AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKENNE- JA VIESTINTÄALAN MUSEOILLE JA LIIKENNEALAN YHTEISÖILLE VUONNA 2015

Samankaltaiset tiedostot
Kauden museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Khall / 136

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018

AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS

OPETUSMINISTERIÖN TIETOYHTEISKUNTA-OHJELMA

KDK ja Museo 2015 yhteistyön kautta asiasanoituksen pulmien ratkomista, esim. rautatien termistö laajemmin MASAan.

Avustuspäätökset liitteineen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Pelastustoimen alueiden, kuntien ja sopimuspalokuntien rakennushankeavustukset 2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Osallistuminen oman erikoisalan keskusteluun

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Päätös Pelastustoimen harjoitusalueiden rakentamiseen voidaan erityisavustusta myöntää pelastustoimen alueille ja kunnille.

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Palosuojelurahaston avustukset palokunnille. Erityisasiantuntija Artsi Alanne

Avustus asumisneuvontatoimintaan

Järjestöilta kauppalantalolla klo alkaen Avustustiimi 2

Edellytykset avustuksen saamiselle:

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset:

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Kulttuurilautakunnan päätös

Edellytykset avustuksen saamiselle:

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

JYYn liikunta-avustukset

Valtionavustusten taloudenhoito

Lapin aluehallintovirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2015

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Kansainvälisten asiain sihteeristö Hallitusneuvos Satu Paasilehto

Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen

Kokoelmien arvoluokitus erikoismuseoissa esimerkkinä Mobilia. Ajankohtaisseminaari museoiden kokoelmahallinnasta

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HAKUTIEDOTE 1 (3) /2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot

47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

MYÖNNETYT ENTISÄMISAVUSTUKSET 2015

KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018

Oheismateriaali - Talkoorahan myöntämistä koskevat periaatteet

Järjestöjen palvelutuotanto ja yhtiöittäminen sotessa. Lakimies Lassi Kauttonen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA)

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

2016 LIIKUNTA-, NUORISO-

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Pelastustoimen alueiden, kuntien ja sopimuspalokuntien rakennushankeavustukset 2013

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

YLEIS- JA VÄLINEHANKINTA-AVUSTUSHAKEMUS Eero Eskolan rahastolle v. 2019

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Palosuojelurahaston hallitus teki seuraavat päätökset kokouksessaan Erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin 2.

TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT:

Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016

Oheismateriaali Kult

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

Yhteistoiminta-avustuksen myöntämisen periaatteet

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa?

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen investointiohjelma 2019

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Transkriptio:

Muistio 1 (12) LPO/LPA Netta Huopainen 9.4.2015 LVM/25/08/2015 31.01.40 Eräät valtionavut 978 000 - Liikenne- ja viestintäalan museot 385 000 - Mobilia-säätiö 134 000 - Kiinteistö Oy Tieliikennemuseo 350 000 - Liikennealan yhteisöt 25 000 - Tietoyhteiskuntahankkeet 84 000 AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKENNE- JA VIESTINTÄALAN MUSEOILLE JA LIIKENNEALAN YHTEISÖILLE VUONNA 2015 1. Avustushakemukset vuonna 2015 Vuoden 2015 talousarvion momentilla 31.01.40. on eräisiin valtionapuihin osoitettu yhteensä 978 000 euroa. Tästä määrärahasta saa käyttää 385 000 euroa liikenne- ja viestintäalan museoiden ja 25 000 euroa liikennealan yhteisöjen toiminnan tukemiseen. Museoiden ja yhteisöjen tukemiseen osoitettu määräraha on muutoin pysynyt samana verrattuna vuoteen 2014, mutta Kiinteistö Oy Tieliikennemuseolle myönnettiin 350 000 euroa. Liikenne- ja viestintäministeriö julisti valtionavustukset haettaviksi 8.1.2015. Määräpäivään 2.2.2015 mennessä liikenne- ja viestintäministeriöön tuli 27 museoavustusta ja 9 liikennealan yhteisöavustusta tarkoittavaa hakemusta. Edellä mainittujen hakemusten lisäksi Kiinteistö Oy Tieliikennemuseo saa 350 000 euroa avustusta Mobilian keskustalon peruskorjaukseen ja laajentamiseen. Haettujen avustussummien yhteismäärä on 1 989 108 (v. 2014 1 451 271 euroa), josta museoiden osuus on 1 836 208 (v. 2014 1 353 826 euroa) ja yhteisöjen osuus 152 900 (v. 2014 97 445 euroa). Edellä mainittujen summien lisäksi Kiinteistö Oy Tieliikennemuseo haki 350 000 euron avustusta. 2. Avustuksen suuntaaminen Liikenne- ja viestintäalan museoille osoitettua määrärahaa käytetään museoiden rakennushankkeiden ja muiden kehittämisinvestointien tukemiseen sekä tiedotustoiminnan että kansainvälisen yhteistyön tukemiseen. Liikenne- ja viestintäministeriö katsoo edellisvuoden tapaan, että avustus olisi tarkoituksenmukaista kohdentaa erityisesti eri liikennemuotojen merkitykseltään ja kattavuudeltaan edustavimpiin ja tasokkaimpiin museoihin. Näiden voidaan arvioida tavoittavan mahdollisimman laajan kohderyhmän ja siten tuottavan parhaimman hyödyn käytettävissä olevalle määrärahalle. Jakoesitys on tehty siten, että valtakunnallisesti merkittäville museoille ehdotetaan myönnettäväksi avustusta noin 20 50 % haetusta määrästä ja paikallisille, alueellisille tai muutoin rajoitetusti merkittäville museoille noin 15 25 % haetusta määrästä. Trafiikkimuseot yhdistys ry:lle, joka on jäsenmuseoidensa yhteistyön työkalu, ehdotetaan kuitenkin myönnettäväksi n. 59 % haetusta avustuksesta, koska kaikki yhdistykseen kuuluvat museot ovat liikenne- ja viestintäalan valtakunnallisia

