Matka Japaniin eli Shinguun ja takaisin Nythän on niin, että menneen vuoden 2006 tammikuussa istuin Houkutus kahvilassa kamuni tohtori Ohashin kanssa. Jos sitä ei vielä kukaan arvannut niin Mizue on japanilainen ja harjoitti tieteellistä työtä Joensuussa. Jutustelimme siinä kaikenlaisia joutavia, kunnes Mizue mainitsi yllättäen mahdollisuudesta päästä Japaniin lentäen ja halvalla. Tästä innostuneena syöksyin välittömästi treeneihin jakamaan hyvää sanomaa lajitoverieni keskuuteen. Jo Houkutuksessa olin laittanut Juusolle tekstarin saamatta siihen vastausta. Oletin tämän tulevan treeneihin, mutta se toive oli turha. Seuraavana päivänä tsekkasin tilannetta Finnairin sivuilta ja totesin olevan kolme arkipäivää aikaa ennen tarjouksen loppumista. Itsestäni olin jo aivan varma, Jaappaniin oli päästävä. Olin käynytkin siellä jo kerran, koska eräs ystäväni on edokko, eli syntyperäinen tokiolainen. Juuson suhteen asiasta muodostui taistelu aikaa ja byrokratiaa vastaan. Kolmessa päivässä tuli varattua liput, vaihdettua ne yhden kerran, soitettua Suomen Aikidoliittoon Juuson matkatukiaisesta vain kuullaksemme, että Juuson dan arvo (mustan vyön arvo) paperien kopiot oli hävitetty jonnekin eikä tukiaista näin olisi voitu myöntää. Juuso lähetti uudet kopiot ja sai kuulla, että ne käsiteltäisiin kyllä eli hänen dan arvonsa tulisi virallistetuksi myös Suomessa, joten hän tulisi oikeutetuksi tuen saajaksi. Eikun hakemus menoksi ja lippujen ostoon. Se onnistuikin sitten alennuksen dead lineen mennessä. Matkalle lähtö tapahtuisi siis 1.6.2006 ja paluupäiväksi oli päätetty 10.7.2006. Siis minne ja miksi? Se paikka minne suuntaisimme oli Shingun kaupunki Wakayaman maakunnassa Honshun (pääsaaren) eteläosassa. Shingu on noin Joensuun kokoinen kaupunki meren ja vuorien välissä. Siis kirjaimellisesti. Jos kiipeää dojon taakse vuorille niin näkee meren väistämättä kaupungin toisella puolen. Rantaan voi kävelläkin eikä vie koko päivää. Shingussa sijaitsee Kumano Juku dojo joka on Hikitsuchi sensein perustama dojo, eli tien paikka. Hikitsuchi Michio sensei oli syntyjään samurai suvusta ja sai sen mukaisen kasvatuksen. Hänen isoäitinsä oli naginatan (pitkä keihäs) käytön tunnettu opettaja koulutti Michiota sen käyttössä jo lapsuudessa. Sen lisäksi nuoren Hikitsuchin rutiineihin kuului kendon ja monien muiden lajien harjoittelu, kuten iaido, judo ja karate. (ks. Aikido lehti 1/2004, Mika Saarinummen kirjoitus alk. sivu 10) Aikidon harjoittelemisen Hikitsuchi sensei oli aloittanut vuonna 1929 ja vuonna 1949 O Sensei oli ehdottanut hänelle dojon perustamista Shinguun. Dojo oli sitten valmistunut vuonna 1953. Vuonna 1969 O Sensei myönsi Hikitsuchi senseille 10. dan:in eli aikidon korkeimman vyöarvon. Tämän omaavia henkilöitä on ainakin tietojeni mukaan ollut vain kolme. O Sensei Ueshiba oli uskonut Hikitsuchi sensein haltuun Bo Jutsu Masakatsu:n käärön vuonna 1959. (Hikitsuchi sensein opetusvideon takakansi)
Tässä käärössä on kuvattuna niitä bo jutsun (pitkän kepin harjoittelut) tekniikoita joita tehdään meidänkin dojollamme. Mutta kuinka ne tänne päätyivät? Vuonna 1975 ranskalainen harjoittelija Gerard Blaize päätyi Shinguun kuultuaan Hikitsuchi sensein opetuksista. Heidän tiivis opettaja oppilas suhteensa kesti Hikitsuchi sensein kuoleemaan eli vuoteen 2004 saakka. Tänä aikana sensei ja Blaize tekivät opetusmatkoja ainakin Suomeen (Oulu ja Kuopio), Venäjälle ja tietenkin Pariisiin missä sijaitsevat Gerardin omat dojot. Hikitsuchi senseiltä Gerard Blaize sitten saikin useita dan arvoja joista viimeisimpänä 7.dan. Triviatietona voisi