Pyydän ilmoittamaan virheistä, niin saadaan ne korjatuksi, toki muutoinkin saa ottaa yhteyttä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pyydän ilmoittamaan virheistä, niin saadaan ne korjatuksi, toki muutoinkin saa ottaa yhteyttä."

Transkriptio

1 Sukuselvityksen kohde Iisalmen Pulkat 8 sukupolvea Tulostettu: Tekijä: Juha Rönkkö Tiedot ovat keskeneräiset ja saattavat sisältää virheitä, joten niihin tulee suhtautua epäilevästi ja varauksella. Pyydän ilmoittamaan virheistä, niin saadaan ne korjatuksi, toki muutoinkin saa ottaa yhteyttä.

2 TAULU 1 I Antti Kettunen, s. noin 1595 Iisalmi, Valkiamäki. Antin pojilla näyttäisi olleen omistuksia Valkiamäki no 3:ssa ja Ryhälänmäki no 3:ssa. Muistiinpanot: Vieremän kirja, toimittanut Tapani Salomaa, Vieremän kunta ja seurakunta sivu 49 "Valkeisten kylässä on ollut Pulkka-suvun kantatalo. Kerrotaan, että suvun "esi-isä" oli ollut eri niminen. Mies oli nousta puuhkuttanut mäensyrjää, jolloin selässä ollut viinaleili oli tämän tästä sanonut; "Pull, pulk". Leilin äännähtelyä aikansa kuunneltuaan mies oli tokaissut; "Pulk, pulk, ollaan sitten vaikka Pulukka!"." Olli Kettunen, s. noin 1620 Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 2. Antti Kettunen, s. noin 1630 Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 20. TAULU 2 (taulusta 1) II Olli Antinpoika Kettunen, talollinen, s. noin 1620 Iisalmi, Valkiamäki. Pekka Kettunen, Pulkka, s. noin 1640 Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 3. Antti Kettunen, Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 4. TAULU 3 (taulusta 2) III Pekka Ollinpoika Kettunen, Pulkka, s. noin 1640 Iisalmi, Valkiamäki, k. ennen 1688 Iisalmi, Valkiamäki. Mainitaan maakirjoissa Ryhälänmäki no 3: omistajana 1664, 1672, 1680, Taloon tulee sittemmin isännäksi veljen pojat Olli ja Pekka Antinpojat. Henkikirjoissa Pekka Ollinpoika PulkkaKettunen mainitaan Valkiamäessä 1672, , Vuonna 1688 mainitaan Pekka Ollinpoika PulkkaKettusen leski ja veljet Juho, Heikki ja Paavo näistä Juholla on jo vaimo. Veljet lienevät kuitenkin poikia, koska vuonna 1690 talossa on isäntä Juho Pekanpoika Pulkka vaimonsa kanssa lisäksi taloon on merkitty veli Heikki (poika? lienee veli) Paavo ja veli Ollin leski. 1 Muistiinpanot: Vuonna 1672 Valkiamäen talot ovat Partalan kylän yhteydessä. Juho Pulkka, s. noin 1660, k. ennen 1693 Iisalmi, Valkiamäki. Vuonna 1693 mainitaan Juho Pulkan leski ja veli Heiken leski veli Paavo asui talossa vaimonsa kanssa ja vuonna 1694 mainitaan lisäksi sisko. Heikki Pulkka, s. noin 1662, k. ennen 1693 Iisalmi, Valkiamäki. Paavo Pulkka, s Paavo mainitaan vielä 1694 vaimonsa kanssa Valkiamäessä. Paavo Pulkka löytyy ainakin Partalan kylästä yhtiömiehenä mainitaan vielä Pål Kettuinen vaimonsa kanssa. Nähtävästi nimi palauti Kettuseksi, jonka vuoksi on hankala erottaa hänet muista Paavi Kettusista. Olli Pulkka, s. noin 1666, k. ennen 1690 Iisalmi, Valkiamäki. TAULU 4 (taulusta 2) III Antti Ollinpoika Kettunen, Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki, k. Iisalmi, Ryhälänmäki. Olli Pulkka, Kettunen, s. noin 1660 Iisalmi, Ryhälänmäki, k. ennen 1699 Iisalmi, Ryhälänmäki. Mainitaan Ryhälänmäessä isäntänä ainakin 1682 alkaen. Oli jo 1682 naimissa. Ei mainintaa enää 1699, Oletettavasti kuollut? 2 Pekka Pulkka, s. noin 1662 Iisalmi, Ryhälänmäki. Tauluun 5. Marjatta Pulkka, s. noin 1681 Iisalmi, Ryhälänmäki. Tauluun 9. TAULU 5 (taulusta 4) IV Pekka Antinpoika Pulkka, s. noin 1662 Iisalmi, Ryhälänmäki, k. ennen Iisalmi, Ryhälänmäki. Mainitaan Ryhälänmäki 3:ssa 1682 alkaen veljensä Olli Antinpojan talossa. Oli naimisissa 1694 alkaen. Oli isäntänä 1699 alkaen ja 1706 oli verotettuna vain Pekan vaimo ja 1706 mainitaan

3 yhtiömis Heikki vaimonsa kanssa on jälleen Pekka vaimonsa kanssa verotettuna, yhtiömies Heikin sukunimenä on Ilkko ja lisäksi talossa on piika Maria. 3 Puoliso: Liisa Huttunen, 4 Elias Pulkka, s. noin 1696 Iisalmi, Ryhälänmäki. Tauluun 6. Antti Pulkka, s. Iisalmi, Ryhälänmäki. Mainitaan veljensä Eliaksen talossa 1725, 1727, 1730, 1731 (ei vaimoa) 5 Petter Pulkka, Pulchéen, Fagersted, s. noin 1710 Iisalmi, Ryhälänmäki. Tauluun 8. TAULU 6 (taulusta 5) V Elias Pekanpoika Pulkka, talolinen, s. noin 1696 Iisalmi, Ryhälänmäki, k Iisalmi, Ryhälänmäki. Elias Pekanpoika mainitaan Ryhälänmäessä ainakin vuodesta 1722 lähtien, oli naimisissa ja myöskin isäntänä 1722 alkaen, veli Antti mainitaan 1725, 1727, Puoliso: Kaisa Kettunen, s. noin 1702 Iisalmi, k. noin Iisalmi, Ryhälänmäki. Liisa Pulkka, s. noin 1724 Iisalmi, Ryhälänmäki. Tauluun 7. Antti Pulkka, s. noin 1728 Iisalmi, Ryhälänmäki 8 Puoliso: Elina Hartikainen, s. noin Lassi Pulkka, s Iisalmi, Ryhälänmäki no 3 6 Pekka Pulkka, s (kaksosena) Iisalmi, Ryhälänmäki no 3, (kaksonen), k Iisalmi, Ryhälänmäki 6 Puoliso: Kaisa Antintytär Hartikainen, s Iisalmi, Partala. Elias Pulkka, s (kaksosena) Iisalmi, Ryhälänmäki no 3, (kaksonen). Heikki (Henricus) Pulkka, s Iisalmi, Vänninmäki. TAULU 7 (taulusta 6) VI Liisa (Elisabetha) Pulkka, s. noin 1724 Iisalmi, Ryhälänmäki, k Iisalmi, Ryhälänmäki 10 Puoliso: Lassi (Lars) Tapaninpoika Ryhänen, s Iisalmi, Ryhälänmäki 11 Vanhemmat: Tapani Antinpoika Ryhänen, talollinen, s. noin 1680 Iisalmi, Ryhälänmäki, k Iisalmi, Ryhälänmäki. Vihitty noin 1706 Iisalmi. Anna Lappalainen, s. noin 1680, k Iisalmi, Ryhälänmäki. Anna Ryhänen, s Iisalmi, Ryhälänmäki, k. (lapsena) Iisalmi, Ryhälänmäki 13 Elisabeth Ryhänen, s Iisalmi, Ryhälänmäki 14 Christina Ryhänen, s Iisalmi, Ryhälänmäki 14 Britha Ryhänen, s Iisalmi, Ryhälänmäki 13 TAULU 8 (taulusta 5) V Petter Pulkka, Pulchéen, Fagersted, adjuncten, s. noin 1710 Iisalmi, Ryhälänmäki, k Nurmes, haudattu Nurmes 15, kuolinsyy ankara kuumetauti, ikä 48v. Ylioppilas Turussa Pulcheen Petr. Vib _ 363. Nimi on kopioitu Albumista v Viipurilaisen osakunnan matrikkeliin d. 16. Octbr. Petrus Pulchéen. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa Porvoon piispanviran ollessa avoinna Pielisjärven kirkkoherran apulainen Nurmeksen kappalaisen apulainen (1754) 1617 Puoliso: Vihitty Nurmes Maria Helena Depner, s. Rautalampi/Nurmes, k Jämsä. Vanhemmat: Nils Depner, kappalainen Nurmes, s. 1725, k Nurmes. Vihitty Maria Hamberg, k Elisabetha Fagersted, s Nurmes, k Nurmes, haudattu Nurmes 15, kuolinsyy punatauti, ikä 21v. Puoliso: Henrik Saastamoinen,. TAULU 9 (taulusta 4) IV Marjatta (Margareta, Marja) Pulkka, s. noin 1681 Iisalmi, Ryhälänmäki, k

4 (59-vuotiaana) Iisalmi, Salahmi Salahmi, haudattu Iisalmi 15, ikä 59v 18 Puoliso: Paavo Samulinpoika Makkonen, talollinen, Iisalmi R:no 2., s. noin 1683 Iisalmi, Salahmi 19 Vanhemmat: Samuli Paavonpoika Makkonen, talollinen, Iisalmi, s. noin 1645 Iisalmi, k. välillä Iisalmi. k. välillä Olli Makkonen, s Iisalmi, Salahmi. Tauluun 10. Kristiina Makkonen, s. noin 1706 Iisalmi, Salahmi 21 Paavo Makkonen, s. noin 1709 (R:no 2.) Iisalmi, Salahmi Salahmi. Tauluun 19. Helena Makkonen, s. Iisalmi, Salahmi, k. Iisalmi, Salahmi 22 Puoliso: Matti Jääskeläinen, torppari. Anna Makkonen, s. Iisalmi, Salahmi, k. Iisalmi, Salahmi. TAULU 10 (taulusta 9) V Olli (Olof) Paavonpoika Makkonen, s Iisalmi, Salahmi, k Iisalmi, Salahmi, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy halvaus, ikä 72v 23 Puoliso: Kaisa (Catharina, Carin) Kiiskinen, s Iisalmi, k Iisalmi, Salahmi 24 Reeta Makkonen, s. noin 1725 Iisalmi, Salahmi. Tauluun 11. Kristiina (Christina) Makkonen, s Iisalmi, Salahmi, k Iisalmi, Salahmi, haudattu Iisalmi 15, ikä 13v 25 Paavo (Paulus) Makkonen, s Iisalmi, Salahmi, k Iisalmi, Salahmi, haudattu Iisalmi 15, ikä 7v 7kk 26 Helena Makkonen, s Iisalmi, Salahmi, k Iisalmi, Salahmi, haudattu Iisalmi 15, ikä 3v 4kk. Elina (Elin) Makkonen, s Iisalmi, Salahmi, k. noin (lapsena) Iisalmi, Salahmi 27 Samuel Makkonen, s Iisalmi, Salahmi 28 Puoliso: Margareta Kettunen, s Iisalmi 29 Riitta (Brita) Makkonen, s Iisalmi, Salahmi 30 Anna Makkonen, s Iisalmi, Salahmi, k Iisalmi, Salahmi. Naimaton 32 Maria Makkonen, s Iisalmi, Salahmi. Tauluun 17. TAULU 11 (taulusta 10) VI Reeta (Margareta) Makkonen, s. noin 1725 Iisalmi, Salahmi, k. välillä Iisalmi, Kauppilanmäki 33 Puoliso: Vihitty 1746 Iisalmi 34 Pekka (Petter) Niskanen, talollinen, s Pielavesi, Tommonmäki, k. välillä Iisalmi, Kauppilanmäki. Tuli 1746 vävyksi Salahmille oli sittemmin lankona. Oli isäntänä Salahmi no 2:ssa toisessa puolikkaassa, josta muuttivat 1792 talollisiksi Kauppilanmäki no 1:een 35 Vanhemmat: Samuel Antinpoika Niskanen, s Pielavesi, Tommonmäki, k Pielavesi, Tommonmäki. Margareta Kärkkäinen, s. 1689, k Pielavesi, Tommonmäki, haudattu Pielavesi 15, kuolinsyy vanhuus, ikä 66v. Muistiinpanot: Pekka Niskasen perhe oli vielä 1797 henkiverotettuna Kauppilanmäki no 1:ssä ja ainakin poika Olli Niskanen minitaan vielä 1801 henkikirjassa vaimonsa ja siskonsa Inkerin kanssa Kauppilanmäki 1:ssä, mutta ei enää Kaisa (Catharina) Niskanen, s Iisalmi, Salahmi, k. ennen 1761 (lapsena) 36 Iisalmi, Salahmi 27 Reeta Niskanen, s Iisalmi, Salahmi. Tauluun 12. Kristiina (Christina) Niskanen, s Iisalmi, Salahmi 37 Vappu Niskanen, s Iisalmi, Salahmi. Tauluun 13. Elina Niskanen, s Iisalmi, Salahmi. Tauluun 14. Inkeri (Ingeborg) Niskanen, s Iisalmi, Salahmi 38 Muistiinpanot: * Palois Torp enk. Ingeborg Niskain feber 51 Samuel Niskanen, s Iisalmi, Salahmi, k. ennen 1771 (lapsena) Iisalmi, Salahmi 39

