1 Hengen uudistus / puhe iltajuhlassa Hyvinkäällä 4.8.2012 KT, pappi, Teemu Laajasalo LÄMMITTELY Tulin suurella epäilyksellä äsken sisään tänne; epäilin, olenko sittenkään oikeassa paikassa. Tiesin kyllä, että Hyvinkäällä evankelis-luterilainen kirkko on pyramidin muotoinen. Sen sijaan tullessani sisään huomasin, että sali oli aivan täynnä ihmisiä. Ja mikä ihmeellisintä, ihmiset olivat iloisia siksi olinkin lähes varma, että olen väärässä paikassa. Epäilyjä lisäsi myös kun katsoin, että tilaisuutta juontaa joku pappi, jolla on papinpaita päällä ja farkut jalassa. Epäilin, että kukaan oikea evankelis-luterilainen pappi ei voisi olla niin härski ja häpeämätön, että monista piispavieraista huolimatta olisi tuollaisessa asussa kirkossa. Sitten huomasin, että sehän on Pasi Jaakkola Turusta, että taidan mä sittenkin olla oikeassa paikassa. ALKUKERTOMUS Tästä aivan kulmalta on jäänyt muutaman vuoden takaa mieleen ihmeellinen näky. Paikka oli tuossa vieressä Hyvinkään Lidlin piha ja ajankohta taisi olla 2007 alkutalvi.
2 Katselin, kuinka kansanedustajaehdokas seisoo kylmässä loskassa kauppakeskuksen parkkipaikan reunassa. Nahkapohjakengät jalassa, paperinippu kädessä. Vartija on heittänyt ulos tuulikaapista ja sanonut vielä, että parkkipaikkakin on julistusvapaata vyöhykettä. Että pitää mennä reunaan asti. Ihmisiä ei oikein kulje ja ne jotka kulkevat eivät pysähdy tai tuhahtelevat. Ehdokas näyttää toivovan, että tulisi edes huutelijoita tai kylähulluja. Mutta ei tule, tyhjää ja märkää on. Ja ehdokas yrittää silti motivoitua jakamaan omia kuviansa hymyllä, joka yrittää kertoa, että mä oon hyvä tyyppi. Ajatelkaa ystävät, jos tälle edustajaehdokkaalle tulisi hetkeksi ajatus, että mitä jos tämä kaikki on turhaa? Mitä jos nämä kaikki nöyryytykset ovat turhia? Mitä jos se 30000 euroa, jonka itse otin lainaa ja käytin tähän kampanjaan onkin turhaa? Mitä jos se perheen loma-aika jonka uhrasin tähän, menikin hukkaan, jos se olikin turhaa? Mitä jos kaikkien kavereiden ja puolituttujen valjastaminen tähän kiusalliseen verkostomarkkinointiin onkin ollut turhaa?
3 Ja ajatelkaa, miltä tuntuisi kun tämä edustajaehdokas tässä mielentilassa katsoisi uutisia ja näkisi vaalidosentin tilastot, joiden mukaan hänen on käytännössä mahdotonta päästä sisään. Että tästä ja tästä vaalipiiristä pääsee ehdokkaan puolueesta vain pari kokenutta isoa nimeä läpi, jos hekään. Rakkaat ystävät, tämä ehdokas jaksaa seistä loskassa kuuntelemassa nöyryytyksiä vain koska hänellä on ajatus: vielä kerran. Vielä kerran minä ajan mustalla ministeriautolla tämän parkkipaikan ohi. Vielä kerran minä muistelen tätä ponnistusta paitsi ahdistuksella myös kunnioituksella. Vielä kerran. Kai tämän voisi kiteyttää: Onnistumisen toivo on tärkeämpää kuin epäonnistumisen pelko. Onnistumisen toivo on tärkeämpää kuin epäonnistumisen pelko. Toivohan on hyve. Ja hyveet eivät kuulu tiedon piiriin, eivät tunteen piiriin, vaan ne kuuluvat tahdon piiriin. Niin ainakin, jos uskomme antiikin isoja miehiä. Siksi alttarin kysymys rakkauden hyveen äärellä vihkihetkessä ei ole:
