Lausunto 1 (6) Verohallinto Ylitarkastaja Kati Tamminen Konserniverokeskus PL 10 00052 VERO Verohallinnon lausuntopyyntö A93/200/2012 TÄYDEN VALTAKIRJAN OMAISUUDENHOIDON ARVONLISÄVEROTUS 1 Ohjeen voimaantulo Finanssialan Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua Verohallinnon 29.5.2013 päivättyä ohjeluonnosta, joka koskee täyden valtakirjan omaisuudenhoidon arvonlisäverotusta. Finanssialan Keskusliiton mielestä on ensiarvoisen tärkeää, ettei ohjetta anneta ennen keskusverolautakunnan ratkaisujen lainvoimaisuutta. Jotta ohjeluonnoksesta saadaan kirjoitettua lopullinen ohje, josta olisi todellista hyötyä sekä verovelvollisille että verohallinnolle, työ tulisi aloittaa uudelleen siitä, että kartoitetaan yhdessä alan toimijoiden kanssa omaisuudenhoidon ja sen liitännäispalvelujen tarjoamisen eri liiketoimintamallit. Tämän jälkeen on mahdollista kirjoittaa ohje, jossa otetaan kantaa kysymyksessä olevien palvelujen arvonlisäverotukseen laajemmin kuin vain kahden ei-lainvoimaisessa ratkaisussa käsitellyn tapauksen osalta. On selvää, että ohjeistuksella pystytä ratkaisemaan kaikkia tulkintakysymyksiä, mutta näin menettelemällä päädytään varmasti parempaan lopputulokseen kuin lausunnolle lähetetyllä ohjeluonnoksella. Verohallinnon aiemmin tänä vuonna antama ohje täyden valtakirjan omaisuudenhoitoon liittyvästä arvonlisäverosta oli laadittu osittain siten, että alan toimijat olivat pakotettuja tarkentamaan ennakkopäätöksiä hakemalla käytännössä noudatettavaksi tulevaa verolinjaa. Tätä alkuperäistä ohjetta kommentoitaessa Finanssialan Keskusliitto esitti, että ohjeen voimaantuloa lykättäisiin vähintään seuraavaan vuodenvaihteeseen, jotta verotuksen muutoksen vaatimat toimet voitaisiin toimijoiden tietojärjestelmiin toteuttaa. Nyt verottaja on ohjetta täydentämällä pyrkimässä siihen, että ohjeistus perustuisi vailla lainvoimaa oleviin ennakkoratkaisuihin. Verohallinnon ohjeluonnokseen on lisätty esimerkkejä, jotka perustuvat Keskusverolautakunnan täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelusta antamiin ratkaisuihin. Keskusverolautakunnan antamat ratkaisut eivät ole lainvoimaisia, ja niistä esimerkiksi KVL:023/2013 on syntynyt äänestystuloksen perusteella (5-4). Ennakkoratkaisuista tullaan valittamaan, joten asian käsittely siirtyy korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Näin ollen Keskusverolautakunnan päätökset eivät tule lainvoimaisiksi. Hyvän verojärjestelmän keskeinen tunnusmerkki on ennustettavuus. Verohallinnon ohjeistuksen perustaminen lainvoimaa vailla olevien ratkaisujen soveltamiseen rikkoo tätä keskeistä ennustettavuuden periaatetta vastaan. Ohjeistuksessa ei ole otettu huomioon sitä vaihtoehtoa, että ennakkoratkaisusta valitetaan ja valitus voi menestyä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Verovelvolliselle jää riski siitä, että lo-
Lausunto 2 (6) pullinen verokohtelu on tässä vaiheessa epäselvää. Hyvää verotusta ei ole se, että käytäntöä vaihdetaan lyhyen ajan sisällä, etenkin kun nyt esillä olevassa tapauksessa valittu verotusmenettely tulisi vaikuttamaan verovelvollisen valintoihin välittömästi. Verohallinnon ohjeluonnos on myös neutraalisuuden ja tasapuolisuusperiaatteen vastainen. Kun normaalisti osakekaupankäynti on arvonlisäverosta vapaata, niin tämä ohje asettaa täyden valtakirjan omaisuudenhoitosalkuissa tapahtuvan kaupankäynnin eri asemaan. Verokohtelu syrjii täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalveluja