TERÄSRAKENTEET UUDIS- JA UUSINTA- MAALAUKSEN MAALAUSJÄRJESTELMÄT TIEHALLINTO, SILTATEKNIIKKA 12/06 3.351 1 KÄYTTÖKOHTEET JA KÄYTTÖRAJOITUKSET Tässä ohjeessa esitetään teräsrakenteiden uudismaalauksessa ja kunnossapitomaalauksen uusintamaalauksessa käytettävät maalausjärjestelmät, jotka Tiehallinnon Siltatekniikka on käyttöönsä hyväksynyt. Hyväksyntä perustuu SILKO-ohjeen 1.351 kohdassa 2.4 esitettyihin laatuvaatimuksiin. Kuva 1. Maalin tartunnan testausta laboratoriossa. Maalausjärjestelmä muodostuu alustasta, esikäsittelyistä ja alustan suojaukseen käytettyjen maalien muodostamasta maalikalvosta. Eri maalausjärjestelmien ja eri maalitehtaiden maalien ristiinkäyttö ei ole sallittua. Työtä varten laaditaan aina pintakäsittelysuunnitelma, jossa otetaan huomioon työturvallisuusohjeen (SILKO 1.111) ohjeet maalien turvallisesta käytöstä ja ympäristönsuojeluohjeen (SILKO 1.112) määräykset ongelmajätteiden käsittelystä ja tarvittavista luvista. Maalien varastoinnissa ja varastointiajoissa on noudatettava maalinvalmistajan ohjeita. Vanhentuneita maaleja ei saa käyttää. Maalien käyttöturvallisuustiedotteet on oltava työntekijöiden saatavilla. Kuva 2. Maalausjärjestelmien kenttäkoe. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota maalien kuljetusta, varastointia ja käsittelyä koskeviin määräyksiin ja ohjeisiin. Kuva 3. Maalien säilytysallas.. TIEH 2230097 TIEHALLINTO 2006
Maalausjärjestelmät on ryhmitelty standardin SFS-EN ISO 12944-2 mukaisten ympäristön rasitusluokkien mukaan ja niitä käytetään siltojen rakenneosissa seuraavasti: Rasitusluokka C2 C3 C4 Rasitus ja esiintymisympäristö Lievä. Sillan teräsosat, joihin ei kohdistu erikoisrasituksia. Kohtalainen. Sillan teräsosat joihin ei kohdistu erikoisrasituksia. Ankara. Sillan teräsosat joihin ei kohdistu erikoisrasituksia. C5 ja Im Erikoisrasituksen alaiset sillan teräsosat. C5-I Hyvin ankara. Teollisuusilmasto. C5-M Hyvin ankara. Meri-ilmasto. Im1 Upotus makeaan veteen. Im2 Upotus murto- ja meriveteen. Im3 Upotus maaperään. Muita siltarakenteisiin kohdistuvia erikoisrasituksia ovat betonista suotautuva emäksinen vesi ja lahonestoaineet, joiden maalausjärjestelmät on tapauskohtaisesti erikseen testattava. Maalausjärjestelmien kestävyysluokat ovat standardin SFS-EN ISO 12944-5 mukaan seuraavat: alhainen (L) 2 5 vuotta kohtalainen (M) 5 15 vuotta korkea (H) yli 15 vuotta. Siltojen uusintamaalauksissa vaatimus on luokka H, poikkeustapauksissa luokka M. Maalausjärjestelmien ryhmittely on sama kuin Sillanrakentamisen yleisten laatuvaatimusten osassa SYL 4 (TIEH 2200035-05). Hyväksytyissä maalausjärjestelmissä on myös vesiohenteisia järjestelmiä ja maaleja, joita voidaan maalata kylmissä olosuhteissa. Maalausjärjestelmää valittaessa noudatetaan SYL 4:n määräyksiä ja ohjeita. Korjaustoimenpiteen määrittämisessä on suositeltavaa käyttää apuna SILKO- ohjetta 1.356. Vaihtoehtoja vertaillaan tapauskohtaisesti ja vertailussa käytetään maalausalan asiantuntijoita. Sillan eri rakenneosissa käytettävät maalausjärjestelmät on esitetty kohdassa 2 esitetyssä valintataulukossa. Taulukossa 2 mainittujen sinkittyjen teräsputkien lisäsuojauksena voidaan käyttää myös maalausjärjestelmiä CTE /2-FeZnSaS (TIEL 4.3), (R)EP /2-FeZnSaS (TIEL 4.4) tai PURT /2-FeZnSaS (TIEL 4.5), kun ikäkestävyysmitoitus ei vaadi tätä paksumpaa maalausjärjestelmää. Sinkittyjen levyverkkorakenteiden lisäsuojauksena käytetään maaliyhdistelmää PE 80. Sillan valaisinpylväissä ja kaiteissa voidaan käyttää sinkityksen lisäsuojauksena tilaajan erikseen hankekohtaisesti hyväksymää pulverimaalijärjestelmää. Kyseisiä maalausjärjestelmiä ei vielä ole lueteltu tässä ohjeessa.
