Tilinpäätösasiakirjat 2012
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2012 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä oli 31.12.2012 yhteensä 54.575 osakkeenomistajaa. PHP Holding Oy on yksi DNA Oy:n omistajayhtiöistä. PHP Holding Oy huolehtii omistaja-arvon säilymisestä ja kasvamisesta DNA Oy:ssä omistajaohjauksen keinoin. Vuoden 2012 lopussa PHP Holding Oy on 19,8 %:n omistusosuudellaan DNA Oy:n kolmanneksi suurin omistaja. Konsernirakenne PHP Holding Oy -konserniin kuuluu emoyhtiö PHP Holding Oy:n lisäksi PHP Liiketoiminta Oyj. PHP Holding Oy:n osakkuusyhtiö on DNA Oy (19,8 %). PHP Liiketoiminta Oyj:n osakkuusyhtiö on Puhelinpartnerit Oy (36,8 %). PHP Holding Oy omisti 31.12.2012 100 % PHP Liiketoiminta Oyj:n osakkeista. Yhtiön osakkeet Yhtiön osakkeiden lukumäärässä ei katsauskauden aikana tapahtunut muutoksia. Yhtiöllä on yhteensä 202.253 osaketta. Katsauskauden lopussa yhtiöllä oli A-sarjan osakkeita 126.223 kappaletta ja K-sarjan osakkeita 76.030 kappaletta. Omat osakkeet PHP Liiketoiminta Oyj omisti 31.12.2012 yhteensä 1.993 PHP Holding Oy:n A-sarjan osaketta. Omistusosuus emoyhtiön kaikista osakkeista oli 0,99 % ja osuus kaikkien osakkeiden tuottamasta äänivallasta 0,12 %. Tilikauden olennaiset tapahtumat PHP Holding Oy osti 16.3.2012 yhdessä DNA Oy:n ja DNA Oy:n muiden pääomistajien kanssa Sanomakonsernin omistamat DNA Oy:n osakkeet (yhteensä 21,1 % DNA Oy:n osakekannasta). PHP Holding Oy:n osuus kauppahinnasta oli 14,4 miljoonaa euroa. Kaupan jälkeen PHP Holding Oy omistaa 19,8 % DNA Oy:n osakkeista ja on yhtiön kolmanneksi suurin osakkeenomistaja. DNA Oy:n varsinainen yhtiökokous 15.3.2012 päätti jakaa omistajille osinkoa yhteensä 29,7 miljoonaa euroa. Osingon maksupäivä oli 27.3.2012. PHP Holding Oy:n osuus osingonjaosta oli 5,9 miljoonaa euroa. PHP Liiketoiminta Oyj osti tammikuussa 2012 PPO Yhtiöt Oy:ltä Puhelinpartnerit Oy:n osakkeita siten, että PHP Liiketoiminta Oyj:n omistus Puhelinpartnerit Oy:ssä kasvoi 36,8 %:iin (omistus aikaisemmin 36,0 %). Hankinta kasvatti PHP Liiketoiminta Oyj:n välillistä omistusta DNA Oy:stä sekä Lohjan Puhelin Oy:stä. PHP Liiketoiminta Oyj on nostanut 31.12.2012 mennessä tehdyillä osakekaupoilla omistuksensa Finda Oy:ssä 14,6 %:iin (omistus vuoden 2012 alussa 5,3 %). PHP Liiketoiminta Oyj on Finda Oy:n suurin osakkeenomistaja. Hankinnat kasvattivat PHP Liiketoiminta Oyj:n välillistä omistusta DNA Oy:stä. PHP Holding Oy:n osakkeenomistajilla on ollut 1.7.2010 alkaen mahdollisuus myydä omistamiaan osakkeita PHP Holding Oy:n osakkeenomistajien palvelupisteen kautta. Suorakaupassa osakkeet ostaa PHP Liiketoiminta Oyj, jonka asiamiehenä toimii Aalto Trading Oy. PHP Liiketoiminta Oyj myy ostamansa osakkeet edelleen arvopaperimarkkinalaissa (26.5.1989/495) tarkoitetuille kokeneille sijoittajille. Osakkeiden myynnissä PHP Liiketoiminta Oyj:n asiamiehenä toimii Aalto Trading Oy. Ajanjaksolla 1.1. 31.12.2012 PHP Liiketoiminta Oyj osti 885 kappaletta ja myi 0 kappaletta PHP Holding Oy:n osakkeita. PHP Liiketoiminta Oyj:llä oli 31.12.2012 1.993 kappaletta PHP Holding Oy:n osaketta. Ostettujen osakkeiden keskimääräinen ostohinta oli 663,12 euroa. Osakkeiden osto- ja myyntihinnat sekä kaupankäyntitilastot ovat nähtävissä yhtiön Internet-sivuilla osoitteessa www.php.fi. Taloudellinen kehitys ja rahoitus PHP Holding Oy -konsernin liikevaihto 1.1. 31.12.2012 oli 3,9 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 4,7 miljoonaa euroa). Konsernin liiketulos oli 2,8 (-8,2) miljoonaa euroa. Tulos ennen veroja oli 7,6 (-8,1) miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli 7,4 (-8,2) miljoonaa euroa. PHP Holding Oy -konsernin tulokseen vaikutti merkittävästi tuloslaskelmaan kirjattu osuus osakkuusyhtiöiden voitosta/tappiosta 3,5 (-7,1) miljoonaa euroa. 2