tarjoavia sijoituspalveluyrityksiä ja pankkeja. Se on omiaan myös ohjaamaan sijoittajien käyttäytymistä ja pahimmillaan hakeutumista pois täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun piiristä. Kun on oletettavaa, että arvonlisäverokohtelu on erilaista muissa maissa, ohje rikkoo neutraalisuusperiaatetta myös rajat ylittävässä kaupankäynnissä. Tietojemme mukaan kaikissa EU-valtioissa ei ole reagoitu Euroopan unionin tuomioistuimen päätökseen samoin kuin Suomessa, eikä kaikissa valtioissa olla valmiita tekemään muutoksia vielä tässä vaiheessa näin nopealla aikataululla ja ennen kaikkea tutkimatta päätöksen soveltuvuutta paikallisiin rakenteisiin, toimintatapoihin ja -ympäristöön. Ulkomaisen omaisuudenhoitajan suomalaiselle kuluttaja-asiakkaalle myymään palveluun sovelletaan myyjän kotivaltion verotusta, joka voi olla nolla tai huomattavasti Suomen verokantaa alhaisempi. Ulkomaiset omaisuudenhoitajat voivat näin ollen saada kohtuutonta kilpailuetua suomalaisten toimijoiden kustannuksella. Lainvoimaa vailla olevien ennakkoratkaisujen perusteella ei tällaisia kilpailua vääristäviä verotusratkaisuja tule tehdä, koska näistä veroratkaisuista hyötyvät erityisesti ulkomaiset toimijat kotimaisten toimijoiden kustannuksella. Verohallinnon ohje ei ole kohtuullinen, koska se teknisesti mahdoton toteuttaa nopeasti. Pankkien ja sijoituspalveluyritysten tekniset järjestelmät eivät mahdollista arvopaperinvälitystoiminnan takautuvaa jakamista kahteen osaan: arvonlisäverosta vapaaseen arvopaperinvälitykseen ja arvonlisäverolliseen arvopaperinvälitykseen, joka liittyy täyden valtakirjan omaisuudenhoitosalkkuihin. Luonnoksen mukaan ohjetta sovellettaisiin täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalveluihin, jotka on suoritettu 1.5.2013 tai sen jälkeen. Veroa tulisi periä takautuvasti jo suoritetuista arvopaperinvälityspalkkioista ja sijoitusrahastojen merkintä- ja lunastuspalkkioista, jotka ovat vakiintuneen tulkinnan mukaan olleet arvonlisäverosta vapaita. Yleensä verovelvolliselle annetaan siirtymäaika mukauttaa järjestelmiään tuleviin muutoksiin. Oudoksumme, että tässä yhteydessä vaaditaan kaiken lisäksi ohjeen takautuvaa noudattamista. Ohjeluonnoksen mukaisen ohjeen julkaiseminen tarkoittaisi käytännössä, että täyden valtakirjan omaisuudenhoitoon liittyvät sopimukset joudutaan muuttamaan sekä suhteessa asiakkaisiin että esimerkiksi arvopaperinvälittäjiin. Muuttaa pitäisi esimerkiksi hinnoittelu, laskutus ja toimintaan liittyvät prosessit. Kysymys ei ole vain veron lisäämisestä nykyisiin hintoihin. Arvopaperinvälityksen saattaminen ohjeluonnoksessa esitetyin tavoin arvonlisäverolliseksi johtaisi käytännössä ainakin osalla palveluntarjoajista siihen, että tällaisesta palveluntarjonnasta saatettaisiin joutua luopumaan kokonaan. Jos korkein hallinto-oikeus päätyy erilaiseen lopputulokseen kuin keskusverolautakunta, alan yritykset joutuisivat purkamaan tekemänsä muutokset ja osa olisi jo mahdollisesti lopettanut kyseisen liiketoiminnan. Tällaisessa tilanteessa ohjeistuksen antamista ei-lainvoimaisiin päätöksiin perustuen ei voida pitää asianmukaisena eikä perusteltuna. Jos lainvoimaa vailla olevien ennakkoratkaisujen sisältö muuttuu korkeimmassa hallinto-