2. SUOSITELTAVAT MAALAUSJÄRJESTELMÄT KÄYTTÖKOHTEITTAIN Rakenneosa Puukantinen tai teräsbetonikantinen teräspalkkisilta. Teräksinen liitto- tai kotelopalkkisilta. Teräksinen ristikko-, riippu-, kaari- tai langerpalkkisilta, vanha niittirakenne. Teräksinen riippu- tai vinoköysisilta, Hitsattu rakenne. Kaide, jos kuuma- tai ruiskusinkitys ei ole mahdollista. Kuumasinkitty pinta, myös kaiteet. Ruiskusinkitty pinta, myös kaiteet. Laakerit ja liikuntasaumalaitteet. Koteloiden ja pylonien sisäpinnat. Riippusiltojen ankkurikammiot. Maanalaiset rakenteet. Sinkittyjen teräsputkien lisäsuojaus. Uudismaalaus Kaikki rasitusluokat Uusintamaalaus TIEL 4.12 1) TIEL 4.12 2) tai TIEL 4.9 3) TIEL 4.12 1) TIEL 4.12 2) tai TIEL 4.9 3) -- TIEL 4.9 3) tai 4.3 4) TIEL 4.12 1) -- TIEL 4.9 3) TIEL 4.20 5) TIEL 4.20 5) TIEL 4.20 5) TIEL 4.20 5) Sillan maalausjärjestelmä TIEL 4.3, TIEL 4.4 tai TIEL 4.5 TIEL 4.12 2), TIEL 4.9 3) tai TIEL 4.3 4) TIEL 4.5, TIEL 4.3 3) tai TIEL 4.9 3) TIEL 4.3, TIEL 4.4 tai TIEL 4.5 1) = Korjausmaalaus tehdään alkuperäisen maalausjärjestelmän mukaan. 2) = Teräsrakenteen ruostumisaste A - C; mikäli vanha maali ja ruoste voidaan poistaa kokonaan esikäsittelyasteeseen Sa2½. 3) = Teräsrakenteen ruostumisaste C (alkavaa kuopparuostetta); vanhaa maalia ja ruostetta ei voida kokonaan poistaa, saavutettava esikäsittelyaste on Sa2. 4) = Ei ulospäin näkyviin pintoihin. 5) = Pohjamaalaus tehdään kahdessa vaiheessa maalin valmistajan ohjeiden mukaan: 1) tiivistysmaalaus tehdään ohennetulla maalilla, 2) varsinainen pohjamaalaus tehdään liuotteen haihduttua ohentamattomalla maalilla siten, että vaadittu kalvon paksuus saavutetaan.
