PAPPIA KYYDISSÄ. (versio 1)

PAPPIA KYYDISSÄ (versio 1)

1 Kirkkojen kamppailua Pohjois-Karjalan maakunnan vaakunan esittämä symboliikka kuvaa hyvin Pohjois- Karjalan asemaa menneiden vuosisatojen aikana. Vaakunassa kaksi kättä, toinen miekkaa pitelevä haarniskainen ja toinen sapelikätinen rengaspanssarin peittämä, lyövät yhteen tavoitellessaan Pohjois-Karjalaa. Kustaa Vaasan kuoltua vuonna 1560 aineellisen ja alueellisen hyödyn välikappaleeksi tuli yhä vahvemmin uskonto. Vuonna 1593 Uppsalassa Ruotsin Kaarle-herttuan johdolla päätettiin, että luterilaisuus on Ausburgin uskontunnustuksen (1530) muodossa ainoa valtakunnassa suvaittu kristillisen opin perusta. Kumpikin Pohjois-Karjalaa taistelutantereenaan pitänyt suurvalta, Ruotsi sekä Venäjä ja kumpaisenkin kirkkokunta, roomalaiskatoliset ja kreikkalaiskatoliset, halusivat saada alueen ja sen ihmiset veronkantajikseen. Palataan siis 400 vuotta taaksepäin. Stolbovan rauhassa vuonna 1617 sodan voittaja oli tällä kertaa Ruotsi. Voiton ansiosta Ruotsi sai hallintaansa koko Käkisalmen läänin (Pohjois-Karjalan, Kannaksen ja Laatokan Karjalan). Myös Inkeri liitettiin Ruotsiin. Valloitettujen alueiden vääräuskoisia ja siksi epäluotettavia asukkaita eli ortodokseja ryhdyttiin käännyttämään luterilaisiksi. Heti vuonna 1618 perustettiin Viipuriin piispanistuin, jonka haltijaksi nimitettiin suomalaissyntyinen Olavi Elimaeus. Hänen pääasiallinen tehtävänsä oli käännyttää kaikki Käkisalmen läänin asukkaat luterilaisuuteen. Uskonnonlain myötä ortodokseja alkoi välittömästi muuttaa ennemmin Venäjälle kuin kääntyä. Jören Petri Pohjois-Karjalan ensimmäinen sielunpaimen Hieman myöhemmin, vuonna 1630 käskyn käännytystyöhön sai myös Yrjö (Georgius) Pietarinpoika Vallius alias Jören Petri. Viipurin tuomiorovasti Nicolaus Magni Carelius määräsi hänet Kiteen ja Liperin sielunpaimeneksi. Seuraavan vuoden helmikuun 15. päivä 20-vuotias Jörgen Petri sai kirjeen tuomiokapitulilta. Siinä vannotettiin Kiteen alamaisia osoittamaan kunnioitusta uudelle kirkkoherralle. Kirjettä on yleensä pidetty virkaanvahvistuskirjana, mutta luultavasti se oli vastaus Jören Petrin avun pyyntöön tämän kohdattua pitäjäläisten vastustusta. Kirkkoherra Georgius eli Jören Petri oli jon-

2 kin aikaa Pohjois-Karjalan ainoa ja yhteinen pappi, myös Pielisjärven, joka sai omansa vasta vuonna 1639. Työssäkäyntialue oli luonnollisesti laaja ja papillisten tehtävien hoitaminen mm. veneitse Pielisjokea ja Pielistä pitkin aina jopa Nurmekseen saakka saattoi olla muutakin kuin suurta seikkailua. Lieksan seurakunnan kotisivuilla on katkelma Jören Petrin vuonna 1636 kirjoittamasta kirjeestä kenraalikuvernööri Pietari Brahelle: Minun henkeni on kuin neulan kärjellä, kun minun pitää käydä tarkastuksilla ja muilla asioilla heidän luonaan. Sellaista mitä vaarallisinta asemaa ei ole koko Ruotsin valtakunnassa. Jören Petri asettui Kiteen pogostan (kirkkopitäjä, verotuksellinen alue) Suorlahden kylään, mikä noihin aikoihin oli ilmeisesti jonkinlainen keskuspaikka. Vuoden 1642 lakimääräisillä käräjillä Jören Petrille määrättiin asuttavaksi kaksi autiotilaa Suorlahden kylästä, jonne