Lausunto 3 (6) oikeudessa siten, ettei arvopaperinvälityspalkkioista ja rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkioista tule periä arvonlisäveroa, on asiakkaalta perusteettomasti veloitetut arvonlisäverot palautettava. Menettelyllä on vaikutusta myös välittömään verotukseen, sillä jos korkein hallinto-oikeus päätyy toiselle kannalle kuin keskusverolautakunta, vaikuttavat palautettavat arvonlisäverot loppuasiakkaan tuloverotukseen. Jos verotus on jo kyseessä olevalta vuodelta vahvistettu, aiheuttaisi se alan toimijoille ja Verohallinnolle huomattavan hallinnollisen lisätyön. 2 Omaisuudenhoitopalvelun erityispiirteet Verohallinnon ohjeessa ei oteta huomioon markkinakäytäntöä, jonka mukaan omaisuudenhoitaja välittää rahoitusvälinettä koskevan toimeksiannon toiselle sijoituspalveluyritykselle, joka toteuttaa toimeksiannon asiakkaan nimissä ja asiakkaan lukuun sijoituspalvelulain 10 luvun 8 :n mukaisesti. Sijoituspalveluyrityksen tarjoama rahoitusvälineitä koskevien toimeksiantojen toteuttaminen asiakkaan lukuun on sijoituspalvelulain 1 luvun 11 :n mukaisesti omaisuudenhoidosta ja toimeksiantojen välittämisestä erillinen sijoituspalvelu. Kyseessä on sijoituspalvelulain mukaan kaksi täysin erillistä palvelua. Verohallinnon ohjeessa tulkitaan kahta lain mukaan erillistä palvelua yhdeksi jakamattomaksi taloudelliseksi kokonaisuudeksi, jonka jakaminen osiin on keinotekoista. Ohjeluonnoksessa ei oteta lainkaan huomioon omaisuudenhoitoa ja muita siihen liittyviä palveluita sääntelevää kaikkein keskeisintä arvopaperilainsäädäntöä, sijoituspalvelulakia, jonka mukaan toimeksiantojen välitys, toteuttaminen ja omaisuudenhoitopalvelu ovat erillisiä palveluita. Omaisuudenhoitaja tarjoaa toimeksiantojen välittämistä ja omaisuudenhoitoa koskevaa palvelua asiakkaille. Sijoituspalveluyrityksen välittämän toimeksiannon toteuttaminen toisen sijoituspalveluyrityksen toimesta perustuu sijoituspalvelulakiin ja on normaali markkinakäytäntö. Toimeksiannon toteuttaminen tapahtuu samalla tavalla riippumatta siitä, onko kyseessä sijoituspalveluyrityksen asiakkaan arvopaperinvälitystä koskeva toimeksianto vai omaisuudenhoitajan arvopaperinvälitystä koskeva toimeksianto. Kun arvopaperinvälittäjä saa toimeksiannon toteutettavakseen, se toimittaa kauppalaskelman toteutuneesta rahoitusvälineen kaupasta asiakkaalle. Koska arvopaperitoimeksiantojen toteuttaminen on arvonlisäverosta vapaata palvelua, ei arvopaperinvälittäjällä ole velvollisuutta merkitä kauppalaskelmaan tietoa arvonlisäveron määrästä. Käytännössä kauppalaskelmaan ei edes voitaisi lisätä tietoa arvonlisäverosta, koska arvopaperinvälittäjä ei voi tietää, perustuvatko toisen sijoituspalveluyrityksen tai pankin välittämät toimeksiannot välitystoimeksiantoon, sijoituskonsultointisopimukseen vai täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimukseen. Jos arvopaperinvälittäjä ei merkitse veron määrää kauppalaskelmalle, omaisuudenhoitaja joutuu tekemään toisen kauppalaskelman, josta ilmenee veron määrää koskeva merkintä. Veron määrän lisääminen kauppalaskelmalle edellyttää laajoja muutoksia sekä tietojärjestelmään että prosessiin. Kauppalaskelmien tietosisältö on säädetty EU:ssa asetuksen tasolla. Tietojen kirjaaminen asiakastoimeksiannoista ja kaupankäyntipäätöksistä on säännelty komission asetuksessa (EY) N:o 1287/2006. Käytännössä kauppalaskelmia koskevia toimintatapoja jouduttaisiin muuttamaan, jos omaisuudenhoitaja joutuisi lisäämään tiedon arvonlisäverosta liiketoimien kirjaamisen yhteydessä. EU:ssa asetuksella harmonisoitu liiketoimien kirjaaminen saisi kansallisen lisävaateen verohallinnon ohjeen muodossa.
