El-Meri KAUPPA- LAIVASSA 1943. Merieläkeläisyhdistysten keskusliitto ry:n äänenkannattaja. Numero 1 Huhtikuu 2013. kuulumisia: kotkalaiset vellamossa



Samankaltaiset tiedostot
Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Kokouksen esityslista

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa vuotias koulumme vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

Akaan Verkko -hanke kuvina

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

jsa

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

Työssäoppimassa Tanskassa

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Tekninen ja ympäristötoimiala

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

JÄSENTIEDOTE 1/2015

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

OU! Kirjaston yö taiteissa

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

syksy 2015 kevät 2014

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

ISSN / Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

Yhdistystiedote 1/2016

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Yhdistystiedote 3/2015

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

MMA Päijät-Häme syyskokous 2018

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

o l l a käydä Samir kertoo:

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11

Preesens, imperfekti ja perfekti

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika klo 13.00

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Rotisseur R s otisseur Sav Sa o v jäsenkysely jäsenky 2012 Vastauksia 36kpl

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

Lucia-päivä

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

Hämeenlinna 19. lokakuuta Solaris-lomalla Kajaanissa

Transkriptio:

Merieläkeläisyhdistysten keskusliitto ry:n äänenkannattaja El-Meri Numero 1 Huhtikuu 2013 KAUPPA- LAIVASSA 1943 Merimiestarina sota-ajalta! kuulumisia: HelsinkiläisET VUOSI- KOKOUKSESSA kotkalaiset vellamossa Turkulaiset Åbossa vaasalaiset virkeinä oululaiset kesään seuraa toimintaamme myös netissä: www.merielakelaiset.fi

keskusliitto 03 Puheenjohtajalta Liiton kuulumiset 04 Kuulumisia meiltä ja merien takaa Pikku-uutisia, ajankohtaista yhdistyksiltä ym. 05 Iloinen pikkujouluristeily Muistoja viime vuoden reissusta Yhdistykset 6-7 Helsinki Vuosikokouksen kuulumiset 8 Kotka Kesän kuulumiset, Hyökyn tapaaminen ja konsertti Lehmässä Turku Jäsentapaamis- ja kokoontumispaikat sekä aja 9 Vaasa Tapaamisia ja retkiä 10 Oulu Vuodenvaihteen kuulumiset ja ensikesän suunnitelmat. muistelmat 12-13 Kauppalaivalla 1943 Muistelmia sota-ajan reissusta. 14 Kirjoitin kirjan muistoistani Tipe kertoo kirjan synnystä. Kansikuva: Seppo Nieminen m/s Aurora. Sisäkannen kuvat Seppo Nieminen. 2 El-Meri www.merielakelaiset.fi

Puheenjohtajalta Keskusliiton hallitus päätti kevään kokouksessaan liitää nettilehti Ruupparin EL-Merin teemanumeroksi. Ruuppari on keskittynyt merimiestarinoiden kertomiseen vanhoilta hyviltä ajoilta, joten se täydentää hyvin EL-Meriä. Ilmestymiskertoja tulee olemaan kaksi vuodessa painottuen kesälle ja syksyyn. Lehden painatuskustannukset korvataan mainoksilla ja säästyneellä Alv-maksulla. EL-Merin ilmestymisiin sillä ei ole vaikutusta vaan El-Meri edelleenkin julkaistaan kahdesti vuodessa. Samassa kokouksessa päätettiin antaa mahdollisuus tilata Ruuppari ja El-Meri kotiin kannettuna hintaan 20 /neljä numeroa, (kaksi Ruupparia ja kaksi EL-Meriä). Jos olet kiinnostunut mahdollisuusdesta lukea nämä lehdet kotona, tee tilaus yhdistyksesi kautta tai ota yhteyttä allekirjoittaneeseen. Toimitus toivoo jäsenistöltään aktiivisuutta juttujen ja valokuvien saamiseksi koska näin saadaan lehdistä mielenkiintoisia ja samalla tulee säilytettyä historiaa ja tapahtumia seilausajoilta. Keskusliiton kotisivut ovat osoitteessa www.merielakelaiset.fi ja ne alkavat hiljalleen päivittyä. Keskusliiton toiminta on jatkunut samankaltaisena ja samoilla taloudellisilla resursseilla kuin ennenkin. Kevään kuntolomaa joka pidettiin Turun Ruissalossa tuettiin matkakustannusten osalta mukana oli 14 osallistujaa (10 Helsingistä ja 4 Turusta). Taloudellinen tilanne on edelleenkin riippuvainen tukijoista josta kiitokset tukijoille. Pikkujouluristeily, jonka järjestää Helsingin merieläkeläisyhdistys, pidetään 25.11.2013 Silja Serenadella matkan hinta 100 (yhden hengen hytti 138 ) joka sisältään risteilyn Helsingistä Tukholmaan kaksi aamiaista sekä paluumatkalla joulubufeen. Muiden yhdistysten jäsenet ovat myöskin tervetulleita. Kysy yhdistykseltäsi tarkempia tietoja matkasta. Tapio Nurminen puheenjohtaja Päätoimittaja Tapio Nurminen Yhdistysten toimitus: Pentti Ojanen, Helsinki Tuula Valjus, Kotka Pekka Teräväinen, Turku Sirpa Kaikkonen, Vaasa Timo Haipus, Oulu Ulkopuoliset avustajat: Esko Jokinen, Helsinki Sivunvalmistus Painomiehet/Haipeli Oy Oulunsalo Painopaikka Joutsen Median Painotalo Oy Oulu El-Meri www.merielakelaiset.fi 3

