11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

Samankaltaiset tiedostot
11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDEN OSANA

12 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDEN OSANA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

12 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDEN OSANA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

12 Metsäsektori kansantaloudessa

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

12 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

12 Metsäsektori kansantaloudessa

0(76b6(.725,.$16$17$/28'(1 26$1$

12 Metsäsektori kansantaloudessa

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012

12 Metsäsektori kansantaloudessa

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

12 Metsäsektori kansantaloudessa

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa

ECONOMIC IMPORTANCE OF THE FOREST SECTOR IN FINNISH REGIONS AND SUB-REGIONS IN 2002

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Päijät-Hämeessä

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

Photo: Paavo Keränen. KAINUU in statistics 2009

Aluetilinpito

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty

Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, %

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa

Pohjois-Savon metsäbiotalous

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pirkanmaalla

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008

Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta Marja Haverinen

Etelä-Savon metsäbiotalous

Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Pirkanmaan metsäbiotalous

Puukauppa, helmikuu 2009

Kanta-Hämeen metsäbiotalous

Keski-Suomen metsäbiotalous

Uudenmaan metsäbiotalous

Puukauppa, maaliskuu 2011

Postiosoite: TILASTOKESKUS puhelin: (09) telefax: (09)

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa

Keski-Pohjanmaan metsäbiotalous

Kymenlaakson metsäbiotalous

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito

Puukauppa, kesäkuu 2008

Pohjanmaan metsäbiotalous

Lapin metsäbiotalous

Puukauppa, tammikuu 2011

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna Pekka Ollonqvist 18.2.

Puukauppa, elokuu 2009

Pohjois-Karjalan metsäbiotalous

Kansantalouden tilinpito

Toimipaikkakohtainen työpaikka- ja työntekijävirta-aineisto

Keskeiset käsitteet Teknologiateollisuus

Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää.

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007

Päijät-Hämeen metsäbiotalous

Satakunnan metsäbiotalous

SVT VIENNIN JA TUONNIN YKSIKKÖARVO- JA VOLYYMI-INDEKSIEN MUUTOS (%) TOIMIALOITTAIN ; TAMMI-JOULUKUU 2000/ ,6 11,8 14,6 14,2 4,7 16,8 7,7 29,3

Varsinais-Suomen metsäbiotalous

Puukauppa, tammikuu 2009

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Puukauppa, kesäkuu 2009

Etelä-Karjalan metsäbiotalous

1 metsävarat FOREST RESOURCES. Tietotaulu Metsän inventointijärjestelmät Suomessa Kirjallisuus Literature... 39

Puukauppa, marraskuu 2012

Kansantalouden tilinpito National Accounts

TOIMIALAKATSAUS 2010

7 Metsäsektorin työvoima

Sisällys Contents. Kuvat Figures. * uusi kuva tai taulukko new figure or table

Pohjois-Pohjanmaan metsäbiotalous

Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006

7 Metsäsektorin työvoima

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Kainuun metsäbiotalous

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pohjois-Karjalassa

Sisällys Contents. Kuvat Figures. * uusi kuva tai taulukko new figure or table

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pohjois-Savossa

Metsäbiotalous. Suomessa ja maakunnissa. Helsinki, Panu Kallio, Tapio Oy Jouko Lehtoviita, Tapio Oy

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella

Transkriptio:

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA Metsäsektorin asemaa kansantaloudessa voidaan kuvata mm. tuotannon, työllisyyden ja ulkomaankaupan avulla. Näistä toiminnoista esitetään tilastoja vuosikirjan muissa luvuissa. Tässä luvussa kuvataan metsätalouden ja -teollisuuden rakennetta, osuutta ja muutosten vaikutuksia kansantalouden tilinpidon näkökulmasta. Tilastokeskus on uudistanut kansantalouden tilinpidon laskelmat 1975 99, ja siksi tässä vuosikirjassa esitettävät aikasarjat poikkeavat aikaisemmin julkaistuista. Luvussa esitetään myös tietoja yksityismetsätalouden kannattavuudesta ja metsäsektorin tuottavuuden kehityksestä. Suomen bruttokansantuote (BKT) kasvoi vuonna 1999 reaalisesti 4 prosenttia. Myös metsätaloudessa korkeasuhdanne jatkui, ja kantorahatuloja kertyi 10,4 miljardia markkaa. Vuonna 1999 metsäsektorin BKT-osuus oli 7,6 prosenttia. Metsäsektorin osuus bruttokansantuotteesta Bruttokansantuotteen kasvu jatkui nopeana vuonna 1999, tosin hieman edellisvuosista hidastuen. Koko kansantalouden BKT markkinahintaan oli 724 miljardia markkaa, jossa oli reaalikasvua 4 prosenttia vuodesta 1998 (taulukko 11.6). Kansantalouden tuotantoa lisäsivät etenkin viennin sekä yksityisten investointien ja kulutusmenojen voimakas kasvu. Teollisuustuotanto lisääntyi noin 7 prosenttia, mutta metsäteollisuudessa kasvu jäi reiluun 3 prosenttiin. Metsätalouden tuotanto oli vuoden 1998 tasolla, mutta alkutuotanto kokonaisuudessaan supistui noin 2 prosenttia edellisvuodesta. Vuoden 2000 alkupuoliskolla BKT:n kasvu on jatkunut ripeänä (noin +5 prosenttia edellisvuodesta). Tässä vuosikirjassa esitettävät luvut ovat Tilastokeskuksen ennakkotietoja heinäkuulta 2000. Lopulliset tiedot ovat käytettävissä noin kahden vuoden viiveellä. Toimialaluokituksessa (TOL-95) metsätalous jaetaan metsän uudistamiseen, metsänhoitoon, puunkorjuuseen, muuhun metsätalouteen ja metsätaloutta palvelevaan toimintaan. 'Muuhun metsätalouteen' luetaan mm. metsien suojelu ja jäkälän keruu. 'Metsätaloutta palvelevia toimintoja' ovat esim. metsätalouden suunnittelu ja neuvonta, tiedotus ja metsänomistajien koulutus. Metsätalouden laskelmissa alatoimialoja on yhdistetty, ja tiedot esitetään jaolla: puunkorjuu, metsien hoito ja muu metsätalous (taulukko 11.3). Puunkorjuu käsittää puutavaran teon metsässä ja kuljetuksen kaukokuljetusreitin varteen. Puunkorjuun osuus metsätalouden kokonaistuotoksesta vaihteli 1990-luvulla 86 ja 91 prosentin välillä (taulukko 11.3). Puun kaukokuljetus on kansantalouden tilinpidossa liikennettä. Metsäojitus ja metsäteiden rakentaminen kuuluvat puolestaan rakentamisen luokkaan. Keräily (mm. metsämarjat ja sienet) luetaan maatalouden toimialaan. Metsäteollisuus jaetaan toimialaluokituksessa puutuoteteollisuuteen (luokka 20) sekä massa- ja paperiteollisuuteen (21). Metsäteollisuuden kansantuoteosuus on 1990-luvulla vaihdellut 3,5 ja 6,5 prosentin välillä (taulukko 11.6). Teollisuus yhteensä vastaa noin neljänneksestä Suomen koko bruttokansantuotteesta. Tilastokeskus on uudistanut kansantalouden tilinpidon aikasarjat 1975 99 Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmän (EKT95) mukaisiksi. Keskeinen muutos aikaisempiin Metsätilastollinen vuosikirja 301

