaalea, rock-henk., tupakoiva nainen etsii eläinrakasta, vapaata, +30/+175, suomalaista miestä. L-Uusimaa. (1066729) Sinä savuton, tanssitait. ja kielitait. mies, n. 75/160-170, vastaa 09-alueelta. Meillä molemmilla on auton ajokortti kunnossa, jooko? Ei tarvita mopokorttia ihan vielä. Tavataan pian. (1066343) Tähdenlennon näin ja toivoin. Sinua toivoin pitkä, symppis mies tositark. Olen +50v sinkkuäiti ja asiani ok. Pk-seutu. (1067944) Suuria tunteita, elämää tässä hetkessä elävä, tasokas ja nuorekas nainen, 48v, pk-seudulta hakee vertaistaan miestä, joka osaa itseään ja naistaan arvostaa. Olethan pitkä, miehenkok. mies. Voit olla itseäni nuorempikin. (1067807) Yhdessä on hyvä kulkea elämänpolkua. Olet leskimies, 60v, reilu, virkeä ja talous ok. Haluat puolison rinnallesi. Vapaa, aikuinen ja naisellinen nainen tutustuisi sinuun. Pk-alue. (1067801) Ulkomaalainen, 53/160 nainen etsii ulkomaalaista, 53-57v miestä tositark. (1067756) Kelpo seniorimies, tule seuraksi ja ystäväksi. Olen pyöreä, liikuntarajoitteinen, ulkonäkö ok, 72v nainen Itä-Vantaalta. (1067734) Sinä sivistynyt, tasokas, sympaattinen, vapaa mies, +60v. Kaipaatko kumppaniksi, hyvään suhteeseen ikäisesi, nuorekkaan, naisellisen, empaattisen naisen kanssa? Kerrotko viestillä itsestäsi. (1067685) Etsin tavallista, n. 50v miestä pk-seudulta tositark. ystäväksi. Olet savuton, vapaa, työelämässä, n. normaalipainoinen. (1067676) Vapaa, lämmin, koulutettu, n. 54-64v, ehkä mökkeilevä mies. Lähdetkö kanssani sienimetsään, patikkareissulle, konserttiin ja kynttiläillalliselle? Olen viehättävä, hoikka, tyttömäinen, akateem. 60v nainen Hkistä. (1067660) Olen nuorekas, aasialainen, savuton, raitis. Etsin vakikumppania n. 60v, rehellisestä, kunnollisesta miehestä 09- alueelta, ehdottomasti savutonta. Ei erotiikkaseuraa. Rakkaus on tärkeämpi kuin seksi. (1067624) Tasokas, +50v mies, et vakivast., kaipaat elämääsi iloa, rakkautta, pysyvyyttä, luotettavuutta, oikean ihmissuhteen luxusta elämään. T. Nätti, hoikahko, kurvikas, 54v hoituri, positiivinen, reipas, raitis. (1067598) Sinä tavallinen, suomalainen, n. 62-70v, raitis, tupakoimaton, lapsirakas mies. Täällä iloinen, huumorintaj., 62v, vielä työelämässä oleva mummeli. Toivoisin sinusta juttuseuraa, ehkä myöhemmin matkaseuraa. Nimim. Gran Canaria (1067574) Ei salarakasta, varattua, vaan aito, rehellinen, +60v mies, tule sydänystäväksi, ehkä rakkaaksi. Olen +60v. (1067534) Olisi ihana rakastua näin eläkeläisenä mukavaan mieheen, jos olet vapaa, +62v, luotettava, sanasimittainen. Viestiä tulemaan. (1067531) Yh-nainen, 41v, etsii itselleen Lohjan läh. miestä, joka pitää lapsista ja eläimistä, uskon myöskin horoskooppiin, joten ilmoita millainen olet. Minulle perhe on todella tärkeä ja haluaisin lisää lapsia. (1067465) Nuorekas, 60+ nainen etsii