Kuntatiedote 4 2014 4.6.2014 Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma valmistunut Kempeleen kunta aloitti liikenneturvallisuussuunnitelman laadinnan yhteistyössä ELY keskuksen kanssa vuoden 2013 lopulla. Uusi suunnitelma on nyt valmistunut. Kuntalaiset ovat jälleen olleet aktiivisesti mukana tämän tärkeän suunnitelman valmistelussa. Valmistunutta liikenneturvallisuussuunnitelmaa esitelläänkin kuntalaisille syksyllä. Kempeleeseen on laadittu vuonna 2001 edellinen liikenneturvallisuussuunnitelma, jonka toimenpiteistä 77 % (44/61 toimenpidettä) on jo toteutunut. Liikenneturvallisuutta voidaan parantaa kehittämällä liikenneympäristöä sekä tehostamalla liikenneturvallisuuden kasvatus-, valistus- ja tiedotustyötä. Liikenneturvallisuussuunnitelmalla pyritään kokoamaan liikenneturvallisuustyö yhdeksi kokonaisuudeksi, jotta työ olisi kattavaa, jatkuvaa ja yhteistyö eri sidosryhmien sekä toimijoiden kesken mutkatonta. Liikenneverkko Kempeleen tärkein liikenneväylä on kunnan pohjois-eteläsuunnassa halkaiseva valtatie 4, joka kulkee moottoritienä kunnan alueella. Moottoritien suuntaisesti kulkee myös maantie 847 (Liminka Oulu Haukipudas). Muita merkittäviä maanteitä Kempeleessä ovat mt 816 (Kempele - Hailuoto), kunnan pohjoisosassa lentokentälle menevä mt 815 (Maikkula - Lentoasema) sekä keskustan länsipuolella kulkeva mt 8154(Piriläntie) ja Zeppeliniltä Ketolanperän ja Murron suuntaan menevä mt 18637 (Ketolanperäntie) ja Oulun suuntaan kulkeva mt 18681(Kokkokankaantie). Suurimmat liikennemäärät Kempeleen kunnan alueella ovat moottoritiellä ns. Zeppeliinin eritasoliittymällä, jossa Oulun suuntaan kulkee keskimäärin noin 26 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja etelän suuntaan 17 000 ajon/vrk. Taajamassa nopeusrajoitus on katuverkolla pääasiassa 40 km/h ja maanteillä 40-50 km/h. Ydinkeskustassa, taajaman koulujen ja Zeppelinin läheisyydessä on 30 km/h -aluerajoitus. Maanteillä taajamien läheisyydessä nopeusrajoitus on pääosin 60 km/h, muualla 80 km/h. Liikenneonnettomuudet Kempeleen tieliikenneonnettomuusaineisto perustuu ELY-keskuksesta saatuihin poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin. Tarkastelussa oli mukana 2003 2012 onnettomuusaineisto. Se koostuu maanteiden ja katujen onnettomuuksista. Kempeleessä on tarkastelujaksolla tapahtunut 697 onnettomuutta, joista 2 johti kuolemaan, 164 loukkaantumisiin ja 531 omaisuusvahinkoihin. Eniten liikenneonnettomuuksia Kempeleessä tapahtui myöhään syksyllä ja talvella (marras-helmikuu). Viikonpäivistä eniten onnettomuuksia tapahtui lauantaisin. Kyselyt, aloitteet ja maastotarkastelut Liikenneturvallisuustyön suunnitelman taustana ovat olleet liikenneturvallisuustilanne ja aiemmat kokemukset. Suunnitelman laatimisessa tukena ovat olleet kuntien liikenneturvallisuusryhmien kokemukset sekä liikenneturvallisuustyön kysely. Liikenneturvallisuussuunnitelman aikana järjestettiin alueen asukkaille vuoropuhelua lisäävä mielipidekysely. Kysely järjestettiin huhti-toukokuussa 2013 ja se toteutettiin Internetin avulla. Asukkaille annettiin mahdollisuus vastata kyselyyn myös paperilomakkeella kunnan kirjastossa. Asukaskyselyyn vastasi 456 kempeleläistä. Yleensä vastaajat olivat työikäisiä ja henkilöautolla liikkuvia. Yli 60 % vastaajista piti Kempeleen liikenneturvallisuuden tilaa melko hyvänä tai erittäin hyvänä. Myös esteettömyyden näkökulmasta keskustaa pidettiin melko hyvänä tai erittäin hyvänä (n. 50 % vastaajista). Autoilijoiden kannalta merkittävimmät liikenneturvallisuutta heikentävät tekijät olivat vastaajien mukaan ylinopeudet, vaaralliset risteykset, huonot näkemät, mopoilijoiden liikennesääntöjen noudattamattomuus sekä teiden ja katujen huono kunnossapito. Koululaiskysely oli suunnattu peruskoululaisille. Kempeleessä kyselyyn vastasi 116 koululaisista, joka oli noin 4 % kunnan peruskoululaisista. On syytä huomata, että osa oppilaista on vastannut kotona vanhempien avustuksella. Siten kotona tehty vastaus voi kattaa useamman kuin yhden lapsen mielipiteen. Otos oli kuitenkin erittäin suppea ja luokkajakauma epätasainen, mikä voi vääristää tuloksia. Vastanneista koululaisista suuri osa kulkee polkupyörällä koulussa ja vapaa-ajan matkoilla. Vastaajien mielestä liikenneturvallisuuden sekä esteettömyyden tilat ovat melko hyviä tai erittäin hyviä (n. 60 %). Suunnittelun taustaksi on myös käyty läpi kuntaan ja ELY-keskukseen tulleet liikenneturvallisuusaloitteet viimeisten vuosien ajalta. Lisäksi kunnan keskustassa järjestettiin ns. esteettömyyskävely, jolla selvitettiin liikenneympäristön sopivuutta. Nykytilanne Ongelmallisimmat paikat keskittyvät maantielle 816 (Kempeleentie), Eteläsuomentien (mt 847) ja Piriläntien (mt 8154) liittymään, Lehmikentäntien (mt 18681) ja Kokkokankaantien (mt 18681) liittymään sekä korkeisiin ajonopeuksiin ja näkemäpuutteisiin. Lisäksi alueella on kevyen liikenteen väylän yhteyspuutteita. Esteettömyyden kannalta ongelmat keskittyvät väylän puhtaanapitoon, korkeisiin reunakiviin ja epätasaisiin päällysteisiin. Asukaskyselyssä vaarallisimmaksi liittymäksi koettiin Lehmikentäntien ja Kokkokankaantien liittymä, Kempeleentien ja Ollakantien liittymä, Kokkokankaantien ja Haukkakaarron liittymä, Piriläntien ja Vihiluodontien liittymä sekä Eteläsuomenien ja Piriläntien liittymä. Kaikista vaarallisimmaksi tieosuudeksi koettiin Vihiluodontie, Kokkokankaantie välillä Lehmikentäntie - Haukkakaarto sekä Pekurinpolku. Alla olevassa kuvassa on esitetty kyselyssä eniten mainintoja saaneet kohteet. Onnettomuudet ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana sattuneet vilkkaimmilla tieosuuksilla. Taajamassa onnettomuusmäärän perusteella pahimmat liittymät ovat Kauppakeskus Zeppelinin liittymät. Kempeleentien ja Ollilantien liittymä, Kempeleentien ja Ollakantien liittymä, Kempeleentien ja Hovintien liittymä sekä Eteläsuomentien ja Piriläntien liittymä. Loukkaantumisiin johtaneet kevyen liikenteen onnettomuudet ovat tapahtuneet pääsääntöisesti Zeppeliinin ympäristössä sekä muutamissa liittymissä. Toimenpiteet kevyen liikenteen väylillä Kempeleessä on merkittävä potentiaali jalankulun ja pyöräilyn lisäämiseksi. Kunta on mukana mm. yhtenä pilottikohteena Liikenneviraston hankkeessa, jossa tutkitaan jalankulun ja pyöräilyn edistämismahdollisuuksia yleiskaavoituksen yhteydessä. Taajamassa on varsin kattavasti jalankulun ja pyöräilyn reittejä ja välimatkat kotien ja palveluiden välillä ovat lyhyitä. Liikenneturvallisuussuunnitelmassa tärkeimpiä kohteita ovat koulumatkojen turvallisuuden lisääminen. Erityisesti on tarkasteltu alakoulujen turvallista saavutettavuutta. Muita suunnittelun painopisteitä olivat vanhusväestön liikkumisen esteettömyys taajaman ydinalueella ja työikäisten jalankulun ja pyöräilyn mahdollistaminen taajamissa ja niiden lähialueilla keskeisiin palveluihin. Kempeleen nykyistä kevyen liikenteen väylästöä täydennetään siten, että kevyen liikenteen kulkijoille syntyy liikenneturvallisia vaihtoehtoisa kulkureittejä kuntakeskuksen palveluihin. Tärkeimpiä uusia väyliä ovat ns. poikittaiset radan alittavat yhteydet sekä Kempeleentien eteläinen kevyen liikenteen väylä. Kevyen liikenteen turvallisuutta täydentävät väylien ja teiden risteysjärjestelyt. Lähtökohtana on, että ylemmän verkon risteämiskohdissa käytetään