muotoutui Kiteen ensimmäinen pappila. Suorlahden (Sorolax) kylään rakennettiin tietysti myös kirkko, jonka rakentamiseen oli myös paikallisen ortodoksisen väestön otettava osaa. Kyseinen kirkko poltettiin Ruptuurisodassa vuonna 1672 ja jäljelle jäi vain kirkon kello. Tietenkin kuninkaan uskon, jota myös Jören Petri edusti, oli oltava myös kansan usko, siksipä toisuskoisten oli muutettava pois säilyttääkseen oman uskontonsa. Ortodokseja lisäksi verotettiin rankemmin, ja heidän maitaan myös jaettiin palkintoina isänmaan puolustamisesta ruotsalaisille aatelisille. Paenneiden tilalle Pohjois-Karjalaan muutti väestöä Länsi-Karjalasta, Savosta ja Pohjanmaalta. Tulijoita nimittäin puolestaan houkuteltiin vapautuksilla ylimääräisistä veroista ja sotaväenotoista. Jören Petrin vaimo jää salaisuudeksi, mutta heillä oli ainakin kolme poikaa ja yksi tytär. Jören Petrin ensimmäinen (?) poika sai nimekseen Pietari Yrjönpoika (Petrus/Petter Jöransson) Vallius. Pietari syntyi hyvin pian Jören Petrin ja hänen vaimonsa saavuttua Kiteelle, n. vuonna 1630. Itse isä Jören Petri kulki viimeisen matkansa vuonna 1672.

3 Pietari ja Anna Sortavalan porvarit Pietari-poika avioitui Anna Joonaantyttären kanssa, ja jo perheellisenä, vuonna 1682 Pietari Vallius muutti perheineen Sortavalaan. Hänestä tuli Sortavalan porvari kuten myös pikkuveljestään(?) Yrjöstä. Vuonna 1683 Pietarilla ja Annalla oli neljä lasta. Yksi heistä oli nimeltään Yrjö. Sortavalaan muuttamiseen saattoi olla myös syynsä, Juhani Nuotto kertoo näin (Genoslehti 4/1883): "Isänsä kuoltua Pietari viljeli Kiteellä Suorlahden pappilaa ainakin vuoteen 1682 vedoten isänsä kustantamiin rakennuksiin. Kiteen papit Michael Aeschilli ja Kustaa Sinkko ryhtyivät Pietaria tämän johdosta vainoamaan. Herra Michael velkoi häneltä saataviaan, jotka Pietarin isä, kirkkoherra oli eläessään jättänyt hänelle maksamatta. Kustaa Sinkko pahoinpiteli Pietarin lapsia, joista mainitaan vain Yrjö, Pielisjärven tuleva pappi. Michael Aeschillin toinen vaimo Margareta Jaakontytär oli tehnyt Pietarista ilmiannon, jonka perusteella Pietari joutui olemaan viisi viikkoa Käkisalmen linnassa vangittuna. Kun sitten v. 1684 paljastui, että ilmianto oli ollut väärä, joutui Margareta maksamaan Pietarille hyvitystä kaksi hopeaäyriä joka päivältä, jotka Pietari oli joutunut syyttömästi istumaan vankeudessa. Näihin aikoihin Pietari muutti Sortavalaan, jossa hänestä tuli porvari. Hänet mainitaan porvaristossa ensi kerran v. 1686. Sortavalan raastuvanoikeuden pöytäkirjoista tammikuulta 1691 käy ilmi, että hänen Sortavalassa ollut talonsa oli palanut. Näihin aikoihin hän myös lienee kuollut, koskapa hänen vaimonsa mainitaan leskenä 14.04.1692. Hän oli siten porvari Sortavalassa 1686-1691 ja kuoli siellä todennäköisesti noin 1691." Pietarin Henrik-veljen elämän vaiheista ei ole mainintaa. Malin-sisar puolestaan edellisen valossa joutui naimisiin Kiteen kappalaisen ja isänsä seuraajan (kts. edellä) Michael Aeshillin alias Mikael Hyvetiuksen kanssa. Mikael Hyvetiuksen toisen vaimon nimeksi mainitaan ylioppilasmatrikkelissa 1640-1852 Magdalena Jakobsdotter ei Margareta kuten yllä.