Osuus osakkuusyhtiöiden voitosta koostui seuraavista eristä: 2012 2011 2010 Osuus DNA:n tuloksesta/ miljoonaa euroa 7,0 5,7 8,4 DNA-osakkeisiin sisältyvän konserniliikearvon poisto (milj.euroa) -8,4-12,8-9,4 DNA-osakkeisiin sisältyvän konsernireservin tuloutus (milj.euroa) 5,0 0,0 0 Osuus Puhelinpartnerit Oy:n tuloksesta (milj.euroa) -0,1 0,0 0,1 Yhteensä/miljoonaa euroa 3,5-7,1-0,9 PHP Holding Oy -konsernin omavaraisuusaste oli 80,5 (99,1) prosenttia. Maksuvalmius oli koko tilikauden hyvä. PHP Holding Oy:n konsernin taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut 2012 2011 2010 Liikevaihto (milj.euroa) 3,9 4,7 3,6 Liiketulos (milj.euroa) 2,8-8,2 6,6 Oman pääoman tuottoprosentti 7,8 % -7,5 % 9,6 % Omavaraisuusasteprosentti 80,5 % 99,1 % 98,2 % PHP Holding Oy:n taloudellinen tulos PHP Holding Oy:n tulos ennen satunnaisia eriä oli 6,2 (4,9) miljoonaa euroa. Vuonna 2011 PHP Holding Oy:n satunnaisiin tuottoihin kirjattiin PHP Liiketoiminta Oyj:n ylimääräinen osingonjako. Osingonjako tapahtui in natura DNA Oy:n osakkeina, jotka arvostettiin osingonjakohetken 22.11.2011 markkina-arvoon 157,6 miljoonaa euroa. PHP Holding Oy:n tilikauden voitto oli 6,2 (162,5) miljoonaa euroa. Investoinnit PHP Holding Oy -konsernin katsauskauden investoinnit olivat 0,04 miljoonaa euroa. Henkilöstö PHP Holding Oy -konsernin palveluksessa oli tilikauden aikana yksi henkilö. Yhtiökokoukset ja hallinto PHP Holding Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 11.4.2012. Yhtiökokous päätti jakaa tilivuodelta 2011 osinkoa 91,19 euroa osakkeelta, yhteensä 18.443.451,07 euroa. Hallitukseen valittiin varsinaisen yhtiökokouksen 11.4.2012 päätöksellä entiset jäsenet toimitusjohtaja Jussi Karinen, professori Jarmo Leppiniemi, toimitusjohtaja Vesa Luhtanen, konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen, toimitusjohtaja Jukka Ottela sekä hallituksen puheenjohtaja Seppo Vikström. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin toimitusjohtaja Ville Kopra. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Jukka Ottela. Yhtiön toimitusjohtajana toimi 1.1 31.12.2012 KTM Ari Turunen. Yhtiön tilintarkastajana on toiminut Ernst & Young Oy, KHT-yhteisö vastuullisena tilintarkastajana KHT Jarmo Lohi. Näkymät, riskit ja epävarmuustekijät PHP Holding Oy:n merkittävimmät riskit liittyvät yhtiön suurimman yksittäisen sijoituskohteen DNA Oy -konsernin liiketoiminnan kehitykseen. Tytäryhtiö PHP Liiketoiminta Oyj:n merkittävin omistus on Finda Oy:ssä, jonka kehitysnäkymät, riskit ja epävarmuustekijät ovat sidoksissa DNA Oy -konsernin näkymiin. DNA Oy -konsernin vuoden 2012 tulos oli 36,1 (35,8) miljoonaa euroa. Vuoden 2013 liikevoiton arvioidaan olevan kasvavien poistojen vuoksi vertailuvuotta alempi. PHP Liiketoiminta Oyj:n kiinteistösijoituksista saatava tuotto on riippuvainen talouden yleisistä suhdanteista sekä tämän hetkisen päävuokralaisen 3