miestä, rehellistä, positiivista, pimeiden syysiltojen iloksi E-Suomesta. En toivo seikkailijoita. (1067371) Ulkomaalainen, eurooppalainen nainen, 40+, Hkistä, tupakoimaton, normaalikok., asiat ovat kunnossa, etsii samanlaista miestä. Puhut englantia myös. Vain tositark. (1067342) Raitis ja urheilua harrastava, 38v yh-äiti kaipaa urheilua harrastavaa ja raitista miestä itselleen. (1067215) Olen suomenruotsalainen, pitkä, hoikka, +50v, työssäkäyvä nainen. Haluaisin tutustua mieheen, joka pitää huolen kunnostaan, elokuvista ja viinistä. (1067205) Muodollisesti pätevä, 48v emäntä tarvitsee osaavan, hyvähermoisen ja luotettavan miehen jakamaan arkea ja juhlaa. Kartanon ja lasten kanssa riitää puuhaa, ei haittaa vaikka olisit komea. (1067192) Yksinäisyydestä puhutaan paljon, mutta tehtäiskö me jotakin sen poistamiseksi toisiltamme? Sinä mukava, tavallinen, rehellinen, pitkä mies, yhteydenottoasi odottaa samanlainen, +60v, positiivinen nainen 09-alueelta. (1067016) Olen 60v nainen, pääsin juuri eläkkeelle. Eläimet, luonto, kalastus, sienestys, matkailu, kaikki on soviteltavissa. En ole pitkä/pätkä, en lihava/laiha. Temperamenttisuutta on. Nimim. Isoa, pitkää ja turvallista miestä odottaen. (1066975) Sievä, tummatukkainen nainen, +50v, nuorekas, etsii seuraa miellyttävästä herrasmiehestä. Ota yhteyttä. Hki. (1066969) Etsin tositark. ystäväksi ikäistäni tai nuorempaa, ulkomaalaistaust. miestä, joka asuu E- Suomessa. Olen nainen, +55v. (1066940) Oma kulta hakusessa. Sinä seniorimies, vapaa, vireä, tanssitait., ok-näk. ja - kok., otapa yhteys romanttiseen, iloiseen, pirteään, sievään naiseen, tehdään todeksi syysunelma. (1066859) Minulta puuttuuu empaattisen, rehellisen, raittiin, kulttuuriakin harrastavan, liikunnallisen, sivistyneen, vapaan miesystävän läheisyys. Olen sievä nainen, 64/168/66, vielä töissä, lto. (1066704) Ei ole kiva olla yksin. Sinä 55-58v, komea, pitkä mies, suht. raitis, vapaa, yksin. Olen 60v, naisellinen, itsenäinen ja tietenkin ihana nainen. Jos kiinnostuit, viestittele. Elämää on vielä jäljellä. (1066685) Etsin sinua vapaa, mukava, tunteellinen mies hyvään ihmissuhteeseen ja jakamaan yhteistä aikaa nuorekkaan, +60v naisen kanssa. (1066670) Siisti, rehellinen, fiksu, savuton, n. 60v mies. Vastaavanlainen XL-nainen odottaa viestiäsi. Mukavaan yhdessäoloon, ei pelkkää sex. (1066604) Sinkkuja läheltä HAE ykkoslohja. seuraajokaiselle.fi Lähdetkö kaveriksi tanssireissuille 40-60v nainen ja muihinkin menoihin? Olen hoikka, hetero blondi. (1067826) Kun aika on, niin saavuthan sä silloin luo? 54v l-nainen pk-seudulta toivoo naisellisen naisen ottavan minut, täysin ja kokonaan. (1067687) HK MN Kivannäk., viriili, 50/175/75 mies etsii naisseuraa. Vihti + ymp. (1067634) Olen 50/178, roteva, mukava, vapaa, rehellinen, puhelias, romantikko, sosiaalinen, eroottinen, luotettava