5 Pekka (Petter) Niskanen, s Iisalmi, Salahmi puoliso: Anna Jeremiaantytär Makkonen, s Iisalmi, Salahmi, k Iisalmi, Salahmi puoliso: Vihitty Iisalmi Silja Koistinen, s Iisalmi, Partala Partala, k Iisalmi, Sonkajärvi Sonkajärvi. Vanhemmat: Pekka Koistinen, Kostman, talollinen, s Iisalmi, Partala, k Iisalmi, Partala, kuolinsyy syöpä. Magdalena Partanen, s Iisalmi, k Iisalmi Partala. Olli Niskanen, s Iisalmi, Salahmi. Tauluun 15. Katariina Niskanen, s Iisalmi, Salahmi, k Iisalmi, Salahmi 44 Antti Niskanen, s Iisalmi, Salahmi. Tauluun 16. Samuel Niskanen, s. noin 1770 Iisalmi, Salahmi, k. (lapsena) 45 Iisalmi, Salahmi 46 TAULU 12 (taulusta 11) VII Reeta (Margareta) Pekantytär Niskanen, s Iisalmi, Salahmi, k Iisalmi, Ollikkala, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy lapsivuode, ikä 33v, kummit: talollinen Eskel Makkonen ja vaimonsa Elin Heiskanen 47 Puoliso: Vihitty Iisalmi Lassi (Laurentius, Lars) Juhonpoika Hynynen, s Iisalmi, Ollikkala, k. välillä Iisalmi, Ollikkala, kummit: kirkkoväärti Eskel Lappalainen ja vaimo Margareta. Lassi mainitaan (Hynylän) Ollikkala no 2:n isäntänä vielä vuonna Vanhemmat: Juho Hemminginpoika Hynynen, talollisen vävy, s. noin 1704 Iisalmi, Juminen, k Iisalmi, Ollikkala, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy hengenahdistus, ikä 75v. Vihitty noin 1742 Iisalmi. Kristiina Laurintytär Sonninen, s Iisalmi, Ollikkala, k Iisalmi, Ollikkala. Kristiina Hynynen, s Iisalmi, Ollikkala, k Iisalmi, Sukeva Leinola, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy vanhuuden heikkous, ikä 80v, kummit: Ivar Sonninen ja Elisabeth 51 Muistiinpanot: Onko vanhemmat oikein? täyttä varmuutta ei ole! Lassille ja Reetalle ehti syntyä vain yksi lapsi Kristiina TAULU 13 (taulusta 11) VII Vappu (Walborg) Niskanen, s Iisalmi, Salahmi, k. välillä Iisalmi 52 Puoliso: Vihitty Iisalmi Tahvo Väisänen, s Iisalmi Nerkoo, Kirma, k Iisalmi Nerkoo, Kirma. Vanhemmat: Pekka Pekanpoika Väisänen, s Iisalmi, Nerkoo Kirma, k Iisalmi, Nerkoo Kirma. Vihitty 1739 Iisalmi. Kristiina Ollikainen, s. 1720, k Iisalmi, Nerkoo Kirma. Anna Kristiina Väisänen, s Iisalmi. Reeta Väisänen, s Iisalmi. Elina Väisänen, s Iisalmi. Maria Väisänen, s Iisalmi, k Iisalmi. Pekka Väisänen, talollinen, s Iisalmi Nerkoo, k Iisalmi Ulmala. Tahvo Väisänen, s Iisalmi. Olli Väisänen, s Iisalmi, k Iisalmi. TAULU 14 (taulusta 11) VII Elina (Elin) Niskanen, s Iisalmi, Salahmi 53 Puoliso: Vihitty Iisalmi Henrik Henrik/Husso e. Fredriksson, lampuoti, Iisalmi Kilpisaari, s (avioliiton ulkopuolella) Iisalmi Petäys, k Iisalmi Kilpisaari. Rippikirjoihin hänet on aina merkitty sukunimellä Fredriksson, joten isän nimi on ollut tietenkin Fredrik. Lastenkirjassa vuodelta Petäjäjärvi Äsivu 311Å on merkintä lampuoti Fredrikssonista ja hänen kahdesta pojastaan Pekasta ja Fredrikistä, joita ei myöhemmissä kirjoissa enää esiinny. Vihkimismerkinnässä mies on nuori maanviljelijä Petäykseltä ja morsian piika Salahmilta perhe on merkitty Petäys 1:een asukkaiksi kenttävääpeli Pohl:n kanssa. Sivulla on merkintä muutosta Kilpisaareen. Kanssa-asujana oli myös leskivaimo Anna Väisänen Äs. 1722Å, lähtöisin Nerkoon Kirmalta, samasta talosta kuin Kaisa ja Henrik

6 Husso rippikirjassa Henrik on merkitty äitinsä ja vaimonsa kanssa Kilpisaari 2:een Äsivu 116, myös merkintä FredrikssonÅ, jossa kuoli vain 35:n v uoden ikäisenä. Kilpisaari 2:n isäntäpari tuolloin oli Juho Väisänen Äs.1760Å ja Ingeborg Sourulainen Äs. 1754Å. Vanhemmat: Friedrik Magnus Pohl, feltväb., s. 1725, k Kaisa Husso, s Iisalmi Ulmala, k Iisalmi Nerkoo. Petter Husso, s Iisalmi Petäys, k. (Oli elossa 1791 (iisalmi LK (kuva 110)), kummit: Matti Rönkkö ja Riitta Mähönen Petäykseltä. Fredrik Husso, s Iisalmi Petäys, k. (oli elossa 1791 (iisalmi LK (kuva 110)), kummit: Pekka Rytkönen ja Reeta Ryhänen. Katariina Husso, s Iisalmi Kilpisaari, k Iisalmi Kilpisaari. Henrik Husso, s (iisalmi LK (kuva 110)) Iisalmi Kilpisaari, k Iisalmi Kilpisaari. TAULU 15 (taulusta 11) VII Olli (Olof) Niskanen, lampuoti, s Iisalmi, Salahmi, k (R:no 17.) Iisalmi Valkiamäki, Hyttimäki 40 Puoliso: Liisa (Elisabet) Tuomaantytär Mehtonen, s Iisalmi Marttisenjärvi, k Iisalmi Valkiamäki, Hyttimäki. Reeta Niskanen, s Esa Niskanen, s Iisalmi, k Iisalmi. Sylvester Niskanen, torppari, s Iisalmi, k Iisalmi Valkiamäki. TAULU 16 (taulusta 11) VII Antti (Anders) Niskanen, torppari 1810-luvulla perhe asui Valkiamäki 9 Paloismäellä ja sitä ennen Pappilan torpassa numero 3., s Iisalmi, Salahmi, k Iisalmi, Kauppilanmäki Kauppilanmäki, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy syöpä, ikä 62v 54 Puoliso: Liisa Kauppinen, s Iisalmi Kauppilanmäki, k Iisalmi Kilpisaari. Vanhemmat: Olli Pekanpoika Kauppinen, talollinen, Iisalmi, s Iisalmi, Kauppilanmäki Kauppilanmäki, k Iisalmi, Kauppilanmäki Kauppilanmäki. Vihitty Iisalmi. Vappu Kauppinen, s Iisalmi, Kauppilanmäki Kauppilanmäki, k Iisalmi, Kauppilanmäki. Antti Juho Niskanen, s Iisalmi, k Iisalmi, Sukeva. Torppari Iisalmi Pappila, Sukeva 6 Sukevanmäki Perhe asui torppareina 1840-luvulta vuoteen 1863 Kauppilanmäki 5 Kauppilan Porrasmäellä, josta muuttivat Sukeva 6 Sukevanmäelle. Pekka Niskanen, s Iisalmi. Vappu Niskanen, s Iisalmi Valkiamäki, k Iisalmi Sukeva. Samuli Niskanen, s Iisalmi, k Iisalmi. Lauri Niskanen, s Iisalmi, k Iisalmi. Joonas Israel Niskanen, s Iisalmi, k Iisalmi. Jonas Israel Niskanen esiintyy kirkonkirjoissa sekä nimellä Jonas että Israel luvulla perhe asui ensin Vänninmäki 11 Pallolassa ja sitten Vänninmäki 8 Pitkämäellä heidät on merkitty Vänninmäen itsellisten luetteloon ja sitten 1852 lähtien Viitaan itsellisiin. Vuodesta 1853 lähtien ovat torppareina Viitaa 8 Patavirralla, jossa Jonas Israel kuoli Lauri Niskanen, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Hernejärvi 55 Liisa Niskanen, s Iisalmi, k Iisalmi. VI Maria Makkonen, s Iisalmi, Salahmi 56 TAULU 17 (taulusta 10) Puoliso: Antti Heiskanen, s Iisalmi, Marttisenjärvi Marttisenjärvi, k Iisalmi,

7 Salahmi, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy kuume, ikä 60v 57 Vanhemmat: Antti Heikinpoika Heiskanen, s Vihitty Reeta Pertuntytär Leinonen, s Reeta Heiskanen, s Iisalmi, Marttisenjärvi. Tauluun 18. Anders Heiskanen, s Iisalmi, Salahmi, k Iisalmi, Marttisenjärvi, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy hinkuyskä, ikä 2vk. Catharina Heiskanen, s Iisalmi, Salahmi 58 Elin Heiskanen, s Iisalmi, Salahmi 58 TAULU 18 (taulusta 17) VII Reeta (Margaretha) Heiskanen, s Iisalmi, Marttisenjärvi, k Iisalmi 59 Puoliso: Pekka Juho Rönkä, s Kuopio Tuovilanlahti. Maaninka rippikirja, s.194 rippikirja, s Vanhemmat: Paavo Pekanpoika Rönkä, s Vihitty Kuopio. Juliana Inkeri Eerikintytär Hyvärinen, s. 1742,, haudattu Maaninka (barnsäng). Maria Rönkä, s Iisalmi Salahmi 61 Samuel Rönkä, talollinen, kirkkoväärti, s Muuttanut: Kiuruvedelle 62 Juho Rönkä, s Iisalmi, Salahmi, k Iisalmi, Haapajärvi 63 TAULU 19 (taulusta 9) V Paavo Paavonpoika Makkonen, s. noin 1709 (R:no 2.) Iisalmi, Salahmi Salahmi, k (R:no 2.) Iisalmi, Salahmi Salahmi, haudattu Iisalmi 15, ikä 33v 6kk 25 Puoliso: Vihitty 1734 Iisalmi Anna Eerikintytär Niiranen. vihittäessä Marttisenjärven kylästä. Vanhemmat: Eerik Niiranen, iisalmi, Marttisenjärvi. Kristiina Ryhänen. Reeta Makkonen, s Iisalmi, Salahmi no 2 26 Kristiina Makkonen, s Iisalmi, Salahmi no 2 26 Anna Makkonen, s Iisalmi, Salahmi no 2. Maria Makkonen, s Iisalmi, Salahmi no 2. TAULU 20 (taulusta 1) II Antti Kettunen, s. noin 1630 Iisalmi, Valkiamäki. Antin asuinpaikkana oli Pulkkala Valkiamäki no 3. sijaintipaikka löytyy nykyäänkin kartoista, sieltä missä sen mainittiin olleen jo 1664 maanjaostelukirjassa "suuren valkeisen pohjoispuolella". Antti on suurella todennäköisyydellä isäntänä mainitin Olli Antinpoika Kettusen nuorempi veli. Antti Pulkka, Kettunen, s. noin 1655 Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 21. Matti Pulkka, s. noin 1658 Iisalmi, Valkiamäki, k. ennen Iisalmi. Mainitaan Valkiamäessä veljensä Antti antinpoika Pulkan talossa. vuosina oli mennyt naimisiin välisenä aikana puoliso: Kirsti Huttunen, k. ennen Iisalmi puoliso: Anna Kaikkonen, s (noin), k (77-vuotiaana) Iisalmi Rutakko 66 TAULU 21 (taulusta 20) III Antti Antinpoika Pulkka, Kettunen, s. noin 1655 Iisalmi, Valkiamäki, k. ennen Iisalmi, Valkiamäki. mainitaan vaimonsa kanssa Valkiamäki no 3:ssa isäntänä vuodesta 1675 ja ilman vaimoa , Maakirjoissa on merkity Valkiamäni no 3:en omistajaksi vuodesta 1695 alkaen talon koko oli 2 vrmk. Poika Antti mainitaan vuodesta 1701, Heikki v.1701, Olli v.1704, Pekka 1704 alkaen. Mm. vuonna 1706 oli talossa 8 henkiverotettua Antti vaimonsa kanssa pojat Antti ja Heikki vaimoineen ja pojat Olli ja Pekka. vuonna 1707 mainitaan lisäksi sotilaan vaimo. Poika Matti mainitaan 1725, 1726 vain Antti ja poika Matti vaimonsa kanssa. 67

8 1. puoliso: Riitta (Brijta) Kettunen (Ketutar), s. Iisalmi, k. ennen 1711 Iisalmi, Valkiamäki 68 Muistiinpanot: (poikia on kylläkin 5 mutta Olli voi olla jo kuollut) Antti Pulkka, s. noin 1675 Iisalmi, Valkiamäki, k. ennen Iisalmi, Valkiamäki. mainitaan vaimonsa kanssa isänsä talossa Valkiamaessä 1701 alkaen (oli naimisissa) 69 Puoliso: Elina Lappalainen, 70 Heikki Pulkka, s. laskettu 1678 Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 22. Olli Pulkka, s. noin 1685 Iisalmi, Valkiamäki. Mainitaan vuodesta 1704 alkaen Valkiamäessä, ei vuosina 1705 ja Pekka Pulkka, s. noin 1686 Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 43. Pulkka, s. Iisalmi, Valkiamäki 72 Puoliso: Henrik Peldan, sotilas. Anna Pulkka, s. noin Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 52. Matti Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun puoliso: Kaarin Ruotsalainen, s. laskettu 1669 Iisalmi, k Iisalmi, Valkiamäki, haudattu Iisalmi 15, ikä 72v 74 TAULU 22 (taulusta 21) IV Heikki Antinpoika Pulkka, s. laskettu 1678 Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Valkiamäki, haudattu Iisalmi 15, ikä 63v. mainitaan viimeistään vuodesta 1701 alkaen (ei vielä vaimoa) ei mainita oli naimisissa 1705 alkaen. Asui vielä 1711 Valkiamäessä. Mainitaankin vuodesta 1712 asuvan Haajaisilla ja 1722 alkaen vain Antin vaimo maksoi henkirahaa poika Antin kanssa alkaen poika Antti oli isäntänä puoliso: Vihitty noin 1705 Iisalmi Helka (Helena) Ollintytär Juntunen, s. noin 1680 Iisalmi, Haajainen, k. noin 1712 Iisalmi, Valkiamäki. Isä: Olli Laurinpoika Juntunen, k. ennen 1712 Iisalmi, Valkiamäki. Antti Pulkka, s. noin Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 23. Olli Pulkka, s. noin Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun puoliso: Kaisa Remes, s. noin 1678 Iisalmi, Remeskylä, k. ennen 1745 Iisalmi, Valkiamäki 78 Isä: Paavo Jussinpoika Remes, s Iisalmi. Muistiinpanot: Kaisa siis Paavo Remeksen ukin Paavon sisko? Siiri Pulkka, s. laskettu 1715 Iisalmi, Valkiamäki, (kaksonen). Tauluun 34. Kaarin Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki, (kaksonen). Tauluun 42. TAULU 23 (taulusta 22) V Antti Heikinpoika Pulkka, talollinen, s. noin Iisalmi, Valkiamäki. Mainitaan Haajaisilla 1722 alkaen ja isäntänä 1726 alkaen oli mennyt naimisiin 1726 mennessä (ei vielä 1725). Antin asuinpaikka lienee ollut jossain Valkiamäen ja Haajaisten kylien välimaastossa, koskapa Asuinpaikka mainitaan milloin Haajainen ja milloin Valkiamäki. Henkikirjojen mukaan Asui Haajainen no 2:ssa tiluksilla asui kolme ruokakuntaa yhdessä osassa oli Olli Juntusen, toisessa Heikki Heiskasen ja kolmannessa sitten Antti Pulkan perhe. 79 Muistiinpanot: Antti ei voi olla syntynyt aikaisemmin koska isä Heikki meni vasta noin 1705 naimisiin. Puoliso: Vihitty noin 1726 Iisalmi Vappu Kononen, s. 1697, k Iisalmi, Haajainen. Heikki Pulkka, s Iisalmi, Haajainen. Tauluun 24. Helena (Helga) Pulkka, s Iisalmi, Haajainen 80 Puoliso: Olli Ollinpoika Tikkanen, s. noin Marketta Pulkka, s Iisalmi, Haajainen.