4 Ylioppilasmatrikkeleista löytyy myös neljäs veli, jota ei kuitenkaan Jören Petrin yhteydessä mainita. Ylioppilaaksi Turussa 5.7.1681 kirjoittanut mies on nimeltä Olof Wallius. Myös Olofin isäksi mainitaan vuonna 1672 kuollut Kiteen kirkkoherra Jöran (Georgius Petri). Mikael Hyvetiusta tituleerataan Olofin langoksi. Ainakin elämänsä ehtoopuolella Olof asui Nurmijärven Uotilan kylän Palsin talossa. Hän kuoli 93- vuotiaana vuonna 1739. Hän olisi siis syntynyt vuonna 1646. Samaisessa matrikkelissa Olofin veljenpojaksi mainitaan Georg Wallius (s. 1665 Suorlahden pappilassa Kiteellä), tuo sama Yrjö-poika, joka mainitaan Nuoton sitaatissa. Yrjö oli Pietarin ja Annan kolmas lapsi. Hän siis seurasi isoisänsä jalanjälkiä ja valmistui ylioppilaaksi Turusta vuonna 1687. Useammassa yhteydessä näiden kahden eri-ikäisen Georg Walliuksen välillä ei nähdä sukulaissidettä. Yrjö ja Klaara Pielisjärven kappalainen ja kirkkoherran tytär Opiskeluidensa päätyttyä Yrjö palasi takaisin Karjalaan. Jo vuotta myöhemmin Yrjö matkusti Pielisjärvelle. Hän oli hakenut Pielisjärven pappilan kotiopettajan paikkaa ja saanut sen. Pielisjärven kirkkoherrana toimi tuohon aikaan Laurentius (Lauri) Laurinpoika Hallitius (ent. Bergman). Pappilanniemessä sijaitsevaa Isopappilaa, jonne Yrjö saapui, olivat Hallitiukset asuttaneet jo vuodesta 1659. Hallitiuksen (tai Bergmanin) kuten Kiteen kirkkoherrankin oletetaan tulleen Suomeen Ruotsista. Isopappilan paikalla oli muuten vielä vuonna 1618 kreikkalaiskatolinen pappila. 1600-luvun alusta Pielisjärvi oli ollut osa Kajaanin vapaaherrakuntaa. Kreivi Pietari Brahe, jonka läänitystä Pielisjärvi oli, perusti vuonna 1653 Brahean kaupungin Kaupunginniemen ja kirkkosaaren alueelle. Kaupunki oli pystyssä vain nelisenkymmentä vuotta. Kreivi Brahen kuolema ja Pielisjärven kaupunkikeskustan joutuminen Käkisalmen läänin hallintaan johti Brahean purkamiseen. Yrjön saapuessa Pielisjärvelle Brahean kaupungin taloja purettiin ja alueita kynnettiin pelloiksi. Mitä lie 23-vuotias sivistynyt nuorimies pohtinut katsellessaan tulevan kotipaikkansa ympäristöä? Pielisjärvellä kotiopettaja sai oppilaakseen ainakin Hallitiuksen 12-vuotiaan Klaaratyttären. Amorin nuolet alkoivat sinkoilla oppilaan ja häntä yksitoista vuotta vanhemman opettajan välillä. Avioliiton satamaan pari lipui vuoden 1690 paikkeilla. Hieman

