SÄÄNNÖT LC Karjalohja-Sammatti r.y. Perustettu 14.11.1976
1. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club Karjalohja-Sammatti. Sen kotipaikka on Karjalohja. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus ja tavoitteet Klubin tarkoituksena ja tavoitteina on Luoda ja ylläpitää hyvää toveruutta, keskinäistä yhteisymmärrystä ja kiinteitä ystävyyssuhteita klubin jäsenten samoin kuin kaikkien ihmisten kesken. Edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa Valmistaa tilaisuus vapaaseen keskusteluun taloudellisista, sivistyksellisistä, yhteiskunnallisista ja muista yleisesti kiinnostavista asioista, ei kuitenkaan väittelyyn uskonnosta ja puoluepolitiikasta. Kannustaa klubin jäseniä epäitsekkääseen toimintaan oman paikkakuntansa hyväksi yhteiskunnallisella, taloudellisella ja sivistyksellisellä alalla. Kehittää hyvää kansalaishenkeä ja yhteisymmärrystä kaikkien kansojen kesken. Toimia yhteistyössä Lions-klubien kansainvälisen järjestön kanssa (The Intemational Assosiation of Lions Clubs) sekä pitää yhteyttä muihin Lions-klubeihin ja niiden jäseniin. Tarkoituksensa toteuttamiseksi klubi järjestää kokouksia, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, retkeilyä sekä juhla- ja muita tilaisuuksia. Varoja toimintansa tukemiseksi klubi hankkii toimeenpanemalla asianomaisella luvalla varojenkeräyksiä, arpajaisia, juhlia, myyjäisiä sekä vastaanottamalla lahjoituksia ja jälkisäädöksiä. 3. Jäsenyyden edellytykset ja jäsenmaksu Klubin jäseneksi voidaan hyväksyä käytökseltään ja elämäntavoiltaan moitteettomaksi tunnettu henkilö, joka ei ole holhouksenalainen eikä jonkun samanlaisen palveluyhdistyksen jäsen. Jäsenen on suoritettava lokakuun klubikokouksen vahvistama liittymis- ja vuotuinen jäsenmaksu hallituksen määräämällä tavalla. Poikkeuksista määrätään erikseen 4. kohdassa. 4. Jäsenten ryhmittely Klubin jäsen voi olla joko a) toimiva jäsen, b) ulkojäsen, c) etuoikeutettujäsen tai d) kunniajäsen. a) toimivalle jäsenelle kuuluvat kaikki klubin jäsenyyteen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet, kuten puhe- ja äänioikeus, läsnäolovelvollisuus kokouksissa sekä osallistuminen aktiviteetteihin ja muuhun klubitoimintaan. b) ulkojäseneksi klubin hallitus voi hyväksyä toimivan jäsenen, joka on muuttanut klubin kotipaikkakunnalta tai joka terveytensä taikka muun hyväksyttävän perusteen vuoksi on
estynyt osallistumasta säännöllisesti klubitoimintaan. Ulkojäsenyys voidaan myöntää enintään vuodeksi kerrallaan. Ulkojäsen ei voi toimia klubin virkailijana eikä osallistua äänestyksiin. Ulkojäsen on velvollinen suorittamaan klubin jäsenmaksun. c) etuoikeutetuksi jäseneksi voi päästä henkilö, joka on ollut vähintään 15 vuotta toimivana jäsenenä, mutta joka iän, sairauden tai muun erityisen syyn johdosta haluaa luopua toimivasta jäsenyydestä. Etuoikeutettu jäsen ei voi toimia virkailijana, mutta hänellä on kaikki muut klubin jäsenen oikeudet sekä jäsenmaksun suoritusvelvoilisuus. Etuoikeutetusta jäsenyydestä päättää yksimielinen klubikokous. d) kunniajäseneksi voidaan klubikokouksen yksimielisellä päätöksellä kutsua paikkakunnan henkilö, joka järjestön ulkopuolisena on suorittanut merkittäviä palveluja klubille tai yleensä lionismille. Kunniajäsen ei suorita klubille jäsenmaksua. Kunniajäsenen kansainväliset maksut suoritetaan klubin varoista. Kunniajäsen saa osallistua klubin kokouksiin ilman äänioikeutta. 