(DNA) kiinteistölinjauksista. Vuonna 2013 kiinteistöistä saatavien tuottojen arvioidaan olevan vuoden 2012 tuottojen tasolla. PHP Holding Oy:n ja PHP Liiketoiminta Oyj:n korkoja osakesijoituksista saama tuotto on riippuvainen talouden yleisistä suhdanteista. Oikeudenkäynnit Yksi osakkeenomistaja ilmoitti 21.11.2011 aloittavansa välimiesoikeudenkäynnin vaatien 21.9.2011 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa päätetyn osakeantipäätöksen kumoamista. Kyseisessä osakeannissa suunnattiin osakeanti Lahden Seudun Puhelin Oy:lle. Osakkeenomistaja haki ja sai turvaamistoimen osakeannin toteuttamisen estämiseksi, mutta turvaamistointa ei koskaan pantu täytäntöön PHP Holding Oy:n asettaman ns. torjuntavakuuden vuoksi. Osakeanti on toteutettu 27.10.2011. Välimiesoikeus antoi asiassa välitystuomion 28.2.2013. Tuomiossa osakkeenomistajan kanne hylättiin. Välimiehet olivat päätöksessään yksimielisiä. Välimiesoikeudenkäynnistä aiheutui yhtiölle noin 0,3 miljoonan euron suuruiset kulut. Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen Olennaisia tilikauden jälkeisiä tapahtumia ei ole. Hallituksen esitys tuloksen käsittelystä PHP Holding Oy:n konsernin oma pääoma on 89.687.597,47 euroa. PHP Holding Oy:n tilikauden voitto oli 6.185.332,50 euroa ja oma pääoma tilikauden päättyessä 218.454.219,25 euroa, josta jakokelpoiset varat 176.791.404,53 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että PHP Holding Oy jakaa vuodelta 2012 osinkoa 25 euroa osakkeelta eli yhteensä 5.056.325,00 euroa. Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä edellä esitetty voitonjako hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä. 4
PHP HOLDING OY:N KONSERNI KONSERNITULOSLASKELMA 1.1. 31.12.2012 (1000 EUR) 1.1. 31.12.2012 1.1. 31.12.2011 LIIKEVAIHTO 3 909 4 658 Liiketoiminnan muut tuotot 7 4 Vaihto-omaisuusarvopaperit Osakkeet Ostot tilikauden aikana -2 961-3 436 Varastojen lisäys tai vähennys 165-966 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 797-2 797-4 402-4 402 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -282-277 Eläkekulut -38-47 Muut henkilösivukulut -10-329 -8-331 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -295-289 Konserniliikearvon poisto ja konsernireservin vähennys -122-417 -10-299 Liiketoiminnan muut kulut -1 049-711 Osuus osakkuusyritysten voitosta (tappiosta) 3 524-7 144 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 2 847-8 225 Rahoitustuotot ja -kulut Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista 868 709 Muut korko - ja rahoitustuotot 2 567 4 293 Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista 63-9 Arvonalentumiset vaihtuvien vastaavien sijoituksista 2 631-1 996 Korkokulut ja muut rahoituskulut -1 405 4 725-2 844 153 TULOS ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ 7 572-8 072 TULOS ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 7 572-8 072 Tilinpäätössiirrot Poistoeron lisäys tai vähennys -4-4 0 0 Tuloverot Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot -157-157 -163-163 TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) 7 411-8 234 5
PHP HOLDING OY:N KONSERNI KONSERNI TASE 31.12.2012 (1000 EUR) VASTAAVAA 31.12.2012 31.12.2011 PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Konserniliikearvo 476 476 598 598 AINEELLISET HYÖDYKKEET Maa- ja vesialueet 294 294 Rakennukset ja rakennelmat 1 174 1 449 Koneet ja kalusto 59 1 526 39 1 782 SIJOITUKSET Osuudet omistusyhteysyrityksissä 40 432 28 283 Muut osakkeet ja osuudet 40 871 14 863 Muut saamiset 836 82 138 0 43 146 PYSYVÄT VASTAAVAT 84 141 45 526 VAIHTUVAT VASTAAVAT VAIHTO-OMAISUUS Muu vaihto-omaisuus 2 196 2 196 2 031 2 031 LYHYTAIKAISET SAAMISET Muut saamiset 155 100 Siirtosaamiset 195 350 31 131 RAHOITUSARVOPAPERIT Muut arvopaperit 22 118 22 118 43 879 43 879 RAHAT JA PANKKISAAMISET 2 587 10 232 VAIHTUVAT VASTAAVAT 27 252 56 273 VASTAAVAA YHTEENSÄ 111 392 101 799 6