2 (12) erikoismuseoita ja valtion museopoliittisissa linjauksissa erikoismuseot asetetaan etusijalle. Trafiikkiyhteistyö edustaa myös museopoliittisissa linjauksissa suositeltua museoiden verkostoitumista esimerkillisellä tavalla. Trafiikkimuseot ry:n kuuluvat: Forum Marinum, Mediamuseo Rupriikki, Mobilia, Postimuseo, Radio- ja tv-museo, Suomen Ilmailumuseo, Suomen Rautatiemuseo ja Tekniikan museo. Yhteisöille ehdotetaan avustusta myönnettäväksi noin 10 45 % haetusta määrästä. Liikennealan yhteisöjen toiminnan tukemiseen osoitettua määrärahaa kohdennettaessa pidetään perusteena yhteisön yleishyödyllistä tarkoitusta ja toimintaa liikennealalla. Molemmissa ryhmissä avustuksen myöntämisen harkintaperusteena on hakemuksessa osoitettu avustuksen tarve. 3. Päätösehdotus Tummennettuina ovat vuoden 2015 hakemukset käyttötarkoituksineen, haettu avustus ja hakijan ilmoittama haetun avustuksen osuus kohteen kokonaiskustannuksista (%) ja esitys myönnettäväksi avustukseksi v. 2015 ja sen osuus haetusta avustuksesta (%). Esitys myönnettäväksi avustukseksi on laskettu käyttämällä pohjana hakijan hakemaa avustussummaa. Vertailun vuoksi taulukossa on normaalilla tekstillä (eli ei lihavoituna) vuoden 2014 hakemukset ja myönnetyt avustukset käyttötarkoituksineen. 1 hakemus esitetään hylättäväksi, Mediamuseo Rupriikki, koska hakemus saapui ministeriöön myöhässä 3.2.2015 (määräpäivä oli 2.2.2015). 1 hakemus esitetään hylättäväksi, Uudenkaupungin Automuseon kannatusyhdistys ry, toimittamattomien tilinpäätösmateriaalien ja museon aikaisempina vuosina todetun heikon taloudellisen tilanteen vuoksi. Kiinteistö Oy Tieliikennemuseon hakemus käsitellään erikseen ja myönnetään hakemuksen perusteella 350 000 euroa. Museot Hakija Haettu avustus ja sen osuus kokonaiskustannuksista % Esitys avustukseksi ja sen osuus haetusta avustuksesta Ehdotettu käyttötarkoitus Exlibris Aboensis ry 5000 (50 %) 1000 (20 %) Liikennöintiä koskevan laaja-alaisen teemanäyttelyn kokoamiseen. Forum Marinum -säätiö 35 000 (47,9 %) 18 000 (30 %) 12 250 (35 %) 9000 (50 %) Uuden perusnäyttelyn kauppamerenkulkua