Lausunto 4 (6) Arvopaperinvälittäjällä ei käytännössä aina edes ole loppuasiakkaan tietoja. Arvopaperimarkkinalain 14 luvun 7 :n 5 momentin mukainen kaupparaportointivelvollisuus laajenee 1.7.2013 koskemaan omaisuudenhoitajia ja muita sijoituspalvelun tarjoajia, jotka välittävät rahoitusvälinettä koskevan toimeksiannon muulle sijoituspalvelun tarjoajalle toteuttamista varten. Tällaisen omaisuudenhoitajan ja sijoituspalvelun tarjoajan on toimitettava Finanssivalvonnalle tiedot siitä, kenen lukuun liiketoimi on tehty, jollei liiketoimen toteuttanut sijoituspalvelun tarjoaja ole raportoinut näitä tietoja. Uuden arvopaperimarkkinalainsäädännön kaupparaportointia koskevat velvoitteet ottavat huomioon omaisuudenhoitopalvelun ja toimeksiannon toteuttamisen erillisen luonteen. Toimeksiannon toteuttaminen on erillinen palvelu, eikä toimeksiannon toteuttajan ole aiemmin edellytetty eikä jatkossakaan edellytetä raportoivan omaisuudenhoitoasiakkaan tietoja. Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun kohteena olevaan salkkuun hankitaan rahasto-osuuksia asiakkaan nimissä ja asiakkaan lukuun. Näiden rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkiot maksetaan rahastoyhtiölle, eikä rahastoyhtiö aina tiedä, tehdäänkö rahasto-osuuksien merkintä tai lunastus asiakkaan toimesta, sijoituskonsultointia koskevan sopimuksen perusteella vai täyden valtakirjan omaisuudenhoitoa koskevan sopimuksen perusteella. Rahasto-osuuden merkintää koskeva maksu menee rahastoyhtiölle, joka toimittaa laskelman asiakkaalle. Rahastoyhtiö ei voi lisätä laskelmaan tietoa arvonlisäveron määrästä, koska rahastoyhtiöllä ei ole tietoa asiakkaan ja pankin tai sijoituspalveluyrityksen sopimussuhteesta. Omaisuudenhoitajien palkkiorakenteet poikkeavat käytännössä toisistaan. On omaisuudenhoitajia, jotka eivät veloita mitään palkkioita ostoista, myynneistä, merkinnöistä ja lunastuksista eivätkä nämä omaisuudenhoitajat tällöin saa myöskään palkkionpalautuksia. Vastaavasti on olemassa omaisuudenhoitajia, jotka eivät veloita ollenkaan omaisuudenhoitopalkkiota, vaan heidän ansaintamallinsa perustuu päinvastoin yksinomaan veloitettaviin kaupankäyntipalkkioihin. Palkkion perimisestä tai perimättä jättämisestä voidaan sopia omaisuudenhoitosopimuksessa, mutta yhtä hyvin voidaan laatia erillinen välittäjän ja asiakkaan tai rahastoyhtiön ja asiakkaan välinen sopimus palkkioiden perimisestä tai perimättä jättämisestä. Rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkio voidaan rahastoyhtiön sijasta maksaa rahastolle. Tällaisen palkkion tarkoituksena on vähentää rahasto-osuuksien merkintöjen ja lunastusten tekemistä ja hyvittää rahastolle näistä merkinnöistä ja lunastuksista rahastolle aiheutuvaa kulurasitusta. Tämä palkkio kuuluu yksinomaan rahastolle eikä lainkaan rahastoyhtiölle. Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C44-11 koskee omaisuudenhoitopalvelua, jossa omaisuudenhoitajan palkkio muodostuu hallinnoitavien varojen määrän perusteella siten, että kokonaispalkkio on 1,8 % omaisuudenhoidon piirissä olevien varojen määrästä (palkkio muodostuu siten, että 1,2 % hallinnoitavien varojen arvosta ja 0,6 % kaupankäynnin kohteena olevien arvopapereiden arvosta). Arvopaperinvälitystä koskeva palkkio muodostuu tässä ratkaisussa kaupankäynnin kohteena olevien arvopapereiden kokonaisarvon perusteella eikä transaktiokohtaisesti. EU-tuomioistuimen ratkaisu perustuu erilaiseen palkkiokäytäntöön kuin esimerkiksi ohjeen pohjana olevassa ratkaisussa KVL:023/2013. Tietojemme mukaan Euroopan unionin tuomioistuimessa ei edes ole ollut käsiteltävänä suoraan sijoittajalta veloitettavat tai omaisuudenhoitajan kautta vain läpivir-
