JYYn liikunta-avustukset



Samankaltaiset tiedostot
JYY Liikuntavastaavien koulutus

JYY Liikuntavastaavien koulutus Hallitusvastaava Hanna Huumonen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

JYY Liikuntavastaavien koulutus

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

TYYn avustukset alayhdistyksille

TYYn avustukset 2018

TYYn avustukset järjestöille

Järjestöilta kauppalantalolla klo alkaen Avustustiimi 2

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN

Sievin vapaa-aikalautakunta Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Lapin aluehallintovirasto

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

JUVAN KUNNAN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016

LUKU I YHDISTYSASEMA

OYY:n toiminta-avustusten kriteerit 2019

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

LUKU I YHDISTYSASEMA

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Liikuntapalveluiden avustusohje

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

Edellytykset avustuksen saamiselle:

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava

JUVAN KUNNAN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Lapin aluehallintovirasto

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

Sivistyslautakunta Liikuntatoimen avustusten jakaminen

Kulttuurilautakunnan päätös

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

Yhdistysohjesääntö. Yhdistysohjesääntö - Tampereen ylioppilaskunta TREY

Tampereen ylioppilaskunnan yhdistysohjesääntö Tämän ohjesäännön on edustajisto hyväksynyt kokouksessaan

Khall / 136

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

Liikuntatoimen vuoden 2014 avustuksiin on varattu Hakuaikana klo mennessä saapui 7 avustushakemusta.

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Sivistyslautakunta Liikuntatoimen avustukset / /2017

Mitä avustusta haetaan

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Valtioneuvoston asetus

Hakuaika on klo mennessä.

Oheismateriaali Kult

VALTIONAVUSTUSTEN HAKEMINEN VUODELLE 2009

Valtioneuvoston asetus

Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO KUMPPANIYHDISTYSOHJESÄÄNTÖ

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

TSV:njakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

Seuratuki 2013 haku ja arviointi

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Avustus asumisneuvontatoimintaan

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen investointiohjelma 2019

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET alkaen

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Lapin aluehallintovirasto

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne

Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle Toimintavuosi 2017

Avustushakemus Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE. Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA

OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

TTER Teekkaritoiminnan edistämisrahasto. Yhdistyskoulutus Samu Nurmi

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

PROJEKTITUKIOHJE 2017

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

Nuorisoleader rahoitusvälineenä

Transkriptio:

JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden liikuntaa järjestävien toimijoiden kannalta merkittäviä liikuntahankkeita ja kannustaa järjestöjä liikkumiseen. Liikunta-avustuksilla ei tueta yhdistysten vuosittaista toimintaa, vaan sitä varten haetaan JYYn yleisavustusta. 1. Yleistä avustuksista Vuonna 2012 liikuntavaliokunnan budjetissa on varattu yhteensä 3000 euroa järjestöjen liikuntaavustuksiin. Avustusten myöntämisestä päättää liikuntavaliokunta, ja ne vahvistaa JYYn hallitus. Avustuksia ei ole tarkoitettu voittoa tavoitteleviin projekteihin. Liikunta-avustusta voi hakea yksittäinen opiskelija, järjestö tai useampi järjestö yhdessä. 2. Avustusten hakeminen Järjestöt ja yksittäiset opiskelijat voivat hakea liikunta-avustuksia sekä 1) liikuntatapahtumiin ja opiskelijoiden välisiin kilpailuihin osallistumiseksi että 2) järjestön omien liikuntatapahtumien järjestämiseksi. Myönnettävän liikunta-avustuksen summa riippuu kilpailun tai tapahtuman sisällöstä sekä osallistujamäärästä. Avustukset kohdennetaan JYYn jäsenille. Avustusta myönnetään enintään 150 euroa hakemusta kohden. JYY on myös mukana mahdollistamassa opiskelijahuippu-urheiluun osallistumista. Erilaisiin kilpailuihin voidaan myöntää avustusta enintään 500. Avustuksia myönnetään tietty euromäärä osallistuvaa jyyläistä kohden. Avustusta haettaessa hakemukseen ei merkitä könttäsummaa vaan haettava euromäärä osallistuvaa jyyläistä kohden (esimerkiksi 1-5 /jyyläinen). Liikunta-avustusta haettaessa on eduksi, jos tapahtuma on päihteetön, huomioi erityisryhmät (esim. kansainväliset opiskelijat), on idealtaan omaperäinen ja huomioi ympäristövaikutukset. Liikunta-avustushakemukseen liitetään: realistinen talousarvio: tulot ja menot eriteltyinä, tapahtuman omarahoitusosuus sekä haettava summa arvioitu osallistujamäärä 1/5 JYY 2012

