Strategiatyön keskeiset johtopäätökset KPY:n nykyistä visiota, toiminta-ajatusta ja arvoja ei ole tarpeen olennaisesti muuttaa Strategisesti KPY profiloituu jatkossa yhä vahvemmin pitkän aikavälin teolliseksi omistajaksi, jonka toimintaa ohjaavat 1) Omistaja-arvon kasvattaminen 2) Pitkäjänteisyys 3) Maakunnallisuus 2
Strategiatyön keskeiset johtopäätökset jatkoa Strategisena tavoitteena on kasvattaa konsernin liikevaihtoa merkittävästi nykyisiltä toimialoilta ja pyrkiä laajentumaan tilaisuuden tullen yhdelle uudelle toimialalle KPY sijoittaa jatkossakin ainoastaan vakiintuneisiin, kannattaviin yrityksiin eikä laajenna omistuksiaan aloittaviin tai käynnistysvaiheen yrityksiin. Kiinteistö- ja infrastruktuuri-sijoituksia pyritään lisäämään nykyisestä KPY:n tavoitteena on saavuttaa pitkällä aikavälillä vähintään viiden prosentin kokonaistuotto* Osuudenomistajilleen KPY pyrkii jakamaan tasaista, kilpailukykyistä vuotuista osuuskorkoa *Osuuskorkotuotto + substanssiarvon kasvu 3
KPY tavoittelee omistaja-arvon kasvua ja uutta tukijalkaa vuoteen 2020 ulottuvalla strategiakaudella KPY:n strategiset tavoitteet 2020: Toimii edelleen osuuskuntamuotoisena ja pyrkii kaksinkertaistamaan konsernin liikevaihdon vuoteen 2013 verrattuna Hakee kasvua pääasiassa nykyisiltä toimialoilta ja nykyisistä tytäryhtiöistään sekä kiinteistö- ja infrastruktuurisijoituksista Pyrkii laajentumaan nykyisten tytäryritysten toimialojen lisäksi (tietotekniikan palvelut, infrastruktuuripalvelut ja hyvinvointiala) yhdelle uudelle toimialalle Sijoittaa vakiintuneisiin, kannattaviin yrityksiin eikä laajenna omistuksiaan aloittaviin tai käynnistysvaiheen yrityksiin Tavoittelee pitkällä aikavälillä (yli taloussyklien) vähintään viiden (5) prosentin vuotuista kokonaistuottoa* Luo vaurautta yritystoiminnan ja osuuspääomalle maksetun koron ja osuustodistuksen arvonnousun kautta * Kokonaistuotolla tarkoitetaan osuuskunnan markkina-arvoin lasketun tasesubstanssin (engl. NAV) muutosta lisättynä osuudenomistajille maksetulla osuuskorolla 4
KPY toimii jatkossakin maakunnallisena omistajana, ei kuitenkaan tuotto- tai riskitavoitteita vaarantaen Maakunnallisuus tarkoittaa: Tytäryrityksellä on pääkonttori tai merkittävää toimintaa Pohjois-Savossa KPY voi sijoittaa toimialueensa kiinteistöihin ja toimialueensa yritysten listautumisanteihin Maakunnallisuus ei tarkoita: Toiminnan pitäisi maksimoida työpaikkojen määrä Pohjois-Savossa Yritys ei voisi toimia myös muissa maakunnissa tai maissa KPY laskisi tuottovaatimustaan maakunnallisuuden hyväksi Maakunnallisuus voimavarana 5
Sijoitusteesit ohjaavat KPY:n toimintaa läpi omistusten elinkaarten 1. Pitkäaikainen omistajuus on etu KPY:n sijoitusteesit 2. KPY lisää toiminnallaan Itä-Suomen elinvoimaa 3. Vahva ja vastuullinen omistajuus parantaa pitkän aikavälin arvonluontiedellytyksiä 4. Omistaja-arvon kasvattaminen edellyttää ammattimaista ja kyvykästä johtoa sekä avainhenkilöitä 5. Selväpiirteiset tavoitteet, toimenpideohjelmat, mittarit ja toteutusvastuut edesauttavat liiketoimintojen kehittämistä ja seurantaa 6. Konsernin riskienhallinnan kannalta keskeistä on omistaa oikeantyyppisiä liiketoimintoja ja omaisuuseriä Sijoituskohteiden valinta Omistajaohjaus ja kehittäminen Sijoituksista irtaantuminen 6
Osuuskunta KPY:n sijoituskriteerit Kohdeprofiili KPY on kiinnostunut sijoituksista, jotka täyttävät seuraavat kriteerit: Vakaa toimiala: esimerkiksi palvelusektori tai infrastruktuuri Riittävän yksinkertainen liiketoiminta: KPY ei sijoita esimerkiksi merkittäviä teknologiariskejä sisältävään toimintaan Riittävän suuri kokonaisuus - yrityksen velaton arvo vähintään noin 10 miljoonaa euroa Kiinteistösijoitusten osalta kohteen arvo vähintään noin 1 miljoonaa euroa Tytäryhtiöihin liitettäväksi soveltuvat kohteet voivat olla edellä mainittuja rajoja pienempiäkin Osaava toimiva johto olemassa Arvonluonti Mitä KPY ei tee? Todistetusti johdonmukainen voitonluonti usean vuoden ajalta Kohteet, jotka tarjoavat hyvän sijoitetun pääoman tuoton ilman velkaa tai pienellä velan määrällä (poikkeuksena kiinteistö- ja infrasijoitukset) Osuuskunta KPY ei ole kiinnostunut: Uusista tai käynnistysvaiheen yrityksistä Yrittäjävetoisista liiketoiminnoista Tervehdyttämistilanteista Vihamielisistä yritysostoista Valmistavan teollisuuden ja vähittäiskaupan yrityksistä tai kiinteistöistä Ostomahdollisuuksista listatuissa yrityksissä 7