suojatiesaarekkeita, korotettuja suojateitä tai muita rakenteellisia ratkaisuja. Kiireellisimmät kohteet sijaitsevat vilkkaimmilla väylillä ja erityisesti lähellä kouluja. Teiden ja katujen toimenpiteet Ketolanperäntielle on tulevaisuudessa tarpeen tehdä toinen ajorata moottoritien yli. Toteuttamisen aikataulu riippuu liikenteen kasvun kehittymisestä ja mahdollisen Zatelliitin eritasoliittymän rakentamisesta moottoritielle. Zatelliitin eritasoliittymä mahdollistaa uuden ajoyhteyden ensinnäkin moottoritieltä Kempeleeseen, mutta myös uuden ajoyhteyden Kokkokankaalta ydinkeskustan suuntaan. Rautatien tasoristeykset Kempeleen alueella poistetaan käynnissä olevan Seinäjoki-Oulu rataparannushankkeen yhteydessä. Korvaavina yhteyksinä rakennetaan mm. edellä kuvattu uusi poikittaisyhteys Asemanseudun pohjoispuolelle. Eteläsuomentielle rakennetaan liikennevaloja. Samalla parannetaan kevyen liikenteen yhteyksiä pysäkeille ja Eteläsuomentien yli. Kempeleentielle rakennetaan kahdet liikennevalot Kempeleentien ja Ollilantien sekä Kempeleentien ja Ollakantien liittymiin. Liikennevalot toteutetaan ensivaiheessa nykyisillä liittymäjärjestelyillä. Lisäksi Kempeleentiellä K-kaupan tonttiliittymää kehitetään turvallisemmaksi. Lehmikentäntien ja Honkasentien liittymän toimivuutta voisi parantaa kiertoliittymä. Honkasentien ja Kitulankujan liittymäaluetta selkeytetään. Pysäkeille rakennetaan odotustilat. Kirkkotien länsipää on syytä remontoida vastaavasti kuin itäpää on jo tehty. Erityistä huomiota on kiinnitettävä Hovintien liittymän selkeyttämiseen. Vihiluodontien katujakso Kirkonkylän koulun kohdalla poistetaan ja se muuttuu koulupihaksi. Siitä on tehty tarkempi suunnitelma ja asia vahvistetaan asemakaavamuutoksella. Nopeusrajoitukset Kempeleen nopeusrajoitusjärjestelmä säilyy periaatteiltaan ennallaan. Rajoituksia ja merkkien sijainteja tarkistetaan seuraavasti: Vihiluodontien nopeusrajoituksen yhtenäistäminen alue 40 km/h nopeusrajoitukseksi Kempeleentien nopeusrajoituksen laskeminen 50 km/h nopeusrajoitukseksi Koulutien liittymän tuntumassa Koulujen ympäristö Suunnitelman tärkeänä kohteena ovat koulujen pihat, lähiympäristöt ja oppilaiden itsenäisesti kulkemat koulureitit. Reitteihin sekä lähiympäristöön, kuten maanteihin tai katuihin liittyvät toimenpiteet on mainittu muissa kohdissa. Suunnittelun aikana on käyty läpi Kempeleen peruskoulujen pihat lukuun ottamatta Kirkonkylän peruskoulun piha-aluetta, josta on tekeillä erillinen tarkempi suunnitelma. Toimenpideohjelma Liikenneturvallisuussuunnitelmaa laadittaessa esille nousseet hankkeet on koottu toimenpideohjelmaksi, jossa hankkeet on esitetty tavoitteellisessa toteuttamisjärjestyksessä. Toimenpideohjelman laadinnassa on otettu huomioon liikennemäärät, liikenneonnettomuudet, kyselyn tulokset ja muu palaute, maastokäyntien aikana havaitut liikenneturvallisuuspuutteet sekä taloudelliset realiteetit. Toimenpiteet ovat työryhmän esityksiä, joiden toteutuminen riippuu kunnan ja ELY -keskuksen rahoitusmahdollisuuksista. Kiireellisimpiä toimenpiteitä ovat mm.: Kempeleen- ja Piriläntien toimenpiteet Kirkonkylän koulun piha- ja liittymäjärjestelyt Kevyen liikenteen yhteys Kokkokankaalta Ollilaan. Turvallisin terveisin, Risto Sarkkinen, tekninen johtaja
Järjestöillä ja yhdistyksillä hyvää yhteistyötä kunnan kanssa Kempeleessä järjestettiin järjestöjen, yhteisöjen ja kunnan välisen yhteistyön kehittämisilta torstaina 15.5.2014 Santamäkitalon koululla. Kuntalaisten kuuleminen ja tapahtumayhteistyö on määritelty tavoitteeksi kuluvan vuoden talousarviossa. Kevään 2014 aikana on selvitetty, mitä konkreettista yhteistyötä kunnan toimialat tällä hetkellä tekevät kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Yhteistyöillassa puolestaan kartoitettiin järjestöjen sekä yhteisöjen kokemustietoa yhteistyömuotojen kehittämiseksi ja uudistamiseksi. Samalla järjestö- ja yhteisöedustajat kertoivat, miten edistävät kuntalaisten hyvinvointia Kempeleessä. Tilaisuuteen osallistui 24 järjestön ja yhteisöjen edustajaa. Tilaisuudessa oli mukana kunnan eri toimialueiden edustajia. Kuntalaisten kokemustietoa tullaan hyödyntämään kunnan hyvinvointityössä sekä yhteisöllisyyden ja aktiivisen osallisuuden vahvistamisessa. Palvelu- ja yhteisöllisyysvaliokunnat käsittelivät yhteistyöillan tuotoksia tiistaina 27.5. Tapahtuman järjestivät Kempeleen kunta ja Terveempi Pohjois-Suomi2 Lakeus osahanke. Rehapoliksen lahjoittaman hyvinvointia edistävän tasapainotyynyn voitti arvonnassa Helli Oikarinen. Järjestöjen ja yhteisöjen edustajia kertomassa miten yhteistyötä kunnan kanssa tulee kehittää. Kunnallistekniikkapäällikkö Eelis Rankka, kotihoidon johtaja Raija Inkala ja sivistysjohtaja Hannu Kuusela iloitsivat illan aikana tuotetuista yhteistyön kehittämisehdotuksista. Kuva: Raimo Karhu Nuorten kesätyöseteleitä vielä jaossa Kempeleen kunta myöntää kesätyösetelin kaikille vuonna 2014 17 vuotta täyttäneille/täyttäville kempeleläisille nuorille. Kempeleen kunta maksaa 280 euroa työnantajalle, joka on palkannut kesätyösetelin saaneen kempeleläisen nuoren 1.5. 31.8.2014 välisenä aikana vähintään kahdeksi viikoksi tai 10 päiväksi. Työaika on 6 tuntia/päivä. Työantajan ei tarvitse olla kempeleläinen ja työpaikka voi olla muuallakin kuin Kempeleessä. Kesätyösetelillä ei voi hakea kunnan/kaupungin tai valtion yksikköihin kesätyöhön. Työnantajana ei voi toimia yksityistalous, perhe tai yksityinen henkilö. Kesän aukioloaikoja Kunnantalon toimipisteet Asemantie 1 ja Takatie 6 ovat suljettuna 30.6.-25.7.2014. Ilmoitustaulu on tänä aikana nähtävillä kunnan internet-sivuilla ja sopimuksen mukaan kunnantalon aulassa, p. 050 316 9660. Kempeleläinen nuori, joka on täyttänyt/täyttää 17 vuotta vuonna 2014 voi hakea kesätyösetelin arkipäivinä 13.6.2014 mennessä klo 14.00 15.30 välisenä aikana osoitteesta Pirilän Tupa, Piriläntie 155 B-talo. Noudettaessa on todistettava henkilöllisyys. Erillistä hakemusta ei tarvita. Lisätietoja antaa työnsuunnittelija, p. 050-4636398. Rakennusvalvonta kesällä 2014: Rakennuslupapäätöksiä tehdään normaalisti kunnantalon ollessa suljettuna 30.6.-25.7. Katselmuksia ei tehdä viikolla 30. Aloituskokoukset, rakentamiseen liittyvät katselmukset sekä rakennuspaikan merkinnät tilataan rakennusvalvonnan ajanvarauksesta: p. 050-3169 660. Kansalaisopiston toimisto on suljettuna 23.6. -10.8. välisen ajan. Kotiseutumuseo on avoinna yleisölle 25.6. -17.8. välisen ajan ke-pe 12-18 ja la-su 12-16. Sosiaalitoimisto: suljettu 14.7.-10.8.2014. Toimistossa on puhelinpäivystys kiinnioloaikana: Toimeentulotukea koskevissa asioissa voi soittaa arkisin klo 9-10 puh. 044 497 2206 ja 050 316 9673. Kiireellisissä lastensuojelu- ym. asioissa yhteydenotot virkaaikaan puh. 044 497 2273. Varhaiskasvatus. Päivystysaika kesällä 2014 on 30.6. - 31.7.2014 Santamäkitalon päiväkodissa ja Pikkukokon päiväkodissa (vuoroja jatkettua hoitoa tarvitsevat). Kaikki muut päiväkodit ja ryhmäperhepäiväkodit ovat kiinni. Perhepäivähoidossa päivystysajan hoidontarve pyritään järjestämään perhepäivähoitajilla. Nuorisotoimi: Liikennepuisto avoinna ma-pe klo 10-16 (sadepäivinä suljettu). Monari avoinna kesäkuussa maanantaisin klo 14-20, heinäkuussa suljettu. Pirilän lasten- ja nuortentalo avoinna kesäkuussa keskiviikkoisin klo 14-20, heinäkuussa suljettu. Kirjasto: Pääkirjasto on Zeppelinissä avoinna 10.8. saakka mape klo 11-19, la suljettu. Poikkeukset: to 19.6. klo 11-16 ja pe 20.6. suljettu. Lähikirjasto Tietotori suljettu 2.6.