5 epäromanttisempana syynä voi olla myös Klaaran isän Hallitiuksen kuolema vuonna 1688. Hallitius oli kolmas Pielisjärven kirkkoherra. Hänen virkakautensa oli alkanut vuonna 1659 Yrjö (pappisnimeltään Georgius Petri kuten isoisänsä) toimi Pielisjärven koulumestarina jo ainakin vuonna 1697. Kirkkoherra Petter Herkepaeuksen apulaiseksi häntä tituleerattiin jo vuonna 1698. Pielisjärven kappalaisen tointa Yrjö hoiti vuodesta 1702 vuoteen 1717, minkä jälkeen Yrjö toimi vt. kirkkoherrana kuolemaansa saakka. Georgius Petrin nimeä ei kylläkään mainita Pielisjärven kirkkoherrojen virallisessa luettelossa. Yrjö ja Klaara asuttivat kappalaisten viranhaltijoille tarkoitetun Pikkupappilan lisäksi (1703-1722) myös Iso Heikkilä-nimistä tilaa (no 53). Molemmissa mainitaan kappalainen Jöran Wallius. Ainakin herraskaisen Klaaran puolesta oli kenties onni, että elettiin jo vuoden 1680-jälkeistä aikaa, sillä sitä ennen seurakuntapapit asustelivat talonpoikain keskuudessa. Kyseisen vuoden jälkeen kappalaisille määrättiin rakennettavaksi omat pappilansa. Vuosien 1714-1721 välinen aika oli Suomessa suuren Pohjan Sodan aiheuttaman isonvihan aikaa. Ennen isoavihaa Pielisjärvellä pitivät jöötä kauheat veronvuokraajat Salomon Ehnberg ja Simon Affleck, paremmin Simo Hurttana tunnettu mies. Isovihan aikana venäläiset varastivat verottajan (ja miehittäjän) roolin. Aikaa leimasi väkivalta, murhat, omaisuuden tuhot ja ryöstöt. Venäläisten tulon herättämä kauhu ajoi Suomesta pakoon Ruotsiin pääasiassa aatelistoa, papistoa, virkamiehiä ja porvaristoa. Jokunen varakas talonpoikakin taisi pakenemalla säästää nahkansa. Pappien luikkiessa pakosalle seurakuntiin jäivät apupapit tai muut arvoltaan alemmat pappismiehet. Kirkot joutuivat poikkeuksetta venäläisten mielivallan kohteiksi ja apupapit siinä ohessa. Hengen menetys oli usein palkkiona siitä, että kieltäytyi paljastamasta kätkettyjä kelloja tai muita kirkkokalleuksia ryöstelijöille. Kolmekymmentä pappia tapettiinkin. Kuinka lie käynyt itse Pielisjärven kirkon, mutta Yrjö itse joutui venäläisten käsiin ja kiduttamaksi. Hänet vietiin Sviriin (?) ja sieltä edelleen Pietariin, josta hän palasi rau-

6 hanteon jälkeen kotiin Pielisjärvelle ilmeisen huonossa kunnossa. Yrjö kuoli 57- vuotiaana syksyllä 1722. Klaara jäi leskeksi yhdentoista lapsen kanssa. Yrjöllä ja Klaaralla oli kuusi poikaa ja viisi tyttöä. Esikoinen, Pietari (Petter) Vallius oli luultavasti jo tulollaan, kun pari vietti häitä, sillä Pietari syntyi jo heinäkuussa 1691. Klaara oli vasta 15-vuotias ja raskaus olikin varmaan kolmas ja todennäköisin syy parin pikaiseen avioitumiseen. Pietarin jälkeen syntyi Lauri (isoisän mukaan) ja parin ensimmäinen tytär Anna syntyi vuonna 1689. Muita lapsia olivat Yrjö (1702), Liisa (1703), Israel (1704), Margareta (1707), Juho (1711), Klaara (1713) ja Briitta (1718). Klaaran ja Yrjön Heikki-kuopus syntyi vuonna 1719 Klaaran ollessa 43- ja Yrjön 54-vuotias. Lapset olivat aikakauteen nähden hyvin