3 (12) Haapamäen museoveturiyhdistys ry 10 000 (100 %) 25 000 (100 %) Höyryraide Oy 25 000 (60,1 %) 25 000 (58,7 %) Keitele-Museo Oy 10 000 (74,1 %) 4650 (50 %) Keski-Suomen Mobilistit ry Kiinteistö Oy Tieliikennemuseo Kouvolan Putkiradiomuseosäätiö 1676 (16,76 %) 5750 (23 %) 3750 (15 %) 6250 (25 %) 1000 (10 %) 930 (20 %) esittelevään, pysyväksi tarkoitettuun näyttelyosioon. Suomen ilmaliikenteen kehitystä tarkastelevaan näyttely- ja tutkimusprojektiin. Uuden aidan rakentamiseen Haapamäen veturitallin taustapuolelle tallirakennuksen ja tien väliin. Uuden vesilinjan asentamiseen Haapamäen veturitallille. Nurmeksen veturitallin kunnostamiseen Museojunatoimintaa varten. Nurmeksen veturitallin kunnostamiseen. Tavaravaunu GB:n entistäminen liikennöitävään kuntoon ja alkuperäiseen asuunsa. Dm 7 liitevaunun korjaamiseen. 1500 (4,3 %) 500 (33,3 %) Rekvisiittataiteilija Risto Höylän elämäkerran painattamiseen. Avustus käytetään kirjan taitto-, painatus- ja jakelukustannuksiin. 350 000 (25 % kun summa vuosilta 2014-2015 750 000 ) 400 000 (25 % kun summa vuosilta 2014-2015 750 000 ) 2500 (71,4 %) 4000 (100 %) 350 000 (100 %) Mobilian keskustalon peruskorjauksen ja laajentamisen II vaiheeseen. 1449 m2 laajennus ja 3002 m2 olemassa olevien tilojen peruskorjaus. 500 (20 %) 1000 (25 %) Avustuksella on tarkoitus muodostaa tietueet sotilasradiomuseon esineistöstä ja liittää kaikkiin tietueisiin (n.

4 (12) Kymenlaakson museo Merikeskus Vellamo 2250 esinettä) esineistön kuvat ja tietolomakkeet. Museon esineluettelon liittämiseen kotisivuille. 175 000 (42,5 %) 31 500 (18 %) Mutkat suoriksi näyttelyn suunnitteluun. Suunnitteluun sisältyy näyttelysuunnittelusta vastaavan näyttelyarkkitehdin ja graafikon kustannus, valaistus- ja äänisuunnittelun kustannus, näyttelytilaan johdattavan vuorovaikutteisen, elektronisten elementtien suunnittelu sekä näyttelyssä olevien Road movien ja interaktiivisten karttasimulaation suunnittelu. Kymen Viestikilta ry 1300 (72,2 %) 260 (20 %) Perinneradioiden kunnostamiseen. Loviisan Merenkulkuhistorian säätiö, Stifelsen för Lovisa Sjöfartshistoria 6500 (50 %) 1300 (20 %) Museorakennuksen katon korjaamiseen. Mediamuseo Rupriikki 80 000 (40,2 %) 42 667 (50 %) Avustusta ei myönnetä v. 2015 (hakemus myöhässä 3.2.2015) 21 761 (51 %) Museon uuden näyttelyn avaamisesta aiheutuviin kustannuksiin, palkkakustannuksiin, näyttelyrakenteisiin, tekniikkaan ja markkinointiin. Näyttelykonseptin suunnitteluun ja suomalaisen televisiohistoriallisen kokoelman inventointiin sekä arkkitehtuurisuunnitelma an ja muuttokustannuksiin. Mobilia-säätiö 25 000 (7,7 %) 3750 (15 %) Suomen tiehistoriaan

