Kiinan koulutus- ja tiedepolitiikan ajankohtaisia aiheita



Samankaltaiset tiedostot
MITÄ KIINAN KOULUTUKSESSA TAPAHTUU? Juha Tähkämaa CIMO Lahti

Suomen Akatemia. Suomen Akatemian rahoitusinstrumentit Kiina-yhteistyöhön. Risto Vilkko 1 ACADEMY OF FINLAND

HEG (Higher Education Group) Tampereen yliopisto

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert

Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetusja kulttuuriministeriön tapaaminen Suomi globaalinen toimijana kansallista kansainvälisyyttä

Kaksoistutkintoyhteistyö venäläisten yliopistojen kanssa

Perustietoa hankkeesta

Faculty of Economics and Administration

TOTAL MOE. Muut ministeriöt Alueelliset. Yksityiset

Englanninkielisten tutkintojen tarjonta suomalaisissa korkeakouluissa. Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen 2008

Perustietoa hankkeesta / Basic facts about the project. Koulutuksen järjestäjät oppilaitoksineen. Oppilaitokset Suomessa: Partners in Finland:

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Vapaan sivistystyön päivät , Jyväskylä Jan-Markus Holm

Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila

MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta

Faculty of Agriculture and Forestry. Forestry

Karelia ENI CBC-ohjelma/ PÄÄTÖSLUETTELO 1 Pohjois-Pohjanmaan liitto

Liite opintojohtosääntöön (päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä)

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi. Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa

Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! Ajankohtaista kansainvälistymisessä. CIMOn korkeakoulukiertue Itä-Suomen yliopisto

Kaupunkiseudut globaalissa innovaatiokilpailussa. Martti Launonen & Jukka Viitanen Hubconcepts Oy Finlandia-talo

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! CIMOn korkeakoulukiertue Turun yliopiston päärakennus, Luentosali II

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! Ajankohtaista kansainvälistymisessä. CIMOn korkeakoulukiertue Seinäjoen ammattikorkeakoulu

895 M ,26%*

Korkeakoulujen tuottamat tiedot kv-rankingeihin

Muita CIMOn rahoitusvälineitä (tohtori)koulutuksen kansainvälistämiseen

FECC, Finnish Environmental Cluster for China. Ari Makkonen, MSc Executive Director

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Vaihto-opiskelupaikat Japani, Korea, Kiina, Taiwan

Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Opiskelemaan Japaniin

TSSH-HEnet : Kansainvälistyvä opetussuunnitelma. CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology

Kansainväliset opiskelijat Tampereen yliopistossa. Kaisa Kurki Kansainväliset asiat

Suuntana Yhdysvallat

Verkostojen voima saako rahalle vastinetta?

Diaari Luokka AP RP 3 CB41 HealthAccess / Access to Distant Markets in Health and Wellness Nähtävänäolo Tallinn Science Park Tehnopol

Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia. Pääjohtaja Markku Mattila

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Kansainvälistyvä Keski-Suomi

AMMATILLISEN OSAAMISEN

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj

REFRESH EDUCATION! BETTER QUALITY AND EQUAL RESULTS IN BASIC EDUCATION

perustamishankkeeseen ja päämajan sijoittamiseen Suomeen

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA

Maksullisuuden vaikutuksia

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

KURSSIEN POISTOT JA MUUTOKSET LUKUVUODEKSI

KIINAAN? Kuinka se tehdään fiksusti. Kaikille avoin seminaari Kiinasta ja liiketoiminnasta

OKM:N OHJAUKSEN ALOJEN UUDISTAMINEN Ylitarkastaja Jukka Haapamäki

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa

Ammatillisten oppilaitosten Kiina-verkosto ChiNet

Metropolia Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala

Ajankohtaista kansainvälisestä ja kansallisesta tutkimuspolitiikasta. Valtakunnallinen tohtorikoulutuspäivä Eeva Kaunismaa Opetusneuvos

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars

MITEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA YLIOPISTOJEN UUDET RAHOITUSMALLIT VAIKUTTAVAT KORKEAKOULUJEN KV-TOIMINTAAN NYT JA TULEVAISUUDESSA?

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa

FUAS ja sen toiminnallisen ohjauksen malli

21 May 15 June In Rovaniemi and Pori Levi HL ja JH

Kiina-yhteistyö Turun Sivistystoimialalla

Mitä meneillään FinBraTechissa?