sanoa, että Japanin ulkopuolelella myönnettyjen 7. danin järjestys on Blaize ja muistaakseni Steven Seagal ja Tissier, joista siis Blaize ja Tissier opettavat Ranskassa. Alku Nostimme siis kytkintä Joensuusta junalla ja suunnistimme kohti Tikkurilaa jonka juna asemalta eräs muinainen ystäväni tuli meidät poimimaan. Pienen autolle sattuneen turman vuoksi Juuso päätyi viettämään matkan juna asemalta Helsinki Vantaan lentoasemalle pienehkön pakettiauton takatilassa matkatavaroiden kanssa. Hän kesti sen kuin mies huudot kaikuvat vieläkin korvissani... ;) Lentoasemalla tulisimme viettämään jonkin aikaa, joten menimme ystäväni johdolla etsimään sopivan kahvimestan. Tarkoitus oli tavata täällä myös Mizue joka oli tulossa Saksasta juuri sopivasti meidän poistumisemme todistaakseen. Kävimme poimimassa Mizuen saapuvista lennoista ja vetäydyimme kahvilaan juonittelemaan pimeitä suunnitelmia tulevan matkan ajaksi. Loistavien yhteensattumien summahan oli se, että Mizue palaisi Japaniin lyhyelle vierailulle jotakuinkin 20.6 Osakan lentoketälle josta hänellä oli tarkoitus jatkaa matkaa Etelä Japaniin vierailemaan kotiyliopistossaan. Jo aikoja sitten Blaize oli minulle tolkuttanut, että jos menee Shinguun, minne nyt sitten olimme menossa kannattaa käydä myös Kiotossa ja Narassa, jotka ovat Japanin historiallisia ja kauniita kaupunkeja. No, Osakahan on lähes kiinnikasvanut Kiotoon, joten paras tapa käydä siellä olisi tavata Mizue Osakan juna asemalla ja jatkaa siitä sitten Kiotoon. Asia oli jo päätetty aikaisemmin, nyt suunnitelma vaan hiottiin täyteen muotoonsa ja puhelinnumerot tarkistettiin. Tarkoitus oli myös pitää yhteyttä sähköpostitse ja dojollahan on olemassa puhelin. Hyvästelin molemmat ystäväni ja poistuimme sitten Juuson kanssa kohti konetta.
Hämäräperäinen seurue Lentomatkahan kestää tuntitolkulla vaikka kysymyksessä olikin suora lento eikä tarvinnut hukata aikaa odotteluun niinkuin edellisellä matkallani oli pitänyt tehdä. Saavuimme Nagoyan lentoketälle, suurinpiirtein Honshu saaren (Japanin pääsaari) etelärannikon keskiosaan pitkän ja näännyttävän istumisen jälkeen. Seuraava vaihe oli löytää juna joka veisi meidät Shinguun joka sijaitsee suoraan rannikkoa seuraten etelämpänä. Lentokentältä lähti pieni lentokenttäjuna juna asemalle ja sieltä löysimme oikean shinkansenin (pikajuna) jonka aikataulun olimme jo netistä printanneet ja pääsimme menomatkan kolmannelle osuudelle. Edellisen kerran Japanissa ja Shingussa käydessäni asuin Tokiossa japanilaisen ystäväni luona ja sieltä Shinguun on noin kaksinkertainen matka. Se kesti kauan. Sillä kertaa viivyin Shingussa vain yhden yönseudun, nyt oli tarkoitus viettää hieman yli kuukausi. Tilanne jännitti minua hieman, koska japaninkielen puhuttu tai kirjallinen taitoni ei ole lähelläkään täydellistä ja Juuso taas on tässä tapauksessa kielitaidoton. ;) Pelastuksen enkelimme asuu kuitenkin vakituisesti Shingussa. Mika Saarinummi (4. dan) oli muuttanut jo Hikitsuchi sensein oppilaaksi Jaappaniin, mennyt naimisiin erään treenailijan kanssa ja heillä on nyt pikkuinen treenaaja. Olisimme siis suomenkielisen holhouksen alaisena. Olin ottanut Mikaan yhteyttä sähköpostitse ja ilmoittanut tulemisestamme, mutta myös Tokiossa asuva ystäväni oli soittanut dojolle, koska tapoihin kuuluu ilmoittaa tulostaan hyvissä ajoin. Edellisellä kerralla käydessäni 2004 Hikitsuchi sensei oli juuri kuollut ja tokiolainen ystäväni oli soittanut kysyen luvan dojolle tulemiseen, koska tilanne oli silloin poikkeuksellinen. Nyt luvan kysymiseen ei ollut tarvetta, vain ilmoittautuminen oli riittävää.