mies 019-alueelta. Etsin 36-56v naista tositark. Nimim. Syksy 2012. (1067328) Kivannäk., viriili, 50/175/75 mies etsii naisseuraa. Vihti + ymp. (1066862) Koko maan kauppa- ja kohtaamispaikka netissä ja teksti-tv:ssä Ilmoitukseen vastaaminen SOITA 0700-514 500, näppäile 9 ja ilmoitusnumero. Kuulet ilmoituksen - halutessasi voit yhdistää puhelun ja voitte jutella heti - tai jättää viestin niin ilmoittaja voi soittaa sinulle. TEKSTAA Kirjoita LOHJA (väli) ILMOITUSNUMERO (väli) VIESTI. Lähetä numeroon 173193. Numerosi pysyy salaisena. Neuvonta joka päivä kello 9-21 nrossa 0400-808654. Soita tai tekstaa. Puhelut numeroon 0700-514 500 1,20 /min + pvm, tekstiviestit 1,20 /kpl. Tekstiviestit EIVÄT toimi GoMobile-liittymästä. Sinä läheisyydestä ja yhdesolosta pitävä nainen, 35-50/-167/M-L. Ota yhteyttä alle 50v mieheen. Rakastutaan ja ollaan yhdes loppuelämä. Lohja ja lähiymp. (1066666) Hoikkaa/hoikahkoa naisystävää, -55v, etsii vapaa, uskollinen, turvallinen, katseltava, 52/175/67, liikunnallinen mies. Asun 019-idässä. (1067921) Haussa mukava naisihminen, n. 65-72v, raittiille, omillaan olevalle, 70+ leskimiehelle P-Uudeltamaalta. (1067908) Vapaa-aikaan, yhteisiin menoihin kaipaan pientä, 53+ naista. Olen 59v, aktiivinen, empaattinen mies. (1067844) Nelonen S. 550 Ilmoituksen jättäminen SOITA 0303-9450 (paikallispuhelu) ja jätä ilmoitus. Sinulle voidaan soittaa, lähettää tekstiviestejä tai jättää viesti vastaajaan. TEKSTAA LOHJA (väli) ILMO (väli) ILMOITUSTEKSTI. Mainitse tekstissä sukupuolesi, millaista seuraa etsit ja miltä suuntanumeroalueelta. Lähetä viesti numeroon 173193. Numerosi pysyy salaisena. Keskiviikon lehteen on ilmoitus jätettävä viimeistään maanantaina klo 14 mennessä. PL 118 OU Sub S. 830 Mä 47v, puhuva ja pussaava, miehekäs, naistaan arvostava mies Hkistä. Ois kiva tutustua ja vaikka ihastua kivaan naiseen. Olethan mieleltäsi tasapainossa ja normimitoissa. Ex-miehet jätetty taakse. Et juokse pelkän rahan perässä. (1067843) Haluaisitko tutustua kivaan ja huumorintaj., 41v mieheen 09-alueelta nainen, n. 30-40v? Olen vapaa ja kiltti. Vastaile, ois kiva tutustua. (1067829) Fiksu ja luotettava, 50v mies etsii ystävää sinusta vastaava, 65+ nainen. Lohja + 100km. (1067811) Vieläkö löytyisi pitkälle, komealle leskimiehelle naisystävää, 50-60v? Jos olet puoleensa vetävä nainen ja myöskään uskonasiat eivät ole sinulle vieraita, ota yhteyttä. (1067778) Olen 50/179/98, mukava, rehellinen, luotettava, romantikko, eroottinen mies 019-alueelta. Etsin 35-56v naista, myös yh. Nimim. Leijona-62. (1067689) Olen yli 50v mies ja nähnyt elämää laidasta laitaan. En jaksa takertua pieniin, mitättömiin asioihin, vaan pyrin näkemään asiat suurempana kokonaisuutena. Nimim. Elämä opettaa, etsin hoikkaa naista. (1067688) Söpö ja mukava, 36/178 mies etsii viiniseuraa. 