Henrik Leinon esi-isät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henrik Leinon esi-isät"

Transkriptio

1 Henrik n esi-isät Sukujuuret ja n hovi Teemu Harri Sukukokous

2 Säkkijärvi - Lahnajärvi Karjalan alue oli rauhaton sotien takia 1700-luvun alussa ja Ison vihan aikana Venäjä miehitti Suomen useaksi vuodeksi solmittiin Uudenkaupungin rauha ja puolet Säkkijärvestä menetettin Venäjälle, mutta Lahnajärven kylä jäi rajan tuntumaan Ruotsin puolelle. Pentti n n hovin tila Lahnajärvellä autioitui 1600-luvun puolivälissä. Ratsumestari Lars Finkengerg sai n hovin tilan 1600-luvun lopulla Sukukokous

3 Husut Lahnajärvelle Yrjö Matinpoika Husun perhe muutti 1729 Virolahden Muurikkalasta Säkkijärven Lahnajärvelle ratsumestari Finkenbergin lesken tilalle n hoviin vuokraviljelijäksi. n hovin isännäksi ryhtyi vanhin poika Juho Yrjönpoika luvulla isäntänä oli Antti ja ruokakunnan vahvuus oli noin 60 henkeä luvun alussa tila alkoi jakaantua perheille Sukukokous

4 Uudet t Tilan mukaisesti perheen sukunimeksi vaihtui. Henrik polveutuu Matti Yrjönpoika sta. Yrjö Matinpoika s.1672 Yrjö Matinpoika 1672 Maria Akselintytär 1674 Juho Valpuri Yrjö Riitta Katri Pekka Pietari Valpuri Mäkelä 1718 Tuomas Anna Reijo Matti Yrjönpoika Sohvi Heikintytär Reijo Sakari Susanna Sukukokous

5 n hovi n hovi oli laajuudeltaan lähes 1000 hehtaarin tila. Tilan päärakennus sijaitsi n kylässä. Myöhemmin Henrikin isän-isänisä Matti Yrjönpoika asettui Toivarin taloon. n hovi nykykartalla Sukukokous

6 Venäjän valta Hattujen sodan ja Pikkuvihan päätyttyä raja siirtyi Kymijokeen ja myös Lahnajärvi liitettiin Venäjään Turun rauhassa Menetettyä Karjalan aluetta nimitettiin Vanhaksi Suomeksi. Olot pysyivät vakaina, eivätkä muuttuneet paljoa Venäjän vallasta huolimatta koko Suomi liitettiin Venäjään. Turun rauha Sukukokous

7 n hovi Venäläinen kartta Sukukokous

8 Isojako n hovi pysyi jakamattomana 1800-luvulle asti. Lahnajärven kylässä suoritettiin Isojako n kantatila jaettiin 1841 kahdeksaan tilaan muodostui neljä tilaa lisää. Matti Eliaksenpoika oli Henrik n isä. SÄKKIJÄRVI LAHNAJÄRVI LEINO NO:4. n tilojen mittaus aloitettu : 1 Heikki Eerikinpoika Uutela (Sipilä) 1/ : 2 Mikko Pietarinpoika Niemi 1/ : 3 Erikki Yrjönpoika Yrjänä 1/ : 4 Eerikki Pietarinpoika Ylätupa 1/ : 5 Mikko Eerikinpoika Ylä Toivari 1/ : 6 Matti Eliaksenpoika Ala Toivari 1/ : 7 Heikki Heikinpoika Hietala 1/ : 8 Eerikki Antinpoika Myllysaari 1/ : 9 Juho Mikonpoika Niemi 1/ (4:2) 4: 10Heikki Matinpoika Niementalo 1/ " 4: 11 Sohvi Kankaantila 1/ (4:3) 4: 12 Eerikki Yrjönpoika Yrjänä 1/ " 4: 13 Matti Simonpoika Sipilä 1/ (4:1) 4: 14 Heikki Eerikinpoika Uutela 1/ " 4: 15 Eerikki Pietarinpoika Ylätupa 1/ (4:4) 4: 16 Matti Matinpoika Perä 1/ " Sukukokous

9 n kantatila n:o 4 (pohjoisosa) Maanmittauskartta Sukukokous

10 Sukukokous

11 1500-luvun Husuista Henrik on Pekka Husu Mikko Husu Elina Matti Husu 1696 Kaarina Yrjö Matinpoika 1672 Maria Akselintytär 1674 Matti Yrjönpoika Sohvi Heikintytär Reijo Elias Matinpoika Sohvi Yrjöntytär Apo Matti Eliaanpoika Liisa Erkintytär Hyppänen Henrik (Heikki) Sukukokous

12 Yrjö Matinpojasta Henrik on Yrjö Matinpoika 1672 Maria Akselintytär 1674 Juho Yrjö Pekka Pietari Tuomas Matti Yrjönpoika Sohvi Heikintytär Reijo Sakari Tuomas Elin Liisa Elias Matinpoika Sohvi Yrjöntytär Apo Jaakko Anna Marketta Simo Jaakko Matti Eliaanpoika Liisa Erkintytär Hyppänen Valpuri Heikki Juho Antti Israel Philippina Abraham Maria Eeva Tiina Erkki Anna Henrik (Heikki) Matti Sukukokous