Kuulumisia meiltä ja merien takaa Merieläkeläisyhdistysten Keskusliiton taloudenhoitaja vaihtui 17.04.2013 Tuula Ylhävuori on valittu Merieläkeläisyhdistysten Keskusliiton uudeksi taloudenhoitajaksi. Hän on nykyisessä toimessaan Suomen Merimies Unionin kirjanpitäjä. Tuula seuraa Robert Herdiniä joka on toiminut pitkään keskusliiton taloudenhoitajana. Keskusliitto kiittää Robertiä ansiokkaasta toiminnasta yhdistyksen talouden hoitajana. Grilli- ja savustustapahtuma Oulussa Kesäkuun 15. päivä pidetään Hietasaaressa grilli- ja savustustapahtuma alk. klo 12. Kalaa hommataan yhteisesti, makkaraa ja muuta voi tuoda mukana. Perinneruokatapahtuma Oulussa Elokuun lopulla pidetään Merimiesperinneruokatapahtuma Oulussa. Pitopaikka on Oulun merieläkeläisten kesäpaikka Oulun Hietasaaressa. Tarkempi ajankohta tulee nettisivuille ja seuraavaan Ruuppariin. Helsinkiläiset Ateneumiin 10.5. Presidentinlinnan peruskorjauksen aikana on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua rakennuksen kätkemiin aarteisiin Ateneumissa. Näyttelyn ytimenä ovat keisarillinen taidekokoelma sekä Ateneumin Presidentinlinnaan tallettamat teokset, joiden lisäksi mukana on runsaasti arvokasta esineistöä. Esillä on mm. Albert Edelfeltin, Werner Holmbergin, Ferdinand von Wrightin, Hjalmar Munsterhjelmin ja Akseli Gallen-Kallelan teoksia. Yhdistys järjestää 10.5. tutustumiskäynti näyttelyyn. Tapaamme Ateneumissa kello 13.00 ja yhdistys vastaa lippukuluista. Ilmoittautumisen voi tehdä kerhossa olevalle listalle. Kevätkauden päättäjäiset Helsingin Seudun Merieläkeläisten kevätkauden päättäjäiset pidetään Merimies-Unionin saunamökillä Velskolassa 28.5. Kokoontuminen Halsuantiellä kello 10.00 mistä lähdetään yhdessä omilla autoilla viettämään mukavaa päivää saunomalla, nauttimalla pieniä naposteltavia ja tietysti makkaraa grillaamalla. Mikäli tulet suoraan omalla autolla ole ystävällinen ja ilmoita asiasta Penalle tai Robertille. Mikäli jonkun muun yhdistyksen jäsen on täälläpäin liikkeellä olet myös tervetullut mukaan. Kesätapahtuma Turussa Turun seudun Merieläkeläiset ry:n perinteinen kesätapahtuma järjestetään Ruissalon Mepalassa tiistaina 2. heinäkuuta klo 12 alkaen. Bussi nro 8 lähtee kauppatorilta. Ohjelmassa grillausta, kahvittelua, musiikkia yms. Saunat lämpimänä naisille ja miehille. Kaikki jäsenet ja uudet jäsenet ovat tervetulleita. Tiedustelut: Pekka Teräväinen 0400 432 668. IN MEMORIAM Martti Törmänen Pitkäaikainen yhdistyksemme jäsen Martti Törmänen, synt. 27.10.1931, nukkui yllättäen pois 02.04.2013. Martin muistoa kunnioittaen Oulun merieläkeläiset ry Nyt voit tilata vuodeksi EL-Merin ja Ruupparin kotiisi 20 eurolla! Hintaan sisältyy: 2 kpl EL-Meriä ja 2 kpl Ruupparia Lehdet ilmestyvät maaliskuussa, kesäkuussa, lokakuussa ja joulukuussa (2014). EL-Merissä julkaistaan merieläkeläisyhdistysten kuulumisia ja tapahtumia sekä ajankohtaisia aiheita. Ruupparissa muistellaan vanhoja aikoja, kerrotaan merimiesjuttuja ja katsellaan valokuvia. Lehdistä saat hyvää ajan tasalla olevaa tietoa sekä ajanvietettä. Lehtiin voit tutustua netissä www.merielakelaiset.fi ja www.merimieskuvia.net. Tilaajat saavat lehden aina ennen kuin se julkaistaan netissä. Tilausohjeet: Ilmoita osoitteesi e-maililla tapio.nurminen@saunalahti.fi Maksa tilaus Merieläkeläisyhdistysten Keskusliiton tilille FI16 5542 2320 2373 40 käyttäen viitenumeroa 2105. Tarkempia tietoja saat merieläkeläisyhdistyksistä tai osoitteesta tapio.nurminen(at)saunalahti.fi. Tilaamalla lehdet tuet toimintaamme! 4 El-Meri www.merielakelaiset.fi