4 Tiedättekö millä tilastomatemaattisella todennäköisyydellä tulette olemaan yhdessä vuosikymmeniä? Alttarin kysymys ei ole, tunnetko suurta huumaa vielä tulevaisuuden vuosina? Alttarin kysymys on: tahdotko? Toivo ei siis ole riippuvaista tiedosta, ei tunteesta vaan tahdosta. Ja tahto on ainoa, mikä ihmisellä on täydellisen vapaa. Tahdommeko toivoa? Onnistumisen toivo on tärkeämpää kuin epäonnistumisen pelko. ONNISTUMISEN TOIVO JA EPÄONNISTUMISEN PELKO KIRKOSSA Miten onnistumisen toivo ja epäonnistumisen pelko näkyvät kirkossa? Miten onnistumisen toivo ja epäonnistumisen pelko näkyvät meidän työssämme? Kun avaa lehden voi olla varma, että kirkkoa lyödään vähintään viikoittain. On tilastotietoa, on tunnearvioita, on varmoja analyysejä. Kun edellinen kohu on vasta puoliksi käsitelty niin
5 seuraava jo tulee: suvivirsi, rippikoulujen suosio, uskonnonopetuksen asema, kirkkohäiden muutokset. Kun kirkosta puhutaan, sävy on negatiivinen. Silmiinpistävää on, että negatiivinen sävy ei ole pelkästään kriittisesti valtaan suhtautuvassa journalismissa, vaan myös kirkon omassa puheessa. Kun pappi haluaa olla fiksu se rupeaa kritisoimaan kirkkoa. Näinhän se on, lehdet on täynnä pappien viisastelua että menee huonosti ja se on kyllä ymmärrettävää. Ja kun pappi haluaa olla tosi fiksu se menee kirkolliseen lehteen suojatyöpaikkaan journalistiksi ja rupeaa kritisoimaan kirkkoa. Olen usein pohtinut ääneenkin ja ehkä vähän liian kovaankin ääneen miksi puhe kirkosta on niin synkistelevää. Miksi me, joiden pitäisi kiinnittyä Apostoli Paavalin toivon hyveeseen emme siinä onnistu. Missä on meidän onnistumisen toivo? Missä on se onnistumisen toivo, joka voisi pitää meidät pystyssä kun me seisomme loskassa yksin ja typeryksinä tyrkytämme olemattomille ihmisille viestiämme. Missä on se toivo kirkkona ja kristittyinä?
6 Miksi niin usein olemme kyvyttömiä muistamaan, että meillä on siniristilippu, tuplapalkka sunnuntaina, kristilliset vaakunat ja elämme vuotta, joka lasketaan Kristuksesta. Miksi me emme saa nostetta siitä, että kirjakieli, sairaalalaitos, kansakoulu, koululaitos, yliopisto, osin nykymuotoinen oikeuslaitos, päiväkodit, perheneuvottelutoiminta, kriminaalisovittelutyö ja nuorisotyö ovat kirkon piiristä nousseita kulttuurituotteita Suomen tukipylväitä. Miksi niin usein unohdamme, että tässä uudessa monikulttuurisessa Suomessa yhä edelleen noin 80% kuuluu kirkkoon. Ja vastasyntyneistä noin 80% kastetaan. Ja melkein puolet alle kouluikäisistä osallistuu kirkon kerhoihin ja toimintaan. Kirkkoon sitoudutaan. Siis aikana, jolloin puolueiden ja kansalaisjärjestöjen väkimäärät keskimäärin romahtavat, aikana jolloin sitoutuminen lehtitilauksiin tuntuu liian kovalta vaatimukselta, aikana jolloin nuorten aikuisten lehti-ikonit kaatuvat, aikana jolloin ravintolat ja brändit keksitään vuosittain uudelleen. Suhteessa kaikkeen tähän, miksi meillä ei ole onnistumisen toivoa?