11 Forest sector in Finland s national economy laskelmiin verrattuna on se, että toimialoittaisen tarkastelun (esim. metsätalous) lisäksi tuotantoa voidaan tarkastella myös sektoreittain (esim. yritykset ja kotitaloudet). Tässä vuosikirjassa käytetään toimialoittaista tarkastelua, jossa tuotantotilit muodostuvat seuraavasti (taulukot 11.3 11.5): Tuotos perushintaan Välituotekäyttö ostajanhintaan = Arvonlisäys, brutto perushintaan (osuus BKT:sta) Kiinteän pääoman kuluminen = Arvonlisäys, netto perushintaan Palkat ja palkkiot Työnantajan sosiaaliturvamaksut Muut tuotantoverot + Muut tuotantotukipalkkiot (esim. peltojen metsitys) = Toimintaylijäämä Tärkein erä puunkorjuun tuotosta laskettaessa on puunmyyntitulot eli kantorahatulot. Bruttokantorahatuloilla tarkoitetaan puunmyyntituloa tai, mikäli hakattu puutavara on otettu metsänomistajan omaan käyttöön, vastaavaa raha-arvoa. Bruttokantorahatulot lasketaan kertomalla hakkuumäärät alueittain ja omistajaryhmittäin yksityismetsien puun kantohinnoilla. Myös yhtiöiden ja Metsähallituksen hakkuut arvotetaan yksityismetsien kantohinnoilla. Kantohinnat perustuvat Metlan puun ostomäärä- ja hintatilastoon. Markkinapuun hakkuumäärät Tilastokeskus saa Metlan markkinahakkuutilastosta. Kotitarvepuun määrä on Metlan arvio. Nettokantorahatuloihin päädytään, kun bruttokantorahatuloista vähennetään puun kasvatuksen poistot (Tilastokeskus). Puunkorjuun toimintaylijäämään lasketaan nettokantorahatulojen lisäksi hankintatyötulot sekä traktori- ja metsäkoneyrittäjien toimintaylijäämä. Kansantalouden tilinpidossa toimintaylijäämä vastaa liikekirjanpidon liikevoittoa/-tappiota. Hankintatyötulo kuvaa metsänomistajan omassa metsässään tekemän työn arvoa. Tulo sisältää hankintahakkuiden lisäksi kotitarvepuun. Hankintatyötuloa laskettaessa puumäärät arvotetaan hankintahintojen ja vastaavien kantohintojen erotuksilla eli ns. hankintalisillä. Näin saadusta hankinnan kokonaisarvosta puolet oletetaan työn osuudeksi eli hankintatyötuloksi. Vuonna 1999 bruttokantorahatulot nousivat 10,4 miljardiin markkaan eli lähes ennätysvuoden 1998 tasolle. Yksityismetsistä kantorahatuloja kertyi 9,2 miljardia markkaa. Vähennys edellisvuodesta (-2 prosenttia) selittyy lähinnä mäntytukin hakkuiden ja kuitupuun kantohintojen laskulla. Yksityiset-ryhmä sisältää yksityishenkilöiden lisäksi myös mm. kuntien, seurakuntien ja säätiöiden kantorahatulot (kuva 11.1 ja taulukot 11.1 ja 11.2). Metsäteollisuudessa tuotantotilien rakenne on sama kuin metsätaloudessa. Toimintaylijäämä lasketaan vähentämällä arvonlisäyksestä kiinteän pääoman kuluminen, palkansaajakorvaukset ja muut tuotantoverot sekä lisäämällä muut tuotantotukipalkkiot. Lähes 80 prosenttia metsäteollisuuden arvonlisäyksestä syntyy massa- ja paperiteollisuudessa. Vuonna 1999 puutuoteteollisuudessa arvonlisäys oli 7,5 ja massa- ja paperiteollisuudessa 25 miljardia markkaa. Molemmilla toimialoilla arvonlisäys väheni yhden prosentin edellisvuodesta. (taulukot 11.4 ja 11.5) Alueittainen arvonlisäys (BKTA) mittaa po. alueella sijaitsevien toimipaikkojen tuotantoa ja sitä kautta alueen taloudellista toimeliaisuutta. BKTA esitetään yleensä tuotannontekijähintaisena, jolloin siihen luetaan palkat, työnantajan sotu-maksut, kiinteän pääoman kuluminen ja toimintaylijäämä. Vuonna 1997 metsäsektorin osuus alueen koko BKT:sta oli suurin (26 prosenttia) Kymin metsäkeskuksen alueella ja seuraavina olivat Keski-Suomi ja Etelä-Savo. Kymin ja Keski-Suomen alueilla metsäsektorin arvonlisäys kertyy massa- ja paperiteollisuudesta, Etelä-Savossa puolestaan metsätaloudesta (taulukko 11.7). Metsäkeskusten väliset puuvirrat esitetään luvussa 5. Tilastokeskuksen laskelmat metsätalouden ja -teollisuuden tuottavuuskehityksestä perustuvat kansantalouden tilinpidon aineistoihin. Kokonaistuottavuus lasketaan työn tuottavuuden ja pääoman tuottavuuden painotettuna keskiarvona. Kokonaistuottavuuden muutos kuvaa sitä osaa tuotannon kasvusta, joka ei johdu tuotantopanosten käytön kasvusta eikä panosten korvautumisesta. Kokonaistuottavuuden muutos mittaa siten tehokkuuden lisääntymistä ja teknistä kehitystä mutta myös panosten laadun 302 Finnish Statistical Yearbook of Forestry

11 Metsäsektori kansantaloudessa ja organisaation parantamisen vaikutuksia. Kokonaistuottavuus on koko kansantalouden tasolla kasvanut keskimäärin 1,6 prosenttia vuosina 1975 99. Metsäteollisuudessa kokonaistuottavuuden keskikasvu oli noin 5 prosenttia sekä puutuote- että massa- ja paperiteollisuudessa (taulukko 11.8). Yksityismetsätalouden kannattavuus Yksityismetsätalouden kannattavuutta mitataan tässä vuosikirjassa tulojen ja menojen erotuksena suhteutettuna metsämaan pinta-alaan (taulukot 11.9 ja 11.10). Kannattavuuslaskelmien tulotietoina käytetään bruttokantorahatuloja (ks. tarkemmin taulukot 11.1 11.2). Kustannuksina käytetään pääosin Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion Metlalle toimittamia metsäkeskuksittaisia kustannustietoja. Perusparannustöihin luetaan tässä metsäojitus sekä metsäteiden rakentaminen ja kunnossapito. Metsänomistajien itse tekemistä töistä, työvälineiden käytöstä ja matkoista johtuvat kustannukset on arvioitu ulkopuolisilla teetettyjen töiden kustannusten perusteella. Hallintoon, koulutukseen ja matkoihin liittyvät kustannukset ovat pääosin arvioita, joita käytetään metsätulojen pinta-alaverotuksen keskimääräisvähennyksen laskentaan. Vuonna 1999 yksityismetsätalouden puuntuotannon nettotulos oli keskimäärin 595 markkaa hehtaarilta. Vähennystä edellisvuodesta oli 4 prosenttia. Itä-Suomessa nettotulos (878 mk/ha) oli yli nelinkertainen Pohjois-Suomeen verrattuna (196 mk/ha). (taulukko 11.10) Metsäsektorin muutosten vaikutukset kansantalouteen Panos-tuotoslaskelmat kuvaavat toimialojen välisiä yhteyksiä ja eri toimialoilla tapahtuneiden muutosten kansantaloudellisia vaikutuksia. Tässä esitettävien metsäsektorin laskelmien pohjana ovat Tilastokeskuksen julkaisemattomat, 68-toimialaiset panos-tuotostaulukot, jotka on tiivistetty 35-toimialaisiksi. Uusimmat taulukot ovat vuodelta 1995. Ne ovat edelleen käyttökelpoisia, sillä panos- ja tuotosrakenteet muuttuvat varsin hitaasti ja vain harvojen suurimpien kertoimien muutoksilla on olennaista merkitystä. Tuottavuuden noustessa työpanoskertoimet kuitenkin muuttuvat muita kertoimia nopeammin, joten ne on päivitetty (taulukot 11.13 ja 11.14). Panos-tuotosmallissa vaikutukset lasketaan lopputuotteiden kysynnän tiettyä muutosta kohti. Kun tuotetaan lopputuotteita, tarvitaan tuotantopanoksiksi oman ja muiden toimialojen tuottamia välituotteita, joiden valmistaminen vaatii välituotteita jne. Näin syntyy välillisiä tuotantovaikutuksia. Metsäteollisuuden toimialat saivat vuonna 1995 aikaan välittömästi ja välillisesti 180 199 miljoonan markan suuruisen kotimaisen kokonaistuotoksen muutoksen 100 miljoonan markan lopputuotteita kohti. Muiden teollisuustoimialojen mediaani 1 oli 166 miljoonaa markkaa sekä alkutuotanto- ja palvelutoimialojen mediaani 153 miljoonaa markkaa (taulukko 11.11). Metsäteollisuudesta sen ulkopuolisiin toimialoihin kohdistuvista vaikutuksista suurimmat ovat metsätalouden lisäksi kuljetuksessa, liike- ja kiinteistöpalveluissa, energia- ja vesihuollossa, kemian teollisuudessa sekä kaupassa (taulukko 11.12). Tuotannon muutoksesta kansantalouteen lopullisesti jäävä rahamäärä on arvonlisäys. Vuonna 1995 metsäteollisuuden toimialat tuottivat välittömästi ja välillisesti ostajanhintaista arvonlisäystä 76 93 miljoonaa markkaa 100 miljoonan markan lopputuotteita kohti. Välillinen vaikutus oli välitöntä suurempi kaikilla metsäteollisuuden aloilla huonekaluja lukuun ottamatta. Muiden teollisuustoimialojen mediaani oli 66 miljoonaa markkaa sekä alkutuotanto- ja palvelutoimialojen mediaani 89 miljoonaa markkaa (taulukko 11.11). Työllisyys- ja työpanoskertoimet muunnettiin vuoden 1997 tasoon korjaamalla niitä vuosien 1995 97 tuottavuuden reaalisilla muutosprosenteilla. Tuottavuuden muutokset laskettiin toimialoittain. Päivitys on likimääräinen, sillä käytettävissä olivat vain päätoimialoittaiset tiedot. Tästä syystä samaa puutavaran ja puutuotteiden valmistuksen muutosprosenttia 1 Jakauman lukuarvoista suuruusjärjestyksessä keskimmäinen Metsätilastollinen vuosikirja 303

