Lappilan kylätiedote Lappilassa tapahtuu vuodenvaihteessa 2004-2005 Puheenjohtajan kynästä Lappilan tulevaisuus Taas liikkuu huhuja junaliikenteen supistamisesta, niin että paikallisjunat eivät pysähtyisi enään Lappilassa. Tämä romahduttaisi suuren osan väestön elinmahdollisuuksista kylässä - jotain on tehtävä tämän kehityksen pysähdyttämiseksi. Nyt on korkein aika ryhdistäytyä ja osoittaa yhteisvastuuta kylän kehittymisestä - kaikki mukaan yhteisiin tilaisuuksiin jotta kyläläisten ääni kuuluisi ja vaikuttaisi - välinpitämättömyys osoittaisi vain ettei asioiden kielteinen kehitys liikuta ketään. Vastaiskuna Lappilan palvelujen kehittäminen? Perustetaan palvelupankki TYÖTÄ TARJOLLA Kodinhoitoa, siivousta, kylätalkkari, ikkunapokien maalausta ym. ym. Kiinnostaisiko työnä tai harrastuksena? Tule tuvalle juttelemaan mahdollisuuksista, Eeva kertoo lisää ja Calle tutkii miten päästään palkoille. PALVELUJA TARJOLLA Kodinhoitoa, siivousta, kylätalkkarin palveluja, ikkunapokien maalausta ym. ym. Tule tuvalle juttelemaan mahdollisuuksista, Eeva kertoo lisää ja Calle tutkii rahoitusmahdollisuudet. On ryhdyttävä aktiivisiksi, muuten kylä näivettyy! Vaikka edellä olevalla tekstillä on selvästikin kielteinen sävy, on yleistunnelma kuitenkin näin vuoden 2004 loppua kohti kuljettaessa, ainakin puheenjohtajan kannalta nähtynä, valoisa. Vuoden toimintaa on sävyttänyt innostuneisuus sekä aktiivisten kyläyhdistyksen jäsenten, että tuvalla työskennelleitten kesken. Vuoden alussa oletin että tästä tulisi "välivuosi", mutta toisin kävi - tuvalla on hyörinyt innostunutta väkeä ja "kauppa" on käynyt. Voisi tietenkin toivoa että nuorempi väki ja miehetkin löytäisivät tuvan. Toivotan kaikille kyläläisille lämmintä joulua ja menkäämme uuteen vuoteen innostuneesti ja uskoen siihen että haaveemme toteutuvat. Calle Hei kaikki kylätiedotteen lukijat! On kuulunut puhetta siitä, että kaikki täällä tällä alueella asuvat eivät tiedä Lappilan eläkkeensaajien kerhotoiminnasta. Kerhomme on jo vanha, perustettu vuoden 1976-77 vaiheilla. 3.2.1977 liityimme eläkkeensaajien keskusliittoon ja saimme nimen Lappilan Eläkkeensaajat r.y. Nykyinen toimintamme on vireää, kokoonnumme noin kaksi kertaa kuukaudessa Lappilan Työväentalolla. Toivomme, että kaikki kerhotoiminnasta kiinnostuneet eläkeläiset tulisivat tutustumaan kerhoomme ja liittymään nuorekkaaseen joukkoomme. Tervetuloa Lappilan Työväentalolle. Kerhon kokoontumisesta ilmoitetaan paikallislehdessä ja Lappilan Siwan ilmoitustaululla. Syysterveisin Lappilan Eläkkeensaajat r.y. Psta Marjatta Aalto
Kylätuvan kuulumisia Vuoden vaihtuessa on monilla tapana tehdä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Ajatellessani tätä aikaa, jonka olen tuvalla ollut työllistettynä, tulee mieleen monia ilonaiheita. Ensinnäkin heinäkuu toi tuvalle kylän kesäasukkaita. Kyläyhdistyksen järjestämiin tapahtumiin osallistui ihan mukavasti väkeä. Inkkarileikki -lastennäytelmä oli yksi onnistuneimpia tilaisuuksia, väkeä oli noin 150. Marjatta Aho teki valtaisan urakan vapaaehtoistyötä