Hermia Yrityskehitys Oy

Lapin yliopiston Kiina-fokus Suomalais-kiinalainen kauppayhdistys Yhteyspäällikkö Heikki Autto

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen

Suomen ja korkeatasoisen tutkimuksen kohtalonyhteys. Raimo Sepponen, prof. Elektroniikan laitos Sähkötekniikan korkeakoulu Aalto yliopisto

Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet Marja-Liisa Niemi

Yhteiskunta- ja humanistiset tieteet (SSH) 7. puiteohjelman syksyn 2011 haku Vuoden 2012 työohjelma

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien. Mitä ohjelma tarjoaa korkeakouluille Lokakuu 2012 CIMO

Korkeakoulujen visiotyö ja ammattikorkeakoulut. Tapio Varmola ETL:n seminaari

Koulutuksen ja tutkimuksen näkökulma


Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Suomalaisten korkeakoulujen osallistuminen EU-Canada-ohjelmaan: Hankkeet (EU-CANADA cooperation in higher education and vocational training)

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat

Ask & Apply -kiertue 2013

Tervetuloa Ouluun Suomen parhaaseen pyöräilykaupunkiin

Monitieteiset ympäristöopinnot, kurssitarjonta

Maailman parhaat käytännöt alueellisten innovaatiokeskittymien arviointiin, suunnitteluun ja johtamiseen

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Sulautettu tietotekniikka Ubiquitous Real World Real Time for First Lives

Finland - China Cooperation Seminar

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

Näkökulmia kiinalaisten matkailun merkitykseen Suomessa nyt ja lähitulevaisuudessa

Hyvät käytännöt opetuksen ja TKI:n integroinnista kansainvälisestä näkökulmasta

Bench-hanke. Kurki-seminaari Kouvola Ph.D. Maija Härkönen Tkt Antero Ollila 3 Nov 2010 Slide 1

Transkriptio:

Kiinan koulutus- ja tiedepolitiikan ajankohtaisia aiheita Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, 12.-14.5.2014, Tampere Mika Tirronen, tiede- ja korkeakouluneuvos Suomen suurlähetystö, Peking

Kiina Zhong Guo Keskustan valtakunta Maailman väkirikkain maa, asukkaita 1 350 000 000 Pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio, 9,6 milj. km2 22 provinssia, 5 autonomista aluetta: Xinjiang, Sisä-Mongolia, Tiibet, Ningxia, Guangxi 2 erityistalousaluetta (Hongkong, Macau) 56 etnisiä ryhmää Kommunistinen yksipuoluejärjestelmä vuodesta 1949 Yksi Kiina, kaksi järjestelmää

Hiukan historiaa Maailman vanhin olemassa oleva sivilisaatio N. 2000 221 B.C. perinnölliset monarkiat Vuonna 221 B.C. ensimmäinen Qin dynastia yhdisti eri monarkiat Dynastioiden aika 221-1911 Viimeisenä Qing dynastia 1636/44 1911 1912-1949 Kiinan tasavalta 1949 Kiinan kansantasavalta

Uusi Kiina Talousuudistukset alkoivat 1978 Maailman toiseksi suurin talous (sekä BKT että PPP) Maailman suurin nettotuoja ja nettoviejä Ydinasevalta, maailman suurin armeija, 2. suurin puolustusbudjetti YK:n jäsen vuodesta 1971, jolloin Kiinasta tuli myös turvallisuusneuvoston pysyväisjäsen WTO:n ja G-20:n jäsen

Kiinan tieteen historia 1 Antiikin aikana matematiikka, astronomia ja perinteinen kiinalainen lääketiede kukoistivat huomattavasti edellä Eurooppaa 4 suurta keksintöä: kompassi, ruuti, paperi ja painotekniikka todistettavasti olemassa jo 800 luvulla (kukoistus Tang dynastian aikana) innovaatiot ja sotateknologiat siirtyivät Kiinasta Eurooppaan 1300 luvulta eteenpäin Kiinan tiede alkoi taantua Euroopassa valistusaate raivasi tietä kokeellisen tieteen ja filosofian kehitykselle Great divergence syistä käydään akateemista debattia Euroopassa: löytöretket, kolonialismi, valistus, teollinen vallankumous 1900-luvulla sodat ja vallankumoukset hidastivat tieteen kehitystä Kiinassa