PHP HOLDING OY:N KONSERNI KONSERNI TASE 31.12.2012 (1000 EUR) VASTATTAVAA 31.12.2012 31.12.2011 OMA PÄÄOMA Osakepääoma 2 023 2 023 Ylikurssirahasto 37 392 37 392 Vararahasto 581 581 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 3 163 3 163 Muut rahastot 2 789 2 789 Muu pääoma 20 20 Edellisten tilikausien voitto (tappio) 36 308 63 171 Tilikauden voitto (tappio) 7 411 89 688-8 234 100 905 OMA PÄÄOMA 89 688 100 905 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero 4 4 0 0 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta 20 300 20 300 0 0 Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat 72 55 Muut velat 1 083 752 Siirtovelat 245 1 401 86 893 VIERAS PÄÄOMA 21 701 893 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 111 392 101 799 7
PHP HOLDING OY:N KONSERNI KONSERNI RAHOITUSLASKELMA (1000 EUR) 31.12.2012 31.12.2011 Liiketoiminnan rahavirta Voitto (tappio) ennen satunnaisia eriä 7 572-8 072 Oikaisut: Suunnitelman mukaiset poistot 417 299 Rahoitustuotot ja -kulut -4 725-153 Muut oikaisut -3 529 7 349 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta -265-578 Käyttöpääoman muutos: Lyhytaik. korottomien liikesaamisten lisäys/vähennys (-/+) 24 323 15 427 Vaihto-omaisuuden lisäys/vähennys (-/+) -165 966 Lyhytaik. korottomien velkojen lisäys/vähennys (+/-) 214 205 Korollisten liikesaamisten lisäys/vähennys (-/+) 0 0 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja 24 108 16 020 Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista -1 218-2 703 Saadut korko- ja rahoitustuotot liiketoiminnasta 2 406 4 374 Maksetut tuloverot -203-1 438 Rahavirta ennen satunnaisia eriä 25 092 16 254 Liiketoiminnan satunnaisista eristä johtuva rahavirta 0 0 Liiketoiminnan rahavirta 25 092 16 254 Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -78 0 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 44 0 Investoinnit muihin sijoituksiin -40 421-11 230 Luovutustulot muista sijoituksista 102 270 Saadut osingot investoinneista 6 763 8 716 Investointien rahavirta -33 591-2 244 Rahoituksen rahavirta Omien osakkeiden hankkiminen -610-680 Pitkäaikaisten saamisten lisäys/vähennys (-/+) -836 0 Pitkäaikaisten lainojen lisäys/vähennys (+/-) 20 300 0 Maksetut osingot ja muu voitonjako -18 000-10 104 Rahoituksen rahavirta 855-10 783 Rahavarojen muutos -7 645 3 226 Rahavarat tilikauden alussa 10 232 7 006 Rahavarat tilikauden lopussa 2 587 10 232 Rahavarojen muutos -7 645 3 226 8
PHP HOLDING OY TULOSLASKELMA 1.1. 31.12.2012 (1000 EUR) 1.1. 31.12.2012 1.1. 31.12.2011 Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -12-12 Eläkekulut 0 0 Muut henkilösivukulut 0-12 0-12 Liiketoiminnan muut kulut -348-146 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) -361-158 Rahoitustuotot ja -kulut Rahoitustuotot Tuotot osuuksista saman konsernin yrityksissä 0 3 750 Tuotot osuuksista omistusyhteysyrityksissä 5 862 5 862 0 3 750 Muut korko- ja rahoitustuotot Muilta 845 845 2 685 2 685 Rahoituskulut Arvonalentumiset vaihtuvien vastaavien sijoituksista 192 332 Saman konsernin yrityksille -182 0 Muille -127-117 -1 723-1 392 Rahoitustuotot- ja kulut 6 590 5 043 TULOS ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ 6 229 4 885 Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot 0 0 157 638 157 638 TULOS ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 6 229 162 523 Tuloverot Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot -44-44 -9-9 TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) 6 185 162 514 9