tapahtuman suhteen. Monet muutkin kantoivat vapaaehtoistyönä kortensa kekoon. Kiitos kaikille, jotka ovat antaneet aikaansa ja työpanoksensa kuluneena vuonna kyläyhdistyksen toimintaan iloksi ja virkistykseksi kyläläisille. Kylätuvalla on superedullinen kirppis. Kiitos myös kaikille, jotka ovat lahjoittaneet tavaroita ja vaatteita kirpputorillemme! Otamme edelleen vastaan tavaraa. Myös pöytien vuokraaminen on mahdollista. Eila Aalto on ollut tuvalla työkokeilussa saman ajan kuin minä työllistettynä. Harmi vain, että Eilan työjakso päättyy. Kiitos Eilalle monista mukavista hetkistä! Sitä vaan ihmettelen, että miksi Eilan keittämä kahvi maistuu niin hyvältä Kiitos Eila! Olisi mukava, jos löytyisi taas hyvä tyyppi tuvalle työharjoitteluun tai kokeiluun. Mutta näistä paikoista ei työvoimatoimiston ohjeiden mukaan saa virallisesti ilmoitella. Tulevia tapahtumia Joulukinkkuarpajaiset 16.11. - 14.12. kylätuvalla Pääpalkintona 10-kilon suomalainen kinkku. Myös muita yllätyspalkintoja. Arvan hinta 1. Arvonta kylätuvalla 14.12. klo 17.00. KYLIEN KEHITTYMINEN POHDITTAVANA Kärkölän kylien kehittämishanke jatkaa kyläkierroksia. Ke 24.11. klo 18.00 Lappilinnassa pohdinnan alla perusturvaan liittyvät kysymykset. Lisätietoja saa Erkki Saariselta puh. 887 9209. Tervetuloa joukolla mukaan! Kahvitarjoilu. Lappilan kyläyhdistys ry:n SYYSKOKOUS to 25.11. klo 18.00 Lappilan koululla Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! Kylätoimikunta Kylätuvalla tapahtuu monenlaista kivaa joulun alla, poikkeapa kahvilla! Ja muistathan, että meiltä saat joululeipomisiin kananmunat ja ternimaitoa. Pesulavälityksemme kautta matot ja muun pyykin puhtaiksi. Eeva Pöyhönen Toistuvia tapahtumia: Ke To Kuntolentopalloa kirkonkylän salissa keskiviikkoisin klo 19-21. Järjestää: Nousu. Kuntolentopalloa Lappilinnassa torstaisin klo 19.00 alkaen. Järjestää: Nuorisoseura. Joulukuusen pystytys pe 26.11. klo 18 18.30 Tule mukaan joulutunnelmaa hakemaan. Joulukuusi pystytetään Siwan edustalle kylän keskustassa. Glögiä ja pipareita tarjoaa Siwa ja kyläyhdistys. Lauletaan porukalla!
Joulumuorin lahjakammari 7. - 22.12. kylätuvalla. Kirpputori muuttuu jouluiseksi lahjakammariksi. Kyläyhdistys vuokraa myyjäistilaa hintaan: 5 / viisi päivää ja 10 / kymmenen päivää. Kiinnostuneet ottakaa yhteyttä tuvalle, puh. 7642 410. Kurkistus tulevaan vuoteen Kylätupa avoinna taas ti 11.1.2005. Diakonissa Pia Rantatupa tapaamassa kyläläisiä entistä useammin kylätuvalla. Mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun. Halutessasi myös verenpaineen mittaus ilmaiseksi. Pia Paikalla seuraavina päivinä klo 10.00-11.30. Keskiviikko 12.01. Keskiviikko 26.01. Tässä vaiheessa tiedämme, että lahjakammarista löytyy pukinkonttiin Risto Mattilan tuotteita, mm. pyjamia, Sirpa Kerppilän villalankoja, Tarja Heinosen joulukoristeita ja Kärkölän työttömien kädentöitä. Diakonissan joulukuun vastaanottopäivä siirtyy päivää aiemmaksi Diakonissa Pia Rantatupa on tavattavissa ti 7.12. klo 10-12. Poikkeuksellisesti tuona tiistaina kylätupa on avoinna 10 15. Ruokana riisipuuroa ja kinkkuvoileipiä. Diakonissan kanssa on mahdollista keskustella kahden kesken. Pia mittaa tarvittaessa myös verenpaineen. Kylätupa suljettu 23.12. 