Lausunto 5 (6) 3 Ohjeen sisältö taavat varsinaiset sijoittajan "harjoittaman" sijoitustoiminnan kustannukset. Näin ollen verohallinnon ohjeluonnoksessa tehdään huomattavasti pidemmälle meneviä tulkintoja kuin EUtuomioistuimen päätöksessä on edes käsitelty. Verohallinnon ohjeen mukaan omaisuudenhoitaja veloittaa asiakkaalta omaisuudenhoitopalkkion lisäksi tavallisesti myös arvopapereiden ostoihin ja myynteihin liittyviä palkkioita. Nämä palkkiot voivat olla esimerkiksi arvopapereiden välityspalkkioita tai sijoitusrahastojen rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkioita. Ohjeluonnoksen mukaan kyseiset palkkiot ovat täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksen perusteella veloitettuja palkkioita. Ohjeessa viitataan ratkaisuun KVL:023/2013, jonka mukaan välityspalkkiosta sekä merkintä- ja lunastuspalkkiosta sovittiin täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksessa ja palkkion katsottiin perustuvan omaisuudenhoitajayhtiön ja täyden valtakirjan omaisuudenhoitoasiakkaan väliseen sopimukseen. Ratkaisussa ja ohjeluonnoksessa ei ole otettu huomioon sitä, että sijoituspalveluyrityksillä on sijoituspalvelulain 10 luvun 5 :n mukaan velvollisuus antaa ei-ammattimaiselle asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sijoituspalvelun antamista riittävät tiedot palveluun liittyvistä kuluista ja palkkioista. Tiedot on lain mukaan annettava asiakkaalle pysyvällä tavalla. Asiakassopimuksessa oleva kirjallinen informaatio muiden palveluntarjoajien ja rahastoyhtiöiden veloittamista kuluista täyttää lain vaatimuksen tietojen antamisesta pysyvällä tavalla. Laissa edellytetty tiedonantovelvollisuus perustuu rahoitusvälineiden markkinoista annettuun direktiiviin 2004/39/EY (MiFID). Ohjeluonnoksessa ei ole otettu kantaa sijoitusrahastojen hallinnointipalkkion palautukseen. Tiedossamme on, että Konserniverokeskus on antanut asiaa koskevia kannanottoja. Koska kannanottoja ei ole julkaistu, asia jää tältä osin muille toimijoille epäselväksi. Luonnoksesta ei ilmene mikä vaikutus asiaan on, jos eri toimijat (omaisuudenhoitaja, toimeksiannon välittäjä, toimeksiannon toteuttaja, rahastoyhtiö) eivät ole samassa arvonlisäveroryhmässä. Luonnoksesta ei myöskään käy ilmi, miten toimitaan tilanteessa, jossa rahaston merkintäja lunastuspalkkiota ei veloiteta asiakkaan omaisuudenhoitotililtä omaisuudenhoitajan toimesta, vaan rahastoyhtiö perii merkintäpalkkion (esim. 1 %) siten, että rahastoyhtiö saa asiakkaan varoista 1 euron ja asiakas saa 99 eurolla rahasto-osuuksia. Erityisen ongelmallista on ulkopuolisten välittäjien perimien välityspalkkioiden verollisuus. Veroton palvelu muuttuu näin asiakkaan täyden valtakirjan salkkuun liittyessään verolliseksi, jolloin arvoniisän sijaan veroa joudutaan maksamaan koko bruttomäärästä. Myös käytännössä verollisuus on hankala toteuttaa, kun omaisuudenhoitajalla ei ole kirjanpidossaan sellaista vastaavaa myyntiä asiakkaalle, josta veroa voisi tilittää. Tämä johtaa siihen, että omaisuudenhoitajat voivat joutua keskittämään asiakkaiden kaupat entistä harvemmille välittäjille, joiden kanssa laskutuksesta on sovittu veroraportointia tukevalla tavalla. Toimeksiantojen huolellista toteuttamista koskeva sijoituspalvelulain 10 luvun 6 edellyttää sekin asiakkaalle parhaan