Shingu ja Kumano Juku Dojo Saavuimme Shingun kaupunkiin hengissä ja hyvinvoivina. Löysimme Mikan juna asemalta ja hän lastasi meidät autoon mennäksemme kaupan kautta dojolle. Asuisimme siellä harjoitussalin yläkerrassa tulevan kuukauden suunniteltua Kioton matkaa lukuunottamatta, jonka aikana yöpyisimme Mizuen mukaan buddhalaisten temppelien yhteydessä olevissa hotelleissa. Päädyimme siis Mikan kyytiin ja ensivisiitilemme paikalliseen markettiin Okuwaan, joka tulisi näyttelemään merkittävää roolia päivittäisessä ravintoketjussamme. Dojo edestä ja Juuso Harjoitussalin, elikkäs dojon oli siis rakennuttanut Hikitsuchi seinsei aikoinaan O Sensei:n kehoituksesta. Muistaakseni meille kerrottiin, että sitä on laajennettu ainakin kerran, joten nykyisellään se on ikäänkuin kaksiosainen ja kaksikerroksinen pitkänomainen rakennus. Sen etuosassa on opettajan toimisto joka kuului aikoinaan Hikitsuchi senseille ja nykysellään toimistossa käy oleilemassa Anno Motomichi (8.dan) sensei. Aivan dojon naapurissa sijaitsee Hikitsuchin talo jossa asuu edelleen rouva Hikitsuchi. Hän on myös vastuussa dojosta jossain määrin ja ottaa vastaan siellä asuvien vuokramaksut. Tähän kuvioon saimme käytännön kosketuksen myöhemmin. Dojolle ei mennä kuin myllyyn elikkäs etuovea ei kannata käytää. Etenimme siis sisälle kohteliaasti takaovesta joka sijaitsee harjoitussalin takana. Sinne pääsee kapeaa käytävää pitkin.
Käytävä ja Juuso Dojon takapiha on pieni, mutta siellä on portti rouva Hikitsuchin takapihalle sekä suihkurakennus. Suihkuja on periaatteessa kaksi joista toiseen saa lämpimän veden jos muistaa pistää lämmittimen päälle. Dojolle ei tule lämmintä vettä, mutta sehän nyt ei haittaa edes tiskatessa. Suihkut ja Juuso Dojo itse on hyvin kaunis ja siellä on miellyttävä tunnelma. Sisääntulo oven vastapäisellä seinällä sijaitsee kamidana jonka voisi tuttavallsesti sen tulkita olevan kamien koti. Kamit ovat shintolaisuuden jumalia joita tässä uskonnossa on lukematon määrä. Aikidokan kannalta tärkeimmät ovat Amaterasu Omikami sama, O Haraidono Omikami sama ja Ame no minaka nushi no Omikami sama. O Sensei oli omalla tavallaan hyvinkin kiinnostunut tästä Japanin omasta ja alkuperäisestä uskonnosta ja niin oli Hikitsuchi senseikin. Kamidanan oikealla puolen on pieni O Sensein patsas jonka identtinen kopio on myös ruova Hikitsuchin olohuoneen lipaston päällä. Patsaan yläpuolella on O Sensein kuva ja seinän vasemmalla puolella toimistoon vievän oven yläpuolella on Hikitsuchi sensein kuva. Vierellään sillä on puuveistos
erään vuorilla majailevan ja taistelulajeja opettajan henkiolennon kasvoista. Tietynlainen yhdennäköisyys Hikitsuchi sensein kanssa oli havaittavissa... ;) Dojo sisältä Dojorakennuksen etuosan alakerrassa siis sijaitsee toimisto ja vessat. Vessojen siivoaminen kevyesti joka aamu ennen harjoituksia siis kuuluu jokaisen dojolla majailevan uchideshin riemuihin ja onnen lähteisiin. Teimme välittömän järjestelyn asian suhteen ja koska Juusolla on 2.dan hän on ylin ja, koska minulla ei vielä silloin ollut mitään vyörvoa olisin sitten alin vessansiivoaja seuraavien viiden viikon ajan. Otin kohtaloni vastaan innostuksen vallassa. Se oli todella suurin ja kaunein vessa mitä olin koskaan siivonnut... tai ainakin suurin. ;)
Toisessa kerroksessa sijaitsee täsmälleen harjoitussalin kokoinen tatamihuone ja keittiö. Tatamihuone on edelleenkin on tavanomainen asia Japanissa. Yleensä omakotitaloissa on ainakin yksi huone jossa on lattia päällystetty perinteikkäällä riisiolkitatamimatoilla. Niillä löhöämistä tuli kokeiltua jo Tokiossa ja sehän on yllättävän miellyttävää. Myös alakerran dojon lattia on päällystetty niillä ja voin sanoa, että harjoittelu on huomattavasti Suomen kotoista muovitatamia mieluisampaa. Yläkerran tatamihuoneen toinen päätyseinä on videokasettien ja valokuvakansioiden peitossa, toisen päädyn peittää liukuovinen kaappi jossa sijaisevat yöpymistä varten tarkoitetut patjat ja muut petivaatteet. Tatamihuone ja Juuso Keittiö oli ihan hyvän kokoinen sekä varustettu kaikella mitä ihminen voi kaivata. Jääkaappi, pakastinlokero, mikroaaltouuni, grilli, tiskiallas ja kaasuliesi. Sekä seinänmittainen valtava astiakaappi täynnä kauniita japanilaisia astioita. Pienen tutkiskelun jälkeen löytyi myös haarukoita ja veitsiä, mutta kuka niitä nyt muutenkaan käyttää? Keittiö ja kaksilitrainen sakepullo (ylähyllyllä) Suoritimme myös hyvän tavan mukaisen visiitin rouva Hikitsuchin tykö viedäksemme