10.1. Arjen ja kiireen keskelle rauhaisaa ja mukavaa joulun aikaa kaikille kyläläisille! Keskiviikko 09.02. Tietoisku Yhteisvastuukeräyksestä Keskiviikko 23.02. Keskiviikko 09.03. Tietoisku diakoniatyöstä Keskiviikko 23.03. Keskiviikko 06.04. Keskiviikko 20.04. Keskiviikko 04.05. Keskiviikko 18.05. Tapahtumista ja tilaisuuksista ilmoitellaan oman tiedotteen lisäksi ilmaisjakelulehtien järjestöpalstoilla. Oletko jauhopeukalo? Olemme kylätuvan kahvilassa herkutelleet Kauppisen Pirkon leipomuksilla. Löytyisikö toisiakin leipojia? Kyläyhdistys maksaa pienen kulukorvauksen kahvileivonnaisista. Innokkailla leipojilla on mahdollisuus myös ansaita itselleen. Perjantaisin olemme myyneet kotileivonnaisia. Yhdistys ottaa 10%:n provision itselleen, leipoja saa muun tuoton. Kysy tuvalta, jos innostut leipomaan. Puh. 7642 410. Myydään! toivovat Eila ja Eeva 2- ja 3-istuttavat sohvat, plyyshiä, h. 70 Matto, sininen 160x200 cm, h. 45 Pesukone, h. 40 Puh. 040-532 5721
Pirkko Kauppinen leivonnaiset, voileipäkakut yms., puh. 040-813 2681 MAKEN LASI + Ikkunakorjaukset + Lasimyynti + Kehystystarvikkeet + Taiteilijatarvikkeet Keskustie 7, OITTI Avoinna ma-pe klo 9-17 Puh. 019-782 664 tai 040-522 3412 Taidekehystäjät ry - jäsenliike Siwa, Lappilanraitti,, puh. 765 3110 Keskitä päivittäistavaraostosten tekeminen omaan kyläkauppaasi ja turvaa kauppapalvelujen säilyminen Lappilassa jatkossakin! Aukioloajat: ma pe klo 9 20, la 9 18, su 12-18. Myymme myös postimerkkejä! T:mi Veijo Heinonen, Vellinginmäentie 14, autojen ja koneiden korjaukset ja huollot, puh. 765 3154, 040-828 9714 Risto Harjula, Lapinnummentie 336, 12130 MOMMILA polttopuut, puh. 765 3352 Sähkö-Parikka ky, Pikkuniityntie 29, sähköasennukset ja -suunnitelmat, puh. 0400-498 540 Matti Parikka Kydön tila, Kydönkuja 40,, puh. 765 3126 Arinahiivaleipää, kotileivonnaisia, koristepellavaa ja kuivakukkatöitä Marjatta Aalto, Ylätie 26,, puh. 765 3031 poppanat, villasukat ja räsymatot Juha Koskinen, Kouluntie 5,, puh. 0400-369 499 Kaivinkoneurakointia,maansiirtoa ja soratoimituksia LVI-palvelut, M ja J Ruohisto, puh. 0400-491 909 Kärkölän taimitarha ky, Kukkulankuja 9, avoinna sesonkiaikana ma - pe klo 17-20, la - su klo 10-15 puut, pensaat, perennat ja kesäkukat, puh. 0400-947 299 Risto Ahde Raija Hilander, Saapaskyläntie 58, 16670 LAPPILA, puh. 765 4535 hunaja ja mehiläisvahakynttilät Lappilan työväenyhdistys vuokraa työväentaloa erilaisiin juhlatilaisuuksiin. Viihtyisät tilat mm. perhejuhlien pitopaikaksi. Tiedustelut ja varaukset Raimo Laaksonen, puh. 765 3180. TONI'S TAKEOVER T:MI Toni Louhivaara puh. 050-348 3127, Sulkavantie 76, Lappila. www.tonistakeover.com automyynti varaosat (uudet ja käytetyt) autot ja varaosat myös tilauksesta KÄRKÖLÄN APTEEKKI Avoinna ark. 9-17 la 9-13 puh. 03-7651235 karkolan.apteekki@apteekit.net Tervetuloa ystävällisen palvelun apteekkiin! Lakiasiaintoimisto Reijo Silmukari tmi Puh. 0400-856 215 Kirjanpidot, kauppakirjat, testamentit, perukirjat, ositukset ym. Markku Leimu, puh. 040-556 2905 kotitalouskoneiden korjauspalvelut