40-56v nainen, vastaa. (1067682) Terve, 50+, reipas, oikeasti nuorekas ja ok-näk., hoikahko, liikunnallinen, hyvin toimeentuleva, tupakoimaton, melko alkoton, eronnut mies etsii samanlaisen, 40-50v naisen seuraa. Olisi kiva viettää vapaa-aikaa kahdestaan. (1067677) Vkot Hkin alueella töissä, vkl:t Pohjammaalla oleva, 56v, mukava, vapaa, huumorintaj. mies etsii kivaa, nuorempaa, vapaata naista tositark. Vastaa, et pety. (1067668) Iloinen, 40v mies etsii ikäistään romanttista naisseuraa. (1067637) Täällä on savuton, raitis, rauhallinen, huumorintaj., 52/175/90 mies Vantaalta. Etsin reilua, mukavaa, aikuista, 38-73v, nuorekasta naista. Sulla ois myös päivisin aikaa. Pidän musiikista ja elokuvista. Pitäisit erotiikasta. (1067614) Kypsä nainen, istuttaisiin vain puistopenkillä villahousuissa. Puhuttaisiin vain siitä, miten ihanaa. Puristaisin hiljaa kädestäsi katsoen kauas. Nojautuisimme toisiimme. Tunnen sykkeesi. Villakudonta on lammi. T. Vanhempi mies. (1067603) Mies, 42/192, todella lihava, etsii naista elämäänsä ilman ikä-, koko-, rotu-, terveysrajoituksia tai muitakaan rajoituksia. Sisin on tärkein. (1067580) Mies, 42v, lievästi kehitysvammainen, etsii samanlaista naista elämäänsä. (1067579) Löytyykö tätä kautta fiksua, avointa, sydämellistä, liikunnallista ja naisellista, 30-50v naista? kyselee 39/182/80, katseenkest. mies pk-seudulta. (1067573) Sinua, iloista, hoikkaa, romanttista, liikunnallista, nuorempaa naista, n. 28-42v, etsii tosimielessä 09-alueelta mukava, tosi nuorekas, itsestä huolta pitävä, 47v, romanttinen mies K-Uudeltamaalta. Löytyisköhän tätä kautta? (1067539) Löytyykö 09-alueelta 46v miehelle 20-40v naisen seuraa? (1067529) Neito, +18v, nuori nainen, olet ehkä muuttanut pk-seudulle opiskelun tai työn vuoksi. Kaipaat ystävää tositark. Olen autoileva, kiva, hellä, empaattinen, nuorekas, vapaa, komea, 39v kundi. (1067522) Täällä ihana, nuorekas, 41/181/85, sexy, kohtelias mies Hkistä, joka haluaisi sinulle vain pelkkää hyvää. Vastaa ja kerro itsestäsi. (1067492) Olen 54v btm-ukkomies. Etsin kestävää seuraa. (1067893) Olen 35/186/80 mies. Haen ystävää. Olethan vanhempi, vatsakas, 63-73v, miehekäs mies. Mulla paikka, voit jäädä yöksi. (1067860) PS Mies, 48v, hakee kivaa naista, jolla on pilke silmäkulmas. Haluaisit olla isännän ja emännän hellittävänä. (1067604) Kiva, erotiikasta pitävä, 45v pari hakee vkl-seuraksi naista, jolla pilke silmäkulmas. (1067488) MTV3 S. 830 JIM S. 550 4 Sport S. 550 Oma ilmoitus / vastaukset SOITA 0700-514 500, näppäile 8. Kuulet saamasi viestit (myös tekstiviestit) ja voit soittaa kaikille vastaajille. TEKSTAA Saamasi viestin alussa on vastaajanro. esim. V2. Kirjoita: V2 (väli) vastaustekstisi. Lähetä numeroon 173193. Oma ilmoitus: Sulkeminen SOITA 0303-9450 (pvm), näppäile 2. TEKSTAA SULJE (väli) ILMNRO (väli) TUNNUSLUKUSI. Lähetä numeroon 173193 (1,20e/viesti) Pidätämme oikeuden muokata, lyhentää tai olla julkaisematta ilmoitustanne. Ilmoitus julkaistaan ykkoslohja. seuraajokaiselle.fi -palvelussa, teksti-tv:ssä ja veloituksetta myös lehdessä. Prostituution ja vastaavien seksuaalipalveluiden markkinoiminen on rangaistava teko (rikoslaki 20:9.1), tällaisia ilmoituksia ei julkaista. JÄRJESTÖT Lohjan mielenterveysseura. Tukikoiratoiminta. Koirakävelyt ke klo 18. Lähtö Nahkurintorilta, Nahkurinkatu 10. Koiran kanssa tai ilman. Koirakahvila la klo 14-15.30. Sinulle joka haluat tavata koiria. Monitoimikeskuksen kellaritila. Sepänkatu 7. Hyvinvoinnin avaimet -ryhmä. Yksinäisille ja elämänmuutosta kaipaaville. Ti klo 14-16. Mielenterveysseuran tsto. Nahkurinkatu 10. Lisätietoja 050-5871541. Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. Omaishoitajien kuntopiirit: Keilaus tiistaisin, seuraava kerta ti 30.10. klo 14-15, Vihti Bowling, Juuritie 1, Nummela. Kuntosali keskiviikkoisin, seuraava kerta 31.10. klo 14-15, Kunto ja Terveys 50, Sibeliuksenkatu 3, Lohja. Vesijumppa joka toinen maanantai Nummelan uimahallissa klo 15.30-16.00. Seuraava kerta 29.10. Kaikissa hinta. Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. Karkkilan vertaistapaaminen to 25.10. klo 18-19.30. Limousine-halli, Lakianharju 15. Askartelua ja kuulumisten vaihtoa. (Karaoke peruttu). Kahvitarjoilu. Virkkalan Työväenyhdistys. Bingo Tietolassa maanantaisin klo 18 alkaen. Virkkalan metallityöväen amm.os.r.y. nro 130. Vielä paikkoja jäljellä osaston viimeiselle 22h:n pikkujouluristeilylle Tallinnaan. Lähtö la 8.12. klo 18.30 Helsingin Länsisatamasta ja paluu su 9.12 klo 16.30. Hinta sis.matkan 2hlö:n B-hytissä, Buffet illallisen ja meriaamiaisen, kuljetukset edestakaisin linja-autolla Virkkala - Lohja - Helsinki. Ja HUOM! 100 kpl paikkoja ensisijaisesti jäsenille, jos paikkoja jää vapaaksi, avec pääsee mukaan arvonnalla tai suoraan jos paikkoja paljon vapaina. Sitovat ilmoittautumiset 5.11. mennessä Tuija Westman p.050-5318262 tai tuija. westman@gmail.com Risteilymaksut 8.11. mennessä osaston tilille LUSP 400610-2153882. Muistathan peruuttaa matkasi esteen sattuessa 28 vrk ennen lähtöä. Peruuttamattomista paikoista veloitamme risteilyn täyden hinnan. Sappin Kirkniemen Tehtaan Eläkeläiskerho. Pikkujoulu ke 14.11. klo 15 Evästorpassa Kalkkiradantie 1 Virkkala. Kahvit, joulupulla ja puuro. Ohjelmassa toiminnansuunnittelua ja aikatauluja toiminnalle. Länsi-Uudenmaan Säästöpankin edustajat esittelevät sijoituksista ja säästämisestä. Ilmoitukset 8.11. mennessä Aimo Perälä puh 0414348962 Sähkö posti aimo. perala@gmail.com Lohjan Seudun allergia - ja astmayhdistys ry järjestää Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristö-instituutin näyttelykokonaisuus astma 19 29.10. Lohjan pääkirjastossa Karstuntie 3. Lohja sekä luento, Järnefeltsalissa ma 29.10. klo18. Paraneeko lapsen allergia/astma? Kahvi- ja pullatarjoilu. Vapaa pääsy. Lisätiedot: www.allergialohja.fi Lohjan Metallityöväen ammattiosasto 8 Ry. Ammattiosastomme pikkujoulujuhlaa vietetään 1.