9 TAULU 24 (taulusta 23) VI Heikki Antinpoika Pulkka, s Iisalmi, Haajainen, k Iisalmi, Haajainen puoliso: Vihitty 1746 Iisalmi 34 Anna (Margareta) Lappalainen, s Iisalmi, Haapajärvi Likolahti. Vihittäessä Haapajärven Likolahdesta. Vanhemmat: Pekka Pekanpoika Lappalainen, talollinen, Iisalmi, Haapajärvi no 10, Likolahti, s Iisalmi, Haapajärvi Likolahti, k Iisalmi, Haapajärvi Likolahti, ikä 64. Kaisa Tikkanen, s Iisalmi, Kiuruvesi Tikkala, k Iisalmi, Haapajärvi Likolahti, ikä 72. Antti Pulkka, s Iisalmi, Haajainen. 1. puoliso: Kaisa Huttunen, s. noin 1746 Iisalmi, k Iisalmi, Haajainen. 2. puoliso: Kristiina Halonen, s Iisalmi, Varpanen Varpanen, k Iisalmi, Haajainen. Vanhemmat: Antti Antinpoika Halonen, s Iisalmi Varpanen, k (Hukkui) Iisalmi Varpanen. Vihitty noin 1752 Iisalmi. Helena Halonen, s Iisalmi, Varpanen, k Iisalmi, Varpanen. Pekka Pulkka, s Iisalmi, Haajainen. Heikki Pulkka, s Iisalmi, Haajainen, k Iisalmi, Haajainen. Puoliso: Vihitty Iisalmi Anna Juhontytär Kumpulainen, s Iisalmi, Marttisenjärvi 83 Vanhemmat: Juho Viisanpoika Kumpulainen, s Iisalmi, Haajaistaival, k. ennen 1805 Iisalmi. Vihitty ennen 1752 Iisalmi. Anna Heiskanen, s Iisalmi, Haajainen, k Iisalmi, Marttisenjärvi. Vappu Pulkka, s Iisalmi, Haajainen, k Iisalmi, Paloinen. Puoliso: Pekka Pekanpoika Hynynen, s Iisalmi, Juminen. Vanhemmat: Pekka Hemminginpoika Hynynen, s. noin 1725 Iisalmi, Juminen. Vihitty Iisalmi. Margareta Heiskanen, s. noin 1736 Iisalmi, Korpijärvi. Kaisa Pulkka, s Iisalmi, Haajainen. Tauluun 25. Marketta Pulkka, s Iisalmi, Haajainen. Martti Pulkka, s Iisalmi, Haajainen. Tauluun 26. Anna Pulkka, s Iisalmi, Haajainen. Matti Pulkka, s Iisalmi, Haajainen, k Iisalmi, Haajainen. 2. puoliso: Vihitty Iisalmi Riitta Lappalainen, s Iisalmi. Juho Pulkka, s Iisalmi, Haajainen, k Iisalmi, Haajainen. Olli Pulkka, s Iisalmi, Haajainen, k Iisalmi, Valkiamäki. TAULU 25 (taulusta 24) VII Kaisa Pulkka, s Iisalmi, Haajainen, k Iisalmi, Väisälänmäki. Puoliso: Vihitty Iisalmi Heikki Jääskeläinen, s Iisalmi Väisälänmäki, k Iisalmi, Väisälänmäki. Isä: Pekka Heikinpoika Jääskeläinen, talollinen, Iisalmi, s Iisalmi, Väisälänmäki, k Iisalmi, Väisälänmäki. Pekka Jääskeläinen, s Iisalmi, Väisälänmäki, k Lapinlahti, Väisälänmäki. TAULU 26 (taulusta 24) VII Martti Pulkka, s Iisalmi, Haajainen, k Puoliso: Vihitty Iisalmi Anna Ollintytär Huttunen, s Reittu Pulkka, s Muistiinpanot: R:no 1. Talo tunnetaan myös nimellä Leppäaho

10 TAULU 27 (taulusta 22) V Olli Heikinpoika Pulkka, s. noin Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Valkiamäki. Mainitaan Haajaisilla veljensä Antin talossa vuosina ja Isäntänä Pulkkalassa Valkiamäki no alkaen alkaen mainitaan sedänpoika Juho (Matinpoika) oli mennyt naimisiin 1747 mennessä. 86 Puoliso: Vihitty 1734 Iisalmi Reeta Paavontytär Kettunen, s. noin Iisalmi, k Iisalmi, Valkiamäki, haudattu Iisalmi, kuolinsyy punatauti. Helena Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki, k. Iisalmi, Valkiamäki. Heikki Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki. Reeta Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki. Regina Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki 88 Puoliso: Juho Remes, s Iisalmi, Valkiamäki 89 Vanhemmat: Lauri Laurinpoika Remes, s. laskettu 1699 Iisalmi, k Iisalmi, Valkiamäki, haudattu 1779 Iisalmi 15, kuolinsyy vanhuus, ikä 80v. Liisa Ryhänen, s. noin 1703 Iisalmi, k Iisalmi, Valkiamäki. Helena Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki 90 Riitta Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 28. Antti Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki 90 Kristiina Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki, k. (lapsena) 91 Iisalmi, Valkiamäki 91 Olli Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 32. Elina Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki 91 Pekka Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki 91 TAULU 28 (taulusta 27) VI Riitta Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Haajainen 92 Puoliso: Tahvo Laukkanen, talollinen, Iisalmi, Haajais no 2, Kopero, s Iisalmi, Vieremänkylä, k Iisalmi, Haajais 93 Vanhemmat: Paavo Laukkanen, s. laskettu 1689, k Iisalmi, Vieremänkylä. Kristiina Nousiainen, s. laskettu 1697, k Iisalmi, Vieremänkylä, haudattu Iisalmi 15, ikä 46v. Kristiina Laukkanen, s Iisalmi. Paavo Laukkanen, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 29. Reeta Laukkanen, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 30. Olli Laukkanen, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 31. Kaisa Laukkanen, s Iisalmi, Valkiamäki. Heta Laukkanen, s Iisalmi, Valkiamäki. TAULU 29 (taulusta 28) VII Paavo Laukkanen, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Haajais. Muistiinpanot: Iisalmi, Haajais no 2, Kopero Puoliso: Kristiina Kiiskinen, s Iisalmi, Valkiamäki 94 Vanhemmat: Paavo Lassinpoika Kiiskinen, s Iisalmi, Valkiamäki Valkiamäki, k Iisalmi. Liisa Huttunen, s Iisalmi, Sonkajärvi, k Iisalmi. Joonas Laukkanen, s Iisalmi. Tahvo Laukkanen, s Iisalmi, k Iisalmi, Partala 95 Reeta Laukkanen, s Iisalmi 96 Riitta Laukkanen, s Pekka Laukkanen, s Iisalmi, Haajais.

11 TAULU 30 (taulusta 28) VII Reeta Laukkanen, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi. 1. puoliso: Fredrik Repo, s Iisalmi, Vänninmäki, k Iisalmi 97 Vanhemmat: Pekka Repo, s Iisalmi, Vänninmäki, k Iisalmi, Vänninmäki. Vihitty Iisalmi. Kaisa Heiskanen, s Pielavesi, Taipale, k Iisalmi, Sonkajärvi Lammasmäki, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy kuume, ikä 69v. 2. puoliso: Tahvo Eskelinen, s Iisalmi, k Iisalmi 100 Vanhemmat: Tuomas Samulinpoika Eskelinen, s (R:no 3.) Iisalmi Sonkajärvi, k Iisalmi Sonkajärvi. Riitta Heikintytär Hyvärinen, s Iisalmi, k Iisalmi Sonkajärvi. Riitta Kaisa Eskelinen, s Iisalmi, Sonkajärvi, k Iisalmi, Petäjäjärvi 101 Vilhelm Eskelinen, talollinen R:no 5., s Iisalmi, Sonkajärvi, k Iisalmi, Sonkajärvi. TAULU 31 (taulusta 28) VII Olli Laukkanen, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Valkiamäki, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy tyrä, ikä 56v. Asuivat Koperossa Haajainen no 2, olivat torppareina Ropolassa Iisalmi no 4, lampuotina Valkiamäki no 2:ssa 102 Puoliso: Vihitty Iisalmi Anna Stina Heiskanen, s Iisalmi, Valkiamäki Kupeela 104 Vanhemmat: Heikki Juhonpoika Heiskanen, talollinen, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Valkiamäki Kupeela, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy vesipöhöttymä, ikä 62v. Vihitty Iisalmi. Eeva Heikintytär Kokkonen, s Iisalmi, Martikkala, k Iisalmi, Valkiamäki Kupeela, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy kuume, ikä 65v 6kk. Brita Laukkanen, s Iisalmi, Haajainen, k Iisalmi, Haajainen, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy isorokko, ikä 2v 3kk 105 Staffan Laukkanen, s Iisalmi, Haajainen 106 Olli Laukkanen, s Iisalmi, Haajainen, k Iisalmi, Haajainen, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy hinkuyskä, ikä 1v 2kk 105 Margaretha Laukkanen, s Iisalmi, k Iisalmi, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy kuume, ikä 1vk. Hedvig Laukkanen, s Iisalmi 107 Anna Brita Laukkanen, s Iisalmi, Valkiamäki 107 Margaretha Laukkanen, s Iisalmi, Valkiamäki 108 Olof Laukkanen, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Valkiamäki, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy kuume, ikä 2kk. VI Olli Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki 91 Puoliso: Elin Huttunen, s TAULU 32 (taulusta 27) Tiina Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 33. TAULU 33 (taulusta 32) VII Tiina Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki 109 Puoliso: Samuel Kauppinen, s Iisalmi, k Iisalmi, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy keuhkotauti, ikä 49v 110 Vanhemmat: Petter Kauppinen, s Inka Hynynen, s Iisalmi, Rutakko.

12 Taneli Kauppinen, s Iisalmi, k Iisalmi. Oli isäntänä Iimäellä Iisalmi No 15:ssä 111 TAULU 34 (taulusta 22) V Siiri (Sigred) Heikintytär Pulkka, s. laskettu 1715 Iisalmi, Valkiamäki, (kaksonen), k Iisalmi, Valkiamäki, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy rintapistokset, ikä 61v. Puoliso: Vihitty 1736 Iisalmi 34 Paavo Paavonpoika Kettunen, s Iisalmi, Valkiamäki 112 Vanhemmat: Paavo Ollinpoika Kettunen, s. noin 1683 Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Valkiamäki. Marketta (Maria) Kettunen, s. noin 1686 Iisalmi. Paavo (Paulus) Kettunen, s Iisalmi, Valkiamäki. Helena Kettunen, s Iisalmi, Valkiamäki. Reeta Kettunen, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 35. Riitta (Brigitta) Kettunen, s Iisalmi, Valkiamäki. Kristiina Kettunen, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 39. TAULU 35 (taulusta 34) VI Reeta (Margareta) Paavontytär Kettunen, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Nerkoonniemi. Puoliso: Vihitty Juho Kauppinen, s Iisalmi Kauppilanmäki, k Iisalmi Nerkoonniemi. Vanhemmat: Reko Kauppinen, s Iisalmi. Liisa Remes. Juho Kauppinen, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 36. Paavo Kauppinen, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 37. Olli Kauppinen, talollinen, s Iisalmi, k Iisalmi. Puoliso: Vihitty Iisalmi Maria Kristiina Martikainen, s Iisalmi Ulmala, k Iisalmi. Vanhemmat: Pekka Martikainen, s Iisalmi, Ulmala, k Iisalmi, Ulmala. Anna Kaisa Eteläinen, s Iisalmi, k Iisalmi, Ulmala. Liisa Kauppinen, s Iisalmi. Tauluun 38. TAULU 36 (taulusta 35) VII Juho Kauppinen, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Nerkoo. Puoliso: Reeta Tikkanen, s Kiuruvesi Kiuruvesi, Tikkala, k Iisalmi, Nerkoonniemi. Vanhemmat: Heikki Ollinpoika Tikkanen, s Iisalmi Kiuruvesi, Tikkala, k Kiuruvesi Kiuruvesi, Tikkala. Vihitty ennen Kristiina Remes, s Iisalmi, Remeskylä Kytö, k Kiuruvesi Tikkala. Olli Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi, k Iisalmi. Pekka Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi, k Iisalmi, Nerkoonniemi. Maria Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi, k Lapinlahti, Ollikkala. Aku Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi, k Iisalmi. TAULU 37 (taulusta 35) VII Paavo Kauppinen, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Nerkoonniemi. Puoliso: Vihitty ennen 1802 Iisalmi Anna Hynynen, s Iisalmi, Ulmala, k Iisalmi, Nerkoonniemi. Vanhemmat: Hemminki Hynynen, lampuoti, torppari, s Iisalmi, Juminen, k Iisalmi, Nerkoo Kirma, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy rintapistokset, ikä 44v. Vihitty noin 1771 Iisalmi. Kaisa Ryhänen, s. noin 1746 Iisalmi, Vänninmäki, k Iisalmi, Ulmala Rytky, haudattu