Kiinan tieteen historia 2 1966-76: kulttuurivallankumous pysäytti yliopistojen kehityksen 1976: tiede ja teknologia yksi neljästä modernisaatiosta 1977: yliopistojen sisäänotto alkoi uudelleen 1986: laki yleisestä (9-vuotisesta) oppivelvollisuudesta saavutettiin käytännössä 90-luvun puolivälissä 99,4% primary school 2009 99% junior secondary school 2009 79,2% senior secondary school (yleinen & ammatillinen) 1990 alkaen määrällinen kasvu 1995: Decision on Accelerating S&T Development

Kiinan tieteen historia 3 2000 luvulta lähtien fokus korkeakoulutuksessa elite to mass education (vuonna 1999 lisäys 50%) Pyrkimyksenä maailmanluokan yliopistojen synnyttäminen Projekti 211 1995 MoE:n käynnistämä tutkimuksen laadun kohottaminen, sosio-ekonomisen kehityksen tukeminen National Key Universities and Colleges nykyisin 114 (5%) kouluttaa 4/5 tohtoreista ja 2/3 perustutkinnoista Projekti 985 1998 presidentti Jiang Zeminin perustama keskushallinnon + aluehallintojen rahoittama aluksi C9 liiga, nykyisin mukana 39 yliopistoa (case closed)

Suuret suunnitelmat 1 2000-luvulla tieteellisen kehityksen näkemys osaksi puolueen oppia 2006: tieteen ja teknologian 15-vuotissuunnitelma Kiinasta johtava innovaatiomaa energy resources, water and mineral resources, environment, agriculture, production technology, transportation, IT and services, health care, urban development, public securities, national defense 2008: Thousand Talent ohjelma N. 2000 huipputukijaa palannut ohjelman puitteissa Kiinaan 2010: henkilöstön osaamistason nostaminen, State Council (hallitus) 2011: keskipitkän ja pitkän aikavälin koulutuksen kehittämissuunnitelma 2010-2020, MoE

Suuret suunnitelmat 2 2011: koulutuksen kehittämisen 12. 5-vuotissuunnitelma, keskushallitus & MoE Korkeakoulujen innovaatiokapasiteetin kasvattaminen, MoE & MoF 2012 2012: Medium and Long-Term (2012-2030) Plan on Infrastructure Construction for China s Major Science and Technology Projects Energy, Life, Earth systems and environments, Materials, Particle and nuclear physics, Space and astronomy ja Engineering technology

Higher Education Innovation Capability Program Julkaistiin toukokuun alussa 2012 Pohjautuu Hu Jintaon Tsinghua yliopiston 100-vuotisjuhlissa vuonna 2011 pitämään puheeseen 2011 Plan Tavoitteena korkeakoulutus- ja tutkimusjärjestelmän innovaatiokapasiteetin nostaminen Ei panosta uusien teknologisten innovaatioiden kehittämiseen vaan tutkimusjärjestelmän eri osien välisen synergian lisäämiseen ja yhteistyön raja-aitojen madaltamiseen Tavoitteena koordinoitu innovaatio Rahoittajana ja koordinoijana opetusministeriö ja valtiovarainministeriö 211 985 2011

2011 suunnitelman kahdeksan tavoitetta Build a scientific and effective organization and management system Explore the personnel management system to promote collaborative innovation Create top creative talents training model and improve education through research The formation of innovative quality and contribution-oriented evaluation mechanism Build on continuous innovation, research and organizational models Optimize the interdisciplinary integration of resource allocation Innovative international exchanges and cooperation Create a cultural environment conducive to collaborative innovation

Yhteisinnovaatiokeskukset (2011 suunnitelma) 1) Tiedekeskus (yliopistot, tutkimuslaitokset, myös kv. yhteistyö) 2) Kulttuurikeskus (kulttuuriperinnön innovaatio), mukana filosofia ja yhteiskuntatieteet (yliopistot ja tutkimuskeskukset, hallitus, yritysmaailma, kv. yhteistyö) 3) Teollisuus-teollisuus innovaatiokeskus (teknologia, uusien strategisten teollisuudenalojen vahvistaminen ja vanhan teollisuuden päivittäminen). Mukana tärkeimmät suuryritykset, tutkimuslaitokset ja yliopistot. 4) Alueellisen kehityksen yhteisinnovaatiokeskukset. Yliopistojen ja teollisuuden siteiden ja yhteistyön vahvistaminen maakunnallista kehitystä tukevaksi.