7 EPÄONNISTUMISEN PELKO Olen ymmärtänyt jotain. Avain ei ole siinä, että meillä ei ole riittävästi onnistumisen toivoa. Avain on siinä, että meillä ei ole riittävästi epäonnistumisen pelkoa. Meillä ei ole epäonnistumisen pelkoa. Meillä ei ole pelkoa täydellisestä katastrofista. Meillä ei ole yksilöinä oikeaa henkilökohtaista mitattavaa tulosvastuuta. Siis ei taloudellista, ei moraalista eikä hengellistä mitattavaa tulosvastuuta. Meillä ei ole sitä yrittäjän epäonnistumispelkoa, pelkoa konkurssista, siitä että koti ja kaikki menee ja jää loputon piikki. Meillä ei ole paperikonemiehen pelkoa siitä, että 20-vuotinen työpaikka menee ja asuntolaina jää. Ei meillä ole tätä pelkoa. Mitä enemmän rahaa, sitä vähemmän huolta ystävät näin se menee myös kirkossa. Vuonna 1975 kirkkoon kuului 92% suomalaisista, vuonna 2010 kirkkoon kuului 77% suomalaisista.
8 Vuonna 1975 työntekijöitä oli 11000, vuonna 2010 työntekijöitä oli 21000. Eli samaan aikaan kun väkeä on vähentynyt 15%, työntekijöitä on lisätty 100%. Ei ole kuulkaa mitään huolta. Ja vuonna 1975 kirkon ydintoimintoihin osallistui radikaalisti enemmän väkevä kuin 2010. Ja tästä 22000 porukasta puolet tekee hengellistä työtä. Eli puolet tekee ei-hengellistä työtä? Kirkossa? Ei kuulkaa ole mitään huolta. Ja kun menee huonosti, niin kirkon tutkimuskeskus tekee siitä huonosti menemisestä tutkimuksen. Ja kun menee huonosti niin kirkon tiedotuskeskus kertoo sen ihan kaikille. Ei ole huolta ystävät. Huomisen evankeliumi uskollisesta ja viisaasta taloudenhoitajasta (Luukas 12) on meille kirkollisille läskiporsaille aivan hirvittävää luettavaa. Aivan hirvittävää. Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. (...) Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.
9 Tämäkin sali kuulkaa on täynnä porukkaa, jolla on takamus piiskasta vielä kerran punaisena. Näin se menee. Jos evankeliumi on totta niin näin se ystävät menee. Meillä on kaikkein suurimmat resurssit ja kaikkein pienin huoli. Pääkaupunkiseudulla on paljon seurakuntia, joissa 25 vuotta sitten kuului n. 90% kirkkoon ja nyt kuuluu n. 60% kirkkoon. Missä on vika? Tietenkin seurakuntalaisissa. Mehän löydämme syyn seurakuntalaisista. Ne ovat liian vihreitä, ne ovat liian punaisia tai ne ovat liian mustia. Missä on se ihminen, joka voisi suoraan sanoa, että se syy on kirkkoherran epäonnistuminen. Maasto on varmasti vaikea, mutta voisiko ajatella, että johtaja on epäonnistunut. Hänellä on ollut loistava tuote, ainutlaatuiset välineet ja ylenpalttisesti työntekijöitä. Mutta ei: kirkossa asiakas on aina väärässä. Ja mä tarkoitan tällä sitä, että me ollaan valmiita vaikka vaihtamaan koko teologia ja muuttamaan Jumala vaikka neliyhteiseksi, kunhan meidän toimintatapojen ei tarvitse muuttua.