11 Forest sector in Finland s national economy käytettiin kaikille puutuoteteollisuuden alatoimialoille, samoin samaa massan ja paperin valmistuksen muutosprosenttia käytettiin massa-, paperi- ja paperituoteteollisuudessa. Muilla toimialoilla tätä ongelmaa ei ole. Puulevyteollisuus, muu puutuoteteollisuus sekä huonekaluteollisuus ovat teollisuustoimialojen joukossa hyviä työllistäjiä: 100 miljoonan markan lopputuotteet työllistivät vuonna 1997 välittömästi ja välillisesti 290 363 henkilöä (taulukko 11.13). Massa- ja paperiteollisuus puolestaan on pääomavaltaista. Tosin sen muihin toimialoihin kohdistuvat välilliset työllisyysvaikutukset ovat suuret, samoin kuin puutuoteteollisuudenkin. Tuottavuuden kohenemisen takia taulukoiden 11.13 ja 11.14 lukujen käyttöön sellaisinaan tulevaisuuteen suuntautuvissa arvioissa on suhtauduttava varauksin. Metsäteollisuudesta sen ulkopuolisiin toimialoihin kohdistuvista työllisyysvaikutuksista suurimmat ovat metsätalouden lisäksi kuljetuksessa, liike- ja kiinteistöpalveluissa, kaupassa, metallituoteteollisuudessa, kemian teollisuudessa sekä energia- ja vesihuollossa (taulukko 11.14). Kirjallisuus Literature Bruttokansantuote alueittain: Bruttokansantuote maakunnittain ja seutukunnittain 1988 97. SVT Kansantalous 2000:4. Tilastokeskus. Kansantalouden tilinpidon uudistus. SVT Kansantalous 1999:4. Tilastokeskus. 18 s. Kansantalouden tilinpito 1975 1998: Aikasarjat. SVT Kansantalous 2000:1. Tilastokeskus. 190 s. Kansantalouden tilinpito 1998 1999. SVT Kansantalous 2000:15. Tilastokeskus. 18 s. Kansantalouden tilinpito 2000, 1. neljännes. SVT Kansantalous 2000:14. Tilastokeskus. 29 s. Kansantalouden tilinpito 2000, 2. neljännes. SVT Kansantalous 2000:18. Tilastokeskus. 29 s. Metsäsektorin suhdannekatsaus 2000 2001. 2000. Metsäntutkimuslaitos. 69 s. Panos-tuotos 1995. SVT Kansantalous 1999:10. Tilastokeskus. 73 s. Toimialaluokitus 1995. Tilastokeskuksen käsikirjoja 4. 218 s. Toivonen, R. 1997. Metsäsektori kansantaloudessa. Tapion Taskukirja (23. uudistettu painos), s. 64 71. Metsälehti Kustannus. Toropainen, M. 1998a. Metsäsektori kansantaloudessa. Julkaisussa: Hänninen, H. (toim.). Puuvarojen käyttömahdollisuudet. Metsäntutkimuslaitos ja Metsälehti Kustannus, s. 154 157. 1998b. Metsäsektorin kerrannaisvaikutukset kansantaloudessa. Julkaisussa: Hänninen, H. (toim.). Puuvarojen käyttömahdollisuudet. Metsäntutkimuslaitos ja Metsälehti Kustannus, s. 157 162. Tuottavuuskatsaus 1999. SVT Kansantalous 1999:24. Tilastokeskus. 34 s. Uotila, E. (toim.). 1997. Yksityismetsätalouden kannattavuustutkimus tarpeita ja tuloksia eri organisaatioiden näkökulmista. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 661. 67 s. Yksityismetsätalouden kannattavuusaineistot 1998. 2000. Metsätilastotiedote 528. Metsäntutkimuslaitos, metsätilastollinen tietopalvelu. 12 s. Muut tietolähteet Other sources of information Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Tilastokeskus, panos-tuotosaineistot Tilastokeskus, Taloudelliset olot 304 Finnish Statistical Yearbook of Forestry

11 Metsäsektori kansantaloudessa Kuva 11.1 Bruttokantorahatulot 1965 99 muunnettuina vuoden 1999 rahanarvoon Figure 11.1 Gross stumpage earnings 1965 99, expressed in 1999 monetary value 12 10 % Metsäsektori - Forest sector Massa- ja paperiteollisuus - Pulp and paper industry Puutuoteteollisuus - Wood-products industry Metsätalous - Forestry 12 10 8 8 6 6 4 4 2 2 0 75 80 85 90 95 97 98* 99* * Ennakkoarvio - Preliminary estimates Vuosi - Year Lähde: Tilastokeskus Source: Statistics Finland 0 Kuva 11.2 Metsäsektorin osuus bruttokansantuotteesta 1975 99 Figure 11.2 Share of the forest sector in gross domestic product, 1975 99 Metsätilastollinen vuosikirja 305

11 Forest sector in Finland s national economy 11.1 Bruttokantorahatulot omistajaryhmittäin ja metsäkeskuksittain 1999 Gross stumpage earnings by forest ownership category and forestry centre, 1999 1 000 mk FIM 1 000 Metsäkeskus Yksityiset ym. Metsäteollisuus Valtio Yhteensä Forestry centre Private and other Forest industries State Total 0 Ahvenanmaa 17 054 94-17 148 1 Rannikko 493 188 2 151 2 762 498 101 Etelärannikko 258 505 2 151 1 683 262 339 Pohjanmaa 234 683-1 079 235 762 2 Lounais-Suomi 823 668 24 419 5 348 853 435 3 Häme-Uusimaa 971 504 38 393 8 368 1 018 265 4 Kymi 744 159 46 809 5 696 796 663 5 Pirkanmaa 723 788 38 566 51 466 813 820 6 Etelä-Savo 1 108 951 88 700 30 354 1 228 005 7 Etelä-Pohjanmaa 674 859 2 552 14 557 691 969 8 Keski-Suomi 946 958 88 857 53 535 1 089 349 9 Pohjois-Savo 988 496 73 370 27 310 1 089 175 10 Pohjois-Karjala 644 460 72 680 76 445 793 585 11 Kainuu 272 151 31 878 141 356 445 385 12 Pohjois-Pohjanmaa 522 298 13 118 69 000 604 416 13 Lappi 275 513 4 972 194 782 475 266 Koko maa 9 207 046 526 557 680 978 10 414 582 Whole country Vuoden 1999 luvut ovat ennakkotietoja. The figures for 1999 are preliminary estimates. Lähde: Source: Tilastokeskus Statistics Finland 306 Finnish Statistical Yearbook of Forestry

11 Metsäsektori kansantaloudessa 11.2 Kantorahatulot omistajaryhmittäin 1980 99 Stumpage earnings by forest ownership category, 1980 99 * Ennakkoarvio Preliminary estimates milj. mk FIM mill. Selite 1980 1985 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998* 1999* Explanation Bruttokantorahatulot 5 075 6 332 8 016 5 513 5 358 5 305 7 500 8 691 8 120 9 803 10 448 10 415 Gross stumpage earnings Yksityiset ym. 4 445 5 358 6 825 4 303 4 109 4 039 6 320 7 777 7 027 8 854 9 435 9 207 Private and other Metsäteollisuus 307 411 534 655 683 730 619 280 429 292 355 527 Forest industries Valtio 323 563 657 555 566 536 561 634 664 657 657 681 State Puun kasvatuksen poistot 655 1 100 1 602 1 674 1 674 1 682 1 635 1 711 1 593 1 758 1 763 1 775 Wood production depreciations Yksityiset ym. 454 762 1 226 1 391 1 423 1 413 1 389 1 456 1 330 1 478 1 468 1 552 Private and other Metsäteollisuus 106 177 131 100 117 134 115 84 104 95 94 91 Forest industries Valtio 95 161 245 183 134 135 131 171 159 185 201 133 State Nettokantorahatulot 4 420 5 232 6 414 3 839 3 684 3 623 5 865 6 980 6 527 8 045 8 685 8 640 Net stumpage earnings Yksityiset ym. 3 991 4 596 5 599 2 912 2 686 2 626 4 931 6 321 5 697 7 376 7 967 7 655 Private and other josta kotitarvepuu 396 468 568 360 318 300 432 530 502 562 667 644 of which household use Metsäteollisuus 201 234 403 555 566 596 504 196 325 197 261 436 Forest industries Valtio 228 402 412 372 432 401 430 463 505 472 456 548 State Lähde: Source: Tilastokeskus Statistics Finland Metsätilastollinen vuosikirja 307