iloinen pikkujouluristeily Robert Herdin Joulupukki kävi tapaamassa kilttejä eläkeläisiä 26.11.2012 lähti 73 merieläkeläistä pikkujouluristeilylle Silja Serenade laivalla Tukholmaan. Suurin osa oli Helsingin Seudun Merieläkeläisiä ja 11 henkilöä oli muista merieläkeläisyhdistyksistä mukana. Tällä kertaa osanottajamäärä oli suurin sitten ms Finnjetin aikaan jolloin osanottajia oli yli sata. Matkan ajankohdaksi oli onneksi valittu viikon alkupäivät, koska seuraavalla matkalla Serenade kohtasi kovan myrskyn ja palasi Helsinkiin 7 tuntia myöhässä. Meillä oli menomatka melkein tyyni ja paluumatkalla keikutti hieman, mutta eihän se haitannut menoa ja tanssilattialla harhaaskel kuului illan tanssityyliin. Menomatkalla kaikki kokoontuivat konferenssitilaan, missä Siljan edustaja kertoi laivan ohjelmasta ja esiintyjistä. Myös Pentti Ojanen antoi katsauksen yhdistyksen ajankohtaisista asioista ja tulevasta toiminnasta. Tapio Nurminen kertoi Keskusliiton toiminnasta ja uudistuneesta El-Meristä joka jaettiin ensimmäisen kerran osanottajille. Lehti on nyt värillinen ja taitetaan ja painetaan Oulussa Timo Haipuksen toimesta. Tervetuliaistilaisuuden jälkeen ilta oli vapaa ja jokainen sai hakeutua halumaansa ruokapaikkaan tai seurata laivan show ohjelmaa Promenade kannella tai Paradise yökerhossa missä keskiyön show oli ohjelmien huippuesiintyjinä suomalainen dragartisti Jukka K. sekä Miss Divet tanssijoineen. Seuraavana päivänä oli mahdollisuus tutustua Tukholmaan, mutta sää oli kylmä ja sateinen ja moni jäi laivalle ja nautti palveluista ainoassa kahvilassa joka oli auki 6. kannella. Illalla oli yhteinen joulubuffé jonka moninaiset jouluherkut näyttivät maistuvan. Myös joulupukki kävi tervehtimässä meitä, mutta lahjat jäivät saamatta. Ehkä meillä on parempi onni kotona jouluaattona. Ilta jatkui syönnin jälkeen niiden osalta jotka vielä jaksoivat tanssien tai nauttien baarien antimista. Oli taas kerran iloinen ja jouluinen yhteinen risteily. El-Meri www.merielakelaiset.fi 5

helsinkiläisten KUULUMISET Robert Herdin Kuvat Tapio Nurminen Kuvassa varapuheenjohtaja Robert Herdin ja puheenjohtaja Pentti Ojanen. Sunnuntaina 24.2. kokoontui parisenkymmentä Helsingin Seudun Merieläkeläistä 38. vuosikokoukseen yhdistyksen kerhotilaan Halsuantielle. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat, eli tarkastettiin edellisen vuoden toiminta ja päätettiin tämän vuoden toiminnasta. Kokousta johti monivuotisella kokemuksella Timo Nenonen. Menneestä vuodesta todettiin, että yhdistyksen toiminta oli vilkasta ja jäsenmäärä oli pysynyt yli kahdensadan. Ahkerien aktiivi jäsenten kahvituksesta ja myyntityöstä oli kerääntynyt mukavasti varoja joista osa oli käytetty kevät- ja syysretkien sekä pikkujouluristeilyn tukemiseen. Ylijäämästä päätettiin varata melkoinen summa tulevia 40-vuotisjuhlia varten. Ahkerimmille tekijöille oli yhdistys tarjonnut kiitoksena ilmaisen pikkujouluristeilyn. Kokous hyväksyi tyydytyksellä edellisen vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Tulevaa toimintaa varten katsottiin, että johtohenkilöt jotka olivat olleet vastuussa edellisestä vuodesta, valittaisiin uudelleen. Näin tapahtui yksimielisesti. Puheenjohtajaksi valittiin Pentti Ojanen, varapuheenjohtajaksi Robert Herdin, johtokunnan jäseniksi Anja Jalonen, Unto Toivanen, Riitta Grön, Timo Nenonen ja Jorma Tiirinki. Varajäseniksi valittiin Kirsti Videman, Veikko Härmä ja Tapio Nurminen. Toiminnantarkastajina jatkavat Heino Kovanen ja Anton Sjöholm. Varalla jatkavat Seppo Tuomela ja Eija Varja. Kevätretki Vahvistettiin kuntoutustapahtuman järjestäminen Ruissalon kylpylässä 21 25.4. Menoarviossa oli varattu varoja kuntoutustapahtumaa varten ja näin ollen yhdistyksen osanottajat saavat tuntuvan taloudellisen tuen sekä yhdistykseltä että Keskusliitolta. Tulevaa toimintaa Kevätretki toukokuussa tehdään tutustumalla Tuusulan nähtävyyksiin Tuusulajärven ympäristössä. Syksyn matkakohde on vielä auki ja ehdotuksia otetaan mielellään vastaan. Perinteinen pikkujouluristeily tehdään Tukholmaan ja valmistelut ovat käynnissä. Kahvitapaamiset tiistaisin Halsuantiellä jatkuvat perinteisellä tavalla ja tilaisuuksiin pyritään saamaan ohjelmaa joko alustajia tai kiinnostavia elokuvia. Uudet toimintamuodot olisi tietysti tervetulleita, mutta ideoista ja vetäjistä on puutetta, joten tässä olisi merieläkeläisillä mielekäs tehtävä löytää sopivia aiheita ja henkilöitä ja näin saada yhdistyksen toimintaa uudistumaan. Lopuksi voin todeta, että vuosikokous sujui hyvässä yhteishengessä ja osanottajat olivat valmiita tukemaan omalla tavallaan tulevaa toimintaa. 6 El-Meri www.merielakelaiset.fi