13 Henrik ja Helena Henrik (Heikki) Helena Turkia Juho Eeva Keskisaari Antti Maria Sipiläinen Eeva Ivanoff Matti Maria Pajari Vilho Otto Sukukokous

Henrik Leinon esi-isät ja sukuhaarat 1700-1900

Henrik Leinon esi-isät ja sukuhaarat 1700-1900 Henrik n esi-isät ja sukuhaarat 1700-1900 Toimittaja: Harri Lähteet: Sukuseuran julkaisut ja Teemu n sukututkimukset. 09.06.2012 Sukukokous 2012 1 Säkkijärven Lahnajärvi 1600-1700-luvulla Karjalan alue

Lisätiedot

1.1.1.1. Pekka Eerikinpoika Nakari (1732-1809) 836 h.

1.1.1.1. Pekka Eerikinpoika Nakari (1732-1809) 836 h. Matti Kiiski (1570-) Matti Matinpoika Kiiski (1600-) Yrjö Matinpoika Kiiski (1632-1673) 1. Tuomas Yrjönpoika Kiiski (1650-1721) 1.1. Marketta Tuomaantytär Kiiski, Nakari (1683-1740) 1.1.1. Eerik Martinpoika

Lisätiedot

Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29

Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29 Rautajärven torpat ja torpparit Asutus1694-1713 sivu 1/29 Rautajärvi Pietilä Esko Pekanpoika 1695 Sipi Sipinpoika 1695 Kollanen Yrjö Paavonpoika 1695 Niilo Pertinpoika 1695 Erkki Juhonpoika 1701 Erkki

Lisätiedot

Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen Liisa Erkintytär Laakkonen Erkki Laakkonen Matti Laakkonen Heikki Laakkonen Olavi Laakkonen Liisa Laakkonen

Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen Liisa Erkintytär Laakkonen Erkki Laakkonen Matti Laakkonen Heikki Laakkonen Olavi Laakkonen Liisa Laakkonen Taulu 1 1. Juho Matinpoika Laakkonen, Talollinen Nivalan Keskitalo nro 14:sta., s. 1706, k. 31.12.1779 Nivala (Sirkka Korteniemi). Puoliso: Liisa Erkintytär Laakkonen, s. 1706, k. Nivala Erkki Laakkonen,

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Jälkipolviraportti: Sivu 1 / 5 Matti Matinpoika Store

Jälkipolviraportti: Sivu 1 / 5 Matti Matinpoika Store Jälkipolviraportti: Sivu 1 / 5 1. (#1) s. 1580 - k. 1663 vih.äiti Store [Riska] (#2) s. 1585 2. Margareta Matintytär Store (#444) s. 1618 - k. 22 Huhtikuuta 1695 2. Lauri Matinpoika Store (#440) s. 1621

Lisätiedot

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689.

Perhe 1. 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Lapset: Hemming s. 1689. Perhe 2. Perhe 2. 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Sivu 1/11 Paluu 1. Erik Utriainen s. 1655 Pielisjärvi, Lieksa. Perhe 1 Hemming s. 1689. Perhe 2 2. Hemming Utriainen, (perheestä1) s. 1689. Perhe 2 Puoliso: Anna Jugoin s. 1690. Paavo s. 1722. Perhe 3

Lisätiedot

savonjuuria Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi

savonjuuria Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi Henkilölistaus (Sukunimi) 05.09.2013 savonjuuria Hakkarainen Hakkarainen Valpuri, s. 1690 Kuopio, Riistavesi, k. 11.1750 Kuopio, Riistavesi Heiskanen Heiskanen Juho, s. 1669, k. 1734 Rantasalmi, Harjuranta

Lisätiedot

Sukuselvityksen kohde. Eva Kustaantytär -, Stenholm. s. 23.11.1834 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014

Sukuselvityksen kohde. Eva Kustaantytär -, Stenholm. s. 23.11.1834 Noormarkku. ja hänen esivanhempansa. Tulostettu: 21.10.2014 Sukuselvityksen kohde Eva Kustaantytär -, Stenholm s. 23.11.1834 Noormarkku ja hänen esivanhempansa Tulostettu: 21.10.2014 Tekijä: Risto Sajaniemi Kuutamokatu 8 A 2 02210 ESPOO Puhelin +358(0)400 448 218

Lisätiedot

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri

Lisätiedot

Matti Leinon sukuhaara

Matti Leinon sukuhaara Matti Leinon sukuhaara 1900-1950 Toimittaja: Harri Leino Lähteet: Sukuseuran julkaisut ja Kalevi Leinon Juuret Pälttärissä, 2005 09.06.2012 Sukukokous 2012 1 Matti ja Maria Leino Henrik Leino 1840-1904

Lisätiedot

1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella

1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella kuoli , haudattu Ilmajoella Hakemisto 1. Susanna Matintytär, Kortesmäen emäntä Seinäjoelta. Syntynyt Ilmajoella 21.07.1720 - kuoli 28.02.1750, haudattu Ilmajoella 11.03.1750. 2. Johan Rein, Knuuttilan vanhaisäntä Kauhajoelta, nimismies.