saapumislahjuksemme ja ilmoittautuaksemme asukkaiksi dojolle. Vierailu sujui mukavasti. Rouva on hyvin viehättävä persoona ja oli huolissaan meidän syömisestämme. Kerroin käyneemme jo kaupassa hankkimassa ruokaa, mutta rouva sanoi, että me saamme syödä KAIKEN mitä dojon keittiöstä löytyy ja juoda kaiken mitä siellä juotavissa on. Tähän palataan vielä myöhemmin, mutta voin kertoa, että dojon keittiöstä löytyi avattu pussillinen riisiä, japanilaisia riisinaksuja (sempe) ja monta kaksilitraista pullonpohjaa sakea. Seuraavaksi aamuksi päätin keittää riisipuuroa. Myöhemmin Mikan käydessä kylässä saimme selville, että riisi oli tarkoitettu kameille, eikä sen käyttöä suositella normaalikuolevaisille. Olimme siis nauttineet japanilaista taivaan mannaa. Sen vaikutusta treenaamiseen ei valitettavasti voi enää todistaa. :) Elämää dojoeläjänä (uchideshi) Päivärytmi muotoutui läheinnä treenien mukaan. Joka arkiaamu (myös la) aloitimme reippaalla harjoittelulla 6.30 7.30. Tämä ei kyllä ollut mikään kiinteä aika, koska Anno sensei (8.dan) ja Suzuki sensei (6.dan) tykkäsivät harjoittaa jodoa (ei aikidon jo:ta) aamuisin ja pyysivät meidät mukaan. Toisinaan aamutreenit venyivät ehkä tunninkin verran yliaikaa. Loppupäivä koostui yleensä ruoanlaitosta, pyykinpesusta, kaupassa käymisestä ja nukkumisesta. Parhaimmillaan lämpötila oli yli + 30, joten päiväunien nukkuminen oli hikoiluttavaa touhua. Jotakuinkin nurkan takana on pieni lähikauppa josta sai ostettua jäätelöä. Se on Japanissakin ihan hyvää, vaikkei ihan tietenkään samanlaista kuin kotona. ;) Varsinaiset kauppaostokset tuli ylleensä tehtyä Okuwassa joka on ehkä paikallinen vastine lähimarketista (esim. Siwa yms). Pari kertaa käytiin myös Juscossa joka on sitten varmaan Citymarketin vastike. Jusco on ehkä kilometrin tai parin päässä dojosta ja sen lähellä on se hautausmaa jonne Hikitsuchi sensei on haudattu. Teimme myös paljon kävelyretkiä joista ensimmäisten sisältönä oli internetin löytäminen. Se oli yllättävän vaikeaa, koska Shingun kirjastossa ei ole nettiyhteyttä. Ilmainen yhteys löytyi jonkinmoisesta kerhotalosta kaupungintalon vastapäätä (tai siinä lähellä) ja maksullinen sitten saman kadun varrelta vähän kauempana olevasta nettipaikasta. Myöhemmin saimme jonkinmoisen edullisen netinkäyttöoikeuden Shingun englanninkielen koulusta. Sen omistaja ja perustaja on pohjois amerikista lähtöisin oleva Tim joka japanilaisen rouvansa kanssa ylläpitää koulua omassa pienessä kerrostalossaan. Tim käy toisinaan myös treenaamassa. Hän on ymmärtääkseni yhdysvalloista tulevien treenaajien
eräänlainen kontaktihenkilö. ( Kuvassa Okuwa vuorilta kuvattuna) Saimme uusia ystäviä kun seuraksemme ilmaantui eräänä iltana Kramer Dewight, jotakuinkin ikäisemme nuori mies. Hän oli ollut vaihto opiskelijana Kiotossa ja päätti paluumatkalla pysähtyä Shingussa treenaamassa. Vietimme yhdessä monia hauskoja hetkiä jotka usein johtuivat siitä, että näköjään monet aikidomiehet tykkäävät ajaa hiuksensa lyhyeksi. Ilman silmälasejani yhden erottaminen toisesta matkan päästä on varsin vaikeaa. Suomea Kramer ei siitä huolimatta ehtinyt oppia. ;) Toinen mukava tuttavuus oli Michael Weber, myös USA:sta. Hän oli perheineen asunut Shingussa aikoinaan kolme vuotta tutustuen tuona aikana hyvin Hikitsuchi senseihin, muihin opettajiin, japanin kieleen ja Mika Saarinummeen. Tällä matkalla hän ei viipynyt kauan ja toi yhtenä iltana harjoituksiin mukanaan pienen joukon nuoria koululaisia kotikaupungistaan. Tutkimusmatkoja ja muita trippejä Hongu Kävimme myös yhdessä Suzuki sensei:n kanssa tutustamassa Hongun suureen temppeliin jossa O Sensein vanhemmat olivat kuulema käyneet rukoilemassa itselleen poikalasta joskus silloin kauan sitten. Reissulla tapasimme myös Sugawara sensein (7.dan) jolla on oma jätefirma ja dojo Hongussa. Kuvassa me, keskellä Sugawara sensei ja reunassa Suzuki sensei Hongun dojo on ehkä parisensataa vuotta sitten sijainnut toisessa paikassa, mistä se sittemmin siirrettiin, ymmärtääkseni tulvien vuoksi. Tällä paikalla on suurin tori portti mitä olen koskaan nähnyt, muistaakseni yksi Japanin suurimmista.