10 Kunhan meidän ei tarvitse kiinnostua ihmisistä, kunhan saamme olla turvallisesti omassa kopissamme luukut kiinni. Meillä on kaikkein suurimmat resurssit ja kaikkein pienin huoli. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan. Nämä ovat hirvittävät sanat meidän kannaltamme. Sielun huoli. Ongelma on se, että tämä mitatun vastuun puute heijastuu suoraan meidän hengelliseen viestiimme. Kun meillä ei ole epäonnistumisen pelkoa omasta työstämme, ei meillä ole sielun huolta. Siis sitä vapaiden suuntien saarnamiehen huolta, että joku joutuu helvettiin, jos emme ehdi. Meillä ei ole aitoa huolta siitä, että jos emme saarnaa oikein ja rakasta oikein ihmiset eivät pääse taivaaseen. Ja kun tätä huolta ei ole, puhe Jumalasta muuttuu turhaksi. Pelosta vapaana oleminen, huolettomuus on ihana asia. Siis se huolettomuus, että annamme huolemme Taivaan Isän
11 kannettavaksi. Mutta me olemme ymmärtäneet huolettomuuden väärin. Me olemme ymmärtäneet sen juuri niin mistä vanha virsikirja varoittaa, teemme töitämme suruttomina ja huolettomina ilman ihan oikeaa velvollisuutta taivaspaikan miettimiseen. Kaikkein ahdistavinta tässä on, että kun epäonnistumisen pelkoa ei kunnolla ole ei ole myöskään onnistumisen toivoa. Kun ei ole lakia, ei ole paikkaa evankeliumille. Kun ei ole onnistumisen toivoa eikä epäonnistumisen pelkoa, on vain depressiivisyyttä. Se on diagnoosi kirkolle selittämätön masennus. Kirkon työskentely on depressiivistä, jossa menee sekaisin työntekijä ja seurakuntalainen. Yhtäältä haluamme kopioida yrityselämästä asioita, joita sieltä ei voi kopioida esimerkiksi mainoskampanjoita. Ja toisaalta jätämme kopioimatta ne asiat, jotka pitäisi kopioida eli henkilökohtainen mitattu vastuu. Johtajan vastuu siitä, että tuloksella olisi edes jotain väliä. Mutta mitä sitä töitä tekemään, kun voi hoitaa virkaa. Me muka tehostamme rakennetasolla ja kuitenkin samalla puheen ja toiminnan tasolla luodaan maailmaa, jossa ihannoidaan lepäilyä
12 ja tehottomuutta. Lutherin vertaus seurakunnasta sairaalana ei tarkoita tätä. Väsähtäneen ihmisen ymmärtäminen on eri asia kuin väsähtämisen ihannointi. Depressiivisyyden linssien läpi katsominen on eri asia kuin silmien värjäytyminen depressiivisiksi. TAKAISIN ONNISTUMISEN TOIVOON Kysymys kaiken jälkeen kuuluu, miten näillä resursseilla ei voisi onnistua? 4,2 miljoonan jäsenen organismilla. Noin 35000 työntekijällä ja luottamushenkilöllä. Ainutlaatuisella kulttuurihistorialla. Kohtuuttoman isoilla verotuloilla, kohtuuttoman laajalla työntekijämäärällä, valtion meille maksamalla pappiskoulutuksella, kanttorikoulutuksella, diakonikoulutuksella, nuorisotyönkoulutuksella miten voisi olla mahdollista olla onnistumatta, jos Jumala ei sitä erityisesti halua estää? 21000 työntekijää ja 14000 luottamushenkilöä, se on yhteensä 35000 ihmistä. Suurin piirtein saman verran ihmisiä eroaa kirkosta vuodessa. Laskennallisesti jokaista eroajaa kohti on siis yksi työntekijä tai luottamushenkilö. Laskennallisesti 365 päivän aikana meidän pitäisi vakuuttaa yksi ihminen! Jos jokainen keskittyisi niin, että saisi yhden ihmisen
13 pysymään, niin tilanne muuttuisi kerralla. Onko tämä liian kova tavoite? Ollaanko nyt jalat hapoilla tämän tavoitteen edessä? Mehän tiedetään nämä ketkä eroavat. Kampi käteen ja soita sille. Pyydä tapaamiseen ja tarjoa kahvi. Ja jos ei lähde niin soita seuraavalle. Sinulla 365 päivää aikaa onnistua yhden kanssa! Yksi ihminen vuodessa! Tämä on niin helppoa. Meiltä pyydetään niin vähän. Meille on annettu niin paljon ja silti meiltä pyydetään niin vähän. Vielä. Mutta jos emme nyt onnistu, niin taivaan portilla meidät laitetaan vastaamaan jostain, mistä emme vastuuseen halua. Ja silloin on pyllyt punaisena. ONNISTUMINEN EI EDELLYTÄ SISÄLLÖN MUUTTAMISTA VAAN ASENTEEN MUUTTAMISTA Nyt tullaan ytimeen, mikä on se viesti, mikä ihmisille pitää kertoa? Mikä on se syy, jolla ihmiset tulisivat mukaan eivätkä lähtisi pois? Mikä se meidän puheemme on?