Lisätiedot

3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1

3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1 1802 Henkikirjat Savonkylä fimit Lt 191-195 ja Lt 553-556 talo n: mant. vero kr 1. 3/4 _ Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.

Lisätiedot

Tuomas * 1764 Sakkola Hapsar do. Taulu. Kaarina * Sakkola Korhola. Taulu 4. Aune Tuomas Kaarina 1779.

Tuomas * 1764 Sakkola Hapsar do. Taulu. Kaarina * Sakkola Korhola. Taulu 4. Aune Tuomas Kaarina 1779. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Tuomas Jäppinen Tuomas 1715 Kaarina 1734 Maria 1735 Helena 1739 Elin 1743 Johannes 1746 Anna 1748 Juho 1749 Taulu 1 Aune 1772 Tuomas 1764 Kaarina 1779 Tuomas

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola

Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) IKOLAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi 1598

Lisätiedot

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1 KAAVIN RETUSEN KOSUSET Taulu 1 Paavo Kosunen, talollinen Kaavin Retusessa, * 1666/1669 (1673 Kuopio, Tuusniemi?) 9.6.1751 Kaavi, Retunen Kaisa Voutilainen, * 1678 22.5.1759 Kaavi, Retunen 1. Heikki, *

Lisätiedot

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998)

25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 111 25. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) 112 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU VI, HARJULAN TALO (1998) Taulu 1. I. Eerik Eerikinpoika Kautto. Harjulan isäntä. Syntynyt 8.9.1773 Laukaassa. Kuollut

Lisätiedot

TAULU 1 I Emil Mikonpoika Hurtta, autoilija, autokorjaamoyrittäjä, s Virolahti, Rännänen, k Helsinki, ikä 76 v ja 1 kk.

TAULU 1 I Emil Mikonpoika Hurtta, autoilija, autokorjaamoyrittäjä, s Virolahti, Rännänen, k Helsinki, ikä 76 v ja 1 kk. TAULU 1 I Emil Mikonpoika Hurtta, autoilija, autokorjaamoyrittäjä, s. 17.07.1897 Virolahti, Rännänen, k. 28.08.1973 Helsinki, ikä 76 v ja 1 kk. Hurtan korjaamo vanhan ja uuden Virojoentien risteyksessä

Lisätiedot

Taavetti Nikolai Lamminmäki, s Ikaalinen, Iso-Röyhiö, Juurijärven torppa, k Esipolvikaavio: 1 / 8 I II III IV V 1

Taavetti Nikolai Lamminmäki, s Ikaalinen, Iso-Röyhiö, Juurijärven torppa, k Esipolvikaavio: 1 / 8 I II III IV V 1 Taavetti Nikolai Lamminmäki, s. 4.6.1901 Ikaalinen, Iso-Röyhiö, Juurijärven torppa, k. 14.1.1979 Esipolvikaavio: 1 / 8 I II III IV V 1 2 4 8 Taavetti Arvid Sefanianpoika Lamminmäki s. 17.4.1872 Ikaalinen,

Lisätiedot

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542)

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542) TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554), s. 12.3.1882 Parikkala 1, konfirmoitu 1898 Parikkala. Vanhemmat taulusta 2 Matti Matinpoika Sinkkonen ja Leena Mikontytär Poutanen TAULU 2 (taulusta 3)

Lisätiedot

Simo Brusius Juho Matti Yrjö Mikko 1739

Simo Brusius Juho Matti Yrjö Mikko 1739 Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Olli Ukkonen 27.4.1782 do. slag. Taulu 2. 4 28.12.1753 Maria Naskali * 1732 Sakkola Laapinlahti 8.12.1806 Sakkola Matti * 27.2.1755 do. Taulu 22. Olli Brusius

Lisätiedot

Kalle Kallenpoika Sorri

Kalle Kallenpoika Sorri 1 Perhe 1 I Hanna Kustaantytär Rekola Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s. 13.2.1872 Kulkkila, Teisko, k. 4.8.1960. Ollut Wärmälän kylän, Iso-kartanon palkollisten kirjoilla. 2.6.1891 Muutti

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) Vuottaa

Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) Vuottaa Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) VUOTTAAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Pamppala 1600-luvulla 1 (7) Pamppalä

Kalevi Hyytiä Pamppala 1600-luvulla 1 (7) Pamppalä Kalevi Hyytiä Pamppala 1600-luvulla 1 (7) PAMPPALAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Yrjö on itse kuollut. Lapset elävät kerjuulla. Ei pysty maksamaan käräjäkappoja.

Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Yrjö on itse kuollut. Lapset elävät kerjuulla. Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Kalevi Hyytiä Koukunniemen väestö 1700-luvulla 1 (5) Koukunniemen väestö 1700 -luvulla 1. Tilanne 1700 (Henkikirja 1696) Johan Sitonen Ei pysty maksamaan käräjäkappoja. Jören Sitonen Yrjö on itse kuollut.