Kuvat Naisjäsenemme ovat kantavia voimiamme kahvinkeitossa ja myyntityössä. Puheenjohtaja ihmettelee onko Robertilla nuha. Miesten juttutuokio ennen kokousta.: El-Meri www.merielakelaiset.fi 7

kymenlaakson kuulumisia Tuula Valjus Kuvat vasemmalla kerhotapaaminen jossa oli mukana JariRuotsalainen. Oikealla Vellamon auditoriossa Kovasen Jäävuoren varjoon elokuvaa katsomassa. Talvikausi lähti reippaasti vauhtiin täällä Kaakonkulmalla. Vuosikokous pidettiin 20 pv. Helmikuuta. Puheenjohtahjana jatkaa allekirjoittanut, varapj. Niilo Siro, sihteerinä Ritva Nikula, tal.hoitajana Pauli Perokorpi ja hallituksen jäsenet ja varajäsene :Pekka Lappi, Pauli Rihcter, Ville Välitalo, Reima Verho, Pentti Häkkinen,, Raimo Saarentaa, Jorma Help, ja Esa Honkanen. Kun ilmat lämpeni, lähdettiin porukalla vierailemaan vastarannalle Viroon. Teimme mukavan risteilyn Tallinnaan 24 pv. maaliskuuta. Edellisellä viikolla meidät kutsuttiin Merikeskus Vellamoon, jossa katsoimme matkadokumenttikuvan edesmenneen konemestari Oiva Kovasen matkoillaan kuvaamista kaitafilmeistä, videoista ja lähettämistään kirjeistä ja korteista elokuvantekijä Antti Seppäsen koostama, n. 1 tunnin mittaisen elokuvan Jäävuoren varjoon. Oiva Kovanen kiersi viimeisen kerran maapallon ympäri 80 vuotiaana. Päätteeksi talo tarjosi meille pullakahvit. 17 Huhtikuuta saimme kerhoon vieraaksemme Joensuu/Kuopion yliopistotutkija Jari Ruotsalaisen. Hänen aiheena on vanhat merenkulkijoiden tatuoinnit ja niihin liittyvät tarinat jne. Vapun vietto taitaa mennä omalla painollaan ja 29 Toukokuuta vietämme talvikauden päättäjäiset SM-U:n Varpuniemessä. Tosin kesän suunnitelmissa on mm. kesäteatterit ja tietysti Patun S/S Hyökyllä meripäivien avajaiset, ellei Patu onnistu myymään paattiaan pois. Kaunista ja lämmintä kaikille. terv. Tuula turun seudun kuulumisia kevään ajalta Pekka Teräväinen Kuvat on aikaisemmista tapahtumista Turun Seudun Merimieseläkeläiset aloittivat tänä vuonna 39. toimintavuoden. Toiminta on ollut vireätä ja kerhossa on ollut hyvin väkeä, 30-40 hengen verran kerralla. Uusia jäseniä on myös koko ajan tullut muutamia. Kerhojen ohjelmassa on ollut entiseen tapaan yhteislaulua, kevyttä jumppaa, tietokilpailuja, arpajaisia ja tietysti kahvit yhdessä. Musiikkia on ollut entistäkin enemmän oman säestäjän ja hänen ystäviensä esittämänä. Ulkopuolisia vierailijoita ja esitelmien pitäjiä on ollut mm. kirkkoherra ja kaupungin senioriliikunnan ja vanhusten palvelujen ja kotihoidon aluevastaavat. Kerhoa vietettiin kerran myös ss.borella jossa nautittiin yhteinen lounas. Teatterikäyntejä on myös jatkettu, tällä kertaa olimme Jo-Jo teatterissa, jossa nähtiin kotimainen näytelmä Kaikki me onnumme. Teatterikäynneistä alueen amatööriteattereissa on tullut mukava vakiintunut tapa, jota jatketaan taas syyskaudella. Vuosikokouksessa valittiin entinen johto jatkamaan mutta hallitukseen tuli myös uusia jäseniä. Kesän ajaksi toiminta menee taas tauolle jatkuakseen elokuussa viikolla 34. Kesällä järjestetään tietysti perinteinen kesäpäivä 2. heinäkuussa Ruissalon Mepalassa. Syksyksi on jo suunnitteilla monipuolista toimintaa johon toivotamme myös uusia jäseniä mukaan. Lisätietoja: Pekka Teräväinen 0400-432668 pekka.teravainen@pp.inet.fi 8 El-Meri www.merielakelaiset.fi