Yhteisinnovaatiokeskukset (2011 suunnitelma) Innovaatiokeskukset muodostetaan yliopistojen johdolla paikallisella tasolla Keskeinen tavoite on yliopisto-organisaation uudistaminen ja Kiinan omaehtoisen innovaatiokapasiteetin kasvattaminen Mukaan vain parhaat yksiköt -> valintakriteerit tiukat CAS & PKU: ilmastonmuutoksen innovaatiotutkimusyksikkö, CAS & Tsinghua: yhteiskuntatieteiden innovaatiotutkimusyksikkö Kansainvälinen ulottuvuus mukana (tutkijoita, partnereita, investointeja) Keskushallitus rahoittaa ja järjestää arvioinnin neljän vuoden sykleissä Johtoryhmä opetusministeriössä

Kiinan koulutus- ja tiedejärjestelmä 2762 yliopistoa (universities + colleges) 75 MoE:n alaista yliopistoa Tutkimuksesta vastaavat ministeriöt: MoST & MoE (+ NDRC) Tiedeakatemiat: CAS, CAE, CASS Suoraan State Councilin alaisuudessa Kansallinen perustutkimusrahoittaja: NSFC (luonnontieteet) Suoraan State Councilin alaisuudessa Opiskelijoiden liikkuvuus: China Scolarship Council CSC (MoE) Koulutuksen, tieteen ja teknologian kv-yhteistyö: China Education Association of International Exchange(CEAIE MoE) China Science and Technology Exchange Center (CSTEC MoST)

Opiskelijamäärät Sisään otetaan 6,8 miljoonaa perustutkinto-opiskelijaa 560168 postgraduate opiskelijaa Yliopistoista valmistuu 6,08 miljoonaa 429994 postgraduate (master + doc) 50289 PhD tutkintoa vuodessa Ulkomailla opiskelee 339 700 perustutkinto-opiskelijaa (bachelor & master) 5960 PhD -opiskelijaa

China Scholarship Council (CSC) MoE:n alainen organisaatio Vuonna 2013 CSC myöntää 18 000 apurahaa ulkomailla opiskelua varten 6000 tohtorin tutkintoon 12000 undergraduate opintoihin (master / bachelor) Määrä kasvaa 2000:lla vuodesta 2012 CSC:n ohjelman puitteissa opiskelee 24 000 opiskelijaa ulkomailla 98% on palannut takaisin aikataulun mukaisesti

Kiinan korkeakoulutuksen tila 2012 (MoE) Kiinan korkeakoulutuksen laajentumisvaihe ohi Ammatillisen koulutuksen laajentuminen jatkuu Yliopistoissa college-taso (BA) riittävän laaja, ylempiä tutkintoja kehitettävä ja voidaan vielä laajentaa Korkeakoulujen luokittelua kehitettävä, niiden on profiloiduttava vahvuuksiensa perusteella Aikuiskoulutusta ja täydennyskoulutusta laajennettava Korkeakoulujen talous saatava vakaalle pohjalle Laadusta on huolehdittava (maakuntacolleget)

Kiinan korkeakoulutuksen tila 2012 (MoE) Korkeakoulujen (college) alueellista roolia vahvistettava Laajempi kirjo oppiaineisiin college tasolla, opetusta vahvistettava Lisää yksityisiä korkeakouluja (myös laadun parantaminen) Innovaatio- ja yrittäjyyskoulutusta lisättävä Korkeakoulujen arviointia kehitettävä (mm. tohtoriohjelmien arviointi viiden vuoden välein) Yhteyksiä käytännön työelämään ja yhteiskunnallisiin tehtäviin lisättävä Tiede- ja yrityspuistot lähempään yhteistyöhön MoE ja MoST lähempään yhteistyöhön on kehitettävä uusi teknologian ja tutkimuksen innovaatio-ohjelma

Kiinan korkeakoulutuksen tila 2012 (MoE) Vahvimpia oppiaineita ja tutkimusalueita yliopistoissa vahvistettava National/State Key Laboratories vahvistettava (220 kpl) Lisättävä kv. yhteistyötä kaikilla tasoilla ja kaikissa muodoissa, lisää ulkomaisia opiskelijoita On luotava omia kansainvälisesti tunnettuja julkaisuja, tutkimus- ja sitaattitietokantoja, tehostettava tulosten julkaisua vierailla kielillä On kehitettävä oma kansallinen OpenCourseWare -elearning ohjelma, etäopetusta on lisättävä ja elearning käytäntöjä laajennettava Korkeakouluja suosivia verokäytäntöjä kehitettävä