3. HYVÄKSYTYT MAALAUSJÄRJESTELMÄT MAALAUS- JÄRJESTELMÄ TIEL/SYL (SFS-EN ISO 12944-5) JA RASITUSLUOKKA MAALITYYPPI TUOTENIMIKE NIMELLIS- KALVON PAKSUUS µm TOIMITTAJA/ VALMISTAJA TIEL 4.3 (CTE /2- FeSa 2½) Rasitusluokka C3 (H) Epoksipikimaali, Epoksitervamaali Epitar 1) Jotaquard 85 1) 2x 2x Epoksitervamaali, (ruskea) Epoksitervamaali, (musta) Hempadur 15130 4) Hempadur 15130 4) Epoksitervamaali, (ruskea) Epoksitervamaali, (musta) Hempadur 130 2 ja 4) Hempadur 130 2 ja 4) TIEL 4.4 (EP /2- FeSa 2½) Rasitusluokka C3 (H) epoksimaali, Alumiinipigmentoitu epoksimaali, Tematar TFA 1) Interseal 670 HS 2x 2x AM-Erikoispinnoitteet Oy / International Färg Ab epoksimaali, Normastic 5 1) 2x epoksimaali, Teknoplast HS 1 1) 2x epoksimaali, (harmaa) epoksimaali, (kerma) Hempadur 17630 Hempadur 17630 Oy Hempel Coatings (Finland) Ab epoksimaali, (harmaa) epoksimaali, (kerma) Hempadur 17633 2) Hempadur 17633 2) Oy Hempel Coatings (Finland) Ab
MAALAUS- JÄRJESTELMÄ TIEL/SYL (SFS-EN ISO 12944-5) JA RASITUSLUOKKA MAALITYYPPI TUOTENIMIKE NIMELLIS- KALVON PAKSUUS µm TOIMITTAJA/ VALMISTAJA TIEL 4.5 (PURT /2- FeSa 2) Rasitusluokka C3 (H) Polyuretaaniterva, Teknotar 200 2) 2x TIEL 4.9 (EPPUR 2/3 FeSa2-Sa 2½) Rasitusluokka C3 (H) Epoksimaali,, epoksimaali, Inerta-Mastic 3) Inerta-Mastic MIOX 3) Teknodur 2 Epoksimaali,, epoksimaali, Inerta-Mastic Winter 2) 3) Inerta-Mastic MIOX 2) 3) Winter Teknodur 2 Alumiinipigmentoitu, modifioitu epoksimaali,, epoksimaali, Temabond ST 200 3) Temacoat GPL-S MIO Temathane 2 Alumiinipigmentoitu modifioitu epoksimaali, Temabond WG 200 2) 3) Temathane 2x 2 Alumiinipigmentoitu, epoksimaali MIO, Epoksimaali MIO, Akryylimodifioitu polyuretaanimaali, Interplus 356 2) Intergard 475HS Interthane 990 80 2 AM-Erikoispinnoitteet Oy/ International Färg Ab Alumiinipigmentoitu, epoksimaali, 2 komp. Epoksimaali, Normastic 5 AL 3) Normastic 5 Normadur HB 2 Alumiinipigmentoitu epoksimaali, Epoksimaali, WG Normastic 5 2) 3) AL WG Normastic 5 2) Normadur HB 2
MAALAUS- JÄRJESTELMÄ TIEL/SYL (SFS-EN ISO 12944-5) JA RASITUSLUOKKA MAALITYYPPI TUOTENIMIKE NIMELLIS- KALVON PAKSUUS µm TOIMITTAJA/ VALMISTAJA Alumiinipigmentoitu epoksimaali, epoksimaali, Hempadur Mastic 45880 2) Hempadur Mastic 45880 2) Hempathane Topcoat 55210 2) 2 epoksimaali, Epoksimaali, Hempadur 15570 2) Hempadur 15570 2) Hempathane Topcoat 55210 2) 2 TIEL 4.9b (EPAY /4- FeSa 2) Rasitusluokka C4 (H), epoksimaali, Epoksimaali, Akryylaattimaali, vesiohenteinen Inerta-Mastic MIOX Inerta-Mastic Teknocryl aqua 390 2x Alumiinipigmentoitu, epoksimaali MIO, Epoksimaali MIO, Akryylaattimaali, 1-komp. vesiohenteinen Interplus 356 Intercure 420 Intercryl 700 2x80 60 AM-Erikoispinnoitteet Oy/ International Färg Ab Alumiinipigmentoitu epoksimaali, Akryylimaali, vesiohent Temabond ST 200 Fontecryl 2x 2x Epoksimaali, Epoksimaali, Akryylimaali, vesiohent. Normastic 5 Normastic 5 Akvanor 80 Topcoat 2x