mahdollisen tuloksen hakemista, missä ei-ammattimaisten asiakkaiden kannalta olennaisin tekijä ovat toimeksiannosta aiheutuvat kustannukset. Mikäli yksittäinen kauppa voitaisiin edullisemmin tehdä sellaisen välittäjän kanssa, joka veloittaa palkkionsa suoraan asiakkaalta, joutuisi omaisuudenhoitaja tilittämään pelkän arvonlisäveron ilman vastaavaa myyntiä kirjanpidossa. Tämä voi olla erittäin haastavaa ja johtaa siihen, että kauppoja joudutaan keskittämään harvemmille välittäjille. Omaisuudenhoitoasiakkaalla ei
Lausunto 6 (6) tällöin ole entiseen tapaan välttämättä käytännön syistä pääsyä mahdollisesti edullisempien välittäjien palveluihin, toisin kuin muilla toimeksiantojen välityspalvelua hankkivilla asiakkailla. Merkintäpalkkioita peritään myös muista kuin sijoitusrahastoista, esimerkiksi strukturoitujen tuotteiden merkinnästä. Poikkeaako verotuskohtelu näiden osalta ohjeessa esitetystä? Epäselväksi jää myös, miten kohdellaan joukkovelkakirjalainoja, joista ei peritä merkintäpalkkioita, vaan joissa se sisältyy joukkovelkakirjojen osto- ja myyntinoteerausten erotukseen. Vastaavia esimerkkejä on lukuisia. Ohjeluonnoksen sivulla 5 viitataan Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisuun KVL:021/2013. Viittaus pitäisi olla ratkaisuun KVL:022/2013. Sivulla 6 todetaan, että omaisuudenhoitoasiakkaalta veloitettu arvopapereiden ostoihin ja myynteihin liittyvä palkkio on vastiketta omaisuudenhoitajan asiakkaalleen myymästä täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelusta. Näin asia ei ole, vaan tämä palkkio on korvausta arvopapereiden välityksestä tai rahastojen merkinnöistä ja lunastuksista ja menee välittäjälle, rahastoyhtiölle tai rahastolle. Asiakas voi myös joskus valita itse välittäjän, jolloin palkkio on sovittu välittäjän ja asiakkaan välillä. Ohjeen esimerkissä 2, sivulla 7 todetaan, että arvopaperinvälittäjän katsotaan toimivan omaisuudenhoitajan puolesta ottaessaan omaisuudenhoitoasiakkaan tililtä palkkion. Arvopaperinvälittäjä veloittaa palkkion itselleen eikä toimi omaisuudenhoitajan puolesta. Esimerkin mukaan omaisuudenhoitaja olisi velvollinen pidättämään arvonlisäveroa sellaisesta palkkiosta, jota se ei ole edes saanut (10 euroa). Esimerkki olisi selkeämpi, jos ensimmäinen lause ja nuoli 1 poistettaisiin esimerkistä. Arvopaperinvälittäjä ei ole velvollinen perimään arvonlisäveroa toteuttamistaan toimeksiannoista asiakkaalta. Ohjeen kohdassa 2 (Soveltaminen) on otettu hyvin ongelmallinen kanta, joka ei vastaa omaisuudenhoitopalvelun luonnetta jatkuvasti suoritettavana, mutta harvoin laskutettavana palveluna. Omaisuudenhoitopalkkiot veloitetaan hyvin usein asiakkaalta esimerkiksi kaksi tai neljä kertaa vuodessa. Kerran kuussa veloitettavat palkkiot ovat erittäin poikkeuksellisia. Omaisuudenhoitopalkkio on palvelun ydinvastike, joka kertyy pidemmältä ajalta ja laskutetaan asiakkaan kanssa sovituin väliajoin. Kyseessä on tyypillisesti sellainen palvelu, joka tuotetaan arvonlisäverolain 15 2 momentin mukaisena jatkuvana suorituksena. Omaisuudenhoitopalkkio veloitettaisiin myös siinä tapauksessa, että täyden valtakirjan salkussa ei olisi analyysin lisäksi tehty muita toimenpiteitä kuin lakisääteiset raportointitoimenpiteet asiakkaalle. Omaisuudenhoitajan aktiivinen päätös voi olla se, että mitään toimenpiteitä ei tule tehdä. Koska palvelu on jatkuvaa, ei sitä ole suoritettu loppuun ennen kuin koko omaisuudenhoitosopimus päättyy. FINANSSIALAN KESKUSLIITTO Lea Mäntyniemi