PHP HOLDING OY TASE 31.12.2012 (1000 EUR) VASTAAVAA 31.12.2012 31.12.2011 PYSYVÄT VASTAAVAT Sijoitukset Osuudet saman konsernin yrityksissä 55 884 55 884 Osuudet omistusyhteysyrityksissä 174 814 160 160 Sijoitukset 230 698 216 044 PYSYVÄT VASTAAVAT 230 698 216 044 VAIHTUVAT VASTAAVAT Lyhytaikaiset saamiset Muut saamiset 150 100 Siirtosaamiset 29 0 Lyhytaikaiset saamiset 179 100 Rahoitusarvopaperit Muut arvopaperit 2 000 8 492 Rahoitusarvopaperit 2 000 8 492 Rahat ja pankkisaamiset 1 486 6 672 VAIHTUVAT VASTAAVAT 3 666 15 264 VASTAAVAA YHTEENSÄ 234 364 231 308 VASTATTAVAA 31.12.2012 31.12.2011 OMA PÄÄOMA Osakepääoma 2 023 2 023 Ylikurssirahasto 37 392 37 392 Vararahasto 581 581 Muut rahastot Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 3 163 3 163 Muut rahastot 1 647 1 647 Muut rahastot 4 810 4 810 Muu pääoma 20 20 Edellisten tilikausien voitto (tappio) 167 443 23 216 Tilikauden voitto (tappio) 6 185 162 514 OMA PÄÄOMA 218 454 230 555 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma Velat saman konsernin yrityksille 14 600 0 Pitkäaikainen vieras pääoma 14 600 0 Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat 26 9 Velat saman konsernin yrityksille 182 0 Muut velat 1 058 734 Siirtovelat 44 9 Lyhytaikainen vieras pääoma 1 310 752 VIERAS PÄÄOMA 15 910 752 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 234 364 231 308 10
PHP HOLDING OY RAHOITUSLASKELMA (1000 EUR) 31.12.2012 31.12.2011 Liiketoiminnan rahavirta Voitto (tappio) ennen satunnaisia eriä 6 229 4 885 Oikaisut: Rahoitustuotot ja -kulut -6 590-5 043 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta -361-158 Käyttöpääoman muutos: Lyhytaik. korottomien liikesaamisten lisäys/vähennys (-/+) 6 633 14 105 Lyhytaik. korottomien velkojen lisäys/vähennys (+/-) 173-498 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä 6 446 13 449 Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista -127-1 723 Saadut korko- ja rahoitustuotot liiketoiminnasta 815 2 690 Maksetut tuloverot -9 103 Rahavirta ennen satunnaisia eriä 7 125 14 519 Liiketoiminnan rahavirta 7 125 14 519 Investointien rahavirta Investoinnit muihin sijoituksiin -14 654-2 574 Saadut osingot investoinneista 5 862 3 750 Investointien rahavirta -8 792 1 176 Rahoituksen rahavirta Pitkäaikaisten lainojen nostot 14 600 0 Maksetut osingot ja muu voitonjako -18 119-10 026 Rahoituksen rahavirta -3 519-10 026 Rahavarojen muutos -5 186 5 669 Rahavarat tilikauden alussa 6 672 1 003 Rahavarat tilikauden lopussa 1 486 6 672 Rahavarojen muutos -5 186 5 669 11