11 Forest sector in Finland s national economy 11.3 Metsätalouden tuotos, arvonlisäys ja toimintaylijäämä käypiin hintoihin 1975 99 Output, value added and operating surplus in forestry at current prices, 1975 99 * Ennakkoarvio (heinäkuu 2000) Preliminary estimates (July 2000) milj. mk FIM mill. Selite 1975 1980 1985 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998* 1999* Explanation 1 Metsätalouden tuotos perushintaan 5 209 8 690 11 742 14 579 11 332 10 853 10 602 12 774 14 382 13 601 15 328 16 173 16 703 Output in forestry at basic prices puunkorjuu - harvesting of roundwood...... 13 049 9 717 9 291 9 172 11 533 13 049 12 138 13 840 14 618 15 072 metsien hoito - silviculture...... 1 199 1 283 1 231 1 120 953 1 029 1 138 1 124 1 176 1 197 muu metsätalous - other forestry activities...... 331 332 331 310 288 304 325 364 379 434 2 Välituotekäyttö ostajanhintaan 526 675 1 139 1 417 1 295 1 314 1 228 1 307 1 338 1 321 1 363 1 438 1 501 Intermediate consumption, at purchasers prices 3 Arvonlisäys, brutto perushintaan (1-2) 4 683 8 015 10 603 13 162 10 037 9 539 9 374 11 467 13 044 12 280 13 965 14 735 15 202 Value added, gross at basic prices puunkorjuu - harvesting of roundwood...... 12 225 9 022 8 573 8 466 10 703 12 200 11 346 13 048 13 775 14 200 metsien hoito - silviculture...... 762 838 789 745 622 692 772 728 748 767 muu metsätalous - other forestry activities...... 175 177 177 163 142 152 162 189 212 235 4 Kiinteän pääoman kuluminen 539 1 015 1 641 2 394 2 478 2 471 2 456 2 345 2 381 2 273 2 474 2 499 2 546 Consumption of fixed capital 5 Arvonlisäys, netto perushintaan (3-4) 4 144 7 000 8 962 10 768 7 559 7 068 6 918 9 122 10 663 10 007 11 491 12 236 12 656 Value added, net at basic prices puunkorjuu - harvesting of roundwood...... 9 831 6 544 6 102 6 010 8 358 9 819 9 073 10 574 11 276 11 654 metsien hoito - silviculture...... 762 838 789 745 622 692 772 728 748 767 muu metsätalous - other forestry activities...... 175 177 177 163 142 152 162 189 212 235 6 Palkat ja palkkiot 1 250 1 882 2 601 2 714 2 522 2 057 1 913 1 743 1 782 1 843 1 966 2 003 2 110 Wages and salaries puunkorjuu - harvesting of roundwood...... 1 731 1 502 1 225 1 093 905 760 981 1 128 1 188 1 217 metsien hoito - silviculture...... 601 636 457 460 475 639 516 522 502 528 muu metsätalous - other forestry activities...... 382 384 375 360 363 383 346 316 313 365 7 Työnantajan sosiaaliturvamaksut 214 386 456 586 538 470 486 442 470 461 492 506 534 Employers social contributions puunkorjuu - harvesting of roundwood...... 413 337 290 296 241 213 258 297 302 309 metsien hoito - silviculture...... 106 111 91 105 106 149 109 111 127 133 muu metsätalous - other forestry activities...... 67 90 89 85 95 108 94 84 77 92 8 Muut tuotantotukipalkkiot 62 80 145 358 382 377 338 312 278 277 282 244 263 Other subsidies on production 9 Metsätalouden toimintaylijäämä (5-6-7+8) 2 742 4 812 6 050 7 826 4 881 4 918 4 857 7 249 8 689 7 980 9 315 9 971 10 275 Operating surplus in forestry puunkorjuu - harvesting of roundwood...... 7 718 4 757 4 637 4 654 7 241 8 877 7 866 9 219 9 819 10 167 nettokantorahatulot - net stumpage earnings...... 6 414 3 839 3 684 3 623 5 865 6 980 6 527 8 045 8 685 8 640 hankintatyötulot - income from delivery sales...... 589 476 506 431 586 469 470 430 393 378 muu puunkorjuu - other harvesting activities...... 715 442 447 600 790 1 428 869 744 741 1 149 metsien hoito - silviculture...... 79 116 266 203 52-80 160 105 130 124 muu metsätalous - other forestry activities...... 29 8 15 0-44 -108-46 -9 22-16 Metsätalous (TOL: 020) sisältää seuraavat alatoimialat: Metsän uudistaminen (02011), metsänhoito (02012), puunkorjuu (02013), muu metsätalous (02019) ja metsätaloutta palveleva toiminta (02020). Tässä taulukossa metsien hoitoon sisältyvät alatoimialat 02011 ja 02012; muuhun metsätalouteen luetaan alatoimialat 02019 ja 02020. Forestry (SIC: 020) consists of the following sub-branches: Forest regeneration (02011), silviculture (02012), harvesting of roundwood (02013), other forestry activities (02019) and forestry related service activities (02020). In this table, silviculture comprises sub-branches 02011 and 02012, while other forestry activities refer to sub-branches 02019 and 02020. Lähde: Source: Tilastokeskus Statistics Finland 308 Finnish Statistical Yearbook of Forestry

Metsätilastollinen vuosikirja 309 11.4 Puutuoteteollisuuden tuotos, arvonlisäys ja toimintaylijäämä käypiin hintoihin 1975 99 Output, value added and operating surplus in wood-products industries at current prices, 1975 99 Selite 1975 1980 1985 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998* 1999* Explanation 1 Puutuoteteollisuuden tuotos perushintaan 4 290 12 591 13 711 20 207 15 251 14 782 16 776 20 988 21 641 21 072 26 655 28 333 29 221 Output of wood-products industries at basic prices 2 Välituotekäyttö ostajanhintaan 3 209 8 208 9 801 13 553 10 887 10 025 10 875 13 675 14 935 15 493 18 900 20 745 21 709 Intermediate consumption, at purchasers prices 3 Arvonlisäys, brutto perushintaan (1-2) 1 081 4 383 3 910 6 654 4 364 4 757 5 901 7 313 6 706 5 579 7 755 7 588 7 512 Value added, gross at basic prices 4 Kiinteän pääoman kuluminen 190 450 726 1 010 1 055 1 130 1 174 1 181 1 145 1 149 1 157 1 205 1 265 Consumption of fixed capital 5 Arvonlisäys, netto perushintaan (3-4) 891 3 933 3 184 5 644 3 309 3 627 4 727 6 132 5 561 4 430 6 598 6 383 6 247 Value added, net at basic prices 6 Palkat ja palkkiot 1 023 2 056 2 528 3 317 2 822 2 537 2 563 2 924 3 169 3 102 3 376 3 640 3 738 Wages and salaries 7 Työnantajan sosiaaliturvamaksut 219 531 609 916 740 673 764 901 973 896 950 1 041 1 042 Employers social contributions 8 Muut tuotantoverot 1 2 3 4 3 3 3 3 3 4 5 6 6 Other taxes on production 9 Muut tuotantotukipalkkiot 17 66 87 154 144 133 259 155 138 105 106 42 67 Other subsidies on production 10 Puutuoteteollisuuden toimintaylijäämä (5-6-7-8+9) -335 1 410 131 1 561-112 547 1 656 2 459 1 554 533 2 373 1 738 1 528 Operating surplus in wood-products industries * Ennakkoarvio (heinäkuu 2000) Preliminary estimates (July 2000) Puutuoteteollisuus (TOL: 20) sisältää seuraavat alatoimialat: Puun sahaus, höyläys ja kyllästys (201); vanerin ja muiden puulevyjen valmistus (202); rakennuspuusepäntuotteiden valmistus (203); puupakkausten valmistus (204) ja muiden puutuotteiden sekä korkki- ja punontatöiden valmistus (205). Wood-products industries (SIC: 20) consist of the following sub-branches: Sawmilling, planing and impregnation of wood (201); manufacture of plywood and other wood-based panels (202); manufacture of builders carpentry and joinery (203); manufacture of wooden containers (204); manufacture of other products of wood, and products of cork, straw and plaiting materials (205). Lähde: Tilastokeskus Source: Statistics Finland milj. mk FIM mill. 11 Metsäsektori kansantaloudessa