pitkäikäisiä niin kuin äitinsäkin, joka kuollessaan vuonna 1755 oli lähes 80-vuoden ikäinen. Ainoastaan Lauri kuoli nuorena: hänet surmattiin vuonna 1717 Käkisalmella. Voi vain kuvitella millainen matriarkka Klaara on ollut emännöidessään Iso Heikkilää kolmenkymmenen vuoden ajan aina kuolemaansa, vuoteen 1755 saakka. Pietari ja Maria lukkarin tyttären rakkaus Pietari Vallius ei valinnut isiensä kutsumusta, vaan ryhtyi maanviljelijäksi. Hän isännöi Jyrölä nimistä tilaa (no 45) isänsä kuolin vuodesta 1722 lähtien. Samaisen tilan haltijoina olivat toimineet muutama vuosikymmen sitten Pietarin isoisä, kirkkoherra Lars Hallitius (1688) ja hänen leskensä (1688-96). Maanviljelijöiksi tai talollisiksi pääsivät muutkin veljekset. Yrjön hallussa oli ilmeisesti Merilän tila (no 51) ainakin vuosina 1726-29. Israel mainitaan sekä Iso Heikkilästä lohkaistun Bamberilan (no 55) isäntänä vuosina 1732-42 että Saavanniemen, tilan no 32:n isäntänä vuosina 1743-54. Pojista Juho oli se, joka jatkoi äitinsä jälkeen Iso Heikkilän haltijana: aina vuoteen 1766 saakka. Heikki, joka oli kirkon palveluksessa suntiona, asusti Iso Heikkilästä erotettua Martikkalan tilaa (no 54). Martikkala säilyi kyseisellä perheellä vuodesta 1770 todennäköisesti vuoteen 1815 saakka. Pikkupappilaa ovat isännöineet sekä koulumestarit että kappalaiset, joten se on toiminut ilmeisesti jonkinlaisena virka-asuntona. Pikkupappila sijaitsi yllättävän kaukana keskustasta, nykyisessä Rauhalassa saakka. Ei siis ihme, jos paikka lähempänä Hovia ja Pappi-

7 laa houkutti. Iso Heikkilä sijaitsi heti nykyisen kaarisillan ja Yrjölään vievän Rantalantien tienoilla, Bamberila siitä hieman Pielisjokea ylöspäin. Jyrölän, jossa Pietari asusti, sijainnista ei ole tietoa. Pietari meni naimisiin noin vuonna 1713 Maria Yrjöntytär Samaliuksen kanssa (s. 2.7.1694). Marian isä oli lukkari Yrjö (Jöran) Ristonpoika Samalius (s. noin 1668) ja äiti Maria Yrjöntytär. Yrjö Samalius oli tullut Pielisjärvelle lukkariksi vuonna 1691. Lukkari oli ollut perinteisesti papiston päätoiminen apulainen ja hänen tehtäviinsä kuului kaikki avustavat tehtävät kellon soitosta pappilan rengin tehtäviin. Vuoden 1686 muutti tilanteen ja sälytti lukkareille lasten ja nuorten opettamisen lukemaan. Lukkarin työnkuva muuttui pakollisen lukutaitoisuuden myötä. Aiempia lukkarin tehtäviä hoitamaan pestattiin unilukkareita eli kirkonvartijoita (suntiot). Maria kuoli vuonna 1742. Pietarilla ja Marialla oli yhteensä ainakin kahdeksan lasta. Heistä Riitta (Brita) syntyi vuonna 1729. Pietari meni uudelleen naimisiin Kaarina Saastamoisen kanssa ja sai tämän kanssa kolme lasta, ennen kuin Kaarinakin kuoli vuonna 