PHP HOLDING OY JA PHP HOLDING OY:N KONSERNI TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 31.12.2012 Konsernin emoyhtiö on PHP Holding Oy. Konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa konsernin pääkonttorista, Harjukatu 30, 6. kerros, 15110 Lahti. Konsernitilinpäätöksen laatiminen PHP Holding Oy:n konserniin on yhdistelty PHP Liiketoiminta Oyj. Konsernitilinpäätös on laadittu hankintamenomenetelmällä. Konsernin sisäiset liiketapahtumat, katteet ja voitonjako on eliminoitu. Osakkuusyritykset Osakkuusyritykset on yhdistelty pääomaosuusmenetelmällä. Konsernin omistusosuuden mukainen osuus osakkuusyhtiön tuloksesta on esitetty erässä Osuus osakkuusyritysten voitosta/tappiosta osana varsinaisen toiminnan tuottoja. Edellisen vuoden tiedot on käsitelty vastaavalla tavalla. Omistusyhteysyrityksissä on esitetty konsernitilinpäätöksessä yhdistelemättömät yritykset. Yhtiön omistusosuuden 19,75 % mukainen osuus DNA-konsernin IFRS:n mukaisesta omasta pääomasta on 31.12.2012 tilanteessa 104,5 miljoonaa euroa (31.12.2011, 15,8 %, 115,7 Meur). DNA-konsernin hankinnasta aiheutunut konsernireservi 5.013 t ja Puhelinpartnerit Oy:n hankinnasta aiheutunut konsernireservi 4 t on tuloutettu kerralla konsernitilinpäätöksessä 31.12.2012. Pysyvät vastaavat ja poistot Pysyvät vastaavat on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot rakennuksista on laskettu tasapoistoina taloudellisen pitoajan perusteella. Koneiden ja kaluston suunnitelman mukaiset poistot vastaavat EVL:n enimmäispoistoja. Rahoitusomaisuuden arvostus Rahoitusarvopaperit on arvostettu alkuperäiseen hankintahintaan tai sitä alhaisempaan tilinpäätöshetken jälleenhankintahintaan. Välittömät verot Tilikaudelle kuuluvat tuloverot on jaksotettu ja kirjattu tuloslaskelmaan. Oikeudenkäynnit Yksi osakkeenomistaja ilmoitti 21.11.2011 aloittavansa välimiesoikeudenkäynnin vaatien 21.9.2011 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa päätetyn osakeantipäätöksen kumoamista. Kyseisessä osakeannissa suunnattiin osakeanti Lahden Seudun Puhelin Oy:lle. Osakkeenomistaja haki ja sai turvaamistoimen osakeannin toteuttamisen estämiseksi, mutta turvaamistointa ei koskaan pantu täytäntöön PHP Holding Oy:n asettaman ns. torjuntavakuuden vuoksi. Osakeanti on toteutettu 27.10.2011. Välimiesoikeus antoi asiassa välitystuomion 28.2.2013. Tuomiossa osakkeenomistajan kanne hylättiin. Välimiehet olivat päätöksessään yksimielisiä. Välimiesoikeudenkäynnistä aiheutui yhtiölle noin 0,3 miljoonan euron suuruiset kulut. Rahoituslaskelman laadintaperiaatteet Rahoituslaskelma on laadittu KILA:n epäsuoran rahoituslaskelmamallin mukaisesti. Erät on esitetty olennaisilta osin maksuperusteisina. Rahavaroissa on rahojen ja pankkisaamisten lisäksi käsitelty rahoitusarvopapereiden lyhyen koron rahastoissa olevat varat. Sijoitusomaisuusosakkeista saadut osingot on käsitelty investointien rahavirrassa ja rahoitusarvopaperiosakkeista saadut osingot liiketoiminnan rahavirrassa. Poistoajat ovat: - konserniliikearvo 5 vuotta - rakennukset ja rakennelmat 5 25 vuotta - koneet ja kalusto 3 5 vuotta Vaihto-omaisuuden arvostus Vaihto-omaisuus esitetään fifo-periaatteen mukaisesti hankintamenon tai sitä alemman jälleenhankintahinnan tai todennäköisen myyntihinnan määräisenä. 12
TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 31.12.2012 (1000 EUR) Liiketoiminnan muut tuotot 2012 2011 2012 2011 Käyttöomaisuuden myyntivoitot 5 0 0 0 Muut 1 4 0 0 7 4 0 0 Henkilöstökulut 2012 2011 2012 2011 Kokonaispalkat 282 277 12 12 Eläkekulut 38 47 0 0 Muut henkilösivukulut 10 8 0 0 Tuloslaskelmaan kirjatut henkilöstökulut 329 331 12 12 Luontoisedut 18 16 0 0 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot 123 127 12 10 Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä 2012 2011 2012 2011 Toimihenkilöt 1 1 1 1 Työntekijät 0 0 0 0 1 1 1 1 Poistot eriteltyinä 2012 2011 2012 2011 Suunnitelman mukaiset poistot Rakennukset ja rakennelmat 276 276 0 0 Koneet ja kalusto 20 13 0 0 295 289 0 0 Konserniliikearvon poisto ja konsernireservin vähennys Konserniliikearvon poisto 122 10 0 0 Konsernireservin vähennys 0 0 0 0 122 10 0 0 13