selkeä ja kattava kuvaus tapahtumasta ja sen tarkoituksesta: o miten tapahtuma liittyy järjestön toimintaan o kenelle tapahtuma on suunnattu o miten siitä tiedotetaan o alustava aikataulu o onko tapahtumaan osallistumismaksua Liikuntavaliokunta päättää avustusten myöntämisestä kerran kuussa pidettävissä kokouksissaan. Hakemukset on toimitettava liitteineen ja allekirjoitettuna JYYn sosiaalisihteerille Ilokiveen viimeistään kahta viikkoa ennen tapahtumaa. Tapahtuman jälkeen siitä kirjoitetaan raportti, joka palautetaan sosiaalisihteerille. Avustus maksetaan, kun valiokunta on hyväksynyt raportin. Liikunta-avustuksiin tarkoitettuja lomakkeita saa JYYn keskustoimistolta tai internetistä JYYn sivuilta osoitteesta www.jyy.fi/avustukset 3. Avustusten myöntämisperusteet 1) Kilpailuihin ja tapahtumiin osallistuminen (Esim. Ainejärjestö osallistuu opiskelijoiden jalkapallon SM-kisoihin.) Kriteerit: avustusta myönnetään osallistumis- ja kilpailumaksuihin joukkueiden ja yksittäisten urheilijoiden on osallistuttava kilpailuihin/tapahtumaan JYYn edustajina. Tämän on tultava ilmi esimerkiksi joukkueen nimestä. nimetty vastuuhenkilö hakemuksesta tultava ilmi tuen myöntämistä puoltavat perustelut on luokkaa yhden päivän kulut / jyyläinen Avustusta ei myönnetä: harjoittelusta aiheutuviin kuluihin matka-tai majoituskuluihin (Lukuunottamatta kisat ja tapahtumat, joista ei koidu muita kustannuksia. Matka- ja majoituskulujen myöntämistä valiokunta harkitsee tapauskohtaisesti.) yleisiin hankintoihin 2) Liikuntatapahtumien järjestäminen (Esim. Ainejärjestö järjestää oman liikuntapäivän.) Kriteerit: avustusta myönnetään opiskelijan tai järjestöjen järjestämien liikuntatapahtumien kuluihin nimetty vastuuhenkilö 2/5 JYY 2012

hakemuksesta tultava ilmi tuen myöntämistä puoltavat perustelut on luokkaa 1-5 / jyyläinen Avustusta ei myönnetä: voittoa tavoitteleviin tapahtumiin bileisiin ja illanviettoihin, joihin ei liity liikunnallista toimintaa säännöllisiin salivuokriin matka- tai majoituskuluihin (Lukuunottamatta liikuntatapahtumat, joista ei koidu muita kustannuksia, esimerkiksi vaellusretket. Matka- ja majoituskulujen myöntämistä valiokunta harkitsee tapauskohtaisesti) järjestöjen yleisiin hankintoihin 4. Loppuraportti ja avustuksen maksaminen Tapahtumaan jälkeen tapahtumasta toimitetaan raportti, josta tulee ilmi osallistujamäärät sekä taloustoteuma kuitteineen. Avustus maksetaan toteutuneen jyyläisten määrän mukaan valiokunnan ja hallituksen päätöksen mukaisesti. Mikäli osallistujien määrä on suurempi kuin ennalta arvioitu, maksetaan vain ennalta haettu ja JYYn myöntämä avustussumma. Mikäli osallistujamäärä on pienempi kuin ennalta arvioitu, avustus maksetaan toteutuneen osallistujamäärän mukaan. Raportissa tulee myös kuvata, kuinka tapahtuma on onnistunut. Sosiaalisihteeri tai valiokunta voivat tarvittaessa pyytää täydentämään raporttia. Kun valiokunta hyväksyy raportin, avustus laitetaan maksuun järjestön hakemuksessaan osoittamalle tilille. 3/5 JYY 2012