-10.8. Zimmari: 31.5.-13.6. ja 28.7.-10.8.: ma 10-18, ti-pe 8-18, la ja su suljettu. Zimmari suljettu 14.6.-27.7. vuosihuollon vuoksi. Kempeleenkartano: suljettuna 1.7.-30.7.2014. Asukastupa Kempeleen Asukastupa Kempeleen asukastupa on avoinna ti-to klo 10-14 osoitteessa Honkasentie 11. Samassa talossa, Honkatuvalla, toimii myös neuvolan perhetyö ja senioreiden päivätoiminta. Aukioloaikana tuvalta saa pikkurahalla tuoretta kahvia ja pullaa talon tapaan. Lounasruokalatoimintaa asukastuvalla ei ole. Asukastupayhdistyksen jäsenenä olet mukana tukemassa toimintaamme. Jäsenkortin esittämällä saat alennusta Keijun Kukkapuodista ja Kangasvillasta. Jäsenmaksun suuruus vuodelle 2014 on 10 euroa. Asukastuvalla on myynnissä tuvalla tehtyjä käsitöitä sekä meille lahjoitettuja kirjoja, joiden tuotto tulee suoraan asukastuvan toiminnan tukemiseksi. Aukioloajoista Asukastupa on suljettu 16.6.-5.8. välisen ajan. Toivotamme kaikille oikein aurinkoista kesää! Peräkonttikirppis Asukastupayhdistyksen perinteisellä peräkonttikirppiksellä kunnantalon parkkipaikalla (os. Asemantie 1) lauantaina 7.6. klo 10-15 musiikista vastaa Hanuripartio. Taikuri Jesse Willman esiintyy klo 12 ja 13. Poniratsastusta lapsille Disko ponilla klo 11-14. Buffetissa myynnissä lettuja, kahvia ja makkaraa. Onnenpyörä ja arvontaa. Myyntipaikkavaraukset ja lisätietoja tuvalta. Tervetuloa! Tule mukaan tekemään Tuvasta meidän kaikkien olohuone! Seuraa ilmoitteluamme netissä, facebookissa ja ilmoitustauluilla! *** www.kempeleenasukastupa.net www.facebook.com/ kempeleenasukastupa kempeleen.asukastupa@ gmail.com puh. 044 273 5545
Ympäristöpalvelut Muutoksia joukkoliikennetarjontaan Kempeleen joukkoliikenneyhteyksiin tulee muutoksia 1.7.2014 alkaen, kun nykyiset liikennöintisopimukset lakkaavat. Kunnan itäosia palvelee uusi linja 51, joka ajaa Kempeleestä Kokkokankaan, Linnakankaan ja Metsokankaan kautta Kaakkuriin, josta jatketaan moottoritietä Ouluun. Linjaa ajetaan tunnin vuorovälillä. Linja ajaa Oulussa Professorintien kautta, josta on lyhyt kävelymatka OYS:iin ja Kontinkankaalle. Kempeleen länsiosia palvelevat heinäkuusta alkaen linjat 52 (Oulu Liminka Tyrnävä) ja 53K (Oulu Liminka Lumijoki), jotka ajavat Kempeleen kuntakeskuksen ja Piriläntien kautta Ouluun. Linjalla 52 on tunnin vuoroväli ja linja 53 tarjoaa yhteyksiä tärkeimpinä työssäkäyntiaikoina. Matka-aika Oulun ja Kempeleen välillä on noin 20 minuuttia. Talvikaudella ajetaan tärkeimpinä matkustusaikoina lisävuoroja linjatunnuksella 52V. Koulupäivinä ajetaan myös linjaa 57 (Murto-Oulu). Lisäksi talvikaudella käytettävissä on Limingan ja Tyrnävän nopeat moottoritievuorot (linjat 53 ja 54), joiden kyytiin pääsee Zeppelinin ramppipysäkeiltä. Linjaa 56 (Kempele Tyrnävä) ajetaan talvikaudella. Viikonloppuliikenteessä on käytössä samat aikataulut ympäri vuoden. Oulun joukkoliikenne Linjanumerot 1.7.2014 alkaen Haukipudas, Ii, Yli-Ii Kaupunkilinjat 1 20 20B 21 22 23 23A Citybussit Jylkynkangas - Metelinkangas 2 Ritaharju - Kaakkuri 3 Ritaharju - Metsokangas 4 Herukka - Iinatti 4A Herukka - Heikkilänkangas 7 Saarela - Puolivälinkangas 8 Lentoasema - Teknologiakylä 8B Keskusta - Teknologiakylä 9 Lentoasema - Heikinharju 10 Keskusta - Heikinharju 11 Keskusta - Kivikkokangas 12 Keskusta - Koskela 14 Kaukovainio - Välivainio 15 Nallikari - Mäntylä 35 Kiiminki - Lintula 2N 4N 7N 15N 25 26 29 20N A Toripakka - Värttö Ii - Yli-Ii B Toripakka - Medipolis 29 C Toripakka - Limingantulli Yli-Ii Ii 39 Haukipudas Kiiminki - Yli-Ii Kiiminki, Jääli, Ylikiiminki 34 35 36 38 38B Kiiminki 38 Ylikiiminki - Haukipudas Oulu Oulunsalo, Hailuoto 8 58 59 Yöliikenne Ylikiiminki Kaupunkilinjat Citybussit 44 Oulunsalo 9 Muhos - Ylikiiminki Kempele Muhos Lumijoki Utajärvi Liminka Tyrnävä Muhos 40 41 44 Kempele, Liminka, Tyrnävä, Lumijoki 51 52 53 53K 54 56 57 Matonpesupaikka Oulunsalossa sijaitseva matonpesupaikka ei ole enää kempeleläisten käytössä. Myytävänä jäteastioita Kempeleen kunta myy 40 kpl käytöstä poistettuja 600 litran muovisia jäteastioita hintaan 10 /kpl. Jäteastiat ovat nähtävillä kunnan varikolla osoitteessa Ekohaka 5, 90440 Kempele. Maksu suoritetaan varikolle oston yhteydessä. Lisätietoja: Osmo Sarajärvi puh. 044 497 2317 Ympäristönsuojelumääräykset ovat hyväksytty ja niitä on saatavana kunnantalon neuvonnasta. 38Y 39 42 35N Puutarhapalstat valmiina Puutarhapalstat Pirilän alueella ovat valmiina viljelijöille. Palsta on n. yhden aarin kokoinen, vuokra 25 /palsta. Lisätietoja ja vuokraus Kempeleen 4H-yhdistyksestä, puh. 040 513 0137. Aikataulut: www.oulun joukkoliikenne.fi/ kempele
Terveyskeskus Potilastiedon arkiston käyttö laajenee Tutustu Omakantaan Potilastiedon arkisto otetaan käyttöön kesäkuun alussa Kempeleen, Limingan, Lumijoen ja Muhoksen terveyspalveluissa Potilastiedon arkisto on palvelu, jonne terveydenhuollon yksiköt tallentavat potilastietoja omista tietojärjestelmistään tietoturvallisesti. Potilastiedon arkistoa rakennetaan vaiheistetusti, tiedot kertyvät arkistoon vähitellen arkiston käytön laajentuessa. Potilastiedon arkisto sisältää käyttöönoton jälkeen kirjatut tiedot. Vanhoja potilastietoja ei tässä vaiheessa siirretä järjestelmään. Potilastiedon arkisto parantaa potilasturvallisuutta ja tiedonkulkua Potilastiedon arkisto mahdollistaa potilastietojen käytön kaikissa terveydenhuollon yksiköissä. Hoidon laatu paranee ja päällekkäisiltä tutkimuksilta vältytään. Kansalaiset hyötyvät valtakunnallisesta palvelusta myös liikkuessaan eri osissa maata tai käyttäessään useampien terveydenhuollon palvelunantajien palveluita. Potilastiedon arkiston avulla tieto kulkee myös koti- ja mökkipaikkakunnan terveysasemien välillä. Potilastietoja käsitellään luottamuksellisesti, ja tietoja saavat käsitellä ainoastaan terveydenhuollon ammattihenkilöt, jotka osallistuvat potilaan hoitoon. Asiakas voi katsella omia tietojaan Omakannasta Potilastiedon arkisto tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden tarkastella omia potilastietojaan tietokoneeltaan vaivattomasti, ajasta ja paikasta riippumatta. Omia potilastietoja pääsee tarkastelemaan Omakanta-palvelussa (www.omakanta.fi), jonne kirjaudutaan pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sähköisellä henkilökortilla. Omakanta-palvelusta asiakas näkee myös tiedot tietojensa luovutuksista. Potilastietojesi luovuttamiseen tarvitaan suostumus ilmoita kantasi Omakanta-palvelussa Omakanta-palvelussa voi käydä lukemassa ja merkitsemässä informoinnin saaduksi ja antamassa suostumuksen Potilastiedon arkiston tietojen käyttöön - tämä nopeuttaa asiointia terveyspalveluissa. Kieltojen asettaminen on myös mahdollista palvelun kautta. Jos Omakanta-palvelun käyttö ei ole mahdollista, suostumuksen voi antaa seuraavalla vastaanottokäynnillä kirjallisesti. Potilastiedon arkistosta on eniten hyötyä niin potilaalle kuin hoitohenkilökunnalle, kun potilastiedot ovat kaikkien potilasta hoitavien käytettävissä. Näin merkitset informaation saaduksi ja teet suostumuksen: mene Internet-osoitteeseen www.omakanta.fi valitse tunnistustapa (pankkitunnus, mobiilivarmenne tai sähköinen henkilökortti) kirjaudu palveluun valitse