TERVEISIÄ VAASASTA Sirpa Kaikkonen Kuvat: pikkujoulusta, tapaamisista ja retkistä sitten viimenäkemisen... Kesän päättyessä kohti syksyä aloitimme tapaamiset ja suunittelemaan uusia mieltä virkistäviä tapahtumia. Meille löytyi mukava retki Bergön markkinoille, sieltä ostimme paikallisia saaristotuotteita ruokailimme ja tapasimme entisiä työkavereita. Hyvällä mielellä lähdimme markkinoilta bussilla kohti Vaasaa. Kokootumisissa Ajurinkadulla keskusteltiin ja päätettiin uusista meille sopivista retkistä. Marraskuun lopulla lähdimme Härmän kylpylään jossa oli pikkujoulut eläkeläisryhmille. Lähtö kaupungintalolta bussilla kylpylään johon oli kokoontunut viitisensataa eläkeläistä ympäri maakuntaa, hyvä jouluruoka ja ohjelmaa. Olihan siellä tuttu esiintyjä, viihdytti matkustajia Vaasanlaivoilla kaksikymmentä vuotta sitten, tunsi meistä muutaman. Länsi-Suomen osasto järjesti pikkujoulu-juhlan Vaasan Strampenilla jonne oli muutama eläkeläinenkin saapunut, hauskaa oli ja tavattiin vielä työssä olevia entisiä työkavereita. Joululoma alkoi juhlinnan jälkeen. Seuraava meidän tapaaminen alkoi tammikuun puolella. Kevätkausi on aloitettu ja ohjelmaa aletaan suunittelemaan teatteria, matkoja myyjäisiä ym. mieltä virkistävää. On täällä Vaasassa tapahtunut kummia asioita: susi oli yöllisellä retkellä rautatienasemalla josta sillä jatkui matka kohti etelää. Luultiin vaikka olisi susi matkalla kehä kolmosen sisäpuolelle, mutta ei, Lapualle päättyi suden matka, jäi auton alle. Olemmekohan susirajalla? Nyt olemme saanneet tänne laivan, Wasa-Expressin joka liikennöi Vaasa- Uumaja, sillä olisi tarkoitus tehdä risteily alkukesästä. Laivalla on ollut vaikeuksia alussa, toivotaan että liikenne saataisiin jatkumaan. Olisi ihan mukava jos saataisiin muitakin merieläkeläisyhdistyksiä tännepäin vierailemaan, meillä on upea saaristo, vaikka saaristoristeily kesällä. Ei tämä Vaasa niin kaukana ole, tämä asia tuli tätä kirjoittaessa mieleen. Terveyttä ja aktiivisuutta! El-Meri www.merielakelaiset.fi 9

oulu ja hietasaari kutsuvat Timo Haipus Pikkujoulu on vietetty, vuosikokous pidetty ja katse on kesässä... Talvi alkaa väistymään kevään tieltä täällä pohjoisessakin. Tätä ennen vietimme oikean talven joka alkoi Oulunsalon puolella Varjakan kartanossa pidetyllä pikkujoululla. Pikkujoulussa oli tunnelmaa ja hyvää ruokaa, lisäksi meillä oli hauskaa. Joulupukki vieraili ja jututti jäseniämme jakaen lahjoja ja kaikilla oli hauskaa. Vuoden vaihteen jälkeen pidimme ensimmäisen kokoontumisen Aleksinkulmassa. Siinä keskustelimme Hietasaaren skönölän 10-vuotista vuokrasopimusmahdollisuutta. Kaupunki oli elimissään käsitellyt asian ja tarjosi sitä määrätyin edellytyksin meille. Asiasta syntyi keskustelua ja päätöksen teko siirtyi vuosikokoukseen. joka pidettiin helmikuussa. Vuosikokouksessa valittiin uusia henkilöitä: hallitukseen tuli varsinaisiksi jäseniksi Aaro Nahkuri, ja Timo Suorsa. Varajäseniksi A-P Vartiainen, Eero Vaitiniemi ja Seppo Alatalo. Sihteerinä jatkaa Pentti Eskonniemi, varapuheenjohtajana Seppo Hannula ja puheenjohtajana Timo Haipus. Kuluvan vuoden toiminnalle luotiin suuntaviivat ja tärkeimpänä pidetään kesällä Hietasaaren tapahtumia. Siellä pidetään hupitapaamisia joka toinen viikko kahvittelun merkeissä ja alkukesällä kesäkuun puolivälissä grilli- ja savustustapahtumaa sekä kesän lopussa perinneruokatapahtuma. Väliaikoina toivotaan jäsenistön käyttävän Hietasaaren tarjoamia mahdollisuuksia hyväkseen. Työtapaamisia sovittiin järjestettäväksi jo toukokuusta alkaen. Talojen seinät vaatii uudet maalipinnat, katot on tarkistettava ja mahdolliset korjausta vaativat paikat korjattava. Lisäksi ulkorakennusten seinien viereen kaivettava sadeojat, jäteveden talteenotto järjestettävä ja muuta vastaavaa hommaa riittää kiitettävästi. Vastaavasti meillä tuntuu jo nyt olevan innokas joukko tarttumaan töihin ja pensseleihin. Hietasaaren remontti aiheuttaa pientä kustannuspainetta, mutta voin jo tässä vaiheessa panna ilolla merkille sen, että kasvavan jäsenmäärän ansiosta selviämme lisäkuluista hyvin. Jäsenmäärämme on lisääntynyt tänä vuonna jo 13 henkilöllä ja uskon määrän vielä kasvavan. Tosin muutama pois jääntikin varmasti tapahtuu jolle ei voi mitään. Tuleva kesä tulee olemaan tapahtumarikas, tapahtumien ja toiminnan keskipisteenä on Hietasaaren skönölä.. 10 El-Meri www.merielakelaiset.fi

Lehtilainauksia: Merimies - Sjömannen 9/1963 Vanhat lehtiartikkelit ovat kiinnostavaa luettavaa. Silmäilin vanhaa Unionin lehteä ja poimin sieltä pari kuvaa ja niihin kuuluvan tekstin. Kuvia oli useammassa lehdessä ja niiden tarkoituksena oli herättää kiinnostus työturvallisuuteen näyttämällä epäkohtia ja vaaranpaikkoja. Alla olevasta puuttuu turvaköysi ulkosivun puolelta. Se lienee ihmisen laiminlyönti. Alimmassa kuvassa on syyllistä vaikeampi löytää, mutta ainakin se on näyttävämpi kuva, ja luultavasti ei lavastettu. Näissä on laivaan meno turvatonta, yläkuva jostain pohjoisen satamasta, alakuvasta ei tarkempaa tietoa, mutta taitoa vaatii tästäkin meno, varsinkin illalla maista tullessa. El-Meri www.merielakelaiset.fi 11