5 (12) liittyvän perusnäyttelyn käsikirjoituksen laatimiseen. Avustuksella palkataan kaksi projektitutkijaa toteuttamaan tieliikennehistoriaan liittyvän perusnäyttelyn suunnittelua ja käsikirjoitusta sekä siihen liittyvää tutkimustyötä yhteensä 8 htkk vuonna 2015. Museoalus Sigynin säätiö 35 000 (37,2 %) 5250 (15 %) Aluksen korjaustöihin, kuten aluksen puisen takilan korjaaminen. Museorautatieyhdistys ry 35 000 (38,6 %) 35 000 (38,64 %) Oulun Seudun Mobilistit ry 185 840 (80 %) 183 920 (80 %) Postimuseosäätiö 25 000 (43,9 %) 51 500 (10 % ) 6300 (18 %) 10 500 (30 %) 27 876 (15 %) 36 784 (20 %) 5000 (20 %) 15 450 (30 %) Uuden matkustajavaunun puisen korin rakennustöihin. Jokioisten rautatien matkustajavaunun 1 rakentamiseen. Oulun automuseon rakennus- ja korjaustöihin. Oulun automuseon korjaus- ja kunnostustöihin sekä uudisrakentamiseen ja keskeneräisten rakennusten kalustamiseen ja loppuun saattamiseen. Kahden digitaalisen palvelun tuottamiseen: digitaalinen peli postimerkeistä ja niiden merkityksestä sekä postihistorian aikajana verkossa. Viestinviejät -näyttelyn rakentamiskustannuksiin sekä sen tietopohjaisen aineiston lisäämiseen erilaisena asiantuntijatyön ja siihen liittyvän

6 (12) Radio- ja tv-museo/ Lahden kaupunginmuseo Radio- ja tv-museosäätiö 35 000 (50 %) 35 000 (50 %) Raumanmeren merimuseosäätiö rs Suomen Ilmailumuseosäätiö näyttelykonseptin avulla. 130 000 (57 %) 49 400 (38 %) Digitaalisten sisällönhallinta- ja jakamispalveluiden kehittämiseen, näyttelyiden valaistustekniikan uusimiseen, ELÄVÄ HUONE LIVING ROOM toteuttamiseen, museolle luotavaan digitaaliseen tallennusja jakamisjärjestelmään (Portable Museum tekniikka) sekö auditorion esitystekniikan uusimiseen. 8750 (25 %) Mastojen 10 500 (30 %) korjaustyöhön. Mastojen korjaustyöhön. 13 000 (50 %) 1950 (15 %) Paarlastipuiston eli painolastikasvilajeista istutetun puiston rakentamiseen. Puiston tarkoituksena on toimia oppimisympäristönä niin Rauman kaupungin merellisestä historiasta kiinnostuneille kaupunkilaisille ja matkailijoille kuin näytepuutarhasta ammentaville kasvinharrastajille. 264 000 (72,5 %) 288 449 (37,1 %) 100 060 (37,9 %) 135 572 (47 %) Lentoon 2015 -hankkeen johto-, hallinto-, suunnittelu- ja laskentatehtäviin. Lentoon 2015 hankkeen suunnittelu-, peruskorjaus-, purku- ja rakentamiskustannuksiin. Suomen Rautatiemuseo 58 856 (80 %) 11 771,2 (20 %) Rautatiehistoriaa kaikille -hankkeeseen, jossa uudistetaan perusnäyttelyä ja museopedagogisia

7 (12) Suomen Tykistö-, Pioneeri- ja Viestimuseoyhdistys ry 12 500 (35,7 %) 17 500 (18,4 %) Tekniikan museon säätiö 100 000 (19,8 %) 70 000 (7,05 %) Trafiikki-museot yhdistys ry 110 000 (34,1 %) 125 000 (68 %) 1875 (15 %) 3500 (20 %) 30 000 (30 %) 35 000 (50 %) 65 000 (59,1 %) 81 250 (65 %) työkaluja. Avustusta haetaan museoyhdistys ry:n hallinnoiman Museo Militarian kirjaston perustamista varten v. 2015. Avustuksella hankitaan kirjaston siirtohyllyjärjestelmä ja sähköinen, nykyajan vaatimukset täyttävä kirjastohallintajärjestelm ä. Avustus tarvitaan Museo Militarian ICT-hankkeen ensimmäisen vaiheen jatkamiseen ja loppuun saattamiseen. Avustuksella katetaan Etäunelmia näyttelyn rakenteiden tuotanto- ja pystytyskustannuksia, valaistukseen ja vanhojen näyttelyiden purkamiseen liittyviä kustannuksia sekä kuljetus- ja esinekonservointikustan nuksia. Avustus kattamaan Etäunelmia -näyttelyn rakenteista, graafisesta ja multimediasuunnittelust a sekä esitysteknologiasta syntyviä kustannuksia. Avustuksella kehitetään Trafiikin asiakaslehteä, verkkokauppaa ja markkinointia. Lisäksi edistetään koulutus- ja kehittämistoimintaa sekä verkostotyöskentelyä. Trafiikki käyttää avustusta viestintään ja markkinointiin, museon verkkokaupan