Lisätiedot

Sukutaulut. Chapter 1. Taulu 3

Sukutaulut. Chapter 1. Taulu 3 1 Chapter 1 Sukutaulut Pietari Heikinpoika Kirjavaisen (1640-1710) 4 jälkipolvea Tulostettu 16.02.2016. Jaettu Kivennapa-Wiki sivustoon. Merkinnöistä: Tulosteessa on käytetty dito-merkintää (do), mikäli

Lisätiedot

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1

Liperi_0 24.10.2014. Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Liperi_0 24.10.2014 Liperi - Kontiolahdella asuneet Laakkoset etsii sukupuutansa / sukuhaaraansa TAULU 1 Tiina Laakkonen. Tauluun 2. Anna Koskelo, s. 1792 Kontiolahti. Tauluun 3. Pertti Laakkonen, s. 16.5.1798.

Lisätiedot

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1 1772 Henkikirjat filmi Lt 1728 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - emäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna renki Matti ja piika Eeva

Lisätiedot

Puutiojärvi 16.1.2014

Puutiojärvi 16.1.2014 Puutiojärvi 16.1.2014 TAULU 1 I Lars Laakkonen, Drg. Torp., s. 1798, k. 17.4.1838 Kuopio Ryönä. Puoliso: 29.7.1827 Riistavesi Hedvig Hämäläinen, s. 1802. Brita Caisa Laakkonen, s. 20.3.1824 Kuopio Ristavesi.

Lisätiedot

Lämsä * Sakkola Riiska Sakkola

Lämsä * Sakkola Riiska Sakkola Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Matti Lylander Lämsä * 24.6.1790 Sakkola Riiska 8.4.1860 Sakkola Taipale. Paavo * 27.8.1815 do 13.4.1875 Taulu 6. Antti * 7.4.1818 do 29.7.1879 Taulu 9. Anna

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Kaapre * do Metsäpirtti Arkuntanhua. Tuomas * Sakkola Saaroinen 1832 do. Antti Hanna 1786

Kaapre * do Metsäpirtti Arkuntanhua. Tuomas * Sakkola Saaroinen 1832 do. Antti Hanna 1786 Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Juho Repo Juho 1723 Jaakko 1760 Taulu 1 Antti 1783 Hanna 1786 Kaarina 1789 Anna 1792 Jaakko 1825 Eeva 1826 Kaapre 1829 Tuomas 1832 Juho Repo * 1723 Sakkola

Lisätiedot

Greta Liisa (Margaretha Elisabeth) Juusentytär s Hietanen, Ahoi, Teisko k Hietanen, Saarlahti, Teisko

Greta Liisa (Margaretha Elisabeth) Juusentytär s Hietanen, Ahoi, Teisko k Hietanen, Saarlahti, Teisko Helmi Matilda Rekola o.s.myllylä, s. 1.8.1904 Järvenpään torppa, Sorri, Kiimajoki,, k. 18.12.1997 Esipolvikaavio: 1 / 12 I II III IV V Simon Lundgren, räätäli s. 15.8.1778 Lempäälä, Lumiala > 2 k. 23.10.1855

Lisätiedot

Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla

Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla Aatami ja Erika Niemisen jälkeläisten sukujuhla 29.7.2011 HEINOLAN IMJÄRVEN RIEVELINMUTKASSA Niemiset Niemiskylässä ERIKA JA AATAMI NIEMISEN LAPSET Väinö Robert Pentti Olavi Nieminen s. 5.2.1899 Heinolan

Lisätiedot

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa 6 1

vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa 6 1 1774 Henkikirjat filmi Es 2503 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa

Lisätiedot

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998)

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 92 23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 93 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALONIEMEN TA- LOT (1998) Taulu 1. I. Heikki Eerikinpoika Kautto. Syntynyt 20.4.1771 Laukaassa.

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Kurkela 1600-luvulla 1 (6) Kurkela

Kalevi Hyytiä Kurkela 1600-luvulla 1 (6) Kurkela Kalevi Hyytiä Kurkela 1600-luvulla 1 (6) KURKELAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

Puoliso: Petter Korhonen, s. 26.11.1809. Vanhemmat: Johan Korhonen ja Margareta Korhonen. 17.4.1808.

Puoliso: Petter Korhonen, s. 26.11.1809. Vanhemmat: Johan Korhonen ja Margareta Korhonen. 17.4.1808. TAULU 1 I Pekka Korhonen, s. 1575, k. 1635. Vilppu s. 1615. Tauluun 2. Heikki s. 1601. Tauluun 86. Sipi s. 1603. Tauluun 97. TAULU 2 (taulusta 1) II Vilppu Korhonen, s. 1615, k. 1675. Vilppu s. 1645. Tauluun

Lisätiedot

Maria * K. Pampala K. Kukonmäki. Taulu 7. Matti * 1730-luku K. Pamppala do. Yrjö * do. Taulu 12.