vasemman reunan valikosta Suostumus ja kiellot lue ja merkitse informaatio saaduksi ja anna suostumus Potilastiedon arkisto osa Kanta-palveluja Potilastiedon arkisto on osa Kanta-palveluja (Kansallinen Terveysarkisto). Näihin terveydenhuollon, apteekkien ja kansalaisten valtakunnallisiin tietojärjestelmäpalveluihin kuuluvat Potilastiedon arkiston lisäksi sähköinen resepti, Lääketieto-kanta ja Omakanta. Lisätietoa saat omasta terveyskeskuksesta tai www.kanta.fi (Kansallinen Terveysarkisto). Kansalaisen ajanvaraus Kempeleen terveyskeskuksessa otetaan kesällä 2014 käyttöön Kansalaisen ajanvarustoiminta. Kansalaisen ajanvaraustoiminnassa on mahdollista netin kautta tarkistaa ja perua ennalta annettuja aikoja. Toiminta koskee kiireettömiä ajanvarausaikoja suun terveydenhuollossa, terveydenhuollossa, hoitaja- ja lääkärivastaanotolla sekä laboratoriossa. Palvelu ei koske päivystys- eikä puhelinaikoja. Jatkossa laboratorioaikoja voidaan myös varata netin kautta. Kansalaisen ajanvarustoiminta avataan käyttöön nyt kesän aikana asteittain ja sitä kehitetään käyttökokemusten sekä mahdollisuuksien mukaan. Kansalaisen ajanvarauspalvelun käyttöön tarvitsee omat verkkopankkitunnisteet ja palveluun pääsee kirjautumaan terveyskeskuksen nettisivuille tulevan linkin kautta. Http://www.kempele.fi/fi/asukkaalle/terveyspalvelut.html KEMPELEEN TERVEYSKESKUS KESÄLLÄ 2014 Päivystys ja muu kiireellinen toimii terveyskeskuksessa normaalisti. Ei kiireellisiä vastaanotto- ja todistusaikoja (esim. ajokortti- ja terveystodistus) ei ole kesälomakaudella tarjolla. Ei kiireelliset hoito-, seuranta- ja tutkimuskäynnit sekä todistusasiat ja reseptien uusinnat pyydetään hoitamaan ennen kesälomakautta tai lomakauden jälkeen elo-syyskuusta alkaen. Reseptit uusitaan viimeistään kahdeksan vuorokauden sisällä. HOITAJA- ja LÄÄKÄRI- VASTAANOTTO 23.6. - 17.8.2014 hoitaja- ja lääkärivastaanotto toimii supistetusti, ajanvaraukset ja neuvonta oman väestövastuualueen puhelinnumeroista. Ei kiireellisiä vastaanotto- ja todistusaikoja (esim. ajokortti- ja terveystodistus) ei ole kesälomakaudella tarjolla. Päivystys virka-ajan ulkopuolella on Oulun seudun yhteispäivystyksessä. Ennen yhteispäivystykseen hakeutumista täytyy ensisijaisesti soittaa yhteispäivystyksen terveysneuvontanumeroon (08) 315 2655 tai hätätapauksessa Hätäkeskukseen 112. Käyntiosoite Oulun yliopistollinen sairaala, Kajaanintie 50, sisäänkäynti A1. LABORATORIO JA RÖNTGEN Laboratoriossa ja röntgenissä on kesäaikana aikoja vain välttämättömiä tutkimuksia varten. Kiireelliset asiat hoidetaan normaalisti. LASTEN JA ÄITIYSNEUVOLA Äitiysneuvolan lakisääteiset tarkastukset, samoin pienten lasten tarkastukset hoidetaan normaalisti. 23.6. - 10.8.2014 isompien lasten tarkastukset hoidetaan mahdollisuuksien mukaan tai sitten myöhemmin syksyllä. KUNTOUTUS Fysioterapian toiminta on supistettua 23.6. - 10.8.2014. Puheterapeutti on lomalla 27.6. 27.7.2014. MIELENTERVEYSPALVELUT Mielenterveysneuvolan palvelut toimivat rajoitetusti kesälomien aikana. Tiilitorin toimipiste on kiinni 14. - 27.7.2014. Kiireellisissä asioissa voi ottaa yhteyttä terveyskeskuksen vastaanotolle. TERVEYSKESKUSSAIRAALA Terveyskeskussairaala toimii kesän aikana normaalisti. HAMMASHOITOLA Terveyskeskuksen hammashoitola on auki normaalisti, mutta heinäkuun aikana toiminta on päivystysluonteista eikä ajanvarausaikoja anneta etukäteen. Ylikylän yhtenäiskoululla sijaitseva hammashoitola on suljettu 30.6. - 27.7.2014 Hammashoitoloiden ajanvaraus puh. 08-558 72170, ma-pe 7.30 15.00. Hammaslääkäripäivystys virkaajan ulkopuolella: Viikonloppuisin, juhlapyhinä, ja niiden aattoina elleivät ne ole työpäiviä, päivystys osoitteessa Aapistie 3, Oulu, puh. 044 703 6426. Päivystysnumeroon vastataan klo 9.30 12.00, jona aikana ilmoittautuneet potilaat hoidetaan. Kaikkia 18 vuotta täyttäneitä asiakkaita laskutetaan terveyskeskustaksoin. Lasku tulostetaan potilaalle. Vakavissa hammashoidon tapaturmatilanteissa yhteydenotot suoraan Oulun seudun yhteispäivystykseen, terveysneuvonta puh. (08) 315 2655 tai hätätapauksessa Hätäkeskukseen 112. Käyntiosoite Oulun yliopistollinen sairaala, Kajaanintie 50, sisäänkäynti A1.
Nuorisotoimi Ajankohtaista tietoa saat toiminnastamme osoitteesta http://www.kempele.fi/fi/asukkaalle/nuoriso.html ja www.seutunappi.fi. Seutunapista löytyy paljon nuorten elämään liittyvää asiaa. Seutunapin kuukausiteemoina kesäkuussa Rakkaus ja seksi, heinäkuussa Mistä apua/kriisit ja elokuussa Vapaa-aika. ** Tutustu myös Nuorten elämä.fi sivustoon. Olemme FB:ssa nimillä Pirilä Kempele ja Monari Honkanen. Pyydä kaveriksi! ETSIVÄ NUORISOTYÖ Hei sinä 15-29 vuotias nuori. Oletko ilman koulu- tai työpaikkaa? Mietitkö jatkopolkua tai alan vaihtoa? Onko sinulla jotain muuta, missä tarvitsisit apua? Jutellaan yhdessä lisää! Ota yhteyttä etsivään nuorisotyöntekijään Laura Sinkkoseen, p. 050-3163 740, FB: Etsivä Laura Kempele. Lue lisätietoa www.kempele.fi -> Asukkaalle -> Nuoriso -> Etsivä työ. PS. Myös esimerkiksi vanhemmat tai kaverit voivat ilmoittaa etsiville nuoresta, jonka uskovat tarvitsevan apua yllämainituissa asioissa. Näpistelijä jää Kempeleen Näppihaukan kynsiin puuttumista alle 15-vuotiaiden omaisuusrikoksiin. Toimintaa tehdään yhteistyössä sosiaalitoimen, kauppiaiden ja poliisin kanssa. Ota yhteyttä: Sinikka Ojapelto p. 044-4972 288. Nuorisotoimen lasten- ja nuortentaloilla, retkillä, leireillä ja tapahtumissa energiajuomat ovat kiellettyjä sekä kaikki toiminnot ovat päihteettömiä. Nuorisotoimi järjestää pienryhmätoimintaa kesäkuussa. Ota yhteyttä Sanna Tauriaiseen p. 050-3078 981 Nuorisotoimen työntekijät tekevät kesän aikana iltaisin katupäivystystä Kempeleen alueella. Tulkaa jututtamaan Kempeleen lasten liikennepuisto 2.6.-8.8.2014 Sarkkirannan urheilukeskuksessa Liikennepuisto on avoinna ma-pe klo 10.00-16.00 (sadepäivinä suljettu). Toiminta on ohjattua ja tarkoitettu 2. luokalta päässeille ja sitä nuoremmille lapsille (v. 2005 syntyneet ja sitä nuoremmat). Alle 4-vuotiaiden lasten ohjaus ja valvonta on koko ajon aikana vanhempien vastuulla (vanhempi kulkee mukana). Ajamaan pääsee käymällä liikennekoulun, jonka jälkeen saa liikennepuiston ajokortin. Liikennekouluopetusta pidetään pääsääntöisesti 15 minuutin välein (tasalta, vartin yli, puolelta ja varttia vaille). Ajokortista peritään 2 maksu/kesä. Maksu suoritetaan ainoastaan käteisellä, joten varaathan tasarahan mukaan. Ajamaan pääsee aina näytettyään ajokorttia ohjaajalle. 