Kylätiedote Kaukalo jäätyy Ilmoituksia ja juttuideoita ottaa vastaan kyläyhdistyksen sihteeri Tero Ekholm, Alatie 17, sähköposti tero.ekholm@phnet.fi tai puh. 040-511 8372. Ilmoitukset voi toimittaa myös puheenjohtaja Calle Leonhardille, puh. 040-864 4287. Seuraava kylätiedote jaetaan viikolla 9/2005. Ilmoittajat, kylätoimikunta toivoo teiltä aktiivisuutta, muistakaapa siis jättää itse ilmoituksenne Terolle, Callelle tai toimintatupaan suullisesti, kirjallisesti, sähköpostilla (lappilan.kyla@phnet.fi), puhelimitse tai faksilla (puh: 03-764 2410) 17.2.2005 mennessä. Tapahtumien ilmoittaminen tiedotteessa on maksutonta, kiitos sponsorien! Kärkölän kunta on määritellyt uudessa järjestelmässään koulun kaukalon täksi talveksi ykkösluokkaan huollon suhteen. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, jää nähtäväksi. Ainakin voisi kuvitella että kunnossapidon taso ei viimevuosista paljoa huonone. Vastaavasti on todettava että useita kohteita on pudotettu kokonaan tai osittain pois kunnan kunnossapitolistalta pois, mm. koulun latu, Oriharon biitsikenttä ja Lappilan urheilukenttä. Kärkölän kunta pyrkii ulkoistamaan liikuntapaikkojen huoltoa mahdollisimman paljon. Kaukalon kohdalla tämä tarkoittaa käytännössä pohjajäädytyksen suorittamista. Muuhun, kuten esimerkiksi auraamiseen, ei ole välineitä ja resursseja. Pienimuotoisesti tämä toki onnistuu, mutta hiemankin runsaamman lumentulon edessä olemme aseettomia. Näin talven tullessa koittaa vääjäämättä aika jolloin kaukaloa aletaan jäädyttämään. Käytännössä homma on ollut 2-3 hengen harteilla. Homman sujuvuuden vuoksi lisäväki olisi paikallaan, jos tunnet pakottavaa tarvetta päästä jäädyttämään kenttää, voi yhteyttä ottaa Tero Ekholmiin (puh. 040-511 8372). Tiili. Luotu ihmiselle Lappilan tiilitehdas Puh. 03-873 490 www.wienerberger.fi
Kyläyhdistyksen toimintatupa Lappilanraitti 6, Puh: 03-7642 410 Email: lappilan.kyla@phnet.fi Tietotupapalvelut Kahvia ja leivonnaisia Kirpputori * Pesulan vastaanottopiste Luomutuotteiden toimitusmyynti Hollolan Elektroniikan vastaanottopiste * Avoinna Keskiviikkoja torstai klo 10-15 Tiistai ja perjantai klo 12-18 Maanantaisin ja viikonloppuisin suljettu PESULAPALVELUT NYT MYÖS TOIMINTATUVASSA (VASTAANOTTO) AVOINNA MA-KE-TO KELLO 10-15. TI JA PE 13-18 Loisto Pesu Oy Pakkaspolku 2 11120 Riihimäki puh: 019-774910 fax: 019-720273 gsm: 050-3034910 TÄYDEN PALVELUN PESULA KEMIALLISET PESUT - VESIPESUT - VALKOPYYKKI. NAHKAHUOLTO/PESU. MATOISSA MYÖS LAAKA- TASO- KUIVA- JA KEMIALLISET PESUT TYÖVAATEMYYNTI- JA PESU/KORJAUSPALVELUT EDULLISIA HINTOJAMME: PUUVILLAMATOT 6,5 /m2 UNTUVA,-ULSTERI,-POPLIINI JA VILLAKANGASTAKIT ALKAEN 16 /KPL MIESTEN PUVUT 19,50 /KPL KILOPYYKKI esim.lakanat,pyyhkeet ym. 3,50 /KG TARKEMMAT HINNASTOT SAAT TOIMINTATUVASTA. LISÄTIETOJA VOIT MYÖS KYSELLÄ PÄIVILTÄ (050-3034911) TAI KIMILTÄ (050-3034910)