Maria * K. Pampala K. Kukonmäki. Taulu 7. Matti * 1730-luku K. Pamppala do. Yrjö * do. Taulu 12. 1 Chapter 1 Sukutaulut Heikki Suden (1640-luku ) 4 jälkipolvea Tulostettu 23.02.2016. Jaettu Kivennapa-Wiki sivustoon. Merkinnöistä: Tulosteessa on käytetty dito-merkintää (do), mikäli peräkkäisissä tietueissa

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Saaroinen (8) Saaroinen

Kalevi Hyytiä Saaroinen (8) Saaroinen Kalevi Hyytiä Saaroinen 1845 1 (8) Saaroinen 1845 Johdanto Tässä yhteenvedossa esittelen Sakkolan Saaroisten kylän väestön vuonna 1845. Aineisto pohjautuu lähinnä henki- ja kirkonkirjatietoihin. Lisälähteenä

Lisätiedot

1793 Henkikirjat Savonkylä Lt , Es , Lt

1793 Henkikirjat Savonkylä Lt , Es , Lt 1793 Henkikirjat Savonkylä Lt 167-169, Es 2505-6, Lt 1526-27 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä 3/8 vero Isäntä Herman Antinpoika, emäntä Saara, Juho ja Antti veljenpojat Kaisa ja

Lisätiedot

Kantahenkilö: Jonas Tolvanen [ ] T1-1

Kantahenkilö: Jonas Tolvanen [ ] T1-1 Jonas Tolvasen 3 jälkipolvea 11.09.2009 kalevi.hyytia@metsapirtti.net Kantahenkilö: Jonas Tolvanen [1702 1768] T1-1 1: Tolvanen, Jonas [..1702 Kiv. Rantakylä - 25.03.1768 Kiv. Rantakylä] 2: pso Moisander,

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Taulu Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 (Seppo Karranto). Lapset: Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s Tauluun 12.

Taulu Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 (Seppo Karranto). Lapset: Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s Tauluun 12. 1. Sigrid Leiviskä, s. noin 1610 Henrik Leiviskä. Tauluun 2. Sigrid Leiviskä, s. 1640. Tauluun 12. Taulu 1 2. Henrik Leiviskä, Taulusta 1. 1712 Tavastkengä Saloinen Taulu 2 Pekka Leiviskä, Matti (Matts)

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Vaittila 1600-luvulla 1 (6) Vaittila

Kalevi Hyytiä Vaittila 1600-luvulla 1 (6) Vaittila Kalevi Hyytiä Vaittila 1600-luvulla 1 (6) VAITTILAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218

1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218 1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.

Lisätiedot

Kyläkeskiviikko Elsa Hietala

Kyläkeskiviikko Elsa Hietala Kyläkeskiviikko 12.3.2014 Elsa Hietala www.karttaikkuna.fi Laakso 1986: Suur-Loimaan historia I Laakso 1986: Suur-Loimaan historia I Seppä (Heikki Kipsä) Polo (Luukas Polo) Jaettiin 1562 Tuomo ja Heikki

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALA ORAVA-CUP 2008 Lopputulokset (huomioon otetaan neljä parasta kilpailua)

ETELÄ-KARJALA ORAVA-CUP 2008 Lopputulokset (huomioon otetaan neljä parasta kilpailua) ETELÄ-KARJALA ORAVA-CUP 2008 Lopputulokset (huomioon otetaan neljä parasta kilpailua) H18 1 Aaro Nurmiainen LappRi 38 0 0 12 6 12 8 2 Ville Saikko LappRi 37 10 0 9 (8) 8 10 3 Heikki Nenonen SK Vuoksi 34

Lisätiedot

21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998)

21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 49 21. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) 50 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU II, JAAKONAUTIO (1998) Taulu 1. I. Juho Juhonpoika Kautto. Syntynyt 1717 Laukaassa. Kuollut 20.2.1792 Laukaassa. Mämmenniemen

Lisätiedot

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla

Lisätiedot

1762 Henkikirjat filmi Lt talon n: ja mant.

1762 Henkikirjat filmi Lt talon n: ja mant. 1762 Henkikirjat filmi Lt 1119-1120 talon n: ja mant. vero kr henk yht + savut 1. 5/8 - Söderkärnä isäntä Antti Juhonp:n lesken Reetan, uusi mies Matti Tuomaanp. Lund emäntä Reetta Matintytär. emäntä Reetan

Lisätiedot

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1 SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900 Taulu 1 Matti Kosunen, sotamies, sittemmin torppari Polvijärven kylässä. * 1696 (rippikirjan mukaan) 1767 1777 Leppävirta, Polvijärvi (1) n. 1715 Leppävirta

Lisätiedot

Helena * do Sakkola Hatakkala. Tapani Jaakko Paavo Pekka Liisa Matti Tapani 1787.

Helena * do Sakkola Hatakkala. Tapani Jaakko Paavo Pekka Liisa Matti Tapani 1787. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Juho Pusa Juho 1681 Antti 1716 Tapani 1751 Jaakko 1754 Paavo 1765 Pekka 1770 Liisa 1782 Matti 1785 Helena * 24.3.1806 do 8.8.1837 Sakkola Hatakkala. Taulu

Lisätiedot

Paikkalista Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, Teisko

Paikkalista Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, Teisko 19.2.2013 Sivu 1 / 10 Alanen -> Nalli perintötalo, Uskali, 19.8.1838 Teisko, Maria Joonaksentytär Asuntila 30.9.1770 Avioliitto, Jussi Bertilinpoika JB/, Margetta Jaakontytär Harju 14.4.1816 Syntymä, Rebecka

Lisätiedot

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria syyt isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Juho 5 1

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria syyt isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Juho 5 1 1771 Henkikirjat filmi Lt 1727 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 isäntä Matti Tuomaanp. poika Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, poika Herman Antinp.ja vaimo Anna 5 1 5/16