KAUPPALAIVALLA 1943 Esko Jokinen Kuva: Suomen Merimuseo Kun ihminen vanhenee, niin nuoruus ja silloiset tapahtumat tulevat muistoissa jonkinlaisena nostalgiana omasta mielestä tärkeiksi, sanotaanhan, että iän myötä muistot kultaantuvat. Näin on käynyt myös minulle. Olin 17-vuotiaana jungmannina hl Hesperuksessa ns. yhden reissun miehenä. Elettiin vuotta 1943 kolmatta jatkosodan vuotta, Merimiehet olivat rintamilla ja moni oli internoituna ympäri maailmaa, henkilötappioitakin oli upotuksissa syntynyt. Näin ollen laivoissa oli joko ikääntyneitä merimiehiä tai ikäisiäni pojankloppeja. Varustamot pestasivatkin kuten Suomen höyrylaiva Oy ( FÅA) täydennystä miehistöönsä. Sain ensin trimmarin pestin hl Normaan, joka suoritti matkoja Norjan satamiin. En saanut ajoissa esteettömyystodistusta joten päädyin jungmanniksi hl Hesperukseen joka teki sodanaikana säännöllisesti matkoja Hollantiin ja Saksaan. Lähdimme Kotkasta, jossa laiva oli ollut telakalla, päämääränä satamat oli Delft Hollannissa ja Kiel sekä Bremen Saksassa. Kotkassa kuitenkin oli ottokatselmus. Kipinän mukana kävimme valokuvassa ja katselmuksen jälkeen saimme merimieskirjan, palkan ilmoitettiin olevan tariffin mukainen sotalisineen. Maksoin Merimiesunionin maksut ja sitten olinkin merimies! Muistini mukaan lähdimme Kotkasta 29/8 1943. Helsingin edustalle saavuttuamme laiva antimagnetoitiin magneettimiinoja vastaan Kruunuvuoren selällä. Suomenlandella miinakentät olivat varmaan viranomaisten tiedossa ja merikortteihin merkitty. Siellähän oli niin venäläisten, saksalaisten kuin suomalaistenkin miinoittamia alueita. Ajomiinoja tietysti irtosi näistä miinakentistä ja ajelehti turvallisiksi merkityillä väylillä. Kun Venäjän laivasto oli pakotettu pysymään Suomenlanden pohjukassa eli Leningradin liepeillä tehokkaalla valvonnalla, miinoituksilla ja sukellusveneverkoilla pääsi näistäkin turvatoimista huolimatta jokunen sukellusvene puikahtamaan Itämerelle pahojaan tekemään, kuten moni kauppalaivaa miehistöstä sodanaikana koki, meillä sillä kertaa ei mitään erikoista Itämerellä tapahtunut. Hälytysvalmiudessa kuitenkin olimme. Sotalisä tähän saakka oli ollut 150 %. Kieliin tultaessa se nousi 200 %:n Kiel oli Saksan merivoimien sukellusveneiden tukikohta. Siellä meillä oli ensimmäinen pelastusveneharjoitus ja siellä myös Hesperus antimagnetoitiin uudelleen. Sekä Kielin lahti että satama ja sen laitteet oli suojattu useilla sulkupalloilla lentokoneiden matalahyökkäysten varalta. Liberty ja ns. lentävät linnoitukset raskaat pommikoneet lensivät 200-300 koneen muodostelmissa kohti Saksan kaupunkeja. Massapommitukset olivat alkaneet ja jatkuivat sodan loppuun saakka kuten tiedämme. Näillä ympäri kellon (Britit yöllä ja jenkit päivällä) pommituksilla oli tarkoitus horjuttaa ja vaikuttaa mielialaan. Hampuri alkoi jo olla maantasalla. Kyllä siinä nuori mies tunsi itsensä pieneksi. Kielistä tuli laivaan saksalainen ilmatorjuntamiehistö ja sijoittui ahteriin. Aseistuksena oli 40-millinen tykki. Kielissä koottiin myös saattue joka muodostui tanskalaisista, norjalaisista, saksalaisista ja taisi siellä olla ruotsalainenkin alus sekä hl Hesperus siniristilippuineen. Kielin kanavan läpi mentäessä peräkkäin saattue taisi olla houkutteleva kohde vihollislentäjille. Pohjanmerelle tultaessa tunsi todella tulleensa suursodan näyttämölle. Uponneita aluksia mastot vaan näkyvissä. Hylyistä varoituksena äänipoijuja jotka mylvivät kuin lehmät, sulkupalloja sekä nopeita saksalaisia torpedoveneitä 12 El-Meri www.merielakelaiset.fi