Kuvassa samaa seuruetta, taustalla tori portti, mutta sen todellisesta koosta ei saa juuri käsitystä... Hongun reissulla pääsimme notkumaan myös pieneen kuppilaan jossa uitimme jalkoja lämpimässä kylvyssä ja nautimme virkistäviä juomia. Kuten asiaan kuuluu ystävälliset opettajamme maksoivat kustannuksemme. Samoin siinä kylpylässä johon päädyimme matkan loppupuolella. Nautimme siellä myös päivällisen ennen Shinguun palaamista. Drinksulla poikain kaa Vasemmalla Kramerin jalka
Nachi Nachi no oo taki Muita matkoja lähiympäristöön oli myös Nachi vesiputouksen näkeminen. Putous on Japanin korkein ja luultavasti myös kaunein. Sen vieressä on shintotemppeli ja ympäristössä näkyvistä sammaleeseen hautautuneista portaista päätellen se on ollut siellä hyvinkin kauan. Paikka on hyvin kaunis jättimäisine puineen. Ilmasto siellä tuntuu olevan jotenkin erilainen, johtuen luultavasti kosteudesta joka nousee putouksesta. O Sensei ja Hikitsuchi sensei ovat Mika Saarinummen mukaan käyneet siellä 126 kertaa ja nähneet jollakin käyneistänsä putouksessa lohikäärmeen. Tässä ohessa voisi mainita, että aikidon suojeluslohikäärme Ame no murakumo kuki samuhara ryuu o asuu Mikan kertoman mukaan lammessa Hongun temppelin takana. Hikitsuchi sensei oli kuulema vienyt hänet sinne joskus, mutta lohikäärmestä ei ollut näkynyt eikä lampikaan ollut tehnyt Mikaan suurta vaikutusta. Kärmestä ei näkynyt Nachillakaan, mutta hieno paikka se on muutan käydä. Mika toimi oppaanamme Nachilla ja kuljetteli meitä muutenkin katselemassa seutuja. Mukana oli yleensä Mikan poika joka on nyt kai kolmisen vuotta tai jotakin sinne päin. Tapasin Mikan perheen jo ensimmäisen kerran Shingussa käydessäni, mutta vain lyhyesti. Silloinkin Mika kävi hakemassa minut ja ystäväni juna asemalta sekä kutsui kotiinsa treenien jälkeen. Tälläkin matkalla kävimme Mikan kotona syömässä aikidovideoiden katselun ohessa. Mikan seurassa kävimme myös uimassa joessa ja metsästämässä villejä vesiputouksia. Sen lisäksi kävimme katsomassa Taichi nimisessä kaupungissa sijaitsevaa kaunista näköalapaikkaa jossa sijaitsee valaille omistettu patsas ja satamassa eräänlainen delfinaario. Shingun lähiympäristössä kävimme katsomassa merieläin akvaariota ja toisella kauniilla merenrantanäköala paikalla.
Retkuilemassa Mikan kanssa. Rantanäkymää kalliolta alas Taichi`n lähellä. Juuso laskeutuu alas lähes pystysuoraa rinnettä Mika edellä ja minä perässä... Kahtena tiistaina saimme myös kutsun treenitoverimme Hashimoto Michikon kotiin jossa suoritimme kulinaristista kulttuurivaihtoa. Ensimmäisella kerralla tehtiin Michikon kanssa sushia, ja suomalaisittain paistettua lohta perunamuussin kanssa. Toisena tiistaina sitten Michiko valmisti meille Kioton alueella tunnettua herkkuruokaa takoyaki:a, joka on pieniä herkullisia kevyesti paistettuja palleroita joissa on pieniä kalmarin tai mustekalan paloja sisällä. Jälkiruoaksi paistettiin pullaa. Mainittakoon, että Michiko san oli ainakin silloin yksi dojon kolmesta englanninkielen taitoisesta treenaajasta jotka saimme selville. Muut olivat Tasaka sensei, Hine sensei ja eräs harjoituksissa nuoren poikansa kanssa käyvä rouva. Kioto Eräänä kauniina aamuna 21.06.2006 läksimme parin päivän matkalle Kiotoon. Mizue saapuisi mukaamme Suomesta, koska hänen piti käydä työasioissa Kyushun saarella, joten hän laskeutuisi koneesta Osakan lentokentällä. Menimme junalla Shingusta Osakaan josta sitten Mizuen kanssa Kiotoon. Katselimme siellä paikallisia nähtävyyksiä, kuten Kinkakujin kultainen temppeli ja Shogunin palatsi.