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Kivennapa 1600-luvulla 1 (5) Kivennapa

Kalevi Hyytiä Kivennapa 1600-luvulla 1 (5) Kivennapa Kalevi Hyytiä Kivennapa 1600-luvulla 1 (5) KIVENNAVAN (kirkonkylän) VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin,

Lisätiedot

Taulu 1 1. Risto (Christer) Lakon. RPKS.? v.1748-55 Lappeen Wilkjärvi, Laakko (digiarkiston kuva 87) sanotaan Sigfredin veljeksi Bror Christer. / AR. Sigfred Laako, s. 1682. Tauluun 2. Risto (Christer)

Lisätiedot

Torppari Pietari Juhonp. Saara vaimo 2 h, sav 1

Torppari Pietari Juhonp. Saara vaimo 2 h, sav 1 1796 Henkikirjat Savonkylä filmit Lt 1532 Lt 175-178 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä 3/8 vero Isäntä Herman Antinpoika, emäntä Saara, Juho veljenpoika, Juho ja Taavi rengit, Kaisa

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Happosia Liperissä, Kiteellä ja Polvijärvellä

Happosia Liperissä, Kiteellä ja Polvijärvellä 1 Happosia Liperissä, Kiteellä ja Polvijärvellä Ruotsin ja Venäjän raja kulki vuoden 1595 rauhan jälkeen Ohtaansalmelta Pisalle Savon tienoilla. Rajamerkki sijaitsee Ohtaansalmen sillan kohdalla noin 12

Lisätiedot

1773 Henkikirjat filmi Lt 1729

1773 Henkikirjat filmi Lt 1729 1773 Henkikirjat filmi Lt 1729 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna poika Erkki ja piika Kaisa

Lisätiedot

Kantolan torpat ja torpparit Asutus1600-19 sivu 1/40

Kantolan torpat ja torpparit Asutus1600-19 sivu 1/40 Kantolan torpat ja torpparit Asutus1600-19 sivu 1/40 Kantola Seppälä Sipi Sipinpoika, Herr Hogensköld (Rautajärvi) Sipi Sipinpoika, Lahisten kartanon alainen Sipi Pekanpoika, Samson De la Motz 1/2 Seppälä

Lisätiedot

Liisa * Sakkola Saaroinen. Taulu 15. Paavo * do Sakkola Viisjoki.

Liisa * Sakkola Saaroinen. Taulu 15. Paavo * do Sakkola Viisjoki. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Samuel Kurrinen Taulu 1 Samuel Kurrinen * 1709 22.12.1759 Sakkola Jaama. Inhusing. 1 31.12.1738 Marketta Bergman * 1700 2.7.1756 Sakkola Taipale. Pekka Kurri

Lisätiedot

Tuomas Juho Matti Anna Tuomas Matti Peter Tapani Hanna Antti Varpu 1746.

Tuomas Juho Matti Anna Tuomas Matti Peter Tapani Hanna Antti Varpu 1746. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Tuomas Susi Tuomas 1666 Johanna 1719 Maria 1722 Tuomas 1727 Taulu 1 Tuomas 1743 Juho 1757 Matti 1739 Anna 1748 Tuomas 1743 Matti 1744 Peter 1745 Tapani 1756

Lisätiedot

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat SaSA:n rata, Halikko, Hevonpää 04. - 19:52:26 25m Olympiapistooli, sarja M 1. Olli Söderlund RSA 98 91 85 274 88 91 80 259 533 2. Hannes Frigård SA 96 93 82 271 92 86 82 260 531 3. Simo Saarenmaa RSA 92

Lisätiedot

Heikki Anna Matti Maria. Katariina Yrjö Anna Antti Peter Varpu 1753

Heikki Anna Matti Maria. Katariina Yrjö Anna Antti Peter Varpu 1753 Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Mikko Immonen Mikko Heikki 1700 Taulu 1 Heikki 1730 Anna 1735 Matti 1737 Maria Katariina 1740 Yrjö 1743 Anna 1745 Antti 1747 Peter 1749 Varpu 1753 Mikko Immonen

Lisätiedot

Simo Hatakka * 1723 do do. Simo * do. Lauri * do Sakkola Hatakkala.

Simo Hatakka * 1723 do do. Simo * do. Lauri * do Sakkola Hatakkala. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Lauri (Laurinp) Sallinen Maria 1745 Simo 1771 Lauri 1775 Risto 1777 11.3.1767 Simo Hatakka * 1723 do 10.1.1812 Simo * 1.3.1771 Lauri * 2.8.1775 do 16.6.1834

Lisätiedot

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä

Lisätiedot

Hanna * do. Anna * do do. Hanna * do do. Anna * do. Taulu 17.

Hanna * do. Anna * do do. Hanna * do do. Anna * do. Taulu 17. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Tapani Jortikka Taulu 1 Tapani Jortikka * 1680-luku Sakkola Jaama? 16.9.1754 Sakkola Jaama. Torppari. 1 1700-luku Liisa Laurintr * 1680-luku 22.1.1755 Maria

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

Yrjö Matti Saara (Yrjöntr) RK 1818/80-vih-kuol (57 v) 5 RK 1797/ /94 (s. 1778)-synt (Maria Paukku)-vih-kuol

Yrjö Matti Saara (Yrjöntr) RK 1818/80-vih-kuol (57 v) 5 RK 1797/ /94 (s. 1778)-synt (Maria Paukku)-vih-kuol Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Yrjö Vaskelainen Yrjö 1725 Pietari 1745 Yrjö Simo 1737 Tapani 1730 Yrjö 1768 Matti 1775 Saara (Yrjöntr) 1785 Simo * 8.8.1799 do. Aune * 27.3.1789 Sakkola Lehtmetsä.