14 Me olemme ystävät täynnä Jumalan pelkoa. Mutta se meidän ajan Herran pelko on sitä, että me pelkäämme puhua Herrasta. Meidän Jumalan pelkomme on Jumalan häpeää. Me ajattelemme, että nämä kirkosta vieraantuneet eivät tykkää meistä jos me puhutaan Jeesuksesta. Mutta nehän pitää meitä idiootteina. Siis valheellisina. Kirkko, jolle Jumala on ongelma. Mehän näytetään vitsiltä. Ei meidän viestin ongelma ole teologinen. Kysymys on siitä, olemmeko me tosissamme. Ja mitä enemmän Jumalaa siivotaan pois sitä vähemmän uskottavilta me näytetään. Ne jotka pitävät kirkkoa taantumuksen linnakkeena ovat niitä samoja ihmisiä, jotka järjestävät tukikonsertteja Veikko Hurstin säätiölle tai Pelastusarmeijalle. Ja Hurstit tai Pelastusarmeija eivät ole muuttaneet sanomaansa miksikään he ovat eläneet todeksi sanomaansa. Ja siksi nekin, jotka eivät usko Jumalaan arvostavat heitä. Kysymys on siitä, onko meidän viestimme totta. Ja mitä enemmän me siivoamme Jumalaa pois, sitä valheellisemmaksi viestimme
15 muuttuu ja sitä omituisemmaksi olemassaolon oikeutuksemme käy. Kun Jeesus jäähyväispuheessaan Johannes 17 rukoilee, Hän rukoilee kahta asiaa: pyhitystä ja ykseyttä. Jotta heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä. Ja jotta he olisivat yhtä niin maailma ymmärtäisi. Kun he ovat täydellisesti yhtä maailma ymmärtää. Kun me luetaan tämä kohta, me usein unohdetaan edelliset jakeet. Jeesus rukoilee ihmisten kanssa ja heidän puolestaan (pyhityksen ja ykseyden puolesta), mutta ennen sitä on Jeesuksen oma tilinpäätösrukous suhteessa Jumalaan. Jeesus summaa aikansa maan päällä Jumalan edessä. Aiemmin Jeesus raportoi jakeissa 4, 6 ja 8 kertoo mitä itse on tehnyt. Jae 4: Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni. Jae 6: Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. Jae 8: Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Näin Jeesus raportoi. Ja sen jälkeen Jeesus rukoilee että tämä työ jatkuisi. Meidät on siis varustettu jatkamaan siitä, mihin Jeesus jäi. Seuraavalle tilikaudelle.
16 Meidän oltava pyhitettyjä siis hyviä, Jumala käskee meitä hyvyyteen. Rakkaus on Jumalan laki. Ja toisaalta maailma ymmärtää meitä vasta sitten kun olemme yhtä. Siis olla hyvä ja olla yhtä. Olla hyvä tarkoittaa yksinkertaisuudessaan juuri sitä. Olla hyvä. Uskon kieli on vaikeaa, rakkauden kieltä tajuaa jokainen. Me usein puhutaan täysin muuta mitä tehdään. Puhutaan rakastamisesta ja ollaan rakkaudettomia. Puhutaan armosta ja ollaan armottomia. Me ollaan kuin laihdutuslääkekauppias, joka itse on ylipainoinen. Me ollaan kuin vanhempi joka raivoaa lapselleen, että älä raivoa. Jeesus rukoilee jotain muuta. Ja olla yhtä tarkoittaa yksinkertaisuudessaan juuri sitä. Se ei merkitse yhtä tunnustuskuntaa. Se ei merkitse yhtä täydellisen tarkasti opillista ykseyttä. Se merkitsee turvautumista Jeesukseen Jumalan poikana. Kristittyjen yhteys ei tarkoita samanmielisyyttä kaikissa asioissa, se ei myöskään vaadi rakenteiden ulkonaista yhdistämistä. Siinä on
17 kyse saman Kristuksen ruumiin jäsenenä olemisesta, toinen toisensa kunnioittamisesta ja tunnustamisesta veljenä ja sisarena erilaisuudesta huolimatta. Miksi hyvyys ja ykseys on niin tärkeää? Se on merkki yliluonnollisesta epäinhimillisestä: jumalallisesta. Hengen uudistuksen tärkein tehtävä on rukoilla sitä, että ääripäät kestäisivät toisiansa ja että rakenne siinä keskellä kestäisi ääripäitä. Kristityn ihmeellisin ja taikavoimaisin tapa olla yhdessä on rukoilla yhdessä. Siis tehdä sitä, mitä tänään täällä Hyvinkäällä tapahtuu. Rukoillaan ystävät tänään siksi, että kirkko pysyisi paitsi ajassa ja Sanassa myös kasassa. Rukoillaan, että yksikään konservatiivi ei jättäisi kirkkoa, rukoillaan, että yksikään liberaali ei jättäisi kirkkoa ja rukoillaan, että yksikään karismaatikko ei jättäisi kirkkoa.