8 (12) Turvallisuusmuseo Kannatusyhdistys ry Uudenkaupungin Automuseo kannatusyhdistys ry 7000 (34,1 %) 6000 (37,8 %) 360 000 (60 %) 255 000 (54 %) 1050 (15 %) 1200 (20 %) Avusta ei myönnetä toimittamattomien tilinpäätösmateriaalie n ja museon aikaisempina vuosina todetun heikon taloudellisen tilanteen vuoksi. Avustusta ei myönnetty v. 2014 taloudellisen tilanteen ja tilinpäätösmateriaaliss a olevien epäselvyyksien vuoksi. kehittämiseen, asiantuntijuuden ja osaamisen kehittämistoimintaan, verkostoyhteistyön kehittämiseen sekä yhdistyksen hallintoon. Uuden tekniikan kuluihin, tuotteiden kuvauksien jatkamiseen, dokumenttien skannaukseen, toimistohuoneen vuokraan ja tiedottamiseen. Uuden tekniikan hankintaan, tuotteiden kuvauksia jatkamiseen ja dokumenttien skannaukseen. Avustuksella toteutetaan korkealla hyötysuhteella toimiva maalämpöjärjestelmä käyttökustannusten ja museon hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Lisäksi avustuksella on tarkoitus hankkia museon tarvitsema autoille ja muulle taltioitavalle esineistölle ja materiaalille soveltuva säilytyshyllyjärjestelmä varusteineen ja suorittaa tarvittavat asennukset sekä hankkia järjestelmän käyttöön sopiva nostolaitteisto ja suorittaa muut laitteiston ja kokoelmatilan vaatimat hankinnat ja asennukset. Avustuksella on tarkoitus hankkia museon tarvitsema autoille ja muulle taltioitavalle esineistölle ja

9 (12) Vaasan Veteraaniautoseura Vasa Veteranbilssäskap ryn Vegastiftelsen Vegasäätiö 38 212 (9,6 %) 34 000 (12,3 %) 50 000 50 000 (100 %) 5731,8 (15 %) 6800 (20 %) 7500 (15 %) avustusta ei myönnetty v. 2014 (hakemus myöhässä) materiaalille soveltuva säilytyshyllyjärjestelmä varusteineen ja suorittaa tarvittavat asennukset sekä hankkia järjestelmän käyttöön sopiva nostolaitteisto ja suorittaa muut laitteiston vaatimat asennukset. Huonokuntoisen katon uusimiseen, lämpimän säilytystilan (niteille), varastotilojen, kerhotilojen, kahvilan ja entisöintitilojen rakentamiseen. Museotilojen kerrosten 2. ja 3. lattioiden epoksipinnoittamiseen. Sotakorvausalus Vegan kunnostamiseen ja restaurointiin. Yhteisöt Hakija Liikennesuunnittelun Seura ry Pasilan konepajan Perinneyhdistys ry Haettu avustus ja sen osuus kokonaiskustannuksista % 2500 (24,8 %) 3000 (13 %) 3000 (28,8 %) 3000 (29 %) Esitys avustukseksi ja sen osuus haetusta avustuksesta 1450 (58 %) 2100 (70 %) 1050 (35 %) 1500 (50 %) Ehdotettu käyttötarkoitus Pyritään laajentamaan lehden ja vuosikirjan levikkiä sekä jatketaan ja syvennetään yhteistyötä muiden alan järjestöjen kanssa. Liikenne-lehden levikin laajentamiseen, Liikenne/Kaupunki-vuosikirjan kehittämiseen ja yhteistyöhön muiden alan yhdistysten kanssa. VR Pasilan konepajan historian tallentaminen ja rautatiehistoriallisesti merkittävien teollisuuden perinteiden vaaliminen