Lisätiedot

Lapset: Anna Antintytär Huttunen, s. 14.7.1778 Sääminki

Lapset: Anna Antintytär Huttunen, s. 14.7.1778 Sääminki TAULU 1 I Anna Erikintytär Hannikainen, Talollisen vaimo, s. 26.7.1730 Sääminki Kiilanmäki 1 Hannikkala, k. 17.1.1790 Sääminki Inkilä. Puoliso: 27.5.1751 Sääminki Johan Antinpoika Huttunen, Talollinen,

Lisätiedot

7. Tuomas * 1650 K. Karvala 1720 K. Pihlainen. Taulu 8. 3 HK / RK 1732-SK/98-VÄ

7. Tuomas * 1650 K. Karvala 1720 K. Pihlainen. Taulu 8. 3 HK / RK 1732-SK/98-VÄ 1 Chapter 1 Sukutaulut Matti Kirjavaisen (1590-1656) 4 jälkipolvea KirjavainenMatti161+++++5513 Tulostettu 09.02.2016. Jaettu Kivennapa-Wiki sivustoon. Merkinnöistä: Tulosteessa on käytetty dito-merkintää

Lisätiedot

Rajapiikki Tornion Jousiampujat r.y. (RP2013) Putaan Urheiluhalli, Juniorit AHO Akseli POJO HOVILA Juho HIRO

Rajapiikki Tornion Jousiampujat r.y. (RP2013) Putaan Urheiluhalli, Juniorit AHO Akseli POJO HOVILA Juho HIRO Juniorit 13 Sija Kilpailija Maa/Seura Karsinta Finaali 1 AHO Akseli POJO 555-01 2 HOVILA Juho HIRO 401-02 1/13 Pudotus- ja finaalikierrokset: henkilökohtaiset sijoitukset - Juniorit 15 Sija Kilpailija

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Saaroinen (14) Saaroinen

Kalevi Hyytiä Saaroinen (14) Saaroinen Kalevi Hyytiä Saaroinen 1875 1 (14) Saaroinen 1875 Johdanto Tässä yhteenvedossa esittelen Sakkolan Saaroisten kylän väestön vuonna 1875. Aineisto pohjautuu lähinnä henki- ja kirkonkirjatietoihin. Lisälähteenä

Lisätiedot

2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9.

2a Mathias Vänälä b Inga Vänälä. 2c Wendelia Tuovilanlahti. 2d Petrus Tuovilanlahti 10.9. 2a Mathias 15.2.1739 Vänälä 1739 2b Inga 9.6.1740 Vänälä 2c Wendelia 31.12.1747 Tuovilanlahti 2d Petrus 10.1.1750 Tuovilanlahti 10.9.1794 + Elin Hillutar 18.4.1749 3a Samuel 11.7.1771 Tuovilanlahti4 +

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa

Lisätiedot

Nuutti Mikko Tuomas Maria Aune Liisa David Sipi Daniel David Erkki 1772.

Nuutti Mikko Tuomas Maria Aune Liisa David Sipi Daniel David Erkki 1772. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Brusius Haapsaari Pekka 1711 Brusius 1684 Valpuri 1720 Juho 1725 Nuutti 1734 Mikko 1738 Tuomas 1741 Maria 1747 Aune 1750 Liisa 1754 David 1758 Sipi 1760 Daniel

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KORHOSET

RAUTALAMMIN KORHOSET N= 1 Puheenjohtajalla RAUTALAMMIN KORHOSET Vuoteeen 1770 asti syntyneet Rautalammin kirkonkirjojen, Suomen asutuksen yleisluettelon ja peruluetteloiden mukaan laatinut Veijo A. Saloheimo 2/9-55 Tämä dokumentti

Lisätiedot

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 9.2.2016 klo 18.30 19.15 KOKOUSPAIKKA Läsnä: Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio Kirsti Kivisaari Pekka Kivisaari

Lisätiedot

Leppävirta 1644 (VA 8576:102-) Leppävirta

Leppävirta 1644 (VA 8576:102-) Leppävirta Leppävirta 1644 (VA 8576:102-) Leppävirta 4. Eerik Simonpoika 1, poika 1, renki 1, piika 1 2. Paavo Tahvanainen 1, vaimo 1 2. Lauri Leppänen 1, vaimo 1 2. Lauri Könönen 1, vaimo 1 2. Tuomas Savolainen

Lisätiedot

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss.

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä. Puoliso: 26.3.1733

Lisätiedot

Aune Antti Anna Tapani Eeva Antti Maria Anna Johannes Elisabeth 1781.