5. Jäsenen valitseminen Klubin jäsenyys voidaan saada vain kutsusta. Klubin toimiva jäsen voi tehdä jäsentoimikunnalle kirjallisen suosituksen uuden toimivan jäsenen valitsemisesta. Jäsentoimikunnan puheenjohtajan on esitettävä suositus klubin hallitukselle. Hallituksen käsiteltyä ehdotuksen myönteisesti, klubikokous päättää asiasta suljetulla äänestyksellä seuraavassa klubikokouksessa. Ehdotus on katsottava rauenneeksi, mikäli hylkääviä ääniä on kolme tai enemmän. Mikäli klubin jäseneksi hakeutuva on tai on ollut aikaisemmin jonkin toisen Lions-klubin jäsen, kutsutaan hänet toimivaksi jäseneksi klubikokouksen yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänestysmenettelynä noudatetaan suljettua äänestystä. Klubiin toimivaksi jäseneksi kutsuttu henkilö saa täyden klubijäsenyyden, kun hänet on virallisesti otettu vastaan varsinaisessa klubikokouksessa ja hän on suorittanut liittymis- ja jäsenmaksunsa. 6. Jäsenyydestä erottaminen Jäsen voi erota klubista ilmoittamalla asiasta kirjallisesti hallitukselle tai presidentille tai ilmoittamalla siitä klubin kokouksen pöytäkirjaan. Eroava on velvollinen suorittamaan erääntyneet maksunsa klubille. Jäsen voidaan erottaa klubista, mikäli hän toiminnallaan menettelee ilmeisen ristiriitaisesti klubin päätavoitteiden kanssa. Erottamispäätös tehdään klubikokouksessa, jossa läsnä olevista jäsenistä vähintään 3/4 sitä kannattaa. Samoin voidaan menetellä, jos jäsen on kieltäytynyt määräaikana suorittamasta klubille tulevia maksuja tai on muulla tavoin ilmeisesti laiminlyönyt velvollisuutensa. Edelleen voidaan jäsen erottaa vastaavalla tavalla, kun hän on ollut poissa klubin neljästä peräkkäisestä varsinaisesta kokouksesta ilman etukäteen ilmoitettua pätevää syytä.
7. Klubin virkailijat Klubin virkailijoihin kuuluvat presidentti, 1.ja 2. varapresidentti, sihteeri, rahastonhoitaja, tiedotussihteeri, klubimestari ja Tail Twister. Presidentti on klubin ensimmäinen virkailija ja toimii hallituksen ja vuosikokousta lukuunottamatta klubikokouksen puheenjohtajana. Hän kutsuu hallituksen toimeksiannosta klubin kokoukset koolle ja nimittää klubin erikoistoimikunnat jotka toimivat hallituksen alaisina ja valvonnassa. Presidentti osallistuu oman lohkonsa piirikuvemöörin neuvoaantavan toimikunnan (PNAT:n) kokouksiin. Varapresidentit toimivat presidentin sijaisena tämän estyneenä ollessa. 1. varapresidentti valvoo ja ohjaa hallinnollisten toimikuntien toimintaa ja 2. varapresidentti aktiviteettitoimikuntien toimintaa. Sihteeri huolehtii hallituksen ja klubikokouksen pöytäkirjojen laatimisesta ja päätösten täytäntöönpanosta. Hänen tehtäviinsä kuuluvat jäsen- ja toimintailmoitusten laatiminen sekä toimittaminen edelleen, muiden määräaikaisilmoitusten lähettäminen, arkiston ja jäsenluettelon hoitaminen sekä jäsenten läsnäolotilaston ylläpito. Sihteeri osallistuu PNAT:n kokouksiin. Rahastonhoitaja vastaa klubin rahavarojen hoidosta. Hän huolehtii klubille tulevien maksujen vastaanottamisesta ja klubin maksujen suorittamisesta. Rahastonhoitaja osallistuu PNAT:n kokouksiin. Tiedotussihteeri huolehtii hallituksen toimeksiannosta klubikokouskutsujen lähettämisestä ja klubin tiedotustoiminnasta. Hän toimii sihteerin sijaisena. Klubimestari vastaa klubin omaisuuden säilymisestä ja hoidosta. Hän