Kinkakuji Kävimme myös kääntymässä keisarin Kioton palatsin portin edessä, koska sisälle ei tietenkään pääse ja portti on tosi tylsää nähtävää. ;) Shogunin palatsissa on harvinailaatuinen käytävä jonka puinen lattia on rakennettu päästämään linnunlaulua muistuttavaa ääntä kun siinä kävelee. Tämä pitää täysin paikkansa, ääni on todella erikoinen. Sääli, ettei palatsin sisällä saanut kuvata. Shogunin palatsin sisempi portti: Mizue ja Juuso Yövyimme Kiotossa ollessamme buddhalaisten temppelien yhteydessä olevissa hotelleissa jotka on suunnattu niin turisteille kuin nunnille ja munkeillekin. Juuso tapasi kylpevän munkin toisena iltana hotellin kylpylässä. Ei saavuttanut valaistumista, ainakin väittää niin. ;) Hotellit ovat miellyttävän hiljaisia, kauniita ja edullisia japanilaiseen yleiseen hotellitasoon verrattuna. Myös ruoka on perinteistä, hyvää ja terveellistä.
Kioton matkan ajan Juusoa vainosivat opiskelijoiden ryhmät, jotka halusivat välttämättä jutella englanniksi jonkun kanssa. Opiskelijat vaanivat nähtävyyksiillä pahaa aavistamattomia ulkomaalaisia testatakseen kielitaitoaan, ja ryhmässä saalistaminen on helpompaa. Julkisella paikalla pakoon ei ole pääsyä... :) Kinkakujille mennessä nurkkaan ahdistettu Juuso Selvisimme kokemuksistamme kaikinpuolin onnellisesti. Löysimme jopa oikean junan ja pääsimme takaisin Shinguun. Paluun jälkeinen elämä Takaisin tatamille palattuamme elämä jatkui kuten aiemminkin. Hikistä treeniä (kirjaimellisesti!!) kaksi kertaa päivään. Eräissä iltatreeneissä Fuyuoka sensei (toivottavasti nimi meni oikein) sitten kiinnitti huomiota siihen ettei minulla ole kyu arvoa. Sehän on täysin normaalia, koska Gerardin oppien mukaan kyu arvo on tarpeeton eikä niitä ole Kumano Jukullakaan perinteisesti ole graduoitu. Sensei sitten kysyi, että halusinko kyu arvon ja, koska en tohtinut kieltäytyä Fuyuoka sensei riensi soittamaan Anno senseille. Eräänä iltana Anno sensei kutsui minut vielä toimistoonsa ja Shingussa asuvan ranskalaisen tulkkauksen avulla varmisti, että halusin ylipäänsä kyu arvoa, koska sitä ei Gerardin tyylin mukaan graduoida. Tarjous oli sellainen ettei siitä voinut kieltäytyä... ;) Tästä sitten seurasi aamuharjoituksiin tunnin, ensimmäisenä aamuna muistaakseni puolentoista rääkki lisä jolloin aloitin perusteellisen läpikäynnin kyu tekniikoiden maailmaan. Yleensä juniorikurssilla aloitetaan 9.kyusta, nyt minä aloitin siitä. Käytännössä tilanne ei sisältänyt minkäänlaista muodollista graduointitilannetta vaan aamulla paikalla oli vain Anno sensei, Nakaguchi sensei, Juuso ja minä. Juuso ukenani tein sitten niitä tekniikoita mitä Anno sensei pyysi tekemään ja lopputulos oli se, että 7.7.2006 sain hiellä ja verellä ansaitun 2. kyun arvon. ;) Voisi sanoa, että perinteisemmän tavan mukaan suoritettuna, ei seremoniallisesti graduoituna.
Muita kiehtovia kokemuksia Kuvassa Kumano joki, toisella puolen Shingu ja toisella Kumano Pikku treenimatka Aiga`an Unohtumattomia kokemuksia Shingussa oli vielä eräs treenimatka jonka teimme Anno sensein kanssa. Kysymyksessä oli lyhyt reissu Aiga nimiseen lähikaupunkiin jonka paikalinen opettaja oli kutsunut Anno sensein ja erään Harada sensein (6.dan) pitämään treenejä. Anno sensei poimi meidät autoonsa ja vei muassaan Kumanon juna asemalle joka on käytännössä jossakin joen toisella puolella, ei kovinkaan pitkän matkan päässä. Jätimme auton sinne ja hyppäsimme junaan. Koska Anno sensei on rakastettava ja kaikinpuolin herttainen persoona hän maksoi meidän lippumme ja osti meille vielä evästä. Harada sensei hyppäsi messiin sitten matkan varrelta ja jatkoimme yhdessä Aigaan. Perillä paikallinen opettaja vei meidät kotiinsa nauttimaan virvokkeita ja vaihtamaan treenikamat. Virvokkeiden nauttimisen ohessa Anno sensei sitten pyysi minua selittämään paikallaoleville japaniksi mistä olemme peräisin, mistä Mika ja hänen kaverinsa Pode asuvat, sekä muutamia muita harjoitteluun liittyviä seikkoja. Sitten jatkoimme tatamille joka oli pienehkö tila erään koulun urheilusalin takaosassa. Treenasimme siellä paikallisten kansssa Anno sensein opettaessa ja päädyimme myös ukeiksi ihan loppuvaiheessa. Sen jälkeen pakkauduttiin taas autoon, vaihdettiin vaatteita ja lähdettiin kohti tuntematonta suuntaa. Saavuimme kauniin vanhan talon eteen ja kysyessäni Anno senseiltä missä olimme hänkään ei tiennyt. Kyseessä oli paikallinen perinteikäs kalaravintola missä nautimme sitten Anno sensein, Harada sensein ja paikallisen opettajan kanssa kevyttä kalapalaa ja olutta. Ja olutta ja makeisia. Ja olutta...