-2.12. Tallinnassa, Tallink Spa Hotellissa. Hinta pitää sisällään yhteiskuljetuksen, laivamatkat Star luokan aluksella, buffet ruokailun, aamupalan ja majoituksen Tallink Spa hotellissa 2 hengen huoneissa sekä kylpylän käyttöoikeuden. Lisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset 28.10. mennessä Jouni Linden p. 050-3404233 tai jounilinden@ hotmail.com. Esite löytyy ammattiosaston kotisivuilta: www. metalli8.net. Lohjan Metallityöväen Ammattiosasto 8 ry ja Virkkalan metallityöväen ammattiosasto 130 Ry. Ammattiosastojen 8 ja 130 toimikuntien yhteinen kokous ke 24.10. klo 18 Metallituvalla, Tehtaankatu 9. Kokouksen aiheena Metalli 8 ensi vuoden toiminnan ja talouden suunnittelu sekä henkilövalinnat. Lohjan Seudun Perussuomalaiset ry. Lohjantähti ja tori la klo 9-14 vaalitapahtuma. Su klo 18 alkaen vaalivalvojaiset ravintola Kayatepe Routiolla. Kaikki tervetulleita, tilaisuudessa huutokaupataan kampanjapaita Timo Soinin allekirjoituksella. Ma 29.10. klo 18 alkaen Apuomenassa avoin vaalitulosten purkuilta. Jäsenistö, tervetuloa. Länsi-Uudenmaan sotalapset. Kokoonnumme taas ma 29.10. klo 15 Karkkilan seurakuntatalolla. Tietokilpaillaan! Lohjan Monitoimikeskus ry tarjoaa syyslehtien haravointia pihoilta, ompelimopalveluja SikSakissa; korjausompelua vaatteille, verhoille ja silityspalveluja, lapsiparkki ja suolahuone hoitoja ajanvarauksella, korjausverstaassamme; kalusteiden korjauksia ja perushuoltoa polkupyörille, avoinna ma pe klo 9-14. Sepänkatu 7, Lohja. Avoinna ma-to klo 9-16, pe klo 9-14. Toimisto p. 044-3753500. Vasemmistoliiton Lohjan osasto ry. Tule tapaamaan Vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokkaita pe 25.10. klo 16-18 Pusulan Nesteelle ja la 26.10. klo 9-12 Lohjantähteen. Tarjolla kakkukahvit. Lisätietoa Vapulta, puh. 040-5832623. Muijalan asukasyhdistys ry. Zumba alkaa ke 24.10. klo 18 Muijalan koululla. Vetäjänä on Ana Gutiérrez Sorainen. Maksullinen. Lisätietoa Vapulta, puh. 040 583 2623. Lohjan Seudun Eläkeläiset ry. Lähdemme Loimaan ja ympäristön eläkeläisten vieraaksi to 24.10. Lähtö klo 9 Virkkalan linja-autoasemalta reittiä Ojamo, Voudinpuisto, Nahkurintori, Routio, Keskilohja, Ratakatu, Mäntynummi, Muijala. Maksullinen. Lisätietoa Vapulta, puh. 040-5832623. Sahaja Yogan tuki ry. Sahaja Yoga-meditaatiota Lohjalla, Kasarminkatu 5 a 1 (linja-autoaseman yläp. k-talo, kampaamon vier.ovi) la 27.10. klo 13-14.30.Vapaa pääsy. Lisätietoja: p 040 7291762 /jaana. Someron seudun kuntokotiyhdistys ry järjestää Syöpäyhdistyksen yleisöluennon suolistosyövistä Lamminniemen