huolehtii kokousesineistä, -tarvikkeista ja -järjestelyistä. Tail Twister eli juontaja ylläpitää kokouksessa hyvää lionhenkeä ja edistää viihtyvyyttä 8. Hallitus Hallitus edustaa klubia, valmistelee klubikokouksessa esille tulevat asiat ja toteuttaa klubikokouksen päätökset. Hallitukseen kuuluvat 7. kohdassa mainitut virkailijat, edellisen kauden presidentti sekä jäsentoimikunnan puheenjohtaja. Hallituksen puheenjohtajana toimii presidentti. Hallitus on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet sen jäsenistä on läsnä kokouksessa. Hallituksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan tulee päätökseksi puheenjohtajan kannattama mielipide. 9. Klubin nimenkirjoitus Klubin nimen kirjoittaa presidentti tai jompikumpi varapresidenteistä, joku heistä yhdessä
sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa. 10. Klubivaalit Seuraavan toimikauden hallituksen jäsenten vaalia varten presidentti nimeää ehdollepanotoimikunnan, joka asettaa ehdokkaat eri virkoihin siten, että maaliskuussa kokoontuva klubikokous voi käsitellä esitykset. Tässä kokouksessa voivat klubin jäsenet nimetä myös muita ehdokkaita. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien vaali toimitetaan huhtikuun klubikokouksen yhteydessä. Kokouksessa voidaan äänestää vain maaliskuun klubikokouksessa asetettuja ehdokkaita. Hallituksen jäsenet, kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa valitaan vuosittain ja heidän toimikautensa alkaa heinäkuun 1. päivänä ja päättyy seuraavan vuoden kesäkuun 30. päivänä. Vaalit suoritetaan suljetulla äänestyksellä. Äänten mennessä tasan, ratkaisee arpa. 11. Kokoukset Klubi kokoontuu säännöllisesti kerran kuukaudessa kesä - elokuuta lukuunottamatta. Kokouskutsu on lähetettävä kirjallisesti tai julkaistava erikseen päätetyssä paikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä vähintään viikkoa ennen kokousta. Vuosikokous on pidettävä lokakuussa ja siinä on - päätettävä hallituksen laatiman edellisen toimikauden toimintakertomuksen hyväksymisestä päätettävä tilinpäätöksen tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta - päätettävä vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille - vahvistettava liittymis- ja jäsenmaksun suuruus - vahvistettava talousarvio alkaneelle toimikaudelle. Klubikokouksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, ellei näissä säännöissä ole muualla toisin määrätty. Äänten mennessä tasan tulee päätökseksi puheenjohtajan mielipide ja vaaleissa arpa. 12. Tilit Klubin tilikausi on 1.7. - 30.6. ja tilit päätetään vuosittain kesäkuun 30. päivänä. Tilinpäätös siihen kuuluvine asiakirjoineen on jätettävä tilintarkastajille tarkastettavaksi viimeistään syyskuun 15. päivänä. Tilintarkastajien on annettava tarkastuskertomuksensa hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta. 13. Erityisiä määräyksiä
Sääntöihin voidaan tehdä muutoksia klubikokouksessa, jossa vähintään 2/3 annetuista äänistä sitä kannattaa. Sääntömuutoksesta on mainittava kokouskutsussa ja lisäksi hallituksen on ilmoitettava muutosehdotuksesta jäsenille kuukautta ennen kokousta. Klubin purkautuessa on sen varat käytettävä klubikokouksen päätöksen mukaan klubin tarkoitusperien mukaisella tavalla. Muilta osin noudatetaan voimassaolevan yhdistyslain määräyksiä Säännöt hyväksytty klubikokouksessa x.x.xxxx