310 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 11.5 Massa- ja paperiteollisuuden tuotos, arvonlisäys ja toimintaylijäämä käypiin hintoihin 1975 99 Output, value added and operating surplus in pulp and paper industries at current prices, 1975 99 Selite 1975 1980 1985 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998* 1999* Explanation 1 Massa- ja paperiteollisuuden tuotos perushintaan 13 032 25 062 38 329 47 123 43 214 45 727 51 087 58 361 76 888 67 319 74 111 78 850 79 790 Output of pulp and paper industries at basic prices 2 Välituotekäyttö ostajanhintaan 9 523 17 502 27 302 33 388 32 567 32 946 34 898 39 624 51 724 47 333 53 122 53 681 54 789 Intermediate consumption, at purchasers prices 3 Arvonlisäys, brutto perushintaan (1-2) 3 509 7 560 11 027 13 735 10 647 12 781 16 189 18 737 25 164 19 986 20 989 25 169 25 001 Value added, gross at basic prices 4 Kiinteän pääoman kuluminen 1 179 1 949 2 943 5 240 5 536 5 801 6 226 6 277 6 285 6 542 6 917 7 025 7 081 Consumption of fixed capital 5 Arvonlisäys, netto perushintaan (3-4) 2 330 5 611 8 084 8 495 5 111 6 980 9 963 12 460 18 879 13 444 14 072 18 144 17 920 Value added, net at basic prices 6 Palkat ja palkkiot 1 923 3 111 4 581 6 167 6 185 5 966 5 966 6 237 6 751 6 962 7 221 7 657 7 609 Wages and salaries 7 Työnantajan sosiaaliturvamaksut 436 739 1 106 1 701 1 687 1 647 1 698 1 924 2 083 2 018 2 117 2 187 2 200 Employers social contributions 8 Muut tuotantoverot 0 1 3 5 4 4 4 5 4 5 5 6 8 Other taxes on production 9 Muut tuotantotukipalkkiot 15 63 65 91 85 71 247 145 133 118 126 54 38 Other subsidies on production 10 Massa- ja paperiteollisuuden toimintaylijäämä -14 1 823 2 459 713-2 680-566 2 542 4 439 10 174 4 577 4 855 8 348 8 141 (5-6-7-8+9) Operating surplus in pulp and paper industries * Ennakkoarvio (heinäkuu 2000) Preliminary estimates (July 2000) Massa- ja paperiteollisuus (TOL: 21) sisältää seuraavat alatoimialat: Massan, paperin ja kartongin valmistus (211) ja paperi- ja kartonkituotteiden valmistus (212). Pulp and paper industries (SIC: 21) consist of the following sub-branches: Manufacture of pulp, paper and paperboard (211); manufacture of paper and paperboard products (212). Lähde: Tilastokeskus Source: Statistics Finland milj. mk FIM mill. 11 Forest sector in Finland s national economy

11 Metsäsektori kansantaloudessa 11.6 Metsäsektorin ja maatalouden osuudet bruttokansantuotteesta 1960 99 Shares of the forest sector and agriculture in gross domestic product, 1960 99 milj. mk FIM mill. Bruttokansantuote (BKT) Arvonlisäys, brutto perushintaan Vuosi markkinahintaan Value added, gross at basic prices Gross domestic product (GDP) Kaikki Metsätalous Puutuote- Massa- ja Maatalous Year at market prices toimialat teollisuus paperiteollisuus All Forestry % Wood-products % Pulp and paper % Agriculture % industries industry industry 1960 16 374 14 710 1 263 8,6 422 2,9 519 3,5 1 354 9,2 1961 18 561 16 682 1 475 8,8 426 2,6 619 3,7 1 585 9,5 1962 19 874 17 823 1 409 7,9 399 2,2 573 3,2 1 491 8,4 1963 21 583 19 603 1 531 7,8 431 2,2 660 3,4 1 534 7,8 1964 24 344 22 238 1 784 8,0 490 2,2 739 3,3 1 745 7,8 1965 26 922 24 430 1 978 8,1 530 2,2 755 3,1 1 804 7,4 1966 28 863 26 131 1 721 6,6 497 1,9 760 2,9 1 882 7,2 1967 31 660 28 257 1 672 5,9 517 1,8 784 2,8 1 986 7,0 1968 36 297 32 217 1 794 5,6 609 1,9 1 024 3,2 2 449 7,6 1969 41 430 37 044 2 163 5,8 900 2,4 1 575 4,3 2 562 6,9 1970 46 238 41 514 2 628 6,3 1 011 2,4 1 795 4,3 2 333 5,6 1971 50 801 45 392 2 718 6,0 1 057 2,3 1 565 3,4 2 714 6,0 1972 59 260 52 908 2 662 5,0 1 194 2,3 1 785 3,4 2 979 5,6 1973 72 137 64 439 3 467 5,4 1 952 3,0 2 266 3,5 3 163 4,9 1974 91 030 82 707 4 697 5,7 2 313 2,8 3 790 4,6 3 415 4,1 1975 1 106 077 96 235 4 683 4,9 1 081 1,1 3 509 3,6 5 195 5,4 1976 120 019 108 593 4 552 4,2 1 615 1,5 3 045 2,8 5 814 5,4 1977 132 138 118 165 5 165 4,4 2 095 1,8 3 382 2,9 5 910 5,0 1978 145 593 129 444 5 024 3,9 2 410 1,9 4 694 3,6 6 189 4,8 1979 169 295 151 156 6 496 4,3 3 320 2,2 6 468 4,3 6 635 4,4 1980 195 287 174 039 8 015 4,6 4 383 2,5 7 560 4,3 7 955 4,6 1981 221 310 196 625 8 572 4,4 3 489 1,8 8 113 4,1 7 868 4,0 1982 248 773 220 611 8 837 4,0 3 048 1,4 7 632 3,5 9 750 4,4 1983 277 080 246 136 8 614 3,5 4 144 1,7 8 223 3,3 11 459 4,7 1984 310 786 273 857 9 983 3,6 4 545 1,7 11 166 4,1 12 353 4,5 1985 338 037 296 810 10 603 3,6 3 910 1,3 11 027 3,7 12 498 4,2 1986 361 326 315 863 9 457 3,0 3 993 1,3 10 601 3,4 13 216 4,2 1987 392 518 341 951 10 326 3,0 4 763 1,4 11 901 3,5 10 838 3,2 1988 444 482 379 904 11 871 3,1 5 280 1,4 15 339 4,0 11 259 3,0 1989 495 957 424 949 12 896 3,0 6 179 1,5 15 589 3,7 14 124 3,3 1990 523 034 452 127 13 162 2,9 6 654 1,5 13 735 3,0 16 001 3,5 1991 499 357 432 148 10 037 2,3 4 364 1,0 10 647 2,5 14 063 3,3 1992 486 923 422 368 9 539 2,3 4 757 1,1 12 781 3,0 11 057 2,6 1993 492 609 428 542 9 374 2,2 5 901 1,4 16 189 3,8 12 047 2,8 1994 522 309 455 234 11 467 2,5 7 313 1,6 18 737 4,1 12 980 2,9 1995 564 566 490 656 13 044 2,7 6 706 1,4 25 164 5,1 9 522 1,9 1996 585 865 509 727 12 280 2,4 5 579 1,1 19 986 3,9 8 774 1,7 1997 635 532 547 864 13 965 2,5 7 755 1,4 20 989 3,8 8 588 1,6 1998* 691 174 596 926 14 735 2,5 7 588 1,3 25 169 4,2 6 955 1,2 1999* 723 614 624 872 15 202 2,4 7 512 1,2 25 001 4,0 6 948 1,1 * Ennakkoarvio (heinäkuu 2000) Preliminary estimates (July 2000) BKT markkinahintaan = Bruttoarvonlisäys perushintaan + tuoteverot - tuotetukipalkkiot GDP at market prices = Value added (gross) at basic prices + taxes on production - subsidies on production 1 Aikasarja vuodesta 1975 alkaen perustuu uudistettuun kansantalouden tilinpitoon. Tiedot vuosilta 1975 99 eivät ole täysin vertailukelpoisia aikaisempien vuosien kanssa. Starting from 1975, the figures are based on the revised version of Finnish national accounts (ESA95). Therefore the information for 1975 99 are not fully comparable with the figures for earlier years. Lähde: Tilastokeskus Source: Statistics Finland Metsätilastollinen vuosikirja 311