13 Iisalmi 15, kuolinsyy vanhuus, ikä 89v. Juho Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi, k Lapinlahti, Nerkoo. Reeta Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi, k Iisalmi, Ulmala. Anna Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi, k Iisalmi, Nerkoonniemi. Anna Matleena Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi, k Iisalmi, Nerkoonniemi. Liisa Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi, k Iisalmi, Nerkoonniemi. Prudentia Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi. Paavo Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi. Taavetti Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi, (kaksonen). Taneli Kauppinen, s Iisalmi, Nerkoonniemi, (kaksonen), k Iisalmi, Nerkoonniemi. TAULU 38 (taulusta 35) VII Liisa Kauppinen, s Iisalmi, k Iisalmi. Puoliso: Vihitty Iisalmi Iisak Sonninen, s Iisalmi, Kilpisaari, k Iisalmi 113 Vanhemmat: Johan Sonninen, s Iisalmi, Ulmala, k Iisalmi, Kilpisaari. Kristiina Hynynen, s Iisalmi, Rutakko Hynnilä, k Iisalmi, Kilpisaari. Heikki Sonninen, s Iisalmi, k Iisalmi. Liisa Sonninen, s Iisalmi. Adm TAULU 39 (taulusta 34) VI Kristiina Kettunen, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Valkiamäki. Muuttanut: Leskeksi jäätyään Kristiina muutti lapsineen Iisalmeen Valkeiskylään puoliso: Vihitty Iisalmi Heikki (Henrik) Tikkanen, talollinen, s Iisalmi, Kiuruvesi Heinäjärvi, k Kiuruvesi Heinäjärvi, haudattu Kiuruvesi 15, kuolinsyy murhattu, ikä 41v. Asui Heinäjärvellä Kiuruvesi No 1:ssä 115 Vanhemmat: Heikki Paavonpoika Tikkanen, talollinen, s Iisalmi, Kiuruvesi Heinäjärvi, k Kiuruvesi Heinäjärvi, haudattu Kiuruvesi 15, kuolinsyy pistokset, ikä 79v. Vihitty 1737 Iisalmi. Kristiina Ristontytär Martikainen, s. 1720, k Kiuruvesi Heinäjärvi, haudattu Kiuruvesi 15, kuolinsyy vanhuudenheikkous, ikä 69v. Heikki Tikkanen, s Kiuruvesi Heinäjärvi, Heikkilä. Tauluun 40. Paavo Tikkanen, s Kiuruvesi Heinäjärvi, Heikkilä. Tauluun 41. Johannes Tikkanen, s Kiuruvesi, k Kiuruvesi. Reeta Tikkanen, s Kiuruvesi. 2. puoliso: Vihitty Samuel Iivarinpoika Ahl, Savolainen, s Oli vihittäessä torpparinpoika Valkeiskylässä, alunperin kotoisin Alapitkän kylästä. Vanhemmat: Iivar Savolainen, Ahl, s. 1734, k Iisalmi. Anna Martikainen, s. 1734, k Iisalmi. Juho Savolainen, Ahl, s Iisalmi. Anna Savolainen, Ahl, s Iisalmi. Lotta Savolainen, Ahl, s Iisalmi. TAULU 40 (taulusta 39) VII Heikki (Henric) Tikkanen, talollinen, s Kiuruvesi Heinäjärvi, Heikkilä, k Iisalmi, Valkiamäki, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy kuume, ikä 77v, kummit: Paul Tikkanen ja Ingeborg Niskanen. Oli isäntänä Paavolassa Valkiamäki No 1:ssä. Vuodesta 1839 asuivat tilattomassa

14 väestössä. 117 Puoliso: Kaisa (Catharina) Remes, Taulusta 65, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Valkiamäki, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy vesipöhöttymä, ikä 63v, kummit: Paul Kettunen ja Margareta Suomalainen 118 Kristiina Tikkanen, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Sukeva Lahdenkomula, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy vanhuudenheikkous, ikä 70v. Paavo Tikkanen, s Iisalmi, k Iisalmi 119 Kaisa Tikkanen, s Iisalmi, k Iisalmi. Niilo Tikkanen, s Iisalmi, k Iisalmi. Heta Tikkanen, s Iisalmi, Valkiamäki Paavola, k Rutakko, haudattu Rutakko 15, kuolinsyy vanhuus, ikä 77v 6kk 7pv, kummit: Henric Huttunen ja Stina Rönkkö 120 TAULU 41 (taulusta 39) VII Paavo Tikkanen, talollinen, FROM 1830 T, Iisalmi R:no 3. Asuivat aluksi Valkeiskylässä ja vuodesta 1839 asuivat Ryhälänmäen kylässä tilattomassa väestössä ja vuodesta 1850 Sukevan kylässä tilattomassa väestössä., s Kiuruvesi Heinäjärvi, Heikkilä, k Iisalmi Sukeva. Puoliso: Kaisa Huttunen, s , k Iisalmi Valkiamäki. Elina Tikkanen, s Iisalmi, k Iisalmi. Liisa Tikkanen, s Iisalmi, k Iisalmi. Anna Reeta Tikkanen, s Iisalmi, k Kiuruvesi. Pekka Tikkanen, s Iisalmi, k Iisalmi. Riitta Kaisa Tikkanen, s Iisalmi, k Iisalmi. TAULU 42 (taulusta 22) V Kaarin Pulkka, s Iisalmi, Valkiamäki, (kaksonen), k Iisalmi, Valkiamäki, haudattu Iisalmi 15, ikä 24v? 123 Puoliso: Antti Paavonpoika Kettunen, 124 Margareta Kettunen, s Iisalmi, Valkiamäki. Kristiina Kettunen, s Iisalmi, Valkiamäki. TAULU 43 (taulusta 21) IV Pekka Antinpoika Pulkka, s. noin 1686 Iisalmi, Valkiamäki, k. ennen 1768 Iisalmi, Ruotaanmäki. Mainitaan vuodesta 1704 alkaen Valkiamässä. (ei 1705), eikä Pekka Antinpoika Pulkka löytyykin 1711 ja 1712 Heinäemäen kylästä Juho Huttusen vävynä. Mainitaan Ruotaanmäessä viimeistään 1722 alkaen. Oli isäntänä Ruotaanmäki no 2:ssa toisessa puolikkaassa, toisen isäntänä oli Risto Huttunen. 125 Muistiinpanot: (Pulkan poikien äidiksi sanotaan Kaisa Ruotsalaista, vaikka pitäisi olla äitipuoli) Puoliso: Brita (Beata) Huttunen, s. noin 1689 Iisalmi, k. ennen 1768 Iisalmi, Ruotaanmäki 126 Isä: Juho Huttunen, talollinen. Reeta Pulkka, s. noin 1717 Iisalmi, Ruotaanmäki. Tauluun 44. Antti Pulkka, s. laskettu Iisalmi, Ruotaanmäki. Tauluun 47. Juho Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki. Tauluun 48. Heikki Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki 127 Riitta (Brita) Pulkka, s. laskettu Iisalmi, Ruotaanmäki, k Iisalmi, Ruotaanmäki, haudattu Iisalmi 15, ikä 13v 1kk 24pv. Pekka (Petter) Pulkka, s. laskettu Iisalmi, Ruotaanmäki, k Iisalmi,

15 Ruotaanmäki, haudattu Iisalmi 15, ikä 4v 5kk. Olli (Olaus) Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki, k Iisalmi, Ruotaanmäki, haudattu Iisalmi 15, ikä 1v 11kk 22pv. Liisa (Elisabeth) Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki, k Iisalmi, Ruotaanmäki, haudattu Iisalmi 15, ikä 3v 2kk 5pv. TAULU 44 (taulusta 43) V Reeta Pulkka, s. noin 1717 Iisalmi, Ruotaanmäki, k Puoliso: Vihitty 1738 Iisalmi 34 Eerik Niiranen, s Iisalmi 129 Vanhemmat: Hannu Niiranen, talollinen, Iisalmi, s Iisalmi. Vihitty ennen Reeta Juntunen, s Iisalmi Haajainen, k Hannu Niiranen, s Iisalmi, Pörsänmäki. Hannu Niiranen, s Iisalmi, Haapajärvi. Pekka Niiranen, s Iisalmi, Lampaanjärvi. Tauluun 45. Heikki Niiranen, s Pielavesi, Lampaanjärvi 129 Riitta Niiranen, s Pielavesi, Lampaanjärvi 129 Reeta Niiranen, s Pielavesi, Lampaanjärvi 129 Kristiina Niiranen, s Pielavesi, Lampaanjärvi 129 TAULU 45 (taulusta 44) VI Pekka Niiranen, s Iisalmi, Lampaanjärvi, k Puoliso: Anna Hannonen, s. 1751, k Reeta Niiranen, s Pielavesi, Lampaanjärvi 129 Muistiinpanot: Taitaisi olla oikein syntymä aika kuitenkin pitäisi mieluummin olla 1768???? Eerik Niiranen, s Pielavesi, Lampaanjärvi. Tauluun 46. Maria Niiranen, s Pielavesi, Lampaanjärvi 132 Anna Niiranen, s Iisalmi, Lampaanjärvi 132 Kristiina Niiranen, s Iisalmi, Lampaanjärvi. Heikki Niiranen, s Iisalmi, Lampaanjärvi. Aatami Niiranen, s Iisalmi, Lampaanjärvi. TAULU 46 (taulusta 45) VII Eerik Niiranen, s Pielavesi, Lampaanjärvi, k Iisalmi, Pörsänmäki 132 Muistiinpanot: Iisalmi RK s.449 Pörsänmäki 8 Puoliso: Maria Tiikkainen, s Iisalmi, Pörsänmäki, kummit: Johan Tiikkainen ja Anna Tiikkainen. Vanhemmat: Krister Tiikkainen, s Iisalmi, Pörsänmäki, k Iisalmi, Pörsänmäki. Vihitty Pielavesi. Elisabeth Matintytär Kemiläinen, s. 1746, k Iisalmi, Pörsänmäki. Muistiinpanot: Iisalmi LK s s.337 RK s s s.505 Petter Niiranen, s Iisalmi, Pörsänmäki, k Iisalmi, Pörsänmäki. Johan Niiranen, s Iisalmi, Lampaanjärvi, k Iisalmi, Pörsänmäki. Henrik Niiranen, s Iisalmi, Lampaanjärvi. Olaf Niiranen, s Iisalmi, Pörsänmäki. Salomon Niiranen, s Iisalmi, Lampaanjärvi. Vilhelm Niiranen, s Iisalmi, Pörsänmäki.

16 TAULU 47 (taulusta 43) V Antti Pulkka, s. laskettu Iisalmi, Ruotaanmäki, k Iisalmi, Ruotaanmäki, haudattu Iisalmi 15, ikä 22v 8kk 9pv 127 Puoliso: Eeva Niiranen,. Pekka (Petrus) Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki. Riitta (Brita) Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki. TAULU 48 (taulusta 43) V Juho Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki, k Puoliso: Vihitty 1744 Iisalmi 34 Marketta Mikontytär Lapp, (sotilaan tytär), s Iisalmi. Vanhemmat: Mikko Lapp e. Lappeteläinen, sotilas, s Iisalmi, k Lappeenranta, kuolinsyy kaatui sodassa. Anna Niiranen, s Iisalmi. Pekka Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki. Tauluun 49. Heikki Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki. Tauluun 50. TAULU 49 (taulusta 48) VI Pekka Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki, k Puoliso: Vihitty Iisalmi Beata Lappalainen, s Iisalmi, Ruotaanmäki 133 Vanhemmat: Jaakko Paavonpoika Lappalainen, s Iisalmi, Ruotaanmäki, k Iisalmi, Ruotaanmäki. Vihitty noin 1755 Iisalmi. Vappu Kumpulainen, s Iisalmi, Haapajärvi, k Iisalmi, Ruotaanmäki, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy ankara kuume, ikä 38v. Margareta Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki. Brigitta Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki. TAULU 50 (taulusta 48) VI Heikki Juhonpoika Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki, k Iisalmi, Ruotaanmäki. Puoliso: Vihitty Iisalmi Anna Lappalainen, s Iisalmi, Ruotaanmäki, k. välillä Iisalmi, Ruotaanmäki 134 Vanhemmat: Jaakko Paavonpoika Lappalainen, s Iisalmi, Ruotaanmäki, k Iisalmi, Ruotaanmäki. Vihitty noin 1755 Iisalmi. Vappu Kumpulainen, s Iisalmi, Haapajärvi, k Iisalmi, Ruotaanmäki, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy ankara kuume, ikä 38v. Reeta Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki. Tauluun 51. Johan Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki. Petter Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki. Valborg Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki. TAULU 51 (taulusta 50) VII Reeta (Margareta) Pulkka, s Iisalmi, Ruotaanmäki, k Iisalmi, Haapajärvi, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy kuume, ikä 54v 135 Puoliso: Vihitty 1802 Iisalmi Antti (Anders) Lappalainen, talollinen, s Iisalmi, Haapajärvi, k Iisalmi, Haapajärvi, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy keuhkotauti, ikä 67v. Antti oli isäntänä Jokelassa Haapajärvi No 16:ssa 136 Vanhemmat: Martti Martinpoika Lappalainen, talollinen, s Iisalmi, Haapajärvi Jokela, k Iisalmi, Haapajärvi Jokela, haudattu , kuolinsyy kuume. Vihitty Iisalmi. Liisa Pekantytär Lappalainen, s Iisalmi, Ruotaanlahti, k Iisalmi, Haapajärvi Jokela, haudattu