5. Liikunta-avustushakemusten käsittelyprosessi Hakemuksen käsittely: 1. Hakemukset toimitetaan sosiaalisihteerille viimeistään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa, johon avustusta haetaan. 2. Hakemus käsitellään liikuntavaliokunnan kokouksessa. Liikuntavaliokunta tekee esityksen. 3. Liikuntavaliokunnan esitys hakemukseen liittyen käsitellään JYYn hallituksen kokouksessa. Hallitus vahvistaa valiokunnan esityksen/muuttaa esitystä. 4. Sosiaalisihteeri antaa tiedon päätöksestä hakemuksessa mainitulle yhteyshenkilölle. 5. Hakemuksen käsittelyn jälkeen siirrytään loppuraportin käsittelyyn. Loppuraportin käsittely: 6. Hakemuksen yhteyshenkilö kirjoittaa tapahtuman jälkeen liikunta-avustuskriteerien mukaisen loppuraportin ja palauttaa sen sosiaalisihteerille viimeistään kuukausi tapahtuman jälkeen. Muutoin avustusta tapahtumaan ei makseta. 7. Loppuraportti käsitellään seuraavassa valiokunnan kokouksessa. 8. Liikuntavaliokunta voi velvoittaa täydentämään loppuraporttia, mutta ei voi enää evätä liikunta-avustuksen myöntämistä. 9. Kun liikuntavaliokunta on hyväksynyt loppuraportin, laitetaan avustus maksuun hakemuksessa mainitulle tilille. Lisätietoja: Vuonna 2012: Liikuntavaliokunnan puheenjohtaja Konsta Kalenius. konsta.e.kalenius@jyu.fi Hallituksen liikuntavastaava Elvi Juvonen liikunta@hallitus.jyy.fi JYYn sosiaalisihteeri Karoliina Vainikainen sosiaalisihteeri@jyy.fi 050 3070 540 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Keskussairaalantie 2 40600 Jyväskylä 4/5 JYY 2012

Ohjeita: Liikunta-avustusta voi hakea 1. opiskelijan tai järjestön omien liikuntatapahtumien järjestämiseksi. 2. Muiden järjestämiin liikuntatapahtumiin osallistuminen 3. opiskelijoiden väliseen kilpailuun osallistuminen Esimerkkitapahtumat rusettiluistelut, laskiaiset ja muut teematapahtumat melonta kiipeily keilaus tanssi retkeily vaellus laskettelu jne. Puulaakin / turnauksen tai ottelun järjestämiseen Lumifutis Puulaakit ja muut turnaukset OSM-kisat SELL-kisat Universiadit Avustus Katto 150 avustusta myönnetään opiskelijan tai järjestöjen järjestämien liikuntatapahtumien kuluihin Ei myönnetä saunojen ja jälkipelien kuluihin vaikka varsinaiseen tapahtumaan sisältyisi liikuntaa. 1-5 / jyyläinen Katto 150 1-5 / jyyläinen Katto 500 / joukkue avustusta osallistumisja kilpailumaksuihin (majoitukseen tapauskohtaisesti) yhden päivän kulut / jyyläinen Liikuntavaliokunta kannustaa järjestämään tapahtumia ylioppilaskunnan tiloissa, kuten Ilokivessä, Opinkivessä, Rentukassa, Lillukassa sekä muissa Kortepohjan ja yliopistoliikunnan tiloissa. Myös välineitä (esimerkiksi palloiluvälineitä) on mahdollista lainata ylioppilaskunnalta ja yliopistoliikunnalta. Myös Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) neuvottelee jäsenistölleen opiskelija-alennuksia erilaisiin valtakunnallisiin kuntoliikuntatapahtumiin. Vuosittain OLL:n jäsenjärjestöjen opiskelijat voivat hyödyntää tuntuvan alennuksen osallistumismaksusta mm. hiihto-, luistelu-, juoksu-, hölkkä-, pyöräily- ja soututapahtumissa. Parhaiten tietoa tapahtumista ja niiden ilmoittautumiskäytännöistä löytää seuraamalla aktiivisesti OLL:n kotimaisen liikunnan tapahtumakalenteria osoitteessa www.opiskelijaliikunta.fi/kalenteri. OLL:n tarjoamista vakuutuksista voit lukea http://www.opiskelijaliikunta.fi/vakuutus OLL:n kautta tapahtumiin on mahdollista saada musiikkia http://www.oll.fi/musiikki 5/5 JYY 2012