jotka suojasivat saattuetta meren puolelta. Oletettavasti purjehdimme vajaalla miehistöllä koska minäkin pahainen pojankloppi jouduin ruoriin tosin förstin tiukassa valvonnassa. Jännittävää oli myös olla miinavandissa keulakorokkeella. Ohje oli, että havaittu miina osoitettiin kilauttamalla laivakelloa sekä huudoin että käsimerkein, oliko miina styyrpuurissa, paapuurissa vai suoraan edessä. Deltziin tullessa jäimme redille ja koin siellä ihmeekseni nousu ja laskuveden. Lossaus tapahtui proomuihin. Hollantilaiset satamamiehet eivät oikein näyttäneet suhtautuvan meihin ystävällisesti. Ehkä heitä ärsytti laivassa oleva saksalainen it-miehistö, olihan Hollanti silloin miehitetty maa. Suomen lippu ahterissa kyllä osoitti kansallisuutemme. Maihinkin pääsi kun oli satamakomendantilta saanut ausweissin Satama-alueella oli kielletty liikkumasta klo 22 jälkeen. Murheellisena tapauksena muistan kun saksalainen vartiomies ampui norjalaisen merimiehen joka pyrki uimalla laivaansa klo 22 jälkeen, hän ei ilmeisesti totellut pysähtymiskäskyä. Olin ensi kertaa ulkomailla joten tietenkin koin näkymät ja tavat muunlaisiksi kuin kotimaassa. Kaupungin talojen kauneus ja arkkitehtuuri viehätti. Erikoinen jopa huvittava näky muistuu mieleeni nimittäin -pisuaari jossa ehkä vajaa metrin korkea vanne kiersi lantion kohdalta ympäri ja näin suojasi katseilta miesten strategiset paikat. Yleisilme oli hivenen alakuloinen, johtui tietysti vieraan vallan miehityksestä. Paluumatkalle lähdettiin yksin ilman saattuetta. It-miehistö kyllä seurasi mukana Bremenhafiin saakka. Sinne tultaessa oli meneillään pommitus. Jäimme sen ajaksi redille. Saksalaiset käyttivät venäläisiä sotavankeja lastauksessa. Nälkä tuntui aronpojilla olevan kova. sillä liepuskaa kyseltiin kovin. Lentokoneiden matalahyökkäysten uhka oli sulkupalloista ja tehokkaasta ilmatorjunnasta huolimatta ilmeinen. Olimme kaijassa ehkä noin viikon ja näimme päivittäin satojen pommikoneiden muodostelmien lentävän kohti Saksan kaupunkeja.varsinkin öisin oli kiintoisaa vaikka pelottavaa seurata yöhävittäjien, ilmatorjunnan ja valonheittäjien torjuntatoimia. Yhteistoiminta oli selkeää, kun valonheittäjä sai kiilaansa koneen niin kiilaan yhtyi muitakin valonheittäjiä ja sen alueen ilmatorjuntatykistö kohdisti tulen tähän yhteen kohteeseen. Pudotus oli aina lähes varma. Oli järkyttävää katsella palavia kieppuen alas putoavia koneita. Yhden koneen miehistön hypätessä laskuvarjoilla yhdeltä lentäjältä ei varjo auennutkaan joten hän putosi pakettina Kielissä antimagnetoitiin alus ja loppumatka alkoi. Suomeen tulimme Turun kautta Mäntyluotoon, jossa otin ulosmaksun. Kutsunta armeijaan odotti. Taka-ajatuksena tässä jutussani on, että joku silloinen laivatoveri tai muu Hesperuksessa palvellut ottaisi yhteyttä ja kertoisi tapahtumista aluksessa kerrotun jälkeen. Tiedän, että Hesperus joidenkin muiden laivojen ohella osallistui miehistönkuljetusaluksena Lapin sodan alkaessa Tornion maihinnousuun ja lopuksi luovutettiin Neuvostoliittoon sotakorvauksena. Lähde mukaan pikkujouluristeilylle Merieläkeläisten kanssa Helsingin seudun merieläkeläiset järjestävät pikkujouluristeilyn m/s Silja Serenadella 25.11-27.11.2013 Tukholmaan. Lähtö 25.11. kello 17.00. Matkan hintaan sisältyy majoitus 2hh hytissä, tervetuliaistilaisuus, (alkumalja) kaksi aamiaista ja jouluruoka paluumatkalla. Ilmoittaudu matkalle mukaan oman yhdistyksesi kautta (suositeltavaa) tai allekirjoittaneelle. Matkan hinta on kahdenhengen promenadeluokan hytissä 100 /henkilö yhdenhengen promenadeluokan hytissä 138 /henkilö Sitovat ilmoittautumiset 25.10.2013 mennessä Tapio Nurminen 0504416081 tapio.nurminen(at)saunalahti.fi El-Meri www.merielakelaiset.fi 13