2 maksulla voi ajaa siis koko kesän vaikka joka päivä. Ajokortti kannattaa pitää sen takia tallessa ja muistaa ottaa mukaan joka kerta. Suosittelemme kypärän käyttöä liikennepuistossa. Ota oma kypärä mukaan. Perjantaina 8.8.2014 vietetään liikennepuiston päättäjäisiä klo 12.00-17.00 välisenä aikana, jolloin puistossa on ohjattua toimintaa (säävaraus). Lisätietoja, ryhmävaraukset, jotka tehtävä ennakkoon: Liikennepuiston vastaava Sinikka Ojapelto p. 044-4972 288, sinikka. ojapelto@kempele.fi (pe 27.6. asti). Ma 30.6. alkaen liikennepuiston vastaavan tavoittaa numerosta 050-3169 694. Lasten- ja nuorten kesätoimintaa 2014 Osa kesätoiminnoista (retkistä ja leireistä) järjestetään yhteistyössä Rantalakeuskuntien nuorisotoimien kanssa. Ilmoittautumiset internetissä osoitteessa: http://www.kempele.fi/ fi/asukkaalle/nuoriso/tapahtumatja-retket.html Kerro ilmoittautumisen yhteydessä lähtijän mahdollinen erikoisruokavalio, allergiat, matkapahoinvointi, lääkitys, pyörätuolitarve yms. asioita, joista ohjaajien olisi hyvä tietää. Internetissä ilmoittautuessa ilmoita aina vain yhden henkilön tiedot kerrallaan. Jos ilmoitat siis useamman henkilön samalla kertaa, avaa joka kerta linkki uudelleen seuraavan henkilön tietojen kirjoittamista varten. Mikäli ilmoittautuminen on tehty ohjeiden vastaisesti (eli ilmoitettu samaan lomakkeeseen monta osallistujaa) emme takaa, että kaikki pääsevät mukaan, mikäli retki/leiri on täynnä. Ilmoittautuminen on sitova Sitovat ilmoittautumiset tehdään ilmoitettuun päivämäärään mennessä. Tämän jälkeen ilmoittautumispäivämäärän jälkeen tehdyistä peruutuksista peritään 50 % retken hinnasta, mikäli osallistujalla ei ole esittää lääkärintodistusta. Peruminen ilmoittautumispäivämäärän jälkeen on siis mahdollista ilman maksuja ainoastaan lääkärintodistusta vastaan. Ilmoittautumisen jälkeen Retkistä ja leireistä lähetetään ilmoittautuneille retki-/leirikirje ja tilisiirtotiedot. Osallistumismaksu tulee olla maksettuna ennen retkeä/leiriä, joten noudatathan ilmoitettua eräpäivää. Kirjeestä selviää tarkat aikataulut, ohjelma sekä se, mitä tarvitsee ottaa mukaan retkelle/leirille. Jos et lähdekään varaamallesi retkelle/leirille, ilmoita peruuntumisesta AINA pikaisesti nuorisotoimen henkilöstölle, jotta varallaolijoille saadaan ilmoitettua ajoissa vapautuneista paikoista. Hyvä tietää Nuorisotoimella on retkillä/leireillä tapaturmavakuutus kempeleläisille osallistujille. Retkillä/leireillä on pääsääntöisesti mukana kunnan oma ohjaaja/ ohjaajat. RETKET 1. Retki Powerpark-huvipuistoon ti 10.6.2014. Retki täynnä, ilmoittaudu varapaikoille osoitteeseen sinikka.ojapelto@kempele.fi. 2. Päivävaellus Rokualle to 12.6.2014 Hinta: 25. Hintaan sisältyy matka, makkaranpaisto ja kahvi nuotiopaikalla sekä tapaturmavakuutus. Ota muita omia eväitä ja juomapullo mukaan pikkureppuun. Lisätiedot: Pirjo Ranta puh. 050-3078 678 3. Retki Ähtärin eläinpuistoon ja Tampereen Särkänniemeen ti-ke 17.-18.6.2014 Hinta: 115. Hintaan sisältyy matka, rannekkeet, ilta- ja aamupalat, 2 lounasta ja tapaturmavakuutus. Tutustumme myös Tuurin kyläkauppaan, jossa ruokaillaan. Majoitus (lattiamajoitus) Rientolan Setlementti ry:n toimintatalossa. Lisätiedot: Pirjo Ranta puh. 050-3078 678 LEIRIT Särkänniemi Isien ja poikien kalastusleiri su-ke 15.-18.6.2014 Jatkonsalmen kämpällä Hossassa, Suomussalmella Hinta: 135 aikuiset ja 85 lapset. Hintaan sisältyy matka, ruoat, majoitus, karhutilalla käynti ja tapaturmavakuutus. Kempeleestä mukaan mahtuu 10-15 osallistujaa, riippuen montako lähtee samasta perheestä. Lisätiedot: Jussi Mäkäräinen p. 050-3078 780. Leirin järjestävät Tyrnävän, Limingan ja Kempeleen nuorisotoimet. TAPAHTUMAT S.K.A.T.E.-kisat Sarkkirannan urheilukeskuksen skeittiparkilla to 5.6.2014 klo 17.00 (ilmoittautumiset klo 17.00 paikan päällä, kisat klo 17.30 alkaen) Flättiskate Berricsin säännöillä. Sarjat: Alle 14-vuotiaat ja yli 14-vuotiaat. Molempien sarjojen kolme parasta palkitaan. Palkintoina dekkejä, renkaita, t-paitoja yms. Tervetuloa kisaamaan ja katsomaan! Lisätiedot: Sinikka Ojapelto puh. 044-4972 288 TYÖPAJATOIMINTA TIEDOTTAA Lemmikkieläinpäivä ke 11.6.2014 klo 12.00-14.00 Pirilän lasten- ja nuortentalolla Ota oma lemmikkisi mukaan ja tule tapaamaan muita lemmikkien omistajia. Voit osallistua myös ilman lemmikkiä, joten kaikki asiasta kiinnostuneet tervetuloa! Lemmikkieläintavaran vaihtopiste (tuo omat ylimääräiset avarat vaihtopisteeseen ja ota jotain tarvitsemaasi tilalle, esim. pannat, lelut, ruokakupit jne.) Eläinaiheista ohjelmaa Lisätietoja Sanna Tauriainen puh. 050-3078 981 Ilta-pihakirppis Pirilän lastenja nuortentalon esiintymislavan edustalla pe 13.6.2014 klo 15.00-20.00 - Tule myymään ja/tai ostamaan; myös oheisohjelmaa lapsille - Pöytävuokra: 5 - Lisätiedot ja pöytien varaukset: Sinikka Ojapelto p. 044-4972 288 Kädentaito- ja taidetyöpaja Kempeleen kunnan nuorten kädentaito- ja taidetyöpaja toimii Pirilän Konekoulun tiloissa. Pajalla harjoitellaan työelämätaitoja, arjenhallintaa ja erilaisia kädentaitoja. Paja on tarkoitettu 16-28 -vuotiaille kempeleläisille nuorille, joilla ei ole opiskelu- tai työpaikkaa. Tavoitteena on saada nuorelle mielekästä tekemistä ja tähtäimenä on joko työ- tai opiskelupaikka. Pajalle on käynnissä jatkuva haku, joten ota rohkeasti yhteyttä meihin, mikäli pajalle mielit! Kevät-/kesäkaudella pajapaikat ovat täynnä tällä hetkellä, mutta mietitään pajalle sijoittumistasi elokuusta alkaen. Työvalmentaja Stiina Leino p. 050-3163 766 Yksilövalmentaja Inka Labba p. 050-3163 768 Työpaja mukana pihakirppiksessä pe 13.6. Pajatöitä nähtävillä työpajalla viikolla 26 ma-to klo 9-14. Tervetuloa ostoksille ja tutustumaan pajaan! LASTEN- JA NUORTENTALOJEN TOIMINTA 2014 Löytyy netistä www.kempele.fi/fi/asukkaalle/nuoriso.html Talojen mahdollisista aukiolomuutoksista kerrotaan mm. ovi-ilmoituksilla, www.kempele.fi sivulla ja FB:ssä. Lasten ja nuorten vanhemmat ovat aina tervetulleita tutustumaan talojen toimintaan aukioloaikoina kaffit tarjotaan! Honkasen lasten- ja nuortentalo Honkasentie 11, 90450 Kempele, p. 044-4972 286, FB:ssä nimellä Monari Honkanen. Monari avoinna kesäkuussa maanantaisin klo 14.00-20.00. Heinäkuussa suljettu. Kerhotoiminta alkaa syksyllä Monarilla: lisätietoja Pirjolta p. 050-3078 678 seuraa kunnan nettisivuja Pirilän lasten- ja nuortentalo Piriläntie 155, 90440 Kempele, p. 044-4972 287, FB:ssä nimellä Pirilä Kempele. Pirilä avoinna kesäkuussa keskiviikkoisin klo 14.00-20.00. Heinäkuussa suljettu. - Pirilän esiintymislavan käytön tiedustelut ja varaukset Sanna Tauriainen, (sanna.tauriainen(at)kempele.fi, p. 050-307 8981) tai Merja Hillilä, (merja.hillila(at)kempele.fi, p. 050-463 6423). Lavan käyttö on pääsääntöisesti maksutonta, sähkön käytöstä peritään maksu määrättyjen taksojen mukaisesti. Nuorisotoimen yhteystiedot: 050-3078 981/Sanna Tauriainen, nuorisotyön palveluyksikön vastuuhenkilö Honkasen lasten- ja nuortentalo: 050-3078 678/Pirjo Ranta, nuoriso-ohjaaja-raittiussihteeri Pirilän lasten- ja nuortentalo: 044-4972 288/Sinikka Ojapelto, nuoriso-ohjaaja 050-3078 780/Jussi Mäkäräinen, erityisnuorisotyöntekijä 050-3163 740/Laura Sinkkonen, etsivä nuorisotyöntekijä 050-3163 766/Stiina Leino, työpajan työvalmentaja 050-3163 768/Inka Labba, työpajan yksilövalmentaja Sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@kempele.fi