Korkeakoulutuksen alueellinen epätasa-arvo Yliopistojen opiskelijoista suurin osa kaupungeista MoEn alaisissa yliopistoissa vain 30% maaseudulta 2009 College-opiskelijoista suuri osa maaseudulta, yli 50% 2011 gaokaoon osallistujista 62% maaseudulta Ilmiö lisääntynyt 1990-luvulta lähtien, jolloin korkeakoulujen sisäänottoa laajennettiin Pekingin yliopistossa 1998 asti puolet maaseudulta, 2000 lähtien keskiarvo 1/5 maaseudulta, Tsinhguassa vain 17% maaseudulta

Korkeakoulutuksen alueellinen epätasa-arvo Kaupunkilaislapsilla 17,2 kertainen todennäköisyys päästä yliopistoon Shaanxin maakunnassa 62,2% Pekingiin ja Tsinghuaan päässeistä tulee kahdesta parhaasta keskikoulusta (2010) Vain harvat keskikoulut pystyvät lähettämään opiskelijoitaan Pekingin yliopistoon (Hainanin saarella 70% PKU:yyn päässeistä tulee samasta keskikoulusta)

Koulutuksen epätasa-arvoisuus MoE:n tiedote maaliskuu 2014: Ensi lukuvuonna tullaan lisäämään maaseudulta tulevien opiskelijoiden sisäänottoa 10%:lla Lisäys toteutetaan laajentamalla kolmea olemassa olevaa tukiohjelmaa Toteutetaan 832:ssa köyhässä maakunnassa ja kymmenessä provinssissa, joiden opiskelijoita on suhteellisesti ottaen vähän Kiinan johtavissa yliopistoissa.

Uusia yliopistoja Uusia yliopistoja perustetaan jatkuvasti Maakunta- tai keskushallituksen alaisuuteen Fuusioita (colleget) ja laajennuksia Shanghai University of Science and Technology (MoE, CAS, Shanghain kaupunki) North-East University of Finance and Economics (MoE, MoF, Liaoningin maakuntahallitus) North-East University of Technology Central University of Finance and Economics Jiangxi University of Finance and Economics Lisäresursointi ja yhä keskeisempi rooli maakunnallisissa kehittämishankkeissa

Yliopistojen omat valintakokeet Tavoitteena kiertää gaokaon rajoitteet Gaokao: National Higher Education Entrance Examination Aloitettiin vuonna 2003, aluksi mukana 22 yliopistoa, nyt mukana 80 yliopistoa Pohjoinen liitto, 13 yliopistoa Pekingin yliopiston johdolla Hua sopimus, 7 yliopistoa Tsinghuan johdolla, pääasiassa teknologiaorientoituneita yliopistoja Excellence Alliance, yhdeksän 985 yliopistoa, joissa insinööriopetusvahvaa (Tongji mukana)

Chimerican Dream Amerikkalaiset koulut (high schools) nähdään porttina USA:n yliopistoihin 2012 USA:n kouluissa (high schools) opiskeli 23795 kiinalaista 2005: 65 Lukuvuosi 2011-12 USA:n yksityiskoulussa maksoi USD 65 870 USA:n yliopistoissa opiskeli 2011-2012 yhteensä 194 029 kiinalaista opiskelijaa 25% ulkomaisista opiskelijoista 70% kiinalaisista työnantajista ei suosi ulkomailla opiskelleita 8% välttää palkkaamasta heitä

Kansainvälinen yhteistyö Yliopistojen kansainvälistä yhteistyötä lisätään edelleen lisää ulkomaisia opiskelijoita ja opiskelijavaihtoa lisää opettajan- ja tutkijanvaihtoa CEAIE arvioi marraskuussa, että vuoden 2013 lopussa ulkomailla opiskeli noin 450 000 kiinalaista Edellisenä vuonna Kiinaan palasi 272 900 opiskelijaa. Vuodesta 1978 ulkomaille on lähtenyt opiskelemaan 2,64 miljoonaa kiinalaista, joista 1,09 miljoonaa on palannut takaisin. Vuoden 2012 tilastojen mukaan Kiinassa opiskeli 328 330 ulkomaalaista opiskelijaa 200 maasta, mikä oli 12,2 % enemmän kuin vuonna 2011 MoE pyrkii lisäämään ulkomaisten opiskelijoiden määrän 500 000:een vuoteen 2020 mennessä.