KIRJOITIN KIRJAN MUISTOISTANI Timo Haipus Tieto laivan kohtalosta sai muistot pintaan Kirjoitin kirjan vanhoista muistoistani m/s Vaasa Providerissa. Teimme Nenosen Timpan kanssa nettilehti Ruuppariin artikkelia vanhoista suomalaisista laivoista ja niiden kohtaloista. Viime syksynä oli vuorossa Vaasa Provider, Vaasan Laiva Oy:n -64 valmistunut moottorilaiva. Timppa teki käännöksen kanadalaiselta nettisivustolta löytämästämme jutusta jossa kerrottiin ex Vaasa Providerin seilauksista Kanadan lipun alla ja tuhosta. Minä kirjoitin artikkeliin laivan vaiheista suomalaisomistuksen ajoilta sillä laiva oli minulle tuttu, olinhan ollut siinä kolmeen otteeseen. Kirjoittamani artikkeli oli lyhyt. Mutta jotenkin se ja Timpan käännösteksti ja laivan lopullinen kohtalo jäi pyörimään päähäni. Vanhoja muistoja pulpahteli pintaan, tuntui uskomattomalta miten niitä tuli. Lopulta ei auttanut muu kuin ruveta kirjaamaan niitä ylös. Kirjoitellessa tarkastelin tapahtumia ja kokemuksiani aikuisen miehen silmin. Huomasin että laivahan oli antanut minulle paljon noina vuosina. Se oli vaikuttanut kehitykseeni. Olin saanut hyviä esikuvia ammattinsa taitavista, vanhemmista merimiehistä ja oliko ihme jos pyrin heidän kaltaisikseen. Laivasta tuli ikään kuin elämäni korkekoulun ensimmäinen kurssipaikka. Kirja on pehmytkantinen. Sisältää 160 sivua josta 4 sivua valokuvia ja lopussa slangisanasto. Kirjan hinta 17, sis. postituksen Suomessa. Halki jään, m/s Vaasa Providerin matkassa! Kirja sisältää tarkkoja kuvauksia laivasta: miten sen miehistö asui ja työskenteli sekä miten vietti vapaa-aikaa maissa. Laiva oli silloin uudenaikainen ja tehokas, se oli varustamon ansaintaväline joka viipyi satamissa korkeintaan viisi päivää, se oli uutta silloin. Päähenkilö menee laivaan viisitoistavuotiaana, työhön tottumattomana ja seikkailijan ammatista haaveilevana nuorukaisena. Laiva ja sen virikkeellinen ympäristö, hyvine ja esimerkillisine laivatovereineen herättää nuorukaisessa halun tulla arvostetuksi ammattimieheksi. Tästä alkaa muutos, tärkeä oppiminen kasvattaa luonnetta joka auttaa elämässä myöhemminkin. Kirja kertoo värikkäästi merimiesten elämästä, työstä laivalla ja vapaa-ajan vietosta satamissa. Tapahtumat ovat ajalta jolloin laivoissa ei ollut vielä telkkareita. Vapaa-ajan viihde piti tuottaa itse ilman nykytekniikkaa. Laivan arkipäivä oli yleensä turvallista. Turvallisuuden saattoi rikkoa vain meri. Se osasi olla myös julma. Tästä oli osoituksena ikävä, nuoren merimiehen hengen vaatinut onnettomuus myrskyävällä Pohjanmerellä sekä laivan lopullinen kohtalo parikymmentä vuotta myöhemmin. Kirja on kirjoitettu merimiesten kielellä merimiehille. Kirjan keskivaiheilla on myös kuvaliite M/s Vaasa Providerista ja sen miehistöstä. Kirjan hinta on 17 ja johon sisältyy postimaksu Suomeen. Kirjan voi tilata www.merimieskuvia.net sivulta tai puhelimella numerosta 0400 665 941. Kirja on myös ladattavissa e-kirjana www.elisa.fi sivuston Elisa Kirjasta. Kirja on saanut hyvän vastaanoton merimiesten ja merihenkisten keskuudessa. 14 El-Meri www.merielakelaiset.fi

MERIMIESKULTTUURIA KESÄLLÄ KOTKASSA Meripäivien aikana voidaan tutustua näyttelyyn Kotkan MEPAn toimistolla sekä nauttia merikapteeni Carl-Gustaf Walldénin näytelmästä Sonaatti Satamakaupungille. Välillä voi pistäytyä s/s Hyökyn merimiestapaamisessa. MEPA järjestää Kotkan toimistolla Meripäivien 25.-28.7.2013 aikana näyttelyn, jonka teemana ovat moottorilaivat, meri ja Kotkan satama. Esillä on legendaaristen laivojen pienoismalleja; maapallonkiertäjä White Rose, sodan jälkeen ensimmäisen kahvilastin Suomeen tuonut Herakles, Oy Henry Nielsen Ab:n Kotka -laivat, Finnlinesin kuuluisa universal superliner -luokan puomilaiva Finnsailor. Lisäksi löytyy muita malleja Finnalpinosta lähtien. Seiniä koristavat merenkulkijoiden Pohjoismaisen valokuvakilpailun parhaat kuvat, sekä Risto Honkaharjun, Lars Näsmanin ja monen muun merimiestaiteilijan taulut. Lisäksi näytteillä on köysi- ja kätevyystöitä. Näyttely on auki koko Meripäivien ajan, mutta lauantaina 27.7. klo 13:00 pidetään avajaisia kahvin ja haitarimusiikin kera. Näyttelyyn tutustumisen jälkeen on hyvä haistella meripäivien meininkiä kantasatamassa ja kiivetä neljän aikoihin nostalgiatapaamiseen s/s Hyökylle. Maineikkaalla majakkalaivalla vaihdellaan kuulumiset, kostutetaan kurkut ja kerrotaan merimiesjuttuja. Klo 19:00 alkaa naapurissa Vellamon auditoriossa Carl-Gustav Walldénin näytelmä. Esitys vie mukanaan Kotkan kantasataman elämään 1930 -luvulta tähän päivään saakka. Muistot menneestä ajasta, Myllystä, siveyspoliiseista ja sataman arjesta löytävät yhteyden musiikin ja työn kautta. Sonaatti Satamakaupungille antaa kasvot ihmisille, jotka ovat eläneet tässä kiihkeässä työympäristössä. Liput esitykseen myy ennakkoon Kotkan Sävelaitta. MEPA järjestää kuljetuksen Helsingistä asevelihintaan. lisätietoja: www.mepa.fi El-Meri www.merielakelaiset.fi 15