Zimmari VIRKISTYSUIMALA Merkitsethän ryhmän aikataulun itsellesi. Vauvauinnin hinta 50 / 4 kertaa. Vauvauintimaksu sisältää vauvauinninohjauksen sekä uintimaksun 2 aikuiselta ja vauvalta. MONITOIMIALTAAN VIIKKO OHJELMA Lehmikentäntie 2, 90450 Kempele Palvelupiste, p. 050 3169 406 Valvomo, p. 044 4972 261 AUKIOLOAJAT 31.5.-13.6. ja 28.7.-10.8. Maanantai Tiistai, perjantai Lauantai ja sunnuntai 10.00 18.00 8.00 18.00 suljettu Palvelupiste suljetaan tuntia aikaisemmin ja uintiaika päättyy puoli tuntia ennen hallin sulkemista. Allas suljettu muulta toiminnalta. Monitoimiallas on tarkoitettu ensisijaisesti erityisryhmille. Muutokset mahdollisia. Maanantai 12.30-13.00 Kansalaisopiston erityisryhmä (jatkuu syksyllä) 14.15-14.45 Kempeleen veteraanit, jatkuu 11.8. 15.00-15.30 TK Liminka (jatkuu syksyllä) 19.30-20.00 Rantalakeuden reuma ja tules (jatkuu syksyllä) Tiistai 12.00-12.30 15.00-15.30 17.30-18.00 19.15-20.00 TK Kempele 1.4. 10.6. (jatkuu syksyllä) Vesivoimistelu senioreille jatkuu 12.8. Yleinen vesivoimistelu, jatkuu 12.8. Aqua Zumba KNV (jatkuu syksyllä) Keskiviikko 7.00-7.30 10.00-10.30 12.00-12.30 13.00-13.30 14.30-15.00 15.30 16.00 Yleinen vesivoimistelu, jatkuu 13.8. TK Rantsila 3.9. 10.12. TK Kempele 3.9. 17.12. Zytyke (jatkuu syksyllä) TK Lumijoki 24.9. 27.11 ja 7.1. 15.4. TK Oulunsalo (jatkuu syksyllä) Zimmari suljettu 14.6. 27.7. (vuosihuolto) AUKIOLOAJAT 11.8. alkaen Maanantai Tiistai, keskiviikko, torstai Perjantai Lauantai ja sunnuntai 12.00-21.00 6.30-21.00 9.00-20.00 9.00-17.00 Palvelupiste suljetaan tuntia aikaisemmin ja uintiaika loppuu puoli tuntia ennen hallin sulkemista. Zimmari haluaa tarjota turvallisen uintihetken sekä lapsille että heidän vanhemmilleen. Uinninvalvojilla on yleinen valvontavastuu kaikista asiakkaistamme. Lapset ovat aina vanhempiensa vastuulla. Suosittelemme, että yhden vanhemman vastuulla uimalassa olisi korkeintaan kolme alle kouluikäistä lasta. Kellukkeita käytetään ainoastaan vedessä, missä lapsi voi seisoa ja on aikuisen valvonnassa. Isoallas on tarkoitettu vain uimataitoisille. Alle 8-vuotias tai uimataidoton lapsi saa tulla uimaan vain yli 15-vuotiaan ohjauksessa. Uimahallin sääntöjä on hyvä kerrata lasten kanssa säännöllisesti. Torstai Perjantai Lauantai 8.00-8.30 Yleinen vesivoimistelu, 14.8. alkaen klo 7.30-8.00 isoallas 10.00-10.30 TK Rantsila (jatkuu syksyllä) 11.00-11.45 Koti- ja maatalousnaiset 7.8. / 4.9. / 2.10. / 6.11. / 4.12. 14.00-14.30 Vesivoimistelu senioreille jatkuu 14.8. 18.30-19.00 Yleinen vesivoimistelu, jatkuu 14.8. 13.30-14.00 TK Tyrnävä 29.8. 12.12. ja 9.1. 8.5. 17.00-17.30 Vesitreeni, jatkuu 15.8. 8.00-11.00 Vauvauinti, jatkuu 16.8. Smartumin liikunta- ja kulttuurisetelit sekä Smartum-saldo maksukortti, Tyky-kuntosetelit, Ticket Mind& Body-kortti, Virikesetelit ja Sporttipassi käyvät meillä työpaikkaliikunnan maksuvälineenä. Työnantajan tarjoamat etuudet on tarkoitettu työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön ja niillä voi ostaa myös sarjakortteja. Liikuntapassi kempeleläisille eläkeläisille ja työttömille. Hinta eläkeläisille 30 / vuosi (voimassa vuoden ostopäivästä) ja työttömille 15 / puoli vuotta (voimassa puoli vuotta ostopäivästä). Liikuntapassin voi lunastaa Zimmarista todistamalla olevansa oikeutettu ko. etuuteen. Liikuntapassiin oikeutetun pitää olla kirjoilla Kempeleessä. Liikuntapassi ei käy erityisryhmien vesivoimisteluihin (terveyskeskus ja reumayhdistys). Liikuntapassi on voimassa arkisin klo 16 saakka sekä viikonloppuisin (arki-iltaisin normaalit uintimaksut). Liikuntapassilla pääsee myös Kempelehallin kuntosalille (osallistuttava ensin kuntosalikurssille, lisätietoja liikuntasihteeri Pauli Ängeslevältä p. 0500 584 312). Seniorikortti: uinninharrastamiseen 65 vuotta täyttäneille kempeleläisille, tyrnäväläisille ja liminkalaisille. Hinta 30, voimassa vuoden ostopäivästä. Seniorikortti ei käy erityisryhmien vesivoimisteluihin (terveyskeskus ja reumayhdistys). Seniorikortti on voimassa arkisin klo 16 saakka sekä viikonloppuisin (arki-iltaisin normaalit uintimaksut). Kempeleläisillä senioreilla mahdollisuus käydä myös Kempelehallin kuntosalilla seniorikortilla (osallistuttava ensin kuntosalikurssille, lisätietoja liikuntasihteeri Pauli Ängeslevältä p. 0500 584 312). Vauvauinnin voi aloittaa, kun vauva on täyttänyt 3 kuukautta ja painoa on vähintään 5 kiloa. Tällöin valveilla olo aika on riittävän pitkä ja vauva jaksaa fyysisen rasituksen ja lämpötilojen vaihtelut. Infotilaisuus ryhmiin päässeille perheille järjestetään tiistaina 12.8.2014 kello 19 Zimmarin kahviossa. Alkeis1 Lauantaisin klo 8.00-8.30 Ryhmä on tarkoitettu uusille vauvoille, jotka eivät ole olleet ennen vauvauinnissa. Aloitusikä 3 9 kk. Ryhmään ei oteta isompia sisaruksia, jotta vauvauintihetki säilyisi rauhallisena. Keväällä 2015 perheillä on mahdollisuus jatkaa vauvauinnin jatkoryhmässä kesään saakka ja sen jälkeen hakea erikseen taaperoryhmään. Alkeis2 Lauantaisin klo 8.30-9.00 Ryhmä on tarkoitettu uusille vauvoille, jotka eivät ole olleet ennen vauvauinnissa. Aloitusikä 3 9 kk. Ryhmään ei oteta isompia sisaruksia, jotta vauvauintihetki säilyisi rauhallisena. Keväällä 2015 perheillä on mahdollisuus jatkaa vauvauinnin jatkoryhmässä kesään saakka ja sen jälkeen hakea erikseen taaperoryhmään. Sisar1 Lauantaisin klo 9.00-9.30 Sisar1 on tarkoitettu 3 9 kk vanhoille vauvoille ja heidän alle kouluikäisille sisaruksille sekä kahdelle aikuiselle. Keväällä 2015 perheillä on mahdollisuus jatkaa vauvauinnin jatkoryhmässä kesään saakka ja sen jälkeen hakea erikseen taaperoryhmään. Taapero ZIMMARIN ALOITTAVAT VAUVAUINTIRYHMÄT SYKSYLLÄ 2014 Uudet vauvauintiryhmät aloittavat lauantaina 16.8.2014. Haku ryhmiin alkaa torstaina 12.6. klo 9.00 netin kautta osoitteessa www.kempele.fi/zimmari/vauvauinti Jokaisen vauvauintiryhmän alle tulee www-linkki ilmoittautumislomakkeeseen, jonka kautta ilmoittautuminen tapahtuu. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Saatte heti tiedon oletteko päässeet mukaan ryhmään. Lauantaisin klo 10.30-11.00 Taaperouinti on tarkoitettu 1-3 -vuotiaille lapsille. Ryhmässä vanhemmat saavat ideoita siihen, mitä kaikkea uimahallissa voi tehdä lapsen kanssa. Eli kyseessä on ns. pehmeä lasku perheen itsenäiseen uintiin. Toivomme 1 lapsi / 1 aikuinen, jotta ryhmän koko pysyy hallinnassa. Toki 1 lapsi / 2 aikuista ovat myös tervetulleita! Ajankohtaista tietoa Zimmarin tapahtumista ja poikkeavista aukiolo- tai allasajoista löytyy Zimmarin nettisivuilta www.kempele.fi/zimmari YLEISET VESIVOIMISTELUT (sis. uintimaksuun, kesto 30 min) ajalla 26.5. 13.6. ja 28.7. 10.8. Tiistai Torstai 8.30 8.30 isoallas monitoimiallas YLEISET VESIVOIMISTELUT (sis. uintimaksuun, kesto 30 min) 11.8. alkaen Maanantai Tiistai Torstai 18.00 7.30 15.00 17.30 7.00 18.30 8.00 Perjantai Sunnuntai 14.00 15.30 18.30 17.00 14.00 Keskiviikko isoallas (ei musiikkia) isoallas (ei musiikkia) senioreille, monitoimiallas (ei musiikkia) monitoimiallas (ei musiikkia) monitoimiallas isoallas monitoimiallas (14.8. alkaen klo 7.30 isoallas) senioreille, monitoimiallas isoallas monitoimiallas vesitreeni, monitoimiallas isoallas Oi, katsokaa miten lainehet niin kauniisti rantoja kaulaa! Oi, kuunnelkaa, miten lintuset niin kauniisti lehdossa laulaa! Oi, ootteko nähnehet illan kuun ja kuullehet kuisketta metsän puun, min ylitse valkeat hattarat suvitaivaalla vaeltavat. Eino Leino Kaunis kiitos asiakkaillemme kuluneesta kaudesta ja iloista kesää! toivoo Zimmarin henkilökunta