Ammatillisen koulutuksen kehittäminen High Schooleista ja Collegeista valmistuvilla opiskelijoilla on vaikeuksia työllistyä puutteellisen ammatillisen koulutuksen takia Lisää teknisiä ja työelämälähtöisiä kursseja korkeakoulujen (colleget) opetusohjelmiin Ammatillisia oppilaitoksia kannustetaan profiloitumaan vahvuusalueidensa mukaan Aikuiskoulutusta ja täydennyskoulutusta pyritään laajentamaan Varaopetusministeri Lu Xin (maaliskuu 2014): Gaokaon uudistus: technical mode & academic mode Tarkastelussa mm. Saksan, Hollannin ja Suomen ammatillisen koulutuksen käytännöt (mm. Dual Programmes)

MoE:n opettajankoulutusyliopistot Beijing Normal University (BNU), Peking Institute of International and Comparative Education (IICE), Institute of Education Theories, Institute of Cognitive Neuroscience and Learning East-China Normal University (ECNU), Shanghai Principal Training Institute Kiinnostusta joint degree ohjelmiin ja yhteistyöhön North-East Normal University (NENU), Changchun, Jilin Central China Normal University, CCNU, Wuhan Opettajien ja rehtorien täydennyskoulutusyhteistyö Shaanxi Normal University, Xi an South-West Normal University (SWNU), Chongqing

Muut opettajankoulutusyliopistot South-China Normal University (SCNU), Guangzhou Etelä-Kiinan merkittävin opettajankoulutusyliopisto

Kiina tieteellisen kehityksen tiellä Wen Jiabao 2006: "Without independent innovation China would be unable to claim an equal place in the world or achieve national honor".

Kiinan T&K panostus 2013 EUR 137 miljardia; toiseksi eniten maailmassa USA:n jälkeen N. 2 % BKT:sta arvioidaan nousevan 2,5 %:iin 2020 mennessä (ca. EUR 240 miljardia) 74 % yksityiseltä sektorilta SCI: neljäntenä globaalissa vertailussa (1% most cited) Royal Society: Kiina ohittaa Yhdysvallat tieteellisten julkaisujen määrässä 2013-2020

Julkisen sektorin T&K rahoitus 2013 Ministry of Education EUR 26,5 miljardia Ministry of Science and Technology EUR 3,7 miljardia Chinese Academy of Sciences, CAS EUR 5,3 miljardia National Natural Science Foundation of China, NSFC EUR 2,3 miljardia Chinese Academy of Social Sciences, CASS EUR 0,3 miljardia Chinese Academy of Engineering EUR 0,06 miljardia

Kiinan tieteen nykytila ISI Web of Knowledge analyysin perusteella Kiinan osuus siteeratuimman 1%:n prosentin tuottamisessa on noussut vuoden 2001 1,85%:sta vuoden 2011 11,3%:iin Vuonna 2013 oli 8,6% (Institute of Scientific and Technical Information of China) USA:n osuus on 2001-2011 laskenut 64,3%:sta 50,7%:iin Kiinan tieteen vahvuuksia ja satsauksia kvanttikommunikaatio, superjohtimet, nanotieteet, kantasolututkimus deep sea mining, avaruustutkimus ensimmäinen avaruusteleskooppi otetaan käyttöön vuonna 2015 avaruusaseman suunniteltu käyttöönotto 2020

Yhteiskuntatieteet Kehitys merkittävästi hitaampaa kuin luonnontieteissä Julkaisumäärät kansainvälisissä sarjoissa vaatimattomia ei lasketa meriitiksi Kiinassa luonnontieteitä hallinnoi Ministry of Science and Technology, kun yhteiskuntatieteitä hallinnoi National Planning Office of Philosophy and Social Sciences jarruttaa tieteidenvälistä diskurssia Taloustieteet kehittyneempiä kuin sosiaalitieteet, humanistiset tieteet tai politiikan tutkimus

Kiinan tiedeakatemia (CAS) Perustettu vuonna 1949 (ent. Academia Sinica) Presidentti Bai Chunli 98 tutkimusinstituuttia ja 2 yliopistoa UCAS kouluttaa PhD opiskelijoita CAS instituuttien puitteissa N. 60 000 tutkijaa 727 akateemikkoa Budjetti (2013) EUR 5,3 miljardia Big Science Facilities Nature: CAS nousee Aasian ja Tyynenmeren alueen parhaaksi tutkimuslaitokseksi vuoden 2013 aikana (Nature julkaisut)