10 (12) Pohjoismaiden tie- ja liikennefoorumi (PTL) Suomen osasto 7000 (15,6 %) 7000 (16,3 %) Pro Rautatie ry 12 000 (18,5 %) 12 000 (12,12 %) RS-ajovalistus ry 44 400 (82,4 %) 35 245 (69,75 %) 2100 (30 %) 2800 (40 %) 2400 (20 %) 3840 (32 %) 4400 (10 %) 7049 (20 %) ylläpitämällä tietoutta konepajan toiminnasta ja historiasta järjestämällä perinnetilaisuuksia, esitelmiä ja näyttelyitä. VR Pasilan konepajan historian tallentaminen ja rautatiehistoriallisesti merkittävien teollisuuden perinteiden vaaliminen ylläpitämällä tietoutta konepajan toiminnasta ja historiasta järjestämällä perinnetilaisuuksia, esitelmiä ja näyttelyitä. Yhdistyksen säännöllisen toiminnan tukemiseen. Apurahalla tuetaan myös yhdistyksen viestinnän roolia mm. kotisivujen kehittämisellä. Yhdistyksen säännöllisen toiminnan tukemiseksi. Suomen uuden raideliikenteeseen tukeutuvan liikenne- ja kuljetusjärjestelmän innovointiin, vaikuttamiseen rautateiden puolesta ja tiedon levittämiseen sekä raideliikennepoliittisen seminaarin järjestämiseen. Raideliikenteen, sen toimintamahdollisuuksien ja käytön edistämiseen sekä Pro Rautatien nettisivuston ja nettitiedottamisen uudistamiseen. Anoo jatkoa vuodelle 2014 myönnettyyn tukeen ja edelleen jatkuvaan kampanjaan Päihteetön ja turvallinen mopo 0 %. Anoo jatkoa vuodelle 2013 myönnettyyn tukeen ja kampanjaan Päihteetön ja turvallinen mopo 0 %. Suomen 25 000 (53,2 %) 2500 (10 %) Avustus käytettäisiin

11 (12) Autohistoriallinen Seura Finlands Automobilhistoriska Sällskap ry Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry 25 000 (59,5 %) 5000 (20 %) työryhmän vetäjän ja sihteerin palkkakustannuksiin, kokouskustannuksiin, hankintoihin, toimisto- ja tietoliikennekuluihin, matkakuluihin, painatus- ja ilmoituskuluihin, tiedottamiseen, vuoksiin ja muihin ko. toiminnan kustannuksiin. Avustus käytetään koulutusja kehitystoimintaan; arkistointitoimintojen kehittäminen, tietotekniikan uusien sovellusten ja muiden uusien apuvälineiden käyttöönottomahdollisuuksien selvittäminen tarkastus-, koulutus- ja arkistointitoiminnassa sekä muu nuorempien harrastajien ja naisten erityishuomiointi koulutustoiminnassa. 4000 (50 %) 7000 (100 %, hakee 50%) 600 (15 %) 1400 (20 %) Yhdistyksen kotisivujen kehittämiseen ja uudistamiseen. Avustuksella tuetaan tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä mahdollistetaan lausuntojen antaminen, osallistuminen alan koulutukseen ja seminaareihin. Yhdistyksen kotisivujen kehittämiseen ja uudistamiseen sekä liikenteen koulutuspäivätarjonnan laajentamiseen. Suomen Ilmailuliitto 50 000 (72,7 %) 10 000 (20 %) Suomalaisen harrasteilmailun turvallisuus- ja säädöstyön parantamiseen. Avustuksella palkataan tähän työhön keskittyvä työntekijä, järjestetään seminaareja eri puolilla maata harrasteilmailijoille sekä parannetaan viestintää ja infomateriaalia turvallisesta

12 (12) Suomen Liikenneliitto SuLi ry 5000 (36,5 %) 3700 (54 %) 500 (10 %) 555 (15 %) harrasteilmailusta ja siihen vaikuttavasta uudesta ilmailua koskevasta säädösja määräysinformaatiosta sekä uudistuneesta ilmatilasta. Toiminnan laajentamiseen ja henkilöstön palkkakustannusten kattamiseen. Valtakunnallisen yleishyödyllisen liikennealan kansalaisjärjestön toimintaan ja toiminnan kehittämiseen sekä uusien toimijoiden liikennealan erityisasioihin perehdyttämiseen.