17 , kuolinsyy vanhuus. Mårten Johan Lappalainen, s Iisalmi, Haapajärvi 137 Reeta Lappalainen, s Iisalmi, Haapajärvi Jokela, k Rutakko, haudattu Rutakko 15, kuolinsyy kuume, ikä 75v 11kk 27pv, kummit: Mårten Lappalainen ja Margareta Lappalainen 138 Muistiinpanot: muutti hynylästä 1870 s.55 (as s.36) ja s.99 Vilhelmi Lappalainen, s Iisalmi, Haapajärvi Jokela, k Iisalmi, Haapajärvi Jokela, haudattu Iisalmi 15, kuolinsyy keuhkotauti, ikä 42v, kummit: Gustaf Ålander ja Anna Väisänen. Asuivat Jokelassa Haapajärvi no 16, vanha maakirja numero TAULU 52 (taulusta 21) IV Anna Antintytär Pulkka, s. noin Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Valkiamäki 141 Puoliso: Vihitty noin 1711 Iisalmi Pekka Laurinpoika Remes, talollinen, lautamies, s Iisalmi, Remeskylä, k Iisalmi, Valkiamäki. Mainitaan 1722 vaimonsa kanssa, Vuonna 1727 heidän lisäksi myös veli Lauri vaimonsa kanssa. Vuoden henkikirjan mukaan Valkiamäki no3:ssa Pekka Remes (ilman vaimoa) Oli Matti Antinpoika Pulkan yhtiömies. Pekalla oli renkinä Sigfred Leinonen. 143 Vanhemmat: Lauri Pekanpoika Remes, s. 1663, k (70-vuotiaana) Iisalmi Valkiamäki, haudattu Iisalmi (Kwar en myck. beskicdl. bonde). k. ennen 1688 Iisalmi, Remeskylä. Kristiina Remes, s. noin 1713 (myöhemmin syntymä vuotena ilmoitettu 1723 on pakostakin väärä) Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 53. Lassi Remes, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 64. Anna Remes, 144 Maria Remes, s. noin 1724 Iisalmi, Valkiamäki 144 Puoliso: Vihitty Iisalmi Pekka Pekanpoika Makkonen, s. noin 1730 Iisalmi, Marttisenjärvi, k. noin 1764 Iisalmi, Marttisenjärvi 145 Helena Remes, s. noin 1726 Iisalmi. Tauluun 71. Liisa Remes, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 89. Kaisa (Carin) Remes, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Haapajärvi no Puoliso: Olli Ollinpoika Juntunen, talollinen, Iisalmi, Haapajärvi no 4, s Iisalmi, Haapajärvi no 4, k Iisalmi, Haapajärvi no 4. Vanhemmat: Olli Ollinpoika Juntunen, talollinen, Iisalmi, s. 1698, k Iisalmi Haapajärvi. Anna Ollintytär Kaipainen, s. noin 1706, k. ennen 1769 Iisalmi, Haapajärvi. Reeta Remes, s Iisalmi, Valkiamäki. Tauluun 93. Kristiina (Christina) Remes, s Iisalmi, Valkiamäki, k Iisalmi, Valkiamäki, haudattu Iisalmi (kirkkoon) 15, ikä 3v 11kk 4pv. Riitta (Brita) Remes, s Iisalmi, Valkiamäki 147 TAULU 53 (taulusta 52) V Kristiina (Christina) Pekantytär Remes, s. noin 1713 (myöhemmin syntymä vuotena ilmoitettu 1723 on pakostakin väärä) Iisalmi, Valkiamäki 148 Puoliso: Vihitty 1734 Iisalmi 34 Matti Pekanpoika Kämäräinen, talollinen, FROM 1739 T, Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi, s. noin 1709 (myöhemmin syntymä vuotena ilmoitettu 1719 on pakostakin väärä) Iisalmi, Luupuvesi 149 Isä: Pekka Pekanpoika Kämäräinen, talollinen, FROM 1725 T, Iisalmi. Anna Kämäräinen, s Kristiina Kämäräinen, s Iisalmi Luupue. Tauluun 54. Reeta Kämäräinen, s Helena Kämäräinen, s

18 Pekka Kämäräinen, s Iisalmi Luupuvesi. Tauluun 56. Silja Kämäräinen, s Matti Kämäräinen, s Iisalmi Luupue. Tauluun 62. Lauri Kämäräinen, s TAULU 54 (taulusta 53) VI Kristiina Kämäräinen, s Iisalmi Luupue, k Puoliso: Olli Hyvärinen, talollinen, Kiuruvesi R:no 4., s Lauri Hyvärinen, s Tauluun 55. TAULU 55 (taulusta 54) VII Lauri Hyvärinen, talollinen, Kiuruvesi R:no 4. Talo tunnetaan myös nimellä Kesävierto. Ison jaon jälkeen talon numero on 11., s. 1774, k Puoliso: Vihitty Silja Paavontytär Kaikkonen, s , k Paavo Juho Hyvärinen, s Kiuruvesi, k. (mahdollisesti nuorena) Kiuruvesi. Lauri Ville Hyvärinen, s Kiuruvesi. Reeta Hyvärinen, s Salomon Hyvärinen, s Kiuruvesi, k. (ilmeisesti nuorena) Kiuruvesi. Antti Hyvärinen, s , k Taavetti Hyvärinen, s , k TAULU 56 (taulusta 53) VI Pekka Kämäräinen, talollinen, FROM 1771 T, Kiuruvesi Talo tunnetaan myös nimellä Niemi, s Iisalmi Luupuvesi, k Kiuruvesi 150 Puoliso: Anna Kärkkäinen, s Iisalmi, k Vanhemmat: Samuli Paavonpoika Kärkkäinen, torppari, Iisalmi, s Iisalmi, k. ennen 1765 Iisalmi. Elina Kananen, s Matti Pekka Kämäräinen, s Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi. Tauluun 57. Kristiina Kämäräinen, s Kiuruvesi, k. (pienenä) Kiuruvesi. Reittu Kämäräinen, s (pienenä) Kiuruvesi, k. Kiuruvesi. Elina Kämäräinen, s Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi. Avioitui noin Paavo Kämäräinen, s Kiuruvesi, k. (pienenä) Kiuruvesi. Anna Kämäräinen, s (R:no 4.) Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi. Tauluun 58. Juho Kämäräinen, s Kiuruvesi. Tauluun 59. Riitta Kämäräinen, s Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi. Tauluun 60. Reittu (Fredrik, Rieti) Kämäräinen, s Kiuruvesi, Luupuvesi Niemi. Tauluun 61. TAULU 57 (taulusta 56) VII Matti Pekka Kämäräinen, talollinen, Kiuruvesi, sitten vuodesta 1812 Kiuruveden kylässä Honkaniemen talon Lapinniemessä R:no 4:ssä (Ison jaon jälkeinen numero 14), s Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi, k (halvaukseen) Kiuruvesi. 1. puoliso: Kaarina Piippo, s , k (synnytykseen) Kiuruvesi Luupuvesi. Aapro Kämäräinen, s Kiuruvesi, k. Kiuruvesi. Ville Kämäräinen, s Kiuruvesi, k. Kiuruvesi. Samuli Kämäräinen, s Kiuruvesi, k. Kiuruvesi. 2. puoliso: Vihitty Liisa Remes, s Kiuruvesi Osmanki, k (kuumeeseen)

19 Kiuruvesi Remeskylä, Kotaniemi 151 Vanhemmat: Juho Paavonpoika Remes, s Kiuruvesi Osmanki, Paara, k Kiuruvesi Remeskylä, Kotaniemi. Vihitty Anna Lappalainen, s. 1757, k (lavantautiin) Kiuruvesi Osmanki. Antti Kämäräinen, talollinen, Kiuruvesi R:no 13 vanha maakirja numero oli 4. Talo tunnetaan myös nimellä Mattila. Heidän omistuksessaan lienee myös ollut Kiuruveden kylän Laajan talo R:no 12., s Kiuruvesi Luupuvesi, k (halvaukseen) Kiuruvesi Kiuruvesi, Honkaniemi. Pekka Kämäräinen, s Kiuruvesi. Anna Kämäräinen, s Kiuruvesi, k. (kaulassa olleeseen paiseeseen (böld i halsen). Kalle Kämäräinen, s Kiuruvesi. Liisa Kämäräinen, s Kiuruvesi, k. (pienenä) Kiuruvesi. Herman Kämäräinen, s Kiuruvesi Kiuruvesi, Honkaniemi, k Kiuruvesi Kiuruvesi, Honkaniemi. Välikäräjillä 1853 Herman tuomittiin sakkoihin valtaväylän sulkemisesta, siis ilmeisesti samasta asiasta kuin appiukkonsa ja tämän veli. Muistiinpanot: R:no 14, sitten Laurilan eli Mykkälän talossa R:no 16. Paavo Kämäräinen, talollinen, Kiuruvesi R:no 14. sittemmin torppari saman talon Ruutanan torpassa, s Kiuruvesi Kiuruvesi, Honkaniemi, k Kiuruvesi. Paavo oli osallistunut siihen vesistön "valtaväylän tukkimiseen", josta hän muutamien muiden kylänmiesten kanssa joutui 1852 syytteeseen ja tuomittiin. TAULU 58 (taulusta 56) VII Anna Kämäräinen, s (R:no 4.) Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi. Puoliso: Vihitty noin 1810 Olli Pöksyläinen, talollinen, Kiuruvesi Hautajärvi, Kangas, s Kiuruvesi. Vanhemmat: Pekka Pöksyläinen, s Dorothea Kärkkäinen, s. 1756, k Anna Pöksyläinen, s Kiuruvesi, k (keuhkotautiin) Kiuruvesi. Kalle Pekka Pöksyläinen, s Kiuruvesi, k (punatautiin) Kiuruvesi. Olli Pöksyläinen, talollinen, s Kiuruvesi. Charlotta Vilhelmiina Pöksyläinen, s Kiuruvesi, k Kiuruvesi. Akatius Pöksyläinen, talollinen, FROM 1847 T, Kiuruvesi R:no 1., s Kiuruvesi Hautajärvi, Kangas, k Kiuruvesi Kiuruvesi, Tikkala. Muistiinpanot: Kirsti Pakulan Tikkalan kirja sisältää Akatiksen ja Vilhelmiinan jälkeläisiä. TAULU 59 (taulusta 56) VII Juho Kämäräinen, s Kiuruvesi, k Kiuruvesi. Muistiinpanot: Lehtomäessä eli Niskalassa (Luupuvesi R:no 1) ja sitten 1820-luvun puolivälin tienoilla Hautajärven kylän Pitkässärannassa eli Paavolassa (R:no 3). -Juho asui leskenä lähinnä sisaren poikansa (Olli Pöksyläinen s ) luona Hautajärven Kankaan talossa. 1. puoliso: Vihitty Anna Inkilä, s. 1766, k Kiuruvesi. 2. puoliso: Vihitty Reeta Partanen, s. 1788, k (hulluuteen) Kiuruvesi. Juho Pekka Kämäräinen, s Kiuruvesi, k (tuhkarokkoon (messling) Kiuruvesi. Reeta Kämäräinen, s Kiuruvesi, k Kiuruvesi. Anna Reeta Kämäräinen, s Kiuruvesi, k (hinkuyskään (kikhosta) Kiuruvesi. TAULU 60 (taulusta 56) VII Riitta Kämäräinen, s Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi 152 Puoliso: Vihitty Ville Partanen, s Kiuruvesi, Luupuvesi Luupuvesi. Vanhemmat: Johan Partanen. Maria Auvinen.

20 Muistiinpanot: R:no 1. Sittemmin ilmeisesti Koivupatvi R:no 20. Juho Ville Partanen, s Kiuruvesi, Luupuvesi. Anna Maria Partanen, s Kiuruvesi. Matti Pekka Partanen, s Kiuruvesi, k Kiuruvesi. Fredrik Vilhelm Partanen, s Kiuruvesi, Luupuvesi 152 Riitta Partanen, s Kiuruvesi. Olli Partanen, s Kiuruvesi. Kristiina Partanen, s Kiuruvesi. TAULU 61 (taulusta 56) VII Reittu (Fredrik, Rieti) Kämäräinen, talollinen, kuudennusmies, s Kiuruvesi, Luupuvesi Niemi, k. ennen Muistiinpanot: Niemi no 4, myöhempi numero 10. Talo tunnetaan myös nimellä Kämärilä Fredrik oli isäntänä Mainitaan 1820-luvulla kirkon kuudennusmieheksi. Puoliso: Vihitty Iisalmi Kaisa Kauppinen, s (R:no 4.) Iisalmi, Vänninmäki Pyöreä, Alapiha, k Kiuruvesi. Muuttanut: Tuli Kiuruvedelle noin 1811 Iisalmi. Vanhemmat: Petter Kauppinen, s Iisalmi, Sukeva, k Kiuruvesi, Luupuvesi. Anna Niilontytär Nissinen, s Iisalmi, k Kiuruvesi, Luupuvesi. Muistiinpanot: Muuttanut: Kiuruvedelle v.1812 (Iisalmi RK s.448 (Svänninmäki 1 till Kiuruvesi) Kiuruvesi RK s.84 (vanhemmat samalla sivulla)). Pekka Kämäräinen, talollinen, FROM 1833 T, Kiuruvesi R:no 10. Pekka oli myös kylän oltermanni, s Kiuruvesi, k Kiuruvesi. Anna Kaisa Kämäräinen, s Kiuruvesi, k Iisalmi. Muistiinpanot: Pääsi Riitta Kristiina Kämäräinen, s Kiuruvesi Luupuvesi. Johanna Kämäräinen, s Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi. Muuttanut: Muutti Iisalmi. Reittu Kämäräinen, s Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi, k Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi. Muistiinpanot: R:no 10. Maria Kämäräinen, s Kiuruvesi, k Kiuruvesi. Liisa Kämäräinen, s Kiuruvesi. Saara Kämäräinen, s Kiuruvesi. Kalle Kämäräinen, talollinen, FROM 1889 T, Kiuruvesi R:no 10. Talosta käytetään myös nimeä Kämärilä., s Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi, k Kiuruvesi Luupuvesi, Niemi. TAULU 62 (taulusta 53) VI Matti Kämäräinen, talollinen, Kiuruvesi eli Kämärilä, s Iisalmi Luupue, k Kiuruvesi. 1. puoliso: Vappu Kärkkäinen, s Iisalmi, k. noin Vanhemmat: Lassi Ollinpoika Kärkkäinen, s Iisalmi, Hautajärvi Rapakko, k Kiuruvesi, Hautajärvi. Vihitty Rautalampi. Dorothea Laukkanen, s. noin 1707 (Talollisen tytär Rautalammin Laukkalasta.) Rautalampi, k Kiuruvesi, Hautajärvi. Matti Kämäräinen, s Tauluun 63. Anna Kristiina Kämäräinen, s Kiuruvesi, k Kiuruvesi. Samuel Kämäräinen, s Kiuruvesi. Esiintyi vielä 1800-luvun puolella ns. lastenkirjassa, johon hänen kohdalleen on kertynyt runsaasti huomautettavaa, mm. juopottelusta. Valpuri Kämäräinen, s Kiuruvesi, k Kiuruvesi. Oli 1810-luvun alussa piikana Hautajärven kylässä Nuikan talossa, asui taas välillä Luupuveden kylässä Niemen talossa,

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss.