1750. Kymmenen vuoden päästä Kaarinan kuolemasta Pietari otti kolmanneksi vaimokseen Katariina Sofia Hofflinin. Sofia ja Pietari saivat vielä kaksi lasta. Pahnanpohjimmaisen syntymähetkellä Pietari oli jo paremmalla puolen 70:ä vuotta. Vallius-suvun jatkajia siis poikia siunaantui Pietarille viisi. Riitta ja Antti 1748 Oinolan isäntä ja emäntä Pietarin ja Marian tytär Riitta (Brita) avioitui vuonna 1748 Kitsinvaaran Oinolassa (no 4) syntyneen tilallisen pojan Antti Tikkasen (s. 1724) kanssa. Antin vanhemmat, Samuel (Samuli) Tikkanen ja Magdalena (os. Oinonen) olivat Oinolan tilan haltijoita 1723-64. Antti otti isänsä kuoleman jälkeen Oinolan isännyyden, hänen hallussaan oli myös Kitsinvaaran (no 1) Otrola vuosina 1794-96. Vuosien 1749-1767 aikana Antti ja Riitta saivat yhteensä kymmenen lasta, joista neljä oli tyttöjä. Vuonna 1755 he saivat viidennen lapsensa, tytön nimeltä Anna. Riitta kuoli viisitoista vuotta myöhemmin, mutta Antti vasta vuonna 1796. Annan Olli-veli (s.1764) piti Oinolan tilaa hallussa vielä vuoteen 1801 saakka.

8 Anna ja Pekka Hattuvaaran Vaaralasta Riitan ja Antin tyttären Anna Tikkasen häitä vietettiin 1778 Annan ollessa 22-vuotias. Sulhasena hänellä oli isäntä Pekka Oinonen (s. 1758) Hattuvaaran Vaaralasta (no 4). Pekan isä Lemetti Oinonen isännöi tilaa 1756-92 välisen ajan ja lesken, Lemetin toisen puolison Kaisa Antintr. Vattulaisen hallussa tila oli pari vuotta ennen siirtymistään Paavo Oinoselle (Lemetin veli/pekan veli?). Anna ja Pekka jäivät ilmeisesti kuitenkin Vaaralaan. Vuonna 1791 Annalle ja Pekalle syntyi Juho. Juhon ollessa 12-vuotias sekä Anna että Pekka menehtyivät keuhkotautiin. Juho ja Kaisa 1816 Vuonna 1816 Juho avioitui Kitsissä syntyneen (1794) Kaisa Hassisen kanssa. Annatytär syntyi 1817 Hattuvaarassa. Kaisan kuoltua synnytyksessä vuonna 1824, Juho avioitui vielä samana vuonna Elsa Tiina Ikosen kanssa. Anna ja Tahvo Nurmes ja Lieksa kohtaavat Anna oli parikymppinen kun tapasi nurmeslaisen, vuonna 1813 syntyneen Tahvo Kortelaisen. Vuonna 1840 pari avioitui. Tahvon vanhemmat Pekka ja Anna (os. Tolvanen) olivat molemmat kotoisin Nurmeksesta, mutta muuttivat myöhemmin Lieksaan. Tahvo ja Anna saivat vuonna 1847 pojan, jolle annettiin isänsä mukaan nimeksi Tahvo. Tahvo nuorempi ehti kaksiin naimisiin ennen kuin hänen vanhempansa kuolivat: isä Lieksassa vuonna 1890 ja äiti Kylänlahdessa 1894. Tahvo ja Anna Kaisa Tahvo nuoremman matkassa pääsemmekin sitten jo 1900-luvulle asti. Tahvo otti ja avioitui talontyttären, Anna Kaisa Ryynäsen (s. 1845) kanssa vuonna 1869. Anna Kaisan vanhemmat, Aatami Ryynänen ja Margareta Ikonen asuttivat aikanaan Louhivaaran tiloja 1 ja 2.