Aune Antti Anna Tapani Eeva Antti Maria Anna Johannes Elisabeth 1781. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Antti Haapsaari Antti 1734 Varpu 1791 kina * 3.1.1757 Rautu Raasuli 16.12.1825 Sakkola Haapsaari. Varpu * 17.4.1791 Taulu 3. Aune * 6.6.1788 do 7.9.1826 Sakkola

Lisätiedot

5/16 - Juho Söderkärnä. emäntä Maria, Laurint.tytär Saara 3 1

5/16 - Juho Söderkärnä. emäntä Maria, Laurint.tytär Saara 3 1 1767 Henkikirjat filmi Lt 1123-1124 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär.poika Taavi ja vaimo Susanna, poika Herman (Antinpojat)

Lisätiedot

2 3/16 - isäntä Tuomas ja emäntä Kerttu. 5 1 ja piika Liisa,renki Matti,renki. 2 3/16 - isäntä Matti emäntä Anna Juhont. renki Juho ja vaimo Liisa 3 1

2 3/16 - isäntä Tuomas ja emäntä Kerttu. 5 1 ja piika Liisa,renki Matti,renki. 2 3/16 - isäntä Matti emäntä Anna Juhont. renki Juho ja vaimo Liisa 3 1 1766 Henkikirjat filmi Lt 1122-1123 talon n: ja mant. vero savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä yhteensä 1 5/16 - isäntä Matti Tuomaanp. emäntä Reetta Matintytär. poika Taavi ja vaimo Susanna, poika Herman

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä HK1700-luku-Kosela 1 (10)

Kalevi Hyytiä HK1700-luku-Kosela 1 (10) Kalevi Hyytiä HK1700-luku-Kosela 1 (10) Henkikirjat 1700-luku 07.01.2013 Kalevi Hyytiä Kosela 1724 sivu 66 sivu 29 Kosela http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13036074 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=13042268

Lisätiedot

City-Sport kisa Kemi. Pohjan Jousi ry (18m PoJo) Keila- ja Tennishalli, Kemi, Juniorit 15

City-Sport kisa Kemi. Pohjan Jousi ry (18m PoJo) Keila- ja Tennishalli, Kemi, Juniorit 15 Juniorit 15 Sija Kilpailija Maa/Seura Karsinta Semifinaali Finaali 1 SMOLANDER Lauri FI030 PoJo 548-01 -Vapaa- 6 2 JÄÄRNI Aleksi FI045 ToJa 545-02 6 2 3 AHO Akseli FI030 PoJo 538-03 2 -Vapaa- 1/10 Pudotus-

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

s M Helmi Matilda Rekola o.s.myllylä

s M Helmi Matilda Rekola o.s.myllylä s. 174 5 Jaakko Yrjönpoika Mari a Ju sintytär Bertil Jussinpoika Giltig s. 23.7.1715 Jussi Berti linpoika (Johan Bert il s. 9.8.17 46 k. 28.5.1786 Lahdenpohja(tai Lauttajärvi), As Margeta Heikintytär s.

Lisätiedot

Metsäpirtti do. Johannes Maria Jaakko Matti Mikko Mikko Eeva Aune Johannes 1777.

Metsäpirtti do. Johannes Maria Jaakko Matti Mikko Mikko Eeva Aune Johannes 1777. Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 1.1 Sukupolvet 1-3 Juho Haapsaari Samuel 1738 Simo 1742 Yrjö 1745 Mikko 1749 Johannes 1783 Maria 1788 Jaakko 1791 Matti 1794 Mikko 1780 Mikko 1780 Metsäpirtti 15.11.1810 Taulu

Lisätiedot

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat SaSA:n rata, Halikko, Hevonpää 04. - 06.09.2015 19:48:13 25m Olympiapistooli, sarja M 1. Olli Söderlund RSA 98 91 85 274 88 91 80 259 533 2. Hannes Frigård SA 96 93 82 271 92 86 82 260 531 3. Simo Saarenmaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 5442/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 8 7.1.2013 8 Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja sen jaostojen vaali Valmistelijat / lisätiedot: Rytilahti Katja, puh. (09) 816 22398

Lisätiedot

Sukunimi /yhteisö Etunimet /Edust. Osoite Asuinpaikka Synt. aika Lehtiniemi Tapio Johannes Kotitontuntie 24 A 4 02200 Espoo 29.04.

Sukunimi /yhteisö Etunimet /Edust. Osoite Asuinpaikka Synt. aika Lehtiniemi Tapio Johannes Kotitontuntie 24 A 4 02200 Espoo 29.04. YHTEISMETSÄN PERUSTAMISSOPIMUS 1. Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on perustaa yhteismetsä jäljempänä mainittuihin kiinteistöihin kuuluvista, tässä sopimuksessa määritellyistä alueista. Lisäksi

Lisätiedot

75:n VIESTIKEILAILU TULOKSET. Voittajajoukkue: Kera1, Kerava

75:n VIESTIKEILAILU TULOKSET. Voittajajoukkue: Kera1, Kerava 75:n VIESTIKEILAILU 30.01.2010 TULOKSET Voittajajoukkue: Kera1, Kerava T TAVOITE- EROTUS - 1. Kortemäki Jarkko 1209 1394 185 185 2. Kangas Heikki 932 1012 80 265 3. Reen Erkki 1167 1342 175 440 4. Mehtonen

Lisätiedot