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä. Puoliso: 26.3.1733

Lisätiedot

Pyydän ilmoittamaan virheistä, niin saadaan ne korjatuksi, toki muutoinkin saa ottaa yhteyttä.

Pyydän ilmoittamaan virheistä, niin saadaan ne korjatuksi, toki muutoinkin saa ottaa yhteyttä. Sukuselvityksen kohde Iisalmen Ryhäset 8 sukupolvea Tulostettu: 07.01.2014 Tekijä: Juha Rönkkö Tiedot ovat keskeneräiset ja saattavat sisältää virheitä, joten niihin tulee suhtautua epäilevästi ja varauksella.

Lisätiedot

Kalle Kallenpoika Sorri

Kalle Kallenpoika Sorri 1 Perhe 1 I Hanna Kustaantytär Rekola Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s. 13.2.1872 Kulkkila, Teisko, k. 4.8.1960. Ollut Wärmälän kylän, Iso-kartanon palkollisten kirjoilla. 2.6.1891 Muutti

Lisätiedot

Puoliso: Petter Korhonen, s. 26.11.1809. Vanhemmat: Johan Korhonen ja Margareta Korhonen. 17.4.1808.

Puoliso: Petter Korhonen, s. 26.11.1809. Vanhemmat: Johan Korhonen ja Margareta Korhonen. 17.4.1808. TAULU 1 I Pekka Korhonen, s. 1575, k. 1635. Vilppu s. 1615. Tauluun 2. Heikki s. 1601. Tauluun 86. Sipi s. 1603. Tauluun 97. TAULU 2 (taulusta 1) II Vilppu Korhonen, s. 1615, k. 1675. Vilppu s. 1645. Tauluun

Lisätiedot

TAULU 1 I Påhl Olofsson Laakko (Laacko) Malin Magdalena Erichsdotter Niiranen (Njrain) Eric Laakko (Laacko) Elin Laakko Paulus

TAULU 1 I Påhl Olofsson Laakko (Laacko) Malin Magdalena Erichsdotter Niiranen (Njrain) Eric Laakko (Laacko) Elin Laakko Paulus TAULU 1 8.12.2009 I Påhl Olofsson Laakko (Laacko), Talollinen, s. 1719, k. 12.12.1759 Pulkkila Tavastkenkä Laakko. Kuoli matkalla Veneheitossa, asuessaan Tavastkengällä Puoliso: Malin Magdalena Erichsdotter

Lisätiedot

Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k Ollikkala. 1. Puoliso:?????? Lapset: 1.

Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k Ollikkala. 1. Puoliso:?????? Lapset: 1. Lapinlahden sukuhaara kotisivuversio 01.01.2006 TAULU 1 I Johan Laakko (Laacko Lako), s. 1773, k. 19.03.1842 Ollikkala. 1. Puoliso:?????? 1. Magdalena Laakko (Laako), s. 1796. Tauluun 2. 2. Fredrik Laakko

Lisätiedot

2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9.

2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9. 2a Mathias 15.2.1739 Vänälä 1739 2b Inga 9.6.1740 Vänälä 2c Wendelia 31.12.1747 Tuovilanlahti 2d Petrus 10.1.1750 Tuovilanlahti 10.9.1794 + Elin Hillutar 18.4.1749 3a Samuel 11.7.1771 Tuovilanlahti4 +

Lisätiedot

Tavastkenka_5 TAULU 1 I Staffen Aho, Aho Lamu by, s. 1679 Pulkkila, k. 1755 Pulkkila. Talollinen, Pulkkilan Lamussa. Puoliso: Elin Sigfridsdr, s.

Tavastkenka_5 TAULU 1 I Staffen Aho, Aho Lamu by, s. 1679 Pulkkila, k. 1755 Pulkkila. Talollinen, Pulkkilan Lamussa. Puoliso: Elin Sigfridsdr, s. Tavastkenka_5 TAULU 1 I Staffen Aho, Aho Lamu by, s. 1679 Pulkkila, k. 1755 Pulkkila. Talollinen, Pulkkilan Lamussa. Puoliso: Elin Sigfridsdr, s. 1683 Pulkkila, k. 28.10.1757 Pulkkila. Anders Aho. Tauluun

Lisätiedot

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena.

Niilo Pekanpoika Käyhkö asui perheineen Kuokkalassa Sairalanmäellä tilalla nro 4 tilallisena. Taulu 31 Pekka Niilonpoika Käyhkö (taulusta 12), synt. 7.8.1762 Alakuonassa, kuoli 27.1.1828 Sairalanmäellä Kuokkalassa 66-vuotiaana tilan isäntänä ja leskenä kuumeeseen. Vihittiin 29.5.1793, puoliso Kuokkalasta

Lisätiedot

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1 KAAVIN RETUSEN KOSUSET Taulu 1 Paavo Kosunen, talollinen Kaavin Retusessa, * 1666/1669 (1673 Kuopio, Tuusniemi?) 9.6.1751 Kaavi, Retunen Kaisa Voutilainen, * 1678 22.5.1759 Kaavi, Retunen 1. Heikki, *

Lisätiedot

Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen Anna Holopainen Martti (Mårten) Laakkonen

Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen Anna Holopainen Martti (Mårten) Laakkonen Kaavi 3 Martti Laakkosen ja Anna Holopaisen jälkeläisiä 22.1.2011 TAULU 1 I Martti (Mårten) Laakkonen, s. 1707, k. 4.6.1788 Tuusjärvi. Puoliso: Vihitty 31.7.1737 Anna Holopainen, s. n.1713, k. 7.2.1766

Lisätiedot

Pekka Käyhkö asui Säämingin seurakunnan vuosien rippikirjan mukaan perheineen tilallisena Kaartilassa tilalla nro 5.

Pekka Käyhkö asui Säämingin seurakunnan vuosien rippikirjan mukaan perheineen tilallisena Kaartilassa tilalla nro 5. Taulu 54 Pekka (Peter) Käyhkö, synt. noin 1695, kuoli 25.5.1768 Kaartilassa 73-vuotiaana tilallisena. Puoliso Malin (Magdalena) Purhonen, synt. n. 1698, kuoli 29.3.1760 Kaartilassa 62-vuotiaana tilallisen

Lisätiedot

Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen Liisa Erkintytär Laakkonen Erkki Laakkonen Matti Laakkonen Heikki Laakkonen Olavi Laakkonen Liisa Laakkonen

Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen Liisa Erkintytär Laakkonen Erkki Laakkonen Matti Laakkonen Heikki Laakkonen Olavi Laakkonen Liisa Laakkonen Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen, Talollinen Nivalan Keskitalo nro 14:sta., s. 1706, k. 31.12.1779 Nivala (Sirkka Korteniemi). Puoliso: Liisa Erkintytär Laakkonen, s. 1706, k. Nivala Erkki Laakkonen,

Lisätiedot

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689.

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Sivu 1/11 Paluu 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Perhe 1 Hemming s. 1689. Perhe 2 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Perhe 2 Puoliso: Anna Jugoin s. 1690. Paavo s. 1722. Perhe 3

Lisätiedot

Saunavaaran Halosia 1 (6)

Saunavaaran Halosia 1 (6) Saunavaaran Halosia 1 (6) 1. Entbacka, Anna Magdalena, * Esse 5.2.1805 oo Petter Skutnabba 1 child of No. 1 Entbacka, Anna 2. Skutnabb, Maria Lovisa, * Juva (Kangais 4) 19.10.1832, + Kontiolahti 1.9.1882

Lisätiedot

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542)

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542) TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554), s. 12.3.1882 Parikkala 1, konfirmoitu 1898 Parikkala. Vanhemmat taulusta 2 Matti Matinpoika Sinkkonen ja Leena Mikontytär Poutanen TAULU 2 (taulusta 3)

Lisätiedot

Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara. Taulu 853

Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara. Taulu 853 Heikki Ruuskasen ja Margareetta Ylösen sukuhara Taulu 853 V. Heikki Ruuskanen (isä Matti Ruuskanen, taulu 852). Syntynyt noin 1682. (yhteys isään oletettu). (RK s. 91) itsellinen 1740 Kuopio, Kaaraslahti.

Lisätiedot

Rantasalmi_

Rantasalmi_ Rantasalmi_0 13.10.2014 Rantasalmella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Lauri (Lars) Laakkonen (Lakoin). Tauluun 2. Paavo (Påhl) Laakkonen (Lakoin). Tauluun 3. Petter (Pehr,

Lisätiedot

savonjuuria Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi

savonjuuria Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 savonjuuria Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi Heiskanen Heiskanen Juho, s. 1669, k. 1734 Rantasalmi, Harjuranta

Lisätiedot

TAULU 2 TAULU 3. Lapset: Juho Petteri Mustonen, s Pulkkila.

TAULU 2 TAULU 3. Lapset: Juho Petteri Mustonen, s Pulkkila. Iisalmi 1512015 TAULU 1 I Eric Påhlsson Laakko (Laacko), torppari, talollinen, s 1911743 Pulkkila Tavastkenkä Laakko Vanhemmat: Påhl Olofsson Laakko (Laacko) s 1719 k 12121759 Pulkkila Tavastkenkä ja Malin

Lisätiedot

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998)

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 111 25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 112 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) Taulu 1. I. Eerik Eerikinpoika Kautto. Harjulan isäntä. Syntynyt 8.9.1773 Laukaassa. Kuollut

Lisätiedot

21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998)

21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 49 21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 50 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) Taulu 1. I. Juho Juhonpoika Kautto. Syntynyt 1717 Laukaassa. Kuollut 20.2.1792 Laukaassa. Mämmenniemen

Lisätiedot

Kaavin sukuhaara 2. Ivari Laakkosen ja Anna Kettusen jälkeläisiä kotisivuversio 26.2.2006 TAULU 1 I Iivari Laakkonen Anna Kettunen

Kaavin sukuhaara 2.  Ivari Laakkosen ja Anna Kettusen jälkeläisiä kotisivuversio 26.2.2006 TAULU 1 I Iivari Laakkonen Anna Kettunen Kaavin sukuhaara 2. Ivari Laakkosen ja Anna Kettusen jälkeläisiä kotisivuversio 26.2.2006 TAULU 1 I Iivari Laakkonen, renki, torppari, s. n.1779, k. 16.11.1843 Renki, torppari. Syntynyt noin (12.2.1779

Lisätiedot

1.1.1.1. Pekka Eerikinpoika Nakari (1732-1809) 836 h.

1.1.1.1. Pekka Eerikinpoika Nakari (1732-1809) 836 h. Matti Kiiski (1570-) Matti Matinpoika Kiiski (1600-) Yrjö Matinpoika Kiiski (1632-1673) 1. Tuomas Yrjönpoika Kiiski (1650-1721) 1.1. Marketta Tuomaantytär Kiiski, Nakari (1683-1740) 1.1.1. Eerik Martinpoika

Lisätiedot

Humppi, k. 20.6.1910 Saarijärvi Koskenkylä

Humppi, k. 20.6.1910 Saarijärvi Koskenkylä Poikosten sukuseura Juho Junno Poikosen 1788 esivanhemmat 1 (5) Taulu 1 1. Johan "Junno" Juhonpoika Poikonen (98), renki, talollinen, s. 16.8.1788 Karstula Pääjärvi Poikola, k. 6.9.1873 Karstula Humppi,

Lisätiedot

Tuomas * 1764 Sakkola Hapsar do. Taulu. Kaarina * Sakkola Korhola. Taulu 4. Aune Tuomas Kaarina 1779.

Tuomas * 1764 Sakkola Hapsar do. Taulu. Kaarina * Sakkola Korhola. Taulu 4. Aune Tuomas Kaarina 1779. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Tuomas Jäppinen Tuomas 1715 Kaarina 1734 Maria 1735 Helena 1739 Elin 1743 Johannes 1746 Anna 1748 Juho 1749 Taulu 1 Aune 1772 Tuomas 1764 Kaarina 1779 Tuomas

Lisätiedot

Esipolvet henkilölle Ida Tamminen os. Partanen

Esipolvet henkilölle Ida Tamminen os. Partanen Esipolvet henkilölle Ida Tamminen os. Partanen Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Ida... Tammisen......... os.... Partanen......... esipolvet..........................................................................

Lisätiedot

TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen Kirst. Christina Lapveteläinen eli Mömmö Antti (Anders) Laakkonen Elin Laakkonen Christina Laakkonen Regina

TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen Kirst. Christina Lapveteläinen eli Mömmö Antti (Anders) Laakkonen Elin Laakkonen Christina Laakkonen Regina Siilinjärvi Kasurila 14.3.2013 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. ( 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä ) Puoliso: Vihitty

Lisätiedot

Lars Mattzon Sonninen ja Margareta Roiva jälkeläisiä TAULU 1 I Lars Mattzon Sonninen Margareta Roiva Iisak Sonninen Niels Sonninen Ivar Larsson

Lars Mattzon Sonninen ja Margareta Roiva jälkeläisiä TAULU 1 I Lars Mattzon Sonninen Margareta Roiva Iisak Sonninen Niels Sonninen Ivar Larsson Lars Mattzon Sonninen ja Margareta Roiva jälkeläisiä TAULU 1 I Lars Mattzon Sonninen, Iisalmen nimismies ja postimies, s. 1620 Paltamo?, k. 25.12.1671 Iisalmi. Isä: Mathias Laurentii Björneburgensis s.1644

Lisätiedot

Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29

Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29 Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29 Rautajärvi Pietilä Esko Pekanpoika 1695 Sipi Sipinpoika 1695 Kollanen Yrjö Paavonpoika 1695 Niilo Pertinpoika 1695 Erkki Juhonpoika 1701 Erkki

Lisätiedot

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998)

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 92 23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 93 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALONIEMEN TA- LOT (1998) Taulu 1. I. Heikki Eerikinpoika Kautto. Syntynyt 20.4.1771 Laukaassa.