MAALAUS- JÄRJESTELMÄ TIEL/SYL (SFS-EN ISO 12944-5) JA RASITUSLUOKKA MAALITYYPPI TUOTENIMIKE NIMELLIS- KALVON PAKSUUS µm TOIMITTAJA/ VALMISTAJA TIEL 4.12 (EPZn(R)EPPUR /5-FeSa 2½) Rasitusluokat C5-I (H) ja C5-M (H) epoksimaali, Teknozinc 90 SE Inerta 51 MIOX Teknodur 00 2x80 2x60 epoksimaali, Teknozinc SE Inerta 51 MIOX 2) Winter Teknodur 00 2x90 2x epoksimaali, Temazinc 99 Temacoat GPL-S MIO Temadur 2x90 2x Epoksimaali, Temazinc 77 Temacoat GPL-S MIO Temathane 2x90 2x Epoksipohjamaali, Normazinc SE/ Barrier NM Epocoat 21 MIO Penguard Stayer Normadur HB 2x90 2x Sinkkiepoksipohjamaali epoksimaali, Hempadur Zinc 17360 2) Hempadur 15570 2) Hempathane 2) Topcoat 55210 2x80 2x60 Epoksimaali MIO, Polysiloksaanimaali, isosyanaattivapaa Interzinc 52 Intercure 420 Interfine 878 2x80 2x55 AM-Erikoispinnoitteet Oy/ International Färg Ab Epoksimaali MIO, Akryylimodifioitu polyuretaanimaali, Interzinc 52 Intercure 420 Interthane 990 2x80 2x55 AM-Erikoispinnoitteet Oy/ International Färg Ab
MAALAUS- JÄRJESTELMÄ TIEL/SYL (SFS-EN ISO 12944-5) JA RASITUSLUOKKA MAALITYYPPI TUOTENIMIKE NIMELLIS- KALVON PAKSUUS µm TOIMITTAJA/ VALMISTAJA TIEL 4.20 (EPPUR 160/3- FeZnSa, pinnan karhennus) Rasitusluokat C4 (H), C5-I (M) Ja C5-M (M) Epoksipohjamaali, Epoksipohjamaali, Akryylipolyuretaanipintamaali, Inerta Primer 5 Teknodur 00 Temacoat GPL-S Primer Temadur 2x60 160 2x60 160 Epoksipohjamaali, Epocoat 21 Primer Normadur HB 2x 60 160 Epoksipohjamaali MIO, Epoksimaali MIO, Akryylimodifioitu polyuretaanipintamaali, Intercure 420 Intercure 420 Interthane 990 60 160 AM-Erikoispinnoitteet Oy/ International Färg Ab Epoksipohjamaali, Epoksimaali, Hempadur 15552 2) Hempadur 15570 2) Hempathane Topcoat 55210 2) 80 160 1) Maalit eivät sisällä polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä. Maalit ovat väriltään mustia. Maaleja ei ole testattu SILKO-testeissä. 2) Maalit soveltuvat työmaalla kylmemmissä olosuhteissa tehtäviin paikkausmaalauksiin. 3) Jos korjausmaalaus tehdään uusintamaalauksena, puhdistusaste Sa2 on myös riittävä. 4) Maalit sisältävät polyaromaattisia hiilivetyjä. Maaleja ei ole testattu SILKO-testeissä.
5. TOIMITTAJIEN YHTEYSTIEDOT Takkatie 3 PL 107; 00371 HELSINKI Puhelin (09) 6 091 Telekopio (09) 60 93 Kuninkaalantie 1 PL 53, 01300 VANTAA Puhelin (09) 8577 4730 Telekopio (09) 8577 6911 Vanhatie 20 15 LAHTI Puhelin (03) 874 6 Telekopio (03) 874 65 AM-Erikoispinnoitteet Oy / International Färg Ab Sarvantie 9 37560 LEMPÄÄLÄ Puhelin (03) 343 4337 Telekopio (03) 343 4337 Karapellontie 8 02610 ESPOO Puhelin 0207 590 800 Telekopio 0207 590 801 sales@fi.hempel.com