Lopulta lähdimme kohti kotia. Paikallinen opettaja vei meitä autolla ja ensin kyydistä jäi Harada sensei. Sitten Kumanon juna asemalla me loput. Anno sensein auton siirtymisen jälkeen höpisimme hilpeässä tilassa hauskuuksia tutustuen samalla ympäröivään maastoon vuoritiellä jonka varrelta sensei näytti meille kotinsa, oman dojonsa ja kaunista Japanilaista luontoa. (yama, okuwa, ookii mizuumi, yama, yama, okuwa, gawa, okuwa...) Valitettavasti tältä matkalta ei ole kuvia. :) Matsuri Antropologian opiskelijana olin kovasti kiinnostunut niistä voimakkaista kulttuurisista vaikutteista mitä Kumano Juku dojolla on havaittavissa. Ensinnäkin, koska dojolla on kamidana, joka on tilan rituaalinen keskus joka kerta dojolla tullessa kumarretaan ensi kamidanan suuntaan ja sitten vasta salin keskustaa kohti. Toisesta ovesta tullessa se on kyllä oikeastaan salin keskusta. Myös opettajat toimivat hieman eri tavalla kuin meillä koto Suomessa. Kamidana toimii harjoitusten alussa huomion keskispisteenä, kuten meidän treeneissä O Sensein kuva. Ennen harjoitusten alkua opettaja ja harjoittelijat kumartavat kamidanan suuntaan ja opettaja taputtaa käsiään neljä kertaa. Tämän jälkeen kumarretaan toisillemme ja tehdään chinkon kishin no hoo eli shinkokyo. Harjoituksissa ei myöskään ole juomataukoja kesällä vallinneesta yli +30:stä lämpöasteesta huolimatta. Kukaan ei myöskään pitänyt lepotaukoa harjoitusten aikana ellei siihen ollut terveydellistä syytä. Ainoastaan pari poikkeusta tästä dojokäytännöstä muistan. Eräänä päivänä oli ollut poikkeuksellisen kuuma, joten harjoituksissaan Suzuki sensei piti hetkisen keskustelutauon. Tämä tarkoitti sitä, että harjoittelijat istuvat seizassa ja joko keskustelevat tai kuuntelevat. Yleisesti ottaen asiaan kuuluvaa dojokäytöstähän on se, että jos istutaan seizassa ja jos liikutaan niin joko kävellen tai sitten chikkoa käyttäen. Seizassa istumiseen on kuitenkin yksi toinen tapa jonka Kuroibashi sensei meille ystävälisesti neuvoi. Jos istuu niin, että jalkaterät ovat pystyssä asento muistuttaa edelleen seizaa ja sitä on luvallista käyttää jopa niinkin virallisessa tilaisuudessa kuin matsuri. (juhla japaniksi) Jos noudattaa tuota vinkkiä veri ja tunto palaavat takaisin jalkateriin joilla käveleminen on aika mahdotonta puutuneina. (kokemuksen ääni!) Kuvassa kamidana vasemmalla rumpu Kumano Juku dojolla vietetään matsuria eli juhlaa joka kuun 26. päivä O Sensein kuoleman muistoksi. Kuulimme tästä tilaisuudesta jo etukäteen Mikalta ja osasimme varautua. Hyviin tapoihin kuuluu varata matsuria varten pieni rahalahja joka menee dojon hyväksi. Tämä pieni summa oli meidän kohdallamme 1.000 yeniä joka on euroissa hieman alle 10. Se asetetaan kauniiseen kirjekuoreen joita saa kaupasta ja jotka on nimenomaan tarkoitettu lahjoituksia varten. Tähän kuoreen sitten kirjoitetaan nimi ja se jätettiin
avonaiseen kamidanaan ennen juhlallisuuksia. Kamidanaakin tulee lähestyä tietyllä tavalla. Sen edessä pysähdytään ja kumarretaan ensin ennen lahjoituksen asettamista. Juhlien ajan kamidana oli avoimena kun se yleensä on suljettu paitsi silloin aamuisin kun rouva Hikitsuchi kävi sen edessä resitoimassa noriton, shintolaisen rukouksen. Olimme siis suorittaneet varustautumisemme ja odotimme kaiken alkua. Ennen matsuria oli aivan tavalliset harjoitukset joista juhlatilaisuus alkoi suoraan. Paikalla oli lukuisia tuntemattomia henkilöitä, harjoittelijoiden perheenjäseniä ja myös rouva Hikitsuchi joka oli seurueen ainoa joka sai istua tuolilla kipeän polvensa vuoksi. Muut istuivat lattialla seizassa järjestäytyneenä siten, että edessä oli Anno sensei, meistä katsoen