Kirjasto Vihiluodontie 586, 90440 Kempele p. 044 497 2308 Sähköposti: tietotori@kempele.fi Tietotorin kirjasto ja palautusluukku on suljettu kesällä 2.6. 10.8. 11.8. alkaen Tietotori on avoinna: ma pe 12 16. KEMPELEEN PÄÄKIRJASTO sijaitsee liikekeskus Zeppelinin kolmannessa kerroksessa osoitteessa: Zeppelinintie 1, 90450 Kempele Puh. 050 3169 409 Sähköposti: kirjasto@kempele.fi Kirjaston kotisivu http://www. kempele.fi/fi/asukkaalle/kirjasto Aineistotietokanta ja uusinnat salanumeron avulla www.outikirjastot.fi. Pääkirjaston kesäajat 10.8. saakka: Ma pe 11-19 La suljettu Aukiolopoikkeukset: To 19.6. klo 11-16 Pe 20.6. suljettu Palautusluukku suljettu 19.6. 22.6. 11.8.2014 alkaen pääkirjasto on avoinna ma-pe 11-20 ja la 10-15. LÄHIKIRJASTO-KOULUKIRJASTO TIETOTORI Satutuokiot pääkirjastossa jatkuvat syksyllä 4.9.2014 alkaen torstaisin klo 10.00. Satutuokio kestää 20-30 minuuttia ja sopii parhaiten 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille. Tervetuloa taas syksyllä satujen pariin! Näyttelyt pääkirjastossa Touko-kesäkuu 26.5. 8.6.: Meeri Koutaniemi : Kaukana kotoa - Tabareybareyn tytöt Meeri Koutaniemi valokuvasi viiden malilaistytön elämää pakolaisleirillä Nigerissä. Plan Suomen näyttely. Kesä-heinäkuu 11.6. 31.7. Teija Estabrookin kuvataidenäyttely Eri vaiheissa : akryyli-, pastelli- ja öljyväritöitä Jatkuva poistoaineiston myynti Kempeleen pääkirjastossa myydään jatkuvasti sekä aikuisten että lasten poistokirjoja hintaan 0,50 /kpl tai 3 kpl 1 eurolla. epress : lue paikallis- ja maakuntalehtiä kirjastossa Digitaalisia, ajankohtaisia näköisversioita voi lukea kirjaston asiakaskoneilla. Valittavana mm. Pyhäjokiseutu, Kuhmolainen, Lappilainen, Raahelainen, Ylä-Kainuu, Turun Sanomat ja yli 100 muuta lehteä. Varaa asiakaskone tiskistä kirjastokortilla tai henkilöllisyystodistuksella ja luku voi alkaa! Musiikkiosasto tiedottaa: klassista ja jazzia kuunneltavissa Naxos-palvelun kautta Kuunneltavissa n. 1,3 miljoonaa klassista ja n. 88 000 jazz-kappaletta. Voit kirjautua palveluihin Kempeleen kirjaston 244A-alkuisella kortilla esim. kirjaston musiikkiosaston sivulla http://www. kempele.fi/fi/asukkaalle/kirjasto/ musiikkiosasto. Kaksi kuuntelijaa voi olla kirjautuneena molempiin palveluihin yhtä aikaa (max. 2 h / hlö). Muistathan kirjautua ulos, kun lopetat kuuntelun! Myytäviä oheistuotteita pääkirjastossa Mustia reilun kaupan Outi-kirjastot kangaskasseja on saatavissa 5 kappalehintaan. Lisäksi on myytävänä teosta Lakeuden äärellä, kaupungin naapurina : Kempeleen kulttuuriympäristöohjelma (toim. Timo Paakki), hinta 15 euroa. Pääkirjasto välittää myös KempeleSeura ry:n julkaisemaa Kempeleen Kurpponen 2013 -kotiseutulehteä, jonka teemana on musiikki. Tätä 5 euron hintaista julkaisua voi ostaa vain käteisellä ja tasarahalla, muita edellä mainittuja myös kortilla. Digitointilaite Pääkirjastolla on mahdollisuus maksuttomaan digitointilaitteen käyttöön. Asiakas voi siirtää VHSkasetilla (tai VHS-C) olevat tallennuksensa DVD-levylle (oma levy mukaan). Laite on omatoimisesti käytettävissä kirjaston aukioloaikana. Opastamme tarvittaessa. Laitteen voi varata numerosta 050-3169409 tai paikanpäällä. Huomioi aikaa varatessa, että siirto kestää yhtä kauan kuin siirrettävän materiaalin kesto. kei toisi koskaan mitään tilalle. Huom! Ei kirjastojen poistokirjoja, kirjasarjoja tai tietosanakirjoja. Kempeleen kirjasto ja Linnakangastalon koulu ovat mukana valtakunnallisessa Lukuinto-ohjelmassa, jolla tuetaan ja edistetään lasten ja nuorten lukemisen ja kirjoittamisen taitoja. Lisää tietoa Lukuinnosta löydät www.lukuinto.fi sekä Linnakangastalon koulun nettisivuilta http://edu.kempele.fi/linnakangas/ Ilmoitathan muuttuneet yhteystietosi kirjastoon! TERVETULOA KIRJASTOON! Vaihtohylly Pääkirjaston hissiaulassa on kirjojen ja lehtien vaihtohylly. Voit tuoda omia hyväkuntoisia kirjojasi ja lehtiäsi muiden iloksi ja ottaa aineistoa ilmaiseksi. Vaihtohyllystä voi aina ottaa materiaalia vaik- Kansalaisopisto UUSIEN OPPILAIDEN ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN MUSIIKIN YKSILÖOPETUKSEEN LUKUVUONNA 2014 2015 Ilmoittautuminen internetissä osoitteessa https://www.hellewi.fi/kempele/ Yksilöopetukseen liittyvät tiedustelut musiikinopettaja Kari Suvilehto p. 050 5236 832. Yksilöopetusta annetaan seuraavissa instrumenteissa: piano, huilu, viulu, sello, rummut, kitara, klarinetti, saksofoni ja yksinlaulu. Opetus on yksilöopetusta 30 min. / vko / opiskelija. Uusia opiskelijoita otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Opiskelupaikan varmistumisesta ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kurssimaksu laskutetaan opiskelupaikan varmistuttua. ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODEN 2014 2015 OPINTOIHIN ALKAA pe 5.9.2014 klo 9.00 internetissä osoitteessa https://www.hellewi.fi/kempele/ Tarkemmat lukuvuositiedot nähtävissä internetissä elokuussa ennen ilmoittautumisen alkamista. Opiston toimisto on suljettuna 23.6. 10.8. välisenä aikana. TOIMINTAA Opiston väki toivottaa opiskelijoilleen aurinkoista ja lämmintä kesää! Kulttuuritoimi Taidenäyttely Museon kesä "Luontoa etsimässä" Anni Näyhän maalauksia kunnantalon näyttelytilassa 2.-27.6.2014 Kotiseutumuseo on yleisölle avoinna 25.6. 17.8. 2014 Aukiolojat: ke-pe 12-18, la-su 12-16 Kuva: Kristiina Myllyoja Lannoitesäkkikeräys toteutetaan 4H-yhdistyksen toimesta ajalla 4.6.19.7.2014. Keräyspiste on MMS:n kuivaamolla ja se on avoinna keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 11-14. Nuoret pakkaavat keräyspisteeseen toimitetut lannoitesäkit ohjeistuksen mukaisesti. Keräykseen kelpaavat Yaran lannoitesäkit ja niiden lavahuput sekä Agrimarketin, Peltosiemenen, Raisioagron ja Tilasiemenen suursäkit. Kun olet tuomassa lannoitesäkkejä keräyksen, ota AINA ensin yhteys Kempeleen 4H-yhdistykseen, voimme sopia tuontiajasta. 4H-työpalvelu. 4H-yhdistys välittää nuoria erilaisiin työpalvelutehtäviin. Palveluna tarjoamme mm. kotitalouksien siivousta, ikkunanpesua ja lemmikkieläimen hoitoa. Työpalvelun tuntiveloitus on 12,00 eur + ALV / hlö. Työtilaukset 4H-yhdistyksestä. Junnuleiri 11.-13.6.2014 Manamansalossa Kultahiekoilla 8-12 vuotiaille. Leirin ohjelmassa mm. ongintaa, farmer s golf, kädentaitoja, teräsmieskilpailu, saunomista ja uintia. Leirimaksu on 80 /jäsen, 110 / muut (sis.kuljetus, majoitus, ruokailut ja materiaalit), vielä ehdit ilmoittautua mukaan! Viljelypalstoja vuokrataan Pirilän pellolta. Palstan koko n. yksi aari, vuokra 25 /palsta. Lisätietoja ja vuokraus 4H-yhdistyksestä, puh 040513 0137. Tyrsky, öljy kankaalle (2014) Lauluillat Äkkinäisten ja Hanuripartion vetämät yhteislauluillat Pirilän esiintymislavalla (Piriläntie 155) sunnuntaisin 29.6. 10.8. välisenä aikana klo 18.00. Tervetuloa mukaan laulamaan! Kempeleen kotitalouksien vaarallisten jätteiden ja SER-jätteen vastaanottopiste sijaitsee osoitteessa Tarjusojantie 9, Pohjolan Laitehuollon pihapiirissä. Asema on avoinna KE klo 16.00 19.00. (Pyhäpäivinä suljettu). Jätteen tuonti vastaanottopisteeseen aukioloaikojen ulkopuolella on ehdottomasti kielletty! Kempeleen 4H-yhdistys ry./heli Kylli p. 040 513 0137, e-mail: kempele(at)4h.fi os. Piriläntie 155D, 90440 Kempele. Yhdistyksen kotisivut: www.4h.fi/kempele