Rahoitustuotot ja -kulut 2012 2011 2012 2011 Osinkotuotot Saman konsernin yrityksiltä 0 0 0 3 750 Muilta 868 666 5 862 0 Osinkotuotot yhteensä 868 666 5 862 3 750 Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista 0 43 Muut korko- ja rahoitustuotot Korkotuotot 146 73 43 17 Rahoitustuotot 2 421 4 221 801 2 667 Muut korko- ja rahoitustuotot yhteensä 2 567 4 293 845 2 685 Arvonalentumiset pys. vast. sijoituksista 63-9 0 0 Arvonalentumiset vaiht. vast. sijoituksista 2 631-1 996 192 332 Korkokulut ja muut rahoituskulut Korkokulut saman konsernin yrityksille -182 0 Korkokulut -135 0 0 0 Rahoituskulut -1 270-2 844-127 -1 723 Korkokulut ja muut rahoituskulut -1 405-2 844-309 -1 723 Rahoitustuotot ja -kulut tuloslaskelmassa 4 725 153 6 590 5 043 Satunnaiset tuotot ja kulut 2012 2011 2012 2011 Osakkeina saatu osinkotuotto 0 0 0 157 638 Satunnaiset kulut yhteensä 0 0 0 157 638 Tuloverot 2012 2011 2012 2011 Tuloverot varsinaisesta toiminnasta -157-245 -44-9 Laskennallisen verovelan muutos 0 83 0 0 Verot yhteensä -157-163 -44-9 14
TASEEN LIITETIEDOT 31.12.2012 PYSYVÄT VASTAAVAT KÄYTTÖOMAISUUS 2012 2011 2012 2011 Aineettomat hyödykkeet Liikearvo Hankintameno 1.1. 598 0 0 0 Tilikauden lisäys 0 608 0 0 Tilikauden vähennys 0 0 0 0 Tilikauden sumupoisto -122-10 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 476 598 0 0 Aineelliset hyödykkeet 2012 2011 2012 2011 Maa- ja vesialueet Hankintameno 1.1. 294 294 0 0 Tilikauden lisäys 0 0 0 0 Tilikauden vähennys 0 0 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 294 294 0 0 Rakennukset ja rakennelmat Hankintameno 1.1. 1 449 1 725 0 0 Tilikauden lisäys 0 0 0 0 Tilikauden vähennys 0 0 0 0 Tilikauden sumupoisto -276-276 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 1 174 1 449 0 0 Koneet ja kalusto Hankintameno 1.1. 39 51 0 0 Tilikauden lisäys 84 0 0 0 Tilikauden vähennys -44 0 0 0 Tilikauden sumupoisto -20-13 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 59 39 0 0 Sijoitukset 2012 2011 2012 2011 Osuudet saman konsernin yrityksissä 0 0 55 884 55 844 Osuudet omistusyhteysyrityksissä Hankintameno 1.1. 28 283 40 034 160 160 0 Tilikauden lisäys 19 869 3 504 14 654 160 160 Laskentaperiaatteen muutos osakkuusyhtiössä 0 0 0 0 Pääoman palautus -345 0 0 0 Tilikauden vähennys -8 529-12 894 0 0 Omistusyhteysyrityksen pääomaosuus 1 154-2 361 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 40 432 28 283 174 814 160 160 Konsernin Emoyhtiön Konserniyritykset omistusosuus omistusosuus Kotipaikka PHP Liiketoiminta Oyj 100,0 % 100,0 % Lahti Osakkuusyritykset DNA Oy 19,75% Vantaa Puhelinpartnerit Oy 36,84% Lahti 15