vasemmalla Kuroibashi sensei, Tasaka sensei ja Nakao san. Heillä jokaisella oli oma tehtävänsä rituaalissa. Oikealla puolella istui retkituolissa rouva Hikitsuchi. Anno sensei piti jossakin vaiheessa puheen aikidosta ja sitten siirryttiin mielenkiintoiseen osioon. Muistaakseni Nakao san löi kerran tai pari hyvin kumeaäänistä rumpua joka on kamidanan vasemmalla puolen. Kuroibashi sensei ja Tasaka sensei kävivät lausumassa noriton joka on eräänlainen laulettu shintolainen rukous kamidanan edessä seizassa istuen. Viimeisenä Anno sensei lausui oman noritonsa ja täytyy sanoa, että hänen äänensä on yksi vaikuttavimmista joita olen koskaan kuullut. Seuraavaksi jokainen paikalle tullut kävi vuorollaan asettamassa dojolle tuodun lehtipuun (sakaki) oksan kamidanaan. Tämä tapahtui niin, läsnäolojoiden nimet lausuttiin pienissä ryhmissä ja nämä sitten noutivat oksan muistaakseni joko Anno senseiltä tai Kuroibashi senseiltä. Oksakin otettiin vastaan kumarruksella, molemmat kädet ojennettuna. Juuso ja minä olimme erään nuoren harjoittelijan Ito sanin kanssa samassa ryhmässä ja seurasimme Ito`n tekemisiä tarkoin. Virallisen seremonian päätyttyä siirryimme kaikki yläkerran huoneeseen nauttimaan kevyitä virvokkeita. (teetä, sakea ja pikkupurtavaa) Nyt saimme myös selville miksi yläkerran huoneen seinustalla oli penkkejä. Ne toimivat pöytinä. Ja tässä kuvassa sitten niitä penkkejä... Illanistujaisten tunnelma oli miellyttävä. Itse istuin useiden dojon naisten muodostamassa ryhmässä ja keskustelimme jokapäiväisistä asioista. Yleinen keskustelu koski lähinnä aikidoa. Kaiken tämä
päätyttyä muodostimme tiskijonon joka päättyi minuun, Juusoon ja astiakaappiin. Tiskauksen loppuvaiheessa Kuroibashi sensei viittoili minua ystävällisesti tyhjentämään semmosta kaksilitraista sakepulloa, mutta kun kiinnostuin asiasta hän nosti kytkintä... ;) Lopuksi Harjoittelu Kumano Juku Dojolla oli äärimmäisen kasvattava kokemus. Ei pelkästään fyysisesti vaikka treenimäärä tuplaantui kuukaudeksi, mutta myös muilla tasoilla. Tietenkin sen tajuaminen, että on asumassa jossakin sellaisessa paikassa jossa O Sensein on oikeasti oleskellut ja harjoitellut tuntuu luovan eräänlaisen tunteen siitä, että vaikka kaikki tässä maailmassa on katoavaista on kuitenkin mahdollista säilyttää sellaisia asioita jotka ovat tärkeitä. Hikitsuchi sensei opetti kymmeniä vuosia Kumano Jukulla ja tuo opetus, kuten rakennuksen niin tuon opetuksenkin voisi nähdä perintönä jonka hän jätti jälkeensä. Kuten Michiko san totesi Kumano Juku on paikka jonne aikidon harjottelijat kaikkialta voivat tulla harjoittelemaan, sekä tutustumaan sinne jätettyyn video ja valokuvakokoelmaan. Lukuisat kuvat Kumano Jukulla ovat O Senseistä otettuja, mutta siellä on monia kansioita myös Hikitsuchi sensein harjoitusmatkoista, miekkakatoista ja lukemattomista muista asioista. Dojolta löytyy myös kansiot Hikitsuchi sensein matkoista Ranskaan Gerardin kanssa ja videotallenteita on myös sensein Suomen matkoista eli Oulusta ja Kuopiosta. Shingussa Gerard Blaize sitten oppi Masakatsu Bo Jutsun katoja, sekä tekniikkansa alkujuuret vieden niitä sitten etäänpäin muualle maailmaan. Voisi siis sanoa, että meillä kotona harjoiteltujen tekniikoiden alkuperä on ehdottomasti tuolla dojolla. Aikidohan on kuten kaikki lukijat varmasti ymmärtävät vakava asia johon on suhtauduttava antaumuksella ja hartauden tunteella. Anno sensein syvällisen viisaita sanoja lainatakseni: No Okuwa, no Jusco, aikido. Viimeisten aamutreenien enemmän ja vähemmän hikiset läsnäolijat. Oik. Juuso, Nakaguchi sensei, Anno sensei ja minä. Kuvan otti aamutreeni toverimme Saito san.