Kempeleen seurakunta Kirkkoherranvirasto avoinna kesäaikaan (1.6.-31.8.) ma-ti ja pe klo 10-15, ke klo 10-14, to klo 10-17. KIRKKOHERRANVAALI Kempeleen kirkkoherranvaali pidetään syksyllä 2014. Katso lisää ja tutustu kirkkoherraehdokkaisiin www.kempeleenseurakunta. fi/595-kirkkoherraehdokkaidenesittelyt Kempeleen kirkkoherraehdokkaiden vaalinäytesunnuntait: Jouko Lankinen Messu su 7.9. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Kimmo Helomaa Messu su 14.9. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Petteri Tuulos Messu su 21.9. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden Ehdokkaan kyselytunti on kirkkokahvien jälkeen kirkkosalissa. JUMALANPALVELUKSET Kesäsunnuntaisin 1.6. alkaen pidetään pääjumalanpalveluksia myös vanhassa Tapulikahvit vanhan kirkon jumalanpalvelusten jälkeen kauniissa kirkkotarhassa. Messu su 1.6. klo 10 Vanhassa Helluntain messu su 8.6. klo 10 Vanhassa Konfirmaatiomessu su 15.6. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus la 21.6. klo 10 Vanhassa Messu su 22.6. klo 10 Vanhassa Messu su 29.6. klo 10 Vanhassa Messu su 6.7. klo 10 Vanhassa Messu su 13.7. klo 10 Vanhassa Messu su 20.7. klo 10 Vanhassa Messu su 27.7. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden Uusheräyksen kesäseurojen messu. Messu su 3.8. klo 10 Vanhassa Perhejumalanpalvelus su 10.8. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden Ekaluokkalaisten koulutielle siunaaminen. Messu su 17.8. klo 10 Vanhassa Messu su 24.8. klo 10 Vanhassa Messu su 31.8. klo 10 Vanhassa Uusheräyksen kesäseurat Kempeleessä 25.-27.7.2014 Kesäseurat ovat Uusheräyksen vuosittain päätapahtuma. Kesäseurat järjestetään yhteistyössä Kempeleen seurakunnan kanssa. Seurojen teemana on Jeesus on Herra! Katso kesäseurojen www.uusherays.fi ohjelma: AIKUISET Seurakuntaretki Hengen uudistuksen kesäjuhlille Kalajoelle 1.-3.8. Retken hinta n. 90 (sis. bussikyydin ja majoituksen Hostel Retkeilijässä 2 hh/huoneissa sis. aamupalan ja liinavaatteet). Lisätiedot ja ilmoittautumiset 30.6. mennessä www.kempeleenseurakunta.fi/ilmoittautuminen tai arkisin klo 9-15 p. 044 7790 016. MUSIIKKI Kesäillan musiikki ke 2.7. klo 19 Vanhassa Esiintyjät: Sini Alatalo, laulu, Tuomas Korhonen, piano ja Jere Lilja, kitara. ke 23.7. klo 19 Vanhassa Esiintyjät: Maria Mannermaa, sopraano ja Katri Holma, urut. Kesäillan musiikissa vapaaehtoinen ohjelmamaksu 5 e. Kempeleen kunta Kunnantalo Asemantie 1 ja Takatie 6 PL 12, 90441 Kempele Puh: 08 5587 2200 Fax: 08 554 8298 kempele@kempele.fi Honkasen päiväkoti Honkasentie 11, Puh: 050 463 6340 Kirkkotien päiväkoti Kirkkotie 20, Puh: 050 463 6330 LAPSET JA PERHEET Kempeleen seurakunta järjestää 1.-4.-lk:n oppilaille (kevään 2014 luokka-asteen mukaan) KESÄKERHOTOIMINTAA 2.-27.6.2014 ja 28.7. - 7.8.2014 Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa ja Keskustan seurakuntatalolla. Kerhoihin ei ole ennakkoilmoittautumista ja eikä kerhoista peritä osallistumismaksua. Kerholaisella tulee olla omat eväät mukana, kerhopisteissä on jääkaapit ja mikroaaltouuniit, ruuan säilyttämiseen ja lämmittämiseen. Huoltajan tulee käydä ensimmäisellä kerhokerralla tuomassa kerholainen ja täyttämässä henkilötietolomake. Kerhoissa ulkoillaan paljon ja toimitaan lapsilähtöisesti ajatellen sitä, että lapset ovat kesälomalla. Ohjattua toimintaa tarjotaan päivittäin. Lisätietoja kerhoista voi kysyä Varhaiskasvatuksen lähiesimies Saija Kivelältä p. 040-7790375 tai saija.kivela (at)evl.fi. KESÄISET PERHEKAHVILAT Keskustan seurakuntatalolla ke klo 9.30-11: 4.6., 11.6., 18.6., 25.6., 6.8., 13.8., 20.8. ja ti 26.8. Kokkokankaan srk-keskuksessa to klo 9.30-11: 5.6., 12.6., 19.6., 26.6. ja ke 6.8., 13.8., 20.8. ja ti 26.8. Lisätietoja kesäisistä perhekahviloista voi kysyä varhaiskasvatuksen työalajohtaja Saija Kivelältä p. 040-7790 375 tai perhetyön papilta Jaakko Tuiskulta 0407790644. VARHAISNUORET Kerhonohjaajat: Rippikoulun käynyt nuori, jos haluat aloittaa tai jatkaa kerhonohjausta tule kerhonohjaajakokoukseen to 14.8. klo.17.00 Vanhaan Pappilaan. Rovastikunnallinen kerhonohjaajakoulutus, leiripäivä la 23.8. klo.9.-17.00. Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Kerhonohjaajakokous ke 3.9. klo 17.00 Vanhassa Pappilassa. Kerhonohjaajien ja avustajien koulutusleiri 12.-14.9. Luurinmutkassa. Ilmoittautuminen 23.-28.8. kempeleen seurakunnan kotisivuilla: http:// www.kempeleenseurakunta.fi/ ilmoittautuminen Varhaisnuorten kerhot alkavat viikolla 37 (8.-12.9.2014.). Kerhoihin on vapaa pääsy kaikilla kempeleläisillä lapsilla (poislukien kokkikerhot, joihin on oma ilmoittautumisensa). Varhaisnuorten kokkikerhoihin ilmoittautuminen 18.8.-31.8. kempeleen seurakunnan kotisivuilla: Seuraava kuntatiedote ilmestyy 17.9.2014. Sarkkirannan päiväkoti Alangontie 3, Puh: 050 316 9535 Kokkokankaan päiväkoti Haukkakaarto 13, Puh. 050 316 9536 http://www.kempeleenseurakunta.fi/ilmoittautuminen Varhaisnuorten syysleiri yhteistyössä kunnan kanssa 20.22.10 leirikeskus Luurinmutkassa Utajärvellä. Ilmoittautuminen 1.9.-5.10 kempeleen seurakunnan kotisivuilla: http://www. kempeleenseurakunta.fi/ilmoittautuminen Kempeleen 6. luokkalaisten Action-leiripäivä 11.10 leirikeskus Luurinmutkassa Utajärvellä. Ilmoittautuminen 1.9-28.9 kempeleen seurakunnan kotisivuilla: http://www.kempeleenseurakunta.fi/ilmoittautuminen NUORET Nuotioillat torstaisin 11.6, 26.6 ja 10.7. klo 19-21 Vanhassa pappilassa. DIAKONIA Kesäkahvila tiistaisin 1.7, 8.7, 15.7, 22.7. ja 29.7. klo 12-14 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, klo 13 hartaus. Kesäkahvilassa on tarjolla pullakahvit, lisäksi tuttujen tapaamista, mukavaa yhdessäoloa ja jutustelua. Pihakirppis la 14.6. klo 11-14 keskustan srk-talon pihalla, Tiilitie 1 Tervetuloa myymään /ostamaan kirpputorille. Pöytien vuokrat 10 /pöytä Tiedustelut ja varaukset 12.6. mennessä p. 040 7790 367 Soile tai Elisa Iso-Junno p. 040 7790 365 Pihalla myös kahvila ja arpajaiset. Kirpputori Ilonpisara jää tapahtuman jälkeen kesätauolle. LÄHETYS Juhannusjuhla Luurinmutkassa Bussikuljetus Kokkokankaan srkkeskuksesta klo 17:00, 17:15 Keskustan srk-talolta. Paluu n. klo 21:30 samoihin paikkoihin. Ohjelmassa mm. hartaus, yhteislaulua, arvontaa, makkaranpaistoa (säävaraus) ja kahvit. Itse tapahtuma + kyyti on ilmainen, vapaaehtoinen kahviraha ja arpamyynnin tuotto lähetystyön hyväksi. Ilmoittautuminen 16.6. mennessä seurakunnan nettisivujen kautta kempeleenseurakunta.fi/ ilmoittautuminen tai suoraan Minna Sorvalalle minna.sorvala@ evl.fi tai p. 040 779 7705. Puukoulun päiväkoti Pekurintie 9, Puh. 050 4636 369 Pikkukokon päiväkoti Pikkukokko 2, Puh. 050 463 6373 Linnakangastalon päiväkoti Linnakaarto 20, Puh: 050 4636 666 Santamäkitalon päiväkoti Peltomiehentie 5, Puh: 044 4972 244 Kirkonkylän esikoulupäiväkoti Vihiluodontie 585 Puh. 044 497 2243 Terveyskeskus Kirkkotie 21 Puh: 558 72100, Fax: 08 554 8189 Sosiaali- ja mielenterveystoimisto Tiilitie 2 (2 krs.), Puh: 08 5587 2200 Vanhusten ja vammaisten palvelutalo Hovintie 12, 90440 Kempele Puh: 050 316 9411 Ketolanperän koulu Luonungintie 13 Puh: 050 316 9488, Fax: 08 512 537 Kirkonkylän yhtenäiskoulu/ alakoulu Vihiluodontie 585 Puh: 050 316 9598 Kirkonkylän yhtenäiskoulu/ yläkoulu Vihiluodontie 578 Puh. 050 316 9430, Fax: 08 554 8671 Santamäkitalon koulu/ erityiskoulu Peltomiehentie 5 Puh: 050 463 6483 Ylikylän yhtenäiskoulu Nerolantie 4 Puh: 050 316 9555, Fax: 08 554 8602 Linnakangastalon koulu Linnakaarto 20 Puh: 050 316 9488, Fax: 08 554 8404 Lukio Vihiluodontie 580 Puh: 050 316 9593, Fax: 08 520 8088 Pirilän lasten- ja nuortentalo Piriläntie 155, Puh: 044 497 2287 Honkasen lasten- ja nuortentalo Honkasentie 11, Puh: 044 497 2286 Pääkirjasto Zeppelinintie 1 Puh: 050 316 9409, Fax: 08 520 4216 Tietotori Vihiluodontie 586, Puh. 044 497 2308 Virkistysuimala Zimmari Lehmikentäntie 2, Puh: 050 316 9406 Kempeleen Perhetupa Honkasentie 11, Puh. 050 4636 349 Toimintakeskus Zytyke Kuivaamontie 1, Puh. 050 463 6390 www.kempele.fi m.kempele.fi