Lisätiedot

Taulu Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 (Seppo Karranto). Lapset: Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s Tauluun 12.

Taulu Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 (Seppo Karranto). Lapset: Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s Tauluun 12. 1. Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s. 1640. Tauluun 12. Taulu 1 2. Henrik Leiviskä, Taulusta 1. 1712 Tavastkengä Saloinen Taulu 2 Pekka Leiviskä, Matti (Matts)

Lisätiedot

Liisa * Sakkola Saaroinen. Taulu 15. Paavo * do Sakkola Viisjoki.

Liisa * Sakkola Saaroinen. Taulu 15. Paavo * do Sakkola Viisjoki. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Samuel Kurrinen Taulu 1 Samuel Kurrinen * 1709 22.12.1759 Sakkola Jaama. Inhusing. 1 31.12.1738 Marketta Bergman * 1700 2.7.1756 Sakkola Taipale. Pekka Kurri

Lisätiedot

Puutiojärvi 16.1.2014

Puutiojärvi 16.1.2014 Puutiojärvi 16.1.2014 TAULU 1 I Lars Laakkonen, Drg. Torp., s. 1798, k. 17.4.1838 Kuopio Ryönä. Puoliso: 29.7.1827 Riistavesi Hedvig Hämäläinen, s. 1802. Brita Caisa Laakkonen, s. 20.3.1824 Kuopio Ristavesi.

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Carolina Pekantytär Hannikainen, Torpparin tytär, s. 20.7.1784 Sulkava Erikkala, k. 4.3.1809 Sulkava. Erikkala. Tauluun 6.

Carolina Pekantytär Hannikainen, Torpparin tytär, s. 20.7.1784 Sulkava Erikkala, k. 4.3.1809 Sulkava. Erikkala. Tauluun 6. TAULU 1 I Jöran Hannunpoika Kosonen, Talollinen, s. 1688 Kerimäki Haapaniemi Rantala, k. 15.9.1728 Kerimäki Lötjölä Mutajärvi. Jöran Hansinpojan pojista, Jöran ja Peter polveutuu Sulkavan Hannikaiset.

Lisätiedot

Lapset: Anna Antintytär Huttunen, s. 14.7.1778 Sääminki

Lapset: Anna Antintytär Huttunen, s. 14.7.1778 Sääminki TAULU 1 I Anna Erikintytär Hannikainen, Talollisen vaimo, s. 26.7.1730 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala, k. 17.1.1790 Sääminki Inkilä. Puoliso: 27.5.1751 Sääminki Johan Antinpoika Huttunen, Talollinen,

Lisätiedot

Joan Juutinen. s. 1515 Juva. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 12 perhettä. Tulostettu: 08.06.2014. Tekijä: Juha Rönkkö

Joan Juutinen. s. 1515 Juva. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 12 perhettä. Tulostettu: 08.06.2014. Tekijä: Juha Rönkkö Joan Juutinen s. 1515 Juva ja hänen jälkeläisiään yhteensä 12 perhettä Tulostettu: 08.06.2014 Tekijä: Juha Rönkkö Nimiartikkelissa O. A. Kallio Savolaisia sukuja ja sukunimiä kerrootaan: "Tanskalais-peräisyyttä

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Eva Kustaantytär -, Stenholm. s. 23.11.1834 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014

Sukuselvityksen kohde. Eva Kustaantytär -, Stenholm. s. 23.11.1834 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014 Sukuselvityksen kohde Eva Kustaantytär -, Stenholm s. 23.11.1834 Noormarkku ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 21.10.2014 Tekijä: Risto Sajaniemi Kuutamokatu 8 A 2 02210 ESPOO Puhelin +358(0)400 448 218

Lisätiedot

1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella

1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella Hakemisto 1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella 21.07.1720 - kuoli 28.02.1750, haudattu Ilmajoella 11.03.1750. 2. Johan Rein, Knuuttilan vanhaisäntä Kauhajoelta, nimismies.

Lisätiedot

Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1.

Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1. Leppävirran sukuhaara kotisivuversio 30.01.2013 TAULU 1 I Henrik Johan Thomassinpoika Laakkonen, torppari, s. 25.7.1813 Leppävirta, k. 10.1.1891 Leppävirta, Kotalahti 14. rippikirjassa ja lastenkirjassa

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Hanna Kustaantytär Rekola. s Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu:

Sukuselvityksen kohde. Hanna Kustaantytär Rekola. s Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: Sukuselvityksen kohde Hanna Kustaantytär Rekola s. 13.2.1872 Rekola tölli, Iso-Kulkkila, Teisko ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 23.03.2018 Tekijä: Jukka Lamminmäki jukkalamminmaki.suntuubi.com SUKUJUTUT

Lisätiedot

Lapinlahti TAULU 1

Lapinlahti TAULU 1 Lapinlahti 15.1.2015 I Johan Laakko (Laacko Lako), torppari Ollikkala 5, s. 12.1.1774 Pulkkila Tavastkengä Laakko, k. 19.3.1842 Ollikkala. Vanhemmat: Eric Påhlsson Laakko (Laacko) s. 19.1.1743 Pulkkila

Lisätiedot

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla

Lisätiedot

GEORG WRIGHTIN JÄLKELÄISIÄ TAULU 1

GEORG WRIGHTIN JÄLKELÄISIÄ TAULU 1 GEORG WRIGHTIN JÄLKELÄISIÄ TAULU 1 I Georg Wright, s. noin 1630 Dundee, Skotlanti, k. 23.12.1694 Narva, Viro. 1. Puoliso: Vihitty 22.10.1656 Anna Dücker, s. 1636, k. 1.1659 Narva, Viro. 2. Puoliso: Vihitty

Lisätiedot

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Liperi_0 24.10.2014 Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Tiina Laakkonen. Tauluun 2. Anna Koskelo, s. 1792 Kontiolahti. Tauluun 3. Pertti Laakkonen, s. 16.5.1798.

Lisätiedot

TAULU 1 I Kristiina (Christina) Laakkonen (Laackoin) Antti (Anders) Varis Anna Varis (Waris) Susanna Varis Antti Varis Påhl Varis Staffan Varis

TAULU 1 I Kristiina (Christina) Laakkonen (Laackoin) Antti (Anders) Varis Anna Varis (Waris) Susanna Varis Antti Varis Påhl Varis Staffan Varis Ilomantsi_13 29.8.2014 TAULU 1 I Kristiina (Christina) Laakkonen (Laackoin), Piika, s. 1714 Ilomantsi, k. 7.1.1753 Ilomantsi. Asui Ilomantsin Sonkajassa. Puoliso: 12.4.1730 Ilomantsi Antti (Anders) Varis,

Lisätiedot

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA Taulu 1 I. Simo Paakkinen. Syntynyt 26.10.1785 Raudussa (Porkku). Talollinen. Kuollut 01.04.1824 Raudussa (Porkku). Puoliso Maria Miina. Syntynyt 31.01.1783 Raudussa.

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KORHOSET

RAUTALAMMIN KORHOSET N= 1 Puheenjohtajalla RAUTALAMMIN KORHOSET Vuoteeen 1770 asti syntyneet Rautalammin kirkonkirjojen, Suomen asutuksen yleisluettelon ja peruluetteloiden mukaan laatinut Veijo A. Saloheimo 2/9-55 Tämä dokumentti

Lisätiedot

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri

Lisätiedot

Leppävirta 1644 (VA 8576:102-) Leppävirta

Leppävirta 1644 (VA 8576:102-) Leppävirta Leppävirta 1644 (VA 8576:102-) Leppävirta 4. Eerik Simonpoika 1, poika 1, renki 1, piika 1 2. Paavo Tahvanainen 1, vaimo 1 2. Lauri Leppänen 1, vaimo 1 2. Lauri Könönen 1, vaimo 1 2. Tuomas Savolainen

Lisätiedot

Hanna * do. Anna * do do. Hanna * do do. Anna * do. Taulu 17.

Hanna * do. Anna * do do. Hanna * do do. Anna * do. Taulu 17. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Tapani Jortikka Taulu 1 Tapani Jortikka * 1680-luku Sakkola Jaama? 16.9.1754 Sakkola Jaama. Torppari. 1 1700-luku Liisa Laurintr * 1680-luku 22.1.1755 Maria

Lisätiedot

Nuutti Mikko Tuomas Maria Aune Liisa David Sipi Daniel David Erkki 1772.

Nuutti Mikko Tuomas Maria Aune Liisa David Sipi Daniel David Erkki 1772. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Brusius Haapsaari Pekka 1711 Brusius 1684 Valpuri 1720 Juho 1725 Nuutti 1734 Mikko 1738 Tuomas 1741 Maria 1747 Aune 1750 Liisa 1754 David 1758 Sipi 1760 Daniel

Lisätiedot

Siilinjärvi_2 TAULU 1. I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778.

Siilinjärvi_2 TAULU 1. I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778. Siilinjärvi_2 I Henrik Laakkonen,Drg. Lamp., s.1778. TAULU 1 1. Lapsen äiti: Susanna Laakkonen, s. 1793 Kuopion msrk Rönä. (i) Lars P. Laakkonen, Tps.U.Torppari Rönä 3., s. 1761. (ä) Christina G. Hätinen,

Lisätiedot

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1 SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900 Taulu 1 Matti Kosunen, sotamies, sittemmin torppari Polvijärven kylässä. * 1696 (rippikirjan mukaan) 1767 1777 Leppävirta, Polvijärvi (1) n. 1715 Leppävirta

Lisätiedot

Kantahenkilö: Jonas Tolvanen [ ] T1-1

Kantahenkilö: Jonas Tolvanen [ ] T1-1 Jonas Tolvasen 3 jälkipolvea 11.09.2009 kalevi.hyytia@metsapirtti.net Kantahenkilö: Jonas Tolvanen [1702 1768] T1-1 1: Tolvanen, Jonas [..1702 Kiv. Rantakylä - 25.03.1768 Kiv. Rantakylä] 2: pso Moisander,

Lisätiedot

11.8.14. Lena Mickelsdotter Riikilä, s. 27.5.1790 Lappi. Tauluun 7. Caisa Lovisa Michelsdotter Riikilä, s. 30.3.1796, k. 3.3.1820 Lappi.

11.8.14. Lena Mickelsdotter Riikilä, s. 27.5.1790 Lappi. Tauluun 7. Caisa Lovisa Michelsdotter Riikilä, s. 30.3.1796, k. 3.3.1820 Lappi. 11.8.14 Taulu 1 I Erich Erichsson Krappe, Vävy, talollinen Kaukolassa, k. 1791. Käräjämaininta 1753 Isäntä 1753-1782. 1. puoliso: noin 1750 Maria Johansdotter Krappe, s. noin 1723. Vanhemmat: Johan Michelsson

Lisätiedot

. (ä) Agneta Matitytär Laatikainen Peitzius, s. 1606 Oulu, k. 1648/49 Paltamo.

. (ä) Agneta Matitytär Laatikainen Peitzius, s. 1606 Oulu, k. 1648/49 Paltamo. Samuel Paldanius jälkeläisiä TAULU 1 I Samuel Paldanius, Paltimo kappalainen 1641-44, kirkkoherra 1644-51 Paltimo, s. x.x.1596, k. x.x.1651 Paltamo. Isä: Thomas Laurinpoika Paldanius (Laurentii) k. 1603

Lisätiedot

Taulu 1 1. Risto (Christer) Lakon. RPKS.? v.1748-55 Lappeen Wilkjärvi, Laakko (digiarkiston kuva 87) sanotaan Sigfredin veljeksi Bror Christer. / AR. Sigfred Laako, s. 1682. Tauluun 2. Risto (Christer)

Lisätiedot

3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1

3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1 1802 Henkikirjat Savonkylä fimit Lt 191-195 ja Lt 553-556 talo n: mant. vero kr 1. 3/4 _ Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.

Lisätiedot

Ruokolahti Ruokolahden alueella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Ruokolahti Ruokolahden alueella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Ruokolahti 0 5.11.2014 Ruokolahden alueella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Tuomas Laakko, s. 25.08.1849 Savitaipale. Tauluun 2. Matti Laakkonen. Tauluun 3. Johannes Laakkonen.

Lisätiedot

Heikki Anna Matti Maria. Katariina Yrjö Anna Antti Peter Varpu 1753

Heikki Anna Matti Maria. Katariina Yrjö Anna Antti Peter Varpu 1753 Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Mikko Immonen Mikko Heikki 1700 Taulu 1 Heikki 1730 Anna 1735 Matti 1737 Maria Katariina 1740 Yrjö 1743 Anna 1745 Antti 1747 Peter 1749 Varpu 1753 Mikko Immonen

Lisätiedot

Liperi 3 Mikko (Michel) Laakkonen (Laakoin) 6.5.2011 TAULU 1 I Mikko (Michel) Laakkonen (Laakoin). Tutkiessani Liperin Laakkosia keväällä 2008,

Liperi 3 Mikko (Michel) Laakkonen (Laakoin) 6.5.2011 TAULU 1 I Mikko (Michel) Laakkonen (Laakoin). Tutkiessani Liperin Laakkosia keväällä 2008, Liperi 3 Mikko (Michel) Laakkonen (Laakoin) 6.5.2011 TAULU 1 I Mikko (Michel) Laakkonen (Laakoin). Tutkiessani Liperin Laakkosia keväällä 2008, törmäsin muutaman kerran yhteyksiä Ilomantsiin. Ensinnäkin

Lisätiedot

Lämsä * Sakkola Riiska Sakkola

Lämsä * Sakkola Riiska Sakkola Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Matti Lylander Lämsä * 24.6.1790 Sakkola Riiska 8.4.1860 Sakkola Taipale. Paavo * 27.8.1815 do 13.4.1875 Taulu 6. Antti * 7.4.1818 do 29.7.1879 Taulu 9. Anna

Lisätiedot

20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998)

20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) 38 20. LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) 39 LAUKAAN PAADENTAIPALEEN MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU I (1998) Taulu 1. I. Juho Matinpoika Kautto. Kuollut 1731 Laukaassa. Hautakivi lunastettu

Lisätiedot

Metsäpirtti do. Johannes Maria Jaakko Matti Mikko Mikko Eeva Aune Johannes 1777.