18 PAAVALIN OHJEET TITUKSELLE JA HYVINKÄÄLLE Paavalin kolme ohjetta meille Tituksen ihan alusta. Paavali kirjoittaa: Apostolina olen saanut tehtäväkseni auttaa Jumalan valittuja uskomaan, tuntemaan pyhän totuuden ja toivoen odottamaan ikuista elämää. Huomatkaa mitkä painotukset: 1. Auttaa uskomaan. Uskominen tarvitsee apua, siis toisen ihmisen apua. Meitä mitataan tällä, autammeko me uskomaan. 2. Auttaa tuntemaan pyhä totuuden. Tässä tunteminen on opillista pyhän totuuden tuntemista ja myös sitä pyhän tuntemista, jossa autetaan ihmistä kokemaan miltä Jumala tuntuu. 3. Viimeinen mittari tulee kuitenkin tärkeimpänä. Auttaa toivoen odottamaan ikuista elämää. Toivoen. Siis tahtoa seistä onnistumisen toivon eikä epäonnistumisen puolesta. Meidän kirkon onnistumisen ja meidän jokaisen ihmisen taivaaseenpääsyonnistumisen puolesta.
19 LOPETUS Tänä syksynä maailmalla on kaksi suurta vaalia. Yhdysvaltain presidentin vaalit ja Helsingin Kallion srk:n kirkkoherran vaalit. Näistä vähemmän tärkeässä vaalissa on ehdokkaana istuva presidentti Barack Obama. Obaman puheenkirjoittajat ovat alkaneen kampanjan aikana jättäneet ikuisen merkin retoriikan historiaan. Monien puhehistoriallisten kiteytysten joukosta löytyy yksi aivan erinomaisesti kirkon työhön ja taloudenhoitajan vastuuseen sovellettava alkukampanjan ajatus. Kuka voi vastustaa Obaman kampanjan alkuvaiheen johtolausetta: Minä en pyydä teitä uskomaan minun mahdollisuuksiini saada muutos aikaiseksi. Minä pyydän teitä uskomaan teidän mahdollisuuksiinne saada muutos aikaiseksi. Ystävät Hyvinkäällä! Jumala on kutsunut ja varustanut meidät kaikella tarpeellisella. Hän on antanut meille yksiselitteisen tehtävän ja yksiselitteisen vastuun. Ja juuri siksi meidän uskollisten taloudenhoitajien korvissa nämä presidentilliset viisauden sanat saavatkin jumalallisen sävyn kirkon menestys on paitsi Jumalan
20 sallimuksessa myös meidän onnistumisen toivossa. Onnistumisen toivossa. Minä en pyydä teitä uskomaan minun mahdollisuuksiini saada muutos aikaiseksi. Minä pyydän teitä uskomaan teidän mahdollisuuksiinne saada muutos aikaiseksi. Ystäväni, tämä on se lause, jonka minä haluan kuulla jokaiselta suomalaiselta piispalta ja kirkkoherralta. Ystäväni, tämä on se lause, jonka sanomiseen seurakuntalaisille minä tänään kutsun sinua. Ja ystäväni, tämä on se lause, jonka minä tänään haluan tästä lavalta sanoa sinulle.