Kiinan yhteiskuntatieteiden akatemia (CASS) Perustettu vuonna 1977 Presidentti Chen Kuiyuan 35 tutkimusinstituuttia 5 akateemista osastoa: Philosophy, literature and history Economics Law, Social studies and political studies International studies Marxist studies

CASS arvostettu think tank Pennsylvanian yliopiston julkaisemassa 2012 Blobal Go To Think Tanks Report and Policy Advice raportissa Kiinan yhteiskuntatieteiden akatemia (CASS) on arvioitu maailman viidenneksi tärkeimmäksi ajatushautomoksi, think tankiksi, Yhdysvaltojen ulkopuolella. Vuonna 2011 CASS oli sijalla 11

Kiinan tieteen vahvuuksia Hyvät yliopistot ja ryhmät ovat korkealaatuisia Thousand talent ym. paluumuuttajat Hyviä, kansainvälisesti kokeneita opettajia Kansainvälisiä koulutusohjelmia ja kursseja yhä enemmän (englanniksi) Myös ryhmät yhä monikansallisempia Hyvät tutkimusresurssit Korostuu luonnontieteissä

Kiinan tieteen erityispiirteitä / ongelmia Sektorien (instituuttien/organisaatioiden) väliset rajat korkeita Sektorien välinen kilpailu Poikkitieteellinen diskurssi haasteellista Hierarkisuus akateemisen diskurssin hauraus & lyhyt historia Millainen Kiina on oppimisympäristönä? Byrokratia Eteneminen hallinto edellä esim. matkustaminen monimutkaista Nopeiden voittojen tavoittelu Määrä korvaa laadun, vrt. artikkeleiden & patenttihakemusten määrä Plagiointi, konventionaaliset ratkaisut

Opetusalan yhteistyö Suomi Kiina yhteistyöalueet Kiinan koulujen kehityshankkeet esim. Länsi-ja Keski-Kiinassa MoE/BNU etc: oppimateriaalit, mobiiliratkaisut, brain-based learning Koulutusyhteistyö Ml. opettajankoulutus (ECNU, SCNU, CCNU, BNU, etc.) Korkeakoulutusyhteistyö & liikkuvuus China Scholarship Council CIMO, OKM CEAIE UNIFI / Arene Tutkijankoulutusyhteistyö mm. Sino-Finnish Life Science Forum Tutkimusrahoitusyhteistyö NSFC, CASS, CASS Suomen Akatemia MoST/MoE Tekes, OKM

Suomi Kiina yhteistyöhankkeita Joint labs Aalto Tongji Design Factory, Shanghai; Tongji + Aalto Sino Finnish Life Science Center & Forum; Wuhan University + Biocenter Finland Sino-Finnish Environmental Research Centre, SFERC; Nanjing University + UEF China Finland Nano-Innovation Center, Suzhou; MOST + Tekes

Suomi Kiina yhteistyöhankkeita yhteisrahoitteiset haut ja hankkeet SA + Kiina, Tekes NANO/NAMI ohjelma; MOST + Tekes Suomen Akatemian yhteisrahoitteiset haut & ohjelmat 2002-2013 Yhteensä 15 miljoonaa euroa & 43 hanketta Neurotieteen tutkimusohjelma 2006-2007; NSFC + SA NSFC SA yhteishankehaut 2007, 2008, 2009, 2012, 2013, 2014 NSFC SA DFG kolmikantahaut 2010,2011 CASS SA yhteishaut 2007, 2012, 2013 CAS yhteishaku 2013, 2015 (?)

Uusia mahdollisuuksia Opetusalan yhteistyö Uudet oppimisratkaisut Kiinan kouluille Oppimisratkaisut Tekes; Tulevaisuuden oppiminen ja osaaminen SA; Ihmisen Mieli SA + NSFC (brain plasticity and learning) Tutkimus + koulutus + design + edutainment + mobiiliratkaisut Opettajankoulutus Alue- ja keskushallinto (mm. BMEC / SMEC / MoE) PISA maineen hyödyntäminen; yhteistyö + liiketoimintamahdollisuudet Tutkijankoulutus UCAS & GSCASS Tutkimusrahoitusyhteistyö Kiinan nousevat alat Big Science facilities Infrastruktuurien hyödyntäminen

Näkyvyys & media 2014 EU China Tour, toukokuu Hosted by the CAS EU Open Day, 23.5. Suomen suurlähetystö Pure Finland, syys-joulukuu, Peking Koulutus & innovaatiot, matkailu China Education EXPO 25.10.-2.11. PhD Workshop China, 22.-23.11. Peking