Metsäpirtti do. Johannes Maria Jaakko Matti Mikko Mikko Eeva Aune Johannes 1777. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Juho Haapsaari Samuel 1738 Simo 1742 Yrjö 1745 Mikko 1749 Johannes 1783 Maria 1788 Jaakko 1791 Matti 1794 Mikko 1780 Mikko 1780 Metsäpirtti 15.11.1810 Taulu

Lisätiedot

Aune Antti Anna Tapani Eeva Antti Maria Anna Johannes Elisabeth 1781.

Aune Antti Anna Tapani Eeva Antti Maria Anna Johannes Elisabeth 1781. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Antti Haapsaari Antti 1734 Varpu 1791 kina * 3.1.1757 Rautu Raasuli 16.12.1825 Sakkola Haapsaari. Varpu * 17.4.1791 Taulu 3. Aune * 6.6.1788 do 7.9.1826 Sakkola

Lisätiedot

1 Sukutaulut. 1.1 Sukupolvet 1-3. Mikko Lobro. Kalevi Hyytiä. Hanna * Sakkola Saaroinen

1 Sukutaulut. 1.1 Sukupolvet 1-3. Mikko Lobro. Kalevi Hyytiä. Hanna * Sakkola Saaroinen Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Mikko Lobro Mikko 1600 Antti 1716 Taulu 1 Taavi 1765 Maria 1767 Anna 1770 Mikko Lobro * 1600 21.4.1756 Sakkola Jaama. Inhusing. 1 Antti * 1716 29.10.1796 Sakkola

Lisätiedot

TAULU 1 I Anders Eerikinpoika Laakko e. Piippo Carin Hatunen Olof Laakko Lisa Laakko Anders Laakko Nurkkala Anna Kaisa Laakko TAULU 2 II Anders

TAULU 1 I Anders Eerikinpoika Laakko e. Piippo Carin Hatunen Olof Laakko Lisa Laakko Anders Laakko Nurkkala Anna Kaisa Laakko TAULU 2 II Anders Pulkkila_1 TAULU 1 I Anders Eerikinpoika Laakko e. Piippo, Launolan kylä n:o 12 Laakko/Tossavainen, s. 18.4.1788, k. 16.1.1859. Puoliso: Carin Hatunen, s. 15.1.1795 Pulkkila, k. 29.1.1861. Olof Laakko,

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Anders "Antti" Bro. s. 1748. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 25 taulua. Tulostettu: 20.04.2015

Sukuselvityksen kohde. Anders Antti Bro. s. 1748. ja hänen jälkeläisiään yhteensä 25 taulua. Tulostettu: 20.04.2015 Sukuselvityksen kohde Anders "Antti" Bro s. 1748 ja hänen jälkeläisiään yhteensä 25 taulua Tulostettu: 20.04.2015 Tekijä: Asko Vuorinen Lokirinne 8 A 25 02320 Espoo Puhelin 0440-451022 askovuorinen@gmail.com

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Kivennapa 1600-luvulla 1 (5) Kivennapa

Kalevi Hyytiä Kivennapa 1600-luvulla 1 (5) Kivennapa Kalevi Hyytiä Kivennapa 1600-luvulla 1 (5) KIVENNAVAN (kirkonkylän) VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin,

Lisätiedot

Kaapre * do Metsäpirtti Arkuntanhua. Tuomas * Sakkola Saaroinen 1832 do. Antti Hanna 1786

Kaapre * do Metsäpirtti Arkuntanhua. Tuomas * Sakkola Saaroinen 1832 do. Antti Hanna 1786 Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Juho Repo Juho 1723 Jaakko 1760 Taulu 1 Antti 1783 Hanna 1786 Kaarina 1789 Anna 1792 Jaakko 1825 Eeva 1826 Kaapre 1829 Tuomas 1832 Juho Repo * 1723 Sakkola

Lisätiedot

Tuomas Juho Matti Anna Tuomas Matti Peter Tapani Hanna Antti Varpu 1746.

Tuomas Juho Matti Anna Tuomas Matti Peter Tapani Hanna Antti Varpu 1746. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Tuomas Susi Tuomas 1666 Johanna 1719 Maria 1722 Tuomas 1727 Taulu 1 Tuomas 1743 Juho 1757 Matti 1739 Anna 1748 Tuomas 1743 Matti 1744 Peter 1745 Tapani 1756

Lisätiedot

Sukutaulut. Chapter 1. Taulu 3

Sukutaulut. Chapter 1. Taulu 3 1 Chapter 1 Sukutaulut Pietari Heikinpoika Kirjavaisen (1640-1710) 4 jälkipolvea Tulostettu 16.02.2016. Jaettu Kivennapa-Wiki sivustoon. Merkinnöistä: Tulosteessa on käytetty dito-merkintää (do), mikäli

Lisätiedot

Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla

Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla 29.7.2011 HEINOLAN IMJÄRVEN RIEVELINMUTKASSA Niemiset Niemiskylässä ERIKA JA AATAMI NIEMISEN LAPSET Väinö Robert Pentti Olavi Nieminen s. 5.2.1899 Heinolan

Lisätiedot

Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Yrjö on itse kuollut. Lapset elävät kerjuulla. Ei pysty maksamaan käräjäkappoja.

Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Yrjö on itse kuollut. Lapset elävät kerjuulla. Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Kalevi Hyytiä Koukunniemen väestö 1700-luvulla 1 (5) Koukunniemen väestö 1700 -luvulla 1. Tilanne 1700 (Henkikirja 1696) Johan Sitonen Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Jören Sitonen Yrjö on itse kuollut.

Lisätiedot

Esipolvet henkilölle Erik Johan Tuomaanpoika

Esipolvet henkilölle Erik Johan Tuomaanpoika Esipolvet henkilölle Erik Johan Tuomaanpoika Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Erik.... Johan...... Tuomaanpojan............. esipolvet...........................................................................

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNAN YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT

VIEREMÄN KUNNAN YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT VIEREMÄN KUNNAN YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT 6.9.2016 TULOKSET Tytöt 5 v. 40 m 1. Veea Saastamoinen 9,7 2. Sonja Tikkanen 10,2 3. Vilja Kiiski 10,3 4. Ella Ahonen 10,7 5. Veera Koho 11,0 6. Saimi Huhkamo

Lisätiedot

Greta Liisa (Margaretha Elisabeth) Juusentytär s Hietanen, Ahoi, Teisko k Hietanen, Saarlahti, Teisko

Greta Liisa (Margaretha Elisabeth) Juusentytär s Hietanen, Ahoi, Teisko k Hietanen, Saarlahti, Teisko Helmi Matilda Rekola o.s.myllylä, s. 1.8.1904 Järvenpään torppa, Sorri, Kiimajoki,, k. 18.12.1997 Esipolvikaavio: 1 / 12 I II III IV V Simon Lundgren, räätäli s. 15.8.1778 Lempäälä, Lumiala > 2 k. 23.10.1855

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Pamppala 1600-luvulla 1 (7) Pamppalä

Kalevi Hyytiä Pamppala 1600-luvulla 1 (7) Pamppalä Kalevi Hyytiä Pamppala 1600-luvulla 1 (7) PAMPPALAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) Vuottaa

Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) Vuottaa Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) VUOTTAAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

TAULU 1 I Emil Mikonpoika Hurtta, autoilija, autokorjaamoyrittäjä, s Virolahti, Rännänen, k Helsinki, ikä 76 v ja 1 kk.

TAULU 1 I Emil Mikonpoika Hurtta, autoilija, autokorjaamoyrittäjä, s Virolahti, Rännänen, k Helsinki, ikä 76 v ja 1 kk. TAULU 1 I Emil Mikonpoika Hurtta, autoilija, autokorjaamoyrittäjä, s. 17.07.1897 Virolahti, Rännänen, k. 28.08.1973 Helsinki, ikä 76 v ja 1 kk. Hurtan korjaamo vanhan ja uuden Virojoentien risteyksessä

Lisätiedot

Tavastkenka_ TAULU 1 I Matti Henriksson Laakko, B., s Pulkkila, k Pulkkila Tawastkenkä. Laakko Tavastkengä.

Tavastkenka_ TAULU 1 I Matti Henriksson Laakko, B., s Pulkkila, k Pulkkila Tawastkenkä. Laakko Tavastkengä. Tavastkenka_3 2.6.2013 TAULU 1 I Matti Henriksson Laakko, B., s. 1666 Pulkkila, k. 15.5.1754 Pulkkila Tawastkenkä. Laakko Tavastkengä. Puoliso: Liisa Johansdtr., s. 1694 Pulkkila, k. 12.2.1783. Henrik

Lisätiedot

Sohvin ja Paavon. esivanhemmat ja jälkeläiset

Sohvin ja Paavon. esivanhemmat ja jälkeläiset Sohvin ja Paavon esivanhemmat ja jälkeläiset 1370-luvulta tähän päivään Helena Jansson Af Dönsby af Karis 1370 Hjerta/Cajanus n. 1460 Ruuskanen/Ryth 1580 Kämäräinen 1670 Pitkänen n. 1660 Kaikkonen 1720

Lisätiedot

Paikkalista Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, Teisko

Paikkalista Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, Teisko 19.2.2013 Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, 19.8.1838 Teisko, Maria Joonaksentytär Asuntila 30.9.1770 Avioliitto, Jussi Bertilinpoika JB/, Margetta Jaakontytär Harju 14.4.1816 Syntymä, Rebecka

Lisätiedot

Anders Axel Forssin esipolvet. Taulu 3

Anders Axel Forssin esipolvet. Taulu 3 Anders Axel Forssin esipolvet Taulu 1. Anders Axel Forss. Syntynyt 20.03.1834 Karkussa. Kuollut 23.10.1921. Luotsivanhin. Mitali luotsityöstä. Äiti Taulu 3. Puoliso Maria Kristina Sandberg. Syntynyt 20.04.1841.

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola

Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) IKOLAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi 1598

Lisätiedot

Esipolvet henkilölle Ida Kuusisto os. Anttila

Esipolvet henkilölle Ida Kuusisto os. Anttila Esipolvet henkilölle Ida Kuusisto os. Anttila Seppo Tamminen Hämeenlinna Sisällysluettelo. Ida... Kuusiston......... os.... Anttila...... esipolvet.............................................................................

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNAN YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT

VIEREMÄN KUNNAN YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT VIEREMÄN KUNNAN YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT 5.9.2017 TULOKSET Tytöt 5 v. 40 m 1. Katri Ahola 9,4 2. Veera Koho 9,8 3. Siiri Selkälä 9,9 3. Helmi Säisä 9,9 5. Vilja Kiiski 10,0 6. Emma Hukkanen 10,3

Lisätiedot

Ivar Laakkosen ja Catharina Tuomaisen jälkeläisiä kotisivuversio 2.2.2013

Ivar Laakkosen ja Catharina Tuomaisen jälkeläisiä kotisivuversio 2.2.2013 Kaavin sukuhaara 1. Ivar Laakkosen ja Catharina Tuomaisen jälkeläisiä kotisivuversio 2.2.2013 TAULU 1 I Ivar Laakkonen ( Laackoin ), talollinen, s. n.1672, k. 15.3.1732 Kaavi, Sivakkavaara. Poikansa Matti

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Sven Stenholm. s. 12.1.1838 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014

Sukuselvityksen kohde. Sven Stenholm. s. 12.1.1838 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014 Sukuselvityksen kohde Sven Stenholm s. 12.1.1838 Noormarkku ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 21.10.2014 Tekijä: Risto Sajaniemi Kuutamokatu 8 A 2 02210 ESPOO Puhelin +358(0)400 448 218 risto.sajaniemi@fonet.fi

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat:

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat: Elämää Jaakkimassa seurataan Matti ja Regina Rapon perheen kautta. Heitä sanottiin Kurenniemen ukoksi ja mummoksi. He asuivat samalla seudulla kuin Pakkaset ja ja muuttivat asumaan Pakkasten suvun hallussa

Lisätiedot

Helena * do Sakkola Hatakkala. Tapani Jaakko Paavo Pekka Liisa Matti Tapani 1787.

Helena * do Sakkola Hatakkala. Tapani Jaakko Paavo Pekka Liisa Matti Tapani 1787. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Juho Pusa Juho 1681 Antti 1716 Tapani 1751 Jaakko 1754 Paavo 1765 Pekka 1770 Liisa 1782 Matti 1785 Helena * 24.3.1806 do 8.8.1837 Sakkola Hatakkala. Taulu

Lisätiedot

Simo Brusius Juho Matti Yrjö Mikko 1739

Simo Brusius Juho Matti Yrjö Mikko 1739 Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Olli Ukkonen 27.4.1782 do. slag. Taulu 2. 4 28.12.1753 Maria Naskali * 1732 Sakkola Laapinlahti 8.12.1806 Sakkola Matti * 27.2.1755 do. Taulu 22. Olli Brusius

Lisätiedot

Matti Heikinpoika Kosunen, kirjattiin asuvaksi Kurolassa vielä vuoden 1711 henkikirjassa.

Matti Heikinpoika Kosunen, kirjattiin asuvaksi Kurolassa vielä vuoden 1711 henkikirjassa. LAUTAMIES OLLI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900 Taulu 1 Olli Heikinpoika Kosunen, talollinen, lautamies, isäntä Kurolassa 1644 1660. Taulu 2 (taulusta 1) 1. Heikki Ollinpoika Kosunen, syntynyt nähtävästi

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Tavastkenkä_1 17.3.2013 TAULU 1

Tavastkenkä_1 17.3.2013 TAULU 1 Tavastkenkä_1 17.3.2013 TAULU 1 I Mikko Laakko. Laakko perhe Lauri Mikonpoika ja Hannu Mikonpoika tuli 1600-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Tavastkengälle uudisasukkaiksi. Puoliso:??,. Lauri Laakko.

Lisätiedot