Oman kirjasi tekee Erkki Luumi
Kirjatalo Ekiteki sijaitsee Hämeenkyrön kansallismaisemissa F. E. Sillanpään syntysijoilla Maisematien ja Trossitien risteyksessä kaksi kilometriä Kolmostieltä Mahnala-Timi-liittymästä, noin 35 kilometriä Tampereelta Vaasaan päin.
Teksti Omaan kirjaan tarvittava teksti on hyvä kirjoittaa ja tallettaa Wordillä. Muotoilua ei tarvitse tehdä valmiiksi, koska se muuttuu kirjan koon ja marginaalien koon vaihtuessa. Teksti voi olla korpulle tai CD:lle tallennettu. Sähköpostillakin voi tekstin lähettää.
Kuvat Digitekniikalla kirjaan saa helposti painettua myös kuvia. Kuvat voivat olla perinteisiä valokuvia, vanhoja mustavalkoisia tai uusia tunnin-kuvia. Myös kaikki digitaalikameran kuvat sopivat painettavaksi, kun ne ovat ensin tallennettu CD:lle. Kuvien kokoa pystyy muuttamaan kirjaan sopivaksi, samoin kuvan pieniä virheitä voi paikata kuvan-käsittelyllä. Ekitekin uusi laadukas digitaalinen pienpainokone.
Piirrokset Kirjaan voi myös painattaa piirroksia ja maalauksia. Ne skannataan digitaaliseen muotoon samalla tavalla kuin valokuvatkin. A3-kokoa suuremmat kuvat kuvataan digi-kameralla ja pienennetään kirjan sivulle sopivaksi.
Taittaminen Kirjat taitetaan Adoben taittoohjelmalla ja sovitetaan digitaaliselle tulostimelle tulostettavaksi. Kirjan lopullinen muotoilu, esim marginaalit, käytettävä fontti ja asettelu, tapahtuvat taittovaiheessa. Samoin kaikkien kuvien lisääminen tehdään vasta taitto-ohjelmalla, eikä käsikirjoitukseen (esim. Word) liittäen.
Kirjan kannet Kirjat sidotaan koviin tai pehmeisiin kansiin. Kovakantisen kirjan kannet ovat kartonkia, johon painettu ja laminoitu päällysmateriaali liimataan. Pehmeäkantisen kirjan kanneksi painetaan värillinen tai valkoinen kartonkiarkki. Ommeltu kirja tuotetaan alihankkijalla.
Omakustanteen markkinointi Omakustanteen markkinoinnista vastaa yleensä kirjan tekijä itse. Omakustanteita ottaa myyntiin myös Kirjavälitys Oy. Kirjatalo EKITEKI Hämeenkyrössä myy pääosin omakustanteita. Allekirjoittamalla kirjanmyyntisopimuksen saa jokainen kirjantekijä oman teoksensa Kirjatalossa esille ja myyntiin.
ISBN Kaikki julkaistavat kirjat numeroidaan kansainvälisellä kirjannumerointi-järjestelmällä. Omakustannekin tarvitsee ISBN-numeron. ISBN-keskuksen yhteystiedot: Suomen ISBN-keskus Helsingin yliopiston kirjasto PL 26 (Teollisuuskatu 23) 00014 Helsingin yliopisto Puh. (09) 191 44327 Sähköposti: isbn-keskus@helsinki.fi
Kirjan koko Painettavien kirjojen yleisimmät koot ovat: A4 (210 x 297 mm) A5 (148 x 210 mm) B5 (176 x 250 mm) A6 (105 x 148 mm) Lisäksi on mahdollista painatta vapaakokoinen kirja, mutta se tehdään ylläolevan taulukon mukaan ja ylimääräinen paperi leikataan pois. Painosmäärä Painosmäärällä ei ole rajoitusta. Nykytekniikalla voidaan kirjoja painattaa aina yhdestä kappaleesta tuhansiin. Samoin jälkitilaus onnistuu hyvin valmiiksi tehdystä aineistosta, sekä mahdolliset korjaukset voidaan tehdä vanhaan aineistoon.
Kirjan sidonta Kirja voidaan sitoa liimaamalla eli liimasidontana. Pehmeäkantisena se on edullisin kirjansidontamenetelmä. Liimasidoksen saa myös kovakantisena painoksena. Kannet siinä ovat pahvia, jonka päälle on liimattu laminoitu kansitarra. Kovakantisuus antaa kirjalle arvokkuutta ja tyyliä. Stiftaamalla kirja niitataan vihkomaiseksi niteeksi. Stiftaus sopii parhaiten pieniin teoksiin. Ompelemalla saadaan kaikkein tyylikkäin ja näyttävin kirja, mutta se on myös samalla kallein menetelmä. Kansitus ja sidonta yhdessä maksavat enemmän kuin sisäsivujen painatus. Ompelu sopii parhaiten suuriin sukuja kuvakirjoihin.
Hinnasto (esimerkki): Taittotyö + asemointi 300 euroa + Liimasidottu pehmeäkantinen A5-koko runok. proosa 50 sivua 3 e/kpl 3,50 e/kpl 100 sivua 4 e/kpl 5,00 e/kpl 150 sivua 5 e/kpl 6,50 e/kpl 200 sivua 6 e/kpl 8,00 e/kpl Kovakantinen kirja Mu-va-kuvat +7 euroa/kpl +0,10 euroa/kpl Kuvakirja 50 sivua nelivärinen kovakantinen B5-kokoinen ensimmäinen 70 euroa, seuraavat 30 euroa/kpl Tiedustelut: Erkki Luumi Maisematie 206, 39100 Hämeenkyrö puh: 0400 490 808 E-mail: ekiteki@ekiteki.com www.ekiteki.com