9 Äitinsä mukaan nimetty Anna Kaisa Kortelainen syntyi 1873. Hän oli vasta 7-vuotias kun hänen äitinsä kuoli. Kun Anna Kaisa oli kymmenen, Tahvo meni uusiin naimisiin Pusossa syntyneen Valpuri Siposen kanssa. Anna Kaisa ja Heikki Renki ja piika pääsevät Notkolan torppareiksi Tahvo Kortelainen ehti ainakin kuulla, ellei jopa kokea Anna Kaisa-tyttärensä avioitumisen ruunaalaisen Heikki Vänskän kanssa vuonna 1902. Parin juhannushäiden aikaan Anna Kaisa oli pitkällä raskaana, sillä ensimmäinen lapsi, Matti syntyi jo elokuun lopulla. Vuosisadan alussa he olivat päässeet torppareiksi Ruunaankylän Notkolan tilalle, kauniille vaaralle, joka rajoittui Lieksanjokeen. Anna Kaisa ja Heikki saivat yhteensä kuusi lasta, kolme poikaa ja kolme tyttöä. Matin jälkeen syntyi Kirsti, sitten Martta ja vuonna 1907 Uuno Heikki. Samaisena vuonna Suomessa pidettiin ensimmäiset eduskuntavaalit. Mitä lie isä-heikki miettinyt vetäessään punaista viivaa äänestys plankettiin ja liekö äänestänyt solisaliraittia kuten Korpiloukon Topias, Ilmari Kiannon Punaisessa Viivassa. Heikin jälkeen syntyivät vielä Linda ja Veikko. Kenties ukki-tahvo tapasi myös lapsenlapsiaan ennen kuolemaansa 1924. Olihan Uuno Heikkikin Tahvo-ukin kuollessa jo aikuinen mies, 17-vuotias. Uuno ja Aune Uuno oli myös hyvin komea ja haluttu puolisoehdokas monelle ruunaalaiselle nuorelle neidolle. Mutta kuinka kävikään: Ruunaankylälle eksoottisesta Pielisjärven Jaakonvaarasta saapunut Aune-neito sekoitti pakan. Hän varasti Uunon huomion ohi paikkakuntalaisten likkojen, minkä seurauksena syntyi ainakin yksi ikuisesti särkynyt sydän. Uuno ja Aune pistivät hynttyyt yhteen 1930-luvun lopulla.

10 Tämän hetkiset lähteet: Urho Virkkusen toimittama Uuno Heikki Vänskän esivanhempien taulu: http://www.vanskala.fi/dokumentit/pappia.htm Urho Virkkusen kotisivut, etenkin isäntä ja taloluettelot karttoineen: http://personal.inet.fi/koti/urho.virkkunen/historia.htm Artikkeli Kiteen seurakunnan papisto ennen isoavihaa: http://www.genealogia.fi/genos/15/15_127.htm Artikkeli Kiteen seurakunnan historiaa: http://www.evl.fi/srk/kitee/toimitilat/seurakunnanhistoria.htm Kiteen historiatietoja, artikkelit Kiteen seurakunta ja Neljä kirkkoa palanut http://www.kitee.fi/resource.phx/sivut/sivut-kitee/esittely/historia.htx Pietarin ja Annan henkilötiedot ja perilliset: http://personal.inet.fi/koti/markku.laaksonen/index_nm3mmmnmmmmm.html Yrjön ja Klaaran henkilötiedot ja perilliset: http://personal.inet.fi/koti/markku.laaksonen/index_nm3mmmnmmmm.html Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852, Olof Wallius: http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=2937 Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852, Georg Wallius: http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3420 Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852, Mikael Hyvetius: http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=u118 Katsaus Lieksa-Pielisjärven menneisyyteen: http://www.outokummunkaupunki.fi/resource.phx/sivut/sivut-lieksa-pielisenmuseo/historia/historia1.htx Lieksan seurakunnan kotisivut: http://www.lieksanseurakunta.fi/tervetuloa.php Pielisjärven kirkkoherrat: http://www.genealogia.fi/seurakunnat/srk?cmd=priests&id=397&type=html& LANG=EN Kiteen kirkkoherrat ym. : http://www.genealogia.fi/seurakunnat/srk?cmd=priests&id=208&type=html& LANG=EN