11 Forest sector in Finland s national economy 11.7 Metsäsektorin arvonlisäys metsäkeskuksittain 1997 Value added in the forest sector by forestry centre, 1997 milj. mk FIM mill. Metsäkeskus Kaikki Metsätalous Puutuote- Massa- ja Metsäsektori toimialat teollisuus paperiteollisuus yhteensä Forestry centre All Forestry Wood-products Pulp and paper Forest sector, industries industry industry total % % % % 0 Ahvenanmaa 3 274 32 1,0 31 0,9 - - 63 1,9 1 Rannikko 196 461 708 0,4 452 0,2 1 597 0,8 2 757 1,4 Etelärannikko 175 675 425 0,2 206 0,1 532 0,3 1 163 0,7 Pohjanmaa 20 786 282 1,4 246 1,2 1 065 5,1 1 593 7,7 2 Lounais-Suomi 69 970 1 154 1,6 646 0,9 1 364 1,9 3 164 4,5 3 Häme-Uusimaa 55 124 1 372 2,5 1 334 2,4 1 588 2,9 4 294 7,8 4 Kymi 34 833 1 013 2,9 699 2,0 7 325 21,0 9 037 25,9 5 Pirkanmaa 43 838 1 122 2,6 750 1,7 2 531 5,8 4 403 10,0 6 Etelä-Savo 13 628 1 727 12,7 714 5,2 - - 2 441 17,9 7 Etelä-Pohjanmaa 19 715 881 4,5 448 2,3 13 0,1 1 342 6,8 8 Keski-Suomi 23 589 1 471 6,2 767 3,3 2 486 10,5 4 724 20,0 9 Pohjois-Savo 22 372 1 405 6,3 550 2,5 873 3,9 2 828 12,6 10 Pohjois-Karjala 14 202 1 141 8,0 574 4,0 609 4,3 2 324 16,4 11 Kainuu 7 129 596 8,4 209 2,9 1 251 1 3,0 1.... 12 Pohjois-Pohjanmaa 34 621 878 2,5 446 1,3.... 13 Lappi 17 928 748 4,2 240 1,3 1 468 8,2 2 456 13,7 Koko maa 556 686 14 247 2,6 7 856 1,4 21 110 3,8 43 213 7,8 Whole country 1 Tietosuojan takia Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan massa- ja paperiteollisuutta koskevat tiedot on yhdistetty. For confidentiality reasons, the figures referring to the forestry centres of Kainuu and Pohjois-Pohjanmaa have been put together. Arvonlisäykset tässä taulukossa esitetään tuotannontekijähintaisina. Arvonlisäyksiin luetaan palkat, työnantajan sosiaaliturvamaksut, kiinteän pääoman kuluminen ja toimintaylijäämä. Perushintaiset arvonlisäykset, ks. taulukot 11.3 11.6. In this table, value added is estimated at factor cost which includes the following components: wages and salaries, employers social contributions, consumption of fixed capital and operating surplus. For value added at basic prices, see Tables 11.3 to 11.6. Lähde: Source: Tilastokeskus Statistics Finland 312 Finnish Statistical Yearbook of Forestry

11 Metsäsektori kansantaloudessa 11.8 Kokonaistuottavuuden kehitys metsäsektorilla 1975 99 The development of multi-factor productivity in the forest sector, 1975 99 * Ennakkoarvio Preliminary estimates Kokonaistuottavuus on laskettu työn tuottavuuden ja pääoman tuottavuuden painotettuna keskiarvona. Painokertoimina on käytetty kummankin panoslajin tulo-osuutta nimellisestä arvonlisäyksestä. Multi-factor productivity is calculated as a weighted average of labour productivity and capital productivity. The value shares of the two inputs out of nominal value added are used as weighing co-efficients. Lähde: Tilastokeskus Source: Statistics Finland 1975 = 100 Vuosi Kaikki toimialat Metsätalous Puutuoteteollisuus Massa- ja paperiteollisuus All industries Forestry Wood-products industry Pulp and paper industry Year Indeksi Muutos-% Indeksi Muutos-% Indeksi Muutos-% Indeksi Muutos-% Index Change, % Index Change, % Index Change, % Index Change, % 1975 100,0 100,0 100,0 100,0 1976 98,4-1,6 96,2-3,8 112,1 12,1 106,8 6,8 1977 98,2-0,2 101,6 5,6 118,3 5,5 112,2 5,0 1978 99,2 1,0 102,4 0,8 128,3 8,4 127,6 13,8 1979 103,8 4,6 121,4 18,6 141,0 9,9 144,1 12,9 1980 106,4 2,5 124,6 2,7 146,6 4,0 152,1 5,6 1981 106,0-0,3 113,5-8,9 138,9-5,2 154,7 1,7 1982 107,4 1,3 102,9-9,3 145,2 4,5 148,0-4,4 1983 109,0 1,4 96,5-6,2 158,3 9,0 163,2 10,3 1984 111,0 1,8 110,3 14,3 164,1 3,7 180,9 10,8 1985 112,7 1,6 106,2-3,7 166,6 1,6 182,0 0,6 1986 114,8 1,9 97,3-8,4 174,7 4,9 188,6 3,6 1987 117,5 2,3 103,8 6,8 189,5 8,5 197,0 4,4 1988 120,3 2,4 108,9 4,9 199,9 5,5 210,8 7,0 1989 123,9 3,0 111,8 2,6 212,9 6,5 210,4-0,2 1990 123,4-0,4 107,7-3,6 200,8-5,7 213,6 1,5 1991 119,1-3,5 91,0-15,6 178,7-11,0 218,4 2,3 1992 118,9-0,2 107,8 18,5 200,7 12,4 236,1 8,1 1993 120,9 1,8 113,5 5,3 233,2 16,2 260,4 10,3 1994 125,5 3,8 135,8 19,6 259,9 11,5 288,7 10,8 1995 128,5 2,4 139,9 3,1 250,1-3,8 295,3 2,3 1996 131,9 2,6 133,0-4,9 267,1 6,8 282,8-4,2 1997 137,4 4,2 151,4 13,8 287,8 7,8 322,2 13,9 1998 * 142,7 3,8 157,4 3,9 307,6 6,9 330,7 2,6 1999 * 145,5 2,0 157,7 0,2 316,5 2,9 347,9 5,2 Keskimäärin 1975 99 1,6 1,9 4,9 5,3 Average for 1975 99 Metsätilastollinen vuosikirja 313