Hyvinvointikeskuksessa 25.10. klo 18. Tilaisuus on maksuton. Lännen Toverien pikkujoulua vietetään Raseborg-opistolla 14.12. klo 13 alkaen. Pikkujoulun jälkeen perinteinen vuosikokous. Ilmoittatumiset pikkujouluun Mirjalle, puh. 040-5003342, 1.11. mennessä, sen jälkeen muille toimikunnan jäsenille marraskuun loppuun mennessä Kootaan myös käden taitojen näyttely, jos osallistujia löytyy. Osallistumisesta ilmoitukset Mirjalle 1.11. mennessä tai Raimo Taljalle 040-7425497 15.11. mennessä. Lost-Senioriapu, Apuomena ry, Lohja. Seniorikahviloissa on järjestetty ohjelmaa ja kahvitarjoilu pientä korvausta vastaan! To 25.10. Veijolanpihan Seniorikahvila klo 14-16, Kivenkatu 8 (Veijolankadun ja Kivenkadun kulmassa). Ma 29.10. Ojamon Seniorikahvila klo 10.30-12.30, Ojamon ostoskeskus, Kartanonkuja 1. Ma 29.10. Kirkniemen Seniorikahvila klo 13-15, Marskintie 4 (vanha puukoulu). Ti 30.10. Roution Seniorikahvila klo 10-12, Salmenmäentie 26 D, Sinivuokon kerhotila. Kahvilassa vietetään 1-vuotis syntymäpäivää, kakkutarjoilu ym. ohjelmaa. Ti 30.10. Perttilän Seniorikahvila klo 12.30-14.30, Metsäkorventie 10 (käynti Hakulintien puolelta). Ke 31.10. Immulan Seniorikahvila klo 12.30-14.30, Immulan työväentalo, Immulantie 24. Apuomena ry, Lohja. Järjestötila Punakaneli, Suurlohjankatu 21-23 A. Kahvila avoinna ma-pe klo 9-14. Lounas ma-pe klo 11-13. To 25.10. Laurentius lähimmäispalvelun koululutusilta: Miksi mieli masentuu? klo 17-18.45. Pe 26.10. Istumajumppa klo 9.15-10. Ma 29.10. Nypläyskerho klo 16-19. Ti 30.10. Seniorikerho Myötätuuli klo 9.30-11, Askartelukerho klo 13-15.30. Ke 31.10. Äiti Teresa peittoryhmä klo 8.30-11, Kirkkokentän sauvakävely klo 9-10 Järjestötila Sinivuokko, Apuomena ry, Salmenmäentie 26 D Routio. Ma 29.10. MLL:n Perhekahvila klo 9.30-11.30, Askartelukerho klo 12.30-15, Seniorijumppa Roution koululla klo 15-16. Ti 30.10. Seniorikahvila viettää 1-vuotis syntymäpäivää klo 10-12. Ke 31.10. Istumajumppa klo 12-13 Lounasruokala Omenankukka, Apuomena ry, Tehtaankatu 22-24. Kahvila avoinna mape klo 9-14, aamupuuro klo 9-10.30. Lounas ma-pe klo 11-13. Ke 31.10. Askartelukerho klo 13.30-16. Laurentius-lähimmäispalvelu. To 25.10. klo 17 Punakanelissa (Suurlohjankatu 21-23 A) kaikille avoin koulutustilaisuus, Miksi mieli masentuu? Vastauksia antaa ja aiheesta kertoo Psykiatrian erikoissairaanhoitaja VE-perheterapeutti Auli Kiminki. Kahvitarjoilu! Ilmoita pikaisesti jos haluat lähteä tutustumaan pe 16.11. Hyvinvointikeskus Lamminniemeen, Somero. Tarjolla: tervetulokahvit, esittely, hemmotteleva käsiparafiinihoito, kevyt tuolijumppa ja päivällinen noutopöydästä. Teatteri-ilta Salossa Dogville. Kuljetus kirkkokentältä klo 13 paluu n klo 22.30. Maksullinen. Ilmoita Irma Suomelalle 019-3695656 tai 045-6345752. Ykkös-Lohja Vihdinkatu 6, II krs Puh. 019-375 1300