Osakkuusyritysten konserniliikearvo 2012 2011 2012 2011 Konserniliikearvo 1.1. 8 383 18 589 0 0 Muutos hankintamenoon 1.7. 0 0 Lisäys 1.1.-31.12. 0 2 553 0 0 Vähennys 1.1.-31.12. 0 0 0 0 Poisto 31.12. -8 365-12 759 0 0 Konserniliikearvo 31.12. 19 8 383 0 0 Osakkuusyritysten konserniliikearvojen muutoksia seurataan sivukirjanpidossa. 2012 2011 2012 2011 Muut osakkeet ja osuudet Hankintameno 1.1. 14 862 7 402 0 0 Tilikauden lisäys 26 049 7 839 0 0 Tilikauden vähennys -42-377 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 40 870 14 862 0 0 Vaihto-omaisuus 2012 2011 2012 2011 Muu vaihto-omaisuus Jälleenhankintahinta 31.12. 2 196 2 066 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 2 196 2 031 0 0 Erotus 1 35 0 0 Saamiset 2012 2011 2012 2011 Pitkäaikaiset saamiset Lainasaamiset 836 0 0 0 Lyhytaikaiset saamiset Muut saamiset 155 100 150 100 Siirtosaamiset Saamiset kertyneistä koroista 69 8 29 0 Vakuutusmaksujaksotukset 0 0 0 0 Alv-saatava 0 2 0 0 Verosaatava 94 13 0 0 Muut siirtosaatavat 31 8 0 0 195 31 29 0 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 350 131 179 100 Rahoitusarvopaperit 2012 2011 2012 2011 Jälleenhankinta-arvo 22 484 44 591 2 119 8 967 Kirjanpitoarvo 22 118 43 879 2 000 8 492 Erotus 366 711 119 476 Osakepääoma osakelajeittain A-sarjan osakkeita 124 899 kpl, äänioikeus 1/osake. K-sarjan osakkeita 77 354 kpl, äänioikeus 20/osake Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin 17.1.2012. 16
Laskelma voitonjakokelpoisista varoista 31.12. Emoyhtiö 2012 Emoyhtiö 2011 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 3 163 3 163 Voitto edellisiltä tilikausilta 167 443 23 216 Tilikauden voitto 6 185 162 514 Yhteensä 176 791 188 893 Oma pääoma 2012 2011 2012 2011 Sidottu Oma pääoma Osakepääoma 2 023 1 975 2 023 1 975 Osakepääoman korotus 0 47 0 47 Ylikurssirahasto 37 392 37 392 37 392 37 392 Vararahasto 2 253 2 253 2 248 2 248 Sidottu Oma pääoma yhteensä 41 668 41 668 41 663 41 663 Vapaa Oma pääoma Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 3 163 3 163 3 163 3 163 Muut rahastot Liittymismaksut, siirtokelpoiset 1.1. 1 137 1 137 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 1 137 1 137 0 0 Edellisten tilikausien voitto 1.1. 54 937 73 795 185 729 33 093 Osingonjako -18 147-10 046-18 443-10 074 Palautuneet osingonjakovelat 157 196 157 196 Oikaisu edell.tilik.voittoon -639-774 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 36 308 63 171 167 443 23 216 Tilikauden voitto 7 411-8 234 6 185 162 514 Vapaa Oma pääoma yhteensä 48 019 59 237 176 791 188 893 Oma pääoma yhteensä 89 688 100 905 218 454 230 555 Laskennalliset verovelat 2012 2011 2012 2011 Yhdistelytoimenpiteistä 0 0 0 0 17
Velat 2012 2011 2012 2011 Pitkäaikaiset velat Lainat rahoituslaitoksilta 20 300 0 0 0 Pitkäaikaiset velat yhteensä 20 300 0 0 0 Lyhytaikaiset velat Ostovelat 72 55 26 9 Velat saman konsernin yrityksille Muut velat 0 0 182 0 0 0 182 0 2012 2011 2012 2011 Muut velat Voitonjakovelat 1 056 731 1 056 731 Muut muut velat 28 21 3 3 1 083 752 1 058 734 Siirtovelat Lomapalkkavelka sosiaalikuluineen 24 22 0 0 Verovelka 98 64 44 9 Muut siirtovelat 123 0 0 0 245 86 44 9 Lyhytaikaiset velat yhteensä 1 401 893 1 310 752 Vakuudet ja vastuusitoumukset 2012 2011 2012 2011 Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä kiinteistöön Rahalaitoslainat 20 300 0 0 0 Annetut kiinnitykset 40 005 0 0 0 18
TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS Lahdessa 19. päivänä maaliskuuta 2013 PHP HOLDING OY HALLITUS Jukka Ottela hallituksen puheenjohtaja Jussi Karinen hallituksen jäsen Ville Kopra hallituksen jäsen Jarmo Leppiniemi hallituksen jäsen Vesa Luhtanen hallituksen jäsen Mika Mäkinen hallituksen jäsen Seppo Vikström hallituksen jäsen Ari Turunen toimitusjohtaja TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Lahdessa 19. päivänä maaliskuuta 2013 ERNST & YOUNG OY KHT-yhteisö Jarmo Lohi KHT 19
20