314 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 11.9 Yksityismetsätalouden tulot ja menot (katelaskelma) metsäkeskuksittain 1999 Incomes and expenses (coverage calculation) in non-industrial, private forestry by forestry centre, 1999 1 000 mk FIM 1 000 Metsäkeskus 0 Ahve- 1 Rannikko 2 Lounais- 3 Häme- 4 Kymi 5 Pirkan- 6 Etelä- 7 Etelä- 8 Keski- 9 Pohjois- 10 Pohjois- 11 Kainuu 12 Pohjois- 13 Lappi Koko maa Forestry centre nanmaa Suomi Uusimaa maa Savo Pohjanmaa Suomi Savo Karjala Pohjanmaa Whole country Bruttokantorahatulot 17 054 493 188 823 668 971 504 744 159 723 788 1 108 951 674 859 946 958 988 496 644 460 272 151 522 298 275 513 9 207 046 Gross stumpage earnings Metsänhoito ja perusparannus 1 491 58 211 69 429 67 432 51 527 52 122 88 075 95 660 92 887 114 098 77 309 55 918 105 468 70 426 1 000 053 Silviculture and forest improvement Metsän uudistaminen 712 24 421 24 285 35 347 28 498 26 534 43 643 33 579 47 377 57 615 36 534 14 346 36 809 25 261 434 961 Forest regeneration Nuoren metsän kunnossapito 689 8 044 16 133 11 226 13 761 10 303 22 505 21 140 26 610 28 086 13 633 18 259 28 761 17 016 236 166 Tending of young stands Metsänlannoitus - 22 220 227 6 27 558 4 049 432 5 640 308 34 1 717 7 13 247 Forest fertilisation Metsänparannus 1 90 25 724 28 791 20 632 9 262 15 258 21 369 36 892 18 468 22 757 26 834 23 279 38 181 28 142 315 679 Forest improvement 1 Metsien hallinto ym. 2 635 33 254 49 269 48 082 34 302 38 679 47 960 46 146 46 141 45 050 33 573 17 653 38 620 26 863 508 226 Forestry administration costs Metsänhoitomaksut 852 11 334 18 152 17 371 11 294 12 529 18 649 14 980 16 809 15 164 10 487 6 162 10 334 5 888 170 004 Forestry fees Ammattiapu 66 1 884 935 2 642 2 442 3 481 2 943 4 471 4 475 5 092 2 810 1 715 3 044 3 850 39 851 Services provided by experts Vakuutusmaksut 204 2 286 4 776 5 669 2 895 4 475 4 329 3 238 4 412 3 166 3 024 1 001 3 833 2 832 46 139 Insurance fees Matka- ja kurssikustannukset 1 101 10 871 14 571 11 241 9 458 9 680 10 306 14 295 10 036 10 987 9 426 5 263 13 383 8 991 139 608 Travel and course costs Muut hallintokulut 413 6 879 10 834 11 159 8 213 8 514 11 733 9 162 10 409 10 642 7 826 3 513 8 025 5 302 112 623 Other administration costs Bruttokustannukset 4 126 91 465 118 698 115 514 85 829 90 801 136 035 141 806 139 028 159 148 110 882 73 571 144 088 97 289 1 508 279 Total costs + Valtion tuki 381 12 037 12 842 10 592 13 062 10 496 17 415 32 061 19 038 26 163 13 745 16 696 48 525 37 529 270 582 State subsidies = Nettotulos 13 309 413 760 717 812 866 582 671 392 643 483 990 332 565 115 826 968 855 510 547 324 215 275 426 735 215 752 7 969 350 Net earnings Nettotulos / Bruttokantorahatulot 78 % 84 % 87 % 89 % 90 % 89 % 89 % 84 % 87 % 87 % 85 % 79 % 82 % 78 % 87 % Net earnings / Gross stumpage earnings Tuloksia metsämaan pinta-alaa kohti Results per unit of forest area mk/ha FIM/ha Bruttokantorahatulot 284 617 878 1 168 1 108 957 1 093 569 998 992 797 350 306 145 687 Gross stumpage earnings Bruttokustannukset 69 114 126 139 128 120 134 120 147 160 137 95 84 51 113 Total costs Valtion tuki 6 15 14 13 19 14 17 27 20 26 17 21 28 20 20 State subsidies Nettotulos 222 518 765 1 042 999 851 976 476 872 859 677 277 250 113 595 Net earnings 1 Metsäojitus sekä metsäteiden rakentaminen ja kunnossapito Forest drainage, and construction and maintenance of forest roads Lähteet - Sources: Metsäntutkimuslaitos, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio ja Tilastokeskus Finnish Forest Research Institute, Forestry Development Centre Tapio and Statistics Finland 11 Forest sector in Finland s national economy

11 Metsäsektori kansantaloudessa 11.10 Yksityismetsätalouden tulot ja menot (katelaskelma) suuralueittain 1989 99 metsämaan pinta-alaa kohti Incomes and expenses (coverage calculation) in non-industrial, private forestry per unit of forest area, 1989 99 Alue 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 Region Länsi-Suomi Western Finland Bruttokantorahatulot 706 671 414 405 364 553 672 632 785 868 843 Gross stumpage earnings Bruttokustannukset 112 128 130 123 113 105 109 106 115 123 127 Total costs + Valtion tuki 14 17 21 22 22 18 16 17 17 18 18 State subsidies = Nettotulos 608 559 305 305 274 465 580 544 686 763 733 Net earnings Itä-Suomi Eastern Finland Bruttokantorahatulot 839 796 534 522 378 708 905 770 971 1 036 999 Gross stumpage earnings Bruttokustannukset 142 153 162 151 134 118 128 130 131 145 141 Total costs + Valtion tuki 19 19 27 28 28 21 17 18 21 22 20 State subsidies = Nettotulos 716 662 398 399 272 611 795 659 861 913 878 Net earnings Pohjois-Suomi Northern Finland Bruttokantorahatulot 246 228 123 120 110 172 214 189 222 256 244 Gross stumpage earnings Bruttokustannukset 73 92 85 79 73 73 68 62 65 75 72 Total costs + Valtion tuki 29 37 41 39 38 32 27 26 27 29 23 State subsidies = Nettotulos 203 174 78 80 75 131 173 153 184 211 196 Net earnings Koko maa Whole country Bruttokantorahatulot 590 559 350 342 284 468 583 523 649 712 687 Gross stumpage earnings Bruttokustannukset 107 123 124 116 105 98 100 98 103 113 113 Total costs + Valtion tuki 20 24 29 29 29 23 20 20 21 23 20 State subsidies = Nettotulos 504 460 255 256 208 394 503 446 567 621 595 Net earnings Länsi-Suomi: metsäkeskukset 0, 1, 2, 3, 5, 7 ja 8; Itä-Suomi: metsäkeskukset 4, 6, 9 ja 10; Pohjois-Suomi: metsäkeskukset 11, 12 ja 13. The composition of the three regions in this table is the following: Western Finland: forestry centres 0, 1, 2, 3, 5, 7 and 8; Eastern Finland: forestry centres 4, 6, 9 and 10; Northern Finland: forestry centres 11, 12 and 13. For forestry centres, see Table 11.9. mk/ha FIM/ha Lähteet: Sources: Metsäntutkimuslaitos, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio ja Tilastokeskus Finnish Forest Research Institute, Forestry Development Centre Tapio and Statistics Finland Metsätilastollinen vuosikirja 315

11 Forest sector in Finland s national economy 11.11 Lopputuotteiden kysynnän 100 miljoonan markan suuruisen lisäyksen aikaansaama kotimaisen tuotoksen ja ostajanhintaisen arvonlisäyksen muutos vuonna 1995, välitön ja välillinen vaikutus yhteensä Effects of a FIM 100 mill. increase in final demand on domestic output and on value added at purchasers prices in 1995, direct and indirect effects milj. mk FIM mill. Lopputuotteen tuottaja Producer of the final product Tuotoksen muutos Increase in domestic output Arvonlisäyksen muutos Omalla Muilla (suluissa välitön vaikutus) toimialalla toimialoilla Yhteensä Increase in value added Own industry Other industries Total (direct effects in brackets) Maatalous Agriculture 113 70 183 81 (45) Metsätalous Forestry 102 9 111 98 (92) Kaivos- ja kaivannaistoiminta Mining and quarrying 102 84 186 83 (42) Elintarviketeollisuus Food, beverages, tobacco 133 108 241 74 (17) Tevanake-teollisuus Textiles, wearing apparel, leather 112 42 154 67 (42) Sahateollisuus Sawn, planed and impregnated wood 103 88 191 93 (27) Vaneri- ja muu levyteollisuus Veneer, plywood and other board 103 77 180 83 (38) Muu puutuoteteollisuus Other wood products 106 90 196 83 (37) Huonekaluteollisuus Furniture 106 75 181 81 (43) Massa- ja paperiteollisuus Pulp and paper 126 71 197 79 (33) Paperituoteteollisuus Paper and paperboard products 105 94 199 76 (34) Graafinen teollisuus Printing, publishing 104 83 187 85 (42) Polttoaineteollisuus Refined petroleum, coke 108 28 136 30 (16) Kemian teollisuus Chemicals, chemical products 114 49 163 64 (37) Kumi- ja muoviteollisuus Rubber and plastic products 103 51 154 64 (40) Savi-, lasi- ja kiviteollisuus Non-metallic mineral products 110 61 171 76 (43) Perusmetalliteollisuus Basic metals 149 47 196 59 (25) Metallituoteteollisuus Metal products, machinery 117 56 173 67 (37) Sähkötekninen ja optiikan teollisuus Electrical and optical equipment 123 32 155 56 (33) Kulkuneuvoteollisuus Transport equipment 106 63 169 65 (35) Muu teollisuus Other manufacturing 107 55 162 70 (41) Energia- ja vesihuolto Electricity, heating, water 135 45 180 81 (45) Talonrakentaminen Building 101 82 183 79 (40) Maa- ja vesirakentaminen Civil engineering 101 72 173 81 (49) Kauppa Trade 108 48 156 90 (61) Ravintolat ja majoitus Restaurants, hotels 101 106 207 86 (42) Kuljetus Transportation 109 44 153 85 (60) Posti- ja teleliikenne Post and telecommunications 106 38 144 93 (70) Rahoitus ja vakuutus Financial intermediation, insurance 107 37 144 94 (71) Asuntojen omistus Dwellings 100 48 148 95 (72) Liike- ja kiinteistöpalvelut Business and real estate services 110 60 170 86 (50) Julkinen hallinto Administration 107 38 145 89 (65) Koulutus Education 104 39 143 94 (72) Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut Health and social work 107 26 133 93 (76) Muut palvelut Other services 102 48 150 89 (64) Lähteet: Metsäntutkimuslaitos ja Tilastokeskus Sources: Finnish Forest Research Institute and Statistics Finland 316 Finnish Statistical Yearbook of Forestry