Keskustelunaiheita Kiinassa Ilmansaasteet Pekingin ilmanlaatu usein haarukassa hazardous Korruptio Korkeiden virkamiesten lahjonta- ja seksiskandaalit ovat jokapäiväisiä Rangaistukset ovat usein kosmeettisia: erottaminen, jota seuraa ylennys Ruokaskandaalit 16000 sianraatoa Huangpu-joessa Kemiallisesti käsiteltyä rotanlihaa myydään mm. lampaana Nonfu Spring lähdevesi on heikompilaatuista kuin kraanavesi China Center for Food Risk and Safety Assessment perustettu 2011 Toiminta ei vielä kunnolla käynnissä

Kiinalaisia erityispiirteitä 1 Päätökset usein nopeita, odottamattomia, pragmaattisia Toiminta on epäspontaania, mutta se voi tapahtua nopeasti Yhteistyössä kiinalaiset ovat yleensä reaktiivisia pikemmin kuin proaktiivisia On myös poikkeuksia mm. vierailujen ehdottaminen Ministeriöt ovat hyvin hyötylähtöisiä ja pragmaattisia Tieteellinen turismi on joskus ongelmallista puolin ja toisin Epäluottamus on epideemistä tarvitaan guanxia

Kiinalaisia erityispiirteitä 2 Kiinalaiset arvostavat symmetriaa ja vastavuoroisuutta Tässä EU:lla on kroonisia vaikeuksia: EU Kiina yhteistyötä kehitetään ilman Kiinan tasavertaista kontribuutiota Kiina on adoptoinut vastaavanlaisia lähestymistapoja (MoST) mikä herättää EU:n edustajissa ällistystä ja närkästystä (!)

Hyvä pitää mielessä Vierailujen on oltava hyvin edeltä käsin valmisteltuja Cv:t, vierailun tarkoitus & halutut tavoitteet toimitettava edeltä Vierailevan delegaation hierarkian on oltava selkeä Jos mukana on valtiovallan edustajia, he ovat hierarkiassa ylimpänä Kohteliaisuuskäytännöt on syytä tuntea Lahjat edelleen tärkeitä mitä isompi paketti, sen parempi Ruokailut eivät ole neuvottelutilanteita Puheisiin vastataan symmetrisesti Maassa maan tavalla Vierailun jälkihoito on tärkeä Kiitoskirjeet, sovitut asiat & jaktotoimenpiteet

Tavoitteena Kaikki koulutuksen ja tutkimusyhteistyön tasot läpäisevä kansallisesti koordinoitu, strateginen yhteistyö Kiinan opetusviranomaisten, asiantuntijoiden, tutkijoiden ja tutkimusrahoittajien kanssa Kohdennettuja kärkihankkeita yhdessä identifioiduilta aihealueilta

Yhteistyöllä se onnistuu!

Yhteistyöllä se onnistuu!

Ole yhteydessä! CIMO China, Sanghai Ms. Lukia Yang, project manager Finchi Innovation Center Changjiang HI-Tech Park, Pudong New Area, Shanghai Lukia.yang@cimo, Lukia.yang@finchi.cn Suomen suurlähetystö, Peking Mr. Mika Tirronen, tiede- ja korkeakouluneuvos Kerry Centre, South Tower, level 26 Guanghua Lu 1, Beijing 100020 Mika.tirronen@formin.fi; 99577 86 10 85198 325 (EUR 0,04 + ppm)

Kiitos, ja nähdään Kerry Centerissä!

Guangdongin maakunnan 12. 5- vuotissuunnitelma Kiinan laajin yksityisen koulutuksen sektori (10605 oppilaitosta (20%) ja 4,68 miljoonaa opiskelijaa) Johtava maakunta etäopetuksessa Vahvat siteet Hongkongiin ja Macaoon -> kampuksia maakunnassa Tavoite olla Kiinan johtava maakunta koulutuksen alalla vuoteen 2015 mennessä Tavoitteena nostaa korkeakoulutuksen Gross Enrollment Rate 36%:iin 2015 mennessä (22%->28% aiemmin) 19% maakunnan budjetista koulutukseen Panostetaan voimakkaasti kansainvälistymiseen Guangzhou University Town (10 yliopiston kampukset, 120000 opiskelijaa, n.400000 asukasta) Dongguan University Park rakennetaan