11 Metsäsektori kansantaloudessa 11.12 Metsäteollisuuden lopputuotteiden kysynnän 100 miljoonan markan suuruisen lisäyksen aikaansaama kotimaisen tuotoksen muutos vuonna 1995 toimialoittain, välitön ja välillinen vaikutus yhteensä Effects of a FIM 100 mill. increase in final demand of forest industry products on domestic output in 1995, direct and indirect effects, by industry milj. mk FIM mill. Lopputuotteen tuottaja Producer of final product Toimiala, jolle vaikutukset Saha- Vaneri- ja muu Muu puutuo- Huonekalu- Massa- ja pa- Paperituotekohdistuvat teollisuus levyteollisuus teteollisuus teollisuus periteollisuus teollisuus Increase in output of Sawn, planed and Veneer, plywood Other wood Furniture Pulp and paper Paper and paperimpregnated wood and other board products board products Metsätalous 51,6 20,5 14,5 6,0 11,7 3,8 Forestry Sahateollisuus 103,4 2,9 22,0 7,2 3,3 1,2 Sawn, planed and impregnated wood Vaneri- ja muu levyteollisuus 0,1 103,3 2,8 9,7 0,3 0,2 Veneer, plywood and other board Muu puutuoteteollisuus 0,2 0,6 106,3 2,9 0,5 0,6 Other wood products Huonekaluteollisuus 0,1 0,1 0,2 105,6 0,1 0,1 Furniture Massa- ja paperiteollisuus 1,7 6,0 2,4 2,7 125,9 37,8 Pulp and paper Paperituoteteollisuus 0,4 0,5 0,8 1,1 1,4 104,9 Paper and paperboard products Kemian teollisuus 0,6 6,9 2,8 4,0 5,1 3,7 Chemicals, chemical products Metallituoteteollisuus 1,6 2,1 4,8 5,5 2,5 2,0 Metal products, machinery Energia- ja vesihuolto 3,4 7,3 4,0 4,0 13,3 7,9 Electricity, heating, water Kauppa 2,7 2,1 2,4 2,0 2,0 2,2 Trade Kuljetus 11,3 10,3 9,6 6,8 10,0 9,5 Transportation Liike- ja kiinteistöpalvelut 3,6 4,4 6,0 7,1 4,9 6,8 Business and real estate services Muut toimialat (22) yhteensä 10,0 13,4 17,0 16,3 15,8 17,9 Other industries (22) total Yhteensä 190,7 180,4 195,6 180,9 196,8 198,6 Total Lähteet: Sources: Metsäntutkimuslaitos ja Tilastokeskus Finnish Forest Research Institute and Statistics Finland Metsätilastollinen vuosikirja 317

11 Forest sector in Finland s national economy 11.13 Lopputuotteiden kysynnän 100 miljoonan markan suuruisen lisäyksen aikaansaama työllisyyden muutos vuonna 1997, välitön ja välillinen vaikutus yhteensä (suluissa välitön vaikutus), työllisiä Employment effects of a FIM 100 mill. increase in final demand in 1997, direct and indirect (direct effects in brackets), employed persons Työllisten määrän muutos Lopputuotteen tuottaja Producer of final product Increase in number of employed persons Omalla toimialalla Muilla toimialoilla Yhteensä Own industry Other industries Total Maatalous Agriculture 771 (680) 109 880 Metsätalous Forestry 160 (156) 18 178 Kaivos- ja kaivannaistoiminta Mining and quarrying 123 (121) 137 260 Elintarviketeollisuus Food, beverages, tobacco 116 (88) 394 510 Tevanake-teollisuus Textiles, wearing apparel, leather 275 (246) 70 345 Sahateollisuus Sawn, planed and impregnated wood 86 (83) 139 225 Vaneri- ja muu levyteollisuus Veneer, plywood and other board 182 (176) 108 290 Muu puutuoteteollisuus Other wood products 179 (168) 125 304 Huonekaluteollisuus Furniture 249 (236) 114 363 Massa- ja paperiteollisuus Pulp and paper 54 (43) 100 154 Paperituoteteollisuus Paper and paperboard products 86 (82) 105 191 Graafinen teollisuus Printing, publishing 159 (153) 142 301 Polttoaineteollisuus Refined petroleum, coke 32 (30) 46 78 Kemian teollisuus Chemicals, chemical products 83 (73) 72 155 Kumi- ja muoviteollisuus Rubber and plastic products 163 (159) 73 236 Savi-, lasi- ja kiviteollisuus Non-metallic mineral products 160 (146) 93 253 Perusmetalliteollisuus Basic metals 72 (48) 74 146 Metallituoteteollisuus Metal products, machinery 167 (143) 82 249 Sähkötekninen ja optiikan teollisuus Electrical and optical equipment 98 (80) 56 154 Kulkuneuvoteollisuus Transport equipment 158 (149) 97 255 Muu teollisuus Other manufacturing 217 (204) 88 305 Energia- ja vesihuolto Electricity, heating, water 80 (59) 63 143 Talonrakentaminen Building 210 (208) 140 350 Maa- ja vesirakentaminen Civil engineering 232 (230) 105 337 Kauppa Trade 308 (286) 86 394 Ravintolat ja majoitus Restaurants, hotels 301 (299) 224 525 Kuljetus Transportation 181 (166) 80 261 Posti- ja teleliikenne Post and telecommunications 235 (222) 70 305 Rahoitus ja vakuutus Financial intermediation, insurance 147 (138) 72 219 Asuntojen omistus Dwellings 0 (0) 90 90 Liike- ja kiinteistöpalvelut Business and real estate services 215 (195) 107 322 Julkinen hallinto Administration 347 (325) 73 420 Koulutus Education 373 (358) 77 450 Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut Health and social work 501 (470) 51 552 Muut palvelut Other services 295 (288) 91 386 Lähteet: Sources: Metsäntutkimuslaitos ja Tilastokeskus Finnish Forest Research Institute and Statistics Finland 318 Finnish Statistical Yearbook of Forestry

11 Metsäsektori kansantaloudessa 11.14 Metsäteollisuuden lopputuotteiden kysynnän 100 miljoonan markan suuruisen lisäyksen aikaansaama työllisyyden muutos vuonna 1997 toimialoittain, välitön ja välillinen vaikutus yhteensä Employment effects of a FIM 100 mill. increase in final demand of forest industry products in 1997, direct and indirect, by industry 1 000 työtuntia 1 000 working hours Lopputuotteen tuottaja Producer of final product Toimiala, jolle vaikutukset Saha- Vaneri- ja muu Muu puutuo- Huonekalu- Massa- ja Paperituotekohdistuvat teollisuus levyteollisuus teteollisuus teollisuus paperiteollisuus teollisuus Increase in employment in Sawn, planed and Veneer, plywood Other wood Furniture Pulp and paper Paper and paperimpregnated wood and other board products board products Maatalous 3,4 5,1 4,6 4,7 8,8 8,2 Agriculture Metsätalous 146,7 58,1 41,2 17,0 33,1 10,7 Forestry Sahateollisuus 143,3 4,0 30,5 9,9 4,5 1,7 Sawn, planed and impregnated wood Vaneri- ja muu levyteollisuus 0,2 304,4 8,2 28,5 1,0 0,6 Veneer, plywood and other board Muu puutuoteteollisuus 0,6 1,8 299,2 8,1 1,3 1,7 Other wood products Huonekaluteollisuus 0,2 0,3 0,9 416,5 0,3 0,3 Furniture Massa- ja paperiteollisuus 1,2 4,2 1,7 1,9 88,4 26,6 Pulp and paper Paperituoteteollisuus 0,5 0,7 1,0 1,5 1,9 141,5 Paper and paperboard products Kemian teollisuus 0,7 8,2 3,3 4,7 6,0 4,4 Chemicals, chemical products Metallituoteteollisuus 3,7 5,0 11,4 13,2 6,1 4,7 Metal products, machinery Energia- ja vesihuolto 3,1 6,7 3,7 3,7 12,3 7,3 Electricity, heating, water Kauppa 14,1 11,0 12,3 10,3 10,3 11,4 Trade Kuljetus 36,1 33,1 30,9 21,8 32,0 30,3 Transportation Liike- ja kiinteistöpalvelut 12,5 15,4 20,6 24,6 17,1 23,4 Business and real estate services Muut toimialat (21) yhteensä 30,4 39,2 50,1 49,3 43,3 52,5 Other industries (21) total Yhteensä 396,7 497,2 519,6 615,7 266,4 325,3 Total Lähteet: Sources: Metsäntutkimuslaitos ja Tilastokeskus Finnish Forest Research Institute and Statistics Finland Metsätilastollinen vuosikirja 319